PK-TEOLLISUUDEN UUDISTAMINEN JA KILPAILUKYKY pilotti Sisältää teollisuutta palvelevan liiketoiminnan 10.10.2013
Seutukaupunki Seutukaupunkeja ovat kaupungit: 1. Jotka ovat seutukuntiensa tai talousalueensa keskuksia tai keskuspareja 2. Eivät ole maakuntiensa keskuksia. 3. Seutukaupungit ovat työssäkäyntialueen keskuksia. Seutukaupunkien alueella asuu noin 1,25 miljoonaa ihmistä.
Seutukaupunkipilotti -menettely Suomen hallituksen alueiden kehittämistavoitteina 2011-2015 on taloudellisesti, sosiaalisesti ja ympäristöllisesti kestävä Suomi. Tavoitepäätöksen keskeisinä linjauksina ovat: vahvistetaan alueiden kilpailukykyä ja elinvoimaisuutta, edistetään väestön hyvinvointia ja turvataan hyvä elinympäristö ja kestävä aluerakenne. Tavoitepäätöksen mukaan monikeskuksisuus on maan Tavoitepäätöksen mukaan monikeskuksisuus on maan kehittämisessä vahva kilpailutekijä. Maakuntakeskukset, teolliset keskukset sekä seutukaupungit ovat keskeisessä roolissa, kun etsitään ratkaisuja elinkeinoelämän uudistumiseen, yhteyksien rakentumiseen sekä peruspalvelujen turvaamiseen erityyppisillä kaupunkiseuduilla.
Seutukaupunkipilotti -menettely Suurille kaupunkiseuduille on käynnistetty hallitusohjelman ja kaupunkipoliittisen toimenpideohjelman 2012-2015 mukaisesti kasvusopimusmenettelyjä sekä INKA-ohjelman valmistelu. Kaupunkipolitiikan linjausten mukaisesti Muilla kaupunkiseuduilla valtio ja kaupungit voivat tehdä kumppanuuteen ja neuvottelumenettelyyn pohjautuvaa yhteistyötä yksittäisillä pilottikokeiluilla. Kokeilut liittyvät uusiin strategisiin kehittämisavauksiin, joilla edistetään kansallista politiikkaa. Painopisteenä on vienti- ja kasvuyrityksille tärkeiden koulutus- ja innovaatioympäristöjen ja kumppanuuksien kehittäminen sekä ympäristöliiketoiminnan edistäminen. Yritysten kasvua edistävien kehittämistoimenpiteiden valinnassa otetaan huomioon verkottuminen muiden kaupunkien, korkeakoulujen, osaamiskeskittymien ja seutukaupunkien kehitystoimijoiden kesken. Seutukaupunkipilotti -menettely toteuttaa kaupunkipoliittisen toimenpideohjelman linjausta.
Seutukaupunkipilotti -menettely TEM pyysi 14.2.2013 kaupungeilta esityksiä seutukaupungeille valmisteltavan pilottimenettelyn teemoiksi sekä ilmoittautumisia teemojen vetovastuuseen 28.2.2013 mennessä. Esityksiä teemoiksi saatiin viidestä kokonaisuudesta, joita olivat hyvinvointi, pk-teollisuuden kehittäminen, cleantech/biotalous, arktisuus sekä digitaalisuus. Teemojen vetäjiksi ilmoitti halukkuutensa 10 seutukaupunkia. TEM:n Seutukaupunkijaoston 8.3. tekemän päätöksen mukaisesti pilottien vetovastuuseen valittiin seuraavat kaupungit: Imatra / hyvinvointi Rauma / pk-teollisuuden kehittäminen Kauhajoki ja Kurikka / älykkään ja vihreän kasvun kaupungit Kemi / arktisuus ja Salo / digitaalisuus (muuttunut keväällä 2013 rakennemuutosaluemenettelyn mallintamiseksi)
Seutukaupunkipilotti -menettely Varsinainen hakumenettely Pilottimenettelyyn hakevat toimittivat 30.6.2013 mennessä työ- ja elinkeinoministeriölle suunnitelman, jossa esitettiin 1) pilotin teema, 2) tiivistelmä sisällöstä ja tavoitteista, 3) pilotista vastaava taho, 4) osallistuvat kunnat/seudut. Varsinaisen hakemuksen pilottimenettelyyn jätti pilotin valmistelusta vastaava taho 30.8.2013 mennessä. Pilottihakemus on hyväksytty kaikissa mukanaolevissa kunnissa. TEM:n päätöstä eri hakemuksiin odotetaan noin 20.10.2013 mennessä.
Pk-teollisuuden uudistaminen ja kilpailukyky -pilottiin ilmoittautuneet Nivalan kaupunki + yhteistyöverkosto mm. Nivalan Teollisuuskylä Oy Laitilan kaupunki Lieksan kaupunki + Lieksan Teollisuuskylä Oy Kiteen kaupunki + Keti Oy Alajärven kaupunki + Järvi-Pohjanmaan Yrityspalvelu Oy Kauhavan kaupunki Kankaanpään kaupunki + Pohjois-Satakunnan Kehittämiskeskus Oy Huittisten kaupunki Kauhajoen seutu + LC Logistics Center Oy Loviisan kaupunki Iisalmen kaupunki Kemi + Kemin Digipolis Oy Varkauden kaupunki
ALATEEMA 1: Kokeilla ja mallintaa toimintaympäristöjä (toimialakohtaiset laajat kehittämishankkeet, maantieteellisesti rajatut monialaiset yrityspuistot, verkostohankkeet uusien toimintatapojen ja materiaalien kehittämisessä jne.) Teeman valmisteluvastuu: Nivalan kaupunki + yhteistyöverkosto Nivala + yhteistyöverkosto, Laitila, Kitee + Keti Oy, Alajärvi + Järvi-Pohjanmaan Yrityspalvelu Oy, Kankaanpää + Pohjois-Satakunnan kehittämiskeskus Oy, Lieksa + Lieksan Teollisuuskylä Oy, Loviisa, Iisalmi, Kauhava, Kauhajoen seutu + LC Logistics Center Oy ja Varkaus Tavoitteita: löytää toimintamallit ja keinot, joilla voidaan turvata teolliset työpaikat jatkossa mallintaa tapoja, joilla alihankintaa tekevät yritykset voisivat siirtyä osavalmistuksesta sopimusvalmistukseen vienti ja kansainvälistyminen toimiala / osaamisklusteri / toimintaympäristön kehittäminen; kokeilla ja mallintaa erilaisia kehittämistapoja
ALATEEMA 2: Tunnistaa ja kehittää korkeakoulujen (yliopistot / amk:t) rooli seutukaupunkien yhteistyökumppanina pkteollisuuden kehittämisessä Teeman valmisteluvastuu: Huittisten kaupunki Huittinen, Nivala + yhteistyöverkosto, Lieksa + Lieksan Teollisuuskylä Oy, Alajärvi + Järvi-Pohjanmaan Yrityspalvelu Oy ja Kauhava Tavoitteita: miten yliopistojen/ammattikorkeakoulujen tutkimus- ja tuotekehitysosaaminen voidaan saada parhaiten ja läpinäkyvällä tavalla mukaan seutukaupunkien pk-teollisuuden kehittämiseen? voidaanko yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen lisäksi ottaa mukaan eräät tutkimuslaitokset, kuten VTT ja MTT? voidaanko hyödyntää kokemuksia maakuntakorkeakoulusta? tuodaan esille ero yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen pääsijaintikaupunkien ja seutukaupunkien välillä
ALATEEMA 3: Voimistaa toisen asteen koulutuksen ja tuotekehitysosaamisen roolia seutukaupunkien pkteollisuuden uudistamisessa ja vahvistamisessa Teeman valmisteluvastuu: Alajärven kaupunki + Järvi-Pohjanmaan Yrityspalvelu Oy Alajärvi + Järvi-Pohjanmaan Yrityspalvelu Oy, Laitila, Lieksa + Lieksan Teollisuuskylä Oy, Kankaanpää + Pohjois-Satakunnan Kehittämiskeskus Oy, Huittinen, Kauhajoen seutu + LC Logistics Center Oy ja Kauhava Tavoitteita: turvata toisen asteen koulutus tilanteessa, jossa seutukaupunkien alueella ollaan vähentämässä paljon aloituspaikkoja ottaa huomioon jälkiteollistaminen turvata osaavan työvoiman saanti ja työvoiman osaamisen uudistaminen tietoisuuden lisääminen siitä, mitä eri oppilaitoksissa tehdään sekä palvelutoimintojen yhdistäminen ja hyvien käytäntöjen hyödyntäminen
ALATEEMA 4: Hakea kansainvälistymisesimerkkejä (kansallisia ja kansainvälisiä) ja vertaistietoja pk-teollisuuden kehittämistavoista Teeman valmisteluvastuu: Lieksan kaupunki + Lieksan Teollisuuskylä Oy Lieksa + Lieksan Teollisuuskylä Oy, Alajärvi + Järvi-Pohjanmaan Yrityspalvelu Oy, Huittinen, Kauhajoen seutu + LC Logistics Center Oy, Kitee + Keti Oy, Kauhava, Kemi + Kemin Digipolis Oy ja Varkaus Tavoitteita: kasvu: haetaan esimerkkejä sekä kotimaasta että kansainvälisesti alueista/toimintaympäristöistä, joissa aikaansaatu pk-teollisuuden kasvua kansainvälistyminen: kansainvälistymisen määritys ja mallit. Hyvät ja huonot toimintatavat sekä esimerkit kansainvälistymisen yhteydessä pk-yritystoiminnan esimerkit: kerätään seutukaupunkiverkoston käyttöön esimerkkejä onnistuneista pk-teollisuuden kansainvälistymistoimenpiteistä
Rahoitus Seutukaupunkipilotti menettelyä ei tehdä valmiilla rahalla, vaan vaaditaan joustavuutta, työpanosta ja eri mahdollisuuksien hyödyntämistä TEM on luvannut kullekin seutukaupunkipilotille koordinaatiorahoitusta noin 50.000 vuodessa (50 % rahaa). Varsinaisen toiminnan rahoitus kerätään toimintakohtaisesti osallistuvilta tahoilta (kunnat, kehitysyhtiöt, yritykset) + sekä valtion kansallisista että EU-rahoituskanavista
Rauman rooli 1. Oman pilotin osa-alueiden yhteistyön koordinaattori ja sparraaja 2. Yhteistyön ylläpitäminen muihin seutukaupunkipilotteihin 3. Yhteistyö erityisesti Tampereen ja Vaasan hallinnoimien INKA-ohjelmien kanssa 4. Yhteistyö TEM:n ja Kuntaliiton suuntaan 5. Työskentelytapojen kehittäminen ja yhteisten tilaisuuksien toteuttaminen