KIRJALLINEN KYSYMYS 23/2012 vp Pohjoismainen suurpetokantojen hoitosuunnitelma Eduskunnan puhemiehelle Pohjoismailta puuttuu yhtenäinen suurpetokantojen hoitosuunnitelma, joka takaisi elinvoimaisten suurpetokantojen säilymisen kunkin lajin luontaisella alkuperäisellä levinneisyysalueella. Yhteispohjoismaisen hoitosuunnitelman tulisi kattaa kaikki Pohjolan neljä suurpetolajia: karhu, susi, ahma ja ilves. Kyseisten lajien uhat ja suojelun haasteet ovat pitkälle yhtenäiset. Suurpetojen elinalueet eivät myöskään noudata valtionrajoja. Yhteispohjoismaisessa suurpetokantojen hoitosuunnitelmassa tulisi huomioida se, että suurpedoilla on tärkeä toiminnallinen rooli ekosysteemissä, jossa suurpedot ovat ravintoketjun huipulla. Suurpetokantojen perinnöllinen monimuotoisuus ja geenivaihdon turvaaminen on tärkeää. Suurpetojen elinpiirit ovat luontaisesti laajat, ja suurpedot liikkuvat yleisesti valtioiden rajojen yli. Suojelun ja hoidon tulee olla samantasoista maasta riippumatta. Suurpetokantojen hoito- ja metsästyskäytäntö rajaseudulla voi johtaa konflikteihin, salametsästykseen ja piittaamattomuuteen kansallisista määräyksistä. Yhteispohjoismaisessa hoitosuunnitelmassa asetettaisiin yhteiset tavoitteet suurpetokantojen hoito- ja metsästyskäytännöksi. Yhteispohjoismaisella hoitosuunnitelmalla tulee taata suurpetokantojen vahvistuminen, kunnes suotuisan suojelun taso on saavutettu ja lajit eivät ole kansallisissa arvioinneissa IUCN:n kriteerien mukaan uhanalaisia. Metsästyskiintiöt voitaisiin sallia tämä huomioon ottaen. Yhteispohjoismaisen hoitosuunnitelman tavoitteena olisi reviiripohjainen suurpetovahinkojen korvausjärjestelmään siirtyminen kaikissa maissa. Sen lisäksi siinä tulisi määritellä muita suurpetokonflikteja ennalta ehkäiseviä toimia. Suurpetojen suurin uhka on salametsästys ja laiton tappaminen. Yhteispohjoismaisen hoitosuunnitelman tulisi määrittää selvät tavoitteet ja toimenpiteet tämän poistamiseksi. Yhteispohjoismaisen suurpetojen hoitosuunnitelman tavoitteena on parempi kansallinen suurpetokantojen hoito. Suurpetokantojen kansalliset hoitotavoitteet on määriteltävä niin, että ne perustuvat parhaaseen biologiseen tietoon, ja niin, että kukin maa kantaa oman kansallisen vastuunsa suurpetojen suojelussa. Edellä olevan perusteella ja eduskunnan työjärjestyksen 27 :ään viitaten esitän asianomaisen ministerin vastattavaksi seuraavan kysymyksen: Mihin toimenpiteisiin hallitus aikoo ryhtyä Pohjoismaisen suurpetokantojen hoitosuunnitelman aikaansaamiseksi? Versio 2.0
Helsingissä 9 päivänä helmikuuta 2012 Pertti Salolainen /kok 2
Ministerin vastaus KK 23/2012 vp Pertti Salolainen /kok Eduskunnan puhemiehelle Eduskunnan työjärjestyksen 27 :ssä mainitussa tarkoituksessa Te, Herra puhemies, olette toimittanut asianomaisen ministerin vastattavaksi kansanedustaja Pertti Salolaisen /kok näin kuuluvan kirjallisen kysymyksen KK 23/2012 vp: Mihin toimenpiteisiin hallitus aikoo ryhtyä Pohjoismaisen suurpetokantojen hoitosuunnitelman aikaansaamiseksi? Vastauksena kysymykseen esitän seuraavaa: Keskusteluja yhteisestä pohjoismaisesta suurpetokantojen hoidon politiikasta on käyty jo 1980- luvulta lähtien. Toistaiseksi esitystä Pohjoismaiden yhteisten hoitosuunnitelmien laatimisesta ei ole katsottu mahdolliseksi toteuttaa, koska niin aikaisemmin kuin tälläkin hetkellä sekä suurpetokannat, että suurpetopolitiikan tavoitteet, lainsäädäntö ja hallinto eroavat hyvin paljon eri Pohjoismaiden välillä. Taustalla on eri maiden väliset merkittävät suurpetopolitiikkaan vaikuttavat kulttuurilliset, historialliset, sekä luonnonolosuhteiden ja elinkeinorakenteen erot. Samoin käytettävissä olevat taloudelliset resurssit eroavat merkittävästi. Lisäksi myös kansainväliset velvoitteet ovat erilaiset, koska Norja ei kuulu Euroopan Unioniin, joten EU:n luontodirektiivi ei velvoita sitä. Esimerkiksi tällä hetkellä on suuria eroja ahmakannan hoidossa, sillä Suomessa ahman metsästämiseen ei ole viime vuosikymmeninä myönnetty lainkaan lupia, mutta Norjassa ahmaa metsästetään ja Ruotsissa myönnetään vuosittain poikkeuslupia ahmojen tappamiseen. Myös pelkästään Suomen ja Ruotsin välillä suurpetopolitiikassa on merkittäviä eroja, kuten esimerkiksi se, että Suomen voimassa oleva susien metsästyksen poikkeuslupajärjestelmä eroaa merkittävästi Ruotsin vuosina 2010 ja 2011 sallimasta susien metsästyksestä, jonka johdosta EU:n komissio käynnisti valvontamenettelyn Ruotsia vastaan. Lisäksi Suomen ja Ruotsin yhtenäisen rajan alueella maidemme suden suojelujärjestelmä ja suojelustatus eroaa ratkaisevasti, koska Ruotsissa susi on luontodirektiivin liitteessä IV, kun taas Suomen poronhoitoalueella susi kuuluu liitteeseen V. Pohjoismaiden Neuvostossa on käsitelty esitystä yhteisen pohjoismaisen suurpetokantojen hoitosuunnitelman laatimisesta vuonna 2007 tehdyn jäsenaloitteen käsittelyn yhteydessä. Pohjoismaiden Neuvosto antoi 24.6.2008 suosituksen 4/2008 Pohjoismaiden yhteisestä petoeläinkantojen hallinnasta Norjan, Ruotsin ja Suomen hallituksille. Myös EU:n komissio on valmistellut ohjeasiakirjan suurpetojen populaatiotason hoitosuunnitelmien laatimisesta vuonna 2008. Maa- ja metsätalousministeriö on osallistunut aktiivisesti ohjeasiakirjan valmisteluun. Euroopan luonnonvaraisen kasviston ja eläimistön sekä niiden elinympäristön suojelusta tehdyn yleissopimuksen (SopS 29/1986, ns. Bernin sopimus) Pysyvän Neuvoston kokouksessa vuonna 2008 hyväksyttiin myös edellä mainittua ohjeasiakirjaa koskeva suositus nro 137, jonka mukaan jäsenvaltioiden tulee vahvistaa yhteistyötä naapurimaiden kanssa yhteisten suurpetokantojen hoidossa. Koska aiemmin selostettu yhtenäinen suurpetopolitiikka on osoittautunut mahdottomaksi toteuttaa, on Suomi aktiivisesti pyrkinyt hoitamaan asiaa toivotulla tavalla muita keinoja käyttäen. Maa- ja metsätalousministeriö on pyrkinyt aktiivisesti kehittämään yhdessä Ruotsin ja Norjan vastaavien viranomaisten kanssa yhteistyötä suurpetokantojen hoidossa sekä EU:n ohjeasiakirjan että Pohjoismaiden Neuvoston suositusten 3
Ministerin vastaus mukaisesti niin pitkälle, kuin se on ollut edellä mainitut maiden väliset erot huomioon ottaen mahdollista. Säännöllisesti järjestettävissä viranomaisten välisissä neuvotteluissa, suurpetotutkimuksen rahoitusta koskevissa neuvotteluissa sekä tutkijoiden yhteistyössä käsitellään koordinoidusti ajankohtaisia asioita, kuten suurpetokantojen kehitystä, tutkimusta ja kannanhoidon toimenpiteitä. Esimerkiksi viime vuosina maa- ja metsätalousministeriö on pyrkinyt Ruotsin viranomaisten kanssa käydyissä neuvotteluissa edistämään aikuisten susiyksilöiden siirtämistä Suomen poronhoitoalueelta Ruotsiin Skandinavian susikannan geneettisen monimuotoisuuden lisäämiseksi. Suomella on valmius auttaa Ruotsia tässä asiassa, mutta toistaiseksi Ruotsin puolelta ei ole esitetty pyyntöä ryhtyä asian käytännön toteuttamiseen. Yhteistyötä on edelleen vahvistettu elokuussa 2011 Ruotsin ja Norjan ympäristöministeriöiden valtiosihteerien ja Suomen maa- ja metsätalousministeriön valtiosihteerin sopimuksella, jossa sovittiin, että viranomaisten yhteistyötä vahvistetaan, lisätään yhteistyötä Venäjän viranomaisten kanssa, ja että tätä yhteistyötä kehitetään jatkossa pidemmälle. Mikäli suurpetokantoja tarkastellaan pelkästään biologisesti, on todettava, että Suomen susi-, karhu- ja ilveskantojen osalta muiden Pohjoismaiden suurpetokantoihin verrattuna huomattavasti suurempi merkitys on idässä Venäjän alueen suurpetokannoilla, jotka kuuluvat yhteisiin populaatioihin Suomen kantojen kanssa. Maa- ja metsätalousministeriön käsityksen mukaan suurpetokantojen hoitosuunnitelmissa tulisi ensisijaisesti pyrkiä yhteensovittamaan kannan hoidon tavoitteet suurpetojen kanssa samoilla alueilla asuvien paikallisten ihmisten näkemyksien mukaisesti, mikä voi ylikansallisissa hoitosuunnitelmissa olla hyvin vaikeaa. Suomessa suurpetokantojen hoitosuunnitelmien valmistelun avoimuutta ja eri sidosryhmien osallistamista on vahvistettu riistahallintolailla (158/2011) perustetuilla valtakunnallisella riistaneuvostolla ja alueellisilla riistaneuvostoilla, joiden tehtävänä on muun muassa osallistua riistaeläinlajeja, riistaeläinkantoja ja lajien elinympäristöjä koskevien hoitosuunnitelmien valmistelu- ja päivittämistyöhön sekä huolehtia hoitosuunnitelmatyöhön liittyvästä sidosryhmien kuulemisesta. Tällä menettelyllä voidaan maa- ja metsätalousministeriön käsityksen mukaan parhaiten edistää suurpetokantojen hoitoa Pohjoismaissa, eikä nykyiseen käytäntöön ole suunnitteilla muutoksia. Helsingissä 27 päivänä helmikuuta 2012 Maa- ja metsätalousministeri Jari Koskinen 4
Ministerns svar KK 23/2012 vp Pertti Salolainen /kok Till riksdagens talman I det syfte som anges i 27 i riksdagens arbetsordning har Ni, Herr talman, till den minister som saken gäller översänt följande skriftliga spörsmål SS 23/2012 rd undertecknat av riksdagsledamot Pertti Salolainen /saml: Vilka åtgärder tänker regeringen vidta för att få till stånd en nordisk förvaltningsplan för stammar av stora rovdjur? Som svar på detta spörsmål anför jag följande: En diskussion om en gemensam nordisk politik kring förvaltning av rovdjursstammar har pågått sedan 1980-talet. Tills vidare har det inte varit möjligt att ta fram en gemensam plan eftersom såväl tidigare som också nu varierar rovdjurstammarna, målen för politiken, lagstiftningen och administrationen kring stora rovdjur stort mellan de nordiska länderna. Bakomliggande orsaker är de stora kulturella och historiska samt till naturförhållandena och näringsstrukturen relaterade skillnaderna som inverkar på rovdjurspolitiken i de olika länderna. Likaså är de ekonomiska resurserna helt olika. De internationella skyldigheterna är också olika eftersom Norge inte hör till EU, vilket igen innebär att EU:s habitatdirektiv inte gäller för Norge. När det gäller till exempel förvaltning av järvstammar är skillnaderna stora för tillfället. Under de senaste årtiondena har Finland inte beviljat några licenser för jakt på järv, men i Norge är jakten tillåten och Sverige beviljar årligen dispenser för eliminering av järvar. Den finska och svenska politiken kring stora rovdjur är redan mycket olik, t.ex. Finlands gällande system med dispenser för vargjakt skiljer sig avsevärt från den vargjakt som Sverige tillät år 2010 och 2011 och som ledde till EU:s övervakningsförfarande gentemot Sverige. Avgörande skillnader finns därtill i systemet för skyddet av varg och dess skyddsstatus vid Finlands och Sveriges gemensamma gränsområden, dvs. i Sverige hör vargen till habitatdirektivets bilaga IV medan i renskötselområdet i Finland hör vargen till bilaga V. I samband med behandlingen av ett medlemsinitiativ år 2007 behandlade Nordiska rådet också ett förslag till utarbetande av en gemensam förvaltningsplan för stora rovdjur. Rådet gav 24.6.2008 en rekommendation 4/2008 till den norska, svenska och finska regeringen om de nordiska ländernas gemensamma förvaltning av rovdjursstammar. Även EU-kommissionen utarbetade 2008 ett vägledningsdokument om förvaltningsplaner för stora rovdjur på populationsnivå. Jord- och skogsbruksministeriet har aktivt medverkat i beredning av dokumentet. På sammanträdet för Ständiga rådet för konventionen om skydd av europeiska vilda djur och växter samt deras naturliga miljö (FördragsS 28/1986, den s.k. Bernkonventionen) år 2008 fastställdes också rekommendation nr 137 som gäller vägledningsdokumentet och som säger att medlemsländerna ska stärka samarbetet med grannländerna kring förvaltning av gemensamma stammar av stora rovdjur. Eftersom det har visat sig att en gemensam politik kring stora rovdjur är omöjlig, har Finland aktivt försökt sköta frågan på önskat sätt genom andra metoder. Jord- och skogsbruksministeriet har haft målet att utveckla samarbetet med de svenska och norska myndigheterna kring förvaltning av stora rovdjur både enligt EU:s vägledningsdokument och Nordiska rådets rekommendation så långt som det har varit möjligt med beaktande av skillnaderna mellan länderna. På de regelbundet ordnade överläggningarna mellan 5
Ministerns svar myndigheterna, förhandlingarna om finansiering av rovdjursforskning samt i forskarnas samarbete behandlas aktuella frågor som gäller bl.a. utveckling och forskning och förvaltningsåtgärder. Till exempel under de förhandlingar som ministeriet haft med de svenska myndigheterna under de senaste åren, har ministeriet haft målet att främja flyttning av vuxna vargindivider från renskötselområdet i Finland till Sverige för att öka vargstammens genetiska mångfald. Finland har beredskap att hjälpa Sverige, men tills vidare har Sverige inte kommit med begäran om konkreta flyttningar. Samarbetet intensifierades ytterligare när statssekreterarna vid miljödepartementet i Sverige och Norge och statssekreteraren på jordoch skogsbruksministeriet i Finland ingick ett avtal i augusti 2011. Enligt avtalet ska myndigheternas samarbete stärkas, samarbetet med de ryska myndigheterna ökas och detta samarbete utvecklas vidare i framtiden. Om man ser på rovdjursstammarna endast ur ett biologiskt perspektiv, är stammarna i öst på den ryska sidan, som hör till samma populationer som de finska stammarna, av större betydelse för Finlands varg-, björn- och lodjursstammar än stammarna i de andra nordiska länderna. Enligt jord- och skogsbruksministeriets uppfattning är förvaltningsplanernas syfte att i första hand samordna målen för förvaltning av stammarna med ståndpunkterna hos de lokala människor som bor på samma områden som rovdjuren, vilket kan vara mycket svårt i övernationella förvaltningsplaner. En öppen beredning och olika intressentgruppers delaktighet har stärkts genom att man inrättat ett riksviltvårdsråd och regionala viltvårdsråd genom viltförvaltningslagen (158/2011). Dessa instanser har bl.a. till uppgift att medverka i beredning och uppdatering av förvaltningsplaner som gäller arter och stammar av vilt och deras livsmiljöer samt att ordna samråd med intressentgrupperna i samband med förvaltningsplanarbetet. Detta handlingssätt bidrar enligt ministeriet bäst till förvaltning av stammarna av stora rovdjur i de nordiska länderna, några ändringar har inte planerats. Helsingfors den 27 februari 2012 Jord- och skogsbruksminister Jari Koskinen 6