S u o m e n y m p ä r i s t ö 646 Leena Olsbo-Rusanen - Rauni Väänänen-Sainio Ikäihmisten asuminen ja palvelut paremmiksi Selvitys ikääntyvien kotona asumisen kehittämiseen liittyvistä toimenpiteistä HELSINKI 2003........................... Y M P Ä R I S T Ö M I N I S T E R I Ö
Julkaisu on saatavana myös Internetistä: http://www.ymparisto.fi/palvelut/julkaisu/elektro/asuminen/sy646.htm Suomen ympäristö 646 Asunto- ja rakennusosasto Taitto: Leila Haavasoja Kansikuva: Leena Olsbo-Rusanen ISSN 1238-7312 ISBN 952-11-1472-X ISBN 952-11-1473-8 (PDF) Edita Prima Oy Helsinki 2003 2 Suomen ympäristö 646
lle ja sosiaali- ja terveysministeriölle Tämä on koto, ja täällä haluan asua niin kauan kuin suinkin kunnoltani kykenen. On kotona asuminen ihan eri asia kuin virua terveyskeskuksessa, sairaalassa tai vanhainkodissa. Vaikka kokemusteni perusteella hyvä sielläkin olla on, henkilökunta on erittäin ystävällistä. Mutta koti on koti. (Dialogi 4/2003) ja sosiaali- ja terveysministeriö asettivat 28.2.2003 arkkitehti Leena Olsbo-Rusasen ja palveluyksikköpäällikkö Rauni Väänänen-Sainion Oulun kaupungista selvityshenkilöiksi laatimaan ehdotusta tavoitteista ja toimenpiteistä, joiden avulla tuetaan ikääntyvien kotona asumista. Toimeksiannon mukaisesti selvitystyössä tuli arvioida kotona asumiseen liittyvät keskeiset ongelmat, asunnon, asuinympäristön ja koti/lähipalvelujen kannalta sekä taajama-alueilla että harvaanasutuilla alueilla ja tältä pohjalta selvittää laadulliset ja määrälliset kehittämistarpeet. Lisäksi tuli ehdottaa tarvittavia uusia tavoitteita, toimenpiteitä ja toimintalinjauksia asunto- ja sosiaalisektorille. Ehdotuksia tuli myös laatia kuntien sosiaali- ja teknisen toimen sekä muiden hallinnonalojen yhteistyömalleiksi sekä kuntien ja yksityissektorin yhteistyön tehostamiseksi ikääntyvien kotona asumiseen liittyvissä kysymyksissä. Työn aikana on haastateltu eri tahojen viranhaltijoita, toimijoita ja asiantuntijoita ikääntyvien kotona asumiseen ja palveluihin liittyvistä käytännön arjen ongelmista ja kehittämistarpeista. Lisäksi on perehdytty erilaisiin kuntien, yksityisen ja kolmannen sektorin yhteistyö- ja toimintamalleihin sekä kokeilu- ja tutkimushankkeisiin. Taustamateriaalina on käytetty aiheeseen liittyviä tutkimuksia ja julkaisuja. Selvityshenkilöiden tueksi asetettiin taustaryhmä, johon nimitettiin ylitarkastaja Raija Hynynen ja erityisasiantuntija Peter Fredriksson ympäristöministeriöstä, ylitarkastaja Viveca Arrhenius sosiaali- ja terveysministeriöstä, ylitarkastaja Marja Kostiainen Valtion asuntorahastosta, kehittämispäällikkö Reija Heinola Stakesista, erityisasiantuntija Eero Hiltunen Kuntaliitosta ja toiminnanjohtaja Pirkko Karjalainen Vanhustyön keskusliitosta. Työryhmässä on toiminut asiantuntijoina yliarkkitehti Aila Korpivaara ympäristöministeriöstä, yli-insinööri Olli Saarsalmi sosiaali- ja terveysministeriöstä, tutkija Sirkka-Liisa Kärkkäinen Stakesista sekä arkkitehti Kirsti Pesola Vanhustyön keskusliitosta. Työryhmän sihteerinä on toiminut osastosihteeri Kirsti Äijö sosiaali- ja terveysministeriöstä. Työn kuluessa järjestettiin ympäristöministeriössä kuulemistilaisuus, johon osallistui alan asiantuntijoita ja toimijoita. Oulussa 7. heinäkuuta 2003 Leena Olsbo-Rusanen Rauni Väänänen-Sainio 3
Sisältö lle ja sosiaali- ja terveysministeriölle... 3 1 Lähtökohdat... 7 1.1 Vanhuspolitiikasta ikäpolitiikkaan... 7 1.2 Väestörakenteen muutos... 8 1.3 Palvelurakenteen muutos... 8 2 Kansalliset strategiset linjaukset... 10 3 Koko kunta ikääntyvien asialle... 12 3.1 Asunto- ja vanhuspoliittiset strategiat ja ohjelmat... 12 3.2 Tiedonsaanti ja osallistuminen... 13 3.3 Ikäihmisten asumisen ja palveluiden tarvekartoitus... 15 4 Asuntokanta ja asuinympäristö vastaamaan ikääntyvien tarpeita. 16 4.1 Nykyisen asuntokannan laatutason parantaminen... 16 4.1.1 Korjausneuvonta... 17 4.1.2 Korjausavustukset... 18 4.1.3 Muut tukimuodot... 22 4.2 Uustuotanto... 22 4.2.1 Suunnittelu, ohjaus ja rakennusvalvonta... 22 4.2.2 Palveluasuminen... 24 4.2.3 Uusia asumis- ja rahoitusratkaisuja... 25 4.3 Asuinympäristö... 27 4.4 Turvallisuus, apuvälineet ja teknologia... 28 4.5 Esteetön liikkuminen ja kuljetuspalvelut... 30 5 Ikääntyvien kotona asumista tukevat palvelut... 31 5.1 Ikääntyvän omatoiminen suoriutuminen ja sitä edistävät palvelut... 31 5.1.1 Ikääntyvän sosiaalinen verkosto ja sen ylläpitäminen... 31 5.1.2 Lähipalvelut ikääntyvän arjen tukena... 33 5.2 Ikääntyvän palvelutarpeen arviointi ja palveluohjaus... 34 5.3 Kunta palvelujen koordinoijana... 35 5.3.1 Kotipalvelujen tarve ja saatavuus... 35 5.3.2 Ikääntyvien palvelujen uudet toimintamallit... 37 5.3.3 Omaishoito... 38 5.4 Kotipalvelun henkilöstön riittävyys ja osaaminen... 39 6 Palvelujen järjestäminen ja tuottaminen... 42 6.1 Tuottamistapojen muutos... 42 6.1.1 Tilaaja-tuottajamalli ja kilpailuttaminen... 42 6.1.2 Palveluseteli... 44 6.1.3 Alueelliset ja seudulliset tuottamistavat... 45 6.1.4 Saumaton palveluketju... 46 6.2 Palvelujen rahoitus ja kehittäminen... 47 4 Suomen ympäristö 646
7 Ikääntyvien asumisen ja palveluiden kehittäminen ohjelmaksi... 49 Kirjallisuus... 50 Liite 1 Selvitystyön aikana haastatellut ja kuullut henkilöt... 54 Liite 2 Selvityksessä ehdotetut toimenpiteet... 56 Kuvailulehdet... 59 5
6 Suomen ympäristö 646
1 Lähtökohdat 1.1 Vanhuspolitiikasta ikäpolitiikkaan Vallitseva vanhuspolitiikka rakentuu ajatukselle, että sosiaali- ja terveydenhuolto vastaa ikääntyneiden palveluista. Tulevaisuudessa vanhustyö on keskeinen osa yhteiskuntapolitiikkaa. Ikäihmiset tulee ottaa huomioon kunnan kaikessa toiminnassa; asuntopolitiikassa, liikennejärjestelyissä, kaupallisissa ja muissa palveluissa, sivistys- ja liikuntatoimessa sekä kulttuurielämässä. Vanhustyön perustaksi tulee omaksua lääketieteellisen käsityksen sijasta ikäihmisten omiin voimavaroihin perustuva näkemys vanhenemisesta ja vanhuudesta. Tulevaisuudessa ikääntyvien elämäntyyli ja odotukset muuttuvat ja tarpeet yksilöllistyvät. Ikäihmisten fyysinen ja henkinen kunto, koulutustausta ja tulotaso vaihtelevat. Uusperheet ja yksinäistaloudet tulevat yhä yleisemmiksi. Myös vanhuspariskuntien määrä lisääntyy, sillä miesten elinikä pitenee. Suomalaista elämää koskevassa tutkimuksessa on tyypitelty neljä sukupolvea: sotien ja pulan sukupolvi, sodanjälkeisen jälleenrakennuksen ja nousun sukupolvi, suuren murroksen sukupolvi ja lähiöiden sukupolvi. Jokainen sukupolvi suhtautuu omaan vanhenemiseensa ja hyväksyy sen oman sukupolvensa näkökulmasta. Suurten ikäluokkien arvioidaan pitävän tärkeinä asioina elämänlaatua, henkistä hyvinvointia ja itsemääräämisoikeutta. Väestön ikääntyessä ja taloudellisten voimavarojen vähentyessä on keskeistä turvata sukupolvien välinen yhteisymmärrys. Käsitteellisesti voidaan erottaa toisistaan ihmisten kolmas ja neljäs ikä, joilla tarkoitetaan seniori- ja vanhusikää. Kolmannella iällä tarkoitetaan työelämän jälkeistä, 20-30 vuotta jatkuvaa elämänvaihetta, jota luonnehditaan vapauden, aktiivisuuden, tuottavuuden ja harrastamisen kaudeksi. Oleellinen osa ikäihmisten voimavaroista ja omatoimisuudesta suuntautuu opiskeluun, vapaa-ajanviettoon, kulttuuriharrastuksiin ja liikuntaan. Myös elinympäristön tulee auttaa ihmisiä luomaan ja ylläpitämään sosiaalista verkostoa ja antaa mahdollisuuksia osallistumiseen. Vanhuspoliittisia ohjelmia rakennettaessa tämä aktiivinen ikävaihe tulisi olla paremmin esillä. Neljäs ikä viittaa varsinaiseen vanhuuteen, jolloin hoidon tarve ja riippuvuus muista ihmisistä lisääntyy iän mukanaan tuomien sairauksien ja selviytymisvaikeuksien vuoksi. Ikääntyvät käyttävät samoja julkisia ja yksityisiä palveluja kuin nuoremmatkin. Palvelujen tuottamisessa ei edetä enää standardiratkaisuin. Ikäihmisten erilaiset elämäntilanteet edellyttävät yksilöllisiä vaihtoehtoja asumisessa ja palveluissa. Asiakaslähtöisyys tukee ja ylläpitää ikääntyvän identiteettiä, tietoisuutta itsestään ja liittymistä yhteisöön. Ikääntynyt nähdään aktiivisena ja toimivana yksilönä, jonka arvokkuutta ja itsemääräämisoikeutta tuetaan voimavaroista lähtevällä työotteella. Ikääntyneiden asuinympäristöjen ja asuinolojen tulee tukea nykyistä paremmin itsenäistä selviytymistä. Asumisen ja palvelujen yhtäaikainen tarkastelu edellyttää eri hallintokuntien yhteistyötä, moniammatillisen suunnittelukäytännön kehittämistä ja myös käyttäjien osallistumista ratkaisuvaihtoehtojen arviointiin ja kehittämiseen. 7
1.2 Väestörakenteen muutos Väestön ikääntyminen on Suomessa, kuten kaikissa Länsi-Euroopan maissa, nopeaa. Suomi on tällä hetkellä Euroopan neljänneksi nuorin kansakunta, mutta vuoteen 2030 mennessä Euroopan kolmanneksi vanhin. Vuonna 2000 oli 65-vuotta täyttäneitä noin 15 % väestöstä. Kolmen vuosikymmenen kuluttua suomalaisia ikäihmisiä on noin 1,3 miljoonaa eli puoli miljoonaa enemmän kuin nyt. Suhteellisesti eniten lisääntyy yli 85-vuotiaiden määrä, joka lähes kaksinkertaistuu. Vuonna 2030 yli 85-vuotiaita arvioidaan olevan noin 150 000 henkeä. Hyvän toimintakyvyn säilyminen yhä iäkkäämmäksi on etenkin viime vuosikymmenten ilmiö. Tällä hetkellä toimintakyky alkaa selvästi alentua vasta 75-80 vuoden iässä, joskin yksilölliset erot ovat suuria. Pitempään säilyvä toimintakyky ja tehostuva sairauksien hoito takaavat ikääntyville voimavaroja jatkaa kotona asumista pitkään. Ikääntyvien tulo- ja varallisuustaso kasvaa samanaikaisesti heidän vaatimustasonsa kanssa. Vaikka tulo- ja varallisuustaso keskimäärin nousee (eläkkeet ja asunnot suurempia kuin ennen), myös pienituloisia vanhuksia tulee aina olemaan. Ikääntyvän väestön heterogeenisuus kasvaa ja se eriytyy monenlaisiin ryhmiin. Myös dementiaoireisten määrä lisääntyy voimakkaasti. Keskivaikeasti tai vaikeasti dementoituneita arvioidaan vuonna 2030 olevan 128 000 henkilöä. Dementoivat sairaudet johtavat yleisesti toimintakyvyn alenemiseen ja muistihäiriöihin sekä lisäävät avopalveluiden ja myöhemmin laitoshoidon tarvetta. Dementoituneet ja heidän omaisensa tarvitsevat monimuotoista tukea selviytyäkseen kotona. Väestörakenteen muuttuminen ja väestön ikääntyminen lisäävät palvelujen ja tukitoimien tarvetta, jotta ikääntyvät voisivat asua kotona mahdollisimman pitkään. Toisaalta ikääntyvien kasvava varallisuus lisää myös mahdollisuuksia luoda sopivia asunto- ja palveluratkaisuja. Lisäksi esimerkiksi tietoteknologian ja uusien teknisten välineiden hyödyntäminen tarjoaa uudenlaisia ratkaisuja kotona asumisen tukemiseen. 1.3 Palvelurakenteen muutos Vuoden 1993 alussa toteutettiin valtionosuusuudistus, jolloin kustannusperusteisista valtionosuuksista siirryttiin laskennallisiin valtionosuuksiin, jotka määräytyvät palvelujen tarpeen ja palvelujen tuottamiseen vaikuttavien olosuhteiden perusteella. Sisällöllinen ja taloushallinnollinen ohjaus siirtyi kunnille. Valtionhallinnon ohjauksen rooli muuttui informaatio-ohjaukseksi. 1990-luvun alkupuolella sosiaali- ja terveysministeriö asetti tavoitteeksi, että vuoteen 2000 mennessä toteutetaan ikääntyneiden palveluissa rakennemuutos, jossa vähennetään laitoshoitoa ja lisätään kotiin annettavia palveluja, tehostetaan voimavarojen käyttöä ja alennetaan kustannuksia. Tehokkuustavoitteet toteutuivat, mutta kotipalvelujen lisääminen jäi vain tavoitteeksi. Vuonna 2001 kaksi kolmasosaa 75-vuotta täyttäneistä selviytyi tavallisessa asunnossa ilman säännöllisiä sosiaali- ja terveyspalveluja. Täysin itsenäisesti selviytyvien määrä on nousussa. Vuonna 2001 tavallisessa asunnossa säännöllisen kotipalvelun ja -sairaanhoidon turvin asui 75-vuotta täyttäneistä 12 %. Palvelutalossa tai - asunnossa asuvien ikäihmisten määrä on viime vuosina lisääntynyt, kun vastaavasti laitoshuollossa olevien määrä on vähentynyt. 8 Suomen ympäristö 646
Kotipalvelun saajien määrä on laskenut koko 1990-luvun. Absoluuttinen kodinhoitoavun asiakkaiden määrä on vähentynyt yli 30 %. Kun samalla ikäihmisten määrä on lisääntynyt tämä merkitsee, että kotipalvelun suhteellinen kattavuus on heikentynyt. Vuonna 2001 kotihoidon asiakkaita oli runsaat 80 000 henkilöä. Kotipalveluun liittyviä tukipalveluja, kuten ateria-, siivous-, turva- ja kuljetuspalveluja sai yli 120 000 henkilöä. Tukipalvelujen saajien määrä on kasvanut 2000-luvulla. Kotipalvelujen resursseista huomattava osuus suuntautuu palveluasumisen järjestämiseen. 9
Kansalliset strategiset linjaukset 2 Lipposen II hallituksen asuntopoliittisessa strategiassa esitettiin käynnistettäväksi vuonna 2000 yhteistyössä sosiaali- ja terveysministeriön kanssa kotona asumisen kehittämisohjelma, jonka tavoitteena on ikääntyvän väestön kotona asumisen, itsenäisen asioiden hoidon, lähipalvelujen ja omatoimisen liikkumisen edistäminen. Ohjelman tehtäväksi määriteltiin asuntojen uustuotantoa, olemassa olevaa asuntokantaa ja palvelujen kehittämistä koskevan määrä-, laatu- ja rahoitussuunnitelman laatiminen asuntojen ja asuinympäristön esteettömyyden turvaamiseksi. Hissirakentamisen lisääminen olemassa olevassa asuntokannassa ja uusien, omatoimisten asunnon korjauksen ja hankinnan rahoitusmahdollisuuksien tutkiminen asetettiin myös ohjelman tavoitteeksi. Vanhasen hallituksen ohjelmassa mainitaan, että hallitus valmistelee suunnitelman, jossa eri hallinnonalojen yhteistoimin valmistaudutaan ikääntyneen väestön määrän kasvuun. Ensisijainen tavoite vanhustenhuollossa on ikääntyvien kotona asumisen tukeminen. Palvelujärjestelmää on uudistettava tästä näkökulmasta edistäen ikääntyvien toimintakykyä ja omatoimisuutta, heille soveltuvia kuntoutuksen ja terveyttä edistävän liikunnan uusia toimintamalleja. Vanhusväestön ja vammaisten mahdollisuutta asua omassa kodissaan edistetään kehittämällä asuntosektorin ja sosiaali- ja terveystoimen yhteistyötä. Asuntojen esteettömyyden toteuttamiseksi myönnetään Valtion asuntorahaston varoista korjausavustuksia ja perusparannuslainoitusta niin omistus- kuin vuokra-asuntoihin. Korjaus- ja energia-avustusten kokonaismäärää lisätään tarvittaessa. Myös maaliskuussa 2003 valmistuneessa valtakunnallisessa sosiaalialan kehittämisohjelmassa korostetaan, että vanhus asuu kodissaan ja saa sinne tarvitsemiansa palveluita. Tämä edellyttää koko palvelujärjestelmän rakentamista tästä näkökulmasta käsin. Tavoitteena tulee olla kokonaisvaltainen ja moderni näkemys ikäihmispolitiikasta. Ikäihmisten tarpeet on huomioitava niin kaavoituksessa kuin rakentamisessa, kaupallisten palvelujen sijoittumisessa, paikallisliikenteen järjestämisessä, liikunta- ja kulttuuripalveluissa. Ikääntyneiden toimintakyvyn ja vireyden ylläpitämistä tukeva kokonaisvaltainen toimintapolitiikka nähdään myös parhaana mahdollisena ennaltaehkäisevänä toimintana. Sosiaalialan kehittämisohjelmassa todetaan myös, että vanhusten erilaistuvat palvelutarpeet edellyttävät monimuotoisia palveluita ja palveluntuotantotapoja. Oletuksena on, että palvelusetelin käyttöönoton myötä asiakkaan mahdollisuudet valita palveluntuottaja paranevat. Kunnan vastuulle jää kuitenkin koko kunnan vanhustenhuollon palveluiden koordinointi ja palveluketjun toimivuuden takaaminen. Vanhusten palveluita tuottavat kunnan sosiaali- ja terveydenhuolto ja muut sektorit, järjestöt ja yksityiset palvelutuottajat. Omaisten ja vapaaehtoisten apu on ollut ja pysyy tärkeässä roolissa vanhuksen tukemisessa. Monet sosiaalialan kehittämisohjelmassa olleet ehdotukset päätyivät hallitusohjelmaan. Lisäksi jo edellisen hallituksen aikana hyväksytty kansallinen terveysprojekti ja sosiaalialan kehittämisohjelma tulee yhteensovittaa käytännön toimenpiteissä. Vanhusten terveyden ja hyvinvoinnin edistämisen tavoite sisältyy myös Terveys 2015 -kansanterveysohjelman ikäryhmittäisiin tavoitteisiin. Sosiaali- ja terveysministeriö sekä Suomen kuntaliitto julkaisivat vuonna 2001 valtakunnallisen Ikäihmisten hoitoa ja laatua koskevan laatusuosituksen. 10 Suomen ympäristö 646
Suosituksen avulla kunnat voivat kehittää palvelurakenteitaan paikallisista tarpeista ja voimavaroista lähtien. Suosituksen tavoitteena on, että mahdollisimman moni ikääntynyt voi elää itsenäisesti omassa kodissaan ja tutussa asuinympäristössään. Kotona asumista tulee tukea nopeasti saatavilla, ammattitaitoisilla sosiaali- ja terveyspalveluilla. Ensisijaisesti ikäihmiset vastaavat itse ja lähiverkostonsa avulla omasta hyvinvoinnistaan ja käyttävät samoja palveluja kuin muutkin kuntalaiset. Vasta kun niiden käyttäminen ei onnistu, turvaudutaan ikääntyneille tarkoitettuihin palveluihin. Kansallinen rakennuspoliittinen ohjelma vuodelta 2003 korostaa rakennetun ympäristön turvallisuuden ja esteettömyyden parantamista ja ikääntyvien omatoimista elämää tukevien ratkaisujen edistämistä. Liikkumisesteitä tulee vähentää asuntokannasta mm. hissejä rakentamalla. Uustuotannossa vähintään kolmikerroksiset talot tulee ohjelman mukaan toteuttaa hissillisinä. Kesäkuussa 2003 julkistettu vammaisten asumispalvelujen laatusuositus tähdentää vammaisten asumiseen liittyvien tarpeiden huomioon ottamista kaikessa kunnallisessa päätöksenteossa ja toimintojen suunnittelussa. Suosituksen tavoitteena on rakennetun toimintaympäristön esteettömyys ja esteetön ja muunneltava asuntokanta, joka mahdollistaa laadukkaan asumisen ihmisen koko elinkaaren ajan. 11
Koko kunta ikääntyvien asialle 3 3.1 Asunto- ja vanhuspoliittiset strategiat ja ohjelmat Viime vuosina varsinkin suuremmat kaupungit ovat laatineet asuntopoliittisia strategioita. Yleisesti kuitenkin kuntien asunto-ohjelmien tekeminen on vähentynyt viime vuosien aikana, koska asunto-ohjelmien laadinnassa on siirrytty lakisääteisyydestä vapaaehtoisuuteen. Kunnan asunto-ohjelma tarjoaa hyvä välineen eri väestöryhmien asumistarpeiden arviointiin ja kunnan toimiin asuntojen uustuotannon ja olemassa oleman asuntokannan osalta. Asunto-ohjelman toimenpiteiden tulee olla yhdennetty muuhun kuntasuunnitteluun ja talousarvioon riippumatta siitä, laaditaanko se erillisenä vai kuntasuunnitelman osana. Ikäihmisten hoitoa ja palvelua koskevan laatusuosituksen mukaan kunnalla tulee olla valtuuston hyväksymä vanhuspoliittinen strategia ja palvelurakenteen kehittämisohjelma. Suosituksen mukaan palvelujen määrälle ja ikäihmisten palvelutasolle tulee asettaa konkreettiset mitattavissa olevat tavoitteet ja määritellä toimenpiteet, joilla tavoitteet saavutetaan. Niiden toteutumista tulisi systemaattisesti seurata ja arvioida sekä tiedottaa tuloksista kuntalaisille. Kuntaliitolla on käynnissä myös Vanhuspoliittinen strategiatyö hanke, jossa yhteistyössä kuntien kanssa muodostetaan näkemys strategiatyön prosessista ja keskeisistä sisältöalueista. Hankkeeseen liittyen Kuntaliitto teki vuonna 2002 kyselyn vanhuspoliittisen strategiatyön tilanteesta kunnissa. Kyselyyn vastasi 383 kuntaa, joista puolet oli laatinut vanhuspoliittisen ohjelman ja kolmannes valmisteli sitä parhaillaan. Vajaa viidennes vastanneista ilmoitti, että strategian valmisteleminen on suunnitteilla. Itä-, Etelä- ja Länsi-Suomen lääninhallitusten johdolla on menossa IkäLaatu -hanke, joka tähtää ikäihmisten elämän ja toimintaympäristön parantamiseen. Hanketta toteutettavat STM, Stakes, Kuntaliitto, lääninhallitukset, kunnat, sosiaali- ja terveysalan oppilaitokset ja järjestöt. Itä-Suomen IkäLaatu hanke tukee alueen kuntia ikä-/vanhuspoliittisten strategialinjausten tekemisessä, vanhustenhuollon palvelujen toimivuuden arvioinnissa, uusien toimintamallien luomisessa sekä vanhustyön laadun parantamisessa. Tavoitteena on elin- ja toimintaympäristöjen kehittäminen ikäihmisten suoriutumista tukevaksi, paikallisista ja seudullisista tarpeista lähtevä kuntien peruspalvelujen suunnittelu ja kuntalaisten vaikuttamis- ja osallistumismahdollisuuksien lisääminen ikäihmisten asioissa. (www.laaninhallitus.fi/lh/ita/soster/home.nsf, 06.06.2003) Länsi-Suomen lääninhallituksen Laatuviesti Länsi-Suomessa hankkeessa 2002-2003 selvitettiin vanhuspoliittisen strategian laatimiseen osallistuneita hallintotahoja. Lähes aina olivat osallistuneet sosiaalitoimen (98 %) ja terveystoimen (80 %) edustajat. Vastaajista 43 % ilmoitti hallinto- ja taloustoimen olleen mukana. Vähiten yhteistyötä tehtiin teknisen toimen (15 %), kulttuuri- ja vapaaaikatoimen (11 %) ja sivistystoimen (8 %) kanssa. Pohjois-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus teki arvion ja analyysin voimassa olevista vanhuspoliittisista ohjelmista (Raasakka 2003). Analysoiduista ohjelmista erottui kahden eri sukupolven edustajia. Vallalla olevan käytännön mukaiset vanhuspoliittiset ohjelmat rakentuivat niin, että julkinen sektori huo- 12 Suomen ympäristö 646
lehti ensisijaisesti ikääntyneiden hyvinvoinnista kunnan alueella. Uudemmat ohjelmat rakentuivat siten, että ikääntyneiden hyvinvoinnista huolehtivat vastuullisen julkisen sektorin kanssa yhteistyössä alueella toimivat yhdistykset ja säätiöt, seurakunnat, järjestöt, erilaiset epäviralliset yhteisöt, yritykset sekä ikääntyneet itse ja heidän omaisensa. Esimerkkeinä vanhuspoliittisista strategioista, joissa koko strategiaprosessi rakentuu yhteiseen osallisuuteen ja monitoimijuuteen ovat mm. Jyväskylän Elämää ja hyvinvointia ikääntyville ihmisille ja Kuusamon Kotona koko elämä vanhuspoliittiset strategiat. Jyväskylässä työ aloitettiin suunnitteluseminaarilla, jossa käsiteltävät teemat olivat asuin- ja elinympäristön kehittäminen, ennaltaehkäisevä toiminta ja sosiaalisten verkkojen vahvistaminen, kotona asumista mahdollistavien palvelujen ja palveluketjujen kehittäminen. Vanhuspoliittisen strategian toteutumista seuraamaan on perustettu laajapohjainen neuvottelukunta. Neuvottelukunta raportoi vuosittain kuntalaisille strategian toteutumisesta. Strategian edellyttämistä resursseista päätetään vuosittain laadittavan toiminta- ja talousarvion yhteydessä. (http://www.jyvaskyla.fi/sotepa/vanhuspoliittinenstrategia, 06.06.2003) Kuusamossa vanhuspoliittinen ohjelma on tehty yhdessä kuntalaisten ja eri hallintokuntien kanssa. Työskentelyn pohjana on ollut yhteiset teemafoorumit ikäihmisten asioista ja tulevaisuuden kysymyksistä. Foorumeita järjestettiin koulutuksesta, kulttuurista, liikunnasta, maankäytöstä, kaavoituksesta, ympäristöasioista ja rakentamisesta sekä yritystoiminnasta ja yksityisistä palveluista. Kuusamon kaupungin vanhuspoliittinen ohjelma muodostuu viidestä teemasta; ikäihmiset voimavarana, ikääntymisen ennakointi, monitoimijuus, kotona koko elämä ja laadukas vanhuus. (http://www.kuusamo.fi/vava/kotona.htm, 06.06.2003) Strategioiden puuttuessa eri tahojen yhteinen arviointi ikäihmisten elinoloista ja palvelujen tarpeista, palvelujen organisoinnista, sisällöstä ja vaikuttavuudesta pidemmällä aikajänteellä jää kunnissa tekemättä. Ikäihmisten hoitoa ja palvelua koskevassa laatusuosituksessa todetaan, että kunnan palvelutasosta ja sen tavoitteista, palvelujen saannin ehdoista sekä seurannan tuloksista tulee tiedottaa vuosittain kuntalaisille palvelukatsauksessa. Palvelukatsaus voidaan laatia kunnan toimintakertomuksen yhteydessä. Toiminnan ja talouden arviointi sekä seuranta kuuluu osana myös kuntien tarkastuslautakuntien tehtävään. Toimenpide-ehdotus: Laaditaan ja pidetään ajan tasalla kuntien vanhuspoliittiset strategiat ja palvelurakenteen kehittämisohjelmat sosiaali-, terveys-, hallinto- ja taloustoimen, teknisen toimen, liikenne-, kulttuuri- ja sivistystoimen sekä vanhusneuvostojen, eläkeläis- ja vanhusjärjestöjen ja yritysten yhteistyönä sekä kiinnitetään erityistä huomiota niiden seurantaan. Toteuttajat: kunnat. 3.2 Tiedonsaanti ja osallistuminen Ikääntyneen väestön vaikutusmahdollisuuksien parantamiseksi kunnilla on mahdollisuus asettaa vanhusneuvosto. Kuntaliiton vuonna 2002 tekemän kartoituksen mukaan vanhusneuvosto toimi 256 kunnassa. Vanhusneuvostot voivat tehdä esityksiä ja aloitteita sekä antaa lausuntoja asioissa, joilla on merkitystä ikäihmisten elämän ja selviytymisen kannalta. Näin ikäihmisten oma asiantunte- 13
mus tulee vanhusneuvostojen kautta hyödynnettyä. Kuntalaki ja sosiaalihuoltolaki velvoittavat kuntia tiedottamaan kaikille kunnan palveluista. Lisäksi käytettävissä on erilaisten järjestöjen, yhdistysten, seurakunnan ja yksityisten tarjoamia palveluja, joista tulisi myös tiedottaa keskitetysti. Oikea-aikaisen tiedon saanti eri palveluvaihtoehdoista erityisesti ennaltaehkäisevässä mielessä on tärkeää. Vanhusten kotiin annettavien palvelujen arviointiraportin 2001 mukaan ikäihmiset saivat palveluista yleisimmin tietoa henkilökohtaisen tiedottamisen kautta. Kokemusten mukaan suoraan kotiin jaettava informaatio tavoittaa kaikki ikäihmiset varmimmin. Tietoa palveluista annetaan myös mm. esitteiden, tiedotteiden, oppaiden tai internetin kautta. Riittävien ja tarkoituksenmukaisten palvelujen saamiseksi on myös varmistettava tiedon siirto niiden ihmisten välillä, jotka työskentelevät ikäihmisten kanssa. Tärkeää on myös kehittää neuvontapalvelujen koordinointia ja siihen liittyvää koulutusta. Lisäksi kunnissa tulisi olla vähintään yhdyshenkilö tai infopiste, johon asukas voi ottaa yhteyttä palveluja koskevissa kysymyksissä. Helsingin kaupungin seniori-info Kampissa on toiminut vuodesta 1999 lähtien. Seniori-infolla on myös omat internet-sivut, joille on koottu tietoa kaupungin, järjestöjen ja yksityisten tuottamista palveluista. Neuvontapisteessä on myös mahdollisuus omatoimiseen tiedon etsimiseen internetistä tai sähköpostin käyttöön. Opastusta annetaan myös matkapuhelimen käytössä. Seniori-infon asiakkaiden runsaista yhteydenotoista voi päätellä, että ainakin suurissa kaupungeissa tarvitaan keskitettyä neuvontaa alueellisen neuvonnan lisäksi. Keskitetyn neuvonnan etuja ovat anonymiteetin säilyminen ja valinnanvapaus. Palveluneuvonnan laajuutta arvostetaan, koska varsinkaan kaikkein ikääntyneimmillä ei ole usein kykyä etsiä tietoa usealta taholta. Asiakasanalyysin mukaan Infoon tulee eniten tiedusteluja asumiseen liittyvistä asioista. Tiedustellaan tavallisia vuokra-asuntoja tai palveluasuntoja. Useat etsivät myös turvaa tulevaisuuden varalle ja tietoa yksityisistä seniori- ja palveluasunnoista. Arkipalveluista kysytään kotipalveluun, remonttiin, muuttoavun saantiin, omaishoitajien asemaan ja tukeen liittyviä asioita. Myös liikuntaharrastuksiin ja kuntoutusvaihtoehtoihin liittyvät kysymykset ovat keskeisiä. Merkittävä asiakasryhmä seniori-infolla on myös muut ikäihmisten parissa työskentelevät kaupungin työntekijät ja yhteistyökumppanit. (http://www.hel.fi/seniorinfo/fin, 22.3.2003) Myös Tampereen kaupunki on avannut ikäihmisten neuvontapisteen, Ikäpisteen kesäkuussa 2003. Neuvonta on hallinnollisesti kaupungin viestintäyksikössä. Tiloissa on myös asiakaskäyttöön tarkoitettu maksuton internet-piste. Neuvonta sijaitsee esteettömästi katutasossa. Lahden kaupunkiseudun palveluneuvontapiste PalveluSantrasta saa tietoa mm. yksityisten ja kolmannen sektorin tuottamista ikäihmisten palveluista. Toimenpide-ehdotus: Jaetaan tietoa kunnan ja muiden toimijoiden tarjoamista ikääntyneiden palveluista kattavasti eri tiedonvälityskanavia hyödyntäen. Edistetään tiedonkulkua myös eri toimijoiden välillä esim. sähköisen tietojärjestelmän kautta. Toteuttajat: kunnat, vanhusneuvostot ja järjestöt, seurakunnat ja yritykset. 14 Suomen ympäristö 646
3.3 Ikäihmisten asumisen ja palveluiden tarvekartoitus Sosiaali- ja terveydenhuollon tavoite- ja toimintaohjelmassa 2000-2003 osana ikääntyvän itsenäisen suoriutumisen tukemista kunnille esitetään toimenpiteenä ehkäisevien kotikäyntien tarjoamista yli 80-vuotiaille. Ehkäisevien kotikäyntien tarkoituksena on fyysisen, psyykkisen ja sosiaalisen toimintakyvyn arviointi, asuin- ja elinympäristön kartoittaminen ja tiedon jakaminen palveluista ja erilaisista etuisuuksista, kuten asunnon korjaus- ja muutostöihin saatavista avustuksista sekä apuvälineistä. Tavoitteena on ennakoida vanhusten palvelutarvetta ja näin turvata riittävät palvelut oikea-aikaisella interventiolla ja suunnittelulla. Stakesin vuonna 2003 tekemässä arvioinnissa todettiin, että ehkäisevät kotikäynnit paransivat tiedonkulkua ja lisäsivät vanhusten turvallisuuden tunnetta. Kotikäynnit koettiin myös sosiaalisesti virkistävinä. Vuonna 2001 tehdyn Kuntaliiton selvityksen mukaan vanhuksille suunnattuja kotikäyntejä tehtiin 70 kunnassa. Ihanaa oli kun kävivät. Tuli turvallinen olo: kaupunki välittää meistä vanhuksista ja järjestää palveluita, jotta voimme asua kotona. (Dialogi 4/2003) Koko ikäryhmään kohdistuvia seulonnan menetelmiä tulee kehittää ja luoda näin hyvän toiminnan malleja. Tarkastelun kohteena tulee olla elintavat, toimintakyky kaikkien keskeisten ulottuvuuksien osalta ja sosiaalisen ja fyysisen ympäristön ominaisuudet (Heikkinen ym. 2003). Ehkäisevien kotikäyntien suunnittelua ja arviointia on kehitettävä nykyistä monipuolisemmiksi. Yhteistyöhön tulee saada sosiaali- ja terveystoimen lisäksi myös muiden hallintokuntien, etenkin asuntotoimen ja sekä järjestöjen ja yritystoiminnan edustajia. Toimenpide-ehdotus: Laajennetaan ehkäisevien kotikäyntien käyttöönottoa kunnissa ja kehitetään edelleen niiden sisältöä ja toteuttamista asunto- ja sosiaalitoimen yhteisenä työvälineenä. Ehkäisevien kotikäyntien seurantaan ja arviointiin tulee olla yhtenäiset menetelmät. Toteuttajat: kunnat, Kuntaliitto ja Stakes. 15
Asuntokanta ja asuinympäristö vastaamaan ikääntyvien tarpeita 4 Maankäyttö- ja rakennuslaissa kaikille soveltuvan, esteettömän ja turvallisen ympäristön vaatimukset ovat entistä voimakkaammin esillä. Myös sosiaali- ja terveyspoliittinen tavoite tukea ikääntyvän väestön itsenäistä ja omatoimista asumista avopalveluja kehittämällä edellyttää esteetöntä lähiympäristöä ja asuntoa. Vaivaton liikkuminen ja palvelujen saavutettavuus on myös turvattava. Suomen asuntokanta on yhteensä runsas 2,5 miljoonaa asuntoa. Viime aikoina on vuosittain valmistunut noin 30 000 uutta asuntoa (1,2 % asuntokannasta). Asuntokanta uusiutuu hitaasti ja sen vuoksi erityinen haaste on olemassa olevan asuntokannan ja asuinympäristöjen kehittäminen myös ikäihmisten tarpeita vastaaviksi. Esteettömien asuntojen osuutta koko rakennuskannasta tulee lisätä, joten kaikille soveltuvan asumisen periaate tulee ottaa huomioon kaikessa asuntojen uustuotannossa ja perusparantamisessa. Suomen runsaasta miljoonasta kerrostaloasunnosta noin 40 % sijaitsee hissittömissä taloissa. Näissä noin 410 000 hissittömässä kerrostaloasunnossa asuu noin 700 000 asukasta. Huomattava osa myös suhteellisen uusista 3-kerroksisista kerrostaloista on rakennettu hissittömiksi, koska hissin rakentamiseen ei ole ollut velvoitetta. Hissien puuttumisen lisäksi liikkumis- tai toimintarajoitteisten sekä ikäihmisten asumista haittaavat etenkin erilaiset tasoerot ja huonetilojen ahtaus asunnoissa sekä esteet lähiympäristössä ja kulkureiteillä. Kotihoidon kannalta asuntojen peseytymistilojen ahtaus on yleisin ongelma. Esteetön ja oikein mitoitettu asunto on myös hyvä työympäristö kotipalveluhenkilöstölle. Ikääntyvän väestön kotona asumisen tavoitteen saavuttamiseksi tarvitaan sekä olevan asuntokannan korjausta että uusia esteettömiä asuntoja, lisää asuntojen muunneltavuutta sekä uusien asumisratkaisujen kehittämistä. Asuntojen ja asuinympäristöjen esteettömyyttä on julkisen hallinnon taholta pyritty edistämään esimerkiksi hissien rakentamista rahoittamalla ja tukemalla vanhusten ja vammaisten asuntojen korjauksia. Kunnat ovat toteuttaneet esteettömään asuinympäristöön liittyviä hankkeita, mutta esteettömyyden arviointimenetelmien, kriteerien ja mallien kehittämistä tarvitaan edelleen. 4.1 Nykyisen asuntokannan laatutason parantaminen Yli 65-vuotiaista noin 94 % asuu tavallisissa asunnoissa, kun palveluasunnot lasketaan näihin mukaan. Pitkäaikaisessa laitoshoidossa on yhä pienempi osuus ikääntyneistä ja sinne siirrytään yhä vanhempana. Omistusasumisen määrä on Suomessa kasvussa ja tämä näkyy myös ikääntyvien kohdalla. Tällä hetkellä 80 % yli 65-vuotiaista asuu omistusasunnoissa. Puutteellisesti asuvien 65-vuotta täyttäneiden määrä on laskenut melko tasaisesti vuosittain. Vuonna 2001 Tilastokeskuksen mukaan puutteellisesti tai erittäin puutteellisesti asui 123 300 yli 65-vuotiasta, mikä on 16,5 % ikäluokasta 1. 1 puutteellisesti varustettu asunto: asunnosta puuttuu peseytymistilat ja tai keskuslämmitys (tai sähkölämmitys) erittäin puutteellisesti varustettu asunto: asunnosta puuttuu jokin seuraavista varusteista: vesijohto, viemäri, lämmin vesi tai WC. Lähde: Rakennukset, asunnot ja asuinolot 2001. Tilastokeskus, SVT, Asuminen 2002:9 16 Suomen ympäristö 646
Puutteellinen varustetaso on etenkin maaseudun ongelma, kuitenkin suhteellisesti eniten puutteellisia ikäihmisten asuntoja on Itä-Uudellamaalla ja Ahvenanmaalla. Kaupungeissa ovat ongelmana hissittömät kerrostalot. Tilastoissa ei kuitenkaan käsitellä rakennuksen tai asuntojen varustetasoa esimerkiksi esteettömyyden tai saavutettavuuden kannalta. Asumisen kehittämistarpeet kohdistuvat tulevaisuudessa yhä lisääntyvässä määrin kerrostalovaltaisten lähiöiden ja taajamien asuntojen korjaamiseen. Ikääntyvien kotona asumisen mahdollisuuksia voidaan parantaa asuntojen peruskorjausten ja muutostöiden lisäksi myös uuden teknologian hyödyntämisellä ja apuvälineillä. Tutkimuksen (Saari ym. 2002) mukaan perusteellinenkin asuntojen korjaus on kannattavampaa kuin laitosasuminen. Vaikka vanhus saisi ateriapalvelua 30 kertaa, kotipalvelua 25 kertaa ja kotisairaanhoitoa 5 kertaa kuukaudessa, vanhainkodissa asuminen on yli kaksi kertaa ja terveyskeskuksen vuodeosastolla lähes kolme kertaa niin kallista kuin rollaattorin tai pyörätuolin käyttäjälle korjatussa asunnossa asuminen. Asuntojen peruskorjauksiin ei ole erillisiä määräyksiä, vaan niihin sovelletaan uudisrakentamista koskevia määräyksiä ja ohjeita. Suomen rakentamismääräyskokoelman G1 Asuntosuunnittelu ja F1 Liikkumisesteetön rakentaminen määrittelevät asuntojen laatuvaatimukset ja ohjeet. Rakentamismääräykset vaikuttavat soveltavilta osin myös perusparantamistoiminnan laatuun määrittämällä ajankohdan mukaiset yleiset laatuvaatimukset. 4.1.1 Korjausneuvonta Korjausneuvonta- ja -avustusasioita käsittelee vain osassa kuntia päätoimisesti tehtävään nimetty korjausneuvoja. Pienissä kunnissa tehtävää hoitaa yleensä asuntotoimen tai teknisen toimen viranhaltija muiden töiden ohella ja varsinaiseen neuvontatyöhön on resursseja niukasti. Viime vuosina myös hissiasioiden neuvonta on tullut tärkeäksi osaksi muuta korjausneuvontaa. Neuvonnan ja tiedottamisen merkitys on keskeistä hankkeiden suunnittelussa ja käynnistymisessä. Asiantuntijan opastuksella vältetään myös virheellisiä ratkaisuja ja säästetään korjauskustannuksissa. Neuvonnan osuus on vain muutaman prosentin luokkaa korjauskustannuksiin suhteutettuna, joten kunta saa siihen sijoitetut varat jo korjaustoiminnan tuomien verotulojen kautta moninkertaisesti takaisin. Ikääntyvien asuinolojen parantaminen edellyttää kiinteää yhteistyötä asunto- ja sosiaalitoimen, rakennusvalvonnan ja kotipalvelu- ja kotisairaanhoitopalveluja tuottavien tahojen kanssa. Sosiaalitoimen ja teknisen toimen yhteistyönä toteutettavien ehkäisevien kotikäynnit yhteydessä asunnon korjaus- ja muutostöiden tarve voidaan kartoittaa ja jakaa tietoa tukimuodoista. Erityisesti sotainvalideille tarkoitettua korjausneuvontaa on järjestetty vuodesta 1991 Raha-automaattiyhdistyksen rahoittamana. Korjausneuvonta on myöhemmin laajennettu koskemaan kaikkia veteraaneja ja vuodesta 2001 lähtien neuvontatyötä on toteutettu Vanhustyön keskusliiton toimesta. Järjestöllä on 16 korjausneuvojaa eri puolilla maata. Avustusasioiden hoitamisen lisäksi korjausneuvojat tekevät suunnitelmia ja avustavat työn teettämisessä. Tavoitteena on lähivuosina laajentaa toiminta koskemaan myös muuta vanhusväestöä. Korjausneuvonnan merkitystä ja korjaustoiminnan taloudellisia vaikutuksia on tutkittu esimerkiksi Pohjois-Karjalassa vuosina 1990-1991 toteutetussa vanhusten asuntojen perusparannuskokeilussa. Tehostetun korjausneuvonnan ansiosta perusparannusten määrä kaksinkertaistui, yhdessä kunnassa jopa viisinkertaistui aiempiin vuosiin nähden. Kokeilun aikana korjattiin 355 asuntoa, joissa asui noin 800 asukasta. Kunnille toiminnasta aiheutuneet kustannukset jokaista 17
toteutunutta korjausta kohden vastasivat yhden kuukauden hoitojakson kustannuksia vanhainkodissa. Korjatuista kohteista joka neljännessä oli sosiaalitoimen palvelutarvetta vähentävä vaikutus ja 5 %:ssa oli laitoshoidon tarvetta siirtävä vaikutus. Myös työllisyysnäkökohtia ajatellen korjaustoiminta oli kannattavaa. Perusparannustoimintaan sijoitetuilla yhteiskunnan varoilla saatiin liikkeelle arvoltaan kaksinkertaiset investoinnit, joiden suoranainen työllistävä vaikutus oli 100 henkilötyövuotta ja välilliset vaikutukset huomioon ottaen 270 henkilötyövuotta. Asuntojen korjaus on lisäksi usein ainoa keino puutteellisesti asuvien vanhusten asumistason kohottamiseen syrjäseuduilla. Tutusta ja asuinympäristöltään turvallisentuntuisesta kodista ei haluta muuttaa pois, koska sopivia uudisrakennuskohteitakaan ei ole juuri tarjolla. (Tiainen 1993) Aktiivista markkinointityötä on tehty kunnissa myös viime vuosina ikääntyvien asuntojen korjaustarvekartoitusten ja -kyselyjen kautta. Esimerkki seudullisesta yhteistyöstä on Esteettömään asumiseen Itä-Suomessa -projektin korjausneuvontaa ja koulutusta järjestävä yhteistyöverkosto. (www.asuminen.pspt.fi, 24.4.2003) Toimenpide-ehdotus: Edistetään kunnissa sosiaali- ja terveystoimen, teknisen toimen ja vanhus- ja vammaisjärjestöjen yhteistyötä korjausneuvonnan järjestämisessä. Laajennetaan korjausneuvojaverkostoa ja turvataan korjausneuvojien palkkaus yhteistyössä valtakunnallisten järjestöjen kanssa. Toteuttajat: kunnat, järjestöt. 4.1.2 Korjausavustukset Valtion asuntorahaston tukimuodoista avustukset vanhusten ja vammaisten asuntojen korjaukseen, hissien rakentamiseen ja korjaamiseen sekä liikuntaesteiden poistamiseen ovat keskeisiä ikääntyvien kohdalla. Ne liittyvät muutos- ja korjaustoimenpiteisiin, joilla parannetaan asuntojen varustetasoa, lisätään esteettömyyttä sekä parannetaan asuntojen muuta toiminnallisuutta. Kuntoarvioinnin avulla voidaan selvittää kiinteistön kokonaistilanne ja korjaustarpeet myös toiminnalliselta kannalta. Avustus vanhusväestön ja vammaisten asuntojen korjaukseen Vanhusväestön ja vammaisten asuntojen korjaukseen myönnettiin vuonna 2002 avustusta yhteensä 11,9 milj. euroa, jolla rahoitettiin noin 4 000 asunnon korjaus. Avustusta käytettiin etenkin pesu- ja saniteettitilojen rakentamiseen, lämmityslaitteiden ja ulkovaipan korjaamiseen sekä liikkumisesteiden poistamiseen. Kunta voi myöntää avustusta 40 % toteutuneista korjauskustannuksista. Avustusta voidaan myöntää 70 %, jos vanhus tai vammainen muutoin joutuisi pysyväisluonteisesti muuttamaan pois asunnosta liikkumisesteitten vuoksi tai jos asunnossa ei voida antaa tarvittavia sosiaali- ja terveydenhuollon palveluja. 18 Suomen ympäristö 646
Veteraaneille voidaan myöntää perusavustuksen lisäksi 30 %:n veteraanilisä. Avustusta ei voida myöntää korjauskustannuksiin, joihin hakija saa korvausta tai muuta julkista tukea, kuten vammaispalvelulain mukaista korvausta tai sotilasvammalain mukaista avustusta. Kun kävimme katsomassa asuntoa, emme huomanneet huonoa ilmanvaihtoa, emmekä keittiön epäkäytännöllisyyttä Kylpyhuoneessa ei pystynyt edes varpaita pesemään. (Kaleva 10.2.2002) Avustusten kerran vuodessa keväällä oleva hakuaika aiheuttaa ongelmia hakijoille, joilla on tarvetta äkillisiin muutos- tai korjaustöihin. Avustusten myöntäminen tulisi mahdollistaa myös kiireellisissä tapauksissa siten, että osa määrärahasta voidaan käyttää syksyllä. Pienituloisilla vanhuksilla tarpeellinenkin korjaushanke saattaa jäädä toteutumatta omarahoituksen puuttuessa. Vanhusväestölle ja vammaisille tarkoitettu avustus myönnetään omakotitalon korjauskustannuksiin ja asunto-osakeyhtiötaloissa osakkeenomistajan vastuulla olevien korjausten kustannuksiin. Taloyhtiöiden vastuulla olevat korjauksetkin maksaa kuitenkin viime kädessä osakas. Yhtenä korjausavustusjärjestelmän epäkohtana voidaankin pitää sitä, ettei avustusta voida myöntää, vaikka vanhuksen maksuosuus muodostuisi tuloihin ja varallisuuteen nähden kohtuuttoman suureksi. Toimenpide-ehdotus: Vanhusväestön ja vammaisten korjausavustusten haku- ja myöntämismenettelyä kehitetään joustavammaksi siten, että avustusten hakuaika on kaksi kertaa vuodessa. Avustuksen määrää nostetaan siten, että avustusta myönnetään 50 % ja erityisestä syystä 80 %. Mahdollistetaan avustuksen myöntäminen osakkeenomistajalle taloyhtiön vastuulla olevissa korjauksissa, kun maksuosuus muodostuisi tuloihin ja varallisuuteen nähden kohtuuttoman suureksi. Toteuttajat: YM, ARA. Kuntoarvioavustus Kuntoarvioinnin tavoitteena on edistää kiinteistöjen oikein ajoitettuja ja toteutettuja korjaustoimenpiteitä ja kunnossapitoa. Kuntoarvion avulla selvitetään tilojen, rakennusosien, taloteknisten järjestelmien ja ulkoalueiden kunto ja korjaustarpeet. Kunta voi myöntää kuntoarviointiin avustusta enintään 50 % kustannuksista. Avustuksen saaminen edellyttää asiantuntijan tai asiantuntijaryhmän selvitystyön pohjalta laadittua kuntoarviota, jonka sisällön tulee vastata Rakennustietosäätiön ohjetiedostossa määriteltyä vähimmäistasoa. Avustuksen saaminen edellyttää myös kunnossapidon pitkän aikavälin suunnitelmaa eli PTS-ehdotusta. Ohjetiedoston mukaan kuntoarviossa voidaan arvioida myös kiinteistön toiminnallisuutta, viihtyisyyttä ja muunnettavuutta. Kuntoarviointien laadinnassa on keskitytty pääasiassa teknisiin seikkoihin. Hyvin vähäiselle huomiolle on jäänyt kiinteistön ja piha-alueiden esteettömyyden, tilojen saavutettavuuden ja muun toiminnallisuuden tarkastelu, joka tulisi saada kiinteäksi osaksi avustettavaa kuntoarviota. 19
Toimenpide-ehdotus: Avustettavaan kuntoarvioon sisällytetään rakennuksen esteettömyyden arviointi (reitti ulko-ovelta asuntoon ja pääsy yhteistiloihin rakennuksessa ja piha-alueella) ja PTS-ehdotukseen tarvittavat korjaustoimenpiteet. Toteuttajat: YM, STM, Rakennustietosäätiö. Laaditaan esteettömyyden arviointimalli. Toteuttajat: YM, STM, LVM, yhteistyössä tutkimuslaitosten ja alan järjestöjen kanssa. Hissien rakentaminen ja korjaaminen liikuntaesteen poistamiseksi Arviolta 10-15 prosentilla väestöstä on vaikeuksia portaissa kulkemisessa. Liikkumisesteisten osuus kasvaa väestön ikääntyessä. Hissittömiä porrashuoneita eli tarvittavien hissien määrä on runsas 50 000. Porrashuoneista nelikerroksisia on 10 000 ja yli nelikerroksisia noin 1 000. Kerrostaloissa asuvien vanhusten kotipalvelusta ja hissin rakentamisesta yhteiskunnalle aiheutuvia kustannuksia on vertailtu eri selvityksissä. Tampereen hissiselvityksessä (2001) on arvioitu Stakesin vuoden 1999 laskelmiin perustuen, että hissi maksaa asuntoa kohti jokseenkin saman kuin viikoittainen kotiapu kolmelle henkilölle tai reilun kolmen kuukauden vanhainkotihoito yhdelle vanhukselle. Vantaan hissiselvityksen (2000) mukaan säännöllisen kotiavun piirissä oli noin 800 asiakasta, joista 3 % sai palvelua pelkästään hissittömyyden takia. Vantaan arvion mukaan hissittömyys aiheuttaa vuodessa noin 67 000 euron kustannukset. Hissittömyys myös passivoi ja siten edistää ikäihmisten toimintakyvyn heikentymistä ja lisää sitä kautta palveluasuntojen kysyntää. Portaat eivät ole ongelma minulle, vaan niille, jotka joutuvat kantamaan minut esimerkiksi hissitasanteelle. (Invalidityö 6/2000) Valtion tukea hissien rakentamiseen on myönnetty vuodesta 1990. Vuodesta 1997 lähtien avustusta on myönnetty 50 % aravavuokrataloille ja 40 % asuntoosakeyhtiöille ja vapaarahoitteisille vuokrataloille. Saatavista avustuksista huolimatta rakentaminen on edelleen tarpeeseen nähden vähäistä. Hissirakentamisen esteeksi on koettu tiedon ja osaamisen puute, kustannukset sekä päätöksentekoprosessin vaikeus taloyhtiöissä. Vuonna 2002 myönnettiin avustusta 9,5 miljoonaa euroa yhteensä 168 hissin rakentamiseen. Keskimääräiset kustannukset hissiä kohden olivat 125 230 euroa. Lisäksi myönnettiin 7,7 miljoonaa euroa 204 hissin korjaamiseen. Hissien rakentamistarpeesta on tehty kuntakohtaisia hissiselvityksiä ja hissiprojekteja on käynnissä useissa kaupungeissa. Tällä hetkellä kymmenkunta kaupunkia myöntää omaa kuntakohtaista 5-15 %:n avustusta. Helsingissä on toiminut vuoden 2000 alusta ensimmäinen päätoiminen hissiasiamies antamassa taloyhtiöille tietoa ja neuvontaa hissirakentamiseen liittyvissä asioissa. Esteettömään asumiseen Itä-Suomessa projektissa toimii hissineuvojien verkosto ja hissitietoutta on saatavissa myös internet-sivuilta (www.asuminen.pspt.fi, 24.4.2003). Luotettavan hissitiedon ja neuvonnan lisäämistä taloyhtiöille, suunnittelijoille ja viranomaisille tulisi edistää myös muissa kunnissa. 20 Suomen ympäristö 646
Kunnat voivat edistää hissien rakentamista myös tontinluovutusehtojen ja maankäyttösopimusten kautta. Asemakaavamääräyksillä voidaan sallia hissin rakentaminen muutoin sallitun kerrosalan lisäksi. Lisäksi rakennuslupa- ja poikkeamispäätöksiä tehtäessä voidaan sallia rakennusoikeuden ylitystä uudisrakentamisen tai hissin jälkiasennuksen yhteydessä. n kyselytutkimuksessa vuonna 2002 selvitettiin taloyhtiöiden asukkaiden ja hallinnosta vastaavien mielipiteitä hissien tarpeesta ja hankinnan esteitä. Vastaajista noin neljäsosaa hissittömyys haittasi jollakin tavalla talossa asumista tai siellä liikkumista. Asukkaiden mielestä hissiä tarvitaan eniten vanhenevan väestön omatoimiseen asumiseen ja pienten lasten kuljetukseen. Myös taloudellisia perusteita, kuten asunnon arvoa ja myynnin helpottumista pidettiin tärkeänä. Rakentamisen esteeksi koettiin päätöksentekoprosessin monimutkaisuus, hankinnan vaikeus sekä määräysten tulkintaan liittyvät asiat. (Rönkä ym. 2002) Hissien jälkiasennukseen sovelletaan uudisrakentamista koskevia määräyksiä, joita voidaan tulkita kuntakohtaisesti esimerkiksi porrassyöksyjä kavennettaessa. Määräyksiin ja ohjeisiin tarvitaan täsmentämistä, jotta ohjeisto hissien rakentamisen edellytyksiksi on samanlainen eri paikkakunnilla. Hissihankkeiden käynnistämiseksi ja päätöksenteon tueksi asukkaat ja taloyhtiöt tarvitsevat tietoa malliratkaisuista ja toteutusvaihtoehdoista, kustannuksista ja kustannustenjaosta. Toimenpide-ehdotus: Säilytetään hissiavustukset ja valtion talousarvioon varataan vuosittain valtuutta vähintään 300 hissin rakentamiseen. Yhtenäistetään avustuksen määrä vuokrataloissa ja asunto-osakeyhtiöissä ja avustuksen määrä nostetaan 60 % :iin. Toteuttaja: YM. Hissirakentamisen edistämiseksi yhteen sovitetaan Suomen rakennusmääräyskokoelman osan E1 Rakenteellinen paloturvallisuus määräyksiä koskevia tulkintoja. Tuotetaan ja edistetään informaatiota kuntien viranomaisille, suunnittelijoille, taloyhtiöille ja asukkaille Edistetään kuntakohtaisten hissiavustusten käyttöönottoa. Toteuttajat: YM, STM, Suomen Kiinteistöliitto. Edistetään uusien hissiratkaisujen kehittämistä Toteuttajat: YM, KTM, TEKES. Avustus muun liikuntaesteen poistamiseksi Valtion asuntorahasto voi myöntää avustusta toimenpiteisiin, joiden avulla tehdään mahdolliseksi liikuntaesteisen pääsy rakennukseen, rakennuksessa oleviin 21
asuntoihin tai muihin tiloihin. Avustusta myönnetään enintään 40 % kustannuksista. Aravavuokrataloille avustusta myönnetään 50 %. Toimenpide-ehdotus: Avustusehdot yhtenäistetään ja avustuksen määrä korotetaan 60 %: iin. Toteuttaja: YM. 4.1.3 Muut tukimuodot Sotilasvammalain nojalla asunnon muutostöistä sekä asuntoon kuuluvista laitteista ja välineistä on mahdollisuus saada korvausta Valtiokonttorilta. Vammaispalvelulain mukaan kunta korvaa vaikeavammaiselle henkilölle asunnon muutostöistä ja välineiden ja laitteiden hankkimisesta aiheutuneet kohtuulliset kustannukset. Sosiaalihuoltolain perusteella kunnat voivat myöntää tukea vanhusten asuntojen pienimuotoisiin korjauksiin ja muutostöihin, kun asunnon kunnostaminen ja varustaminen on välttämätöntä kotiolosuhteissa selviytymiseksi ja pitkäaikaisen laitossijoituksen välttämiseksi. Kotona teetetyn kotitaloustyön, hoiva- ja hoitotyön sekä kunnossapito- ja perusparannustyön kustannukset voi osittain vähentää kotitalousvähennyksenä verotuksessa. Vähennykseen oikeuttavaa työtä voi olla esimerkiksi kodin ja pihan hoito, ulkoilussa ja muissa henkilökohtaisissa toimissa auttaminen. Vähennysoikeus koskee myös keittiön, pesutilojen ja ulkovaipan remonttia sekä sähköja putkitöitä. Vähennystä ei kuitenkaan saa, jos työtä varten on saatu korjausavustusta tai muuta julkisyhteisön tukea. 4.2 Uustuotanto 4.2.1 Suunnittelu, ohjaus ja rakennusvalvonta Maankäyttö- ja rakennuslain mukaan Rakennuksen tulee olla tarkoitustaan vastaava, korjattavissa, huollettavissa ja muunneltavissa sekä sen mukaan kuin rakennuksen käyttö edellyttää, soveltua myös sellaisten henkilöiden käyttöön, joiden kyky liikkua tai toimia on rajoittunut (MRL 117 ). Suomen rakentamismääräyskokoelman osa G1 Asuntosuunnittelu määrittelee asuinrakennusten esteettömyyden vähimmäislaatutason ja siten soveltuvuuden elinkaariasunnoiksi ja osa F1 Liikkumisesteetön rakentaminen rakennetun ympäristön ja rakennusten yleisen esteettömyyden. Näitä määräyksiä uudistetaan parhaillaan esteettömän asuntokannan lisäämiseksi ja rakennetun ympäristön esteettömyystason parantamiseksi. Valtion asuntorahaston laatutavoitteiden mukaan arava- ja korkotukilainoitetun tuotannon tulee olla liikkumisesteetöntä. Suunnitelmat arvioidaan laadunseurantajärjestelmän avulla. Kuntatasolla asuntorakentamista ohjaavat lainsäädännön lisäksi kaavamääräykset, paikallinen rakennusjärjestys ja rakentamista- 22 Suomen ympäristö 646
paohjeet. Kaavamääräyksin ja kaavaan liittyvin selostuksin ja suunnitteluohjein voidaan vaikuttaa asuinympäristön kokonaissuunnitteluun, palvelujen sijoittumiseen ja turvalliseen liikkumiseen. Kaavoitukseen tarvitaan selkeää ohjeistusta esteettömyys- ja saavutettavuusnäkökohdista. Yhteistyö kaavoituksen, rakennusvalvonnan ja katusuunnittelun kanssa on välttämätöntä yhteisten tavoitteiden saavuttamiseksi. Esteettömyyden ja turvallisuuden toteutuminen rakennushankkeissa edellyttää sitoutumista lainsäädäntöön ja ohjeisiin. Lisäksi on varmistettava, että esteettömyys toteutuu suunnitelmasta toteutukseen saakka. Rakennusvalvontaviranomaiset valvovat viime kädessä esteettömyyden toteutumista myöntäessään rakennuslupia ja tehdessään tarkastuksia työmailla. Myös suunnittelijoilla on vastuu rakennusaikaisen työn valvonnasta. Asuntosuunnittelua koskevien määräysten G1 suunnitteluperiaatteiden toteutumista selvitettiin ympäristöministeriön toimeksiannosta vuonna 2001. Nykymääräysten mukaisen esteettömyyden toteutumista asuinrakentamisessa tarkasteltiin kaavoituksen ja rakennusvalvonnan viranomaiskäytäntöjen, lainsäädännön, suunnitteluohjeiden, rakennuslupa-asiakirjojen ja rakennettujen kohteiden avulla. Selvityksen perusteella rakennusvalvonnan ongelmana on liikkumisesteisille soveltuvaa ympäristöä koskevien määräysten vähyys ja tulkinnanvaraisuus ohjeistuksessa. Suunnitelmien mukaan esteettömät ratkaisut saattavat käytännössä olla esteellisiä. Säännökset ja määräykset antavat esteettömyyden vähimmäistason. Säännösten ollessa tulkinnanvaraisia voidaan kuitenkin valita esteettömyyttä suosiva tulkinta, ja vähimmäistason ylittävän laatutason mukaisia ratkaisuja voidaan suositella. Viranomaisten on kuitenkin mahdotonta vaatia esimerkiksi hissiä 3-kerroksisiin rakennuksiin, jos määräykset eivät sitä edellytä. Muutoinkin esteettömyys näyttäisi toteutuvan vain niiden tavoitteiden osalta, joista on olemassa selkeä, valvottavissa oleva määräys. (Sipiläinen ym. 2001) Pientalojen osalta määräykset koskevat nykyisellään vain kulkuaukkojen leveyttä. Pientaloja ei yleensä suunnitella esteettömiksi muulloin kuin varsinaisesti pyörätuolin käyttäjälle suunniteltaessa. Sisäänkäyntien yhteydessä on poikkeuksetta portaita ja hygieniatiloihin tai tuulikaappiin voi olla vaikea mahtua pyörätuolilla. Tavoitteena tulisi olla, että myös useampikerroksisissa omakotitaloissa ja rivitaloissa olisi sisäänkäyntikerroksessa asumisen mahdollistavat tilat. Lisäksi sisäänkäynti ja kulkuyhteydet pihalla tulisi olla järjestettävissä liikkumisesteiselle käyttäjälle soveltuviksi. Kerrosten väliset porrasratkaisut tulisi suunnitella siten, että porrashissin tai vastaavan lisääminen on tarvittaessa mahdollista. Esteetöntä rakentamista ja vanhuksille sekä liikkumis- ja toimintaesteisille tarkoitettujen tilojen suunnittelua koskevaa opastavaa aineistoa on julkaistu RTohjetiedostossa ja esimerkiksi Vanhustyön keskusliiton, Invalidiliiton ja Työtehoseuran toimesta. Teknillisen korkeakoulun Sosiaali- ja terveydenhuollon tekniikan ja rakennuttamisen instituutti SOTERA:ssa on kehitetty asuntojen arviointimenetelmä liikkumis- ja toimintaesteisen sekä iäkkään asukkaan tarpeiden huomioon ottamiseksi asuntojen suunnittelussa ja toteutuksessa. (www.arvi.projekti.com) Toimenpide-ehdotus: Suomen rakentamismääräyskokoelman osan G1 määräyksiä muutetaan siten, että vaatimus liikkumis- ja toimintaesteisille soveltuvasta hissistä kattaa poikkeuksetta vähintään kolmekerroksiset asuinkerrostalot. 23