Kone- ja tuotantotekniikan perustutkinto

Samankaltaiset tiedostot
15 Opetussuunnitelma OSAAMISEN ARVIOINTI ARVIOINNIN KOHTEET JA AMMATTITAITOVAATIMUKSET OSAAMISEN HANKKIMINEN. osaa: työskentely

10 Opetussuunnitelma [TOP OSP] OSAAMISEN ARVIOINTI ARVIOINNIN KOHTEET JA AMMATTITAITOVAATIMUKSET OSAAMISEN HANKKIMINEN

Kone- ja metallialan perustutkinto

Kone- ja metallialan perustutkinto. Ammatillisen peruskoulutuksen peruste

15 Opetussuunnitelma OSAAMISEN ARVIOINTI ARVIOINNIN KOHTEET JA AMMATTITAITOVAATIMUKSET OSAAMISEN HANKKIMINEN. osaa: työskentely

Kone- ja metallialan perustutkinto

30 Opetussuunnitelma OSAAMISEN ARVIOINTI ARVIOINNIN KOHTEET JA AMMATTITAITOVAATIMUKSET OSAAMISEN HANKKIMINEN. suorittaja osaa: työskentely

Vapaasti valittavat tutkinnon osat ammatillisessa peruskoulutuksessa

Kone- ja tuotantekniikan perustutkinto

OSAAMISEN ARVIOINTI ARVIOINNIN KOHTEET JA AMMATTITAITOVAATIMUKSET OSAAMISEN HANKKIMINEN

Kone- ja tuotantotekniikan perustutkinto

AMMATILLISTEN PERUSTUTKINTOJEN PERUSTEET 2015 PROSESSITEOLLISUUDEN PERUSTUTKINTO. Seppo Valio

Osaamisperusteisuuden vahvistaminen ammatillisessa peruskoulutuksessa Uudistuneet ammatillisten perustutkintojen perusteet

AMMATILLISTEN PERUSTUTKINTOJEN PERUSTEET 2015 KAIVOSALAN PERUSTUTKINTO. Seppo Valio

15 Opetussuunnitelma OSAAMISEN ARVIOINTI ARVIOINNIN KOHTEET JA AMMATTITAITOVAATIMUKSET OSAAMISEN HANKKIMINEN. osaa: työskentely

AMMATILLISTEN PERUSTUTKINTOJEN PERUSTEET 2015 TURVALLISUUSALAN PERUSTUTKINTO. Seppo Valio

( ) B-B 142 `0,3 28-0,2. 36 Ra1.6. 2x45. 1x45. 2x45. Keskiöporaus sallitaan. 0,5x0,5. Ra3.2. Ra1.6. Koneistusnäyttö Aihio: D50x145 S355

5 Opetussuunnitelma OSAAMISEN ARVIOINTI ARVIOINNIN KOHTEET JA AMMATTITAITOVAATIMUKSET OSAAMISEN HANKKIMINEN. osaa työskentely.

LAUSUNTOPYYNTÖ KONE- JA TUOTANTOTEKNIIKAN PERUSTUTKINNON PERUSTEIDEN LUONNOKSESTA

OSAAMISEN ARVIOINTI ARVIOINNIN KOHTEET JA AMMATTITAITOVAATIMUKSET OSAAMISEN HANKKIMINEN. osaa: työskentely

VAPAASTI VALITTAVIA TUTKINNON OSIA KOSKEVIEN ASIAKOHTIEN MUUTOKSET. 4.3 Yhteisten tutkinnon osien osa-alueita tai lukio-opintoja

Uudistetut ammatillisten perustutkintojen perusteet

10 Opetussuunnitelma OSAAMISEN ARVIOINTI ARVIOINNIN KOHTEET JA AMMATTITAITOVAATIMUKSET OSAAMISEN HANKKIMINEN. osaa työskentely

Uudistetut ammatillisten perustutkintojen perusteet

AMMATILLISTEN PERUSTUTKINTOJEN PERUSTEET 2015 PINTAKÄSITTELYALAN PERUSTUTKINTO. Seppo Valio

10 Autoalan perustutkinto OSAAMISEN ARVIOINTI ARVIOINNIN KOHTEET JA AMMATTITAITOVAATIMUKSET OSAAMISEN HANKKIMINEN

Uudistetut ammatillisten perustutkintojen perusteet

45 Opetussuunnitelma [TOP OSP] OSAAMISEN ARVIOINTI ARVIOINNIN KOHTEET JA AMMATTITAITOVAATIMUKSET OSAAMISEN HANKKIMINEN.

Kone- ja tuotantotekniikan perustutkinnon perusteet

Kone- ja metallialan perustutkinto, kokeilu

Tutkinnon osien ja valinnaisuuden määrittelyn lähtökohdat

30 Opetussuunnitelma OSAAMISEN ARVIOINTI ARVIOINNIN KOHTEET JA AMMATTITAITOVAATIMUKSET OSAAMISEN HANKKIMINEN. suorittaja osaa: työskentely

KONE- JA TUOTANTOTEKNIKAN KESKIASTEEN TUTKINNOT

Liiketalouden perustutkinto, merkonomi HUIPPUOSAAJANA TOIMIMINEN HUTO 15 osp

Uudistetut ammatillisten perustutkintojen perusteet

Tutkintokohtainen ammattiosaamisen näyttöjen toteuttamis- ja arviointisuunnitelma

Tutkinnon osien ja valinnaisuuden määrittelyn lähtökohdat

5 Opetussuunnitelma OSAAMISEN ARVIOINTI ARVIOINNIN KOHTEET JA AMMATTITAITOVAATIMUKSET OSAAMISEN HANKKIMINEN. osaa työskentely.

Liiketalouden perustutkinto, merkonomi 2015 ORGANISAATION ASIAKIRJOJEN HOITAMINEN

10 Opetussuunnitelma OSAAMISEN ARVIOINTI ARVIOINNIN KOHTEET JA AMMATTITAITOVAATIMUKSET OSAAMISEN HANKKIMINEN

Liiketalouden perustutkinto, merkonomi TILINPÄÄTÖSKIRJAUKSET JA YRITYKSEN VEROTUS TIVE 15 osp

Liiketalouden perustutkinto, merkonomi KIRJANPITO KIPI 30 osp

Tutkinnon muodostuminen

Opiskelijan arvioinnin muutokset ja osaamisen tunnistamisen ja tunnustamisen periaatteet ja arvosanojen muuntaminen

Liiketalouden perustutkinto, merkonomi TALOUSPALVELUT TAPA 30 osp

Opiskelijan arvioinnin muutokset ja osaamisen tunnustaminen siirtymävaiheessa M. Lahdenkauppi Opetusneuvos, AM-PE

Perustutkintojen tutkinnon perusteiden uudistaminen: Veneenrakennuksen perustutkinto Määräys 87/011/2014. Marjatta Säisä

Sote:n perustutkinto, perustason ensihoidon osaamisala, perustason ensihoitaja Tutkinnon perusteiden muutokset koulutuskokeilua varten 1.8.

Liiketalouden perustutkinto, merkonomi PALKANLASKENTA PALA 30 osp

15 Opetussuunnitelma OSAAMISEN ARVIOINTI ARVIOINNIN KOHTEET JA AMMATTITAITOVAATIMUKSET OSAAMISEN HANKKIMINEN. osaa: työskentely

Liiketalouden perustutkinto, merkonomi VISUAALINEN MYYNTITYÖ VISU 30 osp

Välinehuoltoalan perustutkinto, välinehuoltaja Tutkinnon perusteiden muutokset koulutuskokeilua varten alkaen

Liiketalouden perustutkinto, merkonomi 2015 FINANSSIPALVELUT

Elintarvikealan perustutkinnon perusteiden muutokset ja

Kone- ja metallialan perustutkinto. Ammatillisen näyttötutkinnon peruste

Matkailualan perustutkinnon perusteiden muutokset ja

OSAAMISPERUSTEISUUS JA UUDISTETUT PINTAKÄSITTELYALAN PERUSTUTKINNON PERUSTEET

OPAS TYÖSSÄOPPIMISEN JA AMMATTIOSAAMISEN NÄYTÖN TOTEUTTAMISEEN

Teknisen suunnittelun perustutkinnon uudistus ja osaamisperusteisuuden vahvistaminen. yli-insinööri Kati Lounema, Opetushallitus

TYÖSSÄOPPIMINEN JA AMMATTIOSAAMISEN NÄYTTÖ. Tutkinnon osa: Huippuosaajana toimiminen 15 osp Tavoitteet:

VAASAN AMMATTIOPISTO

VAASAN AMMATTIOPISTO

Uusi ammatillinen koulutus muovialalla - kone- ja tuotantotekniikan uudet tutkinnon perusteet. Inga Sihvo yli-insinööri Opetushallitus

Tieto- ja tietoliikennetekniikan perustutkinnon perusteet

15 Opetussuunnitelma OSAAMISEN ARVIOINTI ARVIOINNIN KOHTEET JA AMMATTITAITOVAATIMUKSET OSAAMISEN HANKKIMINEN

Kokeiluohjelman tarkistaminen (80/422/2015)

Liiketalouden perustutkinto, merkonomi 2015 KANSAINVÄLISEN KAUPAN LASKUTUS JA RESKONTRAN HOITO

Liiketalouden perustutkinto, merkonomi SÄHKÖINEN KAUPANKÄYNTI SÄKÄ 15 osp

Liiketalouden perustutkinto, merkonomi MARKKINOINTIVIESTINNÄN TOIMENPITEIDEN SUUNNITTELU JA TOTEUTUS MAVI 15 osp

Perustutkintojen tutkinnon perusteiden uudistaminen: Puutarhatalouden perustutkinto Määräys 75/011/2014. Marjatta Säisä

SÄHKÖ- JA AUTOMAATIOTEKNIIKAN PERUSTUTKINTO. Jokilaaksojen koulutuskuntayhtymä. Opetussuunnitelman tutkintokohtainen osa

Rovaniemen koulutuskuntayhtymä Tutkinnon osa Osaamispisteet tutkinnon osan toteuttamisesta

10 Opetussuunnitelma [TOP OSP] OSAAMISEN ARVIOINTI ARVIOINNIN KOHTEET JA AMMATTITAITOVAATIMUKSET OSAAMISEN HANKKIMINEN. suorittaja: työskentely

Prosessiteollisuuden perustutkinto

LÄÄKEALAN PERUSTUTKINNON PERUSTEIDEN UUDISTUMINEN, VALINNAISUUS. Aira Rajamäki Opetusneuvos

Liiketalouden perustutkinto, merkonomi 2015 VAKUUTUS- JA ELÄKEPALVELUT

TUTKINNON PERUSTEIDEN UUDISTAMINEN

Hyvinvointiteknologian kokeilujen yhteistyöpäivät Tomi Ahokas Ammatillinen perus- ja aikuiskoulutus Opetushallitus

30 Opetussuunnitelma OSAAMISEN ARVIOINTI ARVIOINNIN KOHTEET JA AMMATTITAITOVAATIMUKSET OSAAMISEN HANKKIMINEN. ja suunnitelmallinen toteuttaminen

Prosessiteollisuuden perustutkinto, voimassa saakka

3/24/2015. Osaamisperusteisuus pedagogisen toiminnan lähtökohdaksi

30 Opetussuunnitelma [TOP OSP] OSAAMISEN ARVIOINTI ARVIOINNIN KOHTEET JA AMMATTITAITOVAATIMUKSET OSAAMISEN HANKKIMINEN

5 Opetussuunnitelma [TOP OSP] OSAAMISEN ARVIOINTI ARVIOINNIN KOHTEET JA AMMATTITAITOVAATIMUKSET OSAAMISEN HANKKIMINEN

OSAAMISEN TUNNISTAMISEN JA TUNNUSTAMISEN MITOITUKSEN PERIAATTEET JA ARVOSANOJEN MUUNTAMINEN AMMATILLISESSA KOULUTUKSESSA

Kotityö- ja puhdistuspalvelujen perustutkinnon perusteiden muutokset ja

Sivu 1 (228) OPETUSSUUNNITELMA. KONE- JA METALLIALAN PERUSTUTKINTO Koneistaja VHP

Liiketalouden perustutkinto, merkonomi PANKKI- JA RAHOITUSPALVELUT PARA 15 osp

Muovi- ja kumitekniikan perustutkinnon perusteiden muutokset

Transkriptio:

Kone- ja tuotantotekniikan perustutkinto

Kone- ja tuotantotekniikan perustutkinto Kone- ja tuotantotekniikan teollisuudella on Suomen kansantaloudessa ja ulkomaankaupassa keskeinen asema. Alan työllistävä vaikutus on suuri ja yli puolet tuotannosta menee vientiin. Koneiden ja laitteiden toiminnan ja rakenteen tunteminen, työvälineiden ja työstökoneiden käytön hallinta sekä työpiirustusten ja kytkentäkaavioiden lukutaito ovat alan ammatillisia perustaitoja. Alalla edellytetään erilaisten valmistustekniikoiden osaamista, asennus-, automaatioja kokoonpanotöiden hallitsemista sekä koneiden käyttö- ja kunnossapitotaitoja. Perusteen nimi Kone- ja tuotantotekniikan perustutkinto Määräyksen diaarinumero 49/011/2016 Korvattavat määräykset 50/011/2014 Koulutuskoodit Kone- ja tuotantotekniikan perustutkinto (351108) Osaamisalat Asennuksen ja automaation osaamisala (1661) Valimotekniikan osaamisala (1523) Tuotantotekniikan osaamisala (1662) Tutkintonimikkeet Koneistaja (10021) Levyseppähitsaaja (10022) Asentaja (10151) Asentaja (10151) Valaja (10017) Valaja (10017) Valumallinvalmistaja (10018) Voimaantulo 01.08.2017

SISÄLTÖ 1. Tutkinnon muodostuminen................................ 1 2......................................... 7 2.1. 3D-pikavalmistus, 15 osp.............................. 7 2.2. Alumiinin ja ruostumattoman teräksen hitsaus, 15 osp.......... 10 2.3. Asennus- ja automaatiotyöt, 15 osp...................... 14 2.4. Automaatioasennustyöt, 30 osp......................... 17 2.5. CAD/CAM- ohjelmointi, 15 osp.......................... 20 2.6. CNC-hionta, 15 osp................................. 23 2.7. CNC-jyrsintä, 15 osp................................ 27 2.8. CNC-sorvaus, 15 osp................................ 31 2.9. CNC-särmäys, 15 osp............................... 35 2.10. Hitsaus, 15 osp................................... 37 2.11. Hitsaus- ja levytyöt, 30 osp........................... 40 2.12. Huippuosaajana toimiminen, 15 osp..................... 45 2.13. Hydrauliikka-asennukset, 15 osp....................... 49 2.14. Kertamuottivalukappaleen valmistus, 45 osp................ 52 2.15. Kertamuottivalun perustyöt, 15 osp...................... 61 2.16. Kestomuottivalukappaleen valmistus, 45 osp................ 67 2.17. Kestomuottivalun perustyöt, 15 osp...................... 74 2.18. Koneasennus, 30 osp............................... 80 2.19. Koneautomaatiojärjestelmien asennustyöt, 15 osp............ 84 2.20. Koneistus, 30 osp................................. 87 2.21. Konepajamittaukset, 15 osp........................... 92 2.22. Korjaus- ja asennushitsaus, 15 osp...................... 95 2.23. Kunnossapitotyöt, 15 osp............................ 99 2.24. Levyjen CNC-leikkaus, 15 osp........................ 103 2.25. Levytyökeskuksen käyttö, 15 osp...................... 106 2.26. Manuaalikoneistus, 15 osp........................... 111 2.27. Matemaattis-luonnontieteellinen osaaminen, 9 osp........... 114 2.28. Mekanisoitu ja automatisoitu hitsaus, 15 osp............... 122 2.29. Moniakselinen CNC-koneistus, 15 osp................... 126 2.30. Muovimallin valmistus, 15 osp........................ 129 2.31. Ohutlevytyöt, 15 osp............................... 134 2.32. Pneumatiikka-asennukset, 15 osp...................... 138 2.33. Robotin käyttö, 15 osp............................. 141 2.34. Sosiaalinen ja kulttuurinen osaaminen, 7 osp............... 144

2.35. Teräsrakenne- ja levytyöt, 15 osp...................... 153 2.36. Työpaikkaohjaajaksi valmentautuminen, 5 osp.............. 157 2.37. Valimoautomaation ohjaus, 15 osp..................... 159 2.38. Valimotekniikan perustyöt, 15 osp...................... 163 2.39. Valmistustyöt, 30 osp.............................. 169 2.40. Valumallinvalmistuksen perustyöt, 15 osp................. 174 2.41. Valumallinvalmistus, 45 osp.......................... 177 2.42. Viestintä- ja vuorovaikutusosaaminen, 11 osp.............. 181 2.43. Voimansiirron ja koneenelimien asennustyöt, 15 osp.......... 214 2.44. Voimayksiköiden ja moottoreiden asennustyöt, 15 osp......... 217 2.45. Yhteiskunnassa ja työelämässä tarvittava osaaminen, 8 osp..... 221 2.46. Yrityksessä toimiminen, 15 osp........................ 235 2.47. Yritystoiminnan suunnittelu, 15 osp..................... 240 3. Ammattialan kuvaus................................... 246 4. Ammattialan arvoperusta................................ 247 5. Tutkinnon tavoitteet................................... 248 5.1. Asennuksen ja automaation osaamisala................... 250 5.2. Valimotekniikan osaamisala........................... 250 5.3. Tuotantotekniikan osaamisala......................... 250 6. Elinikäisen oppimisen avaintaitojen kuvaus.................... 251

1. Tutkinnon muodostuminen Ammatillisena peruskoulutuksena suoritettava perustutkinto muodostuu ammatillisista tutkinnon osista (135 osaamispistettä), yhteisistä tutkinnon osista (35 osaamispistettä) ja vapaasti valittavista tutkinnonosista (10 osaamispistettä). Ammatillisen perustutkinnon laajuus on 180 osaamispistettä. Ammatillisessa peruskoulutuksessa opiskelija voi yksilöllisesti sisällyttää perustutkintoonsa enemmän tutkinnon osia, jos se on tarpeellista työelämän alakohtaisten tai paikallisten ammattitaitovaatimusten tai opiskelijan ammattitaidon syventämisen kannalta. Kone- ja tuotantotekniikan perustutkinto sisältää on kolme osaamisalaa tuotantotekniikan osaamisalan (koneistaja, levyseppähitsaaja), asennuksen ja automaation osaamisalan (asentaja) ja valimotekniikan osaamisalan (valaja tai valumallinvalmistaja). 1 Tutkinnon muodostuminen

Pakolliset tutkinnon osat 65-95 osp AMMATILLISET TUTKINNON OSAT 135 OSP Asennus- ja automaatiotyöt, 15 osp, P Valmistustyöt, 30 osp, P Tuotantotekniikan osaamisala 30-60 osp koneistaja- levyseppähitsaaja Koneistaja 30 osp Koneistus, 30 osp, P Levyseppähitsaaja 30 osp Hitsaus- ja levytyöt, 30 osp, P Asennuksen ja automaation osaamisala 30-60 osp asentaja Asentaja, valitaan 1 TAI 2 tutkinnon osaa 30-60 osp Automaatioasennustyöt, 30 osp Koneasennus, 30 osp Valimotekniikan osaamisala 60 osp valaja - valumallinvalmistaja Valimotekniikan perustyöt, 15 osp, P Valumallinvalmistaja 45 osp Kun tutkinto suoritetaan tutkintonimikkeellä valumallinvalmistaja, kaikille pakolliset tutkinnon osat voidaan korvata puualan perustutkinnon pakollisilla tutkinnon osilla (45 osp) Valumallinvalmistus, 45 osp, P Valaja, Valittava TOINEN seuraavista tutkinnon osista 45 osp Kertamuottivalukappaleen valmistus, 45 osp Kestomuottivalukappaleen valmistus, 45 osp Valinnaiset tutkinnon osat 30-60 osp Kaikki osaamisalat. Valitaan tutkinnon osia niin, että ammatillisten tutkinnon osien osaamispistemäärävaatimus 135 osp täyttyy Manuaalikoneistus, 15 osp CNC-sorvaus, 15 osp CNC-jyrsintä, 15 osp Tutkinnon muodostuminen 2 CNC-hionta, 15 osp CAD/CAM- ohjelmointi, 15 osp Teräsrakenne- ja levytyöt, 15 osp Levytyökeskuksen käyttö, 15 osp Levyjen CNC-leikkaus, 15 osp Alumiinin ja ruostumattoman teräksen hitsaus, 15 osp Hitsaus, 15 osp

Mekanisoitu ja automatisoitu hitsaus, 15 osp Konepajamittaukset, 15 osp Ohutlevytyöt, 15 osp Robotin käyttö, 15 osp 3D-pikavalmistus, 15 osp CNC-särmäys, 15 osp Moniakselinen CNC-koneistus, 15 osp Hydrauliikka-asennukset, 15 osp Pneumatiikka-asennukset, 15 osp Koneautomaatiojärjestelmien asennustyöt, 15 osp Kunnossapitotyöt, 15 osp Korjaus- ja asennushitsaus, 15 osp Voimansiirron ja koneenelimien asennustyöt, 15 osp Voimayksiköiden ja moottoreiden asennustyöt, 15 osp Kertamuottivalun perustyöt, 15 osp ei voi valita, jos on valittu tutkinnon osan Kertamuottivalukappaleen valmistus Kestomuottivalun perustyöt, 15 osp ei voi valita, jos on valittu tutkinnon osan Kestomuottivalukappaleen valmistus Valimoautomaation ohjaus, 15 osp Valumallinvalmistus, 45 osp Valimotekniikan perustyöt, 15 osp Koneistus, 30 osp Hitsaus- ja levytyöt, 30 osp Automaatioasennustyöt, 30 osp Koneasennus, 30 osp Muovimallin valmistus, 15 osp Valumallinvalmistuksen perustyöt, 15 osp ei voi valita, jos on valittu tutkinnon osa Valumallinvalmistus Kestomuottivalukappaleen valmistus, 45 osp Kertamuottivalukappaleen valmistus, 45 osp Huippuosaajana toimiminen, 15 osp Työpaikkaohjaajaksi valmentautuminen, 5 osp Yrityksessä toimiminen, 15 osp Yritystoiminnan suunnittelu, 15 osp Tutkinnon osa ammatillisesta perustutkinnosta 15-45 osp Tähän tutkintoon voidaan sisällyttää yksi ammatillinen tutkinnon osa ammatillisista perustutkinnoista, joiden tutkinnon perusteet Opetushallitus on määrännyt. Tutkinnon osan ammattitaitovaatimusten tulee poiketa oleellisesti tutkintoon valituista muista tutkinnon osista. Tässä tutkinnossa tällainen tutkinnon osa on 15 osaamispistettä. 3 Tutkinnon muodostuminen

Tutkintoon voidaan sisällyttää tutkinnon osa tai osia määritellyistä tutkinnoista niillä osaamispistemäärillä, mitkä niillä on alkuperäisessä tutkinnossa. Tutkinnot ja tutkinnon osan/osien enimmäismäärät ovat: Kaivosalan perustutkinto 45 osp, Kello- ja mikromekaniikan perustutkinto 45 osp, Liiketalouden perustutkinto, asiakaspalvelun ja myynninosaamisala 45 osp, Metsäalan perustutkinto metsäkoneasennuksen osaamisala 45 osp, Muovi- ja kumitekniikan perustutkinto 45 osp, Pintakäsittelyalan perustutkinto metallituotteiden pintakäsittelyjen osaamisala 45 osp, Prosessiteollisuuden perustutkinto 45 osp, Teknisen suunnittelun perustutkinto 45 osp, Sähkö- ja automaatiotekniikan perustutkinto 45 osp, Tieto- ja tietoliikennetekniikan perustutkinto 45 osp, Talotekniikan perustutkinto 45 osp, Autoalan perustutkinto autotekniikan tai autokorikorjauksen osaamisala 30 osp, Puualan perustutkinto 30 osp, Rakennusalan perustutkinto 30 osp, Veneenrakennuksen perustutkinto 30 osp Tutkinnon osa ammattitutkinnosta ammattitutkinnosta, erikoisammattitutkinnosta ja ammattikorkeakouluopinnoista ovat keskenään vaihtoehtoisia. Tutkintoon voidaan sisällyttää yksi tutkinnon osa alla määritellyistä ammattitutkinnoista. Tutkinnon osan ammattitaitovaatimusten tulee poiketa oleellisesti tutkintoon valituista muista tutkinnon osista. Tutkintoon voidaan sisällyttää vain sellainen ammattitutkinnon osa, jonka ammattitaitovaatimukset ovat koko tutkinnon ammattitaitovaatimuksiin suhteutettuna kattavuudeltaan, vaikeusasteeltaan ja merkittävyydeltään vähintään 30 osaamispistettä. Mahdollisia ammattitutkintoja ovat: Automaatioasentajan ammattitutkinto, hissiasentajan ammattitutkinto, hitsaajan ammattitutkinto, Levyja hisaustekniikan ammattitutkinto ilmastointiasentajan ammattitutkinto, kaivosalan ammattitutkinto, kaukolämpöasentajan ammattitutkinto, kengityssepän ammattitutkinto, kiinteistönpalvelujen ammattitutkinto, kivimiehen ammattitutkinto, koneenasentajan ammattitutkinto, koneistajan ammattitutkinto, korroosionestomaalarin ammattitutkinto, kunnossapidon ammattitutkinto, kylmäasentajan ammattitutkinto, laivanrakennusalan ammattitutkinto, levytekniikan ammattitutkinto, lukkosepän ammattitutkinto, lämmityslaiteasentajan ammattitutkinto, maatalouskoneasentajan ammattitutkinto, markkinointiviestinnän ammattitutkinto, metallien jalostuksen ammattitutkinto, myynnin ammattitutkinto, pienkonemekaanikon ammattitutkinto putkiasentajan ammattitutkinto, puualan ammattitutkinto, rakennuspeltisepän ammattitutkinto, raskaskalustomekaanikon ammattitutkinto, rautatiekaluston kunnossapidon ammattitutkinto, seppäkisällin ammattitutkinto, suunnitteluassistentin ammattitutkinto, talonrakennusalan ammattitutkinto, teknisen eristäjän ammattitutkinto, teollisen pintakäsittelijän ammattitutkinto, teollisuusputkiasentajan ammattitutkinto, tieto- ja tietoliikennetekniikan ammattitutkinto, tuulivoima-asentajan ammattitutkinto, työvälinevalmistajan ammattitutkinto, ulkomaankaupan ammattitutkinto, valajan ammattitutkinto, valumallin valmistajan ammattitutkinto, veneenrakennusalan ammattitutkinto ja yrittäjän ammattitutkinto. Jos ammatillisten tutkintojen tutkintorakenteeseen tulee uusi tutkinto, jonka ammattitaitovaatimukset ovat verrattavissa johonkin edellä mainittuun ammattitutkintoon, sen tutkinnon osa voidaan sisällyttää osaksi tätä tutkintoa. Tutkinnon osa erikoisammattitutkinnosta Tutkinnon muodostuminen 4 ammattitutkinnosta, erikoisammattitutkinnosta ja ammattikorkeakouluopinnoista ovat keskenään vaihtoehtoisia. Tutkintoon voidaan sisällyttää yksi tutkinnon osa alla määritellyistä erikoisammattitutkinnoista. Tutkinnon osan ammattitaitovaatimusten tulee poiketa oleellisesti tutkintoon valituista muista tutkinnon osista. Tutkintoon voidaan sisällyttää vain sellainen erikoisammattitutkinnon osa, jonka ammattitaitovaatimukset ovat koko tutkinnon ammattitaitovaatimuksiin suhteutettuna kattavuudeltaan, vaikeusasteeltaan ja merkittävyydeltään vähintään 30 osaamispistettä. Mahdollisia ammattitutkintoja ovat: Hitsaajamestarin erikoisammattitutkinto, koneenasentajamestarin erikoisammattitutkinto, koneistajamestarin erikoisammattitutkinto, kunnossapidon erikoisammattitutkinto, levytyömestarin erikoisammattitutkinto, tekniikan erikoisammattitutkinto, tuotekehittäjän erikoisammattitutkinto, työvälinemestarin erikoisammattitutkinto, valajamestarin erikoisammattitutkinto, valumallimestarin erikoisammattitutkinto ja ympäristöalan erikoisammattitutkinto. Jos ammatillisten tutkintojen tutkintorakenteeseen tulee uusi

tutkinto, jonka ammattitaitovaatimukset ovat verrattavissa johonkin edellä mainittuun erikoisammattitutkintoon, sen tutkinnon osa voidaan sisällyttää osaksi tutkintoa. Tutkinnon osa ammattikorkeakouluopinnoista ammattitutkinnosta, erikoisammattitutkinnosta ja ammattikorkeakouluopinnoista ovat keskenään vaihtoehtoisia. Tutkintoon voidaan sisällyttää yksi tutkinnon osa ammattikorkeakouluopinnoista. Tutkintoon voidaan sisällyttää osa ammattikorkeakouluopinnoista joko 15 tai 30 osaamispisteen suuruisena. Ammattikorkeakouluopintojen osaamiskokonaisuuden tulee olla vähintään sellainen, että se vastaa tutkinnon ammattitaitovaatimuksiin suhteutettuna kattavuudeltaan, vaikeusasteeltaan ja merkittävyydeltään vähintään 15 osaamispistettä. Jos ammattikorkeakouluopintojen osaamiskokonaisuus vastaa kattavuudeltaan, vaikeusasteeltaan ja merkittävyydeltään vähintään 30 osaamispistettä suhteutettuna koko tutkinnon ammattitaitovaatimuksiin, se voidaan sisällyttää tutkinnon 30 osaamispisteen suuruisena. Ammattikorkeakouluopinnoista ei edellytetä ammattiosaamisen näyttöä Paikallisiin ammattitaitovaatimuksiin perustuvia tutkinnon osia 5-15 osp Tämä voi sisältää työelämän alueellisten ja paikallisten ammattitaitovaatimusten ja opiskelijan ammattitaidon syventämistarpeiden mukaisia tutkinnon osia, joiden tulee vastata laajemmin paikallisiin ammattitaitovaatimuksiin kuin pelkästään yhden yrityksen tarpeisiin. Nämä tutkinnon osat nimetään työelämän toimintakokonaisuuden pohjalta ja niille määritellään laajuus osaamispisteinä (5-15 osp). Lisäksi määritellään tutkinnon osien ammattitaitovaatimukset, osaamisen arviointi ja ammattitaidon osoittamistavat Opetushallituksen määräyksen (Osaamisen tunnistamisen ja tunnustamisen mitoituksen periaatteet ja arvosanojen muuntaminen ammatillisessa peruskoulutuksessa 93/011/2014) liitteessä olevan arviointitaulukon mukaisesti. vapaasti valittavista tutkinnon osista 5-15 osp Tutkinnon ammatillisiin tutkinnon osiin voi sisällyttää tutkinnon osia (5 15 osp) vapaasti valittavista tutkinnon osista. YHTEISET TUTKINNON OSAT 35 OSP Tutkinnon perusteissa määrättyjen osa-alueiden valinnaisten osaamistavoitteiden lisäksi tai niiden sijaan koulutuksen järjestäjä voi päättää erilaajuisia muita valinnaisia osaamistavoitteita. Koulutuksen järjestäjän itse päättämille valinnaisille osaamistavoitteille määritellään osaamisen arviointi ja laajuus osaamispisteinä. Tutkinnon osien valinnaiset osaamistavoitteet voivat olla myös opiskelijan aikaisemmin hankkimaa osaamista, joka tukee kyseisen tutkinnon osan ja sen osa-alueiden osaamistavoitteita. Viestintä- ja vuorovaikutusosaaminen, 11 osp Matemaattis-luonnontieteellinen osaaminen, 9 osp Yhteiskunnassa ja työelämässä tarvittava osaaminen, 8 osp Sosiaalinen ja kulttuurinen osaaminen, 7 osp VAPAASTI VALITTAVAT TUTKINNON OSAT 10 OSP Vapaasti valittavat tutkinnon osat (10 osp) tukevat tutkinnon ammattitaitovaatimuksia ja osaamistavoitteita ja ne voivat koostua yhdestä tai useammasta tutkinnon osasta. voivat olla seuraavia: Ammatillisia tutkinnon osia 10 osp Tämä voi sisältää ammatillisia tutkinnon osia oman tai jonkin muun koulutusalan ammatillisista perustutkinnoista, ammattitutkinnoista tai erikoisammattitutkinnoista. Paikallisiin ammattitaitovaatimuksiin perustuvia tutkinnon osia 10 osp Tämä voi sisältää työelämän alueellisten ja paikallisten ammattitaitovaatimusten ja opiskelijan ammattitaidon syventämistarpeiden mukaisia tutkinnon osia, joiden tulee vastata laajemmin paikallisiin ammattitaitovaatimuksiin kuin pelkästään yhden 5 Tutkinnon muodostuminen

yrityksen tarpeisiin. Nämä tutkinnon osat nimetään työelämän toimintakokonaisuuden pohjalta ja niille määritellään laajuus osaamispisteinä. Lisäksi määritellään tutkinnon osien ammattitaitovaatimukset, osaamisen arviointi ja ammattitaidon osoittamistavat Opetushallituksen määräyksen (Osaamisen tunnistamisen ja tunnustamisen mitoituksen periaatteet ja arvosanojen muuntaminen ammatillisessa peruskoulutuksessa 93/011/2014) liitteessä olevan arviointitaulukon mukaisesti. Yhteisten tutkinnon osien osa-alueita tai lukio-opintoja 10 osp Tämä voi sisältää ammatillisen perustutkinnon yhteisiä tutkinnon osia tai niiden osa-alueita tai lukio-opintoja, jotka toteutetaan lukion opetussuunnitelman perusteiden mukaisesti. Jatko-opintovalmiuksia tai ammatillista kehittymistä tukevia opintoja 10 osp Tämä voi sisältää jatko-opintovalmiuksia tai ammatillista kehittymistä tukevia tutkinnon osia. Nämä tutkinnon osat nimetään ja niille määritellään laajuus osaamispisteinä. Lisäksi voidaan määritellä tutkinnon osien ammattitaitovaatimukset tai osaamistavoitteet, osaamisen arviointi ja ammattitaidon osoittamistavat. Osaaminen voidaan koulutuksen järjestäjän päätöksellä arvioida asteikolla hyväksytty/hylätty. Mikäli käytetään arviointiasteikkoa T1-K3, määrittelyssä voidaan hyödyntää Opetushallituksen määräyksen (Osaamisen tunnistamisen ja tunnustamisen mitoituksen periaatteet ja arvosanojen muuntaminen ammatillisessa peruskoulutuksessa 93/011/2014) liitteessä olevaa arviointitaulukkoa. Työkokemuksen kautta hankittuun osaamiseen perustuvia yksilöllisiä tutkin-non osia 10 osp Työkokemuksen kautta hankittuun osaamiseen perustuvat yksilölliset tutkinnon osat voivat olla oman tai muiden alojen työssä, itsenäisessä ammatin harjoittamisessa tai yrittämisessä hankittua osaamista. Nämä tutkinnon osat nimetään ja niille määritellään laajuus osaamispisteinä. Lisäksi voidaan määritellä tutkinnon osien ammattitaitovaatimukset, osaamisen arviointi ja ammattitaidon osoittamistavat. Osaaminen voidaan koulutuksen järjestäjän päätöksellä arvioida asteikolla hyväksytty/hylätty. Mikäli käytetään arviointiasteikkoa T1-K3, määrittelyssä voidaan hyödyntää Opetushallituksen määräyksen (Osaamisen tunnistamisen ja tunnustamisen mitoituksen periaatteet ja arvosanojen muuntaminen ammatillisessa peruskoulutuksessa 93/011/2014) liitteessä olevaa arviointitaulukkoa. TUTKINTOA YKSILÖLLISESTI LAAJENTAVAT TUTKINNON OSAT Ammatillisessa peruskoulutuksessa opiskelija voi yksilöllisesti sisällyttää perustutkintoonsa enemmän tutkinnon osia, jos se on tarpeellista työelämän alakohtaisten tai paikallisten ammattitaitovaatimusten tai opiskelijan ammattitaidon syventämisen kannalta. Ne voivat olla ammatillisia tutkinnon osia tai paikallisiin ammattitaitovaatimuksiin perustuvia tutkinnon osia. Tutkinnon muodostuminen 6

2. 2.1. 3D-pikavalmistus, 15 osp Ammattitaitovaatimukset Opiskelija tai tutkinnon suorittaja osaa lukea ja tulkita valmistuksessa tarvittavia konepiirustuksia ja niiden merkintöjä teknisen laskennan ja trigometrian niin hyvin, että pystyy laskemaan funktiolaskimella mittoja sekä kulmia konepiirustuksista käyttää 3D CAD/CAM-ohjelmaa ja mallintaa monimuotoisia 3D- kappaleita umpi- ja kuoripiirteisinä CAM- ohjelmoinnin ja valita sekä rajata oikeat muodot tarvittavien työratojen valmistusta varten 3D- muodosta poistaa grafiikasta turhia muotoja ja paikata esim. formaattikäännöksestä johtuvia aukkoja tilavuusmalleissa käyttää apuna piirustustasoja ja siirtää mallinnetun kappaleen nollapistettä käyttää ja tarvittaessa vaihtaa tyypillisiä tallennus- ja tiedonsiirtoformaatteja varmistaa postprosessorin oikean toiminnan ennen tiedonsiirtoa ja valmistusta tiedonsiirron tietokoneelta kannettavilla massamuisteilla ja ohjelmistoilla datakaapelilla tai langattomasti käyttää materiaali- ja työkalukirjastoa ja luoda niihin uusia tietoja valita valmistukseen sopivat työkalut ja -menetelmät käyttötarkoituksen mukaan, sekä asettaa oikeat valmistuksessa tarvittavat arvot ja paksuudet eri materiaalien mukaan skaalata, peilata ja muuttaa mittakaavoja 3D- mallissa valita sopivat työvarat viimeistelyä varten ja viimeistellä kappaleen asiakkaalle kelpaavaksi tuotteeksi simuloida ja tarkistaa työradat ennen siirtoa valmistavalle koneelle ja tarvittaessa korjata radassa olevat virheet valmistaa 3D- kappaleita ottaen huomioon koneen ominaisuudet tulostaa konepajapiirustukset mallintamastaan kappaleesta tunnistaa käytettävien materiaalien ominaisuudet ja käyttökohteet (muovit, keraamit, metallit, pulveriseokset ja sidosaineet) tunnistaa valmistuksessa käytettävät eri konetyypit, ainetta lisäävien ja poistavien valmistusmenetelmien erot ja käyttökohteet (laminointi/kalvotus, langat/pursotus ja sintraus/pulverit) mitata ja täyttää mittauspöytäkirjan valmistamastaan kappaleesta tehdä valmistuksessa myöhemmin mahdollisesti tarvittavat dokumentit ja ohjeet valmistuksessa tarvittavien materiaalien ja työkalujen oikean käytön ja säilytyksen toimia työssään turvallisesti, kustannustehokkaasti ja taloudellisesti, sekä raportoida työskentelyä haittaavista häiriöistä ja työturvallisuuteen liittyvistä asioista tehdä perushuollot, tarkistukset ja pienemmät kunnostukset käyttämillensä koneille vastata työnsä laadusta valmistaa kuvien mukaisia kappaleita, jotka voidaan toimittaa asiakkaalle tai jatkojalostukseen oikean jälkikäsittelyjen esim. tukirakenteiden- jä jäysteenpoiston, sekä pinnoittamisen ja lämpökäsittelyjen vaikutukset valmistamansa kappaleen materiaalille ja muodolle mitata kaikilla konepajoissa yleisesti olevilla mekaanisilla mittavälineillä erilaisia mittoja 0,02 mm tarkkuudella, sekä mitata kulmia ja muotoja ymmärtää kalibroinnin ja puhtauden merkityksen ja osaa tarkistaa mittavälineen, käyttää ja säilyttää mittoja oikein sekä osaa huoltaa mittavälineitä englanniksi alalla tarvittavan sanastoa niin että selviytyy työtilanteista ja pystyy hyödyntämään työssään vieraskielistä materiaalia 7

Arviointi 1. TYÖPROSESSIN HALLINTA Suunnitelmallinen työskentely Tyydyttävä T1 tarvitsee ohjausta Hyvä H2 etenee työssään itsenäisesti, mutta tarvitsee ohjausta alkuun pääsyssä tai työvaiheista toiseen siirryttäessä Kiitettävä K3 työskentelee suunnitelmallisesti Työkokonaisuuden hallinta Tyydyttävä T1 tarvitsee työntekemiseen ohjausta Hyvä H2 toimii itsenäisesti Kiitettävä K3 työskentelee suunnitelmallisesti ja itsenäisesti Aloitekyky ja yrittäjyys Tyydyttävä T1 työskentelee vastuuntuntoisesti Hyvä H2 työskentelee motivoituneesti ja yritteliäästi Kiitettävä K3 on aktiivinen ja aloitteellinen 2. TYÖMENETELMIEN, -VÄLINEIDEN JA MATERIAALIN HALLINTA Kappaleen valmistus 3D-pikavalmistuslaitteistolla ja viimeistelytyöt Tyydyttävä T1 laittaa koneen käyttökuntoon ja käynnistää valmistuksen Hyvä H2 mallintaa ja valmistaa kappaleita 3D-mallinnuslaitteistolla Kiitettävä K3 toteuttaa tuotteen viimeistelytyöt ja tarvittavat pintakäsittelyt niin, että valmis tuote voidaan toimittaa asiakkaalle 3D-mallintaminen Tyydyttävä T1 hyödyntää valmista 3D-tiedostoa valmistuksessa Hyvä H2 muokkaa ja korjaa 3D-tiedostoa Kiitettävä K3 luo itsenäisesti 3D-mallin, korjaa sen virheet ja vaihtaa tarvittaessa tiedostoformaattia 3. TYÖN PERUSTANA OLEVAN TIEDON HALLINTA Teknologia ja tietotekniikka Tyydyttävä T1 omaa riittävät tietotekniset valmiudet Hyvä H2 omaa hyvät tietotekniset valmiudet Kiitettävä K3 omaa erittäin hyvät tietotekniset valmiudet 8

Matematiikan ja luonnontieteiden taidot Tyydyttävä T1 osaa kappaleen geometrian luonnissa tarvittavan perusmatematiikan Hyvä H2 toteuttaa tarvittavat laskelmat Kiitettävä K3 kykenee toteuttamaan mittauksissa ja korjaustoimenpiteissä tarvittavan matematiikan 3D-pikavalmistus menetelmien ja niissä käytettävien materiaalien tuntemus Tyydyttävä T1 tuntee muutamia pikavalmistusmentelmiä ja pystyy luettelemaan niissä käytettäviä materiaaleja Hyvä H2 tuntee yleisimmät pikavalmistusmenetelmät ja niissä käytettävät materiaalit Kiitettävä K3 tuntee yleisimmät pikavalmistusmenetelmät ja kullenkin menetelmällä sopivat yleisimmät materiaalit 4. ELINIKÄISEN OPPIMISEN AVAINTAIDOT Terveys, turvallisuus ja toimintakyky Tyydyttävä T1 noudattaa työturvallisuusmääräyksiä ja 3Dpikavalmistuslaitteiston käyttöturvallisuusohjeita työskentelee ergonomisesti Hyvä H2 varmistaa kaikissa tilanteissa 3D-pikavalmistuslaitteiston toiminnan turvallisuuden Kiitettävä K3 huolehtii työympäristön työsuojelusta Oppiminen ja ongelmanratkaisu Tyydyttävä T1 tarvitsee ohjausta ja esimerkkejä Hyvä H2 ratkaisee ongelmia avustettuna Kiitettävä K3 ratkaisee työhön liittyviä ongelmia itsenäisesti Vuorovaikutus ja yhteistyö Tyydyttävä T1 kysyy neuvoa tarvittaessa Hyvä H2 toimii vuorovaikutteisesti Kiitettävä K3 keskustelee kehittävästi työstä Ammattietiikka Tyydyttävä T1 varmistaa ennen toimenpiteitä, että koneen särkymisvaaraa ei ole. Hyvä H2 siistii laitteiston jatkokäyttöä varten. Kiitettävä K3 työskentelee huolellisesti ja tarkasti. Ammattitaidon osoittamistavat Opiskelija tai tutkinnon suorittaja osoittaa osaamisensa ammattiosaamisen näytössä tai tutkintotilaisuudessa tekemällä työpiirustuksen tai muiden dokumenttien perusteella kappaleen 3D-mallinnuksen ja valmistuksessa tarvittavat työradat CAD/CAM-ohjelmalla, sekä siirtämällä 9

valmiin ohjelman työkoneelle työpaikalla. Suorittajan tulee myös osata tulostaa mallintamastaan kappaleesta konepajapiirustukset mitoituksineen. Valmistuksessa käytettävä kone voi olla tyypiltään 3D- printteri, lasersintrauslaitteisto ja keraamikalvokone tai joku muu näihin laitteisiin verrattavissa oleva kone. Tuotevalmistus osoitetaan vain yhdellä laitteistolla, mutta muutkin menetelmät on tunnettava hyvin. Valmistettavat tuotteet tai kappaleet on oltava muodoltaan riittävän monipuolisia tai konstruktion sellainen, ettei niitä kannata perinteisillä menetelmillä valmistaa. Työtä tehdään siinä laajuudessa, että osoitettava osaaminen vastaa kattavasti tutkinnon perusteissa määrättyjä ammattitaitovaatimuksia, arvioinnin kohteita ja kriteereitä. Ammattiosaamisen näyttöä tai tutkintotilaisuutta voidaan jatkaa toisessa työpaikassa/ työkohteessa tai ammatillisessa peruskoulutuksessa koulutuksen järjestäjän osoittamassa muussa paikassa niin, että osaamisen osoittamisen kattavuus varmistuu. Siltä osin kuin tutkinnon osassa vaadittavaa osaamista ei voida työtä tekemällä ammattiosaamisen näytössä tai tutkintotilaisuudessa kattavasti osoittaa, sitä täydennetään muulla osaamisen arvioinnilla. 2.2. Alumiinin ja ruostumattoman teräksen hitsaus, 15 osp Ammattitaitovaatimukset Opiskelija tai tutkinnon suorittaja osaa lukea hitsausohjetta (WPS) ja tunnistaa hitsausvirheet ja niiden syyt hitsata ruostumattomia teräksiä ja/tai alumiinia TIG- ja MIG/MAG-hitsausprosesseilla TIG/MIG hitsausvirtalähteen toimintaperiaate ja käyttökuntoon laittaminen tärkeimmät perusaineen hitsattavuutta rajoittavat tekijät ja erityistoimet hitsauksen suorittamiseksi, kuten hitsauksen korotetussa työlämpötilassa ja rajoitetun lämmön tuonnin työympäristön ja materiaalinkäsittelyn erityisvaatimukset käsitellä alumiinia ja ruostumatonta terästä olevia levyaihioita ruostumattomien terästen materiaaliopillisia perusteita yleisimmin käytetyt ruostumattomat teräkset ja niiden merkinnät ja kauppanimikkeitä perustiedot ruostumattomien terästen hitsauslisäaineista ja niiden kustannuksista ruostumattomien terästen hitsattavuuden, hitsausliitokset ja muodonmuutokset ruostumattomien ja haponkestävien terästen hitsauksen erityispiirteet hitsien jälkikäsittelyn peittaamalla, harjaamalla ja hiomalla alumiinin hitsauksen erityispiirteet, hitsattavuuden ja hitsauksen suoritustekniikat yleisimmin käytetyt alumiinilaadut ja niiden seosainemerkinnät perustiedot alumiinin hitsauslisäaineista alumiinituotteiden ja hitsien jälkikäsittelyn ja oikaisun hitsata valitsemallaan prosessilla standardin EN 9606-1 ja 2 mukaiset levyhitsauskokeet alumiinille tai ruostumattomalle teräkselle FW tai BW asennoissa PA, PB, PF silmämääräisellä tarkistuksella. 10

Arviointi 1. TYÖPROSESSIN HALLINTA Työn kokonaisuuden hallinta Tyydyttävä T1 osaa lukea työpiirustuksista hitsaustyövaiheet, mutta tarvitsee ohjausta hitsausjärjestykseen Hyvä H2 tarvitsee jonkin verran ohjausta hitsausjärjestyksessä ja joissain yksityiskohdissa Kiitettävä K3 tekee tuotekokonaisuuden hitsaustyöt itsenäisesti työpiirustusten mukaan Aloitekyky ja yrittäjyys Tyydyttävä T1 kysyy tarvittaessa neuvoa. Hyvä H2 pyrkii työskentelemään joutuisasti. Kiitettävä K3 työskentelee oma-aloitteisesti ja joutuisasti. Hitsauksen laadunhallinta Tyydyttävä T1 tietää yleisimmät hitsausvirheet Hyvä H2 tunnistaa työssään yleisimmät hitsausvirheet Kiitettävä K3 tunnistaa hitsausvirheet itsenäisesti ja osaa välttää niitä 2. TYÖMENETELMIEN, -VÄLINEIDEN JA MATERIAALIN HALLINTA Hitsaus Tyydyttävä T1 osaa hitsata hitsausohjeen (WPS) mukaan, lukea hitsauksen yksityiskohdat piirustuksista ja tulkita hitsausmerkit hitsaa silmämääräisesti arvioitavan levyhitsauskokeen FW tai BW asennossa PA, hitsiluokka D tuntee TIG- ja MIG-hitsausvirtalähteen rakenteen ja toimintaperiaatteen Hyvä H2 tietää hitsausparametrien vaikutukset hitsien lopputulokseen hitsaa silmämääräisesti arvioitavan levyhitsauskokeen FW tai BW asennoissa PA ja PB, hitsiluokka C osaa laittaa hitsauslaitteet käyttövalmiiksi Kiitettävä K3 osaa vaikuttaa hitsin laatuun hitsausparametrien säädöllä hitsaa silmämääräisesti arvioitavan levyhitsauskokeen FW tai BW asennoissa PA, PB ja PF, hitsiluokka C suorittaa hitsauslaitteiden käyttäjän päivittäiset huoltotoimenpiteet Hitsien viimeistely ja jälkikäsittely Tyydyttävä T1 poistaa hitsausroiskeet osaa hitsien peittauksen suoritusteknisesti Hyvä H2 hioo terävät särmät tekee peittauksen vaadittavaan tasoon Kiitettävä K3 osaa jälkikäsitellä hitsausliitokset itsenäisesti tekee peittauksen siististi 11

Hitsauslisäaineet ja kaasut Tyydyttävä T1 osaa hitsauslisäaineiden säilytyksen ja tarvittaessa kuivauksen Hyvä H2 osaa valita ja vaihtaa oikean hitsauskaasun, sekä käsitellä kaasupulloja oikein Kiitettävä K3 hallitsee työssään WPS:n mukaiset hitsauslisäaineet ja kaasut Materiaalien käsittely Tyydyttävä T1 ymmärtää väärän käsittelyn vaikutukset eri perusaineiden ominaisuuksiin säilyttää eri materiaaleja ja keskeneräisiä tuotteita oikein Hyvä H2 osaa käyttää levyjen ja työkappaleiden nostoissa ja siirroissa ruostumattomien teräslevyjen ja alumiinilevyjen pintaa vahingoittamattomia välineitä osaa ottaa työssään huomioon ruostumattomien teräs- ja alumiinilevyjen kanssa kosketukseen tulevien työtasojen, pyöristystelojen, levynpidättimien yms. puhtauden ja kunnon merkityksen tuotteen pinnan laatuun Kiitettävä K3 osaa suorittaa itsenäisesti tarvittavat työkappaleen suojaukset tuotteen pinnan laatua vaarantavissa työtilanteissa Mittaaminen Tyydyttävä T1 ymmärtää ja osaa mitata tulkilla hitsien a- ja z-mitan ja päittäisliitoksessa kuvun korkeuden Hyvä H2 tietää monipalkohitsauksen palkojen vaikutuksen ja suoritusjärjestyksen merkityksen lopputulokseen Kiitettävä K3 tekee mittaukset huolellisesti ja tarkasti sekä arvioi mittaustuloksen oikeellisuutta ja vaikutusta hitsin lujuuteen osaa luokitella hitsauksen laadun voimassa olevan standardin mukaan 3. TYÖN PERUSTANA OLEVAN TIEDON HALLINTA Piirustusten ja ohjeiden ymmärtäminen Tyydyttävä T1 tuntee keskeisimmät piirrosmerkit Hyvä H2 tuntee ohjauslaitteiden ohjauksien esitystavat Kiitettävä K3 selvittää piirustusten ja kaavioiden avulla laitteen toiminnan Materiaalit Tyydyttävä T1 ymmärtää materiaalien jaon: seostamattomat teräkset, seostetut teräkset, ruostumattomat teräkset ja haponkestävät teräkset Hyvä H2 tietää eri standardien mukaiset raaka-ainemerkinnät Kiitettävä K3 tunnistaa perusainemateriaalit 12

Hitsauksen teoreettiset perusteet Tyydyttävä T1 tietää tyypilliset hitsausvirheet ymmärtää ruostumattoman teräksen hitsauksen erot verrattuna seostamattoman teräksen ja alumiiniseosten hitsaukseen Hyvä H2 tietää seosterästen, ruostumattomien terästen ja alumiinien tyypillisten hitsauksen erityispiirteet Kiitettävä K3 tietää, miten seostuminen hallitaan tuntee lämmöntuonnin vaikutuksen perusaineen ominaisuuksiin 4. ELINIKÄISEN OPPIMISEN AVAINTAIDOT Terveys, turvallisuus ja toimintakyky Tyydyttävä T1 noudattaa työturvallisuusohjeita tietää alumiinin ja ruostumattoman teräksen hitsauksen terveyshaitat ja huolehtii henkilökohtaisesta suojautumisesta Hyvä H2 huolehtii työpaikan työsuojelusta Kiitettävä K3 työskentelee ergonomisesti oikein Oppiminen ja ongelmanratkaisu Tyydyttävä T1 tarvitsee ohjausta ja esimerkkejä Hyvä H2 etsii tietoa ja ratkaisee ongelmia avustettuna Kiitettävä K3 ratkaisee työhön liittyvät ongelmat itsenäisesti Vuorovaikutus ja yhteistyö Tyydyttävä T1 ottaa huomioon toiset työntekijät Hyvä H2 toimii vuorovaikutteisesti Kiitettävä K3 toimii aktiivisena työparina tai ryhmän jäsenenä Ammattietiikka Tyydyttävä T1 käyttää työvälineitä niin, että levypinnat eivät vahingoitu. Hyvä H2 työskentelee vastuuntuntoisesti ja huolehtii työvälineistä ja koneiden käyttökuntoisuudesta. Kiitettävä K3 työskentelee huolellisesti ja tarkasti. Ammattitaidon osoittamistavat Opiskelija tai tutkinnon suorittaja osoittaa osaamisensa ammattiosaamisen näytössä tai tutkintotilaisuudessa hitsaamalla ammattitaitovaatimuksissa määritellyt hitsauskokeet ja tekemällä jonkin alumiinisen tai ruostumattomasta teräksestä olevan rakennekokonaisuuden hitsaukset työpiirustuksen mukaan. Työtä tehdään siinä laajuudessa, että osoitettava osaaminen vastaa kattavasti tutkinnon perusteissa määrättyjä ammattitaitovaatimuksia, arvioinnin kohteita ja kriteereitä. Ammattiosaamisen näyttöä tai tutkintotilaisuutta voidaan jatkaa toisessa työpaikassa/ työkohteessa tai ammatillisessa peruskoulutuksessa koulutuksen järjestäjän osoittamassa muussa paikassa niin, että osaamisen osoittamisen kattavuus varmistuu. 13

Siltä osin kuin tutkinnon osassa vaadittavaa osaamista ei voida työtä tekemällä ammattiosaamisen näytössä tai tutkintotilaisuudessa kattavasti osoittaa, sitä täydennetään muulla osaamisen arvioinnilla. 2.3. Asennus- ja automaatiotyöt, 15 osp Ammattitaitovaatimukset Opiskelija tai tutkinnon suorittaja osaa lukea asennus- ja kokoonpanopiirustuksia, sekä yksinkertaisia sähköisiä-, pneumaattisiaja hydraulisia- kytkentäkaavioita hakea ja hyödyntää erilaisia käyttö- huolto- kokoonpano-ohjeita ja osaluetteloita käyttää käsityökaluja, hydraulisia/pneumaattisia- ja sähköisiä työkaluja turvallisesti ja huolehtii niiden kunnosta selvittää tavallisimmat kierteet mittaamalla ja taulukoiden avulla sekä osaa tehdä ja korjata kierteitä purkaa ja kasata yksinkertaisia koneita ja laitteita, sekä vaihtaa niihin tarvittaessa jonkin komponentin sähkötekniikan perusteet ja tietää sähkötyöturvallisuuden sekä osaa mitata yleismittarilla tietää hydrauliikan ja pneumatiikan perusteet ja käyttökohteet, sekä osaa vaihtaa niihin tarvittaessa jonkin komponentin kytkeä yksinkertaisia alle 30 V jännitteellä toimivia sähkömekaanisia ohjauksia valmiiden kuvien ja kaavioiden perusteella tiedollisesti ja taidollisesti EA1:tä tai hätäensiapukoulutusta vastaavan ensiavun annon selvittää ja raportoida tekemänsä huolto ja korjaustoimenpiteet esim. asiakkaan laskutuksen perusteeksi laatu- ja ympäristöjärjestelmien mukaisen toiminnan työpaikoilla ja oppilaitoksissa toimia asennustyöryhmän jäsenenä ottaen huomioon työturvallisuusasiat ja pitää huolta työympäristönsä siisteydestä ja järjestyksestä Arviointi 1. TYÖPROSESSIN HALLINTA Suunnitelmallinen työskentely Tyydyttävä T1 tarvitsee ohjausta Hyvä H2 tarvitsee ohjausta alkuun pääsyssä Kiitettävä K3 työskentelee itsenäisesti suunnitelman mukaan Työn kokonaisuuden hallinta Tyydyttävä T1 asentaa yksinkertaiset mekaaniset asennukset vähäisellä ohjauksella Hyvä H2 suorittaa myös muita perusasennuksia piirustusten, ohjeiden ja neuvojen mukaan Kiitettävä K3 purkaa ja kokoaa helppoja laitekokonaisuuksia itsenäisesti 14

2. TYÖMENETELMIEN, -VÄLINEIDEN JA MATERIAALIN HALLINTA Mekaaniset asennukset Tyydyttävä T1 hyödyntää kokoonpanokuvia ja asennusohjeita suorittaa helpohkoja asennusmittauksia ja tekee kierreliitoksia käyttää työkaluja ja suojaimia oikein Hyvä H2 purkaa ja kokokaa yksinkertaisia laitteita tunnistaa kone-elimiä ja tietää niiden käyttökohteita Kiitettävä K3 vaihtaa komponentteja koneisiin ja laitteisiin (pneumatiikka, hydrauliikka ja sähkötekniikka) Sähkömekaaniset asennukset Tyydyttävä T1 ymmärtää yksinkertaisia sähköisiä, pneumaattisia- ja hydraulisia kytkentöjä sekä osaa käyttää yleismittaria Hyvä H2 vaihtaa laitteistoon jonkin komponentin Kiitettävä K3 kytkeä järjestelmän osaksi yksinkertaisen heikkojännitteellä toimivan ohjauksen tai siihen liittyvän anturin/rajakytkimen asennusohjeiden/kuvan mukaisesti Työvälineiden käyttö Tyydyttävä T1 käyttää annettuja työvälineitä tarkoituksenmukaisesti niin, että ne eivät vahingoita komponentteja Hyvä H2 tekee tarkoituksenmukaiset työvälinevalinnat Kiitettävä K3 huoltaa ja pitää kunnossa työvälineitään Materiaalin hallinta Tyydyttävä T1 tunnistaa koneissa ja laitteissa käytettäviä materiaaleja ja nesteitä Hyvä H2 käsittelee eri materiaaleja, nesteitä ja kemikaaleja oikein Kiitettävä K3 tekee oikeat valinnat käyttöympäristön mukaan ja käyttää materiaaleja taloudellisesti 3. TYÖN PERUSTANA OLEVAN TIEDON HALLINTA Piirustusten ja ohjeiden ymmärtäminen Tyydyttävä T1 lukee ja ymmärtää yksinkertaisia osa- ja kokoonpanopiirustuksia ja hahmottaa piirustusten mukaisen osan ja kokonaisuuden tuntee pneumaattiset, hydrauliset ja sähköiset peruspiirrosmerkit Hyvä H2 selvittää yksinkertaisien kytkentöjen toimintaperiaatteen ja niihin liittyvät peruskomponentit Kiitettävä K3 ymmärtää helppoja piiri- ja toimintakaavioita 15

Laadun hallintataidot Tyydyttävä T1 tarvitsee ohjausta laatuvaatimusten tunnistamisessa Hyvä H2 tunnistaa työhön liittyvät laatuvaatimukset Kiitettävä K3 saa aikaan laadukkaan lopputuloksen Matematiikan ja luonnontieteiden taidot Tyydyttävä T1 ymmärtää työhön liittyvät fysikaalisten suureiden merkityksen Hyvä H2 päättelee fysikaalisten suureiden muutosten vaikutuksen työkohteessa Kiitettävä K3 tarkastelee tarvittaessa matematiikan avulla eri suureiden vaikutusta toimintaan 4. ELINIKÄISEN OPPIMISEN AVAINTAIDOT Terveys, turvallisuus ja toimintakyky Tyydyttävä T1 noudattaa työturvallisuusmääräyksiä Hyvä H2 työskentelee ergonomisesti oikein Kiitettävä K3 huolehtii työympäristön siisteydestä ja järjestyksestä Oppiminen ja ongelmanratkaisu Tyydyttävä T1 kysyy tarvittaessa neuvoa Hyvä H2 kykenee arvioimaan omaa työtään Kiitettävä K3 parantaa työsuoritustaan työn edetessä kykenee arvioimaan omaa työtää ja sen vaikutuksia Vuorovaikutus ja yhteistyö Tyydyttävä T1 ottaa huomioon toiset työntekijät Hyvä H2 toimii vuorovaikutteisesti Kiitettävä K3 on aktiivinen ja selviytyy vuorovaikutustilanteista Ammattietiikka Tyydyttävä T1 toimii turvallisesti ja huolehtii henkilökohtaisesta suojavarustuksesta Hyvä H2 huolehtii työvälineiden kunnosta ja huollosta Kiitettävä K3 toimii ympäristö- ja laatujärjestelmien mukaisesti Ammattitaidon osoittamistavat Opiskelija tai tutkinnon suorittaja osaa osoittaa osaamisensa ammattiosaamisen näytössä tai tutkintotilaisuudessa tekemällä tutkinnon osan ammattitaitovaatimuksiin kuuluvia työtehtäviä työpaikassa/työkohteessa. Työtä tehdään siinä laajuudessa, että osoitettava osaaminen vastaa kattavasti tutkinnon perusteissa määrättyjä ammattitaitovaatimuksia, arvioinnin kohteita ja kriteereitä. Erillistä tutkintotilaisuutta ei tästä osiosta tarvitse järjestää, mikäli kaikki vaadittava osaaminen tulee osoitetuksi Koneasennuksen tai Automaatioasennuksen tutkinnonosissa. Arvioinnin tulee kuitenkin tapahtua tämän tutkinnon osan kriteereiden mukaisesti erillisellä arvioinnilla laajemmista tutkinnon osista. 16

Ammattiosaamisen näyttöä tai tutkintotilaisuutta voidaan jatkaa toisessa työpaikassa/ työkohteessa tai ammatillisessa peruskoulutuksessa koulutuksen järjestäjän osoittamassa muussa paikassa niin, että osaamisen osoittamisen kattavuus varmistuu. Siltä osin kuin tutkinnon osassa vaadittavaa osaamista ei voida työtä tekemällä ammattiosaamisen näytössä tai tutkintotilaisuudessa kattavasti osoittaa, sitä täydennetään muulla osaamisen arvioinnilla. 2.4. Automaatioasennustyöt, 30 osp Ammattitaitovaatimukset Opiskelija tai tutkinnon suorittaja osaa sähkötekniikan, elektroniikan ja digitaalitekniikan perusteet ja käyttää matematiikkaa apuna sähkösuureiden määrittämisessä tekee asennuksia kytkentätaulukoiden ja piirikaavioiden mukaan, ottaen huomioon asennuskohteen ympäristön vaatimukset asentaa johdotuksia ja antureita huomioiden asennuksissa mekaanisen suojauksen tarpeen, maadoituksen ja häiriösuojauksen eri tyyppisten sähkömoottorien toimintaperiaatteen, rakenteen, kytkennät ja ohjaukset vähintään teoreettisella tasolla suorittaa sähkötyöturvallisuusstandardin SFS 6002 määrittämän yleisen sähkötyöturvallisuutta koskevan koulutuksen sulautettujen järjestelmien ja ohjelmoitavien ohjauslaitteiden toiminta- ja käytön periaatteet kone- ja laiterakennuksessa sähköisten, pneumaattisten ja hydraulisten toimilaitteiden toimintaperiaatteet ja ohjaustavat automaatiojärjestelmät ja niiden peruskomponentit, venttiilit, venttiiliterminaalit, anturit, logiikat ja kenttäväylät yleisimpien digitaalisten ja analogisten antureiden toimintaperiaatteet, sekä osaa mittaamalla todeta niiden toiminnan ja hallitsee asennustyön perusteet jostakin yleisesti käytetystä mikro-ohjaimen kehitysympäristöstä ja ohjelmistosta ja sen liitäntäelektroniikan perusteet ohjelmoitavien logiikoiden ja teollisuustietokoneiden toimintaperiaatteet ja niihin liittyvät anturoinnit sekä toimilaitteet ymmärtää yksinkertaisia IEC61131-3 mukaisia ohjausohjelmia sekä tekee ohjausohjelmaan tarvittavien parametrien muutoksia ja muita laitteiden toimintaan vaikuttavia muutoksia yleisimpien automaatioverkkojen/kenttäväylien toimintaperiaatteet ja rakenteet automaatiolaitteiden rakentamista koskevien koneturvallisuusdirektiivien keskeiset määräykset ja ohjeet pystyy tulkitsemaan englanninkielisiä käyttö-, kytkentä- ja kokoonpano-ohjeita toimia asennustyöryhmän jäsenenä ottaen huomioon työturvallisuusasiat ja pitää huolta työympäristönsä siisteydestä ja järjestyksestä Arviointi 1. TYÖPROSESSIN HALLINTA Suunnitelmallinen työskentely Tyydyttävä T1 tarvitsee ohjausta Hyvä H2 tarvitsee ohjausta alkuun pääsyssä Kiitettävä K3 työskentelee itsenäisesti suunnitelman mukaan 17

Työn kokonaisuuden hallinta Tyydyttävä T1 saa aikaan toimivan kokonaisuuden vain ohjauksen avulla Hyvä H2 hallitsee työkokonaisuuden, mutta tarvitsee ohjausta Kiitettävä K3 rakentaa laitteen toimimaan suunnitelman mukaiseksi Aloitekyky ja yrittäjyys Tyydyttävä T1 kysyy tarvittaessa neuvoa Hyvä H2 pyrkii työskentelemään joutuisasti Kiitettävä K3 työskentelee oma-aloitteisesti ja joutuisasti 2. TYÖMENETELMIEN, -VÄLINEIDEN JA MATERIAALIN HALLINTA Mekaaniset asennukset Tyydyttävä T1 suorittaa tavallisimmat mekaaniset asennukset ryhmän jäsenenä Hyvä H2 tekee itsenäisesti tai ryhmän aktiivisena jäsenenä mekaanisia asennuksia Kiitettävä K3 suorittaa itsenäisesti laitteiden käyttöönotossa tarvittavat mekaaniset säädöt Sähkömekaaniset asennukset Tyydyttävä T1 kiinnittää sähköiset laitteet ja komponentit oikein suorittaa laitteiden perusjohdotukset ja kaapeloinnin Hyvä H2 käyttää hyväksyttyjä kaapeleiden ja johtimien asennustapoja Kiitettävä K3 saa aikaan itsenäisesti oikeat ja siistit laite- ja johdinasennukset Ohjauslaitteiden ohjelmointi ja käyttö Tyydyttävä T1 hakee valmiin ohjausohjelman ja siirtää sen ohjauslaitteelle käynnistää ohjauslaitteen Hyvä H2 laatii mallien mukaan ohjausohjelman käynnistää ohjausohjelman ohjaamaan laitetta muuttaa ohjauksen parametreja mallin mukaan Kiitettävä K3 laatii itsenäisesti yksinkertaisen ohjausohjelman osaa ennakoida parametrien vaikutuksen ohjauksessa Työvälineiden käyttö Tyydyttävä T1 käyttää työvälineitä tarkoituksenmukaisesti Hyvä H2 tekee tarkoituksenmukaiset työvälinevalinnat Kiitettävä K3 käyttää työvälineitä tehokkaasti 18

Materiaalin hallinta Tyydyttävä T1 tunnistaa laitteissa käytettävien rakenteiden, letkustojen ja johtimien materiaalin tekee materiaalin valinnat ohjeiden mukaisesti. Hyvä H2 tietää materiaalien valintaperusteet käsittelee materiaaleja oikein Kiitettävä K3 ratkaisee materiaalivalintoja ennakoi materiaalitarpeen ja huolehtii asianmukaisesta varastoinnista 3. TYÖN PERUSTANA OLEVAN TIEDON HALLINTA Piirustusten ja ohjeiden ymmärtäminen Tyydyttävä T1 tuntee keskeisimmät piirrosmerkit Hyvä H2 tuntee ohjauslaitteiden ohjauksien esitystavat Kiitettävä K3 selvittää piirustusten ja kaavioiden avulla laitteen toiminnan Laadunhallinta Tyydyttävä T1 tarvitsee ohjausta laatuvaatimusten tunnistamisessa Hyvä H2 tunnistaa laatuvaatimukset Kiitettävä K3 osaa korjata työsuoritustaan laatuvaatimusten mukaisesti Matematiikan ja luonnontieteiden taidot Tyydyttävä T1 ymmärtää fysikaalisten suureiden merkityksen Hyvä H2 päättelee fysikaalisten suureiden muutosten vaikutusta työkohteessa Kiitettävä K3 tarkastelee matematiikan avulla eri suureiden vaikutusta toimintaan 4. ELINIKÄISEN OPPIMISEN AVAINTAIDOT Terveys, turvallisuus ja toimintakyky Tyydyttävä T1 noudattaa työturvallisuusohjeita Hyvä H2 työskentelee ergonomisesti oikein Kiitettävä K3 pitää työpaikkansa siistinä ja järjestyksessä Oppiminen ja ongelmanratkaisu Tyydyttävä T1 tarvitsee ohjausta ja esimerkkejä Hyvä H2 etsii tietoa ja ratkaisee ongelmia avustettuna Kiitettävä K3 ratkaisee työhön liittyvät ongelmat itsenäisesti 19

Vuorovaikutus ja yhteistyö Tyydyttävä T1 ottaa huomioon toiset työntekijät Hyvä H2 toimii vuorovaikutteisesti Kiitettävä K3 toimii aktiivisena työparina tai ryhmän jäsenenä Ammattietiikka Tyydyttävä T1 käyttää työvälineitä niin, että ne eivät vahingoita komponentteja Hyvä H2 työskentelee vastuuntuntoisesti ja huolehtii työvälineistä ja koneiden huolloista Kiitettävä K3 työskentelee huolellisesti ja tarkasti Ammattitaidon osoittamistavat Opiskelija tai tutkinnon suorittaja osoittaa osaamisensa ammattiosaamisen näytössä tai tutkintotilaisuudessa asentamalla automaatiolaitteita tai osakokonaisuuksia työkohteissa. Töihin tulee liittyä automaatiokomponenttien ja ohjauslaitteiden asennuksia kaapelointeineen. Työtä tehdään siinä laajuudessa, että osoitettava osaaminen vastaa kattavasti tutkinnon perusteissa määrättyjä ammattitaitovaatimuksia, arvioinnin kohteita ja kriteereitä. Ammattiosaamisen näyttöä tai tutkintotilaisuutta voidaan jatkaa toisessa työpaikassa/ työkohteessa tai ammatillisessa peruskoulutuksessa koulutuksen järjestäjän osoittamassa muussa paikassa niin, että osaamisen osoittamisen kattavuus varmistuu. Siltä osin kuin tutkinnon osassa vaadittavaa osaamista ei voida työtä tekemällä ammattiosaamisen näytössä tai tutkintotilaisuudessa kattavasti osoittaa, sitä täydennetään muulla osaamisen arvioinnilla. 2.5. CAD/CAM- ohjelmointi, 15 osp Ammattitaitovaatimukset Opiskelija tai tutkinnon suorittaja osaa 20 käyttää 3D CAD/CAM-ohjelmaa ja mallintaa 3D-kappaleen ymmärtää eri ohjelmistojen oikean käyttökohteen ja osaa erotella 2D- tason piirustuksen, pinta- ja tilavuusmallin hallitsee CAM- ohjelmoinnin ja osaa valita sekä rajata oikeat muodot tarvittavien työratojen valmistusta varten 2D- ja 3D-muodoille poistaa grafiikasta turhia muotoja ja paikata esim. formaattikäännöksestä johtuvia aukkoja tilavuusmalleissa käyttää apuna piirustustasoja ja siirtää mallinnetun kappaleen sekä CNC- ohjelman nollapistettä käyttää ja vaihtaa tarvittaessa tyypillisiä tallennus- ja tiedonsiirtoformaatteja varmistaa postprosessorin oikean toiminnan ennen tiedonsiirtoa ja valmistusta valmiin CNC- ohjelman siirto tietokoneelta siirrettävillä massamuisteilla ja tiedonsiirtoohjelmiston avulla valmistuksessa käytettävälle koneelle käyttää materiaali- ja työkalukirjastoja sekä osaa luoda niihin uusia tietoja valita sopivat työkalut valmistukseen käyttötarkoituksen mukaan, sekä asettaa oikeat valmistuksessa tarvittavat arvot eri materiaalien mukaan skaalata, peilata ja muuttaa mittakaavoja mallissa valita sopivat valmistusmenetelmät, kinnitykset ja työvarat viimeistelyä varten osaa tehdä asetuslehden tai vastaavan dokumentin valmiin NC- ohjelman liitteeksi CNCkoneelle valmistusta varten

simuloi ja tarkistaa työradat ennen siirtoa valmistavalle koneelle ja tarvittaessa korjaa radassa olevat virheet tekee toimivat työradat valmistukseen ottaen huomioon materiaalin, kappaleen muodot, käytettävät työkalut ja koneen ominaisuudet tulostaa konepajapiirustukset mallintamastaan kappaleesta Arviointi 1. TYÖPROSESSIEN HALLINTA Suunnitelmallinen työskentely Tyydyttävä T1 tarvitsee ohjausta Hyvä H2 etenee työssään itsenäisesti, mutta tarvitsee ohjausta alkuun pääsyssä tai työvaiheista toiseen siirryttäessä Kiitettävä K3 työskentelee suunnitelmallisesti Työn kokonaisuuden hallinta Tyydyttävä T1 pystyy luomaan yksinkertaiset geometriat ja muodot Hyvä H2 editoi muotoja ja luo valmistuksessa tarvittavan ohjelman Kiitettävä K3 osaa vaihtaa ohjelman työjärjestyksiä ja valmistukseen liittyviä parametrejä Itsenäinen ja taloudellinen työskentely Tyydyttävä T1 tarvitsee ohjausta työskentelyynsä Hyvä H2 työskentelee kustannustehokkaasti Kiitettävä K3 työskentelee oma-aloitteisesti ja yritteliäästi 2. TYÖMENETELMIEN, -VÄLINEIDEN JA MATERIAALIN HALLINTA Työkoneiden käyttö Tyydyttävä T1 valitsee oikeat työkalut valmistettavaan kappaleeseen asettaa valmistuksessa tarvittavat parametrit oikein kykenee siirtämään valmiin ohjelman valmistukseen Hyvä H2 hallitsee työvaiheistuksen ja menetelmäsuunnittelun Kiitettävä K3 tekee toimivan ohjelman kappaleen valmistamiseksi Työvälineiden käyttö Tyydyttävä T1 käyttää työvälineitä tarkoituksenmukaisesti Hyvä H2 kykenee luomaan oikeat työkalut Kiitettävä K3 suorittaa itsenäisesti työkalujen luonnin ja säädöt 21

Materiaalien hallinta Tyydyttävä T1 osaa muuttaa valmistuksessa tarvittavat arvot eri materiaalien ja ohjeiden mukaisesti Hyvä H2 valmistuksessa tarvittavat parametrit ja asetukset Kiitettävä K3 käyttää materiaaleja kustannustehokkaasti Tietotekniset taidot Tyydyttävä T1 kykenee tulostamaan tarvittavat geometriat tietää varmuuskopioinnin tärkeyden pystyy luomaan 2D- piirustuksen ja 3D- mallin Hyvä H2 kykenee pitämään tiedostot loogisessa järjestyksessä kykenee muokkaamaan tiedoston koon mahdollisimman pieneksi Kiitettävä K3 osaa tehdä ja huolehtia varmuuskopioinneista kykenee siirtämään tiedostoja ja CNC- ohjelmia 3. TYÖN PERUSTANA OLEVAN TIEDON HALLINTA Piirustusten ja ohjeiden ymmärtäminen Tyydyttävä T1 tuntee työpiirustusten keskeisimmät piirrosmerkit tietää eri tiedostojen tallennusformaatit Hyvä H2 kykenee hahmottamaan piirustuksen ja ohjeiden avulla geometrian kykenee selvittämään taulukoista tarvittavat tiedot geometrian luomiseen Kiitettävä K3 tulostaa valmistuksessa tarvittavat konepajakuvat työohjeineen valmistukseen 4. ELINIKÄISEN OPPIMISEN AVAINTAIDOT Terveys, turvallisuus ja toimintakyky Tyydyttävä T1 noudattaa työhön liittyviä työturvallisuusohjeita Hyvä H2 työskentelee ergonomisesti oikeita työtapoja noudattaen ja ottaa huomioon myös toiset työntekijät ja heidän työturvallisuutensa Kiitettävä K3 toimii aloitteellisesti kehitettäessä työpaikan työturvallisuutta, ergonomisia työmenetelmiä ja työpaikan viihtyisyyttä Oppiminen ja ongelmanratkaisu Tyydyttävä T1 oppii ohjauksen ja esimerkkien avulla Hyvä H2 ratkaisee ongelmia avustettuna ja arvioi tuloksia Kiitettävä K3 ratkaisee työhön liittyvät ongelmat itsenäisesti ja arvioi kriittisesti omaa työtään 22

Vuorovaikutus ja yhteistyö Tyydyttävä T1 osaa käyttäytyä työyhteisössä Hyvä H2 on yhteistyöhaluinen ja -kykyinen Kiitettävä K3 osaa toimia vuorovaíkutteisesti ja ottaa aina huomioon toiset työntekijät Ammattietiikka Tyydyttävä T1 huolehtii jätehuollon mukaisista toimenpiteistä ja työympäristön järjestyksestä. Hyvä H2 toimii ympäristönsuojelun perusteiden mukaan huolehtii työpaikan siisteydestä ja järjestyksestä sekä koneiden ja laitteiden päivittäisestä huollosta. Kiitettävä K3 toimii laatujärjestelmän mukaisesti. Ammattitaidon osoittamistavat Opiskelija tai tutkinnon suorittaja osoittaa osaamisensa ammattiosaamisen näytössä tai tutkintotilaisuudessa tekemällä työpiirustuksen tai muiden dokumenttien perusteella kappaleen 3D-mallinnuksen ja valmistuksessa tarvittavat työradat CAD/CAM-ohjelmalla, sekä siirtämällä valmiin postprosessoidun CNC- ohjelman työkoneelle työpaikalla. Suorittajan tulee myös osata tulostaa mallintamastaan kappaleesta konepajapiirustukset mitoituksineen. Valmistuksessa käytettävä kone voi olla tyypiltään lastuava työstökone, levytyökone, 3D- mittakone, robotti, 3Dtulostin tai joku muu näihin laitteisiin verrattavissa oleva kone. Tutkintotilaisuus voidaan myös yhdistää johonkin muuhun valinnaiseen tutkinnon osan tutkintotilaisuuteen, mikäli suorittaja myös valmistaa itse mallintamansa ja ohjelmoimansa kappaleen. Työtä tehdään siinä laajuudessa, että osoitettava osaaminen vastaa kattavasti tutkinnon perusteissa määrättyjä ammattitaitovaatimuksia, arvioinnin kohteita ja kriteereitä. Ammattiosaamisen näyttöä tai tutkintotilaisuutta voidaan jatkaa toisessa työpaikassa/ työkohteessa tai ammatillisessa peruskoulutuksessa koulutuksen järjestäjän osoittamassa muussa paikassa niin, että osaamisen osoittamisen kattavuus varmistuu. Siltä osin kuin tutkinnon osassa vaadittavaa osaamista ei voida työtä tekemällä ammattiosaamisen näytössä tai tutkintotilaisuudessa kattavasti osoittaa, sitä täydennetään muulla osaamisen arvioinnilla. 2.6. CNC-hionta, 15 osp Ammattitaitovaatimukset Opiskelija tai tutkinnon suorittaja osaa tunnistaa ja tietää eri typpisten hiomakoneiden, -työkalujen ja materiaalien käyttötarkoitukset hioa CNC- koneella tasopintoja, akseleiden ympyrämäisyyksiä ja teroittaa työkaluja lukea konepajakuvat ja selvittää mikä materiaali, lämpökäsittely tai pinnoite on kyseessä tunnistaa kuvista toleranssit tietää hionnassa vaadittavat toleranssit ja pinnanlaadut suorittaa hionnassa vaadittavat mittaukset ymmärtää hiottavan kappaleen työvarat ja keralla poistettavan materiaalin määrän vaihtaa oikean hiomakiven materiaalin mukaan, tarkistaa kiven kunnon ja tarvittaessa oikaista tai tasapainottaa sen säätää ja valita oikeat työstöarvot ja lastunpaksuudet 23

säätää hiomakoneen pöydän, kelkan tai työlaitteen vaadittavaan kulmaan valita hiontatyöhön sopiva neste ja huolehtia leikkuunesteen oikeasta pitoisuudesta suunnitella kappaleelle oikean hiomajärjestyksen ja valita oikeantyyppisen kiven hiottavalle materiaalille toimia työssään turvallisesti, kustannustehokkaasti ja taloudellisesti, sekä raportoida työskentelyä haittaavista häiriöistä ja työturvallisuuteen liittyvistä asioista tehdä käyttäjälle kuuluvat viikoittaiset perushuollot ja tarkistukset CNC- hiomakoneelle vastaa työnsä laadusta valmistaa kuvien mukaisia kappaleita, jotka voidaan toimittaa asiakkaalle tai jatkojalostukseen mitata kaikilla konepajoissa yleisesti olevilla mekaanisilla mittavälineillä erilaisia mittoja 0,01 mm tarkkuudella, sekä mitata kulmia ja muotoja CNC-tekniikan ja osaa ajaa toistenkin tekemiä CNC- ohjelmia, sekä mitata ja asettaa ohjelmissa tarvittavat työkalut ja nollapisteet kirjoittaa käsin hionnassa käytettävän CNC- ohjelman ymmärtää kalibroinnin ja puhtauden merkityksen ja osaa tarkistaa mittavälineen, käyttää ja säilyttää mittoja oikein, sekä osaa huoltaa mittavälineitä englanniksi alalla tarvittavan sanastoa niin, että selviytyy työtilanteista ja pystyy hyödyntämään työssään vieraskielistä materiaalia CAD/CAM-tekniikan perusteet ja pystyy siirtämään valmiin CNC- ohjelman työstökoneelle ajettavaksi, sekä simuloida sen joko työstökoneella tai tietokoneella tunnistaa yleisimmät koneen ilmoittamat virhekoodit ja osaa paluttaa koneen käyttökuntoon kiinnittää hiottavan kappaleen niin, että kappaleen muoto- ja mittatarkkuus sekä pinnanlaatu säilyvät piirustuksen mukaisina käyttää oikein kinnittimiä ja nostoapuvälineitä huomioida lämmön vaikutuksen työstötapahtuman aikana ja mittauksissa Arviointi 1. TYÖPROSESSIN HALLINTA Suunnitelmallinen työskentely Tyydyttävä T1 tarvitsee ohjausta Hyvä H2 tarvitsee ohjausta alkuun pääsyssä Kiitettävä K3 työskentelee itsenäisesti suunnitelman mukaan Työn kokonaisuuden hallinta Tyydyttävä T1 tarvitsee ohjausta työsuunnitelman tekemiseen Hyvä H2 tuntee erilaiset hiontamenetelmät, mutta tarvitsee ohjausta niiden käytössä Kiitettävä K3 hallitsee itsenäisesti eri hiontamenetelmät Aloitekyky ja yrittäjyys Tyydyttävä T1 kysyy tarvittaessa neuvoa Hyvä H2 pyrkii työskentelemään joutuisasti Kiitettävä K3 työskentelee oma-aloitteisesti ja joutuisasti 24

2. TYÖMENETELMIEN, -VÄLINEIDEN JA MATERIAALIN HALLINTA Hiomakiven vaihtaminen Tyydyttävä T1 osaa vaihtaa ja tasapainottaa hiomakiven osaa tarkistaa, että hiomakivi on kunnossa Hyvä H2 tunnistaa hiomakiven materiaalin ja osaa valita hiottavalle materiaalille oikean tyyppisen hiomakiven ohjattuna Kiitettävä K3 osaa itsenäisesti suunnitella ja toteuttaa hiomakiven vaihtoon liittyvät toiminnot Työkappaleen kiinnitys Tyydyttävä T1 tuntee koneenpiirustuksessa olevat muoto- ja sijaintitoleranssit ja osaa ohjattuna suunnitella työjärjestyksen Hyvä H2 osaa valita oikeat työstöarvot ja kappaleen kiinnitykset ottaen huomioon pinnanlaatu- ja toleranssivaatimukset Kiitettävä K3 osaa itsenäisesti suunnitella työn vaiheistuksen ja tehdä siitä suunnitelman, jossa huomioidaan työn kulku- ja työstöarvot Hiontakoneen työpöydän oikaisu Tyydyttävä T1 osaa oikaista työpöydän ohjatusti Hyvä H2 osaa säätää työpöydän tai työlaitteen haluttuun kartioon tai kulmaan ohjatusti Kiitettävä K3 osaa itsenäisesti säätää koneen kartiokkuuden huomioiden kappaleen hiontavaran Leikkuunesteen kunnossapito Tyydyttävä T1 osaa lisätä tarvittaessa leikkuunestettä Hyvä H2 osaa mitata leikkuunesteen pitoisuuden ja tarvittaessa säätää pitoisuutta Kiitettävä K3 osaa itsenäisesti huoltaa leikkuunestejärjestelmän Mittaaminen Tyydyttävä T1 valitsee oikeat mittavälineet mittauksissa Hyvä H2 tekee eri mittavälineillä itsenäisiä mittauksia ja osaa asettaa ja tarkistaa mittavälineen Kiitettävä K3 tekee mittaukset huolellisesti ja tarkasti sekä arvioi mittaustuloksen oikeellisuutta 25

CNC-hiomakoneen ohjelmointi ja asetukset Tyydyttävä T1 tekee ohjattuna perusohjelmoinnit ja korjaukset näyttöpaneelilla Hyvä H2 kirjoittaa käsin hionnassa käytettävän CNC- ohjelman mittaa ja asettaa ohjelmissa tarvittavat työkalut ja nollapisteet pystyy siirtämään valmiin CNC- ohjelman työstökoneelle ajettavaksi, sekä simuloida sen joko työstökoneella tai tietokoneella Kiitettävä K3 laatii itsenäisesti hionnassa käytettävän CNC-ohjelman ja siirtää sen työstökoneelle mittaa ja asettaa ohjelmissa tarvittavat työkalut ja nollapisteet itsenäisesti käyttää ja ohjelmoi CNC- hiomakonetta monipuolisesti työssään 3. TYÖN PERUSTANA OLEVAN TIEDON HALLINTA Piirustusten ja ohjeiden ymmärtäminen Tyydyttävä T1 lukee koneenpiirustuksia ja hahmottaa piirustuksen mukaisen kappaleen Hyvä H2 tulkitsee koneenpiirustuksen projektioita ja niihin liittyviä mittaja geometrisia toleransseja Kiitettävä K3 hallitsee itsenäisesti koneenpiirustuksen lukemisen ja piirtämisen ja ymmärtää eri toleranssien merkityksen Laadunhallinta Tyydyttävä T1 tarvitsee ohjausta laatuvaatimusten tunnistamisessa Hyvä H2 tunnistaa laatuvaatimukset Kiitettävä K3 osaa korjata työsuoritustaan laatuvaatimusten mukaisesti Matematiikan ja luonnontieteiden taidot Tyydyttävä T1 ymmärtää fysikaalisten suureiden merkityksen Hyvä H2 päättelee fysikaalisten suureiden muutosten vaikutusta työkohteessa Kiitettävä K3 tarkastelee matematiikan avulla eri suureiden vaikutusta toimintaan 4. ELINIKÄISEN OPPIMISEN AVAINTAIDOT Terveys, turvallisuus ja toimintakyky Tyydyttävä T1 noudattaa työturvallisuusohjeita Hyvä H2 työskentelee ergonomisesti oikein Kiitettävä K3 pitää työpaikkansa siistinä ja järjestyksessä Oppiminen ja ongelmanratkaisu Tyydyttävä T1 tarvitsee ohjausta ja esimerkkejä Hyvä H2 etsii tietoa ja ratkaisee ongelmia avustettuna Kiitettävä K3 ratkaisee työhön liittyvät ongelmat itsenäisesti 26

Vuorovaikutus ja yhteistyö Tyydyttävä T1 ottaa huomioon toiset työntekijät Hyvä H2 toimii vuorovaikutteisesti Kiitettävä K3 toimii aktiivisena työparina tai ryhmän jäsenenä Ammattietiikka Tyydyttävä T1 käyttää työvälineitä huolellisesti Hyvä H2 työskentelee vastuuntuntoisesti ja huolehtii työvälineistä ja työympäristöstä Kiitettävä K3 työskentelee huolellisesti ja tarkasti sekä huolehtii koneiden ja laitteiden huollosta ja korjauksesta Ammattitaidon osoittamistavat Opiskelija tai tutkinnon suorittaja osoittaa osaamisensa ammattiosaamisen näytössä tai tutkinotilaisuudessa valmistamalla jonkin monimuotoisen tai useamman hiontatyön CNC- koneella työpaikallaan. Työn valmistamisessa tarvitaan vähintään kahta eri hiontamenetelmää, mutta muutkin menetelmät on hallittava. Hiottavan kappaleen kovuuden ja toleranssien tulee vastata hiontatöissä vaadittavia yleisiä tarkkuuksia, eikä kappaletta olisi tarkoituksen mukaista valmistaa lastuavalla työstöllä. Työtä tehdään siinä laajuudessa, että osoitettava osaaminen vastaa kattavasti tutkinnon perusteissa määrättyjä ammattitaitovaatimuksia, arvioinnin kohteita ja kriteereitä. Ammattiosaamisen näyttöä tai tutkintotilaisuutta voidaan jatkaa toisessa työpaikassa/ työkohteessa tai ammatillisessa peruskoulutuksessa koulutuksen järjestäjän osoittamassa muussa paikassa niin, että osaamisen osoittamisen kattavuus varmistuu. Siltä osin kuin tutkinnon osassa vaadittavaa osaamista ei voida työtä tekemällä ammattiosaamisen näytössä tai tutkintotilaisuudessa kattavasti osoittaa, sitä täydennetään muulla osaamisen arvioinnilla. 2.7. CNC-jyrsintä, 15 osp Ammattitaitovaatimukset Opiskelija tai tutkinnon suorittaja osaa jyrsinnän työstötekniikan, menetelmäsuunnittelun ja työstettävät materiaalit sekä ymmärtää työpiirustukset ja osaa tehdä laadunvarmistusmittaukset valmistaa työpiirustusten mukaisia kappaleita ISO 2768-f tarkkuusvaatimuksella ja hallitsee työstötekniikan ja menetelmäsuunnittelun niin hyvin, että pystyy valmistamaan taloudellisesti IT7- ja Ra 1,6 tarkkuudella toleroituja mittoja sisältäviä monimuotoisia, useamman kiinnityksen sisältäviä kappaleita CNC- työstökeskuksella hallitsee teknisen laskennan ja trigonometrian niin hyvin, että pystyy laskemaan oikeat työstöarvot ja selvittämään funktiolaskimella mittoja sekä kulmia konepiirustuksista työstää kappaleita, joissa on monimuotoisia koneistettavia muotoja: taso- ja lieriöpintoja, uria, taskuja, viisteitä, pyöristyksiä, porauksia, upotuksia, kierteitä ja reiän avarruksia osaa vaihtaa erilaisia kiinnitiimiä työstökeskukselle ja kellottaa heitottomaksi työstettävät kappaleet niiden käännön tai irrottamisen jälkeen hallitsee työkaluhuollon ja niiden oikean käytön sekä säilytyksen koneistaa monipuolisesti, taloudellisesti ja turvallisesti myös normaalia rakenneterästä vaativampia materiaaleja, sekä tietää myös erikoisteräksien, lämpökäsittelyjen ja muiden ei rautametallien materiaalien ominaisuudet koneistettaessa 27

toimia työssään turvallisesti, kustannustehokkaasti ja taloudellisesti, sekä raportoida työskentelyä haittaavista häiriöistä ja työturvallisuuteen liittyvistä asioista tehdä käyttäjälle kuuluvat määräaikaishuollot ja tarkistukset CNC- työstökeskukselle laatuvaatimukset ja ottaa vastuun siitä, että valmiit kappaleet ovat työpiirustusten mukaisia ja voidaan toimittaa asiakkaalle tai jatkojalostukseen mitata kaikilla konepajoissa yleisesti olevilla mekaanisilla mittavälineillä erilaisia mittoja 0,01 mm tarkkuudella, sekä mitata kulmia ja muotoja ymmärtää kalibroinnin ja puhtauden merkityksen sekä osaa tarkistaa mittavälineen, käyttää ja säilyttää mittoja tarkoituksenmukaisesti ja huoltaa mittavälineitä CNC-tekniikan ja ajaa CNC -ohjelmia työstökeskuksella, sekä mitata ja asettaa ohjelmissa tarvittavat työkalut ja nollapisteet, vaihtaa nollapisteen paikkaa ohjelmassa, mitata ja asettaa tarvittavat työkalut ja käyttää teräkorjaimia oikeiden mittojen saavuttamiseksi ohjelmoida perusmuotoja sisältävät kappaleet työstökeskuksen ohjauksella laatia CNC- ohjelman, joka sisältää normaaleita työkiertoja, aliohjelmia ja terien kompensaatioita CAD/CAM-tekniikan perusteet ja pystyy siirtämään valmiin CNC- ohjelman työstökoneelle ajettavaksi, sekä ajaa sen työstökoneella tunnistaa yleisimmät koneen ilmoittamat hälytykset ja virhekoodit kiinnittää koneistettavan kappaleen niin, että kappaleen muoto- ja mittatarkkuus sekä pinnanlaatu säilyvät piirustuksen mukaisina ottaa huomioon lämmön vaikutuksen koneistuksessa. Arviointi 1. TYÖPROSESSIN HALLINTA Suunnitelmallinen työskentely Tyydyttävä T1 tarvitsee ohjausta Hyvä H2 tarvitsee ohjausta alkuun pääsyssä Kiitettävä K3 työskentelee itsenäisesti suunnitelman mukaan Työn kokonaisuuden hallinta Tyydyttävä T1 saa aikaan koneistettavan osan vain ohjauksen avulla Hyvä H2 hallitsee koneistuskokonaisuuden mutta tarvitsee ohjausta Kiitettävä K3 valmistaa itsenäisesti koneistettavan osan suunnitelman mukaisesti Aloitekyky ja yrittäjyys Tyydyttävä T1 kysyy tarvittaessa neuvoa Hyvä H2 pyrkii työskentelemään joutuisasti Kiitettävä K3 työskentelee oma-aloitteisesti ja joutuisasti 28

2. TYÖMENETELMIEN, -VÄLINEIDEN JA MATERIAALIN HALLINTA Työmenetelmän hallinta Tyydyttävä T1 osaa kiinnittää kappaleen oikein, asettaa nollapisteen ja työkalut, hakea ja editoida valmiin ohjelman sekä koneistaa kappaleen Hyvä H2 tekee valmiin CNC- ohjelman ja siihen asetukset, koneistaa lähes itsenäisesti Kiitettävä K3 tekee itsenäisesti tavanomaisia työstöohjelmia työstökoneen ohjauksen avulla, suunnittelee työvaiheiden keskinäisen järjestyksen, osaa tehdä ja käyttää kiinnitysjigejä Työvälineiden ja materiaalin hallinta Tyydyttävä T1 tarvitsee ohjausta käyttääkseen työvälineitä tarkoituksenmukaisesti Hyvä H2 tekee tarkoituksenmukaiset työväline- ja materiaalivalinnat sekä huolehtii työvälineiden kunnosta Kiitettävä K3 huolehtii itsenäisesti työvälineiden ja materiaalien valinnasta, työvälineiden kunnosta ja työpisteen järjestyksestä Mittaaminen Tyydyttävä T1 käyttää mittavälineitä huolellisesti Hyvä H2 tekee tarvittavat mittaukset ja huolehtii mittavälineiden kunnosta Kiitettävä K3 tekee tarvittavat mittaukset ja osaa huomioida mittauksen epävarmuustekijät, huolehtii mittavälineiden kunnosta ja säilytyksestä Työstöarvot Tyydyttävä T1 tarvitsee ohjausta oikeiden työstöarvojen määrityksessä Hyvä H2 osaa määrittää työstöarvoja mutta joutuu kysymään neuvoja joissain kohdissa Kiitettävä K3 määrittää itsenäisesti taloudelliset työstöarvot eri terille ja materiaaleille 3. TYÖN PERUSTANA OLEVAN TIEDON HALLINTA Piirustusten ja ohjeiden ymmärtäminen Tyydyttävä T1 osaa lukea yksinkertaisia koneenpiirustuksia ja hahmottaa piirustuksen mukaisen kappaleen Hyvä H2 osaa tulkita koneenpiirustuksen projektioita, leikkauskuvantoja ja mitoituksia ja niihin liittyviä toleransseja ja pintamerkkejä Kiitettävä K3 hallitsee itsenäisesti koneenpiirustuksen lukemisen ja piirtämisen, ymmärtää työohjeet ja osaa raportoida työstään 29

Laadunhallinta Tyydyttävä T1 tarvitsee ohjausta Hyvä H2 osaa valmistaa laatuvaatimusten mukaisia tuotteita Kiitettävä K3 osaa valmistaa laatuvaatimusten mukaisia tuotteita ja ymmärtää laadun merkityksen Materiaalitekniikka Tyydyttävä T1 tarvitsee ohjausta tunnistaakseen eri materiaaleja ja niiden työstöominaisuuksia Hyvä H2 tunnistaa eri materiaaleja ja pyrkii selvittämään itsenäisesti niiden työstöominaisuudet Kiitettävä K3 hallitsee itsenäisesti tavanomaiset materiaalit ja niiden työstöominaisuudet Matematiikan ja luonnontieteiden taidot Tyydyttävä T1 hyödyntää ohjatusti matematiikkaa työsuorituksissaan Hyvä H2 käyttää matematiikan ja fysiikan tietoja ja taitoja työsuorituksissaan Kiitettävä K3 osaa soveltaa matematiikkaa ja fysiikkaa erilaisten materiaalien, työvälineiden ja koneiden käytössä 4. ELINIKÄISEN OPPIMISEN AVAINTAIDOT Terveys, turvallisuus ja toimintakyky Tyydyttävä T1 noudattaa työturvallisuusmääräyksiä ja käyttää koneen turvalaitteita Hyvä H2 pitää työpaikan siistinä ja järjestyksessä Kiitettävä K3 toimii esimerkillisesti noudattaen kaikkia annettuja ohjeita ja määräyksiä Oppiminen ja ongelmanratkaisu Tyydyttävä T1 tarvitsee ohjausta ja esimerkkejä Hyvä H2 etsii tietoa ja ratkaisee ongelmia avustettuna Kiitettävä K3 ratkaisee työhön liittyvät ongelmat itsenäisesti Vuorovaikutus ja yhteistyö Tyydyttävä T1 ottaa huomioon toiset työntekijät Hyvä H2 toimii vuorovaikutteisesti Kiitettävä K3 on aloitteellinen ja aktiivinen Ammattietiikka Tyydyttävä T1 käyttää työvälineitä huolellisesti. Hyvä H2 työskentelee vastuuntuntoisesti. Kiitettävä K3 työskentelee huolellisesti ja tarkasti. 30

Ammattitaidon osoittamistavat Opiskelija tai tutkinnon suorittaja osoittaa osaamisensa ammattiosaamisen näytössä tai tutkintotilaisuudessa valmistamalla jonkin koneistettavan osan tai osakokonaisuuden CNCohjattua työstökeskusta käyttäen työpaikalla. Suorittajan tulee osata seka ohjelmointi että koneen käyttö. Työtä tehdään siinä laajuudessa, että osoitettava osaaminen vastaa kattavasti tutkinnon perusteissa määrättyjä ammattitaitovaatimuksia, arvioinnin kohteita ja kriteereitä. Ammattiosaamisen näyttöä tai tutkintotilaisuutta voidaan jatkaa toisessa työpaikassa/ työkohteessa tai ammatillisessa peruskoulutuksessa koulutuksen järjestäjän osoittamassa muussa paikassa niin, että osaamisen osoittamisen kattavuus varmistuu. Siltä osin kuin tutkinnon osassa vaadittavaa osaamista ei voida työtä tekemällä ammattiosaamisen näytössä tai tutkintotilaisuudessa kattavasti osoittaa, sitä täydennetään muulla osaamisen arvioinnilla. 2.8. CNC-sorvaus, 15 osp Ammattitaitovaatimukset Opiskelija tai tutkinnon suorittaja osaa sorvauksen työstötekniikan, menetelmäsuunnittelun ja työstettävät materiaalit sekä ymmärtää työpiirustukset ja osaa tehdä laadunvarmistusmittaukset valmistaa työpiirustusten mukaisia kappaleita ISO 2768-f tarkkuusvaatimuksella ja hallitsee työstötekniikan ja menetelmäsuunnittelun niin hyvin, että pystyy valmistamaan taloudellisesti IT7- ja Ra 1,6 tarkkuudella toleroituja mittoja sisältäviä monimuotoisia, useamman kiinnityksen sisältäviä kappaleita CNC- sorvilla teknisen laskennan ja trigonometrian niin hyvin, että pystyy laskemaan oikeat työstöarvot ja selvittämään funktiolaskimella mittoja sekä kulmia konepiirustuksista sorvata kappaleita, joissa on monimuotoisia ulko- ja sisäpuolisia koneistettavia pintoja: taso-, lieriö- ja kartiopintoja, viisteitä, pyöristyksiä, uran pistoja sekä sorvattavia kierteitä vaihtaa istukan leuat, säätää leukojen paineen, sorvata pehmeät leuat ja kellottaa heitottomaksi työstettävät kappaleet niiden käännön tai irrottamisen jälkeen työkaluhuollon ja työkalujen oikean käytön sekä säilytyksen koneistaa monipuolisesti, taloudellisesti ja turvallisesti myös normaalia rakenneterästä vaativampia materiaaleja, sekä tietää myös erikoisteräksien, lämpökäsittelyjen ja muiden ei rautametallien materiaalien ominaisuudet koneistettaessa toimia työssään turvallisesti, kustannustehokkaasti ja taloudellisesti, sekä raportoida työskentelyä haittaavista häiriöistä ja työturvallisuuteen liittyvistä asioista tehdä käyttäjälle kuuluvat määräaikaishuollot ja tarkistukset CNC- sorville laatuvaatimukset ja ottaa vastuun siitä, että valmiit kappaleet ovat työpiirustusten mukaisia ja voidaan toimittaa asiakkaalle tai jatkojalostukseen mitata kaikilla konepajoissa yleisesti olevilla mekaanisilla mittavälineillä erilaisia mittoja 0,01 mm tarkkuudella, sekä mitata kulmia ja muotoja ymmärtää kalibroinnin ja puhtauden merkityksen sekä osaa tarkistaa mittavälineen, käyttää ja säilyttää mittoja tarkoituksenmukaisesti ja huoltaa mittavälineitä CNC-tekniikan ja ajaa CNC- ohjelmia sorvilla, sekä mitata ja asettaa ohjelmissa tarvittavat työkalut ja nollapisteet, sekä käyttää teräkorjaimia oikeiden mittojen saavuttamiseksi laatia ohjauksella CNC- ohjelman joka sisältää normaaleita työkiertoja käyttää aliohjelmia terien asetukset, mittauksen ja kompensaatioiden käytön työstön aikana CAD/CAM-tekniikan perusteet ja pystyy siirtämään valmiin CNC- ohjelman työstökoneelle ajettavaksi, sekä ajaa sen työstökoneella tunnistaa yleisimmät koneen ilmoittamat hälytykset ja virhekoodit 31

kiinnittää koneistettavan kappaleen niin, että kappaleen muoto- ja mittatarkkuus sekä pinnanlaatu säilyvät piirustuksen mukaisina ottaa huomioon lämmön vaikutuksen koneistuksessa. Arviointi 1. TYÖPROSESSIN HALLINTA Suunnitelmallinen työskentely Tyydyttävä T1 tarvitsee ohjausta Hyvä H2 tarvitsee ohjausta alkuun pääsyssä Kiitettävä K3 työskentelee itsenäisesti suunnitelman mukaan Työn kokonaisuuden hallinta Tyydyttävä T1 saa aikaan koneistettavan osan vain ohjauksen avulla Hyvä H2 hallitsee koneistuskokonaisuuden mutta tarvitsee ohjausta ongelmakohdissa Kiitettävä K3 valmistaa itsenäisesti koneistettavan osan suunnitelman mukaisesti Aloitekyky ja yrittäjyys Tyydyttävä T1 kysyy tarvittaessa neuvoa Hyvä H2 pyrkii työskentelemään joutuisasti pyrkii oma-aloitteiseen työskentelyyn, mutta voi tarvita työn alussa opastusta Kiitettävä K3 työskentelee oma-aloitteisesti ja joutuisasti 2. TYÖMENETELMIEN, -VÄLINEIDEN JA MATERIAALIN HALLINTA Työmenetelmän hallinta Tyydyttävä T1 osaa kiinnittää kappaleen oikein, hakea nollapisteen ja koneistaa kappaleen valmiin ohjelman avulla Hyvä H2 osaa käyttää teräkorjaimia ja editoida ohjelmaa osaa vaihtaa ohjelmaa, asetuksia ja kiinnityksiä uudelle kappaleelle Kiitettävä K3 osaa tehdä itsenäisesti tavanomaisia työstöohjelmia, suunnitella työvaiheiden keskinäisen järjestyksen ja valmistaa tarvittaessa pehmeät leuat Työvälineiden ja materiaalin hallinta Tyydyttävä T1 tarvitsee ohjausta käyttääkseen työvälineitä tarkoituksenmukaisesti Hyvä H2 tekee tarkoituksenmukaiset työväline- ja materiaalivalinnat sekä huolehtii työvälineiden kunnosta Kiitettävä K3 huolehtii itsenäisesti työvälineiden ja materiaalien valinnasta, työvälineiden kunnosta ja työpisteen järjestyksestä 32

Mittaaminen Tyydyttävä T1 käyttää mittavälineitä huolellisesti Hyvä H2 tekee tarvittavat mittaukset ja huolehtii mittavälineiden kunnosta Kiitettävä K3 tekee tarvittavat mittaukset ja osaa huomioida mittauksen epävarmuustekijät, huolehtii mittavälineiden kunnosta ja säilytyksestä Työstöarvot Tyydyttävä T1 tarvitsee ohjausta oikeiden työstöarvojen määrityksessä Hyvä H2 osaa määrittää työstöarvoja mutta joutuu kysymään joissain kohdissa neuvoa Kiitettävä K3 määrittää itsenäisesti taloudelliset työstöarvot eri terille ja materiaaleille 3. TYÖN PERUSTANA OLEVAN TIEDON HALLINTA Piirustusten ja ohjeiden ymmärtäminen Tyydyttävä T1 osaa lukea yksinkertaisia koneenpiirustuksia ja hahmottaa piirustuksen mukaisen kappaleen Hyvä H2 osaa tulkita koneenpiirustuksen projektioita, leikkauskuvantoja ja mitoituksia sekä niihin liittyviä toleransseja ja pintamerkkejä Kiitettävä K3 hallitsee itsenäisesti koneenpiirustuksen lukemisen ja piirtämisen ja ymmärtää työohjeet osaa raportoida työstään Laadunhallinta Tyydyttävä T1 tarvitsee ohjausta Hyvä H2 osaa valmistaa laatuvaatimusten mukaisia tuotteita Kiitettävä K3 osaa valmistaa laatuvaatimusten mukaisia tuotteita ja ymmärtää laadun merkityksen Materiaalitekniikka Tyydyttävä T1 tarvitsee ohjausta tunnistaakseen eri materiaaleja ja niiden työstöominaisuuksia Hyvä H2 tunnistaa eri materiaaleja ja pyrkii selvittämään itsenäisesti niiden työstöominaisuudet Kiitettävä K3 hallitsee itsenäisesti tavanomaiset materiaalit ja niiden työstöominaisuudet Matematiikan ja luonnontieteiden taidot Tyydyttävä T1 hyödyntää ohjatusti matematiikkaa työsuorituksissaan Hyvä H2 käyttää matematiikan ja fysiikan tietoja ja taitoja työsuorituksissaan Kiitettävä K3 osaa soveltaa matematiikkaa ja fysiikkaa erilaisten materiaalien, työvälineiden ja koneiden käytössä 33

4. ELINIKÄISEN OPPIMISEN AVAINTAIDOT Terveys, turvallisuus ja toimintakyky Tyydyttävä T1 noudattaa työturvallisuusmääräyksiä ja käyttää koneen turvalaitteita Hyvä H2 pitää työpaikan siistinä ja järjestyksessä Kiitettävä K3 toimii aloitteellisesti kehittäen työympäristöään toimii aktiivisesti työkyvyn ylläpitämiseksi Oppiminen ja ongelmanratkaisu Tyydyttävä T1 tarvitsee ohjausta ja esimerkkejä Hyvä H2 etsii tietoa ja ratkaisee ongelmia avustettuna Kiitettävä K3 ratkaisee työhön liittyvät ongelmat itsenäisesti Vuorovaikutus ja yhteistyö Tyydyttävä T1 ottaa huomioon toiset työntekijät Hyvä H2 toimii vuorovaikutteisesti Kiitettävä K3 toimii aktiivisena työparina tai ryhmän jäsenenä Ammattietiikka Tyydyttävä T1 käyttää työvälineitä huolellisesti Hyvä H2 työskentelee vastuuntuntoisesti ja huolehtii työvälineistä ja työympäristöstä Kiitettävä K3 työskentelee huolellisesti ja tarkasti ja huolehtii koneiden ja laitteiden huollosta ja korjauksesta Ammattitaidon osoittamistavat Opiskelija tai tutkinnon suorittaja osoittaa osaamisensa ammattiosaamisen näytössä tai tutkintotilaisuudessa valmistamalla jonkin koneistettavan osan tai osakokonaisuuden CNCohjattua sorvia käyttäen työpaikalla. Suorittajan tulee osata seka ohjelmointi että koneen käyttö. Suorittaja osoittaa osaamisensa valmistamalla vaatimuksien mukaiset riittävän monipuoliset kappaleet ja tekemällä niistä mittauspöytäkirjat. Hän hallitsee monipuolisesti CNC- sorvauksessa käytettävät koneet ja apulaitteet, koneistuksen periaatteet, terät ja terämateriaalit, leikkuunesteet sekä raaka-aineet niin että hän pystyy valmistamaan työpiirustuksen mukaisia teollisuuden mittaja laatuvaatimukset täyttäviä monimuotoisia kappaleita. Työtä tehdään siinä laajuudessa, että osoitettava osaaminen vastaa kattavasti tutkinnon perusteissa määrättyjä ammattitaitovaatimuksia, arvioinnin kohteita ja kriteereitä. Ammattiosaamisen näyttöä tai tutkintotilaisuutta voidaan jatkaa toisessa työpaikassa/ työkohteessa tai ammatillisessa peruskoulutuksessa koulutuksen järjestäjän osoittamassa muussa paikassa niin, että osaamisen osoittamisen kattavuus varmistuu. Siltä osin kuin tutkinnon osassa vaadittavaa osaamista ei voida työtä tekemällä ammattiosaamisen näytössä tai tutkintotilaisuudessa kattavasti osoittaa, sitä täydennetään muulla osaamisen arvioinnilla. 34

2.9. CNC-särmäys, 15 osp Ammattitaitovaatimukset Opiskelija tai tutkinnon suorittaja osaa taivutustyön perusteet ja tavallisimpien särmättävien materiaalien ominaisuudet sekä niiden särmättävyyteen vaikuttavat tekijät käyttää särmäyspuristinta turvallisesti ja osaa tehdä käyttäjälle kuuluvat huoltotoimenpiteet koneelle lukea särmäystyön työpiirustuksia ja laatia työvaihesuunnitelman särmäyskoneen CNC-ohjelmoinnin ja käytön näyttöpaneelilta sekä ohjelmien siirrot taivutuksen simuloinnin sekä automaattitoiminnolla että manuaalitoiminnolla painin- ja vastintyökalujen käytön valita oikeat työkalut eri särmäystehtäviin kiinnittää työkalut ja tehdä niiden säädöt ja tarkistukset huolehtia työkalujen varastoinnista ja käyttökuntoisuudesta käyttää nosto- ja siirtovälineitä ja käsitellä levymateriaaleja mitata kulmat särmäyksen jälkeen ja tehdä korjausohjelmoinnit käsitellä valmiita särmäystuotteita sekä pakata ja dokumentoida ne käyttää laitteiston kunnonseurantaa ja tehdä käyttäjän huoltotehtävät laskea aihion oikaistupituus valmistaa teollisuuden laatu- ja mittavaatimukset täyttävän useamman särmäyksen kappaleen Arviointi 1. TYÖPROSESSIN HALLINTA Työsuunnitelman laadinta Tyydyttävä T1 tekee työpiirustuksen perusteella työsuunnitelman vähäisellä ohjeistuksella Hyvä H2 suunnittelee taivutusjärjestyksen niin, että kaikki särmäysvaiheet voidaan esteettä suorittaa Kiitettävä K3 varmistaa työsuunnitelman toiminnan niin, että lopputulos täyttää työpiirustuksen mittatarkkuusvaatimukset Työn kokonaisuuden hallinta Tyydyttävä T1 tekee särmäystyön, mutta tarvitsee ajoittain ohjeistusta Hyvä H2 tekee särmäystyön itsenäisesti Kiitettävä K3 tekee särmäystyön kerralla valmiiksi Aloitekyky ja yrittäjyys Tyydyttävä T1 kysyy tarvittaessa neuvoa Hyvä H2 työskentelee motivoituneesti ja vastuuntuntoisesti Kiitettävä K3 on aktiivinen ja yritteliäs 35

2. TYÖMENETELMIEN, -VÄLINEIDEN JA MATERIAALIN HALLINTA Särmäyspuristimen käyttö ja ohjelmointi Tyydyttävä T1 tekee ohjelman, säätää asetukset ja valitsee työkalut pienellä ohjeistuksella Hyvä H2 tekee asetukset ja käytönaikaiset säädöt ja korjaukset itsenäisesti ja osaa valita työkalut Kiitettävä K3 osaa päätellä taivutusjärjestyksen tekee korjaukset ohjelmaan ohjauksen ohjelmointipaneelilla Materiaalin hallinta Tyydyttävä T1 tunnistaa ainesmerkintöjen perusteella särmättävät materiaalit Hyvä H2 käsittelee asianmukaisesti eri materiaaleja sekä säilyttää niitä vaatimusten mukaisesti Kiitettävä K3 selvittää levymateriaalien särmäystapahtumaan vaikuttavat ominaisuudet ja tehdä materiaalimääritykset särmäyskoneelle Levyjen käsittely Tyydyttävä T1 tekee nostot ja siirrot turvallisesti Hyvä H2 käyttää särmäyksessä, levyn käsittelyssä ja kannatuksessa nostimia ja levytarraimia Kiitettävä K3 käsittelee levyjä niin, että pinnat eivät naarmuunnu ja kolhiinnu 3. TYÖN PERUSTANA OLEVAN TIEDON HALLINTA Laitetuntemus Tyydyttävä T1 tuntee särmäyspuristimen rakenteen, toimintaperiaatteen ja käyttöaluerajoituksen Hyvä H2 tuntee painin- ja vastintyökalujen perusmallit käyttöalueineen ja osaa niiden valinnan perusteet Kiitettävä K3 valitsee kuhunkin työhön oikeat painin- ja vastintyökalut Laadunhallinta Tyydyttävä T1 tarkistaa muotomallinteilla, että särmätyt kappaleet täyttävät asetetut mitta- ja muotovaatimukset Hyvä H2 osaa työpiirustuksien mitta- ja muotovaatimuksia lukien ja mittaamalla tarkistaa, että särmätyt kappaleet täyttävät piirustuksissa asetetut vaatimukset Kiitettävä K3 selvittää mitta- tai muotovirheen aiheutumisen syyn ja suorittaa tarvittavat korjaustoimenpiteet. Tekninen laskenta Tyydyttävä T1 ymmärtää materialin ja ainevahvuuden merkityksen ja osaa trigonometrian perusteet Hyvä H2 osaa laskea oikaistun pituuden Kiitettävä K3 osaa laskea vaativan kappaleen oikaistun pituuden 36

4. ELINIKÄISEN OPPIMISEN AVAINTAIDOT Terveys, turvallisuus ja toimintakyky Tyydyttävä T1 noudattaa työturvallisuusmääräyksiä ja koneen työturvallisuusohjeita Hyvä H2 työskentelee ergonomisesti oikein Kiitettävä K3 pitää työpaikkansa siistinä ja järjestyksessä Oppiminen ja ongelmanratkaisu Tyydyttävä T1 tarvitsee ohjausta ja esimerkkejä Hyvä H2 etsii tietoa ja ratkaisee ongelmia avustettuna Kiitettävä K3 ratkaisee työhön liittyviä ongelmia itsenäisesti Vuorovaikutus ja yhteistyö Tyydyttävä T1 ottaa huomioon toiset työntekijät Hyvä H2 toimii vuorovaikutteisesti Kiitettävä K3 toimii aktiivisesti työyhteisössä Ammattietiikka Tyydyttävä T1 käyttää särmäystyökaluja niin, että ne eivät vaurioidu. Hyvä H2 huolehtii särmäystyökalujen kunnosta ja säilytyksestä käyttökertojen välillä. Kiitettävä K3 työskentelee huolellisesti ja tarkasti. Ammattitaidon osoittamistavat Opiskelija tai tutkinnon suorittaja osoittaa osaamisensa ammattiosaamisen näytössä tai tutkintotilaisuudessa osaamalla särmätä työpiirustusten mukaisia levyosia CNCsärmäyspuristimella työpaikalla. Tuotteiden tulee täyttää teollisuuden laatu- ja mittavaatimukset, sekä sisältää kolmesta viiteen eri särmäystä. Työtä tehdään siinä laajuudessa, että osoitettava osaaminen vastaa kattavasti tutkinnon perusteissa määrättyjä ammattitaitovaatimuksia, arvioinnin kohteita ja kriteereitä. Ammattiosaamisen näyttöä tai tutkintotilaisuutta voidaan jatkaa toisessa työpaikassa/ työkohteessa tai ammatillisessa peruskoulutuksessa koulutuksen järjestäjän osoittamassa muussa paikassa niin, että osaamisen osoittamisen kattavuus varmistuu. Siltä osin kuin tutkinnon osassa vaadittavaa osaamista ei voida työtä tekemällä ammattiosaamisen näytössä tai tutkintotilaisuudessa kattavasti osoittaa, sitä täydennetään muulla osaamisen arvioinnilla. 2.10. Hitsaus, 15 osp Ammattitaitovaatimukset Opiskelija tai tutkinnon suorittaja osaa valita hitsausprosessin käyttökohteen mukaan 37

hitsauslaitteiston rakenteen ja varusteet sekä tehdä niihin liittyvät valinnat hitsaustilanteen vaatimusten mukaisesti valita käytettävän suojakaasun ja tuntee niiden tunnukset asentaa suojakaasuvarustuksen hitsauslaitteistoon sekä tarkistaa ja säätää kaasun virtausmäärän hitsauskohteen mukaisesti virtalähteiden hallinta- ja säätölaitteet suorittaa hitsausparametrien, kuten langan syötön, jännitteen ja induktanssin säädöt, ja valita työkohteeseen soveltuvan kaarialueen hitsausliitoksissa käytettävät railot ja liitosmuodot ja osaa valmistaa niitä koneenrakennuksessa yleisesti käytettävien metallien hitsattavuuden hallita hitsauksen aikaisia ja jälkeisiä muodonmuutoksia ja ymmärtää jännitysten vaikutukset hitsien mitoitustavat ja mitoitusmerkinnät tehdä silloituksen railon ja hitsattavan kappaleen vaatimalla tavalla monipalkohitsauksen edut ja tyypilliset käyttötilanteet tunnistaa hitsausvirheiden syntymiseen vaikuttavat yleisimmät tekijät voimassa olevan standardin EN 5817 määrittelemät hitsaukselle asetetut laatuvaatimukset eri hitsiluokissa B, C ja D ja pystyy arvioimaan saavuttamiaan tuloksia silmämääräisesti ja mittaamalla hitsata puikkohitsausprosessilla (111) ja tietää sen tyypilliset käyttöalueet puikkohitsauksessa käytettävät hitsausvirtalähteet, niiden käyttöominaisuudet ja -alueet asentaa hitsauslaitteiston käyttökuntoon ja suorittaa sen käyttöhuoltoon kuuluvat tehtävät ja valita virtalähteen napaisuuden puikkotyypin mukaan virtalähteiden hallinta- ja säätölaitteet niin, että suorittaa hitsausvirran säädöt yleisimmät käytössä olevat hitsauspuikkotyypit, niiden standardimerkinnät ja valintaperusteet eri käyttökohteisiin puikkoluetteloja ja vertailutaulukoita käyttäen valita hitsauspuikot työkohteeseen perusaineen ja hitsaustilanteen mukaan hitsauspuikkojen oikeat varastointi-, kuivaus- ja käsittelytavat sekä käsittelee niitä oikein ja taloudellisesti hitsata MAG-hitsausprosessilla (135 ja 136) ja tietää niiden käyttöalueet valita terästen MAG-hitsauksessa käytettävät lisäainelangat valita MAG-hitsaukseen langan ohjausputken, syöttöpyörät ja virtasuuttimen valitun langan mukaan ja suorittaa niiden asennus- ja säätötyöt suorittaa MAG-hitsaustehtäviä lyhytkaari-, sekakaari- ja kuumakaarialueilla sekä pulssikaarihitsauksen periaatteen ja sen tarjoamat edut hitsauksessa hitsata TIG-hitsausprosessilla (141) eri perusmetalleja ja tietää TIG-hitsausprosessin edut ja käyttöalueet ymmärtää ja osaa laatia alustavia hitsausohjeita (pwps) voimassa olevan standardin EN 15609-1 mukaisesti hitsata valitsemallaan kahdella eri prosessilla standardin EN 9606-1 mukaiset pienahitsauskokeet levy/levy (FW) asennoissa PB PF, PD Arviointi 1. TYÖPROSESSIN HALLINTA Suunnitelmallinen työskentely Tyydyttävä T1 tekee hitsauskoeprosessin ohjatusti oikein Hyvä H2 osaa noudattaa annettuja hitsausohjeita Kiitettävä K3 osaa muuttaa tarvittaessa toimintaansa tilanteen edellyttämällä tavalla 38

Työn kokonaisuuden hallinta Tyydyttävä T1 hitsata standardin mukaisesti arvioitavat pienahitsauskokeet (FW) asennossa PB ml Hyvä H2 hitsata standardin mukaisesti arvioitavat pienahitsauskokeet (FW) asennoissa PB ml ja PF Kiitettävä K3 hitsata standardin mukaisesti arvioitavat pienahitsauskokeet (FW) asennoissa PB ml, PF ja PD Hitsauksen laadunhallinta Tyydyttävä T1 tietää yleisimmät hitsausvirheet Hyvä H2 tunnistaa työssään yleisimmät hitsausvirheet Kiitettävä K3 tunnistaa hitsausvirheet ja osaa välttää niitä työssään 2. TYÖMENETELMIEN, -VÄLINEIDEN JA MATERIAALIN HALLINTA Hitsaus Tyydyttävä T1 osaa kolmen eri hitsausprosessin suoritustekniset perusteet ja osaa käyttää hitsauskonetta Hyvä H2 osaa vaadittavien hitsausprosessien suoritustekniset perusteet ja osaa käyttää hitsauskonetta niin, että pystyy lähes itsenäisesti suorittamaan tarvittavat säätötoimenpiteet Kiitettävä K3 tekee itsenäisesti kaikki tarvittavat valinnat ja säätötoimenpiteet Hitsaajan pätevyyskokeiden suorittaminen Tyydyttävä T1 hitsata standardin mukaisesti arvioitavat pienahitsauskokeet (FW) asennossa PB ml Hyvä H2 hitsata standardin mukaisesti arvioitavat pienahitsauskokeet (FW) asennoissa PB ml ja PF Kiitettävä K3 hitsata standardin mukaisesti arvioitavat pienahitsauskokeet (FW) asennoissa PB ml, PF ja PD Materiaalien hallinta Tyydyttävä T1 tunnistaa ainesmerkintöjen perusteella hitsattavat materiaalit Hyvä H2 käsittelee ja säilyttää eri materiaaleja vaatimusten mukaisesti Kiitettävä K3 osaa valita tunnistamalleen materiaalille oikeat hitsauslisäaineet 4. ELINIKÄISEN OPPIMISEN AVAINTAIDOT Terveys, turvallisuus ja toimintakyky Tyydyttävä T1 noudattaa työturvallisuusmääräyksiä ja -ohjeita huolehtii henkilökohtaisesta suojautumisesta Hyvä H2 huolehtii työsuojelusta työpaikalla Kiitettävä K3 ottaa hitsausasennoissa huomioon ergonomian 39

Oppiminen ja ongelmanratkaisu Tyydyttävä T1 osaa arvioida omaa työtään Hyvä H2 tietää, mistä mahdollinen virhe johtui Kiitettävä K3 tietää, miten mahdollinen virhe korjataan Vuorovaikutus ja yhteistyö Tyydyttävä T1 kysyy tarvittaessa neuvoa Hyvä H2 toimii työyhteisön osana Kiitettävä K3 ilmaisee asiansa käyttäen täsmällisiä, standardien mukaisia termejä Ammattietiikka Tyydyttävä T1 työskentelee ohjeiden mukaisesti Hyvä H2 työskentelee vastuuntuntoisesti Kiitettävä K3 työskentelee huolellisesti ja tarkasti Ammattitaidon osoittamistavat Opiskelija tai tutkinnon suorittaja osoittaa osaamisensa ammattiosaamisen näytössä tai tutkintotilaisuudessa hitsaamalla puikko-, TIG- ja MIG-/MAG-hitsausprosesseilla siinä laajuudessa, että ammattitaidon voidaan todeta vastaavan prosessin ja hitsausparametrien hallinnalle asetettuja ammattitaitovaatimuksia. Lisäksi hän osoittaa osaamisensa valmistelemalla hitsausrailon, asemoimalla ja silloittamalla koekappaleet, säätämällä hitsausparametrit hitsattavan kokeen mukaan ja suorittamalla ammattitaitovaatimuksessa määritellyn voimassa olevan standardin mukaiset hitsaajan pätevyyskokeet kahdella eri hitsausmenetelmällä valvotuissa olosuhteissa. Työtä tehdään siinä laajuudessa, että osoitettava osaaminen vastaa kattavasti tutkinnon perusteissa määrättyjä ammattitaitovaatimuksia, arvioinnin kohteita ja kriteereitä. Ammattiosaamisen näyttöä tai tutkintotilaisuutta voidaan jatkaa toisessa työpaikassa/ työkohteessa tai ammatillisessa peruskoulutuksessa koulutuksen järjestäjän osoittamassa muussa paikassa niin, että osaamisen osoittamisen kattavuus varmistuu. Siltä osin kuin tutkinnon osassa vaadittavaa osaamista ei voida työtä tekemällä ammattiosaamisen näytössä tai tutkintotilaisuudessa kattavasti osoittaa, sitä täydennetään muulla osaamisen arvioinnilla. 2.11. Hitsaus- ja levytyöt, 30 osp Ammattitaitovaatimukset Opiskelija tai tutkinnon suorittaja osaa ymmärtää levyrakenteiden työpiirustuksia hitsausmerkintöineen ja laatia toimivia työvaihesuunnitelmia ja levynkäyttösuunnitelman 40 levyn leikkaamisessa ja leikkaustulosten mittaamisessa tarvittavaa matematiikkaa terästen eri ominaisuudet ja seosaineiden vaikutus leikkauksen ja hitsattavuuteen terästen ja valssattujen muotoprofiilien ainesmerkinnät ja käyttökohteet ominaisuuksien mukaan

lämpökäsittelyjen ja pinnoitusten vaikutukset ohutlevyille kuuma- ja kylmävalssauksen erot ja ominaisuudet muokattaessa levyä materiaalien oikea varastointi, käsittely ja korroosion esto käyttää hitsaus- ja levytöissä tarvittavia mittavälinetä ja mitata niillä pituuksia, kulmia, suoruuksia, tasomaisuuksia, muotoja ja ristimittoja määritellä silmämääräisesti vaadittavan pinnanlaadun ja tehdä viimeistelytyöt käyttää puomi- ja siltanostureita ja osaa tehdä nostot ja siirrot turvallisesti käyttäen oikeita välineitä pystyy arvioimaan nostettavan kappaleen massan ja massakeskipisteen, sekä soveltuvat nostokohdat valitsee nostoon tai siirtoon oikeat välineet, kuten tarraimet, liinat, köydet, ketjut, puomit, tuet ja suojaimet kulma-, nauha- ja penkkihiomakoneen käyttö ja perushuollot, valitsee oikean koneen ja hiomavälineen valitsee oikean hiomalaikan, -nauhan tai kiven hiomavälineen ja materiaalin tunnusmerkintöjen perusteella hiomalaikan, -nauhan ja hiomakiven vaihto tarvittavine oikaisuineen sahaustyöt konesahalla, vannesahalla ja pyörösahalla leikata levyjä NC- suuntaisleikkureilla ja tuntee niiden toimintaperiaatteet, käyttöalueet, säädöt, käyttöä koskevat rajoitukset ja leikkaustyön tapaturmavaarat suorittaa leikkaustehtäviä mitta-asteikkoa, piirrotusta, valoviirua ja takavastetta hyödyntäen tarkistaa leikkaustuloksen mittatarkkuuden ja laadun sekä suorittaa tarvittavat korjaustoimenpiteet ja syöttää leikkaustyön parametrit CNC-levyleikkurille levytöissä tarvittavat poraus- ja kierteytystyöt sekä ruuviliitokset levytöissä käytettävät liitokset niittaamalla, liimaamalla tai mekaanisesti puristamalla suorittaa piirrotuksen mukaan sekä kuljetusrissojen ja harppien avulla käsivaraista termistä leikkausta, osaa arvioida termisen leikkauksen aikana syntyvää laatua käyttää kulmauskonetta, nakertimia ja lävistimiä levytöissä levynpyöristyskoneiden tyypilliset rakenteet, toimintaperiaatteet ja ohjaustavat, sekä käyttöalueet ja käytön rajoitukset, säätää pyöristyskoneen telat ja tuntee pyöristysvirheet matematiikan taitojaan soveltaen mitoittaa pyöristettäviä aihioita ja suorittaa lieriö- ja kartiovaippojen pyöristyksiä sekä osapyöristyksiä valmistaa muotomallineen pyöristysten muodon tarkistusta varten aihioiden päiden esitaivutuksen merkitys ja suorittaa esitaivutukset ottaa huomioon levyn materiaalista, ainepaksuudesta ja aihion leveydestä johtuvan yhdellä kerralla suoritettavan muokkakusen laskea oikaistut pituudet sekä laatia työ- ja taivutusjärjestyksen taivutettavalle tuotteelle suorittaa särmäyksiä manuaalisella ja CNC-ohjatulla särmäyskoneella leikata piirustusten mukaisia yksinkertaisia muotoja CNC- leikkauskoneella tehdä levyrakenteiden kokoonpano- ja hitsaustöitä lukea standardin EN 15609-1 mukaisia hitsausohjeita (WPS) hitsien mitoitustavat ja piirustusmerkinnät sekä hitsien tarkistusmittaukset voimassa olevan standardin EN 5817 määrittelemät ja pienahitsaukselle asetetut laatuvaatimukset suorittaa puikkohitsauksia, MIG-hitsauksia, MAG-täytelankahitsauksia ja TIG-hitsauksia hitsata voimassa olevan standardin EN 9606-1 mukaisen pienahitsauskokeen levy/levy (FW) asennoissa PB sl valitsemallaan prosessilla hallitsee henkilökohtaisten suojaimien käytön sekä työmaalla työhönsä vaikuttavat määräykset 41

työturvallisuusmääräykset sekä noudattaa ohjeita ja -määräyksiä tulkita englanninkielisiä käyttö-, huolto- ja kokoonpano-ohjeita, sekä selviytyy työtilanteista englannin kielellä laatu- ja ympäristöjärjestelmien mukaisen toiminnan työpaikoilla ja oppilaitoksissa toimia työryhmän jäsenenä ottaen huomioon työturvallisuusasiat ja pitää huolta työympäristönsä siisteydestä ja järjestyksestä Arviointi 1. TYÖPROSESSIN HALLINTA Suunnitelmallinen työskentely Tyydyttävä T1 osaa laatia työsuunnitelman, mutta tarvitsee apua ongelmatilanteissa Hyvä H2 osaa laatia työsuunnitelman Kiitettävä K3 korjaa työsuunnitelmaansa tarvittaessa ja etenee työssään suunnitelmallisesti vaiheesta toiseen Työn kokonaisuuden hallinta Tyydyttävä T1 osaa työvaiheet suoritusteknisesti, mutta tarvitsee ohjausta työvaiheesta toiseen siirryttäessä Hyvä H2 hallitsee työkokonaisuuden, mutta työpiirustuksen mukaiseen lopputulokseen päästäkseen tarvitsee joissain kohdissa ohjausta Kiitettävä K3 valmistaa itsenäisesti työpiirustuksen mukaisen levytyökokonaisuuden Aloitekyky ja yrittäjyys Tyydyttävä T1 kysyy tarvittaessa neuvoa Hyvä H2 on aktiivinen ja yritteliäs Kiitettävä K3 työskentelee oma-aloitteisesti, on kustannustietoinen ja etsii vaihtoehtoisia ratkaisuja 2. TYÖMENETELMIEN, -VÄLINEIDEN JA MATERIAALIN HALLINTA Levytyökoneiden käyttö Tyydyttävä T1 osaa käyttää levytyökoneita monipuolisesti käyttää levyalan CNC- koneita pienellä avustuksella Hyvä H2 leikkaa, polttoleikkaa, kulmata, pyöristää ja särmää työkappaleita, joissa on karkeat työtapakohtaiset toleranssit hyödyntää levyalan CNC- koneita valmistustöissä Kiitettävä K3 valmistaa itsenäisesti useasta osasta koostuvia levytyökappaleita levyalan CNC- koneiden peruskäyttö 42

Terminen leikkaus Tyydyttävä T1 osaa polttoleikkauksen teknisen suorituksen Hyvä H2 tekee termiset leikkaukset työpiirustusten mukaan Kiitettävä K3 tekee termiset leikkaukset siistillä työjäljellä Hitsaus Tyydyttävä T1 osaa hitsausprosessin suoritustekniset perusteet ja osaa käyttää hitsauskonetta hitsaa silmämääräisesti arvioitavan pienahitsauskokeen (FW) asennossa PA Hyvä H2 osaa käyttää hitsauskoneita niin, että pystyy lähes kaikissa tilanteissa itsenäisesti suorittamaan tarvittavat säätötoimenpiteet hitsaa silmämääräisesti arvioitavan pienahitsauskokeen (FW) asennoissa PA ja PB Kiitettävä K3 osaa tehdä itsenäisesti tarvittavat hitsauksen edellyttämät valinnat ja säätötoimenpiteet hitsaa silmämääräisesti arvioitavan pienahitsauskokeen (FW) asennossa PA, PB ja PF sl Materiaalin hallinta Tyydyttävä T1 tunnistaa ja käsittelee materiaaleja oikein Hyvä H2 tunnistaa eri standardien mukaiset materiaalimerkinnät ja tiedää niiden ominaisuudet pystyy työpiirustuksen perusteella ohjatusti valitsemaan työhönsä soveltuvat materiaaliaihiot Kiitettävä K3 osaa työpiirustuksen perusteella valita itsenäisesti materiaalit ja aihioiden mitat ennakoi materiaalitarpeen ja huolehtii asianmukaisesta varastoinnista Laadunvarmistus Tyydyttävä T1 tunnistaa valmistuskuvissa olevat toleranssit ja hitsausmerkinnät Hyvä H2 valitsee tarkoituksenmukaiset mittavälineet ja huolehtii niiden kunnosta Kiitettävä K3 osaa mitata työkappaleen eri tekovaiheissa ja suorittaa valmiin kappaleen tarkistusmittaukset sekä osaa arvioida mittaustuloksen oikeellisuutta 3. TYÖN PERUSTANA OLEVAN TIEDON HALLINTA Piirustusten ja ohjeiden ymmärtäminen Tyydyttävä T1 osaa keskeisimmät piirrosmerkit Hyvä H2 tietää hitsauksen ja koneenpiirustuksen piirrosmerkit ja esitystavat Kiitettävä K3 osaa hitsauksen ja koneenpiirustuksen piirrosmerkit ja tulkitsee niitä oikein 43

Hitsaus Tyydyttävä T1 tietää yleisimmät hitsausvirheet Hyvä H2 tunnistaa työssään yleisimmät hitsausvirheet Kiitettävä K3 tunnistaa hitsausvirheet itsenäisesti ja osaa välttää niitä Matematiikan ja luonnontieteiden taidot Tyydyttävä T1 pystyy laskemaan lieriön ja särmättävän kappaleen oikaistun pituuden Hyvä H2 osaa leikkaamisessa, särmäämisessä ja pyöristämisessä tarvittavan matematiikan Kiitettävä K3 osaa mittauksissa ja korjaustoimenpiteissä tarvittavaa matematiikkaa 4. ELINIKÄISEN OPPIMISEN AVAINTAIDOT Terveys, turvallisuus ja toimintakyky Tyydyttävä T1 noudattaa työturvallisuusohjeita Hyvä H2 työskentelee ergonomisesti oikein Kiitettävä K3 pitää työpaikkansa siistinä ja järjestyksessä Oppiminen ja ongelmanratkaisu Tyydyttävä T1 tarvitsee ohjausta ja esimerkkejä Hyvä H2 etsii tietoa ja ratkaisee ongelmia avustettuna Kiitettävä K3 ratkaisee työhön liittyvät ongelmat itsenäisesti analysoi ja arvioi omaa työtään työsuorituksen aikana sekä korjaa työsuoritustaan suunnitelman mukaiseksi Vuorovaikutus- ja yhteistyö Tyydyttävä T1 ottaa huomioon toiset työntekijät selviytyy suoraan työhön liittyvistä vuorovaikutustilanteista myös vieraalla kielellä Hyvä H2 on joustava ja yhteistyökykyinen selviytyy vuorovaikutustilanteista myös vieraalla kielellä Kiitettävä K3 on aktiivinen ja aloitteellinen hoitaa vuorovaikutustilanteet myös vieraalla kielellä Ammattietiikka Tyydyttävä T1 käyttää työvälineitä niin, että ne eivät vahingoita käytettävää materiaalia Hyvä H2 työskentelee vastuuntuntoisesti ja huolehtii työvälineistä ja koneiden huolloista Kiitettävä K3 työskentelee huolellisesti ja tarkasti 44

Ammattitaidon osoittamistavat Opiskelija tai tutkinnon suorittaja osoittaa osaamisensa ammattiosaamisen näytössä tai tutkintotilaisuudessa hitsaamalla ammattitaitovaatimuksissa määritellyn hitsauskokeet ja valmistamalla hitsausliitoksia sisältävän levytyökokonaisuuden tai osakokonaisuuksia työpaikalla. Työtä tehdään siinä laajuudessa, että osoitettava osaaminen vastaa kattavasti tutkinnon perusteissa määrättyjä ammattitaitovaatimuksia, arvioinnin kohteita ja kriteereitä. Ammattiosaamisen näyttöä tai tutkintotilaisuutta voidaan jatkaa toisessa työpaikassa/ työkohteessa tai ammatillisessa peruskoulutuksessa koulutuksen järjestäjän osoittamassa muussa paikassa niin, että osaamisen osoittamisen kattavuus varmistuu. Siltä osin kuin tutkinnon osassa vaadittavaa osaamista ei voida työtä tekemällä ammattiosaamisen näytössä tai tutkintotilaisuudessa kattavasti osoittaa, sitä täydennetään muulla osaamisen arvioinnilla. 2.12. Huippuosaajana toimiminen, 15 osp Ammattitaitovaatimukset Opiskelija osaa työskennellä alan huippuosaamista vaativissa tehtävissä hallita alan työt ja työtehtäväkokonaisuudet sekä laajan materiaalivalikoiman huomioida huipputuotannon, -tuotteen tai -palvelun laatuvaatimukset ratkoa ongelmia ja sopeutua muutoksiin varmistaa työturvallisuusmääräyksien ja -ohjeiden toteutumisen kommunikoida asiakkaan kanssa äidinkielellään ja vähintään yhdellä itselleen vieraalla kielellä arvioida ja uudistaa omaa osaamistaan mitoittaa omat henkiset voimavaransa työtehtävän mukaan kehittää työtä ja työympäristöä toimia alan verkostoissa osallistua työyhteisön kehittämiseen. Arviointi TYÖPROSESSIEN HALLINTA Työn suunnittelu Tyydyttävä T1 asettaa tavoitteensa ja suunnittelee oman työnsä ja aikataulun realistiseksi ja toteuttamiskelpoiseksi huomioiden korkeat laatuvaatimukset Hyvä H2 asettaa tavoitteensa ja suunnittelee oman työnsä ja aikataulun realistiseksi ja toteuttamiskelpoiseksi muuttuvissa olosuhteissa huomioiden korkeat laatuvaatimukset Kiitettävä K3 asettaa tavoitteensa ja suunnittelee oman työnsä itsenäisesti ja aikataulun realistiseksi ja vaiheiltaan toteuttamiskelpoiseksi muuttuvissa olosuhteissa huomioiden korkeat laatuvaatimukset ja kykenee tarvittaessa muuttamaan suunnitelmaa 45

Työn arviointi Tyydyttävä T1 arvioi työnsä onnistumista ja omaa osaamistaan Hyvä H2 arvioi realistisesti työnsä onnistumista ja omaa osaamistaan sekä perustelee arviotaan Kiitettävä K3 arvioi realistisesti työnsä onnistumista ja omaa osaamistaan sekä perustelee arviotaan ja määrittelee kehittämistarpeitaan Toimiminen työssä ja työyhteisössä Tyydyttävä T1 toimii työssään työyhteisön työhyvinvointia edistävästi sekä kehittää työympäristöään yhdessä muiden kanssa. Hyvä H2 pyrkii aktiivisesti edistämään työyhteisön työhyvinvointia sekä kehittämään työympäristöään yhdessä muiden kanssa. Kiitettävä K3 osallistuu työyhteisön työhyvinvoinnin kehittämiseen sekä tukee yhdessä muiden kanssa työympäristön kehittymistä huippuosaamisen vaatimalle tasolle. TYÖMENETELMIEN, -VÄLINEIDEN JA MATERIAALIN HALLINTA Työtehtävään ja työympäristöön soveltuvan työmenetelmän ja työvälineiden sekä materiaalin valinta ja käyttö Tyydyttävä T1 käyttää omatoimisesti työmenetelmiä, työvälineitä ja materiaaleja työskentelee huolellisesti Hyvä H2 valitsee omatoimisesti työmenetelmät, työvälineet ja materiaalit sekä käyttää niitä muuttuvissa tilanteissa työskentelee huolellisesti ja rauhallisesti sekä luovasti ja innovatiivisesti Kiitettävä K3 valitsee rohkeasti uusiakin työmenetelmiä, työvälineitä ja materiaaleja sekä käyttää niitä sujuvasti muuttuvissa tilanteissa työskentelee järjestelmällisesti, tarkasti ja varmasti sekä luovasti ja innovatiivisesti Laadukas ja kestävän kehityksen mukainen toiminta Tyydyttävä T1 toimii yrityksen tai organisaation laatu- ja kestävän kehityksen tavoitteiden mukaisesti kehittää osaamistaan ja työtapojaan Hyvä H2 toimii aktiivisesti yrityksen tai organisaation laatu- ja kestävän kehityksen tavoitteiden mukaisesti ja havaitsee kehittämiskohteita kehittää aktiivisesti osaamistaan ja työtapojaan Kiitettävä K3 toimii sitoutuneesti yrityksen tai organisaation laatu- ja kestävän kehityksen tavoitteiden mukaisesti sekä kehittää toimintamalleja näiden tavoitteiden aikaansaamiseksi kehittää aktiivisesti osaamistaan ja työtapojaan haastavien työtehtävien tasolle 46

Kustannustehokas ja tuloksellinen toiminta Tyydyttävä T1 toimii aika- ja muut käytettävissä olevat resurssit huomioiden kustannustehokkaasti ja tuloksellisesti havaitsee poikkeamia toimii työssään edistäen pysyviä asiakassuhteita sopeutuu muutoksiin ja työskentelee pitkäjänteisesti huippuosaamista vaativissa työtehtävissä. Hyvä H2 toimii oma-aloitteisesti aika ja muut käytettävissä olevat resurssit huomioiden kustannustehokkaasti ja yrityksen tai organisaation tuloksellisuutta edistävästi neuvottelee ja etsii ratkaisuja poikkeamille edistää aktiivisesti toiminnan jatkuvuutta ja pysyviä asiakassuhteita sopeutuu nopeasti muutoksiin ja työskentelee pitkäjänteisesti työtään kehittäen huippuosaamista vaativissa työtehtävissä. Kiitettävä K3 työskentelee yrittäjämäisellä asenteella huomioiden ajan ja muut käytettävissä olevat resurssit kustannustehokkaasti ja yrityksen tai organisaation tuloksellisuutta edistävästi korjaa toimintaa sovittujen ratkaisujen mukaan edistää itsenäisesti toiminnan jatkuvuutta ja pysyviä asiakassuhteita ennakoi muutoksia, jotta voi helpommin sopeutua niihin ja työskentelee pitkäjänteisesti työtään itsenäisesti kehittäen huippuosaamista vaativissa työtehtävissä. TYÖN PERUSTANA OLEVAN TIEDON HALLINTA Työssä tarvittavan tiedon hallinta ja soveltaminen Tyydyttävä T1 hankkii ja käyttää työssä tarvittavaa tietoa omatoimisesti ja kysyy tarvittaessa neuvoa. Hyvä H2 hankkii ja soveltaa työssä tarvittavaa tietoa omatoimisesti ja pystyy ratkomaan ongelmatilanteita yhdessä muiden kanssa. Kiitettävä K3 hankkii ja soveltaa itsenäisesti työssä tarvittavaa tietoa vaihtelevissa työtilanteissa ja perustelee ratkaisujaan hankkimansa tiedon pohjalta. ELINIKÄISEN OPPIMISEN AVAINTAIDOT Oppiminen ja ongelmanratkaisu Tyydyttävä T1 laatii itselleen yksilöllisen kehittymissuunnitelman omista lähtökohdistaan selviytyy tavallisimmista ongelmatilanteista oppimateriaaleja ja ohjekirjoja hyödyntäen Hyvä H2 laatii itselleen yksilöllisen kehittymissuunnitelman omista lähtökohdistaan niin, että se tukee kasvua alan huippuammattilaiseksi selviytyy itsenäisesti ongelmatilanteista Kiitettävä K3 uudistaa omaa osaamisaan yksilöllisen kehittymissuunnitelman mukaisesti niin, että se tukee kasvua alan huippuammattilaiseksi selviytyy itsenäisesti ongelmatilanteista ja pystyy perustelemaan valintansa 47

Vuorovaikutus ja yhteistyö Tyydyttävä T1 kommunikoi asiakkaiden kanssa ja työyhteisössä omalla kielellään sekä välttävästi vähintään yhdellä itselle vieraalla kielellä toimii työryhmän aktiivisena jäsenenä ja sopeutuu työyhteisöön Hyvä H2 kommunikoi asiakkaiden kanssa ja työyhteisössä omalla kielellään sekä vähintään yhdellä itselle vieraalla kielellä toimii työryhmän aktiivisena jäsenenä ja sopeutuu hyvin työyhteisöön Kiitettävä K3 kommunikoi sujuvasti asiakkaiden kanssa ja työyhteisössä omalla kielellään sekä vähintään yhdellä itselle vieraalla kielellä toimii työryhmän aktiivisena jäsenenä ja työyhteisön huippuammattilaisena osaamistaan muille välittäen Ammattietiikka Tyydyttävä T1 käyttäytyy työpaikan sääntöjen mukaisesti ja noudattaa työaikoja toimii vastuullisesti ja noudattaa alan ammattieettisiä periaatteita Hyvä H2 käyttäytyy asiallisesti ja noudattaa työaikoja toimii vastuullisesti ja oma-aloitteisesti alan ammattieettisten periaatteiden mukaan Kiitettävä K3 käyttäytyy hyvin ja noudattaa työaikoja on ylpeä ammatistaan ja osaamisestaan, toimii vastuullisesti ja kehittää työtään alan ammattieettisten periaatteiden mukaan Terveys, turvallisuus ja toimintakyky Tyydyttävä T1 ottaa vastuun oman toimintansa työturvallisuudesta ja noudattaa työturvallisuusmääräyksiä ja -ohjeita työskentelee ergonomisesti ja pitää työympäristönsä siistinä koko työprosessin ajan ylläpitää omaa työhyvinvointiaan ja noudattaa terveellisiä elämäntapoja. Hyvä H2 ottaa vastuun oman toimintansa työturvallisuudesta ja havaitsee työhönsä liittyvät vaarat sekä noudattaa työturvallisuusmääräyksiä ja -ohjeita työskentelee ergonomisesti ja pitää työympäristönsä siistinä koko työprosessin ajan myös haasteellisissa työtilanteissa ylläpitää aktiivisesti omaa työhyvinvointiaan ja edistää terveellisiä elämäntapoja. Kiitettävä K3 ottaa vastuun oman ja työtiimin toiminnan työturvallisuudesta, noudattaa työturvallisuusmääräyksiä ja -ohjeita sekä havaitsee ilmoittaa havaitsemistaan työhönsä liittyvistä vaaroista työskentelee ergonomisesti ja pitää työympäristönsä siistinä koko työprosessin ajan myös haasteellisissa työtilanteissa ja osallistuu työolosuhteiden kehittämiseen ylläpitää aktiivisesti omaa työhyvinvointiaan, edistää terveellisiä elämäntapoja sekä kannustaa tähän myös muita työyhteisön jäseniä. 48

Ammattitaidon osoittamistavat Opiskelija osoittaa osaamisensa ammattiosaamisen näytössä toimimalla huippuosaamista vaativissa oman alan työtilanteissa. Osaaminen on mahdollista osoittaa myös kansallisissa ja kansainvälisissä kilpailutilanteissa. Työtä tehdään siinä laajuudessa, että osoitettava osaaminen vastaa kattavasti tutkinnon perusteissa määrättyjä ammattitaitovaatimuksia, arvioinnin kohteita ja kriteereitä. Ammattiosaamisen näyttöä voidaan jatkaa toisessa työpaikassa/työkohteessa tai koulutuksen järjestäjän osoittamassa muussa paikassa niin, että osaamisen osoittamisen kattavuus varmistuu. Siltä osin kuin tutkinnon osassa vaadittavaa osaamista ei voida työtä tekemällä ammattiosaamisen näytössä kattavasti osoittaa, sitä täydennetään muulla osaamisen arvioinnilla. 2.13. Hydrauliikka-asennukset, 15 osp Ammattitaitovaatimukset Opiskelija tai tutkinnon suorittaja osaa fysiikan lakien perusteet ja osaa tarkastella matematiikkaa apuna käyttäen eri suureiden vaikutuksia paineen tuottamiseen käytettävien laitteiden perusominaisuudet ja toimintatavat, sekä tekniikkaan liittyvät fysikaaliset perusteet järjestelmän energiansiirtoketjussa käytettävät yleisimmät laitteet, komponentit, osat ja osaa asentaa niitä putkistojen, letkujen ja liittimien materiaalit sekä niiden merkinnät valita oikeat putket, letkut sekä letkujen ja putkistojen liitososat, sekä osaa kiinnittää ne erilaisiin kannattimiin ja käyttää putkiston tai letkuston rakentamisessa tarvittavia taivutusja katkaisulaitteita puhtauden merkityksen asennustöissä ja osaa suojata komponentit epäpuhtauksilta asennuksen aikana, puhdistaa järjestelmän ennen sen käyttöönottoa, sekä säätää painetasot asentaa venttiileitä, venttiiliterminaaleja ja toimilaitteita avoimen ja suljetun hydraulijärjestelmän toimintaperiaatteet, eri hydraulinesteiden käyttökohteet ja hydraulijärjestelmien painetasoon vaikuttavat tekijät tunnistaa paineiskujen, kavitaation ja lämmön vaikutukset hydraulijärjestelmän toimintaan asentaa hydraulipumppuja, moottoreita sekä sylintereitä ja tietää niiden toimintaperiaatteet sekä suorittaa niiden huoltotoimenpiteitä asentaa ohjauksessa käytettäviä suunta-, paine-, virta- ja proportionaaliventtiileitä ja tietää logiikkaventtiilien toimintaperiaatteet selvittää kaavioiden avulla laitteen toiminnan sekä käyttää kytkentä- ja ohjauskaavioita vikojen selvittämisessä rakentaa kaavioiden, työpiirustusten ja ohjeiden mukaisia järjestelmiä sekä osaa ottaa ne käyttöön ja säätää toimintakuntoon järjestelmään huoltoon ja kunnonvalvontaan liittyviä tehtäviä ja mittauksia sekä pitää järjestelmän toimintakunnossa huomioida yleiset ja erityisesti hydrauliikka- asennuksiin liittyvät työturvallisuusasiat tulkita englanninkielisiä käyttöohjeita ja dokumentteja 49

Arviointi 1. TYÖPROSESSIN HALLINTA Suunnitelmallinen työskentely Tyydyttävä T1 tarvitsee ohjausta Hyvä H2 tarvitsee ohjausta alkuun pääsyssä Kiitettävä K3 työskentelee itsenäisesti suunnitelman mukaan Työn kokonaisuuden hallinta Tyydyttävä T1 suorittaa ohjattuna komponenttien ja niihin liittyvien putkistojen ja letkujen asennuksia Hyvä H2 tulkitsee ohjeita, työpiirustuksia ja kaavioita suorittaa työkokonaisuuden, mutta tarvitsee ohjausta Kiitettävä K3 rakentaa laitteen toimimaan suunnitelman mukaiseksi Aloitekyky ja yrittäjyys Tyydyttävä T1 kysyy tarvittaessa neuvoa Hyvä H2 vaatii alussa ohjausta pyrkii tarkoituksenmukaiseen työskentelyyn Kiitettävä K3 työskentelee oma-aloitteisesti ja yritteliäästi 2. TYÖMENETELMIEN, -VÄLINEIDEN JA MATERIAALIN HALLINTA Mekaaniset asennukset Tyydyttävä T1 suorittaa tavallisimmat mekaaniset asennukset ja tiedostaa puhtausvaatimuksen asennustyössä Hyvä H2 tekee itsenäisesti tai ryhmän aktiivisena jäsenenä vaativia mekaanisia asennuksia sekä osaa suojata komponentit epäpuhtauksilta Kiitettävä K3 suorittaa itsenäisesti komponenttien, putkistojen ja letkujen mekaanisen asennuksen Sähköasennukset Tyydyttävä T1 kiinnittää sähköiset laitteet ja komponentit oikein suorittaa laitteiden perusjohdotukset ja kaapeloinnin Hyvä H2 käyttää hyväksyttyjä kaapeleiden ja johtimien asennustapoja Kiitettävä K3 saa aikaan itsenäisesti oikeat ja siistit laite- ja johdinasennukset Hydraulijärjestelmän puhdistus ja käyttöönotto Tyydyttävä T1 suorittaa putkiston ja letkujen puhdistuksen ja suojauksen ohjeiden mukaan oikeilla menetelmillä Hyvä H2 suorittaa hydraulijärjestelmän puhdistuksen ja huuhtelun annetun ohjeen mukaan Kiitettävä K3 suorittaa hydraulijärjestelmän käyttöönoton oikein ja turvallisesti 50

Työvälineiden käyttö Tyydyttävä T1 käyttää työvälineitä tarkoituksenmukaisesti niin, että ne eivät vahingoita komponentteja Hyvä H2 tekee tarkoituksenmukaiset työvälinevalinnat Kiitettävä K3 huoltaa ja pitää kunnossa työvälineitään Materiaalin hallinta Tyydyttävä T1 tunnistaa laitteissa käytettävien letkujen, putkistojen ja komponenttien materiaalit. Hyvä H2 tekee materiaalien valinnat ohjeiden ja standardien mukaisesti käsittelee materiaaleja oikein. Kiitettävä K3 ratkaisee materiaalivalintoja standardien mukaan ja ennakoi materiaalitarpeen. 3. TYÖN PERUSTANA OLEVAN TIEDON HALLINTA Piirustusten ja ohjeiden ymmärtäminen Tyydyttävä T1 tuntee keskeisimmät hydrauliikan ohjauskaavioihin liittyvät piirrosmerkit tulkitsee letkujen, putkiston ja hydraulikomponenttien asennuspiirustuksia Hyvä H2 tulkitsee hydraulijärjestelmien sähköistykseen liittyviä piirustuksia Kiitettävä K3 tulkitsee hydraulijärjestelmien ohjauksessa käytettävien ohjauslaitteiden kaavioita Laadun hallintataidot Tyydyttävä T1 tarvitsee ohjausta laatuvaatimusten tunnistamisessa Hyvä H2 tunnistaa työhön liittyvät laatuvaatimukset Kiitettävä K3 saa aikaan laadukkaan lopputuloksen Matematiikan ja luonnontieteiden taidot Tyydyttävä T1 ymmärtää hydrauliikkaan liittyvien fysikaalisten suureiden merkityksen Hyvä H2 päättelee fysikaalisten suureiden muutosten vaikutuksen hydraulijärjestelmän toimintaan Kiitettävä K3 tarkastelee tarvittaessa matematiikan avulla eri suureiden vaikutusta hydraulijärjestelmän toimintaan 4. ELINIKÄISEN OPPIMISEN AVAINTAIDOT Terveys, turvallisuus ja toimintakyky Tyydyttävä T1 noudattaa työhön liittyviä työturvallisuusohjeita Hyvä H2 työskentelee ergonomisesti oikein Kiitettävä K3 toimii aloitteellisesti kehittäen työympäristöään ja toimii aktiivisesti työkyvyn ylläpitämiseksi 51

Oppiminen ja ongelmanratkaisu Tyydyttävä T1 oppii ohjauksen ja esimerkkien avulla Hyvä H2 ratkaisee ongelmia avustettuna ja arvioi tulosta Kiitettävä K3 ratkaisee työhön liittyvät ongelmat itsenäisesti ja arvioi kriittisesti työtään Vuorovaikutus ja yhteistyö Tyydyttävä T1 toimii ohjattuna ryhmän tai työparin jäsenenä Hyvä H2 toimii työparin tai ryhmän jäsenenä Kiitettävä K3 toimii vuorovaikutteisesti ja ottaa huomioon toiset työntekijät Ammattietiikka Tyydyttävä T1 käyttää työvälineitä niin, että ne eivät vahingoita komponentteja. Hyvä H2 työskentelee vastuuntuntoisesti ja huolehtii työvälineistä ja koneiden huolloista. Kiitettävä K3 työskentelee huolellisesti ja tarkasti. Ammattitaidon osoittamistavat Opiskelija tai tutkinnon suorittaja osoittaa osaamisensa ammattiosaamisen näytössä tai tutkintotilaisuudessa asentamalla, käynnistämällä ja koekäyttämällä hydrauliikkajärjestelmän todellisessa työkohteessa. Työtä tehdään siinä laajuudessa, että osoitettava osaaminen vastaa kattavasti tutkinnon perusteissa määrättyjä ammattitaitovaatimuksia, arvioinnin kohteita ja kriteereitä. Ammattiosaamisen näyttöä tai tutkintotilaisuutta voidaan jatkaa toisessa työpaikassa/ työkohteessa tai ammatillisessa peruskoulutuksessa koulutuksen järjestäjän osoittamassa muussa paikassa niin, että osaamisen osoittamisen kattavuus varmistuu. Siltä osin kuin tutkinnon osassa vaadittavaa osaamista ei voida työtä tekemällä ammattiosaamisen näytössä tai tutkintotilaisuudessa kattavasti osoittaa, sitä täydennetään muulla osaamisen arvioinnilla. 2.14. Kertamuottivalukappaleen valmistus, 45 osp Ammattitaitovaatimukset Opiskelija tai tutkinnon suorittaja osaa 52 huomioida valukappaleiden suunnittelun pääperiaatteet, kuten määritellä mm. jakotaso, hellitykset, sekä valukanavistojen ja syöttökupujen paikat, sekä simulointiohjelmien mahdollisuudet huomioida valumateriaalin ominaisuudet valukappaleen suunnittelussa ja siten niihin mahdolliset tarvittavat syöttökuvut huomioida muotinvalmistuksessa yleisimpien valumetallien ja hiekkamateriaalien pääominaisuudet ja piirteet, kuten esim. vaaditut kaavaushiekat eri metalleille Tunnistettava kaavaushiekkojen laadulliset kriteerit eri muotin osiin, sekä mahdollisesti tarvittava kaasunpoiston tarve erilaisten valumetallien materiaalivaatimuksia sulatus- ja valutapahtumaprosessin

valmistaa valukappale valmistusprosessi huomioiden, ymmärtäen muotinvalmistuksen-, sulatuksen ja jälkikäsittelyn pääperiaatteet kaavata ja valmistaa mu otteja -, keernoja sulatustekniikkaa siten että osaa sulattaa itsenäisesti ohjeiden mukaan tyhjentää valukappaleen muotista tehdä jälkikäsittelytöitä itsenäisesti ohjeiden mukaan. valukappaleiden laadunvarmistuksen pääperiaatteet, kuten muotirakenteen ja valukappaleen pinnan, -muodon ja -mitoituksen tarkastamisen valita ja käyttää oikein sekä turvallisesti, muotinvalmistus- sulatus-, ja jälkikäsittelyprosessissa tarvittavia laitteita, sekä noudattaa kaikessa työssään turvallisuusohjeita ja työtapoja Arviointi 1. TYÖPROSESSIN HALLINTA Suunnitelmallinen työskentely Tyydyttävä T1 tarvitsee ohjausta työn aloituksessa Hyvä H2 etenee työssään itsenäisesti, mutta tarvitsee ohjausta alkuun pääsyssä tai työvaiheista toiseen siirryttäessä Kiitettävä K3 työskentelee suunnitelmallisesti Työn kokonaisuuden hallinta Tyydyttävä T1 valmistaa valumuotilla halutun yksinkertaisen valukappaleen vain ohjauksen avulla hallitsee yleisimpien valumetallien sulatus- ja jälkikäsittelytapahtuman vain ohjauksen avulla Hyvä H2 hallitsee valumuotin asennuksen ja valukappaleen valutyökokonaisuuden, mutta tarvitsee ohjausta hallitsee yleisimpien valumetallien sulatus-, sekä jälkikäsittelytapahtuman mutta tarvitsee ohjausta Kiitettävä K3 saa aikaan toimivan valumuotin asennus ja valutyökokonaisuuden annettujen dokumenttien mukaisesti hallitsee yleisimpien valumetallien sulatus-, sekä jälkikäsittelytapahtuman työkokonaisuuden annettujen dokumenttien mukaisesti Aloitekyky ja yrittäjyys Tyydyttävä T1 kysyy tarvittaessa neuvoa Hyvä H2 vaatii alussa ohjausta huomioi yrittäjyyden Kiitettävä K3 työskentelee oma-aloitteisesti ja yritteliäästi 53

2. TYÖMENETELMIEN, -VÄLINEIDEN JA MATERIAALIEN HALLINTA Työkoneiden käyttö Tyydyttävä T1 tietää valukappaleen valmistuksessa käytettävät koneet ja laitteet Hyvä H2 osaa käyttää tarvittavia valukappaleen valmistuksessa käytettäviä koneita ja laitteita oikein Kiitettävä K3 saa aikaan itsenäisesti, tehtävän annon mukaisen hyvälaatuisen valukappaleen, tarvittavia laitteita käyttäen Työvälineiden käyttö Tyydyttävä T1 käyttää työvälineitä tarkoituksenmukaisesti Hyvä H2 kykenee valitsemaan oikeat työkalut ja huoltamaan ne Kiitettävä K3 suorittaa itsenäisesti työkalujen valinnan, tarvittavat säädöt ja huollot Valunsuunnittelu Tyydyttävä T1 osaa käyttää valunsuunnittelussa huomioitavia perusperiaatteita, kuten, jakotaso ja hellitys, sekä käytettäviä piirustus merkintöjä tarvitsee ohjausta kysyy tarvittaessa neuvoa Hyvä H2 osaa käyttää ohjatusti valimoalan tietotekniikan perussovelluksia, jollakin sähköisellä piirustusohjelmalla ymmärtää valujärjestelmien ja valutapahtumansimulointiohjelmien merkityksen hyvän valukappaleen tuottamisessa. käyttää valunsuunnittelussa huomioitavia perusperiaatteita, syöttökupujen sijainnin sijoittelussa, sekä kaasujen poistossa tuntee valuteknisessä piirustuksessa yleisesti käytettävien piirustusmerkintöjen vaikutuksia valunsuunnitteluun Kiitettävä K3 osaa käyttää itsenäisesti valimoalan tietotekniikan perussovelluksia valunsuunnittelussa tunnistaa valujärjestelmien ja valutapahtuman simulointiohjelmien käyttökohteita osaa vaihtoehtoisten ratkaisujen käyttöä valunsuunnittelussa, kuten jakotason, syöttökupujen, kanavistojen suunnittelussa ja keernojen käytössä osaa valuteknisen piirustuksen mukaisten merkintöjen avulla muotoilla yksinkertainen valukappale valu- ja täyttöjärjestelmineen 54

Muotinvalmistus Tyydyttävä T1 tuntee yleisimpiä käytössä olevia kaavaushiekkojen käyttökohteet muotinvalmistuksessa tuntee yleisimpiä kaavaushiekoissa käytettäviä sideaineita tuntee hiekan käsittely- ja elvytysjärjestelmän pääperiaatteet, kuten tärytys, magneettierotin, pölynpoisto ja jäähdytys, sekä kuljetus osaa yleisimpien valumetallien raaka-aineelle asetettuja kriteereitä kuten palakoko, oheisaineiden sallittavuus osaa valita ja käyttää itsenäisesti työhön vaadittuja työvälinemateriaaleja laitekohtaisesti Hyvä H2 tuntee yleisimpien kaavaushiekkojen perusominaisuudet esim. kuumuuden kestävyys valuprosessin näkökulmasta tuntee yleisimpiä kaavaushiekkojen sideaineiden ominaisuuksia tuntee ja osattava ohjattuna käyttää yleisimpiä kaavausheikkojenvalmistus- ja sekoitusprosesseja valukappaleen valmistusprosessin aikana tuntee perusteet eri metallien ominaisuuksien ja seosaineiden vaikutuksista valettavuuteen tunnistaa sulatusmateriaaliin sopimattomat poikkeavat materiaalit osaa tunnistaa laitteiden käyttömateriaalien käyttökunnon kuten hiomakivet ja katkaisulaikat, sekä sinko- ja hiekkapuhalluslaitteiden puhallusmateriaalin Kiitettävä K3 osaa yleisimpien kaavaushiekkojen perusominaisuuksien pohjalta tehdä valintoja muotinvalmistuksessa osaaa yleisimpiä kaavaushiekkojen sideaineiden ominaisuuksia, kuten seossuhteet ja käyttäytyminen hiekassa osaa tunnistaa hiekan valmistusprosessin tulosta, kuten kaavaushiekan laatukriteerien avulla osaa perusteet eri metallien ominaisuuksien ja seosaineiden vaikutuksista valettavuuteen osaa tunnistaa sulatukseen sopivan materiaalin turvallisuuden sulatukseen kuten estää nesteiden olemassaolon materiaalissa tuntee jälkikäsittelylaitteistojen materiaalien ominaisuuksia 55

Sulatus Tyydyttävä T1 osaa yleisimpien valumetallien sulatustapahtuman panostustapahtuman vaiheet sekä sulatusprosessivaiheet tuntee eri metalleiden valuominaisuuksia, kuten valulämpötilaalue ja valutapahtuma huolehtii kaikissa työvaiheissa työturvallisuudesta. Hyvä H2 osaa yleisimpien valumetallien sulatukseen liittyvät, kuten panostusjärjestyksen ja lisäaineen lisäysjärjestyksen tavan eri materiaaleille tuntee yleisimpien valumetallien sulakäyttäytyminen, kuten sulatuslämpötilan nostoperiaatteen ja säädön osaa käyttää sulatusuuneja asianmukaisesti ohjeita noudattaen taloudellisesti ja turvallisesti osaa käsitellä sulia metalliseoksia, tuntea ohjeidenmukaisia seosainelisäyksiä kuten esim. valuraudalle ja -pronssille. Kiitettävä K3 osaa yleisimpien valumetallien sulatustapahtumaprosessi halutun sulapanoksen aikaansaamiseksi tuntee yleisimpien valumetallien sulakäyttäytyminen, kuten seosainelisäykset osaa käyttää sulatusuuneja asianmukaisesti ohjeita noudattaen taloudellisesti ja turvallisesti osaa käsitellä sulia metalliseoksia, kuten muuttaa sulatus parametrejä sulatuksen aikana osaa toimia itsenäisesti ohjeiden mukaan valutapahtuman prosesseissa 56

Muotinvalmistus Tyydyttävä T1 osaa ohjeiden ja opastuksen avulla valmistaa muodoltaan yksinkertaisia eri vaatimustason valukappaleita kertamuoteilla tunnettava koneellisia muottien ja keernojen valmistusmenetelmiä, kuten esim. Cold-box- ja Disa-menetelmä osaa sulkea opastettuna muotin turvallisesti, jotta se ei vuotaisi valussa osaa muotin nostot ja käännöt sekä huomioi laitteiden ohjeidenmukaisen käytön Hyvä H2 osaa valmistaa tarvittaessa ohjeistettuna muotteja ja keernoja tavanomaisilla menetelmillä tuntee muotin- ja keernanvalmistuksen työvaiheet tuntee joidenkin yleisimpien koneellisten muottien ja keernojen valmistusmenetelmien toimintapääperiaattteet osaa keernottaa ohjattuna muotit osattava sulkea muotti turvallisesti, jotta se ei vuotaisi valussa osaa valmistaa muodoltaan selväpiirteisiä valukappaleita kertamuoteilla ja opastettuna osaa työturvallisuusnäkökohdat muotin- ja keernanvalmistusprosesseissa Kiitettävä K3 osaa valmistaa itsenäisesti selväpiirteisiä muotteja ja keernoja tavanomaisilla, sekä mahdollisilla koulutuskäytössä olevilla uusilla menetelmillä osaa muotin- ja keernanvalmistuksen työvaiheet ja niiden laadunohjausperiaatteet tuntee yleisimpien koneellisten muottien ja keernojen valmistusmenetelmien käytölle sopivat käyttökohteet osaa keernottaa muotit osaa tarvittaessa itsenäisesti laskea yksinkertaisen muotin nostovoiman ja suorittaa oikea muotin painotus tai sulkea muotti turvallisesti, jotta se ei vuotaisi osaa valmistaa hiekkamuotteja ja keernoja käsityönä ja koneellisesti sekä peitostaa ne huolehtii itsenäisesti kaikissa työvaiheissa työturvallisuudesta koko muotin ja keernanvalmistusprosesseissa 57

Jälkikäsittely Tyydyttävä T1 osaa jälkikäsittelyn periaatteet ja yksinkertaiset opastettuna tehtävät valukkeiden poistossa ja valukappaleiden viimeistely työmenetelmissä kuten esim. katkaisu ja hionta, valurauta-, teräs-, alumiinija pronssikappaleille huolehtii kaikissa työvaiheissa työturvallisuudesta Hyvä H2 osaa itsenäisesti tehdä valukkeiden poiston ja valukappaleiden viimeistelyn työmenetelmät, kuten esim. katkaisu ja hionta tuntee teräsvalukappaleen hiilikaari- sekä hitsauskorjausmenetelmän osaa käyttää valukappaleiden puhdistamisessa käytettäviä koneita ja laitteita sekä puhdistaa ja viimeistellä valukappaleidenpintoja korjaustarpeen mukaisesti tuntee valukappaleiden laadunvarmistuksen työmenetelmiä, kuten pinnanlaadun määritys-, ainetta rikkomattomia-, ja rikkovia menetelmiä osaa tehdä tavanomaista laadunvarmistusta, kuten mittatarkastusta tuntee valuvikojen korjausmenetelmiä ja korjata yksinkertaisia valuvikoja tuntee yleisimmät teräs- ja valurautakappaleiden lämpökäsittelyjä kuten esim. myöstö, pehmeäksi hehkutus, karkaisu ja päästö Kiitettävä K3 osaa itsenäisesti valita oikeat jälkikäsittelymenetelmät kuten katkaisu- ja hiontamenetelmät valukappaleen materiaali huomioiden osaa tehdä yksinkertaisen selväpiirteisen teräsvalukappaleen hiilikaari- sekä hitsauskorjaustehtävän osaa käyttää jälkikäsittelylaitteistoja valukappaleiden vaatimustenmukaisen laadun saavuttamiseksi tuntee valukappaleiden laadunvarmistuksen työmenetelmien käyttökohteet ja rajoitukset osaa tehdä tavanomaista laadunvarmistusta valukappaleelle annettujen yksinkertaisten kappale- ja materiaali tarkastusvaatimusten mukaisesti osaa valuvikojen yleisimpiä korjausmenetelmiä ja korjata valuvikoja osaa käyttää ja ohjelmoida ohjattuna lämpökäsittelyuuneja ja tunnettava yleisimmät teräs- ja valurautakappaleiden lämpökäsittelyjä, kuten esim. myöstö, pehmeäksi hehkutus karkaisu ja päästö Materiaalien hallinta Tyydyttävä T1 tietää valukappaleen valmistuksessa käytettävät materiaalit Hyvä H2 käsittelee valukappaleen valmistuksessa tarvittavia ja käytettäviä materiaaleja oikein Kiitettävä K3 ennakoi ja valitsee valukappaletta valmistaessa oikeat määrät ja oikeat materiaalit 58

Mittaukset ja säädöt Tyydyttävä T1 tietää sulatus- ja valutapahtuman laitteiston tietää valukappaleen valmistukseen liittyvien laitesäätöjen tarpeen. Hyvä H2 pystyy käyttämään sulatus- ja valutapahtuman laitteistoa vähäisesti ohjattuna kykenee ohjattuna säätämään valukonetta vaaditun valukappaleen valmistamiseksi. Kiitettävä K3 pystyy käyttämään sulatus- ja valutapahtuman laitteistoja itsenäisesti ohjeiden mukaan kykenee itsenäisesti ohjeidenmukaisesti säätämään valukonetta vaaditun valukappaleen valmistamiseksi. 3. TYÖN PERUSTANA OLEVAN TIEDON HALLINTA Piirustusten ymmärtäminen Tyydyttävä T1 tuntee työpiirustusten keskeisimmät piirrosmerkit Hyvä H2 kykenee hahmottamaan piirustuksen ja ohjeiden avulla työpiirustuksen Kiitettävä K3 selvittää piirustusten ja ohjeiden avulla työpiirustuksesta vaaditun valukappaleen valmistuksen Ohjeiden ymmärtäminen Tyydyttävä T1 osaa avustettuna suunnitella ja muotoilla valukappaleen ja sen vaatimat täyttö- ja syöttöjärjestelmät Hyvä H2 osaa ohjattuna suunnitella ja muotoilla valukappaleen ja sen vaatimat täyttö- ja syöttöjärjestelmät Kiitettävä K3 osaa itsenäisesti suunnitella ja muotoilla valukappaleen ja sen vaatimat täyttö- ja syöttöjärjestelmät Laadunhallinta Tyydyttävä T1 ymmärtää laadun merkityksen Hyvä H2 osaa ohjattuna valukappaleen laadun tarkastuksen perustarkastukset Kiitettävä K3 osaa itsenäisesti valukappaleen laadun tarkastuksen perustarkastukset Matematiikan ja luonnontieteiden taidot Tyydyttävä T1 osaa laskea avustettuna yleisimmät valuprosessissa tarvittavat matemaattiset laskutoimitukset, kuten seosainelisäys ja sideainesuhdelaskut Hyvä H2 osaa laskea ohjattuna yleisimmät valuprosessissa tarvittavat matemaattiset laskutoimitukset, kuten seosainelisäys ja sideainesuhdelaskut Kiitettävä K3 osaa itsenäisesti laskea yleisimmät valuprosessissa tarvittavat matemaattiset laskutoimitukset, kuten seosainelisäys ja sideainesuhdelaskut 59

4. ELINIKÄISEN OPPIMISEN AVAINTAIDOT Työturvallisuus, terveys ja toimintakyky Tyydyttävä T1 noudattaa työhön liittyviä työturvallisuusohjeita tarvitsee ohjausta toiminta- ja työkyvyn ylläpitämiseen omassa työssään Hyvä H2 työskentelee ergonomisesti oikeita työtapoja noudattaen ottaa huomioon myös toiset työntekijät ja heidän työturvallisuutensa on motivoitunut ylläpitämään terveellisiä elintapoja sekä huolehtimaan omasta toiminta- ja työkyvystään Kiitettävä K3 toimii aloitteellisesti kehitettäessä työpaikan työturvallisuutta, ergonomisia työmenetelmiä ja työpaikan viihtyisyyttä pitää työpaikkansa siistinä ja järjestyksessä noudattaa terveellisiä elintapoja ja toimii aktiivisesti työkyvyn ylläpitämiseksi ja edistämiseksi Oppiminen ja ongelmanratkaisu Tyydyttävä T1 Tarvitsee ohjausta ja esimerkkejä Hyvä H2 etsii tietoa ja ratkaisee ongelmia avustettuna Kiitettävä K3 ratkaisee työhön liittyvät ongelmat itsenäisesti ja arvioi kriittisesti omaa työtään Vuorovaikutus- ja yhteistyö Tyydyttävä T1 ottaa huomioon toiset työntekijät Hyvä H2 toimii vuorovaikutteisesti Kiitettävä K3 toimii aktiivisena työparina tai ryhmän jäsenenä Ammattietiikka Tyydyttävä T1 huolehtii jätehuollon mukaisista toimenpiteistä ja työympäristön järjestyksestä Hyvä H2 toimii ympäristösuojelun perusteiden mukaan Kiitettävä K3 huolehtii työpaikan siisteydestä ja järjestyksestä sekä koneiden ja laitteiden päivittäisestä huollosta Ammattitaidon osoittamistavat Opiskelija tai tutkinnon suorittaja osoittaa osaamisensa ammattiosaamisen näytössä tai tutkintotilaisuudessa tekemällä valmistuksen osakokonaisuudet ja valmistamalla valukappaleen valimossa. Työtä tehdään siinä laajuudessa, että osoitettava osaaminen vastaa kattavasti tutkinnon perusteissa määrättyjä ammattitaitovaatimuksia, arvioinnin kohteita ja kriteereitä. Ammattiosaamisen näyttöä tai tutkintotilaisuutta voidaan jatkaa toisessa työpaikassa/ työkohteessa tai ammatillisessa peruskoulutuksessa koulutuksen järjestäjän osoittamassa muussa paikassa niin, että osaamisen osoittamisen kattavuus varmistuu. Siltä osin kuin tutkinnon osassa vaadittavaa osaamista ei voida työtä tekemällä ammattiosaamisen näytössä tai tutkintotilaisuudessa kattavasti osoittaa, sitä täydennetään muulla osaamisen arvioinnilla. 60

2.15. Kertamuottivalun perustyöt, 15 osp Ammattitaitovaatimukset Opiskelija tai tutkinnon suorittaja osaa tavanomaiset kertamuottimenetelmät sulatus- ja valutapahtumaprosessin valuteknisessä piirustuksessa käytettävät piirustusmerkinnät ja lukea koneenpiirustuksia valumetallien materiaalivaatimuksia valu- ja sulatustapahtumaan ja ymmärtää kanavistokäsitteet muotin valmistuksen ja jälkikäsittelyn materiaalit muotin valmistuksen valmistusmenetelmät, kuten kaavauksen ja keernanvalmistuksen jälkikäsittelyn valmistusmenetelmät, kuten leikkaus- ja hiontatyön valita ja käyttää oikein sekä turvallisesti muotinvalmistuksessa ja jälkikäsittelyssä tarvittavia laitteita tarvittavat muotin valmistuksen ja jälkikäsittelyn valmistusmenetelmät poistaa valukappaleen muotista jälkikäsitellä valukappaleen siihen sopivilla laitteilla valita ja käyttää oikein sekä turvallisesti muotinvalmistuksessa ja jälkikäsittelyssä tarvittavia laitteita sulatustapahtuman raaka-ainemateriaalit laatuvaatimukset sekä valuviat ja niiden korjaamisen koneiden ja laitteiden kunnossapidon. Arviointi 1. TYÖPROSESSIN HALLINTA Suunnitelmallinen työskentely Tyydyttävä T1 tarvitsee ohjausta Hyvä H2 etenee työssään itsenäisesti, mutta tarvitsee ohjausta alkuun pääsyssä tai työvaiheista toiseen siirryttäessä Kiitettävä K3 työskentelee suunnitelmallisesti 61

Työn kokonaisuuden hallinta Tyydyttävä T1 osaa muotoilla ja suunnitella työksi annetun rakenteeltaan vaativamman kappaleen valukappaleeksi vain ohjauksen avulla tuntee yleisimpien valumetallien sulatustapahtuman sekä vaativampien muotinja keernan valmistus- sekä jälkikäsittelytapahtuman, mutta pystyy työskentelemään vain ohjauksen avulla Hyvä H2 hallitsee työksi annetun rakenteeltaan vaativamman valukappaleen muotoilu- ja suunnittelutyökokonaisuuden toteutuksen, mutta tarvitsee ohjausta hallitsee yleisimpien valumetallien sulatustapahtuman sekä vaativampien muotin- ja keernan valmistus- sekä jälkikäsittelytapahtuman, mutta tarvitsee hieman ohjausta Kiitettävä K3 hallitsee työksi annetun toimivan, rakenteeltaan vaativamman valukappaleen muotoilu- ja suunnittelutyökokonaisuuden toteutuksen itsenäisesti, annettujen dokumenttien mukaisesti hallitsee yleisimpien valumetallien sulatustapahtuman sekä vaativampien muotin- ja keernan valmistus- sekä jälkikäsittelytapahtuman työkokonaisuudesta annettujen dokumenttien mukaisesti Aloitekyky ja yrittäjyys Tyydyttävä T1 kysyy tarvittaessa neuvoa. Hyvä H2 vaatii alussa ohjausta huomioi yrittäjyyden. Kiitettävä K3 työskentelee oma-aloitteisesti ja yritteliäästi. 2. TYÖMENETELMIEN, -VÄLINEIDEN JA MATERIAALIN HALLINTA Työkoneiden käyttö Tyydyttävä T1 pystyy käyttämään valukappaleen valmistuksessa käytettäviä koneita ja laitteita Hyvä H2 osaa käyttää tarvittavia valukappaleen valmistuksessa käytettäviä koneita ja laitteita laadullisten tavoitteiden mukaisesti Kiitettävä K3 osaa käyttää ja pystyy valmistamaan itsenäisesti tarvittavilla laitteilla rakenteellisesti ja laadullisesti vaativan hyvälaatuisen valukappaleen Työvälineiden käyttö Tyydyttävä T1 käyttää työvälineitä tarkoituksenmukaisesti Hyvä H2 kykenee valitsemaan oikeat työkalut ja tekemään niille päivittäishuollot Kiitettävä K3 suorittaa itsenäisesti työkalujen valinnan, tarvittavat säädöt ja päivittäishuollot 62

Valunsuunnittelutekniikka Tyydyttävä T1 osaa valukappaleen täyttö- ja syöttöjärjestelmän sijoittelun periaatteita ymmärtää yksinkertaisen valukappaleen muotoilun tarpeita tuntee yleisimmät piirustusmerkinnät Hyvä H2 osaa hieman ohjattuna suunnitella yksinkertaisen valukappaleen vaatimat täyttö- ja syöttöjärjestelmät osaa huomioida mallin muotista irrotuksen periaatteen ja sen asettamat vaatimukset mallille osaa käyttää piirustusmerkintöjä ja tuntee koneenpiirustusta Kiitettävä K3 osaa itsenäisesti toteuttaa valu- ja syöttöjärjestelmän sijoittelun osaa valita valukappaleen jakopinnan ja tarvittavat päästösuunnat osaa lukea koneenpiirustusta Materiaalit Tyydyttävä T1 ymmärtää yleisimpien kaavaushiekkojen käyttökohteita ja määriä muottia valmistaessa valuprosessin näkökulmasta tuntee yleisimpiä kaavaushiekkojen sideaineiden ominaisuuksia, kuten seossuhteet hiekansekoittimessa ymmärtää yleisimpien valunpuhdistuksen laite- ja työvälinemateriaalien käyttökohteita tunnistaa yleisimpiä sulatuksen raaka-aineita Hyvä H2 osaa ohjattuna valita ja käyttää tarvittavia kaavaushiekkaseoksia muotinvalmistukseen tuntee yleisimpiä kaavaushiekkojen sideaineiden ominaisuuksia, kuten seossuhteet hiekansekoittimessa, ja osaa ohjattuna valmistaa hiekkaseoksen osaa valita autettuna jälkikäsittelyssä tarvittavia materiaaleja kuten hiomakiviä ja laikkoja osaa sulatusraaka-aineiden sulatuskelpoisuuden vaatimuksia Kiitettävä K3 osaa itsenäisesti valita muotin- ja keernavalmistukseen tarvittavia hiekkaseoksia ja materiaaleja vaadittuihin käyttökohteisiin osaa ohjattuna säätää yleisimpiä kaavaushiekkojen sideaineiden ominaisuuksia, kuten seossuhteet hiekansekoittimessa, ja osaa valmistaa hiekkaseoksen osaa valita raaka-aineita sulatukseen Sulatus Tyydyttävä T1 osaa ohjattuna sulatustapahtuman työvaiheita, kuten panosmateriaalin valinta ja keräys osaa ohjattuna senkan esilämmityksen, sulan kaatosuorituksen toimenpiteet ja valutapahtuman kaadon ja kuonaus Hyvä H2 osaa ohjattuna sulatustapahtuman panostuksen ja raakaaineen määrien laskennan osaa ohjattuna sulankäsittelylaitteistojen huoltotoimenpiteitä Kiitettävä K3 osaa ohjattuna raaka-aineen lisäyksen osaa itsenäisesti sulatustapahtuman toimenpiteitä kuten panostuksen, senkkatoimenpiteet, kaato- ja valutapahtuman 63

Muotinvalmistus Tyydyttävä T1 osaa ohjattuna kertamuottimenetelmän työvaiheita, kuten muotin ja keernalaatikon täyttö-, kääntö, mallin irrotus, muotin viimeistely ja kokoonpano ymmärtää muotin- ja keernalaatikon rakennetta kuten ohjauksen, laatikon ja kehän kunnon, sekä sullonnan merkityksen tuntee kaikissa työvaiheissa työturvallisuusnäkökohdat ymmärtää koneiden ja laitteiden, kuten hioma- ja leikkauslaitteiden, kunnossapidon tarpeen, mutta tarvitsee ohjausta toiminnassa Hyvä H2 tuntee muotin ja keernalaatikon rakenteen ja valmistusprosessin vaatimia pääpiirteitä, kuten keernoitus ja peitostus ja muotin sulkeminen, ja osaa opastettuna suorittaa ne toimenpiteet tuntee keernan ja muotinvalmistuksen työvaiheita ja niiden onnistumisen merkityksen, jotka valuteknisinä muuttujina voivat aiheuttaa valuvirheitä osaa turvallisuusnäkökohtien käyttö kaikissa työvaiheissa huolehtii koneiden ja laitteiden päivittäisestä kunnossapidosta Kiitettävä K3 tietää muotin ja keernan laadun ja toimivuuden merkityksen valussa ja huomioi sen muotin valmistuksessa tietää valuteknisten muuttujien perustaa niin, että ymmärtää niiden ja valuvikojen välisen yhteyden sekä osaa päätellä, mitä korjauksia tarvitaan ja pystyy tekemään ne huolehtii ja toimii kaikissa työvaiheissa työturvallisuusnäkökohdat hyvin huomioiden huolehtii ja käyttää koneita sekä laitteita niiden kunnossa pysymisen huomioiden 64

Jälkikäsittely Tyydyttävä T1 tuntee valmistettavien kappaleiden jälkikäsittelyn perusteita ja osaa niiden käytön ohjattuna, kuten hionta- ja leikkausmenetelmät osaa silmämääräisesti tunnistaa ohjattuna kertamuottivalumenetelmälle tyypillisiä valuvikoja ja korjata avustettuna niitä tunnistaa valuvalukappaleille asetettuja laatutasovaatimuksia tuntee kaikissa työvaiheissa työturvallisuusnäkökohdat ymmärtää koneiden ja laitteiden, kuten hioma- ja leikkauslaitteiden, kunnossapidon tarpeen, mutta tarvitsee ohjausta toiminnassa Hyvä H2 tuntee ja osaa jälkikäsittelylaitteiston työvälineiden käytön työkohtaisesti itsenäisesti osaa tarkastaa avustettuna valukappaleita silmämääräisesti ja tunnistaa valuvikoja sekä korjata virheitä osaa ottaa huomioon jälkikäsittelyssä valukappaleiden laatuvaatimukset osaa turvallisuusnäkökohtien käytön kaikissa työvaiheissa huolehtii koneiden ja laitteiden päivittäisestä kunnossapidosta Kiitettävä K3 osaa käyttää jälkikäsittelylaitteita soveltaen niitä käyttötarpeen mukaisesti osaa havaita ja korjata havaittuja yksinkertaisia valuvirheitä itsenäisesti ja pystyy esittämään korjausehdotuksia niiden estämiseksi osaa valmistaa laatuvaatimukset täyttävän valukappaleen huolehtii ja toimii kaikissa työvaiheissa työturvallisuusnäkökohdat hyvin huomioiden huolehtii ja käyttää koneita sekä laitteita niiden kunnossa pysymisen huomioiden Materiaalien hallinta Tyydyttävä T1 tietää valukappaleen valmistuksessa käytettävät materiaalit Hyvä H2 käsittelee valukappaleen valmistuksessa tarvittavia ja käytettäviä materiaaleja vaatimusten ja ohjeiden mukaisesti Kiitettävä K3 ennakoi ja valitsee valukappaletta valmistaessa siihen tarvittavat oikeat määrät ja oikeat materiaalit halutun lopputuloksen aikaansaamiseksi Mittaukset ja säädöt Tyydyttävä T1 tietää sulatus- ja valutapahtuman laitteiston tietää muotinvalmistukseen liittyvien sideainesäätöjen tarpeen. Hyvä H2 pystyy käyttämään sulatus- ja valutapahtuman laitteistoa vähäisesti ohjattuna kykenee ohjattuna muotinvalmistukseen liittyvien sideainesäätöjen suorittamiseen. Kiitettävä K3 pystyy käyttämään sulatus- ja valutapahtumassa tarvittavia välineitä ja laitteistoja itsenäisesti ohjeiden mukaan kykenee itsenäisesti ohjeidenmukaiseen muotinvalmistukseen liittyvien sideainesäätöjen suorittamiseen. 65

3. TYÖN PERUSTANA OLEVAN TIEDON HALLINTA Piirustusten ja ohjeiden ymmärtäminen Tyydyttävä T1 tuntee työpiirustusten keskeisimmät piirrosmerkit ja valuteknisiä ratkaisuja osaa avustettuna suunnitella ja muotoilla vaativamman valukappaleen ja sen vaatimat täyttö- ja syöttöjärjestelmät Hyvä H2 kykenee hahmottamaan piirustuksen ja ohjeiden avulla työpiirustuksessa määritetyt valutekniset ratkaisut osaa ohjattuna suunnitella ja muotoilla vaativamman valukappaleen ja sen vaatimat täyttö- ja syöttöjärjestelmät Kiitettävä K3 selvittää piirustusten ja ohjeiden avulla työpiirustuksesta vaaditun valukappaleen valmistuksessa vaaditut valutekniset ratkaisut osaa itsenäisesti suunnitella ja muotoilla vaativamman valukappaleen ja sen vaatimat täyttö- ja syöttöjärjestelmät Matematiikan, luonnontieteiden ja laadun taidot Tyydyttävä T1 ymmärtää laadun varmistuksen merkityksen työprosessissa osaa laskea avustettuna yleisimmät valuprosessissa tarvittavat matemaattiset laskutoimitukset, kuten kerto-, jako-, prosentti- ja verrantolaskut. Hyvä H2 osaa ohjattuna vaativamman valukappaleen laadun tarkastuksen perustarkastukset osaa laskea ohjattuna yleisimmät valuprosessissa tarvittavat matemaattiset laskutoimitukset, kuten seosainelisäys- ja sideainesuhdelaskut. Kiitettävä K3 osaa itsenäisesti vaativamman valukappaleen laadun tarkastuksen perustarkastukset osaa itsenäisesti laskea yleisimmät valuprosessissa tarvittavat matemaattiset laskutoimitukset, kuten seosainelisäys- ja sideainesuhdelaskut. 4. ELINIKÄISEN OPPIMISEN AVAINTAIDOT Terveys, turvallisuus ja toimintakyky Tyydyttävä T1 noudattaa työhön liittyviä työturvallisuusohjeita tarvitsee ohjausta toiminta- ja työkyvyn ylläpitämiseen omassa työssään Hyvä H2 työskentelee ergonomisesti oikeita työtapoja noudattaen ja ottaa huomioon myös toiset työntekijät ja heidän työturvallisuutensa on motivoitunut ylläpitämään terveellisiä elintapoja sekä huolehtimaan omasta toiminta- ja työkyvystään Kiitettävä K3 toimii aloitteellisesti kehitettäessä työpaikan työturvallisuutta, ergonomisia työmenetelmiä ja työpaikan viihtyisyyttä noudattaa terveellisiä elintapoja ja toimii aktiivisesti työkyvyn ylläpitämiseksi ja edistämiseksi 66

Oppiminen ja ongelmanratkaisu Tyydyttävä T1 oppii ohjauksen ja esimerkkien avulla Hyvä H2 ratkaisee ongelmia avustettuna ja arvioi tulosta Kiitettävä K3 ratkaisee työhön liittyvät ongelmat itsenäisesti ja arvioi kriittisesti omaa työtään Vuorovaikutus ja yhteistyö Tyydyttävä T1 osaa käyttäytyä työyhteisössä Hyvä H2 on yhteistyöhaluinen ja -kykyinen Kiitettävä K3 osaa toimia vuorovaikutteisesti ja ottaa aina huomioon toiset työntekijät Ammattietiikka Tyydyttävä T1 huolehtii jätehuollon mukaisista toimenpiteistä ja työympäristön järjestyksestä. Hyvä H2 toimii ympäristönsuojelun perusteiden mukaan huolehtii työpaikan siisteydestä ja järjestyksestä sekä koneiden ja laitteiden päivittäisestä huollosta. Kiitettävä K3 toimii laatujärjestelmän mukaisesti. Ammattitaidon osoittamistavat Opiskelija tai tutkinnon suorittaja osoittaa osaamisensa ammattiosaamisen näytössä tai tutkintotilaisuudessa tekemällä työsuunnitelman ja valmistamalla yksinkertaisen valukappaleen osakokonaisuuksina työpaikalla. Työtä tehdään siinä laajuudessa, että osoitettava osaaminen vastaa kattavasti tutkinnon perusteissa määrättyjä ammattitaitovaatimuksia, arvioinnin kohteita ja kriteereitä. Ammattiosaamisen näyttöä tai tutkintotilaisuutta voidaan jatkaa toisessa työpaikassa/ työkohteessa tai ammatillisessa peruskoulutuksessa koulutuksen järjestäjän osoittamassa muussa paikassa niin, että osaamisen osoittamisen kattavuus varmistuu. Siltä osin kuin tutkinnon osassa vaadittavaa osaamista ei voida työtä tekemällä ammattiosaamisen näytössä tai tutkintotilaisuudessa kattavasti osoittaa, sitä täydennetään muulla osaamisen arvioinnilla. 2.16. Kestomuottivalukappaleen valmistus, 45 osp Ammattitaitovaatimukset Opiskelija tai tutkinnon suorittaja osaa huomioida ja ymmärtää kanavistokäsitteet ja valukappaleiden suunnittelun pääperiaatteet, kuten määritellä mm. jakotason, hellitykset sekä valukanavistojen ja syöttökupujen paikat huomioida valumateriaalin ominaisuudet valukappaleen suunnittelussa ja siten niihin mahdolliset tarvittavat syöttökuvut itsenäisesti käyttää sulatusuuneja ja sulankäsittelylaitteita ja sulattaa vaadittuun lämpötilaan ohjeiden mukaisesti itsenäisesti säätää lämpötilan ja hallita valutapahtuman kulun sulan lämpötilavaatimusten mukaisesti erilaisten valumetallien materiaalivaatimuksia sulatuksen ja valamisen ja käyttää siihen tarvittavia laitteita 67

muotinvalmistuksen ja käyttää siihen tarvittavia laitteita tavanomaiset kestomuottivalukappaleen valmistustavat itsenäisesti peitostaa muotin ja kokillin kappaleen vaatimusten mukaisesti valukoneiden ja oheislaitteiden toimintaperiaatteen ja rakenteen käyttää itsenäisesti valukoneita ja joitakin siihen liittyviä oheislaitteita ohjeiden mukaisesti asentaa muottityökalun valukoneeseen ohjeistettuna onnistuneen ja turvallisen valutapahtuman aikaansaamiseksi tyhjentää valukappaleen muotista jälkikäsitellä valukappaleen siihen sopivilla laitteilla puhdistaa itsenäisesti valimon ohjeiden mukaisesti valoksen yleisimpien valumetallien ja muottimateriaalien pääominaisuudet ja piirteet, kuten yhteensopivuus valumetallien ja muotin osien välillä ja tarvittava kaasunpoisto valukappaleiden laadunvarmistuksen pääperiaatteet, kuten muotinrakenteen ja valukappaleen pinnan, -muodon ja -mitoituksen tarkastamisen valita ja käyttää oikein sekä turvallisesti valutapahtuma-, sulatus- ja jälkikäsittelyprosessissa tarvittavia laitteita sekä noudattaa kaikessa työssään turvallisuusohjeita ja työtapoja. Arviointi 1. TYÖPROSESSIN HALLINTA Suunnitelmallinen työskentely Tyydyttävä T1 tarvitsee ohjausta työn aloituksessa Hyvä H2 etenee työssään itsenäisesti, mutta tarvitsee ohjausta alkuun pääsyssä tai työvaiheista toiseen siirryttäessä Kiitettävä K3 työskentelee suunnitelmallisesti Työn kokonaisuuden hallinta Tyydyttävä T1 valmistaa valumuotilla halutun yksinkertaisen valukappaleen vain ohjauksen avulla hallitsee yleisimpien valumetallien sulatus- ja jälkikäsittelytapahtuman vain ohjauksen avulla Hyvä H2 hallitsee valumuotin asennuksen valukoneeseen ja valukappaleen valutyökokonaisuuden, mutta tarvitsee ohjausta hallitsee yleisimpien valumetallien sulatus- sekä jälkikäsittelytapahtuman mutta tarvitsee ohjausta Kiitettävä K3 saa aikaan toimivan valumuotin asennus- ja valutyökokonaisuuden annettujen dokumenttien mukaisesti hallitsee yleisimpien valumetallien sulatus- sekä jälkikäsittelytapahtuman työkokonaisuuden annettujen dokumenttien mukaisesti Aloitekyky ja yrittäjyys Tyydyttävä T1 kysyy tarvittaessa neuvoa. Hyvä H2 vaatii alussa ohjausta huomioi yrittäjyyden. Kiitettävä K3 työskentelee oma-aloitteisesti ja yritteliäästi. 68

2.TYÖMENETELMIEN, VÄLINEIDEN JA MATERIAALIEN HALLINTA Työkoneiden käyttö Tyydyttävä T1 tietää valukappaleen valmistuksessa käytettävät koneet ja laitteet Hyvä H2 osaa käyttää tarvittavia valukappaleen valmistuksessa käytettäviä koneita ja laitteita oikein Kiitettävä K3 saa aikaan itsenäisesti tehtävänannon mukaisen hyvälaatuisen valukappaleen tarvittavia laitteita käyttäen Työvälineiden käyttö Tyydyttävä T1 käyttää työvälineitä tarkoituksenmukaisesti Hyvä H2 kykenee valitsemaan oikeat työkalut ja huoltamaan ne Kiitettävä K3 suorittaa itsenäisesti työkalujen valinnan, tarvittavat säädöt ja huollot Valunsuunnittelu Tyydyttävä T1 osaa käyttää valunsuunnittelussa huomioitavia perusperiaatteita, kuten jakotaso ja hellitys, sekä käytettäviä piirustusmerkintöjä Hyvä H2 osaa käyttää ohjatusti valimoalan tietotekniikan perussovelluksia jollakin sähköisellä piirustusohjelmalla ymmärtää valujärjestelmien ja valutapahtuman simulointiohjelmien merkityksen hyvän valukappaleen tuottamisessa käyttää valunsuunnittelussa huomioitavia perusperiaatteita syöttökupujen sijainnin sijoittelussa sekä kaasujen poistossa tuntee valuteknisessä piirustuksessa yleisesti käytettävien piirustusmerkintöjen vaikutuksia valunsuunnitteluun Kiitettävä K3 osaa käyttää itsenäisesti valimoalan tietotekniikan perussovelluksia valunsuunnittelussa tunnistaa valujärjestelmien ja valutapahtuman simulointiohjelmien käyttökohteita osaa vaihtoehtoisten ratkaisujen käyttöä valunsuunnittelussa, kuten jakotason, syöttökupujen ja kanavistojen suunnittelussa ja keernojen käytössä osaa valuteknisen piirustuksen mukaisten merkintöjen avulla muotoilla yksinkertaisen valukappaleen valu- ja täyttöjärjestelmineen 69

Sulatus Tyydyttävä T1 osaa yleisimpien valumetallien sulatustapahtuman panostustapahtuman vaiheet sekä sulatusprosessivaiheet tuntee eri metallien valuominaisuuksia, kuten valulämpötila-alue ja valutapahtuma huolehtii kaikissa työvaiheissa työturvallisuudesta. Hyvä H2 osaa yleisimpien valumetallien sulatukseen liittyvät, kuten panostusjärjestyksen ja tavan eri materiaaleille tuntee yleisimpien valumetallien sulakäyttäytymisen, kuten sulatuslämpötilan nostoperiaatteen ja säädön osaa käyttää sulatusuuneja asianmukaisesti ohjeita noudattaen taloudellisesti ja turvallisesti osaa käsitellä sulia metalliseoksia ja tuntee ohjeidenmukaisia seosainelisäyksiä esim. valuraudalle ja pronssille Kiitettävä K3 osaa yleisimpien valumetallien sulatustapahtumaprosessit halutun sulapanoksen aikaansaamiseksi tuntee yleisimpien valumetallien sulakäyttäytymisen, kuten seosainelisäykset osaa käyttää sulatusuuneja asianmukaisesti ohjeita noudattaen taloudellisesti ja turvallisesti osaa käsitellä sulia metalliseoksia, kuten muuttaa sulatusparametrejä sulatuksen aikana Materiaalit Tyydyttävä T1 osaa valita panoskohtaisesti sulatusraaka-aineita sulatukseen tuntee apuaineiden käyttötapoja osaa yleisimpien valumetallien raaka-aineelle asetettuja kriteereitä kuten palakoko ja oheisaineiden sallittavuus osaa valita ja käyttää itsenäisesti työhön vaadittuja työvälinemateriaaleja laitekohtaisesti Hyvä H2 osaa ohjatusti käyttää raaka-aineita panostukseen analyysitiedot huomioiden tuntee perusteet eri metallien ominaisuuksien ja seosaineiden vaikutuksista valettavuuteen tunnistaa sulatusmateriaaliin sopimattomat poikkeavat materiaalit osaa tunnistaa laitteiden käyttömateriaalien käyttökunnon kuten hiomakivet ja katkaisulaikat sekä sinko- ja hiekkapuhalluslaitteiden puhallusmateriaalin Kiitettävä K3 osaa itsenäisesti ohjeiden mukaan panostaa ja laatia sulatuspanoksen analyysitavoitteen mukaisesti osaa perusteet eri metallien ominaisuuksien ja seosaineiden vaikutuksista valettavuuteen osaa tunnistaa sulatukseen sopivan materiaalin turvallisuuden sulatukseen kuten estää nesteiden olemassaolon materiaalissa tuntee jälkikäsittelylaitteistojen materiaalien ominaisuuksia 70

Muotti- ja kokillivalu Tyydyttävä T1 osaa ohjeiden ja opastuksen avulla valmistaa muodoltaan yksinkertaisia eri vaatimustason valukappaleita kokilli- ja kestomuottimenetelmällä tuntee koneellisia muottien ja keernojen valmistusmenetelmiä, kuten esim. Cold-box- menetelmä tuntee valukoneen ja kokillin rakennetta, kuten sulkuja mahdolliset ulostyöntimet, jäähdytysjärjestelmät ja kaasunpoiston tuntee valuprosessin oheislaitteiden toiminnan ja osaa käyttää niitä opastettuna osaa avustettuna muotin vaihdon valukoneeseen osaa itsenäisesti valukoneen ja oheislaitteiston valukertaiset ja päivittäishuollot huolehtii kaikissa työvaiheissa työturvallisuudesta osaa muotin nostot ja käännöt sekä huomioi laitteiden ohjeidenmukaisen käytön Hyvä H2 osaa valmistaa tarvittaessa keernoja tavanomaisilla menetelmillä osaa keernanvalmistuksen ja mahdollisen peitostuksen työvaiheet osaa ohjatusti keernoittaa tai käyttää ohjattuna keernaa muotissa ja kokillissa osaa käyttää ohjeiden mukaan oheislaitteita osaa yksinkertaisen muotin vaihdon valukoneeseen ohjeiden mukaan osaa työturvallisuusnäkökohdat valutapahtumassa Kiitettävä K3 osaa valmistaa itsenäisesti selväpiirteisiä muotteja ja keernoja tavanomaisilla sekä mahdollisilla koulutuskäytössä olevilla uusilla menetelmillä osaa keernanvalmistuksen työvaiheet ja niiden laadunohjausperiaatteet tuntee keernojen käyttöperiaatteen ja sopivat käyttökohteet ja tavat osaa keernojen käytön kokillissa ja muotissa osaa tarvittaessa itsenäisesti laskea yksinkertaisen muotin sulkuvoiman ja suorittaa oikean muotin säädön, jotta se ei vuotaisi osaa itsenäisesti käyttää oheislaitteita ohjeiden mukaan osaa itsenäisesti yksinkertaisen muotin vaihdon valukoneeseen ohjeiden mukaan huolehtii itsenäisesti kaikissa työvaiheissa työturvallisuudesta koko valuprosessissa 71

Jälkikäsittely Tyydyttävä T1 osaa jälkikäsittelyn periaatteet ja yksinkertaiset opastettuna tehtävät valukkeiden poiston ja valukappaleiden viimeistelyn työmenetelmät kuten katkaisu ja hionta valurauta-, teräs-, alumiini- ja pronssikappaleille Hyvä H2 osaa itsenäisesti tehdä valukkeiden poiston ja valukappaleiden viimeistelyn työmenetelmät kuten katkaisu ja hionta osaa käyttää valukappaleiden puhdistamisessa käytettäviä koneita ja laitteita sekä puhdistaa ja viimeistellä valukappaleiden pintoja korjaustarpeen mukaisesti tuntee valukappaleiden laadunvarmistuksen työmenetelmiä, kuten silmämääräinen ja mittatarkastus osaa tehdä tavanomaista laadunvarmistusta kuten mittatarkastusta tuntee hylkäys- ja hyväksymiskriteerit valukappaleiden tarkastuksessa tuntee valuvikojen korjausmenetelmiä ja osaa korjata yksinkertaisia valuvikoja tuntee yleisimmät teräs- ja valurautakappaleiden lämpökäsittelyt kuten myöstö, pehmeäksi hehkutus, karkaisu ja päästö Kiitettävä K3 osaa itsenäisesti valita oikeat jälkikäsittelymenetelmät kuten katkaisu- ja hiontamenetelmät valukappaleen materiaali huomioiden osaa käyttää jälkikäsittelylaitteistoja valukappaleiden vaatimusten mukaisen laadun saavuttamiseksi tuntee valukappaleiden laadunvarmistuksen työmenetelmien käyttökohteet ja rajoitukset osaa tehdä tavanomaista laadunvarmistusta valukappaleelle annettujen yksinkertaisten kappale- ja materiaalitarkastusvaatimusten mukaisesti osaa itsenäisesti ohjeiden mukaan hylkäys- ja hyväksymistoimenpiteet valukappaleiden tarkastuksessa Materiaalien hallinta Tyydyttävä T1 tietää valukappaleen valmistuksessa käytettävät materiaalit Hyvä H2 käsittelee valukappaleen valmistuksessa tarvittavia ja käytettäviä materiaaleja oikein Kiitettävä K3 ennakoi ja valitsee valukappaletta valmistettaessa oikeat määrät ja oikeat materiaalit Mittaukset ja säädöt Tyydyttävä T1 tietää sulatus- ja valutapahtuman laitteiston tietää valukappaleen valmistukseen liittyvien laitesäätöjen tarpeen. Hyvä H2 pystyy käyttämään sulatus- ja valutapahtuman laitteistoa vähäisesti ohjattuna kykenee ohjattuna säätämään valukonetta vaaditun valukappaleen valmistamiseksi. Kiitettävä K3 pystyy käyttämään sulatus- ja valutapahtuman laitteistoja itsenäisesti ohjeiden mukaan kykenee itsenäisesti ohjeiden mukaisesti säätämään valukonetta vaaditun valukappaleen valmistamiseksi. 72

3. TYÖN PERUSTANA OLEVAN TIEDON HALLINTA Piirustusten ymmärtäminen Tyydyttävä T1 tuntee työpiirustusten keskeisimmät piirrosmerkit Hyvä H2 kykenee hahmottamaan piirustuksen ja ohjeiden avulla työpiirustuksen Kiitettävä K3 selvittää piirustusten ja ohjeiden avulla työpiirustuksesta vaaditun valukappaleen valmistuksen Ohjeiden ymmärtäminen Tyydyttävä T1 osaa avustettuna suunnitella ja muotoilla valukappaleen ja sen vaatimat täyttö- ja syöttöjärjestelmät Hyvä H2 osaa ohjattuna suunnitella ja muotoilla valukappaleen ja sen vaatimat täyttö- ja syöttöjärjestelmät Kiitettävä K3 osaa itsenäisesti suunnitella ja muotoilla valukappaleen ja sen vaatimat täyttö- ja syöttöjärjestelmät Laadunhallinta Tyydyttävä T1 ymmärtää laadun merkityksen Hyvä H2 osaa ohjattuna valukappaleen laadun tarkastuksen perustarkastukset Kiitettävä K3 osaa itsenäisesti valukappaleen laadun tarkastuksen perustarkastukset Matematiikan ja luonnontieteiden taidot Tyydyttävä T1 osaa laskea avustettuna yleisimmät valuprosessissa tarvittavat matemaattiset laskutoimitukset, kuten seosainelisäys- ja sideainesuhdelaskut. Hyvä H2 osaa laskea ohjattuna yleisimmät valuprosessissa tarvittavat matemaattiset laskutoimitukset, kuten seosainelisäys- ja sideainesuhdelaskut. Kiitettävä K3 osaa itsenäisesti laskea yleisimmät valuprosessissa tarvittavat matemaattiset laskutoimitukset, kuten seosainelisäys- ja sideainesuhdelaskut. 4. ELINIKÄISEN OPPIMISEN AVAINTAIDOT Työturvallisuus, terveys ja toimintakyky Tyydyttävä T1 noudattaa työhön liittyviä työturvallisuusohjeita huolehtii kaikissa työvaiheissa työturvallisuudesta Hyvä H2 työskentelee ergonomisesti oikeita työtapoja noudattaen ottaa huomioon myös toiset työntekijät ja heidän työturvallisuutensa Kiitettävä K3 toimii aloitteellisesti kehitettäessä työpaikan työturvallisuutta, ergonomisia työmenetelmiä ja työpaikan viihtyisyyttä pitää työpaikkansa siistinä ja järjestyksessä 73

Oppiminen ja ongelmanratkaisu Tyydyttävä T1 tarvitsee ohjausta ja esimerkkejä Hyvä H2 etsii tietoa ja ratkaisee ongelmia avustettuna Kiitettävä K3 ratkaisee työhön liittyvät ongelmat itsenäisesti ja arvioi kriittisesti omaa työtään Vuorovaikutus ja yhteistyö Tyydyttävä T1 ottaa huomioon toiset työntekijät Hyvä H2 toimii vuorovaikutteisesti Kiitettävä K3 toimii aktiivisena työparina tai ryhmän jäsenenä Ammattietiikka Tyydyttävä T1 huolehtii jätehuollon mukaisista toimenpiteistä ja työympäristön järjestyksestä. Hyvä H2 toimii ympäristönsuojelun perusteiden mukaan. Kiitettävä K3 huolehtii työpaikan siisteydestä ja järjestyksestä sekä koneiden ja laitteiden päivittäisestä huollosta. Ammattitaidon osoittamistavat Opiskelija tai tutkinnon suorittaja osoittaa osaamisensa ammattiosaamisen näytössä tai tutkintotilaisuudessa valmistamalla kestomuottovalukappaleita valukoneella valimossa. Työtä tehdään siinä laajuudessa, että osoitettava osaaminen vastaa kattavasti tutkinnon perusteissa määrättyjä ammattitaitovaatimuksia, arvioinnin kohteita ja kriteereitä. Ammattiosaamisen näyttöä tai tutkintotilaisuutta voidaan jatkaa toisessa työpaikassa/ työkohteessa tai ammatillisessa peruskoulutuksessa koulutuksen järjestäjän osoittamassa muussa paikassa niin, että osaamisen osoittamisen kattavuus varmistuu. Siltä osin kuin tutkinnon osassa vaadittavaa osaamista ei voida työtä tekemällä ammattiosaamisen näytössä tai tutkintotilaisuudessa kattavasti osoittaa, sitä täydennetään muulla osaamisen arvioinnilla. 2.17. Kestomuottivalun perustyöt, 15 osp Ammattitaitovaatimukset Opiskelija tai tutkinnon suorittaja osaa 74 valuteknisessä piirustuksessa käytettävät piirustusmerkinnät ja lukea koneenpiirustuksia erilaisten valumetallien materiaalivaatimuksia perusasiat valumuotin rakenteesta ymmärtää kanavisto- ja syöttökäsitteet ja pystyy niiden avulla ohjaamaan valukappaleen valmistusta laadullisiin tavoitteisiin poistaa valukappaleen muotista tai kokillista jälkikäsitellä valukappaleen valita ja käyttää oikein sekä turvallisesti jälkikäsittelyssä tarvittavia laitteita sulatus- ja sulankäsittelytapahtuman laatuvaatimukset sekä valuviat ja niiden korjaamisen koneiden ja laitteiden kunnossapidon.

Arviointi 1. TYÖPROSESSIN HALLINTA Suunnitelmallinen työskentely Tyydyttävä T1 tarvitsee ohjausta Hyvä H2 etenee työssään itsenäisesti, mutta tarvitsee ohjausta alkuun pääsyssä tai työvaiheista toiseen siirryttäessä Kiitettävä K3 työskentelee suunnitelmallisesti Työn kokonaisuuden hallinta Tyydyttävä T1 valmistaa valumuotilla halutun yksinkertaisen kappaleen valukappaleeksi vain ohjauksen avulla hallitsee yleisimpien valumetallien sulatus- ja jälkikäsittelytapahtuman vain ohjauksen avulla Hyvä H2 hallitsee valumuotin asennuksen valukoneeseen ja valukappaleen valutyökokonaisuuden, mutta tarvitsee ohjausta hallitsee yleisimpien valumetallien sulatus- sekä jälkikäsittelytapahtuman mutta tarvitsee ohjausta Kiitettävä K3 saa aikaan toimivan valumuotin asennus- ja valutyökokonaisuuden annettujen dokumenttien mukaisesti hallitsee yleisimpien valumetallien sulatus- sekä jälkikäsittelytapahtuman työkokonaisuuden annettujen dokumenttien mukaisesti Aloitekyky ja yrittäjyys Tyydyttävä T1 kysyy tarvittaessa neuvoa. Hyvä H2 vaatii alussa ohjausta huomioi yrittäjyyden. Kiitettävä K3 työskentelee oma-aloitteisesti ja yritteliäästi. 2. TYÖMENETELMIEN, VÄLINEIDEN JA MATERIAALIN HALLINTA Työkoneiden käyttö Tyydyttävä T1 tietää valukappaleen valmistuksessa tarvittavat ja käytettävät koneet ja laitteet Hyvä H2 osaa käyttää tarvittavia valukappaleen valmistuksessa käytettäviä koneita ja laitteita oikein Kiitettävä K3 saa aikaan itsenäisesti laitteita käyttäen laadullisesti hyvälaatuisen valukappaleen Työvälineiden käyttö Tyydyttävä T1 käyttää työvälineitä tarkoituksenmukaisesti Hyvä H2 kykenee valitsemaan työkohtaiset oikeat työkalut ja huoltamaan ne Kiitettävä K3 suorittaa itsenäisesti työkalujen valinnan sekä tarvittavat käyttäjän säädöt ja huollot 75

Valunsuunnittelu Tyydyttävä T1 ymmärtää valukappaleen muotoilun ja suunnittelun pääpiirteitä ymmärtää yksinkertaisen valukappaleen muotoilun tarpeita Hyvä H2 osaa käyttää opastettuna valunsuunnittelun pääpiirteitä valunsuunnittelussa osaa opastettuna suunnitella yksinkertaisen valukappaleen vaatimat täyttö- ja syöttöjärjestelmät Kiitettävä K3 osaa valita valukappaleen jakopinnan ja tarvittavat päästösuunnat osaa ohjattuna toteuttaa valu- ja syöttöjärjestelmän sijoittelun yksinkertaiseen valukappaleeseen Materiaali Tyydyttävä T1 tunnistaa yleisimpiä sulatuksen raaka-aineita tunnistaa muotin apuaineita, kuten irrotusaineet ja jäähdytysaineet ymmärtää yleisimpien valunpuhdistuksen laite- ja työvälinemateriaalien käyttökohteita Hyvä H2 osaa sulatusraaka-aineiden sulatuskelpoisuuden vaatimuksia osaa huomioida muotin apuaineiden käyttöolosuhteet osaa valita autettuna jälkikäsittelyssä tarvittavia materiaaleja, kuten hiomakiviä ja laikkoja Kiitettävä K3 osaa valita sulatusraaka-aineita sulatukseen tuntee apuaineiden käytön ohjeistusta osaa valita ja käyttää itsenäisesti työhön vaadittuja työvälinemateriaaleja Sulatus Tyydyttävä T1 osaa ohjattuna sulatustapahtuman työvaiheita, kuten panosmateriaalin valinta ja keräys osaa ohjattuna senkan tai kauhan esilämmityksen huolehtii kaikissa työvaiheissa työturvallisuudesta Hyvä H2 osaa ohjattuna sulatustapahtuman panostuksen ja raakaaineen määrien laskennan osaa ohjattuna sulankäsittelylaitteistojen huoltotoimenpiteitä huolehtii kaikissa työvaiheissa työturvallisuudesta Kiitettävä K3 osaa ohjattuna raaka-aineen lisäyksen osaa itsenäisesti sulatustapahtuman toimenpiteitä kuten panostuksen huolehtii kaikissa työvaiheissa työturvallisuudesta 76

Muotti- ja kokillivalu Tyydyttävä T1 tuntee jonkin kestomuottimenetelmän työvaiheita ymmärtää ja osaa ohjattuna esilämmittää muotin tai kokillin osaa opastettuna käyttää irrotusainetta osaa ohjattuna käyttää valukonetta tai kokillia yksinkertaisella valukappaleella ymmärtää ja osaa opastettuna huoltaa kestomuottia huolehtii kaikissa työvaiheissa työturvallisuudesta huolehtii koneiden ja laitteiden kunnossapidosta, mutta tarvitsee ohjausta Hyvä H2 tuntee muotin rakenteen pääpiirteitä ymmärtää muotin laadun ja toimivuuden merkityksestä valussa joitakin valuteknisiä muuttujia niin, että ymmärtää niiden ja valuvikojen välisen yhteyden osaa ohjattuna käyttää omatoimisesti valukonetta ymmärtää laitteiden ja kunnossapidon kohteita laitteissa Kiitettävä K3 tuntee muotin rakennetta tietää joitakin muotin laadun ja toimivuuden ylläpidon tapoja, kuten säilytys ja käsittelytavat osaa ohjattuna päätellä, mitä korjauksia tarvitaan ja pystyy ohjattuna tekemään ne osaa itsenäisesti käyttää valukonetta tai kokillia yksinkertaisella valukappaleella huolehtii itsenäisesti opastettuna koneiden ja laitteiden kunnossapidosta Jälkikäsittely Tyydyttävä T1 tuntee valmistettavien kappaleiden jälkikäsittelyn perusteita ja osaa niiden käytön ohjattuna, kuten hionta- ja leikkausmenetelmät osaa silmämääräisesti tunnistaa ohjattuna kestomuottivalumenetelmälle tyypillisiä valuvikoja ja erottaa hyväksytyn ja hylätyn tunnistaa valuvalukappaleille asetettuja laatutasovaatimuksia huolehtii kaikissa työvaiheissa työturvallisuudesta ymmärtää laitteiden koneiden ja laitteiden kunnossapidon tärkeyden ja osaa päivittäishuoltoa Hyvä H2 tuntee ja osaa jälkikäsittelylaitteiston työvälineiden käytön työkohtaisesti itsenäisesti osaa tarkastaa avustettuna valukappaleita silmämääräisesti laatukriteerit huomioiden osaa ottaa huomioon jälkikäsittelyssä valukappaleiden laatuvaatimukset huolehtii koneiden ja laitteiden kunnossapidon tehtävistä ohjattuna Kiitettävä K3 osaa käyttää jälkikäsittelylaitteita soveltaen niitä käyttötarpeen mukaisesti osaa ohjattuna päätellä valuvirheistä syitä ja ehdottaa korjausehdotuksia niiden estämiseksi osaa tunnistaa valukappaleen laatuvaatimukset täyttävän valukappaleen huolehtii itsenäisesti koneiden ja laitteiden kunnossapidosta ja päivittäishuollosta 77

Materiaalien hallinta Tyydyttävä T1 tietää valukappaleen valmistuksessa käytettävät materiaalitarpeet Hyvä H2 käsittelee valukappaleen valmistuksessa tarvittavia ja käytettäviä materiaaleja määrällisesti ja laadullisesti oikein Kiitettävä K3 ennakoi ja valitsee valukappaletta valmistaessa oikeat määrät ja tarvittavat materiaalit sekä kykenee soveltamaan niitä valutavoitekohtaisesti Mittaukset ja säädöt Tyydyttävä T1 tietää sulatus- ja valutapahtuman laitteiston tietää valukappaleen valmistukseen liittyvien laitesäätöjen tarpeen ja kykenee ohjattuna säätämään laitteistoa. Hyvä H2 pystyy käyttämään sulatus- ja valutapahtuman laitteistoa ja parametrejä vähäisesti ohjattuna kykenee vähäisesti ohjattuna säätämään valukonetta vaaditun valukappaleen valmistamiseksi. Kiitettävä K3 pystyy käyttämään sulatus- ja valutapahtuman laitteistoa itsenäisesti ohjeiden mukaan ja muuttamaan parametrejä tarvittaessa kykenee itsenäisesti säätämään valukonetta vaaditun valukappaleen valmistamiseksi. 3. TYÖN PERUSTANA OLEVAN TIEDON HALLINTA Piirustusten ja ohjeiden ymmärtäminen Tyydyttävä T1 tuntee työpiirustusten keskeisimmät piirrosmerkit osaa avustettuna suunnitella ja muotoilla vaativan valukappaleen ja sen vaatimat täyttö- ja syöttöjärjestelmät Hyvä H2 kykenee hahmottamaan piirustuksen ja ohjeiden avulla työpiirustuksen ja valoksen rakenteen osaa ohjattuna suunnitella ja muotoilla vaativan valukappaleen ja sen vaatimat täyttö- ja syöttöjärjestelmät Kiitettävä K3 selvittää piirustusten ja ohjeiden avulla työpiirustuksesta vaaditun valukappaleen rakenteen ja laadulliset vaatimukset osaa itsenäisesti suunnitella ja muotoilla vaativan valukappaleen ja sen vaatimat täyttö- ja syöttöjärjestelmät 78

Matematiikan, luonnontieteiden ja laadun taidot Tyydyttävä T1 ymmärtää laadun merkityksen osaa käyttää ja laskea avustettuna yleisimmät valuprosessissa tarvittavat matemaattiset laskutoimitukset, kuten kerto-, jako-, prosentti- ja verrantolaskut. Hyvä H2 osaa ohjattuna valukappaleen laadun tarkastuksen perustarkastukset osaa laskea ja soveltaa ohjattuna yleisimpiä valuprosessissa tarvittavia matemaattisia laskutoimituksia, kuten seosainelisäyslaskut. Kiitettävä K3 osaa itsenäisesti valukappaleen laadun tarkastuksen perustarkastukset osaa itsenäisesti laskea ja soveltaa käyttöön yleisimmät valuprosessissa tarvittavat matemaattiset laskutoimitukset, kuten seosainelisäyslaskut. 4. ELINIKÄISEN OPPIMISEN AVAINTAIDOT Terveys, turvallisuus ja toimintakyky Tyydyttävä T1 noudattaa työhön liittyviä työturvallisuusohjeita tarvitsee ohjausta toiminta- ja työkyvyn ylläpitämiseen omassa työssään Hyvä H2 työskentelee ergonomisesti oikeita työtapoja noudattaen ja ottaa huomioon myös toiset työntekijät ja heidän työturvallisuutensa on motivoitunut ylläpitämään terveellisiä elintapoja sekä huolehtimaan omasta toiminta- ja työkyvystään Kiitettävä K3 toimii aloitteellisesti kehitettäessä työpaikan työturvallisuutta, ergonomisia työmenetelmiä ja työpaikan viihtyisyyttä noudattaa terveellisiä elintapoja ja toimii aktiivisesti työkyvyn ylläpitämiseksi ja edistämiseksi Oppiminen ja ongelmanratkaisu Tyydyttävä T1 oppii ohjauksen ja esimerkkien avulla Hyvä H2 ratkaisee ongelmia avustettuna ja arvioi tulosta Kiitettävä K3 ratkaisee työhön liittyvät ongelmat itsenäisesti ja arvioi kriittisesti omaa työtään Vuorovaikutus ja yhteistyö Tyydyttävä T1 osaa käyttäytyä työyhteisössä Hyvä H2 on yhteistyöhaluinen ja -kykyinen Kiitettävä K3 osaa toimia vuorovaikutteisesti ja ottaa aina huomioon toiset työntekijät 79

Ammattietiikka Tyydyttävä T1 huolehtii jätehuollon mukaisista toimenpiteistä ja työympäristön järjestyksestä. Hyvä H2 toimii ympäristönsuojelun perusteiden mukaan huolehtii työpaikan siisteydestä ja järjestyksestä sekä koneiden ja laitteiden päivittäisestä huollosta. Kiitettävä K3 toimii laatujärjestelmän mukaisesti. Ammattitaidon osoittamistavat Opiskelija tai tutkinnon suorittaja osoittaa osaamisensa ammattiosaamisen näytössä tai tutkintotilaisuudessa tekemällä työsuunnitelman ja valamalla yksinkertaisia valukappaleita muotteihin tai kokilleihin työpaikalla. Työtä tehdään siinä laajuudessa, että osoitettava osaaminen vastaa kattavasti tutkinnon perusteissa määrättyjä ammattitaitovaatimuksia, arvioinnin kohteita ja kriteereitä. Ammattiosaamisen näyttöä tai tutkintotilaisuutta voidaan jatkaa toisessa työpaikassa/ työkohteessa tai ammatillisessa peruskoulutuksessa koulutuksen järjestäjän osoittamassa muussa paikassa niin, että osaamisen osoittamisen kattavuus varmistuu. Siltä osin kuin tutkinnon osassa vaadittavaa osaamista ei voida työtä tekemällä ammattiosaamisen näytössä tai tutkintotilaisuudessa kattavasti osoittaa, sitä täydennetään muulla osaamisen arvioinnilla. 2.18. Koneasennus, 30 osp Ammattitaitovaatimukset Opiskelija tai tutkinnon suorittaja osaa tulkita ja käyttää myös englanninkielisiä työ- ja kokoonpanopiirustuksiasekä asennusohjeita tunnistaa eri materiaaleja, tiivistys- ja voiteluaineita, kemikaaleja, sekä osaa niiden oikean säilytyksen, käytön ja kierrättämisen käyttää asennustöissä tarvittavia käsityökaluja, sähkötyökaluja, pneumaattisia- ja hydraulisia työlaitteita käyttää turvallisesti ja oikein työssä tarvittavia nosto-, siirto- ja apulaitteita varmistaa työskentelykohteen sähköturvallisuuden, komponenttien paineettomuuden ja estää koneiden käynnistämisen asennustyön aikana koneturvallisuuteen liittyvät standardit ja turvallisuusmääräykset, sekä automaattisiin koneisiin liittyvät turvallisuusriskit ymmärtää puhtauden merkityksen asennustöissä ja osaa suojata koneenosat oikein varastoinnin, kuljetuksen ja asennuksen aikana suunnittella asennustyön ja oikean asennusjärjestyksen, osaa varata siinä tarvittavat työkalut ja tarvikkeet, sekä ratkaisee tavanomaiset asennustöissä esiintyviä ongelmat 80 koneasennustyöt niin että pystyy asentamaan komponentteja ja laitteita koneiden rakenteisiin, sekä laitteita perustuksille ja koneiden alustoille asennusmittauksien tekeminen perustuksille, koneiden vaaitukset, linjaukset ja epäkeskeisyyden mittaus valmistaa ja asentaa kierre-, kitka-, puristus-, kutistus-, kiila- ja liimaliitoksia valmistaa tiivisteitä sekä asentaa pyörivän ja suoraviivaisen liikkeen tiivisteet

tunnistaa vierintä- ja liukulaakerityypit sekä asentaa laakerointeja, käyttää laakeriasennuksessa käytettäviä laitteita ja menetelmiä kuten lämmityslaitteita ja puristimia, sekä mitata laakerivälykset ja säätää ne oikeisiin toiminta-arvoihin tuntee ja osaa asentaa kone-elimiä kuten kytkimiä, hammasvaihteita, hammaspyöriä, ketju-, hammashihna- ja hihnakäyttöjä tehdä koneisiin tarvittavia putkisto-/letkustoasennuksia sekä johdotuksia ymmärtää pyörivien osien ja laitteiden oikean tasapainotuksen merkityksen ja värähtelyistä johtuvat ongelmat arvioida työhön kuluvaa aikaa ja kustannuksia, sekä selvittää ja raportoida tekemänsä huolto ja korjaustoimenpiteet esim. asiakkaan laskutuksen perusteeksi toimia asennustyöryhmän jäsenenä ottaen huomioon työturvallisuusasiat ja pitää huolta työympäristönsä siisteydestä ja järjestyksestä, sekä käyttää jenkilökohtaisia suojavälineitä oikein Arviointi 1. TYÖPROSESSIN HALLINTA Suunnitelmallinen työskentely Tyydyttävä T1 tarvitsee ajoittain ohjausta Hyvä H2 tarvitsee ohjausta alkuun pääsyssä Kiitettävä K3 työskentelee suunnitelmallisesti Työn kokonaisuuden hallinta Tyydyttävä T1 osaa koneenelinten asennuksen, mutta tarvitsee ajoittain ohjausta Hyvä H2 hallitsee asennuskokonaisuuden, mutta joutuu ajoittain kysymään neuvoa Kiitettävä K3 tekee asennuskokonaisuuden työpiirustusten ja asennusohjeiden mukaan Aloitekyky ja yrittäjyys Tyydyttävä T1 kysyy tarvittaessa neuvoa Hyvä H2 pyrkii työssään kustannustehokkuuteen ja joutuisuuteen Kiitettävä K3 työskentelee oma-aloitteisesti ja kustannustehokkaasti. 2. TYÖMENETELMIEN, -VÄLINEIDEN JA MATERIAALIN HALLINTA Asennustyöt Tyydyttävä T1 suorittaa osien mekaanisia irroituksia ja kiinnityksiä suorittaa ryhmän apuna asennuskohteen tai osien nostoja ja siirtoja Hyvä H2 tekee itsenäisesti tai ryhmän aktiivisena jäsenenä vaativia asennuksia Kiitettävä K3 suorittaa itsenäisesti laitteiden käyttöönotossa tarvittavat mekaaniset säädöt 81

Työvälineiden käyttö Tyydyttävä T1 käyttää annettuja työvälineitä tarkoituksenmukaisesti niin, että ne eivät vahingoita koneenosia Hyvä H2 tekee tarkoituksenmukaiset työvälinevalinnat Kiitettävä K3 huoltaa ja pitää kunnossa työvälineitään Materiaalin hallinta Tyydyttävä T1 tunnistaa laitteissa käytettävien rakenteiden materiaalit tekee materiaalin valinnat ohjeiden mukaisesti Hyvä H2 tietää materiaalien valintaperusteet käsittelee materiaaleja oikein Kiitettävä K3 ratkaisee materiaalivalintoja ennakoi materiaalitarpeen Mittaukset ja säädöt Tyydyttävä T1 valitsee oikeat mittavälineet ja suorittaa asennusmittauksia Hyvä H2 varmistaa mittaamalla asennuksen onnistumisen säätää mekaanisia laitteita Kiitettävä K3 tekee mittaukset huolellisesti ja tarkasti sekä arvioi mittaustuloksen oikeellisuutta tekee laitteiden säädöt itsenäisesti toiminta-arvoihin 3. TYÖN PERUSTANA OLEVAN TIEDON HALLINTA Piirustusten ja ohjeiden ymmärtäminen Tyydyttävä T1 tuntee asennuspiirustuksissa käytetyt esitystavat selvittää asennuspiirustuksen ja ohjauksen avulla asennettavan laitteen toiminnan Hyvä H2 käyttää asennuspiirustuksia apuna työtehtävässään päättelee piirustuksen avulla laitteen toiminnan Kiitettävä K3 selvittää piirustusten avulla laitteen toiminnan ja asennusjärjestyksen Laadun hallintataidot Tyydyttävä T1 tarvitsee ohjausta laatuvaatimusten tunnistamisessa Hyvä H2 tunnistaa työhön liittyvät laatuvaatimukset Kiitettävä K3 saa aikaan laadukkaan lopputuloksen Matematiikan ja luonnontieteiden taidot Tyydyttävä T1 ymmärtää työhön liittyvien fysikaalisten suureiden merkityksen Hyvä H2 päättelee fysikaalisten suureiden muutosten vaikutuksen työkohteessa Kiitettävä K3 tarkastelee tarvittaessa matematiikan avulla eri suureiden vaikutusta toimintaan 82

Englannin kielen taito Tyydyttävä T1 osaa tavallisimpia työhön liittyviä nimiä ja käsitteitä englannin kielellä Hyvä H2 osaa työhön liittyviä nimiä ja käsitteitä ja ymmärtää keskeiset asiat ohjeista Kiitettävä K3 osaa lukea asennustöissä tarvittavia englanninkielisiä ohjeita ja osaluetteloita 4. ELINIKÄISEN OPPIMISEN AVAINTAIDOT Terveys, turvallisuus ja toimintakyky Tyydyttävä T1 noudattaa työturvallisuusmääräyksiä ja ohjeita käyttää koneita ja laitteita turvallisesti ja käyttää henkilönsuojaimia Hyvä H2 huolehtii kaikissa tilanteissa työpaikan työsuojelusta käyttää kaikissa tilanteissa koneiden ja laitteiden suojavarusteita Kiitettävä K3 pitää työpaikan siistinä sekä koneet ja laitteet järjestyksessä varmistaa koneiden ja laitteiden kunnon ennen työn aloitusta Oppiminen ja ongelmanratkaisu Tyydyttävä T1 oppii ohjauksen ja esimerkkien avulla osaa arvioida omaa työtään Hyvä H2 ratkaisee ongelmatilanteita ei tee samaa virhettä kahta kertaa Kiitettävä K3 ratkaisee ongelmat muuttaa toimintatapojaan työn kuluessa niin, että suoritus paranee Vuorovaikutus ja yhteistyö Tyydyttävä T1 ottaa huomioon toiset työntekijät selviytyy suoraan työhön liittyvistä vuorovaikutustilanteista myös vieraalla kielellä Hyvä H2 on joustava ja yhteistyökykyinen selviytyy vuorovaikutustilanteista myös vieraalla kielellä Kiitettävä K3 on aktiivinen ja aloitteellinen hoitaa vuorovaikutustilanteet myös vieraalla kielellä Ammattietiikka Tyydyttävä T1 huolehtii jätteistä asianmukaisesti huolehtii työympäristön siisteydestä ja työturvallisuudesta Hyvä H2 toimii ympäristönsuojelun periaatteiden mukaisesti huolehtii työpaikan siisteydestä ja koneiden huollosta Kiitettävä K3 toimii ympäristönsuojelun periaatteiden mukaisesti ja huolehtii itsenäisesti työympäristön siisteydestä ja työturvallisuusasioista 83

Ammattitaidon osoittamistavat Opiskelija tai tutkinnon suorittaja osoittaa osaamisensa ammattiosaamisen näytössä tai tutkintotilaisuudessa tekemällä koneenasennuskokonaisuuksia työkohteissa. Työtä tehdään siinä laajuudessa, että osoitettava osaaminen vastaa kattavasti tutkinnon perusteissa määrättyjä ammattitaitovaatimuksia, arvioinnin kohteita ja kriteereitä. Ammattiosaamisen näyttöä tai tutkintotilaisuutta voidaan jatkaa toisessa työpaikassa/ työkohteessa tai ammatillisessa peruskoulutuksessa koulutuksen järjestäjän osoittamassa muussa paikassa niin, että osaamisen osoittamisen kattavuus varmistuu. Siltä osin kuin tutkinnon osassa vaadittavaa osaamista ei voida työtä tekemällä ammattiosaamisen näytössä tai tutkintotilaisuudessa kattavasti osoittaa, sitä täydennetään muulla osaamisen arvioinnilla. 2.19. Koneautomaatiojärjestelmien asennustyöt, 15 osp Ammattitaitovaatimukset Opiskelija tai tutkinnon suorittaja osaa 84 selvittää asennuskohteen dokumenteista tilaluokat, laitteiden kotelointiluokat ja asennuspaikat asentaa kokoonpanopiirustusten, pää- ja piirikaavioiden sekä kytkentätaulukoiden avulla oikeat kalusteet, johdotuksen, putkituset ja muut tarvittavat materiaalit ja kytkentään liittyvät tarvikkeet mekaanisen ja sähköisen suojauksen vaatimukset asennuksissa asentaa maadoitus- ja potentiaalitasausjohdotukset kytkentöineen niitä koskevien suunnitelmien mukaisesti eri tyyppisten sähkömoottorien toimintaperiaatteen ja rakenteet ja niihin yleisesti liittyvät vakiokytkennät ja taajuusmuuttajakäytöt, sekä tehdä niihin liittyvät mekaaniset asennukset ja sähköiset kytkennät ja jännitteettömille syöttökaapeloimattomille laitteille käyttää mittalaitteita sähköisten suureiden mittaamiseen toiminnan toteamiseksi asentaa ohjauslaitteita, riviliittimiä, kaapelointeja ja releitä heikkojännitteellä toimiviin ohjauskaappeihin ja koneisiin suorittaa antureiden asennuksia ja osaa todeta niiden toiminnan mittaamalla hydrauliikkaan, pneumatiikkaan ja sähkötekniikkaan liittyvät piirrosmerkit, kuvat ja toimintakaaviot ja osaa tehdä niiden asennustöitä tehdä pienimuotoisen sähköpneumatiikkajärjestelmän kytkentäkaavioiden mukaan toimilaitteiden ohjauslaitteiden ja anturien mekaaniset asennukset, sekä kaapeloinnit ja ohjausjärjestelmään liittyvät muut kytkennät digitaalitekniikan perusteet ja ohjauksen ja säädön ero pyörivän liikkeen ja lineaariliikkeen muodostamiseen käytettävät laitteet ja niiden mekaaniset asennustyöt ottaa käyttöön yksittäisen automaatiolaitteen ohjausohjelman ja siirtää sen ohjausjärjestelmään tehdä ohjelmaan tai ohjaukseen tarvittavia parametrien muutoksia ja muita laitteiden toimintaan vaikuttavia muutoksia asentaa modulaariseen logiikkaan tai teollisuus-pc:hen eri tulo- ja lähtöyksiköitä ja kytkeä tulo- ja lähtösignaalit, sekä syöttää ohjelman muistiin tulkita voimassa olevan standardin, IEC61131-3-standardin mukaisia ohjelmia ja ohjelmoida yksinkertaisia ohjelmia suorittaa voimassa olevan sähkötyöturvallisuusstandardin SFS 6002 määrittämän yleisen sähkötyöturvallisuutta koskevan koulutuksen koneautomaatiolaitteiden rakentamista koskevien kone- ja sähköturvallisuusdirektiivien keskeiset määräykset ja ohjeet

pystyy tulkitsemaan englanninkielisiä käyttö-, kytkentä- ja kokoonpano-ohjeita toimia asennustyöryhmän jäsenenä ottaen huomioon työturvallisuusasiat ja pitää huolta työympäristönsä siisteydestä ja järjestyksestä Arviointi 1. TYÖPROSESSIN HALLINTA Suunnitelmallinen työskentely Tyydyttävä T1 tarvitsee ohjausta Hyvä H2 tarvitsee ohjausta alkuun pääsyssä Kiitettävä K3 työskentelee itsenäisesti suunnitelman mukaan Työn kokonaisuuden hallinta Tyydyttävä T1 saa aikaan toimivan kokonaisuuden vain ohjauksen avulla Hyvä H2 hallitsee työkokonaisuuden, mutta tarvitsee ohjausta Kiitettävä K3 osaa laittaa laitteiston toimimaan kokonaisuutena Aloitekyky ja yrittäjyys Tyydyttävä T1 kysyy tarvittaessa neuvoa Hyvä H2 pyrkii työskentelemään joutuisasti Kiitettävä K3 työskentelee oma-aloitteisesti ja joutuisasti 2. TYÖMENETELMIEN, -VÄLINEIDEN JA MATERIAALIN HALLINTA Sähköpneumaattiset asennukset Tyydyttävä T1 osaa kiinnittää sähköiset laitteet ja pneumaattiset komponentit oikein osaa tehdä laitteiden perusjohdotukset ja kaapeloinnit Hyvä H2 käyttää hyväksyttyjä ja siistejä kaapeleiden ja johtimien asennustapoja Kiitettävä K3 saa aikaan itsenäisesti oikeat ja siistit laite- ja johdinasennukset Logiikan käyttö Tyydyttävä T1 kytkee logiikan osaksi järjestelmää Hyvä H2 osaa kytkeä logiikan ja käyttää ohjausjärjestelmän hallintaohjelmaa Kiitettävä K3 tekee itsenäisesti järjestelmän ohjausohjelman käyttöönoton ja tekee tarvittaessa muutoksia ohjelmaan Työvälineiden käyttö Tyydyttävä T1 käyttää työvälineitä tarkoituksenmukaisesti Hyvä H2 tekee tarkoituksenmukaiset työvälinevalinnat Kiitettävä K3 käyttää työvälineitä tehokkaasti 85

Mittaukset ja säädöt Tyydyttävä T1 valitsee oikeat mittavälineet mekaanisten asennusten mittaamiseen ja käyttää niitä oikein varmistaa tekemänsä asennukset mittaamalla ne Hyvä H2 tekee käyttöönottomittaukset itsenäisesti mittaa ohjaukseen liittyvät sähköiset signaalit oikeita mittaustapoja noudattaen Kiitettävä K3 tekee mittaukset huolellisesti ja tarkasti sekä arvioi mittaustuloksen oikeellisuutta säätää mekaaniset ja sähköiset komponentit toimintaarvoihin 3. TYÖN PERUSTANA OLEVAN TIEDON HALLINTA Piirustusten ja ohjeiden ymmärtäminen Tyydyttävä T1 tuntee keskeisimmät piirrosmerkit Hyvä H2 tuntee ohjauslaitteiden ohjauksien esitystavat Kiitettävä K3 selvittää piirustusten ja kaavioiden avulla laitteen toiminnan Laadunhallinta Tyydyttävä T1 tarvitsee ohjausta laatuvaatimusten tunnistamisessa Hyvä H2 tunnistaa laatuvaatimukset Kiitettävä K3 osaa korjata työsuoritustaan laatuvaatimusten mukaisesti Matematiikan ja luonnontieteiden taidot Tyydyttävä T1 ymmärtää fysikaalisten suureiden merkityksen Hyvä H2 päättelee fysikaalisten suureiden muutosten vaikutusta työkohteessa Kiitettävä K3 tarkastelee matematiikan avulla eri suureiden vaikutusta toimintaan Pyörivän ja lineaarisen liikkeen muodostaminen Tyydyttävä T1 sähkömoottoreiden toimintaperiaatteet ja ratkaisut liikkeiden aikaansaamiseksi Hyvä H2 moottoreiden mekaaniset asennukset ja sähköiset kytkennät Kiitettävä K3 taajuusmuuntajat ja ohjauskäytöt 4. ELINIKÄISEN OPPIMISEN AVAINTAIDOT Terveys, turvallisuus ja toimintakyky Tyydyttävä T1 noudattaa työturvallisuusohjeita Hyvä H2 työskentelee ergonomisesti oikein Kiitettävä K3 pitää työpaikkansa siistinä ja järjestyksessä 86

Oppiminen ja ongelmanratkaisu Tyydyttävä T1 tarvitsee ohjausta ja esimerkkejä Hyvä H2 etsii tietoa ja ratkaisee ongelmia avustettuna Kiitettävä K3 ratkaisee työhön liittyvät ongelmat itsenäisesti Vuorovaikutus ja yhteistyö Tyydyttävä T1 ottaa huomioon toiset työntekijät Hyvä H2 toimii vuorovaikutteisesti Kiitettävä K3 toimii aktiivisena työparina tai ryhmän jäsenenä Ammattietiikka Tyydyttävä T1 käyttää työvälineitä niin, että ne eivät vahingoita komponentteja. Hyvä H2 työskentelee vastuuntuntoisesti ja huolehtii työvälineistä ja koneiden huolloista. Kiitettävä K3 työskentelee huolellisesti ja tarkasti. Ammattitaidon osoittamistavat Opiskelija tai tutkinnon suorittaja osoittaa osaamisensa ammattiosaamisen näytössä tai tutkintotilaisuudessa asentamalla monipuolisesti erilaisia koneautomaatiojärjestelmiä ja niihin kuuluvia komponentteja, antureita sekä kaapelointeja työpaikalla. Työtä tehdään siinä laajuudessa, että osoitettava osaaminen vastaa kattavasti tutkinnon perusteissa määrättyjä ammattitaitovaatimuksia, arvioinnin kohteita ja kriteereitä. Ammattiosaamisen näyttöä tai tutkintotilaisuutta voidaan jatkaa toisessa työpaikassa/ työkohteessa tai ammatillisessa peruskoulutuksessa koulutuksen järjestäjän osoittamassa muussa paikassa niin, että osaamisen osoittamisen kattavuus varmistuu. Siltä osin kuin tutkinnon osassa vaadittavaa osaamista ei voida työtä tekemällä ammattiosaamisen näytössä tai tutkintotilaisuudessa kattavasti osoittaa, sitä täydennetään muulla osaamisen arvioinnilla. 2.20. Koneistus, 30 osp Ammattitaitovaatimukset Opiskelija tai tutkinnon suorittaja osaa käyttää kärkisorveja, jyrsinkoneita ja porakoneita sekä CNC -ohjattuja työstökoneita turvallisesti CNC -ohjelmoinnin perusteet sekä mitata ja asettaa työkalut ja nollapisteet ja ajaa valmiita CNC -ohjelmia työstökoneella lukea sovitemitoilla, muoto- ja sijaintitoleransseilla ja pinnankarheusvaatimuksilla toleroituja konepiirustuksia ja valmistaa niiden mukaan kappaleita tarkkuusvaatimukseen ISO 2768- m erityyppisillä työstökoneilla koneistamalla teknisen laskennan ja trigonometrian niin, että pystyy laskemaan oikeat työstöarvot ja selvittämään mittoja sekä kulmia konepiirustuksista valmistaa ja käyttää tarvittavia työlaitteita ja apukoneistuksia kellottaa kiinnittimet ja työstettävä kappaleet niiden käännön ja irrottamisen jälkeen työstötekniikan ja menetelmäsuunnittelun niin, että pystyy valmistamaan useamman kiinnityksen vaativia monimuotoisia kappaleita taloudellisesti 87

koneistaa rakenneterästen lisäksi muita materiaaleja sekä tietää lämpökäsiteltyjen ja erikoislujien terästen, ei rautametallien ja muiden materiaalien ominaisuuksia koneistettaessa tehdä perushuollot, tarkistukset ja pienemmät kunnostukset käyttämillensä työstökoneille työkaluhuollon, oikean käytön ja säilytyksen terille, kiinnittimille ja pitimille mitata konepajoissa käytössä olevilla mekaanisilla mittavälineillä pituusmittoja, kulmia ja muotoja sekä tunnistaa pinnankarheuden ja laatia mittauspöytäkirjan tarkistaa mittavälineen, ymmärtää kalibroinnin ja puhtauden merkityksen sekä osaa käyttää, huoltaa ja säilyttää mittavälineitä oikein varmistaa työnsä laadun niin, että se vastaa työpiirustusten ja annettujen ohjeiden laatuvaatimuksia toimia työssään taloudellisesti ja kustannustehokkaasti työturvallisuusmääräykset ja ohjeet sekä noudattaa niitä toimia huolehtien työsuojelusta sekä omasta terveydestään ja työkyvystään käyttää konesuojalaitteita ja henkilönsuojaimia ja huolehtii niiden kunnosta havainnoida ja raportoida työskentelyä haittaavista häiriöistä ja työturvallisuuteen liittyvistä asioista huolehtia työpisteen ympäristönsuojelusta sekä toteuttaa lajittelun tarkoituksenmukaisesti englanniksi alalla tarvittavan sanastoa niin, että selviytyy työtilanteista ja pystyy hyödyntämään työssään vieraskielistä materiaalia Arviointi 1. TYÖPROSESSIN HALLINTA Suunnitelmallinen työskentely Tyydyttävä T1 tarvitsee jonkin verran ohjausta työsuunnitelman laadinnassa Hyvä H2 suunnittelee työkappaleen kiinnitykset, työstöjärjestyksen ja terien valinnat Kiitettävä K3 työskentelee suunnitelmallisesti ja muuttaa suunnitelmaa tarvittaessa Työn kokonaisuuden hallinta Tyydyttävä T1 valmistaa kappaleen, mutta tarvitsee ajoittain ohjausta valmis kappale on työpiirustuksen mukainen, mutta toleranssien täyttymisessä voi olla pieniä puutteita Hyvä H2 hallitsee koneistuskokonaisuuden, mutta tarvitsee neuvoja ongelmatilanteissa valmis kappale on työpiirustuksen mukainen, toleransseissa pieniä puutteita Kiitettävä K3 valmistaa kappaleen itsenäisesti ja suunnitelmallisesti valmis kappale on työpiirustuksen mukainen, toleranssien sisällä ja kaikilta yksityiskohdiltaan viimeistelty Aloitekyky ja yrittäjyys Tyydyttävä T1 on yritteliäs ja kysyy tarvittaessa neuvoa Hyvä H2 tekee työtä taloudellisesti ja joutuisasti Kiitettävä K3 työskentelee oma- aloitteisesti ja kustannustehokkaasti 88

2. TYÖMENETELMIEN, -VÄLINEIDEN JA MATERIAALIN HALLINTA Sorvaus Tyydyttävä T1 sorvaa sisä- ja ulkopuolisia lieriöpintoja sekä olakkeita, pistää uria, kääntää ja kiinnittää uudelleen kappaleen, mutta tarvitsee jonkin verran ohjausta esim. terävalinnoissa Hyvä H2 sorvaa lieriö- ja kartiopintoja, viisteitä ja pyöristyksiä, pistää uria, tekee kierteen, mutta tarvitsee joissain ongelmatilanteissa ohjausta Kiitettävä K3 sorvaa itsenäisesti erilaisia kartiopintoja, viisteitä, pyöristyksiä, ulkopuolisia kierteitä ja pistää uria Jyrsintä Tyydyttävä T1 tekee tasopintojen jyrsintää ja kääntää ja kiinnittää uudelleen kappaleen, mutta saattaa tarvita opastusta esim. oikeiden työstöarvojen ja työkalujen valinnassa Hyvä H2 kiinnittää tavallisen kappaleen ja valitsee terätyökalun tarkoituksenmukaisesti sekä suorittaa jyrsinnän itsenäisesti, mutta saattaa tarvita ohjausta monimuotoisemmissa kappaleissa Kiitettävä K3 tekee kiinnitykset, terävalinnat, jyrsinnät ja tarvittavat kierteytykset itsenäisesti myös monimuotoisiin kappaleisiin, joissa on mm. viisteitä ja kiilauria CNC-koneistus Tyydyttävä T1 tuntee CNC -tekniikan perusteet ja käyttää valmiita CNC - ohjelmia työstökoneella, kiinnittää kappaleen sekä asettaa nollapisteen Hyvä H2 kääntää ja kiinnittää uudelleen kappaleen ja tekee mittaukset sekä asettaa työkalut ja nollapisteet Kiitettävä K3 tekee tarvittaessa nollapistemuutokset ja käyttää työkalukorjaimia sekä tekee muita korjauksia ohjelmaan Työstöarvot Tyydyttävä T1 määrittää työstöarvoja, mutta tarvitsee ajoittain ohjausta Hyvä H2 määrittää työstöarvoja oikein, mutta joutuu kysymään joskus neuvoja Kiitettävä K3 määrittää itsenäisesti taloudelliset työstöarvot eri terille ja materiaaleille Terien ja työkalujen käyttö Tyydyttävä T1 käyttää työhön soveltuvia teriä ja työkaluja Hyvä H2 tekee tarkoituksenmukaiset terä- ja työkaluvalinnat ja huolehtii niiden kunnosta Kiitettävä K3 huolehtii itsenäisesti terien ja työkalujen kunnosta, niiden järjestyksestä ja käytettävyydestä 89

Mittaaminen Tyydyttävä T1 käyttää eri mittavälineitä tarkoituksenmukaisesti ja säilyttää ne huolellisesti, osaa tarkistusmitata käyttämänsä mittavälineet Hyvä H2 tekee pituusmittaukset 0,01 mm tarkkuudella, huolehtii mittavälineiden kunnosta ja kalibroinneista sekä huoltaa mittavälineet tarkoituksenmukaisesti Kiitettävä K3 osaa käyttää mittapaloja, mitata kulmia ja muotoja sekä ottaa huomioon mittauksen epävarmuustekijöitä ja tehdä päivittäiskalibrointeja 3. TYÖN PERUSTANA OLEVAN TIEDON HALLINTA Työpiirustusten ymmärtäminen Tyydyttävä T1 tunnistaa mitoitusmerkinnät ja tavallisimmat toleranssi- ja pinnanlaatumerkinnät sekä ymmärtää tavallisia konepiirustuksia ja hahmottaa piirustusten mukaisen kappaleen Hyvä H2 tulkitsee konenpiirustuksen projektioita, leikkauskuvantoja, mitoituksia ja niihin liittyviä toleransseja ja pintamerkkejä Kiitettävä K3 hahmottaa nopeasti työpiirustuksista valmistettavan kappaleen, sen pituusmitat, sovitteet, vaadittavat toleranssit ja pinnanlaatuvaatimukset Laadunhallinta Tyydyttävä T1 tarvitsee ohjausta vaadittavan laadun aikaansaamiseksi valmistuksessa, pystyy laatimaan mittauspöytäkirjan Hyvä H2 valmistaa laatuvaatimukset täyttäviä kappaleita Kiitettävä K3 valmistaa laatuvaatimusten mukaisia kappaleita ja ymmärtää laadun taloudellisen merkityksen Materiaalitekniikka Tyydyttävä T1 tunnistaa tavalliset koneistettavat materiaalit ja tietää niiden työstöominaisuuksia Hyvä H2 tunnistaa myös erikoismateriaaleja ja osaa selvittää niiden työstöominaisuudet Kiitettävä K3 tietää myös erikoismateriaalien työstöominaisuuksia Matematiikka ja luonnontieteet Tyydyttävä T1 osaa funkitolaskimella laskea työstöarvoja ja pythagoran lauseen avulla kolmioiden sivuja, sekä tekee työssä muita tarvittavia laskutoimituksia Hyvä H2 osaa tangenttilauseen avulla laskea reikäpiirin koordinaatit ja soveltaa joissain tilanteissa matemaattis-luonnontieteellistä osaamistaan työsuorituksissaan Kiitettävä K3 selviytyy työssään tarvittavista laskutoimituksista, osaa käyttää ja muuntaa matemaattisia kaavoja, hyödyntää yleisesti matemaattis-luonnontieteellistä osaamistaan työssään 90

Englannin kielen taito Tyydyttävä T1 tuntee tavallisimpia työhön liittyviä nimiä ja käsitteitä englannin kielellä Hyvä H2 ymmärtää keskeiset asiat suullisista ja kirjallisista ohjeista sekä tulee toimeen tavallisessa työpaikkakeskustelussa Kiitettävä K3 ymmärtää englanninkielisiä ohjeita ja osaa tavallisen työpaikkaviestinnän englannin kielellä 4. ELINIKÄISEN OPPIMISEN AVAINTAIDOT Terveys, turvallisuus ja toimintakyky Tyydyttävä T1 noudattaa työturvallisuusmääräyksiä ja -ohjeita käyttää konekohtaisia suojalaitteita sekä henkilönsuojaimia tarvittaessa ilmoittaa havaitsemistaan työturvallisuuteen liittyvistä puutteista Hyvä H2 varmistaa kappaleen ja terien kiinnityksen aina ennen aloitusta huolehtii koneiden suojalaitteista ja henkilönsuojainten kunnosta kaikissa tilanteissa tekee havaintoja työsuojeluun liittyvistä puutteista sekä ilmoittaa niistä Kiitettävä K3 pitää työpaikkansa, koneet ja työvälineet siisteinä ja järjestyksessä tekee työtä ergonomisesti oikein ja huolehtii omasta vireydestään ja työkyvystään on aktiivinen työterveyteen ja työkykyyn liittyvissä asioissa Oppiminen ja ongelmanratkaisu Tyydyttävä T1 tarvitsee ohjausta ja esimerkkejä arvioi omaa työtään Hyvä H2 etsii tietoa, mutta tarvitsee apua vaikeimpien ongelmien ratkaisussa ei tee samaa virhettä kahta kertaa Kiitettävä K3 ratkaisee työhön liittyvät ongelmat itsenäisesti muuttaa toimintatapojaan työn kuluessa niin, että suoritus paranee Vuorovaikutus- ja yhteistyö Tyydyttävä T1 ottaa huomioon toiset työntekijät selviytyy suoraan työhön liittyvistä vuorovaikutustilanteista myös vieraalla kielellä tunnistaa oman osaamattomuutensa ja osaa pyytää apua Hyvä H2 on joustava ja yhteistyökykyinen selviytyy vuorovaikutustilanteista myös vieraalla kielellä toimii yhteistyökykyisesti ja tasavertaisesti Kiitettävä K3 on aktiivinen ja aloitteellinen hoitaa vuorovaikutustilanteet myös vieraalla kielellä toimii työyhteisön työhyvinvointia edistävästi 91

Ammattietiikka Tyydyttävä T1 käyttää työvälineitä huolellisesti Hyvä H2 työskentelee vastuuntuntoisesti ja huolehtii työvälineistä ja työympäristöstä Kiitettävä K3 työskentelee huolellisesti ja tarkasti sekä huolehtii koneiden ja laitteiden huolloista ja korjaustarpeista Ammattitaidon osoittamistavat Opiskelija tai tutkinnon suorittaja osoittaa osaamisensa ammattiosaamisen näytössä tai tutkintotilaisuudessa valmistamalla ammattitaitovaatimuksiin nähden riittävän monipuolisia kappaleita eri tyyppisillä työstökoneilla, joiden koneistuksessa tulee osoitettua koneistuksen periaatteiden sekä eri työstötapojen ja CNC -koneistuksen ammattitaitovaatimusten mukainen hallinta. Valmistukseen liittyen osaaminen osoitetaan mittaamisessa ja muussa laadunvarmistuksessa sekä mittauspöytäkirjan laatimisessa. Työtä tehdään siinä laajuudessa, että osoitettava osaaminen vastaa kattavasti tutkinnon perusteissa määrättyjä ammattitaitovaatimuksia, arvioinnin kohteita ja kriteereitä. Ammattiosaamisen näyttöä tai tutkintotilaisuutta voidaan jatkaa toisessa työpaikassa/ työkohteessa tai ammatillisessa peruskoulutuksessa koulutuksen järjestäjän osoittamassa muussa paikassa niin, että osaamisen osoittamisen kattavuus varmistuu. Siltä osin kuin tutkinnon osassa vaadittavaa osaamista ei voida työtä tekemällä ammattiosaamisen näytössä tai tutkintotilaisuudessa kattavasti osoittaa, sitä täydennetään muulla osaamisen arvioinnilla. 2.21. Konepajamittaukset, 15 osp Ammattitaitovaatimukset Opiskelija tai tutkinnon suorittaja osaa tehdä konepajamittauksia 0,01 mm:n tarkkuudella käyttäen ei-digitaalisia ja digitaalisia mittalaitteita mitata pituuksia, leveyksiä, korkeuksia, syvyyksiä, kulmia, sisä- ja ulkopuolisia halkaisijoita, ympyrä- ja tasomaisuutta, kohtisuoruuksia, pinnankarheutta ja teräksen kovuuden tehdä jäljitettävän mittapöytäkirjan mittaamastaan kappaleesta tarkastaa mittavälineen kunnon ja tehdä kalibrointipöytäkirjan käyttämästään mittavälineestä käyttää ja mitata 3D- mittakoneella sijainteja ja geometrioita lukea työpiirustukset ja selvittää toleranssit mittausta varten mittausvirheet ja epävarmuustekijät sekä niiden syyt ja osaa ehkäistä niitä kalibroinnin- ja laatujärjestelmien merkityksen valmistuksessa ja konepajan toiminnassa, osaa toimia järjestelmien vaatimalla tavalla tuotannossa säilyttää ja käsitellä mittoja oikein, valita oikean mitan mittaukseen ja oikean mittausympäristön suorittaa mittojen päivittäiskalibroinnin ja tarkistusmittaukset asettaa tulkit raja-arvoihin sopiviksi noudattaa ja osata tehdä kirjallisia mittausohjeita mittausprosessista työpaikallaan 92

Arviointi 1. TYÖPROSESSIEN HALLINTA Suunnitelmallinen työskentely Tyydyttävä T1 tarvitsee ohjausta Hyvä H2 etenee työssään itsenäisesti, mutta tarvitsee ohjausta alkuun pääsyssä tai työvaiheista toiseen siirryttäessä Kiitettävä K3 työskentelee suunnitelmallisesti Työn kokonaisuuden hallinta Tyydyttävä T1 tarvitsee ohjausta vaativimmissa mittauksissa osaa perusmittaukset itsenäisesti, mutta saa oikeat mittaustulokset vaativimmissa mittauksissa vasta ohjauksen jälkeen Hyvä H2 osaa kysyä tarvittaessa neuvoa saa oikeat mittaustulokset muutaman mittauskerran jälkeen Kiitettävä K3 työskentelee itsenäisesti saa oikeat mittaustulokset joutuisasti Aloitekyky ja yrittäjyys Tyydyttävä T1 tuntee laadun tuottamisen ja valvonnan periaatteet Hyvä H2 tuntee ISO 9001 standardin peruskäsitteet ja kalibrointijärjestelmän toiminnan Kiitettävä K3 on huolellinen ja tarkka työssään ja noudattaa annettuja ohjeita ja määräyksiä 2. TYÖMENETELMIEN, VÄLINEIDEN JA MATERIAALIN HALLINTA Työmenetelmien hallinta Tyydyttävä T1 osaa käyttää työntömittaa ja kaarimikrometriä Hyvä H2 hallitsee tyypillisten mittavälineiden käytön Kiitettävä K3 hallitsee mittavälineiden käytön ja osaa tehdä mittapöytäkirjan 3D- Mittakoneen käyttö Tyydyttävä T1 mitata tarkkoja pituuksia 3D- mittakoneella Hyvä H2 mitata paikotuksia ja kulmia mittakoneella Kiitettävä K3 mitata muotoja Mittavälineiden käyttö Tyydyttävä T1 osaa käyttää perusmittavälineitä ja tehdä mittauspöytäkirjan Hyvä H2 osaa käyttää mittakelloa ja mittapaloja itsenäisesti ja hallitsee pituuksien ja sijaintien mittaamisen, osaa tehdä kalibrointipöytäkirjan Kiitettävä K3 hallitsee pituuksien, sijaintien ja muodon mittaamisen ja tekee mittauksista mittausohjeita ja muita dokumentteja 93

Laatuajattelu Tyydyttävä T1 tuntee laadun tuottamisen periaatteet Hyvä H2 tuntee ISO 9001 standardin peruskäsitteet ja kalibrointijärjestelmän toiminnan Kiitettävä K3 tuntee laadun tärkeyden yrityksen toiminnalle ja osaa ottaa huomioon omassa työskentelyssään laadun, on huolellinen ja tarkka työssään ja noudattaa annettuja ohjeita ja määräyksiä Matematiikan ja luonnontieteiden taidot Tyydyttävä T1 osaa ohjatusti hyödyntää matematiikkaa työsuorituksissaan Hyvä H2 käyttää matematiikkaa apuna työsuorituksissaan Kiitettävä K3 osaa soveltaa matematiikkaa työtehtävissä 3. TYÖN PERUSTANA OLEVAN TIEDON HALLINTA Piirustusten ja ohjeiden ymmärtäminen Tyydyttävä T1 osaa tulkita normaaleita työpiirustuksia ja niiden toleransseja, hahmottaa piirustuksen mukaisen kappaleen Hyvä H2 hyödyntää toleroituja työpiirustuksia mittaustyössään, osaa lukea projektioita, leikkauksia, osaleikkauksia, mitoituksia, pintamerkkejä ja geometrisiä toleransseja Kiitettävä K3 hallitsee itsenäisesti koneenpiirustuksen lukemisen ja osaa selvittää niistä kaikki mittauksessa tarvittavat merkinnät itsenäisesti Laadunhallinta Tyydyttävä T1 tuntee laadun merkityksen Hyvä H2 osaa ottaa huomioon mittausepävarmuustekijät Kiitettävä K3 osaa korjata työsuoritustaan tarvittaessa Matematiikan ja luonnontieteiden taidot Tyydyttävä T1 osaa ohjatusti hyödyntää matematiikkaa työsuorituksissaan Hyvä H2 käyttää matematiikkaa apuna työsuorituksissaan Kiitettävä K3 osaa soveltaa matematiikkaa työtehtävissä 4. ELINIKÄISEN OPPIMISEN AVAINTAIDOT Terveys, turvallisuus ja toimintakyky Tyydyttävä T1 noudattaa työturvallisuusohjeita Hyvä H2 työskentelee ergonomisesti oikein Kiitettävä K3 pitää työpaikkansa järjestyksessä ja siistinä 94

Oppiminen ja ongelmanratkaisu Tyydyttävä T1 tarvitsee ohjausta ja esimerkkejä Hyvä H2 etsii tietoa ja ratkaisee ongelmia avustettuna Kiitettävä K3 ratkaisee työhön liittyvät ongelmat itsenäisesti Vuorovaikutus ja yhteistyö Tyydyttävä T1 on yhteistyökykyinen Hyvä H2 toimii vuorovaikutteisesti Kiitettävä K3 toimii rakentavasti ja hyvää lopputulosta edistävästi Ammattietiikka Tyydyttävä T1 käyttää mittavälineitä huolellisesti ja ymmärtää kalibroinnin merkityksen Hyvä H2 huolehtii mittavälineiden kunnosta ja säilytyksestä, toimii kalibrointijärjestelmän mukaisesti Kiitettävä K3 tekee mittavälineiden päivittäiskalibroinnit tarkasti Ammattitaidon osoittamistavat Opiskelija tai tutkinnon suorittaja osoittaa osaamisensa ammattiosaamisen näytössä tai tutkintotilaisuudessa mittaamalla monimuotoisia kappaleita erilaisilla käsimittavälineillä ja 3Dkoordinaattimittakoneella. Hän osaa täyttää jäljitettävän mittauspöytäkirjan, tarkistusmitata käyttämänsä mittavälineet ja täyttää niistä kalibrointipöytäkirjaa, sekä laatia tarkastettavalle kappaleelle mittausohjeet. Työtä tehdään siinä laajuudessa, että osoitettava osaaminen vastaa kattavasti tutkinnon perusteissa määrättyjä ammattitaitovaatimuksia, arvioinnin kohteita ja kriteereitä. Ammattiosaamisen näyttöä tai tutkintotilaisuutta voidaan jatkaa toisessa työpaikassa/ työkohteessa tai ammatillisessa peruskoulutuksessa koulutuksen järjestäjän osoittamassa muussa paikassa niin, että osaamisen osoittamisen kattavuus varmistuu. Siltä osin kuin tutkinnon osassa vaadittavaa osaamista ei voida työtä tekemällä ammattiosaamisen näytössä tai tutkintotilaisuudessa kattavasti osoittaa, sitä täydennetään muulla osaamisen arvioinnilla. 2.22. Korjaus- ja asennushitsaus, 15 osp Ammattitaitovaatimukset Opiskelija tai tutkinnon suorittaja osaa lukea työpiirustuksia, hitsausmerkintöjä ja WPS- hitsausohjeita hitsata puikko-, MIG-/MAG- ja TIG-hitsausprosesseilla ja tuntee niiden keskeiset ominaisuudet sekä käyttöä rajoittavat tekijät asennusolosuhteissa valita sopivat lisäaineet ja suojakaasun perusaineen mukaan teräksen, alumiinin ja ruostumattoman teräksen hitsattavuuteen vaikuttavat asiat ja kykenee suorittamaan sekaliitoshitsin oikeilla lisäaineilla esivalmistella hitsattavat kappaleet ennen yhteen liittämistä, railon valmistus, puhdistustyöt, kappaleiden asemointi ja silloitus ennen hitsausta tunnistaa yleisimmät hitsausvirheet ja niiden syyt lämmöntuonnin merkityksen, hitsausjännitysten ja muodonmuutosten vaikutukset 95

tunnistaa valurautaisten osien halkeamien korjaushitsauksen vaatimat lisäaineet, esityöt ja lämmitykset katkenneiden pulttien ja työkalujen poiston mekaanisesti ja hitsaamalla suorittaa hitsauksen aikaset suojaukset ja hionnat niin että tehdystä työstä ei aiheudu vaaraa tai vahinkoa valmistaa levyistä laippoja ja nostokorvakoita sekä niihin liittyvät polttoleikkaus ja poraustyöt polttoleikkauksen happi-asetyleeniliekillä ja plasmaleikkauksen käsivaraisesti tehdä taivutuksia, hitsauksia, kierteytyksiä ja mekaanisia liitoksia asennettaville putkistoille työkohdan välittömän korroosiosuojauksen eri materiaaleille ja eri rakennekohdissa ottaa huomioon hitsauspaikalla vallitsevat olosuhteet ja tulityöturvallisuuden tilapäisellä tulityöpaikalla selvittää ja raportoida tekemänsä työn esim. asiakkaan laskutuksen perusteeksi toimia asennustyöryhmän jäsenenä ottaen huomioon työturvallisuusasiat ja pitää huolta työympäristönsä siisteydestä ja järjestyksestä käyttää nostovälineitä, henkilönostinta ja tehdä nostot ja siirrot turvallisesti tietää pääkohdat voimassa olevan standardin EN 9606 mukaiset vaatimukset hitsaajan pätevyydestä, sekä voimassa olevan standardin EN 1090-2, mukaiset ohjeet rakennusten teräsrakenteiden valmistuksesta konepajassa ja niiden muokkaamisesta työmaaolosuhteissa hitsata voimassa olevan standardin EN 9606-1, mukaisen piena- tai päittäisliitoksen hitsauskokeen asennoissa PA, PB ja PF valitsemallaan prosessilla, joka arvioidaan silmämääräisesti vastaamaan hitsiluokkavaatimusta C Arviointi 1. TYÖPROSESSIN HALLINTA Työkokonaisuuden hallinta Tyydyttävä T1 tarvitsee ohjausta Hyvä H2 selviytyy työstä noudattamalla ohjeita Kiitettävä K3 suoriutuu työstä itsenäisesti Aloitekyky ja yrittäjyys Tyydyttävä T1 kysyy tarvittaessa neuvoa Hyvä H2 on oma-aloitteinen ja pyrkii työskentelemään itsenäisesti Kiitettävä K3 työskentelee itsenäisesti ja joutuisasti 2. TYÖMENETELMIEN, VÄLINEIDEN JA MATERIAALIN HALLINTA Hitsaus Tyydyttävä T1 hitsaa puikko- ja lankahitsausprosesseilla asettaa hitsauskoneen käyttövalmiiksi lisäaineiden oikean varastointi ja käyttö Hyvä H2 osaa valita oikean hitsausmenetelmän ja lisäaineet suoriutuu hitsaustehtävistä annettujen ohjeiden mukaisesti Kiitettävä K3 tunnistaa yleisimmät hitsausvirheet ja osaa välttää niitä osaa tehdä annettujen kuvien ja ohjeiden perustella esim. säiliöiden tai vastaavien kappaleiden varusteluhitsauksen asennustyömaalla tai vastaavissa olosuhteissa 96

Polttoleikkaus Tyydyttävä T1 polttoleikkauslaitteiston turvallisen käytön Hyvä H2 valitsee sopivat suuttimet ja kaasunpaineet ohjeiden mukaan Kiitettävä K3 suorittaa polttoleikkaustyöt itsenäisesti ja turvallisesti Materiaalien hallinta Tyydyttävä T1 suojaa ruostumattoman teräksen ja alumiinipinnat tunnistaa eri materiaalit ja niiden käyttökohteet Hyvä H2 käsittelee alumiinia ja ruostumatonta terästä puhtausvaatimusten mukaisesti valitsee oikeat materiaalit ja lisäaineet Kiitettävä K3 huolehtii kaikissa tilanteissa puhtaudesta ja pintojen suojauksista käyttää eri materiaaleja ja lisäaineita oikein ja taloudellisesti Työympäristö Tyydyttävä T1 ymmärtää olosuhteiden vaikutuksen hitsaustyön suoritukseen Hyvä H2 osaa tehdä tarvittavat työympäristön suojaukset hitsausolosuhteista riippuen Kiitettävä K3 osaa oma-aloitteisesti ryhtyä sellaisiin toimenpiteisiin, että hitsaus onnistuu vallitsevissa olosuhteissa ja tuntee hitsausmenetelmien säärajoitteet asennusolosuhteissa Hitsin viimeistely Tyydyttävä T1 tekee hitsien hionnat Hyvä H2 tekee huolellisesti hitsien viimeistelyhionnat ja poistaa terävät särmät Kiitettävä K3 tekee kaikki viimeistelyhionnat huolehtien ulkonäköseikoista osaa jälkikäsitellä ruostumattomat hitsaussaumat asennushitsaustilanteeseen sopivimmalla tavalla Mittaukset Tyydyttävä T1 osaa hitsata ja mitata piirustuksessa ja ohjeissa määrätyn mittaisia hitsaussaumoja Hyvä H2 osaa tulkita hitsausohjetta luotettavasti ja toteuttaa hitsauksen mitat ja muodot ohjeen mukaan Kiitettävä K3 tekee mittaukset huolellisesti ja tarkasti sekä arvioi mittauksen oikeellisuutta 3. TYÖN PERUSTANA OLEVAN TIEDON HALLINTA Piirustusten ja ohjeiden ymmärtäminen Tyydyttävä T1 ymmärtää hitsausmerkinnät ja osaa lukea hitsausohjeita (WPS) Hyvä H2 osaa lukea taulukoita ja lisäaineiden valintaoppaita Kiitettävä K3 pystyy soveltamaan oppaiden ja ohjeiden tietoja joustavasti asennushitsaustöihin 97

Perusaineiden tuntemus Tyydyttävä T1 erottaa toisistaan hiiliteräksen, ruostumattoman teräksen ja alumiinin Hyvä H2 ymmärtää seostamattoman teräksen ja seosteräksen eron hitsattavuuden kannalta tunnistaa perusaineet asiakirjan ISO/TR 15608 mukaan Kiitettävä K3 tietää teräksen, seostetun teräksen, ruostumattoman teräksen ja alumiinin hitsausongelmat Korroosionesto Tyydyttävä T1 tietää eri materiaalien yhteensopimattomuuden ja epäpuhtauksien ja kuona-aineiden merkityksen korroosion kannalta Hyvä H2 osaa tehdä oikeat lisäainevalinnat liitettäessä eri materiaaleja yhteen Kiitettävä K3 tietää korroosiota hillitseviä rakenneratkaisuja ja osaa tehdä täyttöjä ja hiontoja Laadunhallinta Tyydyttävä T1 tarvitsee ohjausta laatuvaatimusten tunnistamisessa ymmärtää suojakaasujen merkityksen hitsauksessa Hyvä H2 tunnistaa laatuvaatimukset tietää tavallisimmat hitsausvirheet ja miten niitä vältetään Kiitettävä K3 tuntee laatuvaatimukset ja osaa korjata työsuoritustaan laatuvaatimusten mukaisesti ymmärtää hitsisulan muodostumisen ja jähmettymisen teoreettiset perusteet 4. ELINIKÄISEN OPPIMISEN AVAINTAIDOT Terveys, turvallisuus ja toimintakyky Tyydyttävä T1 noudattaa työturvallisuusmääräyksiä ja käyttää henkilönsuojaimia Hyvä H2 huolehtii työsuojelusta työpaikalla Kiitettävä K3 työskentelee ergonomisesti oikein ja pitää työpaikkansa siistinä ja järjestyksessä Oppiminen ja ongelmanratkaisu Tyydyttävä T1 tarvitsee ohjausta, opastusta ja esimerkkejä Hyvä H2 etsii tietoa ja ratkaisee ongelmia avustettuna Kiitettävä K3 ratkaisee työhön liittyvät ongelmat itsenäisesti Vuorovaikutus ja yhteistyö Tyydyttävä T1 ottaa huomioon toiset työntekijät Hyvä H2 on joustava ja toimii vuorovaikutteisesti Kiitettävä K3 toimii aktiivisena työparina tai ryhmän jäsenenä 98

Tyydyttävä T1 on täsmällinen Ammattietiikka Hyvä H2 työskentelee vastuuntuntoisesti Kiitettävä K3 huolehtii työvälineistä ja niiden kunnosta ja noudattaa ammatillisesti oikeita työskentelytapoja Ammattitaidon osoittamistavat Opiskelija tai tutkinnon suorittaja osoittaa osaamisensa ammattiosaamisen näytössä tai tutkintotilaisuudessa tekemällä tutkinnon osan ammattitaitovaatimuksiin kuuluvia työtehtäviä työpaikkaolosuhteissa. Työtä tehdään siinä laajuudessa, että osoitettava osaaminen vastaa kattavasti tutkinnon perusteissa määrättyjä ammattitaitovaatimuksia, arvioinnin kohteita ja kriteereitä. Ammattiosaamisen näyttöä tai tutkintotilaisuutta voidaan jatkaa toisessa työpaikassa/ työkohteessa tai ammatillisessa peruskoulutuksessa koulutuksen järjestäjän osoittamassa muussa paikassa niin, että osaamisen osoittamisen kattavuus varmistuu. Siltä osin kuin tutkinnon osassa vaadittavaa osaamista ei voida työtä tekemällä ammattiosaamisen näytössä tai tutkintotilaisuudessa kattavasti osoittaa, sitä täydennetään muulla osaamisen arvioinnilla. 2.23. Kunnossapitotyöt, 15 osp Ammattitaitovaatimukset Opiskelija tai tutkinnon suorittaja osaa erilaisten koneiden toimintaperiaatteita niin, että osaa tehdä tavanomaisia kone- ja kunnossapitoasennuksia tunnistaa eri materiaaleja, voiteluaineita, kemikaaleja, sekä osaa niiden oikean säilytyksen, käytön ja kierrättämisen koneissa käytettävien koneenelinten toimintaperiaatteita niin että osaa suorittaa oikein voiteluhuoltotehtävät ja arvioida komponenttien vaihtotarpeita koneiden ja laitteiden ennakko- ja käyttöhuollon sekä korjaavan kunnossapidon huoltotoimenpiteitä tehdä käytön- ja kunnonvalvonnan mittauksia, sekä havainnoida koneiden kuntoa ja arvioida komponenttien ja kone-elimien huolto- ja uudistustarpeita puhtauden ja korroosionsuojauksen merkityksen asennustöissä käyttää eri materiaaleja ja tiivisteitä oikein purkaa ja kasata mekaanisia liitoksia ottaen huomioon erilaiset kiinnityselimet ja lukiteliimat käyttää asennus- ja kunnossapitotöissä tarvittavia käsityökaluja, sähkötyökaluja, pneumaattisia- ja hydraulisia työlaitteita tehdä nostot ja siirrot turvallisesti käyttäen oikeita välineitä sekä hallitsee henkilönostimen käytön yleisimpien venttiilien rakenteet ja toiminnan sekä osaa asentaa niitä putkistoihin irrottaa komponentteja toisistaan lämmön avulla ja hallitsee polttoleikkauksen käsin tehdä mekaanisen voimansiirron sekä hydrauliikka- ja pneumatiikkajärjestelmien asennusja huoltotehtäviä, sekä osaa vaihtaa niihin komponenttejä ja asentaa toimilaitteita pneumaattiset, hydrauliset ja sähkömekaaniset tavat aikaansaada liikettä, tietää paineen vaikutuksen pneumatiikan ja hydrauliikan toimilaitteiden toiminnassa, sekä puhtauden merkityksen järjestelmissä tehdä pneumatiikka- ja hydrauliikkajärjestelmien kunnossapitotöitä, kuten paikallistaa vuotoja ja korjata vikoja antureissa sekä toimilaitteissa sähkötekniikan ja sähkötyöturvallisuuden perusteet 99

ohjausjärjestelmien toimintaperiaatteet ja osaa varmistaa sähköturvallisuuden rajakytkintyypit sekä osaa mitata niihin liittyviä signaaleja koneturvallisuuteen liittyvät standardit ja turvallisuusmääräykset, sekä automaattisiin koneisiin liittyvät turvallisuusriskit henkilökohtaisten suojaimien käytön, sekä työmaalla työhönsä vaikuttavat määräykset työturvallisuusmääräykset sekä noudattaa ohjeita ja -määräyksiä pystyy tulkitsemaan englanninkielisiä käyttö-, huolto- ja kokoonpano-ohjeita, sekä selviytyy työtilanteista englannin kielellä selvittää ja raportoida tekemänsä huolto ja korjaustoimenpiteet esim. asiakkaan laskutuksen perusteeksi ja arvioida työhön kuluvaa aikaa ja laskea työkustannuksia laatu- ja ympäristöjärjestelmien mukaisen toiminnan työpaikoilla ja oppilaitoksissa toimia asennustyöryhmän jäsenenä ottaen huomioon työturvallisuusasiat ja pitää huolta työympäristönsä siisteydestä ja järjestyksestä kunnossapidon tiedonhallintajärjestelmien toimintaperiaatteen Arviointi 1. TYÖPROSESSIN HALLINTA Suunnitelmallinen työskentely Tyydyttävä T1 tarvitsee ohjausta koko ajan Hyvä H2 tarvitsee ohjausta alkuun pääsyssä Kiitettävä K3 työskentelee itsenäisesti suunnitelman mukaan Työn kokonaisuuden hallinta Tyydyttävä T1 suoriutuu tehtävistä vain ohjauksen avulla Hyvä H2 hallitsee työkokonaisuuden, mutta tarvitsee ohjausta Kiitettävä K3 huoltaa ja asentaa koneita suunnitelmien mukaisesti Työturvallisuudesta huolehtiminen Tyydyttävä T1 saattaa koneen jännitteettömäksi ennen huoltotyötä, mutta tarvitsee muistutusta muista tekijöistä Hyvä H2 saattaa koneen turvallisesti huoltokuntoon Kiitettävä K3 ennakoi koneen huollossa tarvittavat turvavälineet paikalle ja pysäyttää työkierron huollon kannalta optimaaliseen kohtaan Aloitekyky ja yrittäjyys Tyydyttävä T1 kysyy tarvittaessa neuvoa Hyvä H2 pyrkii työskentelemään joutuisasti Kiitettävä K3 työskentelee oma-aloitteisesti ja joutuisasti 100

2. TYÖMENETELMIEN, VÄLINEIDEN JA MATERIAALIN HALLINTA Mekaaniset asennukset Tyydyttävä T1 suorittaa tavallisimmat mekaaniset asennukset ryhmän jäsenenä Hyvä H2 tekee itsenäisesti tai ryhmän aktiivisena jäsenenä mekaanisia asennuksia Kiitettävä K3 suorittaa itsenäisesti laitteiden huollossa tarvittavat asennukset ja mekaaniset säädöt Työvälineiden käyttö Tyydyttävä T1 käyttää työvälineitä tarkoituksenmukaisesti Hyvä H2 tekee tarkoituksenmukaiset työvälinevalinnat Kiitettävä K3 käyttää työvälineitä tehokkaasti Sähkötyöt ja mittaukset Tyydyttävä T1 kytkee koneen virrattomaksi turvallisesti Hyvä H2 mittaa rajakytkimien signaaleja Kiitettävä K3 mittaa koneen jännitteet ja rajakytkimien signaalit ja etsiä loogisesti vikakohteen Materiaalin hallinta Tyydyttävä T1 tunnistaa laitteissa käytettävät voiteluaineet, johtimien ja putkien materiaalin ja tekee materiaalin valinnat ohjeiden mukaisesti Hyvä H2 tietää materiaalien valintaperusteet ja käsittelee materiaaleja oikein Kiitettävä K3 ratkaisee materiaalivalintoja ja ennakoi materiaalitarpeen ja huolehtii asianmukaisesta varastoinnista Mittaukset ja säädöt Tyydyttävä T1 valitsee oikeat mittavälineet mekaanisten asennusten mittaamiseen ja käyttää niitä oikein ja varmistaa asennuksen mittaamalla Hyvä H2 tekee kunnonvalvontaan liittyvät havainnot ja mittauksia itsenäisesti ja osaa arvioida huollon tarvetta Kiitettävä K3 tekee mittaukset huolellisesti ja tarkasti sekä arvioi mittaustuloksen oikeellisuutta ja osaa säätää mekaaniset ja sähköiset rajakytkimet toiminta-arvoihin 3. TYÖN PERUSTANA OLEVAN TIEDON HALLINTA Piirustusten ja ohjeiden ymmärtäminen Tyydyttävä T1 tuntee keskeisimmät piirrosmerkit ja osaa lukea koneenpiirustuksia Hyvä H2 tuntee ohjauslaitteiden ohjauksien esitystavat Kiitettävä K3 selvittää piirustusten ja kaavioiden avulla laitteen toiminnan 101

Laadunhallinta Tyydyttävä T1 tarvitsee ohjausta laatuvaatimusten tunnistamisessa Hyvä H2 tunnistaa laatuvaatimukset Kiitettävä K3 korjaa työsuoritustaan laatuvaatimusten mukaisesti Matematiikan ja luonnontieteiden taidot Tyydyttävä T1 ymmärtää fysikaalisten suureiden merkityksen Hyvä H2 päättelee fysikaalisten suureiden muutosten vaikutusta työkohteessa Kiitettävä K3 tarkastelee matematiikan avulla eri suureiden vaikutusta toimintaan 4. ELINIKÄISEN OPPIMISEN AVAINTAIDOT Terveys, turvallisuus ja toimintakyky Tyydyttävä T1 noudattaa työturvallisuusohjeita Hyvä H2 työskentelee ergonomisesti oikein Kiitettävä K3 pitää työpaikkansa siistinä ja järjestyksessä Oppiminen ja ongelmanratkaisu Tyydyttävä T1 tarvitsee ohjausta ja esimerkkejä Hyvä H2 etsii tietoa ja ratkaisee ongelmia avustettuna Kiitettävä K3 ratkaisee työhön liittyvät ongelmat itsenäisesti Vuorovaikutus ja yhteistyö Tyydyttävä T1 ottaa huomioon toiset työntekijät Hyvä H2 toimii vuorovaikutteisesti Kiitettävä K3 toimii aktiivisena työparina tai ryhmän jäsenenä Ammattietiikka Tyydyttävä T1 käyttää työvälineitä niin, että ne eivät vahingoita komponentteja Hyvä H2 työskentelee vastuuntuntoisesti ja huolehtii työvälineistä Kiitettävä K3 työskentelee huolellisesti ja tarkasti Ammattitaidon osoittamistavat Opiskelija tai tutkinnon suorittaja osoittaa osaamisensa ammattiosaamisen näytössä tai tutkintotilaisuudessa tekemällä tutkinnon osan ammattitaitovaatimuksiin kuuluvia työtehtäviä työpaikkaolosuhteissa. Työtä tehdään siinä laajuudessa, että osoitettava osaaminen vastaa kattavasti tutkinnon perusteissa määrättyjä ammattitaitovaatimuksia, arvioinnin kohteita ja kriteereitä. Ammattiosaamisen näyttöä tai tutkintotilaisuutta voidaan jatkaa toisessa työpaikassa/ työkohteessa tai ammatillisessa peruskoulutuksessa koulutuksen järjestäjän osoittamassa muussa paikassa niin, että osaamisen osoittamisen kattavuus varmistuu. 102

Siltä osin kuin tutkinnon osassa vaadittavaa osaamista ei voida työtä tekemällä ammattiosaamisen näytössä tai tutkintotilaisuudessa kattavasti osoittaa, sitä täydennetään muulla osaamisen arvioinnilla. 2.24. Levyjen CNC-leikkaus, 15 osp Ammattitaitovaatimukset Opiskelija tai tutkinnon suorittaja osaa riittävän hyvin levytöissä tarvittavat konepiirustukset, materiaalitekniikan ja mittaustekniikat teknisen laskennan ja trigonometrian niin hyvin, että pystyy laskemalla selvittämään mittoja sekä kulmia konepiirustuksista tehdä CNC-ohjatulle levyntyöstökoneelle levyosien leikkaukseen liittyviä ohjelmia monimuotoisille kappaleille piirustusten mukaisesti ja valmistaa niitä eri tyyppisten levyalan CNC- koneiden toimintaperiaatteet ja käyttökohteet (CNClaserleikkauskone, -vesileikkauskone, -polttoleikkauskone tai -plasmaleikkauskone) CNC- koneen ohjauksen käyttöliittymän ja ohjelmoinnin ohjelmoida käsin uusi ohjelma ja editoida valmista ohjelmaa CAD/CAM-tekniikan perusteet ja pystyy siirtämään valmiin CNC- ohjelman työstökoneelle ajettavaksi, sekä simuloida sen joko CNC-koneella tai tietokoneella pystyy tunnistamaan yleisimmät koneen ilmoittamat virhekoodit ja niiden syyt keskeyttää ohjelman ja jatkaa leikkausta korjaavien toimenpiteiden jälkeen käyttää nosturia ja siirtää levyt leikkauspöydälle aiheuttamatta vaurioita materiaalille valita ja säätää leikkausparametrit suorittaa levyn paikoitusajoon kuuluvat toimenpiteet käyttää ja vaihtaa CNC- koneessa käytettäviä työ- ja apulaitteita, suuttimia ja kaasupulloja hallitsee eri materiaalien oikean käytön ja säilytyksen, sekä tunnistaa materiaalimerkinnät ja materiaalien eri ominaisuudet leikata monipuolisesti, taloudellisesti ja turvallisesti myös normaalia rakenneterästä vaativampia materiaaleja, sekä tietää myös erikoisteräksien ja muiden ei rautametallisten materiaalien ominaisuudet leikattaessa tunnistaa leikkauslaitteen käytöstä ja valitusta prosessista aiheutuvat vaarat ja terveyshaitat toimia työssään taloudellisesti ja raportoida työskentelyä haittaavista häiriöistä ja työturvallisuuteen liittyvistä asioista tehdä käyttäjälle kuuluvat perushuollot ja tarkistukset CNC- levytyökoneelle vastaa työnsä laadusta valmistaa ja viimeistellä kuvien mukaisia kappaleita jotka voidaan toimittaa asiakkaalle tai jatkojalostukseen mitata kaikilla levytöissä yleisesti käytettävillä mittavälineillä erilaisia mittoja 0,1 mm tarkkuudella sekä mitata kulmia ja muotoja englanniksi alalla tarvittavan sanastoa niin että selviytyy työtilanteista ja pystyy hyödyntämään työssään vieraskielistä materiaalia Arviointi 1. TYÖPROSESSIN HALLINTA Suunnitelmallinen työskentely Tyydyttävä T1 vaatii ohjausta työskentelyssään Hyvä H2 pystyy itsenäiseen työskentelyyn Kiitettävä K3 työskentelee itsenäisesti ja kustannustehokkaasti 103

Aloitekyky ja yrittäjyys Tyydyttävä T1 kysyy tarvittaessa neuvoa Hyvä H2 työskentelee itsenäisesti Kiitettävä K3 on aloitteellinen 2. TYÖMENETELMIEN, VÄLINEIDEN JA MATERIAALIN HALLINTA Levytyökoneiden käyttö ja ohjelmointi Tyydyttävä T1 työskentelee kaikissa olosuhteissa niin huolellisesti, ettei levytyökoneen särkymisvaaraa esiinny pystyy käyttämään CNC- levytyökonetta, mutta joutuu kysymään usein neuvoja tuntee levytyökoneiden rakenteet ja toimintaperiaatteet Hyvä H2 käyttää CNC- levytyökonetta ja sen oheislaitteita valmistaa yksinkertaisia muotoja sisältäviä NC- ohjelmia tekee levytyökoneisiin tarvittavat asetukset ja säädöt Kiitettävä K3 käyttää ja ohjelmoi itsenäisesti CNC- levytyökonetta ja sen oheislaitteita kustannustehokkaasti Työvälineiden käyttö Tyydyttävä T1 käyttää työvälineitä ja kiinnittimiä tarkoituksenmukaisesti Hyvä H2 tekee tarkoituksenmukaiset työväline- ja kiinnitinvalinnat Kiitettävä K3 osaa valita tarkoituksenmukaisimmat käsityövälineet ja mittavälineet, käyttää työvälineitä tehokkaasti Materiaalien käyttö Tyydyttävä T1 osaa valita oikean materialin työhönsä Hyvä H2 tunnistaa eri materiaalit niiden merkinnöistä ja osaa käsitellä niitä oikein Kiitettävä K3 valitsee työhön sopivan materiaalin ja levykoon 3. TYÖN PERUSTANA OLEVAN TIEDON HALLINTA Piirrustusten ja ohjeiden ymmärtäminen Tyydyttävä T1 hallitsee levytöissä tarvittavan konepiirustuksen ja CNCkoneen käytön Hyvä H2 käyttää piirustuksia ja ohjeita tehokkaasti ja pystyy tarvittaessa etsimään omatoimisesti lisätietoa käytettävissä olevista lähteistä Kiitettävä K3 osaa konepiirustuksen ja CNC- ohjelmoinnin, sekä tehdä levynkäyttösuunnitelman 104

CNC- ohjelmointi Tyydyttävä T1 tehdä yksinkertaisille muodoille CNC- ohjelman ja suorittaa leikkauksen Hyvä H2 hallitsee CNC- koneen käytön mutta tarvitsee ohjausta vaativimpien muotojen leikkauksessa Kiitettävä K3 leikkaa monimuotoisia muotoja levyistä CNC- koneella itsenäisesti ja tehokkaasti Materiaalien hallinta Tyydyttävä T1 tunnistaa eri materiaalit niiden merkinnöistä ja osaa käsitellä niitä oikein Hyvä H2 valitsee oikean levyaihion ja suorittaa nosto- ja siirtotyöt vaurioittamatta levyjä Kiitettävä K3 käsittelee eri materiaaleja oikein ja tietää erilaisten materiaalien ominaisuudet leikkaustyössä Laadunhallinta Tyydyttävä T1 tunnistaa laatuvaatimukset ja osaa toimia niiden mukaisesti Hyvä H2 pystyy korjaamaan havaitsemansa laatupoikkeamat Kiitettävä K3 työskentelee niin ettei laatupoikkeamia esiinny Tekninen laskenta Tyydyttävä T1 osaa mittauksissa ja korjaustoimenpiteissä tarvittavan matematiikan Hyvä H2 pystyy laskemaan kuvista mittoja ja kulmia trigonometrian avulla Kiitettävä K3 hallitsee CNC- ohjelmoinnissa tarvittavan teknisen laskennan 4. ELINIKÄISEN OPPIMISEN AVAINTAIDOT Terveys, turvallisuus ja toimintakyky Tyydyttävä T1 noudattaa työturvallisuusmääräyksiä ja ohjeita Hyvä H2 huolehtii työsuojelusta työpaikalla Kiitettävä K3 pitää työpaikkansa siistinä ja järjestyksessä Oppiminen ja ongelmaratkaisu Tyydyttävä T1 osaa arvioida omaa työtään Hyvä H2 ei tee samaa virhettä kahta kertaa Kiitettävä K3 ratkaisee työhön liittyviä ongelmia Vuorovaikutus ja yhteistyö Tyydyttävä T1 ottaa huomioon toiset työntekijät Hyvä H2 on joustava Kiitettävä K3 on aloitteellinen 105

Ammattietiikka Tyydyttävä T1 huolehtii materiaaliaihioista ja valmistetuista tuotteista Hyvä H2 työskentelee vastuuntuntoisesti Kiitettävä K3 työskentelee huolellisesti ja tarkasti Ammattitaidon osoittamistavat Opiskelija tai tutkinnon suorittaja osoittaa osaamisensa ammattiosaamisen näytössä tai tutkintotilaisuudessa valmistamalla CNC-ohjelmoitavalla levyntyöstökoneella työpiirustuksen mukaisen riittävän monimuotoisen työkappaleen tai osakokonaisuuden työpaikalla. Suorittaja voi valita yhden konetyypin jolla osoittaa toiminnallisesti osaamisensa, mutta muutkin konetyypit on tunnettava teoreettisella tasolla. Työtä tehdään siinä laajuudessa, että osoitettava osaaminen vastaa kattavasti tutkinnon perusteissa määrättyjä ammattitaitovaatimuksia, arvioinnin kohteita ja kriteereitä. Ammattiosaamisen näyttöä tai tutkintotilaisuutta voidaan jatkaa toisessa työpaikassa/ työkohteessa tai ammatillisessa peruskoulutuksessa koulutuksen järjestäjän osoittamassa muussa paikassa niin, että osaamisen osoittamisen kattavuus varmistuu. Siltä osin kuin tutkinnon osassa vaadittavaa osaamista ei voida työtä tekemällä ammattiosaamisen näytössä tai tutkintotilaisuudessa kattavasti osoittaa, sitä täydennetään muulla osaamisen arvioinnilla. 2.25. Levytyökeskuksen käyttö, 15 osp Ammattitaitovaatimukset Opiskelija tai tutkinnon suorittaja osaa 106 levytyökeskuksen rakenteen, toiminnan, työkalut, oheislaitteet, käyttöalueet ja osaa käyttää levytyökeskusta oheislaitteineen valmistaa levytyökeskuksella monimuotoisia kappaleita hyödyntäen levytyökeskuksen kaikkia ominaisuuksia ja toimintoja käyttää etäohjelmointiohjelmaa ja luoda kappaleiden mittatarkat geometriset kuvat siirtää asiakkaalta mahdollisesti tulevan geometriatiedoston ohjelmointiohjelmaan ja tehdä siihen tarvittavat korjaukset levytyökeskuksen työkalujärjestelmän periaatteen, työkaluterminologia ja työkaluhuolto valita työkalut ja suorittaa työtehtävän mukaisen kalustuksen tehdä materiaalimääritykset ohjelmaan työstettävien kappaleiden sijoituksen levylle ja mikrosiltojen asettelun (nestaus) simulointiohjelman avulla tarkistaa ohjelman toimivuuden ja siirtää ohjelmointiohjelman levytyökeskukselle levytyökeskuksen käyttöpaneelin ohjaustoiminnot ja ohjelmatiedoston haku käynnistää levytyökeskuksen oikein ja turvallisesti ja suorittaa referenssiin ajon käynnistää lastaus- ja purkutoiminnot ja aloittaa työstön turvanopeutta käyttäen ohjata ja valvoa levytyökeskuksen toimintaa yleisimmät häiriöpysäytysten syyt ja koneen uudelleen käynnistyksen tuotteen vaihdon yhteydessä alasajaa tuotannon ja käynnistää sen uudelleen sammuttaa koneen oikein ja turvallisesti viimeistellä valmistetut levyosat mitata levyosien muoto- ja mittatarkkuuden puhdistaa työkalut sekä suojakäsitellä ne työn päätyttyä käsitellä levyaihioita käyttäen levytyökeskuksen oheislaitteita levytyökeskuksen kunnon valvonnan ja käyttöhuoltotehtävät

Arviointi 1. TYÖPROSESSIN HALLINTA Työn kokonaisuuden hallinta Tyydyttävä T1 osaa levytyökeskuksen peruskäytön, mutta tarvitsee ohjausta ohjelmoinnissa, työkaluvalinnoissa ja työstettävien kappaleiden sijoittelussa levylle Hyvä H2 työskentelee koneella itsenäisesti, mutta tarvitsee joissain kohdissa opastusta ohjelmointiin ja työkaluvalintoihin Kiitettävä K3 osaa itsenäisesti ohjelmoida, asettaa työkalut, tehdä työstettävien kappaleiden sijoittelun levylle ja käyttää levytyökeskusta, mutta saattaa tarvita vähäisiä ohjeita esimerkiksi mikrosiltojen asettelussa sekä tarkistuksessa havaittujen ohjelmavirheiden korjauksessa tai häiriöpysähdysten syiden selvittämisessä Aloitekyky ja yrittäjyys Tyydyttävä T1 työskentelee vastuuntuntoisesti Hyvä H2 työskentelee motivoituneesti ja yritteliäästi Kiitettävä K3 on aktiivinen ja aloitteellinen Suunnitelmallinen työskentely Tyydyttävä T1 vaatii ajoittain ohjausta työskentelyssään Hyvä H2 ymmärtää työohjeita ja työskentelee niiden mukaisesti Kiitettävä K3 pystyy itsenäiseen työskentelyyn 2. TYÖMENETELMIEN, VÄLINEIDEN JA MATERIAALIN HALLINTA Levytyökeskuksen käyttö Tyydyttävä T1 pystyy käyttämään CNC-levytyökeskusta ja sen oheislaitteita, mutta joutuu kysymään neuvoa ongelmakohdissa kuittaa käynnistyksen jälkeen turvapiirit suorittaa levytyökeskuksella työskentelyn lopetukseen kuuluvat toimenpiteet merkitsee lokikirjaan ilmenneet häiriöt, saadut virheilmoitukset ja virheiden poistamiseksi tehdyt toimenpiteet Hyvä H2 käyttää CNC-levytyökeskusta ja sen oheislaitteita tulkitsee ohjelmointilaitteen antamat virheilmoitukset ja suorittaa tarvittavat tarkistus- tai korjaustoimenpiteet tekee lähes itsenäisesti CNC-levytyökeskuksen asetus-, valintaja säätötoimenpiteet suorittaa laitteiston käyttöhuoltoon kuuluvat tehtävät ja tietää tarkastettavat kohteet Kiitettävä K3 käyttää CNC-levytyökeskusta hyödyntäen sen kaikkia ominaisuuksia ja toimintoja seuraa työstöjäljen laatua ja lävistystyökalujen kuntoa sekä tehdä oikeita päätöksiä työkalujen kunnostustarpeesta tekee itsenäisesti CNC-levy- työkeskuksen asetus-, valinta- ja säätötoimenpiteet 107

Ohjelmointi Tyydyttävä T1 osaa pienellä opastuksella luoda yksinkertaisten kappaleiden geometrian ohjausohjelmalla etsii ja valitsee valmistuksen ohjelmakirjastosta seuraavaksi suoritettavan työn työstöohjelman ja syöttää sen levytyökeskuksen käyttömuistiin Hyvä H2 käyttää lähes itsenäisesti ohjelmointiohjelmaa kappaleiden geometristen muotojen piirtämiseen tarkistaa käytettävästä työstöohjelmasta käytettävän työkaluasetuksen oikeellisuuden ja osaa tehdä mahdollisesti tarvittavat korjaukset tarkistaa, pitääkö levyn kiinnittimen asemaa muuttaa törmäyksen estämiseksi, jos pistimen sijainti käy työstön aikana kiinnittimen turva-alueella Kiitettävä K3 käyttää itsenäisesti ohjelmointiohjelmaa kappaleiden geometristen muotojen piirtämiseen ohjelmoi leikkausohjelman leikkausjäännösten irrottamiseksi Työvälineiden käyttö Tyydyttävä T1 käyttää työvälineitä, kiinnittimiä ja pistimiä tarkoituksenmukaisesti tietää levytyökeskuksen työkalupaikat ja työkalujen asentojen valinnat (astekulmat) niin, että työkalujen ristiinlyöntiä ei voi tapahtua puhdistaa työkalut työn päätyttyä Hyvä H2 tekee tarkoituksenmukaiset pistimien-, työvälineiden- ja kiinnittimien valinnat tekee työkalurunkojen asennuksen ja säätää iskun pituuden asentaa käytettävät lävistystyökalut levytyökeskukseen ja tarkistaa niiden välysten oikeellisuuden Kiitettävä K3 määrittää työstettävän materiaalin ja sen paksuuden mukaan työkalujen oikean suuruiset välykset tunnistaa liian kuluneet tai muuten vikaantuneet työkalut puhdistaa ja suojakäsittelee työkalut huolellisesti työn päätyttyä Materiaalin hallinta Tyydyttävä T1 tunnistaa levymateriaalit materiaalimerkinnöistä ja erottaa hiiliteräksen, ruostumattoman teräksen ja alumiinin ulkonäöltä Hyvä H2 valitsee työhönsä tarkoituksenmukaisen materiaaliaihion Kiitettävä K3 valitsee materiaaliaihion niin, että materiaalihukka on mahdollisimman pieni Levyjen käsittely Tyydyttävä T1 tekee levyjen nostot ja siirrot turvallisesti Hyvä H2 osaa alumiinin sekä ruostumattomien ja haponkestävien materiaalien säilytyksen ja käsittelyn niin, että pinnat eivät vaurioidu Kiitettävä K3 käsittelee levyjä huolellisesti ja tarkasti 108

Tyydyttävä T1 mittaa levyosia Mittaukset Hyvä H2 tekee levyosien tarkistusmittaukset eri tekovaiheissa Kiitettävä K3 suoritttaa itsenäisesti valmiin kappaleen laadunvalvontamittaukset itsenäisesti Viimeistely Tyydyttävä T1 osaa tehdä viimeistelyhionnat. Hyvä H2 tekee tarvittavat viimeistelytyöt. Kiitettävä K3 tekee viimeistelyhionnat huolellisesti ja tarkasti. 3. TYÖN PERUSTANA OLEVAN TIEDON HALLINTA Piirustusten ja ohjeiden ymmärtäminen Tyydyttävä T1 tuntee piirrosmerkit ja osaa lukea työpiirustuksia Hyvä H2 tuntee työohjeiden esitystavat ja osaa lukea työohjeita Kiitettävä K3 tuntee levytyökeskuksen käyttöohjekirjan niin, että selvittää asiat sitä käyttäen Levytyökeskuksen toiminnan tunteminen Tyydyttävä T1 pystyy tarvittaessa lähes itsenäisesti etsimään lisätietoja käytettävissä olevista lähteistä (esim. leikkausarvot, hitsausarvot, oikaistun pituuden laskeminen, ohjelmointikoodit yms.) Hyvä H2 laitteiston rakenteen ja oikean toimintatavan tuntien osaa tehdä havaintoja toiminnan muutoksista ja korjaustarpeista Kiitettävä K3 käyttää tietojaan tehokkaasti ja pystyy tarvittaessa etsimään omatoimisesti lisätietoja käytettävissä olevista lähteistä (esim. leikkausarvot, ohjelmointikoodit, vikailmoitukset yms.) Työvälinetuntemus Tyydyttävä T1 tuntee levyntyöstökeskuksessa käytettävät lävistystyökalut (pistimet ja tyynyt) ja niiden valintaperusteet Hyvä H2 tuntee työkalurunkojen (A, B, C jne.) rakenteen Kiitettävä K3 tietää lävistystyökalujen käyttökelpoisuudelle asetettavat vaatimukset Laadunhallinta Tyydyttävä T1 tietää, milloin leikkausjälki ei täytä laatuvaatimusta Hyvä H2 havaitsee virheet ja puuttuu niihin nopeasti Kiitettävä K3 selvittää tarvittaessa virheen aiheutumisen syyn 109

Teknologia ja tietotekniikka Tyydyttävä T1 omaa riittävät tietotekniset valmiudet ohjelmointiin Hyvä H2 omaa hyvät tietotekniset valmiudet ohjelmointiin Kiitettävä K3 omaa erittäin hyvät tietotekniset valmiudet ohjelmointiin Matematiikan ja luonnontieteiden taidot Tyydyttävä T1 osaa kappaleen geometrian luonnissa tarvittavan perusmatematiikan Hyvä H2 toteuttaa ohjelmoinnissa tarvittavat laskelmat (trigonometria) Kiitettävä K3 osaa mittauksissa ja korjaustoimenpiteissä tarvittavan matematiikan 4. ELINIKÄISEN OPPIMISEN AVAINTAIDOT Terveys, turvallisuus ja toimintakyky Tyydyttävä T1 noudattaa työturvallisuusmääräyksiä ja levytyökeskuksen käyttöturvallisuusohjeita Hyvä H2 varmistaa kaikissa tilanteissa levytyökeskuksen toiminnan turvallisuuden Kiitettävä K3 huolehtii työympäristön työsuojelusta Oppiminen ja ongelmanratkaisu Tyydyttävä T1 tarvitsee ohjausta ja esimerkkejä Hyvä H2 ratkaisee ongelmia avustettuna Kiitettävä K3 ratkaisee työhön liittyviä ongelmia itsenäisesti Vuorovaikutus ja yhteistyö Tyydyttävä T1 kysyy neuvoa tarvittaessa Hyvä H2 toimii vuorovaikutteisesti Kiitettävä K3 keskustelee kehittävästi työstä Ammattietiikka Tyydyttävä T1 varmistaa ennen toimenpiteitä, että koneen särkymisvaaraa ei ole Hyvä H2 siistii leikkauspöydän jatkokäyttöä varten Kiitettävä K3 työskentelee huolellisesti ja tarkasti Ammattitaidon osoittamistavat Opiskelija tai tutkinnon suorittaja osoittaa osaamisensa ammattiosaamisen näytössä tai tutkintotilaisuudessa valmistamalla levytyökeskuksella levyosia, ohjelmoimalla levytyökeskuksen ohjelmointiohjelmalla ja valitsemalla työkalut sekä suorittamalla työstettävien levyosien sijoittelun (nestauksen) levyaihiolle. Levyosien tulee sisältää reikien lävistystä, kaarien nakertamista, kulmien aukileikkausta ja osien irrottamista levytyökeskuksella. 110

Työtä tehdään siinä laajuudessa, että osoitettava osaaminen vastaa kattavasti tutkinnon perusteissa määrättyjä ammattitaitovaatimuksia, arvioinnin kohteita ja kriteereitä. Ammattiosaamisen näyttöä tai tutkintotilaisuutta voidaan jatkaa toisessa työpaikassa/ työkohteessa tai ammatillisessa peruskoulutuksessa koulutuksen järjestäjän osoittamassa muussa paikassa niin, että osaamisen osoittamisen kattavuus varmistuu. Siltä osin kuin tutkinnon osassa vaadittavaa osaamista ei voida työtä tekemällä ammattiosaamisen näytössä tai tutkintotilaisuudessa kattavasti osoittaa, sitä täydennetään muulla osaamisen arvioinnilla. 2.26. Manuaalikoneistus, 15 osp Ammattitaitovaatimukset Opiskelija tai tutkinnon suorittaja osaa riittävän hyvin manuaalikoneistuksessa tarvittavat konepiirustukset, materiaalitekniikan, menetelmäsuunnittelun, työstötekniikan ja mittaustekniikat valmistaa työpiirustusten mukaan manuaalikoneistamalla kappaleita ISO 2768F tarkkuusvaatimuksella ja hallitsee työstötekniikan ja menetelmäsuunnittelun niin hyvin, että pystyy valmistamaan taloudellisesti IT7- ja Ra 1,6 tarkkuudella toleroituja mittoja sisältäviä monimuotoisia, useamman kiinnityksen sisältäviä kappaleita manuaalityöstökoneilla kiinnittää koneistettavan kappaleen niin, että kappaleen muoto- ja mittatarkkuus sekä pinnanlaatu säilyvät piirustuksen mukaisina, käyttää oikein nostoapuvälineitä, huomioida lämmön vaikutuksen koneistuksessa teknisen laskennan ja trigonometrian siten, että pystyy laskemaan oikeat työstöarvot ja selvittämään funktiolaskimella mittoja sekä kulmia konepiirustuksista käyttää kärkisorvia, yleisjyrsinkonetta jakopäällä, hiomakonetta, erilaisia porakoneita, avarruskonetta tai avarrustyökaluja turvallisesti, sekä tehdä työssään tarvittavia työlaitteita ja apukoneistuksia, sekä hallitsee olemassa olevien apulaitteiden käytön sorvata kappaleita, joissa on monimuotoisia ulko- ja sisäpuolisia koneistettavia pintoja ja kierteitä, taso-, lieriö- ja kartiopintoja ja viisteitä pehmeiden leukojen koneistamisen ja asettaa tukilaakerin ja muita apulaitteita valmistaa jyrsimällä monimuotoisia kappaleita, joissa on tasopintoja, olakkeita, viisteitä, taskuja, kiilauria, reikiä ja reikäpiirejä, kierteitä, reikien avarruksia sekä hallitsee jakopään käytön valmistaa kappaleen sovittamalla sitä vastakappaleeseen kellottaa kiinnittimet ja työstettävät kappaleet niiden käännön tai irrottamisen jälkeen työkaluhuollon, oikean käytön ja säilytyksen kiinnittimille, pitimille, pikateräksille, kovametalleille ja hiomatarvikkeille koneistaa monipuolisesti, taloudellisesti ja turvallisesti myös normaalia rakenneterästä vaativampia materiaaleja, sekä tietää myös erikoisteräksien, lämpökäsittelyjen ja muiden ei rautametallien materiaalien ominaisuudet koneistettaessa käyttää koneen suojalaitteita tarkoituksenmukaisesti toimia työssään turvallisesti, kustannustehokkaasti ja taloudellisesti, sekä raportoida työskentelyä haittaavista häiriöistä ja työturvallisuuteen liittyvistä asioista tehdä määräaikaishuollot, tarkistukset ja pienemmät kunnostukset käyttämillensä työstökoneille vastaa työnsä laadusta valmistaa kuvien mukaisia kappaleita, jotka voidaan toimittaa asiakkaalle tai jatkojalostukseen mitata kaikilla konepajoissa yleisesti olevilla mekaanisilla mittavälineillä erilaisia mittoja jopa 0,01 mm tarkkuudella, sekä mitata kulmia ja muotoja ymmärtää kalibroinnin ja puhtauden merkityksen ja osaa tarkistaa mittavälineen, käyttää ja säilyttää mittoja oikein, sekä osaa huoltaa mittavälineitä englanniksi alalla tarvittavan sanastoa niin, että selviytyy työtilanteista ja pystyy hyödyntämään työssään vieraskielistä materiaalia. 111

Arviointi 1. TYÖPROSESSIN HALLINTA Suunnitelmallinen työskentely Tyydyttävä T1 tarvitsee ohjausta Hyvä H2 tarvitsee ohjausta alkuun pääsyssä Kiitettävä K3 työskentelee itsenäisesti suunnitelman mukaan Työn kokonaisuuden hallinta Tyydyttävä T1 tarvitsee ohjausta työstömenetelmien tunnistamiseen Hyvä H2 tuntee erilaiset työstömenetelmät, mutta tarvitsee ohjausta niiden käytössä Kiitettävä K3 hallitsee itsenäisesti eri työstömenetelmät Aloitekyky ja yrittäjyys Tyydyttävä T1 kysyy tarvittaessa neuvoa. Hyvä H2 pyrkii työskentelemään joutuisasti. Kiitettävä K3 työskentelee oma-aloitteisesti ja joutuisasti. 2. TYÖMENETELMIEN, VÄLINEIDEN JA MATERIAALIN HALLINTA Sorvaus Tyydyttävä T1 osaa sorvata sisä- ja ulkopuolisia lieriöpintoja, joissa yleistoleranssiaste on hieno Hyvä H2 osaa sorvata sisä- ja ulkopuolisia kartioita vaadittuun pinnanlaatuun sekä hallitsee siniviivaimen käytön Kiitettävä K3 osaa käyttää monipuolisesti sorvia ja osaa valmistaa sisäja ulkopuolisia kierteitä sorvaamalla Jyrsintä Tyydyttävä T1 osaa asettaa tarvittavat työstöarvot jyrsinkoneeseen ja osaa kiinnittää kiinnittimen jyrsinkoneen pöydälle Hyvä H2 osaa kunnostaa terät ja käyttää avarrustyökalua Kiitettävä K3 osaa käyttää jyrsinkonetta monipuolisesti ja osaa valmistaa työpiirustuksen mukaisia kappaleita itsenäisesti Jakopään käyttö Tyydyttävä T1 osaa kiinnittää ja kellottaa jakopään jyrsinkoneen pöydälle Hyvä H2 hallitsee jakopään käyttöön liittyvän matematiikan Kiitettävä K3 osaa käyttää jakopäätä itsenäisesti erilaisissa jyrsintätöissä 112

Työkappaleen kiinnitys Tyydyttävä T1 tuntee koneenpiirustuksessa olevat muoto- ja sijaintitoleranssit ja osaa ohjattuna suunnitella työjärjestyksen Hyvä H2 osaa valita oikeat työstöarvot ja kappaleen kiinnitykset ottaen huomioon pinnanlaatu- ja toleranssivaatimukset Kiitettävä K3 osaa itsenäisesti suunnitella työn vaiheistuksen ja tehdä siitä suunnitelman, jossa huomioidaan työn kulku ja työstöarvot Mittaaminen Tyydyttävä T1 valitsee oikeat mittavälineet mittauksissa Hyvä H2 tekee eri mittavälineillä itsenäisiä mittauksia ja osaa asettaa ja tarkistaa mittavälineen Kiitettävä K3 tekee mittaukset huolellisesti ja tarkasti sekä arvioi mittaustuloksen oikeellisuutta 3. TYÖN PERUSTANA OLEVAN TIEDON HALLINTA Piirustusten ja ohjeiden ymmärtäminen Tyydyttävä T1 osaa lukea ja piirtää koneenpiirustuksia ja hahmottaa piirustuksen mukaisen kappaleen Hyvä H2 osaa tulkita koneenpiirustuksen projektioita ja niihin liittyviä mitta- ja geometrisia toleransseja Kiitettävä K3 hallitsee itsenäisesti koneenpiirustuksen lukemisen ja piirtämisen ja osaa eri toleranssit Laadunhallinta Tyydyttävä T1 tarvitsee ohjausta laatuvaatimusten tunnistamisessa Hyvä H2 tunnistaa laatuvaatimukset Kiitettävä K3 osaa korjata työsuoritustaan laatuvaatimusten mukaisesti Matematiikan ja luonnontieteiden taidot Tyydyttävä T1 ymmärtää fysikaalisten suureiden merkityksen ja osaa laskea työstöarvoja Hyvä H2 päättelee fysikaalisten suureiden muutosten vaikutusta työkohteessa Kiitettävä K3 tarkastelee matematiikan avulla eri suureiden vaikutusta toimintaan 4. ELINIKÄISEN OPPIMISEN AVAINTAIDOT Terveys, turvallisuus ja toimintakyky Tyydyttävä T1 noudattaa työturvallisuusohjeita Hyvä H2 työskentelee ergonomisesti oikein Kiitettävä K3 pitää työpaikkansa siistinä ja järjestyksessä 113

Oppiminen ja ongelmanratkaisu Tyydyttävä T1 tarvitsee ohjausta ja esimerkkejä Hyvä H2 etsii tietoa ja ratkaisee ongelmia avustettuna Kiitettävä K3 ratkaisee työhön liittyvät ongelmat itsenäisesti Vuorovaikutus ja yhteistyö Tyydyttävä T1 ottaa huomioon toiset työntekijät Hyvä H2 toimii vuorovaikutteisesti Kiitettävä K3 toimii aktiivisena työparina tai ryhmän jäsenenä Ammattietiikka Tyydyttävä T1 käyttää työvälineitä huolellisesti Hyvä H2 työskentelee vastuuntuntoisesti ja huolehtii työvälineistä ja työympäristöstä Kiitettävä K3 työskentelee huolellisesti ja tarkasti sekä huolehtii koneiden ja laitteiden huollosta ja korjauksesta Ammattitaidon osoittamistavat Opiskelija tai tutkinnon suorittaja osoittaa osaamisensa ammattiosaamisen näytössä tai tutkintotilaisuudessa valmistamalla tutkinnon perusteiden vaatimuksien mukaiset riittävän monipuoliset kappaleet ja tekemällä niistä mittauspöytäkirjat. Kappaleiden valmistamisessa ja viimeistelyssä tarvitaan ainakin konesahaa, kärkisorvia, jyrsinkonetta, hiomakonetta ja niihin liittyviä apulaitteita ja kiinnittimiä. Hän hallitsee monipuolisesti lastuavassa työstössä käytettävät koneet ja laitteet, koneistuksen periaatteet, terät ja terämateriaalit, leikkuunesteet sekä raakaaineet niin, että hän pystyy valmistamaan työpiirustuksen mukaisia teollisuuden mitta- ja laatuvaatimukset täyttäviä monimuotoisia kappaleita. Työstötekniikka ja menetelmäsunnittelun osaaminen tulee olla sellaisella tasolla, että vaadittavat pinnanlaadut ja tarkkuudet saavutetaan ja koneistaminen on taloudellista. Työtä tehdään siinä laajuudessa, että osoitettava osaaminen vastaa kattavasti tutkinnon perusteissa määrättyjä ammattitaitovaatimuksia, arvioinnin kohteita ja kriteereitä. Ammattiosaamisen näyttöä tai tutkintotilaisuutta voidaan jatkaa toisessa työpaikassa/ työkohteessa tai ammatillisessa peruskoulutuksessa koulutuksen järjestäjän osoittamassa muussa paikassa niin, että osaamisen osoittamisen kattavuus varmistuu. Siltä osin kuin tutkinnon osassa vaadittavaa osaamista ei voida työtä tekemällä ammattiosaamisen näytössä tai tutkintotilaisuudessa kattavasti osoittaa, sitä täydennetään muulla osaamisen arvioinnilla. 2.27. Matemaattis-luonnontieteellinen osaaminen, 9 osp Tutkinnon osan tulee sisältää kaikkien kolmen osa-alueen pakolliset osaamistavoitteet (yhteensä 6 osaamispistettä). Lisäksi tutkinnon osan tulee sisältää valinnaisia osaamistavoitteita miltä tahansa osa-alueelta tai osa-alueilta siten, että opiskelijalle kertyy yhteensä 9 osaamispisteen edestä matemaattis-luonnontieteellistä osaamista. 114

Matematiikka Matematiikka Pakolliset osaamistavoittet, 3 osp Opiskelija osaa peruslaskutoimitukset, prosenttilaskennan ja mittayksiköiden muunnokset oman alan ja arkielämän edellyttämässä laajuudessa osaa laskea pinta-aloja ja tilavuuksia osaa soveltaa geometriaa oman alan tehtävien vaatimassa laajuudessa ja hahmottaa tilaa ja muotoja kolmiulotteisesti osaa käyttää sopivia matemaattisia menetelmiä oman alan ongelmien ratkaisussa osaa arvioida tulosten oikeellisuutta ja suuruusluokkaa osaa käyttää matemaattisten ongelmien ratkaisussa apuna laskinta, tietokonetta ja tarvittaessa muita matematiikan apuvälineitä. Arviointi ARVIOINNIN KOHTEET Peruslaskutoimituksien ja prosenttilaskujen toteuttaminen sekä mittayksiköiden muuntaminen Tyydyttävä T1 laskee tavanomaisimmat työtehtäviin ja arkielämään liittyvät laskutoimitukset Hyvä H2 suorittaa sujuvasti ammattiin ja arkielämään liittyvät laskutoimitukset Kiitettävä K3 soveltaa ammattialalla ja arkielämään tarvittavia laskutoimituksia ja arvioi tulosten tarkkuustasoa Pinta-alojen ja tilavuuksien laskeminen, geometrian soveltaminen Tyydyttävä T1 laskee tavanomaisimmat pinta-ala- ja tilavuuslaskutoimitukset Hyvä H2 laskee sujuvasti tavanomaisimmat pinta-ala- ja tilavuuslaskutoimitukset Kiitettävä K3 soveltaa työtehtäviin pinta-ala- ja tilavuuslaskutoimituksia ja arvioi tuloksia Matemaattisten ongelmien ratkaiseminen Tyydyttävä T1 ratkaisee työtehtäviin liittyvät keskeiset matemaattiset ongelmat hyödyntäen yksinkertaisia laskutoimituksia Hyvä H2 ratkaisee ammattiin liittyviä ongelmia matemaattisten menetelmien avulla Kiitettävä K3 soveltaa matemaattisia menetelmiä ammattialaan liittyvien ongelmien ratkaisussa ja asettelussa sekä arvioi tulosten luotettavuutta ja tarkkuustasoa 115

Matemaattisten tulosten oikeellisuuden varmistaminen Tyydyttävä T1 varmistaa yksinkertaisten laskelmien oikeellisuuden Hyvä H2 varmistaa laskelmien oikeellisuuden Kiitettävä K3 varmistaa monipuolisten laskelmien oikeellisuuden ja suuruusluokan Laskimen ja muiden apuvälineiden käyttäminen Tyydyttävä T1 käyttää laskinta ja muita apuvälineitä työtehtäviin liittyvien matemaattisten perustehtävien ratkaisemiseen. Hyvä H2 käyttää sujuvasti laskinta ja muita apuvälineitä ammattialaan liittyvien ongelmien ratkaisemiseen. Kiitettävä K3 hyödyntää monipuoli-sesti ja tehokkaasti laskimen ja muiden apuvälineiden ominaisuuksia ammattialaan liittyvien ongelmien ratkaisemiseen. Valinnaiset osaamistavoittet, 3 osp Opiskelija osaa ilmaista muuttujien välisiä riippuvuuksia matemaattisilla lausekkeilla osaa muodostaa ja laatii omaan alaan liittyviä yhtälöitä, lausekkeita, taulukoita ja piirroksia osaa ratkaista työssä tarpeellisia matemaattisia tehtäviä yhtälöillä, päättelemällä tai kuvaajien avulla osaa arvioida tulosten oikeellisuutta ja suuruusluokkaa osaa soveltaa arki- ja työelämässä tarvittavaa talousmatematiikkaa, kuten kannattavuus-, kustannus-, verotus- ja lainalaskelmia osaa kerätä ja ryhmitellä omaan alaan liittyvää tietoa. Arviointi ARVIOINNIN KOHTEET Matemaattisten lausekkeiden käyttäminen Tyydyttävä T1 käyttää yksinkertaisia matemaattisia lausekkeita Hyvä H2 muodostaa ja käyttää yksinkertaisia matemaattisia lausekkeita Kiitettävä K3 muodostaa ja käyttää matemaattisia lausekkeita Yhtälöiden, lausekkeiden, taulukoiden ja piirrosten käyttäminen alakohtaisissa tehtävissä Tyydyttävä T1 käyttää ohjeen mukaan yhtälöitä, lausekkeita, taulukoita ja piirroksia alakohtaisissa tehtävissä Hyvä H2 käyttää yhtälöitä, lausekkeita, taulukoita ja piirroksia alakohtaisissa tehtävissä Kiitettävä K3 käyttää soveltaen yhtälöitä, lausekkeita, taulukoita ja piirroksia alakohtaisissa tehtävissä 116

Talousmatematiikan soveltaminen Tyydyttävä T1 tekee yksinkertaisia kustannus- ja kannattavuusvertailuja käyttäen talousmatematiikkaa Hyvä H2 tekee kustannus- ja kannattavuusvertailuja käyttäen talousmatematiikkaa Kiitettävä K3 tekee kustannus- ja kannattavuusvertailuja käyttäen talousmatematiikkaa ja tekee vertailujen pohjalta perusteltuja johtopäätöksiä Matemaattisten tulosten oikeellisuuden varmistaminen Tyydyttävä T1 varmistaa yksinkertaisten laskelmien oikeellisuuden Hyvä H2 varmistaa laskelmien oikeellisuuden Kiitettävä K3 varmistaa monipuolisten laskelmien oikeellisuuden ja suuruusluokan Tiedon kerääminen ja ryhmitteleminen Tyydyttävä T1 kerää graafista ja taulukoitua tietoa eri lähteistä. Hyvä H2 kerää ja ryhmittelee tietoa tarpeen mukaan, käyttäen lähteenä tilastoja, taulukoita ja graafisia esityksiä. Kiitettävä K3 kerää tietoa monipuolisesti ja soveltaen ja käyttäen tiedonlähteenä tilastoja, taulukoita ja graafisia esityksiä ja ryhmittelee niiden pohjalta tietoa erilaisiin tarpeisiin. Fysiikka ja kemia Fysiikka ja kemia Pakolliset osaamistavoittet, 2 osp Opiskelija osaa soveltaa oman alan kannalta keskeisiä fysiikan käsitteitä, ilmiöitä ja lainalaisuuksia osaa ottaa työssään huomioon oman alan kannalta keskeisiä kemian ilmiöitä ja aineiden erityisominaisuuksia osaa säilyttää, käyttää ja hävittää omalla alalla tarvittavia aineita. Arviointi ARVIOINNIN KOHTEET Fysiikan käsitteiden, ilmiöiden ja lainalaisuuksien soveltaminen Tyydyttävä T1 tuntee fysiikan käsitteitä ja lainalaisuuksia niin, että pystyy työtehtävissään ottamaan huomioon niihin liittyvät ilmiöt, mutta tarvitsee joissakin kohdin ohjausta Hyvä H2 tuntee fysiikan käsitteitä ja lainalaisuuksia niin, että pystyy työtehtävissään ottamaan huomioon niihin liittyvät ilmiöt Kiitettävä K3 tuntee fysiikan käsitteitä ja lainalaisuuksia niin, että pystyy työtehtävissään itsenäisesti ottamaan huomioon niihin liittyvät ilmiöt 117

Kemiallisten aineiden ja niiden ominaisuuksien huomioon ottaminen työssä Tyydyttävä T1 ottaa huomioon työssään käytettävien tavallisimpien kemiallisten aineiden ominaisuudet, reaktiot ja ympäristöriskit niin, ettei vaaranna omaa, muiden eikä ympäristön turvallisuutta, mutta tarvitsee jonkin verran ohjausta Hyvä H2 ottaa huomioon työssään käytettävien tavallisimpien kemiallisten aineiden ominaisuudet, reaktiot ja ympäristöriskit niin, ettei vaaranna omaa, muiden eikä ympäristön turvallisuutta Kiitettävä K3 ottaa omatoimisesti huomioon työssään käytettävien tavallisimpien kemiallisten aineiden ominaisuudet, reaktiot ja ympäristöriskit niin, ettei vaaranna omaa, muiden eikä ympäristön turvallisuutta ja opastaa muitakin turvalliseen työskentelyyn Kemikaalien säilyttäminen, käsittely ja hävittäminen Tyydyttävä T1 käsittelee, säilyttää ja hävittää oikein työtehtävissään tarvittavia kemikaaleja, mutta tarvitsee osin ohjausta. Hyvä H2 käsittelee, säilyttää ja hävittää oikein työtehtävissään tarvittavia kemikaaleja. Kiitettävä K3 käsittelee, säilyttää ja hävittää oikein työtehtävissään tarvittavia kemikaaleja toimien itsenäisesti ja sujuvasti. Valinnaiset osaamistavoittet, 3 osp Opiskelija osaa soveltaa oman alan kannalta keskeisiä mekaniikan, lämpöopin ja sähköopin peruskäsitteitä ja lainalaisuuksia ja ottaa ne huomioon työssään osaa valmistaa alalla tarvittavia aineseoksia osaa tehdä kokeellisia havaintoja ja mittauksia oman alan kannalta keskeisistä fysikaalisista ja kemiallisista ilmiöistä osaa kerätä, käsitellä ja analysoida tekemiään kokeellisia havaintoja ja mittauksia osaa arvioida saamiensa kokeellisten havaintojen ja mittaustulosten luotettavuutta, tarkkuutta ja mielekkyyttä. Arviointi ARVIOINNIN KOHTEET Lämpöopin, mekaniikan ja sähköopin lainalaisuuksien tunteminen ja huomioon ottaminen työssä Tyydyttävä T1 tuntee lämpöopin, mekaniikan ja sähköopin lainalaisuuksia niin, että ottaa työtehtävissään huomioon niihin liittyvät ilmiöt, mutta tarvitsee joissakin kohdin ohjausta Hyvä H2 tuntee lämpöopin, mekaniikan ja sähköopin lainalaisuuksia niin, että ottaa työtehtävissään huomioon niihin liittyvät ilmiöt Kiitettävä K3 tuntee lämpöopin, mekaniikan ja sähköopin lainalaisuuksia niin, että ottaa työtehtävissään itsenäisesti huomioon niihin liittyvät ilmiöt 118

Aineseosten valmistaminen Tyydyttävä T1 laskee ohjattuna pitoisuuksia ja aineiden määriä myös reaktioyhtälöiden avulla sekä hankkii ohjeen mukaan tietoa kemikaalien käyttöturvallisuustiedotteista Hyvä H2 laskee pitoisuuksia ja aineiden määriä myös reaktioyhtälöiden avulla sekä hankkii tietoa kemikaalien käyttöturvallisuustiedotteista Kiitettävä K3 laskee itsenäisesti ja joustavasti pitoisuuksia ja aineiden määriä myös reaktioyhtälöiden avulla erilaisissa työtilanteissa eri tietolähteistä hankkimansa tiedon mukaan Havainnointi ja mittaaminen Tyydyttävä T1 toteuttaa mittaukset ja kokeellisen havainnoinnin käyttäen tavallisimpia menetelmiä ja välineitä ohjatussa työtilanteessa Hyvä H2 toteuttaa mittaukset ja kokeellisen havainnoinnin käyttäen tavallisimpia menetelmiä ja välineitä omatoimisesti Kiitettävä K3 käyttää mittauksiin ja kokeelliseen havainnointiin sopivimpia menetelmiä ja välineitä sujuvasti ja toteuttaa työnsä järjestelmällisesti ja huolellisesti Mittaustulosten kerääminen, käsittely ja analysointi Tyydyttävä T1 kerää mittaus- ja kokeellisen työskentelyn tulokset, esittää ne mahdollisilla kuvaajilla ja taulukoilla ja laskee niistä lopullisen tuloksen, mutta tarvitsee joissakin asioissa ohjausta Hyvä H2 kerää mittaus- ja kokeellisen työskentelyn tulokset, esittää ne kuvaajilla ja taulukoilla ja laskee niistä lopullisen tuloksen analysoinnin jälkeen Kiitettävä K3 kerää itsenäisesti mittaus- ja kokeellisen työskentelyn tulokset, esittää ne kuvaajilla ja taulukoilla ja laskee niistä lopullisen tuloksen analysoinnin jälkeen Mittaustulosten luotettavuuden, tarkkuuden ja mielekkyyden arviointi Tyydyttävä T1 arvioi mittaustulosten luotettavuutta ja määrittelee joitakin virhetekijöitä sekä ilmoittaa tuloksen oikealla tarkkuudella, mutta tarvitsee ajoittain ohjausta. Hyvä H2 arvioi mittaustulosten luotettavuutta ja määrittelee virhetekijöitä sekä ilmoittaa tuloksen oikealla tarkkuudella. Kiitettävä K3 arvioi itsenäisesti mittaustulosten luotettavuutta ja määrittelee virhetekijät sekä ilmoittaa tuloksen oikealla tarkkuudella. Tieto- ja viestintätekniikka sekä sen hyödyntäminen Tieto- ja viestintätekniikka sekä sen hyödyntäminen Pakolliset osaamistavoittet, 1 osp Opiskelija osaa käyttää yleisimpiä tieto- ja viestintätekniikan sovelluksia ja hyödyntää niiden käyttöön tarkoitettuja ohjeita ja oppaita osaa suojata verkkoidentiteettiään ja yksityisyyttään 119

osaa toimia tekijänoikeus-, tietoturva- ja tietosuojaohjeiden ja -määräysten mukaisesti osaa tiedostojen eri säilytys- ja lähetysmuodot. Arviointi ARVIOINNIN KOHTEET Tieto- ja viestintätekniikan sovellusten käyttäminen Tyydyttävä T1 käyttää tarvitsemiaan sovelluksia mutta tarvitsee ajoittain ohjausta Hyvä H2 käyttää sujuvasti tarvitsemiaan sovelluksia Kiitettävä K3 käyttää sovelluksia monipuolisesti eri tilanteiden ja tarpeiden mukaan Ohjeiden ja oppaiden käyttäminen Tyydyttävä T1 käyttää ohjeita ja oppaita, mutta tarvitsee ajoittain ohjausta Hyvä H2 käyttää sujuvasti ohjeita ja oppaita Kiitettävä K3 käyttää sujuvasti ohjeita ja oppaita ja ratkaisee niiden avulla erilaisia ongelmia Verkkoidentiteetin ja yksityisyyden suojaaminen Tyydyttävä T1 luo ohjattuna verkkoidentiteetin sekä arvioi sen käyttöön liittyviä riskejä ja suojautumismenetelmiä valitsee ohjattuna tilanteeseen sopivan verkkoyhteyden suojaustason osaa valita turvallisen tavan maksuliikenteelle kotimaassa Hyvä H2 luo verkkoidentiteetin sekä arvioi sen käyttöön liittyviä riskejä ja suojautumismenetelmiä valitsee tilanteeseen sopivan verkkoyhteyden suojaustason osaa valita turvallisen tavan koti- ja ulkomaiselle maksuliikenteelle Kiitettävä K3 luo verkkoidentiteetin, arvioi sen käyttöön liittyviä riskejä ja valitsee laitteisiin ja käyttötapoihin sopivat suojautumismenetelmät valitsee erilaisiin tilanteisiin sopivan verkkoyhteyden suojaustason osaa valita tilanteeseen sopivan turvallisen tavan koti- ja ulkomaiselle maksuliikenteelle 120

Ohjeiden ja määräysten noudattaminen Tyydyttävä T1 noudattaa toiminnassaan tekijänoikeus-, tietoturva- ja tietosuojaohjeita ja -määräyksiä, mutta tarvitsee ajoittain ohjausta noudattaa verkonkäytön etikettiä Hyvä H2 noudattaa itsenäisesti tekijänoikeus-, tietoturva- ja tietosuojaohjeita ja -määräyksiä noudattaa verkonkäytön etikettiä Kiitettävä K3 noudattaa itsenäisesti tekijänoikeus-, tietoturva- ja tietosuojaohjeita ja -määräyksiä, pitää tietojaan ajan tasalla ja ohjaa tarvittaessa muita noudattaa verkonkäytön etikettiä Tiedostojen säilyttäminen ja lähettäminen Tyydyttävä T1 osaa käyttää yleisimpiä tiedostojen säilytys- ja lähetysmuotoja. Hyvä H2 valitsee tarkoituksenmukaiset tiedostojen säilytys- ja lähetysmuodot. Kiitettävä K3 valitsee tarkoituksenmukaiset tiedostojen säilytys- ja lähetysmuodot huomioiden tietoturvan. Valinnaiset osaamistavoittet, 3 osp Opiskelija osaa perehtyä erilaisten tietojärjestelmien sovelluksiin, joita voidaan hyödyntää omalla ammattialalla osaa ratkaista yleisimpiin tieto- ja viestintätekniikan sovelluksiin liittyviä ongelmia osaa ottaa käyttöön uusia tieto- ja viestintätekniikan laitteita ja sovelluksia osaa toimia sähköisissä medioissa oman osaamisensa kehittämiseksi ja jakamiseksi osaa hyödyntää digitaalisia materiaaleja ammatillisen kasvun kuvaamisessa sekä osaamisensa ja ammattitaitonsa markkinoinnissa. Arviointi ARVIOINNIN KOHTEET Ammattialakohtaisten tietojärjestelmäsovelluksien hyödyntäminen Tyydyttävä T1 hakee tietoa itselleen uusista ammattialalla käytettävistä tietojärjestelmäsovelluksista Hyvä H2 hakee tietoa ammattialalle kehitteillä olevista tietojärjestelmäsovelluksista Kiitettävä K3 hakee tietoa aktiivisesti ammattialalla tapahtuvasta tietojärjestelmäsovellusten kehittymisestä Laitteiden ja sovellusten käyttöön ottaminen Tyydyttävä T1 ottaa käyttöön itselleen uusia laitteita ja sovelluksia mutta tarvitsee ajoittain ohjausta Hyvä H2 ottaa sujuvasti käyttöön itselleen uusia laitteita ja sovelluksia Kiitettävä K3 ottaa sujuvasti käyttöön itselleen uusia laitteita ja sovelluksia ja pystyy tarvittaessa opastamaan muita 121

Sähköisen median hyödyntäminen Tyydyttävä T1 hakee alaansa liittyvää tietoa, toimii tvt-verkkoja hyödyntävissä verkostoissa ja arvioi löytämänsä tiedon käyttöarvoa, mutta tarvitsee ajoittain ohjausta Hyvä H2 hakee alaansa liittyvää tietoa, toimii tvt-verkkoja hyödyntävissä verkostoissa ja arvioi löytämäänsä tietoa kriittisesti Kiitettävä K3 hakee monipuolisesti alaansa liittyvää tietoa ja toimii aktiivisesti tvt-verkkoja hyödyntävissä verkostoissa ja arvioi löytämäänsä tietoa kriittisesti Digitaalisen materiaalin hyödyntäminen Tyydyttävä T1 käyttää digitaalisia materiaaleja osaamisensa ja ammattitaitonsa kuvaamiseen tarviten ajoittain ohjausta. Hyvä H2 käyttää digitaalisia materiaaleja osaamisensa ja ammattitaitonsa kuvaamiseen ja hyödyntää niitä työnhaussa. Kiitettävä K3 kuvaa ammatillista osaamistaan monipuolisesti digitaalisilla materiaaleilla ja hyödyntää niitä tehokkaasti työnhaussa. 2.28. Mekanisoitu ja automatisoitu hitsaus, 15 osp Ammattitaitovaatimukset Opiskelija tai tutkinnon suorittaja osaa hitsauksen mekanisoinnin edut tuotannon tehokkuuden ja tuotteiden laadun kannalta käyttää hitsauksen kevytmekanisointilaitetta käyttää hitsaustyössä tarvittavia apulaitteita, esimerkiksi pyörityspöydät ja kääntölaitteet asettaa mekanisointilaitteen hitsauskuntoon asettaa ja kiinnittää työkappaleet ja mekanisointilaitteet hyödyntää valmiita hitsauskiinnittimiä valita tarkoituksenmukaisen valmistusmenetelmän ja laitteiston käyttökohteeseen, mekanisointi, automatisointi ja robotisointi tuntee mekanisoinnin, automatisoinnin ja robotisoinnin toimintaperiaatteet mekanisoituun ja automatisoituun hitsaukseen liittyvän hitsaustekniikan virheilmoitusten perusteella tehdä käyttäjän tehtävänä olevat korjaukset valvoa automatisoitua hitsauslinjastoa, suorittaa laaduntarkkailua ja osaa toimia poikkeamatilanteissa MIG/MAG-hitsausprosessien (135/136/138) käsivaraisen hitsauksen tuntea jauhekaarihitsauksen periaatteet ja käyttökohteet voimassa olevan standardin EN 14732 mukaisen hitsausoperaattorin pätevyyskokeen suorittamiseen vaadittavat tiedot ja taidot 122

Arviointi 1. TYÖPROSESSIN HALLINTA Suunnitelmallinen työskentely Tyydyttävä T1 osaa lähes itsenäisesti suunnitella hitsaustapahtuman toteutuksen mekanisointilaitteella Hyvä H2 osaa suunnitella hitsaustapahtuman toteutuksen yksinkertaisella mekanisointi- tai automatiosointilaitteella Kiitettävä K3 osaa itsenäisesti suunnitella hitsaustapahtuman toteutuksen mekanisointi- tai automatiosointilaitteella Työn kokonaisuuden hallinta Tyydyttävä T1 osaa käyttää hitsauksen kevytmekanisointilaitetta, mutta tarvitsee ohjausta hitsauskokonaisuuden toteutuksessa Hyvä H2 osaa mekanisoidun ja automatisoidun hitsauskokonaisuuden toteutuksen Kiitettävä K3 hallitsee tiedollisesti ja taidollisesti työkokonaisuuden voimassa olevan standardin EN 14732 mukaisen hitsausoperaattorin pätevyyskokeen edellytettävällä tavalla Aloitekyky ja yrittäjyys Tyydyttävä T1 kysyy tarvittaessa neuvoa Hyvä H2 pyrkii työskentelemään itsenäisesti Kiitettävä K3 työskentelee itsenäisesti 2. TYÖMENETELMIEN, VÄLINEIDEN JA MATERIAALIN HALLINTA Mekanisointilaitteen käyttö Tyydyttävä T1 asentaa kevytmekanisointilaitteen hitsattavaan kohteeseen, mutta tarvitsee ohjausta hitsauksen ohjauksessa Hyvä H2 osaa hitsata kevytmekanisointilaitetta hyväksi käyttäen Kiitettävä K3 käyttää kevytmekanisointilaitetta tehokkaasti Hitsaus Tyydyttävä T1 osaa käyttää hitsauslaitetta ja hitsata käsivaraisesti MIG/MAGprosesseilla (135,136 ja 138) Hyvä H2 osaa vähäisellä ohjauksella muuttaa hitsausparametreja oikean hitsin koon ja muodon aikaansaamiseksi Kiitettävä K3 osaa itsenäisesti muuttaa hitsausparametreja oikean hitsin koon ja muodon aikaansaamiseksi 123

Hitsauskiinnittimien käyttö Tyydyttävä T1 käyttää hitsauskiinnittimiä tarkoituksenmukaisesti Hyvä H2 tekee tarkoituksenmukaiset työväline- ja hitsauskiinnitinvalinnat Kiitettävä K3 osaa valita tarkoituksenmukaisimmat hitsauskiinnittimet ja käyttää niitä tehokkaasti työssään Materiaalin hallinta Tyydyttävä T1 pystyy työpiirustuksen perusteella ohjattuna valitsemaan materiaalivarastosta työhönsä soveltuvan materiaalin ja huolehtimaan materiaalivarastosta Hyvä H2 pystyy työpiirustuksen perusteella valitsemaan työhönsä soveltuvat materiaaliaihiot ja käsittelee materiaaleja oikein Kiitettävä K3 pystyy työpiirustuksen perusteella itsenäisesti ja tietoisesti valitsemaan sekä hankkimaan materiaalivarastosta työhönsä parhaiten soveltuvan materiaalin siten, että materiaalihukka on mahdollisimman pieni Mittaukset Tyydyttävä T1 osaa mitata vaadittavan hitsausliitoksen mitat Hyvä H2 suorittaa valmiin kappaleen tarkistusmittaukset Kiitettävä K3 suorittaa valmiin kappaleen tarkistusmittaukset sekä arvioi mittaustuloksen oikeellisuutta 3. TYÖN PERUSTANA OLEVAN TIEDON HALLINTA Piirustusten ja ohjeiden ymmärtäminen Tyydyttävä T1 osaa lukea hitsausohjeita (WPS) ja ohjeistettuna säätää hitsausparametreja tuntee hitsauksen ja koneenpiirustuksen piirrosmerkit ja esitystavat Hyvä H2 osaa lukea hitsausohjeita (WPS) ja säätää konetta ohjatusti niin, että prosessi toimii hitsausohjeen mukaisesti Kiitettävä K3 osaa lukea hitsausohjeita (WPS), sekä työohjeita ja säätää hitsausparametrit niin, että prosessi toimii hitsausohjeen mukaisesti Materiaalitietous Tyydyttävä T1 tuntee erilaisten teräslaatujen hitsattavuuteen vaikuttavia tekijöitä Hyvä H2 tuntee teräksen seosaineiden vaikutuksen hitsattavuuteen Kiitettävä K3 tuntee teräksen seosaineiden vaikutuksen hitsattavuuteen ja muodonmuutoksiin hitsauksessa sekä ottaa ne hitsattavan kappaleen kiinnityksessä huomioon 124

Laadunhallinta Tyydyttävä T1 tarvitsee ohjausta laatuvaatimusten tunnistamisessa Hyvä H2 tunnistaa laatuvaatimukset Kiitettävä K3 osaa korjata työsuoritustaan laatuvaatimusten mukaisesti Matematiikan ja luonnontieteiden taidot Tyydyttävä T1 osaa laskea hitsaustyössä tarvittavat laskelmat Hyvä H2 osaa trigonometrian avulla laskea kolmion kulmat ja sivujen pituudet Kiitettävä K3 osaa mittauksissa ja korjaustoimenpiteissä tarvittavaa matematiikkaa 4. ELINIKÄISEN OPPIMISEN AVAINTAIDOT Terveys, turvallisuus ja toimintakyky Tyydyttävä T1 noudattaa työturvallisuusohjeita Hyvä H2 työskentelee ergonomisesti oikein Kiitettävä K3 pitää työpaikkansa siistinä ja järjestyksessä Oppiminen ja ongelmanratkaisu Tyydyttävä T1 tarvitsee ohjausta ja esimerkkejä Hyvä H2 etsii tietoa ja ratkaisee ongelmia avustettuna Kiitettävä K3 ratkaisee työhön liittyvät ongelmat itsenäisesti Vuorovaikutus ja yhteistyö Tyydyttävä T1 ottaa huomioon toiset työntekijät Hyvä H2 toimii vuorovaikutteisesti Kiitettävä K3 toimii aktiivisena työparina tai ryhmän jäsenenä Ammattietiikka Tyydyttävä T1 työskentelee niin huolellisesti, ettei robotin tai hitsauslaitteen särkymisvaaraa esiinny Hyvä H2 työskentelee vastuuntuntoisesti ja huolehtii huolloista Kiitettävä K3 työskentelee huolellisesti ja tarkasti Ammattitaidon osoittamistavat Opiskelija tai tutkinnon suorittaja osoittaa osaamisensa ammattiosaamisen näytössä tai tutkintotilaisuudessa valmistelemalla hitsausrailon, asettelemalla kevytmekanisointilaitteen tai robotin, valitsemalla hitsausparametrit hitsattavaan kokonaisuuteen tai osakokonaisuuteen, sekä suorittamalla hitsauksen työpaikalla. Suorittajalla on voimassa olevan standardin EN 14732 mukaisen hitsausoperaattorin pätevyyskokeen suorittamiseen vaadittavat tiedot ja taidot. Työtä tehdään siinä laajuudessa, että osoitettava osaaminen vastaa kattavasti tutkinnon perusteissa määrättyjä ammattitaitovaatimuksia, arvioinnin kohteita ja kriteereitä. 125

Ammattiosaamisen näyttöä tai tutkintotilaisuutta voidaan jatkaa toisessa työpaikassa/ työkohteessa tai ammatillisessa peruskoulutuksessa koulutuksen järjestäjän osoittamassa muussa paikassa niin, että osaamisen osoittamisen kattavuus varmistuu. Siltä osin kuin tutkinnon osassa vaadittavaa osaamista ei voida työtä tekemällä ammattiosaamisen näytössä tai tutkintotilaisuudessa kattavasti osoittaa, sitä täydennetään muulla osaamisen arvioinnilla. 2.29. Moniakselinen CNC-koneistus, 15 osp Ammattitaitovaatimukset Opiskelija tai tutkinnon suorittaja osaa tehdä menetelmäsuunnittelun ja asettaa työkappaleen työstökoneeseen siten, että sitä voidaan koneistaa useista eri suunnista, eli hyödyntää moniakselisen työstökoneen tarjoamat mahdollisuudet mitata työkalut kosketusanturilla tai esiasetuslaiteella, sekä osaa asettaa ne työkalumakasiiniin hallitsee riittävän hyvin moniakselisessa CNC- koneistuksessa tarvittavat konepiirustukset, materiaalitekniikan, menetelmäsuunnittelun, työstötekniikan ja mittaustekniikat valmistaa työpiirustusten mukaisia kappaleita ISO 2768F tarkkuusvaatimuksella ja hallitsee työstötekniikan ja menetelmäsuunnittelun niin hyvin, että pystyy valmistamaan taloudellisesti IT7- ja Ra 1,6 tarkkuudella toleroituja mittoja sisältäviä monimuotoisia kappaleita CNC- koneella teknisen laskennan ja trigonometrian niin hyvin, että pystyy laskemaan oikeat työstöarvot ja selvittämään funktiolaskimella mittoja sekä kulmia konepiirustuksista työstää kappaleita joissa on monimuotoisia koneistettavia muotoja vaihtaa erilaisia kiinnitiimiä koneelle ja kellottaa tarvittaessa heitottomaksi työstettävät kappaleet niiden käännön tai irrottamisen jälkeen työkaluhuollon ja niiden oikean käytön sekä säilytyksen koneistaa monipuolisesti, taloudellisesti ja turvallisesti myös normaalia rakenneterästä vaativampia materiaaleja, sekä tietää myös erikoisteräksien, lämpökäsittelyjen ja muiden ei rautametallien materiaalien ominaisuudet koneistettaessa toimia työssään turvallisesti, kustannustehokkaasti ja taloudellisesti, sekä raportoida työskentelyä haittaavista häiriöistä ja työturvallisuuteen liittyvistä asioista tehdä käyttäjälle kuuluvat viikoittaiset perushuollot ja tarkistukset CNC- koneelle vastata työnsä laadusta valmistaa kuvien mukaisia kappaleita, jotka voidaan toimittaa asiakkaalle tai jatkojalostukseen mitata kaikilla konepajoissa yleisesti olevilla mekaanisilla mittavälineillä erilaisia mittoja 0,01 mm tarkkuudella CNC-tekniikan ja osaa ajaa toistenkin tekemiä CNC- ohjelmia, sekä mitata ja asettaa ohjelmissa tarvittavat työkalut ja nollapisteet, vaihtaa nollapisteen paikkaa ohjelmassa, mitata ja asettaa tarvittavat työkalut, sekä käyttää teräkorjaimia oikeiden mittojen saavuttamiseksi kirjoittaa käsin työstökoneen ohjauksella tai CAM- ohjelmaa apuna käyttäen CNC- ohjelman moniakseliseen valmistukseen, sekä simuloida sen joko työstökoneella tai tietokoneella, ohjelmassa pitää pystyä koneistamaan kappaletta neljältä sivulta yhdellä kiinnityksellä ja kolmella akselilla samaan aikaa 126 ymmärtää kalibroinnin ja puhtauden merkityksen ja osaa tarkistaa mittavälineen, käyttää ja säilyttää mittoja oikein, sekä osaa huoltaa mittavälineitä englanniksi alalla tarvittavan sanastoa niin, että selviytyy työtilanteista ja pystyy hyödyntämään työssään vieraskielistä materiaalia CAD/CAM-tekniikan perusteet

siirtää valmiita CNC- ohjelmia tietokoneen ja työstökoneen välillä tunnistaa yleisimmät koneen ilmoittamat virhekoodit kiinnittää koneistettavan kappaleen niin, että kappaleen muoto- ja mittatarkkuus sekä pinnanlaatu säilyvät piirustuksen mukaisina, käyttää oikein nostoapuvälineitä, huomioida lämmön vaikutuksen koneistuksessa. Arviointi 1. TYÖPROSESSIN HALLINTA Suunnitelmallinen työskentely Tyydyttävä T1 tarvitsee ohjausta Hyvä H2 etenee työssään itsenäisesti, mutta tarvitsee ohjausta alkuun pääsyssä tai työvaiheista toiseen siirryttäessä Kiitettävä K3 työskentelee suunnitelmallisesti Työn kokonaisuuden hallinta Tyydyttävä T1 tarvitsee ohjausta Hyvä H2 hallitsee työkokonaisuuden, mutta tarvitsee ajoittain ohjausta Kiitettävä K3 työskentelee itsenäisesti Aloitekyky ja yrittäjyys Tyydyttävä T1 kysyy tarvittaessa neuvoa Hyvä H2 pyrkii työskentelemään joutuisasti Kiitettävä K3 työskentelee oma-aloitteisesti ja joutuisasti 2. TYÖMENETELMIEN, VÄLINEIDEN JA MATERIAALIN HALLINTA Työmenetelmien hallinta Tyydyttävä T1 ymmärtää moniakselisen valmistuksen tuomat edut ja hyödyt hallitsee moniakselisen työstökoneen koordinaatiston Hyvä H2 mittaa, asettaa ja poistaa teriä työkalumakasiinista suunnittelee valmistuksen eri työvaiheet Kiitettävä K3 suunnittelee työkappaleen työvaiheet etukäteen huomioi käytettävät terät ja laskea niille lastuamisarvot koneistettavan työkappaleen mukaan huomioi siisteyden ja puhtauden ympäristössä Moniakselisen työstökoneen hallinta Tyydyttävä T1 ohjelmoi yksinkertaisia moniakselisella työstökoneella tehtäviä muotoja Hyvä H2 ohjelmoi moniakselisen työstökoneen ja osaa tarkistaa tekemänsä ohjelman Kiitettävä K3 ohjelmoi moniakselisen työstökoneen itsenäisesti ja osaa tarkistaa ja korjata ohjelman tarvittaessa 127

Työkappaleen kiinnitys Tyydyttävä T1 kiinnittää työkappaleen tyypillisillä kiinnitysmenetelmillä työstökoneeseen ja osaa hakea nollapisteen työkappaleeseen Hyvä H2 hyödyntää kosketusanturia asettamisessa Kiitettävä K3 kiinnittää työkappaleen usean suunnan koneistusta varten ja osaa hakea nollapisteen työkappaleeseen kosketusanturilla Mittaaminen Tyydyttävä T1 osaa suorittaa tyypilliset mittaukset työkappaleelle Hyvä H2 osaa mitata työkappaleen ja tekee siitä mittapöytäkirjan Kiitettävä K3 osaa mitata työkappaleen ja tekee siitä mittapöytäkirjan itsenäisesti 3. TYÖN PERUSTANA OLEVAN TIEDON HALLINTA Piirustusten ja ohjeiden ymmärtäminen Tyydyttävä T1 tulkitsee yksinkertaisia työpiirustuksia ja hahmottaa piirustuksen mukaisen kappaleen Hyvä H2 tulkitsee työpiirustuksen projektioita, leikkauksia, mitoituksia ja pintamerkkejä Kiitettävä K3 hallitsee itsenäisesti koneenpiirustuksen lukemisen ja piirtämisen Materiaalinhallinta Tyydyttävä T1 tunnistaa eri materiaalit niiden merkinnöistä, mutta tarvitsee ohjausta materiaalien hallinnassa ja valinnassa Hyvä H2 tunnistaa materiaaleja ja selvittämää niiden ominaisuuksia työstämiseen, sekä ottaa huomioon oikeat työvarat Kiitettävä K3 hallitsee itsenäisesti eri materiaalit ja niiden työstön, sekä merkkaa palauttamansa materiaalit Laadunhallinta Tyydyttävä T1 tarvitsee ohjausta saavuttaakseen laatuvaatimuksen Hyvä H2 osaa valmistaa työkappaleen laatuvaatimusten mukaan Kiitettävä K3 osaa korjata työsuoritustaan laatuvaatimusten mukaisesti ja ymmärtää laadun merkityksen Matematiikan ja luonnontieteiden taidot Tyydyttävä T1 osaa ohjatusti hyödyntää matematiikkaa ja funktiolaskinta työsuorituksissaan Hyvä H2 käyttää matematiikkaa apuna työsuorituksissaan työstöarvojen ja koordinaattien laskemiseen Kiitettävä K3 osaa soveltaa matematiikkaa työtehtävissä 128

4. ELINIKÄISEN OPPIMISEN AVAINTAIDOT Terveys, turvallisuus ja toimintakyky Tyydyttävä T1 noudattaa työturvallisuusohjeita Hyvä H2 työskentelee ergonomisesti oikein Kiitettävä K3 pitää työpaikkansa järjestyksessä ja siistinä Oppiminen ja ongelmanratkaisu Tyydyttävä T1 tarvitsee ohjausta ja esimerkkejä Hyvä H2 etsii tietoa ja ratkaisee ongelmia avustettuna Kiitettävä K3 ratkaisee työhön liittyvät ongelmat itsenäisesti Vuorovaikutus ja yhteistyö Tyydyttävä T1 ottaa huomioon toiset työntekijät Hyvä H2 toimii vuorovaikutteisesti Kiitettävä K3 toimii aktiivisena työparina tai ryhmän jäsenenä Ammattietiikka Tyydyttävä T1 käyttää työvälineitä huolellisesti Hyvä H2 työskentelee vastuuntuntoisesti ja huolehtii työvälineistä ja työympäristöstä Kiitettävä K3 työskentelee huolellisesti ja tarkasti sekä huolehtii koneiden ja laitteiden huollosta ja korjausta Ammattitaidon osoittamistavat Opiskelija tai tutkinnon suorittaja osoittaa osaamisensa ammattiosaamisen näytössä tai tutkintotilaisuudessa valmistamalla jonkin koneistettavan osan tai osakokonaisuuden moniakselista CNC-ohjattua työstökonetta käyttäen työpaikalla. Hän pystyy kirjoittamaan ohjelman käsin työstökoneen ohjauksella tai CAM- ohjelmaa apuna käyttäen moniakseliseen valmistukseen, ohjelmassa pitää pystyä koneistamaan kappaletta neljältä sivulta yhdellä kiinnityksellä ja kolmella akselilla samaan aikaan. Työtä tehdään siinä laajuudessa, että osoitettava osaaminen vastaa kattavasti tutkinnon perusteissa määrättyjä ammattitaitovaatimuksia, arvioinnin kohteita ja kriteereitä. Ammattiosaamisen näyttöä tai tutkintotilaisuutta voidaan jatkaa toisessa työpaikassa/ työkohteessa tai ammatillisessa peruskoulutuksessa koulutuksen järjestäjän osoittamassa muussa paikassa niin, että osaamisen osoittamisen kattavuus varmistuu. Siltä osin kuin tutkinnon osassa vaadittavaa osaamista ei voida työtä tekemällä ammattiosaamisen näytössä tai tutkintotilaisuudessa kattavasti osoittaa, sitä täydennetään muulla osaamisen arvioinnilla. 2.30. Muovimallin valmistus, 15 osp Ammattitaitovaatimukset Opiskelija tai tutkinnon suorittaja osaa 129

lukea koneenpiirustuksia ja piirtää niiden perusteella uloslyönnit mitoittaa ja lisätä malliin riittävät keernakannat määrittää työstövarat, kutistumat, hellitykset sekä jakopinnat malleille ja keernalaatikoille valmistaa esimallin puusta tai polyuretaanista valmistaa muovinegatiivin esimallin avulla joko laminointi- tai valumenetelmällä valmistaa muovimalleja käyttäen materiaalina epoksi-, polyuretaani- tai muuta vastaavaa nestemäistä muoviyhdistettä valmistaa keernojen mallit puusta tai polyuretaanista valmistaa keernalaatikot joko laminointi- tai valutekniikalla. Arviointi 1. TYÖPROSESSIEN HALLINTA Suunnitelmallinen työskentely Tyydyttävä T1 tarvitsee ohjausta Hyvä H2 etenee työssään itsenäisesti, mutta tarvitsee ohjausta alkuun pääsyssä tai työvaiheista toiseen siirryttäessä Kiitettävä K3 työskentelee suunnitelmallisesti Työn kokonaisuuden hallinta Tyydyttävä T1 saa aikaan toimivan esi- ja/ tai muovimallin ja keernalaatikon vain ohjauksen avulla Hyvä H2 hallitsee työkokonaisuuden, mutta tarvitsee ohjausta Kiitettävä K3 valmistaa toimivan esi- ja/ tai muovimallin ja keernalaatikon annettujen dokumenttien mukaisesti Aloitekyky ja yrittäjyys Tyydyttävä T1 kysyy tarvittaessa neuvoa. Hyvä H2 vaatii alussa ohjausta huomioi yrittäjyyden. Kiitettävä K3 työskentelee oma-aloitteisesti ja yritteliäästi. 2. TYÖMENETELMIEN HALLINTA Työkoneiden käyttö Tyydyttävä T1 valitsee koneet ja laitteet työstettävään kappaleeseen nähden oikein asettaa kierrosluvut ja syötön oikein käyttää konekohtaisia suojavälineitä oikein Hyvä H2 säätää tarvittaessa kierroksia ja syöttöä valitsee oikeat terät ja pitimet sekä kiinnittää ne oikein Kiitettävä K3 suorittaa itsenäisesti koneiden, laitteiden ja vasteiden tarvittavat säädöt ja saa aikaan itsenäisesti mittatarkan työstöjäljeltään siistin esi- ja muovimallin ja keernalaatikon 130

Työvälineiden käyttö Tyydyttävä T1 käyttää työvälineitä tarkoituksenmukaisesti Hyvä H2 tekee tarkoituksenmukaiset työvälinevalinnat Kiitettävä K3 huoltaa ja säätää työvälineitä ja huolehtii niiden kunnosta Materiaalien hallinta Tyydyttävä T1 tekee materiaalin valinnat ohjeiden ja dokumenttien mukaisesti sekä punnitsee ja sekoittaa nestemäiset muovit oikein Hyvä H2 käsittelee ja koneistaa materiaaleja oikein Kiitettävä K3 ennakoi materiaalitarpeen ja hukkamateriaali on vähäinen Mittaukset ja säädöt Tyydyttävä T1 valitsee oikeat mittavälineet ja käyttää niitä oikein, tekee välttämättömät mittaukset Hyvä H2 tekee esi- ja/tai muovimallin ja keernalaatikon mittaukset itsenäisesti Kiitettävä K3 tekee mittaukset huolellisesti ja tarkasti tunnistaa esi- ja/tai muovimallista ja keernalaatikosta mahdolliset virheet, välykset ja kutistumat mittauksissa ja korjaa ne kykenee valitsemaan oikeat muovityypit ja menetelmät työhönsä Muovityötekniikan taidot Tyydyttävä T1 osaa lukea seossuhdetaulukoita kykenee valmistamaan yksinkertaisen esi- ja/tai muovimallin ja/ tai keernalaatikon tuntee mallimuovien toimivuuden työhönsä tietää eroteaineiden merkityksen ja osaa käyttää niitä. Hyvä H2 osaa punnita ja sekoittaa tarkasti nestemäiset muovit tekee muovivalun tai laminoinnin itsenäisesti huomioi jakopinnat, hellitykset ja työstövarat. Kiitettävä K3 kykenee ottamaan ehjän ja toimivan negatiivin mallista. 131

3. TYÖN PERUSTANA OLEVAN TIEDON HALLINTA Piirustusten ja ohjeiden ymmärtäminen Tyydyttävä T1 tuntee työpiirustusten keskeisimmät piirrosmerkit tuntee uloslyöntiin tarvittavat lähtötiedot kykenee selvittämään hellityksen, työstövarat ja kutistuman tuntee muovi- ja esimallien valmistuksessa käytettävät taulukot ja standardit, esim. seossuhdetaulukot Hyvä H2 kykenee hahmottamaan piirustuksen ja ohjeiden avulla uloslyönnin kykenee selvittämään taulukoista tarvittavat tiedot muovi- ja/tai esimallin ja keernalaatikon valmistukseen Kiitettävä K3 selvittää piirustusten ja ohjeiden avulla uloslyönnin päättelee uloslyönnin perusteella työsaumat, negatiivit, tarvittavat muovivalut ja materiaalit Materiaalitekniikka Tyydyttävä T1 tunnistaa yleisesti mallinvalmistuksessa käytössä olevat eri puulajit, vanerit ja muovit Hyvä H2 tietää malleissa ja keernalaatikoissa käytettävien eri materiaalien valintaperusteet kuten esim. kosteuden vaikutus Kiitettävä K3 ratkaisee itsenäisesti materiaalivalintoja Matematiikan, luonnontieteiden ja laadun taidot Tyydyttävä T1 kykenee laskemaan valukanaviston pinta-alat kykenee laskemaan sekoitussuhteet nestemäisille muoveille ymmärtää nestemäisten muovien sekoitussuhteet ja käyttäytymisen merkityksen ymmärtää laadun merkityksen. Hyvä H2 tuntee muovi- ja/tai esimalliin ja keernalaatikkoon liittyvät laatuvaatimukset tietää eri muottimateriaalien vaikutukset muovi- ja/ tai esimalliin ja keernalaatikon pinnanlaatuun. Kiitettävä K3 tietää nestemäisten muovien muutoksista aiheutuvat virheet tarkastelee ja korjaa tarvittaessa matematiikkaa apuna käyttäen valukanavistojen pinta-alojen suhteita. 132

4. ELINIKÄISEN OPPIMISEN AVAINTAIDOT Terveys, turvallisuus ja toimintakyky Tyydyttävä T1 noudattaa työhön liittyviä työturvallisuusohjeita tarvitsee ohjausta toiminta- ja työkyvyn ylläpitämiseen omassa työssään Hyvä H2 työskentelee ergonomisesti oikeita työtapoja noudattaen ja ottaa huomioon myös toiset työntekijät ja heidän työturvallisuutensa on motivoitunut ylläpitämään terveellisiä elintapoja sekä huolehtimaan omasta toiminta- ja työkyvystään Kiitettävä K3 toimii aloitteellisesti kehitettäessä työpaikan työturvallisuutta, ergonomisia työmenetelmiä ja työpaikan viihtyisyyttä noudattaa terveellisiä elintapoja ja toimii aktiivisesti työkyvyn ylläpitämiseksi ja edistämiseksi Oppiminen ja ongelmanratkaisu Tyydyttävä T1 oppii ohjauksen ja esimerkkien avulla Hyvä H2 ratkaisee ongelmia avustettuna ja arvioi tuloksia Kiitettävä K3 ratkaisee työhön liittyvät ongelmat itsenäisesti ja arvioi kriittisesti omaa työtään Vuorovaikutus ja yhteistyö Tyydyttävä T1 osaa käyttäytyä työyhteisössä Hyvä H2 on yhteistyöhaluinen ja -kykyinen Kiitettävä K3 osaa toimia vuorovaikutteisesti ja ottaa aina huomioon toiset työntekijät Ammattietiikka Tyydyttävä T1 huolehtii jätehuollon mukaisista toimenpiteistä ja työympäristön järjestyksestä. Hyvä H2 toimii ympäristönsuojelun perusteiden mukaan huolehtii työpaikan siisteydestä ja järjestyksestä sekä koneiden ja laitteiden päivittäisestä huollosta. Kiitettävä K3 toimii laatujärjestelmän mukaisesti. Ammattitaidon osoittamistavat Opiskelija tai tutkinnon suorittaja osoittaa osaamisensa ammattiosaamisen näytössä tai tutkintotilaisuudessa valmistamalla muovista käsin ja/tai CAD/CAM/CNC-tekniikkaa apuna käyttäen yksinkertaisen esimallin, valumallin, keernalaatikon tai näiden osakokonaisuuden työpaikalla. T yötä tehdään siinä laajuudessa, että osoitettava osaaminen vastaa kattavasti tutkinnon perusteissa määrättyjä ammattitaitovaatimuksia, arvioinnin kohteita ja kriteereitä. Ammattiosaamisen näyttöä tai tutkintotilaisuutta voidaan jatkaa toisessa työpaikassa/ työkohteessa tai ammatillisessa peruskoulutuksessa koulutuksen järjestäjän osoittamassa muussa paikassa niin, että osaamisen osoittamisen kattavuus varmistuu. 133

Siltä osin kuin tutkinnon osassa vaadittavaa osaamista ei voida työtä tekemällä ammattiosaamisen näytössä tai tutkintotilaisuudessa kattavasti osoittaa, sitä täydennetään muulla osaamisen arvioinnilla. 2.31. Ohutlevytyöt, 15 osp Ammattitaitovaatimukset Opiskelija tai tutkinnon suorittaja osaa työpiirustukset niihin liittyvine merkintöineen ohutlevyosien levitykset käsityömenetelmin ja tietokoneavusteisesti piirroitukset ja niihin liittyvät menetelmät sekä merkintätavat leikata monimuotoisia kappaleita kuvioleikkurilla ja nakertajilla käyttää ohutlevyjen leikkaukseen tarkoitettuja suuntaisleikkureita käyttää kulmauskonetta ja osaa kulmauskoneen säädön tehdä taivutussuunnitelman ja käyttää särmäyspuristinta ohutlevyjen taivutukseen vaottaa levyjä, valita soveltuvat kehrät ja tehdä niiden tarvitsemat säädöt, sekä käyttää ympyröiden vaotuksessa keskiöintilaitetta pyöristää levyjä ja tehdä kartioita lävistää ohutlevyjä ohutlevyjen saumaustyypit ja saumausmenetelmät, sekä osaa valmistaa työkohteeseen tiiviin ja ulkonäöltään laatuvaatimukset täyttävän sauman ohutlevyrakenteiden kokoonpanotyöt liittää ohutlevyjä liimaamalla, ruuviliitoksilla ja vetokaraniittiliitoksilla ohutlevyjen liitoksissa käytettävät puristus- tai leikkauslukittuvat liitosmenetelmät eri materiaalilevyjen ominaisuudet, käyttökohteet ja varastointi pinnoitettujen ohutlevyjen ominaisuudet, käyttökohteet ja varastointi standardin EN 5817 määrittelemät hitsaukselle asetetut laatuvaatimukset eri hitsiluokissa B, C ja D vastushitsausprosessi ja pistehitsuksen suorttaminen hitsata ohutlevyjä MAG- ja TIG-hitsausprosesseilla työn laatuvaatimukset tuntien arvioida työn viimeistelytarpeen ja suorittaa tarvittavat viimeistelytyöt, esimerkiksi hitsausroiskeiden ja terävien särmien poiston Arviointi 1. TYÖPROSESSIN HALLINTA Suunnitelmallisuus Tyydyttävä T1 laatii työsuunnitelman, mutta tarvitsee ohjausta Hyvä H2 laatii työsuunnitelman, mutta tarvitsee joissain kohdissa ohjeistusta Kiitettävä K3 laatii itsenäisesti työsuunnitelman, jolla on mahdollista päästä laatuvaatimukset täyttävään lopputulokseen Työn kokonaisuuden hallinta Tyydyttävä T1 valmistaa työpiirustuksen mukaisen työkokonaisuuden, mutta tarvitsee työn kuluessa ohjausta Hyvä H2 valmistaa työpiirustuksen mukaisen työkokonaisuuden, mutta tarvitsee ohjausta joissain ongelmakohdissa Kiitettävä K3 tekee itsenäisesti työpiirustuksen mukaisen työkokonaisuuden 134

Aloitekyky ja yrittäjyys Tyydyttävä T1 tarvitsee ohjausta ja neuvoja työskentelyssään Hyvä H2 on oma-aloitteinen ja pyrkii työskentelemään joutuisasti. Kiitettävä K3 työskentelee itsenäisesti ja joutuisasti. 2. TYÖMENETELMIEN, VÄLINEIDEN JA MATERIAALIN HALLINTA Työvälineiden ja koneiden käyttö Tyydyttävä T1 käyttää ohutlevytöiden käsityövälineitä, suuntaisleikkuria sekä kulmauskonetta ja särmäyspuristinta Hyvä H2 valmistaa teollisuuden vaatimukset täyttäviä ohutlevytuotteita Kiitettävä K3 valmistaa teollisuuden vaatimukset täyttäviä laadukkaita ja monipuolisia ohutlevytuotteita itsenäisesti ja osaa tehdä pyöristykset sekä kartion Vaotus ja saumaus Tyydyttävä T1 tekee yksinkertaisen hakasauman Hyvä H2 tekee yleisimmät ohutlevysaumaukset Kiitettävä K3 valitsee itsenäisesti sopivat vaotuskehrät ja tehdä monipuolisesti vaotuksia Niitti- ja liimaliitokset Tyydyttävä T1 osaa tehdä yleisimmät liitokset Hyvä H2 osaa valita oikean liitostyypin Kiitettävä K3 osaa valita oikeat työkalut, materiaalit ja lisäaineet liitostöihin Hitsaus Tyydyttävä T1 osaa käyttämänsä hitsausprosessin suoritustekniset perusteet ja käyttää hitsauskonetta Hyvä H2 tekee itsenäisesti tarvittavat hitsauksen edellyttämät valinnat ja säätötoimenpiteet Kiitettävä K3 ymmärtää oikean hitsausjärjestyksen merkityksen hitsausjännitysten kannalta Vastushitsaus Tyydyttävä T1 käyttää pistehitsauslaitetta Hyvä H2 valitsee pistehitsausarvot Kiitettävä K3 valitsee pistehitsauskärjet 135

Työvälineiden käyttö Tyydyttävä T1 käyttää työvälineitä tarkoituksenmukaisesti Hyvä H2 tekee tarkoituksenmukaiset työvälinevalinnat Kiitettävä K3 osaa valita tarkoituksenmukaisimmat käsityövälineet ja mittavälineet käyttää työvälineitä tehokkaasti Materiaalin hallinta Tyydyttävä T1 tietää materiaalimerkinnät ja tunnistaa ohutlevymateriaalit Hyvä H2 käsittelee levymateriaaleja tietoisena eri materiaalien ominaisuuksista ja vaurioitumisherkkyydestä Kiitettävä K3 ottaa huomioon erilaiset ohutlevytyössä tarvittavat työvarat Mittaukset Tyydyttävä T1 osaa mitata levyosat ja aihiomitat Hyvä H2 osaa ottaa oikeat ristimitat eri tekovaiheissa Kiitettävä K3 osaa suorittaa valmiin kappaleen tarkistusmittaukset sekä arvioi mittaustuloksen oikeellisuutta 3. TYÖN PERUSTANA OLEVAN TIEDON HALLINTA Piirustusten ja ohjeiden ymmärtäminen Tyydyttävä T1 osaa lukea työpiirustuksia ja ymmärtää tavalliset kuvannot ja piirrosmerkinnät Hyvä H2 osaa lukea hitsaus- ym. liitosmerkinnät ja ymmärtää muoto- ja sijaintitoleranssit Kiitettävä K3 osaa lukea leikkauskuvannot Laadunhallinta Tyydyttävä T1 tarvitsee ohjausta laatuvaatimusten tunnistamisessa Hyvä H2 tunnistaa laatuvaatimukset Kiitettävä K3 osaa korjata työsuoritustaan laatuvaatimusten mukaisesti Matematiikan ja luonnontieteiden taidot Tyydyttävä T1 laskee lieriön ja särmättävän kappaleen oikaistun pituuden ymmärtää levitysopin perusteet Hyvä H2 pystyy laskemaan pyöristyssäteitä, kulmia ja oikaistuja pituuksia tarvitsee levitysopillisia neuvoja joissain kohdissa Kiitettävä K3 osaa tarvittavan matematiikan ja trigonometrian tekee levitykset 136

4. ELINIKÄISEN OPPIMISEN AVAINTAIDOT Terveys, turvallisuus ja toimintakyky Tyydyttävä T1 noudattaa työturvallisuusmääräyksiä ja -ohjeita Hyvä H2 huolehtii työpaikan työsuojelusta ja työskentelee ergonomisesti oikein Kiitettävä K3 pitää työpaikkansa siistinä ja järjestyksessä Oppiminen ja ongelmanratkaisu Tyydyttävä T1 arvioi omaa työtään Hyvä H2 oppii virheistä eikä toista virheitä Kiitettävä K3 ratkaisee työhön liittyviä ongelmia ja parantaa työsuoritustaan työn kuluessa Vuorovaikutus ja yhteistyö Tyydyttävä T1 kysyy neuvoa tarvittaessa Hyvä H2 on joustava ja yhteistyökykyinen Kiitettävä K3 on aktiivinen ja toimii vuorovaikutteisesti työtä edistäen Ammattietiikka Tyydyttävä T1 käyttää työvälineitä niin, että ne eivät vahingoita käytettävää materiaalia Hyvä H2 työskentelee vastuuntuntoisesti ja huolehtii työvälineistä ja koneiden huolloista Kiitettävä K3 työskentelee huolellisesti ja tarkasti Ammattitaidon osoittamistavat Opiskelija tai tutkinnon suorittaja osoittaa osaamisensa ammattiosaamisen näytössä tai tutkintotilaisuudessa valmistamalla työpaikalla työpiirustuksen mukaisen monimuotoisen ohutlevytyökokonaisuuden, jossa on tavanomaisia ohutlevytuotteilta vaadittavia mitta-, muoto- ja suoruusvaatimuksia. Levytyökokonaisuuden levyliitoksia tehdään eri levymateriaaleille MAG- ja TIG-hitsausprosessilla. Lisäksi ammattitaito osoitetaan levytyökokonaisuuteen liittyen tai erikseen hitsaamalla vastushitsausprosessilla ja vähintään kahdella muulla ohutlevyjen liitosmenetelmällä (ruuviliitos, vetokaraniittaus, saumaus ja liimaus). Työtä tehdään siinä laajuudessa, että osoitettava osaaminen vastaa kattavasti tutkinnon perusteissa määrättyjä ammattitaitovaatimuksia, arvioinnin kohteita ja kriteereitä. Ammattiosaamisen näyttöä tai tutkintotilaisuutta voidaan jatkaa toisessa työpaikassa/ työkohteessa tai ammatillisessa peruskoulutuksessa koulutuksen järjestäjän osoittamassa muussa paikassa niin, että osaamisen osoittamisen kattavuus varmistuu. Siltä osin kuin tutkinnon osassa vaadittavaa osaamista ei voida työtä tekemällä ammattiosaamisen näytössä tai tutkintotilaisuudessa kattavasti osoittaa, sitä täydennetään muulla osaamisen arvioinnilla. 137

2.32. Pneumatiikka-asennukset, 15 osp Ammattitaitovaatimukset Opiskelija tai tutkinnon suorittaja osaa fysiikan lakien perusteet ja osaa tarkastella matematiikkaa apuna käyttäen eri suureiden vaikutuksia paineen tuottamiseen käytettävien laitteiden perusominaisuudet ja toimintatavat sekä tekniikkaan liittyvät fysikaaliset perusteet järjestelmän energiansiirtoketjussa käytettävät yleisimmät laitteet, komponentit, osat ja osaa niiden asennustyöt putkistojen, letkujen ja liittimien materiaalit sekä niiden merkinnät valita oikeat putket, letkut ja niiden liitososat, kiinnittää ne erilaisiin kannattimiin ja käyttää putkiston/letkuston rakentamisessa tarvittavia taivutus- ja katkaisulaitteita puhtauden merkitys asennustöissä ja osaa suojata komponentit epäpuhtauksilta asennuksen aikana, puhdistaa järjestelmän ennen sen käyttöönottoa sekä säätää painetasot asentaa venttiileitä, venttiiliterminaaleja ja toimilaitteita asentaa ohjauksessa käytettäviä suunta-, paine-, virta- ja proportionaaliventtiileitä ja tietää logiikkaventtiilien toimintaperiaatteet liittää pneumaattisen paikoituslaitteen ohjausjärjestelmään ehkäistä kosteuden syntymistä ja poistaa kosteuden pneumatiikka järjestelmästä selvittää kaavioiden avulla laitteen toiminnan sekä käyttää kytkentä- ja ohjauskaavioita vikojen selvittämisessä rakentaa kaavioiden, työpiirustusten ja ohjeiden mukaisia järjestelmiä sekä osaa ottaa ne käyttöön ja säätää toimintakuntoon järjestelmään huoltoon ja kunnonvalvontaan liittyviä tehtäviä ja mittauksia sekä pitää järjestelmän toimintakunnossa huomioida yleiset ja erityisesti pneumatiikka- asennuksiin liittyvät työturvallisuusasiat tulkita englanninkielisiä käyttöohjeita ja dokumentteja Arviointi 1. TYÖPROSESSIN HALLINTA Suunnitelmallinen työskentely Tyydyttävä T1 tarvitsee ohjausta Hyvä H2 tarvitsee ohjausta alkuun pääsyssä Kiitettävä K3 työskentelee itsenäisesti suunnitelman mukaan Työn kokonaisuuden hallinta Tyydyttävä T1 suorittaa ohjattuna komponenttien ja niihin liittyvien putkien ja letkujen asennuksia Hyvä H2 osaa tulkita kaavioita ja työpiirustuksia osaa suorittaa yksinkertaisia kytkentöjä Kiitettävä K3 rakentaa laitteen toimimaan suunnitelman mukaiseksi 138

Aloitekyky ja yrittäjyys Tyydyttävä T1 kysyy tarvittaessa neuvoa Hyvä H2 vaatii työskentelyssään ohjausta pyrkii tarkoituksenmukaiseen työskentelyyn Kiitettävä K3 työskentelee oma-aloitteisesti ja yritteliäästi 2. TYÖMENETELMIEN, VÄLINEIDEN JA MATERIAALIN HALLINTA Mekaaniset asennukset Tyydyttävä T1 suorittaa komponenttien mekaanisen kiinnittämisen ja kytkee letkuja ja putkistoja huomioi puhtausvaatimukset Hyvä H2 tekee itsenäisesti komponenttien, letkujen ja putkistojen asennuksia Kiitettävä K3 suorittaa itsenäisesti laitteiden toiminnan vaatimat kytkennät ja tarvittavat säädöt Sähköasennukset Tyydyttävä T1 suorittaa ohjausjohtimien asennuksen opastettuna Hyvä H2 käyttää hyväksyttyjä kaapeleiden ja johtimien asennustapoja Kiitettävä K3 saa aikaan itsenäisesti oikeat ja siistit laite- ja johdinasennukset Työvälineiden käyttö Tyydyttävä T1 käyttää annettuja työvälineitä tarkoituksenmukaisesti niin, että ne eivät vahingoita komponentteja Hyvä H2 tekee tarkoituksen mukaiset työvälinevalinnat Kiitettävä K3 huoltaa ja pitää kunnossa työvälineitään Materiaalin hallinta Tyydyttävä T1 tunnistaa laitteissa käytettävien letkujen, putkien ja niiden liittimien materiaalit ja merkinnät valitsee ohjeiden mukaiset ohjausjohtimet ja liittimet Hyvä H2 tietää materiaalien valintaperusteet käsittelee materiaaleja oikein ja säästäväisesti Kiitettävä K3 ratkaisee materiaalivalintoja ennakoi materiaalitarpeen Pneumatiikka- asennukset Tyydyttävä T1 suorittaa komponenttien mekaanisen kiinnittämisen ja kytkee letkuja ja putkistoja huomioi puhtausvaatimukset Hyvä H2 tekee itsenäisesti komponenttien, letkujen ja putkistojen asennuksia Kiitettävä K3 suorittaa itsenäisesti laitteiden toiminnan vaatimat kytkennät ja tarvittavat säädöt 139

3. TYÖN PERUSTANA OLEVAN TIEDON HALLINTA Piirustusten ja ohjeiden ymmärtäminen Tyydyttävä T1 tuntee keskeisimmät pneumatiikan ja pneumatiikkalaitteiden ohjauksissa käytettävien komponenttien piirrosmerkit Hyvä H2 tuntee pneumatiikan ohjauslaitteiden ohjausten esitystavat Kiitettävä K3 selvittää piirustusten ja kaavioiden avulla laitteen toiminnan Laadun hallintataidot Tyydyttävä T1 tarvitsee ohjausta laatuvaatimusten tunnistamisessa Hyvä H2 tunnistaa työhön liittyvät laatuvaatimukset Kiitettävä K3 saa aikaan laadukkaan lopputuloksen Matematiikka ja luonnontieteet Tyydyttävä T1 ymmärtää pneumatiikkaan liittyvien fysikaalisten suureiden merkityksen Hyvä H2 päättelee fysikaalisten suureiden muutosten vaikutuksen työkohteessa Kiitettävä K3 tarkastelee tarvittaessa matematiikan avulla eri suureiden vaikutusta pneumatiikkalaitteiden toimintaan 4. ELINIKÄISEN OPPIMISEN AVAINTAIDOT Terveys, turvallisuus ja toimintakyky Tyydyttävä T1 noudattaa työhön liittyviä työturvallisuusohjeita Hyvä H2 työskentelee ergonomisesti oikein Kiitettävä K3 toimii aloitteellisesti kehittäen työympäristöään toimii aktiivisesti työkyvyn ylläpitämiseksi Oppiminen ja ongelmanratkaisu Tyydyttävä T1 oppii ohjauksen ja esimerkkien avulla Hyvä H2 ratkaisee ongelmia avustettuna ja arvioi tulosta Kiitettävä K3 ratkaisee työhön liittyvät ongelmat itsenäisesti ja arvioi kriittisesti työtään Vuorovaikutus ja yhteistyö Tyydyttävä T1 toimii ohjattuna ryhmän tai työparin jäsenenä Hyvä H2 osaa toimia työparin tai ryhmän jäsenenä Kiitettävä K3 osaa toimia vuorovaikutteisesti ja ottaa huomioon toiset työntekijät 140

Ammattietiikka Tyydyttävä T1 huolehtii jätteistä asianmukaisesti huolehtii työympäristön siisteydestä Hyvä H2 toimii ympäristönsuojelun periaatteiden mukaisesti huolehtii työpaikan siisteydestä ja koneiden huollosta Kiitettävä K3 toimii laatujärjestelmän mukaisesti Ammattitaidon osoittamistavat Opiskelija tai tutkinnon suorittaja osoittaa osaamisensa ammattiosaamisen näytössä tai tutkintotilaisuudessa asentamalla, käynnistämällä ja koekäyttämällä pneumatiikkajärjestelmän todellisessa työkohteessa. Työtä tehdään siinä laajuudessa, että osoitettava osaaminen vastaa kattavasti tutkinnon perusteissa määrättyjä ammattitaitovaatimuksia, arvioinnin kohteita ja kriteereitä. Ammattiosaamisen näyttöä tai tutkintotilaisuutta voidaan jatkaa toisessa työpaikassa/ työkohteessa tai ammatillisessa peruskoulutuksessa koulutuksen järjestäjän osoittamassa muussa paikassa niin, että osaamisen osoittamisen kattavuus varmistuu. Siltä osin kuin tutkinnon osassa vaadittavaa osaamista ei voida työtä tekemällä ammattiosaamisen näytössä tai tutkintotilaisuudessa kattavasti osoittaa, sitä täydennetään muulla osaamisen arvioinnilla. 2.33. Robotin käyttö, 15 osp Ammattitaitovaatimukset Opiskelija tai tutkinnon suorittaja osaa robotiikan perusteet ja käyttökohteet, robottien yleisimmät rakennetyypit ja toimintaperiaatteet eri apulaitteiden käyttökohteet ja mahdollisuudet ja osaa vaihtaa niitä tarvittaessa (kääntäjät, tarraimet, kiinnittimet, tarttujat jne.) robottiin liitettävät tehonsyötöt, pneumatiikan, sähkökäytöt ja tietoliikenneyhteydet, sekä tuntee niihin liittyvät turvallisuus- ja viranomaismääräykset robotin turvallinen peruskäyttö, pisteiden syöttäminen ja liikekäskyt, sekä työkalun ja työkohdekoordinaatiston määrittelyn hallita robottia ja ohjelmoida helppoja robottiohjelmia teollisuusroboteille, kopioida ja muokata valmiita ohjelmia sekä määrittää koordinaatistot hallitsee jonkin robottisolun päivittäisen käytön tuotannossa tietää robotin erilaiset ohjelmointitavat ja osaa testata ohjelmat käsiajona, automaattiajona tai simuloimalla laittaa robotin käyttövalmiiksi ja hallitsee sen perustoiminnot, käsiohjauksen ja ohjelmoinnin, uuden ohjelman syöttämisen ja vanhan ohjelman editoinnin ja lataamisen, sekä niihin liittyvät paikotukset ja koordinaatistojen muutokset ja koeajot lukea aliohjelmia ja toistokäskyjä käsiohjaimen näytöltä sekä ymmärtää niiden käyttökohteet ja toiminnan tunnistaa eri valmistajien robotit ja tietää niiden käyttöliittymien ja ohjelmointikielien eroavaisuuksia ottaa huomioon turvallisuusnäkökohdat robotin ohjelmoinnissa ja testauksessa ja noudattaa työ- ja sähkötyöturvallisuutta robotin käyttöympäristössä roboteissa ja robottisoluissa käytettävien antureiden ja mittalaitteiden toimintaperiaatteet konenäön soveltamisen periaatteet tunnistamisessa, paikoituksessa ja turvallisuudessa virheilmoitusten perusteella tehdä käyttäjän tehtävänä olevat korjaukset ja palauttaa robotti tuotantokäyttöön 141

suorittaa laitteiston käyttöhuoltoon kuuluvat tehtävät ja tietää tarkastettavat kohteet tulkita englanninkielisiä ohjekirjoja ja virheilmoituksia Arviointi 1. TYÖPROSESSIN HALLINTA Suunnitelmallinen työskentely Tyydyttävä T1 tarvitsee ohjausta Hyvä H2 etenee työssään itsenäisesti, mutta tarvitsee ohjausta alkuun pääsyssä tai työvaiheista toiseen siirryttäessä Kiitettävä K3 työskentelee suunnitelmallisesti Työkokonaisuuden hallinta Tyydyttävä T1 käyttää robottiasemaa, mutta tarvitsee ohjausta työskentelyssä ja ohjelmoinnissa Hyvä H2 käyttää itsenäisesti robottiasemaa, mutta tarvitsee jossakin kohdissa opastusta ohjelmointiin osaa selvittää asiat käyttöohjeiden avulla ja tarvittaessa kysyä apua Kiitettävä K3 pystyy palauttaa robotin häiriötilanteesta ja tekee tarvittavat korjaavat toimenpiteet pystyy itsenäisen työskentelyyn Aloitekyky ja yrittäjyys Tyydyttävä T1 työskentelee vastuuntuntoisesti Hyvä H2 työskentelee motivoituneesti ja yritteliäästi Kiitettävä K3 on aktiivinen ja aloitteellinen 2. TYÖMENETELMIEN, VÄLINEIDEN JA MATERIAALIN HALLINTA Robottiaseman käyttö Tyydyttävä T1 Pystyy käyttämään robottiasemaa, mutta joutuu kysymään neuvoa ongelmakohdissa Hyvä H2 käyttää itsenäisesti robottiasemaa tulkitsee virheilmoitukset ja suorittaa tarvittavat tarkastus- ja korjaustoimenpiteet tekee lähes itsenäisesti robottiaseman asetus-, valinta- ja säätötoimenpiteet Kiitettävä K3 pystyy palauttamaan robotin häiriötilanteesta ja tekee tarvittavat korjaavat toimenpiteet seuraa työnlaatua ja osaa tehdä oikeita johtopäätöksiä lopputuotteen laadun takaamiseksi 142

Robotin ohjelmointi Tyydyttävä T1 käyttää valmista robotin ohjelmaa Hyvä H2 ohjelmoi robottia käsiohjainta käyttäen perusliikekäskyillä Kiitettävä K3 ohjelmoi robotin ja simuloi ohjelman luo työkalupisteen ja käyttäjä koordinaatiston, sekä siirtää ohjelmaa koordinaatistossa 3. TYÖN PERUSTANA OLEVAN TIEDON HALLINTA Robotiikan perusteet Tyydyttävä T1 tunnistaa perusliikekäskyt Hyvä H2 tunnistaa koordinaatistot Kiitettävä K3 hyödyntää koordinaatistoja ja työkalupisteitä Teknologia ja tietotekniikka Tyydyttävä T1 omaa riittävät tietotekniset valmiudet ohjelmointiin Hyvä H2 omaa hyvät tietotekniset valmiudet ohjelmointiin Kiitettävä K3 omaa erittäin hyvät tietotekniset valmiudet ohjelmointiin 4. ELINIKÄISEN OPPIMISEN AVAINTAIDOT Terveys, turvallisuus ja toimintakyky Tyydyttävä T1 noudattaa työturvallisuusmääräyksiä ja robottiaseman käyttöturvallisuusohjeita Hyvä H2 varmistaa kaikissa tilanteissa robottiaseman toiminnan turvallisuuden Kiitettävä K3 huolehtii työympäristön työsuojelusta Oppiminen ja ongelmanratkaisu Tyydyttävä T1 tarvitsee ohjausta ja esimerkkejä Hyvä H2 ratkaisee ongelmia avustettuna Kiitettävä K3 ratkaisee työhön liittyviä ongelmia itsenäisesti Vuorovaikutus ja yhteistyö Tyydyttävä T1 kysyy neuvoa tarvittaessa Hyvä H2 toimii vuorovaikutteisesti Kiitettävä K3 keskustelee kehittävästi työstä Ammattietiikka Tyydyttävä T1 varmistaa ennen toimenpiteitä, että koneen särkymisvaaraa ei ole Hyvä H2 siistii robottiaseman jatkokäyttöä varten Kiitettävä K3 työskentelee huolellisesti ja tarkasti 143

Ammattitaidon osoittamistavat Opiskelija tai tutkinnon suorittaja osoittaa osaamisensa ammattiosaamisen näytössä tai tutkintotilaisuudessa käyttämällä ja ohjelmoimalla teollisuusrobottia työpaikalla tai mahdollisimman aidossa työympäristössä oppilaitoksessa. Ohjelmoinnin tulee sisältää tarvittavien koordinaatistojen asettamisen sekä robotin liikeratojen ja nopeuksien ohjelmoinnin. Ammattitaito osoitetaan myös apu-/oheislaitteiden kytkennässä ja robottiturvallisuudessa. Tutkintotilaisuuteen kuuluu aina ohjelman testaus ja käyttöönotto. Työtä tehdään siinä laajuudessa, että osoitettava osaaminen vastaa kattavasti tutkinnon perusteissa määrättyjä ammattitaitovaatimuksia, arvioinnin kohteita ja kriteereitä. Ammattiosaamisen näyttöä tai tutkintotilaisuutta voidaan jatkaa toisessa työpaikassa/ työkohteessa tai ammatillisessa peruskoulutuksessa koulutuksen järjestäjän osoittamassa muussa paikassa niin, että osaamisen osoittamisen kattavuus varmistuu. Siltä osin kuin tutkinnon osassa vaadittavaa osaamista ei voida työtä tekemällä ammattiosaamisen näytössä tai tutkintotilaisuudessa kattavasti osoittaa, sitä täydennetään muulla osaamisen arvioinnilla. 2.34. Sosiaalinen ja kulttuurinen osaaminen, 7 osp Tutkinnon osan tulee sisältää osaamistavoitteita vähintään yhdeltä siihen kuuluvalta osa-alueelta tai useammalta osa-alueelta siten, että opiskelijalle kertyy yhteensä 7 osaamispisteen edestä sosiaalista ja kulttuurista osaamista. Sosiaalinen ja kulttuurinen osaaminen -tutkinnon osaan voidaan sisällyttää muiden yhteisten tutkinnon osien osa-alueiden valinnaisia osaamistavoitteita. Nämä osaamistavoitteet voivat olla myös koulutuksen järjestäjän päättämiä yhteisten tutkinnon osien osa-alueiden valinnaisia osaamistavoitteita tai opiskelijan aikaisemmin hankkimaa osaamista, joka tukee tutkinnon osan ja sen osa-alueiden osaamistavoitteita. Kulttuurien tuntemus Kulttuurien tuntemus Valinnaiset osaamistavoittet, 3 osp Opiskelija osaa toimia tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden periaatteita noudattaen ja edistää omalta osaltaan tasa-arvoa ja kaikkien yhdenvertaista kohtelua osaa toimia, käyttäytyä ja pukeutua tilanteen mukaisesti ja työkulttuurin edellyttämällä tavalla osaa tunnistaa eri kulttuurien peruspiirteitä ja kulttuurista monimuotoisuutta omalla alallaan osaa ottaa huomioon eri kulttuuriryhmien keskeiset traditiot ja niiden vaikutukset toimintaan omalla alallaan osaa välittää oman alan historiaa, perinteitä ja muuttuneita käytäntöjä sekä vertailla niitä muiden kulttuurien piirteisiin. 144

Arviointi ARVIOINNIN KOHTEET Tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden periaatteiden noudattaminen Tyydyttävä T1 kunnioittaa kulttuurista moninaisuutta ja ihmisoikeuksia sekä toimii oikeudenmukaisesti Hyvä H2 edistää toiminnallaan yksilöiden ja ihmisryhmien kulttuuristen arvojen, uskomusten ja näkemysten vuorovaikutusta ja ymmärrystä Kiitettävä K3 toimii kulttuurienvälisissä ristiriitatilanteissa eettisesti kestävällä tavalla hyödyntämällä hankkimaansa tietoa ihmisryhmien erilaisista elämänmuodoista Tehtävän mukaisen toimintakulttuurin toteuttaminen Tyydyttävä T1 tunnistaa työtehtävän edellyttämän pukeutumisen, käyttäytymisen ja toiminnan vaatimukset Hyvä H2 ottaa pukeutumisessa, käyttäytymisessä ja toiminnassaan omaaloitteisesti huomioon työpaikan toimintakulttuurin vaatimukset Kiitettävä K3 kehittää päivittäisissä työtehtävissään työpaikan toimintakulttuurin edellyttämiä toimintatapoja ja -käytäntöjä Kulttuurien peruspiirteiden ja monimuotoisuuden tunnistaminen Tyydyttävä T1 havaitsee arkipäivän elämään liittyviä kulttuurisia käytäntöjä ja huomaa niiden vaikutuksia toiminnassa Hyvä H2 tunnistaa kulttuurisen monimuotoisuuden ja sen vaikutuksia toimintatapoihin Kiitettävä K3 tunnistaa omaehtoisesti kulttuurista monimuotoisuutta ja toimii luontevasti ja aloitteellisesti kulttuurienvälisissä tilanteissa Kulttuurien erityispiirteiden huomioon ottaminen Tyydyttävä T1 toimii työssään ohjattuna erilaisten kulttuuristen käytäntöjen edellyttämällä tavalla Hyvä H2 ottaa huomioon työtehtävissään kulttuurisen monimuotoisuuden edellyttämät toimintatavat Kiitettävä K3 ottaa omassa toiminnassaan huomioon kulttuurisen monimuotoisuuden ja kehittää sen pohjalta toimintaansa Perinteiden ja käytäntöjen kehittäminen Tyydyttävä T1 havaitsee muutoksia oman alan käytännöissä ja tunnistaa erilaisia kulttuurisia ongelmanratkaisutapoja. Hyvä H2 tunnistaa oman alan historiaa, lähestymistapoja ja käytäntöjä sekä vertailee niitä eri kulttuurien kesken. Kiitettävä K3 kehittää oman alansa käytäntöjä ja lähestymistapoja perinteiden ja kulttuurivaikutteiden pohjalta. 145

Taide ja kulttuuri Taide ja kulttuuri Valinnaiset osaamistavoittet, 3 osp Opiskelija osaa tunnistaa taiteen ja kulttuurin eri ilmenemismuotoja ja hyödyntää niitä osaa tutkia, ilmaista ja tulkita kulttuurista todellisuutta (esimerkiksi musiikin, tanssin, teatterin, kirjallisuuden, median, kuvataiteen tai käsityön keinoin) osaa arvioida ja soveltaa monimuotoista suomalaista kulttuuriperintöä ja oman alan vakiintuneita käytäntöjä osaa noudattaa kulttuurisesti kestävän kehityksen periaatteita ja ymmärtää valintojensa kulttuuriset vaikutukset osaa kehittää taiteelle ominaisten esittämisen tapojen ja materiaalien, oman ilmaisun, suunnitteluprosessien, palvelu- ja tuotemuotoilun ja estetiikan tuntemustaan omalla alallaan ja soveltaa hankkimaansa taiteen ja kulttuurin osaamistaan omassa työssään. Arviointi ARVIOINNIN KOHTEET Taiteen ja kulttuurin tunnistaminen ja hyödyntäminen Tyydyttävä T1 osallistuu taide- ja kulttuuritapahtumiin Hyvä H2 ylläpitää oppilaitoksen kulttuuria, ja sen esteettistä ilmettä sekä osallistuu jonkun tapahtuman järjestämiseen Kiitettävä K3 uudistaa oppilaitoksen kulttuuria hyödyntämällä taiteen lähestymistapoja tai osallistumalla yhteisten tapahtumien järjestämiseen Oma tuottaminen ja tulkitseminen Tyydyttävä T1 osallistuu ohjattuna ajatuksiaan ja kokemuksiaan esittävän teoksen toteuttamiseen ja tulkintaan Hyvä H2 suunnittelee, toteuttaa ja arvioi ajatuksiaan, kokemuksiaan ja tutkimuksiaan esittävän teoksen Kiitettävä K3 suunnittelee, kehittää, toteuttaa ja arvioi kokemuksiaan ja tutkimuksiaan esittävän teoksen Kulttuuriperinnön soveltaminen Tyydyttävä T1 tunnistaa monimuotoista kulttuuriperintöä ja käyttää sitä omassa tuottamisessa ja toiminnassa Hyvä H2 välittää eteenpäin kulttuuriperintöä hyödyntämällä sitä aktiivisesti omassa tuottamisessa ja toiminnassa Kiitettävä K3 kehittää kulttuuriperintöä tuottamalla siihen omaan ideointiin ja arviointiin perustuvaa uutta sisältöä 146

Kestävän kehityksen periaatteiden noudattaminen Tyydyttävä T1 tunnistaa kestävän kehityksen osa-alueet ja perustaa omat ratkaisunsa elinkaariajattelulle Hyvä H2 tiedostaa kestävän kehityksen periaatteet ja elinkaariajattelun vaatimukset sekä ottaa niitä aktiivisesti huomioon valintoja tehdessään Kiitettävä K3 toimii johdonmukaisesti kestävän kehityksen periaatteiden ja elinkaariajattelun vaatimusten mukaisesti valintoja tehdessään Suunnitteluprosessin toteuttaminen Tyydyttävä T1 suunnittelee, toteuttaa ja arvioi ohjattuna teoksen, tuotteen tai palvelun muotoilun prosessia. Hyvä H2 suunnittelee, toteuttaa ja arvioi ja edelleen kehittää teoksen, tuotteen tai palvelun muotoilun prosessia. Kiitettävä K3 kerää taustatietoa, suunnittelee, seuraa toteutusta, arvioi ja kehittää edelleen aktiivisesti teoksen, tuotteen tai palvelun muotoilun prosessia. Etiikka Etiikka Valinnaiset osaamistavoittet, 3 osp Opiskelija pohtii arvojen, normien ja katsomusten merkitystä omassa elämässään ja ihmisten välisissä suhteissa osaa arvioida ihmisoikeuksien, oikeudenmukaisuuden ja kestävän kehityksen vaikutuksia oman alan kannalta osaa hankkia tietoa oman alan ja muiden alojen ammattieettisestä tietoperustasta tunnistaa eettisiä tilanteita ja osaa toimia eettisten periaatteiden mukaisesti osaa tunnistaa omien ja toisten arvojen merkitystä työtilanteissa sekä osaa ratkaista oman alan työelämän arvo- ja normiristiriitoja. Arviointi ARVIOINNIN KOHTEET Eettisten kysymysten pohtiminen Tyydyttävä T1 keskustelee ohjattuna omaan elämäänsä ja ihmissuhteisiinsa liittyvistä arvoista sekä eettisistä ja katsomuksellisista kysymyksistä Hyvä H2 keskustelee eettisistä, katsomuksellisista sekä omaan elämäänsä ja ihmissuhteisiinsa liittyvistä kysymyksistä ja arvoista Kiitettävä K3 pohtii arvojen, normien ja erilaisten katsomusten merkitystä omassa elämässään, ihmisten välisissä suhteissa, työelämässä ja yhteiskunnassa 147

Arvojen vaikutusten arvioiminen Tyydyttävä T1 osoittaa tuntevansa keskeiset kansainväliset ihmisoikeussopimukset sekä niiden Suomea koskevat sitoumukset Hyvä H2 tunnistaa oman alansa eettisiä kysymyksiä ihmisoikeuksien, oikeudenmukaisuuden ja kestävän kehityksen kannalta Kiitettävä K3 arvioi työelämän ja oman alansa eettisiä kysymyksiä ihmisoikeuksien, oikeudenmukaisuuden ja kestävän kehityksen kannalta Ammattieettisen tietoperustan hakeminen Tyydyttävä T1 hakee ohjattuna tietoa oman alansa eettisistä kysymyksistä ja hyödyntää tietoperustaa tutuissa tilanteissa Hyvä H2 hankkii tietoa oman alansa ja muiden alojen ammattieettisestä tietoperustasta ja hyödyntää sitä omassa elämässään ja työssään Kiitettävä K3 vertailee tietoa oman alan ja muiden alojen ammattieettisestä tietoperustasta ja hyödyntää sitä työnsä ammatillisena voimavarana Eettisten tilanteiden tunnistaminen ja eettisesti toimiminen Tyydyttävä T1 toimii hyvien tapojen mukaisesti ja vastuullisesti työssään ja sen ongelmatilanteissa, mutta tarvitsee tukea ja ohjausta uusissa tilanteissa Hyvä H2 toimii vastuullisesti ja eettisesti työnsä ja työelämän erilaisissa tilanteissa sekä käyttäytyy työssään ja ihmissuhteissaan hyvien tapojen mukaisesti Kiitettävä K3 toimii itsenäisesti osoittaen rehellisyyttä ja vastuullisuutta, kunnioittaa toisten näkemyksiä ja osaa perustella toimintansa eettistä perustaa Arvojen tunnistaminen ja arvo- ja normiristiriitojen käsitteleminen työssä Tyydyttävä T1 osaa ohjattuna havaita ammattinsa eettisiä ongelmatilanteita ja ratkaisee yhdessä yhteisönsä jäsenten kanssa työhönsä liittyviä arvo- ja normiristiriitoja eettisesti. Hyvä H2 tunnistaa ammattinsa eettisiä ongelmatilanteita ja hakee niihin ratkaisua yhdessä muiden kanssa sekä arvioi ratkaisun vaikutuksia keskeisten osapuolten näkökulmista. Kiitettävä K3 osaa tehdä ratkaisuehdotuksia työelämän arvo- ja normiristiriitoihin eettisesti hyväksyttävällä tavalla. Psykologia Psykologia Valinnaiset osaamistavoittet, 3 osp Opiskelija osaa havainnoida ja ymmärtää ihmisen toimintaan vaikuttavia psykologisia tekijöitä 148

osaa hyödyntää kehityspsykologista tietoa työssään erilaisissa vuorovaikutus- ja ryhmätilanteissa osaa selittää omaa ja muiden käyttäytymistä psykologisen tiedon avulla osaa toimia psyykkistä hyvinvointiaan ja oman alan työtehtävistä suoriutumista edistävästi osaa arvioida työhönsä liittyviä ihmissuhde- ja asiakaspalvelutilanteita ja toimia psykologista tietoa käyttäen. Arviointi ARVIOINNIN KOHTEET Havainnoiminen ja toiminnan ymmärtäminen Tyydyttävä T1 tuntee psykologian keskeisiä käsitteitä ja ymmärtää niiden yhteyden ihmisen toimintaan Hyvä H2 käyttää psykologista tietoa ihmisten toiminnan ymmärtämisessä tavallisissa arki- ja työelämän tilanteissa Kiitettävä K3 soveltaa kognitiivisen psykologian ja persoonallisuuspsykologian tietoa tavallisiin työelämän tilanteisiin ja selittää niiden avulla sekä omaa että muiden ihmisten toimintaa Psykologisen tiedon hyödyntäminen Tyydyttävä T1 soveltaa keskeisintä tietoa yksilön psyykkisen kehityksen perustana olevista psykologisista, biologisista ja sosiaalisista tekijöistä Hyvä H2 havainnoi ja ymmärtää psyykkisen kehityksen perustana olevien tekijöiden välisiä yhteyksiä eri elämänvaiheissa ja eriikäisinä Kiitettävä K3 ymmärtää yksilön psyykkisen kehityksen mahdollisia ongelmia ja ymmärtää, että kehitykseen voidaan vaikuttaa Psyyken vaikutuksen huomioiminen käyttäytymiseen Tyydyttävä T1 ottaa huomioon motivaation, tunteiden ja sitoutumisen merkityksen omaan suoriutumiseensa Hyvä H2 toimiessaan erilaisten ihmisten kanssa työ- ja opiskeluyhteisössään ymmärtää motivaation ja sitoutumisen vaikutuksen työsuorituksiin Kiitettävä K3 tiedostaa omia ja toisten tunteita sekä hallitsee työelämässä tunteitaan ja asenteitaan tilanteen vaatimalla tavalla Psyykkisen työ- ja toimintakyvyn ylläpitäminen Tyydyttävä T1 edistää ohjatusti psyykkistä työ- ja toimintakykyään Hyvä H2 tietää psyykkisen hyvinvoinnin ylläpitämisen keinoja ja vaikuttaa työyhteisön hyvinvointiin myönteisellä tavalla Kiitettävä K3 tiedostaa omaan jaksamiseensa ja stressinhallintaan vaikuttavia psyykkisiä tekijöitä sekä osaa vaikuttaa niihin jaksamistaan edistävästi 149

Toimiminen ihmissuhde- ja vuorovaikutustilanteissa Tyydyttävä T1 käyttää psykologista tietoa toimiessaan työpaikan tavanomaisissa asiakaspalvelu- ja vuorovaikutustilanteissa. Hyvä H2 tietää roolien, normien ja ryhmädynamiikan merkityksen ihmisten välisessä toiminnassa sekä tunnistaa erilaisia johtamistapoja ja niiden vaikutusta työkulttuuriin. Kiitettävä K3 soveltaa psykologista tietoa toimiessaan työpaikan eri rooleissa ja toimii yhteistyökykyisesti erilaisista yhteiskunnallisista oloista ja kulttuuritaustoista lähtöisin olevien ihmisten kanssa. Ympäristöosaaminen Ympäristöosaaminen Valinnaiset osaamistavoittet, 3 osp Opiskelija osaa noudattaa ympäristölainsäädäntöä sekä toimia oman alan laatu-, ympäristö- ja turvallisuusjärjestelmien ja kestävän kehityksen periaatteiden mukaisesti hallitsee ammattitaidon kannalta keskeisten tuotteiden elinkaaren osaa toimia luonnon monimuotoisuuden säilyttäen osaa sopeutua ilmastonmuutokseen työ- ja toimintatapavalinnoilla osaa edistää energia- ja materiaalitehokkuutta ja ehkäisee jätteiden syntyä osaa omassa toiminnassaan ottaa huomioon mahdolliset ympäristövaikutukset, kuten päästöt ilmaan, veteen tai maaperään osaa lajitella jätteet ja hyödyntää kierrätyksen mahdollisuudet omalla alallaan. 150

Arviointi ARVIOINNIN KOHTEET Lainsäädännön, turvallisuusjärjestelmien ja kestävän kehityksen periaatteiden noudattaminen Tyydyttävä T1 noudattaa ohjattuna keskeisiä ympäristöön liittyviä säädöksiä, määräyksiä ja ohjeita toimii ohjattuna ympäristö-, laatu- ja turvallisuusjärjestelmien mukaisesti ei vahingoita toiminnallaan ympäristöä toimii ohjattuna ekotehokkaasti vaalii ohjattuna kulttuuriperintöä ammatissaan toimii työssään suvaitsevasti Hyvä H2 noudattaa keskeisiä ympäristöön liittyviä säädöksiä, määräyksiä ja ohjeita toimii ympäristö-, laatu- ja turvallisuusjärjestelmien mukaisesti perustaa toimintansa ympäristön kunnioittamiseen toimii ekotehokkaasti vaalii kulttuuriperintöä ammatissaan kunnioittaa kanssaihmisten arvoja ja oikeuksia Kiitettävä K3 noudattaa keskeisiä ympäristöön liittyviä säädöksiä, määräyksiä ja ohjeita sekä ennakoi tulevia muutoksia osallistuu aktiivisesti työpaikkansa ympäristö-, laatu- ja turvallisuusjärjestelmien rakentamiseen ja/tai kehittämiseen perustaa toimintansa esimerkilliseen ympäristön kunnioittamiseen toimii ekotehokkuutta edistäen osallistuu aktiivisesti lähiympäristönsä kulttuuriperinnön vaalimiseen ja edistää sitä ammatissaan kunnioittaa kanssaihmisten arvoja ja oikeuksia ja pyrkii noudattamaan tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden periaatteita Elinkaariajattelun toteuttaminen Tyydyttävä T1 valitsee ohjattuna sellaisia tuotteita ja palveluita, jotka elinkaarivaikutuksiltaan rasittavat vähän luonnon kantokykyä Hyvä H2 valitsee sellaisia tuotteita ja palveluita, jotka elinkaarivaikutuksiltaan rasittavat vähän luonnon kantokykyä Kiitettävä K3 valitsee sellaisia tuotteita ja palveluita, jotka elinkaarivaikutuksiltaan rasittavat vähän luonnon kantokykyä sekä perustelee valintansa Luonnon monimuotoisuuden säilyttäminen Tyydyttävä T1 pyrkii toiminnallaan luonnon monimuotoisuuden säilyttämiseen Hyvä H2 pyrkii aktiivisesti toiminnallaan luonnon monimuotoisuuden säilyttämiseen Kiitettävä K3 edistää toiminnallaan luonnon monimuotoisuuden säilyttämistä 151

Ilmastonmuutokseen sopeutuminen Tyydyttävä T1 valitsee ohjattuna työ- ja toimintatavat, joilla sopeutuminen ilmastonmuutokseen on mahdollista Hyvä H2 valitsee työ- ja toimintatavat, joilla sopeutuminen ilmastonmuutokseen on mahdollista Kiitettävä K3 edistää sellaisten työ- ja toimintatapojen käyttöä, joilla sopeutuminen ilmastonmuutokseen on mahdollista Energia- ja materiaalitehokkuuden edistäminen sekä jätteiden synnyn ehkäiseminen Tyydyttävä T1 valitsee ohjattuna energiatehokkuutta edistäviä välineitä ja materiaaleja huomioi ohjattuna materiaalitehokkuuden valinnoissaan ehkäisee ohjattuna jätteiden syntyä tavanomaisissa työtehtävissä Hyvä H2 valitsee energiatehokkuutta edistäviä välineitä ja materiaaleja huomioi materiaalitehokkuuden valinnoissaan ehkäisee jätteiden syntyä Kiitettävä K3 edistää energiatehokasta välineiden ja materiaalien käyttöä edistää tehokasta materiaalien käyttöä toimii aktiivisesti jätteiden synnyn ehkäisemiseksi Toiminnan ympäristövaikutuksien huomioon ottaminen Tyydyttävä T1 tunnistaa ohjattuna toiminnot, jotka saattavat aiheuttaa päästöjä ilmaan, veteen tai maaperään havaitsee työssään tavallisimpia ympäristöriskitekijöitä ja löytää niihin ohjattuna ratkaisuehdotuksia pyrkii toiminnallaan estämään päästöjen syntymistä Hyvä H2 tunnistaa toiminnot, jotka saattavat aiheuttaa päästöjä ilmaan, veteen tai maaperään havaitsee työssään tavallisimpia ympäristöriskitekijöitä ja löytää niihin ratkaisuehdotuksia ohjaa omalla esimerkillään estämään päästöjen syntymistä Kiitettävä K3 ennakoi toiminnot, jotka saattavat aiheuttaa päästöjä ilmaan, veteen tai maaperään havaitsee työssään tavallisimpia ympäristöriskitekijöitä ja löytää niihin ratkaisuja ohjaa aktiivisesti omalla esimerkillään estämään päästöjen syntymistä 152

Jätteiden lajittelu ja kierrätys Tyydyttävä T1 tunnistaa ohjeiden mukaisesti tutut jätejakeet lajittelee syntyvän jätteen ohjatusti tavanomaisissa työtehtävissä ja pyrkii hyödyntämään kierrätyksen mahdollisuudet arvioi ohjattuna kustannussäästöjä. Hyvä H2 tunnistaa jätejakeet lajittelee jätteet ohjeiden mukaan ja hyödyntää kierrätyksen mahdollisuudet arvioi kustannussäästöjä. Kiitettävä K3 tunnistaa itsenäisesti jätejakeet lajittelee jätteet ja etsii uusia kierrätyksen mahdollisuuksia ohjaa kustannussäästöihin. 2.35. Teräsrakenne- ja levytyöt, 15 osp Ammattitaitovaatimukset Opiskelija tai tutkinnon suorittaja osaa lukea työpiirustuksia, kokoonpanopiirustuksia ja osaluetteloita laatia työsuunnitelman, oikean kokoonpanojärjestyksen ja valita valmistusmenetelmät teräsrakennetöissä tarvittavat hitsausprosessit (puikko-, MIG/MAG- hitsaus) tunnistaa levyjen-, muototerästen ja putkien koko- ja materiaalimerkinnät valmistaa laippoja sekä tehdä kiinnityspulttireikiä poraamalla ja lävistämällä katkaista, leikata, taivuttaa ja pyöristää levyjä ja muototeräksiä laskea taivutettujen osien oikaistun pituuden käsivaraisen termisen leikkauksen ja ohjainapuvälineiden käyttö selvittää työpiirustuksista hitsausliitosten railotyypit ja valmistaa railot hiomalla, polttoleikkaamalla ja railonvalmistuskoneilla tehdä teräsrakenteiden muotoilu-, taivutus- ja oikaisutöitä hydraulisilla puristimilla ja taivutusvalssaimilla levyjen, muototerästen, palkkien, pilareiden ja ristikkorakenteiden kylmä- ja kuumaoikaisun teoreettiset ja menetelmälliset perusteet levy- ja kotelopalkkien teon perusasiat käyttää ohjaimia ja kiinnitysvälineitä oikein mitata esiasettelussa ja kiinnityksessä asento- ja rakennemitat silloittaa rakenneosat niin että riittävä rakennelujuus saavutetaan tehdä tarkistusmittaukset ja varmistaa, että rakenne vastaa piirustuksissa annettuja mittaja muotovaatimuksia materiaalien oikea varastointi, käsittely ja korroosion esto käyttää puomi- ja siltanostureita ja osaa tehdä nostot ja siirrot turvallisesti käyttäen oikeita välineitä voimassa olevan standardin EN 5817 määrittelemät hitsaukselle asetetut laatuvaatimukset voimassa olevan standardin EN 15609-1 mukaiset hitsausohjeet (WPS) hitsata voimassa olevan standardin EN 9606-1 mukaisen pienahitsauskokeen levy/levy (FW) asennoissa PB ml ja PD tai PF (sl tai ml) valitsemallaan prosessilla tietää rakennusten teräsosien valmistuksessa käytettävän voimassa olevan standardin EN 1090-2 keskeiset sisällön vaatimukset konepajavalmistuksessa hallitsee henkilökohtaisten suojaimien käytön, sekä työmaalla työhönsä vaikuttavat määräykset pystyy tulkitsemaan englanninkielisiä käyttö-, huolto- ja kokoonpano-ohjeita, sekä selviytyy työtilanteista englannin kielellä toimia työryhmän jäsenenä ottaen huomioon työturvallisuusasiat ja pitää huolta työympäristönsä siisteydestä ja järjestyksestä 153

Arviointi 1. TYÖPROSESSIN HALLINTA Suunnitelmallisuus Tyydyttävä T1 tarvitsee ohjausta kokoonpanojärjestyksen ja valmistusmenetelmien valinnassa Hyvä H2 laatii työsuunnitelman Kiitettävä K3 laatii työsuunnitelman ja valitsee oikeat valmistusmenetelmät ja kokoonpanojärjestyksen Työn kokonaisuuden hallinta Tyydyttävä T1 valmistaa työpiirustuksen mukaisen työkokonaisuuden, mutta tarvitsee työn kuluessa ohjausta Hyvä H2 valmistaa työpiirustuksen mukaisen työkokonaisuuden, mutta tarvitsee ohjausta joissain ongelmakohdissa Kiitettävä K3 tekee itsenäisesti työpiirustuksen mukaisen työkokonaisuuden Aloitekyky ja yrittäjyys Tyydyttävä T1 kysyy tarvittaessa neuvoa Hyvä H2 on oma-aloitteinen ja pyrkii työskentelemään joutuisasti Kiitettävä K3 työskentelee itsenäisesti ja joutuisasti 2. TYÖMENETELMIEN, VÄLINEIDEN JA MATERIAALIN HALLINTA Levytyökoneiden käyttö Tyydyttävä T1 käyttää levytyökoneita sekä osaa pyöristää ja särmätä työkappaleita, joissa on karkeat työtapakohtaiset toleranssit Hyvä H2 käyttää levytyökoneita sekä osaa pyöristää ja särmätä työkappaleita työpiirustusten mukaan Kiitettävä K3 osaa tehdä tarvittaessa tai oman harkinnan mukaan levytyökoneisiin myös tavallisesta poikkeavat asetukset ja säädöt Polttoleikkaus Tyydyttävä T1 osaa polttoleikkauksen turvallisen suoritustekniikan Hyvä H2 tekee polttoleikkauksen suoritusteknisesti oikein, mutta viimeistelytyön osuus jää suureksi Kiitettävä K3 tekee siistin polttoleikkausjäljen 154

Hitsaus Tyydyttävä T1 osaa käyttämänsä hitsausprosessin suoritustekniset perusteet ja käyttää hitsauskonetta niin, että pystyy kaikissa tilanteissa lähes itsenäisesti suorittamaan tarvittavat säätötoimenpiteet hitsaa silmämääräisesti arvioitavan pienahitsauskokeen (FW) asennossa PA Hyvä H2 tekee itsenäisesti tarvittavat hitsauksen edellyttämät valinnat ja säätötoimenpiteet ja osaa hitsata laatukriteerit täyttäviä hitsejä erilaisissa hitsausasennoissa hitsaa silmämääräisesti arvioitavan pienahitsauskokeen (FW) asennoissa PA ja PB ml Kiitettävä K3 osaa päätellä kiinnittimien ja ohjainten tarpeita hitsaa silmämääräisesti arvioitavan pienahitsauskokeen (FW) asennoissa PB ml ja PD tai PF (sl tai ml) Työkappaleen viimeistely Tyydyttävä T1 osaa ohjattuna viimeistellä työkappaleen Hyvä H2 tietää korroosioneston periaatteet ja osaa viimeistellä työkappaleen annettujen ohjeiden mukaan, mutta vaatii ohjausta Kiitettävä K3 osaa viimeistellä itsenäisesti työkappaleen Työvälineiden käyttö Tyydyttävä T1 käyttää työvälineitä tarkoituksenmukaisesti Hyvä H2 tekee tarkoituksenmukaiset työvälinevalinnat Kiitettävä K3 valitsee tarkoituksenmukaisimmat käsityövälineet ja mittavälineet käyttää työvälineitä tehokkaasti Materiaalin hallinta Tyydyttävä T1 tunnistaa eri materiaaleja ja käsittelee niitä oikein Hyvä H2 pystyy työpiirustuksen perusteella ohjatusti valitsemaan työhönsä soveltuvat materiaaliaihiot tunnistaa eri standardien materiaalimerkinnät Kiitettävä K3 pystyy työpiirustuksen perusteella itsenäisesti valitsemaan materiaalit ennakoi materiaalitarpeen ja huolehtii asianmukaisesta varastoinnista Mittaukset Tyydyttävä T1 osaa pituusmittaukset työntö- ja rullamitalla. Hyvä H2 osaa tehdä ristimittauksia ja muita tarkistusmittauksia työn kuluessa. Kiitettävä K3 osaa tehdä valmiin työn tarkastusmittaukset niin, että osaa tulkita ristimittauksella saamiaan tuloksia ja arvioida mittaustulosten oikeellisuutta. 155

3. TYÖN PERUSTANA OLEVAN TIEDON HALLINTA Piirustusten ymmärtäminen Tyydyttävä T1 tuntee keskeisimmät konepiirustuksen kuvannot ja valmistuksessa käytettävät piirrosmerkit Hyvä H2 osaa hitsauksen ja koneenpiirustuksen piirrosmerkit ja esitystavat ymmärtää työpiirustukset Kiitettävä K3 osaa hitsauksen ja koneenpiirustuksen piirrosmerkit ja osaa itsenäisesti tulkita ja soveltaa niitä työssään Työhön liittyvien ohjeiden ymmärtäminen Tyydyttävä T1 ymmärtää työohjeita, tuntee hitsausohjeen (WPS) ja EN 1090-2 standardin vaatimukset valmistustöissä Hyvä H2 tuntee teräslaatumerkinnät ja levyjen, rakenneputkien ja muototerästen kokomerkinnät Kiitettävä K3 osaa tarvittaessa oma-aloitteisesti soveltaa työohjeita Laadunhallinta Tyydyttävä T1 tarvitsee ohjausta laatuvaatimusten tunnistamisessa Hyvä H2 tunnistaa laatuvaatimukset Kiitettävä K3 osaa korjata työsuoritustaan laatuvaatimusten mukaisesti Matematiikan ja luonnontieteiden taidot Tyydyttävä T1 osaa laskea lieriön ja särmättävän kappaleen oikaistun pituuden Hyvä H2 laskea levymäisten ja lieriömäisten kappaleiden tilavuuksia Kiitettävä K3 osaa laskea kolmion kulmia ja sivun pituuksia trigonometrisilla funktioilla ja osaa matematiikkaa ja trigonometriaa niin, että pystyy laskemaan pyöristyssäteitä, kulmia ja oikaistuja pituuksia 4. ELINIKÄISEN OPPIMISEN AVAINTAIDOT Terveys, turvallisuus ja toimintakyky Tyydyttävä T1 noudattaa työturvallisuusmääräyksiä ja -ohjeita Hyvä H2 työskentelee ergonomisesti oikein Kiitettävä K3 pitää työpaikkansa siistinä ja järjestyksessä Oppiminen ja ongelmanratkaisu Tyydyttävä T1 tarvitsee ohjausta ja esimerkkejä Hyvä H2 etsii tietoa ja ratkaisee ongelmia avustettuna Kiitettävä K3 ratkaisee työhön liittyvät ongelmat itsenäisesti 156

Vuorovaikutus ja yhteistyö Tyydyttävä T1 kysyy neuvoa tarvittaessa Hyvä H2 on joustava ja yhteistyökykyinen Kiitettävä K3 on aktiivinen ja toimii vuorovaikutteisesti työtä edistäen Ammattietiikka Tyydyttävä T1 käyttää työvälineitä niin, että ne eivät vahingoita käytettävää materiaalia Hyvä H2 työskentelee vastuuntuntoisesti ja huolehtii työvälineiden ja koneiden kunnosta Kiitettävä K3 työskentelee huolellisesti ja tarkasti Ammattitaidon osoittamistavat Opiskelija tai tutkinnon suorittaja osoittaa osaamisensa ammattiosaamisen näytössä tai tutkintotilaisuudessa hitsaamalla ammattitaitovaatimuksissa määritellyt hitsauskokeet ja valmistamalla työpiirustusten mukaan jonkin levy- ja teräsrakennetyökokonaisuuden tai osakokonaisuuksia työpaikalla. Valmistetava työ tulee olla selkeästi vaativampi kuin tutkintonimikekohtaisessa osiossa ja sen pitää sisältää teräsrakenteita. Hitsauskokeen tulee olla toisenlainen kuin levy- ja hitsaustöissä tai Alumiinin ja ruostumattoman teräksen hitsauksen tutkinnon osissa on jo suoritettu. Työtä tehdään siinä laajuudessa, että osoitettava osaaminen vastaa kattavasti tutkinnon perusteissa määrättyjä ammattitaitovaatimuksia, arvioinnin kohteita ja kriteereitä. Ammattiosaamisen näyttöä tai tutkintotilaisuutta voidaan jatkaa toisessa työpaikassa/ työkohteessa tai ammatillisessa peruskoulutuksessa koulutuksen järjestäjän osoittamassa muussa paikassa niin, että osaamisen osoittamisen kattavuus varmistuu. Siltä osin kuin tutkinnon osassa vaadittavaa osaamista ei voida työtä tekemällä ammattiosaamisen näytössä tai tutkintotilaisuudessa kattavasti osoittaa, sitä täydennetään muulla osaamisen arvioinnilla. 2.36. Työpaikkaohjaajaksi valmentautuminen, 5 osp Ammattitaitovaatimukset Opiskelija osaa tunnistaa työpaikalla työssäoppimiseen tai ammattiosaamisen näyttöön sopivat työtehtävät ja selvittää niiden arvioinnin kohteet ja arviointikriteerit neuvotella työyhteisössä työssäoppimisen ja ammattiosaamisen näyttöjen toteuttamisesta valmistella yhteistyössä opettajan ja työpaikkaohjaajan kanssa työssäoppimisen ja ammattiosaamisen näytön suunnitelmia perehdyttää muita opiskelijoita työpaikalla tai oppilaitoksissa tehtäviin töihin, toimintatapoihin ja sääntöihin esitellä alansa työ- ja koulutusmahdollisuuksia esimerkiksi työelämään tutustumisjaksolla oleville opiskelijoille käydä ohjauskeskusteluja, kehittää toimintaansa palautteen perusteella ja sovitella näkemyseroja toimia erilaisten oppijoiden ja työtovereiden kanssa vastaanottaa ja antaa kehittävää palautetta itsearvioida työssäoppimisen ja ammattiosaamisen näyttöään ennalta sovittujen arvioinnin kohteiden ja arviointikriteereiden mukaan 157

arvioida työhönsä liittyvät työturvallisuusriskit sekä hän osaa toimia ja ohjata myös muita toimimaan työturvallisuusohjeiden mukaisesti. Arviointi TYÖPROSESSIN HALLINTA Oman työn suunnittelu ja suunnitelmien tekeminen Tyydyttävä T1 valmistelee ohjattuna työssäoppimisen ja ammattiosaamisen näytön suunnitelmia Hyvä H2 valmistelee annettujen ohjeiden mukaan työssäoppimisen ja ammattiosaamisen näytön suunnitelmia Kiitettävä K3 valmistelee itsenäisesti ja aloitteellisesti työssäoppimisen ja ammattiosaamisen näyttöjen suunnitelmaa Työn kokonaisuuden hallinta Tyydyttävä T1 tarvitsee ajoittaista ohjausta Hyvä H2 tekee annetut tehtävät omatoimisesti Kiitettävä K3 etenee työssään sujuvasti sovittaen työnsä työympäristön muuhun toimintaan TYÖMENETELMIEN, -VÄLINEIDEN JA MATERIAALIN HALLINTA Opiskelijan ohjaaminen Tyydyttävä T1 perehdyttää ohjattuna muita opiskelijoita Hyvä H2 perehdyttää ohjeiden mukaisesti muita opiskelijoita ja käy ohjauskeskusteluja Kiitettävä K3 perehdyttää muita opiskelijoita, toimii joustavasti erilaisten ihmisten kanssa ja sovittelee näkemyseroja Opiskelijan arviointi Tyydyttävä T1 vastaanottaa ja antaa ohjattuna palautetta työtehtävistä sekä itsearvioi ohjattuna työssäoppimisen ja ammattiosaamisen näytöt sovittujen arvioinnin kohteiden ja kriteereiden mukaan Hyvä H2 vastaanottaa ja antaa palautetta työtehtävistä ja itsearvioi työssäoppimisen ja ammattiosaamisen näytöt sovittujen arvioinnin kohteiden ja kriteereiden mukaan Kiitettävä K3 käy rakentavia palautekeskusteluja sekä itsearvioi työssäoppimisen ja ammattiosaamisen näytöt ennalta sovittujen arvioinnin kohteiden ja kriteereiden mukaan TYÖN PERUSTANA OLEVAN TIEDON HALLINTA Oman alan työelämän ja ammatillisen koulutuksen tunteminen Tyydyttävä T1 esittelee joitakin alansa työ- ja koulutusmahdollisuuksia Hyvä H2 esittelee alansa työ- ja koulutusmahdollisuuksia Kiitettävä K3 esittelee itsenäisesti ja monipuolisesti alansa työ- ja koulutusmahdollisuuksia 158

Opetussuunnitelmien tunteminen Tyydyttävä T1 tunnistaa ohjattuna työssäoppimisjaksolla opiskeltavat asiat ja ammattiosaamisen näytöillä arvioitavan osaamisen Hyvä H2 tunnistaa ohjeiden mukaisesti työssäoppimisjaksolla opiskeltavat asiat ja ammattiosaamisen näytöillä arvioitavan osaamisen Kiitettävä K3 tunnistaa itsenäisesti työssäoppimisjaksolla opiskeltavat asiat ja ammattiosaamisen näytöillä arvioitavan osaamisen ELINIKÄISEN OPPIMISEN AVAINTAIDOT Terveys, turvallisuus ja toimintakyky Tyydyttävä T1 arvioi työhönsä liittyvät työturvallisuusriskit sekä toimii työturvallisuusohjeiden mukaisesti Hyvä H2 arvioi työhönsä liittyvät työturvallisuusriskit sekä toimii työturvallisuusohjeiden mukaisesti Kiitettävä K3 arvioi työhönsä liittyvät työturvallisuusriskit sekä toimii ja ohjaa myös muita toimimaan työturvallisuusohjeiden mukaisesti Ammattitaidon osoittamistavat Opiskelija osoittaa osaamisensa tekemällä suunnitelman ammattiosaamisen näytöstä tai työssäoppimisesta. Hän perehtyy työyhteisön toimintaan, työtehtäviin, työkulttuuriin ja sääntöihin sekä arvioi työyhteisön työturvallisuusriskit ja työergonomiakysymykset oman työn osalta. Opiskelija kartoittaa mahdollisuudet toteuttaa työssäoppimista ja ammattiosaamisen näyttöjä työpaikalla. Opiskelija analysoi oman työssäoppimisensa ja ammattiosaamisen näyttönsä arvioinnit. Ammattiosaamisen näyttö toteutetaan pääsääntöisesti jonkin muun ammattiosaamisen näytön yhteydessä. Ammattiosaamisen näyttöä voidaan jatkaa toisessa työpaikassa/työkohteessa tai koulutuksen järjestäjän osoittamassa muussa paikassa niin, että osaamisen osoittamisen kattavuus varmistuu. Siltä osin kuin tutkinnon osassa vaadittavaa osaamista ei voida työtä tekemällä ammattiosaamisen näytössä kattavasti osoittaa, sitä täydennetään muulla osaamisen arvioinnilla. 2.37. Valimoautomaation ohjaus, 15 osp Ammattitaitovaatimukset Opiskelija tai tutkinnon suorittaja osaa toimia itsenäisesti ohjelmien säätö- ja korjaustilanteissa ja tuntee automaation mahdollisuudet lämpökäsittely- ja sulatusuunien ohjaus- sekä säätöjen pääperiaatteet atk-sovellusten perusteet. 159

Arviointi 1. TYÖPROSESSIEN HALLINTA Suunnitelmallinen työskentely Tyydyttävä T1 tarvitsee ohjausta työn aloituksessa Hyvä H2 etenee työssään itsenäisesti, mutta tarvitsee ohjausta alkuun pääsyssä tai työvaiheista toiseen siirryttäessä Kiitettävä K3 työskentelee suunnitelmallisesti Työn kokonaisuuden hallinta Tyydyttävä T1 valmistaa valumuotilla halutun yksinkertaisen valukappaleen vain ohjauksen avulla hallitsee yleisimpien valumetallien sulatus- ja jälkikäsittelytapahtuman vain ohjauksen avulla Hyvä H2 hallitsee valumuotin asennuksen ja valukappaleen valutyökokonaisuuden, mutta tarvitsee ohjausta hallitsee yleisimpien valumetallien sulatus- sekä jälkikäsittelytapahtuman mutta tarvitsee ohjausta Kiitettävä K3 saa aikaan toimivan valumuotin asennus- ja valutyökokonaisuuden annettujen dokumenttien mukaisesti hallitsee yleisimpien valumetallien sulatus- sekä jälkikäsittelytapahtuman työkokonaisuuden annettujen dokumenttien mukaisesti Aloitekyky ja yrittäjyys Tyydyttävä T1 kysyy tarvittaessa neuvoa. Hyvä H2 vaatii alussa ohjausta huomioi yrittäjyyden. Kiitettävä K3 työskentelee oma-aloitteisesti ja yritteliäästi. 2. TYÖMENETELMIEN, VÄLINEIDEN JA MATERIAALIEN HALLINTA Työkoneiden käyttö Tyydyttävä T1 tietää valimoprosessissa käytettäviä automaatiolaitteita Hyvä H2 osaa käyttää tarvittavia valimoprosessissa käytettäviä automaatiolaitteita oikein Kiitettävä K3 saa aikaan itsenäisesti laitteita käyttäen tehtävän annon mukaisen automaatiotoiminnon Työvälineiden käyttö Tyydyttävä T1 käyttää työvälineitä tarkoituksenmukaisesti Hyvä H2 kykenee valitsemaan oikeat työkalut ja huoltamaan ne Kiitettävä K3 suorittaa itsenäisesti työkalujen valinnan, tarvittavat säädöt ja huollot 160

Materiaalien hallinta Tyydyttävä T1 tietää valimoprosessiin sopivat ja käytettävät laitteisto- ja välinemateriaalit Hyvä H2 käsittelee valimoprosessissa käytettäviä laitteisto- ja välinemateriaaleja oikein Kiitettävä K3 ennakoi ja valitsee valimoprosessissa käytettävät ja oikeat laiteja välinemateriaalit Säätö ja ohjelmointi Tyydyttävä T1 tuntee valimolaitteiston säätämisen perusteita ja pääperiaatteita ymmärtää joitakin säätöteknologian perusteita, kuten logiikoita, esim. käytettäviä käskyjä osaa opastettuna ohjelmoida ja säätää hiekan valmistuslaitteita, kuten esimerkiksi hiekansekoittimen ja myllyjen toimintaa osaa opastettuna ohjelmoida ja säätää joitakin kestomuottivalukoneiden päätoimintoja kuten esimerkiksi painevalukoneiden toimintaa osaa opastettuna säätää ja ohjelmoida joitakin lämpökäsittelylaitteiston toimintoja mutta tarvitsee ohjausta osaa opastettuna säätää koulutuskäytössä olevia valimolaitteistoja Hyvä H2 osaa ohjeistettuna säätää valimolaitteistoja, kuten hiekansekoitin ja myllyt sekä sinkopuhalluskone tuntee logiikkojen säätölaitteistoja kuten hiekansekoitin osaa ohjattuna itsenäisesti ohjelmoida ja säätää joitakin kestomuottivalukoneiden päätoimintoja osaa ohjattuna itsenäisesti säätää ja ohjelmoida joitakin lämpökäsittelylaitteiston toimintoja osaa ohjattuna itsenäisesti säätää koulutuskäytössä olevia uusia valimolaitteistoja Kiitettävä K3 tuntee ja osaa hyvin ohjeistettuna valimolaitteistosäätöjä osaa säätää laitteistojen ohjausarvoja kuten hiekkasekoittimen pumppuja osaa itsenäisesti ohjelmoida ja säätää joitakin kestomuottivalukoneiden päätoimintoja kuten esimerkiksi painevalukoneiden toimintakäskyjä osaa itsenäisesti säätää ja ohjelmoida joitakin lämpökäsittelytoimintoja oppilas osaa itsenäisesti säätää koulutuskäytössä olevia uusia valimolaitteistoja Atk Tyydyttävä T1 osaa opastettuna käyttää joitakin valimossa käytettäviä atk:n perussovelluksia valimoautomaatioon, kuten esim. Auto-Cad, Excel, MasterCam. Hyvä H2 osaa ohjattuna käyttää joitakin valimossa käytettäviä atkperussovelluksia valimoautomaatioon. Kiitettävä K3 osaa itsenäisesti käyttää soveltaen joitakin valimossa käytettäviä atk-perussovelluksia valimoautomaatioon. 161

3. TYÖN PERUSTANA OLEVAN TIEDON HALLINTA Piirustusten ja ohjeiden ymmärtäminen Tyydyttävä T1 tuntee joitakin valimotekniikassa käytettäviä laiteohjelmointitapoja osaa avustettuna suunnitella laiteohjelmointeja Hyvä H2 kykenee käyttämään ja rakentamaan valimotekniikassa käytettäviä laiteohjelmia ohjeiden avulla osaa ohjattuna suunnitella laiteohjelmointeja Kiitettävä K3 kykenee rakentamaan ja käyttämään ohjeiden avulla työohjeessa vaadittuja laiteohjelmointeja osaa itsenäisesti suunnitella laiteohjelmointeja Matematiikan, luonnontieteiden ja laadun taidot Tyydyttävä T1 ymmärtää laadun merkityksen osaa laskea avustettuna yleisimmät valuautomaatioprosessissa tarvittavat matemaattiset laskutoimitukset. Hyvä H2 osaa ohjattuna tarkastaa rakennettujen automaatiotoimintojen laadullisen tarkastuksen perustarkastukset osaa laskea ohjattuna yleisimmät valuautomaatioprosessissa tarvittavat matemaattiset laskutoimitukset. Kiitettävä K3 osaa itsenäisesti tarkastaa rakennettujen automaatiotoimintojen laadullisen tarkastuksen perustarkastukset osaa itsenäisesti laskea yleisimmät valuautomaatioprosessissa tarvittavat matemaattiset laskutoimitukset. 4. ELINIKÄISEN OPPIMISEN AVAINTAIDOT Terveys, turvallisuus ja toimintakyky Tyydyttävä T1 noudattaa työhön liittyviä työturvallisuusohjeita tarvitsee ohjausta toimintaja työkyvyn ylläpitämiseen omassa työssään Hyvä H2 työskentelee ergonomisesti oikeita työtapoja noudattaen ja ottaa huomioon myös toiset työntekijät ja heidän työturvallisuutensa on motivoitunut ylläpitämään terveellisiä elintapoja sekä huolehtimaan omasta toiminta- ja työkyvystään Kiitettävä K3 toimii aloitteellisesti kehitettäessä työpaikan työturvallisuutta, ergonomisia työmenetelmiä ja työpaikan viihtyisyyttä noudattaa terveellisiä elintapoja ja toimii aktiivisesti työkyvyn ylläpitämiseksi ja edistämiseksi Oppiminen ja ongelmanratkaisu Tyydyttävä T1 oppii ohjauksen ja esimerkkien avulla Hyvä H2 ratkaisee ongelmia avustettuna ja arvioi tulosta Kiitettävä K3 ratkaisee työhön liittyvät ongelmat itsenäisesti ja arvioi kriittisesti omaa työtään 162

Vuorovaikutus ja yhteistyö Tyydyttävä T1 osaa käyttäytyä työyhteisössä Hyvä H2 on yhteistyöhaluinen ja -kykyinen Kiitettävä K3 osaa toimia vuorovaikutteisesti ja ottaa aina huomioon toiset työntekijät Ammattietiikka Tyydyttävä T1 huolehtii jätehuollon mukaisista toimenpiteistä ja työympäristön järjestyksestä. Hyvä H2 toimii ympäristönsuojelun perusteiden mukaan huolehtii työpaikan siisteydestä ja järjestyksestä sekä koneiden ja laitteiden päivittäisestä huollosta. Kiitettävä K3 toimii laatujärjestelmän mukaisesti. Ammattitaidon osoittamistavat Opiskelija tai tutkinnon suorittaja osoittaa osaamisensa ammattiosaamisen näytössä tai tutkintotilaisuudessa tekemällä työsuunnitelman ja työn annetun tehtävän mukaisesti valimolaitteiston automaatiotoiminnasta työpaikalla. Työtä tehdään siinä laajuudessa, että osoitettava osaaminen vastaa kattavasti tutkinnon perusteissa määrättyjä ammattitaitovaatimuksia, arvioinnin kohteita ja kriteereitä. Ammattiosaamisen näyttöä tai tutkintotilaisuutta voidaan jatkaa toisessa työpaikassa/ työkohteessa tai ammatillisessa peruskoulutuksessa koulutuksen järjestäjän osoittamassa muussa paikassa niin, että osaamisen osoittamisen kattavuus varmistuu. Siltä osin kuin tutkinnon osassa vaadittavaa osaamista ei voida työtä tekemällä ammattiosaamisen näytössä tai tutkintotilaisuudessa kattavasti osoittaa, sitä täydennetään muulla osaamisen arvioinnilla. 2.38. Valimotekniikan perustyöt, 15 osp Ammattitaitovaatimukset Opiskelija tai tutkinnon suorittaja osaa lukea yksinkertaisia koneenpiirustuksia ja piirtää niistä uloslyönnit ohjeiden mukaan piirtää näkyviin työstövarat, tarvittavat hellitykset ja keernamerkit ohjeiden mukaan lukea valupiirustuksia piirtää valukappaleen valupiirustuksen periaatteita noudattaen CAD-ohjelman käytön CAD/CAM-ohjelman käytön perusteet yksinkertaisten muottien valmistamisen periaatteet valuteknisessä suunnittelussa valettavien metallien ominaisuuksia ja vaatimuksia sulatustapahtuman, sulatuslaitteistojen käytön ja sulakäsittelyn hiekkojen käyttötapoja ja muotinvalmistuksen periaatteen yleisesti käytettäviä hiekkoja ja muotinvalmistuksen periaatteen muotin jakamisen ja sulkemisen periaatteen ja keernan käyttötapoja jälkikäsittelyvälineiden käytön valukappaleen käsittelyssä ymmärtää kestomuottitekniikan periaatteen muotin valmistukseen liittyvät mallin ja muotin sekä keernan tarkoituksen valutuotteen valmistusprosessin etenemisen sekä siihen kuuluvia laadunvalvontamenetelmiä 163

kutistumamittojen, työstövarojen ja hellitysten periaatteet yksinkertaisten valumallien valmistuksen puusta, muovista tai vastaavasta materiaalista yksinkertaisten valumallien ja keernalaatikoiden korjauksen ja uudelleenmaalauksen yksinkertaisten 2-osaisten keernalaatikoiden toiminta- ja valmistusperiaatteet puusta tai muusta vastaavasta materiaalista tiedot mallin ja valujärjestelmän sijoituksesta ja kiinnittämisestä mallipohjille ohjeen mukaisesti menetelmät mallien ja keernalaatikoiden pintojen viimeistelyyn, kittaukseen ja maalaukseen laskea työ-, koneaika- ja materiaalikustannuksia tuottavan toiminnan ja kustannuslaskennan perusteet. työturvallisuusmääräykset sekä noudattaa työturvallisuusohjeita ja -määräyksiä englanninkielisen valimotekniikan perussanaston lukea englanninkielisiä käyttö- ja huolto-ohjeita selviytyy työtilanteista englannin kielellä Arviointi 1. TYÖPROSESSIN HALLINTA Suunnitelmallinen työskentely Tyydyttävä T1 tarvitsee ohjausta Hyvä H2 etenee työssään itsenäisesti, mutta tarvitsee ohjausta alkuun pääsyssä tai työvaiheista toiseen siirryttäessä Kiitettävä K3 työskentelee suunnitelmallisesti Työn kokonaisuuden hallinta Tyydyttävä T1 saa aikaan toimivan uloslyönnin, mutta vain ohjauksen avulla Hyvä H2 hallitsee työkokonaisuuden, mutta tarvitsee ohjausta Kiitettävä K3 saa aikaan toimivan uloslyönnin annettujen dokumenttien mukaisesti Aloitekyky ja yrittäjyys Tyydyttävä T1 kysyy tarvittaessa neuvoa. Hyvä H2 vaatii alussa ohjausta huomioi yrittäjyyden. Kiitettävä K3 työskentelee oma-aloitteisesti ja yritteliäästi. 2. TYÖMENETELMIEN, VÄLINEIDEN JA MATERIAALIN HALLINTA Työkoneiden käyttö Tyydyttävä T1 tietää mallinvalmistuksessa käytettävät koneet ja laitteet Hyvä H2 osaa käyttää ja säätää uloslyöntiin tarvittavia laitteita oikein Kiitettävä K3 saa aikaan itsenäisesti mittatarkan ja siistin uloslyönnin 164

Työvälineiden käyttö Tyydyttävä T1 käyttää työvälineitä tarkoituksenmukaisesti Hyvä H2 kykenee valitsemaan oikeat työkalut ja huoltamaan ne Kiitettävä K3 suorittaa itsenäisesti työkalujen valinnan, säädöt ja huollot CAD Tyydyttävä T1 tuntee sähköisen piirtämisen perusteet kykenee tekemään yksinkertaisen piirustuksen jollakin CADohjelmalla Hyvä H2 tietää koneistuspiirustusten standardien mukaiset merkit kykenee tekemään piirustuksen annettujen ohjeiden ja dokumenttien mukaan Kiitettävä K3 tietää eri kääntäjien välillä aiheutuvat virheet osaa piirtää standardien mukaisen piirustuksen osaa piirtää oikeat kutistumat, hellitykset ja keernakannat Valmistus (maalipuoli) Tyydyttävä T1 Hyvä H2 Kiitettävä K3 Muotinvalmistus, muotinvalmistukseen käytettävät hiekat ja valukappaleen jälkikäsittely Tyydyttävä T1 ymmärtää yleisesti käytettävien hiekkojen perusominaisuuksia, kuten tulenkestävyys- ja hiekansidosvaatimuksen ja muotinvalmistuksen periaatteen ymmärtää muotin valmistukseen liittyvät muotin jakamisen ja sulkemisen sekä ymmärtää keernan tarkoituksen tuntee jälkikäsittelytarpeen, joitakin jälkikäsittelyjä ja välineitä Hyvä H2 tuntee yleisesti käytettävien hiekkojen perusominaisuuksia ja muotinvalmistuksen periaatteen tuntee muotin valmistukseen liittyvät muotin jakamisen ja sulkemisen ja täyttö- ja syöttöjärjestelmät sekä ymmärtää keernan tarkoituksen. tuntee jälkikäsittelytarpeen, jälkikäsittelyjä ja välineitä sekä niiden käyttöä Kiitettävä K3 tuntee yleisesti käytettävien hiekkojen perusominaisuuksia hyvin ja muotinvalmistuksen periaatteen tuntee muotin valmistukseen liittyvät muotin jakamisen ja sulkemisen hyvin, esim. osaa tehdä muotin sekä täyttö- ja syöttöjärjestelmää, ja ymmärtää keernan tarkoituksen ja käytön tuntee jälkikäsittelytarpeen, jälkikäsittelyjä ja välineitä hyvin sekä osaa esim. käyttää joitakin niitä 165

Valukappaleen suunnittelu, valutekninen piirustus, sulatus- ja valutapahtuma sekä kestomuottitekniikka Tyydyttävä T1 tuntee valutekniseen suunnitteluun liittyen yleisesti käytettäviä valettavia metalleja ymmärtää joitakin valupiirustuksen periaatteita, kuten projektiot, ja hahmottaa valukappaleen todellisen muodon tunnistaa sulatuslaitteistoja, niiden tarkoitusta ja sulatustapahtuman yleisesti sekä sulakäsittelyjä pystyy kuvailemaan kestomuottitekniikan periaatetta Hyvä H2 tuntee valutekniseen suunnitteluun liittyen valettavien metallien perusominaisuuksia, kuten esim. kutistuman ja syöttötarpeen tuntee ja pystyy soveltamaan valupiirustuksen periaatteita tuntee sulatuslaitteistoja ja välineitä, yleisesti sulatustapahtuman sekä sulakäsittelyjä, kuten esim. lisättävien seosaineiden tavoitteen tuntee kestomuottitekniikkaa yleisesti Kiitettävä K3 tuntee valutekniseen suunnitteluun liittyen valettavien metallien perusominaisuuksia ja niistä johtuvia vaatimuksia, kuten esim. joitakin syöttömenetelmiä tuntee ja pystyy soveltamaan valupiirustuksen periaatteita selväpiirteiseen kappaleeseen, esim. sijoittamaan valukanaviston sijainnin tuntee sulatuslaitteistoja ja välineitä sekä ymmärtää niiden käyttöä, yleisesti sulatustapahtuman sekä sulakäsittelyjä esim. lisättävien seosaineiden tavoitteen tuntee valukappaleen valmistuksen periaatteen kestomuottitekniikkamenetelmällä Valukappaleen valmistusprosessi, tuottavuuden ja laadunvalvonta, sekä laitteistojen kunnossapito Tyydyttävä T1 ymmärtää valutuotteen valmistusprosessia, kuten prosessijärjestyksen ja laadunvalvontaa, tunnistaen joitakin tapoja tarkastaa työsuoritus ymmärtää tuottavuuden ja kunnossapidon merkityksen valimoprosessissa esim. jätteiden, energian ja materiaalin käytössä Hyvä H2 tuntee valutuotteen valmistusprosessia, kuten osaa sijoittaa joitakin työvaiheita prosessiin esim. muotin tai mallinvalmistuksen vaiheita ja tuntee laadunvalvontaa tuntee tuottavuuden ja kunnossapidon merkityksen valimoprosessissa esim. jätteiden, energian ja materiaalin käytössä sekä laitteiden toimivuudessa Kiitettävä K3 tuntee hyvin valutuotteen valmistusprosessia ja laadunvalvontaa, kuten pystyy tunnistamaan joitakin valukappaleessa esiintyneiden virheiden syntyvaiheita esim. vajaavalu tuntee hyvin tuottavuuden merkityksen valimoprosessissa esim. jätteiden, energian ja materiaalin käytössä ja kunnossapidon merkityksen tuotantoprosessiin 166

Materiaalien hallinta Tyydyttävä T1 tietää mallinvalmistuksessa käytettävät materiaalit Hyvä H2 käsittelee ja koneistaa materiaaleja oikein Kiitettävä K3 ennakoi ja valitsee uloslyöntiä tehdessään materiaalin ja kykenee merkitsemään työsaumat uloslyöntiin Mittaukset ja säädöt Tyydyttävä T1 tekee välttämättömät mittaukset uloslyönnistä kykenee ottamaan yksinkertaisia leikkauksia Hyvä H2 tekee uloslyönnin mittaukset ja mitoitukset vähäisesti ohjattuna kykenee ottamaan useita leikkauksia Kiitettävä K3 tekee uloslyönnin mittaukset, mitoitukset ja leikkaukset huolellisesti ja tarkasti tunnistaa piirustuksesta ja annetuista dokumenteista keernalaatikon välykset, kutistumat ja jakopinnat ja osaa piirtää ne uloslyöntiin Työkoneiden käyttö Tyydyttävä T1 tietää mallinvalmistuksessa käytettävät koneet ja laitteet. Hyvä H2 osaa käyttää ja säätää uloslyöntiin tarvittavia laitteita oikein. Kiitettävä K3 saa aikaan itsenäisesti mittatarkan ja siistin uloslyönnin. 3. TYÖN PERUSTANA OLEVAN TIEDON HALLINTA Piirustusten ja ohjeiden ymmärtäminen Tyydyttävä T1 tuntee työpiirustusten keskeisimmät piirrosmerkit kykenee selvittämään hellityksen, työstövarat ja kutistuman tuntee sähköisten mallien valmistuksessa käytettävät tiedostopäätteet Hyvä H2 kykenee hahmottamaan piirustuksen ja ohjeiden avulla uloslyönnin kykenee selvittämään taulukoista tarvittavat tiedot uloslyönnin luomiseen Kiitettävä K3 selvittää piirustusten ja ohjeiden avulla uloslyönnin päättelee geometrian tai piirustuksen perusteella työsaumat ja materiaalit Matematiikan, luonnontieteiden ja laadun taidot Tyydyttävä T1 ymmärtää laadun merkityksen tietää mallimaalien viskositeetin ja niiden laskemiseen käytettävän Ford cup -menetelmän tietää hiomapapereiden MESH-lukuperiaatteen Hyvä H2 tuntee muovi- ja/tai esimalliin ja keerna-laatikkoon liittyvät pinnan laatuvaatimukset Kiitettävä K3 osaa laskea oikein MESH-luvut ja viskositeetin 167

Englannin kielen taito Tyydyttävä T1 osaa tavallisimpia työhön liittyviä nimiä ja käsitteitä englannin kielellä. Hyvä H2 osaa työhön liittyviä nimiä ja käsitteitä ja ymmärtää keskeiset asiat ohjeista. Kiitettävä K3 osaa lukea työssä mahdollisesti tarvittavia englanninkielisiä ohjeita. 4. ELINIKÄISEN OPPIMISEN AVAINTAIDOT Terveys, turvallisuus ja toimintakyky Tyydyttävä T1 noudattaa työhön liittyviä työturvallisuusohjeita tarvitsee ohjausta toimintaja työkyvyn ylläpitämiseen omassa työssään Hyvä H2 työskentelee ergonomisesti oikeita työtapoja noudattaen ja ottaa huomioon myös toiset työntekijät ja heidän työturvallisuutensa on motivoitunut ylläpitämään terveellisiä elintapoja sekä huolehtimaan omasta toiminta- ja työkyvystään Kiitettävä K3 toimii aloitteellisesti kehitettäessä työpaikan työturvallisuutta, ergonomisia työmenetelmiä ja työpaikan viihtyisyyttä noudattaa terveellisiä elintapoja ja toimii aktiivisesti työkyvyn ylläpitämiseksi ja edistämiseksi Oppiminen ja ongelmanratkaisu Tyydyttävä T1 oppii ohjauksen ja esimerkkien avulla Hyvä H2 ratkaisee ongelmia avustettuna ja arvioi tulosta Kiitettävä K3 ratkaisee työhön liittyvät ongelmat itsenäisesti ja arvioi kriittisesti omaa työtään Vuorovaikutus- ja yhteistyö Tyydyttävä T1 ottaa huomioon toiset työntekijät selviytyy suoraan työhön liittyvistä vuorovaikutustilanteista myös vieraalla kielellä Hyvä H2 on joustava ja yhteistyökykyinen selviytyy vuorovaikutustilanteista myös vieraalla kielellä Kiitettävä K3 on aktiivinen ja aloitteellinen hoitaa vuorovaikutustilanteet myös vieraalla kielellä Ammattietiikka Tyydyttävä T1 huolehtii jätehuollon mukaisista toimenpiteistä ja työympäristön järjestyksestä. Hyvä H2 toimii ympäristönsuojelun perusteiden mukaan huolehtii työpaikan siisteydestä ja järjestyksestä sekä koneiden ja laitteiden päivittäisestä huollosta. Kiitettävä K3 toimii laatujärjestelmän mukaisesti. 168

Ammattitaidon osoittamistavat Opiskelija tai tutkinnon suorittaja osoittaa osaamisensa ammattiosaamisen näytössä tai tutkintotilaisuudessa valmistamalla CAD/CAM/CNC-tekniikkaa apuna käyttäen uloslyönnin sekä korjaa tai huoltaa yksinkertaisen valumallin, keernalaatikon, muotin tai näiden osakokonaisuuden työpaikalla. Työtä tehdään siinä laajuudessa, että osoitettava osaaminen vastaa kattavasti tutkinnon perusteissa määrättyjä ammattitaitovaatimuksia, arvioinnin kohteita ja kriteereitä. Ammattiosaamisen näyttöä tai tutkintotilaisuutta voidaan jatkaa toisessa työpaikassa/ työkohteessa tai ammatillisessa peruskoulutuksessa koulutuksen järjestäjän osoittamassa muussa paikassa niin, että osaamisen osoittamisen kattavuus varmistuu. Siltä osin kuin tutkinnon osassa vaadittavaa osaamista ei voida työtä tekemällä ammattiosaamisen näytössä tai tutkintotilaisuudessa kattavasti osoittaa, sitä täydennetään muulla osaamisen arvioinnilla. 2.39. Valmistustyöt, 30 osp Ammattitaitovaatimukset Opiskelija tai tutkinnon suorittaja osaa konepiirustuksen perusteet ja osaa piirtää standardin mukaisen yksinkertaisen koneenpiirustuksen CAD- ohjelmalla ja tulostaa valmistuksessa tarvittavat kuvannot tunnistaa materiaalin ja osaa sahata tai leikata siitä työtä varten oikean kokoisen aihion katkaisumenetelmät ja leikata levyjä eri menetelmillä (levytyöt) valita kuhinkin työhön soveltuvan katkaisu- tai leikkausmenetelmän (koneistus) käyttää erilaisia hiomakoneita, sekä kulmata ja pyöristää levyaihioita eri materiaalien ominaisuudet, hallitsee työstötekniikat ja menetelmäsuunnittelun niin että pystyy valmistamaan yksinkertaisia kappaleita esivalmistella työn, käyttää käsityökaluja, mitoittaa ja piirottaa, sekä viimeistellä kappaleet mitata normaaleilla konepajamittavälineillä tietää mekaanisien liitoksien käyttökohteet ja tehdä ruuvi- ja vetoniittiliitoksia hitsauksen perusteet hitsausprosessilla ja tuntee hitsausmenetelmät ja niiden käyttökohteet käyttää porakonetta, sorvia ja jyrsinkonetta CNC- käyttöisten koneiden toimintaperiaatteet ja tuntee NC-ohjelmoinnin periaatteet toimia työryhmän jäsenenä ottaen huomioon työturvallisuusasiat ja pitää huolta käyttämiensä koneiden kunnosta, sekä työympäristönsä siisteydestä ja ymmärtää perusteet laatu-, ympäristö- ja tuotannonohjausjärjestelmien vaatimuksista tietää tietotekniikan, robotiikan, digitalisaation ja pikavalmistuksen mukana tuomat mahdollisuudet tulityö- ja työturvallisuuskorttien suorittamiseen vaadittavat tiedot ja taidot Arviointi 1. TYÖPROSESSIEN HALLINTA Työn kokonaisuuden hallinta Tyydyttävä T1 tarvitsee ohjausta työn aloituksessa Hyvä H2 tarvitsee jonkin verran ohjausta työvaiheesta toiseen siirryttäessä Kiitettävä K3 työskentelee itsenäisesti 169

Aloitekyky ja yrittäjyys Tyydyttävä T1 kysyy tarvittaessa neuvoa Hyvä H2 pyrkii työskentelemään itsenäisesti Kiitettävä K3 työskentelee oma-aloitteisesti 2. TYÖMENETELMIEN, VÄLINEIDEN JA MATERIAALIN HALLINTA Levyjen piirrottaminen, leikkaus ja tankojen katkaisu Tyydyttävä T1 osaa piirrottamisen perusteet, mutta tarvitsee ohjausta Hyvä H2 piirrottaa itsenäisesti Kiitettävä K3 tekee piirrotuksen kerralla mittojen mukaan Levyjen leikkaaminen levysaksilla ja leikkureilla Tyydyttävä T1 käyttää työvälineitä Hyvä H2 leikkaa piirrotuksen mukaan tekee leikkurien säädöt leikattavan materiaalin mukaan Kiitettävä K3 tekee siistin leikkausjäljen Suuntaisleikkurin käyttö Tyydyttävä T1 tarvitsee apua leikkurin säädöissä ja leikattavan levyn asettelussa ja kiinnittämisessä Hyvä H2 tekee leikkurin perussäädöt osaa asettaa ja kiinnittää levyn vähäisillä neuvoilla Kiitettävä K3 tekee leikattavan kappaleen asetukset ja kiinnitykset mittojen mukaan itsenäisesti Levyjen kulmaus ja pyöristäminen Tyydyttävä T1 tekee kulmaus- ja pyöristyskoneen peruskäytön ja -säädöt Hyvä H2 kulmaa ja pyöristää itsenäisesti ohutlevyaihioita käyttää kulmaus- ja pyöristyskoneita tarkoituksenmukaisesti Kiitettävä K3 tekee levyjen kulmaukset ja pyöristykset ainepaksuuden mukaan mitoilleen Hionta Tyydyttävä T1 käyttää käsityökoneita turvallisesti ja tarkoituksenmukaisesti Hyvä H2 valitsee työhön sopivan hioma- tai katkaisulaikan Kiitettävä K3 valitsee sopivan hioma- tai katkaisulaikan ottaen huomioon myös hiottavan tai katkaistavan raaka-aineen ominaisuudet Poraus Tyydyttävä T1 käyttää pylväs- tai säteisporakonetta Hyvä H2 tietää kierrosluvun ja syötön säätöjen merkityksen sekä poraa reiät mitoituksen mukaan kohdalleen Kiitettävä K3 poraa tarkkamittaisia ja siistejä reikiä 170

Sorvaus Tyydyttävä T1 käyttää sorvia tarkoituksenmukaisesti kiinnittää kappaleen ja terän oikein Hyvä H2 valitsee itsenäisesti työhön sopivan terän asettaa työhön sopivat työstöarvot Kiitettävä K3 valmistaa vähäisellä ohjauksella työpiirustusten mukaisen yksinkertaisen kappaleen Jyrsintä Tyydyttävä T1 kiinnittää teräpään ja käyttää jyrsinkonetta tarkoituksenmukaisesti tarvitsee vähäistä ohjausta kappaleen kiinnittämisessä Hyvä H2 valitsee työhön sopivan teräpään ja kiinnittää kappaleen itsenäisesti asettaa työhön sopivat työstöarvot Kiitettävä K3 työ etenee sujuvasti ja työpiirustusten mukainen yksinkertainen kappale valmistuu vain vähäisellä ohjauksella Polttoleikkaus Tyydyttävä T1 polttoleikkaa levyjä käsivaraisesti piirrotusten mukaan Hyvä H2 asentaa happi-asetyleenipoltto- leikkauslaitteet ja kaasuhitsauslaitteet käyttökuntoon tekee oma-aloitteisesti tarvittavat säädöt sekä laitteiden käyttöhuoltoon kuuluvat tehtävät Kiitettävä K3 tekee siistin polttoleikkausjäljen Hitsaus Tyydyttävä T1 käyttää MAG-hitsauslaitteistoa ja hitsausvarusteita turvallisesti Hyvä H2 säätää itsenäisesti jännitettä ja langan syöttöä hitsaa levyjen liitoshitsejä Kiitettävä K3 säätää tarvittaessa oma-aloitteisesti jännitettä ja induktanssia tekee yhtenäiset ja siistit levyjen liitoshitsit Mittaaminen Tyydyttävä T1 käyttää tarkoituksenmukaisesti rullamittaa, työntömittaa ja harppia Hyvä H2 tekee työntömitalla ja rullamitalla itsenäisesti ja luontevasti mittauksia Kiitettävä K3 tekee mittaukset huolellisesti ja tarkasti sekä pystyy arvioimaan mittaustuloksen oikeellisuutta 171

3. TYÖN PERUSTANA OLEVAN TIEDON HALLINTA Piirustusten ymmärtäminen Tyydyttävä T1 lukee kuvantoja ja hahmottaa kappaleen piirustuksista Hyvä H2 lukee projektioita ja hitsausmerkintöjä Kiitettävä K3 lukee itsenäisesti työpiirustuksia ja ymmärtää mitoitukset ja merkinnät Materiaalituntemus Tyydyttävä T1 tunnistaa teräs-, RST- ja alumiinimateriaalit ja niiden merkinnät Hyvä H2 tuntee teräksen käyttäytymisen polttoleikkauksessa ja hitsauksessa Kiitettävä K3 tuntee erilaisten materiaalien käyttäytymistä koneistuksessa ja levytöissä Koneistuksen menetelmäsuunnittelu Tyydyttävä T1 valitsee tarkoituksenmukaisen koneistustavan (poraus, sorvaus, jyrsintä) Hyvä H2 valitsee työstökoneen tarkkuusvaatimusten ja työn joutuisuuden mukaan Kiitettävä K3 tekee yksinkertaiselle kappaleelle menetelmäsuunnitelman itsenäisesti Levytyökoneiden hallinta Tyydyttävä T1 tekee käynnistykset ja pysäytykset turvallisesti ja huolehtii turvalaitteista Hyvä H2 tekee kaikki tarvittavat säädöt itsenäisesti Kiitettävä K3 työskentelee koneilla itsenäisesti niin, että osoittaa tuntevansa koneiden rakenteen ja toiminnan Polttoleikkaus Tyydyttävä T1 tuntee polttoleikkauksen periaatteet, käytettävät kaasut ja tietää turvallisuusvaarat Hyvä H2 valitsee itsenäisesti työkohteen ainepaksuuden vaatimat laitteet osineen Kiitettävä K3 tietää teräksen ja sulan käyttäytymisen polttoleikkauksessa Hitsaus Tyydyttävä T1 vaihtaa lisäainelangan lankahitsauskoneeseen Hyvä H2 asettaa lankahitsauskoneen käyttökuntoon Kiitettävä K3 tuntee perusteet teräksen käyttäytymisestä hitsausprosessissa 172

Matematiikan ja luonnontieteiden taidot Tyydyttävä T1 laskee pyöristettävän aihion pituuden halkaisijan perusteella Hyvä H2 laskee taivutuksen ja pyöristyksin muotoiltavien kappaleiden aihiopituuksia Kiitettävä K3 mitoittaa taivutus- ja pyöristyskohtien sijoitukset ottaen huomioon ainepaksuuden 4. ELINIKÄISEN OPPIMISEN AVAINTAIDOT Terveys, turvallisuus ja toimintakyky Tyydyttävä T1 noudattaa työturvallisuusmääräyksiä huolehtii tulitöiden turvallisuuteen liittyvistä asioista käsittelee ja käyttää teollisuudessa käytettäviä kaasuja Hyvä H2 valitsee itsenäisesti turvallisimmat työtavat ja ottaa työssään huomioon muut työalueella toimivat henkilöt Kiitettävä K3 pitää työpaikkansa siistinä ja järjestyksessä Oppiminen ja ongelmanratkaisu Tyydyttävä T1 tarvitsee ohjausta ja esimerkkejä Hyvä H2 kysyy tarvittaessa neuvoa Kiitettävä K3 ratkaisee työhön liittyviä ongelmia Vuorovaikutus ja yhteistyö Tyydyttävä T1 ottaa huomioon toiset työntekijät Hyvä H2 toimii vuorovaikutteisesti Kiitettävä K3 on aktiivinen työssään Ammattietiikka Tyydyttävä T1 työskentelee turvallisesti ja ottaa toiset huomioon Hyvä H2 työskentelee vastuuntuntoisesti ja huolehtii työvälineiden kunnosta hoitaa työtehtävät sovitun aikataulun mukaisesti Kiitettävä K3 työskentelee huolellisesti ja tarkasti Ammattitaidon osoittamistavat Tutkinnon suorittaja osoittaa osaamisensa ammattiosaamisen näytössä tai tutkintotilaisuudessa valmistamalla vaatimuksien mukaiset yksinkertaiset, mutta monipuolisesti eri työvaiheita sisältävät kappaleet, sekä tekemällä niistä mittauspöytäkirjat. Valmistustöiden tutkintotilaisuutta voidaan jatkaa myös Koneistuksen tai Hitsaus- ja levytöiden tutkinnonosissa, mutta arvioinnin tulee kuitenkin tapahtua tämän tutkinnon osan kriteereiden mukaisesti erillisellä arvioinnilla laajemmista tutkinnonosista. Työtä tehdään siinä laajuudessa, että osoitettava osaaminen vastaa kattavasti tutkinnon perusteissa määrättyjä ammattitaitovaatimuksia, arvioinnin kohteita ja kriteereitä. 173

Ammattiosaamisen näyttöä tai tutkintotilaisuutta voidaan jatkaa toisessa työpaikassa/ työkohteessa tai ammatillisessa peruskoulutuksessa koulutuksen järjestäjän osoittamassa muussa paikassa niin, että osaamisen osoittamisen kattavuus varmistuu. Siltä osin kuin tutkinnon osassa vaadittavaa osaamista ei voida työtä tekemällä ammattiosaamisen näytössä tai tutkintotilaisuudessa kattavasti osoittaa, sitä täydennetään muulla osaamisen arvioinnilla. 2.40. Valumallinvalmistuksen perustyöt, 15 osp Ammattitaitovaatimukset Opiskelija tai tutkinnon suorittaja osaa lukea yksinkertaisia koneenpiirustuksia ja piirtää niistä uloslyönnit ohjeiden mukaan kutistumamittojen periaatteen piirtää näkyviin työstövarat, tarvittavat hellitykset ja keernamerkit ohjeiden mukaan valmistaa yksinkertaisen valumallin puusta tai vastaavasta mallimateriaalista valmistaa yksinkertaisen keernalaatikon puusta tai vastaavasta mallimateriaalista sijoittaa valujärjestelmän ja kiinnittää sen mallipohjiin annettujen dokumenttien mukaan mallien ja keernalaatikoiden pintojen viimeistelyn, kittauksen ja maalauksen yksinkertaisten mallien ja keernalaatikoiden korjauksen ja uudelleen maalauksen viimeistelyn ja pintakäsittelyn merkityksen valukappaleen laatuun ja kaavauksen onnistumiseen CAD/CAM-tekniikalla valmistettavien mallivarusteiden merkityksen tulevaisuuden valimotekniikassa. Arviointi 1. TYÖPROSESSIEN HALLINTA Suunnitelmallinen työskentely Tyydyttävä T1 tarvitsee ohjausta Hyvä H2 etenee työssään itsenäisesti, mutta tarvitsee ohjausta alkuun pääsyssä tai työvaiheista toiseen siirryttäessä Kiitettävä K3 työskentelee suunnitelmallisesti Työn kokonaisuuden hallinta Tyydyttävä T1 saa aikaan toimivan uloslyönnin, mutta vain ohjauksen avulla Hyvä H2 hallitsee työkokonaisuuden, mutta tarvitsee ohjausta Kiitettävä K3 saa aikaan toimivan uloslyönnin annettujen dokumenttien mukaisesti Aloitekyky ja yrittäjyys Tyydyttävä T1 kysyy tarvittaessa neuvoa. Hyvä H2 vaatii alussa ohjausta, huomioi yrittäjyyden. Kiitettävä K3 työskentelee oma-aloitteisesti ja yritteliäästi. 174

2. TYÖMENETELMIEN, VÄLINEIDEN JA MATERIAALIEN HALLINTA Työkoneiden käyttö Tyydyttävä T1 tietää mallinvalmistuksessa käytettävät koneet ja laitteet Hyvä H2 osaa käyttää ja säätää uloslyöntiin tarvittavia laitteita oikein Kiitettävä K3 saa aikaan itsenäisesti mittatarkan ja siistin uloslyönnin Työvälineiden käyttö Tyydyttävä T1 käyttää työvälineitä tarkoituksenmukaisesti Hyvä H2 kykenee valitsemaan oikeat työkalut ja huoltamaan ne Kiitettävä K3 suorittaa itsenäisesti työkalujen valinnan, säädöt ja huollot Materiaalien hallinta Tyydyttävä T1 tietää mallinvalmistuksessa käytettävät materiaalit Hyvä H2 käsittelee ja koneistaa materiaaleja oikein Kiitettävä K3 ennakoi ja valitsee uloslyöntiä tehdessään materiaalin ja kykenee merkitsemään työsaumat uloslyöntiin Mittaukset ja säädöt Tyydyttävä T1 tekee välttämättömät mittaukset uloslyönnistä kykenee ottamaan yksinkertaisia leikkauksia. Hyvä H2 tekee uloslyönnin mittaukset ja mitoitukset vähäisesti ohjattuna kykenee ottamaan useita leikkauksia. Kiitettävä K3 tekee uloslyönnin mittaukset, mitoitukset ja leikkaukset huolellisesti ja tarkasti tunnistaa piirustuksesta ja annetuista dokumenteista keernalaatikon välykset, kutistumat ja jakopinnat ja osaa piirtää ne uloslyöntiin. 3. TYÖN PERUSTANA OLEVAN TIEDON HALLINTA Piirustusten ja ohjeiden ymmärtäminen Tyydyttävä T1 tuntee työpiirustusten keskeisimmät piirrosmerkit kykenee selvittämään hellityksen, työstövarat ja kutistuman Hyvä H2 kykenee hahmottamaan piirustuksen ja ohjeiden avulla uloslyönnin kykenee selvittämään taulukoista tarvittavat tiedot uloslyönnin luomiseen Kiitettävä K3 selvittää piirustusten ja ohjeiden avulla uloslyönnin päättelee geometrian tai piirustuksen perusteella työsaumat ja materiaalit 175

Matematiikan, luonnontieteiden ja laadun taidot Tyydyttävä T1 ymmärtää laadun merkityksen tietää mallimaalien viskositeetin ja niiden laskemiseen käytettävän Ford cup menetelmän tietää hiomapapereiden mesh-lukuperiaatteen. Hyvä H2 tuntee muovi- ja/tai esimalliin ja keernalaatikkoon liittyvät pinnan laatuvaatimukset. Kiitettävä K3 osaa laskea oikein mesh-luvut ja viskositeetin. 4. ELINIKÄISEN OPPIMISEN AVAINTAIDOT Terveys, turvallisuus ja toimintakyky Tyydyttävä T1 noudattaa työhön liittyviä työturvallisuusohjeita tarvitsee ohjausta toiminta- ja työkyvyn ylläpitämiseen omassa työssään Hyvä H2 työskentelee ergonomisesti oikeita työtapoja noudattaen ja ottaa huomioon myös toiset työntekijät ja heidän työturvallisuutensa on motivoitunut ylläpitämään terveellisiä elintapoja sekä huolehtimaan omasta toiminta- ja työkyvystään Kiitettävä K3 toimii aloitteellisesti kehitettäessä työpaikan työturvallisuutta, ergonomisia työmenetelmiä ja työpaikan viihtyisyyttä noudattaa terveellisiä elintapoja ja toimii aktiivisesti työkyvyn ylläpitämiseksi ja edistämiseksi Oppiminen ja ongelmanratkaisu Tyydyttävä T1 oppii ohjauksen ja esimerkkien avulla Hyvä H2 ratkaisee ongelmia avustettuna ja arvioi tuloksia Kiitettävä K3 ratkaisee työhön liittyvät ongelmat itsenäisesti ja arvioi kriittisesti omaa työtään Vuorovaikutus ja yhteistyö Tyydyttävä T1 osaa käyttäytyä työyhteisössä Hyvä H2 on yhteistyöhaluinen ja -kykyinen Kiitettävä K3 osaa toimia vuorovaíkutteisesti ja ottaa aina huomioon toiset työntekijät Ammattietiikka Tyydyttävä T1 huolehtii jätehuollon mukaisista toimenpiteistä ja työympäristön järjestyksestä. Hyvä H2 toimii ympäristönsuojelun perusteiden mukaan huolehtii työpaikan siisteydestä ja järjestyksestä sekä koneiden ja laitteiden päivittäisestä huollosta. Kiitettävä K3 toimii laatujärjestelmän mukaisesti. 176

Ammattitaidon osoittamistavat Opiskelija tai tutkinnon suorittaja osoittaa osaamisensa ammattiosaamisen näytössä tai tutkintotilaisuudessa valmistamalla käsin ja/tai CAD/CAM/CNC-tekniikkaa apuna käyttäen uloslyönnin sekä korjaamalla tai huoltamalla yksinkertaisen valumallin, keernalaatikon tai näiden osakokonaisuuden työpaikalla. Työtä tehdään siinä laajuudessa, että osoitettava osaaminen vastaa kattavasti tutkinnon perusteissa määrättyjä ammattitaitovaatimuksia, arvioinnin kohteita ja kriteereitä. Ammattiosaamisen näyttöä tai tutkintotilaisuutta voidaan jatkaa toisessa työpaikassa/ työkohteessa tai ammatillisessa peruskoulutuksessa koulutuksen järjestäjän osoittamassa muussa paikassa niin, että osaamisen osoittamisen kattavuus varmistuu. Siltä osin kuin tutkinnon osassa vaadittavaa osaamista ei voida työtä tekemällä ammattiosaamisen näytössä tai tutkintotilaisuudessa kattavasti osoittaa, sitä täydennetään muulla osaamisen arvioinnilla. 2.41. Valumallinvalmistus, 45 osp Ammattitaitovaatimukset Opiskelija tai tutkinnon suorittaja osaa valmistaa mallipohjia tarkoituksenmukaisesti yleisimmin käytetyistä levymateriaaleista käyttää mallinvalmistuskoneita, käsityövälineitä ja erikoismittalaitteita ohjelmoida ja käyttää CNC-työstökonetta koneiden säädöt ja niiden kunnossapitoon tarvittavat huoltotoimenpiteet valita oikeat terät kuhunkin työstötehtävään ja niille oikeat kierrosluvut lukea ja tulkita normaaleja koneenpiirustuksia sekä kykenee tarvittaessa käyttämään matemaattisia sovelluksia tuntee standardit sekä valimokohtaiset ohjeet ja vaatimukset mallien ja keernalaatikoiden valmistuksessa piirtää uloslyönnit piirustusten perusteella sekä mitoittaa ja lisätä malliin riittävät keernasijat määritellä työstövarat, kutistumat, hellitykset, keernamerkit sekä jakopinnat malleille ja keernalaatikoille valmistaa valumalleja ja keernalaatikoita puusta, muovista ja muista vastaavista materiaaleista tunnistaa eri mallien ja keernalaatikoiden valmistusmateriaalit ja osaa käsitellä niitä oikein mallimateriaalien mekaaniset ominaisuudet ja niiden käyttäytymisen liimauksien, työstön ja pintakäsittelyjen aikana valmistaa esimallin puusta tai polyuretaanista valmistaa muovinegatiivin esimallin avulla laminointi- tai valumenetelmällä valmistaa muovimalleja ja keernalaatikoita käyttäen materiaalina epoksi-, polyuretaani- tai vastaavaa nestemäistä muoviyhdistettä mallintaa yksinkertaiset mallivarusteet CAD/CAM-ohjelman avulla ja poistaa turhat osat sähköisesti piirretyn kappaleen geometriasta skaalata kutistumat, lisätä työstövarat, hellitykset, jakopinnat ja keernoitukseen riittävät keernakannat tulostaa tietokoneella tarvittavat leikkaukset uloslyönniksi luoda yksinkertaisten mallivarusteiden työstöradat kuvaruudulle kyeten tarkistamaan ja ehkäisemään koukkaukset koneistaa mallit ja keernalaatikot oikeasta mallimateriaalista riittävän pienellä pintaaskelluksella koneistettavat muoviblokkimateriaalit ja niiden käyttäytymisen työstön aikana valita oikeat syöttö- ja kierrosnopeudet mittatarkastaa mallivarusteet 177

valita sopivan pintakäsittelymenetelmän sekä viimeistellä ja pintakäsitellä mallit ja keernalaatikot valmistaa mallipohjia tarkoituksenmukaisesti yleisimmin käytetyistä levymateriaaleista valmistaa valujärjestelmät ohjeiden mukaisesti sijoittaa ja kiinnittää mallit ja valujärjestelmät tarvittavalla tarkkuudella mallipohjille. Arviointi 1. TYÖPROSESSIN HALLINTA Suunnitelmallinen työskentely Tyydyttävä T1 tarvitsee ohjausta Hyvä H2 etenee työssään itsenäisesti, mutta tarvitsee ohjausta alkuun pääsyssä tai työvaiheista toiseen siirryttäessä Kiitettävä K3 työskentelee suunnitelmallisesti Työn kokonaisuuden hallinta Tyydyttävä T1 saa aikaan toimivan mallin ja keernalaatikon, mutta vain ohjauksen avulla Hyvä H2 hallitsee työkokonaisuuden, mutta tarvitsee ohjausta Kiitettävä K3 valmistaa toimivan mallin ja keernalaatikon annettujen dokumenttien mukaisesti Aloitekyky ja yrittäjyys Tyydyttävä T1 kysyy tarvittaessa neuvoa. Hyvä H2 vaatii alussa ohjausta huomioi yrittäjyyden. Kiitettävä K3 työskentelee oma-aloitteisesti ja yritteliäästi. 2. TYÖMENETELMIEN HALLINTA Työkoneiden käyttö Tyydyttävä T1 valitsee koneet ja laitteet työstettävään kappaleeseen nähden oikein asettaa kierrosluvut ja syötön oikein käyttää konekohtaisia suojavälineitä oikein Hyvä H2 säätää tarvittaessa kierroksia ja syöttöä valitsee oikeat terät ja pitimet sekä kiinnittää ne oikein Kiitettävä K3 suorittaa itsenäisesti koneiden, laitteiden ja vasteiden tarvittavat säädöt saa aikaan itsenäisesti mittatarkan, työstöjäljeltään siistin mallin ja keernalaatikon Työvälineiden käyttö Tyydyttävä T1 käyttää työvälineitä tarkoituksenmukaisesti Hyvä H2 kykenee valitsemaan oikeat työkalut ja huoltamaan ne Kiitettävä K3 huoltaa ja säätää työvälineitä ja huolehtii niiden kunnosta 178

Materiaalien hallinta Tyydyttävä T1 tekee materiaalin valinnat ohjeiden ja dokumenttien mukaisesti Hyvä H2 käsittelee ja koneistaa materiaaleja oikein Kiitettävä K3 ennakoi materiaalitarpeen ja pitää hukkamateriaalin vähäisenä Mittaukset ja säädöt Tyydyttävä T1 valitsee oikeat mittavälineet, kutistuman ja käyttää niitä oikein tekee välttämättömät mittaukset Hyvä H2 tekee mallin ja keernalaatikon mittaukset itsenäisesti Kiitettävä K3 tekee mittaukset huolellisesti ja tarkasti tunnistaa mallista ja keernalaatikosta mahdolliset virheet, välykset ja kutistumat mittauksissa ja korjaa ne CAD/CAM- ja CNC-tekniikan taidot Tyydyttävä T1 omaa riittävät tietotekniset perusvalmiudet tekee yksinkertaisia työstöratoja CAM-ohjelmalla osaa postprosessoida ja koneistaa yksinkertaisen työstöradan tuntee ainakin yhden CAM-ohjelman ja CNC-koneen toimintaperiaatteen ja siinä käytettävät laitteet, kiinnittimet ja muut apuvälineet. Hyvä H2 kykenee ohjelmoimaan ja koneistamaan yksinkertaisen mallin ja keernalaatikon tekee aihion ja kiinnitykset itsenäisesti huomioi kutistumat, jakopinnat, hellitykset ja työstövarat. Kiitettävä K3 kykenee valitsemaan oikeat ratatyypit kappaleen mukaan itsenäisesti kykenee ottamaan leikkauksia kappaleesta ja kääntämään sekä asemoimaan kappaleen oikeaan kohtaan. 3. TYÖN PERUSTANA OLEVAN TIEDON HALLINTA Piirustusten ja ohjeiden ymmärtäminen Tyydyttävä T1 tuntee työpiirustusten keskeisimmät piirrosmerkit tuntee uloslyöntiin tarvittavat lähtötiedot kykenee selvittämään hellityksen, työstövarat ja kutistuman tuntee mallien valmistuksessa käytettävät taulukot ja standardit osaa käyttää taulukoita, esim. lohkomittataulukkoa Hyvä H2 kykenee hahmottamaan piirustuksen ja ohjeiden avulla uloslyönnin kykenee selvittämään taulukoista tarvittavat tiedot mallin ja keernalaatikon valmistukseen Kiitettävä K3 selvittää piirustusten ja ohjeiden avulla uloslyönnin päättelee uloslyönnin perusteella työsaumat ja tarvittavat materiaalit 179

Materiaalitekniikka Tyydyttävä T1 tunnistaa yleisesti mallinvalmistuksessa käytössä olevat eri puulajit, vanerit ja muovit Hyvä H2 tietää malleissa ja keernalaatikoissa käytettävien eri materiaalien valintaperusteet kuten esim. kosteuden vaikutus Kiitettävä K3 ratkaisee itsenäisesti materiaalivalintoja Matematiikan, luonnontieteiden ja laadun taidot Tyydyttävä T1 kykenee laskemaan valukanaviston pinta-alat ymmärtää nestemäisten muovien sekoitussuhteet ja käyttäytymisen merkityksen ymmärtää laadun merkityksen. Hyvä H2 tuntee malliin ja keernalaatikkoon liittyvät laatuvaatimukset tietää eri muottimateriaalien vaikutukset mallin ja keernalaatikon pinnanlaatuun. Kiitettävä K3 tietää nestemäisten muovien muutoksista aiheutuvat virheet tarkastelee ja korjaa tarvittaessa matematiikkaa apuna käyttäen valukanavistojen pinta-alojen suhteita. 4. ELINIKÄISEN OPPIMISEN AVAINTAIDOT Työturvallisuus, terveys ja toimintakyky Tyydyttävä T1 noudattaa työhön liittyviä työturvallisuusohjeita tarvitsee ohjausta toimintaja työkyvyn ylläpitämiseen omassa työssään Hyvä H2 työskentelee ergonomisesti oikeita työtapoja noudattaen ja ottaa huomioon myös toiset työntekijät ja heidän työturvallisuutensa on motivoitunut ylläpitämään terveellisiä elintapoja sekä huolehtimaan omasta toiminta- ja työkyvystään Kiitettävä K3 toimii aloitteellisesti kehitettäessä työpaikan työturvallisuutta, ergonomisia työmenetelmiä ja työpaikan viihtyisyyttä noudattaa terveellisiä elintapoja ja toimii aktiivisesti työkyvyn ylläpitämiseksi ja edistämiseksi Oppiminen ja ongelmanratkaisu Tyydyttävä T1 oppii ohjauksen ja esimerkkien avulla Hyvä H2 ratkaisee ongelmia avustettuna ja arvioi tuloksia Kiitettävä K3 ratkaisee työhön liittyvät ongelmat itsenäisesti ja arvioi kriittisesti omaa työtään Vuorovaikutus ja yhteistyö Tyydyttävä T1 osaa käyttäytyä työyhteisössä Hyvä H2 on yhteistyöhaluinen ja -kykyinen Kiitettävä K3 osaa toimia vuorovaíkutteisesti ja ottaa aina huomioon toiset työntekijät 180

Ammattietiikka Tyydyttävä T1 huolehtii jätehuollon mukaisista toimenpiteistä ja työympäristön järjestyksestä. Hyvä H2 toimii ympäristönsuojelun perusteiden mukaan huolehtii työpaikan siisteydestä ja järjestyksestä sekä koneiden ja laitteiden päivittäisestä huollosta. Kiitettävä K3 toimii laatujärjestelmän mukaisesti. Ammattitaidon osoittamistavat Opiskelija tai tutkinnon suorittaja osoittaa osaamisensa ammattiosaamisen näytössä tai tutkintotilaisuudessa valmistamalla valumallin sekä kernalaatikon tai osakokonaisuuden CAD/ CAM/CNC tekniikalla työpaikalla. Työtä tehdään siinä laajuudessa, että osoitettava osaaminen vastaa kattavasti tutkinnon perusteissa määrättyjä ammattitaitovaatimuksia, arvioinnin kohteita ja kriteereitä. Ammattiosaamisen näyttöä tai tutkintotilaisuutta voidaan jatkaa toisessa työpaikassa/ työkohteessa tai ammatillisessa peruskoulutuksessa koulutuksen järjestäjän osoittamassa muussa paikassa niin, että osaamisen osoittamisen kattavuus varmistuu. Siltä osin kuin tutkinnon osassa vaadittavaa osaamista ei voida työtä tekemällä ammattiosaamisen näytössä tai tutkintotilaisuudessa kattavasti osoittaa, sitä täydennetään muulla osaamisen arvioinnilla. 2.42. Viestintä- ja vuorovaikutusosaaminen, 11 osp Tutkinnon osan tulee sisältää kaikkien kolmen osa-alueen pakolliset osaamistavoitteet (yhteensä 8 osaamispistettä). Lisäksi tutkinnon osan tulee sisältää valinnaisia osaamistavoitteita miltä tahansa osa-alueelta tai osa-alueilta siten, että opiskelijalle kertyy yhteensä 11 osaamispisteen edestä viestintä- ja vuorovaikutusosaamista. Opiskelija voi opiskella äidinkielen sovellusta suomi toisena kielenä, jos hänen äidinkielensä ei ole suomi, ruotsi tai saame tai hänellä on muutoin monikielinen tausta. Ammatillisessa peruskoulutuksessa vieraan kielen osaamistavoitteet ja osaamisen arviointi on eriytetty sen mukaan, onko opiskelijan vallitsema kieli hänelle A- vai B-kieli. Valittu vieras kieli voi olla opiskelijalle aivan uusikin kieli, jolloin sovelletaan B-kielen tavoitteita ja arviointia. A- ja B-kielillä tarkoitetaan seuraavaa: A-kieli = peruskoulun 1. 6. vuosiluokilla alkava vieras kieli B-kieli = peruskoulun vuosiluokilla 7. 9. alkava vieras kieli Äidinkieli Äidinkieli, suomi Pakolliset osaamistavoittet, 5 osp Opiskelija osaa viestiä ja toimia erilaisissa vuorovaikutustilanteissa ymmärtää omaan alaan liittyvien tärkeimpien tekstilajien käytänteet, olennaisen sisällön ja tarkoituksen osaa hakea tietoa eri tietolähteistä ja käyttää tietoa sekä noudattaa lähteiden käytön periaatteita osaa hyödyntää mediaa ja verkon tarjoamia viestintä- ja vuorovaikutusvälineitä opiskelussaan sekä tehdä ammattiosaamistaan näkyväksi osaa laatia alaan liittyviä kirjallisia töitä osaa hyödyntää äidinkielen oppimisen luku- ja opiskelustrategioita 181

ymmärtää äidinkielen sekä kirjallisuuden ja muun kulttuurin merkityksen alan ja ammatin kannalta osaa arvioida ja kehittää omaa äidinkielen taitoaan. Arviointi ARVIOINNIN KOHTEET Viestintä- ja vuorovaikutustilanteissa toimiminen Tyydyttävä T1 ilmaisee asiallisesti mielipiteensä yhteistyö- ja ryhmätilanteissa osallistuu keskusteluun käyttämällä puheenvuoroja toimii tarkoituksenmukaisella tavalla työelämän vuorovaikutustilanteissa pitää lyhyen esityksen käyttäen tilanteen vaatimaa kieltä ja asiatyyliä Hyvä H2 perustelee monipuolisesti mielipiteensä ja väitteensä yhteistyöja ryhmätilanteissa osallistuu keskusteluun, vie keskustelua tavoitteen suunnassa eteenpäin toimii asiallisesti ja kohteliaasti erilaisissa vuorovaikutustilanteissa ja työhön liittyvissä asiakas- ja ryhmätilanteissa pitää erilaisia esityksiä käyttäen tilanteen vaatimaa asiatyyliä ja alan termistöä Kiitettävä K3 perustelee monipuolisesti näkemyksiään ja toimii erilaisissa vuorovaikutustilanteissa asiakaslähtöisesti, joustavasti ja vakuuttavasti osallistuu aktiivisesti ja rakentavasti keskusteluun ja kantaa osaltaan vastuuta ryhmätilanteissa viestintäilmapiiristä toimii joustavasti ja rakentavasti erilaisissa työhön liittyvissä asiakas- ja ryhmätilanteissa toimii oman alansa viestintätilanteissa joustavasti ja pitää erilaisia esityksiä tilanteen ja oman alan edellyttämällä tavalla Tekstien ja tekstilajien ymmärtäminen Tyydyttävä T1 tuntee työelämän tekstilajeja ja vertailee niitä Hyvä H2 ymmärtää ammattitaidon kannalta keskeisten tekstien päätarkoituksen ja tulkitsee tekstien merkityksiä Kiitettävä K3 ymmärtää sekä tekstin tarkoituksen ja sanoman että yksityiskohtien merkityksen, tekee johtopäätöksiä ja arvioi tekstin sisältöä ja ilmaisutapaa 182

Tiedon hankkiminen Tyydyttävä T1 hakee ammattialansa kannalta keskeistä tietoa selkeistä teksteistä noudattaa tekijänoikeuksia, mutta tarvitsee joskus ohjausta Hyvä H2 hankkii ammattialaansa liittyvää tietoa erilaisista lähteistä ja arvioi lähteiden luotettavuutta tuntee tekijänoikeudet oikeutena ja velvoitteena, noudattaa tekijänoikeuksia mm. ilmoittamalla lähteensä Kiitettävä K3 hakee tietoa erilaisista lähteistä ja vaikeaselkoisistakin teksteistä sekä arvioi kriittisesti niiden luotettavuutta osaa viitata käyttämiinsä lähteisiin ja tarvittaessa pyytää niihin käyttöluvan Mediataidot ja verkkoviestinnän hyödyntäminen Tyydyttävä T1 käyttää oman alansa ammattijulkaisuja ja mediatekstejä käyttää ohjattuna eri medioita ammattitaitonsa esittelyyn viestii digitaalisissa ympäristöissä sovittujen periaatteiden mukaisesti Hyvä H2 käyttää keskeisiä viestintävälineitä ja osaa arvioida mediatekstejä tekee ammattiosaamistaan näkyväksi eri medioiden avulla viestii digitaalisissa ympäristöissä sopivaa kieltä käyttäen Kiitettävä K3 käyttää monipuolisesti viestintävälineitä ja arvioi kriittisesti mediatekstejä dokumentoi ja kuvaa oppimistaan ja osaamistaan eri medioiden avulla viestii ammatillisuutta osoittaen digitaalisen ympäristön vuorovaikutustilanteissa Alan kirjallisten töiden laatiminen Tyydyttävä T1 kirjoittaa oikeinkirjoituksen perussääntöjen mukaisesti tuottaa ammattitaidon kannalta keskeisiä tekstejä, mutta tarvitsee ajoittain ohjausta laatii mallin mukaan asiakirjoja Hyvä H2 käyttää sujuvaa lause- ja virkerakennetta ja jaksottaa tekstiä tuottaa ammattitaidon kannalta keskeisiä tekstejä laatii asianmukaiset asiakirjat Kiitettävä K3 hallitsee kielenkäytön perusnormit sekä hioo tuottamiensa tekstien kieli- ja ulkoasua tuottaa tavoitteellisesti ja työstää tekstejään oman arvion ja palautteen pohjalta laatii asianmukaisia asiakirjoja ja osaa soveltaa asiakirjamalleja Luku- ja opiskelustrategioiden hyödyntäminen Tyydyttävä T1 tekee muistiinpanoja ja tiivistää ydinasioita kuullun, luetun ja nähdyn pohjalta Hyvä H2 tekee muistiinpanoja, tiivistää hankkimaansa tietoa ja käyttää lähteitä omassa tekstissään Kiitettävä K3 arvioi omaa luku- ja opiskelustrategiaansa ja parantaa sitä palautteen pohjalta 183

Äidinkielen sekä kirjallisuuden ja muun kulttuurin merkityksen ymmärtäminen Tyydyttävä T1 tiedostaa äidinkielen taidon merkityksen omalla alallaan tuntee esimerkkejä omaan alaan liittyvästä kirjallisuudesta tai muusta kulttuurista Hyvä H2 ymmärtää äidinkielen merkitystä omalla alallaan ja monikielisessä työelämässä tietää, mihin kirjallisuutta tai muuta kulttuuria voi alalla käyttää Kiitettävä K3 osaa arvioida äidinkielen merkitystä omalla alallaan ja sen asemaa monikielisessä yhteiskunnassa sekä työelämän että yksilön kannalta ymmärtää kirjallisuuden tai muun kulttuurin merkityksen alalla toimimisessa Oman äidinkielentaidon arvioiminen Tyydyttävä T1 arvioi äidinkielen taitoaan ja lukutaitoaan saamansa palautteen pohjalta ja kertoo, mitä siinä voisi parantaa. Hyvä H2 arvioi realistisesti omaa kielenkäyttöään ja lukutaitoaan, tunnistaa vahvuuksiaan ja kehittämiskohteitaan. Kiitettävä K3 arvioi realistisesti omaa kielenkäyttöään ja lukutaitoaan, tunnistaa vahvuuksiaan, kehittämiskohteitaan ja kehittää taitojaan palautteen pohjalta. Valinnaiset osaamistavoittet, 3 osp Opiskelija osaa kehittää viestintä- ja vuorovaikutustaitojaan osaa kehittää esiintymis- ja ryhmätyötaitojaan osaa käyttää ja tulkita erilaisia tekstilajeja tuntee kielen, kirjallisuuden ja kulttuurin muotoja ja merkitystä. Arviointi ARVIOINNIN KOHTEET Viestintä- ja vuorovaikutustaitojen kehittäminen Tyydyttävä T1 ilmaisee asiallisesti mielipiteensä ja perustelee ne vakuuttavasti ottaa vuorovaikutuksessa toisten näkemykset huomioon ymmärtää henkilöiden sanattoman viestinnän merkityksen ja vaikutuksia sanoman vastaanottoon Hyvä H2 toimii kohteliaasti ja joustavasti vuorovaikutustilanteissa erilaisissa ympäristöissä ottaa viestinnässään huomioon vastaanottajan, tilanteen ja alansa vaatimukset ottaa huomioon sanattoman viestinnän vaikutuksia omassa ilmaisussaan Kiitettävä K3 ylläpitää puhuessaan vuorovaikutusta, havainnollistaa puheenvuoroaan ja rakentaa sen sisällön loogiseksi viestii rakentavasti myös ristiriita- ja ongelmatilanteissa soveltaa sanattoman viestinnän sääntöjä vuorovaikutuksessaan ja vertailee merkityksiä myös eri kulttuurien välillä 184

Esiintymis- ja ryhmätyötaitojen kehittäminen Tyydyttävä T1 esittää sekä spontaanin että valmistellun puheenvuoron tai puhe-esityksen itselleen tutusta aiheesta toimii ryhmätyötilanteessa yhteistyöhakuisesti osana ryhmää toimii työelämän kokous- ja neuvottelukäytäntöjen mukaisesti, mutta tarvitsee ajoittain ohjausta Hyvä H2 saa puhuessaan kontaktin kuulijoihinsa ja osaa rakentaa puheenvuoronsa niin, että sitä on helppo seurata vie ryhmän työskentelyä eteenpäin aktiivisesti ja arvostaa muiden näkökantoja noudattaa työelämän kokous- ja neuvottelukäytäntöjä Kiitettävä K3 esittää sekä spontaanin että itsenäisesti valmistellun esityksen haastavastakin aiheesta, havainnollistaa esitystään ja rakentaa sen sisällön loogiseksi tunnistaa oman toimintansa vaikutukset ryhmän toimintaan ja kannustaa ryhmän muita jäseniä toimimaan hallitsee joustavasti kokous- ja neuvottelukäytännöt Ammatillinen monilukutaito ja tekstien tuottaminen Tyydyttävä T1 tuntee tekstilajien tilanteenmukaisen käytön vaatimuksia käyttää mallin mukaan eri ammatillisia tekstilajeja tuottaa tekstiä ryhmänä yhdessä muiden kanssa Hyvä H2 tarkastelee tekstilajien eri ilmaisutapoja kriittisesti muokkaa tuottamiaan ammatillisia tekstejä palautteen perusteella antaa ja vastaanottaa rakentavaa palautetta yhdessä tuotetusta tekstistä Kiitettävä K3 soveltaa vaihdellen eri ilmaisutapoja ja tekstilajeja omissa teksteissään ja erilaisissa kieliympäristöissä tekee havaintoja ammatillisista tekstilajeista, muokkaa niitä ja arvioi kielellisten valintojen vaikutuksia toimii joustavasti osana kirjoitusprosessia, kun tekstiä tuotetaan yhdessä muiden kanssa Kielen ja kulttuurin tunteminen Tyydyttävä T1 on perillä oman kielen ja kulttuurienvälisen viestinnän merkityksestä tutustuu kirjallisuuden eri lajeihin ja muihin taidemuotoihin. Hyvä H2 ottaa huomioon kulttuurienvälisen viestinnän omassa vuorovaikutuksessaan arvioi lukemiaan kirjoja ja kokemiaan muita taidemuotoja. Kiitettävä K3 soveltaa monipuolisesti kulttuurienvälistä osaamistaan ja arvostaa kulttuurista moninaisuutta hankkii monipuolisia lukukokemuksia sekä arvioi kirjallisuuden ja muiden taidemuotojen merkitystä. Äidinkieli, saame Pakolliset osaamistavoittet, 5 osp Opiskelija osaa viestiä ja toimia erilaisissa vuorovaikutustilanteissa 185

ymmärtää omaan alaan liittyvien tärkeimpien tekstilajien käytänteet, olennaisen sisällön ja tarkoituksen osaa käyttää kielitaitoaan tiedon hankkimisessa ja kriittisessä arvioimisessa osaa hyödyntää mediaa ja verkon tarjoamia viestintä- ja vuorovaikutusvälineitä opiskelussaan sekä tehdä ammattiosaamistaan näkyväksi kehittää saamen kielen kirjoittamisen taitojaan ja osaa laatia alaan liittyviä kirjallisia töitä osaa hyödyntää äidinkielen oppimisen luku- ja opiskelustrategioita tuntee kielellisen ja kulttuurin identiteetin merkitystä monimuotoisessa yhteiskunnassa osaa arvioida ja kehittää omaa äidinkielentaitoaan. Arviointi ARVIOINNIN KOHTEET Viestintä- ja vuorovaikutustilanteissa toimiminen Tyydyttävä T1 toimii erilaisissa vuorovaikutustilanteissa ja tuo esille näkemyksiään toimii tarkoituksenmukaisella tavalla työelämän tilanteissa pitää lyhyen esityksen käyttäen tilanteen vaatimaa saamen yleiskieltä Hyvä H2 viestii aktiivisesti erilaisissa vuorovaikutusti-lanteissa ottaen huomioon toisten näkemykset toimii asiallisesti ja kohteliaasti erilaisissa vuorovaikutustilanteissa ja työhön liittyvissä asiakas- ja ryhmätilanteissa pitää erilaisia esityksiä käyttäen tilanteen vaatimaa saamen yleiskieltä ja alan termistöä Kiitettävä K3 toimii monipuolisesti erilaisissa vuorovaikutustilanteissa ja perustelee näkemyksiään rakentavasti ottaen huomioon toisten näkemykset toimii joustavasti ja rakentavasti erilaisissa työhön liittyvissä asiakas- ja ryhmätilanteissa toimii oman alansa viestintätilanteissa joustavasti ja pitää erilaisia esityksiä saamen kielellä tilanteen ja oman alan edellyttämällä tavalla Tekstien ja tekstilajien ymmärtäminen Tyydyttävä T1 ymmärtää ammattitaidon kannalta keskeisten tekstien päätarkoituksen ja osaa yhdistää tietoja omiin kokemuksiinsa ja tietoihinsa Hyvä H2 ymmärtää tekstin tarkoituksen ja pääsisällön sekä osaa yhdistää ja vertailla sen yksityiskohtia omiin kokemuksiinsa ja tietoihinsa suhteuttaen Kiitettävä K3 ymmärtää sekä tekstin tarkoituksen ja sanoman että yksityiskohtien merkityksen, tekee johtopäätöksiä ja arvioi tekstin sisältöä ja ilmaisutapaa 186

Tiedon hankkiminen Tyydyttävä T1 hakee ammattialansa kannalta keskeistä tietoa selkeistä lähteistä Hyvä H2 hankkii ammattialaansa liittyvää tietoa erilaisista lähteistä ja arvioi myös lähteiden luotettavuutta Kiitettävä K3 hakee tietoa erilaisista lähteistä ja vaikeaselkoisistakin teksteistä sekä arvioi kriittisesti niiden luotettavuutta Mediataidot ja verkkoviestinnän hyödyntäminen Tyydyttävä T1 käyttää oman alansa ammattijulkaisuja ja mediatekstejä käyttää ohjattuna eri medioita ammattitaitonsa esittelyyn Hyvä H2 käyttää keskeisiä viestintävälineitä ja osaa arvioida mediatekstejä tekee ammattiosaamistaan näkyväksi eri medioiden avulla Kiitettävä K3 käyttää monipuolisesti viestintävälineitä ja arvioi kriittisesti mediatekstejä dokumentoi ja kuvaa oppimistaan ja osaamistaan eri medioiden avulla Alan kirjallisten töiden laatiminen Tyydyttävä T1 tuottaa ohjattuna ammattitaidon kannalta keskeisiä tekstejä saamen kielen oikeinkirjoituksen perussääntöjen mukaisesti Hyvä H2 tuottaa ammattitaidon kannalta keskeisiä tekstejä käyttäen monipuolisesti saamen kielen oikeinkirjoituksen perussääntöjä Kiitettävä K3 tuottaa ammattitaitoon liittyviä erilaisia tekstejä saamen kielellä sujuvasti ja luontevasti Luku- ja opiskelustrategioiden hyödyntäminen Tyydyttävä T1 tekee muistiinpanoja ja tiivistää ydinasioita kuullun, luetun ja nähdyn pohjalta Hyvä H2 tekee muistiinpanoja, tiivistää hankkimaansa tietoa ja käyttää lähteitä omassa tekstissään Kiitettävä K3 arvioi omaa luku- ja opiskelustrategiaansa ja parantaa sitä palautteen pohjalta Kielen ja kulttuurin ymmärtäminen Tyydyttävä T1 tuntee kielellisen ja kulttuurisen taustan merkitystä Hyvä H2 tuntee saamen kielen ja kulttuurin merkitystä ja osaa arvioida sen merkitystä monimuotoisessa yhteiskunnassa Kiitettävä K3 tuntee saamen kielen ja kulttuurin merkitystä ja osaa arvioida monipuolisesti sen merkitystä monimuotoisessa yhteiskunnassa 187

Oman äidinkielentaidon arvioiminen Tyydyttävä T1 arvioi äidinkielen taitoaan ja lukutaitoaan saamansa palautteen pohjalta ja kertoo, mitä siinä voisi parantaa. Hyvä H2 arvioi realistisesti omaa kielenkäyttöään ja lukutaitoaan, tunnistaa vahvuuksiaan ja kehittämiskohteitaan. Kiitettävä K3 arvioi realistisesti omaa kielenkäyttöään ja lukutaitoaan, tunnistaa vah-vuuksiaan ja kehittämiskohteitaan ja kehittää taitojaan palautteen pohjalta. Valinnaiset osaamistavoittet Opiskelija osaa kehittää viestintä- ja vuorovaikutustaitojaan saamen kielellä osaa kehittää esiintymis- ja ryhmätyötaitojaan osaa käyttää ja tulkita erilaisia tekstilajeja ja kehittää tekstin tuottamista saamen kielellä osaa toimia kielellisesti ja kulttuurisesti monimuotoisessa ympäristössä. Arviointi ARVIOINNIN KOHTEET Viestintä- ja vuorovaikutustaitojen kehittäminen Tyydyttävä T1 toimii erilaisissa vuorovaikutustilanteissa huomioiden toisten näkemykset Hyvä H2 viestii aktiivisesti erilaisissa vuorovaikutustilanteissa ottaen huomioon toisten näkemykset Kiitettävä K3 viestii monipuolisesti erilaisissa vuorovaikutustilanteissa ottaen huomioon toisten näkemykset Esiintymis- ja ryhmätyötaitojen kehittäminen Tyydyttävä T1 esittää sekä spontaanin että valmistellun puheenvuoron tai puhe-esityksen itselleen tutusta aiheesta toimii ryhmätyötilanteessa yhteistyöhakuisesti osana ryhmää Hyvä H2 saa puhuessaan kontaktin kuulijoihinsa ja osaa rakentaa puheenvuoronsa niin, että sitä on helppo seurata vie ryhmän työskentelyä eteenpäin aktiivisesti ja arvostaa muiden näkökantoja Kiitettävä K3 esittää sekä spontaanin että itsenäisesti valmistellun esityksen haastavastakin aiheesta, havainnollistaa esitystään ja rakentaa sisällön loogiseksi tunnistaa oman toimintansa vaikutukset ryhmän toimintaan ja kannustaa ryhmän muita jäseniä toimimaan 188

Ammatillinen monilukutaito ja tekstien tuottaminen Tyydyttävä T1 tuntee työelämän tilanteenmukaisen tekstilajin käytön vaatimuksia tuottaa mallin mukaan eri ammatillisia tekstilajeja kirjoittaa ohjattuna ammattitaidon kannalta keskeisiä tekstejä saamen kielellä Hyvä H2 tarkastelee tekstilajien eri ilmaisutapoja kriittisesti muokkaa tuottamiaan ammatillisia tekstejä palautteen perusteella kirjoittaa ammattitaidon kannalta keskeisiä tekstejä saamen kielellä Kiitettävä K3 soveltaa vaihdelleen eri ilmaisutapoja ja tekstilajeja omissa teksteissään ja erilaisissa kieliympäristöissä tekee havaintoja ammatillisista tekstilajeista, muokkaa niitä ja arvioi kielellisten valintojen vaikutuksia kirjoittaa ammattitaitoon liittyviä erilaisia tekstejä itsenäisesti saamen kielellä Kielellisesti ja kulttuurisesti monimuotoisessa ympäristössä toimiminen Tyydyttävä T1 tuntee saamelaisen kulttuurin ominaispiirteitä ja toimii monikulttuurisessa ympäristössä saamen kielen ja kulttuurin tuntemustaan hyödyntäen tutustuu saamen kirjallisuuden eri lajeihin ja muihin taidemuotoihin. Hyvä H2 tuntee saamelaisen kulttuurin keskeiset ominaispiirteet ja toimii monikulttuurisessa ympäristössä saamen kielen ja kulttuurin tuntemustaan hyödyntäen arvioi lukemiaan kirjoja ja kokemiaan muita taidemuotoja. Kiitettävä K3 tuntee saamelaisen kulttuurin keskeiset ominaispiirteet ja toimii monikulttuurisessa ympäristössä itsenäisesti saamen kielen ja kulttuurin tuntemustaan hyödyntäen hankkii monipuolisia lukukokemuksia saamen kielellä sekä arvioi kirjallisuuden ja muiden taidemuotojen merkitystä. Äidinkieli, viittomakieli Pakolliset osaamistavoittet, 5 osp Opiskelija osaa viestiä viittomakielellä erilaisissa vuorovaikutustilanteissa ymmärtää ja tulkitsee omaan alaansa liittyviä erilaisia viestilajeja osaa hakea tietoa eri tietolähteistä erilaisia medioita käyttäen osaa hyödyntää mediaa ja verkon tarjoamia viestintä- ja vuorovaikutusvälineitä opiskelussaan sekä tehdä ammattiosaamistaan näkyväksi osaa toimia sekä viittomakielisen että puhutun ja kirjoitetun kielen ympäristöissä osaa arvioida ja kehittää omaa äidinkielentaitoaan. 189

Arviointi ARVIOINNIN KOHTEET Viestintä- ja vuorovaikutustilanteissa toimiminen Tyydyttävä T1 käyttää viittomakieltä tarkoituksenmukaisella tavalla oman alansa tutuissa viestintätilanteissa toiset huomioon ottaen selviytyy viestintätilanteista myös kuulevien kanssa tietää, miten tulkkia käytetään vuorovaikutustilanteissa toimii sovittujen kokouskäytäntöjen mukaisesti sekä ilmaisee mielipiteensä yhteistyö- ja ryhmätilanteissa Hyvä H2 käyttää viittomakieltä tarkoituksenmukaisella tavalla oman alansa viestintätilanteissa toiset huomioon ottaen toimii ammatillisissa tilanteissa viittomakielisten ja kuulevien kanssa käyttää tulkkia tarkoituksenmukaisesti eri tilanteissa noudattaa kokous- ja neuvottelukäytäntöjä sekä perustelee monipuolisesti mielipiteensä ja väitteensä yhteistyö- ja ryhmätilanteissa Kiitettävä K3 käyttää viittomakieltä aktiivisesti oman alansa viestintätilanteissa ottaen rakentavasti toiset huomioon toimii joustavasti erilaisissa ympäristöissä viittomakielisten ja kuulevien kanssa käyttää tulkkia sujuvasti eri tilanteissa hallitsee kokous- ja neuvottelukäytännöt sekä kantaa osaltaan vastuuta viestintäilmapiiristä Viestien ja tekstilajien ymmärtäminen Tyydyttävä T1 tuntee viittomakielen eri muotoja (yleiset ja ammatilliset tilanteet) ja käyttää ammattiin liittyviä viittomia ohjatusti ymmärtää viittomakielellä ammattialansa keskeisten viestien ydinasiat Hyvä H2 hallitsee yleisviittomiston ja viestii alansa tilanteissa viittomakielellä ymmärtää viittomakielellä alansa keskeisten viestien pääsisällön ja osaa suhteuttaa sitä omiin kokemuksiinsa Kiitettävä K3 tuntee hyvin ammattiin liittyvän viittomiston ja viestii ammatillisesti viittomakielellä ymmärtää viittomakielellä alansa viestien pääsisällön ja osaa tehdä sen perusteella vertailuja ja johtopäätöksiä Tiedon hankkiminen Tyydyttävä T1 hakee ammattialansa kannalta keskeistä tietoa erilaisista lähteistä noudattaa tekijänoikeuksia, mutta tarvitsee joskus ohjausta Hyvä H2 hankkii ammattialaansa liittyvää tietoa erilaisista lähteistä ja arvioi niiden luotetta-vuutta tuntee tekijänoikeudet oikeutena ja velvoitteena, noudattaa tekijänoikeuksia mm. ilmoittamalla lähteensä Kiitettävä K3 käyttää monipuolisesti erilaisia viestintävälineitä tiedon hankinnassa ja arvioi tekstien luotettavuutta osaa viitata käyttämiinsä lähteisiin ja tarvittaessa pyytää niihin käyttöluvan 190

Mediataidot ja verkkoviestinnän hyödyntäminen Tyydyttävä T1 käyttää oman alansa ammattijulkaisuja ja mediatekstejä käyttää ohjattuna eri medioita ammattitaitonsa esittelyyn Hyvä H2 käyttää keskeisiä viestintävälineitä ja osaa arvioida mediatekstejä tekee ammattiosaamistaan näkyväksi eri medioiden avulla Kiitettävä K3 käyttää monipuolisesti viestintävälineitä ja arvioi kriittisesti mediatekstejä dokumentoi ja kuvaa oppimistaan ja osaamistaan eri medioiden avulla Kielellisesti ja kulttuurisesti monimuotoisessa ympäristössä toimiminen Tyydyttävä T1 tuntee suomalaisen viittomakielen monimuotoisuutta ja toimii monimuotoisessa ympäristössä kielitaitoaan hyödyntäen Hyvä H2 tuntee suomalaisen viittomakielen monimuotoisuutta ja käyttäjäryhmiä ja toimii monimuotoisessa ympäristössä kielitaitoaan hyödyntäen Kiitettävä K3 tuntee suomalaisen viittomakielen monimuotoisuutta ja erityispiirteitä sekä käyttäjäryhmiä ja toimii monimuotoisessa ympäristössä joustavasti kielitaitoaan hyödyntäen Oman äidinkielentaidon arvioiminen Tyydyttävä T1 arvioi äidinkielen taitoaan ja lukutaitoaan saamansa palautteen pohjalta ja kertoo, mitä siinä voisi parantaa. Hyvä H2 arvioi realistisesti omaa kielenkäyttöään ja lukutaitoaan, tunnistaa vahvuuksiaan ja kehittämiskohteitaan. Kiitettävä K3 arvioi realistisesti omaa kielenkäyttöään ja lukutaitoaan, tunnistaa vahvuuk-siaan, kehittämiskohteitaan ja kehittää taitojaan palautteen pohjalta. Valinnaiset osaamistavoittet Opiskelija osaa kehittää viestintä- ja vuorovaikutustaitojaan ja viittomakielen ilmaisutapojaan erilaisissa tilanteissa osaa kehittää esiintymis- ja ryhmätyötaitojaan osaa käyttää ja tulkita erilaisia viestintätapoja tuntee kielellisen ja kulttuurisen monimuotoisuuden merkitystä yhteiskunnassa. 191

Arviointi ARVIOINNIN KOHTEET Viestintä- ja vuorovaikutustaitojen kehittäminen Tyydyttävä T1 ilmaisee asiallisesti mielipiteensä ja perustelee ne vakuuttavasti ottaa vuorovaikutuksessa toisten näkemykset huomioon Hyvä H2 viestii kohteliaasti ja joustavasti vuorovaikutustilanteissa erilaisissa ympäristöissä käyttää yleisviittomistoa ja ammattiin liittyvää viittomistoa luontevasti Kiitettävä K3 ylläpitää puhuessaan vuorovaikutusta, havainnollistaa puheenvuoroaan ja rakentaa sen sisällön loogiseksi käyttää rakenteeltaan sujuvaa ja ilmaisultaan rikasta viittomakieltä monipuolisesti Esiintymis- ja ryhmätyötaitojen kehittäminen Tyydyttävä T1 pitää sekä spontaanin että valmistellun esityksen viittomakielellä itselleen tutusta aiheesta Hyvä H2 selittää alaan liittyviä seikkoja viittomakielisessä esityksessä tai muille suunnatuissa ohjeissa Kiitettävä K3 tuottaa erilaisia viittomakielisiä esityksiä ja hyödyntää monipuolisesti ilmaisutapoja Viestintätapojen käyttäminen ja tulkitseminen Tyydyttävä T1 tuottaa mallin mukaan alaansa liittyvää viittomakieltä tunnistaa viittomakielen eri muotoja Hyvä H2 toimii erilaisissa ympäristöissä viittomakielisten ja kuulevien kanssa pohtii viittomakielisten tekstien (videoitujen) tavoitetta ja sisältöä Kiitettävä K3 käyttää viittomakielisten kulttuurissa esiintyviä ilmaisu- ja esiintymistapoja tuntee viittomakielen kielelliset ominaispiirteet Kielen ja kulttuurin monimuotoisuuden ymmärtäminen Tyydyttävä T1 tuntee kielellisen ja kulttuurisen taustansa piirteitä ymmärtää viittomakielisen yhteisön aseman suomalaisessa yhteiskunnassa. Hyvä H2 tuntee suomalaisen viittomakielen monimuotoisuutta vertailee viitottua ja puhuttua kieltä käyttävien kommunikaatiotapoja. Kiitettävä K3 tuntee suomalaisen viittomakielen monimuotoisuutta ja käyttäjäryhmiä tuntee hyvin viittomakielisen yhteisön taustan ja osaa edustaa kielellistä kulttuuriaan monikielisessä ympäristössä. Äidinkieli, opiskelijan oma äidinkieli Pakolliset osaamistavoittet, 5 osp Opiskelija 192

osaa viestiä erilaisissa vuorovaikutustilanteissa omalla äidinkielellä ymmärtää omaan alaan liittyvien tärkeimpien tekstien olennaisen sisällön ja tarkoituksen omalla kielellään osaa käyttää kielitaitoaan tiedon hankkimisessa ja kriittisessä arvioimisessa erilaisia medioita hyödyntäen kehittää oman äidinkielen kirjoittamisen taitoja ja osaa laatia omaan alaan liittyviä kirjallisia töitä osaa hyödyntää mediaa ja verkon tarjoamia viestintä- ja vuorovaikutusvälineitä opiskelussaan osaa toimia kielellisesti ja kulttuurisesti monimuotoisessa ympäristössä osaa arvioida ja kehittää omaa äidinkielen taitoaan. Arviointi ARVIOINNIN KOHTEET Viestintä- ja vuorovaikutustilanteissa toimiminen Tyydyttävä T1 toimii tarkoituksenmukaisella tavalla tutuissa vuorovaikutustilanteissa toiset huomioon ottaen käyttää tilanteen vaatimaa kieltä oman äidinkielen yleiskielen mukaisesti Hyvä H2 toimii aktiivisesti erilaisissa vuorovaikutustilanteissa toiset huomioon ottaen käyttää eri tilanteissa omaa äidinkieltä yleiskielen mukaisesti sekä osaa jossakin määrin alan termistöä Kiitettävä K3 toimii aloitteellisesti ja joustavasti erilaisissa vuorovaikutustilanteissa näkemyksiään perustellen ja toiset rakentavasti huomioon ottaen käyttää eri tilanteissa omaa äidinkieltä yleiskielen mukaisesti sekä osaa alan termistöä Tekstien ymmärtäminen Tyydyttävä T1 ymmärtää alansa keskeisten tekstien ydinasiat Hyvä H2 ymmärtää alansa keskeisten tekstien pääsisällön ja tarkoituksen Kiitettävä K3 ymmärtää alansa tekstien pääsisällön ja tarkoituksen sekä osaa suhteuttaa sitä omiin kokemuksiinsa Tiedon hankkiminen Tyydyttävä T1 hakee ammattialansa kannalta keskeistä tietoa erilaisista lähteistä Hyvä H2 hakee ammattialaansa liittyvää tietoa erilaisista lähteistä ja arvioi ohjattuna niiden luotettavuutta Kiitettävä K3 hyödyntää monipuolisesti oman kielensä viestintävälineitä tiedon hankinnassa ja arvioi tekstien luotettavuutta 193

Tekstien tuottaminen Tyydyttävä T1 laatii ohjattuna alaansa liittyviä tekstejä käyttäen oman äidinkielen keskeisiä oikeinkirjoitustapoja Hyvä H2 laatii alaansa liittyviä erilaisia tekstejä käyttäen oman äidinkielen oikeinkirjoitustapoja Kiitettävä K3 laatii itsenäisesti alaansa liittyviä tekstejä käyttäen oman äidinkielen oikein-kirjoitustapoja Mediataidot ja verkkoviestinnän hyödyntäminen Tyydyttävä T1 hyödyntää oman alansa ammattijulkaisuja ja mediatekstejä Hyvä H2 hyödyntää keskeisiä viestintävälineitä ja arvioi mediatekstejä Kiitettävä K3 hyödyntää monipuolisesti viestintävälineitä ja arvioi kriittisesti mediatekstejä Kielellisesti ja kulttuurisesti monimuotoisessa ympäristössä toimiminen Tyydyttävä T1 ymmärtää kaksikielisyyden merkityksen omalle työlleen ja käyttää omaa kieltään erilaisissa vuorovaikutustilanteissa ottaen toiset huomioon Hyvä H2 vertailee oman kielensä ja suomen kielen käyttöä sekä toimii monimuotoisessa ympäristössä osaamistaan melko monipuolisesti hyödyntäen Kiitettävä K3 tuntee kielellisen ja kulttuurisen taustansa keskeiset piirteet sekä toimii monimuotoisessa ympäristössä osaamistaan monipuolisesti hyödyntäen Oman äidinkielentaidon arvioiminen Tyydyttävä T1 arvioi äidinkielen taitoaan ja lukutaitoaan saamansa palautteen pohjalta ja kertoo, mitä siinä voisi parantaa. Hyvä H2 arvioi realistisesti omaa kielenkäyttöään ja lukutaitoaan, tunnistaa vahvuuksiaan ja kehittämiskohteitaan. Kiitettävä K3 arvioi realistisesti omaa kielenkäyttöään ja lukutaitoaan, tunnistaa vahvuuksiaan, kehittämiskohteitaan ja kehittää taitojaan palautteen pohjalta. Valinnaiset osaamistavoittet Opiskelija osaa kehittää viestintä- ja vuorovaikutustaitojaan omalla äidinkielellä osaa kehittää omaan alaan liittyvien tekstilajien ymmärtämis- ja tulkintataitoja osaa kehittää tekstien tuottamisen taitoja omalla äidinkielellä ymmärtää kielen ja kulttuurin moninaisuuden merkityksen yhteiskunnassa. 194

Arviointi ARVIOINNIN KOHTEET Viestintä- ja vuorovaikutustaitojen kehittäminen Tyydyttävä T1 ilmaisee itseään suullisesti kulttuuripiirinsä yhteisössä tavallisimmissa vuorovaikutustilanteissa Hyvä H2 käyttää omalla kielellään ammattialansa keskeisiä käsitteitä ja ottaa osaa keskusteluun omalla kielialueellaan Kiitettävä K3 viestii aktiivisesti vuorovaikutustilanteissa perustellen näkemyksiään ja ottaen toiset rakentavasti huomioon Tekstien ymmärtäminen Tyydyttävä T1 ymmärtää tuttujen omakielisten tekstilajien keskeiset asiat Hyvä H2 ymmärtää omakielisten tekstien pääsisällön ja tuntee oman alansa termistöä Kiitettävä K3 ymmärtää oman alansa omakielisten tekstien keskeisen sisällön ja laajentaa sanavarastoaan ammattialalla Tekstien tuottaminen Tyydyttävä T1 laatii mallin mukaan omakielisiä tekstejä Hyvä H2 laatii ohjatusti erilaisia tekstejä omalla äidinkielellä Kiitettävä K3 laatii itsenäisesti omaan alaansa liittyviä tekstejä omalla äidinkielellä Kielen ja kulttuurin ymmärtäminen Tyydyttävä T1 tuntee kielellisen ja kulttuurisen taustansa piirteitä sekä hyödyntää kielen osaamistaan ammattialallaan. Hyvä H2 tuntee äidinkielensä käyttömahdollisuuksia ja vaihtelua omalla kielialueellaan sekä hyödyntää kielellistä ja kulttuurista osaamistaan ammattialallaan. Kiitettävä K3 on kiinnostunut äidinkielestään ja omasta kielitaustastaan sekä hyödyntää aktiivisesti kielellistä ja kulttuurista osaamistaan ammattialallaan ja yhteiskunnassa. Äidinkieli, suomi toisena kielenä Pakolliset osaamistavoittet, 5 osp Opiskelija osaa viestiä erilaisissa vuorovaikutustilanteissa ymmärtää ja tulkitsee omaan alaan liittyviä erilaisia tekstilajeja ja laajentaa sana- ja ilmaisuvarantoaan osaa hyödyntää mediaa ja verkon tarjoamia viestintä- ja vuorovaikutusvälineitä osaa hakea tietoa eri tietolähteistä sekä noudattaa lähteiden käytön periaatteita osaa laatia alaan liittyviä kirjallisia töitä osaa toimia kielellisesti ja kulttuurisesti monimuotoisessa ympäristössä osaa arvioida ja kehittää suomi toisena kielenä -taitoaan. 195

Arviointi ARVIOINNIN KOHTEET Viestintä- ja vuorovaikutustilanteissa toimiminen Tyydyttävä T1 ymmärtää alan puhetilanteisiin liittyvää viestintää osallistuu keskusteluun käyttämällä puheenvuoroja toimii ryhmä- ja kokoustilanteissa sovitun käytännön mukaisesti, mutta tarvitsee ajoittain ohjausta Hyvä H2 ymmärtää alan puhetilanteisiin liittyvää erilaista viestintää osallistuu keskusteluun, käyttää puheenvuoroja ja perustelee näkemyksiään noudattaa kokous- ja neuvottelukäytäntöjä Kiitettävä K3 ymmärtää monipuolisesti alan puhetilanteisiin liittyvää viestintää osallistuu keskusteluun aktiivisesti ja perustelee monipuolisesti näkemyksiään hallitsee ammatin kannalta keskeiset kokous- ja neuvottelukäytännöt Tekstien ja tekstilajien ymmärtäminen Tyydyttävä T1 ymmärtää ammattitaidon kannalta keskeisten tekstien pääsisällön ja tuntee eri tekstilajeja Hyvä H2 ymmärtää ammattitaidon kannalta keskeisten tekstien pääsisällön ja tarkoituksen sekä tulkitsee tekstien merkityksiä Kiitettävä K3 ymmärtää ammattitaidon kannalta keskeisten tekstien sisällön ja yksityiskohdat, tekee johtopäätöksiä sekä arvioi tekstien sisältöä ja ilmaisutapaa Tiedon hankkiminen Tyydyttävä T1 hakee ohjattuna ammattialansa kannalta keskeistä tietoa selkeistä teksteistä noudattaa tekijänoikeuksia, mutta tarvitsee joskus ohjausta Hyvä H2 hankkii ammattialaansa liittyvää tietoa erilaisista lähteistä ja arvioi lähteiden luotettavuutta tuntee tekijänoikeudet oikeutena ja velvoitteena, noudattaa tekijänoikeuksia mm. ilmoittamalla lähteensä Kiitettävä K3 hankkii itsenäisesti tietoa erilaisista lähteistä ja arvioi niiden luotettavuutta osaa viitata käyttämiinsä lähteisiin ja tarvittaessa pyytää niihin käyttöluvan Mediataidot ja verkkoviestinnän hyödyntäminen Tyydyttävä T1 käyttää ohjattuna oman alansa ammattijulkaisuja ja mediatekstejä Hyvä H2 käyttää keskeisiä viestintävälineitä ja arvioi mediatekstejä Kiitettävä K3 käyttää viestintävälineitä ja arvioi kriittisesti mediatekstejä 196

Alan kirjallisten töiden laatiminen Tyydyttävä T1 kirjoittaa ohjattuna ammattitaidon kannalta keskeisiä tekstejä käyttää ohjattuna kirjoitetun suomen kielen perussääntöjä sanavarantoaan laajentaen Hyvä H2 kirjoittaa ammattitaidon kannalta keskeisiä tekstejä käyttää kirjoitetun suomen kielen perussääntöjä sana- ja ilmaisuvarantoaan laajentaen Kiitettävä K3 kirjoittaa tavoitteellisesti ja työstää tekstejään palautteen pohjalta käyttää itsenäisesti ja monipuolisesti kirjoitetun suomen kielen perussääntöjä sana- ja ilmaisuvarantoaan laajentaen Kielellisesti ja kulttuurisesti monimuotoisessa ympäristössä toimiminen Tyydyttävä T1 tuntee omaa kielellistä ja kulttuurista taustaansa ja suomalaisen yhteiskunnan monimuotoisuutta toimii kielellistä ja kulttuurista osaamistaan hyödyntäen ammattialan eri tilanteissa Hyvä H2 tuntee oman kielellisen ja kulttuurisen taustansa pääpiirteet sekä suomalaisen yhteiskunnan monimuotoisuutta ottaa huomioon kulttuurien välisen viestinnän toimiessaan ammattialan tehtävissä Kiitettävä K3 tuntee monipuolisesti omaa kielellistä ja kulttuurista taustaansa ja suomalaisen yhteiskunnan kielellistä ja kulttuurista monimuotoisuutta hyödyntää aktiivisesti kielellistä ja kulttuurista osaamistaan ammattialan tehtävissä Oman suomi toisena kielenä taidon arvioiminen Tyydyttävä T1 arvioi suomen kielen taitoaan ja lukutaitoaan saamansa palautteen pohjalta ja kertoo, mitä siinä voisi parantaa. Hyvä H2 arvioi realistisesti omaa kielenkäyttöään ja lukutaitoaan, tunnistaa vahvuuksiaan ja kehittämiskohteitaan. Kiitettävä K3 arvioi realistisesti omaa kielenkäyttöään ja lukutaitoaan, tunnistaa vahvuuksiaan, kehittämiskohteitaan ja kehittää taitojaan palautteen pohjalta. Valinnaiset osaamistavoittet Opiskelija osaa kehittää viestintä- ja vuorovaikutustaitojaan osaa kehittää esiintymis- ja ryhmätyötaitojaan osaa kehittää erilaisten tekstilajien ymmärtämis- ja tulkintataitojaan osaa kehittää tekstien tuottamisen taitoja syventää kielellisen ja kulttuurin identiteetin merkityksen ymmärtämistä monimuotoisessa yhteiskunnassa. 197

Arviointi ARVIOINNIN KOHTEET Viestintä- ja vuorovaikutustaitojen kehittäminen Tyydyttävä T1 toimii erilaisissa vuorovaikutustilanteissa ottaen toiset huomioon Hyvä H2 viestii aktiivisesti erilaisissa vuorovaikutustilanteissa ottaen toiset huomioon Kiitettävä K3 viestii aktiivisesti ja monipuolisesti erilaisissa vuorovaikutustilanteissa ottaen toiset huomioon Esiintymis- ja ryhmätyötaitojen kehittäminen Tyydyttävä T1 esittää sekä spontaanin että valmistellun puheenvuoron tai puhe-esityksen itselleen tutusta aiheesta viestii ammattialaansa liittyvissä ryhmätilanteissa Hyvä H2 saa puhuessaan kontaktin kuulijoihinsa ja osaa rakentaa puheenvuoronsa niin, että sitä on helppo seurata osallistuu ammattialaansa liittyvään keskusteluun ja hallitsee sanaston Kiitettävä K3 esittää sekä spontaanin että itsenäisesti valmistellun esityksen, havainnollistaa esitystään ja rakentaa sisällön loogiseksi toimii joustavasti ammattialaan liittyvissä ryhmätilanteissa Tekstien ja tekstilajien ymmärtäminen Tyydyttävä T1 ymmärtää keskeisten tekstien päätarkoituksen ja arvioi tekstilajeja Hyvä H2 ymmärtää tekstien tarkoituksen ja pääsisällön sekä tekstilajin käyttö-kelpoisuuden eri tarkoituksiin Kiitettävä K3 ymmärtää itsenäisesti tekstejä myös abstrakteista aiheista ja hahmottaa eri ammatillisten tekstilajien käyttötarkoituksen Tekstien tuottaminen Tyydyttävä T1 kirjoittaa ohjattuna ammattitaidon kannalta keskeisiä tekstejä sekä laajentaa sana- ja ilmaisuvarantoaan Hyvä H2 kirjoittaa ammattitaidon kannalta keskeisiä tekstejä sekä laajentaa sana- ja ilmaisuvarantoaan Kiitettävä K3 kirjoittaa ammattitaitoon liittyviä tekstejä itsenäisesti sekä laajentaa sana- ja ilmaisuvarantoaan Kielen ja kulttuurin ymmärtäminen Tyydyttävä T1 tuntee kielellisen ja kulttuurisen monimuotoisuuden merkitystä. Hyvä H2 tuntee suomalaisen työelämän ja yhteiskunnan kielellistä ja kulttuurista monimuo-toisuutta. Kiitettävä K3 tuntee monipuolisesti suomalaisen työelämän ja yhteiskunnan kielellistä ja kulttuurista monimuotoisuutta. 198

Äidinkieli, suomi viittomakielisille Pakolliset osaamistavoittet, 5 osp Opiskelija osaa viestiä ja toimia erilaisissa vuorovaikutustilanteissa ymmärtää omaan alaan liittyvien tärkeimpien tekstilajien käytänteet, olennaisen sisällön ja tarkoituksen osaa hakea tietoa eri tietolähteistä ja käyttää tietoa sekä noudattaa lähteiden käytön periaatteita osaa hyödyntää mediaa ja verkon tarjoamia viestintä- ja vuorovaikutusvälineitä opiskelussaan osaa laatia alaan liittyviä kirjallisia töitä osaa arvioida ja kehittää suomen kielen taitoaan. Arviointi ARVIOINNIN KOHTEET Viestintä- ja vuorovaikutustilanteissa toimiminen Tyydyttävä T1 käyttää ohjattuna amma-tillista suomen kieltä sekä muita kielellisiä valmiuksiaan toimiessaan kuulevien kanssa Hyvä H2 käyttää ammatillista suomen kieltä sekä muita kielellisiä valmiuksiaan toimiessaan kuulevien kanssa ja ymmärtää muiden puheenvuoroja Kiitettävä K3 käyttää ammatillista suomen kieltä sekä muita kielellisiä valmiuksiaan ja osallistuu keskusteluun asiallisesti erilaisissa vuorovaikutustilanteissa Tekstien ymmärtäminen Tyydyttävä T1 ymmärtää yleisluontoisen ja ammattialan kirjoitetun tekstin keskeisen sisällön Hyvä H2 ymmärtää yleisluontoisen tekstin sisällön ja tyylilajin sekä vertaa kirjakielistä, yleiskielistä ja puhekielistä tekstiä Kiitettävä K3 ymmärtää vaivatta sekä yleisluontoisia että ammattiin liittyviä kirjoitettuja tekstejä Tiedon hankkiminen Tyydyttävä T1 hakee ohjattuna ammattialansa kannalta keskeistä tietoa suomen kielellä noudattaa tekijänoikeuksia, mutta tarvitsee joskus ohjausta Hyvä H2 käyttää suomen kieltä ammattialansa tiedonhankinnassa noudattaa tekijänoikeuksia mm. ilmoittamalla lähteensä Kiitettävä K3 hakee tietoa kirjallisista ja digitaalisista lähteistä sekä arvioi niiden luotettavuutta osaa viitata käyttämiinsä lähteisiin ja tarvittaessa pyytää niihin käyttöluvan 199

Mediataidot ja verkkoviestinnän hyödyntäminen Tyydyttävä T1 hyödyntää oman alansa ammattijulkaisuja ja mediaa Hyvä H2 käyttää keskeisiä viestintävälineitä ja osaa arvioida mediatekstejä Kiitettävä K3 hyödyntää monipuolisesti viestintävälineitä ja arvioi kriittisesti mediatekstejä Alan kirjallisten töiden laatiminen Tyydyttävä T1 kirjoittaa ohjattuna ammattitaidon kannalta keskeisiä tekstejä ja käyttää ymmärrettävää kieltä laatii mallin mukaan asiakirjat Hyvä H2 kirjoittaa ammattitaidon kannalta keskeisiä tekstejä oikeinkirjoitussääntöjen mukaisesti laatii asianmukaiset asiakirjat Kiitettävä K3 kirjoittaa sujuvasti ymmärrettävää ja selvää yleiskieltä oikeinkirjoitussääntöjen mukaisesti laatii asianmukaisia asiakirjoja ja osaa soveltaa asiakirjamalleja Oman suomen kielen taidon arvioiminen Tyydyttävä T1 arvioi suomen kielen taitoaan ja lukutaitoaan saamansa palautteen pohjalta ja kertoo, mitä siinä voisi parantaa. Hyvä H2 arvioi realistisesti omaa kielenkäyttöään ja lukutaitoaan, tunnistaa vahvuuksiaan ja kehittämiskohteitaan. Kiitettävä K3 arvioi realistisesti omaa kielenkäyttöään ja lukutaitoaan, tunnistaa vahvuuksiaan, kehittämiskohteitaan ja kehittää taitojaan palautteen pohjalta. Valinnaiset osaamistavoittet Opiskelija osaa kehittää viestintä- ja vuorovaikutustaitojaan osaa tulkita erilaisia tekstilajeja sekä tuntee kirjallisuutta kehittää ammatillisten tekstien tuottamista ymmärtää kielellistä identiteettiä ja osaa vertailla viitotun ja puhutun tai kirjoitetun kielen ilmaisukeinoja. 200

Arviointi ARVIOINNIN KOHTEET Viestintä- ja vuorovaikutustaitojen kehittäminen Tyydyttävä T1 ilmaisee mielipiteensä, perustelee ne vakuuttavasti toimii yhteistyökykyisesti työtehtävissä tarvittaessa apuvälineitä käyttäen Hyvä H2 saa puhuessaan kontaktin kuulijoihinsa ja rakentaa puheenvuoronsa niin, että sitä on helppo seurata toimii yhteistyökykyisesti tiimin jäsenenä ja välittää viestejä Kiitettävä K3 ylläpitää puhuessaan vuorovaikutusta, havainnollistaa esitystään ja rakentaa sen sisällön loogiseksi viestii ammattimaisesti ja vastuuntuntoisesti sekä kuulevien että kuurojen kanssa Tekstilajien tulkitseminen ja kirjallisuuden tunteminen Tyydyttävä T1 käyttää mallin mukaan eri tekstilajeja ja tuntee niiden ympäristöjen vaatimuksia, missä tekstejä käytetään tutustuu kirjallisuuden eri lajeihin ja saa lukukokemuksia Hyvä H2 noudattaa tekstilajiin kuuluvia vaatimuksia oikein niissä ympäristöissä, joissa tekstit esiintyvät arvioi lukemiaan kirjoja Kiitettävä K3 toimii kielenkäytön perusnormien mukaisesti sekä selittää kirjoitettuja tekstejä viittomakielellä hankkii monipuolisia lukukokemuksia ja arvioi kirjallisuuden merkitystä Ammatillisten tekstien tuottaminen Tyydyttävä T1 tuottaa ammatillisia tekstejä ja käyttää asianmukaista kieltä Hyvä H2 tuottaa ammatillisia tekstejä ja ottaa niissä huomioon työelämän vaatimukset Kiitettävä K3 tuottaa sujuvaa ja ymmärrettävää ammatillista tekstiä sekä kehittää taitoaan palautteen pohjalta Kielellisen identiteetin ymmärtäminen sekä viitotun ja puhutun kielen vertaaminen Tyydyttävä T1 tuntee puhutun ja viitotun kielen keskeiset erot arvioi kirjoitetun kielen merkitystä viittomakielisille ammatin harjoittamisen kannalta. Hyvä H2 tarkastelee kielenkäytön ilmaisutapoja kriittisesti arvioi kirjoitetun kielen asemaa suhteessa viittomakieleen yhteiskunnassa ja työelämässä. Kiitettävä K3 vertaa keskeisiä puhutulle kielelle ominaisia rakenteita viittomakielen vastaaviin vertailee suomen kielen ja viittomakielen merkitystä monikielisessä yhteiskunnassa sekä työelämän että yksilön kannalta. 201

Äidinkieli, romani Pakolliset osaamistavoittet, 5 osp Opiskelija osaa viestiä erilaisissa vuorovaikutustilanteissa romanikielellä ymmärtää oman alaan liittyvien tekstien olennaisen sisällön ja tarkoituksen romanikielellä hankkii ja arvioi tietoa romanikielistä mediaa hyödyntäen tuottaa tekstiä romanikielellä tuntee romanikielen ja -kulttuurin merkitystä monimuotoisessa yhteiskunnassa osaa arvioida ja kehittää romanikielen taitoaan. Arviointi ARVIOINNIN KOHTEET Viestintä- ja vuorovaikutustilanteissa toimiminen Tyydyttävä T1 kuuntelee muita ja käyttää puheenvuoroja vuorovaikutustilanteissa käyttää romanikieltä ymmärrettävästi tutuissa tilanteissa Hyvä H2 viestii erilaisissa vuorovaikutustilanteissa toiset huomioon ottaen käyttää romanikieltä erilaisissa tilanteissa melko monipuolisesti Kiitettävä K3 viestii aktiivisesti erilaisissa vuorovaikutustilanteissa toiset huomioon ottaen käyttää romanikieltä erilaisissa tilanteissa monipuolisesti Tekstien ymmärtäminen Tyydyttävä T1 tuntee joitakin alaansa liittyviä käsitteitä romanikielellä Hyvä H2 ymmärtää tekstien olennaisen sisällön ja tuntee keskeisiä alaansa liittyviä käsitteitä romanikielellä Kiitettävä K3 ymmärtää tekstien pääsisällön ja yksityiskohtia sekä tuntee laajasti alaansa liittyviä käsitteitä romanikielellä Tiedon hankkiminen Tyydyttävä T1 hakee tietoa erilaisista lähteistä tuntee romanikielistä mediaa Hyvä H2 hakee ammattialaansa liittyvää tietoa erilaisia viestintävälineitä hyödyntäen ja arvioi ohjattuna tekstien luotettavuutta käyttää romanikielistä mediaa Kiitettävä K3 hyödyntää monipuolisesti erilaisia viestintävälineitä tiedon hankinnassa ja arvioi tekstien luotettavuutta käyttää itsenäisesti romanikielistä mediaa Tekstien tuottaminen Tyydyttävä T1 laatii ohjattuna tekstejä romanikielellä Hyvä H2 laatii tekstejä romanikielellä Kiitettävä K3 laatii itsenäisesti tekstejä käyttäen monipuolisesti romanikieltä 202

Kielellisesti ja kulttuurisesti monimuotoisessa ympäristössä toimiminen Tyydyttävä T1 tuntee romanien kielellisen ja kulttuurisen taustan keskeiset piirteet ja toimii monimuotoisessa ympäristössä osaamistaan hyödyntäen Hyvä H2 tuntee romanien kielellisen ja kulttuurisen taustan keskeiset piirteet ja niiden merkityksen sekä toimii monimuotoisessa ympäristössä osaamistaan hyödyntäen Kiitettävä K3 tuntee romanien kielellisen ja kulttuurisen taustan perinteen ja sen merkityksen sekä toimii monimuotoisessa yhteiskunnassa joustavalla tavalla Oman romanikielen taidon arvioiminen Tyydyttävä T1 arvioi romanikielen taitoaan ja lukutaitoaan saamansa palautteen pohjalta ja kertoo, mitä siinä voisi parantaa. Hyvä H2 arvioi realistisesti omaa kielenkäyttöään ja lukutaitoaan, tunnistaa vahvuuksiaan ja kehittämiskohteitaan. Kiitettävä K3 arvioi realistisesti omaa kielenkäyttöään ja lukutaitoaan, tunnistaa vahvuuksiaan, kehittämiskohteitaan ja kehittää taitojaan palautteen pohjalta. Valinnaiset osaamistavoittet Opiskelija osaa kehittää viestintä- ja vuorovaikutustaitojaan romanikielellä osaa kehittää omaan alaan liittyvien tekstilajien ymmärtämis- ja tulkintataitoja osaa kehittää tekstien kirjoittamisen taitoja romanikielellä osaa käyttää kielitaitoaan tiedon hankkimiseksi tuntee romanikielen ja -kulttuurin merkitystä monimuotoisessa yhteiskunnassa. Arviointi ARVIOINNIN KOHTEET Viestintä- ja vuorovaikutustaitojen kehittäminen Tyydyttävä T1 viestii erilaisissa vuorovaikutustilanteissa ottaen toiset huomioon Hyvä H2 viestii tarkoituksenmukaisella tavalla erilaisissa vuorovaikutustilanteissa ottaen toiset huomioon Kiitettävä K3 viestii aktiivisesti erilaisissa vuorovaikutustilanteissa perustellen näkemyksiään ja ottaen toiset rakentavasti huomioon Tekstien ja tekstilajien ymmärtäminen Tyydyttävä T1 ymmärtää tuttujen tekstilajien keskeiset asiat romanikielellä Hyvä H2 ymmärtää ammatillisten tekstien pääsisällön ja tuntee oman alansa käsitteitä romanikielellä Kiitettävä K3 ymmärtää erilaisten tekstien sisällön ja oman alansa tekstien ydinasioita sekä oman alansa käsitteitä romanikielellä 203

Tekstien tuottaminen Tyydyttävä T1 tuottaa ohjattuna ammatillisia tekstejä romanikielellä oikeata tekstilajia käyttäen Hyvä H2 käyttää kielen muotoja joustavasti kirjallisessa viestinnässä Kiitettävä K3 tuottaa itsenäisesti omaan alaansa liittyviä tekstejä käyttäen sujuvaa romanikielen lause- ja virkerakennetta Tiedon hankkiminen Tyydyttävä T1 hakee tietoa erilaisista lähteistä käyttäen romanikielistä mediaa Hyvä H2 hakee ammattialaansa liittyvää tietoa erilaisista lähteistä viestintävälineitä hyödyntäen Kiitettävä K3 hyödyntää erilaisia viestintävälineitä tiedon hankinnassa ja arvioi tekstien luotettavuutta Kielen ja kulttuurin ymmärtäminen Tyydyttävä T1 arvioi romanien kielellisen ja kulttuurisen perinteen merkitystä ja vaikutuksia alalla. Hyvä H2 hyödyntää alalla romanien kielellisen ja kulttuurisen taustan piirteitä ja kaksi- tai monikielisyyttään. Kiitettävä K3 hyödyntää monipuolisesti romanien kielellistä ja kulttuurista taustaa ja arvioi mahdollisuuksiaan romanikielen säilyttämisessä. Äidinkieli, ruotsi Pakolliset osaamistavoittet, 5 osp Arviointi ARVIOINNIN KOHTEET Tyydyttävä T1 Hyvä H2 Kiitettävä K3 Tyydyttävä T1 Hyvä H2 Kiitettävä K3 Tyydyttävä T1 Hyvä H2 Kiitettävä K3 Tyydyttävä T1 Hyvä H2 Kiitettävä K3 204

Tyydyttävä T1 Hyvä H2 Kiitettävä K3 Tyydyttävä T1 Hyvä H2 Kiitettävä K3 Tyydyttävä T1 Hyvä H2 Kiitettävä K3 Tyydyttävä T1 Hyvä H2 Kiitettävä K3 Valinnaiset osaamistavoittet, 2 osp Arviointi ARVIOINNIN KOHTEET Tyydyttävä T1 Hyvä H2 Kiitettävä K3 Tyydyttävä T1 Hyvä H2 Kiitettävä K3 Tyydyttävä T1 Hyvä H2 Kiitettävä K3 Tyydyttävä T1 Hyvä H2 Kiitettävä K3 Toinen kotimainen kieli Toinen kotimainen kieli, ruotsi Pakolliset osaamistavoittet, 1 osp Opiskelija 205

osaa käyttää toista kotimaista kieltä työtehtävissään ja työhön liittyvissä vuorovaikutustilanteissa ymmärtää molempien kansalliskielten ja kulttuurien merkityksen monikulttuurisessa Suomessa. Arviointi ARVIOINNIN KOHTEET Työelämän kielenkäyttötilanteissa toimiminen Tyydyttävä T1 ymmärtää lyhyiden omaan työhön ja työturvallisuuteen liittyvien kirjallisten viestien sisällön kertoo suullisesti ja kirjallisesti lyhyesti itsestään ja tutuista asioista omassa työssään ja selviytyy tuttuihin aiheisiin liittyvistä vuorovaikutustilanteista Hyvä H2 tulkitsee työhön liittyviä perustekstejä, kuten työ- ja turvallisuusohjeita sekä tuottaa lyhyitä viestejä käyttäen alan ammattisanastoa selviytyy rutiininomaisista päivittäiseen elämään liittyvistä puhetilanteista, jos puhekumppani puhuu hitaasti ja käyttää selkeää kieltä Kiitettävä K3 tulkitsee erityyppisiä työhön liittyviä tekstejä ja tuottaa ammatillisia viestejä, ohjeita tai tilauksia toimii tavanomaisimmissa viestintätilanteissa sekä kasvotusten että puhelimessa ja tarvittaessa pyytää tarkennusta tai selvennystä Kielen ja kulttuurin merkityksen ymmärtäminen Tyydyttävä T1 on tietoinen ruotsin kielen ja kulttuurin merkityksestä Suomessa. Hyvä H2 ymmärtää ruotsin kielen ja kulttuurin merkityksen pohjoismaisessa yhteistyössä. Kiitettävä K3 tuntee Suomen kansalliskieliin liittyvät oikeudet ja velvoitteet. Tunnustaminen Arvosana hyvä H2 vastaa Kielten oppimisen, opettamisen ja arvioinnin yhteisen eurooppalaisen viitekehyksen kuvausasteikolla kuullun ja tekstin ymmärtämisessä kielitaidon taitotasoa A2.2 ja puhumisessa ja kirjoittamisessa taitotasoa A2.1. Valinnaiset osaamistavoittet, 3 osp Opiskelija 206 käyttää toista kotimaista kieltä alaan liittyvissä vuorovaikutustilanteissa ja työtehtävissä selviytyy arkipäivän tilanteissa toisella kotimaisella kielellä osaa kirjoittaa työhönsä liittyviä lyhyitä tekstejä (esim. muistiinpanoja, ohjeita, tilauksia ja sähköposteja) osaa hyödyntää kielenkäytössä erilaisia tietolähteitä hyödyntää omia kielenoppimisen strategioitaan.

Arviointi ARVIOINNIN KOHTEET Viestintä- ja vuorovaikutustilanteissa toimiminen Tyydyttävä T1 selviytyy alan vuorovaikutustilanteissa hyödyntäen erilaisia apukeinoja käyttää keskustelussa tuttua sanastoa ja yleiskielistä tekstiä ja saa selvää hitaasta puheesta Hyvä H2 käyttää kieltä melko luontevasti alan vuorovaikutustilanteissa selviytyy jokapäiväiseen elämään liittyvistä tilanteista Kiitettävä K3 selviytyy hyvin alan vuorovaikutustilanteissa ja viestii kohteliaasti käyttää keskustelussa kielelle ja kulttuurille ominaisia ilmaisuja Tekstien tuottaminen Tyydyttävä T1 kirjoittaa työhön liittyviä tekstejä käyttäen yksinkertaisia lauseita Hyvä H2 kirjoittaa keskeisistä työtehtäviin liittyvistä asioista käyttäen tavallisimpia kielelle ominaisia ilmauksia Kiitettävä K3 tuottaa sujuvasti työtehtäviin liittyviä tekstejä käyttäen keskeisintä sanastoa Tietolähteiden hyödyntäminen Tyydyttävä T1 etsii yhdessä muiden kanssa tietoa erilaisista tietolähteistä toisella kotimaisella kielellä käyttää sanakirjoja ja sähköisiä tietolähteitä Hyvä H2 hyödyntää tuotettuja tekstejä ja julkaisuja käyttää sanakirjoja ja sähköisiä tietolähteitä monipuolisesti Kiitettävä K3 käyttää autenttista ruotsinkielistä aineistoa ja arvioi tekstien merkityksellisyyttä käyttää joustavasti sähköisiä sanakirjoja ja muuta lähdeaineistoa oman alansa kysymysten selvittämiseen Kielenoppimisen strategioiden hyödyntäminen Tyydyttävä T1 tunnistaa omat kielen oppimisstrategiansa. Hyvä H2 ottaa vastuuta kielen oppimisestaan ja hyödyntää vahvuuksiaan. Kiitettävä K3 osoittaa pitkäjänteisyyttä ja yhteistyökykyä kielen opiskelussaan. Tunnustaminen Arvosana hyvä H2 vastaa Kielten oppimisen, opettamisen ja arvioinnin yhteisen eurooppalaisen viitekehyksen kuvausasteikolla kuullun ja tekstin ymmärtämisessä kielitaidon taitotasoa A2.2 ja puhumisessa ja kirjoittamisessa taitotasoa A2.1. 207

Pakolliset osaamistavoittet, 2 osp Arviointi ARVIOINNIN KOHTEET Tyydyttävä T1 Hyvä H2 Kiitettävä K3 Tyydyttävä T1 Hyvä H2 Kiitettävä K3 Tyydyttävä T1 Hyvä H2 Kiitettävä K3 Tyydyttävä T1 Hyvä H2 Kiitettävä K3 Tunnustaminen Valinnaiset osaamistavoittet, 2 osp Arviointi ARVIOINNIN KOHTEET Tyydyttävä T1 Hyvä H2 Kiitettävä K3 Tyydyttävä T1 Hyvä H2 Kiitettävä K3 Tyydyttävä T1 Hyvä H2 Kiitettävä K3 Tunnustaminen 208

Vieraat kielet Vieras kieli, A-kieli Pakolliset osaamistavoittet, 2 osp Opiskelija osaa viestiä ja toimia vuorovaikutustilanteissa siten, että hän kykenee harjoittamaan ammattiaan osaa käyttää oman alan työtehtävissä tarvittavaa vierasta kieltä osaa hakea tietoa erilaisista vieraskielisistä lähteistä osaa toimia monikielisessä ja -kulttuurisessa ympäristössä. Arviointi ARVIOINNIN KOHTEET Viestintä- ja vuorovaikutustilanteissa toimiminen Tyydyttävä T1 ymmärtää oman alansa työhön liittyviä suullisia ohjeita ja osaa toimia niiden mukaan kertoo itsestään ja työtehtävistään vastaamalla hänelle esitettyihin kysymyksiin ennakoitavissa olevissa ja tutuissa työtilanteissa Hyvä H2 ymmärtää työhönsä ja alansa tuotteisiin ja prosesseihin liittyvät suulliset viestit ja osaa toimia niiden mukaan kertoo itsestään ja alan työtehtävistä siten, että tulee ymmärretyksi ja osallistuu keskusteluun, mikäli keskustelukumppani puhuu selkeästi Kiitettävä K3 ymmärtää alaansa liittyvää tavanomaista, normaalitempoista puhetta ja toimii vuorovaikutustilanteissa luontevasti kieltä käyttäen kertoo tutuissa tilanteissa työpaikastaan ja työstään ja siihen liittyvistä normeista ja tavoista sekä hankkii kysymällä työhönsä liittyviä lisäohjeita Tekstien ymmärtäminen ja tuottaminen Tyydyttävä T1 ymmärtää tavallista sanastoa ja oman alansa työhön liittyviä kirjallisia viestejä ja työ- ja turvallisuusohjeita tuottaa työhönsä liittyviä lyhyitä tekstejä Hyvä H2 ymmärtää työhönsä ja alansa tuotteisiin ja prosesseihin liittyviä tekstejä, kirjallisia ohjeita ja tekee tarkentavia kysymyksiä sekä osaa toimia niiden mukaan tuottaa työhönsä liittyviä tekstejä ja tarkoituksenmukaista sanastoa Kiitettävä K3 ymmärtää työhönsä ja alansa tuotteisiin ja prosesseihin liittyviä tekstejä, kirjallisia ohjeita sekä työstä annettua palautetta tuottaa sujuvasti tavanomaisia viestejä ja tekstejä sekä täyttää työhönsä liittyviä asiakirjoja 209

Tiedon hankkiminen Tyydyttävä T1 hakee tietoa ohjattuna työhönsä liittyvistä materiaaleista ja ohjeista myös sähköisiä tiedonlähteitä käyttäen Hyvä H2 hakee monipuolisesti omaa alaa koskevaa tietoa mukaan lukien sähköiset tietolähteet Kiitettävä K3 hakee itsenäisesti omaa alaa koskevaa tietoa, soveltaa tietojaan ja taitojaan sekä perustelee ratkaisunsa Monikielisessä ja -kulttuurisessa ympäristössä toimiminen Tyydyttävä T1 on tietoinen opiskelemansa kielen ja sen edustaman kulttuurin merkityksestä. Hyvä H2 käyttää kieltä monikielisessä tai -kulttuurisessa ympäristössä. Kiitettävä K3 soveltaa työssään vieraan kielen ja kulttuurin tietojaan ja taitojaan joustavasti. Tunnustaminen Arvosana hyvä H2 vastaa Kielten oppimisen, opettamisen ja arvioinnin yhteisen eurooppalaisen viitekehyksen kuvausasteikolla kuullun ja tekstin ymmärtämisessä kielitaidon taitotasoa B1.1. ja puhumisessa ja kirjoittamisessa taitotasoa B1.1. Valinnaiset osaamistavoittet Opiskelija osaa viestiä vieraalla kielellä työelämän tilanteissa osaa toimia erilaisissa vuorovaikutustilanteissa vieraalla kielellä osaa toimia aktiivisena kansalaisena vieraskielisissä yhteyksissä ymmärtää kielen ja kulttuurin merkityksen osaa kehittää kielen oppimisen strategioitansa ja oppimistapojaan. Arviointi ARVIOINNIN KOHTEET Viestintä- ja vuorovaikutustilanteissa toimiminen Tyydyttävä T1 kertoo itsestään ja työtehtävistään sekä vastaa luontevasti hänelle esitettyihin kysymyksiin selviytyy yleiskielisistä vuorovaikutustilanteista, joissa käsitellään myös tavanomaisimpia työtehtäviin liittyviä aiheita Hyvä H2 osaa viestiä ymmärrettävästi itsestään ja alan työtehtävistä, osallistuu keskusteluun sekä hankkii kysymällä työhönsä liittyviä lisäohjeita selviytyy monenlaisista työhön liittyvistä vuorovaikutustilanteista Kiitettävä K3 kertoo työpaikastaan ja työstään ja siihen liittyvistä normeista ja tavoista melko laajaa sanavarastoa käyttäen sekä ottaa selvää muiden maiden vastaavista asioista selviytyy luontevasti työhön liittyvistä vuorovaikutustilanteista, joissa käsitellään vaativampiakin aiheita 210

Aktiivisena kansalaisena toimiminen vieraskielisissä yhteyksissä Tyydyttävä T1 ymmärtää, miten vieraalla kielellä voi vaikuttaa ja miten siinä voi hyödyntää sosiaalista mediaa Hyvä H2 käyttää vierasta kieltä vaikuttamiseen ja hyödyntää siinä sosiaalista mediaa Kiitettävä K3 seuraa ajankohtaista keskustelua vieraalla kielellä ja ottaa siihen kantaa Kielen ja kulttuurin merkityksen ymmärtäminen Tyydyttävä T1 hankkii tietoa niiden maiden elämänmuodoista, joissa opiskeltavaa kieltä puhutaan Hyvä H2 osoittaa työskentelyssä ymmärtävänsä kielellistä ja kulttuurista moninaisuutta Kiitettävä K3 hyödyntää monipuolisesti omassa työssään eri kielten ja kulttuurien tarjoamia mahdollisuuksia Kielen oppimisen kehittäminen Tyydyttävä T1 tunnistaa omat vieraan kielen oppimisstrategiansa. Hyvä H2 arvioi vieraan kielen oppimisen tapojaan, niiden vahvuuksia ja heikkouksia. Kiitettävä K3 vahvistaa oppimistaan kokeilemalla uusia vieraan kielen oppimisen tapoja hankkii perustietoja opiskelumahdollisuuksista vieraan kielen ympäristössä. Tunnustaminen Arvosana hyvä H2 vastaa Kielten oppimisen, opettamisen ja arvioinnin yhteisen eurooppalaisen viitekehyksen kuvausasteikolla kuullun ja tekstin ymmärtämisessä kielitaidon taitotasoa B1.1. ja puhumisessa ja kirjoittamisessa taitotasoa B1.1. Vieras kieli, B-kieli Pakolliset osaamistavoittet, 2 osp Opiskelija osaa viestiä ja toimia vuorovaikutustilanteissa siten, että kykenee harjoittamaan ammattiaan osaa käyttää oman alan työtehtävissä tarvittavaa vierasta kieltä osaa hakea tietoa erilaisista vieraskielisistä lähteistä. 211

Arviointi ARVIOINNIN KOHTEET Viestintä ja vuorovaikutustilanteissa toimiminen Tyydyttävä T1 ymmärtää lyhyitä ja yksinkertaisia oman alansa työhön liittyviä suullisia viestejä ja osaa toimia niiden mukaan kertoo lyhyesti itsestään ja työtehtävistään ennakoitavissa olevissa ja tutuissa työtilanteissa Hyvä H2 ymmärtää tavanomaisimpia työhönsä ja alansa tuotteisiin ja prosesseihin liittyviä suullisia ohjeita ja osaa toimia niiden mukaan kertoo itsestään ja alan työtehtävistä siten, että tulee ymmärretyksi ja osallistuu keskusteluun, mikäli keskustelukumppani käyttää yksikertaisia rakenteita Kiitettävä K3 ymmärtää keskeiset ajatukset tavanomaisesta normaalitempoisesta puheesta ja toimii niiden mukaan kertoo työpaikastaan ja työstään sekä hankkii kysymällä työhönsä liittyviä lisäohjeita Tekstien ymmärtäminen Tyydyttävä T1 ymmärtää lyhyitä ja yksinkertaisia oman alansa työhön liittyviä kirjallisia viestejä kirjoittaa ohjattuna mallin mukaan työhönsä liittyviä yksinkertaisia ja lyhyitä tekstejä Hyvä H2 ymmärtää työhönsä ja alansa tuotteisiin ja prosesseihin liittyviä kirjallisia ohjeita apuvälineitä käyttäen ja tekee tarkentavia kysymyksiä sekä osaa toimia niiden mukaan kirjoittaa mallin mukaan työhönsä liittyviä yksinkertaisia ja lyhyitä tekstejä Kiitettävä K3 ymmärtää työhönsä ja alansa tuotteisiin ja prosesseihin liittyviä kirjallisia ohjeita sekä työstä annettua palautetta kirjoittaa tavanomaisia viestejä ja lyhyitä tekstejä sekä täyttää yksinkertaisia työhönsä liittyviä asiakirjoja Tiedon hankkiminen Tyydyttävä T1 hakee tietoa ohjattuna työhönsä liittyvistä materiaaleista ja ohjeista myös sähköisiä tiedonlähteitä käyttäen. Hyvä H2 hakee monipuolisesti omaa alaa koskevaa tietoa mukaan lukien sähköiset tietolähteet. Kiitettävä K3 hakee monipuolisesti omaa alaa koskevaa tietoa, soveltaa tietojaan ja taitojaan sekä perustelee ratkaisunsa. Tunnustaminen Arvosana hyvä H2 vastaa Kielten oppimisen, opettamisen ja arvioinnin yhteisen eurooppalaisen viitekehyksen kuvausasteikolla kuullun ja tekstin ymmärtämisessä kielitaidon taitotasoa A2.1 ja puhumisessa ja kirjoittamisessa taitotasoa A1.3. Valinnaiset osaamistavoittet Opiskelija 212

osaa viestiä vieraalla kielellä työelämän tilanteissa osaa toimia erilaisissa vuorovaikutustilanteissa vieraalla kielellä osaa kirjoittaa alaan liittyviä tekstejä vieraalla kielellä osaa tunnistaa kielen ja kulttuurin merkityksen osaa kehittää kielen oppimisen strategioitansa ja oppimistapojaan. Arviointi ARVIOINNIN KOHTEET Viestintä- ja vuorovaikutustilanteissa toimiminen Tyydyttävä T1 kertoo itsestään ja työstään, esim. tunnistaa työkaluja, ammattinimikkeitä ja työtehtäviä viestii suullisesti esimerkiksi esittäytyessään arkipäivän ja työelämän tutuissa tilanteissa Hyvä H2 vastaa yksinkertaisiin kysymyksiin käsiteltäessä omaa työympäristöä ja häntä itseään, kun puhekumppani puhuu hitaasti ja selkeästi osallistuu keskusteluun, kun keskustelukumppani puhuu hitaasti ja käyttää selkeitä rakenteita Kiitettävä K3 esittää yksinkertaisia kysymyksiä ja vastaa käsiteltäessä omaa työympäristöä ja häntä itseään, kun puhekumppani puhuu selkeästi, sekä pyytää tarvittaessa selvennystä selviytyy työelämän tavanomaisissa palvelutilanteissa Tekstien tuottaminen Tyydyttävä T1 kirjoittaa ohjattuna työhönsä liittyviä lyhyitä tekstejä Hyvä H2 kirjoittaa työhönsä liittyviä lyhyitä tekstejä Kiitettävä K3 kirjoittaa sujuvasti tavanomaisia viestejä ja työhönsä liittyviä tekstejä sekä täyttää työhönsä liittyviä asiakirjoja Monikielisessä ja -kulttuurisessa ympäristössä toimiminen Tyydyttävä T1 on tietoinen opiskelemansa kielen ja sen edustaman kulttuurin merkityksestä Hyvä H2 käyttää kieltä monikielisessä tai -kulttuurisessa ympäristössä Kiitettävä K3 soveltaa työssään vieraan kielen ja kulttuurin tietojaan ja taitojaan Kielen oppimisen kehittäminen Tyydyttävä T1 tunnistaa omat kielen oppimisstrategiansa. Hyvä H2 arvioi kielen oppimisen tapojaan, niiden vahvuuksia ja heikkouksia. Kiitettävä K3 vahvistaa oppimistaan kokeilemalla uusia kielen oppimisen tapoja. Tunnustaminen Arvosana hyvä H2 vastaa Kielten oppimisen, opettamisen ja arvioinnin yhteisen eurooppalaisen viitekehyksen kuvausasteikolla kuullun ja tekstin ymmärtämisessä kielitaidon taitotasoa A2.1 ja puhumisessa ja kirjoittamisessa taitotasoa A1.3. 213

2.43. Voimansiirron ja koneenelimien asennustyöt, 15 osp Ammattitaitovaatimukset Opiskelija tai tutkinnon suorittaja osaa 214 erityyppisten voimansiirtojen ja kone-elimien toimintaperiaatteet, käyttökohteet ja käyttöiän asentaa ja huoltaa tehonsiirrossa käytettäviä komponentteja kuten kytkimiä, hammasvaihteita, hammaspyöriä, ketju- ja hihnakäyttöjä, jarruja, variaattoreita ja nivelakseleita asennus- ja huolto-ohjeet, toimintakaaviota ja kokoonpanokuvat puhtauden, tasapainotuksen ja linjauksen merkitykset asennustöissä käyttää työssä tarvittavia nosto-, siirto- ja apulaitteita suorittaa voitelu ja puhdistushuoltotoimenpiteet sekä varmistaa voimakoneen käynnistämisen eston asennustyön aikana purkaa ja kasata erityyppisiä mekaanisia liitoksia tunnistaa eri materiaaleja, tiivistys- ja voiteluaineita, kemikaaleja, sekä osaa niiden oikean säilytyksen, käytön ja kierrättämisen vaihtaa voimansiirron öljyt ja mahdollisen suodattimen, tarkastaa jäähdytyksen sekä korjata mahdolliset vuodot kytkintyyppien rakenteet ja osaa vaihtaa tai korjata niitä asentaa, korjata ja linjata nivelakselistoja hammasvaihdetyypit, niiden rakenteen ja toimintaperiaatteen sekä kiinnitystavat alustaan ja voimansiirtoon purkaa, tarkistaa, korjata ja kasata yksinkertaisen hammasvaihteen sekä liittämään sen moottorin ja muun voimansiirron välille hammasvälitysten asennus ja oikean hammasvälyksen tarkistaminen erilaiset jarrut, niiden ominaisuudet ja käyttökohteet tuntee planeettavaihteen rakenteen ja toimintaperiaatteen momentinmuuntimen rakenteen ja toimintaperiaatteen asennusmittauksien tekemisen perustuksille, koneiden vaaitukset, linjaukset ja epäkeskeisyyden mittaus voimansiirtojen asennustöissä tarvittavia hitsaustöitä ketju- ja hihnakäyttöjen asennustyöt, oikeat kiristykset ja linjaukset irrottaa ja asentaa erityyppisiä laakereita ja tiivisteitä, sekä valmistaa itse tiivisteitä arvioida työhön kuluvaa aikaa ja laskea kustannuksia, on kustannustietoinen laitteen korjaamisen tai uusimisen vaihtoehtojen välillä hyödyntää tarvittaessa erikoiskorjaamoita, nostopalveluja ja koneistamoja hankkii asennustyössä tarvittavat oikeat tarvikkeet, komponentit, varaosat ja erikoistyökalut ratkaisee tavanomaiset asennus- ja korjaustöissä esiintyviä ongelmat sekä tekee loogisesti edeten vianpaikannusta asennustöissä tehdä havaintoja osien kuluneisuudesta, vuodoista, tukkeumista, vaurioista, epänormaalista kuumenemisesta, vikojen aiheuttajista ja voimansiirtoon kuulumattomista ylimääräisistä aineista silmämääräisesti ja tunnustelemalla päättelemään osien vaihtotarpeita suojata voimansiirron oikein varastoinnin, kuljetuksen ja asennuksen aikana betoni- ja teräsalustoihin kiinnittämisessä käytettävät menetelmät yleisimmät hihnakuljetinrakenteet, niiden toimintaperiaatteet ja käyttökohteet, sekä osaa tehdä niille säätötoimenpiteitä mittaa paineet ohjeiden mukaan hydrostaattisesta voimansiirtojärjestelmästä pystyy tulkitsemaan englanninkielisiä käyttö-, huolto- ja kokoonpano-ohjeita, sekä selviytyy työtilanteista englannin kielellä selvittää ja raportoida tekemänsä huolto ja korjaustoimenpiteet esim. asiakkaan laskutuksen perusteeksi toimia asennustyöryhmän jäsenenä ottaen huomioon työturvallisuusasiat ja pitää huolta työympäristönsä siisteydestä ja järjestyksestä

Arviointi 1. TYÖPROSESSIN HALLINTA Suunnitelmallinen työskentely Tyydyttävä T1 tarvitsee ohjausta Hyvä H2 etenee työssään itsenäisesti, mutta tarvitsee ohjausta alkuun pääsyssä tai työvaiheista toiseen siirryttäessä Kiitettävä K3 työskentelee suunnitelmallisesti Työn kokonaisuuden hallinta Tyydyttävä T1 ymmärtää asennustyössä tarvittavat kuvat ja ohjeet, mutta tarvitsee ajoittain ohjausta työskentelyssä Hyvä H2 käyttää asennustöissä tarvittavia työkauluja ja laitteita oikein, työskentely etenee joutuisasti ja suunnitelmallisesti Kiitettävä K3 pystyy ratkaisemaan asennustöissä eteen tulevia ongelmia ja suorittamaan vianhakua Aloitekyky ja yrittäjyys Tyydyttävä T1 toimia asennustyöryhmän jäsenenä Hyvä H2 arvioi työhön kuluvaa aikaa ja kustannuksia Kiitettävä K3 selvittää ja raportoi työnsä asiakkaalle laskutuksen perusteeksi 2. TYÖMENETELMIEN, -VÄLINEIDEN JA MATERIAALIN HALLINTA Voimansiirron ja koneenelimien asennustyöt Tyydyttävä T1 suorittaa koneenelimien ja voimansiirron asennus-/huoltotyöt Hyvä H2 vaihtaa ja korvaa viallisen voimansiirron Kiitettävä K3 kunnostaa viallisen voimansiirron Mekaaniset asennustyöt Tyydyttävä T1 puhtauden, linjauksen, tasapainotuksen ja korroosionsuojauksen merkitys Hyvä H2 voiteluhuolto ja tiivistäminen Kiitettävä K3 laakerointityöt ja hammasvälyksen mittaus Tyydyttävä T1 toteuttaa mekaaniset liitokset ja niihin liittyvät tiivistykset Hyvä H2 toteuttaa kone-elimien asennus ja vaihtotyöt Kiitettävä K3 toteuttaa asennustöissä tarvittavat hitsaukset ja putkitukset 215

Asennusmittaukset Tyydyttävä T1 mittaa ja määrittää konepajamittavälineillä kone-elimien kuntoa ja käyttökelpoisutta Hyvä H2 suorittaa asennusmittaukset ja linjaukset konepedille sekä voimansiirrolle Kiitettävä K3 mittaa lisälaitteiden ja antureiden sähköisiä suureita, sekä hydrostaattisen voimansiirron paineen ohjeiden mukaan Hammasvaihteistot Tyydyttävä T1 eri hammasvaihdetyypit ja niiden käyttökohteet, perushuoltotoimenpiteiden tekeminen Hyvä H2 purkaa, kasaa ja tarkistaa vaihteen, tekee tiivistykset Kiitettävä K3 vaihtaa viallisen komponentin ja säätää hammasvälyksen, testaa vaihteiston toiminnan 3. TYÖN PERUSTANA OLEVAN TIEDON HALLINTA Voimansiirron ja koneenelimien toimintaperiaatteiden tuntemus Tyydyttävä T1 eri typpisten voimansiirtojen rakenne ja käyttökohteet Hyvä H2 voimansiirtoon liittyvät kytkimet, nivelakselit ja muut komponentit Kiitettävä K3 hihnakuljettimien toiminta ja säätö Tyydyttävä T1 kone-elimien toiminta periaatteet ja käyttökohteet Hyvä H2 voimansiirron asennustöissä tarvittavat lisävarusteet ja laitteet Kiitettävä K3 voimansiirron asentaminen perustuksille ja liittäminen voimakoneeseen Piirustusten ja ohjeiden ymmärtäminen Tyydyttävä T1 hyödyntää asennusohjeita ja - kuvia Hyvä H2 lukee ja tulkitsee hydrauliikan ja pneumatiikan kytkentäkuvia ja ohjeita Kiitettävä K3 lukee ja tulkitsee sähkökytkentäkuvia ja ohjeita 4. ELINIKÄISEN OPPIMISEN AVAINTAIDOT Terveys, turvallisuus ja toimintakyky Tyydyttävä T1 noudattaa työturvallisuusmääräyksiä ja kohteen käyttöturvallisuusohjeita Hyvä H2 varmistaa kaikissa tilanteissa kohteen toiminnan turvallisuuden Kiitettävä K3 huolehtii työympäristön työsuojelusta 216

Oppiminen ja ongelmanratkaisu Tyydyttävä T1 tarvitsee ohjausta ja esimerkkejä Hyvä H2 ratkaisee ongelmia avustettuna Kiitettävä K3 ratkaisee työhön liittyviä ongelmia itsenäisesti Vuorovaikutus ja yhteistyö Tyydyttävä T1 kysyy neuvoa tarvittaessa Hyvä H2 toimii vuorovaikutteisesti Kiitettävä K3 keskustelee kehittävästi työstä Ammattietiikka Tyydyttävä T1 varmistaa ennen toimenpiteitä, että laitteen särkymisvaaraa ei ole. Hyvä H2 siistii työpisteen jatkokäyttöä varten. Kiitettävä K3 työskentelee huolellisesti ja tarkasti. Ammattitaidon osoittamistavat Opiskelija tai tutkinnon suorittaja osoittaa osaamisensa ammattiosaamisen näytössä tai tutkintotilaisuudessa tekemällä voimansiirron ja siihen liittyvien kone-elimien asennustyökokonaisuuksia työkohteissa. Työtä tehdään siinä laajuudessa, että osoitettava osaaminen vastaa kattavasti tutkinnon perusteissa määrättyjä ammattitaitovaatimuksia, arvioinnin kohteita ja kriteereitä. Ammattiosaamisen näyttöä tai tutkintotilaisuutta voidaan jatkaa toisessa työpaikassa/ työkohteessa tai ammatillisessa peruskoulutuksessa koulutuksen järjestäjän osoittamassa muussa paikassa niin, että osaamisen osoittamisen kattavuus varmistuu. Siltä osin kuin tutkinnon osassa vaadittavaa osaamista ei voida työtä tekemällä ammattiosaamisen näytössä tai tutkintotilaisuudessa kattavasti osoittaa, sitä täydennetään muulla osaamisen arvioinnilla. 2.44. Voimayksiköiden ja moottoreiden asennustyöt, 15 osp Ammattitaitovaatimukset Opiskelija tai tutkinnon suorittaja osaa erityyppisten moottoreiden toimintaperiaatteet ja käyttökohteet asentaa ja huoltaa poltto-, hydrauliikka- ja sähkömoottoreita hyödyntää asennus- ja huolto-ohjeita, toimintakaavioita, kokoonpanokuvia, sekä hydrauliikassa ja sähkötekniikassa käytettävät piirrosmerkit kone-elimien ominaisuudet ja niiden vaihtotarpeen käytön mukaan puhtauden, tasapainotuksen ja linjauksen merkityksen asennustöissä käyttää työssä tarvittavia nosto-, siirto- ja apulaitteita suorittaa moottorin voiteluhuolto ja puhdistushuoltotoimenpiteet varmistaa riittävä voimakoneen jäähdytys varmistaa asennuskohteen jännitteettömyyden ja käynnistyksen eston asennustyön aikana purkaa ja kasata erityyppisiä mekaanisia liitoksia 217

asennusmittauksien tekeminen perustuksille, koneiden vaaitukset ja linjaukset sekä epäkeskeisyyden mittaus yleisten konepajamittavälineiden käyttö ja silmämääräiset havainnot moottorin kunnon määrittämisessä paineen ja virtauksen mittausmenetelmien käyttö moottorin kunnon määrittämisessä sähkötekniikan ja sähkötyöturvallisuuden perusteet, yleismittarin käytön ja varmistaa sähköturvallisuuden lukea moottorin tyyppi-/arvokilpitiedot ja tunnistaa moottorin sekä varmistaa että se on tarkoitettu asennuskohteeseen selviytyy moottoreiden asennustöissä eteen tulevista ja hitsaustöistä tunnistaa eri materiaaleja, tiivistys- ja voiteluaineita, kemikaaleja, sekä niiden oikean säilytyksen, käytön ja kierrättämisen tunnistaa moottoreissa käytettäviä antureita ja apulaitteita sekä mitata niihin liittyviä signaaleja vaihtaa moottoreiden apulaitteita ja varustella moottorit tarvittavilla lisävarusteillaesim. mittaristoilla ja hallintalaitteilla varmistaa hydrauliikan paineettomuuden ja tehdä tarvittavat letkustoasennukset ketju- ja hihnakäyttöjen asennustyöt sekä niiden oikeat kiristykset ja linjaukset irrottaa ja asentaa erityyppisiä laakereita ja tiivisteitä, sekä valmistaa tiivisteitä voiteluhuoltotyöt ja nestevuotojen havaitsemisen eri nesteiden ominaisuudet ja käyttökohteet esim.öljyt ja jäähdytysnesteet ottaa huomioon viranomaismääräykset ja muut standardit voimayksiköiden muutostöissä hyödyntää moottorissa mahdollisesti olevaa itsediagnostiikkaa arvioida työhön kuluvaa aikaa ja laskea kustannuksia ja on kustannustietoinen voimakoneen korjaamisen tai uusimisen vaihtoehtojen välillä tunnistaa lämpökäsittelyjen, hionnan, hoonauksen tai läppäyksen tarve voimakoneen kunnostuksessa ohjearvojen ja silmämääreisen tarkistuksen perusteella hyödyntää tarvittaessa erikoiskorjaamoita, nostopalveluja ja koneistamoja hankkii asennustyössä tarvittavat oikeat tarvikkeet, komponentit, varaosat ja erikoistyökalut ratkaisee tavanomaiset asennus- ja korjaustöissä esiintyviä ongelmat sekä tekee loogisesti edeten vianpaikannusta tekee asennustöissä havaintoja osien kuluneisuudesta, vuodoista, tukkeumista, vaurioista, epänormaalista kuumenemisesta, vikojen aiheuttajista ja moottoriin kuulumattomista ylimääräisistä aineista tai esineistä pystyy silmämääräisesti ja tunnustelemalla päättelemään osien vaihtotarpeita suojata moottorin oikein kuljetuksen ja asennuksen aikana pystyy tulkitsemaan englanninkielisiä käyttö-, huolto- ja kokoonpano-ohjeita, sekä selviytyy työtilanteista englannin kielellä selvittää ja raportoida tekemänsä huolto ja korjaustoimenpiteet esim. asiakkaan laskutuksen perusteeksi toimia asennustyöryhmän jäsenenä ottaen huomioon työturvallisuusasiat ja pitää huolta työympäristönsä siisteydestä ja järjestyksestä Arviointi 1. TYÖPROSESSIN HALLINTA Työn kokonaisuuden hallinta Tyydyttävä T1 ymmärtää asennustyössä tarvittavat kuvat ja ohjeet, mutta tarvitsee ajoittain ohjausta työskentelyssä Hyvä H2 käyttää asennustöissä tarvittavia työkauluja ja laitteita oikein, työskentely etenee joutuisasti ja suunnitelmallisesti Kiitettävä K3 pystyy ratkaisemaan asennustöissä eteen tulevia ongelmia ja suorittamaan vianhakua 218

Aloitekyky ja yrittäjyys Tyydyttävä T1 toimia asennustyöryhmän jäsenenä Hyvä H2 arvioi työhön kuluvaa aikaa ja kustannuksia Kiitettävä K3 selvittää ja raportoi työnsä asiakkaalle laskutuksen perusteeksi Suunnitelmallinen työskentely Tyydyttävä T1 tarvitsee ohjausta Hyvä H2 etenee työssään itsenäisesti, mutta tarvitsee ohjausta alkuun pääsyssä tai työvaiheista toiseen siirryttäessä Kiitettävä K3 työskentelee suunnitelmallisesti 2. TYÖMENETELMIEN, -VÄLINEIDEN JA MATERIAALIN HALLINTA Voimayksiköiden ja moottoreiden asennustyöt Tyydyttävä T1 suorittaa moottoreiden ja voimayksiköiden perushuolto ja - kunnossapitotyöt Hyvä H2 vaihtaa ja korvata viallisen voimakoneen Kiitettävä K3 kunnostaa viallisen voimakoneen Asennusmittaukset Tyydyttävä T1 mittaa ja määrittää konepajamittavälineillä kone-elimien kuntoa ja käyttökelpoisutta Hyvä H2 suorittaa asennusmittaukset ja linjaukset konepedille, voimansiirrolle ja lisälaitteille Kiitettävä K3 mittaa antureiden sähköisiä suureita, hyödyntää paineen ja virtauksen mittausta voimakoneen kunnon ja säätöjen analysoinnissa Asennustyöt Tyydyttävä T1 toteuttaa mekaaniset liitokset ja niihin liittyvät tiivistykset Hyvä H2 toteuttaa kone-elimien asennus ja vaihtotyöt Kiitettävä K3 toteuttaa asennustöissä tarvittavat hitsaukset ja putkitukset 3. TYÖN PERUSTANA OLEVAN TIEDON HALLINTA Piirustusten ja ohjeiden ymmärtäminen Tyydyttävä T1 hyödyntää asennusohjeita ja - kuvia Hyvä H2 lukee ja tulkitsee hydrauliikan ja pneumatiikan kytkentäkuvia ja ohjeita Kiitettävä K3 lukee ja tulkitsee sähkökytkentäkuvia ja ohjeita 219

Voimansiirtoyksiköiden ja moottoreiden toimintaperiaatteiden ymmärtäminen Tyydyttävä T1 ymmärtää eri voimakoneiden toiminta periaatteet ja käyttökohteet Hyvä H2 tietää voimakoneiden asennustöissä tarvittavat lisävarusteet ja laitteet Kiitettävä K3 voimakoneiden asentaminen perustuksille ja voimansiirron liittäminen niihin 4. ELINIKÄISEN OPPIMISEN AVAINTAIDOT Terveys, turvallisuus ja toimintakyky Tyydyttävä T1 noudattaa työturvallisuusmääräyksiä ja laitteen käyttöturvallisuusohjeita Hyvä H2 varmistaa kaikissa tilanteissa toiminnan turvallisuuden Kiitettävä K3 huolehtii työympäristön työsuojelusta Oppiminen ja ongelmanratkaisu Tyydyttävä T1 tarvitsee ohjausta ja esimerkkejä Hyvä H2 ratkaisee ongelmia avustettuna Kiitettävä K3 ratkaisee työhön liittyviä ongelmia itsenäisesti Vuorovaikutus ja yhteistyö Tyydyttävä T1 kysyy neuvoa tarvittaessa Hyvä H2 toimii vuorovaikutteisesti Kiitettävä K3 keskustelee kehittävästi työstä Ammattietiikka Tyydyttävä T1 varmistaa ennen asennustoimenpiteitä ettei voimakoneen käynnistymis- tai särkymisvaaraa ole Hyvä H2 huolehtii työskentelypisteensä järjestyksestä ja puhtaudesta Kiitettävä K3 työskentelee huolellisesti ja tarkasti Ammattitaidon osoittamistavat Opiskelija tai tutkinnon suorittaja osoittaa osaamisensa ammattiosaamisen näytössä tai tutkintotilaisuudessa tekemällä moottoriasennuksia työkohteissa. Kaikki perusteissa mainitun kolmen eri moottorityypin asennustyöt on osattava, mutta osaaminen osoitetaan vain yhdellä voimakonetyypillä. Työtä tehdään siinä laajuudessa, että osoitettava osaaminen vastaa kattavasti tutkinnon perusteissa määrättyjä ammattitaitovaatimuksia, arvioinnin kohteita ja kriteereitä. Ammattiosaamisen näyttöä tai tutkintotilaisuutta voidaan jatkaa toisessa työpaikassa/ työkohteessa tai ammatillisessa peruskoulutuksessa koulutuksen järjestäjän osoittamassa muussa paikassa niin, että osaamisen osoittamisen kattavuus varmistuu. Siltä osin kuin tutkinnon osassa vaadittavaa osaamista ei voida työtä tekemällä ammattiosaamisen näytössä tai tutkintotilaisuudessa kattavasti osoittaa, sitä täydennetään muulla osaamisen arvioinnilla. 220

2.45. Yhteiskunnassa ja työelämässä tarvittava osaaminen, 8 osp Tutkinnon osan tulee sisältää kaikkien neljän osa-alueen pakolliset osaamistavoitteet (yhteensä 5 osaamispistettä). Lisäksi tutkinnon osan tulee sisältää valinnaisia osaamistavoitteita miltä tahansa osa-alueelta tai osa-alueilta siten, että opiskelijalle kertyy yhteensä 8 osaamispisteen edestä yhteiskunnassa ja työelämässä tarvittavaa osaamista. Yhteiskuntataidot Yhteiskuntataidot Pakolliset osaamistavoittet, 1 osp Opiskelija osaa toimia kansalaisena ja osallistua yhteiskunnalliseen päätöksentekoon osaa toimia tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden periaatteita noudattaen osaa suunnitella ja hoitaa omaa talouttaan sekä arvioida siihen liittyviä riskejä hyödyntää sosiaalista mediaa aktiivisen osallistumisen keinona osaa käyttää yhteiskunnan tarjoamia palveluja ja toimia kuluttajana. Arviointi ARVIOINNIN KOHTEET Kansalaisena toimiminen ja yhteiskunnalliseen päätöksentekoon osallistuminen Tyydyttävä T1 tietää kansalaisen perusoikeuksia ja velvollisuuksia Suomessa ja osaa kertoa niistä seuraa yhteiskunnallista päätöksentekoa osallistuu opiskelijoiden tai muiden tahojen järjestämään toimintaan ja vaikuttaa yhteisölliseen toimintaan omalta osaltaan Hyvä H2 tietää kansalaisen perusoikeuksia ja velvollisuuksia Suomessa ja osaa kertoa niistä seuraa yhteiskunnallista päätöksentekoa ja ilmaisee omia mielipiteitään tarpeellisiksi kokemistaan asioista osallistuu opiskelijakunnan tai muiden tahojen järjestämään toimintaan ja vaikuttaa päätöksentekoon omalta osaltaan Kiitettävä K3 tuntee kansalaisen perusoikeudet ja velvollisuudet Suomessa ja arvioi niitä suhteessa muiden maiden vastaaviin seuraa aktiivisesti yhteiskunnallista päätöksentekoa ja osallistuu siihen eri tavoin osallistuu opiskelijakunnan tai muiden tahojen järjestämään toimintaan ja vaikuttaa aktiivisesti asioita koskevaan päätöksentekoon 221

Tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden periaatteiden noudattaminen Tyydyttävä T1 toimii asianmukaisesti erilaisten ihmisten kanssa myös monikulttuurisissa työyhteisöissä Hyvä H2 toimii muita ihmisiä arvostavalla tavalla, kohtelee yhdenvertaisesti työtovereitaan ja asiakkaitaan mahdollisesta erilaisuudesta huolimatta Kiitettävä K3 edistää omalta osaltaan työyhteisön hyväksyvää ilmapiiriä ja puuttuu asiamukaisesti mahdolliseen kiusaamiseen tai häirintään Oman talouden ja raha-asioiden suunnitteleminen ja hoitaminen Tyydyttävä T1 tekee ohjattuna suunnitelman menoistaan ja tuloistaan tietäen luoton ottamisen ehdot, seuraukset ja riskit Hyvä H2 tekee suunnitelman menoistaan ja tuloistaan ennakoiden tulevia tapahtumia sekä tietäen luoton ottamisen ehdot, seuraukset ja riskit Kiitettävä K3 tekee itsenäisesti ja vastuullisesti suunnitelman menoistaan ja tuloistaan ennakoiden tulevia tapahtumia sekä tietäen luoton ottamisen ehdot, seuraukset ja riskit Sosiaalisen median hyödyntäminen Tyydyttävä T1 käyttää ohjattuna sosiaalista mediaa oman ja /tai edustamansa yhteisön tai yrityksen asian edistämiseen Hyvä H2 käyttää sosiaalista mediaa oman ja /tai edustamansa yhteisön tai yrityksen asian edistämiseen Kiitettävä K3 käyttää sosiaalista mediaa monipuolisesti oman ja /tai edustamansa yhteisön tai yrityksen asian edistämiseen Yhteiskunnan palvelujen käyttäminen ja kuluttajana toimiminen Tyydyttävä T1 käyttää opiskelijan tarvitsemia palveluja ja ymmärtää, miten palvelut yhteiskunnassa rahoitetaan tuntee kuluttajan oikeuksia ja velvollisuuksia sekä tietää, mistä saa apua kuluttaja-asioissa. Hyvä H2 käyttää monipuolisesti ja harkiten opiskelijan tarvitsemia palveluja ja ymmärtää, miten palvelut yhteiskunnassa rahoitetaan hakee tuotteista ja palveluista tutkittua tietoa eri lähteitä käyttämällä sekä tietää, mistä saa tietoa ja apua kuluttajaasioissa. Kiitettävä K3 käyttää itsenäisesti ja valintoja tehden opiskelijan tarvitsemia palveluja ja ymmärtää, miten palvelut yhteiskunnassa rahoitetaan hakee tuotteista ja palveluista tutkittua tietoa eri lähteitä käyttämällä sekä osaa arvioida tiedonlähteiden luotettavuutta. Valinnaiset osaamistavoittet, 3 osp Opiskelija 222 osaa hakea tietoa yhteiskunnallisista vaikuttamismahdollisuuksista ja yhteiskunnallisesta päätöksenteosta myös Euroopan unionista

tuntee oman alan yhteiskunnallisen merkityksen ja vaikuttavuuden osaa seurata yhteiskunnallista keskustelua ja taloutta koskevaa uutisointia osaa kuvata yhteiskunnallisen ja taloudellisen tilanteen heijastumista oman alan työpaikkoihin ja työllisyyteen osaa selvittää kansantalouden peruskäsitteitä ja sen keskeisimpiä toimijoita sekä arvioida niiden merkityksen kansantaloudelle. Arviointi ARVIOINNIN KOHTEET Tiedon hakeminen yhteiskunnallisista vaikuttamismahdollisuuksista ja yhteiskunnallisesta päätöksenteosta Euroopan unionissa Tyydyttävä T1 hakee ohjattuna tietoa yhteiskunnallisista vaikuttamismahdollisuuksista ja yhteiskunnallisesta päätöksenteosta Hyvä H2 hakee tietoa yhteiskunnallisista vaikuttamismahdollisuuksista ja yhteiskunnallisesta päätöksenteosta Kiitettävä K3 hakee monipuolisesti ja aktiivisesti tietoa yhteiskunnallisista vaikuttamismahdollisuuksista ja yhteiskunnallisesta päätöksenteosta Oman alan yhteiskunnallisen merkityksen ja vaikuttavuuden tunteminen Tyydyttävä T1 tuntee keskeisiltä osin oman alan yhteiskunnallisen merkityksen ja vaikuttavuuden Hyvä H2 kuvaa perustellen oman alan yhteiskunnallisen merkityksen ja vaikuttavuuden Kiitettävä K3 kuvaa laaja-alaisesti ja perustellen oman alan yhteiskunnallisen merkityksen ja vaikuttavuuden Yhteiskunnallisen keskustelun ja taloutta koskevan uutisoinnin seuraaminen Tyydyttävä T1 seuraa jonkin tietolähteen avulla yhteiskunnallista ja taloutta koskevaa keskustelua tekee oman alan tilannekatsauksen, mutta tarvitsee ajoittain ohjausta Hyvä H2 seuraa eri tietolähteistä yhteiskunnallista ja taloutta koskevaa keskustelua tekee oman alan tilannekatsauksen, mutta tarvitsee ajoittain ohjausta Kiitettävä K3 seuraa aktiivisesti eri tietolähteistä yhteiskunnallista ja taloutta koskevaa keskustelua perustelee oman alan tilannetta monipuolisesti ja arvioi kriittisesti eri medioiden välittämää tietoa 223

Yhteiskunnallisen ja taloudellisen tilanteen huomioiminen omalla alalla Tyydyttävä T1 kertoo havainnollisesti, miten ajankohtainen yhteiskunnallinen ja taloudellinen tilanne heijastuu oman alan työpaikkoihin ja työllisyyteen Hyvä H2 selvittää havainnollisesti, ja perustellen miten ajankohtainen yhteiskunnallinen ja taloudellinen tilanne heijastuu oman alan työpaikkoihin ja työllisyyteen Kiitettävä K3 selvittää havainnollisesti, miten ajankohtainen yhteiskunnallinen ja taloudellinen tilanne heijastuu oman alan työpaikkoihin ja työllisyyteen perustelee selvitystään monipuolisesti ja kattavasti Kansantalouden peruskäsitteiden ja sen keskeisten toimijoiden selvittäminen Tyydyttävä T1 kertoo esimerkkejä kansantalouden peruskäsitteistä ja keskeisistä toimijoista. Hyvä H2 selvittää kansantalouden peruskäsitteet ja keskeiset toimijat sekä arvioi niiden merkitystä kansantaloudelle. Kiitettävä K3 selvittää kansantalouden peruskäsitteet ja keskeiset toimijat, niiden merkityksen sekä niiden välisiä riippuvuussuhteita. Työelämätaidot Työelämätaidot Pakolliset osaamistavoittet, 1 osp Opiskelija osaa hakea itselleen työpaikkaa osaa kuvata työsopimusjärjestelmää ja työsopimuksen keskeiset asiat osaa perehtyä työpaikan toimintaan ja työtehtäviin sekä huolehtia työturvallisuudesta osaa työskennellä työpaikassa ja kehittää osaamistaan. 224

Arviointi ARVIOINNIN KOHTEET Työpaikan hakeminen Tyydyttävä T1 hakee työpaikkaa ja tekee työhakemuksen sekä CV:n tarviten jonkin verran ohjausta toimii työhaastattelussa asiallisesti pukeutuu toimialan ja työpaikan mukaisesti tuo esille omaa osaamistaan Hyvä H2 hakee itsenäisesti työpaikkoja sekä laatii selkeän työhakemuksen ja CV:n toimii työhaastattelussa kohteliaasti ja asiallisesti ottaa pukeutumisessa huomioon työpaikan ja toimialan luonteen tuo selkeästi esille omat vahvuutensa esitellessään osaamistaan Kiitettävä K3 hakee aktiivisesti ja oma-aloitteisesti työpaikkoja tunnistaen omat vahvuutensa laatii selkeän ja omaa osaamistaan kuvaavan työpaikkahakemuksen ja CV:n toimii työhaastattelussa kohteliaasti ja asiallisesti ottaa pukeutumisessa huomioon työpaikan ja toimialan erityispiirteet perustelee omaa osaamistaan ja vahvuuksiaan laaja-alaisesti Median käyttäminen työnhaussa Tyydyttävä T1 hakee työpaikkoja koskevia tietoja mediasta Hyvä H2 tutustuu työpaikkoihin mediatietoja hyödyntäen Kiitettävä K3 käyttää monipuolisesti mediaa työnhaussa hyödyntäen sosiaalisen median mahdollisuuksia Työsopimusjärjestelmän, työsopimuksen ja työlainsäädännön sisällön tunteminen Tyydyttävä T1 tuntee keskeiset asiat alan työehdoista ja oman alansa työlainsäädännöstä tuntee oman työsopimuksensa sisällön ottaa toiminnassaan huomioon oikeutensa ja velvollisuutensa, mutta tarvitsee ajoittain ohjausta Hyvä H2 tuntee oman alan työehdot ja keskeisen työlainsäädännön varmistaa, että oman työsopimuksen sisältö on sovitun mukainen toimii työssään oikeuksiensa ja velvollisuuksiensa mukaisesti Kiitettävä K3 tuntee hyvin oman alan työehdot ja keskeisen työlainsäädännön mahdollisuudet työtä kehitettäessä varmistaa, että oman työsopimuksen sisältö on sovitun mukainen toimii työssään oikeuksiensa ja velvollisuuksiensa mukaisesti sekä perustelee vastuullisesti toimintaansa 225

Työpaikan toimintaan ja työhön perehtyminen Tyydyttävä T1 hakee tietoa työpaikan toiminnasta ja työtehtävistään noudattaa työstä annettuja turvallisuusohjeita Hyvä H2 hakee monipuolisesti tietoa työpaikan toiminnasta ja työtehtävistään noudattaa työstä annettuja turvallisuusohjeita Kiitettävä K3 hakee itsenäisesti monipuolisesta tietoa työpaikan toiminnasta ja työtehtävistään soveltaa ja kehittää työstä annettuja turvallisuusohjeita Työyhteisössä toimiminen Tyydyttävä T1 noudattaa annettuja työaikoja ja sovittuja toimintatapoja huolehtii työssä vaaditusta suoja- ym. vaatetuksestaan työskentelee osana työryhmää ja erilaisten ihmisten kanssa, mutta tarvitsee ajoittain ohjausta. Hyvä H2 noudattaa annettuja työaikoja, sovittuja toimintatapoja ja toimii joustavasti erilaisissa työtilanteissa huolehtii työssä vaaditusta suoja- ym. vaatetuksestaan työskentelee luontevasti osana työyhteisöään erilaisten ihmisten ja ryhmien kanssa. Kiitettävä K3 noudattaa annettuja työaikoja ja sovittuja toimintatapoja ja toimii joustavasti työyhteisön erilaisissa muuttuvissa tilanteissa huolehtii työssä vaaditusta suoja- ym. vaatetuksestaan työskentelee luontevasti osana työyhteisöään erilaisten ihmisten ja ryhmien kanssa ja esittää kehittämisideoita työyhteisön ja -ryhmän käyttöön. Valinnaiset osaamistavoittet, 3 osp Opiskelija osaa edistää työyhteisön ilmapiiriä ja henkilöstön osallisuutta osaa toimia työpaikan eri tehtävissä osaa osaltaan vastata työpaikan työtehtävien etenemisestä ja työn laadusta sekä näiden kehittämisestä osaa kehittää omaa osaamistaan osaa hakea työtä kansainvälisiltä työmarkkinoilta ja erityisesti EU-maista. Arviointi ARVIOINNIN KOHTEET Työyhteisön ilmapiirin ja henkilöstön osallisuuden edistäminen Tyydyttävä T1 edistää osaltaan työyhteisön hyväksyvää ilmapiiriä ja kannustaa muita osallistumaan yhteiseen toimintaan, mutta tarvitsee ajoittain ohjausta Hyvä H2 edistää osaltaan työyhteisön hyväksyvää ilmapiiriä ja kannustaa muita osallistumaan yhteiseen toimintaan Kiitettävä K3 edistää aktiivisesti työyhteisön hyväksyvää ilmapiiriä ja kannustaa muita osallistumaan monipuolisesti yhteiseen toimintaan 226

Työpaikan eri tehtävissä toimiminen Tyydyttävä T1 ilmaisee halukkuutensa osallistua joihinkin uusiin työpaikan tehtäviin oman osaamisen ja omien voimavarojensa mukaisesti Hyvä H2 ilmaisee halukkuutensa osallistua uusiin työpaikan tehtäviin oman osaamisen ja omien voimavarojensa mukaisesti Kiitettävä K3 ilmaisee halukkuutensa osallistua erilaisiin työpaikan tehtäviin oman osaamisen ja omien voimavarojensa mukaisesti Työpaikan työtehtävien ja työprosessien etenemisestä ja työn laadusta huolehtiminen Tyydyttävä T1 toimii työlleen asetettujen laatu- ja kustannustavoitteiden mukaisesti ja muuttaa omaa toimintaansa annetun palautteen perusteella, mutta tarvitsee ajoittain ohjausta Hyvä H2 toimii työlleen asetettujen laatu- ja kustannustavoitteiden mukaisesti ja arvioi omaa toimintansa niiden saavuttamisessa toimii palveluhenkisesti Kiitettävä K3 toimii työlleen asetettujen laatu- ja kustannustavoitteiden mukaisesti ja kehittää omaa toimintaansa niiden saavuttamiseksi toimii palveluhenkisesti ja varmistaa asiakastyytyväisyyden toimii aloitteellisesti työnsä ja työympäristön laadun kehittämisessä Oman osaamisen kehittäminen Tyydyttävä T1 kehittää itseään ja osaamistaan, mutta tarvitsee siinä ajoittain ohjausta Hyvä H2 kehittää itseään ja osaamistaan suunnitelmallisesti sekä arvioi omia kehittymistarpeitaan yhteistyössä muiden kanssa Kiitettävä K3 kehittää itseään ja osaamistaan suunnitelmallisesti ja monipuolisesti sekä arvioi omia kehittymistarpeitaan Työn hakeminen kansainvälisiltä työmarkkinoilta Tyydyttävä T1 hakee kansainvälisiä työpaikkoja koskevia tietoja mediasta hakee työpaikkaa ja tekee työhakemuksen, mutta tarvitsee ajoittain näihin ohjausta toimii työnhaussa eri kulttuuritaustaisen ihmisten kanssa hyödyntäen kielitaitoaan, mutta tarvitsee ajoittain ohjausta. Hyvä H2 hakee työpaikkoja koskevia tietoja mediasta ja tutustuu työpaikkoihin mediatietoja hyödyntäen hakee itsenäisesti työpaikkoja ja laatii selkeän työhakemuksen toimii työnhaussa eri kulttuuritaustaisen ihmisten kanssa hyödyntäen kielitaitoaan. Kiitettävä K3 käyttää monipuolisesti mediaa työnhaussa hyödyntäen sosiaalisen median mahdollisuuksia hakee aktiivisesti ja oma-aloitteisesti työpaikkoja tunnistaen omat vahvuutensa ja laatii selkeän ja omaa osaamistaan kuvaavan työpaikkahakemuksen toimii työnhaussa käyttäen hyvää kielitaitoaan eri kulttuuritaustaisen ihmisten kanssa. 227

Yrittäjyys ja yritystoiminta Yrittäjyys ja yritystoiminta Pakolliset osaamistavoittet, 1 osp Opiskelija osaa arvioida ja tunnistaa oman osaamisensa ja omat vahvuutensa osaa ideoida omaa liikeideaa ja sen kehittämismahdollisuuksia osaa arvioida mahdollisuuksiaan ryhtyä yrittäjäksi osaa selvittää omia ammatillisia verkostojaan osaa tunnistaa kannattavan liiketoiminnan periaatteet osaa arvioida oman yrittäjyyden ja yritystoiminnan merkitystä omalle hyvinvoinnilleen ja Suomen kansantaloudelle. Arviointi ARVIOINNIN KOHTEET Oman osaamisen arvioiminen ja tunnistaminen Tyydyttävä T1 arvioi osaamistaan ja selvittää vahvuuksiaan oman alansa toimintaan liittyen, mutta tarvitsee ajoittain ohjausta Hyvä H2 arvioi monipuolisesti omaa osaamistaan ja vahvuuksiaan oman alansa toimintaan liittyen Kiitettävä K3 arvioi monipuolisesti ja perustellen omaa osaamistaan ja vahvuuksiaan oman alansa toimintaan liittyen Oman liikeidean ja sen kehittämismahdollisuuksien ideoiminen Tyydyttävä T1 selvittää ja ideoi yritystoimintaansa liittyviä mahdollisuuksia, yritysmuotoja, keskeisiä palveluja tai tuotteita, mutta tarvitsee ajoittain ohjausta Hyvä H2 selvittää ja ideoi yritystoimintaansa liittyviä mahdollisuuksia, yritysmuotoja, keskeisiä palveluja tai tuotteita kehittää liikeideaa Kiitettävä K3 selvittää monipuolisesti ja itsenäisesti yritystoimintaansa liittyviä mahdollisuuksia, yritysmuotoja, keskeisiä palveluja tai tuotteita kehittää ja perustelee liikeidean Yrittäjäksi ryhtymisen mahdollisuuksien arvioiminen Tyydyttävä T1 hankkii tietoa, millä toimenpiteillä ja tukipalveluilla oma yritys voidaan perustaa, mutta tarvitsee ajoittain ohjausta Hyvä H2 selvittää monipuolisesti, mitä toimenpiteitä oman yrityksen perustamisessa tarvitaan ja mitä tukipalveluita on käytettävissä Kiitettävä K3 selvittää monipuolisesti ja perustellen, mitä toimenpiteitä oman yrityksen perustamisessa tarvitaan ja mitä tukipalveluita on käytettävissä 228

Omien ammatillisten verkostojen selvittäminen Tyydyttävä T1 selvittää oman alansa yhteistyökumppanit ja ammatilliset verkostot ja kuvaa yhteistyön mahdollisuuksia eri tahojen kanssa Hyvä H2 selvittää kattavasti oman alansa yhteistyökumppanit ja ammatilliset verkostot ja arvioi yhteistyön mahdollisuuksia eri tahojen kanssa Kiitettävä K3 selvittää monipuolisesti ja itsenäisesti oman alansa yhteistyökumppanit ja ammatilliset verkostot ja arvioi kriittisesti yhteistyön mahdollisuuksia eri tahojen kanssa Liiketoiminnan periaatteiden selvittäminen Tyydyttävä T1 selvittää oman liikeidean pohjalta rahoituslähteet, tuotot ja kustannukset, mutta tarvitsee ajoittain ohjausta Hyvä H2 selvittää oman liikeidean pohjalta rahoituslähteet, tuotot ja kustannukset Kiitettävä K3 selvittää kattavasti ja perustellen oman liikeidean pohjalta rahoituslähteet, tuotot ja kustannukset Oman alan yritystoiminnan merkityksen selvittäminen Tyydyttävä T1 selvittää yritystoiminnan riskit ja merkityksen omaan elämäänsä sekä elinkeinoelämän kannalta, mutta tarvitsee ajoittain ohjausta. Hyvä H2 selvittää monipuolisesti yritystoiminnan riskit ja merkityksen omaan elämäänsä sekä elinkeinoelämän kannalta. Kiitettävä K3 selvittää yritystoiminnan riskit ja merkityksen omaan elämäänsä sekä perustelee oman alan yritystoiminnan merkityksen elinkeinoelämässä ja ennakoi oman alan tulevia kehitysnäkymiä. Valinnaiset osaamistavoittet, 3 osp Opiskelija osaa kartoittaa oman alan yritystoiminnan kehittämistarpeita osaa selvittää oman liiketoiminnan tuloksellisuuden ja oman työpanoksen vaikutuksen siihen toteuttamalla pienen projektin osaa tehdä kehittämisehdotuksia uusista toimintatavoista ja muuttaa omaa toimintaansa osaa suunnitella omaa toimintaansa ja ajankäyttöään. 229

Arviointi ARVIOINNIN KOHTEET Alan yritystoiminnan kehittämistarpeiden kartoittaminen Tyydyttävä T1 kartoittaa asiakkaiden tarpeiden, kilpailun ja toimintaympäristön muutoksia, mutta tarvitsee ajoittain ohjausta Hyvä H2 kartoittaa monipuolisesti asiakkaiden tarpeiden, kilpailun ja toimintaympäristön muutoksia Kiitettävä K3 kartoittaa itsenäisesti ja monipuolisesti asiakkaiden tarpeiden, kilpailun ja toimintaympäristön muutoksia ennakoi tulevia kehitysnäkymiä Liiketoiminnan tuloksellisuuden selvittäminen Tyydyttävä T1 selvittää liikeideansa pohjalta, pienimuotoisessa projektissa, tuotot ja kustannukset sekä oman työpanoksensa vaikutuksen, mutta tarvitsee ajoittain ohjausta Hyvä H2 selvittää liikeideansa pohjalta, pienimuotoisessa projektissa, tuotot ja kustannukset sekä oman työpanoksensa vaikutuksen Kiitettävä K3 selvittää monipuolisesti liikeideansa pohjalta, pienimuotoisessa projektissa, tuotot ja kustannukset sekä oman työpanoksensa vaikutuksen sekä perustelee toimintansa Uusien toimintatapojen kehittäminen Tyydyttävä T1 tekee kehittämisehdotuksia uusista toimintatavoista ja muuttaa omaa toimintaansa, mutta tarvitsee ajoittain ohjausta Hyvä H2 tekee perusteltuja kehittämisehdotuksia uusista toimintatavoista ja muuttaa omaa toimintaansa Kiitettävä K3 ennakoi tulevia kehitysnäkymiä ja tekee perusteltuja kehittämisehdotuksia uusista toimintatavoista sekä muuttaa omaa toimintaansa Oman toiminnan ja ajankäytön suunnitteleminen Tyydyttävä T1 suunnittelee tehtävänsä ja niihin tarvittavan työajan pääosin itsenäisesti. Hyvä H2 suunnittelee tehtävänsä ja niihin tarvittavan työajan itsenäisesti reagoi muutostarpeisiin. Kiitettävä K3 suunnittelee tehtävänsä ja niihin tarvittavan työajan itsenäisesti ottaen huomioon tulevat työvaiheet reagoi muutostarpeisiin ja tekee työhönsä liittyviä kehittämisehdotuksia. Työkyvyn ylläpitäminen, liikunta ja terveystieto Työkyvyn ylläpitäminen, liikunta ja terveystieto Pakolliset osaamistavoittet, 2 osp Opiskelija 230

osaa laatia itselleen terveellisiä elämäntapoja, työkykyä ja liikuntaa edistävän suunnitelman ja toimia sen mukaisesti osaa edistää ja ylläpitää opiskelu-, toiminta- ja työkykyään osaa ottaa huomioon ravitsemuksen merkityksen terveydelle sekä tupakoinnin ja päihteiden haittavaikutukset osaa kuvata mielenterveyden, seksuaaliterveyden ja ihmissuhteiden merkityksen ihmisen hyvinvoinnille osaa edistää oppilaitosyhteisön hyvinvointia osaa kehittää toimintatapojaan ja toimintaympäristönsä turvallisuutta ja terveellisyyttä osaa toimia turvallisesti ja ergonomisesti, ehkäistä tapaturmia, toimia ensiaputilanteissa sekä hakea apua. Arviointi ARVIOINNIN KOHTEET Terveellisiä elämäntapoja, työkykyä ja liikuntaa edistävän suunnitelman laatiminen ja sen toteuttaminen Tyydyttävä T1 ottaa suunnitelmassaan huomioon liikunnan, terveellisen ravinnon, levon, unen, virkistyksen, ihmissuhteiden ja terveyden väliset yhteydet omien liikuntatottumusten sekä oman opiskeluja työkyvyn ylläpitämisessä Hyvä H2 ottaa suunnitelmassaan huomioon liikunnan, terveellisen ravinnon, levon, unen, virkistyksen, ihmissuhteiden ja terveyden väliset yhteydet omien liikuntatottumusten sekä oman opiskeluja työkyvyn ylläpitämisessä Kiitettävä K3 ottaa suunnitelmassaan monipuolisesti huomioon liikunnan, terveellisen ravinnon, levon, unen, virkistyksen, ihmissuhteiden ja terveyden väliset yhteydet omien liikuntatottumusten sekä oman opiskelu- ja työkyvyn ylläpitämisessä Ravitsemuksen merkityksen sekä tupakoinnin ja päihteiden haittavaikutusten huomioon ottaminen Tyydyttävä T1 hakee tietoja tavallisimmista terveyshaitoista sekä tavallisimmista terveyttä ja opiskelu- ja työkykyä kuormittavista tekijöistä hakee tietoa ravitsemuksesta ja sen merkityksestä ihmisen terveydelle ottaa tiedot huomioon suunnitelmassaan, mutta tarvitsee ajoittain ohjausta terveyttä edistävän tiedon hankinnassa Hyvä H2 hakee tietoja terveyshaitoista sekä terveyttä ja opiskelu- ja työkykyä kuormittavista tekijöistä hakee tietoa terveellisestä ravitsemuksesta ja sen merkityksestä ihmisen terveydelle ottaa tiedot huomioon suunnitelmassaan Kiitettävä K3 hakee monipuolista tietoa terveyshaitoista sekä terveyttä ja opiskelu- ja työkykyä kuormittavista tekijöistä hakee monipuolista tietoa terveellisestä ravitsemuksesta ja sen merkityksestä ihmisen terveydelle ja vertailee ruoka-aineiden ja -tuotteiden sisältöjä ottaa tiedot kriittisesti huomioon suunnitelmassaan 231

Suunnitelman toteuttaminen Tyydyttävä T1 sitoutuu suunnitelmaan ja toteuttaa sitä, arvioi säännöllisesti suunnitelmaansa ja omaa toimintaansa, tekee suunnitelmaan päivityksiä, mutta tarvitsee siinä ajoittain ohjausta Hyvä H2 sitoutuu suunnitelmaan ja toteuttaa sitä, arvioi säännöllisesti suunnitelmaansa ja omaa toimintaansa, hyödyntää arvioinnissa muilta saamaansa palautetta, tekee suunnitelmaan päivityksiä ja arvioi omaa kehittymistään Kiitettävä K3 sitoutuu suunnitelmaan ja toteuttaa sitä, arvioi säännöllisesti ja kriittisesti suunnitelmaansa ja omaa toimintaansa, hyödyntää arvioinnissa muilta saamaansa palautetta, tekee suunnitelmaan päivityksiä ja arvioi omaa kehittymistään Opiskelu-, toiminta- ja työkyvyn edistäminen ja ylläpitäminen liikunnan avulla Tyydyttävä T1 käyttää liikunnan harrastamiseen tarvittavia motorisia perustaitoja pitää yllä fyysistä toimintakykyään ja osallistuu liikuntatilanteisiin annettujen ohjeiden mukaan ja noudattaa reilun pelin periaatteita noudattaa turvallisuutta liikunnassa Hyvä H2 käyttää ja soveltaa liikunnan harrastamiseen tarvittavia motorisia perustaitoja monipuolisesti pitää yllä fyysistä toimintakykyään ja osallistuu liikuntatilanteisiin aktiivisesti reilun pelin periaatteita noudattaen toimii liikuntatilanteissa turvallisesti sekä itsenäisesti että ryhmässä Kiitettävä K3 käyttää liikunnan harrastamiseen tarvittavia motorisia perustaitoja ja liikunnan lajitaitoja monipuolisesti seuraa, arvioi ja pitää yllä fyysistä toimintakykyään sekä osallistuu liikuntatilanteisiin aktiivisesti edistäen reilun pelin periaatteita edistää toiminnallaan ryhmän turvallisuutta Mielenterveyden, seksuaaliterveyden ja ihmissuhteiden merkityksen kuvaaminen Tyydyttävä T1 selvittää mielenterveyden, seksuaaliterveyden ja ihmissuhteiden merkitystä ihmisen hyvinvoinnille tuo esille, minkälaisilla toimenpiteillä edellä mainittuja asioita voidaan edistää, mutta tarvitsee ajoittain ohjausta Hyvä H2 selvittää mielenterveyden, seksuaaliterveyden ja ihmissuhteiden merkitystä ihmisen hyvinvoinnille tuo esille ja pohtii, minkälaisilla toimenpiteillä edellä mainittuja asioita voidaan edistää Kiitettävä K3 selvittää monipuolisesti mielenterveyden, seksuaaliterveyden ja ihmissuhteiden merkitystä ihmisen hyvinvoinnille arvioi, minkälaisilla toimenpiteillä edellä mainittuja asioita voidaan edistää 232

Oppilaitosyhteisön hyvinvoinnin ja osallisuuden edistäminen Tyydyttävä T1 toimii opiskelijaryhmän jäsenenä hyvinvointia edistävästi ja osallistuu opiskelijoille järjestettyihin liikunta- ja muihin tapahtumiin sekä tilaisuuksiin Hyvä H2 toimii aktiivisesti opiskelijaryhmän jäsenenä hyvinvointia edistävästi sekä suunnittelee ja osallistuu opiskelijoiden järjestämiin liikunta- ja muihin tapahtumiin sekä tilaisuuksiin Kiitettävä K3 toimii aktiivisesti opiskelijaryhmän jäsenenä sekä suunnittelee ja osallistuu opiskelijoiden järjestämiin liikunta- ja muihin tapahtumiin ja tilaisuuksiin hyvinvointia edistävästi Terveyden, turvallisuuden ja työkyvyn huomioon ottaminen Tyydyttävä T1 toimii sovittujen terveyttä ja turvallisuutta edistävien toimintaohjeiden mukaisesti, mutta tarvitsee ajoittain ohjausta Hyvä H2 toimii sovittujen terveyttä ja turvallisuutta edistävien toimintaohjeiden mukaisesti yhteistyössä muiden kanssa Kiitettävä K3 toimii sovittujen terveyttä ja turvallisuutta edistävien toimintaohjeiden mukaisesti yhteistyössä muiden kanssa ja arvioi toimintatapojen kehittämistarpeita Tapaturmien ehkäiseminen, ensiavun antaminen sekä ergonominen toimiminen Tyydyttävä T1 ennakoi mahdollisia tapaturmariskejä liikuntatilanteissa osaa hakea ja antaa ensiapua tavallisimmissa ensiapua vaativissa tilanteissa ottaa toiminnassaan huomioon oman ammatin kuormittavuustekijät ja toimii ergonomisesti. Hyvä H2 ehkäisee toiminnallaan liikuntatapaturmien syntymistä osaa hakea ja antaa ensiapua ottaa toiminnassaan huomioon oman ammatin kuormittavuustekijät ja toimii ergonomisesti. Kiitettävä K3 toimii huolellisesti ja ennaltaehkäisee liikuntatapaturmien syntymistä osaa hakea ja antaa ensiapua ottaa toiminnassaan huomioon oman ammatin kuormittavuustekijät ja työskentelee erilaisissa ympäristöissä ergonomisesti. Valinnaiset osaamistavoittet, 3 osp Opiskelija osaa kuvata väestön terveyseroja ja tavallisimpien kansansairauksien riskitekijöitä ja niiden ennaltaehkäisyä osaa arvioida fyysiseen, sosiaaliseen ja psyykkiseen toimintakykyyn vaikuttavia tekijöitä omassa elämäntavassaan ja toimintaympäristössään osaa tarvittaessa käyttää sosiaali- ja terveydenhuoltopalveluja osaa hyödyntää terveysliikuntaa osaa edistää ryhmän jäsenenä ryhmän toimintaa ja osallistua työ- ja opiskelukyvyn sekä hyvinvoinnin edistämiseen. 233

Arviointi ARVIOINNIN KOHTEET Väestön terveyserojen ja tavallisimpien kansansairauksien riskitekijöiden huomioon ottaminen Tyydyttävä T1 hakee tietoa tavallisimmista terveyshaitoista, toimintakykyä kuormittavista tekijöistä ja kansansairauksista, mutta tarvitsee ajoittain ohjausta Hyvä H2 hakee tietoa terveyshaitoista, toimintakykyä kuormittavista tekijöistä ja kansansairauksista Kiitettävä K3 hakee monipuolisesti tietoa terveyshaitoista, toimintakykyä kuormittavista tekijöistä ja kansansairauksista arvioi kriittisesti saamaansa tietoa Fyysiseen, sosiaaliseen ja psyykkiseen toimintakykyyn vaikuttavien tekijöiden huomioon ottaminen Tyydyttävä T1 hakee tietoa fyysiseen, sosiaaliseen ja psyykkiseen toimintakykyyn vaikuttavista tekijöistä perustelee tiedolla liikunta- ja hyvinvointi-suunnitelmansa ratkaisuja tarvitsee ajoittain ohjausta suunnitelman toteuttamisessa Hyvä H2 hakee monipuolista tietoa fyysiseen, sosiaaliseen ja psyykkiseen toimintakykyyn vaikuttavista tekijöistä arvioi tiedon merkitystä ja perustelee liikunta- ja hyvinvointisuunnitelmansa ratkaisuja toimii suunnitelmansa mukaisesti Kiitettävä K3 hakee monipuolista tietoa fyysiseen, sosiaaliseen ja psyykkiseen toimintakykyyn vaikuttavista tekijöistä arvioi kriittisesti tiedon merkitystä ja perustelee liikunta- ja hyvinvointi-suunnitelmansa ratkaisuja toteuttaa suunnitelmaansa johdonmukaisesti Tiedon hakeminen sosiaali- ja terveydenhuoltopalveluista Tyydyttävä T1 hakee tarvittaessa tietoa sosiaali- ja terveydenhuoltopalveluista, mutta tarvitsee ajoittain ohjausta sopivan palvelun löytämisessä Hyvä H2 hakee tietoa sosiaali- ja terveydenhuoltopalvelujen tarjonnasta luotettavista tietolähteistä Kiitettävä K3 hakee itsenäisesti tietoa sosiaali- ja terveydenhuoltopalvelujen tarjonnasta luotettavista tietolähteistä ohjaa muita opiskelijoita hankkimaan tietoa palveluista Terveysliikunnan hyödyntäminen Tyydyttävä T1 hyödyntää omassa toiminnassaan yleisimpiä kunto- ja terveysliikuntamuotoja, mutta tarvitsee ajoittain yksilöllistä ohjausta Hyvä H2 hyödyntää omassa toiminnassaan erilaisia kunto- ja terveysliikunta-muotoja ja seuraa omaa edistymistään Kiitettävä K3 hyödyntää omassa toiminnassaan suunnitelmallisesti erilaisia kunto- ja terveysliikuntamuotoja ja seuraa kriittisesti omaa edistymistään ja muuttaa tarvittaessa suunnitelmaansa 234

Ryhmän toiminnan ja hyvinvoinnin edistäminen Tyydyttävä T1 osallistuu aktiivisesti ryhmän jäsenenä liikunta- tai muuhun tapahtumaan. Hyvä H2 osallistuu aktiivisesti ryhmän jäsenenä liikunta- tai muuhun tapahtumaan ja kannustaa myös muita osallistumaan. Kiitettävä K3 osallistuu aktiivisesti liikunta- ja muihin tapahtumiin ottaa osallistuessaan huomioon muiden osallistujien erilaisuuden ja kiinnostuksen kohteet. 2.46. Yrityksessä toimiminen, 15 osp Ammattitaitovaatimukset Opiskelija osaa arvioida oman alan tarjontaa ja uusien asiakkaiden löytymistä tuotteistamisen lähtökohdista täsmentää taloudellisesti kannattavan liikeidean ja kehittää toiminta-ajatuksen suunnitella yrityksen toimintaa tavoitteellisesti ja asiakaslähtöisesti tehdä yrityksen toimintaan liittyviä työtehtäviä hankkia yhteistyökumppaneita ja rakentaa liiketoiminnan edellyttämiä verkostoja esitellä yrityksen toimintaa erilaisissa tilanteissa käyttää toiminnassaan apuna tieto- ja viestintätekniikkaa toimia yrityksessä osana ryhmää, mutta kykenee myös itsenäiseen toimintaan ja päätöksentekoon arvioida yrityksen kehittämistarpeita. Arviointi TYÖPROSESSIN HALLINTA Oman työn suunnittelu Tyydyttävä T1 osallistuu yrityksen toiminnan suunnitteluun ja toimii ryhmän jäsenenä vastaten omista töistään Hyvä H2 suunnittelee yrityksen toimintaa ja toimii ryhmän jäsenenä omaaloitteisesti ja vastuullisesti vastaten omista töistään Kiitettävä K3 suunnittelee yrityksen toimintaa innovatiivisesti ja toimii ryhmän jäsenenä oma-aloitteisesti, vastuullisesti ja kannustavasti vastaten omista töistään Työn kokonaisuuden hallinta Tyydyttävä T1 etenee opastettuna työssään järjestelmällisesti Hyvä H2 etenee työssään järjestelmällisesti ja sujuvasti Kiitettävä K3 etenee työssään järjestelmällisesti ja sujuvasti sovittaen työnsä ryhmän toimintaan 235

Ajankäytön hallinta Tyydyttävä T1 suunnittelee eri tehtäviin kuluvaa aikaa tarviten siihen jonkin verran ohjausta ja seuraa omaa ajankäyttöään Hyvä H2 suunnittelee eri tehtäviin kuluvaa aikaa ja seuraa omaa ajankäyttöään Kiitettävä K3 suunnittelee eri tehtäviin kuluvan ajan ottaen huomioon tehokkaan ajanhallinnan ja seuraa omaa ajankäyttöään Laadukas ja kustannustietoinen toiminta Tyydyttävä T1 toimii työlleen asetettujen laatu- ja kustannustavoitteiden mukaisesti ja muuttaa omaa toimintaansa annetun palautteen perusteella toimii palveluhenkisesti Hyvä H2 toimii yhdessä asetettujen laatu- ja kustannustavoitteiden mukaisesti ja arvioi omaa toimintaansa niiden saavuttamisessa toimii palveluhenkisesti ja asiakastyytyväisyyttä edistävästi Kiitettävä K3 toimii yhdessä asetettujen laatu- ja kustannustavoitteiden mukaisesti ja kehittää omaa toimintaansa niiden saavuttamiseksi toimii palveluhenkisesti ja varmistaen asiakastyytyväisyyden. TYÖMENETELMIEN, -VÄLINEIDEN JA MATERIAALIN HALLINTA Tieto- ja viestintätekniikan käyttäminen Tyydyttävä T1 käyttää ohjeistettuna tieto- ja viestintätekniikkaa toimien tietoturvan periaatteiden mukaisesti Hyvä H2 käyttää tieto- ja viestintätekniikkaa toimien tietoturvan periaatteiden mukaisesti Kiitettävä K3 käyttää itsenäisesti ja sujuvasti tieto- ja viestintätekniikkaa toimien tietoturvan periaatteiden mukaisesti Liiketoimintaympäristön selvittäminen Tyydyttävä T1 arvioi ryhmän jäsenenä hankkimansa tiedon pohjalta uudet asiakasryhmät ja näille toteutettavat tuotteet ja palvelut tarviten ajoittain ohjausta Hyvä H2 arvioi ryhmän jäsenenä hankkimansa tiedon pohjalta uudet asiakasryhmät ja näille toteutettavat tuotteet ja palvelut Kiitettävä K3 arvioi ryhmän jäsenenä ja itsenäisesti sekä ennakkoluulottomasti hankkimansa tiedon pohjalta uudet asiakasryhmät ja näille toteutettavat tuotteet ja palvelut Liikeidean täsmentäminen Tyydyttävä T1 määrittelee ryhmän jäsenenä taloudellisesti kannattavan liikeidean ja toiminta-ajatuksen tarviten jonkin verran ohjausta Hyvä H2 määrittelee ryhmän jäsenenä taloudellisesti kannattavan liikeidean ja toiminta-ajatuksen Kiitettävä K3 määrittelee itsenäisesti ja ryhmän jäsenenä taloudellisesti kannattavan liikeidean ja toiminta-ajatuksen 236

Yrityksen toiminnan suunnittelu Tyydyttävä T1 laatii ohjatusti yrityksen perustoiminnoille tavoitteet ja niille asiakaslähtöisen suunnitelman, jossa kertoo, millaisilla toimenpiteillä tavoitteisiin päästään Hyvä H2 laatii yrityksen perustoiminnoille tavoitteet ja niille asiakaslähtöisen suunnitelman, jossa kertoo, millaisilla toimenpiteillä tavoitteisiin päästään Kiitettävä K3 laatii itsenäisesti ja perustellen yrityksen perustoiminnoille tavoitteet ja niille asiakaslähtöisen suunnitelman, jossa kertoo, millaisilla toimenpiteillä tavoitteisiin päästään Yhteistyökumppaneiden hankkiminen Tyydyttävä T1 määrittelee ryhmän jäsenenä yhteistyökumppanit ja sopii yhteistyön muodosta sekä solmii tarvittaessa sopimuksia tarviten sopimusten laatimisessa ohjausta Hyvä H2 määrittelee ryhmän jäsenenä yhteistyökumppanit ja sopii yhteistyön muodosta sekä solmii tarvittaessa sopimuksia Kiitettävä K3 määrittelee ryhmän jäsenenä innovatiivisesti ja laaja-alaisesti yhteistyökumppanit ja sopii yhteistyön muodosta sekä solmii tarvittaessa sopimuksia Yrityksen työtehtävien tekeminen Tyydyttävä T1 hoitaa itsenäisesti ja ryhmän jäsenenä joitakin yrityksen toimintaan liittyvistä työtehtävistä, kuten materiaalihankinnat, tuotteiden valmistaminen ja markkinointi, myynti ja jakelu Hyvä H2 hoitaa itsenäisesti ja ryhmän jäsenenä yrityksen toimintaan liittyviä työtehtäviä, kuten materiaalihankinnat, tuotteiden valmistaminen ja markkinointi, myynti ja jakelu Kiitettävä K3 hoitaa itsenäisesti ja ryhmän jäsenenä yrityksen toimintaan liittyviä työtehtäviä, kuten materiaalihankinnat, tuotteiden valmistaminen ja markkinointi, myynti ja jakelu osoittaen toiminnassa joustavuutta ja hyvää ajankäytön hallintaa Yrityksen toiminnan esittely Tyydyttävä T1 osallistuu joihinkin yrityksen tuotteiden tai palvelujen esittelytilaisuuksiin (myynti- ja markkinointi, yhteistyökumppaneiden hankkiminen, kirjanpitopalveluiden hankkiminen, rahoittajatapaamiset, logistiikka) Hyvä H2 esittelee yritystä ja sen tuotteita tai palveluja (myyntija markkinointi, yhteistyökumppaneiden hankkiminen, kirjanpitopalveluiden hankkiminen, rahoittajatapaamiset, logistiikka) Kiitettävä K3 esittelee yritystä ja sen tuotteita tai palveluja vakuuttavasti erilaiset asiakasryhmät huomioiden (myynti- ja markkinointi, yhteistyökumppaneiden hankkiminen, kirjanpitopalveluiden hankkiminen, rahoittajatapaamiset, logistiikka) 237

Liiketoiminnan kehittäminen Tyydyttävä T1 seuraa ohjatusti liiketoimintaympäristön ja asiakastarpeiden muuttumista, jonka pohjalta arvioi liiketoiminnan kehittämistarpeita Hyvä H2 seuraa liiketoimintaympäristön ja asiakastarpeiden muuttumista, jonka pohjalta arvioi liiketoiminnan kehittämistarpeita Kiitettävä K3 seuraa laaja-alaisesti liiketoimintaympäristön ja asiakastarpeiden muuttumista, jonka pohjalta arvioi liiketoiminnan kehittämistä ja toimii luovasti Yrityksen lopettaminen Tyydyttävä T1 laatii ohjatusti yrityksen lopettamisasiakirjat Hyvä H2 laatii yrityksen lopettamisasiakirjat Kiitettävä K3 laatii yrityksen lopettamisasiakirjat ja on arvioinut yrityksen lopettamisen yhteydessä myös yrityksen myynnin mahdollisuuksia. TYÖN PERUSTANA OLEVAN TIEDON HALLINTA Liiketoimintaympäristön selvittäminen Tyydyttävä T1 hankkii tietoa alalla toimivien kilpailevien yritysten tarjonnasta ja asiakkaista tarviten ajoittain ohjausta Hyvä H2 hankkii tietoa alalla toimivien kilpailevien yritysten tarjonnasta ja asiakkaista Kiitettävä K3 hankkii tietoa itsenäisesti ja laaja-alaisesti alalla toimivien kilpailevien yritysten tarjonnasta ja asiakkaista Liikeidean täsmentäminen ja yrityksen toiminnan suunnittelu Tyydyttävä T1 hakee ohjatusti tietoa yrityksen perustamiseen ja valitulla toimialalla toimimiseen liittyvistä säädöksistä hankkii ohjatusti yrityksensä liiketoiminnan eri osa-alueiden suunnittelussa tarvittavaa tietoa Hyvä H2 hakee tietoa yrityksen perustamiseen ja valitulla toimialalla toimimiseen liittyvistä säädöksistä hankkii yrityksensä liiketoiminnan eri osa-alueiden suunnittelussa tarvittavaa tietoa Kiitettävä K3 hakee itsenäisesti ja laaja-alaisesti tietoa yrityksen perustamiseen ja valitulla toimialalla toimimiseen liittyvistä säädöksistä hankkii itsenäisesti ja laaja-alaisesti yrityksensä liiketoiminnan eri osa-alueiden suunnittelussa tarvittavaa tietoa 238

Yrityksen työtehtävien tekeminen Tyydyttävä T1 hankkii ohjatusti tietoa erilaisista tarvittavista teknologisista tai muista tuotantoon liittyvistä ratkaisuista sekä tukitehtävistä Hyvä H2 hankkii tietoa erilaisista tarvittavista teknologisista tai muista tuotantoon liittyvistä ratkaisuista sekä tukitehtävistä Kiitettävä K3 hankkii innovatiivisesti ja ennakkoluulottomasti tietoa erilaisista tarvittavista teknologisista tai muista tuotantoon liittyvistä ratkaisuista sekä tukitehtävistä. ELINIKÄISEN OPPIMISEN AVAINTAIDOT Oppiminen ja ongelmanratkaisu Tyydyttävä T1 ratkaisee asiakaslähtöisesti yrityksen toimintaa liittyviä ongelmatilanteita tarviten jonkin verran tukea Hyvä H2 ratkaisee asiakaslähtöisesti yrityksen toimintaa liittyviä ongelmatilanteita Kiitettävä K3 ratkaisee asiakaslähtöisesti yrityksen toimintaa liittyviä ongelmatilanteita varmistaen aina asiakastyytyväisyyden Vuorovaikutus ja yhteistyö Tyydyttävä T1 osallistuu ryhmän valintojen ja päätösten valmisteluun arvioi ohjattuna omaa toimintaansa ja työnsä etenemistä osallistuu yhteistyöneuvotteluihin ryhmän jäsenten ja sidosryhmien kanssa Hyvä H2 tekee ryhmässä ehdotuksia, valintoja ja päätöksiä arvioi omaa toimintaansa ja työnsä etenemistä neuvottelee yhteistyöstä ryhmän jäsenten kanssa ja osallistuu yhteistyöneuvotteluihin sidosryhmien kanssa Kiitettävä K3 tekee ryhmässä perusteltuja ehdotuksia, valintoja ja päätöksiä yrityksen toiminnan kehittämiseksi arvioi omaa toimintaansa ja työnsä sekä yritystoiminnan etenemistä neuvottelee yhteistyöstä ryhmän jäsenten ja sidosryhmien kanssa Ammattietiikka Tyydyttävä T1 noudattaa ohjattuna yritystoiminnassa kaikkia kestävän kehityksen osa-alueiden arvoja Hyvä H2 noudattaa yritystoiminnassa kaikkia kestävän kehityksen osaalueiden arvoja Kiitettävä K3 noudattaa yritystoiminnassa kaikkia kestävän kehityksen osa-alueiden arvoja ja perustelee niiden merkityksen yritystoiminnalle 239

Terveys, turvallisuus ja toimintakyky Tyydyttävä T1 noudattaa alansa työturvallisuusohjeita omassa toiminnassaan ja huolehtii asiakkaiden turvallisuudesta annettujen ohjeiden mukaisesti varmistaa opastettuna oman, työtovereiden ja asiakkaiden turvallisuuden tutuissa tilanteissa. Hyvä H2 toimii työssään ja siihen liittyvissä asiakaspalvelutilanteissa alan työturvallisuusohjeita noudattaen ja ennakoi mahdollisia työturvallisuusriskejä ja vaaratilanteita varmistaa ohjeiden mukaan oman, työtovereiden ja asiakkaiden turvallisuuden eri tilanteissa. Kiitettävä K3 toimii työssään ja siihen liittyvissä asiakaspalvelutilanteissa alansa työturvallisuusohjeita noudattaen ja tekee realistisia esityksiä alansa työturvallisuuden kehittämiseksi varmistaa oman, työtovereiden ja asiakkaiden turvallisuuden eri tilanteissa opastaa muita toimimaan terveellisesti ja turvallisesti toimiessaan ryhmän jäsenenä. Ammattitaidon osoittamistavat Opiskelija osoittaa osaamisensa ammattiosaamisen näytössä toimimalla yhteistyössä ryhmän, yhteistyöyrityksen ja eri toimijoiden kanssa esim. omassa yrityksessä, harjoitusyrityksessä tai vastaavassa. Työtä tehdään siinä laajuudessa, että osoitettava ammattitaito vastaa kattavasti tutkinnon perusteissa määrättyjä ammattitaitovaatimuksia, arvioinnin kohteita ja kriteereitä. Ammattiosaamisen näyttöä voidaan jatkaa toisessa työpaikassa/työkohteessa tai koulutuksen järjestäjän osoittamassa muussa paikassa niin, että osaamisen osoittamisen kattavuus varmistuu. Siltä osin kuin tutkinnon osassa vaadittavaa osaamista ei voida työtä tekemällä ammattiosaamisen näytössä kattavasti osoittaa, sitä täydennetään muulla osaamisen arvioinnilla. 2.47. Yritystoiminnan suunnittelu, 15 osp Ammattitaitovaatimukset Opiskelija tai tutkinnon suorittaja osaa arvioida oman osaamisensa tuotteistamista tai markkinoilla olevaa liiketoimintamahdollisuutta selvittää perustettavan yrityksen liiketoimintaympäristöä ja kilpailutilannetta esittää liikeidean ja yritysmuodon laatia yritykselle liiketoimintasuunnitelman laatia yrityksen perustamiseen liittyvät asiakirjat. 240

Arviointi TYÖPROSESSIEN HALLINTA Oman työn suunnittelu ja suunnitelmien tekeminen Tyydyttävä T1 kartoittaa opastettuna yritystoiminnan suunnittelun ja toteutuksen eri vaiheet Hyvä H2 kartoittaa yritystoiminnan suunnittelun ja toteutuksen eri vaiheet ja toimii oma-aloitteisesti ja vastuullisesti Kiitettävä K3 kartoittaa yritystoiminnan suunnittelun ja toteutuksen eri vaiheet innovatiivisesti ja toimii oma-aloitteisesti ja vastuullisesti Työn kokonaisuuden hallinta Tyydyttävä T1 etenee opastettuna työssään järjestelmällisesti Hyvä H2 etenee työssään järjestelmällisesti Kiitettävä K3 etenee työssään järjestelmällisesti ja sujuvasti Laadukas toiminta Tyydyttävä T1 toimii työlleen asetettujen laatutavoitteiden mukaisesti ja muuttaa omaa toimintaansa annetun palautteen perusteella Hyvä H2 toimii asetettujen laatutavoitteiden mukaisesti ja arvioi omaa toimintaansa niiden saavuttamisessa Kiitettävä K3 toimii asetettujen laatutavoitteiden mukaisesti ja kehittää omaa toimintaansa niiden saavuttamiseksi. TYÖMENETELMIEN, -VÄLINEIDEN JA MATERIAALIN HALLINTA Tieto- ja viestintätekniikan käyttäminen Tyydyttävä T1 käyttää ohjeistettuna suunnittelussaan tieto- ja viestintätekniikkaa toimien tietoturvan periaatteiden mukaisesti Hyvä H2 käyttää suunnittelussaan tieto- ja viestintätekniikkaa toimien tietoturvan periaatteiden mukaisesti Kiitettävä K3 käyttää suunnittelussaan itsenäisesti ja sujuvasti tieto- ja viestintätekniikkaa toimien tietoturvan periaatteiden mukaisesti 241

Liiketoimintaympäristön selvittäminen Tyydyttävä T1 arvioi miten omaa osaamista voidaan tuotteistaa tai millaisia liiketoimintamahdollisuuksia markkinoilta on löydettävissä, tarviten ajoittain tukea ja ohjausta kartoittaa alalla toimivia yrityksiä ja asiakkaita tarviten ajoittain ohjausta arvioi kartoituksen pohjalta oman suunnitelmansa toteutusmahdollisuuksia ottaen huomioon toimialan lainsäädännön ja kilpailulain pääsisällön tarviten ajoittain ohjausta esittää suunnittelemalleen asiakasryhmälle tuotteen tai palvelun kuvaamalla sen tuottamia asiakashyötyjä tarviten ajoittain ohjausta Hyvä H2 arvioi miten omaa osaamista voidaan tuotteistaa tai millaisia liiketoimintamahdollisuuksia markkinoilta on löydettävissä kartoittaa alalla toimivia yrityksiä ja asiakkaita arvioi kartoituksen pohjalta oman suunnitelmansa toteutusmahdollisuuksia ottaen huomioon toimialan lainsäädännön ja kilpailulain pääsisällön esittää tuotteen tai palvelun suunnittelemalleen asiakasryhmälle kuvaamalla sen tuottamia asiakashyötyjä Kiitettävä K3 arvioi itsenäisesti miten omaa osaamista voidaan tuotteistaa tai millaisia innovatiivisia liiketoimintamahdollisuuksia markkinoilta on löydettävissä kartoittaa itsenäisesti ja laaja-alaisesti alalla toimivia yrityksiä arvioi kriittisesti kartoituksen pohjalta oman suunnitelmansa toteutusmahdollisuuksia ottaen huomioon toimialan lainsäädännön ja kilpailulain pääsisällön esittää tuotteen tai palvelun suunnittelemalleen asiakasryhmälle kuvaamalla kattavasti sen tuottamia asiakashyötyjä Yrityksen perustaminen Tyydyttävä T1 valitsee ohjeistettuna yritykselle yritysmuodon laatii yrityksen perustamisasiakirjat tarviten jonkin verran ohjausta Hyvä H2 valitsee yritykselle yritysmuodon laatii yrityksen perustamisasiakirjat Kiitettävä K3 valitsee itsenäisesti ja perustellen yritykselle yritysmuodon laatii itsenäisesti yrityksen perustamisasiakirjat 242

Liiketoimintasuunnitelman laatiminen Tyydyttävä T1 selvittää markkinoiden ja kilpailutilanteen kehitysnäkymiä tarviten jonkin verran ohjausta esittää suunnitelman eri toimintojen (kuten myynti, markkinointi, tuotanto, ostot, logistiikka, teknologiset ratkaisut sisältäen tieto- ja viestintäteknologian, kirjanpito) hallinnoinnista ja resursoinnista tarviten jonkin verran ohjausta laatii budjetin ja rahoitussuunnitelman tarviten ajoittain ohjausta tekee yrityksen riskienhallinta-analyysin ja turvallisuussuunnitelman tarviten jonkin verran ohjausta Hyvä H2 selvittää markkinoiden ja kilpailutilanteen kehitysnäkymiä esittää suunnitelman eri toimintojen (kuten myynti, markkinointi, tuotanto, ostot, logistiikka, teknologiset ratkaisut sisältäen tieto- ja viestintäteknologian, kirjanpito) hallinnoinnista ja resursoinnista laatii budjetin ja rahoitussuunnitelman tiedostaen yrittäjän vastuun tekee yrityksen riskienhallinta-analyysin ja turvallisuussuunnitelman Kiitettävä K3 selvittää itsenäisesti ja laaja-alaisesti markkinoiden ja kilpailutilanteen kehitysnäkymiä esittää realistisen ja perustellun suunnitelman eri toimintojen (kuten myynti, markkinointi, tuotanto, ostot, logistiikka, teknologiset ratkaisut sisältäen tieto- ja viestintäteknologian, kirjanpito) hallinnoinnista ja resursoinnista laatii budjetin ja rahoitussuunnitelman itsenäisesti tiedostaen yrittäjän vastuun tekee itsenäisesti yrityksen riskienhallinta-analyysin ja turvallissuunnitelman. TYÖN PERUSTANA OLEVAN TIEDON HALLINTA Yritysmuodon valinta sekä tiedon hankinta liittyen yrityksen perustamiseen ja lopettamiseen Tyydyttävä T1 hakee ohjattuna tietoa yrityksen perustamiseen ja lopettamiseen sekä valitulla toimialalla toimimiseen liittyvistä säädöksistä ja asiakirjoista Hyvä H2 hakee tietoa yrityksen perustamiseen ja lopettamiseen sekä valitulla toimialalla toimimiseen liittyvistä säädöksistä ja asiakirjoista Kiitettävä K3 hakee itsenäisesti ja laaja-alaisesti tietoa yrityksen perustamiseen ja lopettamiseen sekä valitulla toimialalla toimimiseen liittyvistä säädöksistä ja asiakirjoista 243

Liiketoimintasuunnitelman laatiminen Tyydyttävä T1 hankkii ohjattuna yrityksensä liiketoiminnan eri osa-alueiden suunnittelussa tarvittavaa tietoa hankkii ohjattuna tietoa yrityksensä perustamista ja toimintaa tukevista palveluista mm. tilitoimiston palvelut. Hyvä H2 hankkii yrityksensä liiketoiminnan eri osa-alueiden suunnittelussa tarvittavaa tietoa hankkii tietoa yrityksensä perustamista ja toimintaa tukevista palveluista mm. tilitoimiston palvelut. Kiitettävä K3 hankkii itsenäisesti ja laaja-alaisesti yrityksensä liiketoiminnan eri osa-alueiden suunnittelussa tarvittavaa tietoa hankkii laaja-alaisesti tietoa yrityksensä perustamista ja toimintaa tukevista palveluista mm. tilitoimiston palvelut. ELINIKÄISEN OPPIMISEN AVAINTAIDOT Oppiminen ja ongelmanratkaisu Tyydyttävä T1 tekee ohjattuna päätöksiä arvioi opastettuna omaa toimintaansa ja työnsä etenemistä Hyvä H2 tekee valintoja ja päätöksiä arvioi omaa toimintaansa ja työnsä etenemistä Kiitettävä K3 tekee perusteltuja ehdotuksia, valintoja ja päätöksiä yrityksen toiminnan kehittämiseksi arvioi oma-aloitteisesti omaa toimintaansa ja työnsä sekä yritystoiminnan etenemistä Vuorovaikutus ja yhteistyö Tyydyttävä T1 neuvottelee opastettuna yhteistyöstä sidosryhmien kanssa Hyvä H2 neuvottelee yhteistyöstä sidosryhmien kanssa Kiitettävä K3 neuvottelee innovatiivisesti yhteistyöstä sidosryhmien kanssa Ammattietiikka Tyydyttävä T1 noudattaa ohjattuna yritystoiminnan suunnittelussa kaikkia kestävän kehityksen osa-alueiden arvoja Hyvä H2 noudattaa yritystoiminnan suunnittelussa kaikkia kestävän kehityksen osa-alueiden arvoja Kiitettävä K3 noudattaa yritystoiminnan suunnittelussa kaikkia kestävän kehityksen osa-alueiden arvoja ja perustelee niiden merkityksen yritystoiminnalle 244

Terveys, turvallisuus ja toimintakyky Tyydyttävä T1 käyttää pääsääntöisesti turvallisia, sopivasti kuormittavia ja vaihtelevia työmenetelmiä ottaen huomioon ergonomian. Hyvä H2 käyttää turvallisia, sopivasti kuormittavia ja vaihtelevia työmenetelmiä ottaen huomioon ergonomian. Kiitettävä K3 käyttää turvallisia, sopivasti kuormittavia ja vaihtelevia työmenetelmiä ottaen huomioon ergonomian. Toimii omaaloitteisesti työturvallisuuden ja ergonomian parantamiseksi omassa työpisteessään. Ammattitaidon osoittamistavat Opiskelija tai tutkinnon suorittaja osoittaa osaamisensa ammattiosaamisen näytössä tai tutkintotilaisuudessa suunnittelemalla yrityksen perustamiseen ja toimintaan liittyvät tehtävät. Työtä tehdään siinä laajuudessa, että osoitettava osaaminen vastaa kattavasti tutkinnon perusteissa määrättyjä ammattitaitovaatimuksia, arvioinnin kohteita ja kriteereitä. Ammattiosaamisen näyttöä tai tutkintotilaisuutta voidaan jatkaa toisessa työpaikassa/ työkohteessa tai ammatillisessa peruskoulutuksessa koulutuksen järjestäjän osoittamassa muussa paikassa niin, että osaamisen osoittamisen kattavuus varmistuu. Siltä osin kuin tutkinnon osassa vaadittavaa osaamista ei voida työtä tekemällä ammattiosaamisen näytössä tai tutkintotilaisuudessa kattavasti osoittaa, sitä täydennetään muulla osaamisen arvioinnilla. 245

3. Ammattialan kuvaus Alan koulutus on suunnattu erityisesti teknologiateollisuuden tarpeisiin. Teknologiateollisuudella on keskeinen asema Suomen kansantaloudessa ja ulkomaankaupassa. Sen työllistämät yli 250 000 osaajaa edustavat lähes puolta koko teollisuuden henkilöstöstä. Lisäksi teknologiateollisuuden ulkomaisissa tytäryrityksissä työskentelee saman verran henkilöstöä. Yritysten tuotannosta suurin osa menee vientiin. Teknologiateollisuuden yritykset ovat voimakkaasti kansainvälistyneet ja kilpailu teknologian kehittämisessä ja markkinoinnissa on kiristynyt. Alan tärkeimpiä työtehtäviä ovat koneistustyöt, levy- ja teräsrakennetyöt sekä kokoonpano-, asennustyöt. Ala työllistää koneistajia, levyseppähitsaajia, asentajia sekä valajia ja valumallinvalmistajia. Vientiin painottuvana teollisuuden alana teknologiateollisuus on hyvin riippuvainen tuotteiden ja palveluiden maailmanlaajuisesta kysynnästä. Kotimaan korkea kustannustaso ja kysynnän painopisteen siirtyminen kasvaville markkina-alueille ovat jouduttaneet alan kansainvälistymistä ja tuotannon siirtämistä muualle. Voimakkaassa kilpailutilanteessa on entistä tärkeämpää huolehtia alan kilpailukyvystä ja korkeasta osaamistasosta. Teknologiateollisuuden tarvitseman henkilöstön määrä ei tule lähitulevaisuudessa Suomessa kasvamaan, mutta uutta ammattitaitoista työvoimaa tarvitaan erityisesti työntekijöiden ikärakenteesta johtuvan poistuman vuoksi. Uuden työvoiman tarve tulee olemaan suurinta levyja hitsaustöissä ja koneistustehtävissä. Ammattialan kuvaus 246

4. Ammattialan arvoperusta Alan toiminta vaikuttaa ihmisten jokapäiväiseen elämään, elinympäristön laatuun ja turvallisuuteen, maan elinkeinoelämään ja yhteiskunnan sosiaaliseen, taloudelliseen ja kulttuuriseen kehitykseen sekä eri tuotannonalojen työturvallisuuteen ja luonnon hyvinvointiin. Alan kannalta tärkeitä kehittämisalueita ovat elinkeinoelämän ja yhteiskunnan tehokas ja ekologisesti ja taloudellisesti kestävä kehitys sekä ihmisten jokapäiväisen elämänlaadun ja turvallisuuden parantaminen. Alan tuotannon ja palvelujen keskeisiä lähtökohtia ovat tuotteiden kestävyys ja toimintavarmuus, turvallisuus, tarkoituksenmukaisuus, helppokäyttöisyys, pieni energian kulutus ja esteettisyys. Liiketoimintaa ohjaavat palvelujen, työn ja tuotteiden hyvä laatu, toiminnan tuottavuus ja kannattavuus, yrittäjyys ja innovatiivisuus sekä ammattitaidon ja osaamisen arvostus. Alaan liittyvä menestyksellinen ja vastuullinen yritystoiminta perustuu ihmisarvon ja ihmisoikeuksien kunnioittamiseen, tasa-arvoon, suvaitsevaisuuteen, rehellisyyteen, asiakaskeskeisyyteen, terveen kilpailun periaatteiden noudattamiseen ja siihen, että työyhteisössä huolehditaan henkilöstön hyvinvoinnista ja tuotteiden, palvelujen ja työn sekä ammattitaidon ja ympäristön jatkuvasta kehittämisestä. Alan ammattilainen on oma-aloitteinen, yhteistyökykyinen, huolellinen, täsmällinen ja luotettava. Hän arvostaa omaa ja toisten työtä, noudattaa sovittuja työelämän käytäntöjä ja toimii työturvallisuusmääräysten mukaisesti. Hän tuntee vastuunsa ja huolehtii työsuojelusta ja ympäristön suojelusta. Hän toimii asiakaslähtöisesti ja huolehtii työn laadusta ja ammattitaitonsa jatkuvasta kehittämisestä. 247 Ammattialan arvoperusta

5. Tutkinnon tavoitteet Tutkinnon tavoitteena on, että tutkinnon suorittaneella on laaja-alaiset perusvalmiudet teknologiateollisuuden valmistustehtäviin, kone-, laite- ja automaatioasennuksiin sekä kunnossapitotehtäviin. Laaja-alaisten perusvalmiuksien lisäksi hänellä on erikoisosaaminen johonkin työtehtävään ja valmiudet oppia uusia taitoja työtehtävien mukaan. Hänellä on materiaalituntemusta ja hän tuntee koneiden ja laitteiden rakenteita ja toimintaa. Hän osaa käyttää käsityövälineitä sekä valmistuksessa ja kunnossapidossa käytettäviä koneita. Tutkinnon suorittanut osaa erilaisia valmistustekniikoita ja koneiden ja laitteiden kokoonpanossa ja asennuksessa käytettäviä työmenetelmiä. Hän osaa tehdä työtehtäväkokonaisuuksia työpiirustusten ja työselitysten mukaan, soveltaa oppimiaan tietoja ja taitoja vaihtelevissa työelämän tilanteissa sekä toimia itsenäisesti ja työryhmän jäsenenä. Hän osaa toimia laatujärjestelmien mukaan ja tehdä laadunvalvontaan ja kunnossapitoon liittyviä mittauksia. Tutkinnon suorittanut osaa käyttää tietotekniikkaa tiedonhankinnassa ja viestinnässä. Hän osaa käyttää NC-ohjattuja koneita ja hänellä on valmiudet tavallisten käyttö- ja kunnossapitojärjestelmien käyttöön ja ohjelmointiin. Hän ymmärtää teknisiä piirustuksia, työselityksiä ja työohjeita sekä osaa laatia yksinkertaisia työpiirustuksia käsivaraisesti ja CADohjelmalla. Tutkinnon suorittanut osaa työhönsä liittyvän suullisen ja kirjallisen viestinnän. Tarvittaessa hän selviytyy viestinnästä ja vuorovaikutustilanteista myös toisella kotimaisella ja yhdellä vieraalla kielellä. Tutkinnon suorittanut noudattaa työturvallisuusmääräyksiä, käyttää koneita ja laitteita turvallisesti ja hänellä on työturvallisuuskorttiin ja tulityökorttiin edellytettävät tiedot ja taidot. Hän huolehtii työsuojelusta ja henkilökohtaisesta suojautumisesta, jätteiden käsittelystä ja ympäristönsuojelusta. Hän ymmärtää ja ottaa huomioon oman työnsä vaara- ja kuormitustekijät ja niiden vaikutukset itseensä ja työympäristöön sekä toimii niiden edellyttämällä tavalla. Hän käyttää aina tarvittaessa henkilönsuojaimia, huolehtii terveydestään, toimintakyvystään ja omalta osaltaan työpaikan työhyvinvoinnista. Hänellä on valmius ensiavun antoon sairauskohtaus- ja työtapaturmatilanteissa. Tutkinnon suorittaneella on sisäistä yrittäjyyttä toimia organisaation laatutavoitteiden mukaisesti ja kustannustehokkuutta ja tuloksellisuutta edistävällä tavalla. Hänellä on käsitys siitä, miten osaamista voidaan tuotteistaa, ja hän kykenee osallistumaan omaan toimialaansa liittyvään liiketoiminnan ja sen kehittymisen arviointiin. Tutkinnon suorittanut osaa soveltaa oppimaansa tietoa työtehtävissä sekä arvioida ja jäsentää sitä. Hän osaa arvioida omaa työtään ja oppimistaan. Hän tiedostaa oppimistarpeensa, oppimisprosessinsa ja -tyylinsä. Hän osaa ratkaista työssään esiin tulevia ongelmia sekä tehdä valintoja ja päätöksiä. Tutkinnon suorittaneella on valmiudet toimia työyhteisössä ja asiakaspalvelussa. Hän toimii työyhteisön jäsenenä joustavasti ja rakentavasti sekä kohtelee muita tasavertaisesti. Hän noudattaa työyhteisön käyttäytymissääntöjä ja toimintatapoja sekä toimii vuorovaikutustilanteissa eri tilanteiden vaatimalla tavalla. Hän osaa toimia vuorovaikutteisesti ja kommunikoida asianmukaisesti työtilanteissa. Hän osaa kertoa asiansa ymmärrettävästi ja ilmaista mielipiteensä selkeästi, rakentavasti ja luottamusta herättävästi. Tutkinnon tavoitteet Tutkinnon suorittanut tekee työtään sovitulla tavalla, huolellisesti, tarkasti ja vastuuntuntoisesti sekä noudattaa työaikoja. Hän työskentelee ammattikäytäntöjen ja laatuvaatimusten mukaisesti sekä arvostaa omaa ja muiden työtä. Hän on suvaitsevainen ja toimii toisia kohtaan oikeudenmukaisesti ja tasa-arvoisesti. Omalla toiminnallaan hän edistää työssä viihtymistä sekä yhteistyötä ja avoimuutta työyhteisössä. Hän noudattaa vaitiolovelvollisuutta, tietosuojaa ja kuluttajansuojasäädöksiä. Tutkinnon suorittanut tuntee työturvallisuusmääräykset ja noudattaa niitä. Hän pitää työpaikkansa siistinä ja järjestyksessä ja puuttuu aktiivisesti työssään ja työympäristössä havaitsemiinsa epäkohtiin. Hän käyttää henkilönsuojaimia ja työkoneiden turvalaitteita työturvallisuusmääräysten 248

ja ohjeiden mukaisesti. Hän osaa käsitellä painavia kappaleita sekä varoa tärinää, melua ja hengitysilman epäpuhtauksia. Tutkinnon suorittanut huolehtii omasta terveydestään ja toimintakyvystään sekä toimii myös muiden terveyttä ja työkykyä edistävällä tavalla Hän käyttää terveellisiä työtapoja ja ergonomisesti oikeita työasentoja. Hän tunnistaa työhön ja työympäristöön liittyviä vaaroja ja terveyshaittoja sekä osaa torjua ja suojautua niiltä. Tutkinnon suorittanut asennoituu työhönsä niin, että toimii kaikissa tilanteissa työyhteisön parhaaksi ja edistää toiminnallaan asetettujen tavoitteiden saavuttamista ja työnantajan toiminnan kannattavuutta. Hän on oma-aloitteinen ja aktiivinen työyhteisön jäsen sekä toimii innovatiivisesti ja yritteliäästi. Hän osaa tehdä työtapavalintoja työn kokonaistaloudelliset seikat huomioon ottaen ja arvioida omaan työhönsä liittyviä palkka-, materiaali- ja työkustannuksia. Tutkinnon suorittanut käyttää materiaaleja säästeliäästi ja työskentelee niin, että jätteitä syntyy mahdollisimman vähän. Hän käyttää ympäristömyönteisiä työ- ja toimintatapoja ja raaka-aineita sekä mahdollisuuksien mukaan kierrätettäviä materiaaleja. Hän tunnistaa ongelmajätteet ja käsittelee syntyvät jätteet tarkoituksenmukaisesti. Tutkinnon suorittanut työskentelee tietoisena siitä, että tuotteen ulkonäöllä ja viimeistellyllä työjäljellä on ratkaiseva merkitys lopputuloksessa. Hän tunnistaa kauniit muodot ja rakenteet sekä tiedostaa viisteiden ja pyöristysten merkityksen. Tutkinnon suorittanut osaa peruslaskutoimitukset sekä osaa käyttää suhdelukuja ja laskea työhön liittyviä laskutehtäviä, kuten kulmia, pinta-aloja ja tilavuuksia. Hän osaa lukea työtehtävissä esille tulevia matemaattisia malleja, kuvaajia ja tilastoja sekä soveltaa matemaattisesti kuvattuja ratkaisumalleja ongelmatilanteissa. Tutkinnon suorittanut tuntee metallien ja muovien ominaisuuksia ja kevytmetalli- ja teräslaatujen merkintöjä. Hän tietää tavallisimpien materiaalien ominaispainot ja lämpölaajenemisen suuruusluokkina sekä alumiinin ja tavallisimpien teräslaatujen käyttäytymisen työstettäessä ja hitsattaessa. Hän tietää lämmön tuonnin vaikutuksen teräksen rakenteeseen ja tietää, mitä tapahtuu teräksen karkaisussa ja päästössä. Tutkinnon suorittanut osaa käyttää erikoistumisalueensa mukaisen numeerisesti ohjatun koneen ohjelmointiohjelmaa tai jotain käyttö- ja kunnossapitojärjestelmän tiedonhallintaohjelmaa. Hän osaa käyttää tietotekniikkaa tiedon hankinnassa ja taltioinnissa sekä raportoinnissa ja viestinnässä. Tutkinnon suorittanut osallistuu rakentavalla tavalla yhteisön toimintaan ja päätöksentekoon. Hän toimii oikeuksiensa ja velvollisuuksiensa mukaisesti. Hän kunnioittaa ihmisoikeuksia ja tasaarvoa kaikessa toiminnassaan. Hän noudattaa yhdenvertaisuuslain periaatteita ja kohtelee muita tasapuolisesti sukupuolesta, iästä, etnisestä taustasta tai vammaisuudesta riippumatta. Hän osaa toimia asiallisesti ja luontevasti eri etnisestä taustasta tai kulttuuripiiristä tulevien ihmisten kanssa ja osaa käyttää kieli- ja viestintätaitojaan. Lisäksi ammatillisen peruskoulutuksen tavoitteena on antaa opiskelijalle valmiuksia yrittäjyyteen. Koulutuksen tavoitteena on myös tukea opiskelijoiden kehitystä hyviksi ja tasapainoisiksi ihmisiksi ja yhteiskunnan jäseniksi sekä antaa opiskelijoille jatko-opintovalmiuksien, ammatillisen kehittymisen, harrastusten sekä persoonallisuuden monipuolisen kehittämisen kannalta tarpeellisia tietoja ja taitoja. (L630/1998, 5 (muutos 787/2014 )). Elinikäisen oppimisen avaintaidot sisältyvät ammatillisten tutkinnon osien ammattitaitovaatimuksiin ja yhteisten tutkinnon osien osaamistavoitteisiin sekä niiden arviointikriteereihin. Avaintaitojen tavoitteena on tukea sellaisen osaamisen kehittymistä, jota tarvitaan jatkuvassa oppimisessa, työelämän tilanteissa selviytymisessä ja tulevaisuuden uusissa haasteissa. 249 Tutkinnon tavoitteet

5.1. Asennuksen ja automaation osaamisala Asennuksen ja automaation osaamisalan suorittaneella on konepajatekniset perusvalmiudet ja koneenasennustaidot yhdistettynä automaatiotekniikan erikoisosaamiseen. Asentaja osaa soveltaa mekaniikkaa, hydrauliikkaa ja pneumatiikkaa työskennellessään automaatiolaitteiden parissa. Hän osaa toimia huoltotehtävissä. Hän osaa tehdä koneiden ja laitteiden asennuksia ja korjauksia. 5.2. Valimotekniikan osaamisala Valimotekniikan osaamisalan suorittanut osaa alan perusteiden lisäksi yleistä valimotekniikkaa, ja hänellä on erityisosaaminen joko kertamuottitekniikkaan, kestomuottitekniikkaan tai valumallitekniikkaan. Valumallinvalmistajalla voi olla myös puualan perustutkinnon kautta hankittu perusosaaminen. Osaamisalan suorittanut tuntee toimialan rakennetta sekä pääpiirteet valutuotteen valmistusprosessin eri vaiheista raaka-aineista asiakkaalle asti. Valumallinvalmistaja osaa valumallien ja keernalaatikoiden valmistuksen eri mallimateriaaleista. Kertamuottitekniikkaan erikoistunut valaja osaa valmistaa kertamuotin sekä sulattaa, valaa ja jälkikäsitellä valukappaleen. Kestomuottitekniikkaan erikoistunut osaa käyttää kestomuottitekniikassa käytettäviä valulaitteita sekä sulattaa ja jälkikäsitellä valukappaleen. 5.3. Tuotantotekniikan osaamisala Tuotantotekniikan osaamisalan suorittanut osaa alan valmistustekniikoita monipuolisesti. Koneistaja osaa tehdä työpiirustusten mukaan poraus-, sorvaus-, jyrsintä- ja hiontatöitä sekä manuaalisilla että numeerisesti ohjatuilla työstökoneilla. Levyseppähitsaaja osaa tehdä levytöitä, hitsata ja tehdä erilaisia metallirakennetöitä Tutkinnon tavoitteet 250

6. Elinikäisen oppimisen avaintaitojen kuvaus Elinikäisen oppimisen avaintaidot sisältyvät ammatillisten tutkinnon osien ammattitaitovaatimuksiin ja yhteisten tutkinnon osien osaamistavoitteisiin sekä niiden arviointikriteereihin. Avaintaitojen tavoitteena on tukea sellaisen osaamisen kehittymistä, jota tarvitaan jatkuvassa oppimisessa, työelämän tilanteissa selviytymisessä ja tulevaisuuden uusissa haasteissa. Oppiminen ja ongelmanratkaisu Opiskelija tai tutkinnon suorittaja suunnittelee toimintaansa sekä kehittää itseään ja työtään. Hän arvioi omaa osaamistaan. Hän ratkaisee työssään ongelmia sekä tekee valintoja ja päätöksiä. Hän toimii työssään joustavasti, innovatiivisesti ja uutta luovasti. Hän hankkii tietoa, jäsentää, arvioi ja soveltaa sitä. Vuorovaikutus ja yhteistyö Opiskelija tai tutkinnon suorittaja toimii tilanteen vaatimalla tavalla erilaisissa vuorovaikutustilanteissa sekä ilmaisee erilaisia näkökantoja selkeästi, rakentavasti ja luottamusta herättäen. Hän toimii yhteistyökykyisesti erilaisten ihmisten kanssa ja työryhmän jäsenenä sekä kohtelee erilaisia ihmisiä tasavertaisesti. Hän noudattaa yleisesti hyväksyttyjä käyttäytymissääntöjä ja toimintatapoja. Hän hyödyntää saamaansa palautetta toiminnassaan. Ammattietiikka Opiskelija tai tutkinnon suorittaja toimii työssään ammatin arvoperustan mukaisesti. Hän sitoutuu työhönsä ja toimii vastuullisesti noudattaen tehtyjä sopimuksia ja ammattiinsa kuuluvaa etiikkaa. Terveys, turvallisuus ja toimintakyky Opiskelija tai tutkinnon suorittaja toimii turvallisesti ja vastuullisesti työ- ja vapaa-aikana sekä liikenteessä ja ylläpitää terveellisiä elintapoja sekä toiminta- ja työkykyään. Hän työskentelee ergonomisesti ja hyödyntää alallaan tarvittavan terveysliikunnan sekä ehkäisee työhön ja työympäristöön liittyviä vaaroja ja terveyshaittoja. Aloitekyky ja yrittäjyys Opiskelija tai tutkinnon suorittaja edistää toiminnallaan tavoitteiden saavuttamista. Hän toimii aloitteellisesti ja asiakaslähtöisesti työntekijänä ja/tai yrittäjänä. Hän suunnittelee toimintaansa ja työskentelee tavoitteiden saavuttamiseksi. Hän toimii taloudellisesti ja tuloksellisesti ja johtaa itseään. Hän mitoittaa oman työnsä tavoitteiden mukaan. Kestävä kehitys Opiskelija tai tutkinnon suorittaja toimii ammattinsa kestävän kehityksen ekologisten, taloudellisten, sosiaalisten sekä kulttuuristen periaatteiden mukaisesti. Hän noudattaa alan työtehtävissä keskeisiä kestävän kehityksen säädöksiä, määräyksiä ja sopimuksia. Estetiikka Opiskelija tai tutkinnon suorittaja ottaa toiminnassaan huomioon oman alansa esteettiset tekijät. Hän edistää tai ylläpitää työympäristönsä viihtyisyyttä ja muuta esteettisyyttä. Viestintä ja mediaosaaminen Opiskelija tai tutkinnon suorittaja viestii monimuotoisesti ja vuorovaikutteisesti tilanteeseen sopivalla tavalla hyödyntäen kielitaitoaan. Hän havainnoi, tulkitsee sekä arvioi kriittisesti erilaisia mediatuotteita, käyttää mediaa ja viestintäteknologiaa sekä tuottaa media-aineistoja. Matematiikka ja luonnontieteet 251 Elinikäisen oppimisen avaintaitojen kuvaus

Opiskelija tai tutkinnon suorittaja käyttää peruslaskutoimituksia työssä vaadittavien ja arkipäivän laskutehtävien ratkaisemisessa. Hän käyttää esim. kaavoja, kuvaajia, kuvioita ja tilastoja ammattitehtävien ja -ongelmien ratkaisemisessa ja hän soveltaa fysiikan ja kemian lainalaisuuksiin perustuvia menetelmiä ja toimintatapoja työssään. Teknologia ja tietotekniikka Opiskelija tai tutkinnon suorittaja hyödyntää ammatissa käytettäviä teknologioita monipuolisesti. Hän ottaa työssään huomioon tekniikan hyödyt, rajoitukset ja riskit. Hän käyttää tietotekniikkaa monipuolisesti ammatissaan ja kansalaisena. Aktiivinen kansalaisuus ja eri kulttuurit Opiskelija tai tutkinnon suorittaja käyttää hyödykseen tietoa yhteiskunnan perusrakenteista ja toimintavoista sekä osallistuu rakentavalla tavalla yhteisön toimintaan ja päätöksentekoon. Hän toimii oikeuksiensa ja velvollisuuksiensa mukaisesti sekä työssä että arkielämässä. Hän pyrkii aktiivisella toiminnalla vaikuttamaan epäkohtien poistamiseen. Hän noudattaa tasaarvo- ja yhdenvertaisuuslakeja. Hän toimii asiallisesti ja työelämän vaatimusten mukaisesti eri kulttuuritaustan omaavien ihmisten kanssa kotimaassa ja kansainvälisissä toiminnoissa. Elinikäisen oppimisen avaintaitojen kuvaus 252