Different size differences Hello again! In this article I will be discussing the interactions I have had with Finnish people (how they react to my English) as well as some more cultural differences. First of all, I try to not speak English in public because Finnish people stare at me when I speak English and become scared of me, ahahaha! (I even try to not speak loudly so the other students won t recognize me.) I don t understand why Finnish people are so scared to speak English everyone s English in Finland is amazing! Many of my friends are always telling me that their English is terrible and so bad. STOP! YOUR ENGLISH IS GREAT. I don t judge anyone s English because I am just grateful that you are speaking to me in ENGLISH. I would be so scared to speak Finnish. Finnish people are very nice and helpful to me when they find out that I m Canadian. I went to Estonia the other weekend and a lot of people were rude to me once I started speaking English, so I prefer the Finns much more. I have not experienced really any racism since being in Finland and I am very happy about that, and I hope that it will stay that way. Even though Finns are quiet they are very kind and funny. To change the topic, I always wanted to discuss the cultural differences between Finland and Canada involving human personalities. In Canada we have many different cultures, since people from all over the world have immigrated to Canada. For instance I am half Norwegian and half English (my great grandparents moved to Canada). This is often the same for many people. Most of my friends grandparents or great grandparents moved to Canada from Europe. I also have many friends who moved over from Asia when they were a child. I am grateful that I am Canadian because I have been introduced to
so many different cultures and religions growing up. In Finland many people look similar: blue eyes, and light hair, where in Canada everyone looks very different because of the hundreds of different cultures. I am actually not used to seeing so many blondes in school, ahahahah! Sometimes I can t find my friends because of how similar some people look. Erikokoisia eroavaisuuksia Hei taas! Tällä kertaa kerron viestimisestä suomalaisten kanssa (miten suomalaiset suhtautuvat englannin kieleeni) ja myös muutamista muista kulttuurieroista. Ihan ensiksi täytyy sanoa, että yritän olla puhumatta englantia julkisilla paikoilla, sillä suomalaiset tuijottavat minua, kun puhun englantia, ja alkavat pelätä minua, ahahaha! (Yritän myöskin olla puhumatta kovalla äänellä jotteivat muut opiskelijat ihmettelisi minua.) En ymmärrä miksi suomalaiset ihmiset ovat niin pelokkaita puhumaan englantia kaikkien englannin osaaminen Suomessa on hämmästyttävää! Monet ystäväni selittävät koko ajan, miten heidän englantinsa on hirveää ja niin kehnoa. LOPETTAKAA! TEIDÄN ENGLANTINNE ON UPEAA. En tuomitse kenenkään englannin kielen taitoa, sillä olen vain kiitollinen siitä, että ylipäätään puhutte minulle ENGLANTIA. Pelkäisin niin paljon keskustella suomeksi. Suomalaiset ihmiset ovat minulle todella kivoja ja avuliaita havaittuaan että olen kanadalainen. Kävin eräänä viikonloppuna Virossa ja monet ihmiset olivat töykeitä minulle, kun aloin puhua englantia, joten pidän suomalaisista paljon enemmän. En ole kokenut oikeastaan mitään rasismia Suomessa ollessani, ja olenkin tosi onnellinen siitä, ja toivon, että niin on myös jatkossa. Vaikka suomalaiset ovat hiljaisia, ovat he todella kilttejä ja hauskoja. Asiasta toiseen, olen aina halunnut pohtia kulttuurieroja Suomen ja Kanadan välillä ihmisluonteiden osilta. Kanadassa meillä on paljon erilaisia kulttuureja, sillä Kanadaan on muuttanut ihmisiä eri puolilta maailmaa. Esimerkiksi minä olen
puoliksi norjalainen ja puoliksi englantilainen (isovanhempieni vanhemmat muuttivat Kanadaan). Samoin on monilla muillakin ihmisillä. Monet ystävieni isovanhemmista, tai heidän vanhempiensa isovanhemmista, ovat muuttaneet Kanadaan Euroopasta. Minulla on myös monia ystäviä, jotka ovat muuttaneet Aasiasta saakka lapsina. Olen kiitollinen siitä, että olen kanadalainen, sillä siten olen tutustunut niin moniin kulttuureihin ja uskontoihin koko ikäni aikana. Suomessa monet ihmiset näyttävät toisiltaan: siniset silmät ja vaaleat hiukset, kun taas Kanadassa kaikki ovat erinäköisiä sadoista eri kulttuureista johtuen. En oikeastaan ole tottunut näkemään näin monia vaaleahiuksisia koulussa, ahahahah! Välillä en löydäkään ystäviäni, koska ihmiset näyttävät niin samanlaisilta. Suurpiirteinen suomennos: Henry Hedborg. Jouluyö, tuskayö
Kuva: Jasmine Leppä Heti lokakuun loppuessa pimenevässä illassa alkaa kuulua kulkusten kilinää ja muita joulun ääniä. Aaveet ja zombit tungetaan laatikoihin odottamaan seuraavaa vuotta, ja ensimmäiset joulumainokset lähtevät pyörimään mediassa. Lopulta maailmaa ja Suomea uhkaa vain kolme asiaa: joulu, joulu ja joulu. Vuoden odotetuimmasta juhlasta on vuosi vuodelta tullut vain pahempi koettelemus, ja numeroiden lisääntyessä iässä kamaluus tuntuu nousevan vuosittain nopeammin kuin elintarvikkeiden hinta. Miksi? Kun minä olin nuori ja elinvoimainen, joulua juhlittiin perheen ja lähisuvun voiminkun minä olin nuori ja elinvoimainen, joulua juhlittiin perheen ja lähisuvun voimin aamusta iltaan. Silloin syötiin hyvin, saatiin paljon lahjoja ja nautittiin joulupukin vierailuista. Eikä siinä kaikki: itse jouluaatto oli viikkojen, jopa kuukausien jouluvalmistautumisen huipentuma. Ennen lunta ja kylmyyttä
tulivat joululaulut, lahjatoiveet, joulukuusen koristelu ja lisää joululauluja, ja niistä nautittiin, niitä itse asiassa odotettiin enemmän kuin kesälomaa. Joulu oli odotuksen huipentuma, josta lapset laskivat ajan. Ei ollut kesäkuu, vaan puoli vuotta seuraavaan jouluun. Lapsuuden muistot on paketoitu ja kullattu, ja sellaisina haluaisin ne myös pitää. Ehkä joulun ideaa lähimmäisten kanssa ajan viettämistä ja toisista välittämistä ei ole enää samalla tavalla kuin lapsuudessa. Nykyään joulu tarkoittaa enemmänkin lahjojen ostoa, pankkitilin tyhjentymistä ja stressiä siivoamisesta ja koristelusta. Se mikä lapsille tarkoittaa asioiden saamista onkin aikuisille antamista. Joulu tulee liian usein, ja sen tuoma ilo jää usealta aikuiselta joulukiireiden keskellä kokematta. Joulumieli leviää jo kohteliaisuudesta ja hyvistä teoistaonko joulun taikaa enää siis olemassa muille kuin pikkuihmisille? On. Se on vain hautautunut syvälle kaupallisuuden ja turhuuden alle. Joulusta tulee heti parempi juhlapäivä, kun lahjoista stressaamisen lopettaa ja pyrkii siihen, että kaikilla olisi mukavaa. Pienet asiat voivat tehdä tutuille ja tuntemattomille ja samalla itselle joulun ilman lahjavuoria ja kauppoihin ahtautumista. Joulumieli leviää jo kohteliaisuudesta ja hyvistä teoista. Loppujen lopuksi kaikelta siivoukselta, puunaukselta ja hössötykseltä katoaa pointti, jos ne loppujen lopuksi toimivat tarkoitustaan, miellyttävää joulunviettoa, vastaan. Haastankin näin joulun alla kaikki muutkin jouluvihaajat uudistamaan ajatuksiaan. Joulua ei tarvitse vihata. Siitä voi tehdä itselleen miellyttävämmän kokemuksen alkaen joulun ajatuksesta.
Masentuneen maan ongelmia Todella harva uskaltaa puhua yksinäisyyden pelosta tai välttämättä tunnustaa sitä itselleenkään. Vuoden pimeään aikaan on sopiva hetki ottaa myös muutama tabu puheeksi. Todella harva uskaltaa puhua yksinäisyyden pelosta tai välttämättä tunnustaa sitä itselleenkään. Monet eivät edes tiedä tästä fobiaksi lasketusta pelon alueesta, koska sitä on suorastaan mahdotonta havaita ihmisestä. Toinen olennainen, mutta vähän puhuttu aihe, on hylätyksi tulemisen pelko ja nämä kaksi demonia kulkevatkin usein käsi kädessä jättämättä uhrilleen juuri hengitystilaa. Ensimmäistä kertaa kuulin näistä peloista masennuksesta kärsivältä ystävältäni. Huomasin heti niiden kohdistuvan myös itseeni. Muun muassa uudelle paikkakunnalle muuttaessa tai raskaita elämänvalintoja tehdessäni pelot ovat vaikuttaneet päätöksentekoon. Uusissa, tuntemattomissa kaveriporukoissa hylätyksi tulemisen tunne on jopa todennäköistä, eikä vanhoja yhteyksiä sovi unohtaa. Yksinäisyyden pelko esiintyy yleensä vahvana ahdistuksena ja kauhun tunteena, kun ihminen tuntee olevansa yksin. Normaalia laajempi kaveripiiri tai todella aktiivinen sosiaalinen elämä eivät millään tavalla poista mahdollisuutta pelosta, sillä yksinäisyyden pelko iskee, kun pelosta kärsivä ei saa jotain sosiaalista tarvettaan tyydytettyä. Hylätyksi tulemisen pelko taas saa ihmisen luulemaan, että kaikki hänen läheisensä lähtevät hänen elämästään ennen pitkää tavalla tai toisella. Pelkäävän ihmisen elämä voi pahimmillaan muuttua vakavan masennuksen kalvamaksi epätoivoksi. Epäitsekkyys alkaa tuntumaan välttämättömältä, jotta ihmiset eivät lähde huonon käytöksen vuoksi. Täydellisyyteen täytyy pyrkiä, koska viat tekevät ihmisestä huonon, ja kukapa haluaisi huonon ystävän tai kumppanin. Ulkonäköpaineet alkavat kasaantua, eivätkä vaarallisetkaan dieetit näytä enää ollenkaan huonolta
vaihtoehdolta. Öiset paniikkikohtaukset ja itsekriittiset mietteet pitävät hereillä, ja unettomuus tekee koulunkäynnistä ja työskentelystä mahdotonta. Pelkäävän ihmisen elämä voi pahimmillaan muuttua vakavan masennuksen kalvamaksi epätoivoksi. Pelosta eroon pääseminen saattaisi muuttaa persoonan täysin. Mahdollisuus rehellisyyteen aukeaisi. Voisi näyttää heikkoutensa, kyyneleensä, huonot muistonsa. Alkaisi tuntemaan vastuuta omasta onnellisuudestaan epäitsekkyyden sijaan. Kykenisi tekemään virheitä vain oppiakseen niistä. Ja ennen pitkää pystyisi elämään ilman tekohymyä, ylisuorittamista ja valheita. Olisi viimein oma itsensä. Tuttavasta näitä piirteitä on äärimmäisen vaikea huomata, koska käytös muuttuu pelkoja peilaavaksi: ihmisestä saattaa tulla entistä sosiaalisempi ja seurallisempi. Näkymättömät ongelmat ovatkin vähintään yhtä vakavia kuin fyysiset sairaudet, eikä niistä pääse eroon ilman aikaa ja tukea. Muista siis osoittaa läheisillesi heidän olevan pysyvä osa elämääsi, ja muista kertoa rakkaillesi kuinka tärkeitä he ovat sinulle. Sillä tietämättäsi kuka tahansa heistä saattaa kärsiä samankaltaisista peloista, ja vähintäänkin päädyt piristämään ystäväsi harmaata päivää. Me ei olla enää me Tyhjensin kirjahyllyä remontointiprojektin vuoksi ja huomasin toisiksi ylimmällä hyllyllä puhallettavan vaaleanpunaisen kitaran. Istuin alas ja jäin tuijottamaan tuota hämmentävää esinettä tyhjä ilme kasvoilla. Mieleeni tulvahtivat kaikki ne vanhat muistot reilun viiden vuoden takaa, jolloin se ihminen, jolta tuon kitaran sain, oli paras ystäväni. Päässäni alkoi
soida Sannin kappale Me ei olla enää me. Aina silloin tällöin kierrellessäni koulun käytäviä bongaan tuttuja kasvoja. Tunnistan nimenomaan vain kasvot ja tiedän henkilöt myös nimeltä, mutta en tunne enää kyseisiä ihmisiä. Tunsin ehkä joskus, tunsin paremmin kuin kukaan muu, mutta en enää. Ja he voisivat sanoa samaa myös minusta. Alitajunnassani saatan miettiä ja todeta, että Katselen sua sä näytät samalta / Vaikka en tunne enää sinua. On hämmentävää huomata, miten ihmiset muuttuvat ajan myötä. Ensin ollaan parhaita ystäviä ja tehdään kaikki yhdessä; jos ei nähdä joka päivä, niin pidetään yhteyttä jollain toisella tapaa päivittäin. Yhtäkkiä kaikki vain muuttuu. Soittoja ja viestejä ei kuulukaan enää joka päivä, tapaaminenkin jää siihen korkeintaan yhteen kertaan kuussa. Ja kohta ei ole enää edes sitäkään. Ei pystytä katsomaan toista silmiin, kun kävellään kadulla vastaan. En haluaisi tietää kuin yhden asian: miksi? Ehkä sitä vain kokee, että ystävyys on lopullisesti ohi. Ei haavat niitä repimällä parane / Joten käänny ja kävele. Toisiin vanhoihin ystäviin saattaa tulla otettua joskus yhteyttä, kynnys ei vain tunnu heidän kohdallaan niin isolta. Viime kesänä tapasin kahdesti vanhan joukkuetoverini, jonka kanssa emme olleet tavanneet varmaan kuuteen vuoteen. Hänen kanssaan juttu luisti kuten aina ennenkin. Voiko olla mahdollista, että mitä läheisempi on ollut entisen ystävän kanssa, sitä hankalampi on ottaa kontaktia myöhemmin? Silti kokee, että tuntuisi niin hyvältä tavata vaikka kahvikupin ääressä ja todeta Onpa kiva pitkästä aikaa jutella / Vaikka en tunne enää sinua. Siitä on jo lähemmäs kuukausi, kun aloin tyhjentämään kirjahyllyäni. Se vaaleanpunainen kitara on siellä edelleen, aivan samalla paikalla: en uskalla siirtää sitä muualle. En tee kyseisellä lelulla oikeastaan mitään, joten voisin heittää sen pois. Mutta tuntuu, että jos heitän sen pois, hävitän sen
myötä elämästäni lopullisesti sen ihmisen, josta se kitara muistuttaa. Ehkä vain salaa toivon, että pystyisin avaamaan oven tälle ihmiselle ja päästämään hänet takaisin elämääni. Se tuntuu todella haastavalta jo pelkästään ajatuksen tasolla, Koska me ei olla enää me. Karjalanpiirakka The Best of Finland! Always time for smile and karjalanpiirakka! Picture: Elisabeth Johnson.
The food in Canada is a bit different than Finnish food but we still eat very similar dishes. As you all may know, Canada LOVES maple syrup! We actually have maple flavoured everything not even joking. Canadian usually prefer sweeter foods compared to most Finnish people that prefer more bitter things like coffee and salmiakki. Firsty, I HATE SALMIAKKI! BLEH! HOW CAN YOU EAT IT? I have tried multiple times to eat it and I always end up spitting it out. Another difference with Canadian food is that we use a lot of spices so Finnish food tastes bland to me sometimes. I love Finnish food, especially karjalanpiirakka. I could eat that for the rest of my life and I would be happy! Furthermore, I would like to talk about meal times in a regular household in Canada. In Canada I never ate breakfast and none of my people really did either, we would only eat it if we had time so I am not used to eating big breakfasts. Also, in Finland you have your dinner very early somewhere between 15:00 17:00 where in Canada we have very late dinners at around 19:00 or 20:00. So the first few weeks for me was hard for me to eat so early. I am also not used to eating an evening snack right before bed in Canada if you ate before going to bed you would get in trouble! Anyway I have learnt how to eat the Finnish way and I am loving the Finnish food! Karjalanpiirakka, Suomea parhaimmillaan! Ruoka on Kanadassa hieman erilaista kuin Suomessa, mutta me syömme kuitenkin paljon samojakin ruokalajeja. Kuten te kaikki varmaan tiedätte, Kanada RAKASTAA vaahterasiirappia! Meillä on oikeastaan vaikka mitä vaahterasiirapinmakuista, enkä edes
vitsaile. Kanadalainen tykkää yleensä makeammista ruuista, kun taas monien suomalaisten mieleen ovat katkerammat jutut, kuten kahvi ja salmiakki. Ensinnäkin minä VIHAAN SALMIAKKIA! HYH! MITEN TE VOITTE SYÖDÄ SITÄ? Olenkin sylkenyt sen usein suustani yritettyäni monia kertoja syödä sitä. Toinen kanadalaisen ruuan ero on se, että meillä käytetään paljon mausteita verrattuna suomalaiseen ruokaan, joten täällä ruoka maistuu mielestäni usein niiltä osin vähän tylsältä. Rakastan kuitenkin suomalaista ruokaa, etenkin karjalanpiirakkaa. Voisin syödä sitä lopun elämääni ja olla onnellinen! Lisäksi haluaisin kertoa tavallisen kandalaisperheen ruokaajoista. Kanadassa en syö koskaan aamiaista, eivätkä monet muutkaan ihmiset tee niin. Me syömme vain jos aikaa riittää, joten en ole tottunut tuhteihin aamiaisiin. Suomessa syödään päivällistä kovin aikaisin, noin kello 15:00 17:00, kun taas Kanadassa meillä on melko myöhäiset illalliset joskus kello 19 tai 20 aikaan. Joten muutamana ensimmäisenä viikkona olikin vaikeaa syödä niin aikaisin. En myöskään ole tottunut napostelemaan illalla juuri ennen nukkumaanmenoa jos Kanadassa syö juuri ennen sänkyyn nukkumaanmenoaikaa, joutuu hankaluuksiin! Joka tapauksessa olen oppinut, miten syödään suomalaisittain, ja rakastan suomalaista ruokaa! Suurpiirteinen suomennos: Henry Hedborg. First feelings in Finland
Picture: Elizabeth Johnson. Where do I even start? These past 2 months have gone by so fast in Finland and I have already made so many friends and memories. I will start with the differences between Canadian and Finnish culture that I have noticed since I have been here. FINNS ARE VERY SHY opposed to Canadians who are very friendly and outgoing, but once you get to know a Finnish person you realize that they aren t as shy as they first seemed to be. It actually took me awhile to get used to Finnish people s quietness I have been trying to be less loud in school but that hasn t really worked out. I am so grateful to have so many friends at school and I already know that I am going to have these friends for a very long time (p.s. FINNISH PEOPLE ARE CRAZY BUT ONCE YOU GET TO KNOW THEM IT S GREAT!) Likewise, there is a big difference between the Canadian school system and the Finnish school system. I personally like the Finnish school system much better since you have free lunches and no uniforms! In Canada we only have 2 periods (jakso) instead of 5, and we can only take up to 4 classes per jakso. In Canada we have the exact same schedule with the same 4 classes everyday at the same time for 5 months straight, our school days are 8.20 14.30 everyday (5 months of math, it s as bad as it sounds).
I went to a Catholic school in Canada which is very popular for students to go to as they are safer and have better courses. At the Catholic school we had to wear uniforms everyday and we never got free lunch. One of the things I do miss about Canadian schools is that there were many clubs and sport teams you could join for after school which isn t as popular here. One of the biggest differences I noticed is that you have a very casual relationship with your teachers since you call them by their first name and speak with them as they were your friend. In Canada we call our teachers by their last names (like Mrs. Johnson or Mr. Smith) and if we call them by their first names we will get in trouble, I m still trying to get used to calling teachers by their first name, hahahah. Anyway, I am so happy that I am living in Finland for the year Finnish people are absolutely amazing and the nicest people. If any of you want to come and talk to me either about Canada or just so you can practice your English then don t be afraid I would love to talk with all of you. Ensimmäiset tunnelmat Suomessa Mistä oikein aloittaisin? Nämä kaksi kuukautta Suomessa ovat kuluneet niin nopeasti ja olen jo nyt saanut paljon ystäviä ja muistoja. Aloitan kirjoittamalla kanadalaisen ja suomalaisen kulttuurin eroista jotka olen havainnut täällä ollessani. SUOMALAISET OVAT TODELLA HILJAISIA kanadalaisiin verrattuina, jotka taas ovat todella ystävällisiä ja ulospäinsuuntautuneita, mutta kun kerran opit tuntemaan suomalaisen, tajuat, että he eivät aina ole yhtä hiljaisia kuin mitä näyttävät olevan. Minulta kuluikin jonkin aikaa tottua suomalaiseen hiljaisuuteen ja olen yrittänyt opetella vähän hiljaisemmaksi onnistunut. koulussa, mutta se ei ole oikein Olen niin kiitollinen solmittuani niin monia ystävyyssuhteita
koulussa ja tiedän jo nyt pitäväni nämä ystävät todella pitkän aikaa (p.s. SUOMALAISET OVAT HULLUJA MUTTA KUN KERRAN OPIT TUNTEMAAN HEIDÄT, SE ON MAHTAVAA!) Kanadalaisessa ja suomalaisessa koulujärjestelmässä on suuri ero. Henkilökohtaisesti minä pidän suomalaisesta koulusta paljon enemmän, sillä teillä on maksuttomat lounaat ettekä käytä koulupukua! Kanadassa meillä on vain 2 jaksoa 5 sijasta, ja me voimme valita vain 4 kurssia jaksolle. Kanadassa meillä on tismalleen sama neljän oppitunnin lukujärjestys joka päivä samaan aikaan 5 kuukauden ajan, meidän koulupäivämme ovat kello 8:20 14:30 joka päivä (5 kuukautta matematiikkaa on yhtä tuskallista kuin miltä se kuulostaakin). Kanadassa minä olen katolilaisessa koulussa, joka on opiskelijoiden keskuudessa todella suosittu, sillä siellä on turvallisempaa ja parempi kurssivalikoima. Katolilaisessa koulussa meidän tulee käyttää koulupukua joka päivä emmekä me koskaan saa maksutonta lounasta. Eräs asia, jota ikävöin kanadalaisesta koulusta, on se että siellä on paljon eri kerhoja ja urheilujoukkueita joihin voit osallistua koulun jälkeen, eikä se ole yhtä suosittua täällä. Yksi suurimmista eroista, minkä olen huomannut, on teidän suhteenne opettajiinne, kun kutsutte heitä etunimellä ja juttelette heille kuin kavereillenne. Kanadassa me kutsumme opettajiamme heidän sukunimillään (kuten rouva Johnson tai herra Smith) ja jos me kutsumme heitä heidän etunimillään, joudumme pulaan. Yritän yhä tottua kutsumaan opettajia heidän etunimillään, hahahah. Jokatapauksessa olen todella onnellinen kun asun Suomessa koko vuoden. Suomalaiset ihmiset ovat ehdottomasti uskomattomia ja kivoimpia ihmisiä. Jos kuka tahansa teistä haluaa tulla ja jutella minulle joko Kanadasta tai treenatakseen englantiaan, älköön pelätkö, sillä pitäisin kovasti juttelusta teidän kaikkien kanssa.
Suurpiirteinen suomennos: Henry Hedborg. Milloin jätkät tulee? Monet varmasti alkavat pikkuhiljaa kyllästyä keskusteluun kiusaamisesta, koska se on niin loppuun kulutettu aihe ja miten kukaan jaksaa kirjoittaa siitä vapaaehtoisesti?. Asiasta puhutaan paljon, koska se on aina ajankohtainen. Usein kuitenkin ihmiset puhuvat nimenomaan kiusatun roolista ja siitä, miltä kiusatusta tuntuu. Samuli Putro laulaa kappaleessaan Milloin jätkät tulee kiusaamisesta. Laulussa hän kertoo tarinaa siinä muodossa, että olisi itse kiusaajan roolissa. Hän puhuu paljon pojasta, jonka nimi oli Toppahousut / ylipainoinen poika, jonka kimeä ääni / oli tosi helppo pilkankohde, kuinka tämän pipo laitetaan täyteen takiaisia. Hän tulee silti usein juttelemaan kiusaajalleen ja kysyykin: Milloin jätkät tulee? / Hei Sami, onko jätkiä näkynyt? Laulajan hahmo, kiusaaja-sami, kokee olonsa kiusaantuneeksi ja pelkää leimautuvansa itsekin. Miksi jotkut ihmiset joutuvat kiusatuksi? Vaikka vaihtaisi koulusta toiseen tai siirtyisi työelämään, saattaa silti kiusaaminen jatkua ympäristön muutos ei välttämättä auta. Onko mahdollista, että toisilla ihmisillä on vain tietty olemus, eräänlainen aura, jonka vuoksi he vain tahtomattaan joutuvat kiusatuksi? Monilla, kuten laulun Toppahousuilla sekä itselläni, kiusaamisen kohteeksi joutuminen johtuu muun muassa ulkoisesta olemuksesta; ylipainoisia tai muuten ulkonäöltään poikkeavia saatetaan kiusata helpommin. Myös luonne voi vaikuttaa. Toppahousuista sanotaan, että hän on hyväntahtoinen hölmö ja hangoitteli vastaan, mutta osaansa tyytyi hän vain alistuu
kiusatun rooliinsa. Itse taas olen aina ollut lapsesta asti erittäin temperamenttinen, enkä ole koskaan pitänyt itseeni kohdistuvista negatiivisista kommenteista; alakouluaikoina muut lapset huomasivat sen ja ärsyttämiseni oli heille ilmaista hupia. Helposti ihmiset eksyvät miettimään nimenomaan kiusatuksi tulemisen syitä. Jaksetaanko useinkaan miettiä sitä, miksi kiusaaja ylipäätään kiusaa? Samuli Putron Sami haluaa kiusata Toppahousuja, koska tytöt piti koviksista / jotka alisti paksua poikaa. Hän haluaa näyttää olevansa kova äijä; kiusaajat ovat helposti kaveripiirissään suosittuja, etenkin peruskoulussa. Mutta kun Toppahousut tulevat juttelemaan, mitä Sami ajatteleekaan: nyt jos leimaudun niin pian mua lyödään. Hän pelkää itsekin tulevansa kiusatuksi. Tunnen itsekin tämän puolen tarinasta, vaikka en sitä haluaisikaan myöntää. Kukaan ei halua joutua silmätikuksi. Ne, jotka ovat kiusaamisen kohteina, eivät ole pelkureita; kiusaajat ovat kaikista eniten peloissaan. Heillä on tietty maine, eivätkä he halua näyttää luusereilta kaveeratessaan epäsuosittujen kanssa. Kiusaaminen tuntuu aina pahalta, oli sitten kiusattu, kiusaaja tai viaton sivustakatsoja. Viime viikkoina sosiaalisessa mediassa on pyörinyt todella paljon #kutsumua-haaste, Suomen Lukiolaisten Liiton järjestämä kiusaamisen vastainen kampanja. Kiusaamisen vastustaminen on hyvä juttu, ja siitä pitäisi tehdä arkipäivää. Vielä parempi olisi, jos sitäkään ei tarvittaisi; jokaisen pitäisi pyrkiä kitkemään kiusaaminen kokonaan pois, ettei kenenkään tarvitsisi enää pelätä milloin jätkät tulee.
Opiskelija-asumisen aakkoset Monille ensimmäinen oma asunto on valtava askel itsenäistymisen saralla. Itse muutin 16-vuotiaana omilleni, ja se oli yllättävän helppo askel otettavaksi. Internet on pullollaan vuokra-asuntoja tarjoavia sivustoja, mutta asuntoa etsiessä on hyvä käyttää muitakin keinoja, sillä nämä internetin asunnonhakupalvelut omaavat muun muassa suunnattomat jonot. Asunnon tarpeessa olevan on hyvä pyytää niin ystäviään kuin sukuaankin ottamaan selvää mahdollisista asunnoista. Ei myöskään kannata unohtaa muita keinoja, kuten kauppojen ilmoitusseiniä tai internet-foorumeita. Myös jotkut koulut saattavat pystyä tarjoamaan apua asunnonhankintaan. Ensimmäistä asuntoa hankittaessa tuskin kenelläkään on varaa nirsoiluun asunnon ominaisuuksissa: joskus ainoa vaihtoehto on parvekkeeton kerrostalo, pihaton rivitalo, tai jopa valmiiksi sisustettu ja määräaikainen katto pään päällä. Jos yksinäisyys pelottaa omilleen muuttavaa, kannattaa harkita myös kämppäkaveria, alivuokralaisuutta tai kommuunia. Yksityiseltä henkilöltä asuntoa vuokrattaessa kannattaa olla varuillaan, sillä vuokraisäntäsi tai -emäntäsi saattaa tarpeen kokiessaan vaatia sinua muuttamaan pois. Vaikkakin yksityiset ovat usein joustavampia sopimuksien ja maksujen kanssa, itse suosin suuria vuokrayhtiöitä, sillä heillä on resursseja asunnon kunnossapitoon. Eivätkä he ikinä irtisano vuokrasopimusta kunnollisen vuokralaisen kanssa. Yksinään asuvan opiskelijan tärkeimpiin kykyihin kuuluu budjetointi. Harvoin jää varaa vaatteisiin tai edes monipuoliseen ruokavalioon, viihdetavarasta tai juhlimisesta puhumattakaan. Huonolaatuisista kauppaketjujen omista halpamerkeistä ja 30 % alennetuista pikaisesti pilaantuvista ruoista tulee nopeasti paras ystäväsi, kun nälkä alkaa kalvamaan eikä tukirahoja kuulu. Varmaa ainakin on että vuoden tai kahden kuluttua tulee välillä ikävä takaisin vanhempien
soppapatojen ääreen. Totta kai jos henkilön psyyke ja energia antavat periksi lyhyet työvuorot ovat aina varteenotettava vaihtoehto pienen lisätienestin saavuttamiseksi. Kuitenkin urakan ylikuormittumisen riski kannattaa aina ottaa huomioon, ja pyrkiä varaamaan koulun, töiden, harrastusten ja kodin kunnossapidon lisäksi myös hetki rentoutumiselle. Kaiken kaikkiaan omilleen muuttaminen tekee nuoresta itsenäisen, oma-aloitteisen, ja kypsemmän persoonan. Vaikkakin oma rauha ja vapaus saattaisivat vaikuttaa helpottavan elämää, luovat ne myös velvollisuuksia ja vastuuta. Omillaan asuvalle nuorelle houkutus jokapäiväiseen ystävien asuttamiseen tai vaikkapa päihteiden käyttöön voi olla suuri. Kotoa lähtö on kuitenkin jokaisen jossain vaiheessa kohdattava, ja kun tuntee kykenevänsä tähän elämänmuutokseen, kannattaa mahdollisuus käyttää hyväksi. Ja tähdet heijastuvat meissä Käteeni sattuu vetokaapin pohjalta kehystetty valokuva. Keskeytän siivousurakkani ja katselen Helsingin Aleksanterinkadulla nauravia henkilöitä itseäni ja parasta ystävääni. Tajuan että kuva on otettu syntymäpäivänäni lähes tasan vuosi sitten. Päätän jättää työpöytäni järjestelyn sikseen ja tarkastelen vuodentakaista itseäni lähemmin. Hymy kasvoilla on leveä, mutta silmät eivät naura. Ulkopuolisen mielestä kuva saattaisi vaikuttaa iloiselta. Väkinäinen se on. Muistelen ensimmäisen lukiovuoden alkua. Muistan, miten paljon itseltäni vaadinkaan. Hyviä arvosanoja, koulumotivaatiota,
läksyjen tekemistä. Vanhempien odotuksiin vastaamista, opettajien miellyttämistä, joukkoon sopimista. Vähä vähältä, itse itselleni kasaaman taakan lisäksi kesällä mutkistunut suhteeni ruokaan vaikeni entisestään ja aloin kuihduttaa itseäni. Elämä muuttui numeroiksi vaa an digitaalinäytössä. Arvosanoiksi tietokoneen ruudulla. Kylmiksi aamuiksi ja unettomiksi öiksi. Tavoittelin tähtiä, ei, halusin olla tähti. Olla kaunis ja loistaa. Pyrkiä täydellisyyteen. Pidin pelkoni piilossa, turvassa niiden kaikkien katseilta, jotka yrittivät auttaa. Elämä oli harmaata ja tyhjää, mutta tekohymy kesti. Loppuun asti. Loppu koitti kuulaan lokakuisen aamun muodossa. Havahduin lopulta yksinkertaisesti siihen, miten uuvuksiin olin vienyt itseni. Auringon ensisäteiden osuessa ikkunaan ja hajotessa valkeaksi valoksi nousin istumaan sänkyni reunalle ja aivan äkkiarvaamatta annoin periksi. Puhkesin itkuun. Annoin ensimmäistä kertaa ikuisuuksiin haavoittuva. Hauras. Inhimillinen. itseni olla
Kaikki alkoi alusta. Opettelin pikkuhiljaa ja päivä kerrallaan elämään uudestaan. Oppiessani itsestäni uusia, ihmeellisiä asioita päätin kirjoittaa muistiin ohjeet. Ohjeet elämään ilman itseinhoa, pelkoa ja epävarmuutta. Hengitä. Keskeytä se, mitä parhaillaan teet. Vedä syvään henkeä ja puhalla kaikki ulos. Tunne, kuinka sydämesi sykkii. Tiedosta itsesi. Minä olen. Anna itsellesi anteeksi. Olemme inhimillisiä olentoja ja teemme virheitä. Mieti, mitä voit parantaa itsesi syyttämisen sijaan. Nouse vielä kerran pystyyn. Yritän huomenna uudestaan. Rakasta itseäsi. Olet kauneusihanteita arvokkaampi. Olet enemmän, kuin luku vaa assa ja vaatteet päälläsi. Kaikki mitä kannat mukanasi tekee sinusta ainutlaatuisen. Opin tuntemaan itseni. Arvosta pieniä asioita. Herää aikaisin nähdäksesi auringonnousun. Hymyile tuntemattomalle junassa. Sytytä kynttilöitä ja meditoi. Laula. Maalaa. Tanssi. Katsele tähtiä talvisella yötaivaalla. Humallun elämästä. Elä tässä päivässä. Älä anna menneisyytesi varastaa tulevaisuuttasi. Älä siirrä huomisen huolia tähän hetkeen. Ole
impulsiivinen. Yllätän itseni. Unohda odotukset. Elät itseäsi, et muita ihmisiä varten. Tee niitä asioita, jotka tekevät sinut onnelliseksi, sillä loppujen lopuksi kadumme vain mahdollisuuksia, jotka jätimme käyttämättä. Ole rehellinen, ole välitön, ole aito. Naura usein. Rakasta ehdotta. Annan kaikkeni. Nousen istumaan sänkyni reunalle, aivan kuten tein kerran niin kauan aikaa sitten. Kiipeän ikkunasta katolle, kohotan katseeni öiselle taivaalle ja olen hetken aivan hiljaa. Joskus on tutkittava tähtiä. Yhdessä väliä? tai yksin mitä Seurustelu. Se on jännää. Kyseessä on tapahtuma, jossa kaksi ihmistä pitää toisistaan niin paljon, että he eivät suutu, kun toinen ryöstää puolet ruuasta tai ei jaksa vaihtaa vaatteita
kolmeen päivään. Seurustellessa käydään yhdessä ulkona, ärsytetään muita ihmisiä julkisilla hellyydenosoituksilla ja katsellaan epäilevästi kaikkia, jotka uskaltavat edes vilkaista omaan poika- tai tyttöystävään päin. Jotkut parit vaikuttavat reviiriään merkkaavilta leijonilta, joiden lähelle ei mennä vaikka välissä olisi tiiliseinä, mutta joukossa on myös onneksi vähemmän reviiritietoisia yksilöitä. Sinkkuna on omien havaintojeni mukaan helpompaa. Sinkkuna on ainakin omien havaintojeni valossa helpompaa. Hiukset huonosti? Ei väliä, ei kukaan muutenkaan katsele. Sotkuinen asunto? Ei sinne kuitenkaan ketään muuta kuin kavereita kutsuta. Ei myöskään tarvitse muistaa merkkipäiviä tai stressata lahjoista. Katse saa vaellella ja flirtti lentää tuulettimeen. Onhan seurustelussakin puolensa. Parhaassa tapauksessa kotitöiden määrä puolittuu ja ei tarvitse puhua tyhjille seinille puheseuran istuessa aivan vieressä. Raskaan työpäivän jälkeen jälkeen voi käpertyä oman kullan viereen sohvalle ja jos on käynyt hyvä tuuri, oma kumppani on viiden tähden kokki. Kaikkia suhteita tulisi arvostaa. Mutta kaikkien tulisi muistaa, että seurustelu välittämättä siitä, kestääkö se muutaman päivän vai vuosikymmenen ei tee ihmisestä yhtään täydellisempää kokonaisuutta. Varsinkin keväällä luonnon rakkaushömpän alkaessa on hyvä muistaa, että romanttinen suhde saattaa erota platonisesta suhteesta sisällöllisesti, mutta ei välttämättä laadullisesti. Kaikkien täysjärkisten tulisi ymmärtää, että kaikkia suhteita tulisi arvostaa. Jonkun suhde ruokaan voi olla jollekin aivan yhtä tärkeä kuin kaverisuhteet yhteenlaskettuina. Jos kuitenkin näiden asioiden sisäistäminen on hankalaa, voi yrittää mennä toisen asemaan voi vaikka kokeilla kahvihetkeä omassa seurassaan tai hankkia itselleen leffaseuraa. Mitä vain kukin haluaakin tehdä, kunhan muistaa kunnioittaa toisten valintoja.