Yli-ins. Pekka Lehtonen: TIENHAARASTA LEAVENWORTHIIN Retki Alpo Marttisen tarinaan Kohtalo johti Alpo Marttisen loistavan sotauran jälkeen pakolaisena Yhdysvaltoihin, jossa hän loi uuden, menestyksekkään sotilasuran. Tämä on kertomus matkasta Leavenworthiin Kansasiin, minne Marttinen haudattiin v. 1975. I have a dream, sanovat amerikkalaiset. Niin oli minullakin. Kolmen vuosikymmenen ajan olen harrastuksekseni opastanut ryhmiä itärajan taakse, lähinnä Pietariin ja Viipuriin. Vähän ennen Viipuria, nykyisen Saimaan kanavan länsipuolella, on Tienhaara tai paremminkin Hietala. Kanava rakennettiin 1960-luvulla Kivisalmeen; siihen salmeen, johon suomalaiset pysäyttivät venäläisten suurhyökkäyksen kesällä 1944, heti Viipurin menetyksen jälkeen. Juhannuksen seutuun puolustukseen saapui Keski-Syväriltä JR 61, sekstiettan. Se koostui etupäässä Pohjanmaan ruotsinkielisistä miehistä. Rykmentin komentajana oli everstiluutnantti Alpo Marttinen, joka kohta ylennettiin 35-vuotiaana everstiksi. Tienhaara är låset till vårt land Finlands lås, sanoi Marttinen miehilleen. Tienhaara on Suomen lukko. Marttisen rykmentti, KTR 8 ynnä saksalainen, loistava lentoyksikkö, Kuhlmey-ryhmä, vakiinnuttivat rintaman tähän. Kivisalmen (Tienhaaran) taistelu oli näin elintärkeä ja se aloitti jatkosodan lopun torjuntavoitot. Tätä kerron matkustajilleni Tienhaarassa, kun bussi pysähtyy Kasakkakiven viereen. Tuota Kasakkakiveä monet ovat erehtyneet luulemaan Marttisen komentopaikaksi. Näin ei ollut vaan se sijaitsi vajaan kilometrin Lappeenrannan suuntaan. Lopetin kertomukseni tavallisesti toteamukseen, että vielä tulee päivä, jolloin vien ruusun Alpo Marttisen haudalle USA:ssa Kansas Cityn lähellä olevalle sotilashautausmaalle omasta ja matkustajieni puolesta. Se oli siis minun haaveeni. Marttisesta oli vuosien mittaan kasvanut mieleeni kiehtova, myyttinen hahmo. Marttinen kuoli vuonna 1975 elettyään monivaiheisen ja traagisenkin elämän ja tehtyään loistavan sotilasuran sodissamme ja sen jälkeen vielä Yhdysvaltain armeijassa.
800 mailia läpi Iowan preerian Tilaisuus haaveeni toteuttamiseen avautui toukokuussa 2009, jolloin vietin kuukauden USA:ssa perhesyistä. Samalle matkalle olin sopinut minnesotalaisten, suomalaistaustaisten ystävieni, Liisa ja Reino Ojalan kanssa matkustamisesta Marttisen haudalle Kansasiin. Matka toteutettiin Minnesotasta käsin Ojaloiden henkilöautolla. Ajoimme helteisenä päivänä lähes 400 mailia läpi Iowan viljavan preerian, ohi tuulimyllypuistojen pitkin päättymättömiä moottoriteitä. Meillä oli aikaa muistella Marttisen henkilöhistoriaa ja sen nivoutumista kansamme kohtaloihin. Marttinenhan kunnostautui jo talvisodassa Hjalmar Siilasvuon oikeana kätenä mm. Suomussalmen, Raatteen ja Kuhmon taisteluissa, kolmekymppinen nuorukainen. Jatkosodan alussa Marttisen taisteluosasto eteni armeijakunnan kärkenä kohti Syväriä. Tienhaarassa Marttisen joukot estivät vihollisen Kivisalmen ylitysyritykset kesäkuun lopulla 1944 estäen rintaman murtumisen. Siihen päättyi Kannakselta perääntyminen ja alkoi jatkosodassa uudenlainen vaihe. Tienhaaran taistelun menetykset olivat noin 820 miestä, joista 117 kaatunutta - muutamassa päivässä. Muistelimme, kuinka sodan jälkeen Marttisesta, Mannerheimristin ritarista, tuli maasta lähteneiden asekätkentäveljien Marttisen miesten johtohahmo. Asekätkennän paljastuttua osa Marttinen (vas) ja Siilasvuo (oik) Raatteen tiellä avainhenkilöistä pakeni verkostojaan käyttäen Ruotsiin ja sieltä myöhemmin USA:han. Marttinen kohosi nopeasti USA:ssa everstiluutnantiksi ja myöhemmin everstiksi. Hän toimi monenlaisissa tehtävissä: opettajana, kouluttajana, talvisodankäyntiin tarkoitettujen välineiden kehittäjänä ja testaajana, divisioonan tiedustelu-upseerina, rykmentin komentajana. Hän työskenteli useissa maissa: mm Koreassa ja Saksassa. sekä Vietnamissa ja Iranissa. Hän sai useita korkeita kunniamerkkejä. Marttinen siirtyi eläkkeelle 1965 ja
Marttinen oli Etelä-Korean tulevan presidentin eversti Parkin (vas) neuvonantajana Amerikkalaisia koulutettiin hiihtämään nurmella, kun lunta ei ollut kuoli lyhyen sairauden jälkeen 1975 67-vuotiaana. Hänet on haudattu kahden poikansa viereen Kansasin Leavenworthissa. Leavenworth on amerikkalaisittain pikkukaupunki. Se sijaitsee Kansasin pääkaupungin, Kansas Cityn, pohjoispuolella. Se syntyi v.1827, jolloin eversti Henry Leavenworth perusti Missouri-joen varteen linnakkeen. Idylliselle kaupungille on edelleen leimallista armeijan läsnäolo: varuskunta sekä tutkimus- ja koulutuslaitoksia ja museoita. Sotilasalueen sisäpuolella sijaitsee myös laaja sotilashautausmaa (Fort Leavenworth National Cemetery). Se on presidentti Abraham Lincolnin perustama ja yksi Yhdysvaltain ensimmäisiä kansallisia sotilashautausmaita.
Keltainen ruusu ja kortti muistoksi perhehaudalle Sotilasalueelle ajetaan kuin tulliin: on useita rinnakkaisia tarkastusportteja. Pääsimme läpi kuitenkin ilman erikoislupia: passi ja perustelut vierailulle riittivät. Fort Leavenworth n hautausmaa on valtava. Isossa maassa on oma mittakaavansa ja suuria sotilashautausmaita näkee monin paikoin. Tunnelma on yhtäläinen: Lehtipuita, istutuksia, nurmikkoa ja tuhansien hautakivien puhuttelevat rivistöt ja hyvin hoidettu ympäristö. Hautausmaa on jaettu kortteleihin. Tiedossamme oli, että Marttisen haudan osoite on M 1011, siis M-korttelissa hauta 1011. Osoitteen voi löytää netistäkin, vaikkapa Googlen avulla. Ajoimme valtavan hautausmaan reunustaa arvellen joutuvamme Eversti Alpo K Marttisen hauta ja haudalle jätetty kukka ja kortti
kyselemään info-toimistosta. Osuimme kuitenkin K-korttelin kohdalle ja siitä oli helppo löytää perille. Sattuma oli ohjannut meidät alle 100 metrin päähän päämäärästä 400 mailin ajon jälkeen! Marttisen vaimo, Lea, muutti myöhemmin Yhdysvaltoihin, samoin heidän kolme poikaansa. Alpo Marttisen elämän tragediaan kuului myös kokea kahden oman poikansa ennen aikainen kuolema. Toinen vanhempi pojista, Pekka, oli sotilas ja kuoli tapaturmaisesti palveluksessa Saksassa v. 1958 25-vuotiaana. Nuorempi, Hannu Matti, kuoli v. 1959 21-vuotiaana. Marttisen puoliso Lea kuoli marraskuussa 2007 98-vuotiaana. Kaikki mainitut henkilöt ovat haudatut Alpo Marttisen viereen. Olimme hankkineet keltaisen ruusun ja kirjoittaneet kortin, jossa selvitettiin, miksi ja kenen haudalle ruusu oli tuotu. Käyntimme osui kaksi päivää ennen amerikkalaisten sodissa kaatuneiden muistopäivää (Memorial Day). Muistopäivänä kaikille sotilashaudoille asetetaan pieni Yhdysvaltain lippu. Muisteltavaa amerikkalaisilla onkin useammista sodista kuin meillä. Pari päivää myöhemmin osallistuin Illinoisissa pienessä Washburnin kaupungissa muistopäivätilaisuuteen. Perinne oli vieläkin muodollisempi kuin meillä: iäkkäät veteraanit univormuissa ja kunnialaukauksia kivääreillä. Toivoimme, että ruusumme ja korttimme olisivat vielä muistopäivänä paikallaan, pienoislipun rinnalla, ja että joku hautausmaalla vierailijoista niihinkin tutustuisi. Marttisen miehet Yhdysvaltain armeijassa
Paluumatkalla aprikoimme, kuinka kohtalo saattaa ihmistä riepotella ja kuinka voimakkaat henkilöt selviävät kovistakin paikoista. Mistä se voima kumpuaa? Pohdimme sitäkin, kuinka dramaattisiin ja traagisiinkin elämänkäänteisiin velvollisuuden täyttäminen voi ihmisen johtaa, jokaisen erikseen ja koko sukupolven yhdessä. Marttisesta tuli etsitty, jota hänen puolustamassaan maassa ryhdyttiin jahtaamaan. Pohdimme, millaisin ajatuksin asekätkijöiden avainhenkilöt maasta lähtivät. Ehkä he arvelivat, että se, minkä he olivat pystyneet torjumaan nävertäisi tulevina vuosina maan sisältä käsin. Saattoi koko sota tuntua turhalta. JR 61 Sprengtportenin mailla Ennen USA:n matkaa olin Tienhaaran taistelumaastosta kuopaissut pussillisen multaa, jonka kuljetin kolmen tullin läpi. Sen (kuumennuksen jälkeen) ripottelimme Marttisen haudalle. Se multa oli siis Tienhaarasta, entisen Hietalan kartanon mailta. Hietalan kartanon omisti eläkepäivinään Yrjö Maunu Sprengtporten. Mies, jota pidettiin 200 vuotta maanpetturina, koska oli siirtynyt Venäjälle. Sprengtportenin merkitys on sittemmin tunnustettu, mikä näkyi mm. Autonomian 200-vuotisjuhlallisuuksissa. Hän oli merkittävä henkilö tiellä Itsenäisyyteen. On historian ironiaa, että sen miehen omistaman kartanon raunioilla, joka ensimmäisenä visioi Itsenäistä Suomea, JR 61:n miehet puolustivat tuota Itsenäisyyttä. ALPO MARTTISEN LEGENDA ELÄÄ MUISTOKIRJOITUKSISSA Alpo Marttisen legenda elää myös hänen lähipiiriinsä kuuluvien henkilöiden kautta, nykyään lähinnä muistokirjoituksissa. Kun Alpo Marttisen puoliso Lea Marttinen kuoli 23.11.2007 Richmondissa, kirjoitti Ilta-Sanomat 6.12.07: Suomen sotahistoriaan merkittävästi vaikuttaneen eversti Alpo Marttisen (1908-1975) leski Lea Marttinen (o.s. Järvenpää) on kuollut 98 vuoden ikäisenä. Tapahtumasta kerrottiin myös Finnish American Reporter lehdessä tammikuussa 2008. Marttiset olivat lehden mukaan mm. aktiivisia Finlandia Foundation issa. Muistokirjoituksessa kerrotaan myös Marttisten tarina kahden kansakunnan palveluksessa. Kun Suomen sotilasasiamies luovutti yhdelle Marttisen miehistä Antero Aakkulalle Suomen puolustusvoimien kunniamerkin, otsikoi sama lehti, Finnish American Reporter, joulukuussa 2005, Marttinen s men Last surveying member honored by Finnish Defence Forces. Aakkula kuoli Colorado Springs ssä vuonna 2006.
Ruotsiin muuttanut kirjastoneuvos Harry Järv kuoli Tukholmassa 21.6.2009. Hänen muistokirjoituksensa julkaistiin sekä Helsingin Sanomissa että Hufvudstadsbladetissa. Harry Järv kuului JR 61:een ja hän oli yksi päähenkilöistä Åke Lindmanin elokuvassa Framom främsta linjen. Elokuva kertoo Sekstiettanista jatkosodassa ja myös Tienhaaran taistelusta. Lainaus Hbl:n kirjoituksesta 7.12.2009: I augusti 1945 förde Järv sin förra chef överste Alpo Marttinen med båt över Kvarken i säkerhet till Sverige, undan röda statspolisen men blev själv efterlyst och hamnade i ofrivillig exil. Järv auttoi entisen esimehensä Marttisen punaisen Suopon tavoittamattomiin Merenkurkun yli Ruotsiin ja joutui samalla itse vapaehtoiseen maanpakoon. Kirjallisuutta: Kairinen Paavo A.: Marttisen miehet -asekätkijäveljet Koskimaa Matti: Veitsen terällä, 1992 Lukkari Matti: Asekätkentä 1992 Westerlund Göran: Tienhaara Flinalnds lås, 1995 Tuunainen, Pasi: Marttinen - kahden armeijan soturi, 2012 Tuunainen, Pasi: Tahtojen taisto - Alpo K. Marttinen ja Hjalmar Siilasvuo talvisodassa, 2010 Juttu julkaistu Oltermanni-lehdssä 2010