187 Diakonisen painotuksen harkinnanvaraiset määrärahat vuoden 2017 talousarvioesityksessä sekä vuosien toiminta- ja taloussuunnitelmassa

Samankaltaiset tiedostot
203 Diakonisen painotuksen harkinnanvaraiset määrärahat vuoden 2015 talousarvioesityksessä sekä vuosien toiminta- ja taloussuunnitelmassa

191 Diakonisen painotuksen harkinnanvaraiset määrärahat vuoden 2016 talousarvioesityksessä sekä vuosien toiminta- ja taloussuunnitelmassa

200 Diakonisen painotuksen harkinnanvaraiset määrärahat vuoden 2019 talousarvioesityksessä sekä vuosien toiminta- ja taloussuunnitelmassa

Puheenjohtaja luki Päivän tunnussanan ja avasi kokouksen klo Kokous todettiin laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.

328 Seurakunnissa ja yhteisesti tehtävän työn tuominen lähemmäs toisiaan: YSK prosessin suunnan hyväksyminen

187 Rovasti Pentti Miettisen irtisanoutumisilmoitus yhteisen. yhteisen seurakuntatyön johtajan virasta vanhuuseläkkeelle siirtymisen

164 Lähetykselle ja Kirkon Ulkomaanavulle myönnettävien talousarviomäärärahojen

350 Toimintakulttuurin muutoshankkeen kehittämisrahojen myöntäminen

Kokous todettiin laillisesti koollekutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. Hyväksyttiin käsittelyjärjestys ilman muutoksia.

29 Lähetykselle ja Kirkon Ulkomaanavulle myönnettävien talousarviomäärärahojen

148 Vuosien kehysbudjetin hyväksyminen ja vuoden 2016 talousarvion seurakunnallisen toiminnan määrärahan määrittäminen

83 Lähetyksen ja kansainvälisen diakonian kohdennettujen määrärahojen myöntäminen vuonna 2017

2) kaikille J- ja K-hinnoitteluryhmiin kuuluville toteutetaan yleistä palkkausjärjestelmää vastaava 1,1 %:n palkankorotus alkaen.

349 Helsingin seurakuntayhtymän vuoden 2017 talousarvioehdotuksen ja vuosien toiminta- ja taloussuunnitelmaehdotuksen

Kirkkovaltuusto N:o 2/2016 Sivu 4

KOKOUKSEN AVAUS, LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN 2 KIRKKOHERRAN PÄÄTÖSLUETTELO 3

243 Toimintakulttuurin muutos Helsingin seurakunnissa ja seurakuntayhtymässä/

79 Helsingin seurakuntayhtymän johtajan valinta kaudelle

67 Yhteinen pöytä ja elintarvikeavun uudistaminen sekä määrärahan myöntäminen uuden toimintamallin käynnistämiseen

HE 179/2007 vp HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2008 LISÄTALOUSARVIOKSI

SAARELA Veronica. SYRJÄLÄ Marjaana

Läsnä SIMOLA Pertti puheenjohtaja JUKANEN Hannele KUIKANMÄKI Kimmo. MARJAMÄKI Pipsa Lotta. PITKÄNEN Pirkko. SAARELA Veronica

340 Helsingin seurakuntayhtymän johtajan valinta kaudelle

52 Helsingin seurakuntayhtymän hallinnon johtosäännön hyväksyminen ja johtavien viranhaltijoiden johtosäännön kumoaminen

PÖYTÄKIRJA Aika Keskiviikko klo 17: Seurakuntakeskus Saapuvilla olleet Reinikainen Kimmo puheenjohtaja

2) lisäksi myönnetään pottihankkeille määritellyt optiovaraukset yhteensä

105 Lähetyksen ja kansainvälisen diakonian kohdennettujen määrärahojen myöntäminen vuonna 2018

SUORITUSLISÄJÄRJESTELMÄ KUOPION EV.LUT. SEURAKUNTAYHTYMÄSSÄ

HELSINGIN MIKAELIN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2014 SEURAKUNTANEUVOSTO

JOKIOISTEN SEURAKUNTA ESITYSLISTA/ 9/2016 KIRKKONEUVOSTON KOKOUS PÖYTÄKIRJA 1(4)

JYVÄSKYLÄN SEURAKUNTA ALUESEURAKUNNAN JOHTOSÄÄNTÖ. Hyväksytty Jyväskylän seurakunnan kirkkovaltuustossa

145 Vuosien kehysbudjetin ja vuoden 2018 talousarvion seurakunnallisen toiminnan määrärahan määrittäminen (kolmas käsittely)

Aika klo 18:00-21:10 Oulunkylän kirkko, Teinintie 10, 2.krs, rippikoulusali

Hallintoelin Kokouspäivä Sivu 1 SEURAKUNTANEUVOSTO. Paikka ja aika Keskustan srk-talo, klo

Seurakuntaneuvosto PÖYTÄKIRJA KUUSANKOSKEN SEURAKUNTANEUVOSTON KOKOUS. Paikka Seurakuntakeskuksen kokoushuone, Maunukselantie 3

VARTIOKYLÄN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 7/

- Pihakahvila koulutus 15.9 klo Matteuksen kirkko - Tauno Hämäläinen 100 vuotta juhlakonsertti 18.9 klo 18 Matteuksen kirkko

Aika. Paikka. Seurakuntaneuvosto ESITYSLISTA 5 / 2014

PÖYTÄKIRJA 9/

Ehdotus: EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON PÄÄTÖS. Euroopan unionin solidaarisuusrahaston varojen käyttöönotosta. (komission esittämä)

Kulttuuri-, taide- ja perinnetoimintaan kohdistettavat avustukset, myöntämisperusteet ja jakosäännöt

JYVÄSKYLÄN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 8/ YHTEISEN SRK-PALVELUN JOHTOKUNTA PÖYTÄKIRJA Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

99 Lehtisaaren maanvuokrasopimusmallin hyväksyminen

3) muissa perustehtävää vaativammissa esittelyn kohdassa 3 todetuissa tilanteissa vaativuusryhmä on 503 ja peruspalkka 2564,71 /kk

SEURAKUNTANEUVOSTO. Asialista Aika Maanantai klo Paikka Lauritsalan seurakuntakoti, Kauppalankatu 1

KAARINAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2018 Tark: Seurakuntaneuvosto. Aika: Keskiviikko klo klo, kahvit klo 17.30

298 Yhteisen kirkkoneuvoston ohjesäännön hyväksyminen

59 Vironkielisen seurakuntatyön papinviran perustaminen päättyvän diakonian viran tilalle

Sairaalasielunhoidon ja diakonian avohoitoprojekti

118 Munkkiniemen seurakunnan muistamisia koskeva ohjeistus. Munkkiniemen seurakuntaneuvosto hyväksyy muistamista koskevan ohjeistuksen.

YHTEISEN KIRKKONEUVOSTON OHJESÄÄNTÖ. Hyväksytty Porin seurakuntien yhteisessä kirkkovaltuustossa /36

JÄMSÄN SEURAKUNTA Esityslista/pöytäkirja 3/ (10)

PUUMALAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/ Kirkkoneuvosto

KOKOUKSEN AVAUS, LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN 2 KIRKKOHERRAN PÄÄTÖSLUETTELO 3

15 Yhteisen kirkkoneuvoston ohjesäännön hyväksyminen

sihteeri, ilmoitustaulunhoitaja

Pakilan seurakuntaneuvosto

Asialista Joutsenon seurakuntakeskus

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 25/ (5) Kaupunginhallitus Asia/

Läsnä Tapani Vanhanen puheenjohtaja. Veikko Tuominen. Muut läsnäolijat Seija Suokunnas sihteeri Sanna Kuitunen, Taina Kujanen, Eeva-Maria Pyykkönen

HAKUNILAN SEURAKUNNAN SEURAKUNTANEUVOSTON KOKOUS

101 Helsingin seurakuntayhtymän vuoden 2019 talousarvioehdotuksen

1. Nykytila ja ehdotetut muutokset

Läsnä Hermonen Merja puheenjohtaja. Tuomarila Sinikka. Hilakari Laura, Langh-Lagerlöf Laura, Tähkämaa Sanna

PÖYTÄKIRJA Paikka Vaasanpuistikko 3 E V krs. PROTOKOLL Plats Vasaesplanaden 3 E V vån YHTEINEN KIRKKONEUVOSTO GEMENSAMMA KYRKORÅDET

Tavoitesuunnittelun toteutuksen periaatteita

200 Pääkaupunkiseudun yhteisen englanninkielisen työn hanke

307 Helsingin seurakuntayhtymän vuoden 2019 talousarvioehdotuksen

PÖYTÄKIRJA 5 /

SYSMÄN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1 ( 5 ) KIRKKONEUVOSTO /2009

59 Toimintakulttuurin muutoksen ehdotusten valmistelu. Yhteisen kirkkoneuvoston puheenjohtaja Juha Rintamäki

Järvenpään kirkkovaltuusto päättää neuvottelukeskuksen toimintasuunnitelmasta ja talousarvioista ja valitsee johtajan.

ROVANIEMEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 6/2017 Kirkkoneuvosto kirkkoneuvoston kokoushuone, Rauhankatu 70 A

Ohjausryhmän kokous 6/2018. Joensuun rovastikunnan Siun Seurakunta - yhteistyöhanke

PÖYTÄKIRJA 7/

Helsingin seurakuntayhtymä Lauttasaaren seurakunnan seurakuntaneuvosto. Lauttasaaren kirkon seurakuntasali, Myllykallionrinne 1 A

105 Seurakuntayhtymän johtajan valinta kaudelle

Seuraavaan kokoukseen laaditaan lausuntoluonnos. Seuraavaan kokouksen asialistalle otetaan kysymys seurakuntien yhdistymisestä.

31 Helsingin seurakuntayhtymän käyttöönotettava ICT:n (tietoja viestintäteknologian) ja digitalisaation kehittämisen ohjausmalli

323 Helsingin seurakuntayhtymän vuoden 2016 talousarvioehdotuksen ja vuosien toiminta- ja taloussuunnitelmaehdotuksen

Aika. Tapiolan kirkon seurakuntasali. Seurakuntaneuvosto ESITYSLISTA 8/ klo KÄSITELTÄVÄT ASIAT:

PELLON SEURAKUNTA ESITYSLISTA N:o Kirkkovaltuusto Pvm /2018

KOSKEN TL MAASEUTULAUTAKUNTA

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 10/ (6) Kaupunginhallitus

Karstulan kunta. Toiminta- ja kohdeavustusten jako

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 11/ (6) Nuorisolautakunta Kehos/

KIRKKONEUVOSTO KUULUTUS

Yhteinen kirkkovaltuusto merkitsee selvityksen tiedoksi.

Toimenpiteet syyskuun 2012 ennusteen johdosta / Perusturvakuntayhtymä Karviaisen lisämääräraha vuoden 2012 talousarvioon

SEURAKUNTANEUVOSTO 10/2011

TÖÖLÖN SEURAKUNNAN PÖYTÄKIRJA 2/2011 SEURAKUNTANEUVOSTO

16 Lähetekeskustelu vuoden 2018 kehyksen valmisteluun

MERI-PORIN SEURAKUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Meri-Porin seurakuntaneuvosto 8/2018

221 Helsingin seurakuntayhtymän henkilöstöstrategia ja palkitsemisstrategia vuosille sekä henkilöstön sopeuttamistoimenpiteet

2 Kirkkoherran viran haltijan palkkauksen perusteet. 3 Kirkkoherran viran hinnoitteluryhmä ja peruspalkka

Pöytäkirjan tarkastajiksi valittiin Tiina Mäki ja Hannu Härö. Yhteinen kirkkoneuvosto myöntää eron anomuksen mukaisesti.

KÄSITELTÄVÄT ASIAT. 34 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen

KAARINAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 5/2019 Tark: Seurakuntaneuvosto 34. Hus Lindman (Piispankatu, Turku)

87 Lähetekeskustelu toiminta- ja taloussuunnitelmasta Merkitään tiedoksi ja kirjataan muistioon muutosehdotukset.

YHTEISEN KIRKKONEUVOSTON OHJESÄÄNTÖ

Transkriptio:

506/2016 187 Diakonisen painotuksen harkinnanvaraiset määrärahat vuoden 2017 talousarvioesityksessä sekä vuosien 2017-2019 toiminta- ja taloussuunnitelmassa Päätösehdotus Yhteisen seurakuntatyön johtaja Pentti Miettinen Yhteinen kirkkoneuvosto päättää 1) ottaa vuoden 2017 talousarvioesitykseen sekä vuosien 2017 2019 toiminta- ja taloussuunnitelmaesitykseen diakoniaprojektien määrärahat liitteen mukaisesti, 2) edellyttää, että diakoniaprojekteihin määrärahaa saavat seurakunnat ja yhteiset työmuodot antavat projekteista selvityksen yhteiselle kirkkoneuvostolle toimintakertomuksen antamisen yhteydessä, 3) kehottaa niitä seurakuntia ja yhteisiä työmuotoja, joiden projekti perustuu työntekijän palkkaamiseen, a. tekemään esityksen määräaikaisen viran perustamisesta viimeistään 15.11.2016 mennessä tai b. ottamaan työntekijän määräaikaiseen työsuhteeseen, 4) hyväksyy liitteen mukaisen diakonisten leirien tuen vuonna 2017 ja antaa yhteisen seurakuntatyön johtajan tehtäväksi hyväksyä tuen maksaminen vuonna 2017 toteutuneen leiritoiminnan perusteella. Käsittely Esteellisyydestä oman seurakunnan osalta ilmoittivat: Lauttasaaren seurakunnasta Juha Rintamäki ja Juha-Pekka Sihvonen Malmin seurakunnasta Tuula Pontela ja Tuulikki Vuorinen Matteuksen seurakunnasta Hedvig Stenman Oulunkylän seurakunnasta Pertti Sundberg Petruksen seurakunnasta Christoffer Perret Roihuvuoren seurakunnasta Lauri Kopponen Vartiokylän seurakunnasta Jaakko Ojala Merkittiin, että pöydille jaettiin "Diakoniamäärärahat 2017" -liite, joka liitetään pöytäkirjaan. Merkittiin, että keskustelun jälkeen esittelijä lisäsi päätösehdotukseen kohdan "5) että projektiperusteisten diakoniamäärärahojen jaosta luopumista valmistallaan".

Päätös Yhteinen kirkkoneuvosto päätti 1) ottaa vuoden 2017 talousarvioesitykseen sekä vuosien 2017 2019 toiminta- ja taloussuunnitelmaesitykseen diakoniaprojektien määrärahat liitteen mukaisesti, 2) edellyttää, että diakoniaprojekteihin määrärahaa saavat seurakunnat ja yhteiset työmuodot antavat projekteista selvityksen yhteiselle kirkkoneuvostolle toimintakertomuksen antamisen yhteydessä, 3) kehottaa niitä seurakuntia ja yhteisiä työmuotoja, joiden projekti perustuu työntekijän palkkaamiseen, a. tekemään esityksen määräaikaisen viran perustamisesta viimeistään 15.11.2016 mennessä tai b. ottamaan työntekijän määräaikaiseen työsuhteeseen, 4) hyväksyy liitteen mukaisen diakonisten leirien tuen vuonna 2017 ja antaa yhteisen seurakuntatyön johtajan tehtäväksi hyväksyä tuen maksaminen vuonna 2017 toteutuneen leiritoiminnan perusteella. 5) että projektiperusteisten diakoniamäärärahojen jaosta luopumista valmistellaan Selostus Yhteisen kirkkovaltuuston päätöksen mukaisesti vuoden 2017 talousarviokehykseen sekä vuosien 2017 2019 toiminta- ja taloussuunnitelmaan on varattu erillinen diakonisen painotuksen harkinnanvarainen määräraha, josta seurakunnilla ja yhteisellä seurakuntatyöllä on mahdollisuus anoa harkinnanvaraista lisämäärärahaa diakonisiin projekteihin. Yhteinen kirkkoneuvosto on varannut tähän tarkoitukseen vuodelle 2017 enintään 699.000 euroa. Tästä määrärahasta esitetään seurakuntien ja yhteisen seurakuntatyön anomusten pohjalta varattavaksi diakoniaprojekteihin 644.000 euroa. Diakonisen painotuksen harkinnanvaraisen määrärahan osoittaminen diakonialeirien tukemiseen otettiin käyttöön vuoden 2007 talousarviossa ja sitä on jatkettu toistaiseksi. Vuodelle 2017 on tästä määrärahasta varattu enintään 55.000 euroa diakonisten leirien tukemiseen eri seurakunnissa ja yhteisessä seurakuntatyössä. Tuen maksaminen tapahtuu leirien toteutuneiden leirivuorokausien perusteella, joten lopullinen maksettavien avustusten yhteismäärä selviää syksyllä 2017. Diakoniaprojektit Talousarvio-ohjeen mukaan määrärahaesityksen perusteena on, että seurakunnalla on toiminnallinen diakoninen tarve, jota ei voida hoitaa normaalin palkka- ja toimintamäärärahan puitteissa. Tarpeensa poh-

jalta seurakunta laatii suunnitelman projektista, jonka kesto voi olla 1-3 vuotta sekä tähän liittyvän talousarvion. Seurakunnilta on pyydetty toukokuun 16. päivään mennessä selvitykset meneillään olevista projekteista sekä esitykset uusista projekteista. Diakoniaprojektihakemus ja ohjeistus on uudistettu, ja niissä on erityisesti haluttu kiinnittää huomio seuraaviin asioihin: - diakoniaprojektin tarpeelle on selkeät perustelut - tavoitteet ja toimenpiteet ovat selkeät ja tarkasti määritellyt - kohderyhmä on selkeästi määritelty ja rajattu - diakoniaprojektin kannalta tarpeelliset yhteistyökumppanit on kartoitettu ja sitoutettu mukaan - kustannusarvio suhteessa diakoniaprojektin tavoitteisiin ja toimenpiteisiin on perusteltu ja kohtuullinen - diakoniaprojektilla on suunnitelma toiminnan jatkumisesta ja vakiinnuttamisesta sekä tulosten levittämisestä - diakoniaprojektille on varattu riittävät ja osaavat henkilöstöresurssit. Yhteinen kirkkoneuvosto päättää tässä vaiheessa, mitkä projektimäärärahat se ottaa talousarvio- sekä toiminta- ja taloussuunnitelmaesitykseensä. Tämän perusteella seurakunnat ja yhteinen seurakuntatyö voivat merkitä projektista syntyvät kustannukset menoiksi ja projektirahan sisäiseksi tuloksi omiin talousarvioesityksiinsä. Liitteeseen on koottu yhteenveto diakoniaprojektianomuksista, joiden loppusumma vuodelle 2017 on 660.000 euroa ja ylittävät siten projekteihin käytettävissä olevan määrärahan 16.000 eurolla. Liitteenä on taulukko anotuista käynnissä olevista projekteista sekä uusista projekteista. Neljättä eli ns. lisävuotta hakevia projektihakemuksia ei tällä kertaa ollut yhtään. Taulukkoon on kirjattu näkyviin myös vuonna 2016 päättyvät projektit. Taulukkoon on merkitty lisäksi anottu projektimääräraha sekä valmistelutyöryhmän esittämä määräraha. Alkuperäiset projektisuunnitelmat ovat esittelijällä tutustumista varten. Anomukset ovat pääsääntöisesti hyvin perusteltuja. Määrärahojen myöntämisessä on noudatettu yhteisen kirkkoneuvoston linjaamia periaatteita: Määräraha voidaan myöntää 1-3 vuodeksi eli enintään suunnittelukaudelle. Projektin enimmäispituus on siten 3 vuotta. Lisäksi yhteisen kirkkoneuvoston antaman talousarvio-ohjeen mukaan kolmevuotista päättymässä olevaa projektia voidaan erityisin perustein jatkaa enintään yhdellä vuodella. Seurakuntien tulee palkka- ja toimintamäärärahansa puitteissa olla valmiita myös omaan projektipainotukseen. Kun seurakunnat esittävät määrärahaa projektityöntekijän palkkausta varten, tulisi tehtävän hoi-

taminen järjestää joko siten, että perustetaan määräaikainen virka tai otetaan työntekijä määräaikaiseen työsuhteeseen. Jälkimmäisessä tapauksessa on kuitenkin huomioitava, että työsuhteiset työntekijät kuuluvat työajan piiriin. Projektimäärärahan vuosittainen kokonaismäärä on enintään 42.000 euroa. Edellä olevien periaatteiden pohjalta muodostuu liitteessä oleva esitys talousarvioesitykseen esitettävistä määrärahoista. Anomukset koskivat 16 diakoniaprojektia (liite). Määrärahaa anottiin 6 uudelle projektille ja 10 meneillään olevalle projektille. Määrärahan jakoesityksen valmistelu tapahtui työryhmässä, johon kuuluivat yhteisen seurakuntatyön ja yhtymän johtaja Pentti Miettinen, yhteisen kirkkoneuvoston puheenjohtaja Juha Rintamäki, hallintojohtaja Jussi Muhonen, pääkirjanpitäjä Jyrki Mäkeläinen ja diakonian päällikkö Kirsi Rantala. Käynnissä olevien ja hakemuksen jättäneiden projektien osalta työryhmä katsoi kaikkien kymmenen projektin täyttäneen edellytykset projektin jatkumiselle alkuperäisten projektisuunnitelmien mukaisesti ja esittää määrärahaa vuodelle 2017 liitteen mukaisesti. Herttoniemen seurakunnan Myllypuron elintarvikeapu on saanut toistaiseksi käynnissä olevana projektina määrärahan vuodesta 2006 lähtien. Työryhmä katsoi jo viime vuonna, että ko. toimintaa ei voida nykymuotoisena lukea enää projektiluontoiseksi toiminnaksi vaan se on osa seurakunnan vakiintunutta perustoimintaa. Myllypuron elintarvikejakelua pidetään kuitenkin tärkeänä ja merkittävänä toimintamuotona. Työryhmä esittää Myllypuron elintarvikeavulle myönnettäväksi 42.000 euron määrärahan vuodelle 2017 ja edellyttää samalla, että tulevan vuoden aikana elintarvikejakelutoimintaa kehitetään osana toimintakulttuurin muutosta ja, että Myllypuron elintarvikeapu tulisi jatkossa olemaan osa Helsinkiin kaavailtua Euron tavaratalo -toimintamallia. Uusien projektien osalta työryhmä esittää määrärahaa vuosille 2017 2019 (kolme vuotta) kahdelle projektille: Ristin suojassa paperittomien tukeminen Helsingissä (yhteinen seurakuntatyö, erityisdiakonia) ja Kotona sairastavan potilaan hengellisen tuen hoitopolku (yhteinen seurakuntatyö, sairaalasielunhoito). Ruotsinkielisten seurakuntien projektille Där nöden är störst diakoni på svenska työryhmä esittää määrärahaa hakemuksen mukaisesti vuosille 2017 2018 (kaksi vuotta). Roihuvuoren seurakunnan projektille Kruunuvuorenranta työryhmä esittää määrärahaa vain kahdelle vuodelle eli vuosille 2017 2018. Samalla työryhmä edellyttää, että projektin ohjausryhmään nimetään diakoniatyön edustaja ja projektissa selkeämmin nostettaisiin esille diakoniset tavoitteet, työtavat sekä määriteltäisiin diakoniset kohderyhmät.

Työryhmän mielestä projektit Itäkeskuksen seurakunnallisen yhteisötoiminnan kehittäjä sekä Avoimet ovet uskontojen ja katsomusten kohtaaminen, uskontodialogi ruohonjuurelle, naiset ja äidit ovat kumpikin ajankohtaisia ja Helsingin seurakuntayhtymän strategian mukaisia hankkeita. Kumpikaan projekteista ei kuitenkaan ole diakoniapainotteinen tai kohdistu ensisijaisesti heikoimmassa asemassa olevien ihmisten tukemiseen ja auttamiseen eikä näin ollen täytä kriteeriä diakonisiin tarpeisiin vastaamisesta. Työryhmä esittää, että Vartiokylän seurakunnan uudelle projektille ja yhteisen seurakuntatyön kasvatus ja seurakuntapalvelun projektille ei myönnetä määrärahaa. Diakonialeirit Diakonisen painotuksen harkinnanvaraisesta määrärahasta on osoitettu diakonialeiritukiin 55.000 euroa. Leiritukien maksamisperusteita on uudistettu tuen yhdenmukaistamisen, selkiyttämisen ja tasapuolisuuden vahvistamiseksi. Tukea myönnetään a) täysihoitokustannuksiin (majoitus + ruoka) sekä b) kuljetuskustannuksiin (edestakainen matka leirille). Tuki maksetaan aina todellisten kustannusten mukaan tositteita vastaan Leirituki on a) 40 % täysihoitokustannuksista, kun aikuisen vuorokausimaksu on yli 30 / vrk ja lapsen vuorokausimaksu on 15 / vrk b) kuljetuskustannuksista 25 %, enintään kuitenkin 300. Seurakunnilta ja yhteiseltä seurakuntatyöltä on pyydetty 10. toukokuuta mennessä ehdotukset mahdollisen leirituen käytöstä vuonna 2017. Liitteeseen on koottu yhteenveto anomuksista sekä ehdotus tuen myöntämisestä. Diakonisten leirien tukemiseen esitetään myönnettäväksi 19.926 euroa. Päätöksen tuen maksamisesta eri leireille vuonna 2017 voinee tehdä yhteisen seurakuntatyön johtaja. Liitteet 9 Diakoniaprojektit 2017_käynnissä olevat projektit 10 Diakoniaprojektit 2017_uudet projektit 11 Esitys diakoniaprojektimäärärahojen jaosta 2017 12 Leirituet 2017