B108/1999 Tarkastajien nimeäminen FL Kaarina Isokankaan väitöskirjaksi tarkoittamalle tutkimukselle

Samankaltaiset tiedostot
Säännökset neuvoston koolle kutsumisesta ja päätösvaltaisuudesta ovat Oulun yliopiston hallintojohtosäännön :issä.

Säännökset neuvoston koolle kutsumisesta ja päätösvaltaisuudesta ovat Oulun yliopiston hallintojohtosäännön :issä.

OULUN YLIOPISTO PÖYTÄKIRJA 10/2000 KASVATUSTIETEIDEN TIEDEKUNTA Mikko Isohanni, puh Tiedekuntaneuvosto

OULUN YLIOPISTO KASVATUSTIETEIDEN TIEDEKUNTA Juhani Lehtimäki, puh Kokous nro 15/99 tiistaina klo 12.15

Säännökset neuvoston koolle kutsumisesta ja päätösvaltaisuudesta ovat Oulun yliopiston hallintojohtosäännön :issä.

Säännökset neuvoston koolle kutsumisesta ja päätösvaltaisuudesta ovat Oulun yliopiston hallintojohtosäännön :issä.

Honkanen Päivi Ekologinen päiväkoti Tarkastajat: prof. Pentti Hakkarainen ja kielen tarkastaja Leena Raitala Päätös Hyväksyttiin.

OULUN YLIOPISTO PÖYTÄKIRJA kokouksesta 7/2000 KASVATUSTIETEIDEN TIEDEKUNTA Tiedekuntaneuvosto

Kokouksen 12 / 2009 asialista

Säännökset neuvoston koolle kutsumisesta ja päätösvaltaisuudesta ovat Oulun yliopiston hallintojohtosäännön :issä.

Keränen Leena Otsikko puuttuu Tarkastajat: yliass. Veli-Matti Ulvinen ja kielen tarkastaja Leena Raitala Päätös Hyväksyttiin.

Säännökset neuvoston koolle kutsumisesta ja päätösvaltaisuudesta ovat Oulun yliopiston hallintojohtosäännön :issä.

Säännökset neuvoston koolle kutsumisesta ja päätösvaltaisuudesta ovat Oulun yliopiston hallintojohtosäännön :issä.

Säännökset neuvoston koolle kutsumisesta ja päätösvaltaisuudesta ovat Oulun yliopiston hallintojohtosäännön :issä.

Säännökset neuvoston koolle kutsumisesta ja päätösvaltaisuudesta ovat Oulun yliopiston hallintojohtosäännön :issä.

Säännökset neuvoston koolle kutsumisesta ja päätösvaltaisuudesta ovat Oulun yliopiston hallintojohtosäännön :issä.

OULUN YLIOPISTO PÖYTÄKIRJA 11/2000 KASVATUSTIETEIDEN TIEDEKUNTA Tiedekuntaneuvosto

FT Pirkko Raudaskoski piti dosentuurin hakuun liittyvän näyteluennon klo 12.15

OULUN YLIOPISTO YHDISTELMÄ A10 / A 30/ FT Jyrki Mannisen dosentuuriasia; asiantuntijaehdotus

KASVATUSTIETEIDEN TIEDEKUNTA Tiedekuntaneuvosto TIEDEKUNTANEUVOSTON KOKOUS 8/2007

tiedekuntaneuvoston jäsenet ja varajäsenet rehtori vararehtorit yhteisöjohtaja henkilöstöpäällikkö

Säännökset neuvoston koolle kutsumisesta ja päätösvaltaisuudesta ovat Oulun yliopiston hallintojohtosäännön :issä.

Säännökset neuvoston koolle kutsumisesta ja päätösvaltaisuudesta ovat Oulun yliopiston hallintojohtosäännön :issä.

OULUN YLIOPISTO PÖYTÄKIRJA kokouksesta 4/2000 KASVATUSTIETEIDEN TIEDEKUNTA Tiedekuntaneuvosto

Yhteiskuntatieteellinen tiedekunta Tiedekuntaneuvosto

KASVATUSTIETEIDEN TIEDEKUNTA Tutkimustoimikunta. Kokous 4/2010 tiistaina klo (KTK314)

KASVATUSTIETEIDEN TIEDEKUNTA Tutkimustoimikunta. Kokous 8/2010 tiistaina klo (KTK314)

Jyväskylän yliopiston muutoksenhakulautakunnan kokous (nro 3/2018)

Säännökset neuvoston koolle kutsumisesta ja päätösvaltaisuudesta ovat Oulun yliopiston hallintojohtosäännön :issä.

OULUN YLIOPISTO PÖYTÄKIRJA kokuksesta 2/2000 KASVATUSTIETEIDEN TIEDEKUNTA Tiedekuntaneuvosto

KASVATUSTIETEIDEN TIEDEKUNTA Tutkimustoimikunta. Kokous 7/2010 maanantaina klo (KTK314)

KASVATUSTIETEIDEN TIEDEKUNTA Tiedekuntaneuvosto TIEDEKUNTANEUVOSTON KOKOUS 8/2002

Säännökset tiedekuntaneuvoston koolle kutsumisesta ja päätösvaltaisuudesta ovat Oulun yliopiston johtosäännön :issä.

TIEDEKUNTANEUVOSTON KOKOUS 1/2011

Säännökset neuvoston koolle kutsumisesta ja päätösvaltaisuudesta ovat Oulun yliopiston hallintojohtosäännön :issä.

OULUN YLIOPISTO YHDISTELMÄ A5 / A 18/ FT Juha Ridanpään dosentuuriasia; tieteellinen pätevyys

Säännökset neuvoston koolle kutsumisesta ja päätösvaltaisuudesta ovat Oulun yliopiston hallintojohtosäännön :issä.

Yhteiskuntatieteellinen tiedekunta Tiedekuntaneuvosto

Säännökset neuvoston koolle kutsumisesta ja päätösvaltaisuudesta ovat Oulun yliopiston hallintojohtosäännön :issä.

Sihteerinä ja pöytäkirjanpitäjänä Hallintopäällikkö Matti Pylvänäinen, ,

OULUN YLIOPISTO YHDISTELMÄ A13 / 2010

AKATEEMISEN ARVIOINTIRYHMÄN KOKOUS 8/2011

OULUN YLIOPISTO PÖYTÄKIRJA C 7/99 KASVATUSTIETEIDEN TIEDEKUNTA Juhani Lehtimäki, puh

Säännökset neuvoston koolle kutsumisesta ja päätösvaltaisuudesta ovat Oulun yliopiston hallintojohtosäännön :issä.

AIKA klo PAIKKA Kokous salissa MaC222 KÄSITELTÄVÄT ASIAT:

Säännökset neuvoston koolle kutsumisesta ja päätösvaltaisuudesta ovat Oulun yliopiston hallintojohtosäännön :issä.

Jyväskylän yliopiston muutoksenhakulautakunnan kokous (nro 11/2017)

Säännökset neuvoston koolle kutsumisesta ja päätösvaltaisuudesta ovat Oulun yliopiston hallintojohtosäännön :issä.

Ahava Marjo Haastattelu tutkimusmenetelmänä Tarkastajat: opettaja Hannele Kess ja kielen tarkastaja Leena Raitala Päätös Hyväksyttiin.

torstaina klo 9.00 taiteiden tiedekunnan kokoushuoneessa (Pöykkölä, Laajakaista 3, talo B, osa C, 3. krs, F2018).

Aula Pauliina Otsikko puuttuu Tarkastajat: yliass. Anneli Lauriala ja kielen tarkastaja Leena Raitala Päätös Hyväksyttiin.

Säännökset neuvoston koolle kutsumisesta ja päätösvaltaisuudesta ovat Oulun yliopiston hallintojohtosäännön :issä.

TIEDEKUNTANEUVOSTO PÖYTÄKIRJA A 15/11 Laila Kuhalampi, puh. (553)2005 sähköposti Laila.Kuhalampi@oulu.fi

2 Pöytäkirjan tarkastajien valinta Valitaan pöytäkirjan tarkastajiksi puheenjohtaja ja sihteerit.

2 Pöytäkirjan tarkastajien valinta Valitaan pöytäkirjan tarkastajiksi puheenjohtaja ja sihteerit.

Sähkötekniikan korkeakoulun tutkintosäännön päätöksentekijät

Turussa tiedekunnan kokoushuone 441, Raumalla 115 (etäyhteys)

Säännökset neuvoston koolle kutsumisesta ja päätösvaltaisuudesta ovat Oulun yliopiston hallintojohtosäännön :issä.

AKATEEMISEN ARVIOINTIRYHMÄN KOKOUS 7/2011

Säännökset neuvoston koolle kutsumisesta ja päätösvaltaisuudesta ovat Oulun yliopiston hallintojohtosäännön :issä.

OULUN YLIOPISTO YHDISTELMÄ A11 / 2010

Säännökset neuvoston koolle kutsumisesta ja päätösvaltaisuudesta ovat Oulun yliopiston hallintojohtosäännön :issä.

Säännökset neuvoston koolle kutsumisesta ja päätösvaltaisuudesta ovat Oulun yliopiston hallintojohtosäännön :issä.

Yhteiskuntatieteellinen tiedekunta Tiedekuntaneuvosto

Teologisia tutkintoja voidaan suorittaa Helsingin yliopistossa, Joensuun yliopistossa ja Åbo Akademissa.

KASVATUSTIETEIDEN TIEDEKUNTA Tutkimustoimikunta. Kokous 3/2010 tiistaina klo (KTK314) 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Säännökset neuvoston koolle kutsumisesta ja päätösvaltaisuudesta ovat Oulun yliopiston hallintojohtosäännön :issä.

Yhteiskuntatieteiden tiedekunta Tiedekuntaneuvosto Dekaanin vaali

A 50/ Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus A 51/ Ilmoitusasiat A 52/ Tasa-arvotoimikunnan nimeäminen kaudelle

2 Pöytäkirjan tarkastajien valinta Esitys: Valitaan pöytäkirjan tarkastajiksi dekaani ja sihteerit. Päätös: Esityksen mukainen.

AIKA klo PAIKKA Kokous salissa Y KÄSITELTÄVÄT ASIAT:

OULUN YLIOPISTO YHDISTELMÄ A6 / 2010

OULUN YLIOPISTO YHDISTELMÄ A4 / 2010

A 28/ FT Netta Iivarin dosentuuriasia; ehdotus asiantuntijoiksi. A 29/ FT Pertti Rautiaisen dosentuuriasia; ehdotus asiantuntijoiksi

Kokouksen 9 / 2015 asialista

KOKOUSKUTSU Kasvatustieteiden tiedekunnan tiedekuntaneuvoston jäsenet, lisäjäsenet ja varajäsenet

Säännökset neuvoston koolle kutsumisesta ja päätösvaltaisuudesta ovat Oulun yliopiston hallintojohtosäännön :issä.

Yhteiskuntatieteellinen tiedekunta Tiedekuntaneuvosto

Kasvatustieteiden tiedekuntaneuvoston jäsenille

Seuraavien tehtävien osalta esitetään tehtäväalan ja tehtävämäärityksen uudelleen määrittely:

Hallintopäällikön esittelylistojen A asia 10. Opintoasiainpäällikön esittelylistojen B asiat. Jari Oksanen Tutkimusdekaani

Valtioneuvoston asetus

KASVATUSTIETEIDEN TIEDEKUNTA Tutkimustoimikunta. Kokous 9/2010 tiistaina klo (KTK314)

A 13/ Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus A 14/ Ilmoitusasiat A 15/ Jatkokäsittelyssä kunniatohtoreiden kutsuminen

Yhteiskuntatieteellinen tiedekunta Tiedekuntaneuvosto

Hallintotieteiden perustutkintojen määräykset

KASVATUSTIETEIDEN TIEDEKUNTA Tiedekuntaneuvosto TIEDEKUNTANEUVOSTON KOKOUS 01/2003

Yhteiskuntatieteellinen tiedekunta Tiedekuntaneuvosto

KASVATUSTIETEIDEN TIEDEKUNTA Tiedekuntaneuvosto TIEDEKUNTANEUVOSTON KOKOUS 4/2003

Oikeustieteiden tiedekuntaneuvoston jäsenille

Jyväskylän yliopiston muutoksenhakulautakunnan kokous (nro 5/2017)

AKATEEMISEN ARVIOINTIRYHMÄN KOKOUS 14/2011

OULUN YLIOPISTO YHDISTELMÄ A1 / A 2/ Varapuheenjohtajan valinta ja varajäsenten kutsuminen

A 3/ Tiedekunnan edustajan nimeäminen yliopiston tasa-arvotoimikuntaan. A 4/ Tiedekunnan lausunto CISDE-tutkimuskeskuksen perustamisesta

LAPIN YLIOPISTON TUTKINTOSÄÄNTÖ. Annettu Rovaniemellä 16 päivänä kesäkuuta 2014

Säännökset neuvoston koolle kutsumisesta ja päätösvaltaisuudesta ovat Oulun yliopiston hallintojohtosäännön :issä.

Miten tullaan opettajaksi Helsingin yliopistosta?

KASVATUSTIETEIDEN TIEDEKUNTA Tutkimustoimikunta. Kokous 10/2010 tiistaina klo (KTK314)

OULUN YLIOPISTO YHDISTELMÄ A2 / A 8/ FT Jani Heinon dosentuuriasia; tieteellinen pätevyys

1.2 Kasvatustieteiden koulutuksen erillisvalinta avoimia yliopisto-opintoja suorittaneille (ent. kasvatustieteiden koulutuksen C-kiintiö)

Transkriptio:

OULUN YLIOPISTO KASVATUSTIETEIDEN TIEDEKUNTA Juhani Lehtimäki, puh. 553 3605 Kokous nro 14/99 tiistaina 2.11.1999 klo 12.15 Läsnä Varsinainen jäsen Luukkonen Jaakko, dekaani, professori Suortti Juhani, varadekaani, professori Syrjälä Leena, professori Keranto Tapio, professori Siljander Pauli, professori Lauriala, Anneli, yliassistentti (II ryhmä) Jeronen Eila, lehtori Räsänen Rauni, lehtori (ryhmä II) Pönkkö Anneli, lehtori (ryhmä II) Ruismäki Heikki, professori Hujala Eeva, professori Vänskä Viljo, lehtori (ryhmä II) Ojakoski Matti, lehtori (ryhmä II) Toropainen Piia, opiskelija (ryhmä III) Kittilä Mari, opiskelija (ryhmä III) Kailo Kaarina, professori Ålander Anne, opiskelija (ryhmä III) Aho Anu, opiskelija (ryhmä III) Laru Jari, opiskelija (ryhmä III) Kallio Kati, opiskelija Asiantuntija Pertti Toukomaa, professori B108/1999 Tarkastajien nimeäminen FL Kaarina Isokankaan väitöskirjaksi tarkoittamalle tutkimukselle FL Kaarina Isokangas on pyytänyt tiedekuntaneuvostoa nimeämään tarkastajat väitöskirjaksi tarkoittamalleen tutkimukselle Miten oppia oppimaan. Minän yhteys vieraan kielen oppimiseen. Oulun yliopiston opetuksesta ja opiskelijoista annetun johtosäännön 16 :n mukaisesti tiedekuntaneuvosto määrää lisensiaatintutkimusten ja väitöskirjojen tarkastajat. Näiden esteellisyydestä on voimassa, mitä hallintomenettelylain (598/82) 10 :ssä määrätään. Tiedekunnan pysyväismääräysten mukaan ennen varsinaista tarkastusta työ käsitellään seminaarissa (ns. esitarkastus). Mikäli esitarkastusseminaarissa päädytään suosittelemaan työn lähettämistä viralliseen käsittelyyn, tai kun ohjaaja on todennut esitettyjen puutteiden olevan korjattu, opiskelija toimittaa käsikirjoituksen kahtena kappaleena tiedekunnan kansliaan. Tiedekunta määrää tutkimukselle vähintään kaksi esitarkastajaa. Väitöskirjan esitarkastajien tulee kahden kuukauden kuluessa tehtävän saamisesta yhdessä tai erikseen antaa perusteltu kirjallinen lausunto, jossa ehdotetaan painatusluvan myöntämistä tai sen epäämistä. Ehdollista painatuslupaa ei myönnetä. Koska 25.5.1999 pidetyssä työn tarkistamisseminaarissa Isokankaan tutkimukseen esitettiin tehtäväksi tarkistuksia ja muutoksia, jatko-opintojen ohjaajaksi nimetyltä professori (emeritus) Pertti Toukomaalta on pyydetty lausunto siitä, onko väitöskirjaksi tarkoitettuun tutkimukseen tehty seminaarissa edellytetyt tarkistukset. Liitteenä professori Toukomaan 25.10.1999 toimittama lausunto. Isokangasta on pyydetty toimittamaan mahdollinen vastine Toukomaan lausuntoon 1.11. 1999 klo 16.15 mennessä.

esitys Aiemman käytännön mukaisesti ainakin toinen lisensiaatintutkimuksen ja väitöskirjan tarkastajista on pyritty nimeämään tiedekunnan ulkopuolelta. Päätetään jatkotoimista tiedekuntaneuvoston kokouksessa käytävän keskustelun pohjalta. 1. Todettiin, että Oulun yliopiston hallintojohtosäännön 64 :n mukaan esittelymenettelyä ei noudateta opintosuoritusta arvosteltaessa ja että yliopistolain (645/97) 42 :n mukaan päätöksentekoon voivat osallistua vain ne jäsenet ja varajäsenet, joilla on samantasoinen opintosuoritus. 2. Todettiin, että FL Kaarina Isokangas oli toimittanut pöydälle jaetun vastineen professori Toukomaan lausuntoon (liite). 3. Lisäksi todettiin, että 25.5.1999 pidetyssä esitarkastusseminaarissa ei päädytty suosittelemaan työn lähettämistä viralliseen käsittelyyn; ohjaajana toiminut professori Pertti Toukomaa ei ole todennut esitarkastusseminaarissa esiin tuotujen puutteiden tulleen korjatuiksi; väitöskirjaksi tarkoitettu tutkielma ei nykyisessä muodossaan täytä väitöskirjalle asetettuja vaatimuksia. 4. Päätettiin palauttaa tutkimus Isokankaalle korjattavaksi. Tutkielma voidaan ottaa uudelleen tiedekuntaneuvoston käsittelyyn, kun se on korjattu tutkinnon valvojaksi nimetyn professori Pauli Siljanderin ohjeiden mukaisesti ja korjausten jälkeen käsitelty uudelleen esitarkastusseminaarissa, jossa on päädytty suosittelemaan tutkielman lähettamistä viralliseen käsittelyyn. Merkittiin, että päätöksentekoon osallistuivat Suortti, Syrjälä, Keranto, Siljander, Räsänen, Pönkkö, Ruismäki, Hujala ja Kailo. Oulun yliopiston opetuksesta ja opiskelijoista annetun johtosäännön 25 :n mukaan ennen väitöskirjan tai lisensiaatintutkimuksen arvostelua tekijälle on varattaava tilaisuus vastineen antamiseen esitarkastajan, tarkastajan tai vastaväittäjän lausunnosta. Asianosainen voi tehdä tiedekuntaneuvostolle oikaisupyynnön arvostelusta 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista. B109/1999 Tarkastajien nimeäminen KM Raija Erkkilän lisensiaatintutkimuksesi tarkoittamalle tutkimukselle KM Raija Erkkilä on pyytänyt tiedekuntaneuvostoa nimeämään tarkastajat lisensiaatintutkimukseksi tarkoittamalleen tutkimukselle Opettajaksi kasvamassa Tutkimus aineenopettajaopiskelijoiden kokemuksista opettajaksi opiskelusta ja heidän kehittyvästä kasvatusajattelustaan. Oulun yliopiston opetuksesta ja opiskelijoista annetun johtosäännön 16 :n mukaisesti tiedekuntaneuvosto määrää lisensiaatintutkimuksen tarkastajat. Näiden esteellisyydestä on voimassa, mitä hallintomenettelylain (598/82) 10 :ssä määrätään.

esitys Tiedekunnan pysyväismääräysten mukaan ennen varsinaista tarkastusta työ käsitellään seminaarissa (ns. esitarkastus). Erkkilän työ on käsitelty seminaarissa 16.9.1999. Mikäli esitarkastusseminaarissa päädytään suosittelemaan työn lähettämistä viralliseen käsittelyyn, tai kun ohjaaja on todennut esitettyjen puutteiden olevan korjattu, opiskelija toimittaa käsikirjoituksen kahtena kappaleena tiedekunnan kansliaan. Tiedekunta määrää tutkimukselle vähintään kaksi esitarkastajaa. Lisensiaatintutkimuksen esitarkastajien tulee kahden kuukauden kuluessa tehtävän saamisesta yhdessä tai erikseen antaa perusteltu kirjallinen lausunto, jossa ehdotetaan tutkimuksen hyväksymistä ja arvolausetta tai hylkäämistä. Tutkimustyön ohjaajan, professori Leena Syrjälän mukaan käsikirjoitukseen on tehty seminaarissa edellytetyt tarkistukset. Aiemman käytännön mukaisesti ainakin toinen lisensiaatintutkimuksen ja väitöskirjan tarkastajista on pyritty nimeämään tiedekunnan ulkopuolelta. Päätetään tarkastajien nimeämisestä tiedekuntaneuvoston kokouksessa käytävän keskustelun pohjalta. Päätettiin tiedustella lausunnonantajiksi professori Juha Perttulaa Lapin ylipistosta ja professori Hannele Niemeä Helsingin yliopistosta ja nimettiin varalle professori Eira Korpinen Jyväskylän yliopistosta. B110/1999 Jatkokäsittelyssä oikaisupyynnöt Yliopiston kirjoihin kuulumattoman opiskelijan on haettava haluamansa opintokokonaisuuden tai opintojakson opiskeluoikeutta tiedekunnan dekaanilta syyslukukauden alussa 15.8. päättyvän hakuajan kuluessa. Oikeus suorittaa erillisiä opintoja (kasvatustiede, psykologia, kasvatuspsykologia, sosiologia) voidaan myöntää ensisijaisesti joko ammattipätevyyden lisäämiseksi tai jossain muussa oppilaitoksessa suoritettavaa tutkintoa varten. Suoritusoikeuksia myönnetään kunkin opetusyksikön opetuskapasiteetin sallimissa rajoissa. Opinto-oikeuspäätöksiin tyytymättömille varattiin mahdollisuus hakea päätökseen oikaisua kasvatustieteiden tiedekunnan tiedekuntaneuvostolta 14 päivän kuluessa päätöksen julkaisemisesta. Oikaisupyynnöille varattu määräaika päättyi kasvatustieteen perusopintojen osalta 20.9.1999 klo 16.15. Tiedekuntaan hyväksytyllä opiskelijalla on pääsääntöisesti oikeus suorittaa tutkinto yhdessä tiedekunnassa ja yhdessä koulutusohjelmassa tai vastaavassa sen opetussuunnitelman mukaan. Vapaasti valittavia ja ylimääräisiä opintoja sekä sivuaineopintoja opiskelijalla on oikeus harjoittaa myös muissa kuin omassa tiedekunnassaan/ koulutusohjelmassaan opetuskapasiteetin sallimissa rajoissa. Kasvatustieteiden tiedekunnan maisteriohjelmaan hyväksytty Kirsi Häkkilä on hakenut oikaisua kielteiseen päätökseen saada suorittaa pedagogiset opinnot joko uskonnossa tai englannin kielessä.

Lapin yliopistossa opiskeleva Antti Vehkaperä on hakenut oikaisua eräiden peruskoulussa opetettavien aineiden ja aihekokonaisuuksien opintojaksojen suorittamista koskevaan kielteiseen päätökseen. Oikaisupyynnöt ja niihin annetut vastineet ovat liitteinä. esitys 1. Kirsi Häkkilän osalta todetaan, että varsinainen haku opettajan pedagogisiin opintoihin on helmi-maaliskuussa; Häkkilä voi suorittaa pedagogiset opinnot läpäistyään soveltuvuuskokeen ja hankittuaan todistuksen siitä, että hänen suorittamansa opinnot vastaavat englannin kielen ja/tai uskonnon opetettavan aineen opintoja. 2. Myönnetään Antti Vehkaperälle teknisen työn 2. vuosikurssin opintojen suoritusoikeus ja päätetään peruskoulussa opetettavien aineiden ja aihekokonaisuuksien opintojen hyväksymisestä Oulun opettajankoulutuslaitoksen esityksen mukaisesti. 1. Esittelyn mukaisesti. 2. Esittelyn mukaisesti. B111/1999 Jatkokäsittelyssä vuoden 2000 aloituspaikat ja valintaperusteet Yliopistolain (645/1997) 18 :n mukaan opiskelijat ottaa yliopisto. Yliopisto voi rajoittaa opiskelijoiden määrää. Opiskelija voi ottaa samana lukuvuonna vastaan vain yhden korkeakoulututkintoon johtavan opiskelupaikan. Silloin kun yliopisto opiskelijoiden määrän rajoittamisen vuoksi ei voi ottaa koulutukseen kaikkia hakijoita, hakijoihin on sovellettava yhdenmukaisia valintaperusteita. Jonkin kieliryhmän koulutustarpeen turvaamiseksi voidaan yhdenmukaisista valintaperusteista rajoitetusti poiketa. Opiskelijavalinta voidaan järjestää yliopistojen yhteishaun pohjalta. Opiskelijoiden ottamisesta säädetään tarkemmin asetuksella. Yliopistoasetuksen (115/1998) 12 :n mukaan kelpoinen opiskelijaksi korkeakoulututkintoon johtaviin opintoihin on henkilö, joka on suorittanut ylioppilastutkintoasetuksessa (1000/1994) tarkoitetun tutkinnon. Opiskelijaksi on kelpoinen myös henkilö, joka on suorittanut ammattikorkeakoulun, ammatillisen korkea-asteen, ammatillisen opistoasteen tai vähintään kolmivuotisen ammatillisen tutkinnon taikka saanut ulkomaisen koulutuksen, joka asianomaisessa maassa antaa kelpoisuuden vastaaviin korkeakouluopintoihin, sekä henkilö, joka on suorittanut yliopiston edellyttämät avoimen yliopisto-opetuksen opinnot tai jolla yliopisto toteaa muutoin olevan opintoja varten riittävät tiedot ja valmiudet. Yliopisto päättää opiskelijavalinnan perusteista. Oulun yliopiston opetuksesta ja opiskelijoista annetun johtosäännön 1 :n mukaan yliopiston hallitus päättää opiskelijoiden opinto-oikeuden ja valintajärjestelmän perusteista. Hallitus päättää tiedekuntaneuvostojen esityksestä yliopistoon vuosittain ylempää ja alempaa korkeakoulututkintoa suorittamaan otettavien opiskelijoiden määrästä.

Tiedekuntaneuvosto päättää tiedekuntakohtaisista opiskelijavalintaperusteista. Tiedekunnan dekaani hyväksyy uudet opiskelijat. Tiedekunta voi asettaa valintaperusteiden valmistelua sekä valinnan käytännön järjestelyjä varten valintatoimikuntia. Valintaperusteiden valmistelua varten toimikuntiin tulee nimetä myös opiskelijajäseniä 1.9. ja 31.5. väliseksi ajaksi. Liitteinä esitykset aineenopettajan pedagogisiin opintoihin otettavien määriksi ja valintaperusteiksi Kajaanin varhaiskasvatuksen LTO-ryhmän valintaperusteiksi mahdollinen esitys Oulun luokanopettajakoulutuksen 2. vaiheen lisättävästä näytteestä jaetaan pöydälle. esitys Esitetään kokouksessa. 1. Hyväksyttiin esitys aineenopettajan pedagogisiin opintoihin otettavien valintaperusteiksi liitteen mukaisena ja päätettiin esittää opiskelijoiden määrä yliopiston hallituksen hyväksyttäväksi. 2. Hyväksyttiin esitys Kajaanin varhaiskasvatuksen LTO-ryhmään otettavien valintaperusteiksi liitteen mukaisena ja päätettiin esittää opiskelijoiden määrä yliopiston hallituksen hyväksyttäväksi. 3. Todettiin, ettei näytettä esitetä vuoden 2000 valintoihin. B112/1999 Jatkokäsittelyssä todistuskaavan muutos Asia jätettiin pöydälle 31.8.1999. Oulussa suoritetun varhaiskasvatuksen kandidaatin tutkinnon todistuskaavassa ammatillisia valmiuksia antavien opintojen sivuainekokonaisuudesta (35 ov) ei merkitä arvosanaa. Varhaiskasvatuksen koulutus esittää, että arvostelua ja todistuskaavaa muutetaan siten, että arvostelu suoritetaan asteikolla hyväksytty-hylätty ja todistukseen arvosanalausekkeeksi merkitään hyväksytty. esitys Muutetaan sivuainekokonaisuuden arvostelu ja tutkintotodistuksen kaava siten, että kokonaisuus arvostellaan arvosanalla hyväksytty - hylätty. Esittelyn mukaisesti. B113/1999 Psykologian opetus Kajaanin opettajankoulutuslaitoksessa Kajaanin opettajankoulutuslaitoksen psykologian perusopintojen (15 ov) opetus on järjestetty käyttäytymistieteiden laitoksen opetussuunnitelman mukaisesti ja opetuksesta on vastannut professori Timo Järvilehto. Kajaanin opettajankoulutuslaitos on lukuvuosina 1996 98 suorittanut käyttäytymistieteiden laitokselle erillisen, vuosittain sovitun korvauksen opintojen vas-

taavuudesta ja koordinoinnista. Tänä vuonna laitokset eivät ole päässeet sopimukseen korvauksesta ja opetuksen toteutuksesta. Kajaanin opettajankoulutuslaitos on käynnistänyt neuvottelut Lapin yliopiston kanssa psykologian perusopintojen (15 ov) toteuttamisesta Kajaanissa. Lapin yliopiston psykologian edustajien professori Mikko Korkiakankaan ja professori Juha Perttulan mukaan neuvottelut ovat edenneet ongelmitta molempia osapuolia tyydyttävällä tavalla. Suunnitelman mukaan Kajaani maksaa Lapin yliopistolle opiskelijoista koituvat hallinnolliset kulut sekä tuntiopetuksen Kajaanissa. Tähän mennessä ei ole tullut esille sellaista asiaa, joka estäisi psykologian approbatur-opintojen aloittamisen Kajaanissa vuoden 2000 alusta. esitys Keskustellaan asiasta seuraavien kolmen vaihtoehdon pohjalta: 1. Käyttäytymistieteiden laitokselle osoitetaan lisärahoitusta psykologian 15 ov:n opintojen toteuttamiseen Kajaanissa vuoden 2000 alusta; 2. Kajaanin opettajankoulutuslaitokselle annetaan valtuudet neuvotella opetuksen järjestämisestä jonkun muun yliopiston alaisena. Mietittäväksi jää, mitä vaikutuksia tällä on psykologian asemaan tiedekunnassa ja Oulun yliopistossa; 3. Ryhdytään suunnittelemaan kasvatuspsykologian 15 ja 35 ov:n kokonaisuuksia, joita voidaan tarjota Kajaanissa psykologian asemesta. Asiaa vaikeuttaa se, että kasvatuspsykologian professorin virantäyttö on kesken. Opintokokonaisuuksien muodostaminen on ollut esillä aiemminkin, mutta silloin asia hyllytettiin. Tiedekuntaneuvosto keskusteli asiasta ja päätti siirtää asian käsittelyn seuraavaan kokoukseen. B114/1999 KM Juha Siitosen tohtorin tutkinnon vahvistaminen KM Juha Siitonen on pyytänyt tiedekuntaneuvostoa vahvistamaan hänelle kasvatustieteen tohtorin tutkinnon. Kasvatustieteellisistä tutkinnoista ja opettajankoulutuksesta (576/95) annetun asetuksen 19 :n mukaan kasvatustieteen tohtorin tutkinnon suorittamiseksi tieteelliseen jatkokoulutukseen otetun opiskelijan tulee: 1. suorittaa tieteellisen jatkokoulutuksen opinnot; sekä 2. laatia väitöskirja ja puolustaa sitä julkisesti. Tutkinnon valvojaksi määrätty professori Leena Syrjälä on ilmoittanut, että Siitonen on suorittanut kasvatustieteen tohtorin tutkintoon vaadittavat opinnot. esitys Vahvistetaan KM Juha Siitosen kasvatustieteen tohtorin tutkinto. Esittelyn mukaisesti.