Myyrmäki-kysely Kaupunkisuunnittelu toteutti 9.5. 17.6.2016 karttapohjaisen nettikyselyn, joka koski Myyrmäen alueen kehittämistä. Alueelle laaditaan kaavarunko, jossa tutkitaan koko Myyrmäen kaupunginosan kehittämistä. Lisäksi alueella on vireillä asemakaavamuutoksia, kuten Myyrmäen keskustakortteli. Kyselyllä haluttiin selvittää asukkaiden ja muiden alueella toimivien mielipiteitä ja ideoita Myyrmäen nykytilanteesta ja tulevaisuudesta. Kysely avattiin 266 kertaa ja tehtiin loppuun 99 kertaa. Vastauksia tallentui, vaikka ei olisi painanut lähetä-nappia. Eniten vastauksia (470) keräsi kohta, jossa kysyttiin tärkeää tai miellyttävää paikkaa. Vastaajien taustatiedot Ikä 215 vastausta 79 1 15 2 39 56 23 Kyselyyn saatiin vastauksia kaikista ikäryhmistä. Vastaajista suurin osa oli 40 64 -vuotiaita (37 %). Hieman alle kolmasosa vastaajista oli 30 39-vuotiaita ja hieman alle viidesosa 19 29-vuotiaita. Sukupuoli 213 vastausta Naiset (noin 60 %) vastasivat kyselyyn enemmän kuin miehet (noin 40 %). Ikä 210 vastausta Suurin osa kysymykseen vastanneista puhui äidinkielenä Suomea (95 %). Suomenkielisten lisäksi kyselyyn vastasi äidinkielenään ruotsia, albaniaa, arabiaa, portugalia, ranskaa, somalia ja venäjää puhuvia.
Miten Myyrmäki liittyy sinuun? 398 vastausta 140 129 120 100 80 60 40 20 0 10 47 27 30 20 4 10 19 57 45 Noin kolmasosa vastaajista ilmoitti asuvansa Myyrmäessä. Vastaajilla oli myös paljon muita erilaisia kytköksiä Myyrmäkeen.
Osoita kotisi kartalla 159 merkintää Suurin osa vastaajista asuu Myyrmäessä, Myyrmäen suuralueella tai vähintään vaikutusalueella, mutta vastaajia tuli myös muualta Vantaalta, Helsingistä ja Espoosta.
1. Paikkakokemukset a. Mitkä paikat koet Myyrmäessä tärkeiksi tai miellyttäviksi? 470 vastausta Selkeitä keskittymiä on havaittavissa keskustassa ja viheralueilla. Myyrmanni, Myyrmäkitalo (erityisesti kirjasto), Myyrmäen tapahtumamonttu, asema ja Myyrmäenraitti saivat kiitosta. Ulkoilu- ja liikuntamahdollisuudet olivat ilman muuta pidetyimpiä asioita.
b. Mitkä paikat koet Myyrmäessä epämiellyttäviksi? 170 vastausta Epämiellyttäviä paikkoja lueteltiin muun muassa epäviihtyisän ja epäesteettisen ympäristön vuoksi. Kyselyssä ilmoitettiin esimerkiksi Mätäojanlaakson hajuhaitasta sekä rumista ja huonokuntoisista rakennuksista erityisesti keskustassa.
c. Mitkä paikat koet Myyrmäessä kehittämistä vaativiksi? 237 vastausta Kehittämistä vaativat paikat osoittautuivat osin samoiksi kuin epämiellyttävät tai vaarallisiksi koetut paikat, tosin vastauksissa oli enemmän hajanaisuutta. Kehittämiskohteissa toivottiin muun muassa lisää elämää Myyrmannin ulkopuolella oleville toreille ja kaduille, ympäristön viihtyisyyden ja siisteyden lisäämistä, lisää asumista, liiketilaa ja palveluja sekä ulkoilureittien ja puistojen parempaa kunnossapitoa. Myös liikenteeseen ja valaistukseen liittyen mainittiin useita kehittämisehdotuksia.
2. Erilaiset paikat a. Maamerkki/kiintopiste 102 vastausta Maamerkit sijoittuvat selvästi radanvarteen. Vastauksissa mainittiin muun muassa Myyrmäentie 4:n (ja 6:n) korkeat rakennukset, Myyrmanni, Myyrmäkitalo, asema, Colosseum, kirkko, urheilutalo ja Energia Areena.
b. Hieno rakennus/rakennelma/rakennusryhmä 81 vastausta Hienoja rakennuksia merkittiin erityisesti radan ja Vaskivuorentien varrelle sekä Kilterinmäkeen. Kirkko sai eniten kehuja, mutta myös esim. Bertta-talot Kilterinkujalla (uusi talotyyppi, jossa autopaikat ovat maantasokerroksessa asuntojen alla), Colosseum, Myyrmäkitalo ja Myyrinpuhos keräsivät pisteitä.
c. Näköalapaikka tai tärkeä näkymä 88 vastausta Näköalapaikat ja tärkeät näkymät sijoittuivat muun muassa viheralueille ja Myyrmäenraitille.
d. Suosittu kokoontumis-/hengailupaikka 67 vastausta Suositut kokoontumis- ja hengailupaikat löytyivät muun muassa keskustasta ja Jokiuomanpuistosta.
e. Vaaran paikka 84 vastausta Vaaran paikat liittyivät muun muassa liikenteeseen ja yleiseen turvattomuuden tunteeseen. Vaarallisia kadunylityksiä mainittiin olevan Vaskivuorentiellä (varsinkin Ojahaantien kohdalla huomaamaton suojatie) sekä Jönsaksentiellä ja Rajatorpantiellä. Myyrmäenraitilla ja alikulkujen yhteydessä sekä kävelijät että pyöräilijät pelkäsivät yhteentörmäyksiä. Vastauksissa autojen nopeudet haluttiin kuriin, lisäksi mainittiin ulkoilureiteiltä puuttuva valaistus. Keskustassa koettiin turvattomuutta aseman, liityntäpysäköinnin, Paalutorin, Paalukylänpuiston, Liesitorin ja pysäköintihallien kohdalla.
JULKINEN ULKOTILA 3. Mitä julkista ulkotilaa käytät eniten? Valitse 1 5 kohdetta 225 vastausta Suosittua ulkotilaa olivat muun muassa keskusta, Myyrmäenraitti ja viheralueet.
4. Mihin ja minkälaista julkista ulkotilaa toivoisit alueelle? Merkitse 1-5 kohdetta 106 vastausta Julkiseen ulkotilaan kaivattiin viihtyisyyttä, turvallisuutta ja yleisesti elämää. Konkreettisia toiveita olivat istutukset, penkit ja monipuoliset aktiviteetit kaikenikäisille.
5. Ehdota kartalle erilaisia toimintoja a. Paikka pienimuotoiselle kaupunkitapahtumalle 66 vastausta Kaupunkitapahtumia ehdotettiin varsinkin keskustan ja Myyrmäenraitin tuntumaan sekä Myyrmäen lukuisille pienille aukioille, Jokiuomanpuistoon ja Urheilupuistoon.
b. Sateelta suojattu ulkotila esimerkiksi jatkoyhteyksien odottelua varten tai treffipaikaksi 33 vastausta Sateensuojia toivottiin erityisesti keskusta-alueelle muun muassa bussien odotteluun.
c. Paikka uusille katutaideteoksille tai muille uusille taideteoksille 50 vastausta Taidetta toivottiin etenkin Myyrmäenraitin ja radan varsille. Esimerkkeinä vastaajat kertoivat, että radan varsi Myyrmannin itäpuolella piristyisi taiteella (aseman lailla värikkääksi) ja Paalutorillekin sopisi jotain, ehkä patsas. 6. Mitä mieltä olet Myyrmäkeen toteutetusta katutaiteesta ja muista taideteoksista? 51 vastausta Katutaide jakoi vastaajien mielipiteet. Suurin osa piti katutaidetta hyvänä asiana, mutta sekin vähemmistö, jota katutaide ei miellytä, sanoi sen olevan parempi vaihtoehto kuin raaka betoni. Graffitit eivät olleet kaikkien vastaajien mieleen ja he ehdottivat, että katutaide voisi olla myös jotain muuta. Vastauksissa tuotiin esille, että taide piristää ja on tärkeää alueen imagolle.
7. Miten ja miksi käytät tällä hetkellä Myyrmäenraittia, Paalutoria ja Paalukylänpuistoa? 105 vastausta Myyrmäenraittia käytettiin suosittuna kulkureittinä monipuoliseen asiointiin kuten työ-, koulu-, harrastus-, kauppamatkoihin. Vastausten mukaan Myyrmäenraittia käytettiin myös ajanviettopaikkana. Raitille toivottiin muun muassa elävöittämistä, istutuksia ja lisää penkkejä. Markkinoita ja muita tapahtumia pidettiin kivoina. Vastaajat toivat esille, että Paalutorilla on kävijöitä (ostokset, kahvittelu), mutta paljon myös ohikulkijoita, joita torin kohentaminen voisi houkutella jäämään. Alueella koettiin joskus olevan häiriötä ja vähäiset istumapaikat eivät ole kaikkien käytössä. Vastausten perusteella Paalukylänpuistoa ei juuri käytetty. Moni vuosia (jopa vuosikymmeniä) Myyrmäessä asunut ei ollut käyttänyt tai edes huomannut puistoa. Sitä pidettiin pelottavana ja hämyisänä paikkana ja sitä välteltiin.
8. Mitä mieltä olet alustavasta suunnitelmasta tulevaisuuden Paalutorista ja Paalukylänpuistosta? Merkitse karttaan suunnitelman hyvät kohdat ja/tai kohdat, jotka mielestäsi kaipaisivat vielä kehittämistä 98 vastausta Ilmaisesta pysäköinnistä ei haluttu luopua. Vihreys mainittiin tärkeänä asiana. Paalukylänpuistosta toivottiin viihtyisää. Rakennusten korkeus jakaa mielipiteitä. Esimerkiksi korkeiden rakennusten varjostus huolestutti osaa vastaajista, mutta toisaalta korkea rakentaminen sai kannatusta. Paalutorille alustavasti suunniteltua katsomoa pidettiin hyvänä ideana. Toritoiminta haluttiin säilyttää Paalutorilla.
LIIKENNE 9. Onko Myyrmäen alueella riittävästi a. asukkaiden pysäköintipaikkoja? 27 merkintää Asukaspysäköintiä ei juuri toivottu lisää. Muutama ehdotti liike- ja toimistorakennusten parkkipaikkojen sallimista asukkaiden ja vieraiden käyttöön iltaisin ja viikonloppuisin, kun paikat ovat tyhjillään. Liikaa pysäköintipaikkoja mainittiin olevan erityisesti keskustan läheisyydessä.
b. vieraspysäköintipaikkoja? 46 vastausta Kyselyvastauksissa toivottiin runsaasti lisää vieraspaikkoja. Pysäköintiajat koettiin liian lyhyiksi.
c. pyöräpysäköintiä? 32 vastausta Pyöräpaikkoja toivottiin muun muassa keskustan tuntumaan ja Ojahaanpolun varteen. Vastaajat toivoivat erityisesti runkolukittuja pyöräpysäköintipaikkoja.
10. Piirrä kartalle eniten käyttämäsi reitit kävellen tai polkupyörällä Eniten käytetyt reitit keskittyivät pääosin Myyrmäenraitille, Uomatielle sekä keskustan tuntumaan.
11. Tarvitaanko alueelle uusia kävelyn ja pyöräilyn reittiyhteyksiä? Osoita viivalla kartalla 20 merkintää Reittitoiveita merkittiin eri puolille Myyrmäkeä. Toiveet liittyivät esimerkiksi siihen, että yhteydet saataisiin jatkuviksi. Lisäksi toivottiin muun muassa ulkoilureittien rakentamista ja kunnostusta. Myös pyöräilyreittien lisääminen nousi esille.
HULEVEDET 12. Onko alueella tulvivia paikkoja? 30 vastausta Tulvivia paikkoja löytyi eri puolilta Myyrmäkeä. Vastauksissa mainittiin muun muassa Mätäojanlaakso ja silta Jönsaksen kohdalla.
MUUTA 13. Mitä Myyrmäen suunnittelussa tulisi erityisesti ottaa huomioon? 48 vastausta Myyrmäkeen haluttiin vastauksissa lisää kaupunkia ja elämää. Monipuolisia palveluita, kivijalkaliikkeitä, kohtaamis- ja oleskelupaikkoja ja harrastusmahdollisuuksia kaivattiin kaikenikäisille. Moni peräänkuulutti kulttuurin lisäämistä. Ympäristön toivottiin kehittyvän viihtyisämmäksi ja turvallisemmaksi. Toiset olivat avoimia tiivistämiselle ja korkealle rakentamiselle, toiset vähemmän. Osa haluaisi pitää kiinni nykyisestä asumisväljyydestä ja sallisi tiivistämistä korkeintaan keskustaan. Jotkut olivat huolestuneita asuntotarjonnasta: kehotettiin pitämään pienten asuntojen lisäksi tarjontaa muun muassa lapsiperheille sekä muistutettiin vuokra-asuntojen keskittämisen ikävistä puolista. Slummiutuminen huoletti. Moni oli huolissaan viheralueiden puolesta ja ne koettiinkin yhdeksi tärkeimmistä tekijöistä Myyrmäessä. Liikenteen sujuvuus oli kaikenlaisille liikkujille tärkeää ja erilaisia yhteyksiä tulisi ylläpitää ja parantaa. Ikääntyville penkit tuovat sujuvuutta: uskaltaa lähteä kävellen pidemmällekin, kun pääsee välillä levähtämään.