Dementiaoireisten asuin- ja hoivaympäristöt

Ira Verma Dementiaoireisten asuin- ja hoivaympäristöt Sotera Arkkitehtuurin laitos Teknillinen korkeakoulu PL 5500 02015 TKK http://www.sotera.fi/

Ira Verma Dementiaoireisten asuin- ja hoivaympäristöt Toimittanut Valokuvat Taitto Grafiikka ISBN Copyright Ira Verma Sotera Otso Helenius Otso Helenius 978-952-248-030-9 Sotera, TKK, Espoo 2008 Sotera Arkkitehtuurin laitos Teknillinen korkeakoulu PL 5500 02015 TKK http://www.sotera.fi/

Lukijalle Raportti liittyy Teknillisen korkeakoulun (TKK) arkkitehtuurin laitoksen Sotera-instituutin koordinoimaan Ikääntyvät kaupunkilaiset 2020 hankkeeseen. Hanke on toteutettu Helsingin kaupungin ja TKK:n yhteisessä Innovatiivinen kaupunki -ohjelmassa, jonka tarkoituksena on kehittää kaupunkia ja sen vetovoimaisuutta innovatiivisen tutkimus- ja kehitysyhteistyön kautta. Ikääntyvät kaupunkilaiset 2020 -hanke on toteutettu yhteistyössä TKK:n neljän tutkimus- ja kehitysprojektin kanssa. Ikääntyvien kuntoutumista tukevat hoiva- ja toimintaympäristöt projekti (IKU) on Sotera-instituutin ja Metropolia ammattikorkeakoulun toteuttama. IKU-projektin kolmevuotinen rahoitus (2006 2008) saatiin TKK:n ja Helsingin kaupungin yhteisestä Innovaatiorahastosta. Tutkimustulosten lisäksi projektin tuloksena syntyi antoisa monitoimialainen yhteistyöryhmä sekä uusia asiakaslähtöisiä työtapoja. Tutkimuksen tulokset ovat syntyneet Kustaankartanon ja Kontulan vanhustenkeskuksen asukkaiden, heidän omaistensa ja hoitohenkilökunnan osallistumisen avulla. Sotera-instituutin projektiosuuteen ovat osallistuneet tutkimuspäälliköt Irma Verhe (2007-2008) ja Satu Åkerblom (2006-2007) sekä tutkija Ira Verma. Tutkijat Päivi Aro (TaiK), Reetta Ranne(TKK) ja Tytti Wiinikka (TKK) tekivät opinnäytetyönsä IKU-projektissa. Opinnäytetöissä syntynyttä aineistoa on hyödynnetty tässä raportissa. IKU- projektissa on tehty monitoimialaista yhteistyötä Metropolia ammattikorkeakoulun sosiaali- ja terveysalan kanssa vanhustenkeskuksessa asuvien ikääntyneiden ja dementiaoireisten toimintakyvyn arvioimiseksi. Soteran tutkijat havainnoivat vanhustenkeskuksen toimintaa ja tiloja, haastattelivat vanhustenkeskuksen asukkaita sekä keräsivät tietoa kyselylomakkeiden avulla heidän omaisiltaan ja hoivahenkilökunnalta. Metropolia ammattikorkeakoulun opiskelijat suorittivat harjoitustöitään Helsingin kaupungin Kustaankartanon ja Kontulan vanhustenkeskuksissa ja keräsivät tietoa ikääntyneiden toimintakyvystä, mitä voidaan hyödyntää tilojen kehittämisen tukena. Metropolian tutkimusryhmään kuuluivat yliopettaja Elisa Mäkinen, lehtorit Sirpa Ahola, Maria Kruus-Niemelä, Teija Leminen ja Anne Talvenheimo-Pesu. Projektin ohjausryhmään kuuluivat tutkimusryhmän edustajien lisäksi TKK:n arkkitehtuurin laitoksen professorit Hannu Huttunen (2007 2008), Trevor Harris (2007), Markku Hedman (2006 2007) ja Tuomo Siitonen (2006), Metropolia ammattikorkeakoulun Sosiaali- ja terveysalan Hyvinvointi ja toimintakyky -alan johtaja Johanna Holvikivi (2008) ja Metropolia ammattikorkeakoulun rehtori Riitta Konkola (2006 2007). Johtoryhmään kuuluivat lisäksi Helsingin kaupungin sosiaaliviraston edustajana vanhuspalvelupäällikkö Arja Peiponen ja Kustaankartanon vanhustenkeskuksen edustajana ylilääkäri Harriet Finne-Soveri. 5

Sisällysluettelo Lukijalle Taustaa Dementiaoireisten toimintaympäristö Toimintakyvyn muutokset Kustaankartano, käyttäjäkyselyt Tilaratkaisujen käyttäjiin kohdistama vaikutus Fyysinen ympäristö Sijainti Sisääntulo Eteinen Oleskelutilat Käytävätilat Keittiö ja ruokailutila Asuintilat WC- ja pesutilat Sauna Parveke- ja pihatilat Ulkoilu- ja liikuntatilat Henkilökunnan tilat Liitteet Lähdeluettelo 5 13 19 21 23 25 28 29 30 33 35 37 41 43 44 46 49 55 7

Tiivistelmä Ikääntyneiden kuntoutumista tukevat toiminta- ja hoivaympäristöt projekti, IKU, on TKK:n Arkkitehtuurin laitoksen Sotera-instituutin ja Helsingin ammattikorkeakoulu Stadian (01.08.2008 Metropolia) yhteinen tutkimushanke. IKU-projektin tavoitteena on ollut arvioida ja kehittää käyttäjälähtöisesti ikäihmisten kuntoutumista ja omatoimista selviytymistä edistäviä toiminta- ja asuinympäristöjä sekä hoitohenkilökunnan työkykyä tukevia hoivaympäristöjä. Pilottikohteina projektissa ovat olleet Helsingin kaupungin vanhustenkeskukset Kustaankartano ja Kontula lähiympäristöineen. Käyttäjäryhmänä ovat olleet erityisesti dementiaoireiset vanhustenkeskuksen asukkaat, heidän omaisensa sekä hoitohenkilökunta. Vanhustenkeskuksen henkilökunnan kanssa valittiin yhdessä ne osastot, jotka osallistuivat projektiin aktiivisesti haastatteluiden, kyselyiden ja osastolla tehtyjen ohjattujen esittelykierrosten avulla. Tutkijat ja opinnäytetyön tekijät kävivät havainnoimassa ja haastattelemassa toimintaa vanhustenkeskuksen tiloissa ja Stadian opiskelijat tekivät harjoitustyönsä vanhustenkeskuksissa. Tutkimukseen osallistui yhteensä 300 vanhustenkeskuksen asukasta. EU-rahoitteisessa TAAS-IKU -rinnakkaishankkeessa suunniteltiin Kustaankartanon vanhustenkeskukseen D-taloon valaistukseen liittyvä pilottihanke, jonka tutkimusosuus tehtiin IKU-projektissa. Projektin aikana tehtiin tutustumismatka tanskalaisiin ja hollantilaisiin hoivarakennuksiin. Tutustumiskäynneistä on julkaistu omat matkakertomukset, jotka löytyvät Soteran verkkosivuilta. IKU-Soteran tehtävänä oli ikääntyneiden voimavaroja tukevien ympäristökokonaisuuksien arviointi ja kehittäminen, IKU-Stadia tuotti tietoa asukkaiden ja työntekijöiden toiminta- ja työkyvystä ympäristön käytettävyyden kehittämisen tueksi. Monitoimialaiseen työryhmän osaamisen avulla projektissa tuotettiin uutta tietoa sekä uusia käyttäjälähtöisiä arviointi- ja ratkaisumalleja ikäihmisten asuinympäristöihin. Projektin yhtenä tavoitteena oli kehittää fyysisen ympäristön arvioinnissa tarvittavia menetelmiä ja mittareita. Tuloksena syntyi Tilaratkaisujen käyttäjiin kohdistava vaikutus taulukko, jota on kehitetty HIA (Health Impact Assessment) periaatteiden pohjalta. Tutkimuksen tuloksena syntyi kokonaisvaltainen näkemys hoivaa ja kuntoutumista palvelevista tilaratkaisuista ja niiden vaikutuksesta asukkaiden toimintakykyyn, aktiivisuuteen ja hyvinvointiin. Luonnon ja lähiympäristön vaikutus ikääntyneiden hyvinvoinnin lähteenä ja toimintakyvyn ylläpitäjänä korostuu elinpiirin pienentyessä ja toimintakyvyn laskiessa. Ikääntyneiden tulee saada mahdollisuus itse vaikuttaa omaan asuinympäristöönsä ja valita oma asuinalueensa. Turvallisuuden ja itsellisyyden tunnetta lisää tuttu asuinympäristö ja sosiaalisen verkoston säilyminen. Dementiaoireisen henkilön sopeutumista asuinympäristöön tukee ratkaisut, joissa päivätoiminta, lyhytaikaishoito ja pit- 9

10 käaikaishoito ovat samassa ympäristössä, jolloin dementiaoireinen henkilö saa aikaa sopeutua tulevaan asuinympäristöönsä vaiheittain. Hoivayksikön tulee tarjota eriasteista hoivaa ja kuntoutusta tukevan ympäristön, jotta asukkaan ei tarvitse muuttaa jälleen uuteen ympäristöön dementoivan sairauden edetessä. Julkisen liikenteen läheisyys, palveluiden saavutettavuus ja ulkoilumahdollisuudet kannustavat asukkaita toimintakyvyn ylläpitämiseen. Turvalliset ja viihtyisät piha-alueet houkuttelevat asukkaita ulkoilemaan. Asuinyksiköiden koko vaikuttaa kodikkuuteen ja viihtyisyyteen, jonka merkitys korostuu dementiaoireisille tarkoitettujen asuinympäristöjen suunnittelussa. Kodikkaan perheasunnon tunnelman luominen on mahdollista enintään 5 8 asukkaalle suunnitellussa yksikössä. Yhteistilojen merkitys sosiaalisen kanssakäymisen mahdollistajana ja tukijana kasvaa dementiaoireisilla henkilöillä, joiden vuorovaikutus toisten ihmisten kanssa on vaikeutunut. Avonainen pohjaratkaisu helpottaa tilan hahmottamista ja riittävän väljät tilat tukevat apuvälineiden tai avustajan kanssa liikkumista. Mitoituksessa otetaan huomioon yhteisöllinen toimintatapa, jossa henkilökunta toimii ja ruokailee yhdessä asukkaiden kanssa. Väljät tilat mahdollistavat tilojen muunneltavuuden ja joustavuuden toimintaan sopivaksi ja ne voidaan kalustaa monella eri tavalla. Yhteistilojen hallittu virikkeellisyys, hälyn ja valaistuksen määrään säätely vaikuttavat asukkaiden toimintakykyyn, varsinkin ruokailutilanteissa, jotka rytmittävät asukkaiden päivää. Hyvin suunniteltu valaistus lisää turvallisuutta ja sitä voidaan käyttää opastuksessa. Valaistuksella on myös terveydellisiä vaikutuksia ja sen avulla tuetaan asukkaiden vuorokausirytmiä. Materiaali- ja värivalinnoilla autetaan dementiaoireisten asukkaiden hahmottamista ja suunnistautumista tilassa. Jokaisella asukkaalla tulee olla oma yksityinen tilansa, joka tukee omakuvan ja itsellisyyden säilymistä. Asuinhuoneen ovi erottuu muista ovista asukkaan nimen, valokuvan tai hänelle merkityksellisen kuvan avulla. Asukkaiden omat huonekalut ja esineet luovat viihtyisyyttä ja auttavat asukkaita säilyttämään oman identiteettinsä. Hoitokäytännöt sallivat asukkaan hallita omaa tilaansa ja sitä kunnioitetaan.

Projektiin liittyviä muita julkaisuja ja opinnäytetöitä, jotka ovat ladattavissa Soteran kotisivuilta, www.sotera.fi: Verma, I. & Åkerblom, S. 2008. Kokemuksia tanskalaisesta iäkkäiden ihmisten hoiva-asumisesta. TKK, Sotera, Arkkitehtuurin tutkimuksia 2008 / 31.s. 43. ISBN 978-951-22-9356-8 (pdf). Aalto, L., Verma, I., Verhe, I. 2009. Tutustumismatka Hollannin vanhustenhuollon tiloihin. TKK, Sotera, ISBN 978-952-248-029-3 (pdf). Wiinikka, T. 2008. Uusi asumismalli dementoituneille, Sovellus Itä-pasilan palvelutaloon. TKK, Arkkitehtuurin laitos, Sotera. Diplomityö Aro, P. 2008. Dynaaminen valaistus, Tulevaisuuden valaistusratkaisut muistihäiriöisen asuin- ja hoivaympäristöön. Taiteen maisterin lopputyö, TaiK Ranne, R. 2008. Dementiaryhmäkodin hoitotyön toimintatilanteita tukeva työympäristö. TKK, Kognitiivinen teknologia. 11

12

1 Taustaa Ikääntyvien kuntoutumista edistävät hoiva- ja asumisympäristöt -projektin (IKU) taustalla ovat väestön ikääntyminen sekä nykyisen rakennuskannan samanaikainen vanheneminen. Tavoitteena on löytää ratkaisuja vanhustenhuollon muutokseen liittyviin haasteisiin. Suurten ikäluokkien vanhetessa Suomi on Euroopan nopeimmin ikääntyvä kansakunta ja on arvioitu, että vuonna 2030 noin 26 % Suomen väestöstä on yli 65-vuotiaita (Tilastokeskus). Samalla kun väestön eliniänodote kasvaa, ikääntyneiden toimintakyvyn odotetaan pysyvän hyvänä eikä raskasta hoivaa vaativien ikävuosien odoteta lisääntyvän. Ikääntyneiden käsitys heidän omista tarpeistaan ja asumistoiveistaan muuttuu. Väestön yleinen kolutustaso ja varallisuus kasvaa ja suurten ikäpolvien kulutustottumukset ovat erilaisia kuin aikaisempien sukupolvien. Heidän halukkuutensa käyttää palveluita kasvaa. Hyvin iäkkäiden, yli 85-vuotiaiden, osuus väestöstä kasvaa huomattavasti ja sen ennustetaan nousevan 1,8 prosentista (2007) 6,1 prosenttiin vuoteen 2040 mennessä. Siten heidän määränsä nousee nykyisestä 94 000:sta 349 000:een 1. Hyvin iäkkäiden määrän kasvaessa myös muistisairauksista sekä dementiaoireista kärsivien määrän oletetaan kasvavan. Väestön huoltosuhde kasvaa työssäkäyvän väestönosan samalla pienentyessä ja ikääntyneiden joukko tulee pystyä hoitamaan samalla henkilöstön ja hoivapaikkojen määrällä kuin nykyisin. Ikääntyneitä kannustetaan asumaan mahdollisimman pitkään omissa kodeissaan ja heidän itsenäisen selviytymisen tueksi sekä hoivahenkilökunnan avuksi kehitetään uusia teknologisia apuvälineitä.ikääntyneille suunnattuja asumismalleja ja rakennuksia arvioitaessa lähtökohtana ovat Virallinen tilasto, 2006 Vuoden 2040 ennuste, 2007 Kuva 1. Väestö iän ja sukupuolen mukaan, päivitetty 31.5.2007 1 1 Tilastokeskus, Väestöennuste 2007-2040 13

14 tämän päivän hoivarakennukset. Nykyiset sairaalamaiset hoivarakennukset eivät vastaa ikääntyneiden tarpeisiin eivätkä hoitotyön asettamiin vaatimuksiin. Tällä hetkellä pitkäaikaishoidon piirissä oleville ikääntyneille tulee tarjota pikaisia elämänlaatua parantavia muutoksia. Toisaalta hoiva-asumisen tulee myös kehittyä merkittävästi seuraavina vuosikymmeninä, vanhoja hoivalaitoksia tulee purkaa ja uusia käytettävyydeltään ja saavutettavuudeltaan parempia asuinrakennuksia tulee rakentaa. Hoivaketju tulee suunnitella kokonaisvaltaisesti. Muutoksia tarvitaan sekä ikääntyneiden fyysiseen asuinympäristöön että heille suunnattuihin palveluihin. Kuntoutusta ja kotiin tuotavia palveluita tulee kehittää ikääntyneen itsenäisen selviytymisen tueksi. Palveluita ja asunnonmuutostöitä tarjotaan aivan liian myöhään asukkaan toimintakyvyn laskettua jo siihen pisteeseen, ettei muutoksista enää ole toivottua apua tai hyötyä. Vanhukset itse epäröivät ottaa palveluita vastaan oman elämänhallinnan menettämisen pelossa. Palveluiden tarjoaminen oikeaan aikaan vaatii asiantuntevaa kehittämistä, sillä hyväkuntoisten yksin asuvien ikääntyneiden vaarana on sosiaalinen eristäytyminen ja turvattomuuden tunne, mikä saattaa nopeuttaa toimintakyvyn heikkenemistä. Ikääntyneet, joille ei tarjota riittävästi tai ollenkaan kotihoidon palveluja, saattavat tuntea itsensä turvattomiksi ja muuttavat mieluummin asumaan hoivakotiin, itsellisyyden menettämisen uhallakin. Vaikeasti dementoituneet henkilöt eivät kykene asumaan yksin edes kotihoidon turvin. Arvioidaan, että kaikki kuntien ylläpitämät laitospaikat tulevat olemaan tulevaisuudessa keskivaikeasti tai vaikeasti dementiaoireisten ikääntyneiden ryhmälle suunnattuja ja että suuri osa sosiaali- ja terveydenhuoltoon käytettävistä rahoista käytetään tämän ryhmän hoivaan. Ikääntyneet, jotka eivät kärsi kognitiivisista ongelmista, tullaan hoitamaan kotihoidon ja omaishoidon turvin kotona tai yksityisissä hoivalaitoksissa. Työssäkäyvän väestönosan pienentyessä työvoiman saanti hoiva-alalle vaikeutuu. Hoivalaitoksissa asuvat ikääntyneet ovat yhä raskaammin hoidettavia, ja hoitohenkilöstö kuormittuu lisääntyneen työtaakan johdosta, samalla kun hoitajat ikääntyvät itsekin. Pohjoismaissa noin 90 % hoitoalalla työskentelevistä on tällä hetkellä naisia 2. Vanhustenhuollon muutokset asettavat vaatimuksia ja haasteita hoivalaitosten fyysisen ympäristön ja palveluiden kehittämiselle sekä uuden teknologian hyödyntämiselle siten, että ikääntyneet pystyvät selviytymään mahdollisimman itsenäisesti päivittäisistä toimistaan tuntematta oloaan turvattomaksi. Teknisiä apuvälineitä tulee kehittää ja niitä tulee tarjota ikääntyneille heidän tarpeidensa mukaan. Uusia ratkaisujen tulee tarjota myös henkilökunnan työn ja jaksamisen tueksi. Fyysinen ympäristö on tärkeä osa elämänlaatuun vaikuttavista tekijöistä, mutta myös yleinen asenne ikääntymistä kohtaan vaikuttaa siihen, miten vanhuksia otetaan huomioon osana yhteiskuntarakennetta. 2 Lethbridge, J. 2005.

Vuoden 2006 lopussa koko maassa kotona asuvien osuus 75 vuotta täyttäneistä oli 90,1 prosenttia. Mukaan on laskettu muut kuin pitkäaikaisessa sairaalahoidossa hoidetut, vanhainkodeissa olleet ja ympärivuorokautisen hoivan sisältävien asumispalvelujen piirissä olleet 3. Ikäihmisten palveluiden laatusuosituksessa 3 on tavoitteena kotona asuvien osuuden lisääminen ja ikääntyneiden asuminen omassa kodissaan mahdollisimman pitkään. Tämä kuitenkin edellyttää asuntokannan uudistumista ja tarjottavien kotipalveluiden kehittämistä. Monet ikääntyneistä haluavat vanheta omissa kodeissaan, mikäli asunto ja asuinrakennus soveltuvat asukkaan toimintakyvyn muutoksiin. Kotona asumisen edistämiseksi ja tulevaisuuden tilatarpeisiin varautumiseksi Ikäihmisten palveluiden laatusuosituksessa4 on esitetty, että kunnan sosiaali-, terveys-, asunto-, tekninen ja pelastustoimi yhdessä arvioisivat palveluiden ja asunnonmuutostöiden tarvetta, asuintilojen esteettömyyttä ja turvallisuutta sekä priorisoisivat tarvittavia uudistuksia. Tavoitteena on myös hyödyntää uutta asiakaslähtöistä teknologiaa. Palveluiden käyttäjille, ikääntyneille ja heidän omaisilleen, tulee puolestaan kehittää palvelu, jonka avulla he saavat keskitetysti tietoa heille suunnatuista palveluista ja apuvälineistä. Kuntien terveyden- ja sosiaalihuollon tueksi ollaan kehittämässä uusia palvelumalleja, joiden avulla tiedonkäsittely helpottuu ja hoivatyö tehostuu. Suomen rakennuskanta uudistuu vain noin yhden prosentin verran vuodessa 4. Uudet asuinrakennukset tulee suunnitella käytettävyydeltään ikääntyvien itsenäiseen asumiseen soveltuviksi. Uudisrakennukset eivät yksinään vastaa ikääntyneille soveltuvien asuntojen kysyntään, vaan vanha rakennuskanta tulee peruskorjata mahdollisuuksien mukaan ikääntyneille soveltuvaksi. Asuinympäristöjen kehittämiseksi tulee kehittää kokonaisvaltaisia ratkaisuja, joissa rakennuksen lisäksi myös asunnon lähiympäristö ja palvelut tukevat ikääntyvän itsenäistä asumista. Suomessa noin 40 % vähintään 3-kerroksisista asuinkerrostaloista on hissittömiä 5, mikä on suurimpia yksittäisiä syitä muuttaa palvelutaloon tai hoivalaitokseen. Asunnonmuutostyöt tulee suunnitella tapauskohtaisesti. Mikäli asukkaalla ei ole mahdollisuutta poistua asunnosta rakennuksen tai lähiympäristön esteellisyyden vuoksi, ei asunnon korjaus esteettömäksi kaikissa tapauksissa aina ole järkevää tai taloudellisesti kannattavaa. Monet kotiin ja sen välittömään ympäristöön tehtävät muutokset, kuten hissit, auttavat myös kotihoidon henkilökuntaa ja omaishoitajia. Eräässä amerikkalaisessa haastattelututkimuksessa selvitettiin Alzheimer -potilaiden kotiin tehtyjen asunnonmuutostöiden vaikutusta asukkaan ja omaishoitajan selviytymiseen 6 ja stressitilan muutoksiin. Osa tehdyistä 3 STM. 2008. 4 VTT, Ympäristöministeriö 5 Pekka, T.; Pelvas, P. & Peltonen, J. 2008. 6 Calkins, M. & Namazi, K. 1991. 15

16 muutoksista toimi paremmin kuin toiset, mutta tutkimuksen tuloksista voitiin vetää johtopäätös, että ympäristön muutoksilla voidaan vaikuttaa henkilöiden stressitilaan. Tehdyistä muutoksista 85 % auttoi omaishoitajaa ja 77 % asukasta. Laitospaikkojen vähentyessä kotona asuvat ikääntyneet ovat huonompikuntoisia ja tarvitsevat enemmän hoivaa kuin aikaisemmat kotihoidon asiakkaat. Englannissa tehdyssä tutkimuksessa selvisi, että vuosina 1997 2003 kotipalveluihin käytettyjen tuntien määrä kasvoi 14 % ja samalla palveluja saavien henkilöiden määrä väheni 23%:lla. Samassa rajoitetussa ajassa tehtyjen palveluiden määrän lisääntyminen on myös heikentänyt palveluiden tasoa. 7 Pohjoismaissa tehdyn tutkimuksen 8 mukaan kotihoidon ja omaishoidon suhde vaihtelee eri pohjoismaissa. Tanskassa ja Norjassa formaali ja informaali hoivatyö täydentävät ja tukevat toisiaan siten, että vain 20 % ikääntyneistä on pelkän omaishoidon varassa. Omaishoitajaa ei jätetä yksin hoitotaakan kanssa, vaan tehtävät jaetaan kotihoidon henkilökunnan kanssa, mikä tukee omaishoitajan jaksamista. Suomessa tilanne on samankaltainen kuin Ruotsissa, jossa 54 % päivittäin apua tarvitsevista saa sitä ainoastaan omaisiltaan. Tutkimuksen mukaan lisääntyvät palvelut näyttävät kuitenkin pikemminkin tukevan perheenjäsenten hoivaroolia kuin heikentävän sitä. 9 Kotipalveluiden, kotihoidon ja omaishoidon rinnalle tulee tarjota lyhytaikaishoitoa, jonka avulla voidaan antaa kuntoutusta, siirtää pysyvän laitoshoidon tarvetta ja tukea omaishoitajan jaksamista. Monissa Euroopan maissa on jo 1970-luvulta lähtien alettu ajaa alas laitoshoitoa ja erilaisten asumisratkaisujen sekä palvelumallien kehittämiseen on panostettu. Ikääntyneiden hoivalaitokset nähdään tänä päivänä ikääntyneiden asuntoina eikä hoitolaitoksina ja niistä pyritään suunnittelemaan mahdollisimman viihtyisiä ja kodikkaita. Tanskassa Kööpenhaminan kaupunki on aloittanut suuren hoivalaitosten peruskorjauskampanjan, jonka aikana kaikki vanhusten palveluasunnot korjataan nykyvaatimuksia vastaaviksi kaksioiksi. Samalla uutta ikääntyneille suunnattua teknologiaa otetaan käyttöön ja hoivalaitokset muutetaan palvelutalojen kaltaisiksi asumisyksiköiksi. Peruskorjaukset näissä asunnoissa suoritetaan asteittain seuraavan 15 vuoden aikana. Toteutuksen tueksi on laadittu 17-kohtainen ohje, jonka avulla pyritään takaamaan asuinympäristön laadukkuus ja erilaisten asumisvaihtoehtojen tarjonta. Ikääntyneille halutaan tarjota monipuolisesta valikoimasta erilaisia vaihtoehtoja oman asumisen järjestämiseksi. Ikääntyneet saavat itse valita asuinpaikkansa nykyisen asuinympäristönsä tai lähisukulaistensa asuinpaikan mukaan. Tulevaisuudessa ikäihminen voi valita asuinpaikkansa mahdollisesti myös harrastuksensa mukaan. Myös Suomessa on valmisteilla kotikuntalakimuutos, joka takaa toteutuessaan ikääntyneelle mahdollisuuden muuttaa hoivalaitokseen toisen 7 Lethbridge, J. 2005. 8 Marta Szebehely(red.) 2005. 9 Krüger, T. 2005.

kunnan alueelle. Muissa pohjoismaissa on alettu etsiä ratkaisuja ulkomaalaissyntyisten ikääntyneiden hoivaan. Suomessakin kysymys on ajankohtainen ja ulkomaalaistaustaisen väestönosan kasvu ja ikääntyminen tulee huomioida myös ikääntyneiden palvelujärjestelmän suunnitelmissa. Dementoivan taudin edetessä opittu vieras kieli unohdetaan ja kommunikointi vaikeutuu. Ruotsissa muun muassa Boråsin kaupungissa, jossa asuu paljon suomalaisia maahanmuuttajia ja heidän jälkeläisiään, on avattu omat suomenkieliset dementiahoivaosastot, joissa työskentelee suomenkielinen hoivahenkilökunta. Suuri osa käytössä olevista sairaalamaisista hoivalaitoksista on rakennettu 1960-70 -luvuilla. Keskikäytävälliset ratkaisut, joissa pieniä huoneita on sijoitettu pitkän käytävän varrelle, eivät sovellu laitosten nykyiselle käyttäjäryhmälle eivätkä vastaa käsitystä hyvästä asuinympäristöstä. Hoivalaitoksia ei nähdä enää sairaaloina, vaan ikääntyneiden asuinympäristönä, jonka tulee olla turvallinen, kodikas ja viihtyisä. Osa dementiaoireisista viettää pitkän ajan elämästään hoivalaitoksissa ja niiden tulee tarjota asukkailleen viihtyisä ja kodikas ilmapiiri. Ikäihmisten palveluiden laatusuositukseen10 on kirjattu periaate, jonka mukaan pitkäaikaishoivan ympäristöjen tulee olla dementiaoireisten ihmisten erityistarpeet huomioon ottava: turvallinen, selkeä ja orientoitumista helpottava. Uusiin hoivayksiköihin rakennetaan vain riittävän tilavia yhden hengen huoneita, joissa on oma hygieniatila. Vanhoja tiloja peruskorjattaessa tavoitteena on yhden hengen huoneiden osuuden lisääminen. Uusien hoivakotien suunnittelussa tulee ottaa huomioon rakennuksen koko elinkaari. Vuoden 2050 jälkeen vanhusväestön määrä alkaa väestölaskelmien mukaan uudelleen pienentyä ja on todennäköistä, että asunnot tulevat osittain myös muun väestöryhmän käyttöön. Hoivarakennukset tulisikin suunnitella muunneltaviksi ja joustaviksi kaikille soveltuviksi esteettömiksi asuinrakennuksiksi. 10 STM. 2008. 17

18

2 Dementiaoireisten toimintaympäristö Toimintakyvyn muutokset Suurin osa ikääntyneiden hoivan tarpeesta syntyy iän tuoman huonokuntoisuuden ja toimintakyvyn alenemisen takia, ei varsinaisten sairauksien seurauksena. Normaaliin ikääntymiseen voi kuulua lievä näkö- ja kuuloaistin heikkeneminen sekä liikkumisen ja muiden toimintojen hidastuminen. Ikääntyneiden kyky sopeutua nopeasti uuteen ympäristöön ja kyky lukea ympäristöstä tulevaa tietoa hidastuu. Muuttaessaan hoivakotiin ikääntynyt saattaa kokea stressiä menettäessään ympäristönsä hallinnan, mikä johtaa elintilan rajoittumiseen, liikkumattomuuteen ja masennukseen. Masennus ja avuttomuus voivat johtua osittain koetusta itsemääräämisoikeuden menetyksestä, ja nopeuttavat osaltaan fyysisen toimintakyvyn heikkenemistä ja dementoivan sairauden etenemistä. Masentuneisuus aiheuttaa muistisairauden kaltaisia oireita ja keskittymiskyvyn alenemista jota voidaan hoitaa sopivalla lääkityksellä. Tässä tutkimuksessa on keskitytty etenevää muistisairautta sairastavien ikääntyneiden asuin- ja toimintaympäristöjen erityisongelmiin. Dementiaa aiheuttavien sairauksien eteneminen on hyvin yksilöllistä. Taudin etenemistä voidaan hidastaa nykyisillä lääkkeillä, mutta sitä ei voida parantaa. Oireiden pahentuessa henkilö ei enää selviydy päivittäisistä toimistaan ilman ympärivuorokautista hoivaa. Dementia on oireyhtymä, jonka taustalla on fyysinen aivojen toimintaa vaurioittava sairaus. Dementoivien sairauksien tavallisimmat kognitiiviset oireet liittyvät heikentyneeseen muistiin, havaitsemiseen, kommunikointiin ja päättelykykyyn. Dementiaoireisen henkilön vuorovaikutus muiden ihmisten ja ympäristön välillä muuttuu. Henkilö voi masentua ja ahdistua sairauden edetessä, kun hän ei enää tunnista ympäristöään tai läheisiään. Tärkeätkin asiat ja henkilöt sekä yksittäiset tapahtumat menneisyydestä unohtuvat. Dementoivan sairauden edetessä henkilön persoonallisuus saattaa muuttua ja käytös muuttua aggressiiviseksi, kun hänen kykynsä ilmaista tunteitaan ja tarpeitaan heikkenee. Vaikeassa dementiassa puheen tuottaminen vaikeutuu tai saattaa loppua kokonaan. Fyysisen ympäristön ratkaisuilla voidaan tukea dementiaoireisten itsenäistä suoriutumista ja oman minäkuvan vahvistamista. Dementian asteella on vaikutusta fyysiseen ympäristöön kohdistuviin vaatimuksiin. Ympäristön ratkaisujen avulla voidaan joko tukea tai estää toimintakyvyn ylläpitoa. Muistisairauden alkuvaiheessa henkilö pystyy selviytymään omassa tutussa asuinympäristössään kotihoidon tai omaishoidon turvin. Vakavasti dementiaoireisten ympärivuorokautinen hoiva on raskasta ja yhteiskunnalle kallista. Ennaltaehkäisevään 19

Kuva 2. Oleskelutila, De Naber, Rotterdam, Hollanti työhön, varhaiseen kuntoutukseen ja oikeaan lääkitykseen tuleekin panostaa. Psykologit ja toimintatieteilijät ovat tehneet tutkimuksia ympäristön vaikutuksista käytökseen, mutta tutkimusten tuloksia on ollut vaikea soveltaa käytännön suunnitteluun. Fyysisen ympäristön suhdetta ihmisten hyvinvointiin on vaikea tutkia ja todentaa. Hyvinvointiin vaikuttavat monet tekijät ja esimerkiksi niin kutsutuista aistihuoneista, Snoozelen tiloista, saadut myönteiset kokemukset voidaan liittää virikkeelliseen fyysiseen ympäristöön ja toisaalta lisääntyneeseen hoivaan. IKU-projektissa on tutkittu hoivalaitoksissa asuvien ikääntyneiden asuinympäristöä kokonaisvaltaisesti. Tarkoituksena on ollut kehittää työkaluja ja menetelmiä dementiaoireisten ympäristön arvioimiseen ja kehittämiseen. Hoivakodin suunnitteluratkaisuissa tasapainoillaan kodikkuuden ja turvallisuuden välillä. Liiallinen turvallisuushakuisuus voi tehdä hoivakodista laitosmaisen ja tylsän tilan. Asukkaiden liikkuminen tulee tehdä mahdollisimman helpoksi, samalla tilojen tulee olla kiinnostavia ja houkutella asukkaita liikkumaan ja käyttämään olemassa olevaa toimintakykyään. Hoivalaitosten fyysisen, psyykkisen ja sosiaalisen ympäristön suunnittelussa tuleekin panostaa omatoimisuutta ja minäkuvaa kannustaviin ratkaisuihin. Esteettömän ja käytettävyydeltään ikääntyneille sopivan ympäristön lisäksi hoitokäytäntöjen tulee tukea asukkaan yksilöllisiä voimavaroja ja asukkaan oman elämänrytmin säilymistä. Dementiaoireisten toiminta- ja asuinympäristössä liikkumisen pitää olla turvallista. Ympäristön tulee olla selkeä ja antaa asukkaille riittävästi virikkeitä ja opasteita suunnistautumiselle. Dementiaoireisilla esiintyy hahmottamisvaikeuksia ja levottomuutta. Heillä voi esiintyä myös vaeltelua, mikä johtuu etupäässä kolmesta syystä: he ovat hämmentyneitä paikasta ja ajasta, kävely on iskostunut normaalina toimintana aivoihin tai he etsivät jotain tekemistä 1. Ajantajun heikkenemisen myötä dementiaoireisilla on uni-valverytmin häiriöitä, joita voidaan joissakin määrin vähentää tarjoamalla riittävästi virikkeellistä toimintaa ja ulkoilua sekä lisäämällä valaistusta päiväaikaan. Hahmottamisongelmia voidaan kompensoida riittävällä valaistuksella ja ympäristön värien ja kontrastien avulla. Vaikka henkilön mieltymykset värien suhteen näyttävät säilyvän entisellään dementiaoireiden ilmentyessä on sinisen ja vihreän värin hahmotuskyvyn todettu heikkenevän enemmän, kun taas punertavan ja oranssin 20 1 Cohen, U. & Day, K. 1993.

sävyt hahmotetaan paremmin 2. Dementiaoireisten ympäristön suunnittelussa tulee kiinnittää huomiota kaikkien aistien saamien virikkeiden laatuun ja siihen, että eri aistien saamat viestit vahvistavat toisiaan. Asukkaiden huomiota voidaan ohjata valon tai äänen avulla ja ruuan tuoksujen leviäminen osastolle ruokailuaikaan herättävät aistit. Toisaalta ilmanlaatuun liittyvät tekijät hajuhaittojen torjuminen on tärkeä osa asuin- ja työympäristön viihtyvyyttä. Kustaankartano, käyttäjäkyselyt IKU-projektin tutkimusmateriaalina käytettiin haastattelu- tai kyselyaineistoa, jota kerättiin kaikilta tilojen käyttäjäryhmiltä. TKK:n Sotera-instituutin tutkijat kävivät havainnoimassa ja haastattelemassa vanhustenkeskuksen asukkaita ja henkilökuntaa tilojen käytettävyyden arvioimiseksi. Omaisille ja henkilökunnalle laadittiin kyselylomake, jonka avulla he arvioivat tilojen viihtyisyyttä ja toimivuutta. Kyselyjen sisältö on analysoitu laadullisella sisällön analyysillä. Osallistujien määrä, varsinkin asukkaiden ja omaisten osalta, oli tutkimuksessa pieni, minkä vuoksi pätevää tilastollista analyysiä ei vastausten perusteella voi tehdä. Dementiaoireiset henkilöt eivät pysty kommunikoimaan normaalisti, joten tutkimustyö on ollut osittain myös asukkaiden havainnointia sekä asukkaiden ja henkilökunnan välisen kanssakäymisen ja toiminnan havainnointia vanhustenkeskuksen tiloissa. Tämä tutkimus antaakin viitteitä tutkimuksessa mukana olleiden vanhustenkeskusten kehittämisen tueksi joidenkin käyttäjien arvioimana. Toisaalta kirjallisuudesta sekä projektin aikana ulkomaisiin ja kotimaisiin hoivakoteihin tehtyjen tutustumismatkojen 3 kautta kartoitettiin hoivaympäristöihin liittyvää tutkittua tietoa ja kerättiin käyttäjäkokemuksia erilaisista ratkaisuista. Kerääntyneen tiedon perusteella voidaan kuitenkin esittää yleisiä suomalaiseen hoivaympäristöön siirrettäviä hyviä käytäntöjä ja kehittämistavoitteita. Asukashaastattelut Dementiaoireisten asukkaiden lähimuistin ja puheentuoton heikentyminen teki asukkaiden haastattelun haasteelliseksi. Haastattelu toteutettiin Soterassa laaditun kyselylomakkeen pohjalta siten, että asukkaita pyydettiin vapaasti esittelemään osastoa ja tutkijat kulkivat heidän mukanaan kysellen asuinympäristöön liittyviä kysymyksiä siirryttäessä tilasta toiseen. Esittelykierroksesta pyrittiin tekemään luonteva tilanne, jossa asukkaat saivat vapaasti kertoa osastostaan. Esittelykierrokseen osallistuvat asukkaat valittiin osittain henkilökunnan tekemän arvion mukaan, osittain haastattelutilanteen asukkaissa synnyttämän kiinnostuksen mukaan. He esittelivät osaston kukin vuorollaan. Asukashaastattelut suoritettiin Kustaankartanon vanhustenkeskuksen osastolla F1 klo 10:n ja 14:n välisenä aikana. Haastateltavina oli neljä osaston asukasta. Kahdella haastatelluista asukkaista oli keskivaikea dementia, yhdellä lievä ja yhdellä pitkälle edennyt dementia. Haastatelluista kolme oli naispuolisia ja yksi mieshenkilö. He pystyivät itse esittelemään osaston kulkien osastolla ja kertoen vapaasti tiloista. Henkilön, jonka dementia oli pitkälle kehittynyt, puheen tuotto 2 Wijk, H.; Berg, S.; Sivik, L. & Steen, B. 1999. 3 Verma, I. & Åkerblom, S. 2008. 21

22 oli vaikeutunut, mutta hän oli kiinnostunut esittelemään tilaa. Kaksi asukkaista käytti kulkemisen apuvälineenä rollaattoria ja kaksi kulki ilman apuvälinettä. Haastatellut edustivat osaston nuorimpia (synt. 1921, -26, -31,- 36) ja uusimpia asukkaita (kolme haastatelluista oli ollut osastolla alle vuoden). Kaikki haastatelluista kertoivat tuntevansa paikkoja jonkin verran ja lievää ja keskivaikeaa dementiaa sairastavat henkilöt osasivat löytää ruokailuun ja oleskeluun tarkoitetut tilat osastolta omatoimisesti. Nämä asukkaat osasivat myös näyttää oman huoneensa sijainnin. Osasto F1 on jaettu kahteen yhtä suureen 11 hengen soluun, joiden tilat ovat vapaasti kaikkien asukkaiden käytössä. Kaksi asukkaista esitteli sekä A- että B-solun tilat, toiset kaksi esittelivät solua, jossa itse asuivat. Kullekin haastatellulle asukkaalle esitettiin vuorollaan kysymyksiä tilasta, jossa hän sillä hetkellä oli tai ratkaisusta, jonka hän näki edessään. Näin pyrittiin varmistamaan, että asukas vastasi juuri tiettyyn tilaan liittyvään kysymykseen. Asukkaalle myös osoitettiin kädellä esineitä tai huonekaluja, esimerkiksi vuodetta, mikäli kysymys koski sitä. Kysymyksistä tehtiin lyhyitä ja selkeitä ja ne esitettiin preesensmuodossa. Haastattelut äänitettiin myöhempää analysointia varten. Asukkaiden vastaukset ryhmiteltiin omaisille ja henkilökunnalle suunnatun kyselylomakkeen mukaan. Vastausten perusteella saatiin laadullista aineistoa, jota voitiin käyttää tutkimuksessa hyväksi. Haastattelun ohella dementiaoireisten havainnointi esittelytilanteessa toi tutkijoille lisää arvokasta tietoa tilojen suunnitteluun liittyvistä ongelmista. Esimerkkinä havainnoinnin tarpeellisuudesta oli syvästi dementoitunut henkilö, joka kysyttäessä tiesi kertoa sanallisesti, missä hänen huoneensa WC-tila sijaitsi, mutta käveli kuitenkin suljetun WC-tilan oven ohi, koska ei hahmottanut ovea väritykseltään samanlaisesta huoneen seinästä.

Tilaratkaisut - käyttäjiin kohdistuva vaikutus Tutkimuksen tulokset, sen aikana tarkastellut ja esiin nousseet laitosympäristön suunnitteluratkaisut on koottu Tilaratkaisut - käyttäjiin kohdistuva vaikutus taulukkoon (Liitteenä). Taulukko on laadittu Health Impact Assessment, HIAperiaatteiden pohjalta. Dementiahoivalaitoksen suunnitteluratkaisuja on tarkasteltu käyttäjien näkökulmasta ja niiden vaikutuksia on kuvattu viihtyvyyden, turvallisuuden, asukkaiden osallistumisen sekä virikkeellisen ympäristön luomisen kannalta. Laajemmat käytettävyyteen vaikuttavat suunnitteluratkaisut on taulukossa jaoteltu huonetilojen mukaan. Suunnitteluratkaisut tulee kuitenkin aina selvittää tapauskohtaisesti, eikä yleispätevää ratkaisua voida esittää. Taulukkoon ei ole otettu mukaan yksityiskohtaisia ohjeita, sillä monet ympäristöltä tavoiteltavat ominaisuudet saattavat olla ristiriitaisia ja vaativat ensisijaisten tavoitteiden määrittelemistä. Ikääntyneet ovat heterogeeninen ryhmä, jolla on hyvin erilaisia toiveita ja tarpeita asumisen suhteen. Yhteisenä tekijänä voidaan kuitenkin esittää tilojen riittävä koko: riittävän väljät tilat mahdollistavat tilojen joustavuuden, jolloin ne voidaan muuntaa asukkaalle sopivaksi. Tutkimuksessa tuli esille päivätoiminnan ja lyhytaikaisen hoidon asiakkaiden sekä osastojen asukkaiden hyvinvointia tukevat yhteiset tekijät: sosiaalista kanssakäymistä ja toimintakyvyn vahvistamista tukevat tilaratkaisut ja apuvälineet sekä ulkoilu. Toisaalta eri elämäntilanteissa korostuvat eri asiat. Päivätoiminnassa asukkaiden omatoimisuuden vahvistaminen on tärkeää, lyhytaikaisen hoidon piirissä olevalle yhteys kotiin ja tuttuun ympäristöön on tärkeää. Osastolla asuvalle tärkeää on yksityisyyden kunnioittaminen ja mahdollisuus liikkua. 4 4 Mäkinen, E. Kruus-Niemelä, M. & Roivas, M. 2009. 23

24

3 Fyysinen ympäristö Sijainti Tavoitteena on, että ikääntynyt pystyy halutessaan vanhenemaan omassa tutussa asuinympäristössään. Käsitteellä aging in place tarkoitetaan englanninkielisessä tutkimuskirjallisuudessa ratkaisua, jossa ikääntynyt saa jatkaa asumista omassa asunnossaan tai tavanomaisessa asuinympäristössään tarvitsematta muuttaa laitosympäristöön toimintakyvyn laskiessa. Hollannissa puolestaan pyritään tarjoamaan ikääntyneille palveluasuntoja eliniäksi appartment for life nimikkeellä. Näissä palvelutaloissa annetaan eriasteista hoivaa tarpeen mukaan asukkaan toimintakyvyn laskiessa. Asuminen ja palvelut on erotettu omiksi palveluikseen ja asukas asuu normaalissa vuokra-asunnossa. Palveluiden hinnoittelun takia palvelut eivät kuitenkaan ole kaikkien asukkaiden saavutettavissa. Myös Suomessa on alettu kehittää hoivalaitoksia palvelutalojen kaltaisiksi asuinympäristöiksi. Dementiaoireisille henkilöille uusien asioiden oppiminen ja sopeutuminen uuteen ympäristöön tapahtuu hitaammin kuin muille ikääntyneille. Tällaisen henkilön kannalta ratkaisu, jossa päivätoiminta, lyhytaikaishoito ja pitkäaikaishoito on järjestetty samassa hoivaympäristössä, on suositeltavaa. Ikääntynyt ehtii näin vähitellen tutustua asuin- ja hoivaympäristöön ennen kuin muutto hoivalaitokseen tulee ajankohtaiseksi. Kuvat 3 ja 4. Palveluasuntoja, De Toonladder, Almere, Hollanti 25

Kuvat 5 ja 6. De Toonladder, Almere, Hollanti Ikääntyvien itsenäisen asumisen kannalta on tärkeää, että päivittäin tarvittavat palvelut löytyvät lähietäisyydeltä. Sekä itsenäisesti asuvalle että palvelutalossa asuvalle ikääntyneelle lähikaupassa asiointi on osa sosiaalista kanssakäymistä, joka auttaa säilyttämään yhteyden ympäröivään yhdyskuntaan. Ympäristöministeriön julkaisemassa tutkimuksessa on selvitetty ikääntyneiden asumisratkaisuja, heidän asumistoiveitaan ja tyytyväisyyttä nykyiseen asuinympäristöön. Yleisimmin koettu asuinympäristön ongelma on tutkimuksen mukaan riittämättömät tai huonot kaupalliset palvelut. Ikäryhmässä 69 75 vuotiaat kolmannes (33 %) sijoittaa kaupalliset palvelut asuinalueen kolmen tärkeimmän ominaisuuden joukkoon 1. Suuri osa ikääntyneiden hyötyliikunnasta tulee päivittäisistä askareista. Lähellä olevat viheralueet ja kaupalliset palvelut auttavat pitämään yllä ikääntyneiden toimintakykyä. Uimahallien ja liikuntasalien varaaminen myös ikääntyneiden käyttöön mahdollistaa kuntoliikunnan. Työikäiset, jotka ovat tottuneet käyttämään aktiivisesti kuntosaleja ja kuntovälineitä, ovat todennäköisesti myös ikääntyessään aktiivisia kuntosalien käyttäjiä. Kuntoliikunta on mahdollista, kun virkistys- ja liikuntapalvelut sijaitsevat asuinympäristön läheisyydessä ja ikääntyneille suunniteltuja liikuntavälineitä on tarjolla. Ikääntymisen myötä myös terveydenhuollon palveluiden tarve kasvaa, joten niiden sijoittuminen asuinympäristön lähelle on tärkeää. Julkisen liikenteen tai palvelubussin pysäkin läheisyys laajentaa ikääntyneen elinpiiriä ja helpottaa liikkumista paikasta toiseen. Hoivakodin sijainti ja kulkuyhteydet sinne vaikuttavat suoraan asukkaan ja hänen omaistensa sekä asukkaan ja hänen ystäviensä välisiin suhteisiin. Julkinen liikenne edesauttaa palvelu- tai hoivakodeissa asuvien ikääntyneiden omaisten ja ystävien, jotka ovat usein itsekin iäkkäitä, vierailuja. Hoivakodin hyvin suunnitellun sijainnin avulla helpotetaan myös hoitohenkilökunnan työmatkoja, mikä voi osaltaan vaikuttaa myönteisesti henkilökunnan työviihtyvyyteen ja pysyvyyteen. Julkisen liikenteen palveluiden avulla myös kulttuuripalvelujen saatavuus ja käytettävyys on helpompaa. 26 1 Poutanen, V-M.; Laurinkari, J. & Hynynen, R.2008.

Hoivalaitokset tulee sijoittaa tavalliseen asuinympäristöön, taajamien keskustojen läheisyyteen, missä kaikki palvelut ovat jo ennestään tarjolla. Hoivalaitoksen tulee avautua ja olla yhteydessä paikalliseen yhteisöön. Hoivakotia ympäröivä maasto ja ympäröivien rakennusten etäisyys hoivalaitoksesta vaikuttavat tilojen käytettävyyteen. Lähellä sijaitsevat kävelykadut ja torit voivat toimia päivittäisten kävelyreittien kohteena ja esimerkiksi ostoskeskukset mahdollistavat liikkumisen talvisaikaan, kun kadut ovat liukkaat ja käveleminen epävarmaa. Asukkaille tulee tarjota hyvin opastettuja eripituisia kävelyreittejä. Vilkasliikenteiset kadut voivat kuitenkin aiheuttaa turvattomuuden tunnetta liikkumisen hidastuessa. Kävelyalueiden erottaminen autoliikenteestä esimerkiksi viherkaistan avulla lisää turvallisuuden tunnetta. Viheralueet ja puistot ovat miellyttäviä ja turvallisia ulkoilualueita, mutta niiden talvikunnossapito on usein hankalaa. Hoivalaitoksen piha-alueella pitäisi olla turvallisia kävelyreittejä ja lämpimiä istumapaikkoja myös talvella 2. Kustaankartano Kustaankartanon vanhustenkeskus tarjoaa asukkaille laajan puistomaisen piha-alueen. Erilliset aidatut piha-alueet dementiayksiköiden lähettyvillä eivät kuitenkaan ole suoraan yhteydessä sisätiloihin, lukuun ottamatta osastoa D1. Henkilökunnan täytyy olla aina läsnä asukkaiden ulkoillessa ja johdattaa heidät osastolta aidatulle piha-alueelle. Kustaankartano on itsenäinen, yhtenäinen alue, jossa on järjestetty asukkaille paljon harrastusmahdollisuuksia ja tapahtumia, mutta se on erillään muusta ympäröivästä asutuksesta, eikä vuorovaikutusta lähiympäristöön ole vielä kehittynyt. Helsingin kaupunki suunnittelee alueen kehittämistä Monipuoliseksi vanhustenkeskukseksi, jossa lähistöllä asuville ikääntyneille tarjotaan avopalveluita vanhustenkeskuksen tiloissa ja asukkaille tarjotaan eriasteista hoivaa, jottei heidän tarvitse muuttaa toimintakyvyn heiketessä. Lähistöllä sijaitsevat kaupungin omistamat vuokratalot pyritään vastaisuudessa varaamaan ikääntyneen väestön käyttöön. 2 Lehmuspuisto, V. & Åkerblom, S. 2007. 27

Sisääntulo Hoivalaitoksen sisääntulon tulee erottua rakennuksen julkisivusta siten, että se opastaa asukkaat ja vierailijat helposti sisäänkäynnin. Sisäänkäynnin eteen varataan erillinen katettu saattoliikennealue, johon voidaan sijoittaa suojaisia istumapaikkoja. Saattoliikennealue toimii odotustilana, levähdyspaikkana ja tukee sosiaalista kanssakäymistä naapuruston kanssa. Sisääntulo on ensimmäinen asia, jonka asukkaat tai vierailijat kokevat tullessaan hoivalaitokseen. Sen tulee olla selkeä, miellyttävä ja vastaanottava. Katos puolestaan toimii opastavana elementtinä, joka erottuu rakennusta lähestyttäessä. Huoltoliikenne ohjataan pois sisääntuloalueelta siten, ettei risteävää liikennettä synny jalankulkijoiden ja kulkuneuvoliikenteen välillä. Sisääntuloalueen tulee olla esteetön ja hyvin valaistu. Valaistuksella voidaan opastaa sisäänkäynnin luo ja sen avulla voidaan vähentää häikäisyä siirryttäessä sisältä ulkotiloihin tai ulkoa sisätiloihin. Automaattiovet helpottavat apuvälineillä liikkuvien ja heikkovoimaisten kulkemista ovesta. Oven avauspainike sijoitetaan pyörätuolinkäyttäjälle sopivalle korkeudelle. Sen tulee erottua hyvin muista painikkeista ja sijaita helposti saavutettavassa paikassa. Suuret ikkunat sisääntulon luona avaavat näköyhteyden sisältä ulos, jolloin asukkaat voivat tarkkailla ohikulkevia ja sisään tulevia ihmisiä ja odottaa esimerkiksi kuljetusta sisätiloissa. Dementiaoireisten asuinyksikössä näkymät ulos voivat toisaalta houkutella asukkaita poistumaan asuinyksiköstä ei-toivottuna aikana. Ruotsissa jo vuonna 1990 annetussa dementiaryhmäkodin suunnitteluun tarkoitetussa suosituksessa onkin todettu, että dementiayksikön tulee sijaita mieluiten tavallisessa asuinrakennuksessa, ensimmäisessä kerroksessa, mistä voidaan järjestää kulkuyhteys turvalliselle suljetulle pihalle. 1 Ratkaisu mahdollistaa sen, että asukkaat pääsevät halutessaan vapaasti poistumaan turvalliselle piha-alueelle, missä ei ole eksymisen vaaraa tai ajoneuvoliikennettä. Isommassa hoivalaitoksessa tulee sisäänkäynnin luona olla selkeät opasteet, joista selviää jokaisen asukkaan huoneen sijainti. Sisäänkäynnin luona on hyvä olla infopiste tai kansliatila, josta asukkaat ja vierailijat saavat apua orientoitumiseen ja josta henkilökunta voi valvoa ulko-ovea. Sisääntulon yhteyteen varataan 28 Kuva 7. Riistavuoren vanhustenkeskus 1 Socialdepartementet. 2003.

Kustaankartanon vanhustenkeskuksen rakennukset ryhmittyvät kaareen pihan ympärille. Alueen punatiiliset rakennukset muistuttavat toisiaan eivätkä osastojen sisäänkäynnit erotu rakennusten julkisivusta, minkä takia suunnistautuminen alueella tuottaa vaikeuksia. Rakennuksissa on useampi sisäänkäynti ja tietyn rakennuksen löytyessä sitä saattaa joutua kiertämään oikean sisäänkäynnin löytämiseksi. Osa ovista on lukittu eikä ovella ole selkeää opastetta, kuinka rakennukseen pääsee sisään. Ulko-ovella ei ole katosta, paitsi päiväkeskus Meripihkassa, jonka sisäänkäynti on F-rakennuksen takana. Sisäänkäynti osastoille tapahtuu porraskäytävän kautta. Vierailijan ja dementiaoireisen on vaikea hahmottaa tai päätellä ulkopuolelta rakennusten sisäistä tilajärjestelyä. Alueen jalankulkua sekä huolto- ja saattoliikennettä ei ole erotettu toisistaan, vaan ne tapahtuvat samoja reittejä pitkin. riittävästi säilytys- ja pesutilaa ulkopyörätuoleja varten. Tilaa tulee olla riittävästi pyörätuolista toiseen siirtymiseen ja kulku osastolle tulee käydä sisäkautta. Pesutilan pintamateriaalit kestävät kosteutta ja on helppo pitää puhtaina. Eri osastoille vievät käytävät erotetaan väritykseltään ja sisustukseltaan toisistaan, mikä auttaa suunnistautumisessa. Portaat, hissit, eri sisustuselementit ja viherkasvit toimivat maamerkkeinä ja suunnistautumisen apuna. Maamerkit auttavat asukasta muodostamaan paikasta kartan, jossa asukas suunnistautuu muun muassa näkö-, kuulo- ja hajuaistinsa avulla. Dementiaoireisten on todettu suunnistautuvan parhaiten suorakulmaisessa koordinaatistossa. Useampi kerroksisissa rakennuksissa reitit osastoilta ulos suunnitellaan esteettömäksi siten, että asukas pääsee itsenäisesti poistumaan piha-alueelle. Eteinen Tosta pääsee ulos, mutta mä luulen, että se on nyt lukossa Mikäli hoivalaitoksessa on useampia yksiköitä, jokaisella tulee olla oma eteinen. Suunnitteluratkaisuja, joissa joudutaan kulkemaan toisen osaston läpi, tulee välttää. Eteinen suunnitellaan tarpeeksi tilavaksi, jotta useampi henkilö voi toimia ja pukea siellä samanaikaisesti, sillä ulkoilemaan lähdetään usein suu- Kuva 8. F-talo Päiväkeskuksen sisääntulo Kuva 9. Kustaankartanon vanhustenkeskus, sisääntulo 29

Kustaankartanon asuinrakennuksissa sisääntulo tapahtuu pääosin rappukäytävän kautta. Ensimmäinen kerros on puoli kerrosta maantasoa ylempänä. Osaston sisäänkäynti on suoraan käytävään, varsinaista eteistilaa ei ole. Ulko-ovi on osittain läpikuultavaa lankalasia, se erottuu hyvin seinästä ja osa asukkaista yritti avata lukittua ovea vetimestä tutkijoiden havainnoidessa osastolla. Asukkaat saattavat kokea lukitut ovet ahdistaviksi ja eräitä dementiaoireisia asukkaita ihmetytti, voiko olla olemassa rakennus, jonne pääsee sisään, mutta josta ei pääse ulos. Kulunvalvonta tapahtuu osastolla sisäänkäynnin luo asennetun kameran avulla, josta on kuvayhteys hoitohenkilökunnan kansliatilaan. Kustaankartanon D1 osastolta on oma uloskäynti aidatulle piha-alueelle, jota käytetään ahkerasti kesäaikaan. Pihasisäänkäynnin yhteyteen on rakennettu pitkä, z-muotoinen ramppi, jota pitkin pyörätuolilla liikkuvat asukkaat siirtyvät avustettuina pihatilaan. remmalla joukolla. Varsinkin päivätoiminnassa, jossa asiakkaat lähtevät takaisin koteihinsa usein samanaikaisesti, eteisen tilantarve on suuri. Apuvälineille ja avustamiseen tarvitaan tilaa. Lisäksi eteiseen sijoitetaan istuinpaikkoja jalkineiden vaihtoa tai odottamista varten. Osastolla asuvista henkilöistä osa viihtyy mielellään eteisen lähettyville sijoitetussa oleskelutilassa, jossa he voivat seurata sisään ja ulos kulkevia ihmisiä. Dementiaoireisten asuinyksikössä ulko-ovi on hyvä sijoittaa käytävän varrelle, ei käytävän päähän, missä se ohjaa asukkaat poistumaan yksiköstä. Ulko-ovella ei tässä tapauksessa suositella näkymää ulkotiloihin, vaan ovi saa olla huomaamaton. Ovi voi olla seinän värinen ja sisäänkäyntiä peittämään voidaan asettaa esimerkiksi verhot tai huonekaluja. Oven eteen lattiaan on joissakin tapauksissa asetettu tumma raita, jonka asukkaat saattavat hahmottaa aukkona tai tasoerona, mikä saa heidät epäröimään siirtymistä oven luo. Vetimet valitaan siten, etteivät ne erotu oven värityksestä tai ne voidaan verhoilla esimerkiksi kankaalla siten, ettei vetimiä koskettaessa tunnista. Vierailijoiden ulkovaatteille järjestetään oma erillinen säilytystilansa eteisen viereen siten, etteivät ne houkuttele asukkaita poistumaan osastolta. Mikäli yksiköllä on oma turvallinen piha-alueensa, voivat asukkaiden ulkovaatteet olla ovella muistuttamassa pukeutumisesta. Oleskelutilat Ihmiset vaeltaa edes takas ni on niin kiva kattoo kun ne mennee ja miettiä mitä ne ajattelee Oleskelutilat mitoitetaan hoivayksikön käyttäjämäärän mukaan siten, että myös henkilökunta ja vierailevat omaiset otetaan mitoituksessa huomioon. Dementiaoireisille suositellaan pieniä 5-8 asukkaan yksiköitä, joihin saadaan luotua kodikas suuren perheasunnon tunnelma. Tanskassa asuintilojen mitoituksessa tavoitellaan 65 m² - 70 m² bruttopinta-alaa, johon lasketaan mukaan yhteistiloja. Pienissäkin yksiköissä tulee olla ainakin kaksi erilaista oleskelutilaa. Yksi tiloista voi toimia koko yksikön yhteisenä oleskelutilana, toinen voidaan varata TV:n katselua varten. Oleskelutilojen tulee olla riittävän tilavat kaikkien 30

Kuvat 10 ja 11. Kustaankartanon vanhustenkeskus, Poutapilvi. Valaistuspilotin aamu- ja päivävalaistus asukkaiden ja henkilökunnan yhteisiin hetkiin. Hollannissa vierailun kohteena olleessa dementiayksikössä olohuoneeseen tuotiin myös vuodepotilas, joka seurasi hoitajan työtä vuoteestaan ja oli näin mukana yksikön toiminnassa. Omaisten osallistumista asukkaan arkeen kannustetaan ja tilat tulee mitoittaa sen mukaan. Osastolle varataan erillinen rauhallinen oleskelunurkkaus tai -tila, jossa asukas voi tavata omaisiaan, ruokailla heidän kanssaan tai halutessaan yksin. Hoivayksikön viihtyisyyden on todettu vaikuttavan omaisten vierailujen kestoon ja siihen, kuinka usein yksikössä vieraillaan. Hoivayksikköön järjestetään myös yöpymismahdollisuus kaukaa tuleville sukulaisille. Suuret oleskelutilat jaetaan kalustuksen avulla pieniksi oleskeluryhmiksi, mikä tukee kanssakäymistä. Tiloille pyritään luomaan oma tunnelmansa. Juhlapyhät, merkkipäivät ja vuodenaikojen vaihtelu tuodaan esille sisustuksessa ja tekstiileissä. Ne tuovat iloa ja vaihtelua asukkaiden arkeen, antavat virikkeitä ja herättävät vanhoja muistoja. Hoivayksikössä tulisi olla myös hiljainen tila, jonne asukas voi halutessaan siirtyä tai jonne hänet voidaan ohjata hänen ollessaan levoton. Yhteistilat sisustetaan kodikkaasti ja riittävään valaistukseen sekä oikeanlaiseen akustiikkaan panostetaan. Asukkaat nauttivat musiikista, jonka ymmärtäminen säilyy pitkään dementoivan sairauden edetessä. Muunneltavalla valaistuksella luodaan toimintaan sopiva tunnelma ja estää suoran luonnonvalon aiheuttamaa häikäistymistä. Valaistuksen avulla voidaan Kuvat 12 ja 13. Valaistuspilotin ilta- ja yövalaistus 31

Projektin aikana haastatellut dementiaoireiset vanhustenkeskuksen asukkaat viihtyivät tutkijoiden vierailun ajan yhteistiloissa, joissa suurin aika valveilla olosta vietetään. Asukkaat viettävät mielellään aikaansa muiden seurassa oleskelutiloissa, joissa on heidän mukaansa pehmeitä nojatuoleja. Dementiayksiköt oli jaettu kahteen osastoon, jotka olivat yhteydessä toisiinsa. Yhdessä yksiköissä oli noin 23-27 asukasta. D1 -osaston Poutapilvi oli vaikeasti dementiaoireisten kuuden hengen asuinyksikkö. Tunnelma osastolla oli rauhallinen verrattuna osaston toiseen puoleen, jossa asuu 21 henkilöä. Osaston F1 takkahuone oli vierailujen ajan valaisematon ja asukkaat kulkivat tilan ohi huomaamatta sitä. Tila oli rauhallinen ja viihtyisä, ja se pystytään muuttamaan houkuttelevammaksi lisäämällä valaistusta ja saattamalla se paremmin näkyväksi esimerkiksi jonkin käytävällä olevan maamerkin avulla. Varsinainen oleskelutila oli rauhaton läpikulkutila, jossa TV oli vierailun ajan päällä. Osa asukkaista kuitenkin viihtyi tilassa ja seurasi hoitohenkilökunnan ja asukkaiden virtaa. myös vahvistaa asukkaiden vuorokausirytmiä. Valaistuksen muunneltavuus voidaan säätää toimimaan automaattisesti vuorokaudenajan mukaan tai muunneltavuus voidaan toteuttaa ennalta määriteltyjä valaistustilanteiden avulla. Myös ulkoalueen luonnon valoon reagoivaa valaistusta on kehitetty. Dementiaoireisten hahmotuskyky on heikentynyt ja riittävällä valaistuksella sekä sisustuksen värikontrasteilla voidaan auttaa asukkaita hahmottamaan ympäristöä. Yhteistiloihin sijoitetaan tauluja, kuvia ja esineitä, joita asukkaat voivat vapaasti katsella, kosketella ja halutessaan viedä lainaksi omaan huoneeseensa. Oleskelutilojen tulee sijaita asuinhuoneiden läheisyydessä, siten että ne löytyvät helposti. Avoin pohjaratkaisu, jossa asuinhuoneet ryhmittyvät yhteistilan ympärille lisää asukkaiden kokemaa tilanhallintaa. Suuremmissa yksiköissä oleskelutilat voidaan sijoittaa käytävien varrelle ja päätyihin. Erilliset oleskelutilat tai -nurkkaukset voidaan erottaa käytävätilasta lattiamateriaalin tai värityksen avulla. Valaistuksen ja maamerkkien avulla asukkaita ohjataan näihin tiloihin, joissa asukkaille tarjotaan pienryhmätoimintaa ja joissa asukkailla on mahdollisuus osallistua myös passiivisesti tarkkailemalla muiden toimintaa. Käytävästä pitäisi kehittää kohtaamispaikka, jonka varrelle toimintapisteet sijoitetaan. Levottomat asukkaat saattavat vaellella myös yöaikaan ja valaistusta muuntelemalla voidaan asukkaille viestittää vuorokaudenajan vaihteluista. Kuva 14. Takkahuone, osasto F1 Kuva 15. Pehmeitä nojatuoleja, oleskelutila, osasto F1 32