YRITYSSETELI Hallitus LIITE 14

Samankaltaiset tiedostot
1) Yleiset myöntöperusteet kalenterivuoden 2015 toimenpiteisiin:

Palvelusetelijärjestelmän tavoitteena aktivoida yrityksiä kehittämiseen ja lisätä yksityisten palvelujen käyttöä.

ETENIJÄ YRITYSPALVELUSETELI

TEM. Valtioneuvoston asetus kiertotalouden investointi- ja kehittämishankkeisiin myönnettävästä avustuksesta. Soveltamisala

Yritystuen maksaminen

Lattiasta kattoon, pihalta luontoon - teemahanke

2. TUETTAVA TOIMENPIDE 2.1 Nimi 2.2 Diaarinumero 2.3 Numero

NASTOLAN ALUEJOHTOKUNNAN AVUSTUSSÄÄNTÖ

Maaseutuohjelman yritystuet Uudenmaan ELY-keskus

Avustushakemus Kaupungin avustus seuralle/yhdistykselle. Vuosi. Yleishallinto. Seura/Yhdistys/Ryhmä. Osoite. Pankki ja tilin n:o.

KIRJAUSMERKINNÄT ELY- keskuksen nimi Vastaanottajan nimi Saapunut, pvm Vireille tulo, pvm

1. HAKIJA 1.1 Hakijan nimi 1.2 Y- tunnus tai yhdistyksen rekisterinumero

Starttiraha vuonna 2017

Nastolan aluejohtokunnan projektiavustusten toimintaperiaatteet ja hakuohjeet

NURMIJÄRVEN KUNNAN LIIKUNTALAUTAKUNNAN AVUSTUSSÄÄNTÖ AVUSTUKSEN MÄÄRITTELY

Kiuruveden kaupunki Sivistyspalvelukeskus. Avustushakemus Kulttuuri- ja nuorisotoimi. Kulttuuritoimen avustus Nuorisotoimen avustus.

Päivittäistavarakauppapalvelun avustus Ohje hakijalle. Ohje

HAKEMUS Pomarkun kunta hakee euron valtionavustusta hintavelvoitteiden korvaamiseen vuodelle 2018.

Varainhoito-osasto Dnro 3638/54/2014 Tukien maksatusyksikkö

Leaderrahoituksen. yritystuet

Mikä muuttui maaseuturahaston maksatuksessa? vs

VALMISTELURAHOITUKSEN MAKSATUKSEN HAKEMISTA KOSKEVIA OHJEITA

OHJE PÖYTYÄN YHTEISÖLLISYYSLAUTAKUNNAN AVUSTUKSISTA JA STIPENDEISTÄ

Toiminta-alue. Heinävesi Enonkoski Savonlinnan maaseutualueet

Maatalouden investointitukien maksatus

Maaseudun kehittämisen yritysrahoitustoimenpiteet ohjelmakaudella

Yritysrahoituksen iltapäivä, Leppävirta

ENERGIATUET 2017 (Uusi asetus valmistellaan vuodeksi 2018)

Maaseutuohjelman yritystuet

Kulttuurilautakunnan päätös

Maaseutuohjelman yritystuet

TUUSULAN SOSIAALI- JA TERVEYSLAUTAKUNTA Yhdistyksen vuosiavustushakemus 2017 ja avustussääntö. Sosiaali- ja terveysalan järjestöt ja yhdistykset

ESR-hankkeissa Hämeen ELY-keskus

Työllisyyspoliittinen avustus Lapin TE-toimisto

OHJE VALTION TUEN MAKSUHAKEMUSLOMAKKEEN TÄYTTÄMISESTÄ

OHJEET HANKKEEN TOTEUTTAMISEEN JA MAKSATUKSEEN

Luovan alan yritysten rahoitusmahdollisuudet

Kirjanpito ja kustannukset. Jarmo Heikkilä

Uusi rahoituslaki ja soveltaminen. Hallitusneuvos Tuula Manelius AKY/Aluestrategiaryhmä

Maaseudun yritystuet (teknologia yritykset) Iisalmi

MAATALOUDEN RAKENNETUET Nuoren viljelijän aloitustuki. Varsinais-Suomen ELY-keskus 2012

ELY-keskukselta viime vuonna 11,2 miljoonaa euroa yritystoiminnan ja maaseudun kehittämiseen

ELY-keskuksen avustukset yritystoiminnan kehittämiseen

Maaseutuohjelman yritystuet. KEUKE rahoitusinfo Krapi

PALVELUSETELIN MYÖNTÄMISEN PERUSTEET JJR-KUNNISSA ALKAEN

Päätös harkinnanvaraisen valtionavustuksen myöntämiseksi [hallituksen kärkihankkeeseen ]

PROJEKTITUKIOHJE 2017

Euroopan meri- ja kalatalousrahaston (EMKR) rahoitusmahdollisuudet ja hankkeiden valintakriteerit

Ajankohtaista maksatuksessa. Raija Mikkonen ja Kati Niemilä

Audiovisuaalisen kulttuurin edistämiskeskus AVEK (

Maaseudun kehittämisohjelma Yritystuet

Rahoitus ja kehittäminen

Laki. maatiloille vuosina 2016 ja 2017 myönnettävistä valtiontakauksista. Lain tarkoitus

Kasvuvalmennus -soveltamisohje, Kasvuvalmennuksen ohjeet hakijoille

MAATALOUDEN PERUSKUIVATUSHANKKEIDEN RAHOITUS

Varainhoito-osasto Dnro 1974/22/2012 Tukien maksatusyksikkö

Maatilojen investointituet 2019 Maria Konsin-Palva Uudenmaan ELY-keskus

ELY-keskukselta viime vuonna 13,6 miljoonaa euroa yritystoiminnan ja maaseudun kehittämiseen

Hanketukien maksatus

Aurinko energia investoinnit. maatiloille Juha-Pekka Nikkola Uudenmaan ELY-keskus

Tuenhakija ja hanke. Yleiset indikaattorit

Lapin aluehallintovirasto

Rahoitusta maaseutualueen yrityksille

ELY-keskuksen avustukset rakennusperinnön ja saariston ympäristönhoitoon

Tempo-projektin raportointi

MAATALOUDEN RAKENNETUKI Ajankohtaista investointituesta 2015

Maaseudun kehittämismahdollisuudet Hämeessä ohjelmakaudella Lassi Hurskainen Hämeen ELY-keskus Hämeenlinna 19.3.

PORNAISTEN NUORISOVALTUUSTON MYÖNTÄMÄ TUKI NUORTEN ITSENSÄ TOTEUTTAMIIN TAPAHTUMIIN, RETKIIN JA MUUHUN UUTEEN TOIMINTAAN

Kalastuksen innovointi Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EU) N:o 508/2014, 26 artikla; 44 artikla 3 kohta. Tuenhakija ja hanke

PIHTIPUTAAN KUNNAN AVUSTUSOHJE KUNNANHALLITUS: VOIMASSA:

KIRKKONUMMEN KUNTA VALTIONEUVOS C.F. JA MARIA VON WAHLBERGIN RAHASTON TAITEILIJA-APURAHAN MYÖNTÄMISPERUSTEET

Terveys ja turvallisuus kalastuksessa Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EU) N:o 508/2014, 32 artikla; 44 artikla 1 kohta b alakohta.

Ylä-Savon Veturi ry Tapahtumatonni teemahanke Maksuinfo kevät 2019

Valittavat kustannusmallit

OHJE KUNNILLE VUONNA 2018 TEHDYISTÄ KUNTAPAIKKAPÄÄTÖKSISTÄ MAKSETTAVAN BONUSRAHAN HAKEMISEEN

Investointiohjelman infotilaisuus Kävelyn ja pyöräilyn edistämisohjelma

KILPAILUUN TAI VALINTAMENETTELYYN SISÄLTYVIIN KOKEISIIN TAIKKA

Terveys ja turvallisuus kalastuksessa Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EU) N:o 508/2014, 32 artikla; 44 artikla 1 kohta b alakohta.

Yritysten kehittämispalvelut Haaga-Helia Arto Salmela, Uudenmaan ELY-keskus

Tuenhakija ja hanke. Yleiset indikaattorit

RES-Kouluttajan hyväksymishakemus

4. YLEISAVUSTUKSEN ENNAKKO 6 4A. Miten ennakkoa haetaan 7

MAASEUTUVIRASTON MÄÄRÄYS KEHITTÄMISHANKETUEN, MAASEUDUN YRITYSTUEN JA TOIMINTARYHMÄN TOIMINTARAHAN MAKSUN HAKEMISESTA

Pohjois-Karjalan ELY-keskuksen Yritysrahoitusstrategia Kalevi Pölönen Yksikön päällikkö Innovaatiot ja yritysrahoitus

Toiminnan monipuolistaminen Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EU) N:o 508/2014, 30 artikla; 44 artikla 4 kohta. Tuenhakija ja hanke

Käsitteitä yrittäjyydestä

Maaseudun kehittämisaamu. Yritysrahoituksen tietoisku. Keski-Suomen ELY-keskus

AVUSTUSSÄÄNTÖ YLEISOHJEET KH

Mikäli Akatemia on päätöksessään asettanut myönnölle erityisehdon, on sitä noudatettava.

Tuenhakija ja hanke. Yleiset indikaattorit

KYLÄTOIMIJAKOULUTUS Ruovesi Kaisa Vihinen/PoKo ry

Maaseudun kehittämisohjelma Yritystuet

HILDA KINNUSEN RAHASTON APURAHAHAKEMUS SUOMEN LASTENHOITOALAN LIITON HALLITUKSELLE 1. HAKIJA

Aurinkoenergia- ja pienvesivoimatuotannon investointituet. Lammi Manu Hollmén

Lahti Euroopan ympäristöpääkaupunki 2021

Nastolan aluejohtokunnan avustussääntö

Julkaistu Helsingissä 23 päivänä joulukuuta /2014 Laki. maaseudun kehittämisen tukemisesta annetun lain muuttamisesta

MAATILOJEN RAKENNETUKI Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus

Työnantajasektori: Yritys Yhdistys/säätiö Muu. Henkilöstön lukumäärä: Tukea haetaan ajalle: Noudatettava työehtosopimus: euroa / kuukausi

Tempo! De minimis -rahoitus

Transkriptio:

YRITYSSETELI Hallitus 31.1.2017 LIITE 14 Yrityssetelijärjestelmän tavoitteena on aktivoida yrityksiä kehittämiseen ja toiminnan kasvattamiseen sekä lisätä yksityisten palvelujen käyttöä. Tuki on tarkoitettu Rovaniemen kylien maaseutualueen pk-yrityksille joilla on y-tunnus. Tukea voi saada joka toinen vuosi, eli v. 2016 tukeen oikeutettuja ovat ne yritykset, jotka eivät saaneet tukea v. 2015. Poikkeuksena uudet yritykset, jotka on perustettu vuonna 2014 tai sen jälkeen, ne ovat oikeutettuja tukeen kolmen ensimmäisen toimintavuoden aikana. 1) Yleiset myöntöperusteet kalenterivuoden 2017 toimenpiteisiin: Tukikelpoisia tuen saajia voivat olla: pk-yritykset ja elinkeinon- ja ammatinharjoittajat Hakijan on täytettävä seuraavat kriteerit: hakijan liike- tai elinkeinotoiminta voi olla koko- tai osa-aikaista; tukea ei myönnetä, mikäli hakijalle yrityksen ulkopuolelta tulevat ansio- tai vastaavaan palkkaan rinnastuvat tulot muodostavat yli 50 % hakijan kokonaistulosta; tukea ei myönnetä toimintaan, jota voidaan pitää harrastusluontoisena tai erityisen pienimuotoisena. Erityisen pienimuotoisena toimintana pidetään mm. toimintaa, josta kertyvä tulo jää alle YEL-vakuutuksen alarajan (7 645,25 /v. 2017); tuen avulla hankittavan palvelun tai pieninvestoinnin on liityttävä yrityksen liiketoimintaan; tuen avulla hankittavalla palvelulla tai pieninvestoinnilla on oltava positiivinen vaikutus yrityksen liiketoimintaan; tuettavilla investoinneilla pitää olla yritykselle pidempiaikaista tulonmuodostuskykyä; yrityksen kotipaikka on Rovaniemi ja kiinteä toimipaikka Rovaniemen maaseutualueella vähintään tukivuoden loppuun saakka. Tuensaajan on täytettävä yleiset julkisen yritystuen myöntöperusteet: tukea ei voida myöntää hankintaan, johon on jo saatu muuta julkista tukea; tukea ei voida myöntää palkkamenoihin eikä muihin päivittäisiin liiketoimintamenoihin; tuki voidaan evätä, mikäli katsotaan, että hakijalla on mahdollisuus saada hakijan kannalta edullisempi tuki muusta julkisesta palvelusta; toiminnalla on oltava jatkuvan kannattavan liiketoiminnan edellytykset; tuki ei saa vääristää alueen kilpailua eikä tuoda tuen saajalle perusteetonta kilpailuetua; tuensaajan on tullut suorittaa kaikki lakisääteiset yrittäjäeläkemaksut ja verovelvollisuudet veronsaajalle.

Tukea ei voi saada, jos: hakijaa uhkaa konkurssi tai hänet on asetettu konkurssiin; hakijaa uhkaa muu maksukyvyttömyys; perustellusti voidaan katsoa, että hakijan taloudellinen tilanne ei mahdollista liiketoiminnan harjoittamista tai yrityksen kehittämistoimia tai; taloudellisten tai muiden seikkojen perusteella voidaan katsoa, ettei toiminnalla ole jatkuvuutta. Tukea haetaan selkeästi muuhun kuin liike- tai elinkeinotoimintaan (yksityistalouden hankinnat) 2) Tukikohteet PALVELUJEN HANKINTA Tukea voidaan myöntää mm.: selvitysten laatimiseen, joita ovat mm.: markkinaselvitykset; toteutettavuusselvitykset; investointitarpeet; viranomaisvaatimukset (esim. lakisääteisellä toimialalla); yms. teknisiin palveluihin; tuotantoon liittyviin palveluihin; myönteiseen yritysimagon rakentamiseen; INVESTOINNIT Tukea voidaan myöntää investointien tekemiseen. Investoinnin on liityttävä yrityksen liiketoimintaan ja sen pitää tuoda yritykselle pidempiaikaista tulonmuodostuskykyä. Tukea ei voida myöntää mm. seuraaviin investointeihin/hankintoihin: tilikauden aikana suoraan kuluina vähennettäviin pienhankintoihin; tilikauden aikana suoraan kuluina vähennettäviin käyttömenoihin; käyttöpääomaan; puhelin- ja atk-laitehankintoihin (mm. tietokoneet, tulostimet, kopiokoneet ja muut oheislaitteet); toimistotarvikkeisiin; tavanomaisiin tietokoneohjelmistoihin (mm. käyttöjärjestelmät, virustorjuntaohjelmistot yms.); eläinhankintoihin; kuljetusvälinehankintoihin (mm. autot, traktorit, mönkijät, moottorikelkat, peräkärryt). Erikoisohjelmistot (suunnitteluohjelmistot yms. ammattiin liittyvät erikoisohjelmat) voivat olla tuen myöntämisen kohteena. Tukea ei voida myöntää yksityiseltä henkilöltä hankitun käytetyn tavaran hankintaan. Mikäli investointi koostuu useammasta koneesta/laitteesta tms., on kunkin niistä oltava arvoltaan vähintään 100,00 (alv 0%).

MARKKINOINTI, MYYNNIN EDISTÄMINEN JA MYYNTIMESSUT Tukea voidaan myöntää mm.: Myyntimessujen kustannuksiin. Hakijan tulee laatia hakemuksen liitteeksi suunnitelma, jossa on mainittava mm.: mille messuille hakija aikoo osallistua; eritellyt messukustannukset (mm. matka, majoitus, näyttelyvuokra yms.); mitä tuotteita hakija aikoo messuilla myydä; mitä tuloksia hakija arvioi messuilta saavansa, jne. Tuen saamiseksi hakijan on maksatusvaiheessa toimitettava tuen myöntäjälle messumatkasta kirjallinen raportti, jossa hakijan tulee yksilöidä toteutunut myynti ja muut messun tulokset. Tukea ei myönnetä julkisesti tuettuihin yhteismarkkinointikampanjoihin. Tuki maksetaan jälkikäteen tositteita ja raporttia vastaan. markkinointiin ja myynnin kehittämiseen liittyviin palveluihin; isompiin, kertaluontoisiin mainoskampanjoihin. (Tukea ei voida myöntää jokapäiväisen mainonnan kustannuksiin (mm. viikkoilmoitukset sanomalehdissä yms.) Edellyttää myös markkinointisuunnitelman esittämistä hakemuksen liitteenä; tienvarsimainontaan, opaskyltteihin (edellyttää ELY-keskuksen hyväksyntää). PERUSKOULUTUKSEN JÄLKEEN HANKITTAVA AMMATILLINEN LISÄKOULUTUS, JOKA LIITTYY YRITYKSEN LIIKETOIMINTAAN Tukea voidaan myöntää ammatilliseen lisäkoulutukseen, mikäli: hakijalla on käynnissä olevaan yritystoimintaan liittyvä ammatillinen peruskoulutus; hakija täyttää muut näissä kriteereissä asetetut ehdot. Esimerkki: Hakijalla on toimiva sähköasennusyritys. Hakija on koulutukseltaan sähköasentaja. Hakija aikoo hankkia sähköturvallisuuteen liittyvää lisäkoulutusta, joka mahdollistaa esim. tietyn standardin mukaiset asennustyöt koulutuksen jälkeen. Tällöin koulutus on tukikelpoinen. YRITTÄJÄN TYÖKYVYN YLLÄPITO Tuki on harkinnanvaraista ja käsitellään tapauskohtaisesti. Tukea voi saada esimerkiksi työn, työhyvinvoinnin ja työympäristön kehittämiseen, työyhteisön ja työorganisaatioiden toimivuuden parantamiseen ja ammatillisen osaamisen edistämiseen. Tukea ei kuitenkaan voi käyttää tavanomaisiin esim. liikunta-, virkistys- tai fysioterapiapalveluihin. 3) Myönnettävän tuen enimmäismäärä ja omarahoitusosuus Tukea myönnetään Rovaniemen kylien kehittämissäätiön myöntämän määrärahan puitteissa. Tuki on harkinnanvaraista. Tuen laskemisen ja myöntämisen perusteena käytetään tuettavan palvelun tai hankinnan arvonlisäverotonta hintaa. Tuen osuus on hankinnan arvosta enintään 40 %, eli arvonlisäveroton enimmäishinta on 5 000,00 (alv 0 %). Huolimatta hankinnan enimmäisarvosta tukea myönnetään enintään 2.000,00 euroa / yritys / kalenterivuosi. Tuki on de minimis säännön alaista (Yrityksen saama kaikki tuki kolmen verovuoden aikana yhteensä enintään 200.000,00 ).

4) Tuen hakeminen ja hakemuksen liitteet Tukea haetaan kirjallisella tai sähköisellä lomakkeella Rovaniemen kylien kehittämissäätiöltä. Hakulomake on noudettavissa Rovaniemen kaupungin palvelukeskus Osviitasta, Hallituskatu 7, 96100 Rovaniemi. Täytettävän lomakkeen voi ladata myös osoitteesta www.rovaniemi.fi!!!! Lomake tulee täyttää huolellisesti, ja kaikkiin kohtiin on vastattava. Puutteellisesti täytettyä lomaketta ei huomioida, eikä hakemusta oteta käsittelyyn. Tukihakemus tulee vireille, kun se on saapunut Rovaniemen kylien kehittämissäätiölle, tai hakemuksille osoitettuun sähköpostiosoitteeseen. Päätöksestä ilmoitetaan hakijalle kirjallisesti taikka sähköisesti. Hakijan on liitettävä hakemukseen ajan tasalla oleva tuloslaskelma ja tase tai edellisiin verrattava selvitys hakijan tuloista ja varallisuudesta. Tuloslaskelma ja tase on oltava mahdollisimman uusi; mikäli viimeisin vahvistettu tilinpäätös on yli 6 kk vanha, on hakemukseen liitettävä myös uudempi kirjanpidon väliajo. Jos hakija käyttää sähköistä hakulomaketta, niin liitteet tulee toimittaa joko sähköisesti osoitteeseen nea.mustonen@rovaniemi.fi tai postitse osoitteeseen Rovaniemen kylien kehittämissäätiö, Hallituskatu 7, 96100 Rovaniemi. Jos toiminta on niin uutta, että hakijan ensimmäinen tilikausi ei ole vielä päättynyt, ja ettei hakijalla tästä syystä ole esittää tuloslaskelma- ja tasetietoja päätöksentekijälle, voidaan päätös tehdä kirjanpidon väliajojen perusteella noin viiden kuukauden toiminnan jälkeen. 5) Muut ehdot Konserni- tai sisaryhtiöehto Jos tuen hakija kuuluu konserniin, niin konserniyritystä kohdellaan tuen myöntämisen yhteydessä yhtenä yrityksenä. Tämä tarkoittaa sitä, että jos yhdelle konserniyritykselle on myönnetty tukea palvelusetelijärjestelmän kautta, ei tukea voida myöntää toiselle konserniyritykselle saman kalenterivuoden aikana. Jos tuen hakijalla on sisaryritys, niin sisaryritystä kohdellaan tuen myöntämisen yhteydessä yhtenä yrityksenä. Tämä tarkoittaa sitä, että jos yhdelle sisaryritykselle on myönnetty tukea palvelusetelijärjestelmän kautta, ei tukea voida myöntää toiselle sisaryritykselle saman kalenterivuoden aikana. Sisaryrityksellä tarkoitetaan tässä yhteydessä sellaista yritystä, jolla on tuenhakijayrityksen kanssa osittain tai kokonaan sama omistajataho, joka on tuenhakijayrityksen tai tämän edustajan valvonnassa joko kokonaan tai osittain, tai sisaryhtiö on edellä mainitun tahon lähipiirin omistuksessa tai valvonnassa. Tuen maksamisen edellytykset Tuki maksetaan toteutuneiden kustannusten perusteella käytettävissä olevien määrärahojen mukaisesti. Tuen maksamiseksi päätöksentekijälle on toimitettava kopiot maksatuksen kohteena olevista tositteista (laskuista ja niiden maksuista; kuitti tai tiliote), ja tarvittaessa vapaamuotoinen selvitys tuen käyttökohteesta 15.12.2017 mennessä. Maksettavan tuen vähimmäismäärä on 100.

Päätöksentekijä / Valituskelpoisuus / Jälkiseuranta / Takaisinperintä Tuen maksamisesta päättää Rovaniemen kylien kehittämissäätiö Tuesta ei ole valitusoikeutta. Virheellisesti tai perusteetta maksettu tuki voidaan periä takaisin, jos tuen myöntämisen tai maksamisen edellytykset eivät ole täyttyneet; tuen ehtoja ei ole noudatettu; tuen saaja on antanut sellaisen virheellisen tai puutteellisen tiedon, joka on olennaisesti vaikuttanut tuen myöntämiseen tai maksamiseen; tai tuen saaja kieltäytyy avustamasta jälkiseurannassa. Takaisinperittävälle määrälle on maksettava viivästyskorkoa tuen myöntämispäivästä lukien korkolain mukaisesti. Virheellisesti tai perusteetta maksetun tuen takaisin-perinnästä tai sille laskettavan koron perinnästä voidaan kokonaan tai osaksi luopua, jos takaisinperinnän suorittaminen täysimääräisenä olisi kohtuutonta. Takaisinperinnästä päättää Rovaniemen kylien kehittämissäätiö. Yhteystiedot: Rahoittaja/lisätiedot: Rovaniemen kylien kehittämissäätiö Asiamies Heli Välikangas Hallituskatu 7 96100 Rovaniemi Puh. 0400 696 834 heli.valikangas@rovaniemil.fi