Sakari Oramo, kapellimestari Magnus Lindberg: Konsertto orkesterille 30 min VÄLIAIKA 20 min Jukka Tiensuu: False Memories, 16 min Morphoses for orchestra, ke. I Review Feroce II Nostalgy Languido molto III Trauma Eccitante Leoš Janáček: Sinfonietta orkesterille 25 min Allegretto (Fanfaari) Andante (Linna) Moderato (Kuningattaren luostari) Allegretto (Katu) Andante con moto Allegretto (Kaupungintalo) Väliaika noin klo 19.50. Konsertti päättyy noin klo 21.05 Suora lähetys YLE Radio 1:ssä ja internetissä (www.yle.fi/rso). 1
Magnus Lindberg (1958 ): Konsertto orkesterille Konsertto orkesterille kuuluu 1900-luvun musiikillisiin keksintöihin, nykyaikaisen sinfoniaorkesterin ylistyslauluihin, vaikka teostyypillä on juurensa myös barokin concerto grossossa. Menneellä vuosisadalla tunnettuja konserttoja orkesterille sävelsivät mm. Bartok, Lutosławski ja Carter. Magnus Lindbergin Konsertto orkesterille (2002 2003) asettuu hengeltään enemmän Lutosławskin ja Carterin perilliseksi, mutta Bartokia muistuttaa teoksen symmetrinen, viisiosaiseksi hahmottuva rakenne. Teoksen syntyaikoihin Lindberg otti lopullisesti paikkansa aikamme musiikin kaanonissa kun hänelle vuonna 2003 myönnettiin Wihuri-säätiön Sibelius-palkinto, jonka ovat aiemmin saaneet Sibeliuksen lisäksi mm. Stravinsky, Messiaen, Lutoslawski ja Ligeti. BBC:n sinfoniaorkesterin tilaama ja orkesteria kantaesityksessä johtaneelle Jukka-Pekka Sarasteelle omistettu Konsertto orkesterille yhdistää kaksi Lindbergin tuotannossa 1990- luvulla vahvistunutta linjaa, sinfoniset orkesterirunoelmat ja konsertot. Monien Lindbergin teosten tapaan myös orkesterikonserton moottorina toimii barokista peritty chaconne-muoto, itse asiassa kaksi omia teitään kehittyvää sointusarjaa, jotka kohtaavat toisensa vasta teoksen finaalissa. Kahden harmonista ilmettä säätävän chaconnen mukana teoksen halki kulkevat toisilleen vastakkaiset, kovat ja pehmeät orkesteritekstuurit. Näiden kamppailu on eräänlaista ikuista kiertokulkua ikivanhaa kivi-paperi-sakset-leikkiä muistuttaen: jokaisella elementillä on vastavoimansa ja liike syntyy näiden vastavoimien kitkasta ja törmäyksistä. Konsertto-otsikko suo Lindbergille mahdollisuuden sekä suureen draamaan että leikittelevään asenteeseen. Jotkin teoksen kohtauksista muistuttavat felliniläistä sirkusta, jossa Lindberg vetää orkestraalisesta silinteristään jäniksen toisensa perään. Avainasemassa on orgaaninen kehitys, jossa teoksen eri taitteet seuraavat toisiaan ilman taukoa ja vastakkaiset elementit liukuvat teleskooppimaisesti esiin toistensa sisältä. Teoksen alku muistuttaa kuulijaa suuren orkesterin voimasta ja energiasta, jossa vaskien ja lyömäsoitinten metallinen loisto nousee etualalle. Toinen taite on hitaiden aikamittojen ja tummien värien juhlaa, laajentaen orkesterin sonoriteettia syvyyssuunnassa. Teoksen ytimenä on laaja kamarimusiikillisesti painottunut jakso, johon Lindberg luo soitinyhdistelmillään jatkuvasti uusia ja yllättäviä sointitehoja. Yksittäiset soolot ja kadenssit muistuttavat muun ohella, että orkesteri on sekä yksilöllinen että kollektiivinen taidesampo. Tästä yltäkylläisyydestä kasvaa esiin scherzomainen taite luonteenomaisine tanssirytmeineen. Se palauttaa myös dynaamisen kehittelyn, joka kaartaa uljaasti huippuunsa ja liukuu viulun kadenssin kautta intensiiviseen jousikohtaukseen. Viimeinen taite on teoksen eri ainesten synteesi, mutta myös enemmän kuin osiensa summa. Rohkeilla duurisoinnuillaan ja itsevarmasti pinotuilla tekstuureillaan Lindberg laajentaa vielä viime metreillä Konserttonsa ilmaisua ja antaa sille, Martin Andersonin luonnehdinnan mukaisesti, henkisen ulottuvuuden. Lindbergin Konsertto orkesterille on päälle päin kuin virtuoosinen vuoristorata, jonka jokaisen mutkan ja huipun takaa tulee näkyviin uusi yllätys, uusi mentaalinen maisema. Lopussa säveltäjä vetää vielä tonaalisen tradition kaikessa loistossaan ja lunastuksellisuudessaan osaksi näkemystään. Näin konsertossa orkesterille soivat yhtä aikaa matkalle lähtö ja kotiinpaluu. Antti Häyrynen 2
Jukka Tiensuu (1948 ): False Memories, Morphoses for orchestra Jukka Tiensuu (s. 1948) kuuluu liioittelematta suomalaisen säveltäjäkaartin terävimpään kärkeen. Hänen tuotantonsa on laaja ei pelkästään lukumäärältään vaan myös tyylillisesti. Siitä huolimatta on hankala osoittaa Tiensuun tuotannossa erityisiä tyylikausia. Näin on kahdestakin syystä. Ensinnäkin leimallinen piirre Tiensuun tuotannolle on yllätyksellisyys. Peräkkäin syntyneet teokset voivat olla hyvin erityyppisiä. Toisaalta tyylien erilaisuus ei kykene murtamaan Tiensuun suurenmoisen fantasian luomaa yhteyden tunnetta teosten välillä. Tässä suhteessa Tiensuuta voisi verrata vaikkapa Igor Stravinskiin; mitä tahansa tekniikkaa tai tyyliä säveltäjä käyttääkin niin lopputuloksessa soi sittenkin voimakkaimmin säveltäjän oma ääni. Ei siis ole ihme, että Tiensuun säveltäjäpersoonallisuudelle on ominaista Stravinskin tapaan lennokas keksijän mieli. Edelleen Tiensuuta yhdistää Stravinskiin se, että nämä musiikilliset keksinnöt eivät ole koskaan nuottipaperille jääviä konstruktioita, vaan ne muuntuvat teoksessa soivaksi todellisuudeksi. Orkesterimusiikissaan Tiensuu on onnistunut yhdistämään orkesterityöskentelyn perinteet tukemaan omaa sävelkieltään. Näin on myös kolmiosaisessa uutuusteoksessa False Memories. Teoksen orkestrointi on rakennettu klassiseen tapaan tukemaan sektio- eli soitinryhmätyöskentelyä. Tämä seikka, eräänlaisena tukikohtana, auttaa muusikoita toteuttamaan esimerkiksi ensimmäisen osan vaativia rytmisiä sommitelmia. Säveltäjä on antanut teokselle alaotsikoksi Morphoses for Orchestra, jonka voisi vapaasti suomentaa materiaalin kasvuun viitaten vaikkapa muotoon Kehittymisiä orkesterille, erotukseksi metamorfoosista jolla on totuttu viittaamaan muodonmuutokseen. Osilla on selkeästi omat karakterimaailmansa. Säveltäjä on antanut mahdollisuuden esittää teoksen osat missä tahansa järjestyksessä. Näin ollen teoksella on mahdollisuus kuuteen erilaiseen kokonaismuotoon. Lisäksi säveltäjä on antanut mahdollisuudeksi esittää teoksen osia erillisinä numeroina. Pasi Lyytikäinen Leoš Janáček (1854 1928): Sinfonietta orkesterille (1926) Leoš Janáček oli säveltäjä, joka nuortui vanhetessaan. Hän kuului myöhäisromantikkojen sukupolveen ja antautui varhaisemmassa musiikissaan melko sopuisasti aikansa romanttisen valtavirran vietäväksi. 1920-luvun myöhäistuotannossaan hän eteni kuitenkin kohti modernismia kurkottavaan tyyliin, joka sijoittuu omaperäisyydessään kaikkien koulukuntien ulkopuolelle. Sen taustalla olivat mm. määriläisestä kansanmusiikista saadut virikkeet, jotka ovat Janáčekin teoksissa suurelta osin irronneet folkloristisista yhteyksistään. Janáčekin teokset syntyivät yleensä ohjelmallisista tai omaelämäkerrallisista impulsseista. Tämä heijastuu myös hänen suppeahkossa orkesterituotannossaan, joka koostuu kansanmusiikkisovitusten lisäksi parista kourallisesta sarjamuotoisia teoksia ja ohjelmallisia sinfonisia runoja. Janáčekin myöhäiskauden tunnetuimpiin teoksiin kuuluva Sinfonietta (1926) on hänen tuotannossaan absoluuttisen musiikin puolelle sijoittuva poikkeus. Myöhemmin säveltäjä tosin paljasti, että teoksella on epävirallinen ohjelma, jonka mukaan musiikki kuvaa hänen kotikaupunkiaan Brnoa, mutta teos rakentuu silti enemmän oman musiikillisen logiikkansa kuin ohjelmallisen kerronnallisuuden mukaan. Nimi Sinfonietta (Pieni sinfo- 3
nia) on sikälikin osuva, että teos on vapaammin rakennettu kuin perinteinen sinfonia mutta toisaalta materiaaliltaan ja osien välisiltä motiivisilta kytkennöiltään yhtenäisempi kuin sarjamuotoinen teos. Sinfonietta saa erityisväriä poikkeuksellisen suuresta vaskiryhmästään. Osaselityksenä vaskien määrälle on se, että teos sai alkunsa voimistelukerho Sokolin juhlia varten kirjoitetuista fanfaareista, joista teoksen avausosa on muokattu. Musiikiltaan Sinfonietta on tyypillistä Janáčekin myöhäistyyliä, jonka ydintä ovat omaperäisen persoonallinen orkestraatio, ilmeikkään karusti soivat harmoniat sekä lyhyiden aiheiden toistosta ja äkillisistä leikkauksista syntyvä musiikillinen dramaturgia. Sinfoniettan viisiosaista muotoa voi lähestyä perinteisen neliosaisen sinfoniamuodon näkökulmasta, jolloin alkuun on lisätty ylimääräinen johdanto-osa. Yhtä hyvin teoksen hahmottaa kuitenkin myös symmetriseksi kokonaisuudeksi, sillä avausosan fanfaarit palaavat lopussa tehostettuina huipentamaan teoksen loisteliaalla tavalla. Toisena ja neljäntenä on kaksi pääosin allegrettotempossa liikkuvaa osaa ja niiden välissä öisen tunnelman hallitsema hidas osa, jonka keskelle puhkeaa kuitenkin raju huipennus. Kimmo Korhonen Sakari Oramo Sakari Oramon kausi Radion sinfoniaorkesterin (RSO) ylikapellimestarina alkoi elokuussa 2003. Viulistina uransa aloittanut Oramo toimi vuodesta 1991 RSO:n vuorottelevana konserttimestarina. Orkesterinjohdon diplomin hän suoritti Jorma Panulan kapellimestariluokalla. Tammikuussa 1993 Oramo johti lyhyellä varoitusajalla RSO:n sinfoniakonsertin, joka oli todellinen menestys: hänet kiinnitettiin orkesterin kapellimestariksi syksystä 1994 alkaen. Oramo on myös Birminghamin sinfoniaorkesterin (CBSO) musiikillinen johtaja, jossa tehtävässä hän toimii kauden 2007 08 loppuun asti. Syksyllä 2008 hän aloittaa Tukholman filharmonisen orkesterin ylikapellimestarina. Oramo on myös Keski- Pohjanmaan Kamariorkesterin päävierailija ja Kokkolan oopperan kapellimestari. Sakari Oramo on johtanut mm. Berliinin, New Yorkin, Los Angelesin, Chicagon ja Oslon filharmonikkoja, Concertgebouw n, Pariisin, Clevelandin ja Minnesotan orkestereita sekä Pohjois-Saksan radion ja Frankfurtin radion sinfoniaorkestereita. Suomen Kansallisoopperassa Oramo on johtanut Brittenin Peter Grimesin. Lähivuosina Oramo vierailee mm. kahdesti Berliinin filharmonikkojen johdossa sekä Dresdenin valtionorkesterin ja San Franciscon sinfoniaorkesterin kapellimestarina. Oramo ja RSO ovat esiintyneet Tukholmassa, Wienissä ja Prahassa, Saksassa ja Sveitsissä, Kanariansaarten, Edinburghin ja Bergenin musiikkijuhlilla sekä Proms-festivaalilla Lontoossa. Japaniin Oramo ja RSO ovat tehneet kaksi menestyksekästä kiertuetta vuosina 2005 ja 2007. RSO:n kanssa Oramo on levyttänyt Ondinelle mm. Hakolaa, Klamia, Mielckiä, Pingoud ta ja Kaipaista sekä Launiksen Aslak Hetta -oopperan ensilevytyksen. Levytys Magnus Lindbergin teoksista samoin kuin Warner Classicsin julkaisema Bartók-levytys ovat saaneet näyttävää kansainvälistä huomiota. Nordgrenin 3. ja 5. sinfoniasta julkaistu levytys (Ondine) on saanut ranskalaisen Académie Charles Cros n palkinnon. Lindbergin klarinettikonserton levytys sai BBC Music Magazinen levypalkinnon maaliskuussa 2006, ja se palkittiin myös arvostetulla Classic FM Gramophone -palkinnolla. Sakari Oramo sai Birminghamin yliopiston kunniatohtorin arvon kesällä 2004. 4
RADION SINFONIAORKESTERI Radion sinfoniaorkesteri (RSO) on Yleisradion orkesteri, joka syksyllä 2007 juhli 80 vuottaan. Orkesterin ylikapellimestari on Sakari Oramo, joka aloitti kautensa syksyllä 2003. Kymmenmiehinen Radio-orkesteri perustettiin vuonna 1927, vuosi Yleisradion perustamisen jälkeen. Sinfoniaorkesterin mittoihin se kasvoi 1960-luvulla. RSO:n ylikapellimestareita ovat olleet Toivo Haapanen, Nils-Eric Fougstedt, Paavo Berglund, Okko Kamu, Leif Segerstam ja Jukka-Pekka Saraste. RSO:n ohjelmistossa on tärkeällä sijalla uusin suomalainen musiikki ja se kantaesittää vuosittain useita Yleisradion tilausteoksia. Kaikkiaan RSO on kantaesittänyt yli 520 teosta. Levytyksiä on tehty tähän mennessä yli sata. Historiallinen helmi tallennettiin Helsingin konservatorion (nyk. Sibelius-Akatemia) salissa uudenvuodenpäivänä 1939, kun Jean Sibelius johti oman Andante festivonsa radiotervehdyksessä amerikkalaisille. Nauhoitus jäi ainoaksi dokumentiksi Sibeliuksesta kapellimestarina. Sakari Oramon kanssa RSO on levyttänyt mm. Bartókin, Hakolan, Kaipaisen, Mielckin ja Pingoud n teoksia sekä Launiksen Aslak Hetta -oopperan ensilevytyksen. Levytykset ovat saaneet useita arvostettuja palkintoja, joista tuorein, MIDEM Classical Awards -palkinto myönnettiin keväällä 2008 RSO:n ja Lisa Batiashvilin levytykselle Lindbergin ja Sibelius viulukonsertoista (Sony BMG). Vuonna 1963 Paavo Berglundin johdolla tehdyn Leningradin-matkan jälkeen RSO on soittanut ulkomailla yli 280 konserttia. Japanissa orkesteri on vieraillut neljä kertaa. Kevätkaudella 2008 RSO vierailee Kanariansaarten musiikkijuhlilla helmikuussa. RSO:n kotikanava on YLE Radio 1, joka lähettää orkesterin kaikki konsertit yleensä suorina lähetyksinä niin Suomesta kuin ulkomailtakin. Konsertteja voi kuunnella myös ympäri maailmaa RSO:n verkkosivujen kautta (www.yle. fi/rso). 5