Kehäristi. Varjelusta koulutielle Seurakunta tukee uskontokasvatusta. Paloheinä n Itä-Pakila n Länsi-Pakila n Torpparinmäki.



Samankaltaiset tiedostot
Tapanilan kirkko. Kevät 2015

lapset - nuoret perheet

Adventti on odotuksen aikaa

Tapahtumakalenteri ja uutisia kotisivuillamme:

HEI KERTSIN LUKIJAT! SYKSY ON UUDEN ALKU

Syksy 2014 Harjavallan seurakunnassa

lapset - nuoret - perheet

Toimintaa elo syyskuussa 2018

Tikkurilan seurakunta Vantaan seurakunnat

Vartiokylän seurakunnan kevät 2015

LAMMIN SEURAKUNTA ADVENTTI JA JOULUAIKA 2014

lapset - nuoret perheet

Haagan seurakunnan puutarhapalsta Lassilassa.

VERBI + TOINEN VERBI = VERBIKETJU

Tämän leirivihon omistaa:

JUMALANPALVELUKSET Hauhon kirkossa sunnuntaisin klo 10

TERVETULOA RIPPIKOULUUN!

lapset - nuoret perheet

Rippikoulujen yhteisiä menoja Naarilan talvilomaripari

SYKSY JUMALANPALVELUKSET Hauhon kirkossa sunnuntaisin klo 10

TERVEISET JOULUKUU TAMMIKUU 2019 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN

Tervetuloa rippikouluun!

Mistä ponnistan? oman elämän ja taustojen selvittämistä rippikoulua varten

JOULUKUU 2018 & TAMMIKUU 2019

LAMMIN SEURAKUNTA ADVENTTI JA JOULUAIKA 2015

TERVEISET HELMIKUU-MAALISKUU 2019 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN

Rippikoulujen yhteisiä menoja Naarilan talvilomaripari, Päiväripari, Laskettelu

Kehäristi. Paloheinä n Itä-Pakila n Länsi-Pakila n Torpparinmäki. Jouni Pirttijärvi

VARTIOKYLÄN SEURAKUNNAN KEVÄT 2016

Rippikoulujen yhteisiä menoja Naarilan kesäriparit, vaellus, purjehdus, ratsastus

Tervetuloa rakentamaan omaa seurakuntaasi ja Kristuksen kirkkoa!

Löydätkö tien. taivaaseen?

VUOSAAREN SEURAKUNNAN STRATEGIA Missio, visio ja toiminta-ajatus

Kehäristi. Pääsiäismuna kertoo uudesta elämästä Virret julistavat ylösnousemusta. Paloheinä n Itä-Pakila n Länsi-Pakila n Torpparinmäki

lapset - nuoret perheet

lapset - nuoret perheet

JOULUN TUNNELMA. Ken saavuttaa nyt voi joulun tunnelmaa niin parhaimman lahjan hän itselleen näin saa.

Espoon tuomiokirkkoseurakunta Rippikoulun Ennakkotehtävä Mistä ponnistan? oman elämän ja taustoja rippikoulua varten Käyt parhaillaan rippikoulua.

Tervetuloa! Mä asun D-rapussa. Mun asunto on sellainen poikamiesboksi.

Tervetuloa Pakilan seurakunnan rippikouluun! Kuka voi tulla rippikouluun?

Toimintaa toukokuussa 2019

Sururyhmät syksyllä 2019

Tikkurilan seurakunnassa

PUISTOLAN SEURAKUNTAPIIRIN kevät 2016

laukaan seurakunta tervetuloa 2014!

lehtipajaan! Opettajan aineisto

Haluaisin, että kirkko johon kuulun on

Kouluun lähtevien siunaaminen

HAUHON SEURAKUNTA. JUMALANPALVELUKSET Hauhon kirkossa sunnuntaisin klo 10

Kaavi JOULUNAIKA 2015

Toimintaa lapsiperheille. Kaarelassa

RIPPIKOULUTEHTÄVÄ 2019

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä.

Riistaveden alueseurakunta

Muskarimessu: Hyvän paimenen matkassa

TERVEISET SYYSKUU 2018 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN

Kirkkovuosi. Kuva: Seppo Sirkka

Kehäristi. Paloheinä n Itä-Pakila n Länsi-Pakila n Torpparinmäki. Jouni Pirttijärvi

Varhaiskasvatus ja perhetyö SYKSY 2018

Outi Rossi JIPPII. Matkaan Jeesuksen kanssa. Kuvittanut Susanna Sinivirta. Fida International ry

laukaan seurakunta tervetuloa 2015!

UUTISKIRJE HELMIKUU 2016

Paloheinä Itä-Pakila Länsi-Pakila Torpparinmäki 2/2003 3/2010. Seurakunnan raja elää etelässä Vaalien äänestysikäraja alenee

LAMMIN SEURAKUNTA KESÄ 2016

o l l a käydä Samir kertoo:

Arjen juhlaa MADEKOSKEN JA HEIKKILÄNKANKAAN KOULUILLA 2014

TÄÄ OLIS TÄRKEE! Lapsivaikutusten arviointi

VIRKISTYSPÄIVÄ NIVALASSA

Herttoniemen seurakunta nuorisotyö. läpyskä. kevät lapyska hertsikansrk

Hyvä rippikoululainen ja vanhemmat

Akaan srk:n riparivuosi 2017

Jo joutui armas aika ja suvi suloinen

Hakunilan seurakunnan vapaaehtoistoiminta

Hyvä rippikoululainen ja vanhemmat

EROKUMPPANIT. Nalleperhe Karhulan tarina

AKAAN SRK:N RIPARI- VUOSI 2018

Tervetuloa mukaan seurakunnan lapsille ja perheille tarkoitettuun toimintaan. Tästä esitteestä löydät kevätkauden 2019 ohjelman.

Pakilan seurakuntaneuvosto

lapset - nuoret perheet

4.1 Samirin uusi puhelin

1. OMA USKONTONI PERHEESSÄ JA KOULUSSA

Vapaaehtoistoiminta Vihdin seurakunnassa

Keskikesä Rakas esirukoilijani. Maanjäristyksen jäljet

Pääsiäisaika. Kirkkonummen suomalainen seurakunta

Kolmannen luokan luokkalehti

Huom. Hiihtolomaviikolla ei viikkotoimintaa!

Omatoiminen tehtävävihko

Haluaisin mennä nukkumaan Verbi + verbi + verbi

Vas. Tina ja keskellä Thaimaalaisia joita kävimme tapaamassa ja lahjoittamassa thaimaalaista ruokaa, jota oli tuotu Kirkolle jaettavaksi.

TERVEISET LOKA-MARRASKUU 2018 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN

Isonkyrön kunnan perusopetus

Tervetuloa selkoryhmään!

MIEHEN ROOLIEN MUUTOKSET JA PERHE SIIRTOLAISUUDESSA Palvelujärjestelmän kohtaaminen

JEESUS RUKOILEE GETSEMANESSA

Tervetuloa mukaan seurakunnan lapsille ja perheille tarkoitettuun toimintaan. Tästä esitteestä löydät syyskauden 2019 ohjelman.

Varhaiskasvatus ja perhetyö Kevät 2017

Seurakuntalaisvastuu Huittisten Keidasmessussa

Seurakuntaan Kirkkovaltuusto Kirkkoneuvosto Menot

Wanted. Kohti hyvää elämää Hyvään. Taiteen taito. Mysteeriloota. Tölön taidetta. Koulun kysytyin kysymys

Transkriptio:

Kehäristi Paloheinä n Itä-Pakila n Länsi-Pakila n Torpparinmäki 3 2011 Varjelusta koulutielle Seurakunta tukee uskontokasvatusta

2 KEHÄRISTI Pakilan seurakunnan lehti Pääkirjoitus Tie Seebraraita tienristeyksessä on ehdoton. Turvallinen tien ylittäminen suojatietä pitkin on kansalaisoikeus, jota kellään ei ole oikeutta kyseenalaistaa. Kun pysäyttää auton suojatien eteen ja suo kulkijalle hänelle kuuluvan oikeuden, saa tosi usein vastineeksi viehättävän ja iloisen hymyn. Takaraivooni piirtyy epäilys tilanteen poikkeuksellisuudesta. Tunnen autoilijoita, jotka eivät uskalla pysähtyä, vaikka haluaisivat, koska pelkäävät naapurikaistan autoilijan käyttäytymistä. Niin välinpitämättömästi me suomalaiset autoilijat näytämme suhtautuvat suojatien käyttäjän ehdottomaan etuoikeuteen. Enkeleillä riittää aherrusta nuorten koululaisten tapaillessa väylää opintiensä alkumetreillä autoilijoiden nujertavan ylivallan puristuksessa. Miksi pysähtyminen on niin vaikeaa? Stop merkin edessä se luonnistuu, koska vaara uhkaa itseä. Joittenkin maiden liikennekulttuuri rakentuu päinvastaiseen ratkaisuun autojonojen liikkeen siitä häiriintymättä. Pysähtyminen myös meillä on enemmän kuin iloisen hymyn arvoinen etuoikeus. Vahva suojaa turvattoman tien. Pienten koululaisten ilmaantuminen kulkuväylille herättää ja havahduttaa. Seuraavan sukupolven varttuminen ja kehittyminen on tulevaisuuteen johtava reitti. Seurakunta on voinut toimia aina tällä alueella läheisessä yhteistyössä koulun kanssa. Sata vuotta sitten - Venla Airolan aikoihin seurakunta kokoontui koululla. Kuusikymmentä vuotta sitten koululuokat kokoontuivat tilanpuutteen takia myös kirkon tiloissa. Tänä päivänä puhutaan kasvatuskumppanuudesta. Yhteistyö perustuu tasavertaiseen, avoimeen yhteistyökumppanuuteen, jossa arvostetaan kummankin osapuolen asiantuntemusta. Erään määritelmän mukaan kumppanuus on kasvatustyössä toimivien ammattilaisten tietoista ja toisiaan kunnioittavaa sitoutumista yhteiseen toimintaan lapsen kokonaisvaltaisen kasvun, kehityksen ja oppimisen hyväksi. Rehellisyys, toisen huomioon ottaminen, oikeudenmukaisuus, terve itsetunto ja erilaisuuden kunnioittaminen ovat arvoja, joita vanhemmat toivovat seurakunnan lapsissaan tukevan. Olemme samalla koulutiellä. Hyvän Paimenen kirkon tuloväylälle ilmestyi vuosi sitten merkki pelastustie. Merkki edellyttää esteettömän kulun mahdollistamisen myös silloin, kun väkeä on paljon koolla ja parkkipaikat tiukassa. Kirkon kupeessa pelastustien merkki saa hymyn huulille. Viesti on juuri oikea. Sanoihan Jeesus itse: Minä olen tie, totuus ja elämä. Rauno Myllylä Virsi putkahtaa aina esiin Rauno Myllylä on lukemattomien kaskujen ja tarinoiden mies. Hän aloitti työnsä Pakilan seurakunnan kanttorina mikkelinpäivänä vuonna 1994. Sarka on ollut rikas. Työhön on kuulunut kaikkea mahdollista messuista kuoromatkoihin Austra liaan, vanhainkotivierailusta Laulun siipiin ja Matteus-passioon. Ulkosuomalaistyö on sydäntä lähellä. Mikä on ollut työssä merkityksellisintä? Tähänkin kysymykseen Rauno vastaa jutulla ja siteeraa Armas Maasaloa, jolta kysyttiin samaa. "Vaikka säveltäisin mitä, niin virsi aina putkahtaa esille." Haastattelunkin keskelle putkahtavat virret kuin itsestään. Ristilliset norsut Annoit, Herra, tehtävän sinun seurakunnassasi En ole koskaan leipääntynyt musiikkiin enkä kirkon työhön, sanoo myös Johanneksen kirkossa, Tuomiokirkossa ja musiikkiopiston rehtorina palvellut kanttorimme. Olen saanut palvella niillä lahjoilla, joita minulla on ja se on riittävän hyvää. Tämä on kylvötyötä, kasvu on Jumalan hallussa. Se on vapauttavaa. Virret kyllä huomioivat väsymyksenkin: "Väsymyksen tullessa meille uusi voima anna." Virsi on aina rukousta Rauno Myllylä puhuu sydämensä tunnoista ja työnäystään, kun hän painottaa virsien merkitystä seurakunnan yhteisenä rukouksena. Sibelius-Akatemiassa varoiteltiin virsimankelista, mutta siihen en ole yhtynyt. Kanttorin työ tuo virren ihmisten keskelle. Siksi vanhainkotivierailut ovat yhtä tärkeitä kuin suuret esitykset. Virren avulla voi kokea yhteyttä, tuntea sielläkin kuuluvansa seurakuntaan. Raunon mielestä virsi on seurakunnan luovuttamaton osuus ei kuuntelua, vaan aktiivista osallistumista. Kuoron virsilevyt ovat onnistuneet, kun niitä on sanottu karaokelevyiksi! Ensimmäistä virsilevyä vuonna 1997 Vox Sonoran kanssa tehtäessä monet tosin ihmettelivät, kuka hullu nyt virsiä levyttää. Musiikki sanoo enemmän kuin mihin sanat pystyvät. Raamatussa Kandaken hoviherrakin Rauno Myllylän arkisto kysyi, miten voin ymmärtää, jos kukaan ei selitä. Siitä on kysymys myös kirkon musiikkityössä. Mikä on ydinsanoma? Musiikin sanoma ei saa olla ristiriidassa kirkon sanoman kanssa. Siksi tarvitaan joskus välipuheita niitä juttuja. Ah enkö mä hautahan asti myös koululainen lie? Rauno Myllylä on kotoisin Oulusta ja Koskenniemen sanat kuvaavat tiedonhalua. Olen ollut etuoikeutettu, sillä olen saanut tutustua moniin suuriin muusikoihin jo opiskeluaikana ja saanut kantaa hyvää perintöä. Arkistoja on kerääntynyt. Nyt mietityttää, miten perintöä voisi jakaa tässä ajassa eteenpäin. Mikä sai lähtemään kanttorin uralle, siirtymään matematiikan ja fysiikan opiskeluista musiikin maailmaan? Rauno vastaa tuttu velmu ilme kasvoillaan jutulla: Vedonlyönti! Opettaja halusi lyödä vetoa, että pääsen Sibelius-Akatemiaan, jos menen pyrkimään. Lääkäri ja ammatinvalinnanohjaaja tosin tokaisivat, etteihän sinne pohjoisesta kukaan pääse. Ajattelin, että käynpähän kattoon... Musiikki on aina koskettanut, on pitänyt mennä jo pikku poikana nurkan taakse nauramaan ja itkemään. Usko on heikko, mutta kaikesta ei tarvitse aina olla niin huolissaan. Nuorille olen aina sanonut, että tee kaikki vimpan päälle, että oppisit ja muut luottaisivat. Lauluprofessoriani Jorma Huttusta siteeraten: Kaikki kunnia Luojalle, mutta on siinä minullakin ollut hirmuinen työ! Joka päivä avautuvat uudet mahdollisuudet ja tiet Rauno Myllylä jättää työnsä kiitollisin ja luottavaisin mielin. Kirkon työ muuttuu koko ajan vaikeammaksi, mutta hyviä työntekijöitä riittää. "Liekkejä on monta, valo on yksi, hän on Jeesus Kristus." Tila täyttyy aina. Perhe tarvitsee tässä kohtaa isää. Juho on 15-vuotias ja Aino 12. Minulla on mahdollisuus olla lasten kanssa tässä vaiheessa. Ja ruusutarhassa mökillä on tekemistä. Näin kertoo onnellisen näköinen mies ja intoutuu kertomaan muumioruusun tarinaa Raunon viimeinen messu Hyvän Paimenen kirkossa on mikkelinpäivänä 2.10.2011. Ympyrä täyttyy. Herraa hyvää kiittäkää! Annele Martin Leo Norja päätoimittaja Henriikka Mildh

KEHÄRISTI Pakilan seurakunnan lehti 3 Rippikoulujen isoskoulutus uudistuu Hyvän Paimenen kirkossa järjestettävät konfirmaatiomessut ovat varma merkki syksyn saapumisesta. Syyskesä merkitsee monille uusien alkujen ja mahdollisuuksien aikaa henkilökohtaisessa elämässä, töissä ja koulussa. Myös seurakunnissa toiminta pyörähtää käyntiin kesälomien jälkeen. Kotikirkkomme nuorisotila Pirtti täyttyi menneinä vuosina uusista isoskoululaisista syyskuusta lähtien. He pohtivat isosena olemisen haasteita, ennakoivat erilaisia vastaan tulevia tilanteita, harjoittelivat rippikoululaisten kohtaamista ja kaikkea muuta, mitä isosen rooliin sisältyy. Koulu vaihtuu poluksi Tänä syksynä isosiksi kouluttautuvat nuoret eivät enää kokoonnu viikoittaisiin tapaamisiin, vaan he hankkivat tiedolliset taitonsa kahdessa koulutusviikonlopussa, jotka järjestetään syksyllä ja keväällä. Samalla isoskoulutuksen nimi uudistuu isospoluksi. Isoskoulu tuo sanana mieleen ajatuksen itsensä muokkaamisesta, pyrkimisestä ideaali-isoseksi ja arvostelusta. Isospolulla mukana olijan mieli sen sijaan Kiitokset Yhteisvastuukeräykseen osallistuneille Kevään 2011 Yhteisvastuukeräys tuotti Pakilan seurakunnassa noin 10 900 euroa. Tämän vuoden Yhteisvastuukeräyksen tuotto menee kotimaassa heikossa asemassa olevian lapsiperheiden hyväksi. Ulkomaankohteena on Haiti. Siellä keräyksen tuloilla koulutetaan hädänalaisia perheitä ja yhteisöjä kehittämään viljelymenetelmiä, varautumaan luonnonkatastrofeihin ja suojelemaan ympäristöä. muuttuu vastaanottavaisemmaksi sille, että isoseksi kasvetaan. Sellaisena kuin olen Isoseksi ei opiskella tai kouluttauduta eikä yritetä ahtautua johonkin tiettyyn muottiin. Jokaisella on seurakunnassa ja nuorisotyössä oma paikkansa ja mahdollisuus olla juuri sellainen kuin on. Isosena toimimisen tärkeitä taitoja ja valmiuksia ei pidä toki unohtaa. Ne voidaan kuitenkin hankkia myös ikään kuin puolivahingossa hauskanpidon ja hengellisen elämän yhteydessä. Pian on taas mahdollisuus kokoontua yhteen opettelemaan kitaransoittoa, nauttimaan kokkikurssin antimista, heittäytymään improvisaatioon, kuvaamaan lyhytelokuvaa tai jalkautumaan eräretkille lähimetsiin, käpertymään elokuvailtoihin ja hiljentymään nuorten messuihin. Nuorisotyötä ei tehdä nuorille, vaan nimenomaan yhdessä nuorten ja Jumalan kanssa. Tinja Lammila Seurakuntalaisia maailmalla Heidi Metsälä Kolumni Kristinusko voimistuu Kiinassa Kiina on nousemassa maailman toiseksi supervallaksi Yhdysvaltain rinnalle. Virallinen ideologinen oppijärjestelmä, kommunismi, on jatkuvasti menettänyt uskottavuuttaan. Miljardi kiinalaista elää uskon, arvojen ja moraalin tyhjiössä. Mikä täyttää tämän tyhjiön? Mihin yhteiskunnan etiikka tulee perustumaan? Virallinen valta yrittää elvyttää perinteistä konfutselaista moraalia. Hallinto kantaa kasvavaa huolta yhteiskunnan eettisestä perustasta. Miten kitkeä kaikkialla rehottava korruptio, miten löytää rahan palvonnan tilalle syvempiä arvoja, miten vähentää räikeää luonnon saastuttamista, mille perustalle luoda turvallinen hyvinvointiyhteiskunta? Samanaikaisesti kaikki uskonnot saavat spontaanisti lisää kannattajia. Nopeimmin kasvaa protestanttinen kristinusko, joka on jo Kiinan toiseksi suurin uskonto buddhalaisuuden jälkeen. Realistisen arvion mukaan Kiinassa on tällä hetkellä noin 50 miljoonaa protestanttia. Yhteenlaskettuna rekisteröidyt ja rekisteröimättömät seurakunnat muodostavat maailman suurimman kansallisen protestanttisen kirkon. Vallankumouksen tullessa vuonna 1949 Kiinassa oli 0,7 miljoonaa protestanttia. Kristittyjen määrä on 70-kertaistunut kuudessa vuosikymmenessä! Kysymyksessä on historian nopein kirkon kasvu. Nykyisin Kiinassa kastetaan kristityiksi vuosittain kaksi miljoonaa aikuista. Lasten kastaminen on kielletty laissa, mutta se on kuitenkin yleistymässä. Tulevaisuus näyttää, kuinka suuri tulee olemaan kristinuskon vaikutus ja asema nousevassa suurvallassa. Jo nyt on varmaa, että ainakin osittain kristinuskon vahvistuminen täyttää murroksessa elävän kansakunnan uskon, arvojen ja etiikan tyhjiötä. Joidenkin skenaarioiden mukaan Kiinan kirkolla voi tulevaisuudessa olla merkittävä vaikutus myös kristinuskon globaaleihin kehitystrendeihin. Kiinan kristityt voivat näyttää suuntaa koko maailman muille kristityille. Kiinan kristityt ovat monenlaisten mielenkiintoisten haasteiden edessä. He tulkitsevat uskoaan yhtäältä modernin, nopeasti muuttuvan yhteiskunnan tilanteeseen ja toisaalta suhteessa viisituhatvuotiseen kiinalaiseen kulttuuriin sekä Kiinan muihin uskontoihin. Kiinan protestanttinen kirkko on omaksunut niin sanotun jälkitunnustuksellisen identiteetin. Se ei sitoudu mihinkään länsimaista tuotuun tunnustuskuntaan, vaan nojaa suoraan Raamattuun ja käyttää koko teologista traditiota Raamatun tulkkina. On kiinnostavaa nähdä, voiko näin radikaalista kirkon mallista tulla edelläkävijä ekumeenisille kirkkojen ykseyspyrkimyksille muuallakin maailmassa. Lämmin kiitos kaikille kerääjille ja keräykseen lahjoittaneille! Hola Amigos en Pakila / Hei ystävät Pakilassa! Lämmin tervehdys Espanjasta, Los Pacosin kylästä. Pian on vierähtänyt vuosi täällä Aurinkorannikolla asuessa. Ilmasto on todella miellyttävä ympäri vuoden, tosin näin kesällä meille suomalaisille liian kuuma. Monet suomalaiset lähtevätkin jo keväällä Suomeen ja palaavat takaisin syksyllä muuttolintujen tavoin toiseen kotimaahansa Espanjaan. Meitä suomalaisia asustelee talvisin Espanjassa noin 20 000 ja meillä on oma seurakunta, koulu ja paljon harrastusmahdollisuuksia. Tulevana syksynä poikamme menevät 6. ja 8. luokalle ja me vanhemmat töihin. Siunattua syksyä sinulle, pakilalainen! Saludos! Heidi Metsälä perheineen Miikka Ruokanen Kirjoittaja toimii dogmatiikan professorina Helsingin yliopistossa sekä vierailevana professorina Kiinassa.

4 KEHÄRISTI Pakilan seurakunnan lehti Koulun kolme tehtävää Kesälomat päättyvät joka vuosi samankaltaisiin tunnelmiin. Niin mukavaa kuin lomalla oleminen onkin, sen jälkeen on hauska nähdä vanhoja tuttuja ja aloittaa uusi kouluvuosi uusin haastein. Koulun alun lähestymisen voi havaita postilaatikkoon kolahtelevista mainoksista, kauppojen koulutarvikehyllyistä ja kouluaiheisten juttujen lisääntymisestä mediassa. Ovatko oppilaat entistä rauhattomampia? Miksi opettajainkoulutus on vuodesta toiseen yksi suosituimmista opiskelupaikkatoiveista? Salliiko uusi opetusministeri suvivirren koulujen juhlissa? Muistavatko autoilijat hiljentää vauhtiaan pienten kulkijoiden kohdalla? Toisinaan koulutehtävät tuntuvat tylsiltä, toisinaan mukavilta ja parhaimmillaan innostavilta. Opettajat pyytävät oppilaita muun muassa täydentämään lauseita, kirjoittamaan tarinoita, lukemaan ääneen, laulamaan mukana tai vaikkapa vain istumaan omalla paikalla. Koulutehtäviä annetaan myös kotiläksyiksi. Läksyjen antaminen toteutuu kuitenkin myös toisin päin: oppilaat ja suomalainen yhteiskunta haastavat koulut täyttämään niille säädetyt tehtävät ja velvollisuudet. Koululla on tänä päivänä ainakin kolme keskeistä tehtävää: Uuden oppiminen Ekaluokkalaiset aloittavat koulutaipaleen usein suurin odotuksin. Koulussa oppii ainakin lukemaan ja laskemaan sekä uusia asioita omasta ympäristöstä. Joskus koululaiset ja vanhemmat kantavat huolta siitä, käykö koululaisen aika pitkäksi. Voiko koulumotivaatio lopahtaa alkuunsa, jos kirjaimet on opittu jo aikoja sitten ja lukutaito riittää vaikka minkälaisten kirjojen lukemiseen? Ei huolta jokainen voi käyttää ja hyödyntää omaa taitotasoaan heti alusta alkaen. Taito olla koululainen Koulun toinen tärkeä tehtävä on tukea oppilaita kasvamaan koululaisiksi. Koulunkäynti sujuu, kun oppilas on oikeassa paikassa oikeaan aikaan, tarvikkeet ovat mukana ja tehtävät tulevat tehdyiksi. Nämä taidot saattavat vaatia pitkänkin kypsymisajan. Nuorisotyönohjaaja Sannamari Siiskonen esittelee uutta liikennemerkkiä koululaisten syyskirkossa. Ryhmässä mukana Oppilaiden mielestä kouluissa ovat yleensä kivointa kaverit ja välitunnit. Koulun kolmantena tärkeänä tehtävänä onkin ohjata oppilaita toimimaan monenlaisten ryhmien jäseninä tavoitteellisessa työssä oppitunneilla ja vapaammin välitunneilla. Pihalla riittää kavereita ja leikit sujuvat lähes aina. Välillä kuitenkin lentää kipinöitä ja syntyy mielipahaa. Silloin selvitellään tapahtumat ja jatketaan yhteiseloa. Kouluilla on ollut viime vuosina käytössään yhteisiä ohjeita muun muassa riitojen selvittelemiseen ja pelisääntöjen luomiseen, kuten verso (vertaissovittelu) ja uudempi KiVa Koulu (kiusaamisen vastainen koulu). Toki jo ennen niitä kouluissa on harjoiteltu sosiaalisia taitoja käytännön opein ja kokemuksin. Osaan muuten antaa yhden vastauksen opettajan ammatin suosioon: koulu on tiivis yhteisö, kuin matkustajalaiva, joka on täynnä yhdessä eteenpäin vievää elämää ja energiaa. On ilo kuulua miehistöön! Leena Salokanto luokanopettaja, Metsolan ala-asteen koulu Kouluvierailut täydentävät uskonnonopetusta Nuorisotyönohjaaja Marja Vainikan sormet kertovat tarinaa aamunavauksessa Pakilan ala-asteella. Pakilan seurakunta tekee vilkasta yhteistyötä seurakunnan alueella toimivien ala-asteiden kanssa. Vierailuja on puolin ja toisin: seurakunnasta käydään pitämässä kouluilla päivänavauksia viikoittain ja aina pyydettäessä oppitunteja kouluja kiinnostavista aiheista. Koululaiset puolestaan vierailevat Hyvän Paimenen kirkolla erilaisissa näyttelyissä, vaelluksilla tai tutustumassa kotikirkkoon. Kertomuksia lähetystyön arjesta Opettajat pyytävät usein oppitunteja lähetystyöstä. Koska toimin aikoinaan viitisen vuotta lähetystyössä päiväkotihankkeen koordinaattorina Etiopiassa, olen käynyt mielelläni kertomassa kouluissa lähetystyöstä lähetystyöntekijän näkökulmasta. Oppitunteihin on toki sisältynyt myös tietoa lähetystyön perusteita, mutta pääpaino on ollut omissa kokemuksissani. Oppitunneilla olen näyttänyt diakuvia Etiopiasta. Kun virittelen diaprojektoria paikoilleen, oppilaat ihmettelevät: Mikä toi on? Onks se joku vanhanaikainen video? Perinteiset diat toimivat kuitenkin hyvin. Oppilaat seuraavat kuvia keskittyneesti ja kuuntelevat kertomuksia Etiopiasta. Kielitaidottoman kommelluksia Kuvien avulla olemme pohdiskelleet, mitä lähetystyö on, miksi sitä tehdään ja mitä kaikkea siihen kuuluu. Olen kertonut, miltä tuntui muuttaa kauas Afrikkaan, opetella vierasta kieltä ja sopeutua uuteen kulttuuriin. Olen myös muistellut kommelluksiani. Miten huonosti kieltä osaavana olin tietämättäni luvannut ostaa päiväkodille aasin veden ja puiden kantoa varten tai kuinka lupauduin kielitaidottomana kummitädiksi pienelle Betlehem-tytölle. Kaikesta huolimatta työ oli antoisaa ja hauskaa. Ja tietysti minulla on kuvia Afrikan eksoottisista eläimistä, kuten apinoista, kilpikonnista ja liskoista. Siellä ne olivat arkipäivää. Oppilaat kyselevät tunnilla paljon. On hienoa nähdä, kuinka lähetystyö ja vieras kulttuuri kiinnostavat heitä. Marja Vainikka

KEHÄRISTI Pakilan seurakunnan lehti 5 Tuokiokuvia aamuhartauksista Papeilta kysytään toisinaan, mitä he tekevät viikolla, kun viikonloppu on takana ja kahvinjuonti seurakuntalaisten kodeissa taukoaa. Monen muun toimen ohella papit esimerkiksi pitävät aamunavauksia kouluilla. Kyläkoulussa entisaikaan Pieni kyläkoulu jossakin päin Suomea. On aivan pilkkopimeää, mutta niin vain pimeyden keskeltä sujahtaa punaposkisia vekaroita suksilla koulun pihalle. Olkalaukussa tai takin sisällä on vaatimattomat eväät: mustaa leipää voilla ja harvoilla päällisillä joillakin on vain tyhjä vatsa kouluun tuomisiksi. Kotiin mennään samoin eväin. Lähimpänä asuvat lapset ovat lämmittäneet luokan valmiiksi. Opettaja on laittanut jokaiselle pulpetille virsikirjan. Yksi kirja kahta lasta kohti, kun pareittain istuvat. Sormenpäät kipristelevät vielä pakkasesta. Opettaja menee urkuharmonin taakse. Kohta alkaa aamuhartaus. Lähiön suuressa koulussa Nukkumalähiö 70-luvulta. Ensimmäisenä tehtiin talot ja sitten valtava koulu. Muita palveluja ei vielä ole. Piha on täynnä jopoja, niitä kuljettavat kääritty teryleeniin ja farmariin. Kun kello soi, voisi tilannetta ilmasta havainnoiva luulla kuvattavan suurelokuvaa. Kuin tarkkaan ohjatussa joukkokohtauksessa sadat pienet statistit ryntäävät ovista sisään ja luokkiin. Rinnakkaisluokkia riittää F-kirjaimeen saakka. Opettajat ovat melko nuoria, kaikki kotoisin jostakin muualta. Aamunavausvuoro on taas unohdettu jakaa, mutta ei hätää: keskusradion kasvottomuus antaa vaikutelman suunnitelmallisuudesta ja vastakeksitty C- kasetti pelastaa päivän. Virsi ja hartauden pätkä tulevat nauhalta. Tänä päivänä Helsingissä Vuosi 2011. Tämä hetki, 70-luvulla rakennettu koulu. Alkuperäinen aamunavauslaitteisto on jäljellä, jokunen C-kasetti pyörii pöydillä. Kasettisoitin tuskin toimisi, mutta sen perään on liitetty 80-luvun keksintö, cd-soitin. Laitan Apulantaa soimaan. Laulaja Toni tähyää nykyihmisen taivaalle: onko siellä mitään, onko missään järkeä? Luen pätkän Raamattua, lyhyt ajatus perään. Saarnaajan kirjan mukaan: "Mitä nyt on, sitä on ollut ennenkin, ja mitä vastedes on, sitäkin on ollut ennen. Jumala tuo esiin sen, minkä aika on vienyt. Niin vain aamunavaukset elävät vielä tänäkin päivänä, näissä puitteissa. Henrik Wikström Ekaluokkalaiset siunattiin koulutielle Koulun aloittaminen on merkittävä käännekohta pienen ihmisen ja hänen perheensä elämässä. Helsingissä kaikki ekaluokkalaiset ja heidän perheensä kutsuttiin kotikirkkoihinsa kouluvuoden alkajaisiksi. Viime vuosina siunaamisesta on rakennettu yhteinen tapahtuma, joka pyritään järjestämään kaikissa seurakunnissa samaan aikaan juuri ennen koulun alkamista. Muualla päin Suomea jotkut seurakunnat siunaavat koululaiset jo keväällä esikoulujen päättyessä. Ekaluokkalaisten siunaamisella seurakunta haluaa saattaa lapset turvallisesti koulutielle ja olla tukena isojen muutosten keskellä. Pakilan seurakunnassa siunaaminen järjestettiin maanantaina 15.elokuuta. Hyvän Paimenen kirkolle saapui noin 200:sta kutsun saaneesta ekaluokkalaisesta viitisenkymmentä. Yhteisten laulujen, rukouksen ja puheen jälkeen tilaisuus huipentui itse siunaamiseen. Koulutiensä aloittavat ja heidän läheisensä kutsuttiin alttarin ääreen vastaanottamaan kolmiyhteisen Jumalan siunaus. Tilaisuuden päätteeksi koululaisille jaettiin enkeliheijastimet varjelemaan syksyn pimenevillä keleillä. Kesästä kohti koulua Kehäristi kyseli koulunalkajaistunnelmia Pakilan seurakunnan alueen ekaluokkalaisilta. Haastateltaville esitettiin seuraavat kolme kysymystä: Mikä oli paras juttu kesällä? Millainen koululaukku sinulla on? Mitä uutta olet jo oppinut koulussa? Kuvat ja teksti: Sannamari Siiskonen ja Ulla Turunen Me oltiin Tykkimäessä, Pohjoisen pikajuna -nimisessä laitteessa. Reppu. Se on samanlainen kuin Annikalla. Väriltään pinkki ja musta. Olen oppinut kaikenlaista. Osaan jo lukea ja kirjoittaa. Kira, 1 A Pelattiin futista. Pelaan HOPS:ssa. Voitettiin turnauksessa kaikki muut pelit, paitsi yhdestä tuli tasapeli. Minulla on musta reppu, se on tosi painava. Olen oppinut jo vähän laskemaan. Niila, 1 A Melkein kaikki oli kivaa. Mökillä uiminen ja Lintsillä käynti oli parasta. Ihan tavallinen punainen reppu. Olen oppinut jo pikku a-kirjaimen, numeroissa ollaan kakkosessa. Koulussa on tosi kivaa. Laura, 1 C Mökillä uiminen oli parasta. Musta reppu, jossa on yksi hymynaama heijastin. Kuvaamataitoa. Teimme paperista omat koulureput. Elina, 1 B Tykkäsin heittää mökillä tikkaa. Kukallinen reppu. Siinä on vaaleanpunaista ja harmaata. Olen oppinut kuvista, piirsin oman repun luokan seinälle. Laura, 1 B Käytiin Linnanmäellä. Ensin olin Salamassa ja sitten uskalsin mennä myös Viikinkiin. Minulla on reppu, jossa on X-merkki. Se on ostettu Jumbosta ja se on musta. Matikkaa ja lukemista. Numeroita aika hyvin ja Aapisesta kaikkea. Darif, 1 A Uin. Käytiin joskus ihan hirveen kaukana sukulaisten luona Leppävirralla. Kultainen teksti, musta reppu. Se on suomalainen ja siinä lukee Puma. Englantia ja musiikkia. Tänään laulettiin "Kanootin kapean". Kalle, 1 B

6 KEHÄRISTI Pakilan seurakunnan lehti Mikkelinpäivän messu sunnuntaina 2.10. klo 11 Hyvän Paimenen kirkossa Messussa mukana Leo Norja, Annele Martin ja Rauno Myllylä. Musica Sacraa ja orkesteria johtaa Rauno Myllylä. Mukana myös Tuula Honkanen, huilu, Tapani Heikinheimo, sello ja Jarmo Eerikäinen, piano. Pyhäkoulu Lastenkappelissa ja Itä-Pakilassa (Yhdyskunnantie 21). Messukahveilla Rauno Myllylän lähtöjuhla. Hiljentymisestä voimia syksyyn Meditatiivisen laulun kurssi tiistaisin 18.10. 15.11. klo 19 20.30 Hyvän Paimenen kirkossa. Kurssi on matka, jolla voit tutustua omaan ääneesi sekä kohdata itsesi ja sisäisen hiljaisuutesi. Ääni on ihmiselle voimavara ja lahja. Jokainen on soitin, joka soi omalla ainutlaatuisella tavallaan. Kurssilla tutustumme äänen resonanssiin, joka hoitaa ääntä, mieltä ja koko ihmistä. Laulamme myös yksinkertaisia gregoriaanisia lauluja. Kurssi on tarkoitettu äänestä, rauhoittumisesta ja rentoutumisesta kiinnostuneille. Kurssi sopii yhtä hyvin ensikertalaisille kuin jo mukana olleille. Laulutaitoa ei edellytetä. Hinta 30 euroa. Kurssin ohjaajana on laulupedagogi, mus.maist. Pia Skibdahl. Ilmoittautumiset perjantaihin 7.10. mennessä virastoon, puh. 2340 5500. Sururyhmä Ryhmä läheisen menettäneelle kokoontuu keskiviikkoisin 5.10. 2.11. klo 17 18.30 Hyvän Paimenen kirkon Yläsalissa. Ryhmässä voi käsitellä surua ja läheisen ihmisen menettämiseen liittyviä tuntemuksia turvallisessa ja luottamuksellisessa ympäristössä. Surun käsittelemiseksi olisi hyvä, että läheisen ihmisen kuolemasta olisi kulunut jo jonkin aikaa. Ilmoittautumiset virastoon, puh. 2340 5500. Lisätietoja antaa diakoni Milla Liikala, puh. 2340 5553. Krito-ryhmä Haluatko tulla mukaan ryhmään, jossa saat käsitellä oman elämäsi kipuja ja iloja turvallisessa ilmapiirissä? Ohjaajina Kallion seurakunnan diakoni Nina Klemmt sekä Pakilan seurakunnan oma diakoni Milla Liikala. Ryhmässä käytetään Lupa tuntea -nimistä kirjaa. Ryhmä alkaa helmikuussa 2012 ja kokoontuu 9 kertaa. Ilmoittautuminen tammikuussa 2012 viikolla 2. Lisätietoja diakoni Milla Liikala, puh. 2340 5553. Annele Martin Annele Martin Kerhonohjaaja koulutus Kerhonohjaajakoulutus Tallinnassa 28. 30.10.2011. Koulutus on tarkoitettu rippikoulun käyneille nuorille ja aikuisille. Se antaa valmiudet ohjata varhaisnuorten kursseja ja kerhoja. Tiedustelut ja sitovat ilmoittautumiset Sannamari Siiskoselle 16.9. mennessä, puh. 2340 5551. Pyhäkoulu perheen pienille Sunnuntain pyhäkoulu tarjoaa lapsiperheille oivan tavan lepopäivän pyhittämiseen. Kun perheen pienimmät ovat pyhäkoulussa, vanhemmat voivat osallistua rauhassa messuun. Tai käydä vaikkapa sunnuntaikävelyllä. Pakilassa pyhäkoulut pidetään messun aikana sunnuntaisin klo 11 Hyvän Paimenen kirkon lastenkappelissa ja Itä-Pakilan seurakuntakodissa (Yhdyskunnantie 21). Poikkeuksena ovat perhemessusunnuntait, jolloin koko perhe on tervetullut messuun. Syksyn perhemessut Perhemessu on kaiken ikäisten yhteinen jumalanpalvelus. Messuissa näkyy myös lasten kädenjälki. Myös pyhäkoululaiset osallistuvat perhemessuun. Sunnuntaina 11.9. Hyvän Paimenen kirkossa klo 11. Syksyn ensimmäinen messu on sylikirkko. Siihen kutsutaan erikseen viimeisen vuoden aikana syntyneet pienokaiset perheineen. Sunnuntaina 9.10. Hyvän Paimenen kirkossa klo 11. Sunnuntaina 20.11. Hyvän Paimenen kirkossa klo 11. Sunnuntaina 4.12. Hyvän Paimenen kirkossa klo 11. Lapsi- ja perhetyön tulevia tapahtumia 4-vuotiaiden syntymäpäivät la 22.10. Päivänsankareille lähetetään kutsu suoraan kotiin. Jouluvalojen sytyttäminen Paloheinän kirjastolla la 26.11. klo 14. Jouluperinnepäivä la 26.11. klo 15 18 Hyvän Paimenen kirkolla. Paloheinän kirjaston joulukalenteri. Luukku aukeaa jokaisena arkipäivänä klo 10 aikaan 1.12. 23.12. lukuunottamatta itsenäisyyspäivää 6.12. Seiminäyttely Hyvän Paimenen kirkolla järjestetään seiminäyttely marras-joulukuun vaihteessa viikolla 48. Toivomme saavamme seurakuntalaisilta seimiä lainaksi näyttelyn ajaksi. Seimet palautetaan omistajilleen hyvissä ajoin ennen joulua. Tiedusteluihin vastaa nuorisotyönohjaaja Marja Vainikka, puh. 2340 5550. Etsitään vapaaehtoista! Torpparinmäen seurakuntatalolla on 7 12-vuotiaiden kokkikerho parittomina viikkoina maanantaisin klo 17 18.30. Päivämäärät ovat 26.9., 10.10., 24.10., 7.11. ja 21.11. Ohjaajina kerhossa toimivat seurakunnan nuoret, mutta tarvitsemme paikalle vielä täysi-ikäisen vastuuhenkilön. Olisitko sinä kiinnostunut tehtävästä? Yhteydenotot varhaisnuorisotyönohjaaja Sannamari Siiskonen puh. 2340 5551 Tekemistä nuorille Pakilan seurakunnan nuorten syysohjelma on uudistunut ja ilmestynyt. Ohjelmassa vanhojen juttujen lisäksi paljon uutta ja kiinnostavaa. Tule ja hae oma ohjelma itsellesi kirkolta tai katso tietoja seurakunnan sivuilta netistä. Pakilan seurakunnan nuoret nyt myös Facebookissa, käy tykkäämässä! Alfa-kurssi syksyllä Syyskuun 20. päivä alkaa uusi Alfa-kurssi Torpparinmäen korttelitalon seurakuntakodissa. Kokoonnumme 10 kertaa tiistaisin klo 18.30 20.30 pohtimaan kristinuskon perusteita. Jokainen tapaamiskerta alkaa yhteisellä aterialla. Kurssi on maksuton, mutta ateriasta ja työkirjasta peritään vapaaehtoinen maksu. Tervetuloa pohtimaan tärkeitä asioita vaihtuvien luennoitsijoiden alustusten pohjalta. Ilmoittautuminen mielellään 16.9. mennessä puh. 2340 5500. Mukaan saa liittyä kolmella ensimmäisellä kerralla. Tiedustelut Anja Tiilikainen puh. 050 346 2205. Järjestäjinä Pakilan seurakunta ja Kotiryhmäverkosto ry.

KEHÄRISTI Pakilan seurakunnan lehti 7 Työntekijäuutisia Eeva Paavola aloitti seurakuntasihteerin virassa toukokuussa. Hän on koulutukseltaan merkonomi, ja hänen vastuualueitaan ovat kirkkoherranvirasto ja seurakunnan talousasiat. Eeva on työskennellyt Pakilassa kiinteistövälitystoimistossa useita vuosia ja on siten tuttu joillekin pakilalaisille jo vuosien takaa. Ennen seurakuntasihteeriksi siirtymistään hän työskenteli Teknologiateollisuus ry:ssä niin ikään talousasioiden parissa. Pakilan alue on tuttu Eevalle paitsi työn, myös asumisen kautta. Eeva ja hänen puolisonsa ovat asuneet vuodesta 1983 ensin Pakilassa ja nyt jo useita vuosia Torpparinmäessä. Pariskunnan tyttäret ovat muuttaneet aikuistuttuaan omilleen, mutta muistelevat lämmöllä omia kerhoaikojaan Pakilan seurakunnassa. Anne Oittinen aloitti elokuussa Pakilan seurakunnan lastenohjaajana. Hän työskentelee pääasiassa Paloheinän toimipisteessä. Anne valmistuu syksyn aikana sosionomi-diakoniksi (AMK). Töiden ja opiskelun ohella hän nauttii esimerkiksi Seurakuntasihteeri Eeva Paavola ja lastenohjaaja Anne Oittinen aloittivat työt seurakunnassa. liikunnasta ja kirjojen lukemisesta. Paloheinän päiväkerhon lisäksi Annea on mahdollista tavata tämän syksyn perhemessuissa ja muissa tapahtumissa. Seurakunnan pitkäaikainen kanttori Rauno Myllylä jää eläkkeelle marraskuun alussa. Lue hänen haastattelunsa tämän lehden ensimmäiseltä aukeamalta. Pastori Marita Toivonen on palannut syyskuun alussa äitiyslomalta ja hoitovapaalta takaisin töihin. Hänen vastuualueenaan seurakunnassa on kansainvälinen työ. Pakilan seurakunnan palvelumuistio Kotisivut netissä www.helsinginseurakunnat.fi/pakila Kirkkoherranvirasto 2340 5500 Avoinna ma, ti, to, pe klo 10 14 ja ke klo 12 18 Hyvän Paimenen kirkko, Palosuontie 1, 00660 Helsinki pakila.srk@evl.fi työntekijöiden sähköpostiosoitteet: etunimi.sukunimi@evl.fi Päivystävä pappi 2340 5502 paikalla ma, ti, to, pe klo 10 14 ja ke klo 13 17 Virkatodistukset seurakuntayhtymästä 2340 5000 Palveleva puhelin 010 19 00 71 su to klo 18 01, pe la klo 18 03 Seurakunnan toimipaikat Hyvän Paimenen kirkko, Palosuontie 1 Paloheinän kirkko, Repovuorentie 12 Torpparinmäen korttelitalo, Käräjätuvantie 3 Itä-Pakilan seurakuntakoti, Yhdyskunnantie 21 Pastorit Leo Norja kirkkoherra 2340 5510 Satu-Elina Ansas julistus 2340 5534 Antti Kylliäinen nuorisotyö 2340 5531 Annele Martin aikuistyö 2340 5533 varhaiskasvatus 2340 5530 Marita Toivonen kansainvälinen työ 2340 5535 Henrik Wikström rippikoulu 2340 5532 Kirjallisuuspiirissä vieraina Hämeen-Anttila, Kuoppamäki ja Björkstrand Pakilan seurakunnan kirjallisuuspiiri kokoontuu syksyllä kolmena keskiviikkona klo 18 Hyvän Paimenen kirkon Kryptassa. Tilaisuudet ovat avoimia kaikille kiinnostuneille ja niihin on vapaa pääsy. Tervetuloa kuuntelemaan ja keskustelemaan! Kanttorit Sini Honkanen 2340 5536 Alla Lasonen 2340 5538 Rauno Myllylä vuosilomalla 2340 5537 Seurakuntasihteerit Eeva Paavola, talousasiat 2340 5500 Ulla Turunen, viestintä, ulla.l.turunen@evl.fi 2340 5513 Kehäristi Pakilan seurakunnan lehti 14. vuosikerta Päätoimittaja: Leo Norja puh. 2340 5510 Toimitus: puh. 2340 5530 Toimitusneuvosto: Tinja Lammila Leo Norja Sannamari Siiskonen Ulla Turunen Sanna Vuori Toimituksen osoite: Pakilan seurakunta Palosuontie 1 00660 Helsinki Kustantaja: Keskiviikkona 21.9. kirjailija Virpi Hämeen-Anttila puhuu kirjoittamisesta ja sen taustoista: Teemoista ja elämänfilosofiasta. Keskiviikkona 19.10. Mikko Kuoppamäki esittelee ja esittää valitsemiaan runoja teemanaan "Runo kiertää maailmaa". Keskiviikkona 23.11. emerituspiispa ja tutkija, teologian tohtori Gustav Björkstrand esittelee kirjansa "Maria Åkerblom elämän ja kuoleman lähettiläs". Levikki: 7000 kpl Painopaikka: Lehtipaino Keski-Uusimaa Seuraava lehti ilmestyy 23.11.2011 Suntiot Päivystävä suntio 2340 5520 Mirja Korhola, pääsuntio 2340 5515 Terhi Mäenpää 2340 5540 Vesa Pihlaja 2340 5544 Lilian Rajamets 2340 5543 Anne Vatanen 2340 5542 Diakonit Anna-Kaisa Honkanen 2340 5552 päivystys ti klo 10 12 Hyvän Paimenen kirkko Milla Liikala 2340 5553 Varhaisnuorisotyö Sannamari Siiskonen nuorisotyönohjaaja 2340 5551 Marja Vainikka nuorisotyönohjaaja 2340 5550 Lapsityö ja koululaisten iltapäiväkerhot Tanja Berg, päiväkerhoasiat 2340 5554 Helkky Pennanen, ip-kerhoasiat HPK 2340 5555 Johanna Ilves, Torpparinmäki 2340 5564 Ilona Lahtomaa, Paloheinä, HPK 2340 5563 Maikki Lahtomaa, HPK 2340 5562 Terttu Martikainen, Torpparinmäki 2340 5561 Sanna Niemi, HPK 2340 5565 Anne Oittinen, Paloheinä 2340 5556

8 KEHÄRISTI Pakilan seurakunnan lehti PAKILAN SEURAKUNTA KOKOONTUU HYVÄN PAIMENEN KIRKKO Palosuontie 1. Bussi 67, Halkosuontien pysäkki. p. 2340 5500. Kirkko ja virasto: avoinna ma, ti, to, pe 10 14, ke 12 18, pakila.srk@evl.fi Päivystävä pappi: ma, ti, to, pe 10 14, ke 13 17, p. 2340 5502. Diakoniatoimisto: avoinna ti 10 12, p. 2340 5552. www.helsinginseurakunnat.fi/pakila MESSUT HYVÄN PAIMENEN KIRKOLLA Su 11.9. klo 11 Perhemessu. Sylikirkko. Kaikki kuluneen vuoden aikana syntyneet tervetuloa läheisten kanssa messuun., Annele Martin ja Alla Lasonen. Pyhäkoulun sijaan kutsumme koko perhettä mukaan. Su 18.9. klo 11 Lähetysmessu. Marita Toivonen, Antti Kylliäinen ja Rauno Myllylä. Lähetysystävät tarjoavat kirkkokahvit. Pyhäkoulu Lastenkappelissa ja Itä-Pakilassa (Yhdyskunnantie 21). Su 25.9. klo 11 Messu. Satu-Elina Ansas, Henrik Wikström, Sannamari Siiskonen, ja Rauno Myllylä. Mukana myös varhaisnuorisotyön kerhoja. Pyhäkoulu Lastenkappelissa ja Itä-Pakilassa (Yhdyskunnantie 21). Ke 28.9. klo 19 Nuorten messu. Antti Kylliäinen ja Henrik Wikström. Su 2.10. klo 11 Mikkelinpäivän messu. Leo Norja, Annele Martin ja Rauno Myllylä. Musica Sacraa ja orkesteria johtaa Rauno Myllylä. Messukahveilla Rauno Myllylän lähtöjuhla. Pyhäkoulu Lastenkappelissa ja Itä-Pakilassa (Yhdyskunnantie 21). Su 9.10. klo 11 Nuorisolle suunnattu perhemessu. Antti Kylliäinen, Marita Toivonen ja Sini Honkanen. Pyhäkoulun sijaan kutsumme kaikki tervetulleiksi messuun. Su 16.10. klo 11 Messu. Messu toteutetaan yhteistyössä Helsingin NMKY:n kanssa. Marita Toivonen, ja Alla Lasonen. Pyhäkoulu Lastenkappelissa ja Itä-Pakilassa (Yhdyskunnantie 21). Su 23.10. Käsityöläismessu. Annele Martin, Satu-Elina Ansas ja Alla Lasonen. Pyhäkoulu Lastenkappelissa ja Itä-Pakilassa (Yhdyskunnantie 21). Ke 26.10. klo 19 Nuorten messu. Henrik Wikström ja Antti Kylliäinen. Su 30.10. klo 11 Riparimessu. Henrik Wikström, Antti Kylliäinen ja Sini Honkanen. Pyhäkoulu Lastenkappelissa ja Itä-Pakilassa (Yhdyskunnantie 21). La 5.11. klo 11 Pyhäinpäivän jumalanpalvelus. Annele Martin ja Sini Honkanen. La 5.11. klo 18 Pyhäinpäivän iltahartaus. Henrik Wikström, Sini Honkanen, Alla Lasonen. Su 6.11. klo 11 Messu., Satu-Elina Ansas ja Sini Honkanen. Pyhäkoulu Lastenkappelissa ja Itä-Pakilassa (Yhdyskunnantie 21). Su 13.11. klo 11 Messu. Messu toteutetaan yhteistyössä Pakilan musiikkiopiston kanssa. Leo Norja, Marita Toivonen ja Alla Lasonen. Pyhäkoulu Lastenkappelissa ja Itä-Pakilassa. Sunnuntaisin messun jälkeen kirkkokahvit Paimensalissa. TOIMINTAA HYVÄN PAIMENEN KIRKOLLA To 1.9. klo 19 Länsi-Helsingin musiikkiopiston konsertti. Vapaa pääsy. Ti 13.9. klo 13 Laulun siivin -yhteislaulutilaisuus. Alla Lasonen ja Anna-Kaisa Honkanen. Su 18.9. klo 18 Virsi-ilta. Rauno Myllylä. Ke 21.9. klo 18 Kirjallisuuspiiri. Kirjailija Virpi Hämeen-Anttila puhuu kirjoittamisesta ja sen taustoista: Teemoista ja elämänfilosofiasta. Su 25.9. klo 18 Bach-konsertti. Mika Suihkonen, viola da gamba ja Johannes Vesterinen, urut ja cembalo. Vapaa pääsy. Ti 27.9. klo 13 Laulun siivin - yhteislaulutilaisuus. Alla Lasonen ja Anna-Kaisa Honkanen. Ti 11.10. klo 13 Laulun siivin -yhteislaulutilaisuus. Alla Lasonen ja Anna-Kaisa Honkanen. Ke 19.10. klo 18 Kirjallisuuspiiri. Mikko Kuoppamäki esittelee ja esittää valitsemiaan runoja teemanaan Runo kiertää maailmaa. Ti 25.10. klo 13 Laulun siivin -yhteislaulutilaisuus. Alla Lasonen ja Anna-Kaisa Honkanen. Diakoniapäivystys tiistaisin klo 10 12, p. 2340 5552. Peittopiiri parillisten viikkojen maanantaisin klo 13 Pirtissä. 5.9. alkaen. Perhekerho tiistaisin klo 10 11.30 Pirtissä. 6.9. alkaen. Laulun Siivin -yhteislaulutilaisuudet parittomien viikkojen tiistaisin klo 13 Kryptassa, alkaa 18.1. Mukana kanttori ja Anna-Kaisa Honkanen. Tilaisuuden jälkeen kahvitarjoilu. Miesten piiri parillisten viikkojen tiistaisin klo 15 Kokoushuoneessa. 6.9. alkaen. Pakilan Martat seuraavina tiistaisina klo 18 Kokoushuoneessa: 6.9., 20.9., 4.10. ja 18.10. Hanna-piiri parittomien viikkojen keskiviikkoisin klo 14 Kokoushuoneessa. 14.9. alkaen Nepal-ryhmä parillisten viikkojen keskiviikkoisin klo 14 Yläsalissa. 7.9. alkaen. Nuortenillat keskiviikkoisin klo 19.30 Pirtissä. Eläkeikäisten kerho torstaisin klo 13 Kokoushuoneessa. 8.9. alkaen Pakilan seurakunnan kuoron Vox Sonoran harjoitukset maanantaisin klo 18.30 Kryptassa. Tiedustelut kanttori Alla Lasonen, p. 2340 5538 ja puheenjohtaja Kirsti Narinen, p. 050 511 42 46. 5.9. alkaen. Pakilan seurakunnan Karitsakuoron harjoitukset torstaisin klo 17 Kryptassa. Kuoroa johtaa 1.9. alkaen kanttori Sini Honkanen, p. 2340 5536. PALOHEINÄN KIRKKO, Repovuorentie 12 Kutomakerho keskiviikkoisin klo 19 Kerhosiivessä. 7.9. alkaen. Perhekerho torstaisin klo 10 12 Kerhosiivessä. Vetäjänä Sanna Niemi. TORPPARINMÄEN KORTTELITALO, Käräjätuvantie 3 Eläkeikäisten kerho maanantaisin klo 13. 5.9. alkaen. Ilon lähde -lauluryhmän harjoitukset parillisten viikkojen maanantaisin klo 19. 5.9. alkaen. Lähetyspiiri parillisten viikkojen tiistaisin klo 15. 6.9. alkaen. Torpparinmäen Martat seuraavina päivinä klo 18: 4.9., 17.9., 9.10., 30.10. ITÄ-PAKILAN SEURAKUNTAKOTI, Yhdyskunnantie 21 Pyhäkoulu sunnuntaisin klo 11, paitsi perhemessusunnuntaisin. LAPSI-, PERHE- JA PYHÄKOULUTYÖ Perhekerhot. Hyvän Paimenen kirkolla tiistaisin klo 10 11.30 ja Paloheinän kirkolla torstaisin 10 11.30. Päiväkerhot. Vapaita paikkoja ja lisätietoja voi kysyä Tanja Bergiltä, p. 2340 5554. Pyhäkoulut sunnuntaisin klo 11 Hyvän Paimenen kirkolla ja Itä-Pakilan seurakuntakodilla (Yhdyskunnantie 21). Pyhäkoulua ei ole perhekirkkosunnuntaisin. Perhemessuista tiedot yllä. VARHAISNUORISOTYÖ Ohjelma verkkosivuilla sekä Kertsi-lehdessä. NUORISOTYÖ Nuortenillat keskiviikkoisin klo 19.30 Pirtissä. Ohjelma tarkemmin painetussa syksyn ohjelmassa ja verkkosivuilla. Pakilan seurakunnan nuoret myös Facebookissa, käy tykkäämässä!