U U I M sunto Oy Helsingin Nuotti Vanhaistentie 1 a, 00420 Helsinki Uudet tuulet, Uusi Kannelmäki www.uusikannelmaki.fi
amuauringon ensimmäiset säteet pilkahtavat naapuritalon kulman takaa. vaat ikkunan, aistit korttelin äänet ja tuoksut, haluat viipyä tässä hetkessä, alkavan päivän tunnelmassa. Naapurien jutustelu, päiväkotiin rientävien lasten kevyet askeleet, lähikahvilan leivonnaisten tuoksut... ävelkorttelin tutut äänet ja rytmit virittävät sinut uuteen, hyvään päivään. Kannelmäen sydän 1950-luvulla teollisuus kasvoi pääkaupunkiseudulla voimakkaasti ja asuinrakentamisen piti vastata lisääntyvän väestömäärän tarpeisiin. nglannista omaksuttu ajatusmalli asumalähiöstä oli lähtökohtana myös Kannelmäen rakentamiselle. rkkitehti rkki Karvisen suunnittelema Kannelmäen ostoskeskus avattiin 1959, yhtenä Helsingin ensimmäisistä. aman katon alle saatiin ruokakauppa, ravintola, kampaaja ja apteekki. Kantsun ostarin sijainti muovasi koko lähiön rakennetta. Vuodet kuitenkin ajoivat ostarista ohi. 2010-luvulle tultaessa edessä olisi valtava peruskorjaus, mikäli rapistunut ostari haluttaisiin pitää toimintakunnossa. alvelukattaus oli jo pitkälti siirtynyt puolen kilometrin päähän kauppakeskus Kaareen ja myös ostarin yrittäjät puolsivat purkamista. Uudisrakentamisen myötä tilalle nouseekin avara ja yhteisöllinen asuinalue, Uusi Kannelmäki. e vastaa uudelleen suosioon nousseen lähiöasumisen kysyntään tarjoamalla viihtyisää ja sujuvaa asumista toimivien liikenneyhteyksien sekä palvelujen äärellä. Me-henki Yhdessä myötä- ja Kannelmäessä, kuten paikallinen sanonta kuuluu. Hukkuneet avaimet tai lompakko löytävät omistajansa Facebook-ryhmän kautta ja vapaaehtoisvoimin pyöritettävä Kantsun olohuone on kaikille avoin kokoontumispaikka. Viihtyisä pihapiiri Uudesta Kannelmäestä tulee yhteisöllisine torialueineen alueen keskus. suintalojen suuret korttelipihat antavat korttelirakenteelle väljyyttä. alvelut pelaavat eruspalvelut ovat kaikki käden ulottuvilla. Vanhan ostarin yrittäjille tarjotaan uudet liiketilat alueelta ja kortteliin onkin tulossa kaksi päivittäistavarakauppaa. Lähijuna- ja bussiyhteydet keskustaan ovat erinomaiset. 2 Havainnekuvat ovat taiteilijan näkemys kohteesta. Tämä esite on laadittu yleisluontoisten tietojen antamiseksi. site perustuu helmikuussa 2017 käytössä olleisiin tietoihin. 3
Kaarelanpuisto Uudet sävelet Helposti minne ja mistä vain 100 kauppaa, ruokaa, asusteita ja viihdettä 800 metriä luonnon helmaan 800 metriä Kanneltalolle Kannelmäen liikuntapuisto Kannelmäen peruskoulu Kannelmäen päiväkoti s. Oy Helsingin Nuotti Hämeenlinnanväylä Uusi Kannelmäki on suunniteltu alueen historiaa, tunnelmaa ja kaupunkirakennetta kunnioittaen; esimerkiksi rakennusten väripaletti on vanhan rakennuskannan innoittamaa. Katse on kuitenkin tiiviisti tulevaisuudessa. Laadukas rakentaminen takaa alueen pitkän elinkaaren. Kannelmäki on ihanteellisen sijaintinsa puolesta ideaali alue kaupunkikehittämiselle. ävelkorttelin suunnittelussa keskeisinä arvoina ovat olleet pihapiirin ilmavuus ja sujuvuus, jotka palvelevat erityisesti kevyttä liikennettä, jalankulkijoita ja pyöräilijöitä. sukas- ja asiakaspysäköinti on sijoitettu pääasiassa pihakannen alle. Mukavuutta lisäävät myös korttelipihat. ihat muodostavat yhdessä kävelyteiden ja ympäröivien palveluiden kanssa kokonaisuuden, joka tarjoaa omaa monimuotoista kaupunkitilaa. Väljät pihat tukevat naapuruston yhteisöllisyyttä ja tarjoavat lapsille tilaa leikkiä ja puuhastella omassa pihapiirissä. 600 asuntoa muodostaa aivan uuden lähiön 700 metriä rautatieasemalle Kannelmäen juna-asema Kanneltalo Kannelmäen terveysasema 500 metriä terveyspalveluihin JO IKOITUKN LTUTI 20 bussilinjaa siirtymiseen äiväkoti Kauppakeskus Kaari Helsingin keskusta n. 10 km sisäänkäynti katutasolta sunto Oy Helsingin Nuotti Keskiössä yhteisöllisyys Kannelmäki tulee edustamaan uutta, yhteisöllistä urbanismia. luesuunnittelu mahdollistaa asukkaiden yhteistoiminnan erilaisten harrastusten parissa kerhotiloissa tai vain viettämässä aikaa yhteisessä pihassa. Tulevalla aukiolla voi järjestää erilaisia tapahtumia. Yhteishenki on vahva, mistä kertoo muun muassa alueella toimiva tiivis ja aktiivinen asukasyhteisö Kannelmäki-liike, joka järjestää aktiviteetteja illanvietoista sukankutojaisiin. Kannelmäki-liikkeen facebook-ryhmään ilmestyy tavan takaa ilmoituksia erinäisistä yhteisöllisistä tapahtumista ja löydetyistä tavaroista sekä kiitoksia arjen pienistä hyvän tahdon eleistä. Kaikille jotakin Kannelmäki soveltuu palvelukattaukseltaan eri elämäntyyleihin ja -tilanteisiin. Moni vanhan ostarin nykyisistä toimijoista tulee säilymään lähialueella uusissa tiloissa, minkä lisäksi harrastusmahdollisuuksia löytyy moneen makuun. Lisäksi lähistöltä löytyy muun muassa kirjasto, päiväkoti ja useampi koulu. Myös matkanteko pääkaupungin sykkeeseen käy kätevästi. lueella on kattava ja tiiviisti liikennöivä bussilinjaverkosto. Lisäksi rautatieasema on noin 700 metrin päässä. utoilijoiden matkanteko on niin ikään helppoa, sillä Kehä 1 ja Hämeenlinnanväylä löytyvät noin viiden minuutin ajomatkan päästä. VNHITNTI kattopiha (yhteispiha) ussi pysähtyy kätevästi lähes kotioven edessä. Näppärää, kun työmatkat sujuvat joutuisasti ja jää enemmän aikaa nauttia vapaa-ajasta sekä harrastuksista. Tänään on vuorossa juoksulenkki naapurin kanssa, ensin täytyy vain käväistä lähikaupassa hakemassa iltapalan ainekset. Toki tutun kauppiaan kanssa vaihdetaan kiireenkin keskellä päivän kuulumiset. Viikonloppuna on kuulemma yhteistä ohjelmaa kerhohuoneella, kuulostaa mukavalta! KNTLTTRNTI JO UTLLIIN 4 5
Koteja moniin tarpeisiin 1H+ 2H+ 2H+ 2H++ 3H+ 3H+ 3H++ 3H++ 4H++ Huoneistoluettelo 36,0 m 2 45,0 m 2 46,0 m 2 57,0 m 2 66,5 m 2 77,0 m 2 60,5 m 2 69,0 m 2 98,5 m 2 Yhteensä 26 huoneistoa 4 kpl 6 kpl 3 kpl 2 kpl 3 kpl 1 kpl 2 kpl 4 kpl 1 kpl sunto Oy Helsingin Nuotista löytyy kompakteja, tarkkaan mietittyjä asuinneliöitä kotielämän eri vaiheisiin, joten kantsulainen voi pysyä kantsulaisena vaikka koko ikänsä. sunnoissa toistuu sama avaruus ja yksinkertainen tyylikkyys kuin pihapiirissä ja julkisivussakin. arvekkeet varustetaan kätevillä yläosastaan avattavilla lasituksilla. intamateriaalit ovat ajattoman vaaleasävyisiä ja materiaalit helppohoitoisia. Vaaleisiin pintoihin on helppo luoda oma sisustustyyli vaikkapa eri vuodenaikojen mukaan. Keittiön vakiovarusteisiin kuuluu 60 cm leveä astianpesukone, 60 cm leveä kalusteuuni ja keraaminen keittotaso. 1h- ja 2h-asunnoissa on jääpakastinkaappiyhdistelmä, 3hja 4h-asunnoissa on täyskorkeat jää- ja pakastinkaapit. Mitä aikaisemmin varaat asunnon, sen paremmin voit vaikuttaa materiaalivalintoihin. Osaan materiaaleista, kuten parketteihin, laattoihin ja keittiön pintamateriaaleihin on tarjolla myös veloituksettomia vaihtoehtoja. Lisäksi olemme hinnoitelleet valmiiksi muutamia suosittuja vaihtoehtoja, joiden avulla voit helposti muokata oman kotisi tyyliä. Kysy ihmeessä lisää muutostyömahdollisuuksista! arvekkeella nautittu iltapala kruunaa vauhdikkaan päivän ja rauhoittaa mielen. Höyryävä teemuki lämmittää mukavasti, ilmassa on jo aavistus syksyä. Katselet kuinka päivällä elämää kuhiseva korttelipiha rauhoittuu hiljalleen, kauppias sulkee liikkeensä oven, punaposkiset lapset lopettelevat ulkoleikkejään. Tunnet vahvasti, että kuulut tähän paikkaan ja hetkeen. Nämä ovat sinun naapureitasi ja tämä on sinun kotisi, sinun korttelisi. 6 7
-2. kellarikerros, autohallin taso -1. kellarikerros, välikerros sunto Oy Helsingin Nuotti 13.2.2017 TKN. IRT. VR -2 KLLRIKRRO UTLLIN TO TKN. 2.KRRO RH ÄHKÖ Kerrospohjat KUIVU ÄHKÖ RH TL JÄT / JÄT / UL d katto JÄT /LIIKT. RH UVV KVNMUKINN L-LUN RJ sunto Oy Helsingin Nuotti 13.2.2017 3 2H+ RH sunto VTOy Helsingin Nuotti 13.2.2017 13 1 15 2H+ 2 2H++ 2H++ 14 3H+ 2H+ 24 1H+ 11 RH RH 4H++ TRI TRI TRI TRI TRI 25 3H+ 3.KRRO NIMMÄINN WC/ UINKRRO, 10 IHKNNN TO 26 3H++ 3H++ 16 6 1H+ 2H+ RH RH 6.KRRO 5 0 1 5 3H+ 4 3H++ Kerrospohjat 19 3H++ RH 12 1H+ 18 2H+ 17 2H+ 3. kerros 1. kerros, katutaso 2. kerros -1 KLLRIKRRO r VÄLIKRRO 26 TK LIIKTIL IRT. KU VR RH TKN. TL RH 21 RH 19 11 23 10 13 12 9 20 JÄT / JÄT / 22 18 14 4 1 IRTIMITOVRTO 24 TLOUN/KRHOTIL 17 15 5 2 UVV 25 16 8 7 6 3 RH KH WC-L -2 KLLRIKRRO UTLLIN TO RH LVV RH LVV JÄT /LIIKT. JIIRUTU VÄLI- J KLLRIKR O/VR. LIIKTIL sunto Oy Helsingin Nuotti 13.2.2017 1.KRRO, KTUTO RH RH r UVV UVV JÄT/ RV. LIIK TK RH 21 19 11 RH 23 10 13 12 9 sunto Oy 20 Helsingin Nuotti UVV TLO- 13.2.2017 VR. 26 22 18 14 4 1 IRTIMITOVRTO 24 TLOUN/KRHOTIL 17 15 2 JÄT/ 5 O/VR. UVV 8 7 6 RV. 25 16 3 JÄT/T. RH WC-L KH RH TLO- VR. JÄT/T. 4.KRRO VT sunto Oy Helsingin Nuotti 13.2.2017 5.KRRO VT 9 2H+ 8 3 3H+ 2H+ 11 4H++ TRI 2 3H+ RH 23 2212 3H++ 2H+ 1H+ RH 1 15 2H++ 2H++ TRI TRI 3.KRRO NIMMÄINN WC/ UINKRRO, 10 IHKNNN TO 26 RH RH 7 3H++ 3H++ RH 3H++ RH 13 2H+ 14 2H+ 24 1H+ 20 1H+ TRI 25 3H+ 21 2H+ TRI 6. kerros KVNMU 8 JIIRUTU 1. J 2. KR JIIRUTU 5. J 6. KR 2.KRRO 6.KRRO 9
Y 1H+ K 2H+ 36,0m 2 /K K 45,0m 2 /K /K 12 3. kerros 16 20 24 6. kerros K Y TRI 13 3. kerros K TRI tti 9.2.2017 2 sunto 3 3. kerros sunto 6 sunto 9 Y K /K sunto Oy Helsingin Nuotti 9.2.2017 /K 2H+ 45,0 m 2 sunto 17 sunto 21 K TRI /K sunto Oy Helsingin Nuotti 9.2.2017 2H+ 45,0 m 2 TRI sunto 17 sunto 21 2H+ Y 2H+ 45,0m 2 Y K 3 /K 3. kerros 6 9 K /K Y K /K K Y /K K /K K /K 45,0m 2 17 21 13.2.2017 Huoneistot voivat poiketa yksityiskohdiltaan myyntiesitteen pohjapiirustuksista. Rakentaja pidättää itsellään oikeuden tehdä talotekniikasta johtuvia kotelointeja ja kattojen vähäisiä alaslaskuja, joita ei ole esitetty pohjakuvissa. sitteen 3D-kuvat ovat taiteilijan näkemyksiä kohteesta, eivätkä välttämättä vastaa kaikkien yksityiskohtien osalta toteutuvaa kohdetta. 13.2.2016 10 11
Y Y K 2H+ K /K /K Y K 2H++ 57,0m 2 46,0m 2 Y 14 TRI 3. kerros Y K /K 1 3. kerros /K sunto Oy Helsingin Nuotti 9.2.2017 /K sunto Oy Helsingin Nuotti 9.2.2017 2H+ 46,0 m 2 K 2H++ 57,0 m 2 K TRI tti 9.2.2017 2 sunto 18 sunto 22 TRI sunto 15 3. kerros /K sunto Oy Helsingin Nuotti 9.2.2017 2H++ 57,0 m 2 sunto 15 3. kerros Y Y Y TRI K 2H+ K /K /K Y 2H++ K 57,0m 2 46,0m 2 18 22 Y K K /K 15 3. kerros /K K /K TRI /K TRI 13.2.2017 13.2.2016 12 13
K /K K 3H++ K /K 3H+ K 60,5m 2 66,5m 2 10 6. kerros K K 2 3. kerros 5 8 tti 9.2.2017 m 2 K K sunto Oy Helsingin Nuotti 9.2.2017 3H++ 60,5 m 2 sunto 26 6. kerros sunto Oy Helsingin Nuotti 9.2.2017 3H++ 69,0 m 2 sunto 4 sunto 7 K sunto Oy Helsingin Nuotti 9.2.2017 3H++ 69,0 m 2 sunto 4 sunto 7 3H++ K K K Y 3H++ K 60,5m 2 26 6. kerros K 69,0m 2 4 7 K Y K K 13.2.2017 13.2.2016 14 15
K 3H++ K 4H++ K Y 69,0m 2 19 23 K K WC/ Y 98,5m 2 11 6. kerros K K Y tti 13.2.2017 sunto Oy Helsingin Nuotti 13.2.2017 K WC/ Y 2 3H+ 77,0 m 2 sunto 25 6. kerros Y 3H+ K K 77,0m 2 25 6. kerros Y K K K 13.2.2017 13.2.2016 16 17
sunto Oy Helsingin Nuotti 9.2.2017 Julkisivut Rakennustapaseloste 13.2.2017 sunto Oy Helsingin Nuotti 9.2.2017 nto Oy Helsingin Nuotti 9.2.2017 Julkisivu pohjoiseen JULKIIVU JOIN Rakennuskohde: sunto Oy Helsingin Nuotti Vanhaistentie 1a, 00420 Helsinki Yhtiössä on yksi kaksiportainen kerrostalo, jossa on kuusi kerrosta (3. krs on ensimmäinen asuinkerros), 26 huoneistoa ja 16 autopaikkaa. Tontti 33130-6 Tontti on vuokratontilla, josta sunto Oy Helsingin Nuotti hallinnoi osuuden hallinnanjakosopimuksella. Kaavoitus lueella on voimassa oleva asemakaava. Lisätiedot: Helsingin kaupunki, p. (09) 310 1691 (vaihde). Rakenteet erustukset tehdään kallionvaraisesti tai maanvaraisin anturoin vähintään 300 mm paksun murskekerroksen varaan. lapohjat ovat maanvaraisia solumuovieristeisiä betonilaattoja. Välipohjat ovat teräsbetonisia ontelolaattoja, kuivissa tiloissa paksuus 370 mm + pumpputasoite, märkätiloissa lovettu kylpyhuoneontelolaatta. Ulkoseinät ovat pääosin lämpörapattuja tai ja betonielementtiseiniä. las lasketut katot ovat yleensä sileitä ja kipsilevykattoja, elementtikylpyhuoneissa peltikasetti, paikalla rakennetuissa kylpyhuoneissa puupaneeli. orrashuoneissa t-listakannatteinen palakatto. Keittiön työpöytätasojen ja pesualtaiden taustat laatoitetaan. Kalusteet ja varusteet Keittiöiden kiinteät kalusteet ovat tehdasvalmisteisia standardikalusteita maalatulla MDF-ovella. Keittiön pesualtaat ovat työpöytään upotettuja malleja, ruostumatonta terästä. Työpöytätasot ovat laminaattipintaiset. Muut komerokalusteet ovat a kalustelevyä ja ovet MDF-levyä. Vakiovarusteisiin kuuluvat: - 60 cm leveä kalusteuuni, keraaminen keittotaso ja liesikupu - jääpakastinkaappiyhdistelmä 1h- ja 2h -asunnoissa. 3h- ja 4h-asunnoissa täyskorkeat jää- ja pakastinkaapit - 60 cm astianpesukone - saunassa sähkökiuas - kph:ssa valaisinpeili- ja allaskaappi. ntenni- ja puhelinjärjestelmät Talot liitetään kaapeli-tv-järjestelmään. Taloyhtiö varustetaan yleiskaapeloinnilla ja ovipuhelinjärjestelmällä. JULKIIVU JOIN Julkisivu etelään JULKIIVU TLÄÄN Julkisivu itään liiketilaa JULKIIVU ITÄÄN JULKIIVUT JOIN J ITÄÄN JULKIIVU ITÄÄN JULKIIVU TLÄÄN Julkisivu länteen JULKIIVU LÄNTN JULKIIVU LÄNTN JULKIIVUT JOIN J ITÄÄN liiketilaa JULKIIVUT TLÄÄN J LÄNTN Ovet ja ikkunat Kerrostaso-ovet ovat 1-lehtisiä ja puuviilupintaisia. suntojen parvekeovet ovat ulosaukeavia ikkunallisia puuovia, ulkopuoli alumiinia. suntojen sisäovet ovat tehdasvalmisteisia valkoisia laakaovia, ovikarmit ja -listat puuta. aunassa on kokolasiovi. suntojen ikkunat ovat 3-kertaisia, sisäänaukeavia, ulkopuoleltaan alumiinipintaisia puuikkunoita. suntojen ikkunoissa on vakiona sälekaihtimet. ääulko-ovet ovat metallilasiovia. Muut ulko-ovet ovat metalliumpi- tai metallilasiovia. arvekkeet ovat alumiinilasikaiteiset, ne varustetaan yläosastaan avattavalla parvekelasituksella. Kaikissa asunnoissa on joko parveke tai pihaterassi pohja- ja julkisivukuvien mukaisesti. einät Huoneistojen väliset seinät ovat teräsbetonielementtejä. Kevyet väliseinät ovat pääosin teräsrankarunkoisia kipsilevyseiniä. esutilojen kevyet väliseinät ovat pääosin elementtirakenteisia, asunnoissa 11, 13, 17 ja 21 paikalla rakennettuja. Yläpohja Yläpohjarakenteena on betoninen 265 mm ontelolaatta. Vesikaton katteena on peltikate. Lämmöneristeenä on 350 mm puhallusvilla + 100 mm mineraalivilla. Huonetilojen päällysteet tila lattia T parketti parketti parketti MH parketti parketti UN laatoitettu laatoitettu RILLI-WC/ RVK laatoitettu betoni seinät paneloitu laatoitettu laatoitettu katto roisketasoitus roisketasoitus /roisketasoitus roisketasoitus paneloitu peltikasetti (ja paneloitu 11, 13, 17, 21) paneloitu (11) betoni (ja paneloitu 10, 11, 25, 26) Talotekniikka - keskitetty tulopoistoilmanvaihto lämmöntalteenotolla - kaukolämpö, lämmönluovutus pattereilla - pesuhuoneissa, saunoissa ja erillis-wc:ssä mukavuuslattialämmitys, joka on kytketty asunnon sähköstä - huoneistokohtainen mekaaninen vedenmittaus (kylmä ja lämmin vesi) Huoneistoihin saattaa tulla suunnittelun edetessä talotekniikasta johtuvia pienimuotoisia kotelointeja. Lisäksi muutoksia voi tulla hormien ja alaslaskettujen kattojen kokoon ja sijaintiin. utopaikat Yhtiöllä on oikeus 16 autopaikkaan, jotka myydään erillisinä osakkeina. Näistä autopaikoista 3 sijaitsee väliaikaisesti ulkona, kunnes naapuritontti rakennetaan. utopaikat sijaitsevat kylmässä pysäköintihallissa. utopaikkojen yhteyteen tulee lämpöpistoke. Yhtiölle kuuluvat tilat Tekniset tilat (, LJH, IVKH), siivouskomero, asuntokohtaiset irtaimistovarastot (1 kpl/asunto), talopesula, kuivaushuone, LVV, UVV, V sekä pyörävarasto ja saunatilat. Naapuriyhtiön (sunto Oy Helsingin Kantelettarentie 15) jätetilat sijaitsevat sunto Oy Helsingin Nuotin kellaritiloissa. Tämä rakennustapaselostus on ohjeellinen ja perustuu laatimisajankohdan suunnitelmiin. Ostajan on tutustuttava lopullisiin myyntiasiakirjoihin kauppakirjan allekirjoituksen yhteydessä. 18 19
ohjola Rakennus Oy Uusimaa Televisiokatu 4, 00240 Helsinki Vaihde 020 775 9600 pohjola@pohjolarakennus.fi www.pohjolarakennus.fi ohjola Rakennus on suomalainen perheyritys. Meillä on yli 25 vuoden tietämys siitä, mitä asiakkaamme kotiaan valitessaan arvostavat. Näitä koteja olemme rakentaneet jo noin 10 000. Rakentamiimme asuntoihin valitaan laadukkaiksi ja kestäviksi todetut tekniset ratkaisut sekä materiaalit. sijaitsevat hyvillä paikoilla ja pohjaratkaisut suunnitellaan ammattitaidolla. Kun haet kohtuuhintaista, laadukasta kotia, käänny meidän puoleemme! uomen parhaat työpaikat 2016 Finland 02/2017 Mainio Oy