Mistä vuosi 2016 oikeasti muistetaan Evil Kermit Kun eläkeikäisinä muistelemme vuotta 2016, mitä tuleekaan mieleemme? Mitkä trendit syntyivät ja ehkä kuolivatkin tänä vuonna? Käymme läpi kohta loppuvan vuoden merkittävimmät tapahtumat. UUTISIA JA TAPAHTUMIA 5.1. Suomi voitti nuorten jääkiekon MM-kilpailut. 10.1. David Bowie, englantilainen laulaja, lauluntekijä ja näyttelijä kuoli. 14.1. Alan Rickman, englantilainen näyttelijä ja ohjaaja, kuoli.
11.2. Taylor Swiftin, Kim Kardashianin ja Kanye Westin välinen draama alkoi, kun eräässä kappaleessaan Kanye lauloi epäkunnioittavasti Taylorista. Ensin luultiin, että Taylor ei tiennyt asiasta mitään, mutta Kimin jaettua tallennetun puhelinsoiton Taylorin ja Kanyen välillä paljastui, että Taylor oli salaillut faktoja. Tapahtumat aiheuttivat suuren mediakohun. 28.2. Leonardo DiCaprio voitti vihdoin Oscarin. 21.4. Prince, amerikkalainen laulaja-lauluntekijä, kuoli. 14.7. Ainakin 86 ihmistä kuoli kuorma-auton ajettua väkijoukkoon Ranskan Nizzassa. 30.7. J. K. Rowlingin näytelmä Harry Potter and the Cursed Child sai ensi-iltansa Lontoossa. 8.11. Donald Trump valittiin presidentiksi Yhdysvaltain presidentinvaalissa. Trumpin valinta ja Hillary Clintonin tappio aiheutti useissa USA:n kaupungeissa monipäiväisiä mellakoinniksi yltyneitä mielenosoituksia. 3.12. Nico Rosberg voitti Formula 1 -kauden ja ilmoitti lopettavansa F1-uransa. 19.12. Berliinissä väkijoukkoon tehdyssä terrori-iskussa ainakin 12 ihmistä sai surmansa. 25.12. George Michael, kreikkalais-brittiläinen poplaulaja ja lauluntekijä, kuoli. Tunnetaan varsinkin Careless Whisper - kappaleesta. 27.12. Carrie Fisher, yhdysvaltalainen näyttelijä, käsikirjoittaja ja kirjailija, kuoli. MEEMIT Damn Daniel Twitteriin 15.2 postattu 30 sekunnin video, jossa Danielin ystävä Josh kommentoi Danielin asuja ja valkoisia
Vansseja. Dat boi 3.4. eräs meemisivusto Facebookissa postasi kuvan vihreästä sammakosta polkemassa yksipyöräisellä otsikolla here comes dat boi!!!!! / o shit waddup! Harambe 28.5. klo 16.00 17-vuotias gorilla Harambe ammuttiin kuoliaaksi Cincinnatin eläintarhassa työntekijän toimesta, koska pieni lapsi oli joutunut sen aitaukseen. Kukaan ei oikeastaan osaa selittää miten Harambesta tuli kuuluisa meemi, mutta niin tapahtui. Evil Kermit 6.11. Twitter käyttäjä @aaannnnyyyyaaaa twiittasi screenshotin Kermitistä vierellään paha versio itsestään. Kuva otsikoidaan aina niin, että oikea Kermit sanoo ensin jotain järkevää, kuten Tälle on varmasti looginen selitys johon paha Kermit vastaa negatiivisesti, esimerkiksi Ylireagoi! Kymmenessä päivässä postauksella oli jo 31,800 tykkäystä ja 22,500 jakoa. Bee movie 22.10. tubettaja wankerflaps postasi videon otsikolla Bee movie but it keeps getting faster ja 17.11. tubettaja AvoidatAllCost latasi remixin otsikolla The entire bee movie but every time they say bee it gets faster. Uusi buumi oli syntynyt, ja nyt Youtubesta löytyy kyseiseen elokuvaan ja sen traileriin remixejä joka lähtöön. We are number one 2016 loppupuolella Bee movien tapaan tehtiin remixejä Lazy town -nimisen lastenohjelman laulusta we are number one Glowing 1000 Degree Knife 18.12 MrGear- niminen kanava latasi Youtubeen videon otsikolla Experiment Glowing 1000 Degree Knife Vs Coca Cola, jolla oli yhdentoista päivän päästä jo yli 61 miljoonaa katsomakertaa. Videosta on tehty monia eri versioita, joissa hehkuvalla veitsellä leikataan lukuisia asioita. Samankaltaisia trendejä ovat aiemmin olleet hydraulic press ja red hot nickel ball.
CHALLENGES Water bottle flip Toukokuun lopulla 18-vuotias Mike Senatore räjäytti internetin tekemällä koulunsa talent-kilpailussa täydellisen water bottle flipin eli heitti vesipullon ilmaan niin, että pullo pyörähti kerran pystyakselinsa ympäri ja laskeutui pöydälle pystyasentoon. Video synnytti buumin, ja pian ihmiset latasivat nettiin omia heittovideoitaan. 100 layers challenge 21.7. tubettaja Jenna Marbles jakoi videon nimelta Ultimate 100 coats of Things Video. Videolla hän laittaa muun muassa 100 kerrosta huulipunaa, hiuslakkaa ja meikkivoidetta. Pian varsinkin meikkivideoihin erikoistuneet tubettajat tekivät omia videoitaan, mutta videoita löytyy myös esimerkiksi aiheella 100 kerrosta vaatteita. Mannequin challenge Internetvideotrendi jossa ihmiset pysyvät jähmettyneinä toiminnassa kuin mannekiinit, samalla kun liikkuva kamera kuvaa heitä. Taustalla soi yleensä Black Beatles Rea Sremmurdilta. Trendin aloittivat opiskelijat Floridassa 12.10. ELOKUVAT 12.2. Deadpool 24.2. Zootropolis 1.8. Suicide squad 23.11. Ihmeotukset ja niiden olinpaikat 14.12. Rogue One: A Star Wars Story KAPPALEET PILLOWTALK Zayn I Took A Pill In Ibiza (Seeb remix) Mike Posner Ariana Grande Dangerous Woman
Heathens Twenty One Pilots This Is What You Came For Calvin Harris ft. Rihanna Sing Me To Sleep Alan Walker Karma Alma Ain t My Fault Zara Larsson Starboy Weeknd SUOMALAISET KAPPALEET Juha88 Vilma Alina ft. Teflon Brothers Leijonakuningas Ellinoora Mikael Gabriel Helium Pyydä multa anteeks kunnolla Antti Tuisku Söpö Hank Solo Kohta sataa Pete Parkkonen Mielipiteitä herättävä Suicide Squad gurmee vai karmee? Suicide Squad on viime aikoina herättänyt paljon puhetta sekä eroavia mielipiteitä. Elokuvan pääosissa nähdään Margot Robbie Harley Quinnin roolissa, Jared Leto Jokerina, Will Smith Deadshottina, Cara Delevigne Lumoojattarena. Jai Courtney nähdään esittämässä Kapteeni Bumerangia, Adewale Akinnuoye-
Agbaje Killer Crocoa, Jay Hernandez Diablona sekä Viola Davis Amanda Walleria. Näyttelijäsuoritukset vaihtelivat kehnosta odotukset ylittävään Erityisesti Jared Leton selviytyminen Jokerin roolista on aiheuttanut paljon kiistaa. Heath Ledger esitti todella vaikuttavasti Jokeria elokuvassa The Dark Knight, näyttäen Jokerin anarkistisena ja kaaosta viljelevänä nerona. Suicide Squad- elokuvassa nähtävä Jared Leto tuo Jokeria esiin enemmänkin rikollisjärjestön johtajana. Kaikkiin tämä raikas mafiatyylinen kuvaus ei kuitenkaan iskenyt. Myös paljon keskustelua herättänyt aihe on Harley Quinnin ja Jokerin välinen suhde. Elokuvassa Harley ja Jokeri ovat pariskunta, ja kun Harley joutuu vankilaan Jokeri lähtee pelastamaan häntä. Kun heidän suhdettaan verrataan alkuperäisissä sarjakuvissa ja tv-sarjoissa esiintyvään suhteeseen, ne eroavat suuresti. Harley suhtautui alkuperäisissä tuotannoissa Jokeriin pakkomielteisesti ja oli täysin tämän armoilla. Jared Leto tuo Jokerin esiin enemmänkin rikollisjärjestön johtajana Jokeri käytti häntä vain hyväkseen ja kun Harley osoittautui ärsyttäväksi tai turhaksi, Jokeri heitti tämän ikkunasta ulos. Kun tätä vertaa elokuvan hellyyttävään sekopäiseen pariskuntaan, muutos on liian suuri. Toki se antaa pariskunnille yhteisen asuidean seuraavalle Halloweenille, mutta todellisuudessa se pilaa hahmojen suhteen ja vääristää niiden persoonaa alkuperäisen tuotannon kannalta. Will Smith kuitenkin suoriutui Deathshotin roolista loistavasti. Hän sai vangittua hahmon luonteen uskottavasti. Muut hahmot jäivät taustalle, eikä heidän tarinaansa kerrottu tarpeeksi, jotta he olisivat olleet juonen kannalta oleellisia. Batmanin lisäys elokuvaan toi yhtenäisyyttä muiden leffojen välille.
Keskiverron juonen pelastivat erikoistehosteet Elokuva rakenteeltaan oli kohtalainen, rytmitys huono ja leikkaukset välillä sekavia. Toisaalta värimaailma oli miellyttävä ja neon-värit olivat mukava lisä. Jokaisessa toimintapohjaisessa leffassa pitää olla taustalla hyvä soundtrack, joka tukee kohtauksia ja tuo eeppisyyttä klassisella rockilla ja vanhoilla klassikoilla. Toimintakohtaukset olivat hyvin suunniteltuja, eikä väkivallalla mässäilty liikaa. Lisäksi on aina plussaa kun toimintaan on saatu yhdistettyä huumoria. Elokuvan loppua kohti edetessä juoni hiipui, mutta tällä kertaa ei saatu nähdä perinteistä lopetusta, jossa kaikki elävät elämänsä onnellisina loppuun asti. Vaikka elokuva huijaa katsojia ja itse hahmoja luulemaan olevansa oikeasti hyvien puolella ja se tuo pahiksista tahallaan esiin inhimilliset ja hyvät puolet, elokuvan lopetus muistuttaa, ettei kuitenkaan niin ole. Lapsuuden kirjava kalakaarti taas valkokankaalla En koskaan ajatellut liikuttuvani kalojen ja muiden merenelävien välisistä suhteista ja tunteista, mutta näköjään sekin päivä koitti. Doria etsimässä (Finding Dory) on Pixarin uusi paljon kohuttu animaatio-elokuva, joka sai ensi-iltansa Suomessa 26.8.2016. Elokuvan nimi kuitenkin saattaa viedä hieman harhaan. Pääetsittävänä ei nimittäin ole Dori, vaan hänen vanhempansa, joiden olemassaolon Dori yhtenä päivänä muistaa. Dori ei tunne itseään enää kokonaiseksi ja lähtee kaipuun vauhdittamana
matkaamaan pitkin valtamerta tuttujen klovnikalojen Marlinin ja Nemon kanssa. Matkan aikana katsojalle luonnollisesti esitellään liuta uusia tuttavuuksia. Niistä itselleni ylivoimaisesti parhaiten jäi mieleen väriä vaihtava mustekala Hank, joka on erittäin ristiriitainen persoona, jolla on synkkä menneisyys. Itse olisin halunnut kuulla Hankin historiasta enemmän, mutta hahmon tausta jätettiin kutkuttavasti pimentoon. Elokuvan edetessä Dorin ja hänen ystäviensä on kohdattava pelkonsa, opittava avaamaan mielensä uusille ajattelutavoille ja opittava elämään hetkessä. itselleni ylivoimaisesti parhaiten jäi mieleen väriä vaihtava mustekala Hank, joka on erittäin ristiriitainen persoona, jolla on synkkä menneisyys. Elokuvan aikana seikkaillaan enimmäkseen Kalifornian rannikolla olevassa kalojen kuntoutuslaitoksessa ja sen karanteenissa. Vaikka paikkojen vaihtuvuus ei olekaan huima, löytyy pieneltäkin alueelta aina uusia ulottuvuuksia. Elokuva on mukavan vauhdikas alusta asti, eikä juoni missään vaiheessa jää paikoilleen. Vaikka loppuratkaisu saattaa vaikuttaa ennalta-arvattavalta, tulee kuitenkin kohtia, joissa lopputuloksesta ei olekaan aivan varma. Juoneen on hyvin saatu niin nopeita kohtauksia kuin myös syvällistä pohdintaa. Vaalittiin vanhaa, mutta raikkaalla otteella Elokuvassa on suhteellisen paljon viittauksia Nemoa etsimässä -elokuvaan, joten elokuvasta saa parhaiten kaiken irti katsomalla ensin sen edeltäjän. Silloin esimerkiksi ymmärtää paremmin sen, miksi Marlin edes suostui järkevänä kalana lähtemään vaaralliselle matkalle. Elokuvassa on myös muutama samanlainen kohtaus kuin sen edeltäjässä. Se on kuitenkin suurin piirtein onnistunut välttämään vanhojen ideoiden kierrättämisen. Lopun herkkä kohtaus saattaa saada herkemmille tipan linssiin, mutta 3D:nä katsottaessa ei lasien takaa onneksi vesiputouksia erota.
Lopun herkkä kohtaus saattaa saada herkemmille tipan linssiin, mutta 3D:nä katsottaessa ei lasien takaa onneksi vesiputouksia erota. Elokuva on kaunis kokemus niin teknisesti kuin myös sisällöllisesti. Suomalaiset äänet onnistuvat loistavasti ja leffa on viihdyttävä katsojan iästä riippumatta. Tosin, jos käyttäytyy kuin vieressäni istunut perheenisä, jonka kiinnostus pysyi enemmän kännykän käytössä kuin elokuvan seuraamisessa, jäävät juonen tärkeät teemaat ymmärtämättä Whatsappin laulaessa. (Vanhemmat, jos teini selviää ilman somea kahden tunnin ajan, pärjäätte tekin!) Liikuttava tai ei niin liikuttava rakkaustarina Minulla oli sataseitsemäntoista päivää aikaa vakuuttaa Will Traynor siitä, että hänen kannatti elää. Jojo Moyesin Kerro minulle jotain hyvää (2015 Gummerus) on sydäntä särkevä rakkaustarina, joka ei tuota pettymystä romantiikan ystävälle. Kirja käsittelee taitavasti yhteiskunnan moraalisia kysymyksiä ja kykyä sopeutua vastoinkäymisiä kohdatessa. 26-vuotias Louisa Clark asuu vanhempiensa kanssa eikä uskalla kurkistaa ulos omalta mukavuusalueeltaan. Menetettyään mukavan työnsä kahvilassa hän joutuu perheen taloudellisesti epävakaan tilanteen vuoksi etsimään uuden työn. Työ neliraajahalvaantuneen ja ärtyisän Will Traynorin omahoitajana pakottaa Louisan kyseenalaistamaan koko entisen
elämäntyylinsä. Will Traynor, entinen extreme-urheilija, bisnesmies ja naistennaurattaja, rakasti elämäänsä ennen kohtalokasta onnettomuutta. Nyt hänen päivänsä kuluvat tyhjin katsein pyörätuolissa. Häntä ärsyttää Louisan tapa heittää elämä hukkaan, vaikka koko maailma olisi hänelle avoinna. Williä ärsyttää Louisan tapa heittää elämä hukkaan, vaikka koko maailma olisi hänelle avoinna. Louisan työtehtäviin kuuluu suurimmaksi osaksi Willin piristäminen, mikä osoittautuukin ajateltua hankalammaksi. Nämä kaksi ovat kuin yö ja päivä, ja Louisa on Willin jatkuvan piikittelyn kohteena. Louisa on jo lähellä lopettaa puolen vuoden määräaikaistyönsä, kunnes yhteys alkaakin syntyä. Rakkauden roihahtaminen ei ehkä yllätä ketään. Kevyttä ja raskasta, rakastavaa ja raastavaa Kirjaa ei malta laskea kädestään sen aloitettuaan, vaikka mitäänsanomaton suomennos kirjan nimestä herättääkin ennakkoluuloja. Lukiessa ei välty itkulta eikä naurulta. Kirja on höystetty juuri sopivalla määrällä huumoria, rakkautta ja yhteiskunnallista pohdintaa. Kirjassa paikoittain esiintyvä Louisan ja hänen isosiskonsa välinen kinastelu kuulosti kotoisan tutulta, ja Clarkin perheen keskinäinen kommunikointi herätti naurahduksia. Vaikeasta aiheestaan huolimatta Moyes on onnistunut löytämään sopivan tasapainon kepeyden ja raskaan aiheen välille. Juonen eteneminen ei silti aina ollut sutjakkaa vaan paikoittain tökkivää. Kirjassa käsiteltiin hienosti vaikeita moraalisia kysymyksiä, toisin kuin romaanin pohjalta tehdyssä elokuvassa, jossa tällainen synkistely oli suurimmaksi osaksi jätetty pois. Perheen sisäiset ongelmat oli myös häivytetty, mikä oli pienoinen pettymys, ja myös loppuratkaisusta oli tehty helpommin käsiteltävä. Näin ollen katsojalle jäi elokuvasta
kevyempi mieli kuin kirjan alkuperäinen juoni olisi antanut olettaa. Elokuvan tunnelma oli lämpimän mukaansa tempaava eikä edes karkkien puuttumista ehtinyt huomata kyyneleiden valuessa poskia pitkin. Moyes itse on toiminut elokuvan käsikirjoittajana, joten elokuva on ainakin kirjailijan toiveiden mukainen. Lukiessa ei välty itkulta eikä naurulta. Pääosanäyttelijöiden kemiat kohtaavat Elokuvassa Louisaa näyttelevän Emily Clarken ja Williä näyttelevän Sam Claflinin välillä lentelee selvästi kipinöitä, eikä romantiikassa ole säästelty. Näyttelijöiden upeat roolisuoritukset herättävät tarinan henkiin, ja esimerkiksi Louisan ja Willin välillä oleva sarkasmin sävyttämä huumori korostuu. Aurinkoisen Louisan vaatetyyli piristää katsojia suuresti, ja myös pelkästään silmiinpistävän komean Claflinin tuijottelu käy hyvästä viihteestä. Sekä kirja että elokuva tuovat mukavaa piristystä pimeneviin syysiltoihin. Jos loppuratkaisu ei tyydytä, kirjasta on julkaistu myös jatko-osa Jos olisit tässä, joka on myös ehdottomasti lukemisen arvoinen. Eurooppa yhdessä hyvän musiikin äärellä Kun ruotsalainen Måns Zelmerlöw nappasi2015 kotimaalleen kuudennen euroviisuvoiton tiedettiin jo, että seuraavat viisut tulisivat olemaan upeat. Ja sitä ne olivat, sillä ruotsalaiset ovat nimittäin Euroviisujen suurimpia faneja. Koko kilpailun järjestely oli moitteetonta ja kaikki
paikallaolijat olivat tunteella mukana tapahtumassa. Selostajina toimivat Zelmerlöw sekä ruotsalainen koomikko ja tv-persoona Petra Mede, joka juonsi myös vuoden 2013 Euroviisut yksin Malmössä. Zelmerlöw ja Mede esittivät ennen äänestyksen alkua yhdessä kappaleen Love Love, Peace Peace, jonka aikana lavalla esiintyi edellisten vuosien esiintyjiä esimerkiksi viuluhurmuri Alexander Rybak, ruotsalainen Loreen ja kaikkien tuntema Lordi. Osallistujamaita oli tänä vuonna 42, joihin kuului muun muassa Australia, joka sai viime vuonna osallistua liitännäisjäsenenä Euroviisujen 50-vuotisjuhlien vuoksi. Vuoden 2015 kilpailujen jälkeen Euroopan yleisradiounioni EBU antoi Australialle luvan osallistua jatkossakin, vaikkei se kuulukaan Eurooppaan. Viime vuodesta poiketen Australia joutui tosin muiden tavoin kilpailemaan myös semifinaaleissa. Finaaliin selvisi 26 maata, joista kuusi suurimmat rahoittajamaat Italia, Saksa, UK, Ranska ja Espanja sekä edellisen vuoden voittaja Ruotsi sai automaattisesti finaalipaikan. Tämän vuoden kilpailussa esiteltiin ja käytettiin uutta pisteytysjärjestelmää, jossa kaikkien osallistumismaiden asiantuntijat valitsevat kappaleista parhaat. Tämän vuoden kilpailussa esiteltiin ja käytettiin uutta pisteytysjärjestelmää, jossa kaikkien osallistumismaiden asiantuntijat valitsevat kappaleista parhaat. Asiantuntijaäänten jälkeen näytetään puhelinäänet; vähiten saaneet ensimmäisenä, jotta kilpailun voittaja selviäisi vasta loppupuolella ja jännitys säilyisi. Tänä vuonna kappaleiden taso oli yllättävän hyvä, mutta voittajan kappale ei mielestäni ollut paras. Ukrainan Jamala lauloi sukunsa tarinan siitä, kuinka Stalin tapatti Krimin tataareja vuonna 1944, mistä myös kappaleen nimi 1944. Voitto lankesi Jamalalle suurilta osin maailmanpoliittisen tilanteen vuoksi. Toisaalta politiikka on aina ollut ja tulee olemaan suuri osa Euroviisuja. Eniten puhelinääniä nappasi Venäjän
Sergey Lazarev kappaleella You Are the Only One, joka tosin menetti monen valtion asiantuntijoiden pisteet Ukrainalle tai muille vanhoille itäblokin valtioille. Eniten asiantuntijaääniä sai Australia, joka kipusi kilpailun toiselle sijalle Dami Imin mahtipontisella Sound of Silencekappaleella. Tunnelma Globen-areenan permannolla oli aivan mahtava! Ennen tv-lähetystä screeneillä näytettiin edellisten vuosien kappaleita, ja aina joku fani osasi sanat ulkoa. Olin monissa kartalla, mutta kuulin myös todella monta viisuvetoa, joita en ollut ikinä kuullutkaan. En edes tiennyt, että osa kappaleista oli Euroviisuista lähtöisin. Myös koko Tukholma oli valmistautunut ja innoissaan Euroviisuista. Kävelykadut olivat täynnä viisuplakaatteja ja Tukholman keskustasta löytyi Euroviisukylä, jossa oli paljon erilaisia kojuja ja aktiviteetteja. Eurooppa tuntui unohtaneen jokaisen kriisin välillään ja nauttivan hyvästä musiikista. Yllättävää oli se, että poliittinen tilanne ei näkynyt ollenkaan paikan päällä Tukholmassa. Esimerkiksi kahtena viime vuotena Venäjän ehdokkaille buuattiin katsomosta, mistä nyt ei ollut tietoakaan. Mistään selkkauksista ei ollut pienintäkään havaintoa ja fanit olivat hyvin ystävällisiä toisilleen. Eurooppa tuntui unohtaneen jokaisen kriisin välillään ja nauttivan hyvästä musiikista. Toivottavasti tämä euroviisujen henki pysyy ensi vuonna Ukrainassa, vaikka valtio onkin suuren kriisin kourissa.
Paskapuhetta nimensä veroinen teos Jouni Hynysen uusin teos kantaa nimeä Paskapuhetta ja sitä se tosiaan onkin. Hynynen on perisuomalainen Karjalan kasvatti, joka ei sanaista arkkuaan säästele. Ja kun miehen mieltä painaa riittävän moni asia, lopputuloksena on 151 sivua räväkän suoraa analysointia ja arvostelua Suomen politiikasta, miehistä ja naisista, sosiaalisesta kanssakäymisestä ja viihdeteollisuudesta. Mukaan mahtuu myös elämänohjeita, fantasioita Jutta Urpilaisesta ja liuta kirosanoja. Toisin sanoen kirja on kannesta kanteen viihdyttävän suorapuheista ja räikeää tekstiä, jossa edetään tauotta täysillä eteenpäin. Mutta kyllä Hynynen osaa todella kirjoittaakin, ja plussaa tulee myös hyvistä kannanotoista ja huomioista, jotka on vain puettu humoristiseen asuun. Vain elämää -ohjelman tuotantoyhtiö väittää tekevänsä iloista laatuviihdettä. Tuossa väitteessä ei mene kuin kolme asiaa pieleen. Iloinen, laatu ja viihde. Jos televisiosta haluaa nähdä todellista suomalaista viihdettä, kannattaa satsata Tuuri-ohjelmaan tai esimerkiksi eduskuntatai presidenttivaalien valvojaisiin. Niistä voi nimittäin bongata sellaisen sketsihahmogallerian, että voi nauraa vedet silmissä. Kirjaa lukiessa on hyvä pitää mielessä, että täysin tosissaan ei kannata kaikkea ottaa, sillä rivopuheinen Hynynen on kuitenkin loppujen lopuksi rääväsuinen huumorimies. Kaiken varalta hän on silti liittänyt mukaan oman sähköpostiosoitteensa, mihin hän kehottaa mielensä pahottaineita lukijoita laittamaan vihaisen palautteen. Minkäänlaista juonta tai yhteneväistä aihetta teoksessa ei
siis ole, vaan paskaa puhumalla edetään kylmästi alusta loppuun saakka. Aiheet on suunnattu ehkä enemmän mieslukijoille ja tietenkin Kotiteollisuus-faneille, mutta muutamassa kohdassa huumori menee hiukan liian mauttomaksi tai tylsän junttimaiseksi. Onneksi kakkavitsejä ei ole kuitenkaan viljelty liikaa ja jutun taso pysyy kaiken kaikkiaan hauskan puolella. Tietynlaista rohkeutta kirjan kirjoittamiseen on varmasti vaadittu, sillä vihapostista Hynysen sähköposti on mitä luultavammin täyttynyt julkaisupäivämäärän jälkeen, koska karkeita analyysejä ja suoraa haukkumista ovat opuksen sivut pullollaan. Tai ehkä kyseessä on vain silkka välinpitämättömyys. Joka tapauksessa on hyvä taas osata ottaa asiat huumorilla, eikä turhan tosissaan. Kaiken kaikkiaan kirja oli hauskaa luettevaa, mikä luultavasti kertoo jotain omastakin huumoritasosta. Nimestään huolimatta kirjassa on myös asiallisiakin näkemyksiä ja analyysejä. Ja kyllähän suomalaisen luontoon kuuluu valitusten kuuntelusta saatu nautinto. Kirjaa voisi jättää suosittelematta kukkahattutädeille, mutta muiden käteen helppolukuinen teos saattaa istua oikein mukavasti. Kaikki on siis päin persettä. Sinä katsot ikkunasta pimeään yöhön, omaan kuvaasi, joka heijastuu ikkunasta. Ja yhtäkkiä tajuat, että olet peilikuvasi, tietokoneen, telkkarin ja puhelimen kanssa ihan vitun yksin. Ja se johtuu siitä, ettet ole muistanut, kerennyt tai jaksanut pysähtyä ja ajatella. Olet ottanut kaiken vastaan mukisematta. Tää oli tässä. Mie lähen nyt kaljalle. Kaikki uuniin! Paitsi Eppu Normaali.
Sherlock: The Abominable Bride Monen elokuvateatterista kylmään pakkaseen valuvan ihmisen kasvoja koristaa leveä hymy ja innostus. Syy tähän riemuun on 3.1.2016 Suomessa ensi-iltansa saanut Uusi Sherlock -sarjan neljännen tuotantokauden avaava erikoisjakso Sherlock: The Abominable Bride. Se on jakso, jota hartaimmat fanit ovat odottaneet jo lähemmäs toista vuotta. Myöhemmät neljännen tuotantokauden jaksot tullaan näkemään oletetusti vuonna 2017. Sherlock: The Abominable Bride on tosiaan kaikki odotukset täyttävä. Jaksossa tunnettu yksityisetsivä Sherlock ja tämän luotettu kollega tohtori Watson palaavat alkuperäiselle vikroriaaniselle aikakaudelleen. Oli etukäteen tiedossa, että erikoisjaksossa kaksikko pääsisi seikkailemaan Sherlock Holmes -tarinoille tunnusomaisella aikakaudella. Tämä seikka oli unelmien täyttymys monille Uusi Sherlock -sarjan ja Sherlock Holmes -tarinoiden ihailijoille. Erikoisjakso poikkeaa sarjan tavallisista jaksoista mielenkiintoisella tavalla pysyen silti uskollisena sarjan omaperäiselle tyylille ja tarinan kululle. Sarjan ja erikoisjakson käsikirjoittajat Steven Moffat ja Mark Gatiss ovat onnistuneesti luoneet todentuntuisen maailman Sherlockille niin moderniin nykyaikaan kuin hevosvankkurienkin keskelle. Kaikki tuntuu olevan täysin luonnollista vaikka sarjan jaksot ovat ennen näyttäneet Sherlockin elämää tällä vuosisadalla. Aluksi katsojaa toden teolla hämmennetään ja hänet saadaan epäilemään jakson yhteenkuuluvuutta, mutta pian kaikki palaset loksahtavat paikoilleen.
Kuva: Finnkino Benedict Cumberbatch loistaa jälleen roolissaan huippuälykkäänä sosiopaattina ja lontoolaisena yksityisetsivänä. Tukenaan Sherlockilla, kuten aina, on hänen kollegansa tohtori John Watson upeasti Martin Freemanin tähdittämänä. Jaksossa molemmista päähahmoista tulee esille uusia piirteitä, ja näemme meille sarjan seuraajille jo tuttujen ihmissuhteiden syvenevän. Kaiken kaikkiaan ikonisen yksityisetsivä Sherlock Holmesin seikkailujen seuraaminen tämän luontaisessa ympäristössä, 1800-luvun Lontoossa, oli minulle sarjan suurena ihailijana mitä miellyttävintä. Tämä jakso on selkeästi osa Uusi Sherlock -sarjaa vaikka olinkin aluksi epäileväinen jakson ja sarjan yhteenkuuluvuudesta. Suurin huoleni oli siinä, että jakso erkanisi eikä liittyisi sarjaan muuten kuin näyttelijäkaartin perusteella. Nyt voin kuitenkin helpottuneena sanoa, että Moffat ja Gatiss ovat tehneet hienoa työtä käsikirjoituksen parissa. Jakso ei tosiaan tuottanut odottajilleen pettymystä vaan antoi uutta puhtia ja kärsivällisyyttä neljännen kauden muiden jaksojen odottamiseen. Joten kaikki vähäänkin kiinnostuneet: Yle TV2 esittää erikoisjakson 17.1.16 kello 21. Telkut auki silloin!
Oma lapsi katoaa; voiko kauheampaa tragediaa olla? Markku Pääskysen romaanissa Sielut (2015) 11-vuotias Maija katoaa koulumatkallaan. Maija on kiltti ja iloinen tyttö, eikä hän koskaan karkaisi kotoa. Maijan vanhempiin Kristianiin ja Ainoon iskee hätä, jonka voimaa on vaikea kuvailla, ja heidän on tarrauduttava toisiinsa pysyäkseen kasassa kaikkien kamalien ajatusten keskellä. Poliisi ei suostu auttamaan Maijan etsimisessä, sillä Maijan katoamisesta ei ole vielä kulunut kahtatoista tuntia. Kristian kiertelee pitkin pienen kaupungin kujia kyselemässä ja etsimässä ja huutelee tyttärensä nimeä. Samaan aikaan Moision mielisairaalasta katoaa omituinen nainen, joka kiertelee samassa karussa metsässä, jossa Maija saattaa olla, ja samaan aikaan myös muuan pankinryöstäjät lähtevät ajamaan Maijan kotikaupunkiin. Mitä jos Maija on siepattu? Vanhempien lisäksi Maijan kaksi koulukaveria, Taito ja Ilari, etsivät häntä samalla, kun he yrittävät istuttaa metsää löytämistään siemenistä. Lopulta koko naapurusto etsii pientä iloista tyttöä, joka on mystisesti kadonnut. Aino, odottaa lasta ja tietää, kuinka hyvä isosisko Maijasta tulisi. Maijan on löydyttävä. Tarinan aikana paitsi naapurit oppivat tuntemaan toisensa paremmin, myös Kristian ja Aino tulevat tutummiksi toisilleen. Heidän sielunsa koskettavat toisiaan, kun pelko yltyy kauhuksi ja ajatukset harhailevat merkityksettöminä Maijan ympärillä. He tukeutuvat toisiinsa ja laittavat Maijan itsensä edelle. Ehkä he ymmärtävät lapsensa poissaollessa, kuinka paljon he rakastavat toisiaan ja kuinka hauras onni on kuinka ihminen voi hetkessä kadota jäljettömiin, mutta hänen sielunsa jää silti leijumaan siihen samaan ilmaan, jota hekin hengittävät. Sielut on kirjoitettu pääosin puhekielellä, ja siinä
kuvaillaan asioita monipuolisesti ja moniaistisesti. Teos on samalla filosofinen ja arkinen, ja siinä tulee esille monien erilaisten henkilöiden näkökulmia samasta asiasta. Teos etenee hitaasti, ja siksi siitä on helppo saada kiinni. Se on omalla tavallaan hyvin syvällinen ja pohdiskeleva, ja siinä on paljon opettavaisia asioita, jotka lukijan pitää itse tekstistä ymmärtää. Romaanin teemoja ovat mielestäni ystävyys, menettämisen pelko sekä rakkauden pysyminen, ja jollakin tavalla anteeksi antaminen ja hyväksyntä. Mielestäni Sielujen sanoma on se, että koskaan ei saa luovuttaa, vaikka kuinka sattuisi ja vaikka mikään ei tuntuisi menevän oikein. Kaikella on tarkoituksensa ja kaikelle löytyy järkevä selitys. Aikaa ei kuitenkaan voi kelata taaksepäin, eikä tekemätöntä saa tehdyksi. Lapsen katoaminen on yksi kamalimmista asioista, joita vanhempi voi kokea, mutta vaikka ihminen on fyysisesti poissa, voi hänen sielunsa tuntea yhtä vahvana ja elossa kuin että hän olisi läsnä. Teoksessa on vahvasti myös esillä se, että rakkaus ei koskaan katoa, se vain voimistuu tunteiden riehuessa sisällä kovempina kuin koskaan. Teos on mielestäni mielenkiintoinen ja sen lukemista oli vaikea lopettaa, sillä oli jännittävää odottaa, mistä Maija löytyy, vai löytyykö häntä koskaan. Oli myös jännittävää huomata, minkälaisia vaiheita ja tunteita Kristian ja Aino kokevat tarinan edetessä, ja kuinka heidän sielunsa koskettavat toisiaan joka tunti yhä enemmän ja kovemmalla voimalla. Suosittelen Sieluja jokaiselle, joka haluaa oppia jotain uutta elämästä ja maailmasta ja elää mukana tarinassa kaikilla aisteillaan.
Myllerrystä mielen sopukoissa Tunteet hallitsevat kaikkien elämää, mutta harvemmin pysähdymme ajattelemaan, miten tunteet vaikuttavat meihin, tai millaista elämä olisi ilman tiettyjä tunteita. Pixarin uusi Inside Out mielen sopukoissa on ihmisen eri mielentiloista kertova, naurua ja liikutusta herättävä elokuva. Pete Docterin ohjaama animaatio sijoittuu 11-vuotiaan Rileytytön pään sisälle, jossa asuu viisi eri tunnetilaa: ilo, suru, viha, pelko ja inho. Tunteet ohjaavat häntä pään sisältä käsin ja elämä sujuu hyvin, kunnes Riley muuttaa perheensä mukana San Fransiscoon, mikä aiheuttaakin varsinaisen tunnemylläkän. Uusi elämä uudessa kaupungissa ei ole ollenkaan Rileyn mieleen ja niin kaikki alkaa kääntyä huonompaan suuntaan. Tunnetilat alkavat menettää tilanteen hallinnan, kun ilo ja suru lentävät vahingossa pois keskusohjaamosta. Näin alkaa ilon ja surun pitkä matka takaisin ohjaamoon läpi pään sisään varastoitujen muistojen ja mielentilojen. Kokonaan uusi maailma Elokuvan päähenkilöt, tunteet, ovat eläviä ja tuntevia otuksia, joilla on oma elämä, persoonallisuus ja vieläpä omat tunteet. Elokuvan päähenkilöt, tunteet, ovat eläviä ja tuntevia otuksia, joilla on oma elämä, persoonallisuus ja vieläpä omat tunteet. Tämä herättääkin kysymyksen: miten tunteet voivat tuntea? Ehkä niidenkin pään sisällä elää tunnetiloja ja tämä jatkuu paradoksimaisesti loputtomiin, mikä on hiukan hämmentävää. Animaatiossa kuitenkin jätetään leikkimielisyydelle varaa, joten kaiken ei tarvitse olla täysin järkeenkäypää. Pixar on onnistunut animaatiossa kuvaamaan kekseliäästi ja hauskasti Rileyn pään sisäistä maailmaa, johon mahtuu tuhansittain varastoituja muistopalloja, unia tuottavia elokuvastudioita, persoonallisuussaaria, mielikuvitusmaailma ja jopa
lapsuudenaikainen vanha mielikuvituskaveri, karamelleja itkevä Bing Bong. Tapahtumapaikoista ei olla tehty turhan monimutkaisia, mutta niissä on silti käytetty hyvin mielikuvitusta ja katsojan on helppo uppoutua kuvitteelliseen mielen maailmaan. Tunteita täynnä Huumorin lisäksi elokuva onnistuu herkistämään katsojaa. Loppupuolella olevat nyyhkykohtaukset saavat herkemmälle katsojalle tipan linssiin. Elokuvaan mahtuu paljon tunteisiin ja mieleen liittyviä yksityiskohtia ja vitsejä, jotka saavat vanhemmatkin ihmiset nauramaan. Vaikka animaatio onkin tehty lapsille, se sopii yhtä hyvin aikuisillekin, sillä huumori on oikeasti hauskaa ja osuvaa. Elokuva ansaitsee myös plussan kekseliäiden hahmojen ja miljöön lisäksi hyvin etenevästä juonesta. Tarina on yksinkertainen ja ehkä hiukan ennalta arvattava, mutta tylsiä kohtia ei elokuvassa juurikaan ole ja juoni toimii hyvin aukotta. Huumorin lisäksi elokuva onnistuu herkistämään katsojaa. Loppupuolella olevat nyyhkykohtaukset saavat herkemmälle katsojalle tipan linssiin, sillä Pixar on onnistunut myös surullisimmissakin kohtauksissa. Kaiken kaikkiaan hyvin toteutettu animaatio oli ajatuksia herättävä kokemus, jossa piili syvällisempiäkin merkityksiä. Ehkä pääopetuksena oli se, kuinka ilo ja suru eivät olekaan toistensa vastakohtia, vaan enemmänkin liittolaisia. Tarvitsemme molempia tunteita ja ne tarvitsevat toisiaan. Myös toinen mieleenpainuva asia oli kuinka surua alussa pidettiin haitallisena ja turhana tunteena, mutta lopussa huomataan surunkin olevan myös tärkeä tunne, eikä sitä pidä sulkea pois. Inside Out on elokuva, jota ei kannata arvioida kannen perusteella. Suosittelen elokuvaa aivan kaikenikäisille katsojille.
E-Sports oikeaa urheilua vai pelkkää viihdettä? E-sports, eli kilpapelaaminen tai elekroninen urheilu on videopelien pelaamista kilpailumielessä joko joukkueen kanssa tai yksin. Sitä harjoitetaan ympäri maailmaa, mutta pääosin Aasiassa, Euroopassa ja Pohjois-Amerikassa. Yleisimmät genret ovat Real-Time Strategy, First-Person Shooter ja Multiplayer Online Battlearena. Tässä artikelissa käsitellään pääosin FPSja MOBA-genreä. League of Legends pelatuin PC-peli League of Legends on Riot Games:in vuonna 2009 julkaisema MOBA-peli, jota pelaa päivittäin yli 27 ja kuukausittain yli 67 miljoonaa pelaajaa. Siinä kymmenen pelaajaa jaetaan kahteen joukkueeseen. Jokainen omaksuu oman roolin tiimissä ja ja valitsee rooliin sopivan hahmon. Hahmoja, joita kutsutaan nimellä champion, on monenlaisia. Tällä hetkellä niitä on 126 ja lisää tulee koko ajan. Rooleja on esim. top, jungle, mid, Attack Damage Carry (lyh. ADC) ja support. E-sportsin puolella peliä pelataan pääosin Euroopassa, Pohjois-Amerikassa, Kiinassa ja Koreassa. Euroopassa ja Pohjois-Amerikassa pääliigaa kutsutaan nimellä LCS, League Champion Searies, jossa kilpailee 10 joukkuetta kummassakin. Joka vuosi pelataan kaksi kautta, kevät- ja kesäkausi, ja kevätkauden voittaja saa 90 maailmanmestaruuspistettä, joilla pääsee pelin MM-kisoihin. Kesäkauden voittaja pääse suoraan kisoihin, jotka järjestetään tänä vuonna Euroopassa. Tänä vuonna Euroopan LCS:n voitti kuudetta kertaa Fnatic, ja toiseksi tuli kesäkaudelle noussut Origen ja Pohjois- Amerikassa ensimmäisen kerran Counter Logic Gaming voitti
kilpailijansa Team SoloMidin. Pohjois-Amerikan LCS finaali järjestettiin ensimmäistä kertaa Madison Square Gardenissa jossa oli paikkoja yli 11 000. Tänä vuonna maailmanmestaruuskisat järjestetään Euroopassa. Kisoihin pääsee kolme joukkuetta Pohjois-Amerikasta (NA LCS), Euroopasta (EU LCS), Koreasta (LCK) ja Kiinasta (LPL) sekä kaksi kansainvälistä villiä korttia ja kaksi joukkuetta Taiwanista (LMS). Finaali pidetään Saksassa, Berliinissä Merzedes-Benz Areenalla 31. lokakuuta. 2015. CS:GO FPS:n eliittiä Counter-Strike: Global Offencive on Valven tuottama First Person Shooter. Pelissä on kaksi joukkuetta, Terroristit ja Erikoisjoukot. Terroristien päämäärä on asettaa pommi pommipaikalle, kun taas Erikoisjoukkojen täytyy ehtiä purkaa pommi ennen kuin se räjähtää. CS:GO:ssa on järjestetty 6 Major-turnausta, jonka voittajalle on luvassa suuret palkintorahat: 250 000 dollaria. Ensimmäinen Major järjestettiin Tukholmassa, Dreamhack Winter 2013:ssa. Kyseisen turnauksen voitti ruotsalainen Fnatic. Sama joukkue voitti myös viimeisimmän turnauksen Kölnissä. Muita turnauksia järjestetään useita joka vuosi, joista suomalainen versio järjestetään kaksi kertaa vuodessa Assembly-pelitapahtumassa. Assemblyjen turnaukseen osa joukkueista pääsee suoraan kutsulla, osan pitää osallistua karsintoihin päästäkseen turnaukseen. Tänä kesänä voittajaksi selviytyi puolalainen ebettle ja toiseksi tuli suomalainen ROCCAT. Suomen paras pelaaja on Aleksi Jalli, joka pelaa ruotsalaisessa Ninjas in Pyjamas -joukkueessa. Tämä on vain pintaraapaisua e-sporstiin, joka loppujen lopuksi on erittäin laaja käsite. Sen historia ulottuu aina 60-luvulle asti, kun pelikoneet tulivat ensikertaa pelihalleihin ja kasvoi sieltä kymmenientuhansien katsojan areenoille ja monen
miljoonan katsojan ruudun välityksellä yhdeksi tärkeäksi urheilun alaksi, vaikka siitä väitellään onko e-sports oikeaa urheilua.