Kestävän kehityksen vuosipolku 2013-14
Ympäristöraadin koulutuspäivä Kokoonnuimme syyskuussa alakoululla, jolloin ylä-ja alakoulun raatilaisilla oli mahdollisuus tutustua Iltapäivällä yläkoulun raati kävi tutustumassa Valoniaan sekä shoppailusimulaattoriin, jonka avulla oli mahdollisuus pohtia omia kulutusvalintoja
Eläinten viikko 4.-10.10. 2013
Keräys eläinhoitolan eläimille - Keräysinfo toimitettiin wilma-viestillä koulun kaikkien oppilaiden perheille sekä päiväkodin asiaskasperheille - Lisäksi alakoulun raati kävi päiväkotiryhmissä kertomassa eläinhoitolan toiminnasta ja keräyksestä - Keräys tuotti: 530 pyyhettä 291 pipoa, huivia, tossua 440 pahvihylsyä 15 peittoa, tyynyä, pussilakanaa 1 pussi kaninruokaa koiranluu koiran vinkulelu 3 Kissan tai koiran pesää 5 Saunatakkia
Älä osta mitään päivä ilmainen elämys - KKK eli Kässän kaapin kätköistä-collection - Muotinäytös yläkoulun käsityöluokkaan vuosien varrella hylätyistä vaatteista
Biojäteseuranta Yläkoululla 3 viikon projekti 1. viikolla biojäte punnittiin 2. viikolla kampanjoitiin positiivisesti ja yritettiin vaikuttaa 3. viikolla ruuanjättäjät haastateltiin ja jätetty ruoka piti viedä keittiöön Kampanjan aikana ruokajätteen määrä väheni Ruokaa roskiin 15 kg/ruokailu!!
Biojäteseuranta Kg Biojätteen määrä 2013 30 20 15 10 5 Mandariinin- Perunan- 25 Luumun- Perunan- Perunan- 0 Mittausviikko Kampanjaviikko Kyselyviikko
Päiväkoti ja alakoulu yhdessä ja Esikoululaisten ryhmissä mitattiin hukkapaperin syntymistä sekä pohdittiin keinoja sen vähentämiseen Paperi- ja kartonki kylttien teko roskakorien kylkeen, sammuta valot kyltit sekä käsienpesussa vedensäästöohjeet. Alakoulun ympäristöraatilaiset tekivät laput myös päiväkotiryhmille. Lelukeräys vähävaraisille lapsille ennen joulua erikseen
Ekojoulu - Raatilaiset tekevät joka vuosi yläkoulun ruokalan ilmoitustaululle ekojouluseinän - Vanhempainyhdistyksen joulumyyjäisissä pidettiin ekopakettipistettä
Ekojouluseinä
KeKe teemapäivä 17.12.2014 Luokka-aste teemat 6. lk: Jätteet 7. Lk : Itämeri 8. lk: Ilmastonmuutos 9. lk: Kestävä kulutus Alakoululla erilaisia jouluteemaisia kierrätysaskarteluja Yhteistyökumppaneina TSJ Luonto-Liitto Nuorten Akatemia
Earth Hour - kynttiläpolku Earth Hour 29.3.2014 Maailman metropolit sammuttavat valoja ja Piispanlähteen koulu ja päiväkoti ovat menossa mukana. Tule yksin, kaksin tai koko perheen voimin osallistumaan kynttiläpolku tapahtumaan Piispanlähteen lastentalon pihalle la 29.3.2014 klo 20.30-21.30. Piispanlähteen Lastentalon pihavalaistus sammutetaan tunniksi ja koulun ympäristöraati tekee koulun metsään kynttilöin valaistun polun, jonka varrella voit lukea energiansäästöstä sekä arktisten eläinten elämästä tai vain nauttia hämärästä metsätunnelmasta. Puffetista pullaa ja lämmintä mehua klo 20.15 alkaen. Tuotto lahjoitetaan ympäristöraatilaisten toiveesta WWF:n arktiseen työhön. Tapahtuma on osa maailmanlaajuista Earth Hour kampanjaa, jota Suomessa koordinoi WWF. Lue lisää http://wwf.fi/earthhour/
Earth Hour : tuotto 150 Tapahtumassa kävi ainakin 120 henkeä Lahjoitukset oppilaiden valinnan mukaan jääkarhulle, saimaannorpalle ja lumileopardille
Tapahtui huhtikuussa 8. luokkalaiset osallistuivat Kaarinan lukiolla järjestettyyn Itämerikilpailuun Alakoululaiset ja päiväkoti osallistuivat kevätseurantaan
Pyörällä töihin ja kouluun Koulun ja päiväkodin henkilökunta osallistuivat kisaan Oppilaita kannustettiin samalla viikolla ympäristöystävällise en liikkumiseen
..ja kaikkea muuta Lintujen talviruokinta yläkoulun piha-alueella Yläkoulun noutamatta jääneet löytötavarat lahjoitettiin diakoniakeskuksen kautta hyväntekeväisyyteen Alakoululaiset keräsivät eläinhoitolan kissoille vanhoja joulupalloja leluiksi Palloja kertyi 188 kpl
Yhteistyökumppanit Turun seudun jätehuolto Valonia Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymän Dakoniakeskuksen Karderoobi Turun Eläinhoitola Kaarinan Kaupungin ympäristötoimisto Salosen Leipomo Luonto-Liitto Nuorten Akatemia