Käsissänne on keskisuomalaisten



Samankaltaiset tiedostot
ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ

ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ

On siinä omanlaistansa tunnelmaa, kun ympärillä on 100-vuotista historiaa.

MENOT JA RAHOITUS Yhteensä %-osuus. Henkilöstömenot, joista Projektiin palkattava henkilöstö Työpanoksen siirto

Hyvässä myötätuulessa

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko.

Ajatuksia henkilökohtaisesta avusta

Lapsi tarvitsee ympärilleen luotettavia, sanansa pitäviä ja vastuunsa kantavia aikuisia. Silloin lapsi saa olla lapsi. Tämä vahvistaa lapsen uskoa

Lenita-show veti lehterit täyteen Porissa Sali on aina täysi

Raamatun lainaukset vuoden 1992 raamatunkäännöksestä.

Kiinteistöt. Vaativat jatkuvaa hoitamista. Sitovat pääomaa ja riskejä. Vaikuttavat jokaisen elämään, kotona ja töissä

Minun elämäni. Mari Vehmanen, Laura Vesa. Kehitysvammaisten Tukiliitto ry

PUOLUSTUSVOIMAT KIRJE 1 (3) Keski-Suomen aluetoimisto KESKI-SUOMEN ALUETOIMISTON JÄRJESTÄMÄT MAANPUOLUSTUSTAPAHTUMAT

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä.

Sharie Coombes. Sinä uskallat! Tehtäväkirja sinulle, jota joskus pelottaa

Kehitysvammaliitto ry. RATTI-hanke. Haluan lähteä kaverin luokse viikonlopun viettoon ja olla poissa ryhmäkodista koko viikonlopun.

Keski-Suomen kaupallinen palveluverkko Kaupan keskukset ja kehitysmahdollisuudet. Liite 3. Kuntakartat (verkkoliite)

LAPSEN HAASTATTELULOMAKE (alle 10-vuotiaalle)

VIEREMÄN KUNNANKIRJASTON ASIAKASTYYTYVÄISYYSKYSELY 2013

Minun arkeni. - tehtäväkirja

Dialogi 1 Luonto ja ympäristö

LAUSEEN KIRJOITTAMINEN. Peruslause. aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia.

Maanviljelijä ja kylvösiemen

Copylefted = saa monistaa ja jakaa vapaasti 1. Käännä omalle kielellesi. Ilolan perhe

Moniasiakkuus ja osallisuus palveluissa -seminaari Moniammatillinen yhteistyö ja asiakaskokemukset

9 Keski-Suomi. 9.1 Kuntatyypit ja kulttuuripalvelujen sijainti

Muuton tuki ja yhteisöllisyys. Pirjo Valtonen

Haastattelut e-kioskin käyttäjäkokemuksista. Mira Hänninen Haaga-Helia ammattikorkeakoulu

Oppilaiden motivaation ja kiinnostuksen lisääminen matematiikan opiskeluun ja harrastamiseen. Pekka Peura

Nettiraamattu. lapsille. Tuhlaajapoika

Turvallisuus. Ymmärrys. Lämpö. Ylivertainen Palvelukokemus TERVEYSTALON HALUTUN PALVELUKOKEMUKSEN MÄÄRITTELY

Keski-Suomen alueen POP Pankeista

Tämän leirivihon omistaa:

Kiitos veteraanit! palveluaktiviteetti 107-G piirin käytännön toteutus

Majakka-ilta

3/2014. Tietoa lukijoista

Me lähdemme Herran huoneeseen

Peltolan uutiset 2/2011

Ma Tänään tutustumme sanomalehteen ja sen eri osastoihin.

SUKUPUOLI IKÄÄNTYVÄSSÄ YHTEISKUNNASSA YTI-LUENNOT HANNA OJALA KT, TUTKIJATOHTORI TUTKIJAKOLLEGIUM

Toiminnan arviointikysely lasten vanhemmille - Espoon Suunta

Saa mitä haluat -valmennus

JÄMSÄN KAUPUNKI. TALOUSARVION MUUTOS talousjohtaja Ari Luostarinen. Jämsä elämäsi tarina

EROKUMPPANIT. Nalleperhe Karhulan tarina

Löydätkö tien. taivaaseen?

Outi Rossi JIPPII. Matkaan Jeesuksen kanssa. Kuvittanut Susanna Sinivirta. Fida International ry

MINUN HYVÄ OLONI OSA II: OMAN HYVINVOINNIN POHTIMINEN

muutamassa minuutissa Pystytät

TEE OIKEIN. Minun naapuri on (rikas) kuin minä. Hänellä on (iso) asunto ja (hieno) auto.

KESKI-SUOMEN MAAKUNTAVIESTIN HISTORIATIETOJA

Yhteenveto kuntien arvioiduista menoista

Keski-Suomi nyt entä tulevaisuudessa?

Keski-Suomen Aikajana 2/2018

LAPSET PUHEEKSI KÄYTÄNNÖN KOKEMUKSIA LASTENSUOJELUSSA

Unelmoitu Suomessa. 17. tammikuuta 14

LeaseGreen ostaa TalPron

:06. KESKI-SUOMEN SAIRAANHOITOPIIRI Talousosasto

:36. KESKI-SUOMEN SAIRAANHOITOPIIRI Talousosasto

:50. KESKI-SUOMEN SAIRAANHOITOPIIRI Talousosasto

Herään aikaisin aamulla herätyskellon pirinään. En jaksanut millään lähteä kouluun, mutta oli aivan pakko. En syönyt edes aamupalaa koska en olisi

Sote-uudistus ja Keski-Suomen kuntien talous

veta Nuori ja suojatut henkilötiedot

Esikoulunopettajan ja huoltajan välinen

Monikossa: talojen, koirien, sinisten huoneitten / huoneiden

JOULUN TUNNELMA. Ken saavuttaa nyt voi joulun tunnelmaa niin parhaimman lahjan hän itselleen näin saa.

Lauri Nurmi, urheilutoimituksen esimies

Lausuntopyyntö koskien poliisin lupapalvelujen vähentämistä Sisä-Suomessa Page 1 of 1

MIEHEN ROOLIEN MUUTOKSET JA PERHE SIIRTOLAISUUDESSA Palvelujärjestelmän kohtaaminen

SUKUPOLVENVAIHDOKSeN EDUT JA SUDENKUOPAT. Kajaani Metsätilan sukupolvenvaihdos- ja veroneuvonta Esko Heikkinen

U N E L M Motivaatio Hyvinvointi. Pohdintakortti

Vuodenvaihde tuo muutoksia asukkaiden jätehuoltoon

Matkatyö vie miestä. Miehet matkustavat, vaimot tukevat

Kuntatiedot hankekunnat (osittain tarkastamattomat) Liite 3

TALVITIENHOIDON TILASTA KESKI-SUOMESSA

Vanhemmuussuunnitelma

Järjestötoimintaan sitoutumisen haasteet ja mahdollisuudet

Gepa Käpälä Jännittävä valinta

MISSÄ OLET TÖISSÄ? MINKÄLAINEN ON SINUN TAVALLINEN TYÖPÄIVÄ?

Kuntien nettokustannukset vuonna 2014 Keski-Suomen sairaanhoitopiirin alueella: erikseen

4H ja osuustoiminta on POP

Tervetuloa! Mä asun D-rapussa. Mun asunto on sellainen poikamiesboksi.

Peltolan uutiset. Peltola Golfin jäsenlehti. Seiskaväylä,kuvan otti Kenttämestari Mikko Juhannuksena 2011 klo 20.30

EUROOPAN KULTTUURIYMPÄRISTÖPÄIVÄT 2016 PORUKAN PAIKAT, YHTEISET YMPÄRISTÖT

Kunnan terveyspalvelujen suunnittelu - indikaattorit. Terveyskäyttäytyminen (12 kpl) Sairastavuus (17 kpl) Palvelujen käyttö (13 kpl) Väestö (14 kpl)

Puskaputtaajat seurakyselyn yhteenveto

Sharie Coombes. Sinä selviät! Tehtäväkirja sinulle, jota on joskus loukattu tai kiusattu

Sanomalehtiviikko. KAUKOPUTKI LÖYTÄÄ UUTISET Tehtäväpaketti luokkalaisille. Lähde uutisseikkailuun toimittaja Simo Siiven opastuksella

SISÄLTÖ. Huolenpito on rakkautta Tehdään kotitöitä Vastuuseen kasvaminen Tehtäis jotain yhdessä Mitä meidän perhe tekee?

Markkinoinnin ulkoistamisella liiketoiminnalle arvoa. CASE Tampereen Rakennustiimi Oy

AVOMAANKURKUN KASVATUS

Toiminnan arviointikysely lasten vanhemmille - Espoon Merenkävijät

Kohtaamisen taito. Aito kohtaaminen. Saara Hanhela, LAPE Etelä-Savo. LAPE-päivät , Tampere

ankasalmi, Joutsa, Jyväskylä, Jyväs

Ekonomistin katsaus: suhteellisuutta velkakeskusteluun

Miksi kannattaa tehdä ps. Hypo eläkesäästösopimus ennen vuoden vaihdetta?

Lehti sisältää: Pääkirjoitus, oppilaskunta ja Iinan esittely 2. Opettajan haastattelu 3. Tutustumispäivä Lypsyniemessä 5. Tervetuloa ykköset!

Useasti Kysyttyä ja Vastattua

Kun isä jää kotiin. Teksti: Liisi Jukka Kuvat: Iida Vainionpää

HARRASTANUT VIIMEISEN 7 PÄIVÄN AIKANA (%)

Kuka on arvokas? Liite: EE2015_kuka on arvokas_tulosteet.pdf tulosta oppilaiden lomakkeet tehtäviin 1 ja 2.

Transkriptio:

Keski-Suomen POP Pankit tarjoavat juuri oikeat palvelut Hyvät Koivunlehden lukijat, Käsissänne on keskisuomalaisten en toimittama Koivunlehden liite, jonka toivomme tuottavan teille hyviä lukuelämyksiä. Juttumme kertovat keskisuomalaisista ihmisistä ja tapahtumista ja tietenkin POP Pankeista. Meille täällä pankeissa on tärkeää, että tunnette meidät ja me tunnemme teidät. Siten voimme tarjota teille juuri niitä palveluja ja tuotteita, joita pankilta tarvitaan. POP Pankeille tärkeä arvo on asiakasläheisyys. Paikallisina suomalaisina pankkeina olemme monella tapaa mukana oman asuin- ja elinympäristömme kehittämisessä painopisteenämme nimenomaan paikallinen toiminta. Näin toimintamme tulos hyödyttää kaikkia meitä. Asiakkaillemme tuotamme pankkipalvelua, jonka laadun haluamme tarjota parhaana Suomessa. Sidosryhmillemme haluamme olla hyvä kumppani. Huolehdimme yhteiskuntavastuustamme myös osallistumalla oman toiminta-alueemme kehittämiseen ja tapahtumiin. Tämä kaikki on kirjattu ryhmämme strategiaan. Tutun ja turvallisen POP Pankin asiantuntevien toimihenkilöiden puoleen voi aina kääntyä ja voi luottaa siihen, että saatavilla on aina juuri oikeat palvelut. Tätä kirjoittaessa elokuussa 2012 lähes jokapäiväisesti uutisten ykkösaiheena on eurokriisi ja sen mukanaan tuoma talouden epävarmuus. Uutisista kuulemme kuinka Euroopan talous heikkenee ja vahvemman talouden euromaat joutuvat tukemaan heikompia euromaita. Kuulemme uutisia luottoluokitusten heikkenemisistä ja kasvavasta työttömyydestä. Eurooppa tuntuu olevan aikalailla sekasortoisessa tilassa. Tämän kaiken keskellä osana eurooppalaista pankkitoimintaa toimii täällä Suomessa oma 36 itsenäisen, vakavaraisen ja turvallisen POP Pankin ryhmä. POP Pankit tarjoavat vakaata ja asiakasläheistä pankkitoimintaa. Juuremme ovat vahvat. Vakavaraisuutemme on kunnossa. Oman talouden turvaaminen on tärkeää ja siihen kaikki voivat omilla toimenpiteillään vaikuttaa. Markkinakorot ovat nyt historiallisen matalalla, mikä tuo etua asuntolainaa maksaville, mutta tallettaja-asiakkaat puolestaan saavat heikkoa joskin turvallista tuottoa talletuksilleen. Sijoittajat etsivät kotia varoilleen. POP Pankeissa on otettu tavaksi POP Taloushetki tapaamiset, jossa ilman kiirettä voimme keskustella ajankohtaisista pankkipalveluista. Ja tarjota Teille, hyvät asiakkaamme, juuri oikeat palvelut. Toimitusjohtaja Raili Turpeinen. Hyvät lukijamme, viihtykää lehtemme parissa. Huomatkaa myös maalaislääkäri Kiminkisen ohje: Pankkiasiat ovat henkilökohtaisia, niistä voi käydä POP Pankissa keskustelemassa tuttujen pankkihenkilöiden kanssa. On yksi huolenaihe vähemmän. Mitä vähemmän huolia, sitä parempi elämisen laatu. Lisänä taloudellinen vakaus kun pankkipalvelut ovat kunnossa. Raili Turpeinen, toimitusjohtaja Lanneveden Osuuspankki Keski-Suomen en aluepuheenjohtaja 2012 Keski-Suomen en aluesivut - KOIVUNLEHTI 1

Vauhdilla ruutulipulle Pohjoisen Keski-Suomen rallicrossin osaamista on koottu yhteen talliin. Karstulalais-viitasaarelaisen Pommikone Racingin hikinen talvi ja kiireinen kevät huipentuu kesän koitoksiin. Karstulalainen Ville Rautiainen aloittikin hienosti osakilpailuvoitolla. Myös viitasaarelainen Kimmo Siipola on jo näyttänyt osaamistaan uudessa luokassa. Siipola ja Rautiainen ovat ajautuneet radalle jokkiksen kautta. Viitasaarelainen yrittäjä Siipola siirtyi rallicrossiin viisi vuotta sitten ja Rautiainen hetken päästä perässä. Viime kauden autocross-sarjan nelonen Kimmo Siipola siirtyi SRC-sarjaan. Uusi sarja tuo aina uudet kuviot, mutta tähtäin on kuitenkin korkealla. Tietysti tavoitteena on ajaa voitosta, hän tuumii. Kimmolla on allaan Ford Puma. Katukäyttöön myyty Puma oli etuvetoinen, mutta Kimmo kaasuttelee nyt takavetoiseksi rakennetulla Fordilla. Puma jahtaa kärkisijoja noin 350 hevosvoiman turvin. Ville Rautiainen jatkaa autocrossissa. Auto on vanha kunnon Ford Escort. Ulkoapäin yhtäläisyyksiä löytyy paljon juuri niihin tuttuihin eskoihin, joilla moni on joskus ajellut. Mutta auton tutunoloisten kuorien alla onkin sitten jotain aivan muuta. Rallicross-reittien penkkoja pöllyttävä Ford Escort painaa menemään Villen käsissä 270 hevosvoiman siivittämänä. Auton painosta puolestaan on kaikki ylimääräinen pyritty karistamaan. Autourheilussa kilpailu on vain pieni häivähdys itse asiasta. Pommikone Racing ei tosiaankaan ole vain Kimmon ja Villen harrastus, vaan kuvioissa pyörii noin 15 hengen porukka. Pommikone Racing Team on saanut tärkeätä tukea koko pohjoisen Keski-Suomen alueelta. Karstulan ja Viitasaaren välistä Kannonkoskelta on kotoisin myös kansainvälisesti tunnettu rallimies Mikko Hirvonen, joka on ollut merkittävänä apuna Kimmolle, Villelle ja tiimille autojen rakentamisessa. Mikon harvoista kotimaanpäivistä on riittänyt aikaa esimerkiksi autojen säätämiseen harjoituspäivinä. Tallipäällikkönä aloitti autourheilusta pitkän kokemuksen hankkinut karstulalainen Olli Kemppainen. Mestaruuspokaaleja on esimerkiksi Saab-merkkiluokasta 1980-luvulta. Ilkka Salonen Pommikone Racing Teamin Ville Rautiainen ja Kimmo Siipola vievät kotiseutunsa osaamista pitkin Suomea. 2 KOIVUNLEHTI - Keski-Suomen en aluesivut

Puuhapalstan pito kannattaa Näissä autoissa spoilerit eivät ole koristeina. Vahvaa paikallista osaamista Rallicrosstiimin ympärillä on valtavasti ammattitaitoa ja vahvaa osaamista. Autojen rakentaminen huippuiskuun vaatii pientenkin yksityiskohtien huomioimista. Tiimin vauhti todistaa sen, että pohjoisessa Keski-Suomessa on osaamista ja taitoa moottoriurheilunkin saralla. Tiimille tukea antanut Mikko Hirvonen on itsekin osoitus siitä, miten huipulle voi päästä, mutta se vaatii sitkeätä puurtamista ja monien osaajien yhteistyötä. Kyyjärven POP-pankin toimitusjohtaja Urpo Ojala ja Kannonkosken POPpankin toimitusjohtaja Jatta Heikkilä näkevät vahvan, paikallisen osaamisen, kuten Pommikone Racingin rallicrossitiimin, tukemisen sopivan POP Pankille. Jos haluaa pitää itsensä hyvässä fyysisessä kunnossa, saa samalla talon pidettyä lämpimänä, kun hankkii pienen metsäpalstan ja tekee sieltä rankoja polttopuiksi. Tämän on oivaltanut esimerkiksi POP Pankki Petäjäveden Osuuspankin pitkäaikainen hallintoneuvoston jäsen Heikki Palola Petäjävedeltä. Hän osti jokunen vuosi sitten viiden hehtaarin puuhapalstan Keuruuntien varrelta eikä ole katunut hankintaansa. Metsän ostaminen on turvallista, siinä sijoitettu raha vain kasvaa eikä hupene, Palola perustelee. Palola keräsi palstaltaan puuta itsekin ja kuljetti kotiin pikkuhiljaa. Mutta kun puuta lopulta riitti myös myyntiin asti, hän päätti samalla pyytää tuomaan osan harvennuspuusta kotipihalleen ja kuutiolajissa tulleen väärinymmärryksen takia kotitoimituksen määrä moninkertaistui. Odotin näkeväni pihassa pienen rankapinon, josta naputtelisin polttoklapeja pikku hiljaa. Mutta kun tulin yhtenä päivänä kotiin, yllätyksekseni koko alapihan autojen kääntöpaikka oli yhtä puukasaa, hän kertoo. Perheen halkotalkoot ovat kuitenkin edenneet, nyt on lähinnä ongelmana saada koko klapirunsaus mahtumaan pihaan pinoihin kuivumista ja käyttöä varten. On tässä puita meille aika moneksi vuodeksi, vaikka talosta löytyykin monta tulisijaa. Petäjäveden Osuuspankin toimitusjohtaja Jaakko Ylitalo kannustaa muitakin puuhapalstan hankintaan. Hän laskeskelee asian taloudellista puolta ja toteaa pelkän lämmityskuluissa säästämisen tuovan reilun pääoman ajan mittaan. Kiinteistön lämmittämiseen kannattaa käyttää ainakin osittain puuta. Puulämmityksellä höystäen sähkönkulutuksessa säästää helposti viisikymppisen kuussa. Jos tuon säästetyn 50 euroa sijoittaa rahastoon, jolla on kahdeksan prosentin tuotto, siitä kertyy kymmenessä vuodessa laskennallisesti jopa 9064 euron varallisuus, Ylitalo laskee. Kaupan päälle tulee metsätöistä ja ulkoilusta hyvää fyysistä kuntoa ja metsämaahan sijoitettu raha on tallessa, jos joskus tulevaisuudessa palstastaan haluaisi luopua. Eläkeläinen ennättää kapistella rankoja kotinsa lämmönlähteeksi, toteaa Heikki Palola (vasemmalla). Petäjäveden Osuuspankin toimitusjohtaja Jaakko Ylitalo kannustaa, sillä puutalkoista on oikeasti suuri taloudellinen hyöty kotitalouksille, jos sellaisia pääsee vain toteuttamaan. Rallicrossissa on luotettava toiseen, uskottava yhteistyöhön ja huolehdittava pienistäkin yksityiskohdista. Myös haluaa olla luotettava, tehdä eteenpäin katsovaa yhteistyötä ja huolehtia pienistäkin yksityiskohdista, jotta asiakas voi keskittyä omaan elämäänsä, omaan kisaansa. Molemmat pankit ovat monin tavoin mukana alueidensa harrastuksissa. Kyyjärvellä esimerkiksi syötetään ja passataan Kyky-Betsetin lentopallojoukkueessa ja kaasutellaan Jyrki Mäntysen kanssa traktor pullingin kuorma-autoluokassa. Kannonkoskella liikutaan ja pidetään hauskaa lasten ja nuorten Poppi-olympialaisissa. Keski-Suomen en aluesivut - KOIVUNLEHTI 3

Sopu antaa sijaa kotipihasta vaikka panssarivaunulle Konneveden POP Pankin toimitusjohtaja Ari Heikkilä antoi ajoneuvojen kunnostus- ja tuunausharrastukselle pikkusormen kolmisenkymmentä vuotta sitten. Nyt kulkuneuvot ovat mitä ilmeisemmin jo vieneet koko käden ja käytännössä myös vallanneet kotipihan. Miehen Green Power Heikkilä kokoelma on vaikuttava. Kunnostettua ja ajokelpoista, armeijan käytössä ollutta raskasta kalustoa on kymmenkunta keräilyhelmeä ja lisää on pajalla työn alla. Harvinaisimmasta päästä on Valmet Terra 865 BM, joka on nähtävästi Suomen ainut 1970-luvulta liikennekilvissä oleva runko-ohjattava miehistönkuljetus-tykinveto-ajoneuvo. Ajoneuvossa on Puolustusvoimilta ostettu 105 millin kenttähaupitsi perässä. Näitä tehtiin aikoinaan 105 kappaletta, Heikkilä kertoo. - Useimpien kohtalona oli muuntua uuden omistajan käsissä metsäkärryiksi, esimerkiksi puunkuljetukseen soveltuvaksi. Tämä on kunnostettu alkuperäiseen asuunsa ja näyttää siltä samalta, mitä se armeijan käytössä on ollut. Heikkilä keräilee ajoneuvoista sarjoja. Hänellä on esimerkiksi venäläisistä Zilajoneuvoista koossa jo malli 157 ja neljä 131-mallia 1970-1980-luvuilta. Mukana on muun muassa mainioita maastopajoja eli panssarivaunukorjaamoja jyhkeiden pyörien päällä minne vain ajettavaksi. Sisu-sarjassa on jyreää kuorma-autoa ja muun muassa vuosimallin 1983 pommi- Sisu, jossa on varusteena Vaano-täysperävaunu. Kraz 255B -silta-auto on taatusti kunnostuksen ja esittelyn arvoinen, etenkin nyt, kun harrastaja sai vielä hankittua ajoneuvoon soveltuvat siltajaksot eli siitä tuli täydellinen TMM-3M-siltakalusto. - Tällä voisi tehdä seitsemän tonnin siltarakenteen avulla varsin nopeasti 9,5 metrin ja 60 tonnia kantavan siltarakenteen. Näitä autoja peräkkäin laittamalla saa aina vain pidemmän sillan, selventää Heikkilä. Koneharrastajan kokoelmaan on karttunut myös tykkejä, kranaatinheittimiä, kone- ja pikakivääreitä, konepistooleja jopa toimiva kenttäkeittiö! Viimeksimainittu on ollut paitsi esillä, myös käytös- Mikä ettei - silta-kraz sopii hienosti jyhkeäksi tai ainakin hyvin kiinnostavaksi pihakoristeeksi puutarhatontun tai muun krääsän sijaan. Heikkilän perhe on mukana isä-arin koneharrastuksessa aina nelivuotiasta Elliä ja kaksivuotiasta Emiliaa myöten. Vaimo Jatta Heikkilä on ollut mukana kunnostustöissäkin, kun armeijan ruostuneesta romusta on synnytetty jotain maastonvihreää ja toimivaa keräilyhelmeä. 4 KOIVUNLEHTI - Keski-Suomen en aluesivut

sä eri tilaisuuksissa, muun muassa miehen omilla 50-vuotispäivillä, jotka järjestettiin ainutkertaisen tunnelmallisiksi sotilasajoneuvojen keskelle ja maanpuolustushenkeen. Armeijan kaluston lisäksi kokoelmaan kuuluu viisi paloautoa, vanhoja itäautoja sekä muuten vain upeita keräilyautoja ja moottoripyöriä. Ari Heikkilän perhe on varmankin ainoita, jossa jokainen lapsi saa täysi-ikäiseksi tultuaan isältä ikioman paloauton. Heikkilä tosin arvelee, ettei jälkipolvi ehkä kuitenkaan vie punaisia piipaa-autojaan pois kokoelmasta koteihinsa, vaan niiden paikka on jatkossakin Kerkonkosken suunnalla. Vaimon ja tyttöjen lempilapsi kokoelmassa on Pyhimys-Volvo eli Volvo 1800S. Keräyshaaviin on osunut myös Venezuelan entinen diplomaattiauto Mercedes Benz 420 SEL. Pihan laidassa vinoparkkirivissä seisovat Zilit, Sisut ja Krazit maastoutuvat kesämaisemaan yllättävän hyvin. Silti perheen hyväksyntä on ehdoton edellytys tällaiselle harrastukselle. Kalustoa on kotipihan lisäksi kunnostuksen alla Rautalammilla, jossa pankinjohtajalla vierähtää viikottain iltatunti jos toinenkin. Perhe antaa minulle täyden tuen tähän, pikkutytöt ovat itsekin harvinaisen innostuneita. Yksi päivä siirsin kalustoa ja vaimo oli ikkunasta katsoessaan ihmetellyt, minnehän nyt tuota Sisua siirtelen. Nelivuotias Elli korjasi heti, ettei se mikään Sisu ole, vaan Zili, niin kuin oikein olikin, kertoilee Ari Heikkilä kokoelmaansa esitellessään. Ihan rajoituksetta pankinjohtaja ei sentään saa kaiket illat kädet konerasvassa puuhailla. Tähän harrastukseen uppoutuu niin, että aika ja paikka unohtuvat totaalisesti, selittää Heikkilä. Perhe on siksi asettanut vähän aikarajoituksia. Esimerkiksi kesäilta aloitetaan yhdessä kotona viimeistään seitsemältä, silloin on tultava Rautalammin pajalta pois. Pohjois-Konneveden rannalle Heikkilöiden kotipihaan on nousemassa 300-neliöinen museohalli, johon kokoelma voidaan jatkossa sijoittaa säiltä suojaan. Hallin perustustyöt on jo aloitettu. Pihan sydämeen on rakennettu live-kokemuksia varten täydellisin audiovisuaalisin tehostein varustettu konekiväärikorsu. Ja rantalaiturissa keinuu merivoimat eli BMK 130M puskuhinaaja. - Laitoin kerran vaimolle aamukahvipöytään eteen kirjallisen anomuksen, josko saisin hankkia perheeseen ensimmäisen panssarivaunun. Anomus hyväksyttiin, mutta jostain syystä sana ensimmäinen oli vedetty yli, muistelee Ari Heikkilä Älli-Tällin eli vesistökelpoisen miehistönkuljetuspanssarivaunun hankinta-aikoja. Tämä on harrastus, en pidä mitään julkista näyttelyä, mutta olen pyydettäessä järjestänyt veteraaneille mahdollisuuden tutustua kalustoon. Sodan käyneiden miesten suosikki on juuri tuo konekiväärikorsu, jossa jokainen pääsee itse tarttumaan kahvoihin ja televisioruudussa pyörii Tuntematon sotilas. Äänitehosteet korsussa on rakennettu myös autenttisiksi. Mutta mikä saa miehen silmät kiiltämään omistushalusta juuri Puolustusvoimien romukaluston kohdalla? Kunnioitan Suomen itsenäisyyttä ja mietin usein, miten tällaista tai tuollaista käytettäisiin tai käytettiin tositilanteessa. Kun romun saa aikansa lioteltuaan ja rassailtuaan sitten lopulta kulkemaan, onnistumisen ilo on valtava, Heikkilä analysoi. Keski-Suomen en aluesivut - KOIVUNLEHTI 5

Maalaislääkäri Tapani Kiminkinen: Paikallispankit ovat eettisesti oikeassa Terveyskeskuslääkäri, ahkera luennoitsija ja hyvän olon matkasaarnaaja, mediapersoona ja maalaislääkäri Tapani Kiminkinen Saarijärveltä tunnetaan räväkästä kritiikistään, joka ei kuvia turhaan kumartele. Hän on aina ollut myös osuuspankkimies henkeen ja vereen. - Tosin perinteikkään osuustoiminta-ajatuksen henki oli lähellä salpautua ja veri seisahtaa, kun citypankit halusivat maksattaa maalaispankeilla tappionsa, Kiminkinen jyrähtää. - Pienen ihmisen luottamuksella ne maalaispankit on rakennettu ja pidetty elossa. Hirvitti ihan katsoa, miten yhteenliittymän isot pankit kaappasivat ja hävittivät perinteiset osuuspankit, sillä ei ole mitään tekemistä osuustoiminta-aatteen kanssa, maalaislääkäri puhisee vihaisena osuuspankkileirin repeämisen aikoja muistellessaan. nimittäin pitkäaikainen Lanneveden Osuuspankin johtaja Mauri Lehtonen, jonka poismeno viime juhannuksen tienoilla nosti taas riijuu-ajan muistot maalaislääkärin mieleen. Totta se on, jos tuli Lannevedellä ukolle ja akalle riitaa, ei kun Maurin puheille ja siellä ne yleensä tasaantui sopuisiksi taas asiat. Kiminkinen uskoo, ettei Lannevedelläkään enää monen naapurikylän tapaan olisi osuuspankkia, ellei se olisi siirtynyt prosenttimerkin alta Koivunlehti-ryhmään. Mauri sanoi aina, että pankille se pieni paikallinen ihminen on kaikkein - Oli todella härskiä aikanaan kaupunkipankeilta maksattaa bisnesvirheitään muilla. Meidän mummot ja papat, isät ja äidit olivat sata vuotta pitäneet pikkupitäjien pankkeja luottopaikkoinaan, joista apu löytyi niin raha-asioihin kuin perheriitoihinkin. Nykyään ne hankalatkin rahaan tai omaisuuteen liittyvät asiat on yritettävä selvittää itse ja pyydettävä lääkäriltä unilääkeresepti, jos asiat vielä alkaa valvottamaan. Vaikkei perheriitojen sovittelu nyt aivan olekaan paikallispankkien ydinliiketoimintaa, heitolle on pohjaa. Kiminkisen appi oli Jo 27 vuoden ajan Kiminkisten koti on ollut rauhallisella asuinalueella, Pieni-Lumperoisen rannalla, aivan Saarijärven keskustan tuntumassa. Lapsiperheen kodiksi laajentunut talo ei tunnu kaksin elellessäkään yhtään liian isolta. Saarijärven mittava kulttuuri- ja musiikkiponnistus Kirmot ja muut harrastukset täyttävät lasten lähdettyä jäänyttä tilaa tehokkaasti. Pihamaa sekä etenkin rannan savusauna ovat Tapanille ja vaimo-ullalle rakkaita lepopaikkoja. Savusaunan miljöö on ollut kulissina myös esimerkiksi televisio-ohjelmissa. Rannan tunnelmassa rentoutuu mielellään myös perheen Jere-koira. 6 KOIVUNLEHTI - Keski-Suomen en aluesivut

tärkein asiakas. Eettisesti paikallispankkiryhmä on siis enemmän kuin oikeassa, sillä yhteiskunta on koko ajan menossa yhä suurempiin yksiköihin, mutta POP-pankeissa palvelulla on vielä kasvot ja asiointi on tutun turvallista. Tämä on hieno asia kaikille, niin nuorille kuin vanhoille, isoille kuin pienille paikallispankin asiakkaille. Maalaislääkäri on nähnyt läheltä terveystoimen keskittämisen palvelurakenteen uudistuksen nimissä. Samoin on johdettu hänen mielestään bisnesmaailmaa, rahan ja itsekkyyden nimissä on keskitetty monet palvelut pienen ja köyhän tavoittamattomiin. Ennemmin pitäisi tehdä palveluasenneuudistus. Minulle ainakin raha-asiat ovat niin henkilökohtaisia, että nettiä mieluummin käyn pankin konttorissa niistä keskustelemassa tai soitan ja tuttu virkailija siellä hoitaa asiat parhain päin. Kaupunkipankkiin minua ei saa jonottamaan numero kourassa ei sitten millään. Kaiken keskittäminen ja suuruuden ihannointi on Kiminkisen mielestä pelkkä välivaihe. Miksi maankuulusta maitopitäjästä Saarijärvestä esimerkiksi piti aikoinaan tehdä väen väkisin kaupunki? Olisi keskitytty kehittämään näitä omia vahvuuksia eikä leikitty väärillä mielikuvilla. - Usko pois, sadan vuoden päästä täällä on joka maatilkku tarkkaan asuttuna ja käytettynä, kun tällä kaupunkiajattelulla on saatu aikaan nälänhätä! Mies on paikallisuusaatteensa takana sataprosenttisesti. Hän on ohjannut perheenjäsentensäkin pankkitilit Lanneveden Osuuspankkiin, vaikka pesue on jo hajallaan ympäri Suomen. Nettipankin ja puhelimen kautta voi asioida nykyään fyysisesti mistä minne vain. Paikallisia palveluja on kuitenkin syytä käyttää, vain niin täällä pärjätään jatkossakin, hän alleviivaa. ALUESIVUT TOIMITUS JA TAITTO: Petäjävesi-lehti / Lea Lerkkanen JULKAISIJA: KESKI-SUOMEN POP PANKIT - internet-sivut: www.poppankki.fi - sähköpostit muotoa: etunimi.sukunimi@poppankki.fi Hannulan Osuuspankki Saksalansaarentie 9, 41550 Hannula Puh. 040 750 0580 Aukioloajat: ma 10.00-12.00 ja ke 10.00-12.00 Äijälän konttori Äijäläntie 1077, 41390 Äijälä Puh. 040 750 0196 Faksi: 020 757 1575 Aukioloajat: ma 13.00-15.00 ja ke 13.00-16.30 Hankasalmi, kirkonkylän konttori Valkolantie 1, 41520 Hankasalmi Puh. 040 7500 580 Faksi: 020 757 1570 Aukioloajat: ma-pe 9.30-16.30 Hankasalmi, aseman konttori Salontie 2, 41500 Hankasalmi Puh. 044 296 6852 faksi 020 757 1573 Aukioloajat: ti, to ja pe 10.00-16.00 Kannonkosken Osuuspankki Toritie 3 A, 43300 Kannonkoski Puh. 0207 661 880 Aukioloajat: ma - pe 9.00-15.30 Kalmarin palvelupiste Kalmarintie 171 B, 43270 Kalmari Puh. 040-510 4725 Aukioloajat: ma 10.30-15.30 Keiteleen Osuuspankki POP Viitasaari Keskitie 6, 44500 Viitasaari Puh. (014) 577 4200 Faksi (014) 577 4223 Aukioloajat: ma-pe 9.30-16.00 Keuruun Osuuspankki Multiantie 1, 42700 Keuruu Puh. (014) 75 1111 Aukioloajat: ma ke ja pe 10.00-16.30, to 9.30-16.30 Konneveden Osuuspankki Kauppatie 29, 44300 Konnevesi Puh. (014) 518 1230 Aukioloajat: ma, ti, ke, pe 9.00-15.30 ja to 9.00-16.30 Sumiaisten palvelupiste Sumiaisraitti 16, 44280 Sumiainen Puh. 0400 518 638 Aukioloaika torstaisin 9.00-15.00 Kyyjärven Osuuspankki PL 5, 43701 Kyyjärvi Puh. (014) 525 3200 Aukioloajat: ma-ke, pe 9.00-15.30, to 9.00-16.30 Lanneveden Osuuspankki Uuraistentie 1132, 41270 Lannevesi Puh. 020 755 1580 Aukioloajat: ma 9.00-17.00, ti-pe 9.00-15.30 Uuraisten toimipiste Virastotie 2, 41230 Uurainen Puh. 020 755 1585 Aukioloajat: ma 10.00-16.00, ti ja pe 10.00-15.00, to 9.00-16.00, ke ajanvarauksella Multian Osuuspankki Keskustie 29, 42600 Multia Puh. (014) 415 0111 Aukioloajat: ma-ke, pe 9.00-15.30, to 9.00-16.30 Osuuspankki POPPIA Jyväskylä Väinönkatu 34, 40100 Jyväskylä Puh. 020 791 1240 Aukioloajat: ma-pe 10.00-16.30 Petäjäveden Osuuspankki Kirkkotie 6, 41900 Petäjävesi Puh. (014) 415 1500 Aukioloajat: ma-to 9.00-15.30, pe 9.00-16.30 Reisjärven Osuuspankki POP Kinnula Keskustie 41, 43900 Kinnula Puh. (014) 417 8800 Aukioloajat: ma-ke, pe 9.00-16.00, to 9.00-16.30 Keski-Suomen en aluesivut - KOIVUNLEHTI 7

Notariaattitehtävät ovat tärkeä osa asiakaspalvelua Multian Osuuspankki on panostanut palvelemaan asiakkaitaan myös notariaattitehtävissä. Toimitusjohtaja ja julkinen kaupanvahvistaja Arto Laitinen sekä palveluneuvoja Ari Korhonen ovat kouluttautuneita ja kokeneita asiakastalouksien notariaattitehtävien hoitajia. Laitisen erityisen osaamisen alue on maa- ja metsätalouden sukupolvenvaihdokset, joissa viisaasti toimimalla voi saavuttaa huomattavat taloudelliset edut. Palveluneuvoja Ari Korhonen rohkaisee kysymään lisää talouden laki-, perintö- ja verotusasioista omasta pankista. Multian Osuuspankissa notariaattitoimeksiantojen hoito on sekä Korhoselle että toimitusjohtaja Arto Laitiselle mieluista ja palkitsevaa asiakaspalvelutyötä. Kannattaa todellakin nukkua yön yli ja miettiä, ennen kuin sukupolvenvaihdos tai tilan myynti tehdään. Neuvomme täällä Multian POP Pankissa mielellään ja autamme asiakasta esimerkiksi verosuunnittelussa, Arto Laitinen sanoo. Yksi esimerkki Laitisen uran varrelta oli maatilan sukupolvenvaihdos, jossa hän näki ajateltua edullisemman menettelytavan ja säästi asiakkaalta 82 000 euroa veronmaksua. Silloin kyllä tuntui upealta, kun huomasin tuon mahdollisuuden. Kannatti todella etsiä vaihtoehtoinen tapa. Multian Osuuspankin notariaattipalvelut on huomattu muuallakin. Myös muiden pankkien asiakkaat ja toispaikkakuntalaiset ovat kasvavassa määrin ottaneet avuksi Multian pankin. Maa- ja metsätilojen sukupolvenvaihdoksiin löytyy harvasta pankista enää osaamista, minkä vuoksi tämän neuvontapalvelun kysyntää on paljon myös naapurikunnista. Laitisen mukaan pankin panostus notariaattitehtävien hoitoon tuo lisäarvoa pankkipalveluun ja sillä voi myös hankkia uutta asiakaskuntaa. Jos notariaattitehtävien hoito ei Multian Osuuspankissa onnistuisi, asiakkaan pitäisi hakea palvelut kaukaa ja usein myös paljon kalliimmalla. Olemme tässäkin asiassa asiakkaidemme puolenpitäjiä ja huolehdimme mielellämme talouden kokonaisvaltaisesta ja järkevästä hoidosta. Ymmärrän kyllä senkin, ettei notariaattitehtäviä kaikissa pankeissa mielellään tehdä, vaan alue halutaan ulkoistaa lakiasiaintoimistoille tai muille tahoille. Näissä asioissa voi myös tehdä todella isoja virheitä. Tyypillisin notariaattitehtävä on perukirjan ja yleensä samalla myös perinnönjaon tekeminen. Perukirjan teko kokoaa lapset paikan päälle eri puolilta maata. Kun olemme hoitaneet perintöasiat mallikkaasti kuntoon, monta kertaa myös nämä muualla asuvat lapset ovat kiinnostuneet pankkimme asiakkuudesta. Palveluneuvoja Ari Korhosen kohdalla notariaattipuolen ammattitaito alkoi omasta kiinnostuksesta aihealueeseen. Koko reilun 25 vuoden pankkiurani ajan olen kouluttautunut notariaattiasioihin, käynyt läpi erilaisia finanssialan koulutuksia ja päivittänyt osaamistani. Notariaattitoimeksiannot ovat haasteellisia hoidettavia. - Siksi se onkin hyvin kiinnostavaa. Mikäli jutut ovat riitaisia, ohjaamme ne mieluummin asianajajalle, Korhonen kertoo. Notariaattitoimeksiantoja ovat esimerkiksi perukirjojen ja perinnönjakojen toimittaminen, kauppa- ja lahjakirjojen laadinta kaupanvahvistuksineen, testamenttien laadinta ja hyväksyntä sekä tilojen sukupolvenvaihdokset. Testamentin teko on jostain syystä monen mielestä hankalasti lähestyttävä aihe ja sen tekemistä mielellään lykätään vanhuuden päiviin. Miksi ei tekisi testamenttia jo nuorena? Ainahan sitä voi muuttaa, jos mieli muuttuu tai elämäntilanteet vaihtuvat. Harmillisinta on se, jos testamentin laadinta jää vain pitäisi tehdä -puheeksi ja kuolema ennättää ensin, jatkaa aiheesta Ari Korhonen, jolla itselläänkin testamentti on ollut jo pitkään laadittuna ja tallessa. Multian Osuuspankissa notariaattitoimeksiantojen määrä kasvaa jatkuvasti. Palvelu työllistää Ari Korhosen lähes kokonaan ja paljon tehtävää tällä alueella on myös toimitusjohtajalle. Korhosen ja Laitisen lisäksi muut Multian Osuuspankin palveluneuvojat tekevät muun muassa lainhuuto- ja kiinnitysasioita. 8 KOIVUNLEHTI - Keski-Suomen en aluesivut