Vii%oman rakenneyksiköt

Vii%oman rakenneyksiköt SVKS110 (kevät 2016) Tommi Jantunen Osa 1 RAKENNEYKSIKÖIDEN OLEMUS Theoria eli 'katseleminen' (Haaparanta & Niiniluoto 1986: 25 [Johdatusta *eteelliseen aja0eluun. Helsingin yliopiston filosofian laitoksen julkaisuja 3. Helsinki.]) Älyllisten toimintojen avulla saavutetut yleiset käsitykset (esim. musiikin teoria) Jokin kokonainen tutkimusala (esim. peliteoria tai systeemiteoria) Tieteenalan sisällä kehite%y systemaapnen Qetojärjestelmä (esim. suhteellisuusteoria) Teoria (Haaparanta & Niiniluoto 1986: 25) " sisältää teoree*sia termejä, jotka vii%aavat teoreepsiin enqtee%eihin eli olioihin, jotka eivät ole väli%ömäsq havai%avissa, esimerkiksi alkeishiukkaset, geenit, sosiaalinen paine, kollekqivinen piilotajunta ja superego." " kertoo, millaisia olioita maailmassa on ja miten nämä oliot säännönmukaisesc liidyvät toisiinsa." 1

Fonologisten teorioiden kaksi tyyppiä The object of phonological inquiry [jasit:e] [jasit:e] EmergenPset teoriat /ja sit.ten/ Modulaariset teoriat x x Si /T/en What phonic features (a) serve in the language under invesqgaqon, or (b) are capable of serving in natural language, to disqnguish one u%erance from another? [= classical phonology] What are the principles determining the pronunciaqon of the words, phrases and sentences of a language; and to what extent are these principles derivable from more general principles determining the organizaqon of all human languages? [= genera5ve phonology]. Ohala (1997:676), ciqng and amending Sommerstein (1977:1); emphasis added Kaksi näkemystä vii%oman MUSTA fonologisista rakenneyksiköistä Klassinen fonologia GeneraCivinen fonologia Stokoe (1960) Brentari (1998) Osa 2 KLASSISEN FONOLOGIAN NÄKÖKULMA 2

Foneemi 1. Äänneperhe eli keskenään opposiqossa olevien allofoni(tyyppi)en joukko (Karlsson 1994:64) 2. DisQnkQivisten piirteiden kimppu (id., 66) 3. Yksikkö, joka ero%elee merkityksiä, mu%a jolla ei itse ole merkitystä ja allofoni(t) 1. Foneemin Qetyssä ympäristössä esiintyvä varianp (lii%yy vain täydennysjakaumaan) 2. Joukko foneemin toteutumia, jotka ovat foneepsesq eroteltavissa, mu%a silq ominaisuuksiltaan samankaltaisia (lii%yy myös vapaaseen vaihteluun) Viitotun kielen foneemit Käsimuoto ArQkulaaQopaikka Liike OrientaaQo? Ei manuaalinen elemenp? "KäQsyys"????? 3

SVK:n foneemit Minimipari Rissanen (1985) Perussanakirja (1998) Takkinen (2002) Rainò (2004) Savolainen (2006) 30 (37) 83 symbolia (100+9) 41 46;70 Artikulaatiopaikka 19 15 symbolia 19<? 14;200 Liike 24 6 symbolia? 30;62 Orientaatio 17;44 Eimanuaaliset elementit 30 vkhuuliota 40;40 FONEEMIINVENTAARIT Käsimuoto 'talo' 'valo' [ta.lo] [va.lo] / t / / v / Täydennysjakauma 'vihko' 'vaha' [vih.ko] [ h ] 'musta' Vapaa vaihtelu 'kissa' 'kissa' [va.ĥa] [kis.sa] [kiz.za] [ ĥ ] [ s ] [ z ] 'muistaa' 'muistaa' 'hullu' 'keltainen' 4

Fonologian perussäännöt 1. Äänteet, jotka ovat opposiqossa idenpsessä ympäristössä, kuuluvat eri foneemiin. (minimiparit) 2. Kaksi äänne%ä, jotka ovat foneepsesq samankaltaisia ja joilla ei ole yhtään yhteistä ympäristöä, ovat täydennysjakaumassa ja kuuluvat samaan foneemiin. (komplementaarinen distribuuqo, allofonit) 3. Kaksi äänne%ä, joiden vaihtelu idenpsessä ympäristössä ei vaikuta merkitykseen, ovat vapaassa vaihtelussa. Savolainen (2006:24) Vii%omakielten foneemianalyysin ongelmana on ollut alusta asq se, e%ä puhtaita minimipareja ei tahdo löytyä. Rissanen (1985:45) Vii%oman samanaikaisen rakenteen luoma redundanssi eli toiste sallii kereemeille enemmän toteutumisvaraa, jolloin ne ovat myös rajoiltaan epädiskree%ejä. Foneemien rajat Missä kohtaa foneemi /otsa/ vaihtuu foneemiksi /poski/? Missä kohtaa käsimuotofoneemista /etusormi ojenne0u/ tulee käsimuotofoneemi /etusormi koukiste0u/? 5

Emmorey & Herzig (2003:244) [ ] experiments indicate that some aspects of classifier construcqons are clearly categorical morphemes, specifically classifier handshapes that specify size (and shape), but other components, specifically locaqons within signing space, are gradient and analogue representaqons. Stokoe (1960:30) Chereme, i.e. /kériym/, and allocher are proposed as names for the concepts corresponding with phoneme and allophone[. ] Other terms usefull or necessary to avoid confusion or false analogy will be introduced at appropriate parts of the discussion. Brennan & al. (1984:9) The main advantage of using terms such as phonology and phoneme is that they belong to a tradiqon of language study which can be a rich source of informaqon and understanding whatever the language medium. Many of the recent developements in the phonology of spoken languages may be relevant to the study of sign producqon too. Mu%a Jos otetaan huomioon, e%ä puhu%ujen ja viito%ujen kielten merki%ävin ero on perusluonteeltaan foneepnen, ja e%ä Käsi%eellisesQ foneemi ja allofoni vii%aavat foneqikan tutkimuskohteeseen ääneen, ja e%ä Viito%ujen kielten foneemianalyysiin lii%yy merki%äviä ongelmia, ja e%ä Ideaalimaailmassa fonologian tulisi pohjata foneqikkaan, niin Fonologia, foneemi, allofoni jne. eivät lopulta ole parhaita mahdollisia käsi%eitä vii%oman rakenteen kuvaukseen. 6

SegmenP Osa 2 SEGMENTAALISEN (GENERATIIVISEN) FONOLOGIAN NÄKÖKULMA 1. A single speech sound; any one of the minimal units of which an u%erance may be regarded as a linear sequence, at either the phoneqc or phonological level, such as [a], [s], [k] or [m] (Trask 1996: 318). 2. A fully specified bundle of disqncqve features (ibid.). de Saussure ([1916:65] 1983:41) The speech sound is an aggregate of auditory impressions and arqculatory movements, comprising what is heard and what is spoken, one delimiqng the other. It is thus a complex unit, with a foot in each camp. Karlsson (1994: 44) Syntyperäinen puhuja pystyy tunnistamaan ensikiel(t)ensä segmenqt, ja harjaantunut foneeqkko voi eristää eli segmentoida hänelle tuntema%omankin kielen segmen%ejä. 7

FALSE in ASL HM representaqon Cited from Brentari (1998:27) Cited from Brentari (1998:84) KohQ H ja M segmenqn määritelmiä 'Äidin' vai 'isän' loppu? Liddell (1984): Timing data are presented which show that the majority of signs are segmentable into MOVEMENTS and HOLDS. A sequenqal underlying representaqon of signs is proposed [ ]. (id., 372, the abstract.) Liddell & Johnson (1989): Segments in sign language are composed of two major components. One describes the posture of the hand [i.e. the arqculatory bundle]; the other describes its acqvity. (id., 209.) Movements are defined as periods of Qme during which some aspect of the arqculaqon is in transiqon (id., 210). Holds are defined as periods of Qme during which all aspects of the arqculaqon bundle are in a steady state (ibid.). 8

+ + + + + + + + + + + + + + Yhdistämisprosessi Muutokset alkuosassa Toisto jää pois Paino häviää Jos yksikäqnen, niin pyrkii muuntumaan yksikäqseksi lyhyeksi kontakqksi tai pysähdykseksi Muutokset jälkiosassa Toisto jää pois Voi saada lisäpainoa Jälkimmäisen osan ei dominoiva käsi on läsnä jo ensimmäisen osan aikana Klima & Bellugi (1979:198 224) Jantunen (2003) Lähtökohta: viittomien TIETÄÄ ja KONE leksikaaliset perusmuodot ryhmittyvät jonoksi (perusmuodot on esitetty yksinkertaistetusti). H M H [reduplikoi] H M H [reduplikoi] k1: a b k1: c d k2: k2: c' d' KriQikkiä (Wilbur & Petersen 1997:67 68) Yksittäisen sekvenssin sääntö: kumpaankin perusmuotoon liittyvä piirre [reduplikoi] jää pois. Kontaktisääntö: alkuosasta jäävät pois kaikki muut segmentit paitsi kontaktin omaava Hsegmentti. Eidominoivan käden ennakointi sääntö: jälkimmäisen osan eidominoivaa kättä koskeva informaatio kopioituu alkuosaan. Liikeepenteesi sääntö: osien väliin ilmaantuu Msegmentti. Pidäkkeen heikentymissääntö: kahden Msegmentin välissä oleva Hsegmentti muuttuu X segmentiksi. H M H H M H k1: a b k1: c d k2: k2: c' d' H H M H k1: b k1: c d k2: k2: c' d' H H M H k1: b k1: c d k2: c' k2: c' d' H M H H M k1: b c d k2: c' c' d' H X H M M k1: b c d k2: c' c' d' Liddell's earliest argument for sequenqal structure in ASL included an assumpqon that linear sequen*ality must be segmental. This "default" assumpqon that sequenqality is equal to segmental structure appears to have been conqnued throughout other sign language analyses without quesqon. [ ] VerCcally sliced segments such as M's and H's are not "segments" but the result of the fact that the hands move and stop. Lopputulos: yksi yhtenäinen viittoma TIETOKONE. H M X M H k1: b c d k2: c' c' d' Jantunen (2003) 9

Edmondson (1990:70) No convincing definiqon is available to guide the hand of the segment slicer. In fact the very noqon of segment is itself quesqonable. One difficulty with segmentaqon is that it exposes (some would say creates) the problem of suprasegmental organisaqon. Edmondson (1990:72) The facts are that there is no clear discussion, definiqon or demonstraqon of segments in signed language, and there seems to be no overwhelming or undeniable reason why there should be such segments [.] The concept of 'segment' [ ] is rooted in convencon rather than linguiscc definicon. TIETÄÄ B Tx Osa 3 PROSODISEN (GENERATIIVISEN) FONOLOGIAN NÄKÖKULMA 10

TIETÄÄ Tavu 1 + Tavu 2 B T B T Why sequential movement = syllable? 1. Sonority argument SequenQal movements are, or include, perceptually the most salient moments in the sign stream 2. Minimal Word argument No sign is well formed unless it has a sequenqal movement (cf. spoken words) 3. Babbling argument Deaf children start to produce series of sequenqal movements at the same Qme as hearing children start to produce syllabic babbling (at around the age of 10 months) The need for the syllable Syllables per sign in FinSL In spoken languages the need for the syllable as a linguisqc unit has ozen been jusqfied on the grounds that in many cases the syllable is the simplest unit to be referred to in phonological or morphological constraints. Following this line of argumentaqon, constraints which rely on the syllable unit have been presented also with regard to signed language. One ozen cited example of these is the one dealing with the phonological length of lexemes in the core lexicon, according to which core lexemes may contain minimally one but maximally two syllables. Monosyllables ca. 65% Disyllables 30<% Trisyllables ca. 2% 11

Eleganssia prosessikuvaukseen? Viitotun tavun empiirinen perusta? Perceptual salience Spoken language phoneqc correlate: loudness Signed language phoneqc correlate: visibility Sonority What enhances visibility? MoQon is more salient than stasis: moqon enhances the possibility of perceiving the object, and moqon contributes posiqvely also to the idenqficaqon of the object. Are some parts of moqon more perceivable than others? 12

Mitä tässä on? Motion perception the basics Motion perception is the process of inferring the speed and direction of elements in a scene based, e.g., on visual input A fundamental phase in the motion perception process is the perception of the motion of an object on the basis of its luminance difference (cf. brightness) from the background Periods of acceleration defined as the change in velocity (speed) over time of the moving object make it (its luminance difference) to stand out more from the background The resulting effect is the division of the motion into shorter sequences, or pulses Constant velocity Change in velocity/ acceleraqon Constant velocity Change in velocity/ acceleraqon AcceleraQon peak & the most perceivable moment 13

In other words Acceleration (& velocity) peaks indicate the most salient moments. This has been confirmed, for example, by Luck and Sloboda who in their 2008 kinematic perception study on conducting gestures established a direct link between high acceleration value and visual beat perception (velocity was found to be a factor in the perception process as well). Changes in velocity (i.e. issues relating to acceleration) have been argued to contribute to perceptivity also in SL related mocap studies (e.g. Wilcox 1992). Logical presumption Because signed syllables are defined to be units formed around sonority peaks (like spoken syllables), the number of acceleraqon peaks in each syllable should be (at least) one, and (major) peaks should not be found outside syllables (i.e. in transiqons). Zero peak syllables Acceleration right hand index finger marker (20) 14

Jantunen (2012) AcceleraQon is involved in the producqon of signed language syllables. There even seems to be a tendency in syllables to include a deceleraqon peak, and in many cases also a literal acceleraqon peak. However, it is possible for the syllables to include acceleracon peaks from zero to three Furthermore, acceleracon peaks also associate with non syllabic transicons. conqnued A single acceleraqon peak cannot be considered an unambiguous physical candidate for signed language sonority and, therefore, the signed syllable seems to lack empirical grounding. Is the sequenqal movement really a syllable? The results do not exclude the possibility that the signed syllable is a unit categorically different from what the current phoneqc approach has assumed. A plausible alternaqve would be that the syllable is not an empirical unit at all but rather a theoreccally grounded abstract encty, used to express theory dependent generalisacons. A pracqcal consequence is that the signed syllable is not a suitable tool for a descripcvely oriented linguist. Kirjallisuus (1) Kirjallisuus (2) Brennan, M. Colville, M. D. & Lawson, L. K. (1984). Words in hand. A structural analysis of the signs of British Sign Language. Brentari, D. (1998). A prosodic model of sign language phonology. Cambridge, Mass.: A Bradford Book. Edmondson, W. (1990). Segments in signed languages: Do they exist and does it matter? In W. H. Edmondson & F. Karlsson (Eds.) Sign language research 1987: papers from the 4th international symposium on sign language research. Hamburg: Signum, 66 74. Emmorey, K. & Herzig, M. (2003). Categorial Versus Gradient Properties of Classifier Constructions in ASL. In Karen Emmorey (ed.), Perspectives on Classifier Constructions in Sign Languages, pp. 221246. Mahwah, New Jersey; London: Lawrence Erlbaum Associates. Jantunen, Tommi and Ritva Takkinen 2010 Syllable structure in sign language phonology. In: Diane Brentari (ed.), Sign Languages, 312 331. Cambridge: Cambridge University Press. Jantunen, Tommi 2012 Acceleration peaks and sonority in FinSL syllables. In: S. Parker (ed.), The Sonority Controversy, 347381. Berlin: Mouton De Gruyter. Karlsson, F. (1994). Yleinen kielitiede. Helsinki: Yliopistopaino. Liddell, S. K. (1984). THINK and BELIEVE: sequentiality in American Sign Language. Language 60:372 399. Liddell, S. K. & Johnson, R. E. (1989). American Sign Language: the phonological base. Sign Language Studies 64:195 277. Luck, Geof and John Sloboda2008 Exploring the spatiotemporal properties of simple conducting gestures using a synchronization task. Music Perception 25: 225 239. Ohala, J. (1997). The relation between phonetics and phonology. Teoksessa W. Hardcastle & J. Laver, (toim.), The Handbook of Phonetic Sciences, 674694. Oxford: Blackwell Publishing. Perussanakirja = Suomalaisen viittomakielen perussanakirja (1998). Kuurojen Liitto ry ja Kotimaisten kielten tutkimuskeskus. Helsinki: Kuurojen Liitto ry. Rainò, P. (2004). Henkilöviittomien synty ja kehitys suomalaisessa viittomakieliyhteisössä. Helsinki: Kuurojen Liitto ry. Rissanen, T. (1985). Viittomakielen perusrakenne. Helsingin yliopiston yleisen kielitieteen laitoksen julkaisuja 12. Savolainen, L. (2006). Viittomakielten kirjoitusjärjestelmien periaatteet ja käytäntö. Helsingin yliopisto, yleisen kielitieteen laitos. Yleisen kielitieteen pro gradu tutkielma. de Saussure, F. ([1916]1983). Course in general linguistics. [Edited by C. Bally & A. Sechehaye with the collaboration of A. Riedlinger.] Translated and annotated by R. Harris. London: Duckworth. Sommerstein, A. H. (1977). Modern phonology. Baltimore: University Park Press. Stokoe, W.C. (1960). Sign Language Structure. An Outline of the Visual Communication Systems of the American Deaf. Studies in Linguistics, Occasional Papers 8, University of Buffalo. New York. Takkinen, R. (2002). Käsimuotojen salat. Helsinki: Kuurojen Liitto ry. Trask, R. L. (1996). A dictionary of phonetics and phonology. London: Routledge. Wilbur, R. B. & Petersen, L. (1997). Backwards signing and ASL syllable structure. Language and Speech 40:63 90. Wilcox, Sherman 1992 The Phonetics of Fingerspelling. Amsterdam: John Benjamins. 15