Valinnaisainetarjotin 7. luokkalaisille Nokianvirran koulu 2017 2018 Valinnaisaineilta Nokianvirran koulussa keskiviikkona 18.1. Klo 18 1
Nokianvirran koulussa järjestetään valinnaisaineilta keskiviikkona 18.1.2017 klo 18. Illan aiheena ovat valinnaisaineet, niiden valinta sekä opiskelu Nokianvirran koulussa. Illan aikana vanhemmilla ja oppilailla on mahdollisuus: Tutustua eri valinnaisaineisiin luokissa Tavata valinnaisaineiden opettajia Saada tietoa eri valinnaisaineista Myös rehtori ja oppilaanohjaajat ovat tavattavissa ja opastavat tarvittaessa valinnaisaineisiin liittyvissä asioissa. Tervetuloa! 2
Valinnaiskurssien arviointi -mikäli kurssin laajuus on 2. vuosiviikkotuntia tai enemmän, se arvioidaan numeroin. -1. vuosiviikkotunnin kurssit arvioidaan Hyväksytty/hylätty arvioinnin mukaisesti Perusopetuksen valinnaisten aineiden tehtävä on syventää ja laajentaa perusopetuksen yhteisten oppiaineiden, erityisesti taide- ja taitoaineiden, mukaan luettuna kotitalous, sekä haluttaessa aihekokonaisuuksien tietoja ja taitoja oppilaan valinnan mukaisesti. Valinnaisten aineiden tehtävä on myös antaa oppilaalle mahdollisuus syventää harrastuksiaan ja löytää uusia kiinnostuksen kohteita. Valinnaisten aineiden tulee tukea perusopetuksen tavoitteita. (Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteet 2004) Tämä vihkonen esittelee lyhyesti Nokianvirran koulun valinnaisainetarjonnan 8. luokalle tehtäviä valintoja varten. Tutustu huolella vihkosen sisältöön ja tee valintasi oman kiinnostuksesi mukaan. Valinnaisaineet ovat pääosin yksivuotisia. Kaksivuotisia valinnaisaineita ovat 8. luokalla alkavat kielet (B2-kielet), niiden opiskelua on siis jatkettava 9. luokalla. Valitse valinnaisaineet siten, että valinnaisten kokonaismäärä 8. luokalla on kahdeksan tuntia. Sinun täytyy valita myös kahdeksan tuntia varavalintaa. Mitä tahansa varavalintaa voidaan tarvita silloin, kun jokin varsinaisista valinnoista ei toteudu. Vähintään kaksi valinnoistasi tulee olla 2 vuosiviikkotunnin valintoja. Vuoden kuluttua valitset 9. luokalle 5 tuntia valinnaisaineita. Valittaviin kahdeksaan valinnaisainetuntiin sisältyvät 8. luokalla: - liikuntaluokan lisäliikunta 1 tunti/vuosi - musiikkiluokan musiikki 3 tuntia/vuosi sekä musiikkiluokan kuvataide 2 tuntia/vuosi - kuvataideluokan kuvataide 3 tuntia/vuosi sekä kuvataideluokan musiikki 1 tunti/vuosi - A2-kielen kolmesta tunnista yksi sisältyy kahdeksaan valinnaistuntiin, kaksi muuta tuntia ovat valintojen ulkopuolella (5. luokalla alkaneen kielen opiskelijoilla viikkotunteja on 8. ja 9. luokalla yhteensä 32). Tuntia 1 2 3 4 5 6 7 8 Perusluokka Perusluokka + A2 A2 Liikuntaluokka LIL Liikuntaluokka + A2 A2 LIL Kuvataideluokkalaiset KU KU KU MU Kuvataideluokkalaiset + A2 KU KU KU MU A2 Musiikkiluokkalaiset MU MU MU KU KU Musiikkiluokkalaiset + A2 MU MU MU KU KU A2 3
Jatko-opintoihin pyrittäessä voit 9. luokan yhteishaussa hyödyntää sellaisia valinnaisaineita, joita olet opiskellut vähintään kaksi vuosiviikkotuntia/vuosi ja saanut niistä arvosanan numeroin. Tietotekniikkaa ei oteta kuitenkaan huomioon jatko-opintoihin hakeuduttaessa. Yhden vuosiviikkotunnin valinnat arvioidaan hyväksytty/ hylätty periaatteella. Yhteishaussa lukion opiskelijavalinta tehdään pääosin lukuaineiden (sis. valinnaiset kielet) keskiarvon perusteella, erityistehtävän saaneisiin lukioihin voi saada lisäpisteitä myös muista valinnaisista opinnoista. Ammatillisen puolen pisteytyksessä huomioidaan myös taito- ja taideaineiden arvosanat (sekä yhteiset että valinnaiset). Lisätietoja valinnaisaineiden valintaan liittyvistä asioista voit kysellä: rehtorilta Harri Yli-Valkama puh. 050-3956452 oppilaanohjaajilta Pekka Tiitu puh. 050 3958954 Tiia Viljakainen puh. 050-3958959 4
1. ÄIDINKIELI JA KIRJALLISUUS... 7 DRA Draama... 7 LUO Luova kirjoittaminen... 8 SUO Suomi haltuun... 9 2. ENGLANTI... 10 ENC Learn to Communicate in English... 10 ENU Use your English... 11 3. RUOTSI... 12 RUR Rohkeasti ruotsiksi... 12 4. MATEMATIIKKA... 13 MAS Strategiapelit... 13 5. KEMIA... 14 AA Atomista avaruuteen... 14 6. BIOLOGIA... 15 BIL Luontoharrastus- ja tutkimuskurssi... 15 BIP Puutarhakurssi... 16 7. YHTEISKUNTAOPPI... 17 YTY Business kurssi... 17 8. MUSIIKKI... 18 MUB Musiikin tekemisen iloa soittaen ja laulaen... 18 9. KUVATAIDE... 19 KUT Kuvataide... 19 KUE Keramiikka... 20 KUV Animaatio ja valokuvaus... 21 10. KOTITALOUS... 22 KOP Kotitalouden peruskurssi... 22 KON Nopeaa arkiruokaa... 23 11. TEKNINEN TYÖ... 24 TNL Tekninen työ laaja peruskurssi... 24 TNP Tekninen työ peruskurssi... 25 TNT Teknologia/elektroniikka... 26 12. TEKSTIILITYÖ... 27 TSV Valinnainen tekstiilityö... 27 TSKO Korut ja koristeet... 28 13. LIIKUNTA... 29 LILI Lisää liikuntaa liikuntaluokkalaisille... 29 LIM Lisää liikuntaa monipuolisesti/sekaryhmät... 30 LIP Lisää liikuntaa pojille... 31 LIT Lisää liikuntaa tytöille... 32 MUUT VALINNAISET AINEET... 33 14. RANSKA... 33 RAD Ranska B2... 33 15. SAKSA... 34 SAD Saksa B2... 34 5
16. VENÄJÄ... 35 VED Venäjä B2... 35 17. TIETO- JA VIESTINTÄTEKNIIKKA... 35 TVP Digitaalisen median perusteet... 36 TVR Robottiohjelmointi... 37 6
1. ÄIDINKIELI JA KIRJALLISUUS DRA Draama Mihin oppiaineeseen DRA liittyy? Äidinkieli ja kirjallisuus Laajuus Tavoitteet Sisältö Työtavat Arviointi Kaksi vuosiviikkotuntia Jos haluat rohkaistua esiintyjänä, kehittyä näyttelijänä, unohtaa kirjat ja toteuttaa luovia ideoita porukalla iloisissa tunnelmissa, draaman opiskelu vastaa tavoitteisiisi. Harjoitellaan näyttelemistä pareittain, ryhmässä, improvisoiden, eläytyen, kokonaisvaltaisesti näytellen tai keskittyen yhteen osaalueeseen (puhetavat, ilmeet, kehonkieli). Suunnitellaan ja toteutetaan oikeita draamateoksia näytelmiä, videoita. Toimintaa! Valmistellaan ryhmätöinä esityksiä draamatunneille ja mahdollisesti myös koulun juhliin tai tapahtumiin. Numeroarviointi. Ryhmätyö- ja esiintymistaitojen lisäksi myös innostunut asenne ja aktiivisuus vaikuttavat arvosanaan. Arviointiin sisältyy myös itse- ja vertaisarviointia. 7
LUO Luova kirjoittaminen Mihin oppiaineeseen LUO liittyy? Äidinkieli ja kirjallisuus Yksi vuosiviikkotunti Haluatko oppia paremmaksi kirjoittajaksi? Kiinnostaako sinua oppia kirjoittamaan esim. runoja tai pieniä näytelmiä? Haluatko saada kannustavaa palautetta teksteillesi ja oppia antamaan palautetta muiden teksteille? Tämä kurssi on tarkoitettu kaikille, jotka haluavat kehittää kirjoitustaitojaan. Kurssilla tutustutaan kaunokirjallisuuden tekstilajeihin, ideoidaan ja kirjoitetaan tekstejä yksin sekä yhdessä. Kurssilla harjoitellaan mm. kuvauksien, vuoropuhelun, novellien, tarinoiden, näytelmäkohtauksien, runojen, esseiden ja rap-sanoitusten kirjoittamista. Yksilö-, pari- ja ryhmätyötä. Hyväksytty/Hylätty Arviointiin sisältyy opettajan antaman palautteen lisäksi itse- ja vertaisarviointia. Hyväksyttyyn arvosanaan vaaditaan aktiivista työskentelyä oppitunneilla sekä kurssin alussa sovittujen kurssitöiden suorittamista ja aktiivista osallistumista pari- ja pienryhmätyöskentelyyn. 8
SUO Suomi haltuun Mihin oppiaineiseen SUO liittyy? Äidinkieli, kirjallisuus ja suomi toisena kielenä Yksi vuosiviikkotunti Kurssin tavoitteena on kehittää oppilaan äidinkielen tai toisen kielen taitoja. Kurssi on tarkoitettu kaikille, jotka haluavat parantaa suomen kielen sanavarastoa, luetunymmärtämistä, kirjoittamista ja suullista ilmaisua. Kurssilla tutustutaan monipuolisesti suomen kieleen. Perehdytään oman äidinkielemme tai toisen hienouksiin ja erikoisuuksiin, luetaan oppiaineiden tekstejä, harjoitellaan kirjoittamaan mm. hyviä koevastauksia, pelataan erilaisia sanapelejä ja jutellaan ajankohtaisista asioista. Yksilö-, pari- ja ryhmätyötä. Hyväksytty/Hylätty: Arviointiin sisältyy opettajan antaman palautteen lisäksi itse- ja vertaisarviointia. Hyväksyttyyn arvosanaan vaaditaan aktiivinen osallistuminen oppitunneilla sekä kurssin alussa sovittujen kurssitöiden tekeminen ja aktiivinen osallistuminen pari- ja pienryhmätyöskentelyyn. 9
2. ENGLANTI ENC Learn to Communicate in English Mihin aineeseen ENC liittyy? Englannin kieli Yksi vuosiviikkotunti Kehittää oppilaan suullista ja kirjallista kielitaitoa sekä englannin kuuntelutaitoja. Kurssi on tarkoitettu jo hyvät englannin perustaidot osaaville. Kurssilla tehdään englanniksi erilaisia suullisia ja kirjallisia kommunikatiivisia harjoituksia sekä kuunteluharjoituksia useisiin eri aihepiireihin liittyen. Pääpaino on suullisissa harjoituksissa. Pääasiassa pari- ja pienryhmätyöskentely suullisesti ja eri aiheista kertominen ja puhuminen englanniksi. Lisäksi myös itsensä ilmaisemista kirjallisesti englanniksi sekä erityyppisiä kuunteluharjoituksia. Kurssilla hyödynnetään monipuolisesti tieto-ja viestintätekniikkaa. Hyväksytty/Hylätty. Arviointiin sisältyy itse- ja vertaisarviointia. Hyväksyttyyn arvosanaan vaaditaan aktiivinen osallistuminen oppitunneilla sekä suullisen esitelmän valmistelu ja esittäminen. 10
ENU Use your English Mihin oppiaineeseen ENU liittyy? Englannin kieli Yksi vuosiviikkotunti Parantaa kielen perusasioiden hallintaa kielen eri osa-alueilla. Kurssilla kehitetään oppilaiden taitoja kuuntelemisessa, lukemisessa, kirjoittamisessa sekä puhumisessa eri aihepiirejä hyödyntäen. Ohjattu pari-, pienryhmä- ja itsenäinen työskentely. Kurssilla hyödynnetään monipuolisesti tieto-ja viestintätekniikkaa. Hyväksytty/Hylätty. Arviointiin sisältyy itse- ja vertaisarviointia. Hyväksyttyyn arvosanaan vaaditaan aktiivinen työskentely ja osallistuminen oppitunneilla. 11
3. RUOTSI RUR Rohkeasti ruotsiksi Mihin oppiaineeseen RUR liittyy? Ruotsin kieli Yksi vuosiviikkotunti Parantaa ruotsin kielen eri osa-alueiden hallintaa ja rohkaista käyttämään suullista ja kirjallista kielitaitoa erilaisissa käytännön tilanteissa. Kurssi painottuu jo hankitun kielitaidon aktivoimiseen. Harjoittelet ruotsin kielellä selviytymistä eri puhetilanteissa. Harjaannut ymmärtämään toisten tuottamaa puhetta ja puhut itse rohkeasti ruotsia. Opit myös kirjoittamaan ruotsiksi lyhyitä viestejä. Samalla kertaat ja syvennät kieliopin osaamistasi. Ohjatut pari- ja pienryhmäkeskustelut, kuuntelutehtävät sekä pienehköt kirjallisen ilmaisun tehtävät. Kurssilla hyödynnetään monipuolisesti tieto-ja viestintätekniikkaa. Hyväksytty/Hylätty. Arviointiin sisältyy itse- ja vertaisarviointia. Hyväksyttyyn arvosanaan vaaditaan aktiivinen työskentely ja osallistuminen oppitunneilla. 12
4. MATEMATIIKKA MAS Strategiapelit Mihin oppiaineeseen MAS liittyy? Matematiikka Yksi vuosiviikkotunti Kehitetään strategista ajattelua ja keskittymiskykyä. Opitaan shakin säännöt, termistö, normaali avaustapa, peliin liittyvä monimuotoinen strategia ja loppupelitaitoja. Tutustutaan erilaisiin strategiapeleihin ja opetellaan pelaamaan niitä. Opetellaan shakin siirrot, nappuloiden arvosuhteet sekä oikeaoppinen pelin avaus. Opetellaan keskipelin strategioita sekä realisoimaan saavutettu etu eli voittopelin voittaminen. Pelataan erilaisia strategiapelejä ja hyödynnetään erilaisia laitteita pelien pelaamiseen. Pelataan harjoituspelejä muiden kurssilaisten kanssa. Pelataan kurssin sisäisiä ranking-pelejä ja kurssiturnaus. Hyväksytty/Hylätty. Arviointiin sisältyy itse- ja vertaisarviointia. Hyväksyttyyn arvosanaan vaaditaan aktiivinen työskentely ja osallistuminen oppitunneilla. 13
5. KEMIA AA Atomista avaruuteen Mihin oppiaineeseen AA liittyy? Kemia, fysiikka Kurssin toteutus: Yksi vuosiviikkotunti Herättää mielenkiintoa ja harrastusta kemian ja fysiikan opiskeluun. Oppia turvallista ja päämäärätietoista laboratoriotyöskentelyä. Syventää kemian ja fysiikan tietoja ja taitoja, myös jatko-opintoja varten. Kurssilla tutkitaan maailmankaikkeuden rakentumista monipuolisesti kemian ja fysiikan kannalta. Kurssilla tutustutaan mielenkiintoisella ja monipuolisella tavalla kemian ja fysiikan ilmiöihin oppilaiden omat kiinnostuksen kohteet huomioiden. Kurssilla työskennellään kokeellisia ja nykyaikaisia työtapoja hyödyntäen. Syksyllä tai keväällä 2 tuntia viikossa Hyväksytty/Hylätty. Arviointi perustuu oppilaiden monipuoliseen ja erilaisia työtapoja hyödyntävään työskentelyyn annettujen tehtävien pohjalta. oppitunneilla. 14
6. BIOLOGIA BIL Luontoharrastus- ja tutkimuskurssi Mihin oppiaineeseen BIL liittyy? Biologia Yksi vuosiviikkotunti Tutustua erilaisiin luontoharrastuksiin ja luonnontieteellisen tutkimuksen tekoon. Tutustutaan erilaisiin luontoharrastuksiin mahdollisuuksien mukaan myös maastossa. Esiteltävistä luontoharrastuksista mainittakoon erilaiset metsästys- ja kalastusmuodot, ravustus, hyönteis- ja lintuharrastus, sienestys sekä kasviharrastus. Kurssin sisältö määräytyy suurelta osin oppilaiden mielenkiinnon mukaan. Kurssilla perehdytään luonnontieteelliseen tutkimukseen ja tehdään koulun lähiympäristöön liittyviä pienimuotoisia tutkimuksia. Näistä painittakoon populaatiokoon määrittäminen, muuntelu populaatiossa, bakteeritutkimukset sekä lintujen ravinnonvalintatutkimukset. Työtavat vaihtelevat opettajajohtoisesta pari- ja yksilötyöskentelyyn niin maastossa kuin luokkatilassa. Hyväksytty/hylätty. Arviointiin sisältyy itse- ja vertaisarviointia. Hyväksytty kurssisuoritus vaatii aktiivista osallistumista oppituntien ja erilaisten tutkimusten tekoon. Lisäksi erikseen sovittavat kurssityöt täytyy suorittaa hyväksytysti. 15
BIP Puutarhakurssi Mihin oppiaineeseen BIP liittyy? Biologia Yksi vuosiviikkotunti Tutustua kasvihuoneviljelyyn ja puutarhanhoitoon. Perehdytään puutarhakasvien viljelyyn käytännönläheisesti viljelemällä itse kasveja koulun kasvihuoneessa. Osa kasveista kasvatetaan siemenistä, osa juuri-, kasvi- tai varsipistokkaista. Harjoitellaan myös pistokkaiden ottamista itse. Siemenkasvatetut kasvit koulitaan, kun kasvu on tarpeeksi pitkällä. Kasvit valitaan oppilaiden omien kiinnostuksen kohteiden ja tulevien kasvupaikkatekijöiden mukaan, sillä kasvien kasvatusta jatketaan kotona seuraavaan satokauteen saakka, tai vieläkin pidempään, jos kyseessä on monivuotinen kasvi. Eri kasvilajeihin ja niiden erityisominaisuuksiin tutustuminen, että osaa hoitaa kasvejaan myös kotona kurssin jälkeen. Kurssilla perehdytään myös puutarhasuunnittelun alkeisiin ja käydään läpi erilaisia puutarhatyylejä. Kurssilla harjoitellaan myös tavallisimpia pihanhoitotöitä. Työtavat vaihtelevat opettajajohtoisesta pari- ja yksilötyöskentelyyn niin maastossa kuin luokkatilassa. Hyväksytty/Hylätty. Arviointiin sisältyy itse- ja vertaisarviointia. Hyväksyttyyn arvosanaan vaaditaan aktiivinen työskentely ja osallistuminen oppitunneilla. 16
7. YHTEISKUNTAOPPI YTY Business kurssi Mihin aineeseen YTY liittyy? Yhteiskuntaoppi Kaksi vuosiviikkotuntia Kurssin tavoitteena on virittää oppilaissa sisäinen yrittäjyys. Tavoitteena on tutustua yritystoimintaan ja yrittäjän arkeen. Opimme johtajuutta, markkinointia, myyntiä ja yhteistoimintaa. Toiminnallisten harjoitusten avulla opimme mitä käsite sisäinen yrittäjyys tarkoittaa. Käsittelemme työelämään ja yrittäjyyteen liittyviä aiheita. Valmistamme kotisivut yritykselle ja toimimme eri tehtävissä harjoitusyrityksissä. Kurssilla perehdymme yrittäjyyteen harjoitusyrityksen toiminnan avulla. Kurssilla perustamme harjoitusyrityksen, jonka toimintaa oppilaat suunnittelevat ja toteuttavat oman ideointinsa mukaisesti. Yritysvierailujen kautta tutustumme työelämään. Numeroarviointi. Yrittäjyyskurssilla oppilas osoittaa kiinnostusta ja omatoimisuutta tehtävää kohtaan. Hän laatii vaaditut asiakirjat hyväksytysti. Kurssin keskeisiä vaiheita ovat yritysidean keksiminen, liiketoimintasuunnitelman laatiminen ja toiminnan aloittaminen kohtuullisen ajan puitteissa. Lisäksi hän kykenee hoitamaan kirjanpidon yritystoiminnan arjessa, laatimaan vuosikertomuksen sekä kurssin päätteeksi lopettamaan yritystoiminnan. Kurssilla mahdollisesti järjestettävät kokeet ja esseet on suoritettava hyväksytysti. Tulosta työn mukaan! Yrityksen tuotto oppilaille! Omatoimisuutta, luovuutta, yritteliäisyyttä ja yhteistyötä! 17
8. MUSIIKKI MUB Musiikin tekemisen iloa soittaen ja laulaen Mihin oppiaineeseen MUB liittyy? Musiikki Yksi vuosiviikkotunti Kurssin tavoitteena on rohkaista ja kannustaa oppilasta tarttumaan rohkeasti bändisoittimiin. Kurssilla ohjataan oppilasta tarkastelemaan musiikkia taiteenlajina ja ymmärtämään, miten musiikkia käytetään viestimiseen ja vaikuttamiseen eri kulttuureissa. Yhtenä kurssin tavoitteena on myös tutustua erilaisiin musiikinteko-ohjelmiin, jakaa vinkkejä, ideoita ja kokemuksia. Kurssiin sisältyy soitinopetusta ja tähän liittyvää musiikinteoriaa. Kurssiin sisältyy myös laulua ja laulumateriaalin valitsemista. Kurssilla opitaan myös lauluilmaisua sekä hyvää ja tervettä äänenkäyttöä. Tunneilla työstetään niin opettajan ennalta valitsemia kappaleita eri aikakausilta ja eri kulttuureista kuin yhdessä valittuja kappaleita. Projektiluonteisesti kurssilla työskennellään musiikinteko-ohjelmilla. Myös musiikin analysoimiseen ja pohdintaan kannustetaan. Hyväksytty/Hylätty. Hyväksyttävän suorituksen saava oppilas työskentelee ahkerasti ja aktiivisesti. Arviointiin sisältyy itsearviointia ja vertaisarviointia. 18
9. KUVATAIDE KUT Kuvataide Mihin oppiaineeseen KUT liittyy? Kuvataide Kaksi vuosiviikkotuntia Kuvallisten taitojen kehittäminen monipuolisten tehtävien avulla. Omien ajatusten ja mielikuvien ilmaiseminen. Taiteen tuntemuksen ja luovuuden lisääminen. Taiteen tuntemusta ja tulkintaa, ympäristöestetiikkaa, muotoilua, tilaa sekä graafista suunnittelua. Kuvallista työskentelyä monipuolisesti eri tekniikoilla mm. piirustus, maalaus, grafiikka, kolmiulotteinen ja erilaiset digitekniikat. Luovaa työskentelyä. Numeroarviointi. Aktiivinen osallistuminen ja työskentely kurssilla. Oppilas osaa ilmaista itseään valitsemillaan kuvataiteen keinoilla ja kokeilee rohkeasti eri tekniikoita. Arviointia, keskusteluja ja pohdintoja taiteellisesta työskentelystä käytetään koko kurssin ajan oppimisen tukena. Arvioinnin avulla oppilas saa onnistumisen kokemuksia ja oppii kehittämään kuvataiteellisia taitojaan. 19
KUE Keramiikka Mihin oppiaineeseen KUE liittyy? Kuvataide Yksi vuosiviikkotunti Tutustuminen keramiikkaan ja työskentely erilaisilla saventyöstötekniikoilla. Kolmiulotteisuuden ja muototajun kehittäminen. Tutustutaan oman työskentelyn avulla muotoiluprosessiin, erilaisiin savimateriaaleihin ja käyttötarkoituksiin sekä käyttö- ja kauneusarvojen merkitykseen muotoilussa. Tehdään mm. puna- ja valkosavesta käsin rakentaen ja dreijaten sekä esim. kipsimuottia hyödyntäen erilaisia töitä. Pintakäsittelytapoina engobet, oksidit ja lasitteet. Kehitetään omia ideoita monipuolisten esimerkkien ja tehtävien avulla. Tehdään veistosmaisia töitä, mutta myös astioita, hahmoja, kylttejä, laattoja jne. Hyväksytty/Hylätty Oppilas osaa käyttää erilaisia keramiikan materiaaleja ja tekniikoita. Oppilas suunnittelee, valmistaa ja viimeistelee työnsä loppuun asti. Aktiivinen osallistuminen ja työskentely kurssilla. Oppilas osaa ilmaista itseään valitsemillaan kuvataiteen keinoilla ja kokeilee rohkeasti eri tekniikoita. Arviointia, keskusteluja ja pohdintoja taiteellisesta työskentelystä käytetään koko kurssin ajan oppimisen tukena. Arvioinnin avulla oppilas saa onnistumisen kokemuksia ja oppii kehittämään kuvataiteellisia taitojaan. 20
KUV Animaatio ja valokuvaus Mihin oppiaineeseen KUV liittyy? Kuvataide Yksi vuosiviikkotunti Kuvailmaisun syventäminen valokuvauksen, animaation ja muiden nykytaiteen tekniikoiden keinoin. Kokeileva ote kuvataiteelliseen työskentelyyn. Tutustutaan 2000-luvun taiteeseen. Opetellaan eri tekniikoiden yhdistämistä samaan teokseen esimerkiksi valokuvan ja maalauksen keinoin. Työskentelyssä kokeillaan monipuolisesti eri nykytaiteen tekniikoita kuten valokuvausta, maalausta, animointia, digitaalista piirtämistä piirtopöydällä, hahmojen rakentelua esim. muovailuvahasta tai 3Dmallinnoksina. Hyväksytty/Hylätty Työskentelee luovasti ja kokeilee rohkeasti eri tekniikoita. Aktiivinen osallistuminen tunneilla. Aktiivinen osallistuminen ja työskentely kurssilla. Oppilas osaa ilmaista itseään valitsemillaan kuvataiteen keinoilla ja kokeilee rohkeasti eri tekniikoita. Arviointia, keskusteluja ja pohdintoja taiteellisesta työskentelystä käytetään koko kurssin ajan oppimisen tukena. Arvioinnin avulla oppilas saa onnistumisen kokemuksia ja oppii kehittämään kuvataiteellisia taitojaan. 21
10. KOTITALOUS KOP Kotitalouden peruskurssi Mihin oppiaineeseen KOP liittyy? Kotitalous Kaksi vuosiviikkotuntia Syventää 7. luokan kotitaloudessa opittuja tietoja ja taitoja. Antaa varmuutta käytännön töiden tekemiseen. Oppilas oppii suunnittelemaan omaa työskentelyään, osaa tehdä arjen valintoja ja oppii vastuullisuutta. Harjaannuttaa ruoanvalmistuksen ja leivonnan taitoja, lisätä elintarvikkeiden tuntemusta, tutustuttaa tavallisimpiin erityisruokavalioihin ja suomalaiseen ruokaperinteeseen. Opettaa vastuullista ja ympäristöystävällistä kuluttamista. Yksilö-, pari- ja ryhmätyöskentelyä. Mahdollisuuksien mukaan opintokäyntejä. Numeroarviointi. Arvioinnin pohjana on aktiivinen työskentely ja osallistuminen oppitunneilla. Arviointiin sisältyy itse- ja vertaisarviointia, joilla ohjataan oppimista. Arvosanaan vaikuttaa myös arvioitavat kotitehtävät. Oppimista mitataan teoria- ja työkokeilla. 22
KON Nopeaa arkiruokaa Mihin oppiaineeseen KON liittyy? Kotitalous Yksi vuosiviikkotunti Oppia valmistamaan helppoa ja nopeaa kotiruokaa ja maukkaita välipaloja. Monipuolisten aterioiden suunnitteleminen ja valmistaminen. Kurssilla käsitellään myös puolivalmisteiden hyödyntämistä ruoanvalmistuksessa. Yksilö-, pari- ja ryhmätyöskentelyä. Hyväksytty/Hylätty; Työskentelyyn sisältyy itse- ja vertaisarviointia. Hyväksyttyyn arvosanaan vaaditaan aktiivinen työskentely ja osallistuminen oppitunneilla. Kurssin lopulla pidetään testi kurssin aiheista. 23
11. TEKNINEN TYÖ TNL Tekninen työ laaja peruskurssi Mihin oppiaineeseen TNL liittyy? Tekninen työ Neljä vuosiviikkotuntia Kurssin tavoitteena on kehittää monipuolisesti teknistä tietämystä ja osaamista. Tavoitteena on kannustaa oppilasta sisäiseen yrittäjyyteen, luovaan ja vastuulliseen toimintaan sekä oppia toimimaan ryhmän jäsenenä yhteisprojekteissa. Kurssin opetus muodostuu neljästä aihealueesta puutyö, metallityö, sähkö- ja elektroniikkatyö sekä koneoppi. Kurssilla opiskellaan turvallista työvälineiden ja työstökoneiden käyttötekniikkaa. Kurssilla perehdytään monipuolisesti erilaisiin valmistustekniikkoihin ja materiaaleihin. Kurssilla oppilaat valmistavat oppilastöitä pääsääntöisesti omien ideoiden ja suunnitelmien pohjalta. Kurssin laajuus antaa mahdollisuuden syventyä perusteellisemmin eri aihealueisiin. Numeroarviointi. Arvioinnissa kiinnitetään erityisesti huomiota suunnitteluun, työskentelyyn ja valmiin työn laatuun sekä kykyyn arvioida omaa työskentelyä. Lisäksi huomioidaan oppilaan aktivisuus ja yhteistyötaidot, tiedon omatoiminen hankinta sekä mahdolliset kokeet ja tehtävät. 24
TNP Tekninen työ peruskurssi Mihin oppiaineeseen TNP kuuluu? Tekninen työ Kaksi vuosiviikkotuntia Kurssin tavoitteena on kehittää teknistä tietämystä ja osaamistaan sekä antaa oppilaille perustiedot jatko-opinnoille ja harrastustoiminnalle teknisellä alalla. Tavoitteena on kannustaa oppilasta sisäiseen yrittäjyyteen ja luovaan työskentelyyn. Kurssilla opiskellaan ja harjoitellaan puutyö-, metallityö-, sähkö- ja elektroniikkatyö aihealueita. Kurssilla opiskellaan turvallista työvälineiden ja työstökoneiden käyttötekniikkaa, tutustutaan erilaisiin valmistustapoihin ja -tekniikoihin. Kurssilla valmistetaan oppilastöitä pääsääntöisesti oppilaan oman ideoinnin ja suunnittelun pohjalta. Numeroarviointi. Arvioinnissa kiinnitetään erityisesti huomiota suunnitteluun, työskentelyyn ja valmiin työn laatuun sekä kykyyn arvioida omaa työskentelyä. Lisäksi huomioidaan oppilaan aktivisuus ja yhteistyötaidot, tiedon omatoiminen hankinta sekä mahdolliset kokeet ja tehtävät. 25
TNT Teknologia/elektroniikka Mihin aineeseen TNT liittyy? Tekninen työ Kaksi vuosiviikkotuntia Tavoitteena on oppia monipuolisesti teknisen työn perusteita ja oppia soveltamaan elektroniikkaa erilaisissa kohteissa. Kurssin tavoitteena on rakentaa jokin laite ja liittää siihen elektroniikan avulla erilaisia toimintoja. Tavoitteena on oppia projektin avulla yhteistoimintaa. Kurssilla opiskellaan monipuolisesti teknisen työn aiheita. Elektroniikka on monipuolisesti ja vahvasti kurssin pääsisältö. Kurssilla on mahdollista toteuttaa oma elektroninen laite esim. liikkuva esine, stereokaiutin. Kurssin sisältöä voidaan muokata myös ryhmän mukaan isommaksi koko ryhmää koskevaksi projektityöksi. Kurssilla voi siis halutessaan toimia ryhmässä tai suunnitella ja toteuttaa oman työprojektin. Kurssilla opiskellaan 3D- suunnitteluohjelmien käyttämistä ja 3D-tulostamista. Suunnitellaan omat 3D-malli/työ ja tulostetaan se. Kurssilla on mahdollista opiskella robotiikan alkeita eli robotiikkasarjojen rakentamista ja niiden ohjelmointia. Elektroniikan oppimista harjoitellaan myös ohjelmoinnin avulla Arduinoohjelmoinnilla. Kurssilla voi valmistaa pienryhmissä työkokonaisuuden, jonka myötä tutustumme osavalmistukseen tai valmistaa oman työprojektin. Pyrimme tutustumaan yrittäjyyteen tehdasvierailujen avulla. Numeroarviointi. Arvioinnissa kiinnitetään erityisesti huomiota suunnitteluun, työskentelyyn ja valmiin työn laatuun sekä kykyyn arvioida omaa työskentelyä. Lisäksi huomioidaan oppilaan aktivisuus ja yhteistyötaidot, tiedon omatoiminen hankinta sekä mahdolliset kokeet ja tehtävät. 26
12. TEKSTIILITYÖ TSV Valinnainen tekstiilityö Mihin oppiaineeseen TSV liittyy? Tekstiilityö Kaksi vuosiviikkotuntia Kurssin tavoitteena on innostaa kehittämään kädentaitoja monipuolisesti ja lisätä käsityön harrastuneisuutta. Kurssilla valmistetaan laadukkaita käsityötuotteita ja kehitetään suunnitteluja ongelmanratkaisutaitoja. Aihepiirien lähtökohtana on oman tieto- ja taitotason lisäksi oma kiinnostus. Kurssilla suunnitellaan ja valmistetaan yksilöllisiä sisustustuotteita, vaatteita ja asusteita monipuolisesti eri tekniikoita käyttäen ja yhdistellen. Aihepiirityöskentelyn aikana oppii sisustustuotteiden ja vaatteiden valmistus- ja koristelutapoja, saa tietoa välineistä, vaatteiden hoidosta ja pukeutumisesta. Työskennellessä oppii lukemaan työohjetta, ratkaisemana ongelmia ja toimimaan ryhmässä ja yksilönä. Työskentelyn apuna käytetään lehtiä, kirjoja ja tietotekniikkaa. Kurssilla valmistetaan oppilastöitä oman suunnittelun ja ideoinnin pohjalta, yksilö- tai pari/ryhmätöitä. Numeroarviointi. Arvioinnissa kiinnitetään erityisesti huomiota suunnitteluun, työskentelyyn ja valmiin työn laatuun sekä kykyyn arvioida omaa työskentelyä. Lisäksi huomioidaan oppilaan aktivisuus ja yhteistyötaidot, tiedon omatoiminen hankinta sekä mahdolliset kokeet ja tehtävät. 27
TSKO Korut ja koristeet Mihin oppiaineeseen TSKO liittyy? Tekstiilityö Yksi vuosiviikkotunti Kurssin tavoitteena on tutustua erilaisiin korujen ja koristeiden valmistustekniikoihin ja toteuttaa eri tekniikoilla itse suunniteltuja töitä. Tavoitteena on oppia uusia tapoja ideoida, kokeilla, yhdistellä ja käyttää erilaisia materiaaleja. Tällä kurssilla keskitytään tekemiseen! Työt suunnittelet itse omien mieltymystesi mukaisesti. Kurssin aikana tehdään koruja, korumaisia koristeita ja asusteita ennakkoluulottomasti tuttuja, tuntemattomia ja kierrätettyjä materiaaleja hyödyntäen. Kurssilla opitaan uusia tekniikoita ja sovelletaan aiempaa osaamista, lisäksi perehdytään erilaisiin materiaaleihin ja niiden käsittelyyn. Ideoita haetaan tutustumiskäynnillä, käsityölehdistä, alan kirjoista ja internetin sovelluksista. Kurssilla valmistetaan oppilastöitä oman suunnittelun ja ideoinnin pohjalta, yksilö- tai pari/ryhmätöitä. Hyväksytty/hylätty. Hyväksyttyyn arviointiin vaaditaan aktiivista osallistumista oppitunneilla. Käytetään itsearviointia ja vertaisarviointia. 28
13. LIIKUNTA LILI Lisää liikuntaa liikuntaluokkalaisille Mihin oppiaineeseen LILI liittyy? Liikunta Yksi vuosiviikkotunti Kurssin tarkoitus on tarjota monipuolista liikuntaa liikuntaluokkalaisille omasta lajista riippumatta. Kurssilla perehdytään mm. kehonhuollon perusteisiin, fyysisen suorituskyvyn kehittämiseen. Kurssi antaa valmiuksia urheilijan ajankäytön hallintaan ja levon ja harjoittelun tasapainottamiseen. Yleisliikunnallisuutta lisäävää liikuntaa monipuolisesti. Kurssin ohjelma laaditaan yhdessä oppilaiden kanssa. Osa tunneista liikutaan yhdessä, osa yksin, pareittain ja pienryhmissä.. Hyväksytty/hylätty. Arviointiin sisältyy itse- ja vertaisarviointia. Hyväksytty kurssisuoritus vaatii aktiivista osallistumista kurssin sisältöihin. 29
LIM Lisää liikuntaa monipuolisesti/sekaryhmät Mihin oppiaineeseen LIM liittyy? Liikunta Kaksi vuosiviikkotuntia Kurssi antaa mahdollisuuden liikunnan pitkäjänteiseen lisäämiseen. Pyrkimyksenä on syventää lajitaitoja ja tutustuttaa myös uusiin lajeihin. Tavoitteena on löytää oppilaalle jokin oma harrastelaji ja antaa aikaa harjoittelulle myös kouluaikana. *Joukkue- ja yksilölajeja kausivaihtelut huomioiden *Kestävyys- ja lihaskuntoa kehittäviä lajeja *Oman henkilökohtaisen lajin harjoittelua *Johonkin uuteen lajiin tutustumista Kurssin ohjelma laaditaan yhdessä oppilaiden kanssa. Osa tunneista liikutaan yhdessä, osa yksin, pareittain ja pienryhmissä. Numeroarviointi. Arviointi koostuu oppimisesta ja lajiosaamisesta sekä oppilaan toimimisesta tunneilla. Arviointiin sisältyy itse- ja vertaisarviointia. 30
LIP Lisää liikuntaa pojille Mihin oppiaineeseen LIP liittyy? Liikunta Yksi vuosiviikkotunti Kurssi antaa pojille mahdollisuuden vauhdikkaaseen lisäliikuntaan motivoituneessa poikaryhmässä. Tarkoituksena on syventää lajitaitoja niin joukkue- kuin yksilölajeissakin. Lisäliikunta piristää koulutyötä ja antaa mahdollisuuden ylimääräisen energian purkamiseen. *Joukkue- ja yksilölajeja kausivaihtelut huomioiden *Kestävyys- ja lihaskuntoa kehittäviä lajeja *Johonkin uuteen lajiin tutustuminen Kurssin ohjelma laaditaan yhdessä oppilaiden kanssa pyrkien monipuolisiin valintoihin. Yleisimpien lajien lisäksi pyritään kokeilemaan myös jotain uutta lajia. Työtapoina käytetään yksilö-, pari-, pienryhmä- sekä koko ryhmän työskentelyä. Hyväksytty/hylätty. Arviointiin sisältyy itse- ja vertaisarviointia. Hyväksytty kurssisuoritus vaatii aktiivista osallistumista kurssin sisältöihin. 31
LIT Lisää liikuntaa tytöille Mihin oppiaineeseen LIT liittyy? Liikunta Yksi vuosiviikkotunti Kurssi antaa mahdollisuuden lisäliikuntaan motivoituneessa tyttöryhmässä. Painopiste on perinteisten liikuntalajien taitojen syventämisessä. Tavoitteena on myös koulutyön piristäminen. *Joukkue- ja yksilölajeja kausivaihtelut huomioiden *Kestävyys- ja lihaskuntoa kehittäviä lajeja *Ryhmän mukaan myös tanssi- ja musiikkiliikuntaa Kurssin ohjelma laaditaan yhdessä oppilaiden kanssa niin, että myös oppilaiden omat mieltymykset tulevat huomioiduiksi. Yleisimpien koululiikuntalajien ohella pyritään kokeilemaan myös joitain uusia lajeja. Työtapoina käytetään yksilö-, pari-, pienryhmä- ja koko ryhmän työskentelyä. Hyväksytty/hylätty. Arviointiin sisältyy itse- ja vertaisarviointia. Hyväksytty kurssisuoritus vaatii aktiivista osallistumista kurssin sisältöihin. 32
MUUT VALINNAISET AINEET 14. RANSKA RAD Ranska B2 Mihin oppiaineeseen RAD liittyy? Ranskan kieli Kaksi vuosiviikkotuntia kahden vuoden ajan Oppilas tutustuu ranskan kielen ominaispiirteisiin ja peruskielioppiin sekä ranskalaiseen kulttuuriin. Oppilas oppii ilmaisemaan itseään ranskaksi sekä suullisesti että kirjallisesti. Oppilas saavuttaa kielitaidon, jolla hän selviytyy erilaisissa arkielämän asioimistilanteissa. Hän osaa kertoa itsestään, omasta elämästään ja harrastuksistaan. Lisäksi hän saa hyvät valmiudet jatko-opintoihin niin lukiossa kuin muissakin oppilaitoksissa. Työtavat vaihtelevat opittavan asian vaatimusten mukaan. Kurssilla hyödynnetään monipuolisesti tieto-ja viestintätekniikkaa sekä digitaalisia opetus- ja opiskelumateriaaleja ja menetelmiä. Numeroarviointi. Arviointiin sisältyy myös itse- ja vertaisarviointia. 33
15. SAKSA SAD Saksa B2 Mihin oppiaineeseen SAD liittyy? Saksan kieli Kaksi vuosiviikkotuntia kahden vuoden ajan Oppilas tutustuu saksan kielen ominaispiirteisiin ja peruskielioppiin. Oppilas oppii ilmaisemaan itseään saksaksi sekä suullisesti että kirjallisesti ja saa tietoa saksaa puhuvien maiden kulttuurista. Oppilas saavuttaa kielitaidon, jolla hän selviytyy erilaisissa arkielämän asioimistilanteissa. Hän osaa kertoa itsestään, omasta elämästään ja harrastuksistaan. Lisäksi hän saa hyvät valmiudet jatko-opintoihin niin lukiossa kuin muissakin oppilaitoksissa. Työtavat vaihtelevat opittavan asian vaatimusten mukaan. Kurssilla hyödynnetään monipuolisesti tieto-ja viestintätekniikkaa sekä digitaalisia opetus- ja opiskelumateriaaleja ja menetelmiä. Numeroarviointi. Arviointiin sisältyy myös itse- ja vertaisarviointia. 34
16. VENÄJÄ VED Venäjä B2 Mihin oppiaineeseen VED liittyy? Venäjän kieli Kaksi vuosiviikkotuntia kahden vuoden ajan Oppilas tutustuu venäjän kielen ominaispiirteisiin ja peruskielioppiin sekä venäläiseen kulttuuriin. Oppilas saavuttaa kielitaidon, jolla hän selviytyy erilaisissa arkielämän asioimistilanteissa. Hän osaa kertoa itsestään, omasta elämästään ja harrastuksistaan. Lisäksi hän saa hyvät valmiudet jatko-opintoihin niin lukiossa kuin muissakin oppilaitoksissa. Työtavat vaihtelevat opittavan asian vaatimusten mukaan. Kurssilla hyödynnetään monipuolisesti tieto-ja viestintätekniikkaa sekä digitaalisia opetus- ja opiskelumateriaaleja ja menetelmiä. Numeroarviointi. Arviointiin sisältyy myös itse- ja vertaisarviointia. 35
17. TIETO- JA VIESTINTÄTEKNIIKKA TVP Digitaalisen median perusteet Mihin oppiaineeseen TVP liittyy? Tieto- ja viestintätekniikka Kaksi vuosiviikkotuntia Kurssilla opitaan tieto- ja viestintätekniikan perustaitoja. Kurssin aikana oppilas tutustuu kuvien ja videoiden editointiin sekä niiden julkaisemiseen erilaisissa sosiaalisen median palveluissa. Tavoitteena on oppia tuottamaan sisältöä erilaisia palveluja ja sovelluksia hyödyntäen. Kurssi toteutetaan projektityöskentelynä, jossa jokainen voi työskennellä omien mieltymyksien ja kiinnostuksen kohteiden mukaan sekä yhteistyössä muiden oppiaineiden kanssa. *Tekstinkäsittely ja esitysgrafiikka *Kuvan- ja videonkäsittely *Sosiaalinen media *Sisällön tuottaminen Projektityöt Numeroarviointi, joka perustuu työprosessiin kokonaisuudessaan. Arvioinnissa otetaan huomioon oppilaiden yksilölliset vahvuudet ja kiinnostuksen kohteet sekä työskentely ryhmän jäsenenä. 36
TVR Robottiohjelmointi Mihin oppiaineeseen TVR liittyy? Tieto- ja viestintätekniikka Yksi vuosiviikkotunti Kurssilla opitaan ongelmanratkaisua sekä perusteita tekoälystä, robotiikasta ja ohjelmoinnista, jotka ovat ehdottomasti tulevaisuuden aloja. Tavoitteena on oppia tärkeimpiä asioita robotiikan historiasta sekä merkityksestä yhteiskunnassa. Kurssin aikana opitaan ohjelmoinnin perusrakenteet sekä harjoitellaan ratkaisemaan ongelmia ohjelmoimalla yksinkertaisia robotteja robottiohjelmointiympäristöä käyttämällä. Kurssin aikana tehdään mahdollisuuksien mukaan yhteistyötä myös muiden oppiaineiden kanssa. Opetuksessa käytetään Lego Mindstorms -robotteja ja siihen liittyvää graafista ohjelmointiympäristöä. Aiempaa ohjelmointikokemusta ei tarvita, mutta ohjelmointi edellyttää pitkäjänteistä työskentelyä ja loogista ajattelua sekä ongelmanratkaisutaitoa. *Robotiikan ja tekoälyn teoriaa *Ohjelmoinnin perusrakenteet *Robottien rakentamista ja ohjelmointia tietokoneella Pareittain tehtävät harjoitus- ja projektityöt Hyväksytty/Hylätty. Annettujen harjoitustehtävien ja projektien tekeminen. Oppilas osaa suunnitella ja toteuttaa yksinkertaisen robotin hyödyntäen ohjelmoinnin perusrakenteita. 37