POSTI- JA LENNÄTINHALLITUKSEN KIERTO KIRJEKOKOELMA 1969 No 122 N:o 122 Kiertokirje ammattiyhdistysten ja työttömyyskassojen jäsenmaksujen perimisestä valtion virkamiesten palkasta Ammattiyhdistysten ja työttömyyskassojen jäsenmaksujen perimisestä valtion virkamiesten palkasta on annettu seuraavat säännökset: I (365/69) Laki eräiden jäsenmaksujen perimisestä valtion virkamiesten palkasta. Annettu Helsingissä 6 päivänä kesäkuuta 1969. Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään: 1 Valtion virkamiesten ammattiyhdistysten sekä työttömyyskassojen jäsenmaksut saadaan periä virkamiehen palkasta ammattiyhdistyksen ja työttömyyskassan lukuun asianomaisen palkanmaksuviranomaisen toimesta edellytyksellä, että virkamies on antanut siihen suostumuksen tai valtuutuksen siten kuin laissa varallisuusoikeudellisista oikeustoimista on säädetty. Valtioneuvoston asiana on antaa lähemmät ohjeet 1 momentissa mainitun perinnän toimeenpanosta. 2 Virkamiehellä tarkoitetaan tässä laissa peruspalkkaisen ja sopimuspalkkaisen viran tai toimen haltijaa, ylimääräistä toimenhaltijaa ja tilapäistä toimihenkilöä sekä muuta näihin verrattavaa päätoimisessa virkasuhteessa palvelevaa henkilöä. Mitä tässä laissa säädetään virkamiehestä, sovelletaan myös puolustuslaitoksen ja rajavartiolaitoksen värvättyyn henkilöön. 1 3 5 4 9 69/17
2 II Valtiovarainministeriön kirjelmä No P 2835/18. 6. 1969, joka sisältää ohjeet ammattiyhdistysten ja työttömyyskassojen jäsenmaksujen perimisestä valtion virkamiesten palkasta. Valtioneuvosto on valtiovarainministeriön esittelystä eräiden jäsenmaksujen perimisestä valtion virkamiesten palkasta 6 päivänä kesäkuuta 1969 annetun lain (365/ 69) 1 2 momentin nojalla päättänyt antaa seuraavat ohjeet valtion virkamiesten ammattiyhdistysten ja työttömyyskassojen jäsenmaksujen perinnän toimeenpanosta virkamiehen palkasta asianomaisen palkanmaksuviranomaisen toimesta ja edellyttäen, että virkamies on antanut tähän suostumuksen tai valtuutuksen siten kuin laissa varallisuusoikeudellisista oikeustoimista (228/29) on säädetty: 1. Asianomainen tilivirasto (tilisääntö 4 as.kok. No.362/67) myöntää kirjallisesta hakemuksesta ammattiyhdistykselle oikeuden valtion palveluksessa virkasuhteessa olevien tai värvättyinä palvelevien jäsenten jäsenmaksujen perimiseen palkanmaksun yhteydessä. Ammattiyhdistys on tarvittaessa velvollinen toimittamaan tilivirastoille yhdistysrekisterin otteen ja yhdistyksen säännöt. 2. Ammattiyhdistyksellä tarkoitetaan tässä ohjeessa sellaista rekisteröityä yhdistystä, jonka varsinaisena tarkoituksena on yhdistyksen sääntöjen mukaan jäsentensä etujen valvominen virka- tai työsuhdetta ja palkkausta koskevissa kysymyksissä. Työttömyyskassalla (tarkoitetaan tässä valtakunnallisista työttömyyskassoista annetussa laissa (125/34) tarkoitettua työttömyyskassaa. Virkamiehellä tarkoitetaan tässä ohjeessa peruspalkkaisen ja sopimuspalkkaisen viran tai toimen haltijaa, ylimääräistä toimenhaltijaa ja tilapäistä toimihenkilöä sekä muuta näihin verrattavaa päätoimisessa virkasuhteessa palvelevaa henkilöä. Mitä tässä ohjeessa sanotaan virkamiehestä, sovelletaan myös puolustuslaitoksen ja rajavartiolaitoksen värvättyyn henkilöön. 3. Edellä tarkoitetut ammattiyhdistysten jäsenmaksut peritään palkan maksavan viranomaisen toimesta niiden virkamiesten palkasta, jotka ovat antaneet siihen valtakirjan tai tehneet sitä koskevan sopimuksen (jäsenmaksun perintäsopimus). Jäsenmaksu peritään sen suuruisena kuin ammattiyhdistys on sen kirjallisesti ilmoittanut. Perittävään jäsenmaksuun saa sisältyä myös työttömyyskassan jäsenmaksu edellyttäen, että perintä tapahtuu yhtenä eränä. Jäsenmaksuun ei saa sisällyttää muita erillisiä eriä esim. liittymis- tai työtaistelurahastomaksuja. Perittävä jäsenmaksu tulee määritellä markkamääräisesti tai tiettynä prosenttina täsmällisesti määritellystä perinnän perusteena olevasta palkasta. Perinnän prosenttitai markkamäärän tulee pysyä koko kalenterivuoden samana, ellei tilivirasto neuvoteltuaan asiasta ammattiyhdistyksen kanssa ole hyväksynyt kalenterivuoden aikana tehtävää perintäperusteen muutosta. Ammattiyhdistyksen ontoimitettavapalkanmaksuviranomaiselle myös luettelo tai muu kirjallinen selvitys, josta täsmällisesti ilmenee ne jäsenet, joiden palkasta jäsenmaksut peritään sekä kunkin jäsenen palkasta perittävän jäsenmaksun suuruus ja perintäkausi. Tiliviraston asiana ei ole tutkia sitä, täyttääkö perittäväksi ilmoitettu jäsenmaksu verovähennyskelpoisuuden edellytykset. 4. Ammattiyhdistyksen asiana on hankkia jäseniltään sekä tiliviraston osoittamalle
palkanmaksuviranomaiselle toimittaa edellä tarkoitetut perintävaltakirjat tai virkamiesten allekirjoittamat perintäsopimukset, joihin tulee sisältyä vähintään liitteenä (liite 1) olevassa valtakirjaluonnoksessa tarkoitetut tiedot. Jäsenmaksun perintää varten antamansa valtakirjan virkamies voi peruuttaa kirjallisella ilmoituksella, josta tulee ilmetä ainakin asianomaisen henkilötiedot, työ- tai virkapaikka ja ammattiyhdistys. Ilmoitus on tehtävä palkanmaksuviranomaiselle. Jos peruutusilmoitus tehdään ammattiyhdistykselle, sen asiana on ilmoittaa peruutuksesta palkanmaksuviranomaiselle. Jäsenmaksun perintä lopetetaan tällöin ilmoituksen saapumisesta seuraavan 30 päivän kuluttua ensiksi alkavan perintäkauden alusta lukien. Vastaavasti voidaan mahdollinen perintäsopimus irtisanoa niin kuin sopimuksessa on sanottu. Peruutus- tai irtisanomisilmoitus on kirjattava sen saapumispäivälle. 5. Palkasta perityt jäsenmaksut tilitetään ja tuloutetaan ilman korkohyvitystä perintää pyytäneelle ja sen oikeuden saaneelle ammattiyhdistykselle. Tilittämistavasta on neuvoteltava ammattiyhdistyksen kanssa. Jäsenmaksut on tilitettävä viimeistään neljännesvuosittain kutakin vuosineljännestä seuraavan kuukauden kuluessa. Tilitystavan tulee olla työtä ja kustannuksia säästävä. Tiliviraston on toimitettava tammikuun loppuun mennessä ammattiyhdistykselle jäsenkohtainen selvitys edellisen kalenterivuoden aikana sille perityistä jäsenmaksuista. Kuitenkin voidaan tällainen selvitys antaa, jos siitä sovitaan, kahdesti vuodessa. Jos virkamies eroaa valtion palveluksesta kesken vuotta, annetaan tilitys, mikäli tilitysjärjestelmä sitä edellyttää, palveluksen päätyttyä, jolloin vuosittaisissa tai puolivuosittaisissa selvityksissä otetaan huomioon vain ne virkamiehet, joiden palvelussuhde edelleen jatkuu. 6. Palkanmaksuviranomaisen tulee antaa verokirjan palauttamisen yhteydessä tai muulloin virkamiehelle todistus häneltä vuoden aikana perityistä jäsenmaksuista, kuitenkin tällainen todistus on annettava viimeistään kalenterivuoden päättymistä seuraavan tammikuun 15 päivään mennessä. Palvelussuhteen päättyessä kesken vuotta on sanottu todistus annettava välittömästi. Todistus voidaan merkitä verokirjaan, sen liitteeseen tai antaa erillisenä todistuksena. Erillinen todistus on laadittava oheisen mallin (liite 2) mukaisesti. Ammattiyhdistysmerkinnäksi riittää sen keskusliiton nimilyhennys, johon järjestö kuuluu (esim. AKAVA, VL, SVJ, VY, SAK, SAJ, STTK, TVK). Jollei järjestö kuulu mihinkään keskusjärjestöön, sen täydellinen nimi on merkittävä todistukseen. Verokirjaan jäsenmaksu voidaan siten merkitä lisätiedoille varattuun kohtaan esimerkiksi seuraavasti: 45: / STTK. 7. Ammattiyhdistyksen asiana on kustantaa valtakirja-, perintäsopimus- ja peruutusilmoituslomakkeet. Tilivirasto ja palkanmaksuviranomainen voivat jäsenmaksun perinnässä käyttää hyväkseen rahalaitosten ja järjestöjen toimesta suunniteltuja perintäjärjestelmiä edellyttäen, että ne säästävät kustannuksia ja että niihin kuuluvat valtakirja-, perintäsopimusja peruutusilmoituslomakkeet täyttävät edellä tarkoitetut vaatimukset. 8. Valtio ei vastaa ammattiyhdistykselle tai työttömyyskassalle pidättämättäjääneistä jäsenmaksuista tai niiden osasta. 9. Tarkempia ohjeita tämän ohjeen soveltamisesta antaa tarvittaessa valtiovarainministeriö kuitenkin niin, että asianomainen ministeriö, keskusvirasto tai sellaisena toimiva ministeriön osasto taikka asianomainen tilivirasto antaa viraston erikoisluonteen edellyttämät lisäohjeet sitten kun 3
4 se on neuvotellut niistä asianomaisten ammattiyhdistysten kanssa. Erityisestä syystä tai milloin jonkin tiliviraston piirissä on jo ennen tämän ohjeen antamista ollut käytännössä ammattiyhdistysten jäsenmaksujen perintäjärjestelmä, valtiovarainministeriö voi antaa jollekin tai joillekin virastoille luvan poiketa tämän ohjeen määräyksistä. Tiliviraston tulee antaa alaisilleen palkanmaksuviranomaisille tarkemmat ohjeet jäsenmaksujen perinnässä noudatettavasta menettelystä. Tiliviraston on ilmoitettava kirjallisesti valtiovarainministeriölle edellä 1. kohdassa tarkoitettujen lupien myöntämisestä. Annetut, edellä tarkoitetut lisäohjeet on toimitettava valtiovarainministeriölle tiedoksi kaksin kappalein. 10. Nämä ohjeet eivät koske ammattiyhdistysten jäsenmaksujen perimistä työsuhteessa valtioon olevien henkilöiden palkasta. Tästä on annettu ohjeet erikseen (VvM:n yleiskirje n:o P 995/18. 2. 1969). III Edellä olevan johdosta posti-ja lennätinhallitus antaa virkamiesten ammattiyhdistysten ja työttömyyskassojen jäsenmaksujen perinnästä seuraavat lisäohjeet. 1. Ammattiyhdistys, sen osasto tai muu vastaava elin toimittaa valtakirjat tai perintäsopimukset palkanmaksutoimipaikkaan ja valtakirjojen tai perintäsopimusten jäljennökset Postisäästöpankkiin. Ammattiyhdistys toimittaa palkanmaksutoimipaikoille ja Postisäästöpankille myös luettelon tai muun kirjallisen selvityksen, josta täsmällisesti ilmenee kunkin jäsenen palkasta perittävän jäsenmaksun suuruus ja perintäkausi. 2. Postisäästöpankki valmistaa ja toimittaa sinne toimitettujen valtakirjojen tai perintäsopimusten jäljennösten perusteella palkanmaksutoimipaikalle jäsenmaksuluettelon ja yhdistää kaikkien saman kuukauden aikana perittäväksi tulevien eri ammattiyhdistysten jäsenten jäsenmaksutiedot samaan luetteloon. 3. Palkanmaksutoimipaikka tarkistaa, että luettelossa mainittujen henkilöiden valtakirjat tai perintäsopimukset ovat sen hallussa. Mikäli jonkun luettelossa mainitun valtakirja tai perintäsopimus puuttuu, on toimipaikan vedettävä yli kaikki häntä koskevat tiedot luettelossa ja merkittävä luettelon huomautussarakkeeseen Ei valtakirjaa/ei perintäsopimusta. 4. Toimipaikka laskee niissä tapauksissa, joissa on prosentuaalinen jäsenmaksu, perittävien jäsenmaksujen rahamäärät ja merkitsee ne luettelossa sitä varten olevaan sarakkeeseen. Kohdassa 1 mainitusta luettelosta tai selvityksestä ilmenee, mistä palkkaeristä prosentuaalinen jäsenmaksu lasketaan. Jos perittävä jäsenmaksu on markkamääräinen, merkitään se suoraan mainittuun sarakkeeseen. 5. Luettelon mukaiset jäsenmaksut merkitään asianomaisen palkansaajan kohdalle palkkausluettelossa vähennysten puolella vapaana olevaan sarakkeeseen. Sarakkeen otsikoksi kirjoitetaan sana Js-maksut. 6. Jos jonkun palkansaajan palkasta on perittävä useiden ammattiyhdistysten jäsenmaksuja, lasketaan ja merkitään ne luetteloihin kukin erikseen, mutta palkkausluet-
teloon asianomaisen henkilön jäsenmaksupidätykseksi merkitään perittävien jäsenmaksujen yhteismäärä. 7. Perityt jäsenmaksut merkitään palkkausluetteloista momenttiyhdistelmiin ja niiden perusteella palkanmaksutoimipaikka laatii yhdistelmän kuukauden aikana kunkin momentin palkoista perityistä jäsenmaksuista. Yhdistelmän osoittama perittyjen jäsenmaksujen yhteismäärä merkitään toimipaikan tili-ilmoituksen tulopuolelle koodin 214 kohdalle, johon asiaselitykseksi kirjoitetaan Perityt ay-jäsenmaksut. Tähän summaan tulevat sisältymään myös työsopimussuhteessa olevien vastaavat jäsenmaksut. 8. Palkanmaksutoimipaikka lähettää jäsenmaksuluettelon Postisäästöpankkiin välittömästi sen jälkeen kun kuukauden kaikki perittävät jäsenmaksut on laskettu ja siihen sekä palkkaluetteloihin merkitty. Lähettämisen tulee tapahtua viimeistään palkanmaksukuukautta seuraavan kuukauden kolmantena päivänä. Samalla toimipaikka maksaa jäsenmaksuluettelon mukaisen, kuukauden aikana perittyjen jäsenmaksujen yhteismäärän postisiirtotilille n:o 5033, Postisäästöpankki, Ammattiliittojen jäsenmaksut, Helsinki 7, tai muulle Postisäästöpankin ilmoittamalle tilille. Näille tileille suoritettavat palkanmaksutoimipaikkojen tilillepanot ovat maksuttomia. Maksua koskevan tilisiirto- tai tilillepanokortin kuponkiin on merkittävä sana Ay-jäsenmaksut. 9. Postisäästöpankin leimaama tilisiirtokortin kuponki tai tilillepanokassakirjan kuitti on liitettävä ao. kuukauden tiliilmoitukseen, johon Postisäästöpankille maksettu jäsenmaksujen määrä merkitään sivulle 29 kirjoitettavan koodin 844 kohdalle asiaselityksin Tilitetyt ay-jäsenmaksut. Koodin 844 rahamäärän tulee olla yhtä suuri kuin koodin 214 kohdalla oleva rahamäärä. 10. Postisäästöpankki ottaa rekisteriinsä toimipaikoista saapuneihin luetteloihin merkityt tiedot. 11. Postisäästöpankki huolehtii perittyjen ja sille toimipaikoista maksettujen jäsenmaksujen tilittämisestä asianomaisille perintää pyytäneille ammattiyhdistyksille siten kuin se on ammattiyhdistysten kanssa erikseen sopinut. 12. Rekisteröityään jäsenmaksutiedot Postisäästöpankki valmistaa ja toimittaa palkanmaksutoimipaikoille uudet jäsenmaksuluettelot hyvissä ajoin ennen perintäkuukauden alkua. Palkanmaksutoimipaikka suorittaa luettelon tarkastuksen, siten kuin kohdassa 3 on mainittu. Luettelosta vedetään yli niiden henkilöiden kaikki tiedot, jotka ovat peruuttaneet antamansa valtakirjan tai perintäsopimuksen taikka joille toimipaikka asianomaisen eroamisen, muuhun palkanmaksutoimipaikkaan siirtymisen, palkattoman poissaolon tms. syyn johdosta ei maksa palkkaa. Luettelosta poistamisen syy merkitään huomautussarakkeeseen. Luetteloon lisätään niiden uusien valtakirjan tai perintäsopimuksen antaneiden palkansaajien nimet, ja muut jäsenmaksutiedot, joiden jäsenmaksujen perimistä on pyydetty. Tämän jälkeen toimipaikka menettelee jäsenmaksujen laskemisessa, palkasta perimisessä ja tilittämisessä edellä kohdissa 4 9 mainitulla tavalla. 13. Postisäästöpankki valmistaa ja toimittaa asianomaisille palkanmaksutoimipaikoille todistukset kultakin sen palkansaajalta perityistä jäsenmaksuista viimeistään kalenterivuoden päättymistä seuraavan tammikuun 12 päivään mennessä ja tarvittaessa määrätyn palkansaajan osalta muulloinkin. Palkanmaksutoimipaikka antaa todistukset ao. palkansaajille välittömästi ne saatuaan. 14. Postisäästöpankki valmistaa ja toimittaa ammattiyhdistyksille tammikuun loppuun mennessä jäsenkohtaisen selvityksen palkansaajien palkoista edellä olevan 5
mukaisesti edellisen kalenterivuoden aikana perityistä jäsenmaksuista. 15. Perityt jäsenmaksut merkitään palkansaajan palkkakorttiin, mutta verokirjaan niitä ei merkitä. 16. Nämä määräykset koskevat myös jäsenmaksujen perimistä liikenneoppilaiden, satunnaisten apulaisten, postiaseman I ja puhelinaseman hoitajien, maalaiskirjeenkantajien ja postinkuljettajien palkkioista. Työsopimussuhteessa olevien jäsenmaksujen pe- Helsingissä 14 päivänä elokuuta 1969. rinnässä noudatetaan kirjelmällä n:o IV het. 1046/28. 3. 1969 annettuja määräyksiä. Koneellisen laskennan osalta posti-ja lennätinhallitus antaa erikseen tarpeelliset lisäohjeet. 17. Posti-ja lennätinhallituksen henkilöasiaintoimisto ilmoittaa erikseen minkä ammattiyhdistysten jäsenmaksut peritään sekä mistä ajankohdasta alkaen periminen tapahtuu. Pääjohtaja Oiva Saloila Johtaja T. Roine
7 Liite 1 VALTAKIRJA Ilmoitan täten suostuvani siihen, että alla nimetyn ammattiyhdistyksen jäsenmaksu saadaan toistaiseksi pidättää palkastani siten kuin valtiovarainministeriön yleiskirjeessä n:o P 2835/18. 6. 1969 ilmenee ja sen suuruisena kuin mainittu yhdistys sen palkanmaksajalle ilmoittaa. Henkilö: Sukunimi... Etunimet... Syntymäaika... Osoite... Virka- tai ammattinimike Virasto tai laitos:... Virka- tai työpaikka:... Ammattiyhdistys:... Tämän valtuutuksen voi peruuttaa tekemällä siitä kirjallisen ilmoituksen. Perintä lopetetaan tällöin 30 päivän kuluttua ensiksi alkavan perintäkauden alusta lukien laskettuna peruutusilmoituksen saapumisesta tilivirastolle. Valtuutus raukeaa virka- tai palvelussuhteen päättyessä edellä mainitussa virka- tai työpaikassa. Omakätinen allekirjoitus: kuun... päivänä 19.... Todistavat:
8 Liite 2 Helsinki 1969. Valtion painatuskeskus