Kunta 2.0 -kunnan rooli vaatii päivityksen Kunnat edistävät työpaikkojen syntyä ja yrittäjyyttä Koulutus ja vapaa-aika -alusta ihmisen kasvulle

Samankaltaiset tiedostot
TUUSULAN KUNNALLISJÄRJESTÖ Vaaliohjelma ELINVOIMAA TUUSULAAN - HALLINNOSTA IHMISTEN YHTEISÖKSI

KUNTASTRATEGIA

Hilkka Halonen. toimitusjohtaja Meriva sr.

KESKUSTANUORTEN 18 TEESIÄ UNELMIEN MAAKUNTAAN

KUNTASTRATEGIA VIIHTYISÄ, TURVALLINEN JA ELINVOIMAINEN SONKAJÄRVI JA YLÄ-SAVON SEUTUKUNTA

RAY:n avustusmahdollisuudet työllistymisen edistämisessä

Monialainen hyvinvoinnin edistäminen tulevaisuuden kunnan menestystekijänä

Kosken Tl kunnan strategia Koski Tl yhteisöllinen kunta

NUORTEN maakunta A L L I A NSSIN M A A KUN TAVA A L I TAVOI T T EET 2018

Mikkelin valtuustostrategia Visio, strategiset päämäärät ja ohjelmat

Toimiva kaupunki. Anni Sinnemäki

Ristijärven kuntastrategia

Kaupunginvaltuusto

KUNTASTRATEGIA

Laki ikääntyneen väestön toimintakyvyn

IISALMEN KAUPUNGIN STRATEGIA VUOTEEN 2010

Kestävän kehityksen yhteiskuntasitoumus. Jenni Kuja-Aro

SAVONLINNAN KAUPUNGIN STRATEGIA VUOSILLE Kansainvälinen kulttuuri- ja sivistyskaupunki Saimaan sydämessä

LAPUAN KAUPUNGIN STRATEGIA VUOTEEN

Järjestöedustamo ja Kumppanuus ohjelma

Järjestövaikuttaminen Kontiolahden kunnassa. Sakari Kela

JULKISEN, YKSITYISEN JA KOLMANNEN SEKTORIN YHTEISTYÖN

Ajankohtaista järjestöjen roolista maakunta- ja soteuudistuksessa

Kaupungin ydin- ja tukiprosessit. Kaupunginhallitus

JÄRJESTÖ 2.0 PIRKANMAALLA

Matkalla hyvinvoivaan sivistyskuntaan Ryhmätyöskentely, ryhmä 1. Rokua

Kosken Tl kunnan strategia Koski Tl älykäs kunta

Hyvinvoinnin rakenne Satakunnassa (ehdotus) Piia Astila Hyvinvoinnin asiantuntija, TtM Satakuntaliitto Hytevertaisfoorumi THL 25.4.

Saimaan rannalla. Mikkelin kaupungin osallisuussuunnitelma

Pirkkalan valtuustoryhmien HALLITUSOHJELMA

Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen Etelä-Savossa. Eeva Häkkinen

Kärkölän kunnan KH KV KÄRKÖLÄN KUNTA puh Virkatie Järvelä

NUORET, HYVINVOINTI JA POHJOIS-KARJALA. Maarita Mannelin maakuntasuunnittelija

KOHTI SOSIAALISESTI KESTÄVÄÄ HYVINVOINTIA Näkökulmia Pohjanmaalta. Pirkko Vartiainen & Maritta Vuorenmaa

PUDASJÄRVEN KAUPUNKI Hyvinvointi- ja turvallisuustyö OULU Tomi Timonen

NURMIJÄRVEN KUNTASTRATEGIA Nurmijärvi elinvoimaa ja elämisen tilaa.

Valtuustokauden strategian valmistelutilanne. Taloussuunnittelu

2 Hyvinvointi talousarvio 2017 ja henkilöstömäärä

Tulevaisuusfoormi: Hyvinvointi-työpaja

Keuruu, Multia ja Petäjävesi elinvoimapaja

EURAN KUNTASTRATEGIA voimaan Uuden kuntalain mukaiset täydennykset Valtuusto /84

Kuntavaalit Paikallisin eväin kohti menestyvää kuntaa

Kuntavaalit Paikallisin eväin kohti menestyvää kuntaa

Kuntoutusasiantuntemuksen tarve sosiaali- ja terveydenhuollossa

Sosiaalinen kuntoutus liikkeessä Jyväskylä

Kiteen hyvinvointikertomuksen tilannekatsaus ja yhdistysten osallisuus hyvinvointikertomuksen valmistelussa - vaikuttamisen paikat -

Kunnat ja yhdistykset yhdessä kuntalaisen asialla

Kommenttipuheenvuoro. Kaupunginsihteeri Mari Immonen

Suomalaisten sote. Keskustan ratkaisu Suomen arvoisia tekoja

Oppimisympäristön arvioiminen ja tunnistaminen tutkinnon perusteiden avulla. Metsurintie JÄMSÄNKOSKI puh

Kunnan rooli mielenterveyden edistämisessä

Ainutlaatuinen Lappajärvi kutsuu asumaan ja viihtymään

Varhaiskasvatus, koulu ja oppilaitos lasten ja nuorten hyvinvoinnin tukena. Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma (LAPE)

Perustehtävä ja arvot. Arvot toimintatapoina

Kuntien ja itsehallintoalueiden vastuu ja roolit hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä

Lähidemokratia, yhdistykset ja järjestöt

Hyvinvoinnin edistämisen mahdollisuudet

Lapin sote johdon seminaari

Julkisen ja kolmannen sektorin yhteistyö terveyden edistämisessä edellytyksiä ja esteitä

Asuminen vihreäksi. Espoon Vihreät asumispolitiikasta

Mitä sote- ja maakuntauudistus tarkoittaa hyvinvoinnin ja terveyden näkökulmasta?

Liikuntatoimen ylitarkastaja Satu Sjöholm/ Länsi- ja Sisä-Suomen Aluehallintovirasto

Työvaliokunta Toimeksianto 2

SEURATUKI Tuettujen hankkeiden hakemusarviointi -raportin tiivistelmä. Janne Pyykönen

Kinnula, Pihtipudas ja Viitasaari elinvoimapaja

JÄRJESTÖYHTEISTYÖ TOIMIVAKSI!

Iisalmen kaupunkistrategia 2030 Luonnos 1. Strategiaseminaari

LIIKUNTAA JA KULTTUURIA KAIKILLE

Perustehtävä ja arvot

Sosiaali- ja vammaispalvelut työllistymisen tukena: Sosiaalihuoltona toteutettava työhönvalmennus

Kauniaisten kaupunkistrategia

Liikuntatoimen ylitarkastaja Satu Sjöholm/ Länsi- ja Sisä-Suomen Aluehallintovirasto

Kohti kumppanuusyhteiskuntaa

Tulevaisuuden tärkeät asiat STM:n näkökulma. Joensuu Merja Söderholm, STM


vers. 4.0 Lohjan kasvustrategia

Kunta hyvinvoinnin edistäjänä

Järjestöjen rooli sote-uudistuksessa , Uudenmaan järjestöt ja sote-uudistus -seminaari Erityisasiantuntija Ulla Kiuru, SOSTE

Uuden soten kulmakivet

Hyvinvointi ja terveys strategisena tavoitteena

Elinvoiman ja. hyvinvoinnin. vuoropuhelua. Lohjalla. Katri Kalske Pekka Puistosalo

HYVINVOINNIN TOIMEENPANOSUUNNITELMA VUOSILLE Hyvinvoinnin johtoryhmä

JÄRJESTÖPUHEENVUORO RAMPE ja KYTKE Kainuun osahankkeiden päätöstilaisuus Tor Jungman Pääsihteeri Suomen Sydänliitto ry

Kainuun Liikunta ry STRATEGIA

Tavoitteena lapsiystävällinen kunta - MLL:n kuntavaaliohjelma 2017

Tredun strateginen ohjelma. Tilaisuus yhteistyökumppaneille Tervetuloa!

Rohkeasti aikaansa edellä

Jämsän ja Kuhmoisten elinvoimapaja

Aktiivinen kansalainen kaiken ikäisenä Vanhusneuvosto mahdollisuutena Eeva Päivärinta, johtava asiantuntija, Sitra

Asikkalan kunnan strategiakysely Ohjausryhmä II

KAUPUNKISTRATEGIA

Ikäystävällisen kunnan arviointilomake

Maakunnalliset strategiat ja palvelulupaus

VISIO 2020 Uusiutuva Etelä-Savo on elinvoimainen ja muuttovoittoinen Saimaan maakunta, jossa

Kulttuuri kantaa sivistyskuntaa!

KÄRKÖLÄN STRATEGIA VISIO

Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen. Turvallisen ja sujuvan arjen tarjoaminen. Kasvun ja vanhemmuuden tukeminen

SOSIALIDEMOKRAATIT TEKEVÄT TYÖTÄ HARJAVALLAN HYVÄKSI

Toimikuntien tehtävät

Maakuntaohjelma

Transkriptio:

Kunta 2.0 -kunnan rooli vaatii päivityksen Kunnat edistävät työpaikkojen syntyä ja yrittäjyyttä Koulutus ja vapaa-aika -alusta ihmisen kasvulle Terveyden ja hyvinvoinnin edistäminen etusijalle Harrastus jokaiselle! Perheen perustamisen mahdollisuuksia parannettava #Asuntotakuu -asunto jokaiselle Kunnat kestävän kehityksen alueita Elinvoimainen kotikaupunki 4 5 6 7 8 9 10 11 12

Kuntateesit pohjautuvat pitkälti Keskustanuorten kuntavisioon. Kuntavisio ja sen myötä kuntateesit kumpuavat kuntien nykyisistä ja tulevaisuuden haasteista. Digitaalisuus, osallisuuden muuttuvat tavat, elinvoimaisuuden ylläpito ja monikuntalaisuus ovat teemoja jotka haastavat kuntia nyt ja huomenna. Kuntateesit tuovat keskusteluun konkreettisia keinoja, jotka edesauttavat monimuotoisten, elinvoimaisten ja kipinää luovien kuntien syntymistä. Tulevaisuuden kuntaa värittävät muun muassa hiilineutraalius, vaikuttamisen matala kynnys ja vireä yhdistystoiminta. Kenneth Sundberg Ohjelmatyöryhmän puheenjohtaja Sakari Tuomisto Kaupunkipoliittisen ohjelmatyöryhmän puheenjohtaja Hilkka Kemppi Puheenjohtaja Vilhartti Hanhilahti Sihteeri Kuntakomitean jäsenet Kaupunkipoliittisen ohjelmatyöryhmän jäsenet

Kunta 2.0 mahdollistaa monikuntalaisuuden, jossa kuntalainen voi elämäntilanteestaan riippuen olla useamman kunnan jäsen samaan aikaan. Digitalisaatio avaa ovia mahdollisuuksille, jossa kunnan päätöksentekoon ja palveluihin voi osallistua ajasta ja paikasta riippumatta. Otetaan käyttöön uusia tietojärjestelmiä, joilla kaikkiin kunnan palveluihin ja päätöksentekoon voi osallistua paikasta riippumatta Mahdollistetaan monikuntalaisuus, jossa kuntalainen voi elämäntilanteestaan riippuen myös useamman kunnan jäsen samaan aikaan 4

Kunta on aktiivinen yrittäjyyden edistäjä ja luo aktiivisesti edellytyksiä työpaikkojen synnylle. Kunnan tulee luoda palveluita, jotka mahdollistavat uudet työn tekemisen muodot. Kirjastosta voi vuokrata etätyöpisteen ja kunnista löytyy innovaatiotiloja, joihin mikroyritykset voivat majoittua edullisin kustannuksin. Kunnat tukevat nuorten työllistymistä erityisesti ensimmäisen työpaikan osalta. Kunnista tulee löytyä työllistämispalvelut Kunnat tarjoamaan palveluja ja tiloja etätyön tekemiseen sekä start-up yrityksille. Kokeilukulttuurin edistäminen ja matalan kynnyksen yrittäjyyden mahdollistaminen (#innovaatiotilat) Nuorten yrittäjyyden ja työllistymisen tukeminen varsinkin ensimmäisen työpaikan kohdalla Konkreettisesti: mentorit, yrittäjä-osuuskunnat, koulutukset ja tukisetelit 5

Koulutusmahdollisuudet ja vapaa-ajan palvelut ovat yksi merkittävimpiä elinvoimatekijöitä, jotka luovat hyvinvointia ja antavat alustan ihmisen kasvulle. Koulumatkat on pidettävä kohtuullisina. Kuntien on myös ennakkoluulottomasti luotava tiloja etäopetuksen järjestämiseen ja luotava uusia oppimisympäristöjä. Kunnat tunnustavat järjestötyön tärkeyden hyvinvoinnin ja yhteisöllisyyden edistämisessä. Jokaisessa kunnassa on järjestöjen ja yhdistysten toimintaa tukeva kunnan yhdystoimija. Koulumatkat on pidettävä kohtuullisena - Koulumatka ei saa kestää kauempaa kuin matka lähikauppaan Kuntien on tarjottava tiloja laadukkaan etäopetuksen järjestämiseen Uusien oppimistapojen ja -ympäristöjen käyttöönotto laajasti Kunnassa on tulevaisuudessa vähintään yksi järjestöjen ja yhdistysten toimintaa tukeva kunnan yhdystoimija Taiteellinen koulutus ja vapaasivistystyö ovat saavutettavissa jokaisesta kunnasta 6

Maakuntauudistuksen jälkeen yksi kunnan tärkeimpiä tehtäviä on kuntalaisten kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen. Mielenterveyden edistäminen tuodaan samalle viivalle fyysisen terveyden edistämisen kanssa. Kunnat tarjoavat maksuttoman ehkäisyn kaikille alle 25-vuotiaille. Maksuton ehkäisy alle 25-vuotiaille valtakunnallisesti Kotikunnan on tarjottava suomalaista ruokaa - enemmän läheltä ja luomua Terveyden edistäminen jää kunnan tehtäväksi Mielenterveyden edistäminen samalle viivalle fyysisen terveyden edistämisen kanssa! 7

Vapaa-ajan harrastusten hinnat ovat korkeita, eikä kaikilla pienituloisilla perheillä välttämättä ole varaa kustantaa lapsen harrastusta. Kunnat tarjoavat harrastussetelin tasa-arvoistamaan lasten ja nuorten harrastusmahdollisuuksia. Erityishuomio kunnallisessa päätöksenteossa on asetettava liikunta, taide- ja kulttuuriharrastuksiin 8

Syntyvyyden lisääminen on yksi Suomen tärkeimpiä haasteita. Kunnat tukevat perheen perustamista vauvarahalla. Perhepalvelut on saatava lähipalveluina ja perheillä on mahdollisuus tuettuun kotiapuun. Vauvaraha tukemaan kuntien kasvua Vertaistukitoiminta Perhepalvelut lähipalveluina Kuntien on tarjottava mahdollisuus tuettuun kotiapuun perheille 9

#ASUNTOTAKUU takaa jokaiselle kuntalaiselle asunnon kohtuullisella hinnalla. #ASUNTOTAKUU- Jokaiselle kuntalaiselle tarjotaan asunto kohtuullisella hinnalla 10

Kunnat ottavat aktiivisesti kestävän kehityksen huomioon. Kunta pyrkii hiilineutraaliuteen ja lämmittää julkisia rakennuksia kotimaisilla uusiutuvilla energiamuodoilla. Kunnat panostavat puurakentamiseen ja sisäilmaongelmien ehkäisyyn. Huolehditaan siitä että julkiset rakennukset lämpiää kotimaisilla uusiutuvilla polttoaineilla Hiilineutraalit kunnat Joukkoliikenne on rakennettava niin, että se mahdollistaa tulevaisuuden innovatiiviset joukkoliikenneratkaisut laajasti ja tehokkaasti. Sisäilmaongelmat kuntoon Puurakentamista lisättävä 11

Kaupunkien joukkoliikenteessä siirrytään raiteille ja muihin ekologisiin kulkutapoihin mahdollisuuksien mukaan Kattava pyörätieverkosto ja kaupunkipyörät kaikkiin kaupunkeihin 12

Kaupungeissa on otettava käyttöön uusia lähidemokratian muotoja kuten sähköisiä aloitejärjestelmiä, asukasraateja ja sähköisiä kuntalaisäänestyksiä Lähipalvelut on koottava lähipalvelukeskuksiin ja vietävä ihmisten pariin Lähiliikuntapaikat ja lähiluonto luovat perustan kaupunkilaisten hyvinvoinnille. Monipuolista kaupunkikulttuuria, kaupunkitapahtumia ja monimuotoista ruohonjuuritason aktiivisuutta on tuettava 13

Kaupunkien vehreyttä ja viihtyvyyttä on vaalittava, täydennysrakentamista on tehtävä asukkaiden ehdoilla ja ympäristöstä tinkimättä Kaupunkien on kannettava vastuunsa kiertotalouden edistämisestä ohjaamalla rakentamista, energiaratkaisuillaan ja tekemällä kestäviä hankintoja Ekologista ja kestävää puurakentamista on lisättävä kaupungeissa Kaupunginosien välinen sosiaalinen eriytyminen on estettävä, esimerkiksi ohjaamalla asuntorakentamisesta monipuoleiseen asuntotuotantoon ja reagoimalla jo eriytyneiden alueiden ongelmiin Melu- ja valosaastetta on karsittava suunnitelmallisesti 13