PIIRIHALLITUKSEN KOKOUS 5/2012 Aika: 19.9.2012 klo 18 Paikka: Luonetjärven varuskuntakerho 1. Kokouksen avaus Varapuheenjohtaja Hanu Kivi-Mannila avasi kokouksen klo 18. 2. Kokouksen järjestäytyminen Pöytäkirjantarkastajiksi valittiin Veli-Pekka Poikolainen ja Antti Rautalahti. Ääntenlaskijoiksi valittiin Kauko Ikäheimonen ja Arto Lehikoinen. Toiminnanjohtaja toimi kokouksen sihteerinä. 3. Osallistujien kirjaaminen Paikalla oli 13 piirihallituksen jäsentä. 4. Kokouksen laillisuus Sääntöjen 11 :n mukaan kokouskutsu on ilmoitettava jäsenille vähintään seitsemän vuorokautta ennen kokousta. * Kokouskutsu oli ilmoitettu sähköpostitse 12.9.2012 ja kirjeellä niille joilla ei ole sähköpostia käytössä. Päätös: Kokous todettiin lailliseksi. Sähköpostiosoitteisto tarkistetaan ajantasalle. 5. Kokouksen päätösvaltaisuus Sääntöjen mukaan hallitus on päätösvaltainen, kun puheenjohtaja tai jompikumpi varapuheenjohtaja ja vähintään 1/3 muista jäsenistä on läsnä. * Hallituksen kokoonpano on puheenjohtaja ja 27 jäsentä Päätös: Kokous todettiin päätösvaltaiseksi. 6. Esityslistan hyväksyminen työjärjestykseksi Esityslista hyväksyttiin työjärjestykseksi niin, että kohdaksi 13.1 lisättiin käsiteltäväksi piirien yhteinen palkintomitalihanke. 7. Kokouksen 4/2012 pöytäkirja (9.5.2012) Pöytäkirja hyväksyttiin.
8. Ilmoitusasiat 8.1 Toiminnanjohtajan katsaus Keski-Suomen maanpuolustusjuhlaan Juhla reservipiirien kannalta onnistui hyvin. Piirin osasto Kirkkopuistossa täyttyi yleisöstä ja maanpuolustusjärjestöt saivat viestitettyä sanomaansa aurinkoisessa säässä. Kolmen joukko-osaston (IlmaSK, IlmavTK, PionR) valatilaisuus keskellä Jyväskylää oli historiallinen tilaisuus, joka veti kaupunkiin lähes 5000 ihmistä. Juhlan tapahtumia esiteltiin piirihallitukselle Keski-Suomen Maanpuolustajalehden selailutiedoston välityksellä. Lehti ilmestyi jäsenistölle seuraavana päivänä eli 20.9.2012. 8.2 Info toiminnanjohtajien neuvottelupäiviltä 22.8.2012 Mikkelistä Toiminnanjohtaja selosti neuvottelupäivän antia. Koulutuspäällikkö eversti Hannu Hyppönen vapaaehtoisen maanpuolustustyön tarkastajana esitteli puolustusvoimien tulevia toimia reserviläisten osaamisen kehittämiseksi. Aineistosta laaditaan tiivistelmä ja lähetetään tiedoksi piirihallituksen jäsenille ja piirin jäsenyhdistyksille. 8.3 Piirin edustajien vierailu Sakala Malev-suojeluskuntaan 14.-15.9.2012 Piirille tuli kutsu saapua vierailulle Sakala Malev-suojeluskunnan vuosipäiväjuhlallisuuksiin. Nopealla aikataululla edustajiksi järjesteltiin piirin puheenjohtaja Jouko Hyppönen ja varapuheenjohtaja Hannu Kivi-Mannila, joka informoi piirihallitusta juhlallisuuksista ja keskusteluista tulevien vuosien yhteistoiminnan muodoista. Esille olivat nousseet mm. - kielikurssitoiminta, kalastuskilpailu ja villisikajahti Virossa - huhtikuussa 2013 on reserviläispiirin jäsenillä mahdollisuus osallistua partiotaitokilpailuun Viljandissa - ampumakilpailu toteutettuna Suomessa ja Virossa yhtä aikaa. Kilpailun tulokset välitettäisiin sähköpostitse molemmille osapuolille. - kuorolaulutoiminta on aktiivista, toiveena oli Sakala Malevin suunnalta kuoron vierailu Suomeen. 9. Toimintasuunnitelman luonnos 2013 Toiminnanjohtaja esittelee toimintasuunnitelman yleisen osan ja niiden toimikuntien toimintasuunnitelmat, jotka ovat kokoukseen mennessä valmistuneet Päätös: Toiminnanjohtaja esitteli luonnoksen toimintasuunnitelmaksi vuodelle 2013. Pääasioita olivat - piirin oman reserviläiskiväärihankinnan toteutus ja järjestelmän luominen jäsenyhdistysten jäsenistön ampumataitojen kehittämiseksi
- esillä olo maakunnallisissa tapahtumissa (Vilma-markkinat Viitasaarella ja maanpuolustusjuhlassa Keuruulla) - palvelusammunnan SM-kilpailu Keuruulla heinäkuussa. hyväksyi luonnoksen esiteltäväksi syyskokoukselle. 10. Taloussuunnitelman luonnos vuodelle 2013 Taloudenhoitaja Harri Jaakkola esittelee talousasiat kokouksessa. Päätös: Alustavan laskelman mukaan piirin menot v 2013 ovat 28 000 ja tulot 26 000. Jäsenmaksun nostaminen 5 :sta 6 :oon toisi mahdollisuudet päästä nollatulokseen. päätti ehdottaa syyskokoukselle budjettiesitystä, jossa jäsenmaksun suuruus on 6 /jäsen. 11. Piirin omien aseiden hankintaprosessin valmistelun tilanne Kuullaan asehankintatyöryhmän tilannekatsaus ja tehdään tarvittavia päätöksiä. Kokouskutsun liitteenä 2 on asioita, joihin on kesän aikana haettu vastauksia. käy perusteellisen keskustelun aseiden hankinnasta ja tekee tarvittavat päätökset. Taloudenhoitaja Harri Jaakkola on paikalla ja valmistautunut vastaamaan rahoitukseen ja projektin hallinnointiin liittyviin kysymyksiin. Piirihallitukselle esitellyn asian käsittely: Asehankinta työryhmän puheenjohtaja Pasi Isojärvi esitteli piirihallitukselle hankkeen projektisuunnitelmaa. oli jo edellisessä kokouksessaan 9.5.2012 käsitellyt asiaa. Sen jälkeen oli haettu vastauksia avoimiin kysymyksiin ja projektin talousvaikutuksia käsiteltiin reservipiirien talousriihessä 14.8.2012. Projektisuunnitelma oli lähetetty sähköpostin välityksellä etukäteen piirihallituksen jäsenille. Sen jakelu kaikille piirihallituksen jäsenille varmistetaan vielä pöytäkirjan lähetyksen yhteydessä. Projektisuunnitelman paperiversio liitetään tämän kokouspöytäkirjan arkistokappaleen liitteeksi. Asian esittelyn yhteydessä piirihallitus näki ja tutustui yhteen mahdolliseen asetyyppiin (Saiga M3 7.62x39). Länsi-Suomen sotilasläänin komentaja on luvannut lähestyä piiriä sotilasläänin näkemyksellä piirien omin asein tapahtuvasta ampumatoiminnasta. Kannanottoa odotetaan lähipäivinä saapuvaksi.
Keskustelun kuluessa nousi esille aseiden ja patruunoiden käyttökorvauksen suuruuden määrittäminen. Patruunoiden hinnoittelu vaatii vielä yksityiskohtien selvittämistä samoin kuin aseiden varastointiin liittyvän sopimuksen laatiminen. Asevastaavien verkosto muodostuisi alkuvaiheessa henkilöistä, jotka nyt ovat olleet ampumatapahtumissa kouluttajina ja johtajina puolustusvoimien ja MPK:n järjestämissä harjoituksissa. Todettiin, että Reserviläisliitto käsittelisi piirin projektitukihakemusta kokouksissaan lokakuun alkupuolella. Hankkeen rahoitus toteutettaisiin normaalin vuosibudjetin ulkopuolella niin, että piiri käyttäisi hankintaan olemassa olevia varojaan, jolloin se näkyy piirin taseessa. Keskustelun lopuksi todettiin, että varsinaista hankintapäätöstä ei tehtäisi ennen kuin on selvinnyt Reserviläisliiton projektituen määrä. Päätös: päätti, että piiri hankkii reserviläiskiväärejä jäsenistön ampumaharrastuksen aktivoimiseksi enintään 20 kpl. Toiminnanjohtaja laatii Reserviläisliittoon projektitukihakemuksen, jonka perusteena käytetään asehankintatyöryhmän kustannusarvion vaihtoehtoa 1. Lopullinen hankintapäätös tehdään sen jälkeen kun tiedetään Reserviläisliiton myöntämän projektituen määrä. 12. Puolustusvoimien päätös luopua Keuruun ja Hallin varuskuntien ampumarata-alueista Pääesikunta on laatinut 24.8.2012 tiedotteen, jossa todetaan ampumarataalueet, joista puolustusvoimat luopuu. käy asiasta keskustelun ja ottaa kantaa Keski-Suomen alueen ampumatoiminnan suorituspaikkoihin ja tekee tarvittavia linjauksia siihen, miten tulevaisuudessa reserviläisten ampumalajeja voidaan turvallisesti jatkaa maakuntamme alueella. Keski-Suomen Reserviläispiiri voisi olla aktiivinen tässä tilanteessa käynnistämään laajemman keskustelun sitä, että onnistuisiko maakunnan alueelta koota riittävät voimavarat ottamaan puolustusvoimilta jääviä ampumarata-alueita ampujien, metsästäjien ja reserviläisten käyttöön. Päätös: Asiasta keskusteltiin. totesi huolestuneena tilanteen, jossa oman maakunnan alueella olevat puolustusvoimien ampumarata-alueet ovat vähenemässä. Ampumarata-asian etenemistä seurataan pitämällä yhteyttä mm. Keski-Suomen Aluetoimistoon.
13. Muut asiat 13.1 Piirien yhteinen palkintomitalihanke. Käsitellään Palkintopaja Ky:n tarjous. Päätös: päätti, että uutta mitalia hankitaan aluksi 1000 kpl:een erä, joka sisältää 500 kultaista, 300 hopeista ja 200 pronssista mitalia. 14. Seuraava kokous kokoontuu seuraavan kerran 12.12.2012. 15. Kokouksen päättäminen Hannu Kivi-Mannila päätti kokouksen klo 20.58. Hannu Kivi-Mannila puheenjohtaja Tapio Paappanen sihteeri Pöytäkirja tarkastettu 12.10.2012 Veli-Pekka Poikolainen pöytäkirjantarkastaja Antti Rautalahti pöytäkirjantarkastaja
LÄSNÄOLO KOKOUKSISSA TKOSKI TKOSKI TKOSKI TKOSKI TKOSKI Hallitus 2012 15.12.2011 1.2.2012 7.3.2012 9.5.2012 19.9.2012 PIIRIN PUHEENJOHTAJA Jouko Hyppönen X EI x x EI HAAPAMÄEN RESERVILÄISET RY 1. Teuvo Honkamäki X X x x x 2. Antti Rautalahti X EI EI x x HANKASALMEN RESERVILÄISET RY 3. Jani Lamminniemi EI EI EI EI EI 4. Sami Hintikka EI EI EI EI JYVÄSKYLÄN SEUDUN RESERVILÄISET RY 5. Kari Laitinen X X X X X 6. Jami Siukola X EI X X X JÄMSÄN SEUDUN RESERVILÄISET RY 7. Kari Koskinen EI EI EI EI EI 8. Alpo Vilenius X EI EI X EI 9. Juhani Hyppönen X EI EI EI X KESKI-SUOMEN TYKISTÖKILTA RY 10. Risto Ryymin EI EI X EI EI KEURUUN SEUDUN RESERVILÄISET RY 11. Hannu Kivi-Mannila X X X X X 12. Pasi Isojärvi X EI X X X KONNEVEDEN RESERVILÄISET RY 13. Ulla Mehto-Hämäläinen EI X X X EI 14. Veli-Pekka Poikolainen X X X X X KORPILAHDEN RESERVILÄISET RY 15. Antti Mustonen X EI EI X EI LAUKAAN RESERVILÄISET 16. Raimo Harjunen X EI EI X X LIEVESTUOREEN RESERVILÄISET RY 17. Aimo Leminen EI X X EI X 18. Martti Hokkanen EI EI X EI EI SAARIJÄRVEN RESERVILÄISET RY 19. Esko Janhonen X EI EI X EI 20. Voitto Virnes EI EI EI EI EI TIKKAKOSKEN RESERVILÄISET RY 21. Ari Sorri X X X X EI 22. Keijo Häkkinen X X X X X 23. Arto Lehikoinen X X X X X VAAJAKOSKEN RESERVILÄISET RY 24. Vesa Arpiainen EI X X X EI 25. Raino Arpiainen EI X X X EI VIITASAAREN RESERVILÄISET RY 26. Milla Rossi EI EI EI X EI 27. Kauko Ikäheimonen X X X X X YHTEENSÄ PAIKALLA 1+16 0+12 1+16 1+19 0+13
LIITE 2 KESKI-SUOMEN RESERVILÄISPIIRIN ASEHANKINTAKESKUSTELUUN AVOIMET KYSYMYKSET NÄITÄ KÄSITELTIIN KESÄKUUSSA 28.6. ASETYÖRYHMÄ ANTAA PIIRIHALLITUKSELLE 19.9. KOKOUKSESSA VASTAUKSET ALLA OLEVIIN KYSYMYKSIIN 1. KÄYTTÖTARKOITUKSEN MÄÄRITTÄMINEN Ensisijaisesti KS RESpiirin jäsenyhdistysten tarpeisiin. 2. AMPUMAPAIKAT Mitkä ampumaradat ovat käytettävissä? Selvitetään ja kirjataan suunnitelmaan reserviläisten ammuntoihin soveltuvat ampumaradat piirin toiminta-alueelta. 3. AMMUNTOJEN VASTUUHENKILÖT Mitä koulutusta pitää hankkia ja missä ammuntojen johtajat pätevöityvät tehtäviinsä? Kenen vastuulla ammuntojen suunnittelu, johtaminen ja yksilöjäsenten kouluttaminen on? Selvitetään olemassa oleva henkilöstö? Onko riittävää osaamista ammuntojen turvalliseen johtamiseen olemassa? 4. ASEIDEN HANKINTALUPA Määritetään lupahakemuksen allekirjoittajat, jotka edustavat Keski- Suomen Reserviläispiiriä. 5. ASETYYPIN VALINTA Onko selvitetty riittävästi eri vaihtoehtoja asetyypin valitsemiseksi? Pitää olla vertailukohteita vähintään 2, mieluummin kolme, jotka on testattu käytännössä ja selvitetty niiden hyvät ja huonot puolet. Hankitaan näistä viralliset tarjoukset asemyyjiltä (2-3). Tämän perusteella piirihallitus voi päättää asetyypin, mikä mahdollisesti hankitaan.
6. AMPUMATARVIKKEIDEN HANKINTA JA SÄILYTYS Onko mietitty mistä patruunat hankitaan, missä niitä säilytetään tai varastoidaan, kuka luovuttaa niitä käyttäjille? Kuka vastaa kokonaisuudesta niin, ettei ampumatarvikkeita joudu asiattomien käsiin? 7. ASEIDEN SÄITYSPAIKKA Onko selvitetty piirin alueelta paikka/paikkoja, missä tällaisia aseita säilytetään turvallisesti/poliisin hyväksymällä tavalla? Kenellä on vastuu asemäärän säilymisestä ja siitä, että ne eivät missään vaiheessa voi joutua asiattomiin käsiin? Kenelle aseita voidaan luovuttaa piirin alueella nimetyt vastuuhenkilöt pitää nimetä? Sopimusluonnosten laatiminen säilytyspaikoista/-paikasta vastaavien tahojen kanssa. Sopimusosapuolina ovat Keski-Suomen Reserviläispiiri (nimenkirjoittajat) ja säilytyspaikan kiinteistönomistaja (vast.). Miten säilytyspaikkaa valvotaan? Kenellä on pääsyoikeudet varastoon/säilytyspaikkoihin? 8. ASEIDEN KULJETTAMINEN Onko mietitty aseiden kuljettamiseen ja siirtämiseen liittyvät riskit? Yleiseen tietoisuuteen leviää väistämättä tieto siitä, että piirillä on iso määrä rk-tyyppisiä aseita miten turvataan kuljetukset ja siirrot niin, etteivät asiattomat tahot pääse aseisiin käsiksi? Kuka vastaa siitä, että piirin omaisuus säilyy meidän käsissä? kantaa ns poliittista vastuuta päätöksistä, mutta miten vastuu kanavoidaan henkilötasolle? Kuka on se henkilö, jota aseiden häviämistapauksissa ryhdytään kuulustelemaan ja mahdollisesti rangaistaan huolimattomasta omaisuuden valvonnasta?
9. ASEIDEN HUOLTO, KUNNOSSAPITO, TARKASTUKSET JA MITÄ TAPAHTUU SEN JÄLKEEN KUN ASEET OVAT SAAVUTTANEET ELINKAARENSA PÄÄN Onko mietitty aseiden huoltovastuuta? Kuka tarkastaa, missä ja milloin? Oltava säännöllistä niin, että aseet säilyvät ampumaturvallisessa kunnossa. Miten huolehditaan käyttökelvottomiksi menneiden aseiden hävittäminen, poistaminen lupahallinnosta yms kenen vastuulla tämä on? 10. ASEIDEN LUOVUTTAMINEN PIIRIN ULKOPUOLISILLE TAHOILLE Jos syntyy tarvetta lainata aseita reserviläispiirin ulkopuolisille tahoille kuten esim MPK niin onko mietitty vastiketta piirin omaisuuden käytölle? Täysin ilmaiseksi isonkin asemäärän luovuttaminen esim MPK:lle ei ole mahdollista. Luovutustilainteiden vastuukysymykset - kenelle voidaan luovuttaa - kuka tarkastaa takaisin tullessa, että omaisuus on kunnossa - kuljetukset, tilapäiset säilytyspaikat yms seikat on oltava selviä. 11. MPK:n OMA ASEHANKINTAPROSESSI MPK on selvittämässä sitä, että KOTUyksiköille saataisiin puolustusvoimista kotimaisia rynnäkkökiväärejä koulutustoimintaa varten. Asia ratkennee syksyllä 2012 / vuoden 2013 keväällä. Toiminnanjohtaja Tapio Paappanen