Itä-Suomen yliopiston tutkimuseettisen toimikunnan toimintakertomus vuodelta 2014

Samankaltaiset tiedostot
Itä-Suomen yliopiston tutkimuseettisen toimikunnan toimintakertomus vuodelta

Itä-Suomen yliopiston tutkimuseettisen toimikunnan toimintakertomus vuodelta

Itä-Suomen yliopiston tutkimuseettisen toimikunnan toimintakertomus vuodelta

Itä-Suomen yliopiston tutkimuseettisen toimikunnan toimintakertomus vuodelta 2013

Itä-Suomen yliopiston Tutkimusetiikan seminaari ITÄ-SUOMEN YLIOPISTON TUTKIMUSEETTISEN TOIMIKUNNAN TEHTÄVÄT

Eettisen toimikunnan työskentely. Aila Virtanen Jyväskylän yliopisto

IHMISTIETEELLISEN TUTKIMUKSEN EETTINEN ENNAKKOARVIOINTI SUOMESSA

Pohjois-Savon sairaanhoitopiirin tutkimuseettisen toimikunnan nimeäminen ajalle

Tutkimuseettisen ennakkoarvioinnin periaatteet

The European Code of Conduct for Research Integrity. ja suomalainen HTK-ohjeistus

Itä-Suomen yliopisto Pöytäkirja 5/ Savonlinnan kampus, Kuninkaankartanonkatu 7, kokoushuone B304

Lääketieteellisen tutkimusetiikan seminaari. Heikki Ruskoaho Oulun yliopisto/tukija

Yliopiston ja sairaanhoitopiirin tutkimuseettisten toimikuntien työnjako

TENKin ehdotus ns. ihmistieteiden eettisen ennakkoarvioinnin järjestämiseksi pähkinänkuoressa

Ihmistieteellisen tutkimuksen eettisen arvioinnin kehittäminen ja ohjeistaminen

THL:n tutkimuseettinen työryhmä

Itä-Suomen yliopisto Pöytäkirja 3/ Futura-rakennuksen neuvotteluhuone F110/SOKL A130 (videoneuvottelu)

Mikä IEEA-prosessissa muuttuu vai muuttuuko mikään? Professori Risto Turunen, Itä-Suomen yliopiston tutkimuseettinen toimikunta

Eettiset toimikunnat tähän asti järjestelmä edut ja haasteet. Tapani Keränen

Säännökset hallintoelimen koolle kutsumisesta ja päätösvaltaisuudesta ovat Oulun yliopiston johtosäännön :issä.

ETIIKKAA JA JURIDIIKKAA: HTK-OHJEISTUSTA UUSITAAN Sanna Kaisa Spoof Tutkimuseettinen neuvottelukunta

TENKin koulutustyöryhmän ohjeistus tutkimusetiikan koulutuksesta. Heidi Hyytinen

Kansainvälisten tutkimushankkeiden eettisen ennakkoarvioinnin haasteita

HYMY II -työryhmän puheenjohtaja, kehittämispäällikkö Arja Kuula, Yhteiskuntatieteellinen tietoarkisto, tutkimuseettinen neuvottelukunta

IHMISTIETEIDEN EETTINEN ENNAKKOARVIOINTI

Yliopistojen valtakunnalliset tasaarvopäivät

ITÄ-SUOMEN YLIOPISTON VALINTATILASTO / YHTEISHAKU 2017

Tutkimuslain alainen tutkimus on sellaista, jossa seuraavat kaksi ehtoa täyttyvät samanaikaisesti:

Ajankohtaista tutkimusetiikasta

ITÄ-SUOMEN YLIOPISTON VALINTATILASTO / YHTEISHAKU 2018

Itä-Suomen yliopisto Pöytäkirja 4/ Itä-Suomen yliopisto, Joensuun kampus, Aurora-rakennus, kokoushuone AU111

Itä-Suomen yliopisto Pöytäkirja 4/2018 1

Lakisääteisen eettisen toimikunnan tehtävät alueellinen yhteistyö

Itä-Suomen yliopisto Pöytäkirja 3/2017 1

Ihmistieteisiin luettavan tutkimuksen eettisen ennakkoarvioinnin järjestäminen Tampereen yliopistossa

Ihmiseen kohdistuvan tutkimuksen eettiset periaatteet (luonnos 03/2019)

Alueellisten eettisten toimikuntien uudelleenorganisoituminen

Itä-Suomen yliopisto Pöytäkirja 1/2017 1

Koulutuksen Aloituspaikat. Hakuajat Hakukohde Opintopolussa Englannin kieli ja kulttuuri, Joensuu, humanististen tieteiden

Itä-Suomen yliopisto Pöytäkirja 2/2017 1

TÄYTTÖOHJE LAUSUNTOPYYNTÖÖN TUTKIMUKSEN EETTISESTÄ ENNAKKOARVIOINNISTA

Tekijyyteen liittyvät haasteet Tutkimuseettisen neuvottelukunnan arjessa

Tutkimuslain keskeiset muutokset

Lisätiedot Pyydämme Teitä tarvittaessa esittämään tutkimukseen liittyviä kysymyksiä tutkijalle/tutkimuksesta vastaavalle henkilölle.

Etelä-Savon maakuntaliitto KOKOUSKUTSU / ASIALISTA 1. Maakuntaliiton virasto, Mikonkatu 5, Mikkeli, kokoushuone Piällysmies

TUTKIMUSLUPAHAKEMUS. Sosiaali- ja terveystoimi 1 (5) 1 TUTKIMUSLUVAN HAKIJA Nimi. Osoite. Tutkimuslaitos, oppilaitos tai muu organisaatio

Aineistonhallinta ARJA KUULA-LUUMI ALAIKÄISIIN KOHDISTUVAN TUTKIMUKSEN ETIIKKAA -SEMINAARI TUTKIMUSEETTINEN NEUVOTTELUKUNTA, HELSINKI

Itä-Suomen yliopiston hakukohteet ja aloituspaikat vuoden 2017 yhteishaussa

IHMISTIETEELLISEN TUTKIMUKSEN EETTISEN ENNAKKOARVIOINNIN SEURANTA: VUOSI Tutkimuseettisen neuvottelukunnan raportti Terhi Tarkiainen

Tutkimuksen vastuullinen elinkaari

SEURASAARISÄÄTIÖN TUTKIMUSSTIPENDIT

Itä-Suomen yliopisto Pöytäkirja 3/ Paikka Itä-Suomen yliopisto, Kuopion kampus, ME201 kokoushuone, Kuopio, Tieteellisten seurain valtuuskunta

esityslista Nimi Tehtävä Läsnäolo Kettunen Paavo professori, jäsen Elorinne Anna-Liisa professori, varajäsen professori, varapuheenjohtaja

Lakiperustaisen vs. vapaaehtoisen mallin erot ja kirot. Tutkimuseettinen neuvottelukunta (TENK) Eero Vuorio

Itä-Suomen yliopisto Pöytäkirja 4/2016 1

Itä Suomen yliopisto tulevaisuuden yliopisto ajassa

Ihmistiede, hoitotiede, lääketiede; rajanvetoa tutkimusasetelmien välillä lääketieteellistä tutkimusta koskeneen

Miten tutkimuksen tietovarannot liittyvät etiikkaan ja viestintään? Tutkimusaineiston elinkaari

Paneelikeskustelu arjen tasaarvosta. Case: Itä-Suomen yliopisto

Valtakunnallinen lääketieteellinen tutkimuseettinen toimikunta (TUKIJA)

Itä-Suomen yliopisto Pöytäkirja 1/ Futura-rakennuksen neuvotteluhuone F110/SOKL A130 (videoneuvottelu)

SEURASAARISÄÄTIÖN TUTKIJAHUONESTIPENDIT

LT /FT tutkinto. Tutkinnon rakenne

Ansioluettelot ja tutkimusrahoituksen haku. Ohjelmapäällikkö Sirpa Nuotio

SITOVATKO TENK:IN EETTISEN ENNAKKOARVIOINNIN OHJEET KORKEAKOULUJEN ULKOPUOLISTA TUTKIMUSLAITOSTA?

Tutkimusetiikkaa. Marja-Liisa Kinnunen JYVÄSKYLÄN YLIOPISTO UNIVERSITY OF JYVÄSKYLÄ

Itä-Suomen yliopisto tulevaisuuden yliopisto ajassa

Itä-Suomen yliopisto Pöytäkirja 5/2018 1

IHMISTIETEIDEN EETTISEN ENNAKKOARVIOINNIN SEURANTA TENKIN OHJEISIIN SITOUTUNEILLE ORGANISAATIOILLE Raportti Laatinut: Anna Rauhala

Kuinka laadin tutkimussuunnitelman? Ari Hirvonen I NÄKÖKULMIA II HAKUILMOITUS

Itä-Suomen yliopisto Pöytäkirja 5/ Paikka Videoneuvotteluna Joensuun kampus AU300, Kuopion kampus Sn102 ja Savonlinnan kampus A130

Ei-lääketieteellisen ihmiseen kohdistuvan tutkimuksen eettinen arviointi ajankohtainen tilanne ja ongelmat

Vastauksena sosiaali- ja terveysministeriön esittämään lausuntopyyntöön tutkimuseettinen neuvottelukunta esittää seuraavaa:

ITÄ-SUOMEN YLIOPISTON VALINTATILASTO / YHTEISHAKU 2016

TENK, tutkimus ja yhteiskunta

ETENE 20 VUOTTA. ETENEn kesäseminaari Jaana Hallamaa

Kanslerin päätöksen mukaan Viikin kampuksen tutkimustoiminnan eettisen toimikunnan tehtävänä on:

Itä-Suomen yliopisto Pöytäkirja 7/2017 1

4 Hallintotieteen, erityisesti julkisjohtamisen professorin tehtävän täyttöön liittyvät toimenpiteet

1.Kokouksen avaus ja läsnäolijoiden toteaminen sekä edellisen kokouksen pöytäkirjan tarkastaminen: avattiin, todettiin ja hyväksyttiin.

Hyväksytyt yht. (joista varasijalta kutsuttuja) 62 (30)

1.Kokouksen avaus ja läsnäolijoiden toteaminen sekä edellisen kokouksen pöytäkirjan tarkastaminen: avattiin, todettiin ja tarkastettiin/hyväksyttiin

Itä-Suomen yliopiston hakukohteet ja aloituspaikat vuoden 2016 yhteishaussa

Periaatteet ja menettelyt vuoden 2018 Valtion tutkimusrahoituksen arvioinnissa ja rahoituksen jaossa. VTR-hakemusten arviointi

Tieteenala- ja sitaatioindeksityöryhmien tuloksia

Itä-Suomen yliopisto koko maakunnan hyväksi Jukka Mönkkönen, akateeminen rehtori

Kenelle tutkimusetiikan koulutus kuuluu? Heidi Hyytinen ja Iina Kohonen TENK

Etelä-Savon maakuntaliitto MUISTIO No 2/ Etelä-Savon ELY-keskus, Jääkärinkatu 10, Mikkeli, nh TUPA

TUTKIMUSEETTINEN NEUVOTTELUKUNTA. Toimintasuunnitelma kaudelle

Etelä-Savon maakuntaliitto ASIALISTA No 4/ Maakuntaliiton virasto, Mikonkatu 5, Mikkeli, kokoushuone Piällysmies

Hakemuksen saapumispvm (opetusylihoitaja täyttää): Tutkija täyttää: Tutkimuksen nimi: Tutkimuksen tekijä /-t: Tutkimus:

laaditaan joka kokouksessa laaditaan joka kokouksessa Tehdään joka kokouksesta Tehdään tarvittaessa kokouksesta muistio

Kuopion yliopistollinen sairaala, hallituksen kokoushuone (rak. 10, 1. krs)

laaditaan joka kokouksessa laaditaan joka kokouksessa Tehdään joka kokouksesta Tehdään joka kokouksesta

Ohje arkaluonteisia henkilötietoja sisältävän tutkimuksen datanhallinnan suunnitteluun

Tampereen alueen ihmistieteiden eettinen toimikunta Alueellista yhteistyötä jo vuodesta 2010

Eettinen tutkimus mitä se on?

KUTSU Tiedekuntaneuvoston jäsenet ja varajäsenet. Tiedekuntaneuvoston kokous

4 Hallintotieteen, erityisesti julkisjohtamisen professorin tehtävän täyttöön liittyvät toimenpiteet

Terveystieteellisen tutkimuksen eettinen arviointi

Transkriptio:

Tutkimuseettinen toimikunta Toimintakertomus 2014 1 (6) Itä-Suomen yliopiston tutkimuseettisen toimikunnan toimintakertomus vuodelta 2014 1. Tutkimuseettisen toimikunnan toimintaperiaatteet Itä-Suomen yliopistossa Itä-Suomen yliopisto (UEF) on sitoutunut valtakunnallisen Tutkimuseettisen neuvottelukunnan (TENK) ihmistieteisiin luettavien tutkimusalojen eettisiin periaatteisiin. Yliopistoon perustettiin akateemisen rehtorin päätöksellä 7.1.2010 Itä- Suomen yliopiston tutkimuseettinen toimikunta. Toimikunnan pääasiallisena tehtävänä on Itä-Suomen yliopistossa toteutettavien ihmisiin kohdistuvien ei-lääketieteellisten ja tarvittaessa myös muiden tutkimusten ennakkoarviointi, tutkimuseettisen koulutuksen järjestäminen ja ohjeistusten laatiminen, asiantuntijaelimenä toimiminen mahdollisissa tutkimuseettisissä ongelmatilanteissa, tutkimuseettisen keskustelun ylläpitäminen yliopistossa sekä kansallisen tutkimuseettisen ohjeistuksen valmistelun seuraaminen ja siihen osallistuminen. 2. Toimikunnan kokoonpano, kokoukset, pöytäkirjat ja muistiot Itä-Suomen yliopiston tutkimuseettisessä toimikunnassa ovat yliopiston neljä tiedekuntaa sekä ylioppilaskunta. Vuoden 2014 aikana toimikunnan jäseniä ovat olleet: professori Risto Turunen (pj), filosofinen tiedekunta professori Päivi Atjonen, filosofinen tiedekunta professori Jukka Juutilainen, luonnontieteiden ja metsätieteiden tiedekunta professori Eeva-Stiina Tuittila, luonnontieteiden ja metsätieteiden tiedekunta professori Kirsi Vähäkangas, terveystieteiden tiedekunta yliopistonlehtori Sari Voutilainen, terveystieteiden tiedekunta professori Vilma Hänninen, yhteiskuntatieteiden ja kauppatieteiden tiedekunta yliopistonlehtori Ulla Väätänen, yhteiskuntatieteiden ja kauppatieteiden tiedekunta professori Anna-Maija Pietilä, Pohjois-Savon sairaanhoitopiirin tutkimuseettinen toimikunta TtT Helena Länsimies, Pohjois-Savon sairaanhoitopiirin tutkimuseettinen toimikunta

Tutkimuseettinen toimikunta Toimintakertomus 2014 2 (6) opiskelija Vesa Korhonen opiskelija Katja Nuutinen, opiskelija Anna-Kristiina Mikkonen 3.4.2014- Toimikunnan 5-vuotinen toimikausi päättyi 31.12.2014. Toimikunnan sihteereinä ovat toimineet projektitutkija Jarkko Tirronen ja suunnittelija Helena Suomalainen suunnittelu- ja kehittämisyksiköstä. Vuoden 2014 aikana tutkimuseettinen toimikunta kokoontui kuukausittain heinäkuuta lukuun ottamatta. Kokoukset on järjestetty videokokouksina Joensuun, Kuopion ja Savonlinnan kampusten välillä. Toimikunta on kahdesti, päätösvaltaisuuden puutteen vuoksi, jatkanut kokoustaan sähköpostikokouksena asianmukaisten päätösten aikaansaamiseksi. Yksi kokous järjestettiin kokonaan sähköpostikokouksena. Käsiteltävien asioiden julkisuudesta toimikunta on noudattanut 13.5.2011 alkaen seuraavia periaatteita: Kokousten pöytäkirjat julkistetaan Itä-Suomen yliopiston Internet-sivuilla. Pöytäkirjoissa mainitaan tutkimussuunnitelmista haettujen eettisten ennakkoarviointien hakijat ja lausunnon lopputulos yleisellä tasolla. Kokouksista laaditaan myös muistiot, joka sisältävät tarkemmat tiedot hakemusten sisällöistä ja lausunnoista perusteluineen. Muistiot arkistoidaan vain toimikunnan käyttöön. Rajaamalla tutkimushankkeiden julkisuutta eettisen ennakkoarvioinnin vaiheessa toimikunta suojelee hankkeita mahdolliselta tutkimusideoiden anastamiselta. Rajoitusta pidetään voimassa, kunnes tutkimus on käynnistynyt ja tutkija ja tutkimusryhmä on sen julkistanut. Mikäli toimikunnan kokouksiin on tulostettu asiakirjoja, puheenjohtaja ja sihteeri huolehtivat, että ne kaikki kokouksen päätteeksi tuhotaan. Hakemusasiakirjojen, pöytäkirjojen ja muistioiden alkuperäiset paperikappaleet ovat toimikunnan sihteerin hallussa lukolliseen tilaan arkistoituina. Kun asian käsittelystä on kulunut kolme vuotta, dokumentit arkistoidaan yliopiston keskusarkistoon. Toimikunnalla on käytössä suljetut levyalueet yliopiston palvelimella ja yliopiston sharepointissa, jonne vain toimikunnan jäsenillä on pääsy ja jonne kaikki kokousasiakirjat on tallennettu.

Tutkimuseettinen toimikunta Toimintakertomus 2014 3 (6) 3. Toimikunnan käsittelemät lausuntopyynnöt, ennakkoarviot ja muut lausunnot vuonna 2014 Vuoden 2014 aikana Itä-Suomen yliopiston tutkimuseettinen toimikunta on suorittanut hakemuksesta 34 tutkimushankkeen eettisen ennakkoarvioinnin. Kuuden tutkimushankkeen eettinen ennakkoarviointi oli esitetty toimikunnalle vuonna 2013 ja hakemukset käsiteltiin ja lausunnot annettiin 2014. Lausuntopyynnön tieteenala: hoitotiede 18 kansanterveystiede 1 kasvatustiede 3 kulttuurintutkimus 1 lääketiede 1 ravitsemustiede 2 sosiaalipsykologia 2 terveystiede 3 viestintä ja informaatiotieteet 1 yhteiskuntatiede 2 Lausuntopyynnön peruste: Julkaisija edellyttää 26 Tutkimuspartneri edellyttää Muu TENK:n suositus 3 5 Toimikunta on arvioinut pro gradujen tutkimussuunnitelmia ainoastaan tapauksissa, jolloin kyseisestä tutkimuksesta on ollut tavoitteena laatia julkaisu osana laajempaa tutkimushanketta ja suunniteltu julkaisufoorumi on edellyttänyt julkaisemisen ehdoksi eettisen ennakkoarvioinnin. Käsittelyn tulos: Myönteinen lausunto ilman lisähuomautuksia 7 Myönteinen lausunto, tekninen korjaus jota ei tarkistettu 6 Myönteinen lausunto korjausten jälkeen, puheenjohtaja, esittelijä ja sihteeri 4 tarkastavat korjaukset

Tutkimuseettinen toimikunta Toimintakertomus 2014 4 (6) Lausuntopyyntö palautettiin hakijalle korjattavaksi uusintakäsittelyä 9 varten Lausunnon antamiselle ei ollut perusteita 8 Vuoden 2014 lopussa neljä hakemuksen käsittely oli kesken. Toimikunta on aloittanut yliopiston johtavan lakimiehen Petri Rintamäen tehtäväksiannosta yliopiston opetuksen ja opiskelun eettisten ohjeiden arvioinnin syyslukukaudella 2013 (sanamuodot, tulkinnanvaraisuus, virheet ja mahdolliset puutteet). 4. Käsitellyistä eettisistä ennakkoarvioinneista tehtyjä erityisiä huomioita Tutkimuseettisen ennakkoarvioinnin kannalta yleisimpien puutteiden välttämiseksi toimikunta suosittaa erityisen huomion kiinnittämistä seuraaviin seikkoihin: Tutkimussuunnitelman tulee olla riittävän tarkka ja yksityiskohtainen kokonaiskuvan aikaan saamiseksi koko tutkimusprosessista ja sen eri vaiheista. Tutkimussuunnitelmassa sekä tutkittaville tarkoitetuissa tutkimustiedotteessa, tutkimussuostumuksessa sekä kyselylomakkeissa käytettävän kielen tulee olla ymmärrettävää ja selkeää. Tutkimuksen eettisyyden arviointiin tulee kiinnittää huomiota ja sen tulee sisältää eettisyyden pohdintaa. Puutteellisesti määritelty ja esitetty aineistonhallinta on tavallisimpia syitä lausuntohakemuksen palauttamiseen tutkijoille. Aineistot tulee säilyttää tutkimusyksikön tai vastaavissa valvotuissa ja lukituissa tiloissa. Mikäli aineisto esitetään säilytettäväksi tutkijan kotona, menettely tulee kuvata ja perustella hakemuksessa. Toimikunta suosittaa, että kotona säilytettävän materiaalin varmuuskopiot säilytettäisiin eri paikassa kuin varsinainen aineisto. Aineiston säilytysaikaan tulee kiinnittää huomiota. Toimikunta arvioi, että aineistojen automaattinen hävittäminen välittömästi tutkimuksen valmistuttua ei ole suositeltava tapa hallita tutkimusaineistoja. Tutkimusaineistoilla tulisi olla määritelty vähimmäissäilytysaika. Toimikunnan suositukset: - Tutkimusaineistoja tulisi säilyttää vähintään niin pitkään kuin julkaisuprosessi ja siihen liittyvä mahdollinen tieteellinen keskustelu on käynnissä.

Tutkimuseettinen toimikunta Toimintakertomus 2014 5 (6) - Tutkimusaineistoja säilytetään 5 vuotta tai ne arkistoidaan pysyvästi ja asianmukaisesti, johonkin tieteenalakohtaiseen, luotettavaan tutkimusarkiston hyvät tieteelliset käytännöt huomioiden. Tutkimuseettinen toimikunta päätti, että valmistellaan esitys tutkimusaineistoarkistojen muodostamisesta yksikkötasolle ja Itä-Suomen yliopiston tutkimuseettisen toimikunnan ohjeistukseen. Itä-Suomen yliopiston arkistonmuodostussuunnitelmaa (AMS) kehotetaan käyttämään hyväksi säilytysaikoja määriteltäessä. 5. Yhteistyö, koulutus ja vierailut Tutkimuseettisellä toimikunnalla ja Pohjois-Savon sairaanhoitopiirin tutkimuseettisellä toimikunnalla on ollut toimikaudella kaksi yhteistä jäsentä. Tutkimuseettisen neuvottelukunnan ja muiden tutkimuseettisten organisaatioiden (ETENE, TJNK) järjestämiin koulutustilaisuuksiin ja tapahtumiin UEF:n eettinen toimikunta on osallistunut seuraavasti: TENK järjesti 18.3.2014 Tieteiden talossa Helsingissä tutkimusetiikkaa käsittelevän Etiikan päivän otsikolla Tiede, etiikka, politiikka. Puheenjohtaja osallistui seminaariin. TENK järjesti 11.11.2014 seminaarin, jossa käsiteltiin alaikäisiin kohdistuvaa tutkimusta. Puheenjohtaja Risto Turunen osallistui seminaariin. TENK ryhtyy tarkentamaan käydyn keskustelun pohjalta lapsiin ja nuoriin kohdistuvan tutkimuksen eettisiä ohjeita ja suosituksia. Puheenjohtaja raportoi IEEA:n kokouksesta, jossa käsiteltiin esimerkiksi eettisten toimikuntien vuosittaista seurantakyselyä sekä lapsiin ja nuoriin kohdistuvien tutkimusten ennakkoarviointia. Itä-Suomen yliopiston Koulutus- ja kehittämispalvelu Aducate järjesti yhdessä KYSin Tiedepalvelukeskuksen kanssa 6.11.2014 Kuopiossa koulutuksen Rekistereiden käyttö tutkimuksessa millaista on hyvä rekisteritutkimus, jossa käytiin läpi asiantuntijoiden vetämänä rekisteritutkimuksen lupakäytäntöjä, erityispiirteitä sekä ongelmakohtia. Seminaarin asiantuntijoina toimivat: Arto Vuori, THL, Raisa Leivonen, Tietosuojavaltuutetun toimisto, Olavi Manninen, Itä-Suomen yliopisto, Ville Leinonen, Arja Halkoaho ja Kirsi Luoto, KYS.

Tutkimuseettinen toimikunta Toimintakertomus 2014 6 (6) 6. Hyvät käytännöt Toimikunta linjasi, että kansainvälisissä yhteistutkimushankkeissa eettinen arviointi pyydetään kustakin maasta erikseen. Toimikunta käyttää esittelymenettelyä, jossa yksi toimikunnan jäsenistä perehtyy hakemukseen, esittelee sen toimikunnalle ja kiinnittää huomion oleellisiin asioihin käsittelyn pohjaksi. 7. Kehitysehdotuksia (vuodelta 2013 siirretyt) Tutkimusetiikan näkyvyyttä yliopistossa tulee lisätä, samoin keskustelua tutkimusetiikasta tulee käydä jatkuvasti ja tutkimuseettiseen koulutukseen tulee niin perus- kuin jatkokoulutuksessa panostaa enemmän. Näiden kehittämiskohteiden osalta konkreettisina toimenpiteinä käynnistetään tutkimuseettisen blogin ylläpito UEF:n verkkosivuilla, tehostetaan toimikunnan tiedekunta- ja laitosvierailuja sekä tehostetaan yhteistyötä ammattikorkeakoulujen kanssa.