Innovaatiotutkimus 2012



Samankaltaiset tiedostot
Innovaatiotutkimus 2010

Yritysten innovaatiotoiminta

Yritysten innovaatiotoiminta

Yritysten innovaatiotoiminta

Innovaatiotoiminta 2012

Innovaatiotoiminta 2006

Innovaatiotoiminta 2008

Yritysten innovaatiotoiminta

Innovaatiotoiminta 2008

Yritysten innovaatiotoiminta

Innovaatiotoiminta 2010

Innovaatiotoiminta 2010

Käyttäjätiedon, käyttäjien ja käyttäjäinnovaatioiden integrointi yritysten innovaatiotoimintaan


Innovaatiotoiminta 2014

Innovaatiotoiminta 2014

Ajatuksia tohtorin koulutuksesta. Timo Kekkonen

Tutkimus ja kehittäminen vuonna 2016

Tutkimus ja kehittäminen vuonna 2015

Tutkimustoiminnan tiedonkeruu ammattikorkeakouluilta Kota-amkota-seminaari

Tilastokeskuksen tiedonkeruu Korkeakoulujen t&k-toiminta. Mervi Härkönen KOTA-seminaari, , Lahden ammattikorkeakoulu

Hyödykkeet: aineet ja tarvikkeet

Tutkimustoiminnan tiedonkeruu ammattikorkeakouluilta Kota-amkota-seminaari

Yhteistyöllä kaupallisesti menestyneitä innovaatioita

Tutkimustoiminnan tiedonkeruu yliopistoilta ja ammattikorkeakouluilta Kota-Amkota-seminaari

Tutkimus ja kehittämistoiminnan tilastointi Tilastokeskuksessa. KOTA-AMKOTA-seminaari Marianne Kaplas Tilastokeskus

Julkisen sektorin tutkimus ja kehittäminen vuonna 2017

Ympäristöliiketoiminta 2010

Liiketoimintojen kansainvälinen organisointi ja ulkoistaminen ulkomaille. - alustavia tuloksia. Samuli Rikama

Korkeakoulujen KOTA-seminaari

Ulkomaiset tytäryhtiöt Suomessa. Tiedotustilaisuus

Työelämä Toimintaympäristön seuranta Innovointi & tuottavuus

ZA6589. Flash Eurobarometer 415 (Innobarometer The Innovation Trends at EU Enterprises) Country Questionnaire Finland (Finnish)

Tutkimus- ja kehittämisrahoitusta valtion talousarviossa leikattu

TILASTOLIITELOMAKE. Yritysten rakennetilasto, YRITYKSEN TIEDOT Kauppa ja muut palvelutoimialat

Talouden modernin rakenneanalyysin uudet tilastotarpeet

Rahapäivä Asiakaslähtöisemmäksi, globaalimmaksi ja tuottavammaksi KONEeksi. Matti Alahuhta Toimitusjohtaja

Tieteen, Teknologian ja Innovoinnin tilastointi EUROSTATissa Veijo Ritola, Eurostat - Innovation and information society

T&K-tiedonkeruu. Mervi Härkönen Kota-seminaari

Teknologiateollisuuden haasteet globaalissa toimintaympäristössä. Juha Ylä-Jääski, johtaja

Tavaroiden ulkomaankauppa yritystyypeittäin vuonna 2014

Tutkimus ja kehittämistoiminnan tiedonkeruu Tilastokeskuksessa. Korkeakoulujen KOTA-seminaari Marianne Kaplas Tilastokeskus

Aineistokuvaus. *1. Jätetään osakkuusyritykset pois; data koe; set konsernit9512; if jasenlaji in (1,2,6); run;

Innovointi osana maatilojen neuvontaa. Seinäjoki 2.12

BUSINESS FINLANDIN RAHOITUSPALVELUT YRITYKSILLE Harri Kivelä Iisalmi

Tärkeimmät tuoteluokitukset

Avoimen julkisen tiedon vaikutus suomalaisiin yrityksiin

Vähittäiskaupan määrävuosiselvitys 2012

Liiketoimintana luonnonvarojen säästäminen

Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta TULLI Tilastointi 1

Palkkarakenneaineisto-otos Sisältökuvaus

Ympäristöliiketoiminta 2014

Ympäristöliiketoiminta 2009

Miten tutkimus- ja kehittämistoimintaa tilastoidaan? Tampereen yliopisto Ari Leppälahti

Globalisaatio. Haasteet palvelujen ulkomaankaupan tilastoinnissa

KONEen taloudellinen katsaus Matti Alahuhta, toimitusjohtaja

Innovatiivisuus Suomen elintarvikeketjun menestystekijänä

Avoimen julkisen tiedon hyödyntämisen potentiaalista suomalaisissa yrityksissä. Jaana Mäkelä Maankäyttötieteiden laitos Geoinformatiikan tutkimusyhmä

AVOIMEN DATAN VAIKUTTAVUUS: SEURANTA- JA ARVIOINTIMALLIN KEHITTÄMINEN. Heli Koski, ETLA

Elinkeinorakenne ja suurimmat työllistäjät Hyvinkään kaupunki Talousosasto

MERITEOLLISUUS SUOMESSA JA SEN TARJOAMAT MAHDOLLISUUDET. Tapio Karvonen

Kaupan alueellinen määrävuosiselvitys 2009

HILMA: Energialiiketoiminnan asiakastietohallintajärjestelmä, sen käyttöönotto ja konv...

Ulkomaankauppa ja sitä harjoittavat yritykset - näkökulmia

YRITYSTEN LIIKETOIMINTASUHTEET SELVITYS LIIKETOIMINTASUHTEISTA JA VERKOSTOITUMISESTA SUOMESSA

Suomen Asiakastieto Oy :36

Tekes on innovaatiorahoittaja

Suomen Asiakastieto Oy :21:18

Tekesin tunnusluvut DM

Kuntatalous neljännesvuosittain

Jukka Mönkkönen Rehtori Itä-Suomen yliopisto Unifi ry. Jukka Mönkkönen 1

Euroopan yritystutkimus (ECS) 2013 Joitain Suomea koskevia tuloksia + johtopäätöksiä. Tuomo Alasoini, Tekes Maija Lyly-Yrjänäinen, TEM 10.3.

Innovaatiotoiminta 2012

Ympäristöliiketoiminta 2011

KONEen yhtiökokous helmikuuta 2014 Matti Alahuhta, toimitusjohtaja

ZA4877. Flash Eurobarometer 215 (Innobarometer 2007) Country Specific Questionnaire Finland

Ulkomaiset tytäryhtiöt Suomessa 2010

Tiede, teknologia ja tietoyhteiskunta TILASTOKESKUS Puh. (09) , Faksi (09)

TILASTOLIITELOMAKE. Yritysten rakennetilasto, YRITYKSEN TIEDOT Teollisuus ja rakentaminen

Teollisuustyöpaikat kunnittain vuosien 2009, 2010, 2011 ja 2012 lopussa

Miltä Genomikeskus näyttäytyy yritystoiminnan näkökulmasta? , STM. Toimitusjohtaja Laura Simik, Sailab MedTechFinland ry

Kunnan palvelustrategia ohjauksen välineenä - kommenttipuheenvuoro Antti Neimala, Suomen Yrittäjien EU-edustaja

Ulkomaiset tytäryhtiöt Suomessa 2008

Yritys- ja innovaatioympäristöselvitys

Teknologiateollisuuden talousnäkymät

Jyväskylän seudun elinkeinorakenteen muutos ja kehitysmahdollisuudet

Arvonlisäystarkastelua Tilastokeskuksen aineiston pohjalta Marja Haverinen

Ulkomaiset tytäryhtiöt Suomessa 2007

LAUKAAN TILASTOKATSAUS YRITYKSET JA TOIMIPAIKAT

Kotimainen kilpailukyky ja kauppapolitiikka. Nordic Food, , Tampere Hannu Kottonen, HKScan

Yritysrekisterin monet mahdollisuudet

INNOVAATIOPOLITIIKAN MUUTOSTRENDIT MIKSI JA MITEN? Johtaja Timo Kekkonen, Innovaatioympäristö ja osaaminen, Elinkeinoelämän Keskusliitto EK

ZA5907. Flash Eurobarometer 394 (The Role of Public Support in the Commercialization of Innovations) Country Questionnaire Finland (Finnish)

Rahoitusleasinghankinnat 2,2 miljardia vuonna 2014

LEIPÄÄ LEIVÄSTÄ Leena Hyrylä

Bruttokansantuote on kasvanut Länsi-Euroopassa ja USA:ssa, mutta ei Suomessa

Fiksumpia hankintoja Tekes kehittämisen rahoittajana

Pk-yritysbarometri, syksy Alueraportti, Kanta-Häme

Suomalaiset tytäryhtiöt ulkomailla 2008

Yritysten tutkimus ja kehittäminen vuonna 2012

Transkriptio:

Aineistokuvaus Innovaatiotutkimus 2012 Sisältökuvaus Innovaatiotutkimus 2012 kuvaa yritysten harjoittaman innovaatiotoiminnan ja eri tyyppisten innovaatioiden käyttöönoton yleisyyttä vuosina 2010-2012. Joka toinen vuosi toteutettava yritysten innovaatiotoiminta -tutkimus on osa Eurostatin koordinoimaa, kaikissa EU:n jäsenmaissa toteutettavaa yhteishanketta Community Innovation Survey (CIS). Innovaatiotutkimuksen keskeisenä tavoitteena on selvittää yritysten harjoittaman innovaatiotoiminnan yleisyys sekä kartoittaa innovaatiotoimintaan liittyviä piirteitä ja toimenpiteitä. Tutkimuksessa käytetään EU-harmonisoitua tiedonkeruulomaketta sekä yhtenäisiä rajauksia ja menetelmiä. Tutkimuksen keskeiset käsitteet perustuvat OECD:n ja Eurostatin määritelmiin (Oslo Manual, Guidelines for collecting and interpreting innovation data, 3rd edition, OECD 2005). Innovaatiotoiminta ja innovaatiot ovat taloudellisen kasvun ja kehityksen, kilpailukyvyn ja hyvinvoinnin edellytyksiä. Tutkimus- ja kehittämistoiminta (t&k) on keskeinen innovaatiotoiminnan osatekijä, mutta kokonaisuudessaan innovaatiotoiminta on huomattavasti tutkimus- ja kehittämistoimintaa laajempi käsite. Innovaatiotoiminta sisältää lukuisia tutkimus- ja kehittämistoimintaan kuulumattomia toimia; innovaatioindikaattorit ja -tilastot kuvaavat yritysten kehittämisprosesseja alusta loppuun, aina ideoiden tietolähteistä käyttöönotettujen innovaatioiden yleisyyteen. Innovaatio on yrityksen markkinoille tuoma uusi tai olennaisesti parannettu tuote (tavara tai palvelu), yrityksen käyttöön ottama uusi tai olennaisesti parannettu prosessi, yrityksen käyttöön ottama uusi markkinointimenetelmä tai yrityksen käyttöön ottama uusi organisatorinen menetelmä liiketoimintakäytännöissä, työorganisaatiossa tai ulkoisissa suhteissa. Innovaation (tuotteen, prosessin, markkinointimenetelmän tai organisatorisen menetelmä) on oltava uusi kyseisen yrityksen kannalta. Innovaatiotoimintatilasto sisältää tietoja tuote- ja prosessi-innovaatioihin liittyvän innovaatiotoiminnan yleisyydestä ja luonteesta yrityksissä sekä tietoja mm. markkinointi- ja organisaatioinnovaatioiden käyttöönoton yleisyydestä. Innovaatiotoiminnan laajuutta ja luonnetta kuvataan muun muassa yritysten suuruusluokan ja toimialan mukaan. Tutkimuksen kohteena ovat vähintään kymmenen henkilöä työllistävät yritykset teollisuudessa (ml. kaivostoiminta ja louhinta sekä sähkö-, kaasu- ja lämpöhuolto ja vesi- ja jätehuolto) sekä eräillä palvelualoilla. Tutkimus sisältää seuraavat tiedot jokaiselta tiedonkeruukierrokselta: - tuoteinnovaatioiden markkinoille tuonti - prosessi-innovaatioiden, organisaatioinnovaatioiden ja markkinointi-innovaatioiden käyttöönotto - tuote- ja prosessi-innovaatioiden kehittämiseen liittyvät hankkeet - tuoteinnovaatioiden uutuus; markkinoiden kannalta ja vain yrityksen kannalta uudet tuotteet - tuoteinnovaatioista saadun liikevaihdon osuus kokonaisliikevaihdosta - tuote- ja prosessi-innovaatioiden kehittäjä - innovaatiotoimintaan liittyvä yhteistyö (tuote- ja prosessi-innovaatioihin liittyvä toiminta). Lisäksi tutkimuksessa tiedustellaan vaihtelevasti mm. seuraavia tietoja: - innovaatiotoimet ja -menot (tuote- ja prosessi-innovaatioihin liittyvä toiminta) - innovaatiotoiminnan julkinen rahoitustuki (tuote- ja prosessi-innovaatioihin liittyvä toiminta) - innovaatiotoiminnan tietolähteet (tuote- ja prosessi-innovaatioihin liittyvä toiminta ) - innovaatiotoiminnan/innovaatioiden tavoitteet - innovaatiotoimintaa haittaavat tai estävät tekijät (tuote- ja prosessi-innovaatioihin liittyvä toiminta). Tiedot kerätään yrityksiltä (kokonaistutkimus vähintään 250 henkilöä työllistävistä yrityksistä, otantatutkimus 10-249 henkilöä työllistävistä yrityksistä, otantamenetelmänä ositettu yksinkertainen satunnaisotanta). Pääasiallisin tietojen toimitustapa on sähköinen lomake. Kysely koskee sekä innovaatiotoimintaa harjoittaneita yrityksiä että yrityksiä, joilla ei ollut innovaatiotoimintaa vuosina 2010-2012. Tilastokeskus on tehnyt innovaatiotutkimuksia 1990-luvulta lähtien, mutta kaikkien tutkimusten tiedot eivät ole vertailukelpoisia keskenään. Tämä johtuu käsitteisiin ja näiden määritelmiin tehdyistä muutoksista, kysymyksen asetteluihin tehdyistä muutoksista sekä mm. muutoksista luokituksissa. Lisätietoja Tilastokeskuksen tutkijapalveluista: tutkijapalvelut@tilastokeskus.fi. Kohdejoukko Innovaatiotoimintaa harjoittaneet yritykset kaikista yrityksistä Lähdeaineisto Tilastokeskuksen innovaatiotutkimus Muuttujia 157 1 (16)

Muuttujaluettelo gp Vastaajayksikkö ho1 Konsernin kotimaa Suomi(=1) ho2 Konsernin kotimaa (muu kuin Suomi) emp12 Henkilöstö 2012 turn12 Liikevaihto 2012 arvoas Yrityksen pääasiallinen asema tuotannon arvoketjussa InPdgd Uusia tai olennaisesti parannettuja tavaroita InPdsv Uusia tai olennaisesti parannettuja palveluja InPdtg1 Tavarainnovaatioiden kehittäjä, oma yritys itse InPdtg2 Tavarainnovaatioiden kehittäjä, oma yritys yhdessä muiden kanssa InPdtg3 Tavarainnovaatioiden kehittäjä, oma yritys mukauttamalla tai muokkaamalla muiden kehittämiä InPdtg4 Tavarainnovaatioiden kehittäjä, muut yritykset tai laitokset Inpdts1 Palveluinnovaatioiden kehittäjä, oma yritys itse Inpdts2 Palveluinnovaatioiden kehittäjä, oma yritys yhdessä muiden kanssa Inpdts3 Palveluinnovaatioiden kehittäjä, oma yritys mukauttamalla tai muokkaamalla muiden kehittämiä Inpdts4 Palveluinnovaatioiden kehittäjä, muut yritykset tai laitokset InPspd Uusia tai olennaisesti parannettuja tuotteiden valmistus- tai tuotantomenetelmiä InPslg Uusia tai olennaisesti parannettuja logistiikkaratkaisuja tai toimitus- tai jakelumenetelmiä InPssu Uusia tai olennaisesti parannettuja tukitoimintoja yrityksen prosesseja varten InPsdv1 Prosessi-innovaatioiden kehittäjä, oma yritys itse InPsdv2 Prosessi-innovaatioiden kehittäjä, oma yritys yhdessä muiden kanssa InPsdv3 Prosessi-innovaatioiden kehittäjä, oma yritys mukauttamalla tai muokkaamalla muiden kehittämiä InPsdv4 Prosessi-innovaatioiden kehittäjä, muut yritykset tai laitokset Inaba Keskeytyneitä innovaatioprojekteja Inong Keskeneräisiä innovaatioprojekteja Rrdin Oma tutkimus ja kehittäminen Rdeng Oman tk-toiminnan säännöllisyys (1=säännöllistä, 2=satunnaista) Rrdex Ulkopuolelta tilattu tutkimus ja kehittäminen Roek Olemassa olevan tiedon hankinta muilta yrityksiltä tai organisaatioilta Rtr Oman yrityksen järjestämä tai tilattu henkilöstökoulutus innovaatiotoimintaan liittyen Rmar Tuoteinnovaatioiden markkinoille tuominen Rdsg Design, muotoiluun liittyvät toimet Rpre Muut, muihin kohtiin sisältymättömät innovaatiotoimet Rrdinx Oman tk-toiminnan menot Rrdexx Ulkopuolelta tilatun tk-toiminnan menot Rmacx Kone- ja laitehankintoihin liittyvät menot Roekx Olemassa olevan tiedon hankintaan liittyvät menot Funloc Paikallis- tai alueviranomaisilta innovaatiotoiminnan rahoitustukea saaneet Fungmt Valtiolta innovaatiotoiminnan rahoitustukea saaneet Funeu EU:lta innovaatiotoiminnan rahoitustukea saaneet Funrtd EU:n tutkimus- ja teknologiapuiteohjelmista innovaatiotoiminnan rahoitustukea saaneet Sentg Tietolähde, oma yritys tai konserni Ssup Tietolähde, laite- yms. toimittajat Scom Tietolähde, kilpailijat ja toimialan muut asiakkaat Sins Tietolähde, konsulttiyritykset tai kaupalliset laboratoriot Sgmt Tietolähde, julkiset tai yksityiset tutkimuslaitokset Scon Tietolähde, konferenssit, messut, näyttelyt Sjou Tietolähde, tieteelliset aikakauslehdet ja ammattijulkaisut Spro Tietolähde, toimialajärjestöt co Innovaatioyhteistyö yhtok Yhteistyön merkitys, oma konserni yhtlt Yhteistyön merkitys, laitteiden toimittajat yhtki Yhteistyön merkitys, kilpailijat yhtkl Yhteistyön merkitys, konsulttiyritykset yhtju Yhteistyön merkitys, julkiset tutkimuslaitokset co11 Innovaatioyhteistyö, oma konserni, Suomi co12 Innovaatioyhteistyö, oma konserni, muu EU co13 Innovaatioyhteistyö, oma konserni, Yhdysvallat co14 Innovaatioyhteistyö, oma konserni, Kiina co15 Innovaatioyhteistyö, oma konserni, Intia 2 (16)

co16 Innovaatioyhteistyö, oma konserni, muu maa co21 Innovaatioyhteistyö, materiaalien toimittajat, Suomi co22 Innovaatioyhteistyö, materiaalien toimittajat, muu EU co23 Innovaatioyhteistyö, materiaalien toimittajat, Yhdysvallat co24 Innovaatioyhteistyö, materiaalien toimittajat, Kiina co25 Innovaatioyhteistyö, materiaalien toimittajat, Intia co26 Innovaatioyhteistyö, materiaalien toimittajat, muu maa co41 Innovaatioyhteistyö, kilpailijat, Suomi co42 Innovaatioyhteistyö, kilpailijat, muu EU co43 Innovaatioyhteistyö, kilpailijat, Yhdysvallat co44 Innovaatioyhteistyö, kilpailijat, Kiina co45 Innovaatioyhteistyö, kilpailijat, Intia co46 Innovaatioyhteistyö, kilpailijat, muu maa co51 Innovaatioyhteistyö, konsulttiyritykset ja kaupalliset laboratoriot, Suomi co52 Innovaatioyhteistyö, konsulttiyritykset ja kaupalliset laboratoriot, muu EU co53 Innovaatioyhteistyö, konsulttiyritykset ja kaupalliset laboratoriot, Yhdysvallat co54 Innovaatioyhteistyö, konsulttiyritykset ja kaupalliset laboratoriot, Kiina co55 Innovaatioyhteistyö, konsulttiyritykset ja kaupalliset laboratoriot, Intia co56 Innovaatioyhteistyö, konsulttiyritykset ja kaupalliset laboratoriot, muu maa co61 Innovaatioyhteistyö, yliopistot, Suomi co62 Innovaatioyhteistyö, yliopistot, muu EU co63 Innovaatioyhteistyö, yliopistot, Yhdysvallat co64 Innovaatioyhteistyö, yliopistot, Kiina co65 Innovaatioyhteistyö, yliopistot, Intia co66 Innovaatioyhteistyö, yliopistot, muu maa co71 Innovaatioyhteistyö, julkiset tutkimuslaitokset, Suomi co72 Innovaatioyhteistyö, julkiset tutkimuslaitokset, muu EU co73 Innovaatioyhteistyö, julkiset tutkimuslaitokset, Yhdysvallat co74 Innovaatioyhteistyö, julkiset tutkimuslaitokset, Kiina co75 Innovaatioyhteistyö, julkiset tutkimuslaitokset, Intia co76 Innovaatioyhteistyö, julkiset tutkimuslaitokset, muu maa Orgbup Organisaatioinnovaatiot, liiketoimintakäytännöt Orgwkp Organisaatioinnovaatiot, menettelyt vastuiden ja päätöksenteon organisoimiseksi Orgexr Organisaatioinnovaatiot, uudistukset ulkoisissa suhteissa Mktdgp Markkinointi-innovaatiot, muutokset designissa tai pakkauksissa Mktpdp Markkinointi-innovaatiot, uudistukset myynninedistämisessä Mktpdl Markkinointi-innovaatiot, uudistukset tuotesijoittelussa ja myyntikanavissa Mktpri Markkinointi-innovaatiot, uudistukset hinnoittelussa yr_tol08 Toimiala tol2008 tk10 Oman tk:n menot yhteensä, TK-kysely 2010 tk11 Oman tk:n menot yhteensä, TK-kysely 2011 tk12 Oman tk:n menot yhteensä, TK-kysely 2012 LVAIHTO Liikevaihto, rakennetilasto HENUPPI Henkilöstön nuppiluku yhteensä, rakennetilasto HELKMFTE Henkilöstön lkm muunnettuna kokoaikaiseksi, rakennetilasto otossl Otossuuruusluokka otostol Otostoimiala NewMkt Markkinoiden kannalta uusia tuotteita NewFrm Yrityksen kannalta uusia tuotteita TurnMar Markkinoiden kannalta uusien tuotteiden lv-osuus TurnIn Yrityksen kannalta uusien tuotteiden lv-osuus TurnUng Muuttumattomien tuotteiden lv-osuus lvkerr Korotuskerroin, liikevaihdon mukainen lkmkerr Korostuskerroin, henkilöstölukumäärän mukainen syrtun Suojattu yritystunnus marloc Yrityksen maantieteelliset markkinat, paikalliset Suomessa marnat Yrityksen maantieteelliset markkinat, kansalliset Suomessa mareur Yrityksen maantieteelliset markkinat, EU-maissa tai vastaavissa marerus Yrityksen maantieteelliset markkinat, muualla Euroopassa tai Venäjällä maraasia Yrityksen maantieteelliset markkinat, Aasiassa marpoam Yrityksen maantieteelliset markkinat, Pohjois-Amerikassa 3 (16)

maretam marmuut sclpr sclpu suni yhtasy yhtasj yhtyo co311 co312 co313 co314 co315 co316 co321 co322 co323 co324 co325 co326 cmpat cmhm cmrcd cmco cmctm cmltad cmcpx cmsec pubdom pubfor pbinct pbnoct pbnoinn rotrx rallx rmac Muuttujat Yrityksen maantieteelliset markkinat, Etelä-Amerikassa Yrityksen maantieteelliset markkinat, muualla Tietolähde, yksityisen sektorin asiakkaat Tietolähde, julkisen sektorin asiakkaat Tietolähde, yliopistot tai ammattikorkeakoulut Yhteistyön merkitys, yksityisen sektorin asiakkaat Yhteistyön merkitys, julkisen sektorin asiakkaat Yhteistyön merkitys, yliopistot ja ammattikorkeakoulut Innovaatioyhteistyö, yksityisen sektorin asiakkaat, Suomi Innovaatioyhteistyö, yksityisen sektorin asiakkaat, muu EU Innovaatioyhteistyö, yksityisen sektorin asiakkaat, Yhdysvallat Innovaatioyhteistyö, yksityisen sektorin asiakkaat, Kiina Innovaatioyhteistyö, yksityisen sektorin asiakkaat, Intia Innovaatioyhteistyö, yksityisen sektorin asiakkaat, muu maa Innovaatioyhteistyö, julkisen sektorin asiakkaat, Suomi Innovaatioyhteistyö, julkisen sektorin asiakkaat, muu EU Innovaatioyhteistyö, julkisen sektorin asiakkaat, Yhdysvallat Innovaatioyhteistyö, julkisen sektorin asiakkaat, Kiina Innovaatioyhteistyö, julkisen sektorin asiakkaat, Intia Innovaatioyhteistyö, julkisen sektorin asiakkaat, muu maa Innovaatioiden suojauskeino kilpailukyvyn takaamiseksi, patentti Innovaatioiden suojauskeino kilpailukyvyn takaamiseksi, hyödyllisyysmalli Innovaatioiden suojauskeino kilpailukyvyn takaamiseksi, mallioikeus Innovaatioiden suojauskeino kilpailukyvyn takaamiseksi, tekijänoikeus Innovaatioiden suojauskeino kilpailukyvyn takaamiseksi, tavaramerkki Innovaatioiden suojauskeino kilpailukyvyn takaamiseksi, nopeus, edelläkävijyys Innovaatioiden suojauskeino kilpailukyvyn takaamiseksi, tuotteiden kompleksisuus Innovaatioiden suojauskeino kilpailukyvyn takaamiseksi, salassapito Yrityksellä hankintasopimuksia kotimaisten julkisen sektorin organisaatioiden kanssa Yrityksellä hankintasopimuksia ulkomaisten julkisen sektorin organisaatioiden kanssa Hankintasopimusten toteuttamisessa innovaatiotoimintaa, edellytettiin sopimuksessa Hankintasopimusten toteuttamisessa innovaatiotoimintaa, ei edellytetty sopimuksessa Hankintasopimusten toteuttamisessa ei innovaatiotoimintaa Designiin, koulutukseen, markkinointiin ja muuhun liittyvät innovaatiotoimet Innovaatiotoiminnan kokonaismenot Koneiden, laitteiden, ohjelmistojen ja rakennusten hankinta Vastaajayksikkö gp Yksikkö, jota vastaus koskee: 3 = itsenäinen 2 = osa konsernia 1 = konserni Konsernin kotimaa Suomi(=1) ho1 Konsernin kotimaa (muu kuin Suomi) ho2 Henkilöstö 2012 emp12 Henkilökunta 31.12.2012 Liikevaihto 2012 turn12 4 (16)

Liikevaihto 2012 (tai viimeisin 12 kk tilikausi), 1000 Yrityksen pääasiallinen asema tuotannon arvoketjussa arvoas 1 = Päähankkija 2 = Järjestelmätoimittaja 3 = Alihankkija Uusia tai olennaisesti parannettuja tavaroita InPdgd Tuoteinnovaatio on yrityksen markkinoille tuoma uusi tai olennaisesti parannettu tavara tai palvelu. Uusi tai olennaisesti parannettu tavara tai palvelu eroaa ominaisuuksiltaan aikaisemmin tuotetuista (esim. olennaiset parannukset teknisessä suorituskyvyssä, komponenteissa ja materiaaleissa, ohjelmistossa, käyttömukavuudessa tai muissa toiminnallisissa ominaisuuksissa). Tavaran tai palvelun on oltava uusi tai olennaisesti parannettu kyseisen yrityksen näkökulmasta, mutta sen ei tarvitse olla uusi yrityksen markkinoiden kannalta. Innovaation kehittäjä voi olla kyseinen yritys tai muut yritykset. Uusia tai olennaisesti parannettuja palveluja InPdsv Tuoteinnovaatio on yrityksen markkinoille tuoma uusi tai olennaisesti parannettu tavara tai palvelu. Uusi tai olennaisesti parannettu tavara tai palvelu eroaa ominaisuuksiltaan aikaisemmin tuotetuista (esim. olennaiset parannukset teknisessä suorituskyvyssä, komponenteissa ja materiaaleissa, ohjelmistossa, käyttömukavuudessa tai muissa toiminnallisissa ominaisuuksissa). Tavaran tai palvelun on oltava uusi tai olennaisesti parannettu kyseisen yrityksen näkökulmasta, mutta sen ei tarvitse olla uusi yrityksen markkinoiden kannalta. Innovaation kehittäjä voi olla kyseinen yritys tai muut yritykset. Tavarainnovaatioiden kehittäjä, oma yritys itse InPdtg1 Tavarainnovaatioiden kehittäjä, oma yritys yhdessä muiden kanssa InPdtg2 Tavarainnovaatioiden kehittäjä, oma yritys mukauttamalla tai muokkaamalla muiden kehittämiä InPdtg3 Tavarainnovaatioiden kehittäjä, muut yritykset tai laitokset InPdtg4 Palveluinnovaatioiden kehittäjä, oma yritys itse Inpdts1 Palveluinnovaatioiden kehittäjä, oma yritys yhdessä muiden kanssa Inpdts2 Palveluinnovaatioiden kehittäjä, oma yritys mukauttamalla tai muokkaamalla muiden kehittämiä Inpdts3 5 (16)

Palveluinnovaatioiden kehittäjä, muut yritykset tai laitokset Inpdts4 Uusia tai olennaisesti parannettuja tuotteiden valmistus- tai tuotantomenetelmiä InPspd Prosessi-innovaatio on yrityksen käyttöön ottama uusi tai olennaisesti parannettu tavaroiden tai palveluiden tuotantoprosessi, jakelumenetelmä tai tukitoiminto. Prosessin (tuotanto- tai jakelumenetelmän tai tukitoiminnon) on oltava uusi tai olennaisesti parannettu kyseisen yrityksen näkökulmasta, mutta sen ei tarvitse olla uusi yrityksen toimialan tai markkinoiden kannalta. Innovaation kehittäjä voi olla kyseinen yritys tai muut yritykset. Pelkät organisaatioon liittyvät muutokset eivät ole prosessi-innovaatioita. Uusia tai olennaisesti parannettuja logistiikkaratkaisuja tai toimitus- tai jakelumenetelmiä InPslg Prosessi-innovaatio on yrityksen käyttöön ottama uusi tai olennaisesti parannettu tavaroiden tai palveluiden tuotantoprosessi, jakelumenetelmä tai tukitoiminto. Prosessin (tuotanto- tai jakelumenetelmän tai tukitoiminnon) on oltava uusi tai olennaisesti parannettu kyseisen yrityksen näkökulmasta, mutta sen ei tarvitse olla uusi yrityksen toimialan tai markkinoiden kannalta. Innovaation kehittäjä voi olla kyseinen yritys tai muut yritykset. Pelkät organisaatioon liittyvät muutokset eivät ole prosessi-innovaatioita. Uusia tai olennaisesti parannettuja tukitoimintoja yrityksen prosesseja varten InPssu Prosessi-innovaatio on yrityksen käyttöön ottama uusi tai olennaisesti parannettu tavaroiden tai palveluiden tuotantoprosessi, jakelumenetelmä tai tukitoiminto. Prosessin (tuotanto- tai jakelumenetelmän tai tukitoiminnon) on oltava uusi tai olennaisesti parannettu kyseisen yrityksen näkökulmasta, mutta sen ei tarvitse olla uusi yrityksen toimialan tai markkinoiden kannalta. Innovaation kehittäjä voi olla kyseinen yritys tai muut yritykset. Pelkät organisaatioon liittyvät muutokset eivät ole prosessi-innovaatioita. Prosessi-innovaatioiden kehittäjä, oma yritys itse InPsdv1 Prosessi-innovaatioiden kehittäjä, oma yritys yhdessä muiden kanssa InPsdv2 Prosessi-innovaatioiden kehittäjä, oma yritys mukauttamalla tai muokkaamalla muiden kehittämiä InPsdv3 Prosessi-innovaatioiden kehittäjä, muut yritykset tai laitokset InPsdv4 6 (16)

Keskeytyneitä innovaatioprojekteja Inaba Keskeneräisiä innovaatioprojekteja Inong Oma tutkimus ja kehittäminen Rrdin Oman tk-toiminnan säännöllisyys (1=säännöllistä, 2=satunnaista) Rdeng Ulkopuolelta tilattu tutkimus ja kehittäminen Rrdex Olemassa olevan tiedon hankinta muilta yrityksiltä tai organisaatioilta Roek Oman yrityksen järjestämä tai tilattu henkilöstökoulutus innovaatiotoimintaan liittyen Rtr Tuoteinnovaatioiden markkinoille tuominen Rmar Design, muotoiluun liittyvät toimet Rdsg Muut, muihin kohtiin sisältymättömät innovaatiotoimet Rpre Oman tk-toiminnan menot Rrdinx Oman tk-toiminnan menoihin sisältyvät yrityksessä tehdyn t&k-toiminnan menot, ja niihin lukeutuvat - palkkausmenot - aineet, tarvikkeet, rakennusten käyttömenot, muut käyttömenot - ostetut palvelut (omiin t&k-projekteihin liittyvät palvelujen ostot) - koneet, laitteet, rakennukset, muut käyttöomaisuuden hankintamenot Ulkopuolelta tilatun tk-toiminnan menot Rrdexx Kone- ja laitehankintoihin liittyvät menot Rmacx Olemassa olevan tiedon hankintaan liittyvät menot Roekx Paikallis- tai alueviranomaisilta innovaatiotoiminnan rahoitustukea saaneet Funloc 7 (16)

Valtiolta innovaatiotoiminnan rahoitustukea saaneet Fungmt EU:lta innovaatiotoiminnan rahoitustukea saaneet Funeu EU:n tutkimus- ja teknologiapuiteohjelmista innovaatiotoiminnan rahoitustukea saaneet Funrtd Tietolähde, oma yritys tai konserni Sentg Tietolähde, laite- yms. toimittajat Ssup Tietolähde, kilpailijat ja toimialan muut asiakkaat Scom Tietolähde, konsulttiyritykset tai kaupalliset laboratoriot Sins Tietolähde, julkiset tai yksityiset tutkimuslaitokset Sgmt Tietolähde, konferenssit, messut, näyttelyt Scon 8 (16)

Tietolähde, tieteelliset aikakauslehdet ja ammattijulkaisut Sjou Tietolähde, toimialajärjestöt Spro Innovaatioyhteistyö co Yhteistyön merkitys, oma konserni yhtok Yhteistyön merkitys, laitteiden toimittajat yhtlt Yhteistyön merkitys, kilpailijat yhtki Yhteistyön merkitys, konsulttiyritykset yhtkl Yhteistyön merkitys, julkiset tutkimuslaitokset yhtju 9 (16)

Innovaatioyhteistyö, oma konserni, Suomi co11 Innovaatioyhteistyö, oma konserni, muu EU co12 Innovaatioyhteistyö, oma konserni, Yhdysvallat co13 Innovaatioyhteistyö, oma konserni, Kiina co14 Innovaatioyhteistyö, oma konserni, Intia co15 Innovaatioyhteistyö, oma konserni, muu maa co16 Innovaatioyhteistyö, materiaalien toimittajat, Suomi co21 Innovaatioyhteistyö, materiaalien toimittajat, muu EU co22 Innovaatioyhteistyö, materiaalien toimittajat, Yhdysvallat co23 Innovaatioyhteistyö, materiaalien toimittajat, Kiina co24 Innovaatioyhteistyö, materiaalien toimittajat, Intia co25 Innovaatioyhteistyö, materiaalien toimittajat, muu maa co26 Innovaatioyhteistyö, kilpailijat, Suomi co41 Innovaatioyhteistyö, kilpailijat, muu EU co42 Innovaatioyhteistyö, kilpailijat, Yhdysvallat co43 Innovaatioyhteistyö, kilpailijat, Kiina co44 10 (16)

Innovaatioyhteistyö, kilpailijat, Intia co45 Innovaatioyhteistyö, kilpailijat, muu maa co46 Innovaatioyhteistyö, konsulttiyritykset ja kaupalliset laboratoriot, Suomi co51 Innovaatioyhteistyö, konsulttiyritykset ja kaupalliset laboratoriot, muu EU co52 Innovaatioyhteistyö, konsulttiyritykset ja kaupalliset laboratoriot, Yhdysvallat co53 Innovaatioyhteistyö, konsulttiyritykset ja kaupalliset laboratoriot, Kiina co54 Innovaatioyhteistyö, konsulttiyritykset ja kaupalliset laboratoriot, Intia co55 Innovaatioyhteistyö, konsulttiyritykset ja kaupalliset laboratoriot, muu maa co56 Innovaatioyhteistyö, yliopistot, Suomi co61 Innovaatioyhteistyö, yliopistot, muu EU co62 Innovaatioyhteistyö, yliopistot, Yhdysvallat co63 Innovaatioyhteistyö, yliopistot, Kiina co64 Innovaatioyhteistyö, yliopistot, Intia co65 Innovaatioyhteistyö, yliopistot, muu maa co66 Innovaatioyhteistyö, julkiset tutkimuslaitokset, Suomi co71 Innovaatioyhteistyö, julkiset tutkimuslaitokset, muu EU co72 11 (16)

Innovaatioyhteistyö, julkiset tutkimuslaitokset, Yhdysvallat co73 Innovaatioyhteistyö, julkiset tutkimuslaitokset, Kiina co74 Innovaatioyhteistyö, julkiset tutkimuslaitokset, Intia co75 Innovaatioyhteistyö, julkiset tutkimuslaitokset, muu maa co76 Organisaatioinnovaatiot, liiketoimintakäytännöt Orgbup Organisaatioinnovaatio on uuden organisatorisen menetelmän käyttöönotto yrityksen liiketoimintakäytännöissä (mukaan lukien tiedonhallinta), työorganisaatiossa tai ulkoisissa suhteissa. Menetelmä ei ole saanut olla yrityksen käytössä aiemmin. Uuden menetelmän käyttöönoton tulee perustua yritysjohdon strategiseen päätökseen. Organisaatioinnovaatioksi ei lueta yritysfuusioita tai yritysostoja, vaikka ne toteutuisivat yrityksen kannalta ensimmäistä kertaa. Organisaatioinnovaatiot, menettelyt vastuiden ja päätöksenteon organisoimiseksi Orgwkp Ks. kuvaus orgbup-muuttujasta Organisaatioinnovaatiot, uudistukset ulkoisissa suhteissa Orgexr Ks. kuvaus orgbup-muuttujasta Markkinointi-innovaatiot, muutokset designissa tai pakkauksissa Mktdgp Markkinointi-innovaatio on yrityksen käyttöön ottama uusi markkinointimenetelmä (markkinointiidea tai -strategia), joka olennaisesti eroaa yrityksen aiemmin käyttämästä markkinointimenetelmästä ja jota yritys ei ole aiemmin käyttänyt. Markkinointi-innovaatio edellyttää olennaisia muutoksia tuotteen muotoilussa (design) tai pakkauksessa, tuotesijoittelussa, myynninedistämisessä tai hinnoittelussa. Markkinointimenetelmien kausiluonteiset, säännölliset tai muut rutiiniluonteiset muutokset eivät kuulu markkinointi-innovaatioihin. Markkinointi-innovaatiot, uudistukset myynninedistämisessä Mktpdp Ks. kuvaus mktdgp-muuttujasta Markkinointi-innovaatiot, uudistukset tuotesijoittelussa ja myyntikanavissa Mktpdl Ks. kuvaus mktdgp-muuttujasta Markkinointi-innovaatiot, uudistukset hinnoittelussa 12 (16)

Mktpri Ks. kuvaus mktdgp-muuttujasta Toimiala tol2008 yr_tol08 Oman tk:n menot yhteensä, TK-kysely 2010 tk10 Oman tk:n menot yhteensä, TK-kysely 2011 tk11 Oman tk:n menot yhteensä, TK-kysely 2012 tk12 Liikevaihto, rakennetilasto LVAIHTO Henkilöstön nuppiluku yhteensä, rakennetilasto HENUPPI Henkilöstön lkm muunnettuna kokoaikaiseksi, rakennetilasto HELKMFTE Otossuuruusluokka otossl Otostoimiala otostol Markkinoiden kannalta uusia tuotteita NewMkt Yrityksen kannalta uusia tuotteita NewFrm Markkinoiden kannalta uusien tuotteiden lv-osuus TurnMar Yrityksen kannalta uusien tuotteiden lv-osuus TurnIn Muuttumattomien tuotteiden lv-osuus TurnUng Korotuskerroin, liikevaihdon mukainen lvkerr Korostuskerroin, henkilöstölukumäärän mukainen lkmkerr 13 (16)

Suojattu yritystunnus syrtun Yrityksen maantieteelliset markkinat, paikalliset Suomessa marloc Yrityksen maantieteelliset markkinat, kansalliset Suomessa marnat Yrityksen maantieteelliset markkinat, EU-maissa tai vastaavissa mareur Yrityksen maantieteelliset markkinat, muualla Euroopassa tai Venäjällä marerus Yrityksen maantieteelliset markkinat, Aasiassa maraasia Yrityksen maantieteelliset markkinat, Pohjois-Amerikassa marpoam Yrityksen maantieteelliset markkinat, Etelä-Amerikassa maretam Yrityksen maantieteelliset markkinat, muualla marmuut Tietolähde, yksityisen sektorin asiakkaat sclpr Tietolähde, julkisen sektorin asiakkaat sclpu Tietolähde, yliopistot tai ammattikorkeakoulut suni Yhteistyön merkitys, yksityisen sektorin asiakkaat yhtasy Yhteistyön merkitys, julkisen sektorin asiakkaat yhtasj Yhteistyön merkitys, yliopistot ja ammattikorkeakoulut yhtyo Innovaatioyhteistyö, yksityisen sektorin asiakkaat, Suomi co311 Innovaatioyhteistyö, yksityisen sektorin asiakkaat, muu EU co312 14 (16)

Innovaatioyhteistyö, yksityisen sektorin asiakkaat, Yhdysvallat co313 Innovaatioyhteistyö, yksityisen sektorin asiakkaat, Kiina co314 Innovaatioyhteistyö, yksityisen sektorin asiakkaat, Intia co315 Innovaatioyhteistyö, yksityisen sektorin asiakkaat, muu maa co316 Innovaatioyhteistyö, julkisen sektorin asiakkaat, Suomi co321 Innovaatioyhteistyö, julkisen sektorin asiakkaat, muu EU co322 Innovaatioyhteistyö, julkisen sektorin asiakkaat, Yhdysvallat co323 Innovaatioyhteistyö, julkisen sektorin asiakkaat, Kiina co324 Innovaatioyhteistyö, julkisen sektorin asiakkaat, Intia co325 Innovaatioyhteistyö, julkisen sektorin asiakkaat, muu maa co326 Innovaatioiden suojauskeino kilpailukyvyn takaamiseksi, patentti cmpat Innovaatioiden suojauskeino kilpailukyvyn takaamiseksi, hyödyllisyysmalli cmhm Innovaatioiden suojauskeino kilpailukyvyn takaamiseksi, mallioikeus cmrcd Innovaatioiden suojauskeino kilpailukyvyn takaamiseksi, tekijänoikeus cmco Innovaatioiden suojauskeino kilpailukyvyn takaamiseksi, tavaramerkki cmctm Innovaatioiden suojauskeino kilpailukyvyn takaamiseksi, nopeus, edelläkävijyys cmltad 15 (16)

Innovaatioiden suojauskeino kilpailukyvyn takaamiseksi, tuotteiden kompleksisuus cmcpx Innovaatioiden suojauskeino kilpailukyvyn takaamiseksi, salassapito cmsec Yrityksellä hankintasopimuksia kotimaisten julkisen sektorin organisaatioiden kanssa pubdom Yrityksellä hankintasopimuksia ulkomaisten julkisen sektorin organisaatioiden kanssa pubfor Hankintasopimusten toteuttamisessa innovaatiotoimintaa, edellytettiin sopimuksessa pbinct Hankintasopimusten toteuttamisessa innovaatiotoimintaa, ei edellytetty sopimuksessa pbnoct Hankintasopimusten toteuttamisessa ei innovaatiotoimintaa pbnoinn Designiin, koulutukseen, markkinointiin ja muuhun liittyvät innovaatiotoimet rotrx Innovaatiotoiminnan kokonaismenot rallx Koneiden, laitteiden, ohjelmistojen ja rakennusten hankinta rmac 16 (16)