MAATALOUDEN RAKENNETUET Nuoren viljelijän aloitustuki. Varsinais-Suomen ELY-keskus 2012
|
|
- Kirsti Lattu
- 9 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 MAATALOUDEN RAKENNETUET Nuoren viljelijän aloitustuki Varsinais-Suomen ELY-keskus 2012
2 ALKUVOIMAA ALOITUSTUESTA Nuoren viljelijän aloitustuki helpottaa elinkeinon siirtymistä sukupolvelta toiselle ja takaa mahdollisuuden tuottaa puhdasta suomalaista ruokaa jatkossakin.
3 Aloitustuen hakeminen Aloitustukea voi hakea jatkuvasti; päätöksiä annetaan jaksoissa. Avustus EU:n osarahoittama. Tuen hakemiselle voidaan kuitenkin asettaa määräaika; hakumahdollisuudesta tiedotetaan ja hakemukset toimitettava määräajan päättymiseen mennessä. Aloitustukea kiinteistön/irtaimiston ja myös vuoden aikana hankittavan irtaimiston (maatalouskoneet ja eläimet) hankintaan on haettava yhtä aikaa ja samalla hakemuksella.
4 Aloitustuen hakeminen Nuoren viljelijän aloitustukea on haettava luovutuskirjan tai kirjallisen vuokrasopimuksen tai niiden luonnosten perusteella. Jos tukea haetaan tilanpidon aloittamisen jälkeen, tukea on haettava 10 kuukauden kuluessa aloittamisesta. Nuoren viljelijän aloitustukipäätös on tehtävä 18 kuukauden kuluessa tilanpidon aloittamisesta. Hakemus on toimitettava ELY-keskukselle ennen kuin hakija täyttää 40 vuotta. Nuoren viljelijän aloitustukea haetaan lomakkeella 2319
5 Tilanpidon aloittaminen Tilanpito katsotaan aloitetuksi, kun hakija on saanut hallintaansa maatilan tai maatilan osan, jolla hakija on saavuttanut tai voi saavuttaa vähintään euron maatalouden yrittäjätulon.
6 Yrittäjätulo - Lasketaan maataloudesta saatavista tuotoista vähentämällä maatalouteen kohdistuvat muuttuvat ja kiinteät kulut, poistot ja velkojen korot. -> Muuttuviin kuluihin ei lueta hakijan omasta työstä aiheutuneita palkkakuluja. - Poistot lasketaan: - rakennusten jälleenhankinta-arvot poistoilla vähennettynä - muu omaisuus käypä arvo - Poistoprosentit: rakennukset 5 %, koneet 12 % ja perusparannukset (mm. salaojat) 3 % - Aloittamisavustus jaksotetaan tuotoiksi maksuerien mukaisesti. Yrittäjätulovaatimuksen on täytyttävä kuitenkin myös ilman jaksotettua avustusta.
7 Tuen saaja Tukea voidaan myöntää luonnolliselle henkilölle tai yksityisoikeudelliselle yhteisölle, joka ensimmäistä kertaa ryhtyy tilanpidosta vastaavaksi elinkeinonharjoittajaksi harjoittamaan maataloutta. Tietyissä tapauksissa myös muun yritystoiminnan ja metsätalouden harjoittaminen otetaan huomioon! Jos hakija on yhteisö, tulee määräysvalta yhteisössä olla yhdellä tai useammalla luonnollisella henkilöllä, joka täyttää tuen myöntöedellytykset.
8 Tuen saajaa koskevat edellytykset Tuen myöntämisen edellytyksenä on, että; hakijalla on tuen kohteena olevaa yritystoimintaa koskeva riittävä ammattitaito. Jos ammattitaitovaatimus ei hakuhetkellä täyty, tuen myöntämisen edellytyksenä on, että hakija sitoutuu täyttämään ammattitaitovaatimuksen 36 kuukauden kuluessa tuen myöntämisestä. tuen kohteena olevalla yritystoiminnalla on oltava olennaista merkitystä hakijan toimeentulon kannalta. Tällöin tarkastellaan yritystoiminnasta saatavien tulojen osuutta hakijan vuosittaisista kokonaistuloista.
9 Ammattitaitovaatimus Luonnollinen henkilö hakijana - tuen kohteena olevan yritystoiminnan harjoittamisen kannalta tarkoituksenmukainen vähintään toisen asteen ammatillinen luonnonvara-alan tai muu vastaava koulutus; TAI - kolmen vuoden kokemus maataloudesta sekä yritystoiminnan harjoittamisen kannalta tarkoituksenmukainen vähintään 20 opintoviikon/30 opintopisteen koulutus, johon sisältyy 10 opintoviikkoa/15 opintopisteen verran taloudellista koulutusta. TAI - voidaan osoittaa myös oppisopimuskoulutuksella tai näyttötutkinnolla Kaksi tai useampi luonnollinen henkilö hakijana - jokaisella hakijalla on vähintään kolmen vuoden työkokemus ja vähintään puolella edellä mainittu koulutus. Yhteisöt - Ammattitaitovaatimuksen tulee täyttyä henkilöillä, joilla määräysvalta yhteisössä
10 Olennainen tulo Hakijan saaman maatalouden yrittäjätulon on oltava vähintään 25 % hakijan kaikkien yrittäjätulojen, metsätaloustulojen, palkkatulojen ja muiden säännöllisesti saamien tulojen yhteismäärästä. Maatalouden yrittäjätulon ja olennaisen toimeentulon on täytyttävä elinkeinosuunnitelmassa esitettyjen tietojen perusteella viimeistään kolmantena kalenterivuotena tuen myöntämisestä. Edellytyksen on täytyttävä myös ilman aloitus- ja investointituen avustusosaa.
11 Yrittäjätulovaatimukset ja tuen tasot Tilalta kertyvän maatalouden yrittäjätulon on oltava viimeistään kolmantena kalenterivuotena tuen myöntämisestä: (taso 1) - vähintään euroa. Aloitustukena voidaan myöntää avustusta enintään euroa ja korkotukea enintään euroa. Lisäksi AB- alueella 141 sopimuksen perusteella voidaan myöntää euroa lisäkorkotukea. (taso 2) - vähintään euroa. Lisäksi maatalouden, tilalla harjoitetun tai maatalouden tuotantovälineillä harjoitetun muun yritystoiminnan ja metsätalouden yrittäjätulojen on oltava yhteensä vähintään euroa. Aloitustukea voidaan myöntää avustuksena euroa ja korkotukena enintään euroa. Korkotukilaina 80 % kustannuksista, enintään euroa.
12 Maatilan tuotanto-olosuhteet Tuen myöntämisen edellytyksenä on, että tuen kohteena olevalla maatilalla noudatetaan sellaisia asianomaista tuotannonalaa koskevia pakollisia vaatimuksia, jotka perustuvat ympäristöä, hygieniaa ja eläinten hyvinvointia koskevaan Euroopan yhteisön ja kansalliseen lainsäädäntöön. Edellä tarkoitettujen vaatimusten täyttyminen voidaan todeta viranomaisten suorittamien tarkastusten tai valvontojen perusteella, viranomaisten päätösten perusteella, hakijan esittämän selvityksen perusteella tai maatilakäynnin perusteella.
13 Elinkeinosuunnitelma Elinkeinosuunnitelma vaaditaan kaikilta, oltava keskenään vertailukelpoisia, aina esitettävä tuen myöntämisen edellytyksiä koskevat tiedot (oikeat ja riittävät). Elinkeinosuunnitelman sisältö koostuu viidestä osiosta: 1. tuen hakijaa ja tilan hallintaa koskevat tiedot 2. tuen hakijan ammattitaito 3. tilan alkutilanteen tarkastelu 4. tilan kehittäminen 5. talouslaskelmat ja niiden perustelut Elinkeinosuunnitelma on hakijaa sitova.
14 Valintamenettely aloitustuessa Tavoitteena on, että aloitustuki myönnetään kaikille tuen perusehdot täyttäville. Jos valintamenettelyä joudutaan käyttämään (esim. määrärahojen niukkuus), ovat valintakriteerit seuraavat; 1) Elinkeinosuunnitelman laskentakaudella saavutettava kannattavuuskertoimella ilmaistu kannattavuus, maatalouden yrittäjätulo ja omavaraisuusaste 2) Maatilan tuotantoedellytyksiä koskevat seikat, kuten rakennus- ja konekanta, tilusrakenne sekä peltojen kasvukunto
15 Aloitustuen (avustus) maksaminen Avustuksena myönnetty nuoren viljelijän aloitustuki maksetaan ilman erillistä hakemusta. Avustus maksetaan enintään kahtena vuotuisena eränä. Jos aloitustuki on myönnetty ennen tilanpidon aloittamista, avustuksen ensimmäisen erän maksamisen edellytyksenä on, että tuen saaja esittää selvityksen tilanpidon aloittamisesta. Avustuksen toisen erän maksamisen edellytyksenä on lisäksi, että tuen saaja osoittaa täyttävänsä ammattitaitovaatimuksen.
16 Aloitustukeen liittyvän lainan nostaminen Tuen kohteena oleva laina voidaan nostaa kahdessa erässä ELY-keskukselta pitää AINA hakea NOSTOLUPA Nostoluvan myöntämisen edellytyksenä: tuen ehtoja on noudatettu kauppakirja ja kuitit irtaimiston hankinnasta nostolupahakemukseen tosite kauppahinnan maksamisesta toimitettava ELYkeskukseen kuukauden kuluessa nostolupapäätöksestä
17 Aloitustukeen liittyvät tuen siirrot Tilanpidon aloittamiseen liittyvän kiinteistön hankinnan yhteydessä voidaan edelliselle omistajalle myönnetyt tuetut lainat siirtää tilanpidon jatkajalle. Korkotukea ei myönnetä sellaiseen osaan kauppahinnasta, johon kohdistuu siirrettävää tuettua lainaa. Aloitustukipäätöksen mukainen oikeus tukeen voidaan myös siirtää toiselle henkilölle tai taholle, jos kyseisen tuen myöntämisen edellytykset täyttyvät. Tukien/lainojen siirtämisestä päättää ELY-keskus.
18
19 MAATILAKÄYNTI Elinkeino- liikenne- ja ympäristökeskus voi ennen tuen myöntämistä suorittaa tuen myöntämisen edellytysten sekä tuettavan toimenpiteen arvioimiseksi maatilakäynnin. Maatilakäynnin havainnot on kirjattava ja ne on annettava tiedoksi hakijalle (1476/2007, 31 2) Maatilakäynti tehdään niissä tapauksissa, joissa se katsotaan tarpeelliseksi On erittäin tärkeä tapauksissa, joissa sovelletaan valintamenettelyä (keskenään tasaväkiset hakemukset) KÄYNNISTÄ LAADITAAN PÖYTÄKIRJA MAASEUTUVIRASTON VAHVISTAMALLE LOMAKKEELLE.
MAATALOUDEN RAKENNETUET Nuoren viljelijän aloitustuki. Varsinais-Suomen ELY-keskus 2015
MAATALOUDEN RAKENNETUET Nuoren viljelijän aloitustuki Varsinais-Suomen ELY-keskus 2015 Sivu 1 9.6.2015 ALKUVOIMAA ALOITUSTUESTA Nuoren viljelijän aloitustuki helpottaa elinkeinon siirtymistä sukupolvelta
NUOREN VILJELIJÄN ALOITUSTUKI 2014
NUOREN VILJELIJÄN ALOITUSTUKI 2014 Pirkanmaan ELY-keskus Maaseutu ja energia Rahoituspäällikkö Heli Hantula p. 0295 036 044 Maatalousrahoituksen asiantuntija Mikko Teivaala p. 0295 036 108 Maksatusasiantuntija
MAATALOUDEN RAKENNETUET Nuoren viljelijän aloitustuki. Maaliskuu 2015
MAATALOUDEN RAKENNETUET 2015-2020 Nuoren viljelijän aloitustuki 1 Kuka voi saada aloitustukea? Hakija vähintään 18 ja enintään 40-vuotias Ryhtyy päävastuulliseksi maanviljelijäksi ensimmäistä kertaa Riittävä
NUOREN VILJELIJÄN ALOITUSTUKI 2009-2013
NUOREN VILJELIJÄN ALOITUSTUKI 2009-2013 Pirkanmaan ELY-keskus Maaseutu ja energia Rahoituspäällikkö Heli Hantula p. 050 395 0128 Maatalousrahoituksen asiantuntija Mikko Teivaala p. 040 736 8741 Maksatusasiantuntija
MAATALOUDEN RAKENNETUET Nuoren viljelijän aloitustuki
MAATALOUDEN RAKENNETUET 2015-2020 Nuoren viljelijän aloitustuki 1 Joulukuu 2016 Ulla Torppa Kuka voi saada aloitustukea? Hakija Vähintään 18- ja enintään 40-vuotias Ryhtyy päävastuulliseksi maanviljelijäksi
Aloitustuki Pohjjanmaan ELY-keskus Torppa Ulla puh
Aloitustuki 2015-2020 Pohjjanmaan ELY-keskus puh. 050 3128659 30.10.2018 Tuen saamisen edellytykset Tuen hakija vähintään 18- ja enintään 40-vuotias Ryhtyy päävastuulliseksi maanviljelijäksi ensimmäistä
MAATALOUDEN RAKENNETUET
MAATALOUDEN RAKENNETUET Nuoren viljelijän aloitustuki Mauri Räsänen Pohjois-Karjalan ELY-keskus 2015 ALKUVOIMAA ALOITUSTUESTA Aloitustuesta saat apua, kun aloitat viljelijänä ensimmäistä kertaa. Tuki helpottaa
OHJELMAKAUSI 2007-2013 - viljelijätuet 2008 - tuet tallien uudisrakennuksiin, laajennuksiin ja peruskorjauksiin
OHJELMAKAUSI 2007-2013 - viljelijätuet 2008 - tuet tallien uudisrakennuksiin, laajennuksiin ja peruskorjauksiin Esko Leinonen Maaseutuvirasto Hevosjalostusliittojen toiminnanjohtajien ja ProAgrian neuvojien
Nuoren viljelijän aloitustuki
Nuoren viljelijän aloitustuki Pohjois-Karjalan ELY-keskus Mauri Räsänen 7.2.2013 1 Tuen saaja Tuen saaja on luonnollinen henkilö iältään hakemuksen vireille tulessa vähintään 18 vuotta ja (ennen kuin täyttää
MAATALOUDEN RAKENNETUET MAATALOUDEN INVESTOINTITUKI
MAATALOUDEN RAKENNETUET MAATALOUDEN INVESTOINTITUKI Yritystutkija Jorma Ojala Satakunnan TE-keskus 23.04.2008 Amorella Perustuu osittain säädösluonnoksiin 1 Investointitukien hakeminen (1) Investointituet
Nuoren viljelijän aloitustuki ja maatalouden investointituet
Nuoren viljelijän aloitustuki ja maatalouden investointituet 12.12.2017 Sivu 1 12.12.2017 Maatalouden investointituet ja nuoren viljelijän aloitustuki Aloittava viljelijä voi hakea tilanpidon aloittamiseen
Nuoren viljelijän aloitustuki
Nuoren viljelijän aloitustuki Soini Kattilakoski Yritystutkija Pohjanmaan ELY-keskus Kokkolan toimipiste viraston nimi, tekijän nimi ja osasto 22.4.2015 1 Pykäliä Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma
Nuoren viljelijän aloitustuki
Korkeampi tuki - Yrittäjätulo 25 000 Nuoren viljelijän aloitustuki - Tuki yht. 70 000, avustus 35 000, korkotuki + varainsiirtoverovapaus 35 000 - Lainaa enintään 230 000 Alempi tuki - Yrittäjätulo 15
PERUSMAATALOUDEN RAHOITUSTUET
PERUSMAATALOUDEN RAHOITUSTUET 2015- ETELÄ-POHJANMAAN ELY-KESKUS MAASEUTUYKSIKKÖ Alvar Aallon katu 8, 60100 Seinäjoki Puh. 0295 027 500 LAILA LUOMA 7.2.2017 PERUSMAATALOUDEN RAHOITUSTUET 2015- TYÖTÄ EI
MAATALOUDEN RAKENNETUET
MAATALOUDEN RAKENNETUET * Maatilojen rahoitustuki - - Nuoren viljelijän aloitustuki (avustus ja korkotuki) - - Maatalouden investointituki (avustus, korkotuki ja valtiontakaus) * Kiinteistökauppojen varainsiirtoverovapaus
NUORTEN VILJELIJÖIDEN ALOITUSTUKI
NUORTEN VILJELIJÖIDEN ALOITUSTUKI 2015-2020 ETELÄ-POHJANMAAN ELY-KESKUS MAASEUTUYKSIKKÖ Alvar Aallonkatu 8, 60100 Seinäjoki Puh. 0295 027 500 Laila Luoma 30.102017 Maatalouden rakennetuet 2014-2020 Lypsykarjatalous
Nuoren viljelijän aloitustuki ja maatalouden investointituet: tuen ehtoja ja tilannekatsaus. Lapinlahti
Nuoren viljelijän aloitustuki ja maatalouden investointituet: tuen ehtoja ja tilannekatsaus Lapinlahti 21.11.2016 Sivu 1 22.11.2016 Maatalouden investointituet ja nuoren viljelijän aloitustuki Aloittava
Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus NUORTEN VILJELIJÖIDEN ALOITUSTUEN HAKEMINEN
Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus NUORTEN VILJELIJÖIDEN ALOITUSTUEN HAKEMINEN Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus, Heikki Mäntykoski 20.5.2015 1 E-P:N ELY:N MAATALOUSRAHOITUKSEN PARISSA TYÖSKENTELEVÄT HENKILÖT VALTAKUNNALLISEN
Maatalouden investointituet: rahoituksen ehtoja ja tilannekatsaus. Iisalmi
Maatalouden investointituet: rahoituksen ehtoja ja tilannekatsaus Iisalmi 29.11.2017 Sivu 1 30.11.2017 Maatalouden investointituet ja nuoren viljelijän aloitustuki Aloittava viljelijä voi hakea tilanpidon
Maatalouden investointituet ja nuoren viljelijän aloitustuet osakeyhtiöillä. Kuopio
Maatalouden investointituet ja nuoren viljelijän aloitustuet osakeyhtiöillä Kuopio 23.3.2017 Sivu 1 29.3.2017 Maatalouden investointituet ja nuoren viljelijän aloitustuki Aloittava viljelijä voi hakea
MAATALOUDEN RAKENNETUKI Ajankohtaista investointituesta 2015
1 MAATALOUDEN RAKENNETUKI Ajankohtaista investointituesta 2015 Rakennetuen rahoitus EU- osarahoitteista avustusta ja korkotukea budjettivaroista, kansallinen avustus Makerasta Tukea voidaan myöntää avustuksena,
Maatalouden investointituet. Tuen saaja Tuotannon edellytykset Tukitasot ja kohteet Tuen haku ja myöntö
Maatalouden investointituet Tuen saaja Tuotannon edellytykset Tukitasot ja kohteet Tuen haku ja myöntö 1 Maatilojen investointituet Maatalouden tukemista, pääpaino maatilojen kilpailukykyä ja kannattavuutta
Maatalouden Investointituki. Viljankuivaukseen uutta puhtia, Askola 15.12.2015
Maatalouden Investointituki Viljankuivaukseen uutta puhtia, Askola 15.12.2015 Sivu 1 23.02.2016 Maatalouden rakennetukijärjestelmä Kansallinen säädösperusta; - Laki maatalouden rakennetuista (1476/2007,
Maatalouden investointituet
Maatalouden investointituet Tuen saaja Tuotannon edellytykset Tukitasot ja kohteet Tuen haku ja myöntö 1 Maatilojen investointituet Maatalouden tukemista, pääpaino maatilojen kilpailukykyä ja kannattavuutta
Maatalouden investointituet ohjelmakaudella 2014-2020. TUKIPUHVETTI 14.4.2016 Kuopio ja 19.4.2016 Iisalmi
Maatalouden investointituet ohjelmakaudella 2014-2020 TUKIPUHVETTI 14.4.2016 Kuopio ja 19.4.2016 Iisalmi Sivu 1 25.4.2016 Maatalouden investointituet ja nuoren viljelijän aloitustuki Investointituet ovat
Maatalouden investointituet ja nuoren viljelijän aloitustuet osakeyhtiöillä. Iisalmi
Maatalouden investointituet ja nuoren viljelijän aloitustuet osakeyhtiöillä Iisalmi 4.12.2017 Sivu 1 5.12.2017 Maatalouden investointituet ja nuoren viljelijän aloitustuki Aloittava viljelijä voi hakea
Maatilojen investointituet 2019 Maria Konsin-Palva Uudenmaan ELY-keskus
Maatilojen investointituet 2019 Maria Konsin-Palva Uudenmaan ELY-keskus Sivu 1 Rakennetuen keskeiset periaatteet Jatkuva haku; tuki myönnetään tukijaksoittain määrärahojen puitteissa - 16.10. 15.1., 16.1.
Nurmiseminaari Syötekeskus 8-9.1.2015 POPELY Timo Lehtiniemi
Nurmiseminaari Syötekeskus 8-9.1.2015 POPELY Timo Lehtiniemi Manner-Suomen maaseutuohjelman maaseudun kehittämistukien haut Alustava aikataulun mukaan haut alkavat vaiheittain keväällä Kaikkien tukimuotojen
Omistajanvaihdoksen rahoitus , Wiitatupa
Omistajanvaihdoksen rahoitus 23.10.2017, Wiitatupa Omistajanvaihdoksen rahoitus - Vedenjakajana rahoitusmahdollisuuksien osalta toimii se, että onko kyseessä: - aktiivitilan omistajanvaihdos - kannattava
MAATILOJEN RAKENNETUKI Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus
MAATILOJEN RAKENNETUKI 2016 Tuen haku: Hae sähköisesti! Jatkuva hakuaika! Hakemukset ratkaistaan tukijaksoittain, jotka ovat maatilan investointituessa: a) 16 päivästä lokakuuta 15 päivään tammikuuta b)
Julkaistu Helsingissä 23 päivänä joulukuuta /2014 Laki. maatalouden rakennetuista annetun lain muuttamisesta
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 23 päivänä joulukuuta 2014 1187/2014 Laki maatalouden rakennetuista annetun lain muuttamisesta Annettu Helsingissä 19 päivänä joulukuuta 2014 Eduskunnan päätöksen
Navettainvestointien tukeminen maaseutuohjelman kautta. ProNavetta-koulutus Iisalmi Siilinjärvi
Navettainvestointien tukeminen maaseutuohjelman kautta ProNavetta-koulutus 2.12.2016 Iisalmi 8.12.2016 Siilinjärvi Sivu 1 10.2.2017 Maatalouden investointituet ja nuoren viljelijän aloitustuki Aloittava
Biokaasulaitosten investointituet v. 2014
Biokaasulaitosten investointituet v. 2014 Biokaasuseminaari, Liminganlahden luontokeskus 27.2.2014 Asiantuntija Kalevi Hiivala Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus 1 1. Maatilan lämpökeskus ja biokaasulaitos
HE 65/2009 vp. rakennus- tai toimenpidelupaa ja asiaa koskevan valituksen käsittely eri oikeusasteissa
HE 65/2009 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi maatalouden rakennetuista annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi maatalouden rakennetuista
Rahoitustuet ja ympäristö
Rahoitustuet ja ympäristö Ympäristökorvauksen koulutustilaisuudet 2016 Antti Jaatinen, Varsinais-Suomen ELY-keskus Jarmo Saukkola, Varsinais-Suomen ELY-keskus Rahoitustuet maatalouden investointeihin Tukea
Maatalouden investointituki - salaojitus osana kokonaisuutta. Sanna Koivumäki MMM/RO Maaseudun kehittämisyksikkö sanna.koivumaki@mmm.
Maatalouden investointituki - salaojitus osana kokonaisuutta Sanna Koivumäki MMM/RO Maaseudun kehittämisyksikkö sanna.koivumaki@mmm.fi Sivu 1 10.2.2016 Investointitukijärjestelmän tavoitteet Alkutuotanto
Maatalouden investointituet rahoituskaudella 2014(5)-2020
Maatalouden investointituet rahoituskaudella 2014(5)-2020 EU-tulotukikoulutus Kuopio 25.3.2015 Sivu 1 27.3.2015 Investoinnit viime ohjelmakaudella Pohjois-Savossa on rahoitettu viime ohjelmakauden aikana
Hakujen avautuminen, valintajaksot ja valintamenettely
Hakujen avautuminen, valintajaksot ja valintamenettely Frami 19.5.2015 Marianne Muotio Hyrrän kautta haettavat tuet Maatilojen investointituet Nuorten viljelijöiden aloitustuet Maaseudun kehittämistuet
MAATILOJEN INVESTOINTITUET ja ALOITUSTUKI
MAATILOJEN INVESTOINTITUET ja ALOITUSTUKI 2015-2020 Sivu 1 5.10.2017 Manner-Suomen maaseutuohjelma 2014-2020 ja rakennetukilaki 1476/2007 ja Vna 240/2015 Sivu 2 5.10.2017 MANNER-SUOMEN MAASEUTUOHJELMA
MAARAYS Nro 4/18 Asianro 310/ /2018. Voimassaoloaika toistaiseksi
MAARAYS Nro 4/18 Asianro 310/04.00.00/2018 Voimassaoloaika 8.2.2018 - toistaiseksi Valtuutussaannokset Laki porotalouden ja luontaiselinkeinojen rakennetuista (986/2011) Koittalaki (253/1995) MAASEUTUVIRASTON
Liiketoimintasuunnitelma ja siihen liittyvä maksuvalmius- ja kannattavuuslaskelma. Juhani Torkko ProAgria Etelä-Pohjanmaa
Liiketoimintasuunnitelma ja siihen liittyvä maksuvalmius- ja kannattavuuslaskelma Juhani Torkko ProAgria Etelä-Pohjanmaa ProAgria Etelä-Pohjanmaa ü Suomen monipuolisin maatalouden ja muiden maaseutuun
Maatalouden rakennetuet 2014-2020
Maatalouden rakennetuet 2014-2020 Tilanpidon aloittaminen Maatalouden investointituki Esko Juvonen MMM 25.1.2013 Lähde: Pyykkönen ym. 2013 Maidon yksikkökustannus ( /kg) ja tilakokoluokittain 2010 (alustavat
Laki. maaseudun kehittämisen tukemisesta annetun lain muuttamisesta
Laki maaseudun kehittämisen tukemisesta annetun lain muuttamisesta Eduskunnan päätöksen mukaisesti kumotaan maaseudun kehittämisen tukemisesta annetun lain (28/2014) 8 :n 3 momentti ja 67, muutetaan 5
Maatalouden rahoitustukijärjestelmä
Maatalouden rahoitustukijärjestelmä - Maatilojen investointituet - Nuoren viljelijän aloitustuki Kari Ojala ja Aulis Kuusela Tampere 05.05.2015 Oulu 06.05.2015 Kuopio 07.05.2015 Sivu 1 8.5.2015 #153049
MAATILOJEN INVESTOINTITUET 2015-2020. Helmikuu 2016
MAATILOJEN INVESTOINTITUET 2015-2020 Helmikuu 2016 Sivu 1 19.2.2016 MANNER-SUOMEN MAASEUTUOHJELMA 2014-2020 Maatilojen investointituet rahoitetaan osittain ohjelmasta 1) Ns. EU-osarahoitteisia tukia 2)
Yritystuen maksaminen
Yritystuen maksaminen Leadertyön ajankohtaispäivät 28.10.2015 Maaseutuvirasto Tukien maksatusyksikkö Per-Ola Staffans Yritystuen maksamiseen liittyviä säännöksiä Ns. maaseuturahastoasetus (EU) N:o 1305/2013
Maatalouden investointituet. Suonenjoki
Maatalouden investointituet Suonenjoki 19.3.2019 Maatalouden investointien ja aloitustuen tukjaksot Haku tapahtuu jatkuvana, ratkaisut tehdään tukijaksoittain Päätösjaksot (jaksot vuosittain aina samat)
1. Hakija Hakija / hakijat Y-tunnus Henkilötunnus
Lomake 3314 1(5) MAATALOUDEN INVESTOINTITUKI- HAKEMUS maatalouden rakennetukilain (1476/2007) mukaisen investointituen ja maaseutuelinkeinojen rahoituslain (329/1999) mukaisen asuntorakentamisen investointituen
Leaderrahoituksen. yritystuet
Leaderrahoituksen yritystuet Millainen yritys voi saada leader - tukea Yrityksellä on oltava edellytykset kannattavaan liiketoimintaan Yritystoiminta on päätoimista ja ammattimaista yrityksen on annettava
Laki. porotalouden ja luontaiselinkeinojen rakennetuista annetun lain muuttamisesta
Laki porotalouden ja luontaiselinkeinojen rakennetuista annetun lain muuttamisesta Eduskunnan päätöksen mukaisesti kumotaan porotalouden ja luontaiselinkeinojen rakennetuista annetun lain (986/2011) 31
Maatalouden investointituet
Maatalouden investointituet Soini Kattilakoski Yritystutkija Pohjanmaan ELY-keskus Kokkolan toimipiste viraston nimi, tekijän nimi ja osasto 22.4.2015 1 Pykäliä Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma
Tukea maksetaan aktiiviviljelijälle, joka on aloittanut tilanpidon ensimmäistä kertaa sen pääasiallisena yrittäjänä ja jolla on määräysvalta.
1 (8) Nuoren viljelijän tuki (EU), kevään 2015 koulutuksen taustamateriaali 1. Tukiehdot Tukea maksetaan aktiiviviljelijälle, joka on aloittanut tilanpidon ensimmäistä kertaa sen pääasiallisena yrittäjänä
Toimeenpanon valmistelu on hyvässä vauhdissa, mutta ei vielä valmis. Tällä hetkellä näyttäisi siltä, että vanhat menettelyt ylläpidetään
1 Toimeenpanon valmistelu on hyvässä vauhdissa, mutta ei vielä valmis. Tällä hetkellä näyttäisi siltä, että vanhat menettelyt ylläpidetään sellaisenaan. EU-osarahoitteiset tuet vaativat mm otantatarkastukset
Maatalouden investointituet rahoituskaudella 2014(5)-2020
Maatalouden investointituet rahoituskaudella 2014(5)-2020 ItäMaidon investointipäivä Lapinlahti 20.3.2015 Sivu 1 23.3.2015 Maitotilat kehityksen veturina Pohjois-Savossa Maidontuotanto on ollut vahvassa
SPV- ja investointi -info. Yritysasiantuntija Eeva Heikkinen Kainuun ELY-keskus / maaseutupalvelut - yksikkö Impilinna
SPV- ja investointi -info Yritysasiantuntija Eeva Heikkinen Kainuun ELY-keskus / maaseutupalvelut - yksikkö 30.11.2018 Impilinna Nuoren viljelijän aloitustuki ALKUVOIMAA ALOITUSTUESTA Aloitustuesta saat
NUOREN VILJELIJÄN TUKI (EU) RAHOITUSKURIN PALAUTUS
NUOREN VILJELIJÄN TUKI (EU) RAHOITUSKURIN PALAUTUS Kevät 2015. Yleistä Suora tuki Aktiiviviljelijän määritelmä Rahoituskuri Täydentävät ehdot Suorien tukien 200 euron alaraja Maksetaan koko maassa Haetaan
HE 27/2018 vp. Lait ehdotetaan tulemaan voimaan ensi tilassa ja sovellettaviksi 1 päivästä tammikuuta 2018.
Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi maatalouden rakennetuista annetun lain 13 :n sekä porotalouden ja luontaiselinkeinojen rakennetuista annetun lain 11 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
Aurinkosähkö Tampere TTY. Timo Fager, Business Finland +ELY
Aurinkosähkö 7.3.2018 Tampere TTY Timo Fager, Business Finland +ELY Business Finland (= entiset Tekes + Finpro) Business Finland on suomalainen julkinen toimija, joka tarjoaa innovaatiorahoitusta sekä
Maaseudun kehittämisen yritysrahoitustoimenpiteet ohjelmakaudella 2014-2020
Maaseudun kehittämisen yritysrahoitustoimenpiteet ohjelmakaudella 2014-2020 ELY-keskus Eurooppa 2020 -strategian tavoitteet EU:n yhteisen maatalouspolitiikan on vastattava uusiin haasteisiin ruoan, luonnonvarojen
MAATILOJEN INVESTOINTITUET Syksy 2016
MAATILOJEN INVESTOINTITUET 2015-2020 Syksy 2016 Sivu 1 19.12.2016 MANNER-SUOMEN MAASEUTUOHJELMA 2014-2020 Maatilojen investointituet rahoitetaan osittain ohjelmasta 1) Ns. EU-osarahoitteisia tukia 2) Osa
(kevät 2019) Markku Laitinen Uurainen Siv u 1
(kevät 2019) 1 TUEN SAAJAT: -Lonnolliset henkilöt ja yksityisoikedelliset yhteisöt (Oy, Ky, Ay, ossknnat), joka elinkeinonaan harjoittaa tai ryhtyy harjoittamaan maatilalla maatalotta (maatalosyrittäjä).
Valtionavustukset järvien kunnostamiseen. Pasi Lempinen, Uudenmaan ELY-keskus
Valtionavustukset järvien kunnostamiseen Pasi Lempinen, Uudenmaan ELY-keskus Kotijärvet kuntoon Espoossa -seminaari 22.9.2016 Avustukset järvien kunnostamiseen ELY-keskus voi myöntää valtionavustusta järven
MAATALOUDEN PERUSKUIVATUSHANKKEIDEN RAHOITUS
MAATALOUDEN PERUSKUIVATUSHANKKEIDEN RAHOITUS OJAT KUNTOON hankkeen seminaari 4.5.2017 Jaana Ojala-Järvi, Hämeen ELY-keskus Peruskuivatushanke vai kunnossapito Peruskuivatushanke: - Peruskuivatustyö, joka
TEM. Valtioneuvoston asetus kiertotalouden investointi- ja kehittämishankkeisiin myönnettävästä avustuksesta. Soveltamisala
1 LUONNOS 13.11.2017 TY TEM Valtioneuvoston asetus kiertotalouden investointi- ja kehittämishankkeisiin myönnettävästä avustuksesta Valtioneuvoston päätöksen mukaisesti säädetään valtionavustuslain (688/2001)
Maatilarahoitus. Rahoituspäällikkö Mika Tiihonen OP SUONENJOKI
Maatilarahoitus Rahoituspäällikkö Mika Tiihonen SUONENJOKI 2 NUOREN VILJELIJÄN ALOITUSTUKI Tukiehdot pähkinänkuoressa Maatila Maatila niin suuri, että pelkästään maataloudesta nettotulo 25 000 euroa, alennettu
MAATILOJEN INVESTOINTITUET Maaliskuu 2015
MAATILOJEN INVESTOINTITUET 2015-2020 Maaliskuu 2015 Sivu 1 17.3.2015 TIEDOT PERUSTUVAT OSITTAIN LUONNOKSIIN!! Manner-Suomen maaseutuohjelma 2014-2020 ja muutokset lakiin maatalouden rakennetuista (1476/2007)
Laki. maatiloille vuosina 2016 ja 2017 myönnettävistä valtiontakauksista. Lain tarkoitus
Laki maatiloille vuosina 2016 ja 2017 myönnettävistä valtiontakauksista Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään: 1 Lain tarkoitus Tämän lain tarkoituksena on maatalouden toimintaedellytysten turvaaminen
Maatalouden investointituki ja aloitustuki 2014-2020. Yritysasiantuntija Tapio Leinonen
Yritysasiantuntija Tapio Leinonen Sähköinen tukihaku (Hyrrä) (haku jatkuva/ päätökset valintajaksoittain 4 /vuosi) nuoren viljelijän aloitustuki; 1.11-31.1, 1.2 30.4, 1.5 31.7, 1.8 31.10 Investointituki
Maaseutuviraston tehtäviä tuetun rakentamisen prosessissa
#91949 Maaseutuviraston tehtäviä tuetun rakentamisen prosessissa Maaseuturakentamisen suunnittelun ajankohtaispäivä Heureka, Vantaa 12.2.2013 Seija Oikarinen ylitarkastaja, rakentaminen Maaseutuvirasto
Tilannekatsaus uuden ohjelmakauden valmistelusta Sanna Koivumäki MMM
Tilannekatsaus uuden ohjelmakauden valmistelusta Sanna Koivumäki MMM Sivu 1 Kolme strategista painopistettä Maaseutuohjelmalla edistetään biotaloutta ja sen osana maataloutta harjoitetaan taloudellisesti,
Maaseudun kehittämisohjelma Yritystuet
Maaseudun kehittämisohjelma 2014-2020 Yritystuet Asiantuntija Kalevi Hiivala Sivu 1 19.2.2015 Esityksen sisältö Yleistä maaseudun yritystuesta Investointituki Perustamistuki Valintakriteerit Hakeminen
Toiminta-alue. Heinävesi Enonkoski Savonlinnan maaseutualueet
Piällysmies Toiminta-alue Heinävesi Enonkoski Savonlinnan maaseutualueet Savonlinnan keskusta ei ole LEADER -aluetta Tukimuodot ohjelmakaudella 2014-2020 1. Yrityksen perustamistuki 2. Investointien toteutettavuusselvitykset
Maatalouden investointituki 2007-2013 Hakuajat 2011
Hakuajat 2011 Hakuja 4 ; 1.12.2010-.1.2011,.2-31.3, 15.4-15.8, 1.9 15.10 jatkuva haku - nuoren viljelijän aloitustuki Päätöksenteko - rakennetun kiinteistön hankinta - asuntorakentaminen Päätökset; + 2
Vuosikirjanumero KHO:2011:95 Antopäivä Taltionumero 3386 Diaarinumero 313/2/10
Vuosikirjanumero KHO:2011:95 Antopäivä 23.11.2011 Taltionumero 3386 Diaarinumero 313/2/10 Ennakkoratkaisupyyntö unionin tuomioistuimelle - Nuoren viljelijän aloitustuki - Tilanpidosta vastaava maatalousyrittäjä
ohjelmakaudella 2014 2020 Sivu 1
Maatalouden investointien i i ja sukupolvenvaihdosten rahoitus ohjelmakaudella 2014 2020 Sivu 1 Sivu 2 Maatalouden tulevaisuuden näkymät Vuoden 2012 noin 57 000 tilasta jatkaisi vuonna 2020 noin 43 000
Maaseutuviraston tehtäviä tuetun rakentamisen prosessissa
#99622 Maaseutuviraston tehtäviä tuetun rakentamisen prosessissa Maaseuturakentamisen suunnittelun ajankohtaispäivä Oulu 20.2.2013 Seija Oikarinen ylitarkastaja, rakentaminen Maaseutuvirasto seija.oikarinen@mavi.fi
Onnistumisen eväät ja mahdolliset epäonnistumisten paikat investointitukien haussa ja maksatuksessa. Kuopio
Onnistumisen eväät ja mahdolliset epäonnistumisten paikat investointitukien haussa ja maksatuksessa Kuopio 13.11.2018 Tukijaksot, aloitustuki ja investoinnit Haku tapahtuu jatkuvana, ratkaisut tehdään
SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 31 päivänä joulukuuta 2007 N:o Laki. N:o maatalouden rakennetuista
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 2007 Julkaistu Helsingissä 31 päivänä joulukuuta 2007 N:o 1476 1486 SISÄLLYS N:o Sivu 1476 Laki maatalouden rakennetuista... 5687 1477 Laki valtakunnallisen maaseudun kehittämisen
1. Hakija Hakija / hakijat Y-tunnus Henkilötunnus Tilatunnus. 1960 1996? Ristiina
HAKUOHJEET TULEE LUKEA ENNEN TÄYTTÄMISTÄ MAATALOUDEN RAKENNETUKIHAKEMUS maatalouden rakennetukilain (1476/2007) mukaisen investointituen ja maaseutuelinkeinojen rahoituslain (329/1999) mukaisen asuntorakentamisen
Valtioneuvoston asetus
Valtioneuvoston asetus maatalouden rakennetuesta Annettu Helsingissä päivänä kuuta 2015 Valtioneuvoston päätöksen mukaisesti säädetään maatalouden rakennetuista annetun lain (1476/2007) nojalla: 1 luku
Ajankohtaista maatilan investointituista
Ajankohtaista maatilan investointituista Heikki Rautio Yritystutkija Pohjanmaan Ely-keskus 25.1.2019 Myönnetyt maatilainvestoinnit 2018 koko maa ELY-keskus Avustus Korkotukilaina Hyväksytty kustannus Määrä
Maaseutuhallinnon neuvottelupäivät
Maaseutuhallinnon neuvottelupäivät 16.12.2014 Porotalouden ajankohtaiskatsaus Päivi Kainulainen Lapin ELY-keskus Lapin ELY-keskus 1 Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014-2020 Hyväksytty 12.12.2014
Maaseudun kehittämisohjelman 2007-2013 toteutus Etelä-Savossa. Maakunnan yhteistyöryhmä 14.12.2011. Maija Puurunen Maaseutu ja energia yksikkö
Maaseudun kehittämisohjelman 2007-2013 toteutus Etelä-Savossa Maakunnan yhteistyöryhmä 14.12.2011 Maija Puurunen Maaseutu ja energia yksikkö 1 Milj. 80 70 Maatalouden viljelijätuet Etelä-Savossa (kunnat
Maatalouden rahoitustukijärjestelmä
Maatalouden rahoitustukijärjestelmä - Maatilojen investointituet - Nuoren viljelijän aloitustuki Aulis Kuusela 5.2.2019 Sivu 1 15.2.2019 #153049 Maatalouden investointi- ja aloitustuen rahoitus vuosina
Ajankohtaista energiatehokkuudesta ja toimintaa maakunnissa Kempele 16.6.2016. Maarit Kari ProAgria Keskusten Liitto
Ajankohtaista energiatehokkuudesta ja toimintaa maakunnissa Kempele 16.6.2016 Maarit Kari ProAgria Keskusten Liitto ENERGIA- TEHOKKUUDESTA KILPAILUKYKYÄ MAASEUDULLA Energiatehokkuudesta kilpailukykyä maaseudulla
Julkaistu Helsingissä 24 päivänä maaliskuuta 2015. 240/2015 Valtioneuvoston asetus. maatalouden rakennetuesta
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 24 päivänä maaliskuuta 2015 240/2015 Valtioneuvoston asetus maatalouden rakennetuesta Annettu Helsingissä 19 päivänä maaliskuuta 2015 Valtioneuvoston päätöksen
Luopumistuki 2015 2018. Maatalousyrittäjien eläkelaitos
Luopumistuki 2015 2018 Maatalousyrittäjien eläkelaitos 2 Mela-turva Työikäiselle Mela-sairauspäiväraha Tapaturmakorvaukset (MATA) työaika vapaa-aika Kuntoutus Työkyvyttömyyseläkkeet Lomituspalvelut Maatalousyrittäjätoimintaansa
Yritystukien haku 2014-2020
Yritystukien haku 2014-2020 Sähköinen asiointi Janakkala 2.3.2015 Kari Palvaila, rahoitusasiantuntija Hämeen ELY-keskus Sivu 1 2.3.2015 Esityksen sisältö: Tuen hakeminen Hakemuksen vireilletulo Toimenpidesuunnitelman
Vapaa-aikalautakunnan avustussääntö
Vapaa-aikalautakunnan avustussääntö Kurikan vapaa-aikalautakunnan 16.3.2016 hyväksymä Voimaantulo, kun vapaa-aikalautakunnan päätös on lainvoimainen. Vuoden 2016 haettavat avustukset käsitellään hyväksytyn
Kevät Jussi Joutsiniemi Kati Törmä
Kevät 2017 Tukihakukoulutus 2017 Perustuki Nuoren viljelijän tuki Jussi Joutsiniemi Kati Törmä PERUSTUKI Kaikki alkaa peruslohkoista Tee peruslohkoihin liittyvät jaot ja yhdistämiset sekä täysin uudet
HE 47/2010 vp. luovutuksen varainsiirtoverosta vapauttamisesta luovuttaisiin. Maatalouden rakennetuista annetun lain mukaiseen kiinteistön hankkimista
HE 47/2010 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi varainsiirtoverolain :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT Esityksessä ehdotetaan varainsiirtoverolakia muutettavaksi. Lakiin
Julkaistu Helsingissä 24 päivänä maaliskuuta 2015. 241/2015 Valtioneuvoston asetus. maatilan investointituen kohdentamisesta
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 24 päivänä maaliskuuta 2015 241/2015 Valtioneuvoston asetus maatilan investointituen kohdentamisesta Annettu Helsingissä 19 päivänä maaliskuuta 2015 Valtioneuvoston
Maatilan investointituet
Maatilan investointituet Yritystutkija Pohjanmaan Ely-keskus 6.2.2017 Muutokset aiempaan kauteen 1. Sähköinen hakeminen (HYRRÄ) 2. Maatalouden yrittäjätulovaatimus noussut 25000 euroon - kasvinviljelytilalla
Maatalouden peruskuivatuksen rahoitusmahdollisuudet
Maatalouden peruskuivatuksen rahoitusmahdollisuudet OJITUSTEN LUONNONMUKAINEN PERUSKUNNOSTUS SEMINAARI 29.10.2012 Ilkka Närhi, Kaakkois-Suomen ELY-keskus Laki peruskuivatustoiminnan tukemisesta 24.10.1997/947
Avustushakemus Kaupungin avustus seuralle/yhdistykselle. Vuosi. Yleishallinto. Seura/Yhdistys/Ryhmä. Osoite. Pankki ja tilin n:o.
Avustushakemus Kaupungin avustus seuralle/yhdistykselle Vuosi Yleishallinto Hakija Seura/Yhdistys/Ryhmä Osoite Pankki ja tilin n:o Y-tunnus Kotipaikka Rekisteröitymisvuosi Toimihenkilöt Puheenjohtaja Puh.nro
OJITUKSESTA ILMOITTAMINEN JA MAATALOUDEN PERUSKUIVATUSHANKKEIDEN RAHOITUS
OJITUKSESTA ILMOITTAMINEN JA MAATALOUDEN PERUSKUIVATUSHANKKEIDEN RAHOITUS OPET hankkeen loppuseminaari 5.11.2014 Ojituksesta ilmoittaminen Hankkeesta vastaavan on kirjallisesti ilmoitettava muusta kuin
- Lounelan Markus kertoi syksyn koulutustilaisuuksista o joulukuussa tilaisuus, jossa ELY:n henkilöstöä koulutettaisiin rakennetuesta
MUISTIO 135284 1 (5) 9.6.2014 Kesäpäivien 3.-5.6.2014 rakenneryhmän tilaisuudesta muistio klo 12.30-14.00 KESÄPÄIVÄT 4.6.2014 RAKENNERYHMÄ 1. MUISTO (ASIANTUNTIJATAPAAMISET RYH- MÄTYÖTILOISSA RYHMÄ 1.
NURMIJÄRVEN KUNNAN LIIKUNTALAUTAKUNNAN AVUSTUSSÄÄNTÖ AVUSTUKSEN MÄÄRITTELY
NURMIJÄRVEN KUNNAN LIIKUNTALAUTAKUNNAN AVUSTUSSÄÄNTÖ AVUSTUKSEN MÄÄRITTELY 1 Nurmijärven kunnan liikuntalautakunta jakaa vuosittain lautakunnan johtosäännön 4 :n 2. kohdan mukaisesti avustuksia paikallisen
Hyrrä Sähköinen asiointi hanke-, yritysja rakennetuissa. Maaseutuvirasto
Hyrrä Sähköinen asiointi hanke-, yritysja rakennetuissa Maaseutuvirasto Mikä on Hyrrä? Hyrrä on uusi maaseudun tukien verkkopalvelu. Hyrrä opastaa hakijan tukiprosessin alusta loppuun - aina tukihakemuksesta
Starttiraha vuonna 2017
Starttiraha vuonna 2017 z Kenelle starttirahaa voidaan myöntää Päätoimiseen yritystoimintaa Toimeentulon turvaamiseksi yritystoiminnan käynnistämis- ja vakiinnuttamisvaiheeseen Henkilöasiakkaalle; Työttömälle