INNOVAATIOTOIMINNAN RAHOITUS

Samankaltaiset tiedostot
Yrityskaupan rahoitus. Asiakasvastuullinen johtaja Mikko Harju

OULUTECH OY YRITYSHAUTOMO 1(14) KYSYMYKSIÄ LIIKETOIMINTASUUNNITELMAN TEKIJÄLLE. Yritys: Tekijä:

Tekes riskirahoittajana -

YRITYKSEN PERUSTAMINEN

WWW-osoite Virallinen sähköpostiosoite Emoyhtiön konsernin nimi Yksikön nimi. Diaari 340/31/2016

WWW-osoite Virallinen sähköpostiosoite Emoyhtiön konsernin nimi Yksikön nimi. Diaari /0/2014

YRITTÄJYYSINFO torstai Auvo Turpeinen

Mikä on Keksintösäätiö? Perustiedot.

Suomen innovaatiorahoitus cleantechin kannalta. Mika Lautanala

Yrittäjä on menestyvä pelaaja, mutta tarvitsee tuekseen hyvät valmentajat ja huoltajat

Startti, kasvu tai toimivan ostaminen miten rahoitan?

Finnvera yrityskauppojen ja omistusjärjestelyjen rahoittajana Vesa Mäkinen

Ideasta innovaatioksi. Panu Kuosmanen Aalto-yliopisto, Innovaatiopalvelut

Pankki yritysten kumppanina. Kari Kolomainen

Pääomasijoittaja Oulussa

Tekesin palvelut kansainvälistyvälle yritykselle

LIIKETOIMINTASUUNNITELMAN LAATIMINEN EE045. Yhteenveto suunnitelman tekemisestä

Finnvera yrityskauppojen ja omistusjärjestelyjen rahoittajana. Aluejohtaja Juha Ketola

Tekesin rahoitus startup-yrityksille

Tekesin yritysrahoituspalvelut

Yrittäjä on menestyvä pelaaja, mutta tarvitsee tuekseen hyvät valmentajat ja huoltajat

Tekes on innovaatiorahoittaja, joka kannustaa yrityksiä haasteelliseen tutkimus- ja kehitystoimintaan

Tekesin palvelut ja rahoituksen edellytykset. Riskienhallinnan PK-lähtö Varkaudessa Harri Kivelä

Wise Money for Startups

Tutkimusideoista uutta tietoa ja liiketoimintaa Turvallisuus-ohjelman hakuinfo

Innovaatioseteli INNOVAATIO-OSAAMISTA YRITYKSEESI.

Tekes on innovaatiorahoittaja

WWW-osoite Virallinen sähköpostiosoite Emoyhtiön konsernin nimi Yksikön nimi Kunta. Diaari /0/2014

kansainväliseen liiketoimintaan #

Pääomasijoitukset. Matkailuyritysten rahoitus- yritystilaisuudet

WWW-osoite Virallinen sähköpostiosoite Emoyhtiön konsernin nimi Yksikön nimi Kunta. Diaari /0/2014

OBN UUDEN INNOVAATION KAUPALLISTAMINEN - PIENEN JA SUUREN TOIMIJAN KUMPPANUUS. Mikko Pesonen

Pk-instrumentti: Mitä komissio haluaa? Elina Holmberg EUTI, Tekes

Innovaatioseteli / Tempo INNOVAATIO-OSAAMISTA YRITYKSEESI NOPEASTI MARKKINOILLE.

1. YRITYSTEN OSUUDET ERI TOIMIALOILLA

1. YRITYSTEN OSUUDET ERI TOIMIALOILLA

1. YRITYSTEN OSUUDET ERI TOIMIALOILLA

Finnvera. Rahoitusratkaisuja suomalaisyritysten kasvuun ja kansainvälistymiseen. Aura Jyrki Isotalo

1. YRITYSTEN OSUUDET ERI TOIMIALOILLA

1. YRITYSTEN OSUUDET ERI TOIMIALOILLA

HALLITUN KASVUN SALAISUUS. JOUKO HAVUNEN Vaasa

Kansainvälisen kasvun suunnittelu

Kokonaan uusi rahoitusmuoto nuorelle yritykselle, joka on. kasvuhakuinen, innovatiivinen ja pyrkii kansainvälisille markkinoille nopeasti.

Yrityskaupan rahoitukseen on tarjolla ratkaisuja. rahoituspäällikkö Johanna Reinikainen

Miten hakemus ja projektisuunnitelma laaditaan?

Business Finlandin rahoituspalvelut yrityksille. Juha Pulkkinen Oulu,

Tekes Muotoilun rahoittaja. Risto Lustila Oulu,

Tekes ja PIMA kokeiluhankepalvelut. BIOCONNECT- seminaari Tuomas Lehtinen

KIRA-klusteri osaamis- ja innovaatiojärjestelmän haaste tai ongelma?

Keksijän muistilista auttaa sinua jäsentämään keksintöäsi ja muistuttaa asioista, joita on hyvä selvittää.

Tekesin rahoitus nuorille yrityksille. Jaana Rantanen

Tekes on innovaatiorahoittaja

Tekesin rahoitus yrityksille

Tekesin palvelut ja kansainvälisen kasvun rahoitus. Team Finland - Yhdessä maailmalle Jyväskylä Pauli Noronen, Tekes

Tekes Muotoilun rahoittaja. Antti Salminen Maria 0-1,

Raha ei ratkaise mutta siitä voi olla apua

Team Finland kansainvälisen kasvun tukena

Teemaklinikka Ekologisuus liiketoiminnan kasvun edistäjänä Scandic Oulu Oulu

BUSINESS FINLANDIN RAHOITUSPALVELUT YRITYKSILLE Harri Kivelä Iisalmi

TekesTalk: Fiiliksestä fyrkkaa, Liideri ja BioIT - ohjelmat esillä Kuopiossa

UNIFUND JYVÄSKYLÄ OY:N SIJOITUSSTRATEGIA

WWW-osoite Virallinen sähköpostiosoite Emoyhtiön konsernin nimi Yksikön nimi. Diaari /0/2014

Hakeminen käytännössä: osallistujaportaali ja hakemuksen kirjoittaminen Elina Holmberg Infotilaisuus

Pankki yrittäjän kumppanina yrityskaupassa

Elintarvikealalle strategisen huippuosaamisen keskittymä MIKSI, MITEN JA MILLAINEN? Elintarvike-ja ravitsemusohjelma ERA Anu Harkki

Alkavan yrityksen talousasiat - Teemaklinikka Technopolis Oulu

Tämä on Finnvera. Imatra Markku Liira

BUSINESS FINLANDIN RAHOITUSPALVELUT YRITYKSILLE 2018

Tekesin (Business Finland) rahoituspalvelut yrityksille 2018 #

Yrityskaupan rahoitukseen on tarjolla ratkaisuja. Hannu Puhakka

Tuoteväylästä tukea keksinnön kehittämiseen. Oma Yritys14 -tietoisku Pekka Rantala

Tekes innovaatiorahoittajana. Johtaja Reijo Kangas Tekes

Hakuprosessi ja hyvä hakemus. Elina Holmberg Infotilaisuus

Yritysrahoituskysely 2012: tietoisku

Finnvera yrityskauppojen ja omistusjärjestelyjen rahoittajana

Tekesin yritysrahoituspalvelut v Jari Peltoniemi / syksy 2017

WWW-osoite Virallinen sähköpostiosoite Emoyhtiön konsernin nimi Yksikön nimi. Diaari /0/2014

Tekesin rahoituspalvelut yrityksille 2017 #

MIKKO JÄÄSKELÄINEN Yrityksen arvo. Tuotantotalous 1 /

Alkavan yrityksen talousasiat - Teemaklinikka Scandic Kajanus Kajaani

Toivo Koski Liiketoiminnan käynnistäminen, liiketoiminnan suunnittelu ja taloudelliset laskelmat

Omistusjärjestelyjen rahoitus Satu Mäkelä

Sosiaali- ja terveyspalvelut. Innovaatiot sosiaali- ja terveyspalvelujärjestelmässä Vuosiseminaari

Yritysrahoituskysely 2012 SUOMEN PANKKI FINLANDS BANK BANK OF FINLAND

Yrittäjyys- ja työelämäpäivä

YRITYSRAHOITUSPALVELUT LIEDON SÄÄSTÖPANKKI Juha Kiviluoma

Rahoitusta yritystoiminnan

Arvoverkkojen kehittämisen rahoitus

EVE Business Breakfast Finlandia-talo. Martti Korkiakoski Tekes

Kuinka pääomasijoittaja toimii? Millaiset yritykset voivat olla pääomasijoituksen kohteena?

Groove-rahoitushaku julkisille tutkimusorganisaatioille

Onko sinun ideasi seuraava menestystarina? Pyydä asiantuntija-arvio alueesi Tuoteväylä-tiimistä

Projektikehitys ja julkinen rahoitus! Maksimoi yrityksesi arvostus!

Omistajanvaihdoksen rahoitus

Market Expander & QUUM analyysi

Tekesin palvelut teollisuudelle

Finnvera yrityskauppojen ja omistusjärjestelyjen rahoittajana. Aluejohtaja Juha Ketola

YRITYSKOHTAINEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA + KÄYTÄNNÖN TOIMENPITEET YRITYKSEN MYYNNIN JA MARKKINOINNIN EDISTÄMISEKSI

Innovatiiviset julkiset hankinnat yritysten mahdollisuudet uuteen liiketoimintaan. Tuomas Lehtinen HSY Älykäs Vesi

Finnvera yritysjärjestelyjen rahoittajana. Aluejohtaja Kari Hytönen Hallituspartnerit Rovaniemi

Transkriptio:

INNOVAATIOTOIMINNAN RAHOITUS Mistä rahoitusta Pekka Kantola Mitä on oltava kunnossa, Mikko Pesonen

MISTÄ RAHOITUSTA RAHOITUS KOOSTUU MONISTA PALASISTA Oma rahoitus Raha, selkänahka, harvemmin apportti Yksityiset pääomasijoitukset Rahoituskriteerit voidaan neuvotella tapauskohtaisesti. Myös vakuudet sovittavissa. Esim. Businessenkelit, epäsymmetriset omistajien lisäsijoitukset, avainhenkilöiden sijoitukset. Avustukset (julkinen rahoitus) Tyypillisesti: vähintään yksi tilikausi takana, ei verovelkaa tai laiminlyöntejä yhteiskunnallisissa velvoitteissa, omarahoitusosuus voidaan suorittaa, jne. Pääomalainat julkisilta rahoittajilta (TKI-lainat, kansainvälistymislainat jne.). Vieraan pääoman (pankki)lainat (myös julkisten rahoittajien takaukset). Pääomasijoitukset Listautuminen (IPO) Tällöin ollaan pitkällä Crowdfunding Asiakas / yhteistyökumppani RAHOITUSKELPOISUUS

MISTÄ RAHOITUSTA MILLAINEN YRITYS KIINNOSTAA PÄÄOMASIJOITTAJAA Tuote kunnossa Onko yrityksellä hyvä tuote ja/tai palvelu, jolla on perusteltavissa oleva, selkeä kilpailuetu ja / tai muita hyviä myyntiargumentteja? Ratkaisu miten suojaudutaan kilpailulta IPR vs. Partneri Markkinoille sopiva Voidaanko tuote tuoda markkinoille sellaisenaan tai pienillä muutoksilla Voidaanko soveltaa eri markkinoilla erilaisia liiketoiminta- ja ansaintalogiikkoja Skaalaetuja hyödyntävä Hyvin johdettu, strategisesti pätevä, aikaansaapa, verkottunut, realistinen Varteenotettava & Uskottava Omistusrakenteeltaan järkevä KASVUTAVOITTEET & KASVUKYKY

MISTÄ RAHOITUSTA SISÄINEN VALMISTELU ON TÄRKEÄÄ Rahoitustarpeen arviointi Määrä, mihin pääoma aiotaan käyttää, millä aikajänteellä, jne Yrityksen Tarinan / markkinointimateriaalin rakentaminen Pitsausmateriaali Yrityksen normaali markkinointi Tarpeelliset päätökset / valtuutukset Sijoittajien kontaktointi / neuvotteluvaltuudet ja -rajat Taloudellinen ja juridinen apu Yhtiön sijoituskelpoisuus - Vendor Due Diligence Toiminnan byrokratisointi KASVUTAVOITTEET & KASVUKYKY

INNOVAATION /IDEAN OMISTAJAN TIEDOT Työkokemus, koulutus, ikä Yhteystiedot Tilanne tällä hetkellä (yrittäjänä, töissä toisen palveluksessa, työttömänä, ) Mikä on aikataulu kaupallistamisen / yrityksen perustamisen suhteen Osaaminen / vahvuudet / heikkoudet suhteessa yritysideaan Henkilökohtaiset tavoitteet ja reunaehdot kaupallistamisen, mahdollisen yrittäjyyden suhteen (esimerkiksi taloudellinen panostus, ajankäyttö kaupallistamiseen, proton tekemiseen, )

KUVAUS INNOVAATIOSTA, TUOTE-, PALVELU- JA YRITYSIDEASTA Idean nimi Mistä tuote tai palvelu koostuu Modulit, versiot, osa-alueet, Minkä ongelman idea ratkaisee ja miten Mihin muihin asiakkaan ongelmanratkaisuihin / tuotteisiin tuote liittyy Onko kyseessä irrallinen tuote yksittäistarpeeseen, vai tuote, jolla on asiakkaan kannalta paljon kytköksiä muihin tuotteisiin, käyttötilanteisiin, tarpeisiin, Ketkä ovat asiakkaita Mitkä ovat markkinat (koko, potentiaali, kilpailu, ) Mitä uutta ja/tai parempaa idea tarjoaa suhteessa kilpaileviin ratkaisuihin

MITEN INNOVAATIO ON SUUNNITELTU KAUPALLISTETTAVAKSI Idean omistajan / omistajien toimesta Toisen yrityksen toimesta Patentoimalla, lisensoimalla Jollain muulla tavalla Menemällä kaupallistajalle töihin Ei vielä mitään käsitystä Konsultti kertoo

MITEN IDEALLA TEHDÄÄN RAHAA / SKAALATTAVUUS Liiketoimintalogiikka Ansaintalogiikka Miten idea on skaalattavissa suuremmaksi Kansainvälinen potentiaali / Suomen markkinoiden potentiaali Kaupallistamisen käytännön järjestäminen

MITÄ IDEAN KEHITTÄMISESSÄ ON TÄHÄN MENNESSÄ TEHTY Onko idea vielä idea-asteella vai onko tehty jo konkreettisia suunnitelmia, millaisia suunnitelmia KENEN KANSSA IDEASTA ON KESKUSTELTU Mitä tahoja ko. henkilöt edustavat. Tutut, kollegat, julkiset liiketoiminnan kehittäjät, kuten Uusyrityskeskus, hautomot, kunnallinen elinkeinokehittäjä, Tekes, Onko ideasta keskusteltu potentiaalisten asiakkaiden ja kumppanien kanssa Millaista palautetta idea on saanut Miten ideaa aitoaan muuttaa saadun palautteen perusteella

TARVITTAVAT KEHITTÄMISTOIMENPITEET Millaista analyysiä, selvityksiä ja kehittämistä idea vielä tarvitsee ennen varsinaista kaupallistamista tai yrityksen perustamista Millaista neuvontaa idean omistaja / omistajat kehitystyössä tarvitsee Mitä kehitystyötä idean omista ja itse pystyy tekemään Paljonko resursseja idean omistaja voi panostaa kehittämistoimenpiteisiin (aikaa, rahaa, ) Yms.

JOIN OUR TEAM WE ARE LOOKING FOR PARTNERS, INVESTORS AND NEW CUSTOMER SEGMENTS. CONTACT NOW.