fjlriu\^ iv.\ Opetus-ja kulttuuriministeri Sah.hi Grahn-La^sonen

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "fjlriu\^ iv.\ Opetus-ja kulttuuriministeri Sah.hi Grahn-La^sonen"

Transkriptio

1 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIO Liikuntapaikkojen ja niihin liittyvien vapaa-aikatilojen perustamishankkeiden rahoitussuunnitelma vuosille Opetus-ja kulttuuriministeriö on opetus-ja kulttuuritoimen rahoituksesta annetun lain (1705/2009) 42 :n perusteella vahvistanut liikuntapaikkojen perustamishankkeiden rahoitussuunnitelman vuosille Rahoitussuunnitelma on pohjana opetus-ja kulttuuriministeriön myöntäessä valtionavustuksia liikuntapaikkojen perustamishankkeisiin vuonna Rahoitussuunnitelma tarkistetaan vuosittain kattamaan seuraavat neljä vuotta. Samalla päivitetään suunnitelmahankkeiden tiedot ja päätetään mahdollisten uusien hankkeiden hyväksymisestä suunnitelmaan. Rahoitussuunnitelma on tehty edellyttäen, että eduskunta osoittaa liikuntapaikkarakentamisen riittävät määrärahat vuosina Suunnitelma on ohjeellinen ja sen toteutuminen riippuu suunnitelmaan hyväksyttyjen hankkeiden kustannustasosta, tilaohjelmasta, toteutusvalmiudestaja valtion talousarviossa tarkoitukseen osoitetusta määrärahasta. Hankekohtainen avustuksen määrä on suunnitelmahankkeissa 30 % arvioiduista kustannuksista, ei kuitenkaan enempää kuin euroa. Poikkeuksena ovat uimahallit, joiden kohdalla hankekohtainen avustus on suunnitelmassa 30 % kustannuksista, ei kuitenkaan enempää kuin euroa. Avustettavat kohteet ja avustuksen määrä harkitaan lopullisesti vuosittaisten avustushakemusten perusteella. Valtionavustusta voidaan myöntää myös hankkeille, jotka eivät sisälly rahoitussuunnitelmaan. Helsingissä 28. päivänä marraskuuta 2016, /' fjlriu\^ iv.\ Opetus-ja kulttuuriministeri Sah.hi Grahn-La^sonen /. '. ' -^ :.r^^^ Ylitarkastaja Mauri Peltovuori

2 LIIKUNTAPAIKKOJEN PERUSTAMISHANKKEIDEN RAHOITUSSUUNNITELMA VUOSIKSI Hakija Hanke EteIä-Suomen Iitti Helsinki / Urheiluhallit Oy Lahti Orimattila Helsinki, Helsingin Liikuntahallit Oy Riihimäki, Riiaitio Oy Vuolenkosken liikuntahalli Töölön urheilutalon perusparannus Kivimaan uimahallin peruskorjaus Urheilutalo, uimahalli ja liikuntahalli Kaarelan harjoitusjäähalli Riihimäen palloiluareena Espoo Matinkylän uimahalli Hausjärvi Ryttylän koulun liikuntasali ja lähiliikunta alueet Lappeenranta Urheilutalon peruskorjaus k Vantaa Tikkurilan uimahallin perusparannus Heinola Myllyojan koulun liikuntahalli Sipoo Helsinki Nikkilän Sydän, liikuntasali Töölön kisahallin peruskorjaus

3 Hakija Hanke Lounais-Suomen Huittinen Huhkolinnan liikuntahalli Nakkila Liikuntakeskuksen perusparannus Alastaro, Resykli Oy Uusikaupunki Moottoriurheilukeskuksen perusparannus ja laajennus Uimahallin peruskorjaus ja laajennus Kankaanpää Somero Rauma Liikuntakeskuksen uimahallin peruskorjaus Monitoimihallin (liikuntahalli) peruskorjaus ja kuntosalin laajennus Uimahalli

4 Länsi-ja Sisä-Suomen Ähtäri Pälkäne Seinäjoki Parkano Kuortane, Kiinteistö Oy Kuortaneen Jäähalli Vaasanseudun Areenat Kuntayhtymä Alajärvi Äänekoski Liikuntahalli Liikuntahalli Jäähallin peruskorjaus Koulukampuksen liikuntahalli Jäähallin peruskorjaus Vaasa Areenan kilpajäähallin peruskorjaus ja laajennus Monitoimihalli (liikuntahalli) Liikuntatalon liikuntahallin peruskorjaus Kauhava Koulukeskuksen liikuntatilat Ahtäri Äänekoski Mesikämmenen uimahallin peruskorjaus ja laajennus Suolahden jäähalli

5 Itä-Suomen aluehalllntovirasto Mikkeli, Mikkeli Areena Oy Mikkeli Areena, palloilu-ja yleisurheiluhalli Siilinjärvi Ahmon urheilukentän peruskorjaus Kiuruvesi Uimahallin peruskorjaus Savonlinna, Savonlinnan jäähalli Oy Harjoitusjäähalli Iisalmi Uimahallin peruskorjaus ja laajennus Kuopio Maaningan nuoriso-ja urheilutalon peruskorjaus Kuopio Lippumäen uimahallin peruskorjaus Varkaus Uimahallin peruskorjaus Mäntyharju Kisala-hallin peruskorjaus ja laajennus

6 Pohjois-Suomen Kuusamo Oulu Jäähalli ja liikuntahallin laajennus Hönttämäki - Jääli kuntoratareitti Kajaani Pyhäjärvi Harjoitusjäähalli Emolahden koulun liikuntasali Haapaveden kaupunki Liminka Liikuntahallin perusparannus Keskustan palloilualueiden peruskorjaus / rakentaminen Lapin Tornio Uimahallin peruskorjaus ja laajennus Kemijärvi Uimahallin peruskorjaus Enontekiö Hetan liikuntahallin peruskorjaus Rovaniemi Uimahalli o HANKKEET o

7 Valtakunnallisesti merkittävät hankkeet Helsinki, Pääkaupunkiseudun Urhea-halli, Mäkelänrinteen palloilu-ja urheiluakatemia monitoimihalli Helsinki, Sisäampumaurheilukeskus Napakymppi Ampumaurheilukeskus Napakymppi Oy Tampere / SRV Oyj Tampereen monitoimiareena (jäähalli) perustettavan kiinteistöyhtiön lukuun HANKKEET KAIKKI HANKKEET O

LIIKUNTAPAIKKOJEN PERUSTAMISHANKKEIDEN RAHOITUSSUUNNITELMA VUOSIKSI 2016-2019

LIIKUNTAPAIKKOJEN PERUSTAMISHANKKEIDEN RAHOITUSSUUNNITELMA VUOSIKSI 2016-2019 LIIKUNTAPAIKKOJEN PERUSTAMISHANKKEIDEN RAHOITUSSUUNNITELMA VUOSIKSI - Opetus-ja kulttuuriministeriö Nuoriso-ja liikuntapolitiikan osasto 27.11.2015 OPETUS- JA KULTTUURIMIN1STER1Ö Liikuntapaikkojen ja niihin

Lisätiedot

Rahoitussuunnitelma on pohjana opetus- ja kulttuuriministeriön myöntäessä valtionavustuksia liikuntapaikkojen perustamishankkeisiin vuonna 2018.

Rahoitussuunnitelma on pohjana opetus- ja kulttuuriministeriön myöntäessä valtionavustuksia liikuntapaikkojen perustamishankkeisiin vuonna 2018. OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ Liikuntapaikkojen ja niihin liittyvien vapaa-aikatilojen perustamishankkeiden rahoitussuunnitelma vuosille - Opetus-ja kulttuuriministeriä on opetus-ja kulttuuritoimen rahoituksesta

Lisätiedot

Rahoitussuunnitelma on pohjana opetus- ja kulttuuriministeriön myöntäessä valtionavustuksia liikuntapaikkojen perustamishankkeisiin vuonna 2019.

Rahoitussuunnitelma on pohjana opetus- ja kulttuuriministeriön myöntäessä valtionavustuksia liikuntapaikkojen perustamishankkeisiin vuonna 2019. OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ Liikuntapaikkojen ja niihin liittyvien vapaa-aikatilojen perustamishankkeiden rahoitussuunnitelma vuosille 2019 2022 Opetus- ja kulttuuriministeriö on opetus- ja kulttuuritoimen

Lisätiedot

perustamishankkeiden rahoitussuunnitelma vuosille 2013-2016

perustamishankkeiden rahoitussuunnitelma vuosille 2013-2016 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ Liikuntapaikkojen perustamishankkeiden rahoitussuunnitelma vuosille 2013-2016 Opetus- ja kulttuuriministeriö on opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annetun lain (1705/2009)

Lisätiedot

LIIKUNTAPAIKKARAKENTAMISEN RAHOITUSSUUNNITELMA

LIIKUNTAPAIKKARAKENTAMISEN RAHOITUSSUUNNITELMA LIIKUNTAPAIKKARAKENTAMISEN RAHOITUSSUUNNITELMA 2015-2018 RAHOITUSSUUNNITELMAN KAUTTA VALTIONAVUSTUSHANKKEEKSI RAHOITUSSUUNNITELMAT Liikunnan koulutuskeskukset joulukuu Kunnalliset ja yksityiset hankkeet

Lisätiedot

OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ Liikuntapaikkojen

OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ Liikuntapaikkojen OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ Liikuntapaikkjen perustamishankkeiden rahitussuunnitelma vusille - Opetus-ja kulttuuriministeriö n petus-ja kulttuuritimen rahituksesta annetun lain (1705/2009) 42 :n perusteella

Lisätiedot

LIIKUNTAPAIKKOJEN PERUSTAMISHANKKEIDEN RAHOITUSSUUNNITELMA VUOSIKSI 2012-2015. Uusimaa, Häme, Kaakkois-Suomi. Hakija Hanke kustannusarvio

LIIKUNTAPAIKKOJEN PERUSTAMISHANKKEIDEN RAHOITUSSUUNNITELMA VUOSIKSI 2012-2015. Uusimaa, Häme, Kaakkois-Suomi. Hakija Hanke kustannusarvio LIIKUNTAPAIKKOJEN PERUSTAMISHANKKEIDEN RAHOITUSSUUNNITELMA VUOSIKSI 2012-2015 Hakija Hanke kustannusarvio Uusimaa, Häme, Kaakkois-Suomi Espoo Leppävaaran uimahallin peruskorjaus 27 800 000 800 000 Helsinki

Lisätiedot

Espoo Leppävaaran uimahallin peruskorjaus 28 290 000 700 000. Helsinki / Urheiluhallit Oy Malmin uimahallin peruskorjaus 1 908 000 480 000

Espoo Leppävaaran uimahallin peruskorjaus 28 290 000 700 000. Helsinki / Urheiluhallit Oy Malmin uimahallin peruskorjaus 1 908 000 480 000 LIIKUNTAPAIKKOJEN PERUSTAMISHANKKEIDEN RAHOITUSSUUNNITELMA VUOSIKSI 2011-2014 Hakija Hanke kustannusarvio Uusimaa, Itä-Uusimaa, Kanta- Häme, Päijät-Häme, Kymenlaakso, Etelä-Karjala Askola / perustettava

Lisätiedot

Poliisilaitosalueet ja toimipisteet 1.1.2014 lukien 14.6.2013 1

Poliisilaitosalueet ja toimipisteet 1.1.2014 lukien 14.6.2013 1 Poliisilaitosalueet ja toimipisteet 1.1.2014 lukien 14.6.2013 1 11 poliisilaitosaluetta Lapin poliisilaitos Oulun poliisilaitos Pohjanmaan poliisilaitos Sisä Suomen poliisilaitos Itä Suomen poliisilaitos

Lisätiedot

Alkava ARA-tuotanto kunnittain

Alkava ARA-tuotanto kunnittain 5 Alajärvi 0 31 16 Asikkala 0 28 18 Askola 16 0 0 18 20 Akaa 0 33 0 7 49 Espoo 297 190 202 198 42 92 108 191 157 283 185 220 500 241 369 50 Eura 0 8 0 26 31 8 51 Eurajoki 0 15 61 Forssa 0 62 75 Hamina

Lisätiedot

Liikenne- ja viestintäministeriön asetus

Liikenne- ja viestintäministeriön asetus Liikenne- ja viestintäministeriön asetus radiotaajuuksien käyttösuunnitelmasta annetun liikenne- ja viestintäministeriön asetuksen muuttamisesta Annettu Helsingissä päivänä kuuta 2012 Liikenne- ja viestintäministeriön

Lisätiedot

Kuntien välinen muuttoliike Hyvinkäällä KAIKKI IKÄRYHMÄT

Kuntien välinen muuttoliike Hyvinkäällä KAIKKI IKÄRYHMÄT Kuntien välinen muuttoliike Hyvinkäällä 2013-2015 KAIKKI IKÄRYHMÄT Helsinki 329 300 404 1033 Nurmijärvi 107 93 55 255 Nurmijärvi 245 224 191 660 Tuusula 60 37 27 124 Riihimäki 217 182 184 583 Mäntsälä

Lisätiedot

Julkaistu Helsingissä 13 päivänä kesäkuuta 2012. 279/2012 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus

Julkaistu Helsingissä 13 päivänä kesäkuuta 2012. 279/2012 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 13 päivänä kesäkuuta 2012 279/2012 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus radiotaajuuksien käyttösuunnitelmasta annetun liikenne- ja viestintäministeriön asetuksen

Lisätiedot

Liikunnan koulutuskeskusten. perustamishankkeiden rahoitussuunnitelman Opetus-ja kulttuuriministeriö Nuoriso-ja liikuntapoiitiikan osasto

Liikunnan koulutuskeskusten. perustamishankkeiden rahoitussuunnitelman Opetus-ja kulttuuriministeriö Nuoriso-ja liikuntapoiitiikan osasto Liikunnan koulutuskeskusten perustamishankkeiden rahoitussuunnitelman vuosille 2016-2019 Opetus-ja kulttuuriministeriö Nuoriso-ja liikuntapoiitiikan osasto 3.11.2015 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ Liikunnan

Lisätiedot

Julkaistu Helsingissä 12 päivänä lokakuuta /2011 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus

Julkaistu Helsingissä 12 päivänä lokakuuta /2011 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 12 päivänä lokakuuta 2011 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus radiotaajuuksien käyttösuunnitelmasta annetun liikenne- ja viestintäministeriön asetuksen

Lisätiedot

Asemakaavalla suojeltujen rakennusten määrä ja kerrosala sekä niiden muutokset ELY-keskuksittain vuosina

Asemakaavalla suojeltujen rakennusten määrä ja kerrosala sekä niiden muutokset ELY-keskuksittain vuosina Asemakaavalla suojeltujen rakennusten määrä ja kerrosala sekä niiden muutokset ELY-keskuksittain vuosina 2006 2011 Liite 1 Lähde: Ympäristötiedon hallintajärjestelmä Hertta, Asemakaavojen seurantalomakkeet,

Lisätiedot

Julkaistu Helsingissä 19 päivänä elokuuta 2013. 614/2013 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus. radiotaajuuksien käyttösuunnitelmasta

Julkaistu Helsingissä 19 päivänä elokuuta 2013. 614/2013 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus. radiotaajuuksien käyttösuunnitelmasta SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 19 päivänä elokuuta 2013 614/2013 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus radiotaajuuksien käyttösuunnitelmasta Annettu Helsingissä 15 päivänä elokuuta 2013

Lisätiedot

KUSTANNUKSET / KÄVIJÄ

KUSTANNUKSET / KÄVIJÄ KUSTANNUKSET / KÄVIJÄ (euro/hlö) v. 2016 KANKAANPÄÄN URHEILUHALLI/UIMAHALLI 3,7 2718 779 8071 59327 YLIVIESKAN URHEILUHALLI/UIMAHALLI 3,6 2307 1016 8978 61500 IMATRAN URHEILUTALO 3,0 1749 1415 11645 76842

Lisätiedot

Julkaistu Helsingissä 13 päivänä toukokuuta /2011 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus

Julkaistu Helsingissä 13 päivänä toukokuuta /2011 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 13 päivänä toukokuuta 2011 433/2011 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus radiotaajuuksien käyttösuunnitelmasta annetun liikenne- ja viestintäministeriön

Lisätiedot

Julkaistu Helsingissä 3 päivänä heinäkuuta /2014 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus

Julkaistu Helsingissä 3 päivänä heinäkuuta /2014 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 3 päivänä heinäkuuta 2014 517/2014 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus radiotaajuuksien käyttösuunnitelmasta annetun liikenne- ja viestintäministeriön asetuksen

Lisätiedot

Julkaistu Helsingissä 31 päivänä joulukuuta /2012 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus

Julkaistu Helsingissä 31 päivänä joulukuuta /2012 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 31 päivänä joulukuuta 2012 1072/2012 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus radiotaajuuksien käyttösuunnitelmasta annetun liikenne- ja viestintäministeriön

Lisätiedot

Liite IV: Toimitetun talousveden laatu (aritmeettinen keskiarvo). Keskiarvo on nolla, jos kaikki tulokset ovat olleet alle määritysrajan.

Liite IV: Toimitetun talousveden laatu (aritmeettinen keskiarvo). Keskiarvo on nolla, jos kaikki tulokset ovat olleet alle määritysrajan. 1 Liite IV: Toimitetun talousveden laatu (aritmeettinen keskiarvo). Keskiarvo on nolla, jos kaikki tulokset ovat olleet alle määritysrajan. Etelä-Suomi Altia Oyj A sikkalan kunnan vesilaito s Espoon Vesi

Lisätiedot

Radio 2020-toimilupakierros. Taajuuskokonaisuudet

Radio 2020-toimilupakierros. Taajuuskokonaisuudet Radio 2020-toimilupakierros Taajuuskokonaisuudet Taajuuskokonaisuudet 2020 (M74) Seuraavilla kalvoilla on kuvattu määräysluonnoksen M74 taajuuskokonaisuudet (paikkakunta, taajuus) Kokonaisuuksiin tehdyt

Lisätiedot

2.2 Analoginen radiotoiminta: valtakunnallinen toimiluvanvarainen käyttö

2.2 Analoginen radiotoiminta: valtakunnallinen toimiluvanvarainen käyttö N:o 6 27 TAAJUUKSIEN KÄYTTÖSUUNNITELMA Liite 2.2 Analoginen radiotoiminta: valtakunnallinen toimiluvanvarainen käyttö Taajuuskokonaisuus 1 105,7 Anjalankoski 106,2 Espoo 106,0 Eurajoki 104,1 Haapavesi

Lisätiedot

Indeksitalon kiinteistöverot ja maksut 2015 / yli 30000 asukkaan kaupungit

Indeksitalon kiinteistöverot ja maksut 2015 / yli 30000 asukkaan kaupungit Kaupunki/kunta Indeksitalon kiinteistöverot ja maksut 2015 / yli 30000 asukkaan kaupungit Tontin kiint.vero euroa/m²/kk Rakenn. kiint.vero Kaukol. Vesi/jätev. Jätehuolto Yhteensä Lappeenranta 0.21 0.27

Lisätiedot

Julkaistu Helsingissä 5 päivänä joulukuuta 2014. 1012/2014 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus

Julkaistu Helsingissä 5 päivänä joulukuuta 2014. 1012/2014 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 5 päivänä joulukuuta 2014 1012/2014 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus radiotaajuuksien käyttösuunnitelmasta annetun liikenne- ja viestintäministeriön

Lisätiedot

2 Televisio- ja radiotoiminnasta annetun lain mukainen radiotoiminta

2 Televisio- ja radiotoiminnasta annetun lain mukainen radiotoiminta 176 N:o 22 Liite 2 Televisio- ja radiotoiminnasta annetun lain mukainen radiotoiminta 2.1 Analoginen radiotoiminta: Yleisradio Oy Paikkakunta Taajuus ERP (MHz) (kw) AAVASAKSA 87,9 10 AAVASAKSA AAVASAKSA

Lisätiedot

Yhdistysluettelo 2018

Yhdistysluettelo 2018 Yhdistysluettelo 2018 Jäsen- ja äänimäärät Kehitysvammaisten Tukiliitto ry:n jäsenyhdistykset Jäsenmäärä 1.1.2018 liiton rekisterin mukaan Äänimäärä ALAJÄRVI-VIMPELIN KVT RY 38 1 ANJALANKOSKEN KVT RY 117

Lisätiedot

Yhdistysluettelo 2017

Yhdistysluettelo 2017 Yhdistysluettelo 2017 Jäsen- ja äänimäärät Kehitysvammaisten Tukiliitto ry:n jäsenyhdistykset Jäsenmäärä 1.1.2017 liiton rekisterin mukaan Äänimäärä ALAJÄRVI-VIMPELIN KVT RY 41 1 ALAVIESKAN KVT RY 41 1

Lisätiedot

KARKKILAN KASVIHUONEKAASUPÄÄSTÖT 2010-2011 ENNAKKOTIETO VUODELTA 2012

KARKKILAN KASVIHUONEKAASUPÄÄSTÖT 2010-2011 ENNAKKOTIETO VUODELTA 2012 KARKKILAN KASVIHUONEKAASUPÄÄSTÖT 2010-2011 ENNAKKOTIETO VUODELTA 2012 Päästölaskennan sektorit Rakennusten lämmitys (kaukolämpö, erillislämmitys, sähkölämmitys, maalämpö) Kuluttajien sähkönkulutus Tieliikenne

Lisätiedot

7714 Etelä-Pohjanmaan Kirjakauppa OyInfo Seinäjoki Koulukatu 20 60100 Seinäjoki Iso 0094 Etelä-Pohjanmaan Kirjakauppa OyInfo Alajärvi Kauppakatu 16

7714 Etelä-Pohjanmaan Kirjakauppa OyInfo Seinäjoki Koulukatu 20 60100 Seinäjoki Iso 0094 Etelä-Pohjanmaan Kirjakauppa OyInfo Alajärvi Kauppakatu 16 Nimi Osoite 7714 Etelä-Pohjanmaan Kirjakauppa OyInfo Seinäjoki Koulukatu 20 60100 Seinäjoki Iso 0094 Etelä-Pohjanmaan Kirjakauppa OyInfo Alajärvi Kauppakatu 16 62900 Alajärvi Iso 2488 Etelä-Pohjanmaan

Lisätiedot

Rajapintojen käyttöönotto, kysely v. 2011

Rajapintojen käyttöönotto, kysely v. 2011 Rajapintojen, kysely v. 2011 Ajantasaasemakaavatietojen rajapinta (WMS) Ajantasaasemakaavatietojen rajapinta (WFS) Kouvola Käyttöönotto käynnissä 05/2011 Rauma käyttöön 1.1.2011 Järvenpää Huittinen Loppi

Lisätiedot

Jakelun mukaan. Sisäministeriön asetus pysäköintivirhemaksusta; voimaan tuleva asetus ja pysäköintivirhemaksun korottaminen vuonna 2019

Jakelun mukaan. Sisäministeriön asetus pysäköintivirhemaksusta; voimaan tuleva asetus ja pysäköintivirhemaksun korottaminen vuonna 2019 Kirje SM1811001 1 (1) 00.00.01.00.01 SMDno-2018-784 23.04.2018 Jakelun mukaan Sisäministeriön asetus pysäköintivirhemaksusta; 1.5.2018 voimaan tuleva asetus ja pysäköintivirhemaksun korottaminen vuonna

Lisätiedot

LUONNOS. Valtioneuvoston asetus

LUONNOS. Valtioneuvoston asetus LUONNOS Valtioneuvoston asetus televisio- ja radiotoimintaan sekä toimiluvanvaraiseen teletoimintaan määrättyjen taajuusalueiden käyttösuunnitelmasta annetun valtioneuvoston asetuksen muuttamisesta Annettu

Lisätiedot

VIHDIN KASVIHUONEKAASUPÄÄSTÖT 2008-2011 ENNAKKOTIETO VUODELTA 2012

VIHDIN KASVIHUONEKAASUPÄÄSTÖT 2008-2011 ENNAKKOTIETO VUODELTA 2012 VIHDIN KASVIHUONEKAASUPÄÄSTÖT 2008-2011 ENNAKKOTIETO VUODELTA 2012 Päästölaskennan sektorit Rakennusten lämmitys (kaukolämpö, erillislämmitys, sähkölämmitys, maalämpö) Kuluttajien sähkönkulutus Tieliikenne

Lisätiedot

HUOLTOLIIKELUETTELO 01.01.2014. ESPOO Espoon Kodinkonehuolto Oy Torpanmäki 3 02740 ESPOO p. (09) 250 5700 www.espoonkodinkonehuolto.

HUOLTOLIIKELUETTELO 01.01.2014. ESPOO Espoon Kodinkonehuolto Oy Torpanmäki 3 02740 ESPOO p. (09) 250 5700 www.espoonkodinkonehuolto. HUOLTOLIIKELUETTELO 01.01.2014 ESPOO Espoon Kodinkonehuolto Oy Torpanmäki 3 02740 ESPOO p. (09) 250 5700 www.espoonkodinkonehuolto.fi EURA VM-Huoltokeskus Kärjenkuja 5 32700 HUITTINEN p. 010 666 7686 www.vm-huoltokeskus.fi

Lisätiedot

1 Televisio- ja radiotoiminnasta annetun lain mukainen televisiotoiminta. Paikkakunta Kanavanippu ERP

1 Televisio- ja radiotoiminnasta annetun lain mukainen televisiotoiminta. Paikkakunta Kanavanippu ERP N:o 453 3591 TAAJUUSALUEIDEN KÄYTTÖSUUNNITELMA Liite 1 Televisio- ja radiotoiminnasta annetun lain mukainen televisiotoiminta Paikkakunta Kanavanippu ERP A B C D E Vaasa (kw) Akaa 42 13 Enontekiö 53 58

Lisätiedot

Magistrate (Meldeämter) in Finnland. ETELÄ-SUOMI (SÜDFINNLAND) Länsi-Uudenmaan maistraatti:

Magistrate (Meldeämter) in Finnland. ETELÄ-SUOMI (SÜDFINNLAND) Länsi-Uudenmaan maistraatti: Magistrate (Meldeämter) in Finnland Register Office of Espoo Itätuulentie 1 P.O.B. 49 02101 ESPOO Tel.: (029) 553 9301 Fax: (029) 553 6326 info.lansi-uusimaa@maistraatti.fi ETELÄ-SUOMI (SÜDFINNLAND) Länsi-Uudenmaan

Lisätiedot

7625 SUOMALAINEN KIRJAKAUPPA OY OLAVINKATU 48 57100 Savonlinna 7633 SUOMALAINEN KIRJAKAUPPA OY KAUPPAKESKUS WILLA TORIKATU 7 7862 SUOMALAINEN

7625 SUOMALAINEN KIRJAKAUPPA OY OLAVINKATU 48 57100 Savonlinna 7633 SUOMALAINEN KIRJAKAUPPA OY KAUPPAKESKUS WILLA TORIKATU 7 7862 SUOMALAINEN 106 kplnimi Osoite 7714 ETELÄ-POHJANMAAN KIRJAKAUPPA OY Info Seinäjoki Koulukatu 20 60100 Seinäjoki 0094 ETELÄ-POHJANMAAN KIRJAKAUPPA OY Info Alajärvi Kauppakatu 16 62900 Alajärvi 2488 ETELÄ-POHJANMAAN

Lisätiedot

KARKKILAN KASVIHUONEKAASUPÄÄSTÖT 2010-2012 ENNAKKOTIETO VUODELTA 2013

KARKKILAN KASVIHUONEKAASUPÄÄSTÖT 2010-2012 ENNAKKOTIETO VUODELTA 2013 KARKKILAN KASVIHUONEKAASUPÄÄSTÖT 2010-2012 ENNAKKOTIETO VUODELTA 2013 Päästölaskennan sektorit Rakennusten lämmitys (kaukolämpö, erillislämmitys, sähkölämmitys, maalämpö) Kuluttajien sähkönkulutus Tieliikenne

Lisätiedot

Itsenäisyyspäivän korvaavat ajopäivät Kotihappitoimitukset

Itsenäisyyspäivän korvaavat ajopäivät Kotihappitoimitukset Itsenäisyyspäivän 6.12.2018 korvaavat ajopäivät Kotihappitoimitukset ALAJÄRVI Maanantai 3.12. MIKKELI Perjantai 7.12. ENONKOSKI Perjantai 7.12. MUSTASAARI Maanantai 3.12. EVIJÄRVI Maanantai 3.12. MÄNTYHARJU

Lisätiedot

Itsenäisyyspäivä korvaavat ajopäivät Sairaalatoimitukset

Itsenäisyyspäivä korvaavat ajopäivät Sairaalatoimitukset Itsenäisyyspäivä 6.12.2018 korvaavat t Sairaalatoimitukset ALAJÄRVI Maanantai 3.12. RANTASALMI Maanantai 3.12. ENONKOSKI Perjantai 7.12. RANUA Perjantai 7.12. ENONKOSKI Maanantai 3.12. ROVANIEMI Perjantai

Lisätiedot

ABB-tuotteiden myynnistä vastaavat henkilöt paikkakunnittain

ABB-tuotteiden myynnistä vastaavat henkilöt paikkakunnittain ABB-tuotteiden myynnistä vastaavat henkilöt paikkakunnittain Asiakaspalvelukeskus löytää asiantuntijamme Asiakaspalvelukeskus on ABB:n yhteydenottokanava, jonka kautta välitämme asiasi oikean henkilön

Lisätiedot

VIHDIN KASVIHUONEKAASUPÄÄSTÖT 2008-2012 ENNAKKOTIETO VUODELTA 2013

VIHDIN KASVIHUONEKAASUPÄÄSTÖT 2008-2012 ENNAKKOTIETO VUODELTA 2013 VIHDIN KASVIHUONEKAASUPÄÄSTÖT 2008-2012 ENNAKKOTIETO VUODELTA 2013 Päästölaskennan sektorit Rakennusten lämmitys (kaukolämpö, erillislämmitys, sähkölämmitys, maalämpö) Kuluttajien sähkönkulutus Tieliikenne

Lisätiedot

SISÄLLYS. N:o 341. Valtioneuvoston asetus

SISÄLLYS. N:o 341. Valtioneuvoston asetus SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 2008 Julkaistu Helsingissä 28 päivänä toukokuuta 2008 SISÄLLYS N:o Sivu 341 Valtioneuvoston asetus televisio- ja radiotoimintaan sekä toimiluvanvaraiseen teletoimintaan määrättyjen

Lisätiedot

Julkaistu Helsingissä 22 päivänä joulukuuta /2014 Maa- ja metsätalousministeriön asetus. kiinteistötietojärjestelmän tulojen jakamisesta

Julkaistu Helsingissä 22 päivänä joulukuuta /2014 Maa- ja metsätalousministeriön asetus. kiinteistötietojärjestelmän tulojen jakamisesta SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 22 päivänä joulukuuta 2014 1140/2014 Maa- ja metsätalousministeriön asetus kiinteistötietojärjestelmän tulojen jakamisesta Annettu Helsingissä 10 päivänä joulukuuta

Lisätiedot

KAARINAN KASVIHUONEKAASUPÄÄSTÖT 2004, 2008-2010 ENNAKKOTIETO VUODELTA 2011

KAARINAN KASVIHUONEKAASUPÄÄSTÖT 2004, 2008-2010 ENNAKKOTIETO VUODELTA 2011 KAARINAN KASVIHUONEKAASUPÄÄSTÖT 2004, 2008-2010 ENNAKKOTIETO VUODELTA 2011 Päästölaskennan sektorit Rakennusten lämmitys (kaukolämpö, erillislämmitys, sähkölämmitys, maalämpö) Kuluttajien sähkönkulutus

Lisätiedot

SÄÄDÖSKOKOELMA. 2009 Julkaistu Helsingissä 30 päivänä lokakuuta 2009 N:o 819 821. Oikeusministeriön asetus. N:o 819

SÄÄDÖSKOKOELMA. 2009 Julkaistu Helsingissä 30 päivänä lokakuuta 2009 N:o 819 821. Oikeusministeriön asetus. N:o 819 SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 2009 Julkaistu Helsingissä 30 päivänä lokakuuta 2009 N:o 819 821 SISÄLLYS N:o Sivu 819 Oikeusministeriön asetus oikeusapupiireistä ja oikeusaputoimistojen toimipaikoista... 4661 820

Lisätiedot

Määräys toimiluvanvaraiseen radiotoimintaan tarkoitettujen taajuuksien käytöstä

Määräys toimiluvanvaraiseen radiotoimintaan tarkoitettujen taajuuksien käytöstä Viestintävirasto 74/2018 M 1 (18) Määräys toimiluvanvaraiseen radiotoimintaan tarkoitettujen taajuuksien käytöstä Annettu Helsingissä 27 päivänä huhtikuuta 2018 Viestintävirasto määrää 7 päivänä marraskuuta

Lisätiedot

N:o 434 1269. 1 Televisio- ja radiotoiminnasta annetun lain mukainen televisiotoiminta. Aseman nimi Kanava MAX ERP Nippu A Nippu B Nippu C (kw)

N:o 434 1269. 1 Televisio- ja radiotoiminnasta annetun lain mukainen televisiotoiminta. Aseman nimi Kanava MAX ERP Nippu A Nippu B Nippu C (kw) N:o 434 1269 Liite TAAJUUKSIEN KÄYTTÖSUUNNITELMA 1 Televisio- ja radiotoiminnasta annetun lain mukainen televisiotoiminta 1.3 Digitaalinen televisiotoiminta Aseman nimi Kanava MAX ERP Nippu A Nippu B Nippu

Lisätiedot

AJONEUVOJEN YKSITTÄISHYVÄKSYNTÖJEN MYÖNTÄJÄT LÄHTIEN

AJONEUVOJEN YKSITTÄISHYVÄKSYNTÖJEN MYÖNTÄJÄT LÄHTIEN 14.2.2017 1(7) AJONEUVOJEN YKSITTÄISHYVÄKSYNTÖJEN MYÖNTÄJÄT 1.1.2015 LÄHTIEN Yksittäishyväksyntöjä myöntävät A-Katsastus Oy:n, E. Valjakka Oy:n, K1 Katsastajat Oy:n, Oy Testmill Ltd:n, Suomen Yksittäishyväksyntä

Lisätiedot

2 Televisio- ja radiotoiminnasta annetun lain mukainen radiotoiminta. Taajuus (MHz) ERP (kw)

2 Televisio- ja radiotoiminnasta annetun lain mukainen radiotoiminta. Taajuus (MHz) ERP (kw) 382 Liite TAAJUUSALUEIDEN KÄYTTÖSUUNNITELMA 2 Televisio- ja radiotoiminnasta annetun lain mukainen radiotoiminta 2.1 Analoginen radiotoiminta: Yleisradio Oy Paikkakunta Taajuus (MHz) ERP (kw) Anjalankoski,

Lisätiedot

KÄRÄJÄOIKEUKSIIN SAAPUNEET ASIAT

KÄRÄJÄOIKEUKSIIN SAAPUNEET ASIAT KÄRÄJÄOIKEUKSIIN SAAPUNEET ASIAT 1.1.-31.12.2015 21.1.2016 Alioikeus Rikos- Muut rikos- Pakko- Sakon Maaoikeus- Laajat Erill. turv.- Summaa- Avio- Muut Velka- Yritys- Konk. Ulosotto- Yhasiat oik.asiat

Lisätiedot

SYSMÄN KASVIHUONEKAASUPÄÄSTÖT 2008-2010 ENNAKKOTIETO VUODELTA 2011

SYSMÄN KASVIHUONEKAASUPÄÄSTÖT 2008-2010 ENNAKKOTIETO VUODELTA 2011 SYSMÄN KASVIHUONEKAASUPÄÄSTÖT 2008-2010 ENNAKKOTIETO VUODELTA 2011 Päästölaskennan sektorit Rakennusten lämmitys (kaukolämpö, erillislämmitys, sähkölämmitys, maalämpö) Kuluttajien sähkönkulutus Tieliikenne

Lisätiedot

MASAMER TUOTTEET HUOLTOLIIKELUETTELO Sivu 1/5

MASAMER TUOTTEET HUOLTOLIIKELUETTELO Sivu 1/5 ESPOO B 2 p. 09-774 5200 IISALMI Kodinkonehuolto Väisänen Ay Ilvolankatu 3 74100 IISALMI p. 040 481 3813 www.kodinkonehuoltovaisanen.fi EURA VM-Huoltokeskus IMATRA Vuoksen Huoltopalvelu Ay Kärjenkuja 5

Lisätiedot

1.3 Tontin lohkomistoimituksen kesto keskimäärin (vrk)

1.3 Tontin lohkomistoimituksen kesto keskimäärin (vrk) . KIINTEISTÖNMUODOSTUSTOIMINTA. Tontinlohk omisia suoritettu.. Näissä tontteja yhteensä (kpl).2 Tontin lohkomisen yhteydessä tehtyjä kiinnitysten käsittelypäätöksiä (kpl).3 Tontin lohkomistoimituksen kesto

Lisätiedot

Ohjeet liikuntapaikkojen perustamishankkeita koskevien asioiden käsittelystä ja rahoitussuunnitelmaehdotuksien valmistelusta vuodelle 2019

Ohjeet liikuntapaikkojen perustamishankkeita koskevien asioiden käsittelystä ja rahoitussuunnitelmaehdotuksien valmistelusta vuodelle 2019 Ohje 1 (4) Opetus- ja kulttuuritoimi 22.11.2018 Jakelun mukaan Opetus- ja kulttuuriministeriön ohje OKM/3/611/2018/16.11.2018 Ohjeet liikuntapaikkojen perustamishankkeita koskevien asioiden käsittelystä

Lisätiedot

Turvapaikanhakijoiden vastaanotto. Olli Snellman, Maahanmuuttovirasto Espoon monikulttuurisasiain neuvottelukunta

Turvapaikanhakijoiden vastaanotto. Olli Snellman, Maahanmuuttovirasto Espoon monikulttuurisasiain neuvottelukunta Turvapaikanhakijoiden vastaanotto Olli Snellman, Maahanmuuttovirasto Espoon monikulttuurisasiain neuvottelukunta 24.8.2016 Vastaanotto Vastaanottolain tarkoituksena on turvata kansainvälistä suojelua hakevan

Lisätiedot

RAUMAN KASVIHUONEKAASUPÄÄSTÖT 2008 2013 ENNAKKOTIETO VUODELTA 2014

RAUMAN KASVIHUONEKAASUPÄÄSTÖT 2008 2013 ENNAKKOTIETO VUODELTA 2014 RAUMAN KASVIHUONEKAASUPÄÄSTÖT 2008 2013 ENNAKKOTIETO VUODELTA 2014 Päästölaskennan sektorit Rakennusten lämmitys (kaukolämpö, erillislämmitys, sähkölämmitys, maalämpö) Kuluttajien sähkönkulutus Tieliikenne

Lisätiedot

KARKKILAN KASVIHUONEKAASUPÄÄSTÖT 2010 2013 ENNAKKOTIETO VUODELTA 2014

KARKKILAN KASVIHUONEKAASUPÄÄSTÖT 2010 2013 ENNAKKOTIETO VUODELTA 2014 KARKKILAN KASVIHUONEKAASUPÄÄSTÖT 2010 2013 ENNAKKOTIETO VUODELTA 2014 Päästölaskennan sektorit Rakennusten lämmitys (kaukolämpö, erillislämmitys, sähkölämmitys, maalämpö) Kuluttajien sähkönkulutus Tieliikenne

Lisätiedot

Opintosetelityyppistä avustusta myönnettiin seuraavasti:

Opintosetelityyppistä avustusta myönnettiin seuraavasti: KANSALAISOPISTOJEN OPINTOSETELITYYPPISET AVUSTUKSET 2007 Valtion vuoden 2007 talousarvion momentille 29.30.30 osoitettiin määrärahat kansalaisopistojen opintosetelityyppistä valtionavustusta varten. Opintosetelityyppiset

Lisätiedot

KRUUNUPYY 44 600 SVT

KRUUNUPYY 44 600 SVT 4706 N:o 119 Liite TAAJUUKSIEN KÄYTTÖSUUNNITELMA 1 Televisio- ja radiotoiminnasta annetun lain mukainen televisiotoiminta 1.1 Analoginen televisiotoiminta: Yleisradio Oy Paikkakunta Kanava ERP Huom. (kw)

Lisätiedot

Tehyn valtuustovaalin äänestysprosentit ammattiosastoittain

Tehyn valtuustovaalin äänestysprosentit ammattiosastoittain Tehyn valtuustovaalin äänestysprosentit ammattiosastoittain 2.10.2017 HELSINKI Äänestys % 102 Tehyn Hyksin Naistensairaalan ammattiosasto ry 34,4 104 Tehyn HYKS:n Lasten ja nuorten sairaalan ammattiosasto

Lisätiedot

Liikunnan haastekampanja TULOKSET YHDISTYKSET

Liikunnan haastekampanja TULOKSET YHDISTYKSET ELÄKKEENSAAJIEN KESKUSLIITTO EKL RY Liikunnan haastekampanja 1.3.-30.4.2019 TULOKSET YHDISTYKSET Yhdistys 31.12.2018 osallistujia suorituskerrat tulos 1 Karkkilan Eläkkeensaajat ry 74 51 3019 40,80 2 Posion

Lisätiedot

EK:n Kuntaranking 2015. Keskeiset tulokset

EK:n Kuntaranking 2015. Keskeiset tulokset EK:n Kuntaranking 2 Keskeiset tulokset EK:n Kuntaranking Mittaa seutukunnan vetovoimaisuutta yrittäjien ja yritysten näkökulmasta Hyödyntää kahta aineistoa: 1) Tilastotieto Kuntatalouden lähtökohdat ja

Lisätiedot

Juankosken kaupunki 27 700,00 Juuan kunta 18 000,00 Juvan kunta 27 700,00 Jyväskyläm kristillisen koulun yhdistys ry 17 000,00 Jyväskylän kaupunki 1

Juankosken kaupunki 27 700,00 Juuan kunta 18 000,00 Juvan kunta 27 700,00 Jyväskyläm kristillisen koulun yhdistys ry 17 000,00 Jyväskylän kaupunki 1 Saajat 2013 Akaan kaupunki 253 300,00 Alajärven kaupunki 72 000,00 Alavieskan kunta 55 100,00 Alavuden kaupunki 17 000,00 Asikkalan kunta 51 000,00 Auran kunta 54 700,00 Aurinkorannikon suomalaisen koulun

Lisätiedot

VIHDIN KASVIHUONEKAASUPÄÄSTÖT 2008 2013 ENNAKKOTIETO VUODELTA 2014

VIHDIN KASVIHUONEKAASUPÄÄSTÖT 2008 2013 ENNAKKOTIETO VUODELTA 2014 VIHDIN KASVIHUONEKAASUPÄÄSTÖT 28 213 ENNAKKOTIETO VUODELTA 214 Päästölaskennan sektorit Rakennusten lämmitys (kaukolämpö, erillislämmitys, sähkölämmitys, maalämpö) Kuluttajien sähkönkulutus Tieliikenne

Lisätiedot

HÄMEENKYRÖN KASVIHUONEKAASUPÄÄSTÖT ENNAKKOTIETO VUODELTA 2017

HÄMEENKYRÖN KASVIHUONEKAASUPÄÄSTÖT ENNAKKOTIETO VUODELTA 2017 HÄMEENKYRÖN KASVIHUONEKAASUPÄÄSTÖT 2009 2016 ENNAKKOTIETO VUODELTA 2017 Päästölaskennan sektorit Kuluttajien sähkönkulutus Rakennusten lämmitys (kaukolämpö, erillislämmitys, sähkölämmitys, maalämpö) Tieliikenne

Lisätiedot

TILAISUUDET JA TAPAHTUMAT HUHKOLINNASSA

TILAISUUDET JA TAPAHTUMAT HUHKOLINNASSA URHEILUTALO HUHKOLINNA 26..205 Su 5.2.205 klo 0.00 20.00 La 2.2.205 klo 9.30 20.00 La 28.2.205 klo.00 6.00 URHEILUTALO HUHKOLINNA 26..205 Su 5.2.205 klo 0.00 20.00 La 2.2.205 klo 9.30 20.00 La 28.2.205

Lisätiedot

ORIMATTILAN KASVIHUONEKAASUPÄÄSTÖT 2008 2013 ENNAKKOTIETO VUODELTA 2014

ORIMATTILAN KASVIHUONEKAASUPÄÄSTÖT 2008 2013 ENNAKKOTIETO VUODELTA 2014 ORIMATTILAN KASVIHUONEKAASUPÄÄSTÖT 2008 2013 ENNAKKOTIETO VUODELTA 2014 Päästölaskennan sektorit Rakennusten lämmitys (kaukolämpö, erillislämmitys, sähkölämmitys, maalämpö) Kuluttajien sähkönkulutus Tieliikenne

Lisätiedot

TUOTTAJAIN MAIDON TOIMIPISTEET: Tuottajain Maito Riihimäki Meijerintie 10 11100 RIIHIMÄKI p. 0103814244

TUOTTAJAIN MAIDON TOIMIPISTEET: Tuottajain Maito Riihimäki Meijerintie 10 11100 RIIHIMÄKI p. 0103814244 TUOTTAJAIN MAIDON TOIMIPISTEET: Tuottajain Maito Riihimäki Meijerintie 10 11100 RIIHIMÄKI p. 0103814244 Katja Jokela katja.jokela@valio.fi Tuottajain Maito Kouvola Utinkatu 52 45200 KOUVOLA p. 0103814834

Lisätiedot

Alue yhdistysten yhdistysten varsinaiset varamäärä jäsenmäärä jäsenet jäsenet äänet

Alue yhdistysten yhdistysten varsinaiset varamäärä jäsenmäärä jäsenet jäsenet äänet ten henkilöjäsenmäärät 31.12.2017 sekä valittavien liittovaltuuston jäsenten ja varajäsenten määrät alueittain Alue yhdistysten yhdistysten varsinaiset varamäärä jäsenmäärä jäsenet jäsenet äänet Etelä-Suomi

Lisätiedot

Hanketoiminnan kansalliset rahoituslähteet: Kirjastot, liikunta ja nuoriso

Hanketoiminnan kansalliset rahoituslähteet: Kirjastot, liikunta ja nuoriso Hanketoiminnan kansalliset rahoituslähteet: Kirjastot, liikunta ja nuoriso Kirsi Kohonen Suunnittelija Itä-Suomen aluehallintovirasto Itä-Suomen aluehallintovirasto, Kirsi Kohonen, OKT-vastuualue 5.9.2014

Lisätiedot

Liiketalouden perustutkinto, pk 17,00 Liiketalouden perustutkinto, yo 5,00 Ammattiopisto Tavastia Ammattiopisto Tavastia, Hämeenlinna

Liiketalouden perustutkinto, pk 17,00 Liiketalouden perustutkinto, yo 5,00 Ammattiopisto Tavastia Ammattiopisto Tavastia, Hämeenlinna Ammattiopisto Lappia Ammattiopisto Lappia, Tornio Alin hyväksytty pistemäärä Ammattiopisto Tavastia Ammattiopisto Tavastia, Hämeenlinna Axxell Axxell, Karis Liiketalouden perustutkinto, pk 15,00 Etelä-Kymenlaakson

Lisätiedot

Rataverkon nykytila ja kehitysnäkymät

Rataverkon nykytila ja kehitysnäkymät Rataverkon nykytila ja kehitysnäkymät Anne Herneoja liikennejohtaja Puutavaran rautatiekuljetusten kehittäminen 17.4.2007 Metsäteho Oy 17.4.2007 Anne Herneoja 1 Ratahallintokeskus vastaa Suomen rataverkosta

Lisätiedot

ULOSOTTOPIIRIEN TULOSTAVOITTEIDEN TOTEUTUMINEN VUONNA 2005 (numeeriset)

ULOSOTTOPIIRIEN TULOSTAVOITTEIDEN TOTEUTUMINEN VUONNA 2005 (numeeriset) ULOSOTTOPIIRIEN TULOSTAVOITTEIDEN TOTEUTUMINEN VUONNA 2005 (numeeriset) 15.2.2005/MK Lääni, Saapuneet asiat, kpl Käsitellyt asiat,kpl Käsitellyt tiedoksiantoasiat, kpl Avoinna ulosottoasioita kpl Henkilökunta,

Lisätiedot

MÄÄRÄYS 31.12.2001. Valtuutussäännös Liikennevakuutuslain 16 22/002/2001. Voimassaoloaika 1.1.2002 toistaiseksi

MÄÄRÄYS 31.12.2001. Valtuutussäännös Liikennevakuutuslain 16 22/002/2001. Voimassaoloaika 1.1.2002 toistaiseksi 1 (2) MÄÄRÄYS 31.12.2001 Valtuutussäännös Dnro Liikennevakuutuslain 16 22/002/2001 Voimassaoloaika 1.1.2002 toistaiseksi Kumoaa Sosiaali- ja terveysministeriön määräys 181/411/95 Asia Liikennevakuutuksen

Lisätiedot

MATKUSTAJALIIKENTEEN AIKATAULUT HSL-alueen sisäinen lähiliikenne ei sisälly taulukoihin.

MATKUSTAJALIIKENTEEN AIKATAULUT HSL-alueen sisäinen lähiliikenne ei sisälly taulukoihin. MATKUSTAJALIIKENTEEN AIKATAULUT 19.6. 9.12.2017 HSL-alueen sisäinen lähiliikenne ei sisälly taulukoihin. Merkkien selitykset 1 Helsinki Turku satama, Turku satama Helsinki 2 Karjaa Hanko, Hanko Karjaa

Lisätiedot

Helsingin kansainvälisen koulun kannatusyhdistys ry 1500,00 Helsingin kaupunki 217600,00 Helsingin Normaalilyseo 1500,00

Helsingin kansainvälisen koulun kannatusyhdistys ry 1500,00 Helsingin kaupunki 217600,00 Helsingin Normaalilyseo 1500,00 Valtion erityisavustus pedagogisten ICTohjaukseen Statligt specialunderstöd för pedagogisk ICT-handledning Koulutuksen järjestäjä Myönnettävä summa ( ) Akaan kaupunki 10900,00 Alajärven kaupunki 9800,00

Lisätiedot

ELYn kannatus seurakunnittain 2012 Seurakunta Yhteensä? Akaa 20 Alajärvi 793 Alajärvi - Lehtimäen kappelisrk. 60 Alavieska 52 Alavus

ELYn kannatus seurakunnittain 2012 Seurakunta Yhteensä? Akaa 20 Alajärvi 793 Alajärvi - Lehtimäen kappelisrk. 60 Alavieska 52 Alavus ELYn kannatus seurakunnittain 2012 Seurakunta Yhteensä? 19 642 Akaa 20 Alajärvi 793 Alajärvi - Lehtimäen kappelisrk. 60 Alavieska 52 Alavus 10 608 Asikkala 859 Askola 2 182 Espoon srky. - Esbo ksamf. 304

Lisätiedot

LUETTELO KÄRÄJÄOIKEUKSISSA OLEVISTA ARKISTOJEN OSISTA

LUETTELO KÄRÄJÄOIKEUKSISSA OLEVISTA ARKISTOJEN OSISTA KIRJE Oikeushallinto-osasto Liite 4 Tuomioistuinyksikkö 06.03.2018 OM 3/31/2016 LUETTELO KÄRÄJÄOIKEUKSISSA OLEVISTA ARKISTOJEN OSISTA Tiedot perustuvat syksyllä 2017 tehtyyn arkistokyselyyn. 1) Lapin käräjäoikeus

Lisätiedot

MATKUSTAJALIIKENTEEN AIKATAULUT HSL-alueen sisäinen lähiliikenne ei sisälly taulukoihin.

MATKUSTAJALIIKENTEEN AIKATAULUT HSL-alueen sisäinen lähiliikenne ei sisälly taulukoihin. MATKUSTAJALIIKENTEEN AIKATAULUT 10.12.2017 24.3.2018 HSL-alueen sisäinen lähiliikenne ei sisälly taulukoihin. Merkkien selitykset Muutokset edellisiin versioihin 1 Helsinki Turku satama, Turku satama Helsinki

Lisätiedot

Liite TAAJUUKSIEN KÄYTTÖSUUNNITELMA. 1 Televisio- ja radiotoiminnasta annetun lain mukainen televisiotoiminta

Liite TAAJUUKSIEN KÄYTTÖSUUNNITELMA. 1 Televisio- ja radiotoiminnasta annetun lain mukainen televisiotoiminta Liite TAAJUUKSIEN KÄYTTÖSUUNNITELMA 1 Televisio- ja radiotoiminnasta annetun lain mukainen televisiotoiminta 1.1 Analoginen televisiotoiminta: Yleisradio Oy Paikkakunta Kanava ERP Huom. (kw) ANJALANKOSKI

Lisätiedot

N:o 453. Valtioneuvoston asetus

N:o 453. Valtioneuvoston asetus SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 2009 Julkaistu Helsingissä 25 päivänä kesäkuuta 2009 N:o 453 455 SISÄLLYS N:o Sivu 453 Valtioneuvoston asetus televisio- ja radiotoimintaan sekä toimiluvanvaraiseen teletoimintaan

Lisätiedot

Lahti 1 106,8 Heinola Esan Kirjapaino Oy, Iskelmä Lahti Iskelmä, populaari, varttunut väestö 103,0 Lahti

Lahti 1 106,8 Heinola Esan Kirjapaino Oy, Iskelmä Lahti Iskelmä, populaari, varttunut väestö 103,0 Lahti Alueelliset ja paikalliset taajuuskokonaisuudet Alueet Taajuudet Hakijat pääasiallinen kohderyhmä tai suuntaus Etelä- ja Pohjois-Savo Kuopio-Iisalmi 89,5 Iisalmi Kevyt Kanava Oy, (Iskelmä Oikea Asema)

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto/suomen Terveystalo Oy

Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto/suomen Terveystalo Oy Hallitus 198 10.04.2013 Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto/suomen Terveystalo Oy H 198 Suomen Terveystalo Oy on pyytänyt Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvon ta vi ras tol ta yksityisen

Lisätiedot

MATKUSTAJALIIKENTEEN AIKATAULUT HSL-alueen sisäinen lähiliikenne ei sisälly taulukoihin.

MATKUSTAJALIIKENTEEN AIKATAULUT HSL-alueen sisäinen lähiliikenne ei sisälly taulukoihin. MATKUSTAJALIIKENTEEN AIKATAULUT 27.3. 19.6.2016 HSL-alueen sisäinen lähiliikenne ei sisälly taulukoihin. Merkkien selitykset 1 Helsinki Turku satama, Turku satama Helsinki 2 Karjaa Hanko, Hanko Karjaa

Lisätiedot

Kunnan kuuluminen Risen yks-toimiston ja arviointikeskuksen toimialueeseen

Kunnan kuuluminen Risen yks-toimiston ja arviointikeskuksen toimialueeseen YKS-toimisto Kunta Yhdyskuntaseuraamustoimisto Osoite Puhelin Telekopio Arviointikeskus Akaa Tampereen yhdyskuntaseuraamustoimisto Rautatienkatu 10, 4 krs. 33100 TAMPERE 029 56 80900 029 56 80945 Länsi-Suomen

Lisätiedot

KAUKOLIIKENTEEN AIKATAULUT Lähiliikenteestä taulukoissa näkyvät kaukoliikennettä täydentävät yhteydet.

KAUKOLIIKENTEEN AIKATAULUT Lähiliikenteestä taulukoissa näkyvät kaukoliikennettä täydentävät yhteydet. KAUKOLIIKENTEEN AIKATAULUT 25.3. 17.6.2018 Lähiliikenteestä taulukoissa näkyvät kaukoliikennettä täydentävät yhteydet. Merkkien selitykset 1 Helsinki Turku satama, Turku satama Helsinki 2 Karjaa Hanko,

Lisätiedot

Indeksitalo tutkimus

Indeksitalo tutkimus Indeksitalo 2018- tutkimus Indeksitalon ominaisuudet Oma 1200 neliön tontti keskustan ruutukaava-alueella, jolla rakennusoikeutta 3000 k-m2 Tontin (keskustan toiseksi kallein alue) verotusarvo ns. tavoitearvossa

Lisätiedot

Liittotunnus. yhdistysnumero yhdistyksen nimi

Liittotunnus. yhdistysnumero yhdistyksen nimi Liittotunnus yhdistysnumero yhdistyksen nimi prosentti 2015 374 021 Jyty Espoo - Jyty Esbo ry 1,26% 374 022 Jyty Etelä-Pirkanmaa ry 1,19% 374 036 Jyty Hangö Hanko rf 1,3% 313 054 Jyty Helsinki ry 1,3%

Lisätiedot

13 HELSINKI KOUVOLA KUOPIO OULU ROVANIEMI voimassa torstaina 19.6.2014 Junatyypit ja -kalustot saattavat poiketa toisistaan!

13 HELSINKI KOUVOLA KUOPIO OULU ROVANIEMI voimassa torstaina 19.6.2014 Junatyypit ja -kalustot saattavat poiketa toisistaan! 13 HELSINKI KOUVOLA KUOPIO OULU ROVANIEMI voimassa torstaina 19.6.2014 junatyyppi > P IC IC P S S IC P IC BUSSI P IC IC P BUSSI BUSSI IC IC² IC IC BUSSI S S IC BUSSI IC IC S BUSSI S/IC junan numero > 719

Lisätiedot

Alueelliset ja paikalliset taajuuskokonaisuudet

Alueelliset ja paikalliset taajuuskokonaisuudet Alueelliset ja paikalliset taajuuskokonaisuudet Värien selitys vihreä jatko nykyiselle toimiluvalle, nykyinen taajuuskokonaisuus keltainen vanhan toimiluvanhaltijan hakemus uuteen toimintaan tai vaihtoehtoinen

Lisätiedot

KAUKOLIIKENTEEN AIKATAULUT Lähiliikenteestä taulukoissa näkyvät kaukoliikennettä täydentävät yhteydet.

KAUKOLIIKENTEEN AIKATAULUT Lähiliikenteestä taulukoissa näkyvät kaukoliikennettä täydentävät yhteydet. KAUKOLIIKENTEEN AIKATAULUT 9.12.2018 16.6.2019 Lähiliikenteestä taulukoissa näkyvät kaukoliikennettä täydentävät yhteydet. Merkkien selitykset Muutokset edellisiin versioihin 1 Helsinki Turku satama, Turku

Lisätiedot

LIIKUNTAPAIKKARAKENTAMISEN VALTIONAVUSTUKSET HAKEMUKSET

LIIKUNTAPAIKKARAKENTAMISEN VALTIONAVUSTUKSET HAKEMUKSET LIIKUNTAPAIKKARAKENTAMISEN VALTIONAVUSTUKSET HAKEMUKSET Määrärahan arvioitu käyttö (euroa) Liikunnan yhdenvertaiseen saavutettavuuteen 29 821 000 Liikuntapaikkarakentamisen avustamiseen 28 321 000 Liikunnan

Lisätiedot

KUNTARATING TOP 20 EPSI RATING FINLAND 2016 Indeksi 0-100

KUNTARATING TOP 20 EPSI RATING FINLAND 2016 Indeksi 0-100 EPSI Rating 2016 Päivämäärä: 27-03-2017 Lisätietojen saamiseksi, vieraile kotisivuillamme (www.epsi-finland.org) tai ota yhteyttä Tarja Ilvonen, CEO EPSI Rating Suomi Puhelin: +358 569 1921 Sähköposti:

Lisätiedot

Palvelurakenneuudistuksesta & sosiaalihuoltoa koskevan lainsäädännön uudistuksesta

Palvelurakenneuudistuksesta & sosiaalihuoltoa koskevan lainsäädännön uudistuksesta Palvelurakenneuudistuksesta & sosiaalihuoltoa koskevan lainsäädännön uudistuksesta Palvelurakenneuudistuksesta Päivi Voutilainen STM/STO Uudistuksen keskeinen sisältö Integroidaan sosiaali- ja terveydenhuolto

Lisätiedot

Linja-autoliikenteen järjestäminen ja rooli tulevaisuudessa. Liikenne- ja viestintävaliokunta kuuleminen 8.3.2013

Linja-autoliikenteen järjestäminen ja rooli tulevaisuudessa. Liikenne- ja viestintävaliokunta kuuleminen 8.3.2013 Linja-autoliikenteen järjestäminen ja rooli tulevaisuudessa Liikenne- ja viestintävaliokunta kuuleminen 8.3.2013 Joukkoliikenteen rooli tulevaisuudessa Joukkoliikenne on osa valtion, seutujen ja kuntien

Lisätiedot

Tarkemmat tiedot kohteista saat myyntipalvelustamme 0424-852200 tai info@ultimatemarket.com.

Tarkemmat tiedot kohteista saat myyntipalvelustamme 0424-852200 tai info@ultimatemarket.com. Tarkemmat tiedot kohteista saat myyntipalvelustamme 0424-852200 tai info@ultimatemarket.com. Kohdetuote Kohdekaupunki Kohdepostinumero energiavaraaja HELSINKI 00660 energiavaraaja HELSINKI 00690 energiavaraaja

Lisätiedot

VALTUUTETUT HUOLTOLIIKKEET

VALTUUTETUT HUOLTOLIIKKEET 1/6 VALTUUTETUT HUOLTOLIIKKEET ALAJÄRVI KYLMÄKONEHUOLTO PEKKA UKONMÄKI KY Keskuskatu 4 62900 Alajärvi puh. 06 557 3160 ESPOO EURA FORSSA ESPOON KODINKONEHUOLTO OY Torpanmäki 3 02740 Espoo puh. 09 250 5700

Lisätiedot