Fysiikan ilmiöitä ja luonnon materiaaleja - kokoelmatyön haasteita Aiemmin materiaalisuudelle ei ole annettu kovinkaan suurta merkitystä taiteen tutkimuksessa. Materia on käsitetty lähinnä pohjaksi, jolta merkityksiä luetaan. Nykyisin materian ja idean erottamista toisistaan ei pidetä järkevänä taiteen ymmärtämisen prosesseille. Taidehistorioitsija Katve-Kaisa Kontturi väittääkin, ettei yksikään kuva tai representaatio olisi tulkittavissa tai edes olemassa ilman taiteen tekemisen ja kokemisen materiaalis-ruumiillisia prosesseja. 1 Anni Rapinojan Luonnon Garderobissa (2005 2011) koostuu suovillasta ja järviruo osta tehdyistä hatuista ja laukuista, niihin sopivista pajunkissatöppösistä sekä uhkeista turkeista. Käsilaukkuun kurkistettaessa löytyy hirvenpapanoita. Rapinoja elää Oulun Hailuodossa, jonka luonnosta hän kerää taiteensa herkät materiaalit. Myös saaren asukkaat tuntevat taiteilijan ja hänen työskentelymetodinsa. Metsämiehillä on tapana tuoda taiteilijalle saalistamiensa jänisten korvia ja häntiä, joita taiteilija säilyttää kakkulaatikoissa inspiraatiota odotellessa. Timo Heinon Dialogi (2005) muodostuu synteettisistä ja orgaanisista elementeistä: autonrenkaista, metalliketjuista ja ihmisten hiuksista. Kumirenkaat, joiden keskiöstä hiukset laskeutuvat kohti lattiaa, muodostavat eri korkeuksiin kohotetun kattokruunurivistön. Aito hiusmateriaali on muuttunut käsittelyn myötä lähes luonnottomaksi. Loppuun kulutetut kumirenkaat ovat kierrätysmateriaalia. Taiteilija pyrkii hämärtämään materiaalien estetiikkaa sekä länsimaiselle kulttuurille ominaista yksipuolista kategorisointia ja tiukkaa vastakkainasettelua. Kun teos tulee Kiasman kokoelmiin, taiteilijaa haastattelemalla kirjataan ylös teoksen ydinajatus ja intentio suhteessa teoksen esittämiseen ja materiaaleihin, niiden säilyvyyteen ja korvattavuuteen 2. Heinon teoksessa korvattavuus kohdistuu lähinnä polkupyöräkaupasta löydettyihin jarruvaijereihin tai ajan myötä hapettuviin ja haurastuviin kumirenkaisiin. Myös aasialaista hiusta voi tilata suoraan valmiiksi värjättynä ja valkaistuna Lontoosta. Orgaaninen aines ei voi säilyä loputtomiin, ja luonnonmateriaaleilla on oma elinkaarensa. Rapinojan työskentelytavan ja materiaalivalintojen takana on taas tietoinen ajatus noudattaa luonnon kiertokulkua. Työprosessin jälkeen taiteilijan osuus päättyy ja orgaaninen materiaali jatkaa omaa elämäänsä muutoksilla, jotka voivat näkyä materiaalien väreissä tai rakenteissa. Perinteisen restauroinnin rinnalle ovat syntyneet korvattavuuden ja elinkaaren käsitteet 3. Teoshankintaa, esittämistä ja säilyttämistä on hyvä tarkastella kokonaisvaltaisen elinkaariajattelun kautta. Nykytaiteen käyttämät materiaalit ovat usein paljon hauraampia ja helpompia särkymään kuin perinteisessä taiteessa. Tekniikka- ja materiaalikokeilujen havainnointi ja dokumentaatio antavat tärkeää tutkimusmateriaalia konservaattoreille ja tutkijoille. Tärkeää on 1 Katve Kaisa Kontturi painottaa tutkimuksessaan uusmaterialista näkökulmaa, jossa ruumiillinen taidekokemus voi olla myös osa kriittistä tutkimusta. Katve Kaisa Kontturi, Following the flows of process: a new materialist account of contemporary art, Turun yliopisto, Turku, 2012, 22 24. 2 Siukku Nurminen, Taideteosten elinkaari nykytaiteessa, Metropolia, Vantaa, 2009, 60 61. 3 Ibid.
pitää mielessä myös se, että eri materiaaleilla saattaa olla taideteoksen sisältöön ja tulkintaan liittyviä merkityksiä. Nykytaiteen konservointimetodeja kehitettäessä käytetäänkin monitieteellistä lähestymistapaa. Materiaalianalyysien lisäksi tarvitaan konservointipäätösten tueksi myös taidehistoriallista ja teoreettista tutkimusta. 4 Dokumentaation merkitys Taideteos saattaa edustaa prototyyppiä ja siksi sen kestävyyttä ja toimivuutta joudutaan hankinnan jälkeen vahvistamaan. Myös mekaanisia osia sisältävät teokset vaativat jatkuvaa huoltoa ja osien uusimista. Ääritapauksessa museo on joutunut korvaamaan teoksen toiminnallisen elementin dokumentoimalla katsojan ja teoksen välistä vuorovaikutusta. Kiasman kokoelmiin kuuluu Tiina Ketaran teos Sinä ja minä (1996). Taiteilijan kokoinen ja näköinen, useista eri materiaaleista koostuva nukke makaa lattialla ja huutelee katsojaa avuksi, jotta pääsisi pystyyn ja laulamaan. Alun perin teokseen sai koskea ja sitä pystyi nostamaan. Tässä käsittelyssä nukke kuitenkin vaurioitui pahasti. Sen osat, kuten hiukset ja silmät, irtosivat ja iho haurastui ja repeili. Rasituksen takia nukkeen koskeminen piti kieltää. Toiminnallisesta osiosta tehtiin teoksen alkuperäisidean välittämiseksi videotaltiointi, jota jatkossa näytetään nuken kanssa korvaamaan teoksen aikaisempaa esitystapaa. 5 Mikä mahtaa olla Ken Feingoldin Pää-teoksen (1999 2000) kohtalo tulevaisuudessa? Yleisön suosikiksi noussut velmun oloinen puhuva pää haastaa katsojaa vuoropuheluun kanssaan. Aidon näköinen pää ja puhe hämmentävät katsojaa. Teoksen mekaniikka altistuu näyttelyssä jatkuvalle fyysiselle rasitukselle. Pää on myös joutunut ilkivallan kohteeksi. Jo nyt ollaan tilanteessa, jossa museo joutuu punnitsemaan eri korvattavuusvaihtoehtoja. Miten muutokset vaikuttavat teoksen toimivuuteen tai ulkonäköön? Korvattavuus ja fysiikan ilmiöt Tilataide on lähtökohtaisesti ruumiillis-materiaalista. Veistokset ja installaatiot ovat koettavissa ja miellettävissä materiaalin, jännitteen ja koon suhteen suhteessa katsojaan ja tilaan, jonka jaamme niiden kanssa. Giovanni Anselmon Senza Titolo (1989) koostuu silmän korkeudelle ripustetuista seitsemästä graniittilaatasta. Kivet on yhdistetty teräsvaijerilla maalauspohjaan. Vaijeri on kiedottu kunkin elementin yläosan ympäri. Massiiviset kivet uhmaavat fysiikan lakeja, kun ne venyttävät kireäksi viritettyä lankaa omalla painollaan. Teoksen vaikutelma on kuitenkin täysin päinvastainen: kivet ovat muuttuneet hyvin aineettomiksi ja ilmaviksi. Kovaan kulutukseen joutuvat teräsvaijerit joudutaankin uusimaan jokaista esityskertaa varten. Tommi Grönlund ja Petteri Nisunen ovat työskennelleet yhdessä jo pitkään tilallisuuden ja fysiikan ilmiöiden parissa. Tyylillisesti äärimmilleen hiotut installaatiot hyödyntävät fysiikan 4 Modern art: who cares?: an interdisciplinary research project and an international symposium on the conservation of modern and contemporary art (Toim. Ijsbrand Hummelen & Dionne Sillé), 1999, The Foundation for the Conservation of Modern Art, Amsterdam, 1999, 14 19. 5 Siukku Nurminen, Taideteosten elinkaari nykytaiteessa, Metropolia, Vantaa, 2009, 16 17.
lakeja ja käyttävät tavanomaista ja arkista teknologiaa uusin, innovatiivisin tavoin. Teosmateriaalit ovat usein korvattavissa olevia, suoraan kaupasta hankittavia. Levitaatiossa (2012) on luotu tilallinen magneettikenttä lattian ja katon väliin kiinnitettyjen vaijereiden ja magneettien väliin. Kahdenkymmenen pystysuoran teräskaapelin muodostama aineeton kenttä hämmentää katsojaa. Levitaatio nimensä mukaisesti leijuu ilmassa eli levitoi. Esa Laureman teokset perustuvat liikkeen ja valon yhdistämiseen. While Sleeping (2012) muuttaa jatkuvasti olomuotoaan. Valoteokseen kuuluu kaksi led-valolähdettä ja 37 kääntyvää heijastinta. Liikevaikutelma syntyy vuoronperään liukuen vaihtuvista värivaloista ja valoa rajaavista, omaan rytmiin liikkuvista heijastimista. Värit muodostavat tihentymiä liikkuen kohti keskiötä tai reunaa hajoten välillä eri suuntiin. Tunnelmassa on kosmista ja avaruudellista syvyyttä, johon voisi sulautua. While Sleeping hankittiin juuri ennen taiteilijan kuolemaa. Uusille teknisille muutoksille ei voida enää jatkossa saada taiteilijan hyväksyntää. Digitaalisen materiaaliin liittyviä hankintakysymyksiä Digitaalista teknologiaa hyödyntävät teokset asettavat museoille uusia haasteita. Mediataide vaatii uudenlaista teosten säilyttämistä, varastointia, konservointia, esittämistä sekä sopimuskäytäntöjen jatkuvaa kehittämistä. Taiteilijan kanssa tehtävissä mediataiteen sopimuksissa hankintaehtoihin jätetään optio teoksen siirtämisestä formaatista toiseen. Näin on taattu mahdollisuus esittää myös vuonna 1995 Ars-näyttelystä hankittua Ange Leccian teosta tämän päivän tekniikoin. 6 Leccian Meri (1993) tuo mieleen elävän maalauksen. Pehmeästi liikkuvat välimeren aallot muistuttavat sinivalkoisella värillä maalattuja siveltimen vetoja. Materiaalisuus saa kuitenkin väistyä aineettomamman ilmaisumuodon tieltä. Maalauksen olomuotoon liittyvistä rajoituksista jatketaan valon ja liikkuvan kuvan suomiin mahdollisuuksiin: ajan säätelyyn, päällekkäiskuvaukseen ja puhtaaseen valoon. Rantaviivaa on kuvattu ensin ylhäältä käsin ja kuva on sitten käännetty 90 astetta kyljelleen, jolloin näyttää siltä kuin aallot liikkuisivat pystysuuntaan. Tilaan installoidusta teoksesta jää katsojalle rauhoittava ja meditatiivinen kokemus. Videomateriaalia esitetään yleensä joko tilallisena projisointina tai suoraan monitorista esitystilanteesta ja näyttelystä riippuen taiteilijalta saatujen ohjeiden mukaisesti. Hannu Karjalaisen videoteoksissa Sinipaitainen mies (2006) ja Tummahiuksinen nainen (2007) on löydettävissä työskentelyprosesseihin liittyvää kerroksellisuutta. Maalauksellisuus ja veistoksellisuus korostuvat maalin valuman ja hiusten liikkeen kautta. Taiteilija viittaa muotokuvamaalauksen perinteeseen. Mallin persoonaan liittyvät yksityiskohdat on kuitenkin häivytetty tunnistamattomiksi. Materiaalisuuden tuntemusta on vaikea muuttaa puhutuksi kieleksi, ja katse jääkin helposti viipyilemään videoteosten esittävien kerrosten väliin. Taide usein 6 Valtion taidemuseon kokoelmastrategia ja kokoelmapoliittinen ohjelma, (Toim. Teijamari Jyrkkiö), Valtion taidemuseo, Helsinki, 2011, 25 26.
esittää jotain jo tässä maailmassa olevaa, Karjalaisen teokset kuitenkin kiinnittävät enemmän huomiota siihen, miten taide tuottaa jotakin uutta. Digitaaliselle materiaalille toteutetun teoksen kuljettaminen ja lainaaminen on periaatteessa helppoa. Nykyisin teoksia voidaan siirtää aineettomasti verkossa. Sitä merkittävämmäksi muodostuvatkin esittämiseen liittyvät oikeudelliset kysymykset. Jacob Dahlgrenin Neoconcrete space (2012) synnyttää kokonaisvaltaisen kokemuksen, joka perustuu katsojan silmiin suihkuavista aina uusista väriraidoista videoteoksen esitystilassa. Dahlgren on kuvannut itse maalaamiansa raitamaalauksia. Kuvakoosteet hän on yhdistänyt ajalliseksi jatkumoksi. Taiteilijalla on taito ammentaa aina uudelleen modernismin ja abstraktin taiteen perinnöstä. Konkretismin perusehdot tulee täytettyä myös tällä kertaa, kun ilmaisu pelkistyy väriin ja viivaan, ja komposition rytmi syntyy videoteoksen ajallisuudesta. Teos on lainassa taiteilijalta. Toinen Dahlgrenilta esillä oleva teos The Wonderful World of Abstraction (2009) taas kuuluu Kiasman suosituimpiin teoksiin ja otti paikkansa todellisena yleisön suosikkina jo Järjestetty juttu -kokoelmanäyttelyssä muutamia vuosia sitten. Teos lumoaa kutsuvalla, tuntoaistiin vetoavalla olemuksellaan. Teos koostuu monista kymmenistä erivärisistä polyesterinauhoista. Ne muodostavat nauhameren, johon voi pujahtaa. Nauhat on kiinnitetty teräskehikkoihin, jotka voidaan asetella eri muodostelmaan, tällä kertaa ne on ripustettu neliön muotoon. Nauhat voidaan tarvittaessa korvata. Teoksen koskettaminen ja säilyvyys Käsitteellisyyden määritelmät ja rajat ovat tulleet nykytaiteessa hyvin heterogeenisiksi ja liukuviksi. Tässä mielessä käsitetaide voi kattaa nykyisin paljon sellaista, josta se aikaisempina vuosikymmeninä pyrki erottautumaan. Käsitetaide voi nykyisin olla visuaalista, aineellista ja esteettistä, nimenomaan kokemuksellisuutta painottavaa, aiemman kielellisen, tutkimuksellisen, älyllisen ja ei-subjektiivisen sijaan 7. Kiasman kokoelmiin on mahdollista hankkia teoksia, jotka voidaan taltioida käsitteellisinä konsepteina, ajatuksina tai suunnitelmina materiaalisten teosten rinnalla 8. Sekä Mirosław Bałkan että Hilda Kozárin teosten olemukseen kuuluu moniaistinen tapahtuma. Kummatkin teokset korostavat aktiivista vastaanottamista, tekemistä ja tulkintaa. Teokset haastavat ajattelu- ja havainnointitapoja, kuin myös tieto- ja todellisuuskäsityksiä. Bałkan Kosketa minua / Löydä minut (2013) sijaitsee tyhjältä näyttävässä näyttelytilassa. Teoksen nimi yllyttää katsojaa etsintöihin. Seinien ja parvekkeen seinämän taakse sijoitetut lämpökaapelit välittävät yllättävän lämmön tuntemuksen seinän pintaa koskevalle ihmiselle. Teos siis herää henkiin vasta ihmisen kosketuksesta ja vuorovaikutuksesta. Mitä ajatuksia lämpö herättää 7 ks. Marja Sakari, Käsitetaiteen etiikkaa: suomalaisen käsitetaiteen postmodernia ja fenomenologista tulkintaa, Dimensio: Valtion taidemuseon tieteellinen sarja; 4, Helsinki, 2000, 253 257. 8 Valtion taidemuseon kokoelmastrategia ja kokoelmapoliittinen ohjelma, (Toim. Teijamari Jyrkkiö), Valtion taidemuseo, Helsinki, 2011, 26.
katsojassa? Viittaako lämpö toisen ihmisen läsnäoloon? Kosketa minua / Löydä minut on Kiasman tuottama teos, joka tulee säilymään kokoelmissa vain dokumentteina ja ohjeistuksena. Teoksen fyysinen elinkaari vuorostaan rajoittuu esittämiskertoihin. Kozári on työskennellyt muun muassa näkövammaisten nuorten parissa, ja hänen töissään toistuvat pistekirjoituksella tehdyt tekstit eri materiaaleissa ja mittakaavoissa. Terve (2012) tervehtii näyttelyn kävijää. Terve-nimi viittaa myös terveyteen, teokseen käytettävän materiaalin tervehdyttävään vaikutukseen. Kupari ehkäisee bakteerien kasvua. Tätä ominaisuutta käytettiin hyväksi jo aikoinaan ovenkahvoissa Alvar Aallon suunnittelemassa Paimion parantolassa. Teokseen saa ja pitää koskea. Kuparilaattaan jää kuitenkin kävijän käsistä rasvaa ja likaa, joka tulee muuttamaan kuparilaatan pintaa aikaa myöten. Miten tulisi suhtautua teokseen tapahtuviin muutoksiin, pitäisikö laatat puhdistaa näyttelyn jälkeen vai jättää koskemisen jäljet osaksi teosta? Vuorovaikutteisuutensa vuoksi teoksessa on hittiainesta, mitä ilmiötä tämäkin näyttely omalta osaltaan tarkastelee. Eija Aarnio