Monitavoitteinen metsänomistaja paljon vartijana Jari Kuuluvainen, professori Helsingin yliopisto, Metsäekonomian laitos PL 27, 00014 Helsingin yliopisto Puh: (09) 191 57973 jari.kuuluvainen@helsinki.fi Yksityismetsien osuus Suomen metsien pinta-alasta on 60 prosenttia ja ne tuottavat noin 70 prosenttia metsäteollisuuden käyttämästä puusta. Toiseksi suurin raakaaineen lähde on tuontipuu. Yksityismetsillä on tärkeä rooli myös sosiaalisesti kestävän metsätalouden harjoittamisessa ja maaseudun elinvoimaisuudessa sekä virkistyspalvelujen tuottamisessa ja myös metsien monimuotoisuuden suojelussa (Lindroos, 2004). 5% 6% 23% 66% companies state imported private Kuva 1: Metsäteollisuuden puunkäyttö tarjontalähteittäin, 2002 Lähde: Metsäteollisuus ry, 2003 Metsänomistajakunnan rakenne on muuttunut voimakkaasti 1960-luvun lopulta lähtien. Metsänomistajakunta on aiempaa heterogeenisempaa väestörakenteen muutoksen, muuttoliikkeen ja muun yhteiskunnallisen rakennemuutoksen seurauksena (Ripatti 1997 s. 1). Maanviljelijöiden metsänomistuksen osuus on supistunut palkansaajien, eläkeläisten ja perikuntien sekä yhtymien metsänomistuksen lisääntyessä. Metsänomistajat ovat aiempaa iäkkäämpiä ja asuvat yhä useammin eri paikkakunnalla, kuin missä heidän metsälönsä sijaitsevat. Metsänomistuksen tavoitteet ovat monipuolistuneet ja metsänkäytössä korostuvat puuntuotannon ohella myös virkistys, maisema-arvot ja muut aineettomat arvot (Ovaskainen & Kuuluvainen 1994, s. 7). 1 (8)
Taulukko 1: Metsänomistajakunnan rakenne vuonna 2000 Karppisen ym. (2002) mukaan. Metsänomistajat keskimäärin Suomessa Ikä, keskimäärin (vuotta) 57 Sukupuoli (%) Nainen Mies 24 76 Ammattiasema (%) Palkansaaja 30 Maa/metsätalousyrittäjä 22 Muu itsenäinen yrittäjä 6 Eläkeläinen 37 Muu (työtön, opiskelija) 5 Maanviljelijä (%) 35*) Asuinpaikka (%) Vakinaisesti tilalla Muualla tilan sijaintikunnassa Tilan sijaintikunnan ulkopuolella Asuinympäristö (%) Maaseutu Taajama Kaupunki, 20 000-100 000 asukasta Kaupunki, yli 100 000 asukasta Etäisyys tilalta, keskimäärin (km) Tilan metsäala, keskimäärin (ha) Tilan hallintatapa (%) Perheomistus Yhtymä Perikunta Veromuoto (%) Pinta-alaverotus Myyntiverotus *) Stavness, 2004. 50 17 33 63 18 12 7 125 37 75 11 14 34 66 Metsänomistajakunnan rakenteen lisäksi myös metsänomistajien toimintaympäristö on muuttunut 1990-luvulla. Puumarkkinoiden keskitetyistä hintasuosituksista luovuttiin eikä puuntuonnille tai viennille ole rajoituksia. Metsäverojärjestelmä on siirtymävaiheessa, metsälainsäädäntöä on uusittu ja metsänhoitosuositukset antavat metsänomistajille aiempaa enemmän liikkumavaraa metsien hoidossa ja käytössä. (Karppinen & al. 2002 s. 8). 2 (8)
Metsänomistuksen rakennemuutoksen vaikutukset Suomalaisen metsäpolitiikan kestohuolenaiheita 1970-luvulta lähtien on ollut metsänomistuksen rakennemuutoksen vaikutus puun tarjontaan. Kun 1980-luvun alussa kannettiin huolta muiden kuin maanviljelijöiden kiinnostuksesta puun tuotantoon, 1990-luvun taitteessa pidettiin erityisesti tilojen pirstoutumista ja metsänomistajakunnan ikääntymistä puun tarjonnan ja metsätalouden uhkana (kuva 2). % of owners 80 60 40 20 0 Non-farmer Absentee owners Age >60 years 1975 1990 2005 2020 Kuva 2: Yksityismetsänomistuksen rakennemuutos: havaittu (1975, 1990) ja ennustettu (2005, 2020) kehitys. Ripatti ja Järveläinen 1997. Myös metsänomistajakunnan arvojen ja arvostusten muutoksen ja kaupungistumisen on epäilty vaikuttavan puun tarjontaan. Puuntarjontaa tarkastelleet tutkimukset ovat kuitenkin aina 1990-luvun lopulle saakka osoittaneet metsänomistuksen suoraan mitattavissa olevien rakennetekijöiden muutosten vaikutukset puun tarjontaan vähäisiksi. Vielä 1980-luvun lopulla maanviljelijät ja ns. metsätilanomistajat myivät puuta keskimäärin yhtä paljon. Myöskään metsäomistajakunnan ikääntymisellä tai keskimääräisen tilakoon muutoksella ei 1990-luvulla tehdyissä tutkimuksissa havaittu olleen merkittävää vaikutusta puun tarjontaan. Metsänomistajien iän vaikutus on suurimmalta osin ns. kohortti vaikutusta. Vanhemmat sukupolvet käyttävät metsiään nuorempia säästeliäämmin (muut tekijät vakioituina). Koska ikääntyminen ei voi jatkua loputtomiin, saattaa puun tarjonta itse asiassa tulevaisuudessa vahvistua ikärakenteen muutoksen seurauksena. Uusimman 1990-luvun lopussa kerätyn laajan metsänomistaja-aineiston perusteella (Karppinen ym. 2002) on kuitenkin pääteltävissä, että tilanne voi joidenkin rakennetekijöiden kohdalla olla muuttumassa. Esimerkiksi maanviljelijät näyttäisivät nykyisin käyttävän metsiään puuntuotantoon muita ammattiryhmiä aktiivisemmin. Tämä saattaa selittyä ns. toisen sukupolven kaupunkilaismetsänomistajien osuuden kasvulla. Selvimmin metsänomistajia erotteli 1990-luvun lopulla kuitenkin valittu verotusmuoto. Näitä havaittavissa olevia rakennetekijöitä merkittävämpi vaikutus saattaa puun tarjontaan ja metsien hoitoon tulevaisuudessa olla metsänomistajakunnan 3 (8)
tavoitteilla ja niissä tapahtuvilla muutoksilla. Karppisen (1998) kehittämän luokittelun mukaan metsänomistajat voidaan jakaa metsänomistuksen tavoitteiden perusteella ns. monitavoitteisiin, taloudellista turvaa korostaviin, metsän työtilaisuuksia arvostaviin ja metsän virkistys- ja muita aineettomia palveluja arvostaviin metsänomistajiin. Ryhmien osuudet metsänomistajista 1980-luvun ja 1990 luvun lopulla on esitetty taulukossa 2. Taulukko 2: Metsänomistajaryhmät (Karppinen ym. 2002). Osuudet lukumääristä. (Pinta-alasta). 1980-luvun loppu 19990-luvun loppu 2004 Monitavoitteiset 35 % (42%) 48 % (59%) Taloudellista turvaa 16 % (15%) 13 % (9%) korostavat Virkistyskäyttäjät 22 % (15%) 21 % (14%) Metsästä elävät 27 % (28) 18 % (18%) Monitavoitteisten metsänomistajien osuus on noussut ja metsästä elävien osuus laskenut 1990-luvun lopulle tultaessa. Taulukossa 3. on esitetty omistajan tavoiteryhmään kuulumisen vaikutus (muut tekijät vakioituna) puun myynteihin 1985-1999 ja 1996-2000. Merkittävin muutos on tapahtunut metsästä elävien kohdalla, joiden puunmyynnit, muut tekijät vakioituna, ovat 1990-luvun lopulla nousseet vertailuryhmää suuremmiksi. Myös metsästä elävien keskimääräiset puun myynnit 1990-luvun lopulla olivat muita ryhmiä suuremmat, 4.2 m 3 /ha/vuosi. Muilla ryhmillä vastaava luku on 3.8 m 3 /ha/vuosi. Taulukko 3: Tavoiteryhmien vaikutus puun myynteihin Kuuluvainen ym (1996) ja Stavness (2004) mukaan. Myyntien erotus vertailuryhmään m 3 /ha/v Monitavoitteiset Vertailuryhmä Taloudellista turvaa -1.11-1.17 korostavat Virkistyskäyttäjät -1.01-1.38 Metsästä elävät -0.77 +0.30 Painotettu -0.97-0.39 Merkittäviä muutoksia puun tarjontaan ei metsänomistuksen rakenteen muutosten seurauksena vielä lähitulevaisuudessa siis ole nähtävissä, ja tavoitteiden muutos näyttäisi itse asiassa pikemminkin vahvistavan kuin heikentävän puun tarjontaa. Suurin epävarmuustekijä metsänomistajien tarjontapäätöksissä ja puumarkkinoiden lyhyen aikavälin toiminnassa liittyy metsäverotuksen siirtymäkauden päättymiseen. Pinta-alaverotukseen jääneet metsänomistajat (n. 40 % metsäpintalasta) ovat siirtymäkauden 1993-2005 aikana myyneet (muut tekijät ennallaan) selvästi myyntituloverotuksessa olevia metsänomistajia enemmän ja hakkuut ovat ymmärrettävästi keskittyneet päätehakkuuleimikoihin. Näin ollen tarjonnan heikkeneminen ainakin lyhyellä aikavälillä on mahdollista. Tämä merkitsee painetta kantohintojen nousuun, ellei puun tuonti pysty korvaamaan kotimaisen tarjonnan vähenemistä. Tässäkin tapauksessa erityisesti pienen ja keskisuuren sahateollisuuden puun hankinta voi vaikeutua. Pitkällä aikavälillä verotuksen vaikutukset tarjontaan jäänevät vähäisiksi, vaikkei myyntituloverotus olekaan 4 (8)
neutraali hakkuupäätösten suhteen, jos metsänomistajat arvostavat myös metsien muita kuin puuntuotannollisia hyötyjä. Suomen metsätalous ja metsien käyttö on ollut ja on edelleenkin kysyntälähtöistä ja tulevaisuuden suuret epävarmuustekijät liittyvät pikemmin puun kysyntään kuin tarjontaan vaikuttaviin tekijöihin. Kuva 3: Yksityismetsätaloudelle myönnetty julkinen tuki vuosina 1959 2001, milj. mk (perusvuosi 2001). 160000000 140000000 120000000 100000000 80000000 60000000 40000000 20000000 0 1959 1964 1969 1974 1979 1984 1989 1994 1999 Metsätalouden edistäminen ja valvonta Metsänparannusinvestointien rahoitus, (sm) metsänparannuslainat Yksityismetsätalouden rahoitus yhteensä Metsätalouden kannattavuus ja metsätalouden investoinnit MERA-kaudella (Metsätalouden rahoitus) 1960- ja 1970- luvuilla julkisen vallan panostus metsätalouteen kasvoi voimakkaasti, ja suuntautui erityisesti metsänparannuksen suoriin investointitukiin ja metsänparannuslainoihin, mutta myös metsätalouden edistämiseen ja valvontaan (kuva 3). Metsä 2000-ohjelma 1980-luvun puolivälissä kiinnitti erityistä huomiota metsätalouden neuvontaan, kun taas Kansallinen metsäohjelma pyrki palauttamaan julkisen panostuksen 1980- luvun lopun tasolle 1990-luvun alun laskun jälkeen. Erityisesti nuorenmetsänhoitoon kiinnitettiin ohjelmassa huomiota. Metsänparannuslainojen käytöstä luovuttiin. Tärkeänä perusteluna metsäinvestointien julkiselle tuelle on ollut pyrkimys metsänomistajien omarahoitteisten toimenpiteiden lisäämiseen. Hehtaarikohtaisella tuella onkin ollut selvä positiivinen vaikutus metsänhoito- ja perusparannustöiden, taimikonhoidon ja nuorenmetsän kunnostuksen ja metsäteiden rakentamisen työmääriin (Miettinen 2004). Työmäärien selvästi ykköstä pienemmät joustot hehtaarikohtaisen tuen suhteen viittaavat kuitenkin siihen, että suora julkinen tuki saattaa syrjäyttää metsänomistajien omaa rahoitusta (ks. myös Leppänen ja Linden, 5 (8)
2003). Kuvassa 4 on esitetty yksityismetsien investointien rahoituksen jakautuminen metsänomistajien omaan rahoitukseen ja julkiseen tukeen. Yksityismetsänomistajien oma rahoitus on kasvanut trendinomaisesti viimeisten kahden vuosikymmenen aikana, ja esimerkiksi 1990-luvulla julkisen panostuksen supistuminen ei näyttänyt merkittävästi vaikuttavan metsänomistajien omaan panostukseen. Osittain tämä tietysti johtuu mm. lakisääteisestä uudistamisvelvollisuudesta, joka lisäsi investointeja 1990-luvun jälkipuoliskolla voimakkaasti lisääntyneiden hakkuiden myötä. 250 200 150 100 Omarahoitus Julkinen tuki + lainat YHT KMOTAV 50 0 1980198119821983198419851986198719881989199019911992199319941995199619971998199920002001200220032004 Kuva 4: Yksityismetsien investointien julkinen tuki ja omarahoitus 1980-2004 vuoden 1997 hinnoin (tukkuhintaindeksi, lähde METINFO, Metsäsektorin Suhdannekatsaus 2004). Puuntuotannon investoinnit ovat useissa tapauksissa yksityistaloudellisesti kannattavia myös ilman julkista tukea. Hyytiäinen ja Tahvonen (2005) ovat tarkastelleet metsänuudistamisinvestointien tuottamia sisäisiä korkokantoja. Esimerkiksi Metsätalouden kehittämiskeskus TAPIOn ohjeiden mukaan kasvatettujen keinollisesti uudistettujen männiköiden uudistamisinvestoinnin sisäiset korkokannat ilman paljaanmaan arvoa vaihtelivat 4.4 prosentista (pituusboniteetti H 100 : 30) 0.9 prosenttiin (pituusboniteetti H 100 :15). Jos paljaan metsämaan myynti on realistinen vaihtoehto uudistamiselle, on myyntihinta tietysti otettava huomioon investoinnin tuottoa laskettaessa. Metsämaan tuottoon perustuvat paljaan maan arvot keinollisesti uudistetuille männiköille ja kuusikoille ovat Hyytiäisen ja Tahvosen (2003) mukaan kasvupaikasta riippuen positiivisia, jos laskentakorko on alle 2-7 %. Heikommilla kasvupaikoilla (H(100) 21 kuusi ja H(100) 18, 15 mänty) jo kahta prosenttia korkeamman korkokannan käyttö tekee keinollisen uudistamisen istuttamalla kannattamattomaksi. 6 (8)
Voidaankin kysyä, miksi julkisen vallan suora investointituki kannattavaan puuntuotantoon on perusteltavissa, erityisesti, jos vaarana on metsänomistajien oman panostuksen syrjäytyminen. Missään tapauksessa ei julkista tukea tulisi käyttää kannattamattomien investointien muuttamiseen yksityistaloudellisesti kannattaviksi. Mm. Kansallisen metsäohjelman päivityksen yhteydessä joudutaankin varmasti pohtimaan sitä, kuinka paljon metsätalouden tukia suunnataan esimerkiksi metsän markkinattomien arvojen tuotannon tukemiseen. Näiden tuotantoahan markkinat eivät suoraan ohjaa, eikä yhteiskunnan näkökulmasta toivottua tuotannon tasoa ilman julkisen vallan väliintuloa todennäköisesti saavuteta. Toinen tie tuen suuntaamiselle on tutkimus ja kehitys - sekä puuntuotannossa että puun että metsien uusien käyttömuotojen etsinnässä - ja edelleen varmasti myös metsätalouden neuvonta. Lopuksi Metsänomistaminen ja puuntuotanto ovat Suomessa, toisin kuin monissa muissa Euroopan maissa, edelleen kannattavaa taloudellista toimintaa. Metsänomistuksen rakenteen muutos ei lähitulevaisuudessakaan tule vaikuttamaan merkittävästi puun tarjonnan keskimääräiseen tasoon. Metsänomistajakunta ja metsänomistajien tavoitteet monipuolistuvat edelleen. Puuntarjontaa voimakkaammin tämä näkyy metsänomistajien metsäpalveluiden kysynnässä ja puunkasvatuksen ja korjuun menetelmissä. On myös todennäköistä, että erityisesti pienet metsälöt jäävät entistä helpommin puun tuotannon ulkopuolella ja että myös suurilla metsätiloilla puuntuotanto ja metsien muiden hyödykkeiden tuotanto voivat eriytyä toisistaan (vanhat metsät). Tutkimuksen ja metsätalouden edistämisen haasteita ovat metsätalouden kustannusten alentaminen ja mm. metsien monimuotoisuuden suojelu myös puuntuotantometsissä. Kannattavan puuntuotannon perusedellytys on tietysti kannattava puuta käyttävä tuotantotoiminta. Lähteet Hyytiäinen, K. ja Tahvonen, O. 2005. Metsänkasvatusketjujen edullisuusvertailu ja puuntuotannon kannattavuus teoksessa Valkonen ym. (toim) Metsänkasvatuksen käsikirja. Metsälehtikustannus. Painossa. Hyytiäinen, K. and Tahvonen, O. 2003. MSY, Forest Rento r Faustmann: Does it Really Matter?. Scand. J. For. Res. 18: 457-469. Karppinen, H. 2000. Forest values and the objectives of forest ownership. Metsäntutkimuslaitoksen tiedonantoja 757. 55s. Karppinen, H. 1998. Objectives of Non-industrial Private Forest Owners: Differences and Future Trends in Southern and Northern Finland. Journal of Forest Economics 4:2 1998. Umeå Forest University Press. 155s. Karppinen, H. 1994. Yksityismetsänomistuksen rakennemuutos ja metsien käyttö. Toim. Ovaskainen, V. & Kuuluvainen, J. Metsäntutkimuslaitoksen tiedonantoja 484. s.28-44. Karppinen, H. 1992. Metsänomistuksen muuttuvat tavoitteet. Työtehoseuran metsätiedote 15/1992 (508). 4s. Karppinen, H., Hänninen H., & Ripatti, P. 2002. Suomalainen metsänomistaja 2000. Metsäntutkimuslaitoksen tiedonantoja 852. 84 s. Linden, M. ja Leppänen, J. 2003. Effects of Public Financed Aid on Private Forest Investments: Some Evidence from Finland, 1963-2000. Scand. J. For. Res. 18: 560-567. 7 (8)
Lindroos, K. 2004. Metsänomistajien tavoitteet sekä tieto- ja neuvontatarpeet. Progradu tutkielma. Helsingin Yliopisto. Metsäekonomian laitos. 62 s. Kuuluvainen J., Karppinen, H., & Ovaskainen, V. 1996. Landowner Objectives and Nonindustrial Private Timber Supply. Forest Science 32: 300-309 Miettinen, Jenni. 2004. Metsätalouden investointituen vaikutus hakkuisiin ja metsänhoitoon. Pro-Gradu. Helsingin Yliopisto. Taloustieteen laitos. 111 s. Ovaskainen, V. & Kuuluvainen, J. 1994. Yksityismetsänomistuksen rakennemuutos ja metsien käyttö. Metsäntutkimuslaitoksen tiedonantoja 484. Gummerus Kirjapaino Oy. 122s. Ripatti, P. 1998. Naiset metsäsektorilla. Metsäntutkimuslaitoksen tiedonantoja 697. 63s Ripatti, P. 1997. Yksityismetsänomistuksen rakenteen ja tavoitteiden kehitys. Työtehoseuran metsätiedote 8/1997 (576). 4s. Stavness, C. 2004. Non-Industrial Private Forest Ownership Objectives and Tiber supply in Finland. Pro-Gadu. University of Helsinki, Department of Forest Ecobnomics. 64. Vahantaniemi, S. 2003. Metsäohjelmat ja metsätalouden julkinen rahoitus Suomessa. Pro-Gradu. Helsingin yliopisto. Metsäekonomian laitos. 70 s. 8 (8)