Liikuntatoimen ylitarkastaja Satu Sjöholm/ Länsi- ja Sisä-Suomen Aluehallintovirasto
Tavoitteena liikunta-aktiivisuuden edistäminen Keinoina liikkumisympäristöjen kehittäminen Ohjauskeinot: Resurssiohjaus Normiohjaus Informaatio-ohjaus
Valtakunnalliset yhteiset linjaukset terveyttä ja hyvinvointia edistävään liikuntaan 2020 Opetus- ja kulttuuriministeriö ja sosiaali- ja terveysministeriö 2014 Terveelliset elintavat ja terveyden ylläpito ovat olennaisia hyvinvoinnin edellytyksiä. Erityinen tulevaisuuden huoli on liikkumaton elämäntapa, joka heikentää työelämän tuottavuutta, kilpailukykyä ja on voimakkaasti yhteydessä väestöryhmien välisiin terveys- ja hyvinvointieroihin sekä syrjäytymiskehitykseen. Liikunnan edistäminen on integroitava osaksi yhteiskunnallista terveys- ja hyvinvointipolitiikkaa.(tulevaisuusselonteko, VNK 18/2013)
1. ARJEN ISTUMISEN VÄHENTÄMINEN -Kaikenikäiset vähentävät päivittäistä istumistaan. Jatketaan toimenpiteitä istumista vähentävän toimintakulttuurin lisäämiseksi varhaiskasvatuksessa, kouluissa, opiskelu- ja työpaikoilla, iäkkäiden kotihoidossa ja palveluasumisessa. Tuotetaan konkreettisia työkaluja ja levitetään kansallisia ISTU VÄHEMMÄN -VOI PAREMMIN -suosituksia ja hyviä käytäntöjä. Korostetaan liikunnallisen elämäntavan muotoutumista lapsuudessa. -Tehostetaan puheeksi ottoa istumisen haitoista yksilön terveydelle ja hyvinvoinnille ja annetaan konkreettisia istumisen vähentämiseen tähtääviä neuvoja asiakkaille neuvoloissa, kouluterveydenhuollossa, opiskeluterveydenhuollossa, perusterveydenhuollossa, työterveyshuollossa ja vanhustenhuollossa. Yksilöitä kannustetaan hyödyntämään mittareita istumisen määrän näkyväksi tekemisessä.
2. LIIKUNNAN LISÄÄMINEN ELÄMÄNKULUSSA - Kaikenikäiset terveytensä kannalta liian vähän liikkuvat ovat fyysisesti aktiivisempia ja harrastavat liikuntaa enemmän. - Organisaatioiden toimintakulttuurit tukevat liikuntaa ja fyysistä aktiivisuutta. - Ulkoympäristöissä ja sisätiloissa liikuntaan entistä enemmän ja ne kannustavat fyysiseen aktiivisuuteen. - Kävely ja pyöräily kasvattavat suosiotaan kulkutapoina. Sosioekonominen eriarvoisuus liikunnassa ja fyysisessä aktiivisuus vähenee tulevaisuudessa
3. LIIKUNNAN NOSTAMINEN KESKEISEKSI OSAKSI TERVEYDEN JA HYVINVOINNIN EDISTÄMISTÄ SEKÄ SAIRAUKSIEN EHKÄISYÄ, HOITOA JA KUNTOUTUSTA -Liikuntaneuvonnan vahvistaminen elämäntapaohjauksen osana sote-palveluissa. - Liikuntaan ohjaus osana sote-palveluketjujen ja hoitoprosessien kehittämistä (liikuntaneuvonta, liikkumisreseptit). - Liikunnallisen kuntoutuksen aseman vahvistaminen.
4. LIIKUNNAN ASEMAN VAHVISTAMINEN SUOMALAISESSA HYVINVOINTIYHTEISKUNNASSA - Liikunnallinen ja fyysisesti aktiivinen elämä sisältyy valtakunnalliseen strategia-ajatteluun. -Liikunnan asema kunnissa vahvistuu osana hyvinvoinnin edistämisen kokonaisuutta.
http://www.minedu.fi/opm/liikunta/liikuntapolitiikka/avustukset/ Liikuntapaikkojen_ja_vapaaaikatilojen_perustamishankkeet?lang=fi Hakuaika päättyy: 30.12. 2016 klo 16.15. Aluehallintovirastot pyrkivät tekemään avustuspäätökset toukokuun 2017 loppuun mennessä. Valtion talousarviossa on vuosittain määräraha avustusten myöntämiseksi liikuntapaikkojen rakentamiseen, peruskorjaukseen, hankkimiseen ja näihin liittyvään varustamiseen. Toimialan strategisten linjausten perusteella liikuntapaikkaan myönnettävä avustus voi olla enintään 30 prosenttia hankkeen kustannusarviosta, ei kuitenkaan enempää kuin 750 000 euroa. Uimahallien avustus voi olla enintään 800 000 1 000 000 euroa allastilaohjelman monipuolisuudesta riippuen. Lähiliikuntapaikoille voidaan myöntää korotettua avustusta, jolloin avustuksen määrä voi olla enintään 35 45 prosenttia hankkeen kustannuksista.
http://www.minedu.fi/opm/liikunta/liikuntapolitiikka/avustu kset/liikkuvakoulu.html?lang=fi Hakuaika alkaa: 23.1.2017 ja hakuaika päättyy: 10.3.2017 klo 16.15. Aluehallintovirastot pyrkivät tekemään avustuspäätökset toukokuun 2017 loppuun mennessä. Kehittämisavustuksilla tuetaan kuntia ja yksityisiä koulutuksen järjestäjiä Liikkuva koulu -ohjelman tavoitteiden ja keskeisten toimenpiteiden toteuttamisessa peruskouluissa. Avustuksia voivat hakea sekä uudet hankkeet että aiemmin käynnistyneet jatkohankkeet. Toisen asteen haku erillisenä hakuna.
http://www.minedu.fi/opm/liikunta/liikuntapolitiikka/avustukset/elama ntapa_paikalliset.html?lang=fi Hakuaika alkaa: 3.10.2016 ja hakuaika päättyy: 30.11.2016 klo 16.15. Aluehallintovirastot pyrkivät tekemään avustuspäätökset maaliskuun 2017 alkuun mennessä. Liikunnallisen elämäntavan paikallisilla kehittämisavustuksilla tuetaan eri ikä- ja väestöryhmiin kohdentuvia terveyttä ja hyvinvointia edistävän liikunnan paikallisia kehittämishankkeita, joiden avulla lisätään suomalaisen väestön liikuntaa liikuntasuositusten mukaisesti ja liikunnallisen elämäntavan omaksumista osaksi arkea. Hanke voi kohdentua yksittäisiin kohderyhmiin, kuten varhaiskasvatus, ikäihmiset ja erityisryhmät (ei kuitenkaan koulu) tai vaihtoehtoisesti yhdistää eri ikä- ja kohderyhmiä, kuten luontoliikunta tai perheliikunta. Hanke voi myös kohdentua sukupuolten tasa-arvon tai yhdenvertaisuuden edistämiseen terveyttä ja hyvinvointia edistävässä liikunnassa.
http://www.minedu.fi/opm/liikunta/liikuntapolitiikka/avustukse t/kotouttaminen.html?lang=fi Hakuaika alkaa 8.11.2016 ja päättyy 16.12.2016 klo 16.15. Avustuspäätökset tehdään maaliskuun 2017 alkuun mennessä. Kehittämisavustuksella tuetaan hankkeita, jotka edistävät maahanmuuttajien aktiivista osallistumista liikunnan harrastustoimintaan. Kehittämistoiminnan kautta pyritään löytämään ja vakiinnuttamaan inkluusioperiaatteen mukaisia toimintamalleja ja kehittämään kaikille suunnattua liikuntatoimintaa siten, että se mahdollistaa entistä paremmin eri väestöryhmien osallistumisen. Tavoitteena ovat yhteinen ja kaikille avoin liikuntakulttuuri, yhdenvertaisuus liikuntapalvelujen saatavuudessa sekä maahanmuuttajien osallisuuden ja sosiaalisten suhteiden kehittyminen
Perustamishankkeella tarkoitetaan toiminnallisen kokonaisuuden muodostavaa tilojen rakentamista, hankintaa, peruskorjausta tai niitä vastaavaa toimenpidettä ja mainittuihin toimenpiteisiin liittyvää irtaimen omaisuuden hankintaa, jos toimenpiteen arvioidut kokonaiskustannukset ovat vähintään 700 000 euroa. Aluehallintovirasto laatii toiminnan järjestäjiltä saatujen ehdotusten perusteella luettelot aluehallintoviraston toiminta-alueella rahoitettavaksi ehdotettavista liikuntatoimen perustamishankkeista niiden arvioidussa kiireellisyysjärjestyksessä. Opetus- ja kulttuuritoimen rahoituslain mukaan rahoitussuunnitelmaesitykseen voidaan sisällyttää vain sellaiset hankkeet, joita koskevat ehdotukset on toimitettu aluehallintoviranomaisille 30.12.2016 mennessä.
Hankekohtainen avustuksen määrä on suunnitelmahankkeissa 30 % arvioiduista kustannuksista, ei kuitenkaan enempää kuin 750 000 euroa. Poikkeuksena ovat uimahallit, joiden kohdalla hankekohtainen avustus on suunnitelmassa 30 % kustannuksista, ei kuitenkaan enempää kuin 800 000 euroa. Avustettavat kohteet ja avustuksen määrä harkitaan lopullisesti vuosittaisten avustushakemusten perusteella. Valtionavustusta voidaan myöntää myös hankkeille, jotka eivät sisälly rahoitussuunnitelmaan.
Nuorisotoimen ylitarkastaja Päivi Pienmäki-Jylhä/Simo Luukkainen Länsi- ja Sisä-Suomen Aluehallintovirasto
Etsivä nuorisotyö (3 545 000 euroa) Nuorten työpajatoiminta (3 300 000 euroa) Lasten ja nuorten paikallinen harrastustoiminta (590 000 euroa) Nuorisotoiminnan alueelliset ja paikalliset kehittämishankkeet ja KV-hankkeet (120 000 euroa) Nuorten tieto- ja neuvontatyö ja digitaalinen nuorisotyö
Haku päättyi 31.10.2016 Päätökset maaliskuussa 2017 28 500-30 000 euroa/htv
Haku päättyy 30.11.2016 Päätökset maaliskuussa 2017 Noin 30 000 euroa/htv Voi käyttää myös muuhun kuin palkkaukseen Matkakulut Koulutus Muut hyväksyttävät kustannukset
Haku päättyy 15.12.2016 Päätökset huhtikuussa 2017 500-10 000 euroa/hakija Lähtökohtaisesti myönnetään kaikille, jotka täyttävät hakuohjeen kriteerit Myönnetty rahasumma riippuu toiminnan laajuudesta Läpi vuoden kestäviä kerhoja ja koulun lomaaikojen päiväleirejä Tavoitteena saada maksutonta/halpaa harrastusmahdollisuutta lapsille ja nuorille
Haku päättyi 15.11.2016 Päätökset joulukuussa 2016 Jatkuva haku vuonna 2017 (avautuu myöhemmin) 5000-30 000 euroa/hakija vuonna 2016 Nuorisolain hengessä kehittämishankkeet (luovuus) KV-hankkeet (joku ajatus oltava)
Haku päättyy 15.12.2016 Päätökset huhtikuussa 2017 Koordinaatti antaa ohjausta nuorten tieto- ja neuvontatyöstä Digitaalisesta nuorisotyöstä ohjausta antaa Verke