KISSOJEN TARTUNTATAUDEISTA JA TERVEYDENHOIDOSTA Sisällysluettelo 1. YLEISTÄ 2. TARTUNTATAUDIN EDELLYTYKSET 3. TÄRKEITÄ TAUDINAIHEUTTAJIA kissaleukoosi (FeLV) kissan immuunikato (FIV) ylempien hengitysteiden tulehdukset kissarutto tarttuva vatsakalvontulehdus (FIP) ihosieni-infektiot alkueläininfektiot sisäloiset ulkoloiset 4. ROKOTUKSET kissarutto kissanuha rabies 5. TERVEYDENHOITO turkki ja kynnet hampaat ja suu silmät ja korvat kissan elinympäristö hiekkalaatikko karanteeni 6. NÄYTTELYTOIMINTA 7. LOPPUSANAT Kissojen tartuntataudeista ja terveydenhoidosta Suomen Kissaliitto ry 2011 1
1. YLEISTÄ Tämän tietopaketin tarkoituksena on antaa kaikille Suomen Kissaliiton (SRK) piirissä toimiville harrastajille tietoa kissojen terveydenhoidosta sekä tartuntataudeista ja niiden ehkäisystä. Jokaisen kissanomistajan edun mukaista on perehtyä tähän tietopakettiin ja noudattaa suosituksia. Myös FIFe:n ja SRK:n sääntöjä sekä SRK:n kasvattajasopimusta ja siitosuroksen omistajan sopimusta tulee noudattaa. Tekstissä mainitut testit ovat saatavilla Suomesta. 2. TARTUNTATAUDlN EDELLYTYKSET Tarttuvien tautien leviämiseen tarvitaan kolme tärkeää edellytystä: taudinaiheuttaja (bakteeri, virus, sieni, loinen), isäntätekijät (kissan puolustusjärjestelmä, kissan yleiskunto) ja ympäristötekijät (valo, kosteus, ilmanvaihto, lämpö, ravinto, kissojen määrä ym.). Kukin tekijä on tunnettava, jotta tartuntaketju voidaan ehkäistä tai katkaista. Suljettu kissala on kissala, josta ei käydä näyttelyissä tai jossa ei vieraile kissoja. Siellä tartuntariski on pienin. Täysin avoin kissala on kissala, jossa tehdään aktiivista kasvatustyötä ja josta on yhteydet ulkomaailmaan (siitos- ja näyttelymatkat). Avoin kissala on herkästi haavoittuva systeemi, jonka herkimpiä jäseniä ovat pennut, joiden puolustusjärjestelmä ei ole vielä täysin kehittynyt. Yleisin tartuntatapa on suora kontakti, siis kissasta toiseen. Epäsuorassa kontaktissa infektio siirtyy joko likaisten ruoka- tai juomakuppien, hiekka-astioiden, ihmisten, hoitovälineiden tai pintojen (lattiat, pöydät, seinät) välityksellä. Selkein taudinlähde on oireinen, sairas kissa. Uhan muodostavat myös tietyissä tapauksissa oireettomat taudinkantajat, jotka esimerkiksi stressin seurauksena levittävät taudinaiheuttajia. 3. TÄRKEITÄ TAUDlNAIHEUTTAJIA Kissalan kannalta tärkeimpiä taudinaiheuttajia ovat: viruksista ja bakteereista kissan leukemiavirus (FeLV), kissojen immuunikatovirus (FIV), hengitystieinfektioita aiheuttavat herpesvirus (FHC), kalikivirus (FCV) sekä Chlamydia psittaci -bakteeri, kissaruttovirus (FPV) ja tarttuvan vatsakalvontulehduksen aiheuttava virus (FIPV); sienistä silsat (Microsporum ja Trichophyton); sisäloisista suolinkainen ja heisimadot; ulkoloisista korvapunkki (Otodectes) ja alkueläimistä giardia. Kissaleukoosi (FeLV) Kissaleukoosin aiheuttaa kissan leukemiavirus (FeLV). Virus tarttuu kissasta toiseen lähinnä syljen välityksellä, mutta myös muut eritteet (virtsa, uloste, kyynelneste) sisältävät virusta. Virus leviää myös maidon välityksellä emolta pennuille sekä istukan välityksellä syntymättömiin pentuihin. Todennäköisin tartunta edellyttää melko läheistä ja pitkää kontaktia: tartunta voi välittyä esim. kissojen nuolessa toisiaan tai käyttäessä yhteisiä hiekkalaatikoita. Leukoosivirus ei ole erityisen kestävä ympäristössä, sillä ihanteellisissakin olosuhteissa se säilyy tartuttamiskykyisenä vain joitakin tunteja. Mikä tahansa fyysisen lähikontaktin estävä keino katkaisee leukoosin leviämisen. Tartunnan saaneista kissoista osa jää pysyviksi kantajiksi. Suurin osa kissoista pystyy kuitenkin parantumaan tartunnasta, mutta ennen paranemistaan ne erittävät virusta. Pienellä osalla kissoista virus piiloutuu luuytimeen (ajoittainen kantaja). Normaalioloissa tällainen kissa ei eritä virusta, mutta puolustuskyvyn heiketessä virusta saattaa erittyä (esim. näyttelystressi tai kortisonihoito). Kissojen tartuntataudeista ja terveydenhoidosta Suomen Kissaliitto ry 2011 2
Leukoosi aiheuttaa toisaalta kasvaimia (imusolmukkeet, perna, maksa, munuaiset, kateenkorva), toisaalta altistuksen toissijaisille tulehduksille (krooniset suu- ja hengitystietulehdukset, krooniset yleisinfektiot). Muita oireita voivat olla anemia, kuume, ripuli yms. yleisoireet. Lisääntymisongelmat sekä ongelmat tiineyden aikana voivat myös johtua leukoosista. Leukoosin ennuste on huono; pysyvät kantajat kuolevat yleensä 3-5 vuoden kuluttua tartunnasta. Hoitoa ei ole. Leukoosin ennaltaehkäisyssä tärkeintä on kissojen testaus ja positiivisten kissojen eristys. Verinäytteestä määritetään virus. Positiivinen testitulos tarkoittaa, että kissalta löytyy virusta verestään. Testi on syytä uusia n. 12 viikon kuluttua. Mikäli testi on tällöinkin positiivinen, on kissa pysyvä kantaja. Mikäli testitulos on negatiivinen, kissa on todennäköisesti parantunut. Kuitenkin pienellä osalla virus on siirtynyt luuytimeen. Siitoskissat tulisi testata kissaliiton suositusten mukaisesti. Siitoskissojen omistajien tulee huolehtia siitä, että partneri on testattu. Perheen muut kissat on hyvä testata kerran. Uusintatestit voivat olla tarpeen, erityisesti jos kissa on ollut tekemisissä testaamattomien tai positiiviseksi tiedettyjen kissojen kanssa. Leukoosirokote estää taudin puhkeamisen rokotetussa kissassa, mutta rokotettukin kissa voi erittää virusta lyhyenä ajanjaksona ennen taudin torjumista. Kissa on testattava ennen ensimmäistä rokotuskertaa. Leukoosirokote ei kuulu kissan perusrokotuksiin, eikä sen käyttö Suomessa ole tarpeen kuin erityistapauksissa. Kissan immuunikato (FIV) Immuunikadon aiheuttaa kissan immuunikatovirus (FIV). FIV -tartunta siirtyy tavallisimmin sylkiveri-kontaktina, esimerkiksi kissojen tapellessa tai veren välityksellä verensiirroissa. FIV ei helposti välity ruoka-astioiden, hiekkalaatikoiden tai muiden välineiden kautta. FIV ei myöskään tartu ihmiseen. FIV -infektio on yleisin ulkona vapaana kulkevilla, leikkaamattomilla uroskissoilla. FIV -tartunnan oireet vaihtelevat taudin vaiheen mukaan. Vaiheita erotetaan kolme: akuutti vaihe, oireeton kantajavaihe ja krooninen tautivaihe. Akuutin vaiheen oireet ovat yleensä lieviä ja ilmaantuvat 1-2 kk:n kuluttua tartunnasta: mm. sahaava kuume ja imusolmukkeiden suureneminen. Oireet kestävät muutamista viikoista kuukausiin ja häviävät itsekseen. Alkaa oireeton kantaja - vaihe, joka voi kestää jopa vuosia. Osa kissoista siirtyy kolmanteen, krooniseen vaiheeseen, jossa elimistön puolustuskyky vähenee ja kissa sairastuu erilaisiin tulehduksiin. Näitä ovat suun ja ylempien hengitysteiden tulehdukset, krooninen ripuli ja laihtuminen, krooniset ihotulehdukset ja silmän sidekalvon tulehdukset. Krooninen tautivaihe kestää kuudesta kuukaudesta kolmeen vuoteen ja päättyy kuolemaan. Hoitoa ei ole. Immuunikadon ennaltaehkäisyssä tärkeintä on kissatappeluiden ehkäisy pitämällä kissat sisällä tai valvotuissa olosuhteissa ulkona, kissojen testaus ja positiivisten kissojen eristys. Verinäytteestä määritetään vasta-aineet, jotka ilmaantuvat 2-4 viikon kuluttua tartunnasta. Vasta-aineet näkyvät testissä kissan kuolemaan asti. Siitoskissat tulisi testata Kissaliiton suositusten mukaisesti. Siitoskissojen omistajien tulee huolehtia siitä, että partneri on testattu. Perheen muut kissat olisi hyvä testata kerran. Uusintatestit voivat olla tarpeen, erityisesti jos kissa on ollut tekemisissä testaamattomien tai positiiviseksi tiedettyjen kissojen kanssa. Rokotetta ei ole. Ylempien hengitysteiden tulehdukset Ylempien hengitysteiden infektioita aiheuttavat mm. herpesvirus (FHV) eli rinotrakeiittivirus, kalikivirus (FCV)- yhteensä yli 80 % tapauksista - ja Chlamydia psittaci -bakteeri. Tartunta siirtyy lähinnä kissasta toiseen, mutta myös epäsuoran kontaktin (mm. ihmisen) kautta. Chlamydia psittaci -bakteeri säilyy kissan elimistön ulkopuolella enintään 12 tuntia ja herpesvirus enintään 24 tuntia. Kalikivirus säilyy 8-10 päivää. Hengitystieinfektiot leviävät herkästi. Todennäköisin leviämispaikka on monikissainen kissala, jossa kissat ovat tekemisissä keskenään. Kissojen tartuntataudeista ja terveydenhoidosta Suomen Kissaliitto ry 2011 3
Tartuntojen itämisajat vaihtelevat puolesta viikosta pariin viikkoon. Tavallisimpia varhaisoireita ovat alakuloisuus, ruokahaluttomuus, kuume ja niiskutus, myöhemmin mukaan kuvaan tulevat sierainja silmävuoto, silmän sidekalvon tulehdus ja joskus hengitysvaikeudet ja yskä. Herpes aiheuttaa yleensä vakavammat oireet, kaliki lievemmät. Kalikitartunnan oireena voi esiintyä kielen ja kitalaen haavaumia sekä niveltulehduksia, muuten oireettomilla kantajilla esiintyy usein kroonista tai haavaista ientulehdusta. Klamydiassa keskeisin piirre on märkivä silmän sidekalvon tulehdus ja silmämunan pullistuminen. Herpes ja klamydia altistavat aborteille. Herpesvirustartunnan saaneet jatkavat viruksen eritystä koko loppuelämänsä ajoittain esim. stressin seurauksena. Tällöin kissalla on lieviä oireita. Kalikivirustartunnan saaneista kissoista osa paranee noin kuukauden kuluessa, osa jatkaa viruksen eritystä puolikin vuotta ja jotkut jopa vuosien ajan. Virustartuntoihin ei ole varsinaista lääkehoitoa, tukihoitona pyritään lievittämään oireita. Chlamydia psittaci- bakteeritartunnan saaneet kissat erittävät bakteeria aluksi puolentoista vuoden ajan jatkuvasti ilman lääkehoitoa. Tämän jälkeen bakteeria erittyy ajoittain stressin seurauksena, yleensä oireitta. Lääkehoitona Chlamydia psittaci -tartunnassa käytetään tetra- tai doksisykliiniantibioottia sekä suun kautta että paikallisesti silmiin neljän viikon ajan. Perheen kaikki kissat on hoidettava samanaikaisesti. Paras hoitotulos taataan uusimalla lääkehoito puolen vuoden kuluttua. Oikein hoidettu kissa paranee täydellisesti. Määritettäessä ylempien hengitysteiden infektioista vapaita kissaloita on selvitettävä, onko kissalassa esiintynyt kliinisiä tautitapauksia. Jos kissala on näistä taudeista vapaa, ennaltaehkäisyssä tärkeintä ovat rokotukset ja uusien yksilöiden karanteeni ennen kissalaan tuomista. Jos kissalassa on ollut tautitapauksia, tärkeintä taudinkulun rajoittamisessa ovat rokotukset, emon ja pentujen eristäminen ja oireiden lievittäminen. Diagnoosi voidaan varmistaa osoittamalla esimerkiksi limakalvo- tai silmäeritenäytteestä virusta tai bakteeria erilaisin laboratoriomenetelmin. Herpes- ja kalikirokotteet kuuluvat kissan perusrokotuksiin ja myös klamydiaa vastaan voidaan rokottaa (ks. 4. Rokotukset). Kissarutto Kissaruton aiheuttaa kissan parvovirus (FPV). Virusta eritetään kaikkiin eritteisiin (virtsa, uloste, sylki, oksennukset) ja se tarttuu joko suoraan kissasta toiseen tai likaisten astioiden, hiekkaastioiden, häkkien, ihmisten, maaperän jne. välityksellä. Virus siirtyy myös istukan välityksellä syntymättömiin pentuihin. Kissarutto tarttuu helposti, virus säilyy tartuntakykyisenä huoneenlämmössä jopa vuoden. Virus kestää erittäin hyvin erilaisia desinfektioaineita, mm. alkoholeja, eetteriä ja kloroformia. Kissa erittää virusta noin vuorokauden kuluttua tartunnasta (oireita ei vielä ole), ja eritys jatkuu parisen viikkoa. Itämisaika on 4-6 vuorokautta. Oireina ovat kuume, alakuloisuus ja täydellinen syömättömyys. Oksentelu on yleistä, ja voimakas ripuli kehittyy parin päivän sisällä. Sairauden loppuvaiheessa eläin on alilämpöinen. Eläin kuolee yleensä viiden päivän kuluessa oireiden alkamisesta. Kuolleisuus on 25-90 %. Täydellinen parantuminen kestää useita viikkoja. Kissarutto voi olla myös oireeton, tai sairaus voi kehittyä niin nopeasti, ettei oireita ehdi tulla, vaan kissa löydetään kuolleena. Kissaruttovirus aiheuttaa myös abortteja. Kissanpennut, jotka ovat saaneet tartunnan sikiöaikana, voivat syntyä kuolleina tai kuolla muutaman päivän sisällä syntymästä. Oireina kissanpennuilla on horjuvaa kävelyä ja tasapainohäiriöitä niiden alkaessa liikkua enemmän. Pennut voivat kasvaa ja kehittyä muuten normaalisti, mutta liikkuminen ei parane koko kissan elinaikana. Varsinaista hoitoa kissaruttoon ei ole, tukihoito (antibiootit, nestehoito, vitamiinit, pakkosyöttö) voi pelastaa kissan hengen. Kissaruttorokote kuuluu kissan perusrokotuksiin. (ks. 4. Rokotukset). Kissojen tartuntataudeista ja terveydenhoidosta Suomen Kissaliitto ry 2011 4
Tarttuva vatsakalvontulehdus (FIP) Taudin aiheuttaa FIP -virus, joka on mutatoitunut FEC (feline enteric coronavirus) -viruksesta. FECV aiheuttaa maha-suolitulehduksen (lievän ripulin tai oireettoman infektion), josta kissa paranee joko muutamien kuukausien sisällä tai ei ollenkaan jääden pysyväksi kantajaksi. Pysyvä kantaja jatkaa muiden kissojen tartuttamista FEC -viruksella. Eri syistä FECV saattaa mutatoitua kissan suolen epiteelisoluissa FIP -virukseksi ja siirtyä veren valkosoluihin aiheuttaen vakavat oireet ja kuolemaan johtavan taudin. Infektoitunut kissa erittää virusta kaikissa eritteissään (ulosteet, sylki), ja suureksi osaksi eritys tapahtuu ennen taudin kliinisten oireiden ilmenemistä. Riippuu monesta tekijästä pystyykö kissa vastustamaan FIPV :a. Tärkeimpiä ovat kyseisen viruskannan virulenssi, eli sen äkäisyys taudinaiheuttajana, sekä kissan oma vastustuskyky. Infektoitunut kissa muodostaa vasta-aineita tätä kyseistä viruskantaa vastaan, mutta vasta-aineet eivät riitä suojelemaan kissaa taudilta, vaan ovat osa itse taudinkehitystä johtaen lopulta verisuonten seinämien vaurioitumiseen. Virus myös leviää puolustusjärjestelmän soluissa ympäri elimistöä. Taudinkuvaan vaikuttaa lisäksi se, mihin elimiin virusta päätyy. Kissat, joiden soluvälitteinen puolustus on nopeaa ja tehokasta, selviävät tartunnasta ilman tautia. Ne voivat oireettomina erittää virusta satunnaisesti. FIP :a on kahta muotoa: kostea ja kuiva. Kissoilla, jotka kehittävät kostean FIP :n, pääoire on nesteen kertyminen vatsa- ja/tai rintaonteloon. Nämä ovat runsaasti vasta-ainetta kehittäviä kissoja, joiden solupuolustus on heikko. Taudin kuivassa muodossa vallitsevat erilaiset silmä- ja keskushermosto-oireet. Myös näiden kahden perusmuodon välimuotoja esiintyy. Kummassakin tautimuodossa esiintyy aluksi aaltoilevaa kuumetta, ruokahaluttomuutta, laihtumista ja väsymystä, elinkohtaiset oireet saattavat tulla esiin vasta viikkojen kuluttua. FIP:n diagnoosi voidaan lopullisesti tehdä vasta kuoleman jälkeisten elinmuutosten ja histologisten näytteiden avulla mutta kissan eläessä sen tyypillisten oireiden, verikoetulosten ja vatsaontelonestenäytteen analysoinnin perusteella voidaan diagnoosia pitää melko varmana. Sen sijaan koronaviruspositiivisuus (vasta-aineiden tutkiminen) ei tarkoita kissan sairastavan FIP:a eikä koronavirusnegatiivisuus sulje pois FIP :n mahdollisuutta. Perussyytä parantavaa hoitoa ei ole, ja kuolleisuus on korkea. FIP:n ennaltaehkäisyssä tärkeintä on pitää kissalan kissamäärä pienenä, ehkäistä FECV :n leviäminen kiinnittämällä huomiota hiekkalaatikkohygieniaan ja kissalan puhtauteen sekä huolehtia pentujen ja aikuisten kissojen parhaasta mahdollisesta vastustuskyvystä. Tutkimuksissa on todettu, että alttius sairastua FIP:iin saattaa olla perinnöllistä, mikä kannattaa huomioida kasvatusvalinnoissa. Ihosieni-infektiot Yleisin kissoilla tavattava sieni on Microsporum canis (98 % infektioista). Muita, kissoilla harvinaisempia, patologisia sienilajeja ovat Microsporum gypseum ja Trichophyton mentagrophytes. Kissojen ihosieni-infektio eli dermatofytoosi voi tarttua kissasta ihmiseen. Ihmisten tartunnat ovatkin yleensä peräisin kissasta. Yleisimmin Microsporum-tartunta löydetään pitkäkarvaisilta kissoilta, mutta oireettomissa taudinkantajissa on sekä lyhyt- että pitkäkarvaisia kissoja. Kissa saa tartunnan suoran kontaktin välityksellä toisesta kissasta, tai sienen saastuttamasta ympäristöstä (myös saastuneet harjat ja kammat). Terve iho erittää sienen kasvua estävää talia, ja sieni-infektio alkaakin usein vaurioituneelta iholta. Riskitilanteita sieni-infektion saamiselle ovat kissanäyttelyt, -hoitolat ja eläinsairaalat. Sienten itiöt voivat säilyä tartuntakykyisinä huoneenlämmössä yli vuoden ajan. Kissojen tartuntataudeista ja terveydenhoidosta Suomen Kissaliitto ry 2011 5
Iho-oireita esiintyy yleisemmin kissanpennuilla. Nuoruus, stressi ja immuunijärjestelmää heikentävät sairaudet edesauttavat sairauden puhkeamista. Oireina voidaan havaita eriasteista kutinaa, mutta usein sairastuneet ihoalueet eivät kutise lainkaan. Turkissa voidaan havaita läiskittäistä karvattomuutta, katkenneita karvoja, hilseilyä, punoitusta, pyöreitä ja reunoilta punoittavia ihovaurioalueita ja leuan aknea. Ihomuutokset ovat usein pään alueella. Kissa voi olla täysin oireeton, mutta siitä huolimatta kantaa sienitartuntaa jopa useiden kuukausien ajan. Luotettavin tapa varmistaa diagnoosi ja tunnistaa sienilaji on sieniviljely. Viljelyä varten kerätään karvaa eri puolelta kissaa esimerkiksi puhtaalla hammasharjalla. Diagnoosissa voidaan käyttää apuna myös ns. Woodin lamppua sekä kudosnäytteitä. Sieni-infektion hoito on hankalaa ja aikaa vievää. Hoidon tulee kohdistua potilaaseen, talouden muihin eläimiin sekä kissan kotiympäristöön. Kissaa hoidetaan eläinlääkärin määräämällä paikallishoidolla ja suun kautta annettavalla lääkkeellä. Sairas eläin tulisi eristää muista ja eläimen turkki olisi hyvä ajella lyhyeksi. Ympäristön puhdistaminen on erittäin tärkeä osa hoitoa. Jos kissalassa todetaan ihosieni-infektio, kasvatusohjelma ja näyttelytoiminta tulee keskeyttää, ja vierailijoiden pääsyä kissalaan välttää. Kissalan tulee olla taas sienivapaa, ennen kuin toiminta voidaan käynnistää uudelleen. Suomen Kissaliitto ry:n kotisivuilta löytyy lomake sienitalouksille. Lomakkeessa on ohje näytteenotosta ja tulosten toimittamisesta Suomen Kissaliitolle. Esimerkki ympäristön puhdistamisesta: hävitä tai puhdista hyvin kissan makuualustat, harjat ja lelut tekstiilien pesu 60 asteessa kahden viikon välein kolme kertaa, muista myös verhot imuroi ja desinfioi seinät, matot, lattiat ja lamput puhdista ilmastointiventtiilit, vaihda suodattimet kerran viikossa puhdista myös auto Toista ympäristön desinfiointi kuukausittain, kunnes kissala on todettu sieniviljelyllä sienivapaaksi. Sopivia desinfiointiaineita ovat esimerkiksi kloriittipitoinen desinfektioaine, enilkonatsoli ja Virkon S. Ennaltaehkäisy Kissalan uudet kissat olisi hyvä pitää karanteenissa, kunnes niistä on saatu negatiivinen tutkimustulos sienen varalta. Sienitesti olisi hyvä ottaa vuosittain kissalan kissoista. Näyttelyitä varten kissojen turkin kunnostus tehdään kotona, ja ainoastaan kissan omilla hoitovälineillä. Lisätietoa sieni-infektioiden ehkäisystä ja hoidosta: http://www.kissaliitto.fi/sieni.php Alkueläininfektiot Isospora spp. aiheuttaa kokkidioosiksi kutsutun tartunnan tavallisimmin monen kissan talouksissa. Aikuinen kissa harvoin sairastuu, mutta pennuilla tartunta voi oireilla lievästä vakavaan vaihtelevin ripulioirein. Tartunnan kissa saa ympäristöstään syömällä tautia aiheuttavaa muotoa Isosporasta. Diagnoosi tehdään ulostenäytteestä. Cryptosporidium-lajit aiheuttavat myös kokkidioosia. Tauti ilmenee ripulioirein, joita esiintyy myös aikuisilla kissoilla. Osa Cryptosporidium-lajeista voi tarttua myös ihmiseen. Giardia sp. voi olla kissalla oireeton tai aiheuttaa voimakasta vetistä ripulia. Eläin voi myös laihtua. Diagnoosin saaminen voi olla hankalaa ja voi tarvita useamman ulostenäytteen lyhyen ajan sisällä. Giardia on maailmalla yleinen ja se voi tarttua myös ihmiseen. Aikuisilla kissoilla se on usein oireeton, mutta pennuilla ja nuorilla se voi aiheuttaa vakavankin taudin. Giardia voi olla syynä kissalan lisääntyneeseen pentuekuolleisuuteen. (ELT Suvi Pohjola-Stenroos, http://www.clinivet.fi/bvt/giardia.html) Kissojen tartuntataudeista ja terveydenhoidosta Suomen Kissaliitto ry 2011 6
Toxoplasma gondii on alkueläin, jonka kissa voi saada syömällä toksoplasman infektoimaa lihaa tai toisen kissan ulosteesta. Kissan suolistossa alkueläimet lisääntyvät ja kissa erittää jonkin aikaa ulosteessaan myös ihmiselle tautia aiheuttavaa toksoplasman muotoa. Kissa, jolla vastustuskyky on heikentynyt, saattaa saada toksoplasman aiheuttaman kliinisen taudin, jonka oireita ovat. mm. kuume, hengitysvaikeudet, keltaisuus ja vatsanseudun kipu. Tritrichomonas sp. on alkueläin, joka voi aiheuttaa etenkin pennuilla ja nuorilla kissoilla paksusuoliripulia. Ripuli voi olla veristä ja/tai limaista. Tautia esiintyy etenkin monikissatalouksissa. Diagnoosi tehdään ulostenäytteestä. Madot Tavallisimmat kissan loismadot ovat suolinkainen ja heisimadot. Suolinkainen (Toxocara cati) on vaalean kellertävä 3-15 cm pitkä sukkulamato, joka elää ohutsuolessa. Suolinkaista kantavan kissan ulosteessa erittyy miljoonia munia päivässä. Kestää viikkoja ennen kuin munat kehittyvät ympäristössä tartuntakykyisiksi. Munat ovat niin pieniä, että niitä ei voi nähdä paljain silmin. Kissa voi saada tartunnan ympäristöstä suoraan tai väli-isännän, esim. jyrsijän, syömisestä. Kissanpentu voi saada tartunnan emoltaan maidon välityksellä. Pikkupennulle suolinkaistartunta saattaa olla hengenvaarallinen ja oireita ovat yleinen huonokuntoisuus, pömppövatsaisuus, ripuli, ummetus, oksentelu, yskä ja laihtuminen. Täysikasvuisilla kissoilla tartunta on useimmiten oireeton, mutta se saattaa aiheuttaa laihtumista, oksentelua, ripulia, huonoa karvapeitettä ja karvanlähtöä. Suolinkainen voi tarttua myös ihmiseen. Taenia taeniaformis on yleinen saalistavilla kissoilla. Kissa saa tartunnan syömällä infektoituneen väli-isännän, kuten jyrsijän. Aikuiset heisimadot elävät kissan ohutsuolessa, ovat litteitä ja voivat olla jopa 60 cm pitkiä. Kissan omistaja näkee madosta vain ulosteen mukana tulevia jaokkeita, jotka ovat täynnä munia. Heisimadot eivät yleensä aiheuta oireita, koska niitä on vain yksittäisiä suolistossa. Kissaan voi tarttua myös koiran heisimato (Dipylidium caninum) kirpun toimiessa väli-isäntänä. Leveän heisimadon eli lapamadon (Diphyllobothrium latum) kissa voi saada kypsentämättömästä järvikalasta. Lapamato voi olla useita metrejä pitkä ja koostuu 1-1,5 cm leveistä jaokkeista. Lapamadon loppupäästä irtoavista jaokkeista puristuu kissan ulosteen sekaan munia, joiden jatkokehitykselle on tarpeen päästä vesistöihin. Suoraan ulosteessa se ei vielä ole infektiivinen. Tartunnan saaneella kissalla on usein lieviä ripulioireita. Pohjoismaissa vielä harvinainen Echinococcus multilocularis -heisimato on hyvinkin yleinen muualla Euroopassa. Se voi tarttua myös ihmiseen ja aiheuttaa erittäin vakavia oireita. Tästä syystä erityisesti ulkomailla oleskelleiden ja/tai Suomeen tulevien tuontikissojen lääkitseminen heisimatoja vastaan ennen maahantuontia on erittäin tärkeää. Ajantasaiset säädökset Suomeen tulevien kissojen heisimatolääkityksestä löytyvät Elintarviketurvallisuusviraston Internet-sivuilta (www.evira.fi). Kissa saa tavallisimmin sisäloistartunnan syömällä loisen väli-isännän, kuten pienen jyrsijän. Näin ollen sisäkissojen tartuntariski on melko vähäinen. Rutiinimaisten matolääkitysten sijaan aikuisten sisäkissojen matohäätötarve voidaan selvittää ulostenäytteiden tutkimuksella. Siitosnaaras kannattaa kuitenkin lääkitä ennen astutusta. Pennut tulisi lääkitä erityisesti suolinkaisten varalta jo kolmen viikon iästä lähtien yhteensä 3-5 kertaa ennen luovutusta, koska suolinkaistartunta voi olla pennuille vaarallinen. Vapaana liikkuva tai ulkotarhassa jyrsijöitä syövä kissa sen sijaan altistuu koko ajan sisäloistartunnalle. Tällainen kissa kannattaa lääkitä kuukausittain, mikäli altistus on jatkuvaa. Tarhasta tulisi siivota kissan ulosteet tuoreeltaan pois ympäristön kontaminaation välttämiseksi. Lemmikkejä ei tule päästää lasten leikkialueille, kuten pihan hiekkalaatikoille. Kissojen tartuntataudeista ja terveydenhoidosta Suomen Kissaliitto ry 2011 7
Ulkoloiset Korvapunkki (Otodectes cynotis) on hämähäkkieläimiin kuuluva ulkoloinen. Loinen on hyvin tarttuva, ja se viihtyy kissan lisäksi myös koiran ja fretin korvakäytävissä. Tartunta tapahtuu yleensä suoraan kissasta toiseen, mutta ympäristössä punkki säilyy elinkykyisenä pitkään. Ihmiselle punkki saattaa aiheuttaa korvakäytävän tulehduksen tai paikallisen ihotulehduksen. Oireina ovat voimakas kutina ja mahdollisesti itse raapimalla aiheutetut vammat. Selvin korvapunkin merkki on musta, kahvinpurumainen erite, josta on mikroskopoitaessa löydettävissä eläviä korvapunkkeja. Eläinlääkäriltä saatava reseptilääke on korvapunkkien häätöön tehokkaampi kuin reseptivapaat korvatipat. Perheen kaikki kissat (ja myös mahdolliset muut lemmikit) tulee hoitaa samanaikaisesti, ja asunto tulee siivota huolellisesti. Punkit eli puutiaiset voivat tarttua kissoihin niiden ulkoillessa, myös tarhassa tai valjaissa ulkoilevaan kissaan. Kissan harjaaminen ennen sisälle tuloa voi vähentää puutiaisten kulkeutumista sisätiloihin. Apteekista on myös saatavilla suoja-aineita, jotka estävät punkin tarttumisen kissaan usean viikon ajan. Puutiaisia esiintyy Suomessa yleensä toukokuusta lokakuulle. Puutiainen havaitaan helpommin kissan ihosta, kun se on imenyt verta ja takaruumis on paisunut. Puutiaisaikana ulkoileva kissa olisi hyvä tarkistaa puutiaisten varalta päivittäin. Puutiaiset levittävät tauteja, joten ne tulisi poistaa mahdollisimman nopeasti pinseteillä tai apteekista saatavilla punkkipihdeillä. Puutiaiseen tartutaan mahdollisimman läheltä ihoa ja sitten vedetään ruuvaavalla liikkeellä punkki ulos. Puutiainen tarttuu myös ihmiseen. Sikaripunkit (kissalla Demodex cati ja Demodex gatoi) ovat melko harvinaisia, mutta mahdollisia tarttuvia iho-oireiden aiheuttajia. Oireet voivat vaihdella oireettomasta karvattomiin läiskiin ja voimakkaaseen kutinaan. Diagnostiikka perustuu punkin osoittamiseen mikroskoopin avulla. Hoito on pitkäkestoinen. Hilsepunkki (kissalla Cleyletiella blakei) on useimmiten oireeton tai ilmenee vain turkin hilseilynä, mutta voi aiheuttaa ihmiselle kutisevia näppylöitä. Kissan kirppu (Ctenocephalides felis) on onneksi Suomessa vielä harvinainen, mutta tuontikissojen kohdalla myös harvinaisemmat ulkoloiset kannattaa pitää mielessä ennen kissan päästämistä muun populaation joukkoon. Oravan, siilin ja linnun kirput voivat kuitenkin tarttua myös lemmikkeihin. Yleisin oire on kutina. Tehoavat lääkkeet ovat reseptivalmisteita. 4. ROKOTUKSET Rokottamisella pyritään ennaltaehkäisemään tai lieventämään infektiotauteja aikaansaamalla eläimelle spesifistä soluvälitteistä immuniteettia. Rokottaminen ei yleensä estä infektiota, vaan ehkäisee sen leviämistä, vähentää oireita ja infektoituneen eläimen erittämien taudinaiheuttajien määrää tai ehkäisee eläimen tulemista kroonikoksi tai taudinkantajaksi. Rokotteet voidaan jakaa eläviä tai tapettuja taudinaiheuttajia sisältäviin valmisteisiin. Elävät, heikennetyt virusrokotteet aiheuttavat rokotettavalle lievän infektion, johon elimistö vastaa muodostamalla vasta-aineita. Elävällä rokotteella on todettu aikaansaaduksi pidempikestoinen ja nopeampi immuniteetti, mutta esim. kissoilla, joilla on alentunut immuniteetti, elävät rokotteet voivat olla vaarallisia. Kantavaa kissaa ei saa rokottaa elävillä rokotteilla. Tapetuissa rokotevalmisteissa virukset on kasvatuksen jälkeen inaktivoitu, jolloin virukset eivät pysty lisääntymään eläimessä ja ovat näin turvallisempia. Tapettujen rokotteiden antama suoja on yleensä lyhyempi kuin elävällä rokotteella. Kissojen tartuntataudeista ja terveydenhoidosta Suomen Kissaliitto ry 2011 8
Kissojen rokotustarve vaihtelee suuresti kissan käytön (näyttely- ja siitoskissat), ympäristön ja kissapopulaation perusteella. Esimerkiksi sisäkissa, joka ei käy koskaan ulkona ja elää ainoana kissana taloudessa, ei tarvitse yhtä laajaa rokotesuojaa kuin siitoskolli tai aktiivisesti näyttelyissä käyvä kissa. Monikissatalouksissa tai avoimissa kissaloissa tulee rokotusohjelmat laatia yhdessä eläinlääkärin kanssa, käytettävissä olevaan epidemiologiseen tietoon pohjautuen. Kissa tulee rokottaa ainakin kissaruttoa ja kissanuhia (herpes ja kaliki) vastaan. Ulkomailla käyvät kissat rokotetaan myös rabiesta vastaan. Näyttelyissä tarvittava rokotussuoja kannattaa aina tarkistaa voimassaolevista näyttelysäännöistä. Monikissatalouksissa on hyvä pitää kaikilla kissoilla samantasoinen, säännöllinen rokotusohjelma. Kaikki rokotteet täytyy uusia, mutta vain osa tehostaa. Tehosteella tarkoitetaan yleensä kuukauden kuluttua otettavaa toista rokotetta; uusinnalla tarkoitetaan 1-2 vuoden kuluttua otettavaa rokotetta. Riittävistä tehoste- ja uusintarokotuksista tulee huolehtia, ja on tärkeää varmistaa, että uusinta tulee otettua ennen edellisen rokotuksen voimassaoloajan päättymistä. Kissarutto Immuunilta (= rokotetulta) emolta saadut nk. maternaaliset vasta-aineet alkavat yleensä heiketä kissanpennulla 6-12 viikon iässä. Jos näitä emolta saatuja vasta-aineita on vielä rokotettaessa pennun elimistössä, ei rokote välttämättä aiheuta riittävän vasteen muodostumista. Tästä syystä suositellaan vähintään kahta rokotuskertaa 3-4 viikon välein elävällä rokotteella ja vähintään kolmea rokotuskertaa tapetulla rokotteella, jos kissa rokotetaan ensimmäisen kerran 8-9 viikon ikäisenä. Elävää kissaruttorokotetta ei suositella annettavaksi alle 9 viikon ikäiselle kissalle. Eri rokotteilla on hieman toisistaan poikkeavat suositukset tehosteista ja uusinnoista, mutta kaikki ruttorokotteet pitää uusia vuoden kuluttua ensimmäisistä pentuna saaduista rokotteista. Kissanuhat Rokottaminen ei estä infektiota eikä välttämättä suojaa kaikilta oireilta. Kissaloissa, joissa hengitystieinfektiot ovat ongelmana, voi olla tarpeen käyttää suosituksista poikkeavaa rokotusohjelmaa hoitavan eläinlääkärin ohjeiden mukaan. Emon rokottaminen tiineyden aikana (noin 2-3 viikkoa ennen synnytystä) tapetulla flunssarokotteella vähentää joidenkin tutkimusten mukaan nuorten pentujen hengitystieinfektioita passiivisen immuniteetin avulla. Maternaaliset vasta-aineet voivat heikentää myös kissanuharokotteiden tehoa pennuilla. Pennut tarvitsevat vähintään kaksi 3-4 viikon välein annettua rokotetta, tehosteen vuoden kuluttua ja sen jälkeen tilanteen mukaan. Rabies Rabies eli vesikauhu on Suomessa harvinainen, mutta aina tappava eläintauti, joka tappaa myös tartunnan saaneen ihmisen. Kissat rokotetaan rabiesta vastaan tapauskohtaisesti tarpeen ja rokotevalmistajan ohjeen mukaan. Ulkomaille matkustettaessa ja sieltä Suomeen palatessa täytyy ottaa huomioon kunkin maan omat säädökset sekä lisäksi mahdollisesti näistä poikkeavat näyttelyjärjestäjien säännöt. 5. TERVEYDENHOITO Hyvin hoidetulla kissalla on paras vastustuskyky sairauksia vastaan. Hyvän yleiskunnon ylläpitämiseksi on huolehdittava, että kissa saa monipuolista, sen tarpeet tyydyttävää täysipainoista ravintoa. Kunkin kissan fysiologinen tarve tulee ottaa huomioon, esimerkiksi kasvavan pennun ja imettävän kissan energiantarve on noin kolminkertainen verrattuna normaaliin aikuiseen. Jos kasvava kissa kärsii energian ja ravintoaineiden puutteesta, saattaa seurauksena olla mm. puutteellisesti kehittyvä vastustuskyky ja altistus esim. sieni- ja virustartunnoille. Kissojen tartuntataudeista ja terveydenhoidosta Suomen Kissaliitto ry 2011 9
Kissan terveydentila tulee tarkistaa säännöllisesti, jolloin tarkistetaan kotona mm. korvat, silmät, hampaat, suu, turkki, iho ja kynnet. Rokotusten yhteydessä eläinlääkäri suorittaa kissalle yleistarkastuksen. Vanhenevan kissan osalta kannattaa neuvotella eläinlääkärin kanssa mahdollisista verikokeista ja käydä säännöllisesti tarkastuksessa vaikka rokotustarvetta ei enää olisikaan niin usein kuin nuorena. Lisätietoa kissan terveydenhoidosta ja ruokinnasta saa Suomen Kissaliiton julkaisemasta kissan omistajan oppaasta. Oppaan saa yleensä automaattisesti ostaessaan rotukissapennun, mutta sitä voi myös tilata erikseen SRK-shopista (www.kissaliitto.fi). Turkki ja kynnet Kissalla rasvainen tai takkuinen turkki altistaa ihosairauksille. Pitkäkarvaiset ja puolipitkäkarvaiset kissat kammataan ja pestään kunkin rodun tarpeiden ja kasvattajan antamien ohjeiden mukaan. Myös lyhytkarvaisten kissojen turkkia on hoidettava. Kun irtoava karva kammataan säännöllisesti pois, ei kissa joudu nielemään irtokarvoja nuollessaan itseään ja "karvapallo-oksennusten" määrä vähenee. Lyhytturkkisten kissojen turkkia voi kamman sijasta käsitellä kumisukaa tai säämiskää apuna käyttäen. Turkinhoito on samalla seurustelua kissan kanssa ja sen yhteydessä voi tarkastaa, että kissan iho näyttää terveeltä. Talviaikaan joillakin kissoilla on taipumusta hilseillä ja turkki tuntuu kuivalta ja elottomalta. Vitamiinien ja rasvahappojen lisääminen ruokavalioon yleensä auttaa. Varsinkin leikkaamattomilla uroksilla yleinen vaiva on ns. rasvahäntä, jossa erityisesti hännän tyvessä iho rasvoittuu voimakkaasti ja saattaa jopa tulehtua. Rasvahäntää kannattaa hoitaa ja ehkäistä aikaisessa vaiheessa, sillä tulehtunut iho vaatii eläinlääkärin hoitoa ja erityisvalmisteita. Hännän rasvoittumista voi ennaltaehkäistä säännöllisellä hännän pesulla. Sopivan pesuaineen valinta on rotu- ja kissakohtaista. Myös erilaisia kuivaavia pulvereita käytetään, koska joidenkin kissojen turkki ja iho eivät pidä liian tiheistä pesuista ja se voi jopa lisätä rasvan erittymistä. Kissan kynnenkärjet lyhennetään ajoittain kissoille erityisesti suunnitelluilla kynsileikkureilla. Kissalla tulee olla oma raapimapuu tai muu sopiva paikka, jota se saa raapia. Hampaat ja suu Kissa tulisi totuttaa jo pentuna siihen, että sen suuta tutkitaan ja hampaita hoidetaan. Kissalla kuuluu olla tasapurenta. Purentavirheitä ovat ylä-, ala- ja vinopurenta sekä vinosti asettuneet tai puuttuvat hampaat. Kissa vaihtaa pysyvät hampaat n. 4-6 kuukauden ikäisenä. Kulmahampaiden vaihtuessa on hyvä seurata maitohampaiden irtoamista pysyvien hampaiden tieltä. On kuitenkin tavallista, että kissalla on hampaiden vaihtuessa kaksinkertaiset kulmahampaat. Hammaskiveä voi kehittyä jo nuorellekin kissalle. Se näkyy ruskeana tai kellertävänvihreänä muodostumana hampaiden pinnassa. Hammaskiveen voi liittyä pahanhajuinen hengitys ja ikenet saattavat olla tulehtuneet. Eläinlääkäri poistaa hammaskiven nukutuksessa, mutta sen muodostumista voi ennaltaehkäistä kotona hampaita harjaamalla. Eläinlääkärissä käydessä on tärkeää pyytää tarkistamaan myös kissan suu. Hampaiden syöpymät ovat kissoilla yleisiä ja kivuliaita, joten säännöllinen hammastarkastus eläinlääkärillä on tarpeen myös niillä kissoilla, joilla ei ole hammaskiveä tai ientulehduksen oireita. Hoitamattomat hammasongelmat voivat olla syynä esimerkiksi kissan huonoon ruokahaluun, mutta usein kissan ruokahalu säilyy entisellään kivuliaasta suu- tai hammassairaudesta huolimatta. Kissojen tartuntataudeista ja terveydenhoidosta Suomen Kissaliitto ry 2011 10
Silmät ja korvat Joillakin yksilöillä erityisesti lyhytkuonoisissa roduissa esiintyy kirkasta silmävuotoa rakenteellisista syistä. Silmät puhdistetaan tarvittaessa pyyhkimällä silmäkulmaa ja tahriintunutta silmänalustaa esim. lämpimään veteen kostutetulla vanutupolla tai talouspaperin palasella. Lemmikkieläinkaupoissa on erityisiä koirille ja kissoille tarkoitettuja silmänpuhdistusnesteitä. Kissan korvat tarkastetaan viikoittain ja poistetaan varovasti ulkokorvaan mahdollisesti kerääntynyt vaikku. Silmäongelmista yleisin on silmän sidekalvon tulehdus. Tulehtunut silmä on vetistävä, silmäluomet ovat turvonneet ja kissa pitää silmää mielellään puoliksi suljettuna. Silmästä saattaa myös erittyä paksuhkoa rähmää. Silmätulehdus vaatii aina eläinlääkärin apua. Korvatulehdusten yleinen aiheuttaja on mikroskooppisen pieni korvapunkki, joka aiheuttaa voimakkaan kutinan korvassa. Korvapunkin läsnäoloa on syytä epäillä, jos kissan korvassa on runsaasti kuivaa, multamaista eritettä ja kissa raapii usein korviaan. Eläinlääkärin varmistaa mikroskoopilla punkin olemassaolon ja apteekista löytyy apu vaivaan. Kissan elinympäristö Kissan psyykkisen ja fyysisen terveyden kannalta on suotavaa, että kissa saa tarpeeksi liikuntaa ja virikkeitä ympäristöstään. Sopivin apuvälinein (esim. raapimapuu, hiirilelut, pallot) varmistetaan kissalle mahdollisuus itse huolehtia liikunnastaan asunnossa tai valvotuissa olosuhteissa ulkona. Valveutunut kissanomistaja ei anna kissansa olla tekemisissä vapaasti ulkona liikkuvien kissojen kanssa. Ympäristön hygieniaan on hyvä kiinnittää huomiota: hiekkalaatikot ja ruokintapaikka tulee pitää puhtaana. Erityishuomiota kissalan hygieniaan on syytä kiinnittää tautitapausten aikana, jotta tautien leviäminen saadaan rajattua. Näissä tapauksissa kannattaa toimenpiteiden suunnittelussa käyttää apuna eläinlääkäriä. Desinfektioaineita käytettäessä on aiheellista tutustua huolella valmistajan ohjeisiin, ja varmistua siitä että aine todella puree kissan taudinaiheuttajiin. Hiekkalaatikko Kissalla on oltava tarpeiden tekoa varten hiekkalaatikko. Kissa on siisti eläin, joka ei halua asioida likaisessa ja haisevassa laatikossa, joten niitä tulee olla riittävästi kissamäärään nähden. Siksi laatikko on siivottava vähintään aamulla ja illalla. Kissanhiekkoja ja muita kuivikkeita on monenlaisia ja kokeilemalla löytyy jokaiselle sopiva. Kissan kasvattajalta kannattaa kysyä, minkälaiseen astiaan ja hiekkaan kissa on tottunut. Mikäli kissa tekee tarpeensa väärään paikkaan, syy tulee selvittää nopeasti. Syynä voi olla sairaus, vääränlainen laatikko/kuivike tai esimerkiksi kissojen väliset sosiaaliset ongelmat. Karanteeni Kun kotiin tulee uusi kissa, on varauduttava pitämään tulokas riittävän pitkään karanteenissa, erillään muista eläimistä. Samoin tarttuvaan tautiin sairastunut kissa on syytä eristää. Kun tehdään kissalle testejä karanteenin aikana, on mahdollisten positiivisten löydösten sattuessa hoito helpompi kohdistaa yhdelle kuin monelle kissalle. Tehokkain karanteeni on, jos se järjestetään eri asunnoissa eri henkilöiden toimiessa hoitajina. Kotona järjestettävä karanteeni on kattava, jos huoneesta toiseen siirryttäessä vaatteet vaihdetaan ja kädet desinfioidaan. Jos näin ei tehdä, estetään ainoastaan sellaisten tautien leviäminen, joka vaatii kissojen välisen kontaktin. Kissojen tartuntataudeista ja terveydenhoidosta Suomen Kissaliitto ry 2011 11
Jos kissalassa ilmenee useampi tautitapaus siten, ettei ole mahdollista siirtää sairaita yksilöitä erilleen, on koko kissalan oltava kotikaranteenissa: näyttely- ym. toiminta tulee lopettaa, kunnes kissat ovat parantuneet. Jos kyseessä on tauti, joka tarttuu myös muihin eläimiin, tulee myös niiden pysyä kotona. Taudista riippumatta tulee karanteenin kestosta neuvotella hoitavan eläinlääkärin kanssa. 6. NÄYTTELYTOlMINTA Eläinlääkärintarkastuksen tavoitteena on estää, ettei näyttelyyn tuotaisi kissoja, jotka muodostavat tarttuvan taudin uhan muille kissoille. Lisäksi tarkastuksessa varmistetaan, että kissa on riittävän hyväkuntoinen, terve, hyvin hoidettu, ei imetä, ei ole tiineenä, ja on asianmukaisesti rokotettu välttyäkseen saamasta toisilta kissoilta mahdollisesti piilevänä esiintyvää infektiota. Eläinlääkärintarkastus on hyvin lyhyt kliininen tutkimus, jossa tarkan diagnoosin saaminen on mahdottomuus. Tavoitteena onkin tietyt kriittiset pisteet tarkastamalla varmistua, ettei häiriötilasta kertovia oireita esiinny. Tarkastuksen tulee olla tasapuolinen ja oikeudenmukainen, siksi jokainen kissa tulee tarkastaa samalla tavalla. Näyttelyissä käyminen on kallista, joten on näytteilleasettajan edun mukaista tuoda näyttelyyn vain ehdottoman hyvin hoidettuja, oireettomia kissoja tarkastuksissa hylkäämisen välttämiseksi. Mikäli kissalla on oireita, joiden aiheuttajaksi voidaan epäillä tarttuvaa tautia, kissa ei pääse osallistumaan näyttelyyn. Mikäli eläinlääkäri havaitsee näyttelyn aikana kissalla jonkin sairauden oireita, on ko. kissa ja kaikki samaan perheeseen kuuluvat kissat vietävä välittömästi pois näyttelypaikalta. Näytteilleasettajan on syytä varmistua siitä, että näyttelyhäkki on ennen verhojen ripustamista desinfioitu. Jos järjestävä yhdistys ei sitä ole tehnyt, kannattaa näytteilleasettajan itse desinfioida häkki. Näytteilleasettajan ei tule käsitellä vieraita kissoja tai antaa toisten ihmisten käsitellä omia kissojaan ilman, että kädet desinfioidaan kissojen välillä. Tutustu myös Suomen kissaliiton näyttelyitä koskeviin yleisiin hygieniaohjeisiin (www.kissaliitto.fi). 7. LOPPUSANAT Kissojen vastustuskyky muodostuu sekä niiden perimästä että ympäristötekijöistä. Vastustuskykyyn voidaan vaikuttaa huolehtimalla kissojen stressittömyydestä, ympäristöstä, loisten häädöstä, hammashoidoista, rokotuksista ja ravitsemuksesta. Kunkin kissalan omistajan tulee harkita kissalan sopiva koko ja taloudelliset ja muut omat voimavaransa joukon huoltamiseksi. Jokainen kissa tarvitsee riittävästi ihmisten kanssa seurustelua. Lisäksi tulee huolehtia, että kissat tulevat toimeen keskenään. Stressin merkitystä aliarvioidaan suuresti tauteihin myötävaikuttavana tekijänä. Krooninen stressi laskee yksittäisten kissojen vastustuskykyä ja ilmenee toistuvina terveydellisinä ongelmina ja käytöshäiriöinä. Sairauden tai ongelman hoitaminen on aina kalliimpaa kuin terveyden ylläpito! Suomen Kissaliiton Terveys- ja hyvinvointitoimikunta 23.12.2010 Päivitetty ja uudelleen muotoiltu Tarja Kylmän ja Arja Martikaisen laatimasta Tarttuvien tautien vastustusohjelmasta vuodelta 2001 Kissojen tartuntataudeista ja terveydenhoidosta Suomen Kissaliitto ry 2011 12