Anturainen Kotkan Koiraystäväin Seura ry:n jäsenlehti Nro 3-4/2010 1
Kotkan Koiraystäväin Seura ry www.kotkankoiraystavainseura.fi Sisältö: Terveisiä toimituksesta 3 Toimitus tutuksi 3 Valjakkoajo 6 Anu Jaakonsaaren haastattelu 10 Koirahiihto 12 Viestikapula kiertää 15 Eläinakupunktio 17 Kokemuksia akupunktiohoidosta 19 Ohjaaja tutuksi 20 Näyttelysäännöt muuttuvat 22 Uusia valioita 24 Muistoissamme 26 Jouluherkkuja koiralle 27 Koiran ensiapuohjeita 28 Joulutervehdyksiä 30 Anturainen on Kotkan Koiraystäväinseura ry:n jäsenlehti, joka ilmestyy, kun juttuja on riittävästi. Julkaisija: Kotkan Koiraystäväin Seura ry Rek.nro 153.054 Päätoimittaja, aineiston vastaanotto: Jaana Siltanen jlesiltanen@gmail.com Taitto: Jaana Siltanen Lehden toimitus: Jaana Siltanen Heidi Raita Kaisa Sormunen Elisa Hämäläinen Paino: Kopioniini, Kotka Painos: 420 kpl Seuraavan Anturaisen ilmestyminen 2011 (suluissa viimeinen materiaalien toimituspäivä): 4/2011 (15.3) Ilmoitushinnat: ½ sivu 10 EUR ¼ sivu 5 EUR (Valio- ja pentueilmoitukset ilmaisia) Kasvattajan (jäsen) vuosi-ilmoitus (julkaistaan 4 peräkkäisessä lehdessä): 1/8 sivu 5 EUR ¼ sivu 10 EUR Rouskun pihalta löytyi tällainen talvinen hahmo Masako? Etukannen kuva: Peku ja Helvi matkalla Korvatunturille. kuva: Marika Koski Aineistosta: Jutut, kuvat ja juttuideat ovat aina tervetulleita Tekstit sähköpostitse päätoimittajalle. Mainitse kirjoittajan nimi ja kuvien kuvaaja. Kuvat ja teksti mielellään erillisinä. Kuvat mielellään sähköpostitse jpg- tai - tiedostona ja mahdollisimman suurella resoluutiolla otettuna Takakannen kuva: Niro, Miina, Pirre ja Blanca joulukoirat kuva: Kaisa Sormunen 2
Terveisiä toimituksesta! Toimituskuntamme otti vastaan Anturaisen tekemisen kesäkuussa. Olemme olleet ahkeria ja niinpä teillä on nyt käsissänne jo vuoden kolmas lehti. Tässäkin numerossa esittelemme jonkun koiraharrastuslajin. Samoin tulee taas yksi seuramme koulutusohjaajista tutummaksi. Päätimme myös, että uusi toimituskunta ansaitsee tulla esitellyksi, jotta näette, ketkä oikein Anturaisen parissa hääräävät. Näin tiedätte, kenelle juttuja ja kuvia lähetätte tai kenelle vinkkaatte hyvän aiheen, kun sellainen tulee mieleen. TOIMITUS TUTUKSI Minä olen Jaana Siltanen. Olen ollut seuran jäsen ainakin 13 vuotta eli siitä lähtien, kun vanhin portugalinvesikoirani Elsa aloitti pentukoulussa. Elsan kanssa mentiin agilityn alkeiskurssillekin. Varsinaisesti kisaamaan alettiin vasta Elsan ollessa neljävuotias. Pitkähkö tauko johtui siitä, että koiraneidillä oli hurlumhei-jakso, jossa se lähinnä aiheutti pahennusta karkailemalla kokemattomalta ohjaajaltaan ja saamalla muita mukaan riehakkaaseen menoon. Elsan aikaan treenit olivat laatikkotehtaan takana, mutta kivituhkakenttää ei ollut, vaan treenasimme nykyisellä parkkipaikka-alueella, joka oli kuoppainen ja muutenkin haastava alusta. Assi, nykyään 10-vuotias eläkeläinen, aloitti myös agilitylla ja nousi kolmosluokkaan. Kun se oli kuusivuotias, päätin aloittaa sen kanssa myös tokoilun. Voittajaluokkaan asti päästiin, mutta sitten tuli ikä vastaan. Kolmevuotias Saaga aloitti kolmikuisena Jaatisen Saijan kilpailupenturyhmässä ja siinä rinnalla pentuagilitya Kouvolassa. Sen kanssa treenaamme nyt voittajaluokan liikkeitä ja kisaamme agilityn kolmosluokassa. Tyttärensä Friida, joka lähestyy yhden vuoden kunnioitettavaa ikää, on myös kisapenturyhmässä ja opettelee sekin agilityn alkeita. Koirien kanssa harrastamisen lisäksi toimin Hartikan Liisan kanssa AVO/ALO-tokoryhmän kouluttajana. Ja kesällä tuli pesti Anturaista tekemään. Voinpa sanoa, että vapaa-ajan ongelmia ei ole. Kaikki muut paitsi koiraharrastukset ovat jääneet ajanpuutteen vuoksi, mutta onhan tämä niin antoisaa. Haluan toivottaa kaikille Anturaisen lukijoille rauhaisaa ja rentouttavaa Joulun aikaa ja mitä menestyksekkäintä vuotta 2011, joka toivottavasti tuo mukanaan mahdollisimman pian myös sen kauan odottamamme hallin. 3
Heissan kaikki! Minä olen Heidi Raita ja taas mukana Antsan teossa muutaman vuoden tauon jälkeen. Kasvatan englanninspringerspanieleita Kotkan Peippolassa kennelnimellä Wishingspring`s. Omaan koiralaumaani kuuluvat herrasmieskoirat Veikko ja Vesa sekä pojat ruodussa pitävä mummeli Ansa. Lisäksi laumaani kuuluu avomies ja reilun kolmenvuoden ikäinen innokas kenneltyttönen Venla. (Vähintäänkin) yhden koiran vajausta tällä hetkellä laumani siis kärsii. Koiramaisista harrastuksista lähimpänä sydäntäni ovat koiranäyttelyt, agility ja Kaverikoirailu. Toki montaa muutakin koiramaista lajia on matkan varrella tullut harrastettua. Kentällä minut voit tavata näyttelytreenejä vetämästä (tulipa muuten tänä syksynä 10-vuotta täyteen) tai ageilemassa vaihtevalla menestyksellä noitten edellämainittujen herrasmieskoirien kanssa. Mukavaa joulunodotusta kaikille Antsan lukijoille Heipä Hei! Nimeni on Kaisa Sormunen ja teen yhdessä anturais-tiimin kanssa lehteä.kirjoittamiani juttuja pääset lueskelemaan täältä lehdestä. Työnkuvani on siis poimia tietoa ja koota mukavia enemmän tai vähemmän ajankohtaisia artikkeleja lehteen teidän iloksi. Voisin kertoa itsestäni ja koiristani muutamalla sanalla, että minut voit sitten mahdollisesti jossain tunnistaa.olen siis nuori naikkonen, tykkään käydä lenkkeilemässä ja harrastan valokuvausta sekä omistan kaksi koiraa. Sekarotuisen Pirre-koiran, jonka kanssa käydään harrastelemassa agilityä maanataisin Terhin&Annukan iltaryhmässä, sekä tokoilemassa sunnuntaisin Annukan tokoryhmässä. Pirre onkin hassun hauska kaveri, joka kulmakarvoillaan hurmaa kaikki vastaantulevat ;) Sitten Unna- landseeristani; Unna on vielä äitin pikku kakara, jonka tyhmyyksiä katson vielä sormieni välistä. Eihän sille voi olla nauramatta, kun isokokoinen koira luulee olevansa pienen pieni chihu... Unnan kanssa harrastellaan kesäisin vepeä, mikä onkin sille rodunomainen harrastuslaji! Unna tykkää myös jäljestää, hakea ihmisiä metsästä ja ehkä joskus jopa keskittyä tokoiluun. Asustellaan koko sakki Kotkan Ristiniemessä ja minua varmasti näkee KKS:n kilpailuissa työläisenä ja ehkä joskus myös kisailemassa. Mukavaa Joulun odotusta kaikille! Terveisin, Kaisa ja tytöt Pirre&Unna 4
minulle ennestään kovinkaan tuttu, mutta sattumien kautta ( Kiitos Liisan ;) ) sain vinkkiä kyseisestä rodusta ja syntyneistä pennuista. Sen jälkeen alkoikin armoton "borderterrieriopiskelu" ja niin vaan kyseinen rotu vei sydämeni täysin. Ja näin pieni sydämenvalloittaja saapui minulle joulukuussa 2007. Olen Elisa Hämäläinen.Tässä siis pieni palanen itsestäni... Olen tälläinen tavallinen "maalaistyttö", jos näin voi sanoa. Pienestä pitäen kaikki eläimet ovat olleet lähellä sydäntäni, varsinkin koirat. Koko lapsuuden olen elänyt perheessä, jossa koirat ovat kuuluneet osana perheen arkeen. Kotkan Koiraystäväin Seuraan liityin vuonna 2007 oman ensimmäisen koiran borderterrieri "Ronjan" myötä. Olin jo pitkään etsinyt sopivaa rotua minulle, kun oman koiran ottamiselle ajankohta oli sopiva. Rotu ei ollut Ronjan kanssa ollaan kokeiltu kaikenlaista.. näyttelyitä, koirakouluja, Speedrace - "juoksukilpailua" ja agilityä, joista viimeinen osoittautui kaikkein mieleisimmäksi lajiksi. 2010 kesällä "laumaamme" tuli uusi tulokas "Rilla", kun Ronja synnytti 5 pientä borderin alkua. Tämä pikku neiti aivan ihana tapaus ja sopii hyvin joukkoomme.. Näiden tyttösten kanssa touhuillaan päivittäin kaikkea.. metsässä liikutaan paljon ja talvisin jäällä liikkuminen on lähellä sydäntä. Nykyään siis puuhailen mukana Anturaisen toimituksessa. Lehden tekemisestä minulla ei ole kokemusta, mutta yritän omalta osaltani kantaa korteni kekoon lehteä tehdessä. Mutta siinä siis jotain meistä ja oikein mukavaa ja rauhallista joulun odotusta <3 Koiratouhuissa nähdään :) Terveisin Elisa ja borderterrierit Tällä joukolla siis jatkamme ainakin toistaiseksi. Suunnitelmissa on saada ensi vuonna aikaan kolme Anturaista. Ensimmäinen ilmestyy huhtikuussa. Siihen mennessä toivottavasti olemme saaneet teiltä paljon juttuja, kuvia, valioilmoituksia jne. Nyt toimitus kuitenkin alkaa laskeutua joulun viettoon ja pitää luovan huilaustauon. Toivotamme teille kaikille HYVÄÄ JOULUA JA MITÄ PARHAINTA UUTTA VUOTTA 2011 team Anturainen eli Jaana, Heidi, Kaisa ja Elisa 5
Ajankohtainen harrastusesittely Valjakkoajo teksti Elisa Hämäläinen kuvat Anu Jaakonsaari Rekikoira Rekikoiriksi kutsutaan yleisesti pohjoisia koirarotuja, jotka on jalostettu vetämään rekeä lumisessa maastossa. Eskimot ja intiaanit olivat niiden perinteisiä käyttäjiä. Nykyään rekikoirakilpailuissa käytetään paljon myös alaskanhuskyja, joiden jalostamiseen on käytetty vinttikoiraa suuremman nopeuden saavuttamiseksi. Perinteisesti rekikoirat olivat monikäyttöisiä koiria. Niitä on käytetty usein myös metsästykseen tai paimentamiseen. Rekikoiran tulee olla sosiaalinen, koska valjakossa toimii yhtä aikaa monta koiraa. Pennusta on usein mahdotonta nähdä tuleeko siitä vetokoira. Pennun ruumiillisia ja henkisiä edellytyksiä ei voi punnita näyttelykehässä, 6
vaikka siitä rakenteellisesti näkyisi työkoiramaisuus. Jos näitä ominaisuuksia ei ole tuotu esille pentuvaiheessa, harvoin tällaisesta koirasta onnistutaan saamaan aikuisena vetokoira. Hyvä ja innokas työkoira on tarmoa purkava ja liehakas käytökseltään jo nuorena. Näyttelyssä voidaan nähdä vain ulkonäkö ja anatomia. Se on vain puoli koiraa ajateltaessa innokasta rekikoiraa. Oikeastaan kaikista valjakossa juoksevista koirista pitäisi saada jonkinlainen johtaja. Harjoittelu on aloitettava nuorena 5-6 kuukauden ikäisenä, kun on intoa ja halua toimintaa. Pennulla on oltava myös lapsuus, kolmen kuukauden ikäinen pentu on kolmevuotias lapsi ja jo yhden vuoden ikäinen koira on 20-vuotias nuori. Pienen pennun kanssa ensi kertaan valjaissa on innostus ja leikkimieli tarpeen. Pennun kanssa lähdetään reippaasti juoksemaan ja pentu innostuu ihan varmasti, se suorastaan nauttii vauhdista. Mutta muista: 50-100 metriä riittää. Muista kehua ja palkita suoritus. Ensimmäiseksi on saatava pentu hyväksymään valjaat ja että siitä seuraa mukavaa yhdessäoloa ja lenkkeilyä tutun ihmisen, laumanjohtajan kanssa. Nuoren koiran perään valjaisiin voit laittaa vaikka räsymaton pätkän, tämä vain siksi, että koira tuntee jotain olevan vedettävänä. Auton rengas ja pölkyt ovat liian painavia. Kuorman ja painon veto on tarkoitettu aikuiselle koiralle. Muista, älä anna muiden harjoittaa nuorta koiraa. Aikanaan kun taidot on opittu, ei ole suurtakaan merkitystä, kuka reen jalaksilla ajaa. Koiraa on kaikin tavoin innostettava menemään edellä ja ohjaajan on huolehdittava siitä, että vetoliina on koko ajan vedossa (tiukalla) valjaisiin. Komennot oikeaan, vasempaan ja suoraan on opetettava heti alussa, sekä sanallisesti että käsin näytettynä. Taitojen varmistuessa sanalliset komennot riittävät. Koiraa on muistettava kehua heti, kun se lähtee oikeaan suuntaan. Jos koira aikoo kääntyä suoraan ajettaessa, on sanottava EI. Monien harjoitusten jälkeen koira oppii, mitä siltä halutaan. Tien reunojen haistelut ja tarpeiden tekeminen on kiellettävä sanalla EI. Parempi on, että hätähommat tehdään ennen vetolenkille lähtöä. Nuori koira on aina koulutettava yksin valjaisiin. Myöhemmässä vaiheessa, kun homma ymmärretään, voi ottaa mukaan vetoon oppineen vanhemman koiran. Se on hyvä apu nuorelle koiralle. Innostuneesta ja älykkäästä koirasta voit sitten saada johtajakoiran. Jos johtajakoirasi henkinen selkäranka ei tahdo kestää, voi tilanteen monesti korjata käyttämällä kaksoisjohtoa. Jos sinulla on yksi koira, tee sen kanssa lyhyitä matkoja. Jo kolmen koiran valjakko jaksaa innostua pitemmästäkin matkasta. MUISTA VAPAAPÄIVÄT, ne ovat yhtä tärkeitä kuin harjoittelu Koiran työskennellessä joutuvat rasitukselle alttiiksi tassut. Jos ei lumi paakkuunnu varpaiden väleihin, niin karkea hanki saattaa hangata polkuanturan rikki. Näin on käynyt, jos huomaat, että lumeen jää verinen jälki. Paakkuuntunut lumi tassuissa saa koiran aristamaan kulkua. Tassut voi siistiä liian pitkästä karvasta, näin karvasta tulee jäykempi ja karkeampi, jolloin lumi ei niin herkästi tartu. Polkuanturoiden välistä karvaa ei saa leikata pois. Siistimisen ja rasituksen jälkeen tassut voidellaan tassuvahalla. Jos taas tassut ovat menneet rikki, on hoito ja parin päivän "sairasloma" tarpeen. Kesäisin ei koiraa saa juoksuttaa asfaltilla ja öljysorateillä. Valjaat ja vetoliinat Koiran vetoharjoittelussa tarvitaan valjaat ja vetoliinat. Jokaiselle koiralle on hankittava hyvin istuvat valjaat. Valjaiden ollessa koiran päällä, niiden on istuttava tasaisesti, vetolenkin kiinnityskohdan on oltava hännän tyven päällä. Liian pienet valjaat vetäytyvät kasaan niskan suuntaan ja liian suuret riippuvat löysinä koiran yllä. Kaula-aukon on oltava ehdottomasti sopiva. Vaivattomin tapa on hankkia valmiit valjaat suoraan valmistajalta tai alan tarvikemyyjiltä. Vetoliinat tehdään punotusta köydestä. Neuvoja voita pyytää kokeneemmilta ajajilta, jotka auttavat vaikka liinojen valmistuksessakin. Käytä pistoolilukkoja, ne ovat turvallisimmat. Ankkuri ja pussi rekeen Jo kolmen koiran valjakossa on hyvä olla reessä lumiankkuri varusteena. Sillä saat valjakon pysymään paikallaan maastossa, 7
jossa ei ole puita, joihin sieppausköyden voi kiinnittää. Saattaahan ajon aikana tulla ongelmia, esim. valjasrikko, jonka aikana valjakko pitää saada pysymään paikallaan. Ankkurin kiinnittyessä lumeen sen on oltava noin ohjauskaaren kohdalla. Ankkurista lähtevä köysi pitää kiinnittää pääliinaan, ei rekeen. Reessä on oltava paikka, mihin ankkuri laitetaan ja missä se pysyy turvallisesti, mutta on helposti saatavilla tarvittaessa. Rekeen on hyvä valmistaa kuljetuspussi, monissa kilpailuissa se on pakollinen. Siinä voi kuljettaa väsyneen, sairastuneen tai loukkaantuneen koiran kotiin. Varusteet ja retkieväätkin kulkevat vaivattomasti pussissa. Pussin voi näppärä koiranomistaja tehdä vaikka itse. Käytä vettähylkivää kangasta. Valjakon kokoaminen ja nimitykset Valjakon tärkein tekijä on johtajakoira, joka valjastetaan aina ensin. Ajon jälkeen se myös poistetaan ensimmäisenä. Johtajakoiran jälkeen kiinnitetään kärkipari vetoliinoilla, jotka lähtevät pääliinasta. Kärkiparin koirat kiinnitetään myös seisinkiin kaulapannasta. Kärkiparista taaksepäin voi olla useampia välipareja. Pyöräpari kiinnitetään aina viimeisenä. Koirat on syytä valjastaa aina samoille paikoille valjakossa. Näin ne oppivat pitämään oman paikkansa oikealla ja vasemmalla. Tärkeää on, että parit tulevat hyvin toimeen keskenään. Ei ole mielekästä laittaa koiraa sellaisen koiran viereen, josta se ei pidä. Parivaljastus eli tandemvaljastus on yleisin ja käytetyin tapa. Kaksoistandemvaljastuksessa koirat valjastetaan peräkkäin ja viuhkavaljastuksessa jokaisella koiralla on oma reestä lähtevä vetoliina. Valjakkoja on kolme päätyyppiä: * Viuhkatyyppi, jota käyttävät esimerkiksi Grönlannin eskimot. Se sopii aukeille jäätiköille, joissa puista ei ole haittaa. Viuhkatyypissä jokaisen koiran vetoliina kiinnittyy suoraan rekeen. Vetoliinat ovat usein hieman eri pituisia. * Harvemmin näkyvä tyyppi on kahden pääliinan muodostama jono, jossa koirat ovat peräkkäin kahden liinan välissä. Liina on voitu korvata myös aisalla. * Yleisin on pariveto. Siinä keskellä menee pääliina, johon koirat kiinnittyvät sivuliinoilla pareittain. Koirat kytketään pääliinaan myös kaulapannasta lyhyellä liinalla eli seisingillä. Parivedossa ensimmäisiä lähinnä rekeä olevia koiria sanotaan pyöräpariksi. Niiden tulee olla vankkarakenteisia ja päättäviä vetureita, koska joutuvat välillä vetämään suurimman osan kuormaa. Keulalla taas juoksee johtajakoira tai koirapari. Sillä tulee olla tehtäväänsä oikea luonne. Se kuuntelee ohjaajan komennot ja vie muut perässään. Välissä olevat koirat sijoitetaan tasaväkisin, hyvin keskenään toimeen tulevin parein, vankimmat taakse. Valjakkoajo Valjakkoajokilpailussa rekeä vetää 4, 6, 8 tai avoin määrä koiria. Ajaja ohjaa valjakkoaan huutamalla oikea-vasen käskyjä johtajakoirilleen jalaksilla seisten ja ylämäkiin vauhtia potkien tai juosten. Kilpailumatkat pitenevät koirien määrän kasvaessa ja ovat sprinttikisoissa 7-26 km (n. 2 km per koira). Kilpailut ovat yleensä kaksi- tai kolmipäiväisiä ja yhteenlaskettu tulos ratkaisee loppusijoituksen. Koko kilpailu on ajettava samoilla koirilla ja koirien on oltava mikrosiruin tunnistemerkittyjä, jotta tuomari voi tarkistaa, että valjakon koirat pysyvät samoina. Tarvittaessa koiria voi jättää pois valjakosta, mutta jokaiseen luokkaan on asetettu minimikoiramäärä, jota pienemmällä määrällä koiria ei saa enää startata kilpailun seuraavassa lähdössä. Valjakkoajokilpailujen aatelia ovat kuuluisat Pohjois-Amerikan Yukon Quest ja Alaskan Iditarod, jotka ovat jopa 1500 km mittaisia useita päiviä kestäviä kilpailuja. Valjakkoajossa koirien tasaisuus on valttia ja hyvät johtajakoirat arvokkaampia kuin painonsa verran kultaa. Johtajakoirien on oltava nopeita, sitkeitä ja kovaluontoisia, mutta silti tottelevaisia. Jos johtajakoirat temppuilevat, valjakko on nyytissä alta aikayksikön. 8
Sprinttikisoissa ajetaan yleensä kahtena peräkkäisenä päivänä sama rata ja sijoitukset ratkeavat yhteenlaskettujen aikojen perusteella. Ajopuolella miehet ja naiset kilpailevat samoissa luokissa. Ajajan oma kunto vaikuttaa lopputuloksiin enemmän pienemmissä luokissa kuten 4-koiran luokassa kuin avoimessa luokassa. Koiramäärän kasvaessa lopputuloksen etenemisvauhdin osalta määräävät yhä enenevässä määrin koirat. Ajajan reen käsittelytaito ja nopeus toimia sotkutilanteissa saatavat toisinaan vaikuttaa lopputulokseen usealla minuutilla. Taitava reen käsittelijä voittaa helposti mutkaisella radalla joka kurvissa sekunnin tai pari. Valjakkourheilu perustuu koiran ja ihmisen yhteistyöhön. Valjakkourheilu jakaantuu talvija sulan maan lajeihin. Perinteisesti valjakkourheilu on mieletty talvilajiksi, jonka kolme eri muotoa ovat valjakkoajo (nome style), valjakkohiihto (pulka style) ja uusimpana valjakkohiihtoa sivuavana omana lajinaan on koirahiihto (skijoring). Koirahiihto eroaa valjakkohiihdosta vain siinä, ettei koira vedä pulkkaa. Sulan maan lajit (offsnow) koirajuoksu (canicross), koirapyöräily (bikejoring) ja kärryajo ovat vasta viimeisen parin vuoden aikana nousseet tasaveroisiksi talvilajien rinnalle ja valjakkourheilusta on niiden myötä tullut ympärivuotista toimintaa. Valjakkoajo on lähtöisin Alaskasta ja Kanadasta, jossa koiravaljakkoja käytettiin tavaran kuljettamiseen vaikeissa olosuhteissa. Käytetyt koirat olivat arktisia koiria kuten siperianhuskyja, alaskanmalamuteja, samojedinkoiria, eskimokoiria tai grölanninkoiria. Nykyisin kilpaluokissa käytettävät koirat ovat perinteisesti alaskanhuskyja, lyhytkarvaisia saksanseisojia, pointtereita tai niiden risteytyksäi. Pidemmillä matkoilla kilpaillaan myös siperianhuskyilla. Suomen Samojedinkoirayhdistys ry http://www.vul.fi/index.htm 9
Juttuun liittyen sain kunnian haastatella alan ammattilaista Anu Jaakonsaarta. 1. Kuka olet ja mistäpäin tulet? Anu Jaakonsaari, lähtöisin Etelä-Savosta, sitten pääkaupunkiseudulla ja nyt asun jo ihan Savon korvessa Rautavaaralla, lumen perässä sinne muuttanut. 2.Mitä koiria sinulla on? Laumaan kuuluu noin 25 alaskan huskya ja 3 borderterrieriä. 3. Mistä olet saanut kiinnostuksesi kyseiseen harrastukseen ja koska olet harrastuksen aloittanut? Vuonna 1981 tuli ensimmäiset siperian huskyt, sattuman kautta. Niistä se alkoi, saksanpaimenkoira kolmantena valjakossa. Vanhin terrieri Iitu täyttää juuri 12 v. 4. Kilpailetko koiriesi kanssa? Olen kilpaillut rekikoirilla aika alusta asti, ulkomaillakin paljon, Alaskaa ja Alppeja myöten. Terrierit ovat käyneet näyttelyissä jonkun kerran. 5. Mikä on mielestäsi parasta lajissa? Entä huonointa? Parasta on nähdä ja tuntea koirien halu juoksemiseen ja vetämiseen. Niitä ei tarvitse opettaa, niitä ei voi pakottaa, ne juoksevat, koska ne on luotu siihen. Ihminen treenaa ja hoitaa ja huoltaa, ja ihmisen täytyy tietää, mihin koirat pystyvät, että ei vaadi liikaa. Hauskaa on myös suuren lauman kanssa toimiminen. Kesällä uidaan ja pyöräillään esim. 16 koiraa kerrallaan vapaana. Minulle koiran pitää saada olla myös koira, rodusta huolimatta. Lauma on tasapainoinen ja tervepäinen, kaikki ovat tasa-arvoisia eikä mistään tapella, juostaan pellolla laumana, kaivellaan ojanpohjia, syödään vierivieressä jne. Se on koiran elämää! Huonointa ovat huonot talvet, riittämätön lumi, huonot urat. Tietysti melko työteliästä hommaa tämä on, kallistakin, mutta pärjätäkseen hyvin kaikki asiat pitää tehdä hyvin. Missään kohti ei voi luistaa. Kun pärjää kisoissa, on tyytyväinen työnsä tuloksiin. Tällä tasolla sen tietää jo treeniajossakin ja sekin riittää. Koirat ovat enimmäkseen omia kasvattejani kaikki, perheitä. Olen moninkertainen Suomen mestari sekä sprintissä että keskimatkoilta. Suurimpana saavutuksena pidän USA:n kisojani, koska siellä taso oli todella kova, maailman huiput mukana ja pärjäsimme todella hyvin (esim. Wyoming 1998, 700 km 4. sija). 6. Onko ruokinnassa tai muissa koiran hoitoon liittyvissä asioissa otettava jotain erityistä huomioon kyseistä lajia harrastettaessa? Koirani syövät Royal Canin -ruokaa, parasta parhaille aina mahdollisuuksien mukaan,.kuten edellä mainitsin, kaikki on tehtävä huolellisesti, hyvät varusteet, hyvät olosuhteet, eristetyt kopit, aina kuivat aluset ja puhtaat tarhat, raikkaat vedet jne., kuten kaikilla koirilla tietysti pitäisi olla. Tassujen hoito on iso työ. Huonojen kelien aikaan koirat tossutetaan aina, kaikilla keleillä ei voi edes ajaa. Ajan itse pidempiä matkoja, esim. 40-700 km ja niihin treenatessa pitää aina huomioida tassujen kunto olosuhteiden mukaan. Sprintti-koirat pääsevät vähän helpommalla. 10
7. Mitä kaikkea voit tarjota harrastuksesta kiinnostuneille jotka olisivat innokkaita tulemaan tutustumaan teidän "farmille"? :) Elämys koiralauman keskellä, koirat irrallaan. Niitä voi lapsetkin valjastaa, taputella ja talutella. Reellä ajossa valjakon vauhti ja voima! 8. Mitä valjakkokoiralta vaaditaan? Riittävä fysiikka, mutta tärkein on korvien väli. Jalostus keskittyy käyttökoiralla vain siihen, ulkonäöllä ei ole väliä. Koiria on erilaisia erilaisiin tarkoituksiin. Sprinttikoirat ovat hyvin lintukoiramaisia. Pitkiä matkoja ajettaessa tarvitaan arktisemman turkin omaavia koiria. Hyvä rekikoira on hyvä kaikessa. Johtajakoirat ovat tärkeitä. Niitä pitää olla paljon, ettei ole yhden koiran varassa. Johtajakoiralla ei ole mitään tekemistä lauman johtajuuden kanssa. On vain yksi laumanjohtaja ja se on ihminen, muut ovat tasa-arvoisia. Iso kiitos Anulle!! Anuun voi tutustua myös hänen kotisivuillaan http://www.geehaw.fi 11
Mikäli valjakko tuntuu liian haasteelliselta harrastusmuodolta, ei hätää. Yhdenkin koiran kanssa voi talvella harrastaa. Seuraavaksi esitellään toinen talvinen harrastusmuoto. KOIRAHIIHTO Kaisa Sormunen Varusteet Koirahiihdon harrastamisen aloittaminen on helppoa. Tarvitaan vain: hyvin istuvat vetovaljaat koiralle (eivät saa hiertää kainalon alta, eivät puristaa mistään, mutta eivät myöskään roikkua löysällä) hiihtäjälle vetovyö, jossa on avoin koukku tai paniikkilukko mahdollistaen vetonarun nopean irrottamisen joustava naru, jolla kytketään koira valjaista vetovyöhön, sopiva pituus n. 2-3 m hiihtovälineet, jotka nykyään ovat kilpailuluokissa luisteluhiihdon mukaiset (perinteistäkin toki voi harrastusmielessä kokeilla) ja tietysti vetohaluinen koira, joka on tunnistemerkitty mikrosirulla, mikäli mielit ryhtyä harrastamaan lajia kilpailumielessä. Koirahiihdon aloittaminen Aloita lyhyillä matkoilla. Pidä vetäminen koiralle hauskana. Potki suksiasi, älä koiraasi. ;) Jos pidät itse hiihtämisestä, saat koirasikin vakuuttuneeksi, että koirahiihto on hauskaa! Hiihtäjän tulee hallita joten kuten (luistelu)hiihdon perustekniikat, jotta koirahiihtämisestä tulee nautittava kokemus niin koiralle kuin hiihtäjällekin. Koirahiihdossa hiihtäjän perimmäinen tarkoitus on häiritä koiran etenemistä mahdollisimman vähän. Mitä enemmän hiihtäjä koiransa etenemistä häiritsee esim. vedättämällä itseään kaikki ylämäet tai horjahtelemalla jatkuvasti (tuntuu nykäisynä koiralle), sitä nopeammin koira väsyy ja saattaa jopa ajan kanssa menettää kiinnostuksessa koko touhuun. Koiran tulee turvallisuuden vuoksi oppia ensimmäiseksi sana seis etenkin, jos koira on vetovoimiltaan hiihtäjää vahvempi. Turvallisuuden nimissä on myös hiihtäjän opeteltava heti alkuvaiheessa irrottamaan nopeasti vetonaru vetovyöstä. Aluksi hiihdettävät matkat eivät saa olla pitkiä. Ensimmäisellä kerralla riittää jo muutama kilometri. Vetohommissa pitää treenaaminen aina lopettaa viimeistään siinä vaiheessa, kun koira osoittaa lieviä väsymisen tai kyllästymisen merkkejä. Näitä merkkejä ovat esimerkiksi lumen haukkominen (voi toki johtua kovasta nestevajauksestakin, mutta yleensä se alkaa vasta kun koira väsyy) ja vetämisen lopettaminen ts. koira alkaa juosta hiihtäjän rinnalla, ei edellä. Kun lopettaa treenaamisen heti koiran väsyttyä, sen into vetämiseen säilyy ja se odottaa jo innokkaana seuraavaa kertaa. Kerralla hiihdettävää matkaa voi hiljalleen pidentää ja koiran ja oman kunnon kehittyessä lähinnä maaston rankkuus, valjakon kunto ja hiihtointo 12
sanelevat maksimimäärän. Vetotreenin aikana voi myös pitää tarvittaessa minuutista (pysähdytään ladun sivuun ja vedetään vähän henkeä) vaikka puoleen tuntiin (käydään vähän kävelyllä, leikitään välillä tms.) olevia taukoja. Käytännön vinkkejä koirahiihtoharrastukseen Ennen vetoharjoituksia koiran tulee saada tehdä tarpeensa, jotta juokseminen olisi sillekin mieluisa kokemus. Jos koirallesi tulee hätä kesken vetoharjoituksen, siivoa sen jätökset pois ladulta. - Pidä vetonaru aina tiukalla eli veto päällä; myös alamäissä. Jos koira juoksee alamäet hiljempaa, kuin mitä sukset luistavat, auraa suksilla ja kiristä vetonarua kädellä, jotta veto säilyy. Samalla varmistat sen, ettei naru sotkeudu koiran jalkoihin tai jää suksien alle. Älä laske alamäissä koirasi vierelle tai ohi, vaan pysy aina sen takana. Näin voit aina tarkkailla koiraasi. Varo etenkin laskemasta suksillasi koirasi päälle. Herkkä koira voi saada kammon jo yhdestä ikävästä kokemuksesta. - Muista aina jokaisen vetoharjoituksen päätteeksi pysähdyttyäsi palkita koirasi esim. kehumalla tai paijaamalla sitä ylenpalttisesti. - Juoksulenkin jälkeen koiralle olisi hyvä tarjota haaleaa vettä, jota voi hiukan terästää koiran kuivamuonapapanoilla, tonnikalan paloilla tai muulla koiralle mieluisalla herkulla, jotta juoma maistuisi paremmin. Joillekin juoma maistuu heti vetotreenin jälkeen, joillekin vasta kymmenen minuutin päästä. Kokeile mikä sinun koirallesi sopii parhaiten. Juottamista voi kokeilla lisäksi jo ennen harjoitusta. Kilpailuihin valmistauduttaessa koiralle juotetaan n. 3-4 tuntia ennen kilpailua 1-1,5 litraa vettä. Sen jälkeen pitääkin sitten huolehtia, että koira pääsee tarpeilleen n. tunnin välein... - Tavallinen kotikoira oppii pysähtymistä ilmoittavan seis -sanan muutaman hiihtokerran jälkeen, kun hiihtäjä hiihtämisen lopuksi huutaa seeeiiiiiiisss ja samalla suksilla auraten pysäyttää vauhdin kokonaan. Koiran sanavarastoon voi myös lisätä kääntymistä varten sanat oikealle ja vasemmalle ja eteepäin lähtöä ilmoittava sana esim. "veto", "mennään", eteen tms. Nämä sanat voi opettaa hiihtämisen lomassa toistamalla kääntymissuuntaa koiralle käännyttäessä samalla kun ohjaa sitä vetämällä narusta haluttuun suuntaan ja toistaa eteenpäin lähtöä ilmoittavan sanan aina vetoharjoituksen aluksi. Ohjeiden antoa voi tehostaa kutsumalla ensin koiraa nimeltä ja vaikkapa näyttämällä kädellä suuntaa, jos koira katsoo nimeltä kutsuttaessa taakseen. - Peräkkäin hiihdettäessä valjakoiden välissä on hyvä pitää vähintään n. 5-10 metrin väliä, jotta perässä tulijalle jää aikaa reagoida, jos edessä menijälle sattuu jotain yllättävää. - Rinnakkain hiihtäminen ei koirien kanssa ole suotavaa, vaikka koirat tulisivatkin toimeen keskenään, sillä koiran kiinnostus tulee pitää ladulla etenemisessä, ei toisissa koirissa. Jos opettaa koiransa juoksemaan toisen koiran rinnalla, voi ohitustilanteissa tulla myöhemmin ongelmia ja suoranaisia vaaratilanteita. - Toisen valjakon kanssa harjoitellessa voi varta vasten harjoitella myös ohituksia. Valjakot hiihtävät peräkkäin ja kun jälkimmäinen ilmoittaa ohitusaikeistaan etummainen siirtyy ladun reunaan ja tarvittaessa hidastaa hieman vauhtiaan. Kun ohitus on tapahtunut ja vähän aikaa hiihdetty, ohitettu puolestaan lähtee ohittamaan jne. Ohitusharjoituksissa tulee keskittyä sujuvaan ohittamiseen ja jos se ei heti lähde sujumaan on ohitettavan paras alussa pysähtyä kokonaan ohituksen ajaksi. Latukäyttäytyminen -Koiria tulee aina kohdella hyvin. Fyysinen kurittaminen ja epäinhimillinen kohtelu on kiellettyä. - Huolehdi, että koirasi rokotukset ovat kunnossa, jos hiihdät paikoissa, joissa käy myös muita koiria. - Sairaalla tai loukkaantuneella koiralla ei tule vedättää - Älä anna koirasi juoksennella irti ladulla tai parkkialueella 13
- Jätä toisia koiria kohtaan hyvin aggressiivisesti käyttäytyvä koira kotiin tai laita koiralle kuonokoppa - Kahdella koiralla hiihdettäessä on suositeltavaa käyttää seisinkiä (naru, jolla koirat yhdistetään kaulapannoista toisiinsa) - Ole huomaavainen muita ladulla liikkujia kohtaan. Ilmoita tulostasi hyvissä ajoin ja ilmoita tarvittaessa kummalta puolelta ohitat ( tulen vasemmalta/oikealta ). Ohituksen jälkeen kiitoksen lausuminen sivuun väistäneelle ei juurikaan hidasta vauhtia ja antaa lajin harrastajista positiivisen kuvan. - Toista koirahiihtäjää ohittaessasi ilmoita niin ikään ohitusaikeistasi hyvissä ajoin ja suorita ohitus ripeästi koiraasi kannustaen. Ohitettava varautuu ohitustilanteeseen siirtymällä ladun jompaan kumpaan laitaan ja antamalla ohittajalle reilusti tilaa ohittaa. Ohitettava voi ohitustapahtumaa nopeuttaakseen hiukan hiljentää vauhtiaan ja lyhentää vetonarua. Koirahiihto kilpailulajina Valjakkohiihto- ja koirahiihtokilpailuissa on kaksi luokkaa: Luokka A: avoin kaikille koirille. Luokka B: avoin kaikille roduille lukuun ottamatta saksanseisojia, pointtereita ja rekisteröimättömiä koiria. Naisilla pikamatka on yleensä A-luokassa 10 km ja B-luokassa 7,5 km ja miehillä 10 km sekä A- että B-luokissa. Kerran vuodessa hiihdetään SM-viestit (3 x 5-10 km), jossa osa osuuksista kilpaillaan valjakkohiihtona (pulkan kanssa) ja osa koirahiihtona (ilman pulkkaa). Kilpasarjoja löytyy yleisten sarjojen lisäksi myös nuorille (alle 12 v., 13-16 v. ja 17-20 v.) sekä vanhemmille (45 v.). Kaikissa ikäluokissa kilpaillaan sekä A- että B-luokissa. Optimaaliseen suoritukseen tähdättäessä ylämäet tulee pyrkiä hiihtämään niin kovaa, että vedätyttää itseään koiralla mahdollisimman vähän. Tasaisilla ja alamäissä voi sitten passailla ja samalla palautella itseään seuraavaan rutistukseen. Tässä mielessä koirahiihtokilpailu eroaa murtomaahiihtokilpailusta: taktiikka on laadittava täysin koiran ehdoilla. Hyvä vetokoira lähtee joka startista aina säästelemättä matkaan, olipa kilpailtava matka sitten 5 tai 20 km. Tavoitteena on koko ajan hiihtää samaa vauhtia kuin mitä koira juoksee. Lopputulokseen vaikuttaakin aina enemmän koiran kunto ja sen kilpailuhenkisyys kuin hiihtäjän oma kunto. Hyväkään hiihtäjä ei tässä lajissa pärjää, ellei koiralla kestä pää tai kunto riitä. Kilpailuladut ovat koirahiihdossa yleensä hiukan helpompia kuin murtomaahiihdossa. Tämä selittyy suurelta osin sillä, että koirahiihtoluokkia järjestetään paljon samoissa maastoissa valjakkoajon kanssa ja yleensä hiihtokeskuksissa ei valjakkoajajia lasketa laduille (reessä on metalliset jalkajarrut, jotka tekevät jarrutettaessa aika pahaa jälkeä uraan), joten kilpailuja järjestetään paljon ns. maastotiepohjilla. Toki Suomessakin on muutama hiihtokeskus, jossa kilpaillaan pelkkiä koirahiihto- ja valjakkohiihtokilpailuja ja tällöin käytetään samoja latupohjia kuin murtomaahiihdossakin (mm. Rovaniemen Ounasvaara, Rokua ja Valkeakosken Korkeakangas). Jos kilpaileminen koirahiihdossa kiinnostaa, kannattaa esiin kaivaa esim. VUL:n kilpailukalenteri, valita sieltä sopiva valjakkotai koirahiihtokilpailu ja aloittaa vaikka harrastussarjasta. Harrastussarjassa kilpailevan ei tarvitse edustaa VUL:n jäsenseuraa tai hankkia kilpailulisenssiä, mitkä ovat edellytyksenä muissa luokissa kilpailtaessa. Näin lajia voi kokeilla kilpailumielessä pelkän osallistumismaksun hinnalla ja päättää vasta myöhemmin haluaako panostaa lajiin ihan kilpailumielessä. Lähde: http://www.vul.fi/koirahiihtoopas.htm 14
. VIESTIKAPULA kiertää Kiitokset viestikapulasta Taru Kuituselle. Minä ja punainen irlanninsetteri Tessa asutaan Tavastilassa, upeiden lenkkimaastojen keskellä. Oven kun avaa, voi koiran laskea pihalle ja lähteä metsään. Aivan upea paikka asua koiran kanssa. Ei minua varmaan kaupunkiin koskaan saisikaan muuttamaan, kun olen aina asunut maalla. Tessa on ensimmäinen oma koirani. Mikä sitten sai minut valitsemaan setterin? Halusin koiran, joka on valmis kaikkeen, koska halusin harrastuskaverin. Laji tosin oli vielä avoinna mutta agilitya olin ainakin halunnut kokeilla. Olin kuullut, kuinka sosiaalisia, ystävällisiä, elämäniloisia ja energisiä koiria setterit ovat. Se kuulosti juuri sopivalta koiralta minulle. Muutama yhteydenotto parille kasvattajalle ja pian jo olimmekin matkalla Kuusankoskelle katsomaan pieniä punaisia pentusia. No niinhän siinä käv,i niin kuin varmaan kaikki voi arvata, pentu varattiin ja muutaman viikon päästä haettiin Tessa kotiin. Tessa on ollut aivan mahtava koira, vai onkohan se niin, että aika kultaa muistot. Kyllähän se Tessa pentuna oli aika energinen ja vaikka sen kanssa tuli touhuttua vaikka mitä, niin ei ilmeisesti Tessan mielestä tarpeeksi. Ei tarvinnut jättää tuo pikku tuholainen kuin puoleksi tunniksi kotiin, niin johan oli kaukosäädintä järsitty tai puulasta napattu tiskialtaasta ja nakerrettu palasiksi. Kyllä sitä oppi, että pieni setteri ylettääkin yllättävän korkealle. No positiivisesti jos ajattelee, tulipahan siivottua kaikki pöytäpinnat puhtaiksi ja laitettua kaikki tavarat kaappeihin aina ennen kuin lähti jonnekin. 15
Nyt Tessa tulee jo alkuvuodesta 5 vuotta ja tuollaiset koiruudet on jääneet jo taka-alalle. Kotona Tessa on itse rauhallisuus ja makaa sohvalla, mutta kun ulos päästään ja lähdetään metsään, tulee sieltä se setterin sähäkkyys esille. Metsälenkit onkin ihan parhaita Tessan mielestä, onhan se lintukoira. Metsästykseen Tessaa ei ole varsinaisesti käytetty, vaikka intoa ja vaistojakin Tessasta löytyisi. Koulutuksissa olemme kyllä käyneet mm. punaisten ja punavalkoisten irlanninsetterien peltopäivillä Virroilla, jossa saatiin opastusta metsästykseen. Tokoilu ollaan aloitettu Ahlstömin kentällä koirakoulussa, kun Tessa oli lähemmäs vuoden. Kotona olin jo opettanut perustottelevaisuutta, mutta koska setteri tosissaan on energinen koira, halusin mennä sen kanssa puuhastelemaan kentällekin. Siellä kävimme vuoden ajan, kunnes joku alkoi puhumaan, että alkaa ryhmä kisaamaan haluaville koirakoille. No eihän mulla ollut koskaan käynyt mielessäkään, että minä menisin tokokisoihin ja vielä setterin kanssa, mutta niin minä vaan huomasin pian olevani kisaavien tokoryhmässä. Alokasluokassa ollaan Tessan kanssa kisattu jo useamman kerran, kaksi ykköstulostakin taskussa, mutta sitä viimeistä ei enää jaksettu jäädä sieltä yrittämään, kun on niitä kakkostuloksiakin siellä jo ihan tarpeeksi. Liikkeet Tessa osaa, mitä nyt seuraaminen on vähän väljää, mutta kun kisatilanteessa joko minä jännitän ja sen takia Tessa tekee omiaan, tai sitten keksitään jotain muuta kivaa. Kerran Tessa on ollut roskista tonkimassa kesken kisan, viime kisoissa seisottiin pikkulintua kesken seuraamisen jne. Nyt kaikki varmaan ihmettelee, minkä ihmeen takia olen jatkanut tokoilua setterin kanssa. Yksinkertaisesti sen takia, kun koira tykkää tehdä. Ei ole yks eikä kaks kertaa, kun tuomari on sanonut, että onpa kiva nähdä koira, joka tekee hommia häntä heiluen. Nyt olemme aloittaneet avoimen luokan liikkeiden treenaamisen. Katsotaan jos vaikka kävisimme kokeilemassa joskus sitäkin luokkaa. Niin kauan jatketaan kun tokoilu on kivaa ohjaajasta ja koirasta. Agility aloitettiin keväällä 2009. Se on ollut hauskaa, mutta nyt alan huomaamaan, että koira alkaa olla taitavampi ja nopeampi kuin ohjaaja. Pitkään Tessa meni aika rauhallisesti radalla, mutta koko ajan vauhtia tulee vaan lisää eikä ohjaaja tahdo oikein perässä pysyä. Useammat möllikisat ollaan käyty Tessan kanssa ja ihan kivoin tuloksin, mutta virallisiin kisoihin ei olla vielä uskaltauduttu. Katsotaan jos kevään mittaan startattaisiin jo virallisissakin. Näyttelyissä käytiin melko paljonkin, kun Tessa oli nuorempi. Paras saavutus on varaserti. Näyttelykehät ollaan kuitenkin nyt jätetty suosiolla muille, kun Tessaa ei voisi vähempää kiinnostaa koko touhu. Kehään kun mennään, Tessa muuttuu perässä vedettäväksi ja meidän meno on kun hidastetusta elokuvasta. Uusin harrastuksemme on alkuvuodesta aloitettu kaverikoiratoiminta. Mietin, että näinköhän uskallan lähteä mukaan noin energisen koiran kanssa, mutta Tessa onkin osoittautunut vallan mainioksi kaverikoiraksi. Se osaa sopivasti rauhoittua noissa tilanteissa ja rapsutuksia ja huomiota ihmisiltä setterit rakastavat. Ja kun Tessa tulee vielä toimeen kaikkien koirien kanssa, on se tuohon toimintaan ollut oikein hyvä koira. Näiden lisäksi olemme kokeilleen vaikka mitä ja täytyy myöntää, että Tessa on ollut aivan mahtava ekaksi koiraksi. Se on ollut sellainen "kokeilukappale". Kyllähän niitä tilanteita on ollut kun huomaa, että ei se setteri mikään palveluskoira ole, mutta päivääkään en vaihtaisi. Rauhallista joulunaikaa kaikille karvaisille ja karvattomille! Toivottelee Jaana Roimola ja Tessa Viestikapula heitetään Marjo Hakkaraiselle ja Nasulle. 16
ELÄINAKUPUNKTIO Historiaa Akupunktion ajatellaan olevan lähtöisin Kiinasta, mutta joidenkin viitteiden mukaan se olisi alun perin kehitetty Pohjois-Intiassa tai Tiibetissä ja levinnyt sieltä Kiinaan. Joka tapauksessa kiinalaiset systematisoivat akupunktion ja on todisteita, että eläinlääkärit käyttivät sitä hoitomuotona Kiinassa jo 2000-3000 ekr. Myös Japanissa on oma, jonkin verran kiinalaisesta tekniikasta poikkeava akupunktiomuotonsa. Suomessa vanha kansa on käyttänyt mm. kuppausta, suonen iskentää ja muita samankaltaisia menetelmiä, jotka ovat verrattavissa akupunktioon, vaikka teoriat poikkeavat toisistaan osittain. Kiinassa eläimistä hoidettiin lähinnä hyötyeläimiä (hevosia ja nautoja), esim. koirien ja kissojen hoitoon tarkoitetut akupunktiokartat (joissa on määritetty pisteiden anatominen sijainti) ovat länsimaalaisten tekemiä. Länsimaihin akupunktio levisi varsinaisesti vasta 1950-luvulta alkaen, kun Yhdysvaltojen presidentti Nixon teki valtiovierailun Kiinaan ja raportoi uudesta hoitomuodosta. Kiinassa akupunktioon liittyi ja liittyy edelleen olennaisena osana myös yrttilääketiede, käytännössä yrttejä käytetään siellä enemmän kuin akupunktiota. Länsimaissa tilanne päinvastainen ja esim. Suomessa ei ole myytävänä kiinalaisia yrttejä. Miten se toimii? kiinalainen näkökulma Muinaisessa Kiinassa lääkäreillä ei ollut käytössä nykyajan teknologiaa, joten he perustivat diagnoosinsa aisteihinsa (näkö, kuulo, haju, tunto). Jossain vaiheessa historiaa lääkärin ei ollut edes soveliasta juuri koskea potilaaseen, vaan potilas istui verhon takana ja kertoi esitiedot ja lääkäri kokeili hänen pulssiaan verhon raosta. Esitietojen ja pulssin perusteella lääkäri sitten teki diagnoosin ja määräsi tarvittavan yrtin. Kiinalaisessa lääketieteessä on useita eri teorioita, joiden perusteella diagnoosiin voidaan päästä. Näitä ovat mm. viiden elementin (tuli, maa, vesi, metalli, puu), kahdeksan periaatteen (yin ja yang, ulkoinen ja sisäinen, kylmä ja kuuma, vajavuus ja liiallisuus) ja Zang Fu-teoria. Tehtäessä kiinalaista diagnoosia, käytetään joko yhtä tai useampaa teorioista, tapauksen ja hoitajan mukaan. Erittäin pelkistetysti kaikissa teorioissa on yhteisenä tekijänä pyrkimys hoidon avulla saamaan elimistö takaisin tasapainoon itsensä ja/tai ulkoisten tekijöiden kanssa, sillä sairauden katsotaan johtuvan tämän tasapainon horjumisesta. Meridiaaneja eli energiakanavia, joilla akupunktiopisteet sijaitsevat, on 12 päämeridiaania (liittyvät aina johonkin elimeen, joka ei välttämättä vastaa täydellisesti länsimaista elintä) ja kahdeksan sivumeridiaania. Miten se toimii? länsimainen näkökulma Monet akupisteistä sijaitsevat hermopäätteiden läheisyydessä. Yksi länsimaisista teorioista erityisesti akupunktion kipua poistavalle vaikutukselle onkin ns. porttikontrolliteoria, eli kun stimuloidaan kosketushermosyitä, kipuaistimuksen kulku aivoihin estyy selkärangan tasolla. Eli kipu on edelleen siellä, mutta sitä ei tajuta. Akupunktion on myös todettu lisäävän elimistön omien opioidien eli morfiinin kaltaisten aineiden, kuten endorfiinin ja enkefaliinin, eritystä. Eli tässä tapauksessa kipu edelleen on siellä, mutta sillä ei ole niin väliä. Lisäksi akupunktion on todettu aiheuttavan verisuonien laajenemista, jolloin kuona-aineet (kuten maitohappo lihaksista) saadaan paremmin kuljetettua pois. Sen on todettu myös lisäävän elimistön omien kortikosteroidien eritystä eli sitä kautta vähentävän tulehdusreaktiota. Joidenkin akupunktiopisteiden kohtiin tulee helpommin ns. triggerpisteitä (lihaksessa kovempi alue, jonka painaminen aiheuttaa säteilevän kivun laajalle alueelle) ja niiden neulottelu on erityisen tehokasta, joskin se voi olla kivuliasta. Triggerpisteisiin voidaan myös injektoida esimerkiksi puudutusainetta. Akupunktion kaikkia vaikutusmekanismeja ei ole pystytty tieteellisesti selittämään lukuisista tutkimuksista huolimatta. Mitä hoidetaan? Toistaiseksi itse hoidan akupunktiolla eniten tukija liikuntaelinongelmista kärsiviä eläimiä. Näihin kuuluvat mm. lonkka-, selkä- ja kyynärongelmat, mäyräkoirahalvaukset (jos eläin on täysin halvaantunut, leikkaus on ensisijainen hoitovaihtoehto), vanhuuden kolotukset ja urheilijaeläimet. Akupunktio ei poista kivun syytä, esim. spondyloosia tai nivelrikkoa, mutta vie oireet eli kivun pois, jolloin eläin käyttää raajaansa/selkäänsä paremmin ja lihakset vahvistuvat tukemaan heikkoa niveltä. Jos kipu on ensisijaisesti lihasperäinen, akupunktiolla voidaan 17
saavuttaa pysyvä kivuttomuus, muuten eläimet yleensä tarvitsevat hoitoja aina silloin tällöin koko elämänsä ajan. Muita sairauksia, joiden hoidosta akupunktiolla olen saanut hyviä tuloksia, ovat mm. kissan astma, tietyt iho-ongelmat, kissojen idiopaattinen kystiitti, pelkotilat erityisesti koirilla, steriloitujen narttukoirien virtsanpidätysongelmat, ummetus, valeraskaus aikaisessa vaiheessa ja huonosti paranevien haavojen hoito. Kirjallisuuden mainitsemia hoitoindikaatioita ovat lisäksi mm. epilepsia sekä tukihoito lähes kaikissa sisätaudeissa, kuten munuaisten tai maksan vajaatoiminnassa, diabeteksessa, kilpirauhasen liika- tai vajaatoiminnassa, sydämen vajaatoiminnassa jne. Myös immunologisten sairauksien tukihoidossa akupunktiosta on todettu olevan hyötyä sen elimistön omaa puolustusjärjestelmää aktivoivan vaikutuksen ansiosta. Miten hoidetaan? Akupunktiopisteitä voidaan stimuloida mm. akupunktioneuloilla (kuivaneula-akupunktio), joihin voidaan liittää sähköhoito, pisteinjektioakupunktiolla (pisteisiin injektoidaan esim. keittosuolaliuosta tai puudutusainetta), moxalla (kiinalainen yrtti, jota poltetaan pisteiden päällä) tai ns. kestoakupunktiolla eli kultahippuimplanteilla. Hoitotapa ja pisteiden valinta riippuvat hoidettavasta yksilöstä. Kuivaneula-akupunktioon sähköllä tai ilman varataan ensimmäisellä käynnillä 50 minuuttia, jatkokäynneillä 40 minuuttia aikaa. Neuloja pidetään yksilöstä riippuen 10-30 minuuttia. Yleensä koirat sietävät neulat hyvin, kissat ovat joskus haasteellisempia. Moxaa voidaan tarvittaessa käyttää neulahoidon yhteydessä. Pisteinjektioakupunktio vie vähemmän aikaa kuin kuivaneula-akupunktio ja on parempi hermostuneille potilaille. Sitä voidaan käyttää myös esim. yhdessä Cartrophen TM pistoshoidon kanssa tehostamaan sen vaikutusta. Kuivaneulahoidon vaikutus on kokemukseni mukaan useammilla potilailla pidempiaikainen, mutta jotkut yksilöt hyötyvät pisteinjektioakupunktiosta paremmin. Kultahippuja laitetaan valikoiduille yksilöille, vain kivun hoitoon, kun syy on selkeä, esim. lonkkavika. Niiden vaikutusaika on useita vuosia, monesti eläimen koko loppuelämä. Hiput voidaan laittaa hereillä olevalle eläimelle, mutta jos eläin on vähänkin hermostunut, mieluummin rauhoitetaan se kuin otetaan riski, että hippu menee vaikka niveleen eläimen liikahtaessa äkisti. Kuivaneula- ja pisteinjektioakupunktiohoidot aloitetaan yleensä vähintään 3-5 hoitokerralla 1-2 kertaa viikossa tapauksesta riippuen. Mikäli näillä hoidoilla ei ole mitään vaikutusta, eläimelle on etsittävä toinen hoitomuoto. Noin 5 prosentille eläimistä akupunktiosta ei ole hyötyä. Jos eläin hyötyy hoidoista, pyritään pisimpään mahdolliseen hoitoväliin, jolla se pysyy oireettomana. Tämä on kroonisissa tapauksissa (nivelrikko tms.) yleensä 1-6 kuukautta. Ennen ensimmäistä hoitokertaa toivon omistajien täyttävän eläimestä esitietolomakkeen (joka voidaan lähettää omistajalle faksilla tai postitse, tulevaisuudessa ehkä myös sähköpostilla) ja palauttavan sen hyvissä ajoin, jotta ehdin perehtyä potilaaseen jo etukäteen. Ensimmäisen hoidon jälkeen eläin on usein väsyneempi ja sillä saattaa aineenvaihdunnan kiihtyessä olla kiire tarpeilleen. Eläimen oireet saattavat myös aluksi jopa pahentua, mutta yleensä sen jälkeen ne alkavat selvästi helpottaa. Suomessa on noin 20 International Veterinary Acupuncture Society s (IVAS) Certified Veterinary Acupuncturist:ia (CVA) ja lisäksi useampia eläinlääkäreitä, jotka ovat käyneet erilaisia lyhyempiä koulutuksia ja käyttävät akupunktiota työssään. IVAS CVA on tällä hetkellä arvostetuin kansainvälinen eläinakupunktiotutkinto. Erja Saarto, Pieneläinsairaksien erikoiseläinlääkäri, CVA Torniomäentie 30, Kouvola p. 044 511 1957 Tämä artikkeli on julkaistu aiemmin Amstaffitlehdessä 3/2008 ja Snautseri-Pinseri-lehdessä 3/2009. 18
Kokemuksia akupunktiohoidosta Maarit Räsänen Haba on pian seitsemänvuotias espanjanvesikoira poika. Luonteeltaan se on jääräpäinen ja vilkas. Kaikki mitä se tekee, niin tehdään sitten tuhatta ja sataa. Ehkä yksi syy Haban selän ongelmiin onkin repivä rallittelu vapaana ollessa. Haba aloitti agilityn ollessaan puolitoista vuotias ja ura päättyi 2010 kesäkuussa jatkuviin lihasten ja selän jumiutumiin. Haban vaivat alkoivat ensimmäisen kerran toukokuussa noin kaksi ja puoli vuotta sitten. Treenien jälkeen kotiin savuttuamme kiinnitin huomion heti koiran liikkumiseen. Haba ontui etupäätään. Mietin tietenkin, olinko tehnyt ennen treenejä sekä niiden jälkeen tärkeät alku- ja loppulämmittelyt. Kyllä olin, mutta koiralla oli selkeästi kipuja. Silloin vaiva hoidettiin koiriin erikoistuneella fysioterapeutilla. Haba kävi säännöllisesti hoidossa, vaivat parantuivat, hoitovälit pidentyivät ja lopulta ajanvaraus vain unohtui. Helmikuussa 2010 kiinnitin huomiota Haban yllättäviin vingahduksiin. Ensin oletin sen liittyvän Haban ja uuden pennun Tinton rajuihin leikkeihin. Pian kuitenkin selvisi, että vanhat vaivat uusiutuivat. Käynti eläinlääkärillä, mutta mitään selkeää syytä ei löytynyt. Hoidoksi määrättiin lepoa ja kipulääkkeitä. Mietimme asiaa Haban kasvattajan kanssa ja hän kehotti kokeilemaan akupunktiohoitoa. Mutta mistä saisin hoitoa koiralle? Puskaradiot toimintaan. Mielessäni näin itseni ajamassa pitkän matkan hoitoa antavalle eläinlääkärille, mutta onnekseni hoitopaikka löytyi niinkin läheltä kuin Kouvolasta. Ennen ensimmäistä hoitokertaa lähetin hoitoa antavalle eläinlääkärille sähköpostilla tiedot koirastani ja mitä vaivoja sillä oli. Ensimmäinen hoito tuli tarpeeseen. Haban vaivat yltyivät kipulääkkeistä huolimatta juuri hoitopäivän aamuna. Se oikeasti huusi kivusta. Mikään asento kotona ei ollut sille hyvä ja minua kauhistutti tuleva ajomatka, itsesyytökset enkö ole hoitanut koiraani hyvin. Perille päästyämme eläinlääkäri Erja Saarto katsoi Haban liikkeet, tunnusteli koiran läpikotoisin ja totesi sen lihasten olevan täysin jumissa ja epäili sillä olevan päänsärkyä. Erja laittoi Haballe neuloja ja taidettiinpa antaa myös sähköhoitoa. Haba kovana jätkänä ei suostunut käymään maaten tai edes istumaan, vaan seisoi ja piti päätään kainalossani. Neulat olivat noin puolisen tuntia jonka sen jälkeen ajelimme kotiin. Kipulääkitys jatkui. Onneksi Erja varoitteli, että koira voi mennä hetkellisesti huonompaankin kuntoon. Illalla kotona Haba oli rauhaton, kulki selkä köyryssä ja vinkui. Mikään asento ei ollut hyvä ja se oli lähelläni kaiken aikaa. Yö sujui onneksi rauhallisesti ja aamulla herätessä vastassani oli uusi Haba. En todellakaan ymmärrä, mitä hoidossa tapahtui, mutta vaikean illan jälkeen aamulla koirani oli pirteä, heilutti häntää ja sen olo oli selkeästi parempi. Kävimme Haban kanssa hoidossa aluksi tiheämmin ja pikkuhiljaa hoitokertojen väliä pidennettiin. Saimme huhtikuussa luvan harjoitella agilitya. Treenit aloitettiin rauhallisesti ja pikkuhiljaa myös kisasimme. Stadi Gamesin jälkeen koira alkoi taas ontua ja Erja totesi sen taas olevan jumissa. Päätin lopettaa vauhdikkaan harrastuksen säästääkseni koiran jatkuvilta jumiutumisilta. Nykyisin koira liikkuu normaalisti, kivut ovat poissa ja teemme pitkiä kävelylenkkejä eli normaalia elämää. Yritämme kuitenkin välttää Haban kanssa rajuja palloleikkejä. Aina hoidossa koiran liikkeet katsotaan ja neulat laitetaan kulloisenkin tilanteen ja tarpeen mukaan. Hoitopäivän jälkeen kotona käydään vain tarpeilla ja loppupäivä otetaan rennosti. Jokaisen hoitokerran jälkeen Erja arvioi seuraavan kerran ajankohdan ja nykyisin käymme hoidossa noin joka toinen kuukausi. Hoitoon Haba menee mielellään, neuloista se ei välitä ja nykyisin se voi jopa istua hoidon aikana, mutta kovat jätkät ei maaten hoitopöydälle käy! 19
Ohjaaja Tutuksi Haastatteluvuorossa koirakouluohjaaja Marja Evälahti. 1. Kuka olet? Marja Evälahti, nelikymppinen tottelevaisuuskoulutusohjaaja, koirakoulun vetäjä ja näyttelyharjoitusten vetäjä Karhulasta. Koulutukseltani olen yo-artesaani. Työkseni olen tehnyt kaikenlaista. Viimeiset 10 vuotta siivousalalla. 2. Minkälainen koira/millaisia koiria sinulla on? Mitä harrastat koiran/koiriesi kanssa? Kotona asustaa tällä hetkellä 2 australianpaimenkoiraurosta; punainen Elmo 9v. ja blue merle Robin 4v. Molempien kanssa olen käynyt koirakoulussa eli ne osaa tokon perusliikkeet, mutta sen pidemmälle ei olla päästy. Se on aina aikapula, ettei muka ehdi (seliseli). Robin on kierrellyt nyt näyttelyjä Suomessa ja ulkomailla. Tuloksiakin on tullut. Robin on FI, NO, RU MVA ja RKFV. Tavoitteena on tietysti se C.I.B. Keväällä on uusi pentu tulossa eli kaikki alkaa taas alusta. 3. Miten olet päätynyt Kotkan Koiraystäväin seuraan ja mitä ryhmää ohjaat? KKS tuli kuvioihin, kun sain ekan aussieni eli Andyn. Sen kanssa innostuin koiran kouluttamisesta ja olihan se mukavaa, kun koirakin oppi nopeasti. Andyn kanssa kilpailinkin muutaman kerran alokasluokassa. Koirakoulussa vedän milloin mitäkin ryhmää, ekakertalaisista pidemmälle ehtineitä. 4. Miten aloitit koulutusohjaajana toimimisen? Seura etsi uusia koulutusohjaajia ja Öhmanin Mia kysyi minulta, kiinnostaisiko alkaa vetämään koirakoulun ryhmiä. Mietin pari päivää ja ilmoitin Mialle, että joo. Ensin olin jokusen kerran kentällä seuraamassa kouluttajien puuhia ja sitten kävin tottelevaisuuskoulutusohjaajakurssin Lappeenrannassa. Kymmenen harjoituskerran jälkeen sain kouluttajakortin ja nyt on kuudes vuosi menossa. 5. Mikä on mielestäsi parasta siinä? Parasta taitaa olla se, kun saa antaa uusille koiranomistajille neuvoja, miten koiran saa tekemään niin kuin ihminen sen haluaa tekevän. 20