Ala-Keiteleen Ratsastajat ry Toimintalinja Tukeminen tekemiseen 1
Sisältö Johdanto s. 3 Ratsastusseuran visio s. 4 Ratsastusseuran arvot s. 5 Toiminnan tavoitteet s. 6 Vuosikello 2014 s. 7 Käytännön toiminta ja periaatteet s. 8 Kilpailutoiminta s. 8 Poniclubi s. 8 Hevoshoitajakoulutus s. 8 Valmennukset s. 8 Merkkien suoritus s. 9 Aikuisten huolto s. 9 Tiedottaminen s. 10 Ratsastusseuran vastuunjako s. 11 2
JOHDANTO Ala-Keiteleen Ratsastajat ry on perustettu vuonna 1987 ja seura on kantanut kunniakkaasti samaa nimeä kaikki nämä vuodet. Seura toimii pääasiassa Suolahdessa sekä Äänekoskella. Ala-Keiteleen Ratsastajat ry tekee saumatonta yhteistyötä kotitallinsa, Paatelan ratsastuskoulun kanssa. Alun perin seura perustettiinkin kotitallin aktiivisen toiminnan juureen. Ala-Keiteleen Ratsastajien toimintalinjan runko ja keskeisimmät tavoitteet linjataan ratsastusseuran johtokunnan toimesta toimintasuunnitelman liitteeksi. Olemme järjestäneet seurankehittämispäiviä, ylimääräisiä kokouksia johtokunnalle sekä Google Driven kautta kartoittaneet kaikilta seuranjäseniltä tietoa linjaten sitä toimintaan sekä visioon. Tukena linjauksessa on ollut Ratsastusseuran toimintalinja - opas sekä liiton kehittämishankkeesta saatu oivallinen ohjaus. Toimintalinjan tarkoitus on selventää jäsenille sekä ulkopuolisille seuran toimintaa. Kevätkokouksen (2014) hyväksymä seuran toimintalinja laitetaan esille Ala-Keiteleen Ratsastajat ry:n kotisivuille yhdessä toimintasuunnitelman kanssa.. 3
RATSASTUSSEURAN VISIO Ala-Keiteleen Ratsastajat ry on ratsastusseura, joka haluaa tukea kaikentasoisia ratsastajia ratsastamisessa sekä kannustaa oleskelemaan hevosten parissa nauttien tallimiljöön tuomista mahdollisuuksiista kehittää itseään ihmisenä eläinten sekä luonnon parissa. Ala- Keiteleen Ratsastajat ry panostaa tavoitteelliseen harrasteratsastukseen sekä pyrkii tukemaan kaikin tavoin ratsastajia, jotka tavoittelevat kilpailutasoa. Kaikki jäsenet ovat seuralle yhtä arvokkaita ja seura järjestää toimintaa, joihin jokaisen on mahdollisuus osallistua omasta hevosharrastuksen tasosta tai suuntautumisesta riippumatta. Tämä toiminta sisältää mm. kilpailuja, valmennusta, koulutusta, retkiä sekä tapahtumia. Koska ajatuspohjamme seurassa on kasvatuksellinen, on meille tärkeää, että jokainen saa haluamallaan tavalla ja omalla tasollaan mahdollisuuksiin katsoen luoda omaa polkua hevosten parissa. Pyrimme siihen, että tulevaisuudessa seuramme nähdään mahdollisuutena harrastaa monipuolisesti. 4
RATSASTUSSEURAN ARVOT Tukeminen tekemiseen Rehellisyys ja läpinäkyvyys Ala-Keiteleen Ratsastajat ry.n jäsenet ovat tiimi, jonka toiminta perustuu rehellisyyteen sekä läpinäkyvyyteen ja jossa johtokunta on sitoutunut rakentamaan siltoja yli sukupolvi- ja taitorajojen. Ratsastusseuran toiminnan lähtökohtana on kunnioitus toista ihmistä kohtaan. Seuran perustehtävänä on mahdollistaa monipuolinen harrastusmahdollisuus hevosten parissa. Hyvinvointi Yhteistyössä Paatelan ratsastustallin kanssa seura sitoutuu edistämään tervettä tallimiljöön harmoniaa tallin asukkaille sekä kaikille tallilla kävijöille sekä seuran jäsenille. Terve tallimiljöö on ystävällinen, positiivinen, avoin sekä fyysisesti esteetön ja turvallinen. Tasa-arvo Toiminta nojaa jäsenten tasa-arvoon. Jokaisen jäsenen harrastus, tavoitteellisuus, mielipide, idea sekä hyvinvointi ovat yhtä arvokkaita. Toimintaan ovat tervetulleita kaikki seuran jäsenet iästä, sukupuolesta, fyysisestä, henkisestä tai muusta johtuvasta erilaisuudesta riippumatta. Seuran lapsijäsenten vanhemmat ovat arvokkaita kumppaneita, jotka ovat tervetulleita jakamaan toiminnan edistymistä sekä kantamaan vastuuta nuoresta sukupolvesta. Me pyrimme yhteisvastuullisesti ja kaikin keinoin tukemaan yhteistä uutta sukupolvea sillä seura on enemmän kuin ratsastusharrastus. Se on yhteisö, jossa jokaisella on oma paikkansa ja jokainen kohdataan ainutlaatuisena omana itsenä. Iloinen seura Jokainen jäsen on seuraamme tervetullut ja otetaan ilolla vastaan. Seuran jäsenille kuukausittain sähköpostitse postitettavan Ratsastajainliiton terveisten mukana jäsensihteeri/ tiedotusvastaava informoi Iloisen seuramme jäseniä tulevista tapahtumista tai muistettavista asioista. 5
RATSASTUSSEURATOIMINNAN TAVOITTEET Ala-Keiteleen Ratsastajat ry:n tavoitteena on olla seura, jolla on vahva toiminta sekä turvattu talous. Tavoite on saada perusvuosiympyrän rinnalle useita vuosiympyröitä, joilla kulkee eri segmentti niin vastuuvetäjien kuin osallistujienkin tasolla. Seuran jäsenten tulee saada selvää etua seuraan kuulumisestaan. Tämä on esimerkiksi pienemmät kilpailujen lähtömaksut Ala-Keiteleen ratsastajat ry.n järjestämissä kisoissa. Kaikki hyöty ja tuleva etu on myös yhteisen tekemisen riemu ja ilo. Seura nauttii jäsentensä tuomasta edusta yhteisesti; yhdessä olo ja tekemisen riemu sekä yhteisvastuu seuranjäsenistä sekä luottamustehtävä osana kasvatustyön näkökulmaa. Seura järjestää tulevaisuudessa erilaisia hevosiin liittyviä tapahtumia osittain yhdessä paikallisten yrittäjien sekä muiden seurojen kanssa. Myös koulutusten järjestämiseen suhtaudutaan suopeasti. 6
VUOSI 2014 -VUOSIKELLO Marraskuu: Syyskokous, uusi johtokunta, virkistysilta/toivekarttakoulutus Joulukuu: Pikkujoulut Google driven kautta Tammikuu: Tilinpäätös, uusi johtokunta järjestäytyy viikolla 4, tallikino Helmikuu: Ulkopuolinen valmennus ( Kari Vepsä) Lokakuu: Tallikino jäsenkysely 1x/ vuosi Maaliskuu: Johtokunta, tallikino poniclubi syksyllä2 x8 Aikuisten huolto x4 poniclubi keväällä 2x8 Aikuisten huolto x4 Syyskuu: Viralliset kisat, kirpputori Elokuu: Johtokunta, harjoituskisat, talkoot Yhteistyö: muut liikuntaseurat ystäväratsastusseura Heinäkuu: loma kaikilla Kesäkuu: Talkoot, viralliset kisat, kirpputori, alkeiskurssi / leiri, ratsastuspilates/ lännenratsastus Toukokuu: Johtokunta, harjoituskisat, 1.5 retkiratsastus, kevättalkoot tallilla Huhtikuu: Lännenratsastus-valmennus 7
KÄYTÄNNÖN TOIMINTA JA PERIAATTEET Vakiintunut vuosittainen toiminta: Kilpailutoiminta Seura järjestää kahdet harjoituskilpailut sekä kahdet seuratasoiset ratsastuskilpailut vuodessa. Kilpailuviikonloppuna järjestetään koulukilpailut sekä keppihevoskilpailu. Kilpailuluokat järjestetään siten, että taitojen kasvaessa kilpailuluokat huomioidaan siten, että kaikentasoisilla jäsenillä on mahdollisuus osallistua kilpailuihin. Seuran järjestämissä kilpailuissa luokat alkavat keppihevosluokasta ja jatkuvat siitä ylöspäin. Tuemme seuran jäseniä heidän lähtiessään edustamaan Ala-Keiteleen Ratsastajat ry.tä ulkopuolisiin kisoihin. Tämä tuki voi olla muutakin kuin rahallista korvausta. Seuran järjestämissä kilpailuissa vaaditaan osallistujilta SRL:n jäsenyys, jolloin vakuutusturva on kunnossa. Poniclubi Poniclubin ohjaajina toimivat SRL.n kouluttamat hevoskerho-ohjaajat sekä apuohjaajat. Poniklubi jalostaa lasten orastavia hevosmiestaitoja, tukee sosiaalisuutta sekä monipuolista liikunnan riemua. Hevoshoitajakoulutus Hevoshoitajakoulutuksessa syvennetään hyviä hevosenkäsittelytaitoja ja hevosten käyttäytymistä opetetaan seuran nuoremmille jäsenille. Hevoshoitajakoulutuksen käyneellä on mahdollisuus saada hoitohevosen kotitallilta. Valmennukset Valmennuksia järjestetään säännöllisesti. Valmennukset hoidetaan siten, että seurassa on yksi henkilö nimetty valmennusvastaavaksi, joka koordinoi valmennusta sekä kerää tietoa valmennuksen toiveista tai tarpeista. Seura järjestää mm. maastakäsittely kursseja ulkopuolisen valmentajan avustuksella. mahdollisten muiden alan asiantuntijoiden luentoja ja koulutuksia, joiden tavoitteena on hevosten ja jäsenten hyvinvointi. Seura järjestää valmennuksia koulu- ja esteratsastuksesta sekä hevosen käsittelystä. Osa valmennuksista tullaan järjestämään tallin ulkopuolella. 8
Merkkien suoritus Nuorisotoiminnan yhteydessä jäsenten on mahdollisuus suorittaa SRL:n merkkejä. Seuran jäsenten merkkisuoritusten huomioiminen ajoittuu syys- tai kevätkokouksissa, jonne merkkien saajat pyydetään henkilökohtaisesti. Aikuisten huolto Aikuisten huollosta vastaa koulutettu liikuttaja. Toiminta toteutetaan toiveiden ja mahdollisuuksien mukaan. 9
TIEDOTTAMINEN Seuran tiedotustoiminta Seuran tiedotukset pohjautuvat pääosin sähköiseen viestintään. Seuran sääntöjen mukainen tiedotuskanava on seuran kotisivut : akrat.webnode.com. Seuralla on myös facebook-sivusto Seuran toiminnasta ja tapahtumista ilmoitetaan lisäksi tallin seinällä. Nuorisotoiminnasta kuten poniklubi / heppahoitokerho tiedotetaan seuran kotisivuilla, tallin seinällä ja viemällä julisteita koulujen ilmoitustauluille. Seuran läpinäkyvyydestä ja vuorovaikutuksen kaksipuolisuudesta huolehtiminen on ensiarvoisen tärkeää. Seuran jäseniltä seuran kehittämisen kannalta tärkeää tietoa kerätään Google Driven kautta vähintään kerran vuodessa. YHTEISTYÖTAHOT Ensisijainen yhteistyötaho on oma kotitalli, Paatelan ratsastuskoulu. Toiminnan järjestämisessä yhteistyö muiden paikallisten yrittäjien, seurojen, kirkon jne. kanssa on tärkeässä roolissa avautumassa kaikkine mahdollisuuksineen. Tätä mahdollisuutta lähdemme vuonna 2014 kartoittamaan. 10
RATSASTUSSEURAN ORGANISAATIO JA VASTUUNJAKO Ala-Keiteleen Ratsastajat ry:n johtokunta Vastuunjako Puheenjohtaja Sihteeri Jäsensihteeri Rahastonhoitaja Nuorisovastaava Kilpailuvastaavat Valmennusvastaava Tiedotusvastaava 11