PERUSTUSLAKIVALIOKUNTA ESITYSLISTA 55/2002 vp Perjantai 31.5.2002 kello 09.30 1. Nimenhuuto 2. Päätösvaltaisuus 3. K 3/2002 vp Hallituksen toimenpidekertomus vuodelta 2001 Jatkettu I käsittely Ilmoitetaan työ- ja tasa-arvoasiainvaliokunnan lausunto TyVL 7/2002 vp saapuneeksi. 4. HE 66/2002 vp laiksi ulkomaalaislain 37 :n muuttamisesta I käsittely Kuultavina: neuvotteleva virkamies Tiina Slnkkanen, sisäasiainministeriö professori Olli Mäenpää oikeustieteen lisensiaatti Kirsi Neilglick professori Veli-Pekka Viljanen Päätetään asiantuntijoiden kuulemisen lopettamisesta / jatkamisesta. 5. HE 249/2001 vp laiksi kokoontumisiaan 12 :n 2 momentin kumoamisesta Jatkettu I käsittely Hyväksytään käsittelyn pohjaksi sihteerin laatima mietintöluonnos. Esitellään luonnos. Yleiskeskustelu Yksityiskohtainen käsittely 6. Muut asiat "Eurooppalainen yhteistyö ja kansalliset vaikutusmahdollisuudet EU:n rikosoikeudellisessa sekä poliisiyhteistyössä" seminaari tiistaina 4.6.2002 klo 8.30 11.00 suuren valiokunnan kokoushuoneessa. Saksan perustuslakituomioistuimien (nykyisten ja entisten) sihteereiden (60) vierailu tiistaina 11.6.2002 klo 11.15 auditoriossa. 1(2)
ESITYSLISTA 55/2002 vp Seuraava kokous Seuraava kokous on tiistaina 4.6.2002 klo 11.00. 2(2)
Olli Mäenpää 31.5.2002 Perustuslakivaliokunnalle Hallituksen esitys laiksi ulkomaalaislain 37 :n muuttamisesta (HE 66/2002 vp) Maastopoistamispäätöksen tunnustamisen suhde perusoikeuksiin Perustuslakivaliokunta on lausunnossaan 35/2000 vp arvioinut direktiiviehdotusta, jonka voimaansaattamista hallituksen esitys tarkoittaa. Perustuslakivaliokunta kiinnitti lausunnossaan huomiota muun muassa seuraavaan näkökohtaan: "Valtiosääntöoikeuden kannalta on merkityksellistä, että päätökset maasta poistamisesta on tarkoitus tehdä kunkin jäsenvaltion kansallisen lainsäädännön mukaisesti. Tekijäjäsen-valtiossa ei voida ottaa huomioon esimerkiksi päätöksen kohteena olevan henkilön mahdollisin perhe- tai muita siteitä toimeenpanevaan jäsenvaltioon. Direktiivin ei siten tule vaatia esimerkiksi sellaisten päätösten tunnustamista, joiden täytäntöönpano merkitsisi perustuskin 10 :n 1 momenttiin sisältyvän perhe-elämän suojan (ks. HE 309/1993 vp, s. 52/II) loukkausta taikka perustuslain 9 :n 4 momentissa säädetyn palauttamiskiellon rikkomista. Tällainen direktiivimääräys voitaisiin panna Suomessa toimeen vain poikkeuslailla eikä sellaisen säätäminen ole sopusoinnussa poikkeuslakien välttämistä koskevan periaatteen kanssa (ks. PeVM 10/1998 vp s. 22/II)." Tältä osin voidaan todeta, että voimaan saatettavan direktiivin 3 artiklan 2 kohdan mukaan jäsenvaltiot "panevat tämän direktiivin täytäntöön ihmisoikeuksia ja perusvapauksia kunnioittaen". Koska direktiivit eivät yleensä kuitenkaan ole sellaisenaan täytäntöön pantavia, kyseinen direktiivin kohta edellyttää selvästikin sitä, että direktiivi saatetaan osaksi Suomen oikeutta siten, että ihmisoikeudet ja perusvapaudet otetaan asianmukaisesti huomioon. Tämä tapahtuu perustuslain säännökset yleisesti arvioiden etenkin perustuslain 80 sekä erityisesti perusoikeussuoja huomioon täytäntöönpanotoimin. Direktiivin suomenkielinen käännös on tältä osin perustuslain näkökulmasta selvästi harhaanjohtava ainakin tässä yhteydessä, kun direktiivi koskee myös suoranaista täytäntöönpanoa.
Se, että direktiivin voimaansaattaminen lailla tapahtuu ihmisoikeudet ja perusvapaudet asianmukaisesti huomioon ottaen, on luonnollisesti perustuslakivaliokunnan arvioinnin keskiössä Säännösehdotuksen mukaan ulkomaalaislain 37 :n 1 momenttiin lisättäisiin uusi 7 kohta. Tätä kohtaa sovelletaan käännyttämisestä päättävissä viranomaisissa, jotka määritellään ulkomaalaislain 39 :ssä. Näin ollen uusi 7 kohta ei merkitse, käännytettävissä välittömästi 7 kohdassa tarkoitetun toisen EU-valtion viranomaisen päätöksen perusteella, vaikka ehdotetusta säännöksestä voisi saada tällaisen käsityksen. Suomalaisen viranomaisen päätöstä edellyttävää 7 kohdan tulkintaa ja soveltamista edellyttää kuitenkin direktiivin 1 artiklan 2 kohta, jonka mukaan direktiivin tarkoittamat toisen EU-jäsenvaltion viranomaisen tekemät "päätökset pannaan täytäntöön täytäntöönpanevassa jäsenvaltiossa sovellettavan lainsäädännön mukaisesti". Täytäntöönpanolla tässä yhteydessä tarkoitetaan samaa kuin täytäntöönpanolla normaalisti oikeuskielessä: viranomaisen tekemä päätös toteutetaan konkreettisin toimin. Tässä tapauksessa toisen EUjäsenvaltion hallintoviranomaisen päätös pannaan direktiivin mukaan täytäntöön siten, että suomalainen viranomainen tekee asiaa koskevan päätöksen Direktiivin tarkoittama konkreettinen täytäntöönpanotoimi on tässä tapauksessa suomalaisen viranomaisen hallintopäätös, jolla toisen EU-jäsenvaltion viranomaisen päätös tunnustetaan Suomalainen viranomainen on myös ulkomaalaislain ehdotettua uutta 7 kohtaa soveltaessaan velvollinen noudattamaan Suomen lakia ja ottamaan siten huomioon perusoikeudet, ihmisoikeudet ja Suomen kansainväliset velvoitteet. Direktiivi tai uusi 7 kohta eivät siten edellytä esimerkiksi sellaisten päätösten tunnustamista, joiden täytäntöönpano merkitsisi perustuslain 10 :n 1 momenttiin sisältyväin perheelämän suojan loukkausta taikka perustuslain 9 :n 4 palauttamiskiellon rikkomista. Päinvastoin suomalaisen viranomaisen on myös 7 kohtaa soveltaessaan turvattava näiden perus- ja ihmisoikeuksien toteutuminen perustuslain 22 :n mukaisesti. Suomalaisen viranomaisen on myös tulkittavaksi ja sovellettava 7 kohtaa tavalla, joka estää perusoikeuksien ja ihmisoikeuksien loukkaamisen. Tämä suomalaisen viranomaisen päätösvallan käyttö on lisäksi saatettavissa tuomioistuimen arvioitavaksi, mikä pääsääntöisesti estää päätöksen täytäntöönpanon. Nämä seikat huomioon ottaen ehdotettu toisen EU-valtion toimivaltaisen viranomaisen tekemän maastapoistamispäätöksen tunnustaminen ei sinänsä ole valtiosääntöoikeudellisesti ongelmallinen. Maastapoistamispäätöksen tekeminen ulkomaalaislain nojalla edellyttää kuitenkin, että päätöksenteon perusteita täsmennetään. Tämä johtuu erityisesti päätöksen perusoikeuskytkennästä. Kysymys
on kuitenkin myös siitä lähtökohdasta, että direktiivi saatetaan osaksi Suomen oikeutta perustuslain määrittelemällä tavalla. Kun direktiivi sisältää lainsäädännön alaan kuuluvia velvoitteita, niistä on säädettävä lailla. Lailla säätämisen vaatimus Perustuslakivaliokunta kiinnitti edellä mainitussa lausunnossaan huomiota myös siihen, että "perustuslain 9 :n 4 momentin ensimmäisen virkkeen mukaan ulkomaalaisen oikeudesta tulla Suomeen ja oleskella maassa säädetään lailla. Lakivaraus sisältää vaatimukset sääntelyn täsmällisyydestä ja tarkkarajaisuudesta." Epäilemättä myös perhe-elämän suojasta tulisi säätää laintasoisin säännöksin. Samoin perustuslain 80 : n 1 momentti edellyttää täsmällistä laintasoista sääntelyä. Tältä kannalta on ongelmallista, että ehdotetusta 7 kohdasta eivät riittävän selvästi käy selville sen soveltamisen edellytykset. Ehdotettu säännös sisältää pelkän viittauksen direktiivin kolmeen artiklaan. Sen sijaan käännyttämisen materiaalisia perusteita ei ole määritelty lailla sillä tavoin kuin muun muassa perustuslain 9 : ssä. Vähimmäisvaatimuksena voitaneen pitää direktiivin 3 artiklan a kohdan kahden luetelmaviivan sisältämien materiaalisten perusteiden esittämistä säädettävässä laissa. Ulkomaalaislain 37 :n 1 momentti koskee kaikkia ulkomaalaisia, kun sen sijaan direktiivi koskee henkilöitä, jotka eivät ole jonkin EU:n jäsenvaltion kansalaisia. Tämän soveltamisalaa koskevan tarkennuksen tulisi epäilemättä myös näkyä laista. Samoin laissa olisi säädettävä tarkemmin siitä, mitä päätöksiä säännös koskee Pelkästään "sellainen päätös" ei tässä suhteessa ole riittävä täsmällisyyden ja tarkkarajaisuuden kannalta, Direktiivin tarkoittama päätös on tarkemmin yksilöity sen 2 artiklan b kohdassa. Nämä täsmennykset edellyttänevät, että ehdotetusta 7 kohdasta muotoillaan erillinen momentti ulkomaalaislain 37 :ään.
PERUSTUSLAKIVALIOKUNNALLE Esitän kunnioittaen perustuslakivaliokunnalle seuraavan lausunnon, joka hallituksen esitystä Eduskunnalle laiksi ulkomaalaislain 37 :n muuttamisesta (HE 66/2002 vp). 1. Yleistä Valtioneuvosto on antanut Eduskunnalle esityksen laiksi ulkomaalaislain 37 :n muuttamisesta. Esityksen taustalla on Euroopan Unionin 27.4.2001 hyväksytty direktiivi kolmansien maiden kansalaisia koskevien maastapoistamispäätösten vastavuoroiseksi tunnustamiseksi (maastapoistamispäätösten tunnustamisdirektiivi 2001/40/EY). Maastapoistamispäätösten tunnustamisdirektiivin perusteella jäsenvaltio voi tunnustaa toisen jäsenvaltion hallintoviranomaisen tekemän maastapoistamispäätöksen. Maastapoistamispäätösten vastavuoroinen tunnustaminen merkitsee käytännössä sitä, että jäsenvaltioille annetaan mahdollisuus panna täytäntöön toisen jäsenvaltion hallintoviranomaisen tekemä maastapoistamispäätös. Maastapoistamispäätösten tunnustamisdirektiivi koskee ulkomaalaisia, jotka eivät ole jonkin jäsenvaltion kansalaisia. Tavoitteena ei maastapoistamispäätösten tunnustamisdirektiivissä ei kuitenkaan ole harmonisoida kansallisista lainsäädäntöä maastapoistamisen edellytysten osalta. Käsiteltävänä oleva lainmuutosesitykseen liittyvä maastapoistamispäätösten tunnustamisdirektiivi on aiemmin ollut perustuslakivaliokunnan käsiteltävänä U-kirjelmänä 41/2000 vp.
Maastapoistamispäätösten tunnustamisdirektiivi on täsmentynyt jatkovalmisteluissa jonkin verran, mutta on yhä ongelmallinen perus- ja ihmisoikeusnäkökulmasta lähes samoista syistä kuin mitä perustuslakivaliokunta lausunnossaan Pe VL 35/2000 vp totesi. Suurimmat ongelmat liittyvät erityisesti riittävän reaalisen oikeusturvan takaamiseen myös kolmansien maiden kansalaisille ja yksityiselämän suojaan. Ongelmatonta ei ole myöskään, se että ulkomaalaislain 37 :ssä ehdotetuksi maastapoistamismekanismiksi esitetään käännyttämistä. 2. Ehdotuksen vaikutuksista yksityiselämän suojaan Yksityiselämän suoja on sekä perus- että ihmisoikeutena suojattu oikeushyvä (PL 10, Euroopan ihmisoikeussopimuksen 8 artikla). Yksityiselämän suojaan on Euroopan ihmisoikeussopimuksen 8 artiklaa koskeva oikeuskäytännössä katsottu kuuluvan myös ulkomaalaisoikeudellisten toimenpiteiden vaikutuksia koskevat ongelmat, koska usein mainitunlaisten toimenpiteiden kohteeksi joutuneet henkilöt väittävät perheelämänsä suojaa loukatun näiden toimenpiteiden yhteydessä. Sopimus ei sinällään tunnusta sen enempää ulkomaalaisen maahantulo- kuin maassaolo-oikeuttakaan ihmisoikeudeksi. Euroopan ihmisoikeussopimuksen valvontaelimet ovat kauan oikeuskäytännössään vahvistaneet sen periaatteen, että ulkomaalaisoikeudelliset toimenpiteet voivat merkitä jonkin sopimuksessa tunnustetun oikeuden loukkausta. Useat valvontaelinten ratkaisut ovat kiinnittyneet suhteellisuusperiaatteeseen - erityisesti silloin, kun maassa pitkän aikaa asunut ulkomaalainen joutuu karkotusprosessin kohteeksi tekemiensä rikosten johdosta (ks. mm. tapaus Moustaquim (18.2.1991, A 193), Beldjoudi v. Ranska (26.3.1992, A 234-A), Nasri v. Ranska (13.7.1995, A 320-B), Mehemi v. Ranska (26.9.1997). Karkotusprosessin on oltava "necessary in a democratic society", ja punninnassa tulee mm. ottaa huomioon karkotusprosessin kohteeksi joutuneen henkilön perhesiteet asuinmaahansa. Maastapoistamispäätösten tunnustamisdirektiivi myös edelleen mahdollistaa ulkomaalaisen maastapoistamisen vain sen johdosta, että hänen avioliittonsa ao. maan kansalaisen kanssa päättyy, koska maahantulon perusteen voidaan katsoa muuttuneen. Pitkäaikaisen maassa oleskelun jälkeen maastapoistamista tällaisessa tapauksessa voidaan perustellusti pitää kohtuuttomana (ks. Ciliz v. Alankomaat (11.7.2000).
3. Esityksen vaikutuksista oikeusturvaan Maastapoistamispäätösten tunnustamisdirektiivin soveltaminen tulee johtamaan myös vaikeisiin kolmansien maiden kansalaisia koskeviin oikeusturvaongelmiin. Oikeus oikeudenmukaiseen oikeudenkäyntiin on sekä perusja ihmisoikeutena taattu oikeushyvä, ja Euroopan ihmisoikeussopimuksessa taataan ulkomaalaisille m yös minimioikeusturvatakeet karkotusprosesseissa (seitsemännen lisäpöytäkirjan 1 artikla). Mainittu sopimusmääräys suojaa kuitenkin vain maassa "laillisesti" oleskelevaa ulkomaalaista. Oikeusturvaongelmia aiheutunee varmasti 3 artiklan suhteen, jonka a) kohdassa mahdollistetaan kolmannen maan kansalaisen maastapoistaminen kun hänen voidaan "vakavin perustein otaksua syyllistyneen törkeisiin rangaistaviin tekoihin tai hänen aikomuksestaan osallistua sellaisiin tekoihin jonkin jäsenvaltion alueella on todisteita". Muotoilu on yhä erittäin löysä ja epämääräinen, eikä täytä hyväksyttäviltä perus- ja ihmisoikeusrajoituksilta edellytettyä täsmällisyys- ja tarkkarajaisuusvaatimusta. Artiklassa ei edes määritellä mitä "törkeät rangaistavat teot" ovat. Ongelmallinen se on myös rikosoikeudellisen legaliteettiperiaatteen johdosta - kolmannen valtion kansalainen poistettaisiin maasta rikolliseksi leimattuna ja sanktion kohteeksi joutuneena ilman riippumattoman ja puolueettoman tuomioistuimen päätöstä, jossa hänet on vapautettu tai tuomittu epäillyistä rikoksista. Artikla on selkeästi rikosoikeudellisen legaliteettiperiaatteen ja Euroopan ihmisoikeussopimuksen 6 artiklan 2 momentin vaatiman syyttömyysolettaman vastainen. Maastapoistamispäätösten tunnustamisdirektiivi on myös edelleen yhdenvertaisuuden edellyttämän syrjintäkiellon johdosta problemaattinen - kolmansien valtioiden kansalaiset joutuvat tosiasiallisesti eri arvoiseen asemaan vaihtelevista kansallisista lainsäädännöistä johtuen. Maastapoistamispäätösten tunnustamisdirektiivi heikentää sellaisten kolmansien valtioiden kansalaisten asemaa, joille on jo annettu oleskelulupa jossain jäsenvaltiossa. Eri jäsenvaltioiden kansalliset lainsäädännöt poikkeavat myös muutoksenhakumahdollisuuden lykkäävän vaikutuksen suhteen. Mikäli muutoksenhaku ei ole lykkäävä, tosiasiallinen muutoksenhakumahdollisuus on melkoisen rajallinen. Myös tämä asettaa maastapoistamisprosessin kohteena olevat kolmansien valtiaiden kansalaiset eri asemaan
jäsenvaltioista riippuen. Näiltä osin direktiiviä onkin pidettävä perustuslain 5 :n ja Euroopan ihmisoikeussopimuksen 14 artiklan vastaisena. Edellä mainittuun ongelmaan kiinnittyy hallituksen esitys ulkomaalaislain 37 :n muuttamiseksi. Maastapoistamiskeinoksi on valittu käännytys, joka on täytäntöön pantavissa välittömästi. Maastapoistetun kolmannen maan kansalaisen tosiasiallinen oikeusturva ei toteudu optimaalisesti hänen voidessaan saattaa maastapoistaminen muutoksenhaun kohteeksi jo maastapoistettuna. Lähtökohtana tulisi olla näin voimallisen hallintotoimen kohteeksi joutuneen oikeusturvan kannalta se, että maastapoistamispäätöksen tekisi ulkomaalaisviranomaisorganisaatio, joka tutkisi maastapoistamispäätöksen edellytykset. Mahdollisella päätöksestä tehdyllä hallintovalituksella tulisi olla lykkäävä vaikutus. Mielestäni tästä johtuen kolmansien maiden kansalaisten ja Suomen kansainvälisten ihmisoikeusvelvoitteiden johdosta lainsäädännöllisesti paras maastapoistamismuoto olisi karkotus ilman maahantulokieltoa, koska karkotuksesta tehtävällä hallintovalituksella on lähtökohtaisesti täytäntöönpanoa lykkäävä vaikutus. Samalla tulisi formuloitavaan pykälään lisätä direktiivin maastapoistamisen mahdollistavat edellytykset. Tätä edellyttävät Euroopan ihmisoikeussopimuksen vakiintunut tulkintakäytäntö ja perusoikeuksien yleiset rajoitusedellytykset (lailla säätämisen vaatimus, "edequately accessible"). Toinen mahdollinen lakitekninen ratkaisu olisi luoda kokonaan uusi pykälä, jossa säädettäisiin maastapoistamisesta kyseisen direktiivin mukaisesti omana kategorianaan ja säätämällä samalla mahdollisen valituksen lykkäävästä vaikutuksesta. 4. Lopuksi Maastapoistamispäätösten tunnustamisdirektiivin ja esityksen ulkomaalaislain 37 :n muuttamiseksi taustalla on sinänsä legitiimi päämäärä. Käytettäväksi esitetyt keinot eivät vieläkään mielestäni sopusoinnussa perus- ja ihmisoikeusjärjestelmän kanssa. Luonnollisesti on ymmärrettävää, että niillä jäsenvaltioilla, jotka kokevat suuren laittomien siirtolaisten määrän ongelmallisena, on halukkuutta kyetä kontrolloimaan asiaa. Kurienkin käytettävien keinojen tulee olla oikeassa suhteessa tavoiteltuun tavoitteeseen. Maastapoistamispäätösten tunnustamisdirektiivi ei myöskään ole vieläkään tarpeeksi yksityiskohtainen ja täsmällinen -kyseessä olevan kaltainen sääntelymekanismi olisi vaatinut huomattavasti tarkkarajaisempaa,
täsmällisempää ja yksityiskohtaisempaa sääntelyä kuin mitä maastapoistamispäätösten tunnustamisdirektiivissä säädetään. Euroopan ihmisoikeussopimukseen sitoutuneet valtiot joutunevat käytännössä suuriin vaikeuksiin soveltaessaan maastapoistamispäätösten tunnistamisdirektiiviä. Suurimmalla riskillä toimisi toimeenpaneva jäsenvaltio, mikäli se ei tutkisi maastapoistamispäätöksen materiaalista puolta. Toimeenpaneva jäsenvaltio saattaisi helposti joutua mahdollisen Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen langettavan päätöksen kohteeksi. Tämän vuoksi onkin positiivista, että hallituksen esityksen perusteluissa lähdetään siitä arviosta, että direktiivin soveltaminen Suomen oloissa tulee olemaan vähäistä. "Jos ulkomaalainen, jolla on voimassaoleva maastapoistamispäätös jossain muussa EU-jäsenvaltiossa, tulee Suomeen ja hakee oleskelulupaa, Suomen viranomaisten on joka tapauksessa käsiteltävä hakemus kansallisten säädösten perusteella." (s. 6). Lähtökohta on nähdäkseni perusteltu. Direktiiviä tulisi muutenkin soveltaa erittäin pidättäytyväisesti ja suppeasti, jottei loukata Suomen perustuslakia. Edellä esitetystä johtuen katson, että kolmansien maiden kansalaisten oikeusturvasyistä direktiivin kuvaavan maastapoistamispäätöksen tunnustamisen toteuttavaksi mekanismiksi tulisi valita karkotus tai oma maastapoistamispäätösten tunnustamisdirektiiviä olennaisesti täsmällisempi ja tarkkarajaisempi ulkomaalaislain säännös. Maastapoistamispäätösten tunnustamista koskeva direktiivi on perusoikeuksien yleisten rajoitusedellytysten kannalta yhä erittäin ongelmallinen, mistä johtuen kansallisen lainsäädännön täsmällisyyteen ja tarkkarajaisuuteen tulisi kiinnittää erityistä huomiota. Lähtökohtana mielestäni tulisi kolmansien valtioiden kansalaisten yhdenvertaisen kohtelun takaamiseksi olla kansallisten lainsäädäntöjen harmonisointi, kuten hallituksen esityksessäkin todetaan (s. 4). Helsingissä, 31.5.2002 Kirsi Neiglick
Veli-Pekka Viljanen HE 66/2002 vp LAIKSI ULKOMAALAISLAIN 37 :N MUUTTAMISESTA Eduskunnan perustuslakivaliokunta 31.5.2002 Hallituksen esityksessä ulkomaalaislain käännyttämisperusteita koskevaan 37 :ään ehdotetaan uudeksi käännyttämisperusteeksi lisättäväksi 7) kohta, jonka mukaan ulkomaalainen voidaan käännyttää, jos on tehty sellainen häitä koskeva maastapoistamispäätös, jota tarkoitetaan kolmansien maiden kansalaisia koskevien maastapoistamispäätösten vastavuoroisesta tunnustamisesta annetun neuvoston direktiivin 2001/40/EY 1-3 artiklassa. Eduskunnan perustuslakivaliokunta on antanut kyseisen direktiivin valmisteluvaiheessa direktiiviehdotuksesta lausunnon (PeVL 35/2000 vp), jossa valiokunta on todennut, ettei direktiivin tule vaatia esimerkiksi sellaisten päätösten tunnustamista, joiden täytäntöönpano merkitsisi perustuslain 10 :n 1 momenttiin sisältyvän perhe elämän suojan loukkausta taikka perustuslain 9 :n 4 momentissa säädetyn palauttamiskiellon rikkomista. Valiokunnan mukaan tällainen direktiivimääräys voitaisiin panna Suomessa toimeen vain poikkeuslailla eikä sellaisen säätäminen ole sopusoinnussa poikkeuslakien välttämistä koskevan periaatteen kanssa. Lakiehdotus ei merkitsisi toisessa maassa tehdyn maastapoistamispäätöksen automaattista tunnustamista. Ehdotus merkitsisi ainoastaan, sitä, että tällainen maastapoistamispäätös voisi toimia hyväksyttävänä käännyttämisperusteena, jos muut Suomen lainsäädännön mukaiset käännyttämisen edellytykset täyttyisivät. Tällaistakin tapausta koskee ensinnäkin ulkomaalaislain 38 :n säännös, jonka mukaan ketään ei saa käännyttää alueella, jolla hän voi joutua 30 tai 31 :ssä tarkoitetun kohtelun kohteeksi, eikä alueelle, jolta hänet voitaisiin lähettää sellaiselle alueelle. Lisäksi käännyttämispäätöstä harkittaessa tulee tällaisessakin tapauksessa ulkomaalaislain 38 :n mukaan ottaa huomioon kaikki asiaan vaikuttavat seikat ja olosuhteet kokonaisuudessaan, mm. ulkomaalaisen oleskelun pituus, lapsen ja vanhemman suhde, perhesiteet ja muut siteet Suomeen. Ehdotettu uusi käännyttämisperuste ei siten merkitse velvollisuutta käännyttää toisessa maassa tehdyn maastapoistamispäätöksen perusteella, mihin olisi voinut liittyä perustuslakivaliokunnan tarkoittamia perusoikeusongelmia. Lisäksi on otettava
huomioon, että jos itse direktiivi edellyttää jäsenvaltioiden panevan direktiivin täytäntöön ihmisoikeuksia ja perusvapauksia kunnioittaen (3 artikla 2 kappale), ja täytäntöönpaneva jäsenvaltio selvittää ensin asianomaisen henkilön aseman varmistaakseen, ettei maastapoistamispäätöksen täytäntöönpano ole asianmukaisten kansainvälisten säädösten eikä sovellettavan kansallisen lainsäädännön vastainen l (6 artikla). Kaikki sopimuksen jäsenvaltiot ovat Euroopan ihmisoikeussopimuksen jäsenvaltioita, ja direktiivin johdannossa on nimenomaan viitattu kyseisen sopimuksen 3 artiklaan (kidutuksen kielto) ja 8 artiklaan (yksityis- ja perhe-elämän suoja). Tämän vuoksi voitaneen arvioida, että yleisesti ottaen maastapoistumispäätökset on tehty kunnioittaen ihmisoikeussopimusten vähimmäisvaatimuksia. Käännyttämispäätös voidaan tässäkin tapauksessa saattaa muutoksenhakuteitse ulkomaalaislain 55 ja 57 :n mukaisesti hallintotuomioistuimen käsiteltäväksi. Näin ollen menettely täyttää perustuslain 21 :n vähimmäisvaatimukset. Ehdotettu uusi käännyttämisperuste ei sinänsä sisällöltään olennaisesti poikkea nykyisen ulkomaalaislain 37 :n muista käännyttämisperusteista. Direktiivi edellyttää joko "vakavaa ja todellista uhkaa" yleiselle järjestykselle ja turvallisuudelle, jolloin käännytyspäätös edellyttää lisäksi rikostuomiota muusta kuin vähäisestä rikoksesta tai sitä, että henkilön voidaan "vakavin perustein otaksua syyllistyneen törkeisiin rangaistaviin tekoihin tai on vakuuttavia todisteita hänen aikomuksestaan suorittaa sellaisia tekoja jonkin jäsenvaltion alueella". Maastapoistamispäätös tulee kyseeseen myös ulkomaalaisen maahantuloa ja maassaoleskelua koskevien kansallisten säännösten rikkomisen perusteella. Katson, että sääntely on tältä osin sekä asialliselta sisällöltään että täsmällisyydeltään ja tarkkarajaisuudeltaan sopusoinnussa perustuslain 9 :n 4 momentin ulkomaalaisten maassaoleskeluoikeuden rajoittamiselle asettamien vähimmäisvaatimusten kanssa. Arvioni mukaan lakiehdotus ei näin ollen ole sellaisenaan ristiriidassa perustuslain tai kansainvälisten ihmisoikeussopimusten asettamien vaatimusten kanssa. Käännyttämispäätöksiä tehtäessä ja käsiteltäessä tuomioistuimessa käännyttämispäätöstä koskevia valituksia on kuitenkin tällaisissakin tapauksissa myös yksittäistapauksittain varmistuttava siitä, ettei ulkomaalaista käännytyspäätöksen johdosta uhkaa kuolemanrangaistus, kidutus tai muu ihmisarvoa loukkaava kohtelu (PL 9 4 mom.) eikä hänen oikeuttaan perhe-elämään (PL 10 1 mom., EIS 8 art.) loukata.