45-27 V 007 V 60 maa- 80 260 23 459 700 6 704 200 0 25 50 00
POSTUVA KAAVA Merkintöjen selite: 3 m kaava-alueen rajan ulkopuolella oleva viiva, jota otsakkeessa mainittu kaavanmuutos koskee ja jolta aiemmat kaavamerkinnät ja -määräykset poistuvat. 0/938 Aiemman, poistuvan kaavan numero ja vahvistuspäivämäärä. VAHTOEHTO A VSTOKUVA ETELÄSTÄ VSTOKUVA LÄNNESTÄ
ASEMAKAAVAMERKNNÄT JA -MÄÄRÄYKSET: Liike- ja julkisten rakennusten korttelialue, jolle voidaan sijoittaa myös toimistotiloja ja kulttuuria palvelevia tiloja. Alue kuuluu valtakunnallisesti merkittävään rakennettuun kulttuuriympäristöön. 3 m kaava-alueen rajan ulkopuolella oleva viiva. Korttelin, korttelinosan ja alueen raja. 007 V maa- sr-3 Osa-alueen raja. Korttelin numero. Rakennusoikeus kerrosalaneliömetreinä. Roomalainen numero osoittaa rakennusten, rakennuksen tai sen osan suurimman sallitun kerrosluvun. Rakennusala. Rakennukseen jätettävä kulkuaukko. Maanalainen tila, johon saa sijoittaa autojen pysäköintiä sekä teknisiäja varastotiloja. Lattian alin sallittu korkeusasema on +.00. Säilytettävä/istutettava puurivi. Maanalainen yhteys tontin rajan yli sallittava kellarikerroksessa. suorittaa sellaista lisärakentamista- tai muutostöitä, jotka tärvelevät julkisivujen tai vesikaton rakennustaiteellista tai kulttuurihistoriallista arvoa tai tyyliä. Suojelun piiriin kuuluvat myös julkiset ja puolijulkiset sisätilat sekä perushuonejako. suorittaa sellaista lisärakentamista- tai muutostöitä, jotka tärvelevät julkisivujen, vesikaton rakennustaiteellista kulttuurihistoriallista arvoa tai tyyliä. Suojeltava rakennus. Rakennuksen myöhemmin rakennetun ylimmän kerroksen saa korvata uudella kerroksella. YLESÄ MÄÄRÄYKSÄ: Mikäli alueella on tarvetta kaivautua maan alle, tulee alueella suorittaa argeologisia kaivauksia yhdessä museoviranomaisen kanssa määriteltävässä laajuudessa. Mikäli maaperä todetaan pilaantuneeksi, on se kunnostettava ennen rakentamiseen ryhtymistä. Osoitteissa Linnankatu 6 ja Linnankatu 8 on sijainnut toimintaa, joka on saattanut aiheuttaa maaperän pilaantumista. Korttelin sisäosissa tonttien välisiä rajoja ei saa aidata. TYÖNM ARBETSNAMN OSOTE ADRESS MAASTONTARKSTUS, VAHE:LUONNOS TERRÄNGGRANSKNNG, SKEDET:UTKAST ASEMAKAAVATUNNUS DETALJEPLANEBETECKNNG DARONUMERO DARENUMMER MTTAKAAVA SKALA TURUN KAUPUNGN YMPÄRSTÖ- JA KAAVOTUSVRASTO / ASEMAKAAVATOMSTO STADS MLJÖ- OCH PLANLÄGGNNGSBYRÅ / DETALJPLANEKONTORET LUONNOS UTKAST PRTÄJÄ RTARE 5.2.200 alkaen käytämme suunnittelutyössä EUREF-FN- tasokoordinaattijärjestelmää sekä N2000- korkeusjärjestelmää. Vaihtoehto A Linnankatu 23..20 0.2.202 Vaihtoehto A ASEMAKAAVAPÄÄLLKKÖ DETALJPLANEDREKTÖR YKL HYVÄKSYNYT GODKÄND AV MPN Hilkka Lukander.. VALMSTELJA BEREDARE SJANTKARTTA 20/2009 604-2009 c Turun kaupungin ympäristö- ja kaavoitusviraston asemakaavatoimisto. Kaavakartan laadinnassa käytetty ohjelmistoja YtCad ja M-color.
45-27 007 V V 60 maa- V 900 50 80 260 23 459 700 6 704 200 0 25 50 00
POSTUVA KAAVA Merkintöjen selite: 3 m kaava-alueen rajan ulkopuolella oleva viiva, jota otsakkeessa mainittu kaavanmuutos koskee ja jolta aiemmat kaavamerkinnät ja -määräykset poistuvat. 0/938 Aiemman, poistuvan kaavan numero ja vahvistuspäivämäärä. VAHTOEHTO B VSTOKUVA ETELÄSTÄ VSTOKUVA LÄNNESTÄ
ASEMAKAAVAMERKNNÄT JA -MÄÄRÄYKSET: Liike- ja julkisten rakennusten korttelialue, jolle voidaan sijoittaa myös toimistotiloja ja kulttuuria palvelevia tiloja. Alue kuuluu valtakunnallisesti merkittävään rakennettuun kulttuuriympäristöön. 3 m kaava-alueen rajan ulkopuolella oleva viiva. Korttelin, korttelinosan ja alueen raja. 007 V maa- sr-3 Osa-alueen raja. Korttelin numero. Rakennusoikeus kerrosalaneliömetreinä. Roomalainen numero osoittaa rakennusten, rakennuksen tai sen osan suurimman sallitun kerrosluvun. Rakennusala. Rakennukseen jätettävä kulkuaukko. Maanalainen tila, johon saa sijoittaa autojen pysäköintiä sekä teknisiäja varastotiloja. Lattian alin sallittu korkeusasema on +.00. Säilytettävä/istutettava puurivi. Maanalainen yhteys tontin rajan yli sallittava kellarikerroksessa. suorittaa sellaista lisärakentamista- tai muutostöitä, jotka tärvelevät julkisivujen tai vesikaton rakennustaiteellista tai kulttuurihistoriallista arvoa tai tyyliä. Suojelun piiriin kuuluvat myös julkiset ja puolijulkiset sisätilat sekä perushuonejako. suorittaa sellaista lisärakentamista- tai muutostöitä, jotka tärvelevät julkisivujen, vesikaton rakennustaiteellista kulttuurihistoriallista arvoa tai tyyliä. Suojeltava rakennus. Rakennuksen myöhemmin rakennetun ylimmän kerroksen saa korvata uudella kerroksella. YLESÄ MÄÄRÄYKSÄ: Mikäli alueella on tarvetta kaivautua maan alle, tulee alueella suorittaa argeologisia kaivauksia yhdessä museoviranomaisen kanssa määriteltävässä laajuudessa. Mikäli maaperä todetaan pilaantuneeksi, on se kunnostettava ennen rakentamiseen ryhtymistä. Osoitteissa Linnankatu 6 ja Linnankatu 8 on sijainnut toimintaa, joka on saattanut aiheuttaa maaperän pilaantumista. Korttelin sisäosissa tonttien välisiä rajoja ei saa aidata. TYÖNM ARBETSNAMN OSOTE ADRESS MAASTONTARKSTUS, VAHE:LUONNOS TERRÄNGGRANSKNNG, SKEDET:UTKAST ASEMAKAAVATUNNUS DETALJEPLANEBETECKNNG DARONUMERO DARENUMMER MTTAKAAVA SKALA TURUN KAUPUNGN YMPÄRSTÖ- JA KAAVOTUSVRASTO / ASEMAKAAVATOMSTO STADS MLJÖ- OCH PLANLÄGGNNGSBYRÅ / DETALJPLANEKONTORET LUONNOS UTKAST PRTÄJÄ RTARE 5.2.200 alkaen käytämme suunnittelutyössä EUREF-FN- tasokoordinaattijärjestelmää sekä N2000- korkeusjärjestelmää. Vaihtoehto B Linnankatu 23..20 0.2.202 Vaihtoehto B ASEMAKAAVAPÄÄLLKKÖ DETALJPLANEDREKTÖR YKL HYVÄKSYNYT GODKÄND AV MPN Hilkka Lukander.. VALMSTELJA BEREDARE SJANTKARTTA 20/2009 604-2009 c Turun kaupungin ympäristö- ja kaavoitusviraston asemakaavatoimisto. Kaavakartan laadinnassa käytetty ohjelmistoja YtCad ja M-color.