18.5. TORSTAISARJA 8 Musiikkitalo klo 19.00 Herbert Blomstedt, kapellimestari Joseph Haydn: Sinfonia nro 101 D-duuri Kello 28 min I Adagio Presto II Andante III Menuetti (Allegretto) Trio IV Finaali (Vivace) VÄLIAIKA 20 min Ludwig van Beethoven: Sinfonia nro 3 Es-duuri op.55 Eroica 50 min I Allegro con brio II Marcia funebre (Surumarssi) (Adagio assai) III Scherzo (Allegro vivace) Trio IV Finaali (Allegro molto Poco andante Presto) Väliaika noin klo 19.40. Konsertti päättyy noin klo 21.05. Suora lähetys internetissä yle.fi/rso. Konsertin taltiointi nähdään Yle Teeman Kausikortti-ohjelmassa 8.9.2012. 1
JOSEPH HAYDN (1732 1809): SINFONIA NRO 101 Haydnin 29 vuoden pesti kahden eri Esterházy-ruhtinaan hovikapellimestarina ja -säveltäjänä päättyi vuonna 1790 Nikolaus Esterházyn kuolemaan; seuraaja, ruhtinas Anton ei ollut yhtä innokas musiikin harrastaja kuin isänsä ja hän lakkautti orkesterin, pitäen tosin kiinni isänsä päätöksestä maksaa maailmankuululle maestrolle hyvää eläkettä elämän loppuun asti. Kymmenien vuosien uurastuksen jälkeen Haydn ei oikein osannut nauttia hyvin ansaituista vapaaherran päivistä, vaan otti pian vastaan seuraavan pestin, luonteeltaan tosin täysin toisenlaisen. Saksalainen viulisti-säveltäjä Peter Salomon, joka oli asettunut Lontooseen ja ryhtynyt konsertti-impressaariksi, matkusti pitkän matkan Wieniin taivutellakseen Haydnin vierailulle saarivaltakuntaan. Suostumiseen myötävaikutti epäilemättä komea 1200 punnan palkkio. Haydn matkusti Englantiin myrskyisän kanaalin yli aiheesta Haydn tarkkailee rajuilmaa laivan kannelta on olemassa kuuluisa maalaus ja saapui Lontooseen uudenvuodenpäivänä 1791. Vierailu kesti lähes kaksi vuotta ja tuloksena olivat mm. ensimmäiset kuusi ns. Lontoon sinfoniaa, nykynumeroinnin mukaan 93-98. Haydnin maine kasvoi vierailun aikana eksponentiaalisesti ja viimeiset konsertit olivat valtavia menestyksiä. Salomon uudisti kutsun pari vuotta myöhemmin, ja Haydn vietti Lontoossa toisen yhtä pitkän ajan 1794 95. Nytkin lontoolaisyleisö sai nauttia kuuden uuden sinfonian (numerot 99 104) kantaesityksistä, ja matka oli jos mahdollista vielä ensimmäistäkin suurempi triumfi. 12 Lontoon sinfoniaa huipentavat sekä modernin sinfoniamuodon luojan koko elämäntyölle että erityisesti hänen myöhäistyylilleen, jota suurenmoinen amerikkalaisanalyytikko Charles Rosen on kutsunut populaariksi tyyliksi. Klassikkoihmisten korvissa hiukan epäilyttävältä kuulostavalla määreellä Rosen tarkoittaa tapaa käyttää hyväkseen sekä aitoja kansansävelmiä että (paljon useammin) sen kaltaisiksi tyyliteltyjä, korvaan tarttuvia melodioita dramaturgisesti tärkeiden kohtien perustana. Näitä tarkoituksellisia yksinkertaistuksia Haydn sijoitteli yleensä muotoyksiköiden loppupuolille, esimerkiksi sonaattimuotoisen avausosan ns. lopputeemaksi, hitaan osan esittelyn viime vaiheisiin, menuettien triojaksoihin, ja aivan erityisesti sinfonian loppukirin alkuun eli finaalin pääteemaksi, vähän kuin loppukevennyksen käynnistäjäksi. D-duuri-sinfoniassa nro 101 populaaria ainesta edustaa hitaan osan yltiöyksinkertainen päätaite, menuetin outo Trio ja miksei myös finaalin alku, vaikkei se olekaan ihan yhtä kansanomainen kuin esimerkiksi viimeisen sinfonian. Ensimmäinen osa alkaa tummalla mollijohdannolla, mutta kun 6/8-rytminen Presto alkaa, varjot ovat poissa ja aurinkoinen D-duuri valtaa alan. Meno on kiireisen rientävää ja asiasta toiseen eteneminen mitä luontevinta. Kaikki tuntuu kumpuavan samasta lähteestä, ja onkin tulkinnanvaraista, onko osas- 2
Tunnetun tarinan mukaan Beethoven oli aikeissa omistaa Kolmannen sinfoniansa Napoleon Bonapartelle, mutta kuultuaan tämän julistautuneen keisariksi repi vihaisena kansilehden. Onko legenda totta on oikeastaan yhdentekevää; se on joka tapauksessa kuvaava. Beethoven oli suurista säveltäjistä selvimmin Ranskan vallankumouksen lapsi. Hänen musiikkinsa kumpusi vapauden, veljeyden ja tasa-arvon ihanteista. Tämä ilmenee monella tavalla. Ensinnäkin Beethoven vaikutti osaltaan voimakkaasti musiikin sosiaalisen ulottuvuuden uudelleen muotoutumiseen. Hänen aikanaan vauraan ja kulttuuritietoisen aateliston hovien merkitys musiikin tärkeimpänä tyyssijana vähitellen heikkeni, ja musiikista tuli koko ajan enemmän kaupunkiporvarissa lainkaan sivuteemaa. Ihastuttavasti askeltava Andante rakentuu lähes kauttaaltaan tik-tak -tyyppisen säestyksen päälle, mistä sinfonian lisänimi Kello on peräisin. Osa koostuu teemasta ja sen muuntelusta, mutta se ei ole puhdasoppisesti muunnelmamuotoinen. Yhtenäisen, läpikuultavan soinnin katkaisee jyrkkä ja täyteläinen mollitaite, joka sekin on pääteeman aiheiden kehittelevää variointia. Loppupuolella Haydn yllättää kenraalitauolla ja lyhyellä Es-duuri-vaiheella, ja viimeisessä jaksossa nuottiarvot ovat nopeampia, ilman että kellon tikitys siitä häiriintyisi. Menuetti on kömpelöä Ländlertyyppiä, ja sen aineeton Trio uhkaa unohtua unelmoimaan. Finaali alkaa kulmikkaasti, mutta jatkossa pääteemasta irtoaa ideansirpaleita joka lähtöön. Kuten useimmissa myöhäisissä finaaleissaan, Haydn antaa tässäkin runsaasti tilaa kekseliäälle polyfonialle. Se käynnistyy heti alun jälkeen, mutta vasta intensiivisen d-molli-taitteen jälkeen se löytää syvän olemuksensa ja nousee pääosaan tapahtumia tulvivassa fugatossa. Loppurynnistys alkaa kuin varkain ja teos päättyy riemukkaasti. LUDWIG VAN BEETHOVEN (1770 1827): SINFONIA NRO 3 ton harrastus. Tämä tarkoitti modernin konsertti-instituution syntyä ja vakiintumista. Beethoven ei toki saanut tätä valtavaa mullistusta aikaan, mutta hänen asenteensa heijasti kirkkaasti aikakauden henkeä ja aikansa tärkeimpänä säveltäjänä hänen käyttäytymistään seurattiin tarkoin. Yhden esimerkin mainitakseni Beethoven oli tiukka ja taitava sävellys- ja konserttisopimusten tekijä, jota ei voitu pompotella mennen tullen, niin kuin mesenaatit olivat tottuneet hovisäveltäjiä kohtelemaan. Kun kova neuvottelijanasenne yhdistyi säästäväisiin, ajoittain jopa askeettisiin elämäntapoihin, seurauksena oli, että kuollessaan Beethoven oli varakas mies. Rahalla ei tosin ollut hänelle suurta merkitystä, kun koko elinvoima kohdistui säveltämiseen siivottoman 3
sekasortoisten työhuoneiden yksinäisyydessä. Tästäkin voi päätellä, että tarkkuus sopimuksia tehtäessä oli luonteeltaan lähinnä periaatteellista. Toiseksi nämä ihanteet vaikuttivat myös itse musiikkiin. Ei esimerkiksi ole mikään sattuma, että juuri Beethoven täydellisti kamarimusiikissa Haydnin ja Mozartin myötä alkaneen kehityksen: yksittäisten stemmojen keskinäisen demokratisoinnin, niin että tärkeää sanottavaa tuli kaikkien osaksi eikä vain yhtyeen johtohahmon. Vaikka orkesterimusiikissa tuohon aikaan esiintyikin ilmaisultaan muita rajoitetumpia stemmoja, tämä johtui soittimien kehitysvaiheen tuottamista realiteeteista. Esimerkiksi vaskisoittimissa ei vielä ollut venttiilejä, jolloin kaikki sävelet eivät olleet niillä tavoitettavissa. Muuten sanonta jakautui tasaisemmin kuin varhaisen wieniläisklassismin aikana, ja hetkittäin Beethoven sävelsi erityisesti kamarimusiikkinsa varsin modernissa hengessä. Kolmanneksi vapaus, veljeys ja tasaarvo tulivat keskeiseksi osaksi musiikin kautta välitettävää sanomaa. Selvin tapaus on tietysti Yhdeksäs sinfonia loppukuoroineen, mutta myös esimerkiksi Fidelio-oopperan, Viidennen sinfonian ja Egmont-näyttämömusiikin vapaustematiikalla ja monille muille tärkeille teoksille ominaisella kaikille kuulumisen tunnulla on juurensa samassa maaperässä. Käsitettä parittomat sinfoniat on käytetty tarkoittamaan Beethovenin sinfoniatuotannon avantgardistista, eteenpäin viittaavaa osaa, erotuksena hillitymmistä parillisista sinfonioista. Jako ei tosiasiassa ole näin ilmeinen myös kaikissa parillisissa sinfonioissa on omat uudistusmieliset piirteensä mutta se voidaan kuvaavana yleistyksenä hyväksyä. Radikaalisuutta mittapuuna käytettäessä kolmas on varmasti sinfonioista kaikkein parittomin. Sen mittasuhteet, sen muotokielen ja rytmiikan epäsäännöllisyydet ja sanonnan syvältä kouriva, kuulijan yli jyräävä mutta äärimmäisen hallittu paatos olivat kaikki aikalaisyleisöä ja -muusikoita kauhistuttaneita piirteitä, ja vaikkei niitä enää tarvitsekaan kavahtaa, ei niiden teho ole mitenkään vähentynyt ajan saatossa. Alaotsikko Eroica viittaa sankarillisuuteen. Koska ihailemaansa päällikköön pettynyt Beethoven omisti kappaleen Napoleonin sijasta erään sankarin muistolle, voisi luulla koko herooisuusaspektin olevan tulkittavissa ironiseksi. Sinfonian teemat ja niiden käsittelytavat henkivät kuitenkin niin selväpiirteistä, harvinaisen todellista ylväyttä, ettei tällainen tulkinta pääse pälkähtämään mieleen. Sinfonialajin dialektisuus edellyttää vastakohtaisia aineksia, kuten rajuutta ja herkkyyttä, vakavuutta ja leikkisyyttä, kuria ja vapautta, yksityisyyttä ja yleisyyttä, iloa ja surua. Näitä kaikkia ja paljon muuta Beethovenin Kolmas sinfonia tulvii vuolaammin kuin juuri mikään toinen teos, ja siksi se on sinfonia-aatteen historiallisen viestikapulan yksittäisten kiidättäjien joukossa aina ollut ja on edelleen erityisasemassa. Ensimmäinen osa Allegro con brio oli syntyessään selvästi pitempi ja sisällöltään painavampi kuin yksikään edeltänyt sinfonia-allegro, ja myös muodon suhteen se merkitsi rajua irtiottoa to- 4
tutuista käytännöistä. Ylimääräisine teemoineen, kaukaisiin sävellajeihin vievine modulaatioineen, kymmeniä tahteja pitkine synkooppivyörytyksineen, riitasointisine ryteikköineen ja muine erikoisuuksineen se käyttäytyy mitään kavahtamattoman valloittajan tavoin. Olennaisinta on musiikin suvereeni virtaus, suorastaan uskomaton luontevuus. Toisen osan surumarssi on allegroakin laajempi. Suuren osan kestostaan se liikkuu ensiosaan nähden tunnelma-asteikon toisessa ääripäässä, todellisen tragiikan syövereissä, mutta myös ihanille valoisille tuokioille on paikkansa. Keskiössä on suuri fugato, joka on yksi koko sinfoniakirjallisuuden tiiveimpiä, mykistävimpiä kohtia. Tavallista navakamman puhurin lailla rientävän scherzon tulkittiin romanttisena aikana kertovan metsästyksestä ja rauhallisemman trio-jakson jopa leirinuotiotuokiosta. Tätä ei toki tarvitse uskoa. Kysymyksessä on ennen kaikkea positiivisen elämänasenteen palauttava, tragiikan pois pyyhkäisevä tuokio. Finaali on vapaasti käsitelty muunnelmasarja, joka perustuu Beethovenin aikaisemmin käyttämälle yksinkertaisen valoisalle teemalle (baletti Prometheuksen luomukset 1801 ja pianolle sävelletyt ns. Eroicavariaatiot 1802). Kauimmaksi lähtökohdasta musiikki ajautuu marssimaisessa mollitaitteessa, joka rynnii Mozartinkin kokeilemassa pseudoturkkilaisessa maisemassa. Beethovenin soveltamana se tosin assosioituu Ranskan vallankumouksen marssimusiikkiin, sotaisammassa hengessä kuin Yhdeksännen sinfonian finaalin hilpeä kapinamarssikatkelma. Uhmakas tuokio loppuu yllättäen, aurinko ja toivo palaavat, ja ennen pitkää ollaan pitkäjänteisesti hengittävässä hitaassa muunnelmassa, joka liukuu oboesoolon suloudesta käyrätorvien juhlavuuteen. Vauhdikas kooda päättää teoksen. Jouni Kaipainen 5
HERBERT BLOMSTEDT Yhdysvalloissa syntynyt mutta Ruotsiin muutaman vuoden ikäisenä muuttanut Herbert Blomstedt on ruotsalaiskapellimestareista tunnetuimpia. Blomstedt viettää 11.7.2012 85-vuotissyntymäpäiväänsä,mutta korkea ikä ei ole vähentänyt hänen esiintymistensä määrää. Kuluvalla kaudella hän on johtanut mm. Los Angelesin, Berliinin ja New Yorkin filharmonikkoja sekä Zürichin Tonhalle-orkesteria ja Ruotsin radion sinfoniaorkesteria. Heinäkuussa Blomstedt tekee kiertueen Wienin filharmonikkojen kanssa. Maestron 85-vuotissyntymäpäivän kunniaksi saksalainen querstand -levymerkki julkaisee Blomstedtin ja Gewandhhaus-orkesterin livetaltioinnit kaikista Brucknerin sinfonioista. Blomstedt aloitti uransa jo 1950-luvulla opiskeltuaan ensin mm. Tukholman kuninkaallisessa musiikkikorkeakoulussa sekä Darmstadtissa, jossa hän keskittyi nykymusiikkiin. Kapellimestarinopintonsa Blomstedt suoritti Juilliardissa. Hän työskenteli myös Igor Markevitchin ohjauksessa Salzburgissa sekä Tanglewoodissa Leonard Bernsteinin kanssa. Blomstedt teki kapellimestaridebyyttinsä 1954 Tukholman filharmonisen orkesterin johdossa. Tämän jälkeen hän on toiminut mm. Oslon filharmonikkojen sekä Tanskan ja Ruotsin radion sinfoniaorkesterien ylikapellimestarina. Dresdenin Staatskapellen ylikapellimestarina hän toimi vuosina 1975 85, ja kiersi orkesterin kanssa mm. Yhdysvalloissa ja Japanissa sekä useimmissa Euroopan maissa. Myös San Franciscon sinfoniaorkesterin ja Leipzigin Gewandhaus-orkesterin musiikillisena johtajana toiminut Blomstedt on pitkän uransa aikana tehnyt myös useita kapellimestarivierailuja esim. Berliinin filharmonikkojen, Amsterdamin Concertgebouworkesterin, New Yorkin filharmonikkojen ja Philharmonia-orkesterin johdossa. Erityisesti saksalaisen ja pohjoismaisen musiikin tulkitsijana tunnettu Blomstedt on levyttänyt yli 130 teosta. Dresdenin Staatskapellen kanssa hän on taltioinut mm. Beethovenin ja Schubertin sinfoniat ja Tanskan RSO:n kanssa Nielsenin koko tuotannon. Gewandhaus-orkesterin kanssa Blomstedt on levyttänyt mm. Brahmsin, Brucknerin, Richard Straussin ja Hindemithin teoksia. Runsaasti erilaisia huomionosoituksia saanut Herbert Blomstedt on mm. NHK-orkesterin, Gewandhausorkesterin sekä Ruotsin ja Tanskan radion sinfoniaorkesterien kunniakapellimestari. Hän on myös Ruotsin kuninkaallisen musiikkiakatemian jäsen. 6
RADION SINFONIAORKESTERI Radion sinfoniaorkesteri (RSO) on Yleisradion orkesteri, jonka tehtävänä on tuottaa ja edistää suomalaista musiikkikulttuuria. Orkesterin ylikapellimestarina on vuodesta 2003 alkaen toiminut Sakari Oramo. Uutena ylikapellimestarina syksyllä 2013 aloittaa Hannu Lintu, joka toimii ensin RSO:n päävierailijana kaudella 2012 2013. Orkesterin kunniakapellimestari on Jukka-Pekka Saraste, joka toimi ylikapellimestarina vuosina 1987 2001 ja tekee edelleen tiivistä yhteistyötä orkesterin kanssa. Radio-orkesteri perustettiin vuonna 1927 kymmenen muusikon voimin. Sinfo niaorkesterin mittoihin se kasvoi 1960-luvulla. RSO:n ylikapellimestareita ovat olleet Toivo Haapanen, Nils-Eric Fougstedt, Paavo Berglund, Okko Kamu, Leif Segerstam ja Jukka-Pekka Saraste. RSO:n ohjelmistossa on tärkeällä sijalla uusin suomalainen musiikki ja orkesteri kantaesittää vuosittain useita Yleisradion tilausteoksia. RSO:n tehtäviin kuuluu myös koko suomalaisen orkesterimusiikin taltioiminen kantanauhoille Yleisradion arkistoon. Sakari Oramon kanssa RSO on levyttänyt mm. Bartókin, Hakolan, Saariahon, Resphigin, Kaipaisen ja Kokkosen teoksia sekä Launiksen Aslak Hetta -oopperan ensilevytyksen. Nordgrenin 3. ja 5. sinfoniasta julkaistu levytys (Ondine) sai ranskalaisen Académie Charles Cros n palkinnon. Magnus Lindbergin klarinettikonserton levytys palkittiin BBC Music Magazinen palkinnolla 2006. Lindbergin ja Sibeliuksen viulukonsertot sisältävä levy Lisa Batiashvilin kanssa (Sony BMG) sai MIDEM Classical Awards -palkinnon 2008. Samana vuonna New York Times valitsi toisen Lindberg-levytyksen vuoden levyksi. RSO tekee säännöllisesti konserttikiertueita ympäri maailmaa ja on soittanut ulkomailla yli 300 konserttia. Kaudella 2011 2012 orkesteri esiintyy mm. Bonnin arvostetulla Beethoven-festivaalilla ja Amsterdamin Concertgebow-konserttitalossa. RSO:n kotikanava on YLE Radio 1, joka lähettää orkesterin kaikki konsertit yleensä suorina lähetyksinä niin Suomesta kuin ulkomailtakin. Konsertteja voi kuunnella ja katsella myös ympäri maailmaa RSO:n verkkosivujen kautta (yle.fi/rso). 7