Jäämistöoikeuden laskennallisten ongelmien kurssi 2013 Loppukuulustelu I 29.4.2013 Mallivastaukset Tehtävä 1 Tapauksessa tuli ensin toimittaa ositus P:n perillisten ja L:n kesken. Siinä oli puolisoiden AO-omaisuuksien lisäksi otettava huomioon A:n vanhemmiltaan P:ltä ja L:ltä saama 20 000 euron ennakkoperintö (AL 94a ). Koska AL 94a :n mukaan P:n ja L:n yhteiselle rintaperilliselleen antamat ennakkoperinnöt ovat keskenään samassa asemassa, 20 000 euroa voitiin ottaa laskelmaan yhtenä eränä, P:n ja L:n osuuksia erottelematta. Muita laskennallisia lisäyksiä ei osituslaskelmaan tullut. L:n lapselleen X antama lahja jäi laskelman ulkopuolelle, koska saajalla ei ollut perintöoikeutta P:n jälkeen. Lahja ei myöskään olosuhteista päätellen oikeuttanut perillistahoa vaatimaan AL 94 :n mukaista ns. hukkaamisvastiketta, olihan P antanut siihen suostumuksensa. Vieläkin selvemmin merkityksettömäksi osituksen kannalta jäi V:lle annettu lahja, sillä sen P oli antanut VO-omaisuudestaan. Koska A:n saama lahjoitus oli ollut varsin suuri, oli seuraavaksi syytä perintöosalaskelman avulla testata, oliko se mahdollisesti A:n laskennallista perintöosaa suurempi vai voitiinko se ottaa huomioon osituksessa täydestä arvostaan. Tätä varten oli laskettava A:n optimaalisen perintöosan arvo lisäämällä ennakko koko arvostaan puolisoiden omaisuusmäärään ja määrittämään tästä yhteissummasta perintöosa: p = 30 000 + 20 000 + 20 000, josta p = 11 667 2 x 3
2 Laskelmasta havaitaan, että A:n saama ennakkoperintö oli ollut ylisuuri. Osituslaskelmassa voitiin täten ottaa siitä huomioon vain A:n perintöosaa vastaava määrä. Tämä puolestaan saatiin selville seuraavan perintöosuuden suuruutta kuvaavan yhtälön avulla: p = 30 000 + p + 20 000 2 x 3 Tästä p = 10 000 Osituksessa voitiin A:n saamana ennakkoperintö lisätä siis 10 000 euroa. Ositustahojen avio-osiksi tuli näin 30 000 euroa [(30 000 + 10 000 + 20 000) : 2 ]. Tämä merkitsi sitä, että leski L:n tuli saada tasinkoa 10 000 euroa, ja perillistahon reaaliseksi aviosaksi muodostui puolestaan 20 000 euroa (30 000 10 000). Osituksen jälkeen olikin helppo määrittää perillisten perintöosat. Kun A oli jo saanut ennakkoperintönä oman osuutensa (ja ylikin), 20 000 euron jäämistö tuli jakaa tasan ennakkoperintöjä saamattomien B:n ja C:n kesken, eli 10 000 euroa kummallekin. Perillisten ei täytynyt kuitenkaan välttämättä tyytyä perintöosiinsa, vaan heillä oli oikeus vaatia myös lakiosaansa P:n jälkeen. Tämän teki tapauksessa merkittäväksi V:lle annettu 60 000 euron lahja. Sitä oli tapausselostuksen perusteella perusteltua pitää testamenttiin rinnastuvana lahjana. Olikin mahdollista, että kyseisen lahjan huomioon ottamisen johdosta lakiosat nousivat niin suuriksi, että rintaperillisille syntyi peruste vaatia V:ltä kanteella lakiosan täydennystä.
3 Laskettaessa lakiosia P:n jäämistöön piti V:lle annetun 60 000 euron ohella lisätä A:lle annetun ennakkoperinnön arvo. Tässä kohdassa oli syytä havaita, että lakiosalaskelmassa voidaan oikeutemme mukaan ottaa huomioon vain P:n itsensä antama lahja. Näin A:lle annetusta 20 000 eurosta voitiin huomioida vain P:n osuus, eli 10 000 euroa. Lakiosat muodostuivat näin seuraavan suuruisiksi: Lo = ½ x 1/3 x (20 000 + 60 000 + 10 000) = 15 000 euroa. Tämä tulos merkitsi perillisten kannalta sitä, että kullakin heistä olisi oikeus vaatia V:ltä 15 000 eurosta muuten puuttumaan jäävää määrää. Ottaen huomioon sen, että A oli saanut P:ltä 10 000 euroa, hänellä olisi oikeus vaatia V:ltä 5 000 euroa L:n osuutta lahjasta ei siis saanut tässäkään vaiheessa huomioida; kyse ei yksinkertaisesti ole lakiosan kannalta relevantista lahjasta. Sama 5 000 euron saamisvaade syntyi B:lle ja C:lle, sillä he kummatkin saivat P:n jäämistöstä perintöosinaan 10 000 euroa. Tehtävä 2 Tapauksessa oli keskeisessä asemassa P:n toissijaisten perillisten pesäosuuden määrittäminen. Ensimmäisen vaiheen tässä muodostaa suhteellisen pesäosuuden selvittäminen. Koska puolisolla L oli ollut avio-oikeudesta vapaata omaisuutta, ei voitu noudattaa puolittamisperiaatetta, vaan suhteellisen pesäosuuden suuruus piti erikseen laskea. Tämä tapahtui PK 3:2:n nojalla seuraavan kaavan mukaan: Suhteellinen pesäosuus = P:n jäämistö Puolisoiden P ja L omaisuus
4 P:n jäämistön muodosti tässä se omaisuusmäärä, joka P:lle olisi tullut hänen kuolinhetken varallisuustilanteen mukaan toimitetun osituksen (P L) perusteella. Näin P:n jäämistö oli tapauksessa (40 000 + 40 000):2 = 40 000 euroa. Puolisoiden P ja L omaisuuden määrä oli puolestaan 100 000 euroa (40 000 + 40 000 + 20 000). Näin suhteellisen pesäosuuden suuruudeksi saatiin 40 000 / 100 000 eli 2/5. Tässä kohdin on syytä huomata, että suhteellisen pesäosuuden määrittäminen edellytti todellakin laskennallisen osituksen toimittamista. Pesäosuutta ei siis saanut laskea kuten moni valitettavasti teki suoraan puolisoiden omaisuusmäärien (P = 40 000 ja L = 60 000 perusteella). Kyseisessä tapauksessa tämä virheellinen laskutapa tuotti kyllä sattumalta oikean lopputuloksen, mutta siitä ei saanut pistehyvitystä. Arvomääräistä pesäosuutta määrättäessä jouduttiin pohtimaan yhtäältä PK 3:3:n mukaisen vastikkeen antamista toissijaisille perillisille ja PK 3:4:n mukaisen vaurastumisedun antamista lesken perillisille. Näistä yksinkertaisempi oli vastikekysymys. Selvänä voidaan pitää, että tapauksessa mainittu 20 000 euron lahjoitus Ca:lle synnytti P:n perillisille vastikeoikeuden. Kyse oli sekä absoluuttisesti että lesken omaisuusmäärään nähden varsin suuresta lahjoituksesta, joka olisi ilman vastiketta pienentänyt tuntuvasti toissijaisten perillisten jako-osuutta. Merkitystä ei voitu nyt antaa sille, että lahjakohde oli P:n ja L:n avioliiton aikana ollut L:n vapaaomaisuutta. Lesken omaisuuttahan käsitellään pesänjaossa muutenkin yhtenä massana, tekemättä mitään eroa AO- ja VO-omaisuuksien kesken. Pohdittaessa L:lle osituksessa tulleen 10 000 euron merkitystä oli ensiksi huomattava, että kysymys oli nyt sinänsä vaurastumisetuun oikeuttavasta saantotavasta (ks. PK 3:6.3, jossa ositussaanto rinnastetaan PK 3:4:ssa mainittuihin saantoihin). Vaurastumisedun antaminen edellytti nyt kuitenkin sitä, että L:n pesä oli kasvanut arvomääräisesti P:n kuoleman ja L:n kuoleman välisenä aikana. Lähtökohtaisesti
5 näyttäisi siltä, että näin ei ollut tapahtunut, olihan 100 000 pesän itselleen saanut L jättänyt kuollessaan omaisuutta vain 90 000 euroa. Tällainen johtopäätös jonka aika moni vastaaja teki oli kuitenkin hätiköity. Huomioon piti nyt nimittäin PK 3:4.2:n nojalla ottaa se, että leski oli pienentänyt reaalista pesäänsä vastikeseuraamukseen johtavalla tavalla. Tämän johdosta pesän kasvuarviota tehtäessä lesken lahjoittamat 20 000 euroa täytyi lukea pesän laskennalliseksi lisäykseksi. Kun näin tehtiin, pesän suuruudeksi tuli 110 000 euroa. Lesken pesä oli siis kasvanut juuri tasinkosaannon (10 000 euroa) verran, joten tämä summa voitiin antaa lesken perillisille PK 3:4:n mukaisena vaurastumisetuna. Seuraavaksi olikin sitten otettava nämä kaksi erää vastike ja vaurastumisetu mukaan pesäosuuslaskelmaan. Vastike (20 000 euroa) vaikutti laskennallisena lisäyksenä ja vaurastumisetu (10 000 euroa) vähennyksenä. Nämä lisäykset ja vähennykset oli tehtävä leskeltä reaalisesti jääneeseen 90 000 euroon. P:n perillisten arvomääräiseksi pesäosuudeksi saatiin näin 2/5 x (90 000 + 20 000 10 000) = 40 000 euroa. A ja B jakoivat sen puoliksi (20 000 euroa kummallekin). Loput 50 000 euroa menivät L:n perilliselle C:lle.