5.2.2010 Hyötytuuli Oy Porin Tahkoluodon tuulivoimapuiston täydentävä linnustovaikutusarviointi
1 Sisältö 1 JOHDANTO 1 2 HANKKEEN KUVAUS 1 3 AINEISTO JA ARVIOINTIMENETELMÄT 2 4 HANKEALUEEN LINNUSTO 2 4.1 Muuttolinnusto 2 4.2 Pesimälinnusto 3 5 HANKKEEN LINNUSTOVAIKUTUKSET 4 5.1 Yleisesti tuulivoimaloiden linnustovaikutuksista 4 5.1.1 Suorat vaikutukset 4 5.1.2 Epäsuorat vaikutukset 7 5.2 Vaikutusten kohdentuminen 7 5.3 Rakentamisaikaiset vaikutukset 8 5.4 Käytönaikaiset linnustovaikutukset 9 5.4.1 Vaikutukset alueen muuttavaan linnustoon 9 5.4.2 Vaikutukset alueen pesimälinnustoon 11 6 YHTEENVETO 16 7 VIITTEET 17 Pöyry Finland Oy Juha Parviainen, FM Pekka Majuri, FM Yhteystiedot PL 20, Tutkijantie 2 A 90571 Oulu puh. (08) 8869 222 sähköposti etunimi.sukunimi@poyry.com
1 1 JOHDANTO Suomen Hyötytuuli Oy suunnittelee merituulipuiston rakentamista Porin Tahkoluodon edustalle. Hankkeesta on käynnistetty vuonna 2005 ympäristövaikutusten arviointimenettely. Hanketta koskien on valmistunut arviointiohjelma (2006) ja arviointiselostus (2006), jossa tuulipuiston vaikutuksia ympäristöön on arvioitu (Pöyry Energy 2006). Lounais-Suomen ympäristökeskuksen lausunnon (LOS-2006-R-1-53) mukaisesti arviointiselostusta täydennettiin vuonna 2008 laaditulla linnustoa koskevalla lisäselvityksellä (Pöyry Environment Oy 2008). Selvitys laadittiin yhteistyössä Porin lintutieteellisen yhdistyksen (PLY ry) kanssa. Lisäselvityksen tarkoituksena oli saada tarkempaa tietoa hankealueen kautta muuttavasta linnustosta sekä pesimälinnuston koostumuksesta hankkeen kannalta keskeisimmillä alueilla. Erityisen huomion kohteena selvityksessä oli lisäksi pesimälinnuston ruokailulentojen suuntautuminen suunniteltujen tuulivoimala-alueiden läheisyydessä. Tämä vaikutusarviointi täydentää hankkeen ympäristövaikutusten arviointiselostuksen (Pöyry Energy 2006) yhteydessä esitettyä linnustovaikutusten arviointia ottaen huomioon vuonna 2008 toteutetun linnustoselvityksen tulokset. 2 HANKKEEN KUVAUS Yksityiskohtainen hankekuvaus on esitetty ympäristövaikutusten arviointiselostuksessa (Pöyry Energy 2006). Tässä yhteydessä hanke on kuvattu pääpiirteissään. Merituulipuisto muodostuu 12 30 tuulivoimalasta, joiden tuulivoimalakohtainen teho olisi 3 5 MW. Sähkönsiirtoyhteydet koostuvat tuulivoimaloita yhdistävistä kaapeleista sekä verkkoon johdettavan sähkön kaapelista, joka kytketään maalle rakennettavaan muuntoasemaan. Yksittäinen tuulivoimala koostuu perustusten päälle asennettavasta tornista, roottorista lapoineen, sekä konehuoneesta jossa sijaitsee mm. mekaaninen voimansiirto ja sähkögeneraattori. Tuulivoimaloiden napakorkeus on 80 105 metriä sekä lakikorkeus roottori mukaan luettuna toteutusvaihtoehdossa VE 1 125 metriä sekä toteutusvaihtoehdossa VE 2 165 metriä. Hanke sijoittuu pääosin Porin Tahkoluodon satama- ja teollisuusalueen edustan merialueelle (kuva 1).
2 Kuva 1. Tuulipuistoalueen sijainti. (Pöyry Energy 2006) 3 AINEISTO JA ARVIOINTIMENETELMÄT Täydentävän linnustovaikutusarvioinnin pohjatietona on käytetty hankkeen ympäristövaikutusten arviointiselostuksen (Pöyry Energy 2006) yhteydessä esitettyjä tietoja hankkeesta sekä hankealueen ympäristöolosuhteista. Linnuston osalta keskeisimpänä tietolähteenä on käytetty vuonna 2008 tehtyä täydentävää linnustoselvitystä (Pöyry Environment Oy 2008). Linnustolle hankkeesta mahdollisesti aiheutuvien vaikutusten arviointi on tehty asiantuntijatyönä ja siinä on huomioitu tieteellisissä julkaisuissa sekä kirjallisuudessa esitetty tietämys tuulivoimaloiden aiheuttamista linnustovaikutuksista. Asiantuntija-arvioinnin on laatinut biologi FM Juha Parviainen Pöyry Finland Oy:stä. 4 HANKEALUEEN LINNUSTO Seuraavassa on esitetty yhteenveto hankealueen linnustosta. Tiedot perustuvat vuoden 2008 linnustoselvityksen tuloksiin (Pöyry Environment Oy 2008). 4.1 Muuttolinnusto Tahkoluodon edustalla merilinnut muuttavat karkeasti ilmaisten kolmea reittiä pitkin: 1. Kumpelin itäpuolelta, jolloin ne muuttavat Kaijakarin ja Kumpelin välisen tuulipuistoalueen läpi. 2. Kumpelin länsipuolelta, jolloin reitti pohjoisempana sivuuttaa Hylkiriutan joko itätai länsipuolitse. On mahdoton sanoa muuttavatko nämä linnut Hylkiriutan länsipuolen tuulipuistoalueen läpi, etäisyyttä Kallioholman kärkeen on liikaa.
3 3. "Lounais-koillinen" -linja, jota käyttävät Ruotsista, Gävlenniemestä Suomea kohti kääntävät linnut. Nämä linnut muuttavat Pohjanlahden poikki koilliseen tai itään suunnaten. Tälle linjalle tyypillisiä lajeja ovat mm. laulujoutsen, metsähanhi ja isokuovi. Osa lintulajeista käyttää runsaasti molempia reittejä, eikä vallitsevaa muuttoväylää voida osoittaa. Haahkoja Somateria mollissima muuttaa Tahkoluodon edustalla kevään aikana 20 000-30 000 yksilöä. Toinen runsaana muuttava laji on mustalintu Melanitta nigra, jota nähdään 15 000-18 000 keväässä. Lintudirektiivin I-liitteen lajeista runsaana muuttavat kaakkuri Gavia stellata ja kuikka G. arctica. Syysmuutto poikkeaa kevätmuutosta ajallisen kestonsa osalta. Se jakaantuu useiden kuukausien ajalle tasaisemmin kuin kiivasrytminen kevätmuutto, jolloin huippumuutot keskittyvät lyhyemmälle aikajänteelle. Vuonna 2008 suoritettu syysmuuton havainnointi ajoitettiin syys-lokakuun vaihteeseen. Tuolloin tapahtuu pääosa mm. merimetson ja haahkan syysmuutosta., jotka ovat syysmuuton valtalajeja. Muuttavien lintujen lentokorkeudet syysmuutolla ovat hyvin samanlaisia kuin keväällä. Syysmuuton havainnoinnissa kirjattiin yhteensä 6067 muuttajaa. Luvussa ovat mukana vesi-, lokki-, ja ruokkilinnut sekä yksi harmaahaikara. Jokaisen havainnointitunnin aikana muutti siis keskimäärin 243 yksilöä. Kaijakarin ja Kumpelin välisen tuulipuistoalueen läpi muutti 3760 yksilöä eli 62 % havaituista linnuista. 4.2 Pesimälinnusto Uhanalainen selkälokki on tuulipuistoalueen merkittävin pesimälaji. Tahkoluodon edustalla pesi kesällä 2008 124 paria selkälokkeja ja lähialueella 42 paria. Tuulipuistoalueella liikkui arviolta 2 % Suomessa pesivistä selkälokeista. Tuulipuistoalueen ja lähisaariston lapintiirojen parimääräarvio on 313, mikä on runsaat 6 % Satakunnan lapintiirapareista. Tuulipuistoalueen läheisyydessä pesi yksi räyskäpari ja kahdeksan kalatiiraparia. Tahkoluodon syväsataman edustan neljä lähintä saarta tunnetaan hyvinä lintuluotoina. Alue on luonteeltaan hyvin mereinen ja nämä ulkoluodot tarjoavat oikeille merilinnuille hyviä pesimäpaikkoja lähellä ruokailu- ja saalistusalueita. Suurin ja myös lintuluotona merkittävin on Kaijakari, joka tunnetaan yhtenä Satakunnan rannikon merkittävimmistä lintuluodoista sekä lajistonsa että parimääriensä osalta. Saaressa pesii merkittävä osa Satakunnan selkälokeista ja uhanalaista räyskää on 2000-luvulla pesinyt enimmillään kaksi paria. Kumpeli on pääasiassa harmaalokkien asuttama. Myös räyskä (vuonna 2006 2 paria) on pesinyt Kumpelissa 2000-luvulla. Kaijakarin ja Kumpelin väliselle matalikolle on hankesuunnitelmissa sijoitettu suuri määrä tuulivoimaloita, ja Kumpelin pesimälinnusto tulee olemaan lähimpänä tuulivoimaloita. Uloin ja samalla mereisin luoto on Hylkiriutta. Luoto kuuluu Gummandooran saariston Natura-alueeseen, ollen sen eteläisin ja myös läntisin saari. Räyskä on pesinyt Hylkiriutalla lähes vuosittain.
4 Silakkariutta on pohjoisin Tahkoluodon edustan lintuluodoista, etäisyyttä syväsatamaan sillä on 1,8 km. Silakkariutta on vuosikymmeniä ollut hyvä selkälokkiluoto. Selkälokit pysyttelivät vuonna 2008 pesimäpaikoillaan Tahkoluodon edustalla n. 110 vrk. Lajin kohdalla pesinnän eri vaiheet jaettiin kolmeen lentomäärien perusteella: 22.5.-11.6. nähtiin Kaijakarin ja Kumpelin välisellä tuulipuistoalueella n. 7 lokkia tunnissa, 12.6.-12.7. n. 29 tunnissa ja 13.7.-20.8. vajaat 9 tunnissa. Arvio alueen selkälokkilennoista 22.5.- 20.8. on 27 310. Kumpelin ja Silakkariutan välisellä tuulipuistoalueella lentoja tapahtui arviolta 5000-10 000 ja Hylkiriutan luodepuolen tuulipuistoalueen suuntaisia meno/paluulentoja 10 000-20 000. Pesivien lapintiirojen lentoja tapahtui 22.5.- 14.7. Kaijakarin ja Kumpelin välisellä tuulipuistoalueella arviolta 66 000. Kumpelin ja Silakkariutan välisellä tuulipuistoalueen arvio lentomäärästä on 10 000-20 000, kuten myös Hylkiriutan länsipuolen tuulipuistoalueen. Koko tarkkailun aikana nähtiin yhteensä 43 räyskälentoa ja 51 kalatiiralentoa. Lentomäärät ovat vähäisiä ja merkitsevät 2-3 lintua päivittäin koko Tahkoluodon edustan merialueella. Koko alueelta tehtiin yhteensä 41 merikotkahavaintoa. Tuulipuiston kannalta merkityksellisiä ovat heinäkuun havainnot nuoria selkälokkeja saalistavista kotkista Kaijakarin ja Kumpelin ympäristössä nuoria selkälokkeja. Saalistuslennot saattavat olla törmäysalttiimpia kuin muu lentely alueella. 5 HANKKEEN LINNUSTOVAIKUTUKSET 5.1 Yleisesti tuulivoimaloiden linnustovaikutuksista Tuulivoiman aiheuttamat linnustovaikutukset voidaan jakaa kahteen pääryhmään: suoriin vaikutuksiin eli törmäyksiin ja karkottavaan häiriövaikutukseen sekä epäsuoriin pesimis- ja elinympäristöihin kohdistuviin vaikutuksiin. 5.1.1 Suorat vaikutukset Törmäysriski Yleisesti tuulivoimaloiden törmäysriski on vähäinen: keskimääräinen törmäystodennäköisyys satunnaisella paikalla Suomessa on 1 / 1000 (Koistinen 2004). Kuitenkin alueilla, joilla tavataan muutto- tai pesimäaikoina huomattavia lintumääriä, törmäysriski on selvästi suurempi. Pienikin törmäysriskin lisäys voi olla merkittävää joillekin lajeille. Näitä lajeja ovat esim. suurikokoiset ja pitkäikäiset lajit, joiden populaatiokoko on pieni, lisääntymistuotto alhainen ja joiden sukukypsyysikä on korkea (esim. merikotka). Törmäyskuolleisuudella voi olla näissä tapauksissa jopa populaatiotason vaikutuksia, mutta vaikutusten luotettava ennalta-arviointi on yleensä vaikeata. Still ym. (1996) arvioivat tuulivoimapuiston paikalliselle linnustolle aiheuttaman populaatioriskin suuruudeksi 0,5 1,5 %. Suurin riski kohdistui harmaa- ja selkälokkeihin sekä haahkaan. Saman tutkimuksen mukaan alueelta kuolleina löydettyjen lintujen kuolinsyynä oli 12 % tapauksista törmäys tuulivoimalaan. Kuten hankkeen YVA-selostuksen (Pöyry Energy 2006) yhteydessä laaditussa linnustovaikutusarvioinnissa (Suomen Luontotieto 2006) todetaan, Stillin ym. (1996)
5 esittämät arviot populaatioriskistä soveltuvat käytettäviksi myös Tahkoluodon tapauksessa. Tahkoluodon alueen pesimälajisto on hyvin samanlaista ja myös ympäristöltään samantyyppistä kuin englantilaistutkimuksessa. Toinen lokkilintuja koskeva ja Tahkoluotoonkin soveltuva törmäystutkimus on tehty Zeebruggessa Belgiassa, jossa havaittiin törmäysten määrän olevan voimakkaasti verrannollinen tuulipuiston alueella liikkuneiden yksilöiden määrään (Everaert ym. 2002). Belgialaistutkimuksessa havaittu törmäystodennäköisyys lokeilla oli 1/3700 ja kalatiiralla 1/3000, kun mukaan otettiin kaikki tuulipuiston alueen läpi tai yli tehdyt lennot. Kun laskettiin vain roottorikorkeuden läpi lentäneet linnut, vastaavat luvut olivat 1/2100 ja 1/600. Tuoreemmassa vastaavalla alueella toteutetussa tutkimuksessa (Everaert & Kuijken 2007) törmäysriski oli linnun lentäessä roottorin yläasennon maksimikorkeuden ja vedenpinnan välillä (400 1800 kw:n voimaloilla) nauru- ja kalalokilla 0,019 0,063 %, harmaalokilla 0,089 %, kalatiiralla 0,007 0,030 % ja riuttatiiralla 0,05 0,06 %. Tanskan Nystedin merituulipuistossa haahkojen törmäämistodennäköisyydeksi on arvioitu 0,018 0,020 % eli noin 1,2 lintua / voimala / vuosi (Petersen ym. 2006). Nystedin tapauksessa laajan aineiston perusteella yhdenkään muuttavan tai alueella pesivän lintulajin kuolleisuuden ei arvioitu lisääntyneen yli 1 %:a voimaloiden rakentamisen seurauksena. Perämerellä Suurhiekan tuulivoimapuiston YVA:n linnustoselvityksen yhteydessä arvioitiin törmäysmäärää olemassa olevien voimaloiden läheisyydestä tehtyjen raatolöytöjen perusteella (Pöyry Energy 2009 / Pohjois-Pohjnamaan lintutieteellinen yhdistys PPLY ry 2009). Vuorokausikohtaisiksi törmäystiheyksiksi Perämeren eri paikoilla ja lintulajeilla saatiin arvoja välillä (0 )0,0043 0,013 törmäystä / vrk / voimala eli (0 )1,6 4,7 törmäystä / vuosi / voimala. Yhteensä koko aineistossa törmäystiheys oli keskimäärin 6 lintua voimalaa kohti vuodessa. Tulosten tulkinnassa on huomioitava, että kaikkien löydettyjen raatojen kuolinsyynä ei välttämättä ole ollut törmäys tuulivoimalaan. Laskennassa huomioidut tuulivoimalat eivät myöskään sijoittuneet avomerelle, missä törmäysriski on selvästi pienempi. Törmäysriski vaihtelee voimakkaasti myös maantieteellisestä sijainnista riippuen. Esimerkiksi Yhdysvalloissa laajassa maatuulipuistoja koskeneessa tutkimuksessa törmäysriskiksi määriteltiin 2,11 törmäystä / voimala / vuosi (Erickson ym. 2005). Laajaan kirjallisuusselvitykseen perustuen Koistinen (2004) on esittänyt menetelmän voimalakohtaisen vuosittaisen törmäysmäärän arviointiin. Arvioinnin lähtökohtana on satunnaisella paikalla Suomessa sijaitsevan tuulivoimalan aiheuttama yksi voimalakohtainen törmäys vuodessa. Lukua korjataan muun muassa sijaintipaikan ja teknisten toteutusratkaisujen perusteella määritellyillä kertoimilla. Laskentamallin mukaan Tahkoluodon tuulipuistoalueen vuotuiseksi maksimaaliseksi voimalakohtaiseksi kokonaistörmäysmääräksi saadaan 4 törmäystä. Törmäysriskin tapauskohtainen ennalta-arviointi on kuitenkin epätarkkaa, koska olemassa olevien laskentamallien ja arvioiden (esim. Whitfield 2009, Bright ym. 2008) luotettava yleistäminen Suomen oloihin on vaikeaa (mm. Koistinen 2004). Luotettavaa törmäysriskin yleispätevää arviointia vaikeuttaa törmäysten todennäköisyyksiin vaikuttavien paikallisten tekijöiden suuri määrä. Näitä tekijöitä ovat muun muassa paikallislinnuston laji- ja parimääräkoostumus, vallitsevan elinympäristörakenteen maantieteellinen vaihtelu, lintujen vuodenaikaiskäyttäytymisessä havaittavat erot, paikallistopografiset erot sekä tuulivoimaloiden erilaiset tekniset toteutusratkaisut (Thelander 2006).
6 Törmäysriskiin vaikuttavat muun muassa linnuston lajikohtaiset tekijät, voimaloiden sijoittelu, rakenne ja valaistus sekä vallitsevat sääolot. Törmäysriski on tavanomaista suurempi kookkailla, suhteellisen leveäsiipisillä lajeilla kuten joutsenilla, hanhilla sekä petolinnuilla (esim. Koistinen 2004). Tutkimuksissa on myös havaittu, että nuorilla yksilöillä törmäysriski on vanhempia lintuja suurempi (Whitfield 2009). Myös paikallisten lintujen on todettu kykenevän väistämään voimalarakenteita muuttavia lintuja tehokkaammin mahdollisen vastaavanlaisen oppimisen seurauksena (Winkelman 1992). Vallitsevat sääolosuhteet vaikuttavat päivittäiseen törmäysriskiin hyvin voimakkaasti eteenkin muuttoaikoina (Elkins 2004). Säätila vaikuttaa lintujen lentokorkeuksiin sekä säätelee muuton voimakkuutta (esimerkiksi Richardson 1990, Koistisen 2004 mukaan). Sateessa, sumussa ja pimeässä muuttavien lintujen lentokorkeus on tyypillisesti matalampi kuin normaaliolosuhteissa. Toisaalta lintujen lentoaktiivisuus on pienempi, kun näkyvyys on huono ja tähtitaivasta ei näy. Linnut väistävät havaitsemiaan tuulivoimaloita jopa yli 5 kilometrin etäisyydeltä. Yleisimmin väistöliike tapahtuu kuitenkin 1-2 kilometrin etäisyydellä tai jopa vain joidenkin satojen metrien etäisyydellä voimaloista (Petersen ym. 2006). Linnut muuttavat lentorataansa siten, että ne eivät joudu tuulivoimaloiden välittömään läheisyyteen. Tanskan merituulipuistojen yhteydessä on havaittu, että tuulipuistoa kohden lentävistä muuttajista lähes 80 % muuttaa lentosuuntansa kulkemaan ohi voimala-alueen. Linnut kykenevät kuitenkin väistämään voimaloita tehokkaasti jopa jouduttuaan voimalaryhmien sisään mm. laskemalla lentokorkeuttaan. Häiriövaikutukset Tuulipuistorakentamisen aiheuttamat häiriövaikutukset vaihtelevat lajista, paikasta sekä vuodenajasta riippuen. Häiriövaikutus voi aiheutua elinympäristön häviämisestä tai voimakkaasta muuttumisesta ja edelleen lintujen siirtymisestä pois alueelta. Tuulipuistojen mahdollinen häiriö linnuille riippuu tarkastelumittakaavasta ja siitä, onko korvaavaa elinympäristöä tarjolla lähistöllä. Voimaloiden karkottava vaikutus on havaittu suurimmaksi muuttavilla ja talvehtivilla linnuilla. Sen sijaan pesivien lintujen osalta häiriintyminen on ollut vähäisempää joitakin poikkeuksia lukuun ottamatta (Bird Life Suomi ry 2009). Yleisesti ottaen lintujen pesimätiheyksien ei ole todettu juurikaan pienenevän tuulivoimaloiden läheisyydessä (esimerkiksi Kerlinger 2000). Lintujen ruokailualueiden käytön on havaittu muuttuvan jopa 800 metrin etäisyydellä tuulivoimaloista. Merialueilla häirintävaikutukset ulottuvat kuitenkin selvästi maaalueita kauemmas. Tanskassa Nystedin ja Horns Revin merituulipuistojen yhteydessä tehtyjen tutkimusten perusteella todettiin ruokailevien ja lepäilevien lintulajien tuulivoimaloiden välttämisetäisyydeksi jopa 2-4 kilometriä (Petersen ym. 2006). Häiriö kohdistui voimakkaimmin runsaslukuisiin sekä suojelullisesti huomionarvoisiin lajeihin. Valtaosalla alueen linnustosta ei kuitenkaan todettu käyttäytymismuutoksia voimaloiden rakentamisen seurauksena. Voimaloiden rakentamisaika ei muuttanut esimerkiksi alueen tiirojen käyttäytymistä, mutta voimaloiden käytön alettua tiirat välttelivät voimaloiden välittömiä lähialueita. Tuulivoimapuistojen rakentamisen seurauksena linnuston elinalueet supistuvat voimaloiden välittömällä lähialueella. Elinympäristöjen väheneminen on kuitenkin yleensä populaatiotasolla merkitykseltään vähäistä, koska korvaavia elinalueita säilyy edelleen voimala-alueiden ulkopuolella (Petersen ym. 2006). Elinympäristöjen
7 kaventuminen korostuu laajoissa tuulipuistohankkeissa sekä arvioitaessa useiden tuulipuistohankkeiden yhteisvaikutuksia. Ajan kuluessa linnusto voi vähitellen tottua uusiin voimalarakennelmiin, jolloin häiriövaikutus pienenee. Tämä koskee sekä muuttavia lintuja että lähistöllä pesiviä lintuja. Joissakin tutkimuksissa on todettu, että erityisesti pesimälinnut sopeutuvat hyvin muuttuneeseen elinympäristöön (Winkelman 1992). 5.1.2 Epäsuorat vaikutukset Tuulivoimalarakentamisen välilliset linnustovaikutukset liittyvät pääasiassa lintujen ravinnon saantiin sekä mahdollisiin vaikutuksiin lajien poikastuotossa. Mikäli voimalaalueet sijoittuvat lintujen keskeisille ruokailualueille, ne saattavat joissain tapauksissa pidentää lintujen saalistuslentomatkoja. Tämä voi vaikuttaa lintujen energiatalouteen heikentävästi. Käytännön tasolla kuvatunlaisen vaikutusmekanismin merkitys on kuitenkin hyvin pieni. Tuulivoimaloiden rakentamisella voi olla myös positiivisia vaikutuksia lintujen ravinnonhankintaan ns. riuttaefektin seurauksena. Voimaloiden perustukset luovat edellytyksiä akvaattisen eliöstön monimuotoisuuden lisääntymiselle toimimalla keinotekoisina riuttoina, ja luomalla näin uusia elinympäristöjä eläin- ja kasvilajeille. Ruotsin ja Tanskan merituulipuistojen tarkkailutulosten mukaan varsinkin simpukat ja merirokko kiinnittyivät tuulivoimaloiden perustuksiin. Kalojen lukumäärä sekä muiden eläin- ja kasvilajien lajimäärät lisääntyivät aivan perustusten tuntumassa verrattuna 20 metrin päässä sijaitseviin alueisiin. Kalayksilöiden lukumäärä 5 metrin etäisyydelle perustuksista oli jopa kaksinkertainen verrattuna 20 metrin päässä sijaitseviin alueisiin. Myös kalanpoikasten lukumäärä oli moninkertainen verrattuna vertailualueisiin. (Pöyry Energy 2006) Tuulipuiston vaikutuksia lähialueen pesimälinnuston poikastuottoon on seurattu Suomessa muun muassa Kemin Ajoksen tuulivoimapuiston rakentamisen tarkkailun yhteydessä vuodesta 2007 lähtien (Pöyry Environment Oy 2010). Tuulipuiston lähialueen lintuluodot ovat mm. harmaalokkien ja tiirojen keskeisiä pesimäalueita. Vuodesta 2007 lähtien paikallisen lintutieteellisen yhdistyksen Xenus ry:n kanssa yhteistyössä suoritetun laajan tarkkailun aikana ei lajien pesimisessä ole todettu sellaisia muutoksia, joiden voitaisiin katsoa aiheutuneen tuulivoimaloiden rakentamisesta. Lintujen on myös todettu tottuvan nopeasti uusiin voimaloihin ja jopa pesivän uusien voimaloiden läheisyydessä. 5.2 Vaikutusten kohdentuminen Hankkeen vaikutusten arvioidaan kohdistuvan pääasiassa kohonneena törmäysriskinä hankealueen kautta muuttaviin lintuihin sekä alueella ruokailulentoja tekeviin lintuihin. Muuttolajeista vaikutukset kohdistuvat voimakkaimmin muuttajamääriltään runsaimpiin lajeihin. Pesivistä lajeista törmäysriskin kohoaminen kohdistuu pääasiassa kalaa ravintonaan käyttäviin lajeihin, joiden ruokailualueet sijoittuvat osittain suunniteltujen tuulivoimaloiden läheisyyteen. Lajeista keskeisimpiä ovat selkälokki, lapintiira, kalatiira, räyskä ja merikotka.
8 Sen sijaan suoria elinympäristömuutoksia esimerkiksi pesimisympäristöihin ei juurikaan tapahdu. Muutokset koskevat ruokailualueita, joiden luonnetta niille pystytettävät tuulivoimalat muuttavat. Välillisiä vaikutuksia kohdistuu alueella saalistaviin lintuihin, joiden ravinnonhankintalentoihin hankkeella voi olla vaikutuksia. 5.3 Rakentamisaikaiset vaikutukset Voimalaitosyksiköiden rakentaminen on tarkoitus tehdä yhden avovesikauden aikana keväästä syksyyn. Seuraavassa on pääpiirteissään esitetty hankkeen YVa-selostuksen (Pöyry Energy 2006, Suomen Luontotieto 2006) yhteydessä esitetty vaikutusarviointi rakentamisaikaista linnustovaikutuksista: Koska lintuluodoille ei tulla nousemaan on työaikainen melu rakentamisen aiheuttamista häiriöistä merkittävin. Mikäli melutaso on lintujen pesinnän alkuvaiheessa huomattavaa, saattaa osa linnuista siirtyä muualle pesimään. Haudonta- tai poikasvaiheessa pesien hylkäämisriski on yleensä pieni. Koska vain pieni osa voimaloista sijoittuu lintuluotojen välittömään lähiympäristöön, jää melun pesimälinnustolle aiheuttama riski todennäköisesti pieneksi. (Suomen Luontotieto Oy 2006) Toinen rakentamisen aiheuttama mahdollisesti linnustoon epäsuorasti vaikuttava tekijä on veden tilapäinen samentuminen. Samentuminen saattaa paikallisesti haitata kalaa syövien lintujen saalistusta. Rakentamisen aiheuttama samentuminen on kuitenkin lyhytaikaista ja paikallista, joten merkittävää haittaa ei samentumisesta synny linnustolle. (Suomen Luontotieto Oy 2006) YVA-selostuksen (Pöyry Energy 2006) yhteydessä todetaan lisäksi, että Tahkoluodon edustan tuulivoimalayksiköt sijoittuvat selkeästi lintuluotojen ulkopuolelle ja kaikki yksiköt rakennetaan veteen. Lintuluodoille ei ole suunniteltu tuulivoimaloiden kaapelilinjauksia tai huolto ym. rakennuksia. Suoria lintuluotojen pinnanmuotoja tai kasvillisuutta muuttavia ympäristömuutoksia ei tuulivoimalahanke aiheuta, joten lintujen pesimäympäristö ei muutu hankkeen toteutumisen seurauksena. Tuulivoimaloiden rakentaminen tai toiminta ei aiheuta myöskään välillisiä, ympäristöä muuttavia seurauksia. Näitä välillisiä kasvillisuuteen vaikuttavia tekijöitä saattaisivat olla mm. varjostuksen tai tuuliolosuhteiden muutokset. Kokonaisuudessaan rakentamisenaikaisen häiriön ei arvioida aiheuttaman merkittävää haittaa alueen muuttavalle tai siellä pesivälle linnustolle. Mahdollinen veden samentuminen sekä rakentamistoimista aiheutuva lisääntynyt melu- ja ihmisvaikutus heikentävät tilapäisesti alueen linnuston elinoloja. Erityisen herkkä lisääntyvän ihmisvaikutuksen aiheuttamalle häiriölle on räyskä, jonka parimäärät hankealueella ovat kuitenkin pieniä. Työaikainen melu ja häirintä saattaa johtaa siihen, että osa Kumpelin pesimälinnuista siirtyy pesimään kauemmas toimenpidealueesta. Haudonta- tai poikasvaiheessa pesien hylkäämisriski on kuitenkin yleensä pieni. Koska vain pieni osa voimaloista sijoittuu lintuluotojen välittömään lähiympäristöön, jää melun pesimälinnustolle aiheuttama riski todennäköisesti pieneksi. Törmäysriskin ei arvioida rakentamisvaiheessa aiheuttavan haittaa alueen kautta muuttavalle tai sillä ruokailevalle linnustolle. Voimaloiden rakentaminen saattaa jossain määrin vaikuttaa muuttolintujen käyttämiin muuttoreitteihin. On myös mahdollista, että muuttavat linnut siirtyvät lepäilemään uusille alueille kauemmas muutettavista alueista.
9 Vertailtaessa eri toteutusvaihtoehtoja, rakentamisaikaiset vaikutukset ovat vähäisempiä vaihtoehdossa VE1, koska tällöin toteutettavien voimaloiden kokonaismäärä on vähäisempi. Toisaalta toteutusvaihtoehto VE2:n tapauksessa rakentaminen tapahtuu kauempana rannikosta avomerellä, jolloin Tahkoluodon edustan keskeisille lintuluodoille kohdistuva häirintä jää vähäiseksi lisääntyvää kuljetusliikennettä lukuunottamatta. 5.4 Käytönaikaiset linnustovaikutukset Hankkeen pääasialliset linnustoon kohdistuvat vaikutukset ovat käytönaikaisia vaikutuksia. Linnut sopeutuvat vähitellen uusien voimaloiden olemassaoloon, jolloin tuulipuiston aiheuttama häiriövaikutus vähitellen pienenee. Näin ollen esimerkiksi pesimälintujen kannalta keskeisten ruokailualueiden käyttö palautuu vähitellen todennäköisesti lähes ennalleen. Riutta-efektin seurauksena on mahdollista, että uusien voimaloiden välittömien lähialueiden merkitys ravinnonsaannin kannalta jopa korostuu. Ilmiön seurauksena elinympäristöjen monipuolistuminen alueella lisännee vesikasvillisuuden ja sitä kautta myös pohjaeläimistön määrää ja niitä ravintonaan käyttävät lintulajit voivat hyötyä tästä kehityksestä. Lokkilintujen käyttämät ravintokohteet ovat niin monipuolisia, että mahdollisten kalastomuutosten heijastuminen niiden pesimämenestykseen ei ole todennäköistä. Tiirat puolestaan hyödyntävät ravinnossaan vain pieniä kaloja ja äyriäisiä. Ne saattavat kärsiä kalaston ja äyriäisten kaikkoamista alueelta rakentamisen aikana, mutta voimaloiden valmistuttua niiden ravinnonsaanti voi vähitellen jopa parantua alueella. Lisäksi tuulivoimaloiden käytön aikaiset vaikutukset voivat kohdistua enemmän kookkaampaan kalalajistoon kuin mitä tiirat käyttävät ravintonaan. Näin ollen keskeisimmäksi tuulipuiston käytönaikaiseksi vaikutukseksi arvioidaan kohonnut törmäysriski ja sen heijastuminen lajien aikuiskuolleisuuteen. Riutta-efektin seurauksena potentiaaliset ruokailualueet voimaloiden läheisyydessä jopa lisääntyvät nykyisestään, mikä voi osaltaan lisätä törmäysriskiä. 5.4.1 Vaikutukset alueen muuttavaan linnustoon Vuoden 2008 linnustoselvityksen perusteella (Pöyry Environment Oy 2008) Tahkoluodon edustalla merilinnut muuttavat keväällä karkeasti ottaen kolmea reittiä pitkin: 1. Kumpelin itäpuolelta, jolloin ne muuttavat Kaijakarin ja Kumpelin välisen tuulipuistoalueen läpi. 2. Kumpelin länsipuolelta, jolloin reitti pohjoisempana sivuuttaa Hylkiriutan joko itätai länsipuolitse. On mahdoton sanoa muuttavatko nämä linnut Hylkiriutan länsipuolen tuulipuistoalueen läpi, etäisyyttä Kallioholman kärkeen on liikaa. 3. "Lounais-koillinen" -linja, jota käyttävät Ruotsista, Gävlenniemestä Suomea kohti kääntävät linnut. Nämä linnut muuttavat Pohjanlahden poikki koilliseen tai itään suunnaten. Tälle linjalle tyypillisiä lajeja ovat mm. laulujoutsen, metsähanhi ja isokuovi. Lisäksi osa lintulajeista käyttää runsaasti molempia reittejä, eikä vallitsevaa muuttoväylää voida osoittaa.
10 Muuttavista lajeista runsaslukuisimpia ovat haahka, mustalintu, pilkkasiipi, telkkä ja merimetso. Haahkat käyttävät yleensä reittejä 1 ja 2, mustalintu ja pilkkasiipi muuttavat pääasiassa reittiä 2. Sen sijaan telkät muuttavat lähempää rannikkoa käyttäen reittiä 1. Kuikkalinnut muuttavat sekä reiteillä 1 että 2. Törmäysriski on suurin reittiä 1 käyttävillä linnuilla, koska muuttoreitti kulkee toteutusvaihtoehto VE1:n poikki. Sen sijaan reitti 2 sivuuttaa pääosin molemmat hankkeen toteutusvaihtoehdot kulkien niiden välistä. Näin ollen muuttavista lajeista merkittävin törmäysriskin lisäys kohdistuu pääasiassa reittiä 1 käyttäviin lajeihin telkkään, isokoskeloon ja merimetsoon. Riski kasvaa myös reittiä 2 käyttävillä lajeilla, mutta näiden lajien kohdalla muuttoreitin suuntautuminen tuulipuiston ulkopuolisille alueille (reitti 2) on todennäköisempää kuin yksinomaan reittiä 1 käyttävillä lajeilla. Syysmuutto poikkeaa kevätmuutosta ajallisen kestonsa osalta. Se jakaantuu useiden kuukausien ajalle tasaisemmin kuin kiivasrytminen kevätmuutto ja on myös yksilömääräisesti vähäisempää. Taulukossa 1 on esitetty suuntaa-antava arvio kevätmuutonaikaisista törmäysmääristä keskeisimpien muuttolajien osalta. Yksilömäärät perustuvat vuoden 2008 linnustoselvityksen lukuihin (Pöyry Environment Oy 2008). Lentokorkeustiedot perustuvat pääosin Suurhiekan tuulipuiston linnustoselvityksen aineistoihin (Pohjois- Pohjanmaan lintutieteellinen yhdistys PPLY ry 2009). Törmäysriskikertoimina on käytetty eri lähteissä esitettyjä mahdollisimman vertailukelpoisia lukuarvoja (Pohjois- Pohjanmaan lintutieteellinen yhdistys PPLY ry. 2009, Everaert & Kuijken 2007, Petersen ym. 2006, Koistinen 2004). Muuttajien kokonaisyksilömäärästä keskimäärin 75 %:n on arvioitu väistävän tuulipuistoaluetta ja 25 %:n edelleen jatkavan lentoaan tuulipuiston alueelle (vertaa Petersen ym. 2006). Törmäysikkunaan näistä linnuista on arvioitu joutuvan niiden, joiden muuttolentokorkeus on alle 200 metriä. Arvion tulosta voidaan pitää maksimiarviona törmäävien muuttolintujen määrästä eri toteutusvaihtoehdoissa. Taulukko 1. Arvio hankkeen aiheuttamasta törmäysriskistä keskeisimpien muuttolajien osalta. Laji Yksilömäärä Lentokorkeus Haahka 20 000-30 000 Törmäysikkunassa yksilöitä Törmäysten lkm / voimala / Törmäysten lkm / voimala / vuosi vuosi VE1 VE2 80 % merenpinnassa 1500 0,3 4,5 9,0 Mustalintu 18 000 80 % alle 200 m 3600 2,2 33,0 66,0 Pilkkasiipi 5 000 80 % alle 200 m 1000 0,6 9,0 18,0 Telkkä 4 000 Arviolta 30 % roottorien korkeudella 300 0,06 0,9 1,8 Merimetso 2 500-4 000 Arviolta 50 % roottorien korkeudella 500 0,415 6,2 12,5 Kuikkalinnut 3 000 95 % alle 200 m 713 0,53 8,0 15,9 Yhteensä 4,11 61,6 123,2 Toteutusvaihtoehdossa VE1 vuosittaisten törmäysten lukumäärä on keskeisimpien muuttolajien osalta arvion mukaan maksimissaan noin 60 lintua. Vaihtoehdossa VE2
11 vastaava luku on noin 120 lintua. Huomioitujen lajien lisäksi todellisia törmäysmääriä kasvattavat jonkin verran myös muut muuttavat lajit. Törmäysmäärät korreloivat kuitenkin voimakkaasti todellisen lintutiheyden kanssa, joten yllä esitettyjä lukuja voidaan pitää karkeana arviona kaikkiin muuttaviin lajeihin kohdistuvasta kokonaistörmäysriskistä eri toteutusvaihtoehdoissa. Törmäävien lintujen kokonaismäärä suhteessa muuttavien lintujen kokonaismäärään jää alhaiseksi. Toteutusvaihtoehdossa VE1 kuuden tarkastellun lajin osalta törmäävien yksilöiden osuus muuttovirrasta on vain 0,2 %. Toteutusvaihtoehdossa VE2 vastaava luku on 0,3 %. Syysmuutonaikainen törmäysriski on kevätmuuttoa pienempi, koska muutto ei esimerkiksi noudattele yhtä selkeästi tiettyjä muuttoreittejä. Lintujen törmäysriski lisääntyy kuitenkin myös syysmuuton osalta hankkeen toteutuessa. Vaikka arvio muuttaviin lintuihin kohdistuvat törmäysriskistä sekä kokonaistörmäysmääristä on vain suuntaa antava, sen perusteella voidaan todeta hankkeen törmäysvaikutusten jäävän kokonaisuudessaan varsin vähäisiksi. Törmäyksiä tapahtuu vuosittain jopa useita kymmeniä. Törmäysmäärät ovat kokonaismuuttomäärin suhteutettuna kuitenkin niin pieniä, etteivät ne vaaranna muuttavien lajien populaatioita. On myös muistettava, etteivät kaikki törmäykset ole välttämättä linnuille tappavia. 5.4.2 Vaikutukset alueen pesimälinnustoon Hankkeen merkittävimpänä vaikutuksena voidaan pitää sen aiheuttamaa lintujen ruokailulentoihin kohdistuvaa lisääntynyttä törmäysriskiä. Suuri osa merilinnuista pystyy lentämään pitkiäkin matkoja saalistuslennoillaan, ja siksi hankealueella liikkuvien yksilöiden määrä on todellisuudessa lähialueiden pesimälinnustoa suurempi. Ruokailu- ja saalistusalueet voivat olla eri alueilla pesivillä linnuilla päällekkäisiä, mutta hyviä ruokailualueita on rajallinen määrä, ja ollessaan riittävän etäällä toisistaan ne myös rajaavat lintujen liikkumista. Linnuilla on määrätyt ruokailualueensa mahdollisimman lähellä pesimäpaikkoja, ja kunkin lajin samalla alueella pesivät linnut useimmiten käyttävät myös samoja ruokailualueita. Tahkoluodon edustalla merkittävimmät lintujen ruokailualueet sijaitsevat Kumpelin ja Kaijakarin välisellä alueella sekä toisaalta Hylkiriutan ympäristössä pääosin sen etelä ja länsipuolla (kuva 2).
12 Kuva 2. Tahkoluodon edustan silakan kutualueet, jotka ovat myös lintujen keskeisiä ruokailualueita. (Pöyry Environoment Oy 2008). Pesiessään linnut ovat sidottuja pesimäpaikkaansa. Ruokailulennolla tarkoitetaan tässä yhteydessä pesivien lintujen saalistuslentoja, mitkä alkavat pesimäluodolta ja päättyvät sille. Lentojen kesto, määrä ja suunta vaihtelevat pesimäkauden aikana. Myös sää ja vuorokauden aika vaikuttavat niihin. (Pöyry Environment Oy 2008) Pesimään asettuessaan lokkilintuparit tekevät pitkiä yhteisiä ruokailulentoja, pesimäsaarelle palataan mahdollisesti vain valmistelemaan pesintään ja munimaan, lähtö- ja paluulentoja tapahtuu vähän. Haudontavaiheessa ravinnontarve ei vielä ole kasvanut, mutta linnut ovat jo sidoksissa pesäpaikkaan, joten lähtö- ja paluulentojen määrä on jo suurempi. Emolinnut hautovat vuorotellen toisen saalistaessa. Poikasten kuoriuduttua lentojen määrä alkaa vähitellen kasvaa. Kun poikaset ovat isoja, molemmat emolinnut hakevat ruokaa lähes ympäri vuorokauden. Lentopoikasvaiheessa lähtö- ja paluulentojen määrä putoaa vähitellen poikasten seuratessa emoja ruokailualueille. Nämä lennot jatkuvat muutaman viikon ajan ja poikasten ollessa riittävän hyviä lentäjiä, jätetään pesimäsaari lopullisesti ja linnut lähtevät perhekunnittain kiertelemään ja syysmuutolle. Arvioitaessa hankkeen aiheuttamaa törmäysriskiä ruokailulentoihin on huomioitu lentojen suuntautuminen eri ilmansuuntiin kultakin lintuluodoilta sekä ruokailulentoreitille sattuvien voimaloiden lukumäärä. Arvioinnissa on lisäksi huomioitu voimaloiden eri toteutusvaihtoehtojen väliset erot törmäysriskin kohdistumisessa ruokailulentoihin. Lajeista yksityiskohtaisessa tarkastelussa on huomioitu selkälokki sekä lapintiira, jotka ovat kalaa ravinnokseen käyttäviä lajeja ja joiden ruokailualueille suunniteltu tuulipuisto osittain sijoittuu. Räyskän, kalatiiran ja
13 merikotkan osalta tulosten perusteella voidaan esittää arvio törmäysten merkityksestä lajien populaatioille. Osa-alueittain laadittu arvio törmäysmääristä on esitetty taulukossa 2. Vuoden 2008 linnustoselvityksen (Pöyry Environment Oy 2008) tulosten perusteella osa-alueiden ruokailulentojen kokonaismäärästä on arvioitu potentiaalisten törmäysikkunaan lentävien lintujen määrä. Lukumäärä on arviolta 20 % kaikista ruokailulennoista. Tanskan tuulipuistojen yhteydessä on havaittu, että keskimäärin 15 % lokkilinnuista osuu ruokailulennoillaan roottorien pyörimisalueelle valtaosan lentäessä jopa selvästi niiden alapuolella (Petersen ym. 2006). Törmäysriskinä on käytetty selkälokin ja lapintiiran osalta Everaertin ym. (2002) esittämiä lukuja. Muiden lajien kohdalla törmäysriskinä on käytetty Suurhiekan tuulipuiston linnustovaikutusarvioinnissa käytettyjä törmäysriskilukuja (Pohjois- Pohjanmaan lintutieteellinen yhdistys PPLY ry. 2009). Saatu arvio vuosittain ruokailulentoreitillä sijaitseviin voimaloihin törmäävien lintujen maksimimäärästä on suhteutettu kaikkien ruokailulentojen kokonaismäärään. Lapintiiran osalta määrällisesti eniten törmäyksiä arvioidaan tapahtuvan Kaijakarin- Kumpelin välisellä alueella. Sen sijaan selkälokin osalta törmäysmäärät jäisivät tällä alueella vähäisiksi. Ruokailulentoreitillä arvioidaan sijaitsevan keskimäärin 5 tuulivoimalaa alueen kymmenestä voimalasta. Vuosittain selkälokkien ruokailulennoista voimalatörmäykseen johtaisi 1,5 lentoa. Lapintiiran osalta luku on huomattavasti suurempi johtuen ennen kaikkea ruokailulentojen huomattavan suuresta määrästä alueella. Törmäyksiin johtavien ruokailulentojen maksimimäärä vuosittain olisi 110 lentoa. Törmäyslentojen osuus kaikista ruokailulennoista on kuitenkin hyvin pieni: selkälokilla vain 0,006 % ja lapintiiralla 0,16 % kaikista ruokailulennoista johtaisi törmäykseen. Voimalakohtaista laskennallista arviota vuosittaisten törmäysten kokonaismäärästä (22 törmäystä / vuosi) voidaan pitää lapintiirojen osalta ylimitoitettuna. Törmäysriski on todennäköisesti jonkin verran suurempi kuin esimerkiksi Suurhiekassa arvioitu 6 törmäystä / voimala /vuosi (Pohjois-Pohjanmaan lintutieteellinen yhdistys ry 2009). Tämän perusteella Kaijakarin Kumpelin alueella tapahtuisi vuosittain noin 30 lapintiira törmäystä. Kumpelin ja Silakkariutan alueilla törmäyslentojen osuus kaikista ruokailulennoista on hieman suurempi ollen selkälokilla 0,047 % ja lapintiiralla 0,17 %. Ruokailulentojen reitille arvioidaan sijoittuvan niin ikään 5 tuulivoimalaa. Selkälokkien törmäysten kokonaismäärä olisi maksimissaan noin 5 törmäystä vuodessa ja lapintiirojen osalta hieman yli 30 törmäystä vuodessa. Hylkiriutan alueella selkälokkien vuosittainen törmäyslentojen määrä olisi maksimissaan 15 kappaletta eli 0,076 % kaikista ruokailulennoista. Lapintiiralla vastaavat luvut olisivat 53 törmäyslentoa sekä 0,27 %.
14 Taulukko 2. Arvio hankkeen aiheuttamasta törmäysriskistä linnuston ruokailulentojen osalta selkälokilla ja lapintiiralla eri osa-alueilla. Kaijakari-Kumpeli Osa-alue Kumpeli - Silakkariutta Hylkiriutan alue Voimaloiden lkm 10 5 15 Voimaloita lentoreitillä 5 5 8 Ruokailulentojen lkm Selkälokki 27 310 5000-10 000 10 000-20 000 Lapintiira 66 000 10 000-20 000 10 000-20 000 Lentoja törmäysikkunassa Selkälokki 5 462 1000-2000 2000-4000 Lapintiira 13 200 2000-4000 2000-4000 Arvioitu törmäysmäärä/ voimala /vuosi Selkälokki 0,3 0,47-0,95 0,95-1,91 Lapintiira 22 3,33-6,67 3,33-6,67 Arvioitu maksimitörmäysmäärä yhteensä vuodessa ruokailulennoilla Selkälokki 1,5 2,35-4,75 7,6-15,28 Lapintiira 110,0 16,67-33,35 26,64-53,36 Törmäyslentojen osuus ruokailulennoista % Selkälokki 0,006 0,047 0,076 Lapintiira 0,16 0,17 0,27 Edellä esitettyjä lukuja voidaan pitää maksimiarviona törmäysten lukumäärästä. Käytännössä on todennäköistä, että toteutuvien törmäysten lukumäärä jää paikoin jopa selvästi esitettyjen lukujen alapuolelle. Tulosten tulkinnassa on huomattava, että esimerkiksi lajikohtaiset käyttäytymiserot ravinnonhankinnassa sekä ruokailulentojen suuntautuminen mahdollisesti useammille alueille vaikuttavat todellisten törmäysten määrään. Esimerkiksi selkälokki on selväpiirteinen avomerilaji, joka saalistaa pääasiassa pikkukalaa ravinnokseen ja lentää pitkiä matkoja ravintoa hakiessaan. Sen sijaan lapintiirat saalistavat toisinaan hyvinkin paikallisesti. Tulokset ovat samansuuntaisia kuin esimerkiksi Everaertin ja Stienenin (2006) esittämät arviot tuulivoimaloiden tiira- ja lokkipopulaatioille aiheuttamista vaikutuksista Belgiassa. Tahkoluodon edustan kaikkien osa-alueiden kohdalta (VE2) törmäävien lintujen vuotuiseksi kokonaismääräksi arvioidaan selkälokin osalta noin 7,2 lintua sekä lapintiiran osalta 65,6 lintua. Toteutusvaihtoehdossa VE1 törmäysmäärät ovat jonkin verran pienempiä, koska toteutuvien voimaloiden kokonaismäärä on pienempi. Tahkoluodon edustan luodoilla pesivien selkälokkien parimääräarvio on 166 paria (332 yksilöä), mikä on noin 2 % koko maan populaatiosta (Pöyry Environment Oy 2008). Maksimaalisten törmäyslukujen perusteella törmäyksien aiheuttama kuolleisuus kohdistuisi noin 2 %:iin alueen selkälokkipopulaatiosta. Vastaavasti alueella pesivien lapintiirojen parimääräarvio on 313 paria (626 yksilöä), mikä on noin 6 % Satakunnan lapintiiroista (Pöyry Environment Oy 2008). Maksimaalisten törmäyslukujen perusteella törmäyksien aiheuttama kuolleisuus kohdistuisi noin 10 %:iin alueen lapintiirapopulaatiosta.
15 Arvioitu pesivien lintujen aikuiskuolleisuus ei vaikuta merkittävästi selkälokkien tai lapintiiran populaatiokokoon ja populaatioiden elinvoimaisuuteen eikä lajien kokonaiskantoihin Suomessa. Hankkeen seurauksena Tahkoluodon edustalla tapahtuisi vuosittain todennäköisesti kuitenkin useita törmäyksiä voimaloihin, mikä heijastuisi vähäisissä määrin myös alueen lintukantoihin. Edellä esitetyn perusteella arvioidaan, että myös kalatiiran tai räyskän kantoihin hankkeesta kohdistuu vain vähäisiä vaikutuksia. Lajien lentomäärät suunnitelluilla voimala-alueilla ovat hyvin vähäisiä. Vuoden 2008 linnustoselvityksen yhteydessä havaittiin 43 räyskälentoa sekä 51 kalatiiralentoa (Pöyry Environment Oy 2008). Näin ollen törmäyslentojen kokonaismäärä jää erittäin alhaiseksi. Vaikka erityisesti räyskän osalta yhdelläkin törmäyksellä tai muulla häirinnällä voi olla vaikutuksia Porin edustan ja Gummandooran saariston Natura-alueen räyskäpopulaatioon, hankkeella ei arvioida olevan merkittäviä vaikutuksia räyskän Suomen kokonaiskantaan. Kaijakarin ja Kumpelin ympäristössä havaittiin vuoden 2008 selvityksen (Pöyry Environment Oy 2008) yhteydessä merikotkia, jotka saalistivat alueella nuoria selkälokkeja. Kaikkiaan pesimäkauden aikana tehtiin 41 merikotkahavaintoa, jotka voivat osin olla päällekkäisiä. Merikotkan pesimisyrityksistä on vanhoja tietoja Vähä- Enskeristä, joka on myös nykyisin merikotkien käyttämää elinaluetta vaikka laji ei pesikään alueella. Petolintujen törmäysriski tuulivoimaloihin on jonkin verran keskimääräistä korkeampi (Koistinen 2004). Alhaisten yksilömäärien seurauksena tapahtuneiden törmäyksien lukumäärät jäävät kuitenkin vähäisiksi. Suhteellisesti hitaasti lisääntyville lajeille vähäinenkin törmäysriskin kasvu voi joissain tapauksissa olla haitallinen. Tutkimuksissa (esimerkiksi Pohjois-pohjanmaan lintutieteellinen yhdistys ry 2009 ja Smales 2005) tuulivoimalatörmäyksien populaatiotason vaikutukset merikotkakantojen säilyvyyteen pitemmällä aikavälillä on todettu vähäisiksi. Norjassa Smolan tuulivoimapuiston alueella varsin tiheän merikotkakannan pesimistuloksen on kuitenkin todettu heikentyneen voimala-alueella ja myös törmäyksiä voimalarakenteisiin on todettu erityisesti nuorten yksilöiden osalta (Follestad ym. 2007). Tahkoluodon tapauksessa merikotkaan kohdistuvien vaikutusten arvioidaan kuitenkin jäävän vähäisiksi alhaisesta lintutiheydestä johtuen.
16 6 YHTEENVETO Porin Tahkoluodon tuulivoimapuiston YVA-selostuksen linnustovaikutusarviointia täydennettiin arviolla hankkeen vaikutuksista alueen muuttavaan ja ruokailevaan linnustoon. Arvioinnin pohjatietona käytettiin pääasiassa vuonna 2008 laadittua tarkentavaa linnustoselvitystä (Pöyry Environment Oy 2008). Hankkeen rakentamisenaikaisen häiriön ei arvioida aiheuttaman merkittävää pitempiaikaista haittaa alueen muuttavalle tai siellä pesivälle linnustolle. Lisääntynyt ihmisvaikutus sekä mahdollinen veden ajoittainen samentuminen aiheuttavat lyhytkestoisia ja palautuvia paikallisia vaikutuksia. Lajeista herkimpänä voidaan pitää räyskää, ja on todennäköistä, että laji karttaa häiriöherkimpiä alueita. Hankkeen käytönaikaiset häiriövaikutukset jäävät vähäisiksi. Alueen linnusto sopeutuu vähitellen myllyjen läsnäoloon, jolloin häiriövaikutus edelleen pienenee. Pysyvä vaikutus kohdistuu yksittäisten voimaloiden rakentamisen seurauksena muuttuneisiin ruokailualueisiin. Ns. riutta-efekti voi kuitenkin paikoin jopa parantaa linnuston ravinnonsaantia voimaloiden lähialueella. Hankkeen seurauksena sekä muuttolinnustoon että pesiviin lajeihin kohdistuu kohonnut törmäysriski. Vuosittain tulee tapahtumaan jopa useita kymmeniä lintutörmäyksiä. Koska muuttavien lintujen kokonaismäärä on Tahkoluodon edustalla huomattava, törmäävien lintujen suhteellinen osuus muuttovirrasta on kuitenkin hyvin pieni. Valtaosa linnuista väistää tuulivoimala-alueet. Selkälokin ja lapintiiran ruokailulentoihin kohdistuva törmäysriski on suurin Kumpelin Kaijankarin välisellä alueella. Vaikka vuosittain tapahtuu useita törmäyksiä, hankkeen ei arvioida aiheuttavan lajien populaatioille merkittäviä heikentäviä vaikutuksia. Kalatiiran, räyskän ja merikotkan osalta törmäystenvaikutukset jäävät vähäisiksi. Linnustoon kohdistuvat vaikutukset ovat pienemmät vaihtoehdossa VE1. Toteutusvaihtoehdossa VE2 rakennettavien voimaloiden lukumäärä on suurempi, mikä lisää muutettavien alueiden pinta-alaa sekä törmäysten todennäköisyyttä. Merkittäviä heikentäviä linnustovaikutuksia ei kuitenkaan arvioida syntyvän kummakaan toteutusvaihtoehdon osalta.
17 7 VIITTEET BirdLife Suomi ry. 2009: Tuulivoimaloiden rakentamisen ja käytön vaikutuksista lintuihin Suomessa. http://www.birdlife.fi/suojelu/paikat/tuulivoima.shtml. Bright, J., Langston, R., Bullman, R., Evans, R., Gardner, S. & Pearce-Higgins, J. 2008: Map of bird sensitivies to wind farms in Scotland: A tool to aid planning and conservation. Biological Conservation 141 (2008) 2342-2356. Elkins, N. 2004: Weather and bird behaviour T & A D Poyser. 3 th Edition. Calton. Erickson, P., E., Johnson, G., D. & Young Jr., D., P. 2005: A Summary and Comparison of Bird Mortality from Anthropogenic Causes with an Emphasis on Collisions. USDA Forest Service Gen. Tech. Rep. PSW-GTR-191. Everaert, J. & Kuijken, E. 2007: Wind turbines and birds ion Flanders (Belgium). Preliminary summary of the mortality research results. http://www.wind watch.org/documents/wpcontent/uploads/everaert_kuijken_2007_preliminary_b.pdf Everaert, J. & Stienen, W., M. 2006: Impact of wind turbines on birds in Zeebrugge (Belgium). Biodivers Conserv (2007) 16:3345 3359. Everaert, J., Devos, K. & Kuijken, E., 2002. Windturbines en vogels in Vlaanderen: Voorloopige onderzoeksresultaten en buitenlandse bevindingen. Instituut voor Natuurbehoud, Report R.2002.03, Brussels, 76 s. Follestad, A. 2007: Wind power and bird at Smola (Norway) 2003-2006. NINA Rapport 248. Kerlinger, P. 2000: An assesment of the impacts of Green Mountain Corporation s Searsburg, Vermount Wind Power Facilitys on breeding and migrating birds. Proceedings, National Avian- Wind Power Planning Meeting III, San Diego, California. May 1998. Koistinen, J. 2004: Tuulivoimaloiden ympäristövaikutukset. Suomen ympäristö 721. Ympäristöministeriö. Helsinki. Petersen, I., K., Christensen, T., K., Kahlert, J., Desholm, M. & Fox, A., D. 2006: Final results of bird studies at the offshore wind farms at nysted and Horns Rev, Denmark. NERI Report. Ministry of the Environment, Denmark. Pohjois- Pohjanmaan lintutieteellinen yhdistys PPLY ry 2009: Suurhiekan merituulipuisto. Suurhiekan linnusto ja arvio suunnitellun tuulipuiston linnustovaikutuksista. Erillisraportti. Pöyry Energy Oy 2006: Suomen Hyötytuuli Oy: Porin Tahkoluodon tuulivoimapuiston YVA. Arviointiselostus. Pöyry Energy 2009: Wpd Offshore Finland Oy: Suurhiekan tuulivoimapuiston YVA. YVAselostus. Pöyry Environment Oy 2008: Suomen Hyötytuuli Oy: Tahkoluodon tuulipuiston YVA:ntäydentävä linnustoselvitys. Tutkimusraportti. Pöyry Environment Oy 2010: PVO Innopower Oy: Kemin Ajoksen tuulivoimapuiston linnustotarkkailu. Vuosiraportti 2009 (luonnos). Richardson, W. J. 1990: Timing of bird migration in relation to weather: updated review. Teoksessa:Gwinner, E. (toim.): Bird Migration. Springer Verlag, Berlin Heidelberg, ss. 78-101.
18 Smales, I. 2005: Modelled cumulative impacts on the White-bellied Sea-eagle of wind farms across the species Australian range. Biosis Research Pty. Ltd. A.B.N. 65 006 175 097. Natural & Cultural Heritage Consultants. Project no. 5238 Biosis Research Pty. Ltd. Still, D., Little, B., Lawrence, S. 1996: The effect of wind turbines on the bird population at Blyth Harbour, Northumberland. ETSU W /13/00394 / REP, Energy Technology Support Unit, UK Department of Trade & Industry. Thelander, C., G. 2006: Bird Fatalities and Energy Facilities, an Overview. BioEnergy Consultants. Www-dokumentti osoitteessa: -- http://www.fws.gov/midwest/greatlakes/ windpowerpresentations/thelander.pdf Whitfield, D., P. 2009: Collision of Golden Eagles at Wind Farms undet the Band Collision Risk Model. Report to Scottish Natural Heritage. Natural Reseach Ltd, Banchory. UK. Winkelman, J. E. 1992: The impact of the Sep wind park near Oosterbium (Fr.), the Netherlands on birds, 2: nocturnal collision risk. RIN Rep. 92/3. DLO-Insitut voor Bos.