Visiot ja unelmat Visioner och drömmar. Folkhögskolan 4/2008

s i v i s t y s on e l ä m ä n a s e n n e s. 5 d e t be h ö v s dr ö m m a r e s i d 6 e k u m e e n i s e n op p i m i s e n pe d a g o g i i k k a s. 13 k a n s a n o p i s t o Folkhögskolan 4/2008 Visiot ja unelmat Visioner och drömmar

80 kansanopisto - folkhögskolan Folkhögskolan 4/2008 80. vuosikerta/årgång 4/2008 visiot ja unelmat visioner och drömmar Pääkirjoitus Jari Valtari 3 Unelma sivistyneestä Suomesta Elisa Helenius 4 Hoppet av Spithamn Sten Westerholm 6 Ajankohtaista 8 Puheenjohtajan pöydältä Hannu Salvi 9 NUTUKKA nuoret turvapaikanhakijat kansanopistossa Leena-Maija Qvist 10 Opiskelijan unelma ja opettajan Leena Teinilä 12 Kolumni: Nostetta kohtaamisiin Sirpa Koriala 13 Jätekuormat unelmamyllyinä Tiina Lappalainen 14 Karkussa autetaan opintonsa keskeyttäneitä Erja Taura-Jokinen 17 Aikamatka Pentti Suihkonen 18 Ei oppilas ojaan kaadu Valto Heikkinen 19 Lärarkongress i Danmark Karin Nyström 20 Sen tornit kerran näin Liisa Pukki 22 Hankeosaaminen kehittyy Jyrki Jokinen 24 Homma hanskassa 25 Kulturell medvetenhet kräver aktivitet Anne Lönnqvist 26 Keskustelua 27 Kirjallisuutta 30 In memoriam 33 Resumé 34 Kuukauden 2 kansanopisto ruokaohje 4 * 2008 35 julkaisija / utgivare Suomen Kansanopistoyhdistys Finlands Folkhögskolförening päätoimittaja / chefredaktör Jari Valtari Rehtori Raseborg-opisto toimitussihteeri / redaktionssekr. Sari.Virtanen@kansanopistot.fi puh. (09) 4542 3332 osoite / adress Annankatu 12 A 18 00120 Helsinki Puh. (09) 4542 330 Fax (09) 4542 3330 toimisto@kansanopistot.fi www.kansanopistot.fi/ kansanopistolehti toimitusneuvosto / redaktionsråd Jari Valtari, puheenjohtaja Kirsi Blomberg Tytti Issakainen Leena Mattila Karin Nyström Sirkku Räihälä Pekka Sallila Aarni Tuominen Sari Virtanen, sihteeri tilausmaksu / prenumerationsavg. 15 euro vuosikerta/årgång ilmoitukset / annonser Sari Virtanen puh./tel. (09) 4542 3332 ISSN 0449-7597 kannen kuva: Jukka Ovaskainen, valokuvauksen opiskelija, Muurlan Opisto taitto: Marja-Liisa Laitala paino: Oriveden Kirjapaino 2008 Seuraavan numeron teema on oppimisympäristöt. Lehti ilmestyy 10.12. Temat för nästa nummer är inlärningsmiljöer. Tidskriften utkommer 10.12.

pääkirjoitus Uudistuksia ja vähän unelmiakin Aikuiskoulutuksen ja vapaan sivistystyön saralla on luvassa paljon uudistuksia seuraavan vuoden aikana. Uuden lain tarkoituspykälästä ja rahoitusmallista esitetään eri foorumeilla erilaisia lausuntoja ja mielipiteitä. Erityisen paljon keskustelua on herättänyt kansalais- ja työväenopistojen asema suhteessa muuhun vapaaseen sivistystyöhön. Keskustelussa on ollut esillä termi duaalimalli, jossa jakoa on tehty kunnallisen ja yksityisen rahoituksen välille. Termihän on tuttu erityisesti yliopisto- ja ammattikorkeakoulumaailmasta, jossa sillä viitataan erilaisiin järjestelmiin ja erilaisiin tutkintoihin. Tämän ajattelun mukaisesti yliopistojen tehtävänä on huolehtia tieteellisestä tutkimuksesta ja ammattikorkeakouluissa puolestaan korostuvat laadukas opetus, työelämäyhteydet ja aluekehittäminen. Ei varmasti voi väheksyä myöskään alue- ja kunnallispolitiikan merkitystä ammattikorkeakouluissa ja niiden kehittämistyössä. Duaalimallia on kuitenkin melko vaikea hallita korkeakoulumaailmassa. Vapaan sivistystyön kentälle termi duaalimalli sopii huonosti sillä kunnallisen ja ei-kunnallisen välinen raja on vähintäänkin häilyvä. Osa kansalaisopistoista on yksityisiä (so. ei-kunnallisia), ja toisaalta myös kunta voi olla ylin päättäjä kansanopiston hallinnossa. Rahoitusmalleja kehitettäessä ja lakeja laadittaessa on syytä pitää mielessä vapaan sivistystyön perustehtävä ja sen omaleimaisuus suomalaisessa aikuiskoulutuksen kentässä. Pääasiassa yksityisten oppilaitosten ylläpitämä ja julkisen sektorin sekä valtion että kuntien subventoima järjestelmä on yliopistojen tapaan autonominen. Sivistystyön tavoitteena on yksilön persoonallisuuden kehittäminen ja aktiivisen kansalaisuuden sekä demokratian edistäminen. Opintojen perusluonne on nonformaalinen ja pääpaino on yleissivistävässä koulutuksessa. Vapaan sivistystyön kehittämisohjelman lisäksi haasteita tulee eteen myös paikallisella tasolla. Vuoden 2009 alusta Suomessa tapahtuu 29 kuntaliitosta, joissa on mukana yhteensä 90 kuntaa. Yhdistymisten seurauksena kuntien määrä vähenee 61:llä. Näiden lisäksi käynnissä on 12 kuntien yhdistymisselvitystä, joihin osallistuu noin 30 kuntaa. Kuntajakoselvitykset eivät pääty vielä tähän vaan yhdistymisen toinen aalto toteutuu vuosina 2010 2013. Tämä tuo erittäin suuria haasteita kuntien palvelurakenteille yleensä ja erityisesti kuntien sivistystyölle. Erityisesti kansalais- ja työväenopistojen näkökulmasta tulevat vuodet ovat hyvin haastavia. Lehden teemana ovat unelmat ja visiot. Omana unelmanani on, että syksyn kuntavaaleissa valtuustoihin valitaan sivistyneitä päättäjiä, jotka ymmärtävät sivistystyön keskeisen merkityksen sivistyneessä yhteiskunnassa. Sivistynyt yhteiskunta on sellainen, joka muun muassa ottaa huomioon yhteiskunnallisesti ja opinnollisesti huonommassa asemassa olevat yksilöt. Karjaalla 30.8.2008 (1.1.2009 alkaen Raasepori) Jari Valtari jari.valtari@jhl.fi kansanopisto 4 * 2008 3

visiot ja unelmat Sivistys ei tarkoita muodollista koulutusta, vaan se on elämänasenne, pohtii Marja Jalava työhuoneellaan Porthaniassa, Helsingin Kaisaniemessä. Jalava, 42, on yliopiston historian laitoksen tutkijatohtori. Teksti: Elisa Helenius, opiskelija, Helsingin Evankelinen Opisto 2007-08 Kuva: Johanna Lassy, opiskelija, Helsingin Evankelinen Opisto 2007-08 Tutkijatohtori Marja Jalava unelmoi Suomesta, jossa talous on palautettu isännän paikalta rengiksi. Unelma Suomesta 4 kansanopisto 4 * 2008

Jalava näkee kotimaamme sivistyksen käännekohtana 1800-luvun, jolloin alemmatkin sosiaaliluokat saivat alkaa opiskella, kyseenalaistaa perinteisiä arvoja ja muodostaa omia mielipiteitään. Opiskeleminen ei ollut enää vain ulkolukua, vaan itseohjautuvaa oppimista. Jalava on ennen kaikkea hämmästellyt aikakauden työläisiä, jotka paiskivat kuutena päivänä viikossa 14 tunnin työpäiviä, mutta jaksoivat silti sunnuntaisin kokoontua omiin opintopiireihinsä. Suomen sivistämisen kannalta tärkeinä henkilöinä Jalava näkee ne, jotka ovat alkaneet luoda suomen kirjakieltä ja kielioppia. Voidaan kuitenkin myös kysyä, onko Mikael Agricola yliarvostettu? Ja kansakoulun perustajien rinnalle on hyvä nostaa työväenluokasta lähteneitä kirjailijoita, kuten Aleksis Kivi. Sivistyksestä puhuttaessa moni ajattelee helposti vain historian suurmiehiä. Nykyään on alettu kyseenalaistaa suurmieskaanonia, jota veljesverkosto on vuosisatojen ajan pönkittänyt. Unohdukseen ovat jääneet nimettömät naiset, jotka ovat kotona opettaneet lapsia. Aina myös nostetaan esiin J. V. Snellman, joka on kyllä tehnyt uraauurtavaa työtä, mutta samalla sivuutetaan tyttökouluja perustaneet aktiiviset suomalaisnaiset, Jalava huomauttaa. Pisa-tutkimusten mukaan Suomen nykyinen koululaitos pärjää kansainvälisessä vertailussa hyvin. Täällä pyritään antamaan kaikille asuinpaikasta riippumatta tasokasta opetusta. Tänä päivänä koulujen väliset erot ovat kuitenkin repeämässä. Onko maaseudulla kouluja käyneillä kohta enää eväitä jatkaa kaupunkiin yliopistoon? Jalava kysyy. mullistava opistovuosi Suomeen levisi 1800-luvulla ajatus tarjota talouselämän ja valtion ulkopuolella omaehtoista opetusta kansanopistoissa. Opistomaailma on henkilökohtaisesti tuttu myös Jalavalle, sillä hän kävi lukuvuonna 1984 1985 Oriveden opiston kuulun kirjoituslinjan, nykyisen sanataiteen linjan. Yksi hänelle tärkeistä opettajista oli opistolla nykyäänkin vaikuttava runoilija Risto Ahti. En vielä lukion jälkeen tiennyt, mitä tekisin tulevaisuudessa työkseni. Tiesin kuitenkin haluavani ammatin, jossa saan kirjoittaa. Harrastin myös silloin runojen kirjoittamista. Suomessa ei 1980-luvulla ollut paljonkaan erilaisia kirjoituspiirejä tai -kouluja, joten Oriveden opisto oli alalla pioneeri. Jalavalle opisto toi elämään pysyviä muutoksia, sillä hän löysi vuoden aikana niin uusia ystäviä kuin tulevan aviomiehensä. Opistovuosi muutti kaikin tavoin elämäni suunnan. Opistovuodessa on yleensä hyödyllistä se, että se voi joko vahvistaa kutsumusta alalle tai sitten osoittaa, ettei tästä kannata itselleen ammattia yrittää. Tajusin opistolla, ettei runous ole minun kohdallani ammatilliselle tasolle yltävä intressi. Toisaalta myös historian tutkiminen on pitkälti kirjoittamista. Opistovuodesta oli Jalavan mukaan kahdenlaista hyötyä. Ensiksikin sain muilta oppilailta perusteellista ja erittäin suoraa palautetta jutuistani. Opin samalla itse analysoimaan tekstejäni. Oriveden opistolla asutaan koulun yhteydessä sisäoppilaitoksessa. Toiseksi opistolla oppi lisää ryhmässä toimimista ja toisten kanssa toimeen tulemista, erityisesti kun itse asuin kahden hengen solussa. Jalavan mielestä oli hienoa saada vuoden ajan keskittyä vain luovaan kirjoittamiseen. Tietty tapa, jolla rakennan tekstiä, palautuu Oriveteen. Opin siellä luomaan kirjoituksiini imua. raha jyrää luovuuden Jalavan mukaan nykyään ajatellaan, että jokainen vuosi pois työelämästä, esimerkiksi kansanopistossa viettäen, on valtiolta varastettu. Aito sivistys ei ole palautettavissa taloudelliseen hyötyyn, Jalava kuitenkin muistuttaa. Sivistynyttä Suomea uhkaa hänen mukaansa ennen kaikkea talouden nostaminen yhteiskunnan ylimmäksi arvoksi. Pelkän rahallisen menestyksen yliarvostaminen anastaa huomiota muulta. Arvokeskustelun paikan vie silloin talous. Tutkija näkee Suomen sivistysvaltiona ainakin toistaiseksi. Sivistysmaa määritellään siinä, miten valtio kohtelee heikoimpiaan. Nyt Suomi vielä hoitaa asian hyvin, mutta kauanko tämä kestää? Esimerkiksi Helsingissä ei tarvitse kauan kulkea kadulla kun jo huomaa mielenterveyspalveluiden puutteen. Jalava kokee, että yliopiston henki on muuttunut niistä ajoista, jolloin hän tuli historian laitokselle 1980-luvun lopulla. Kilpailuhenkisyys on lisääntynyt. Nykyään painotetaan paljon hyötyä, ja samalla sivistys kärsii. Paradoksaalista on, että mitä enemmän tänä päivänä puhutaan luovuudesta, niin sitä vähemmän sille annetaan tilaa kasvaa. Historian tietämys on osa sivistystä, koska ilman menneisyyden tuntemusta ei voi hahmottaa laajoja kokonaisuuksia. Sivistys ei ole irrallista Trivial Pursuit -tietoa tai oppia siitä, kuinka pidellään oikein haarukkaa ja veistä. Suomessa tuijotetaan liikaa pintaa. Jalavan mukaan esimerkiksi muodollinen akateeminen koulutus ei vielä takaa ihmisen sivistyneisyyttä. Hän näkee sivistyksen vastakohtana jäykän ennakkoluuloisuuden ja joustamattomat periaatteet. Kannatan klassista saksalaista sivistyskäsitystä, joka painottaa uuden oppimista ja vanhan kyseenalaistamista. Siihen liittyy prosessiluonne, jossa ymmärretään, että asioita voi tehdä monella eri tavalla. Keskeisellä sijalla sivistyksessä ovat avoimuus, suvaitsevaisuus ja uteliaisuus. visiot ja unelmat kansanopisto 4 * 2008 5

visioner och drömmar Det här är en bild av Hoppet från den tid när hon seglade som fritidsbåt i Stockholms skärgård. Besättningen tycks ha svårighet med hissandet av seglen! Hoppet av Spithamn En äventyrspedagogisk dröm Kanske för att jag inte har haft möjlighet att likt en Charles Lindberg kasta mig ut i dimman över Atlanten i ett enmotorigt flygplan och hoppas att bränslet räcker, att motorn håller och att jag har rätt kurs, har jag i stället valt att hålla mig på vattnet eller marken. Jag har känt att där har jag större möjligheter att förverkliga mina drömmar. Nere på jorden finns utmaningar så att det räcker för mig! Skutan Hoppet av Spithamn är en sådan utmaning. Den är dessutom starkt knuten till en pedagogisk vision. Trots att jag mesta delen av mitt yrkesliv har arbetat som journalist i press, radio och TV, har jag ändå i grunden varit litet av en folkbildare, som tyckt, att det bästa som finns är att få berätta för andra människor om allt det spännande som livet har att erbjuda! När därför livet erbjöd mig den möjligheten, hoppade jag in i folkhögskolvärlden i mitten av 80-talet. kaospiloter! Bilden av Charles Lindberg, som sitter ensam i sitt lilla flygplan mitt ute över Atlanten i sin pilotmössa och med sina flygglasögon och spanar in i molnen framför sig, fick jag från Århus i Danmark i början av 1990-talet, när jag sökte förverkliga ett slags form av upplevelsepedagogik vid Svenska Österbottens folkakademi i Närpes, där jag hamnat som rektor. Den nordiska folkhögskolan har alltid försökt hitta en pedagogik, som skapar upplevelse hos sina studerande. I vår tid har det framförallt gällt för varje folkhögskola att erbjuda en studieform, som avviker från den vanliga pluggskolan. Det har dessutom varit en överlevnadsfråga för många folkhögskolor, att försöka hitta nya vägar. Eftersom jag visste att äventyr och fysiska ansträngningar stärker och utvecklar en ung människas personlig- 6 kansanopisto 4 * 2008

visioner och drömmar Strax före jul 2005 flyttades Hoppet från Beckholmen i Stockholm där renoveringen hade påbörjats två år innan. Här är hon på väg till Lovisa i Finland. Flyttningen måste ske med en bilfärja. Hoppet vägde då ca 50 ton utan master. Det är de här männen som arbetar i dag med nybyggnaden av Hoppet i Valkom hamn i Lovisa. Från vänster Mathias Nykänen, Lasse Kiiski, ansvarig båtmästare, Calle Andersson, materialanskaffare och allmän fixare samt Arvo Silde. Hoppet ägs av Rederi Ab Hoppet med Helsingfors som hemort. het och karaktär, ville jag som folkhögskolelärare använda naturen som pedagogisk medfostrare. Jag har själv från barndomen levt i närkontakt med naturen och som vuxen ofta utsatt mig för strapatser och äventyr av olika slag och upptäckt att under försöken att klara av svåra situationer ute i naturen, kommer den riktiga människan fram, hennes äkta väsen, hennes verkliga jag. Jag fick höra om kaospiloterna i Århus i Danmark. Där hade man med framgång lyckats få håglösa, svårhanterliga stadsungdomar att själva reda upp sina tilltrasslade liv och orientera sig ut ur det kaos, som världen tycktes bestå av, och där de själva kände att de befann sig. De började kalla sig kaospiloter, som likt Charles Lindberg måste ta sig fram genom dimmorna i världen och enbart lita till sin egen förmåga att klara sig ur svårigheterna med livet i behåll. Det här danska projektet imponerade på mig. Jag lyckades för min egen skolas räkning komma över den nedlagda sjöbevakningsstationen på Gåshällan, den yttersta ön i Närpes skärgård. Där ville jag genomföra ett motsvarande äventyrspedagogiskt projekt. Vi skapade Naturstation Gåshällan. Den gav många viktiga erfarenheter. Den drivs idag av en förening där jag fortfarande hänger med. en flytande folkhögskola? När jag inne på 2000-talet hamnade i Estland för att bygga upp en modern folkhögskola i den gamla svenskbygden, där det redan före kriget fanns en svensk folkhögskola, upptäckte jag samtidigt att en av de gamla skutor, som estlandssvenskarna hade byggt, hade överlevt den sovjetiska ockupationen tack vare att hon såldes till Finland. Tanken, att rädda denna historiska skuta för eftervärlden och göra den till en seglande folkhögskola, låg nära till hands för en man som hela sitt liv sökt äventyret och velat bruka det som pedagogisk metod! Galeasen Hoppet hade sålts som fritidsbåt till Stockholm, när den 1965 togs ur yrkesmässig trafik i Finland. Vi tog den för två år sedan över till Finland och Lovisa och håller nu på att nybygga den och göra den till ett skolsegelfartyg. Vi leker med tanken på en flytande folkhögskola i Östersjön, men också med seglingar på de stora världshaven! En sådan folkhögskola kommer inte att sakna elever. Inte heller utmaningar. Om allt går enligt planerna kommer Hoppet att sjösättas i sin nya skepnad sommaren 2010. Hoppet byggdes 1925-26 i Spithamn på Nuckö i västra Estland. Den såldes 1927 till Finland och hade Vålax i Borgå landskommun som sin första hemhamn. Under hela sin tid i yrkesmässig trafik seglade hon under finländsk flagg. Det har funnits många skutor, som seglat i fraktfart på Östersjön och dess vikar innan långtradarna tog över den här trafiken, men Hoppets historia är unik. Därför har jag också skrivit en bok om henne, som kommit ut i höst, där jag berättar om Hoppet och hennes samtid. Boken heter: Den sista skutan Berättelsen om Hoppet av Spithamn och hennes samtid. Hoppet är en kulturhistoriskt värdefull skuta, den sista i sitt slag, som byggdes av estlandssvenskar innan de tvingades fly ut ur landet och deras andra skutor höggs upp eller försvann i okända öden. Man kan också följa med nybyggnaden av denna skuta på hennes hemsida: www.hoppet.fi Det behövs drömmare, men det behövs också sådana som har resurser och förmåga att handla praktiskt. Jag har haft turen att få kontakt med handlingskraftiga människor, som kan hjälpa mig att förverkliga drömmen om Hoppet i folkbildningens tjänst. Text: Sten Westerholm Bilder: Sten Westerholms arkiv kansanopisto 4 * 2008 7

ajankohtaista Ylläpitoluvasta luovuttu Alkukesästä näkyi uutisia (muun muassa Sivistysnet -verkkolehdessä) siitä, että Viittakiven opiston toiminta olisi lopullisesti haudattu. Aiemmin liikkui vielä ajatuksia siitä, että toimintaa jatkettaisiin jossain muodossa Hämeenlinnan toimipisteessä. Kansanopisto-lehti tiedusteli puhelimitse Suomen Setlementtiliiton pääsihteeriltä Pentti Lemmetyiseltä asioiden nykytilaa. Hän toteaa, että Viittakiven opiston toiminta ei enää jatku. Viittakivi Oy on olemassa vuoden loppuun ja vie loppuun kaksi projektia, joissa opisto on ollut mukana eli Nuoret turvapaikanhakijat kansanopistossa, Nutukka -projektin ja Opinnollisen kuntoutuksen projektin. Osakeyhtiössä on vielä yksi henkilö työssä hoitamassa näitä projekteja. Kulunut vuosi on Lemmetyisen mukaan osoittanut myös sen, että toimintaa ei tulla jatkamaan myöskään Hämeenlinnassa. Viittakiven opiston ylläpitämää monikulttuurisuustyötä jatketaan Setlementtiliiton muissa opistoissa. Kysymykseen opiston ylläpitoluvasta hän vastaa, että siitä on luovuttu, ja asiasta on ilmoitettu opetusministeriölle. Pentti Lemmetyisen käsityksen mukaan Viittakiven opiston entiset opettajat ovat kaikki työllistyneet, keittiöhenkilökunnasta hänellä ei ole tarkkaa kuvaa. Kansanopisto Folkhögskolan -lehti 80 vuotta lyhyt historia Ennen Kansanopistoyhdistyksen perustamista (1906) Kansanvalistusseuralla (perustettu 1874) oli tärkeä merkitys kansanopistojen yhdyssiteenä. Keskinäiseen yhteydenpitoon kaivattiin myös lehteä, ja vuoden 1892 alusta Kansanopisto -niminen aikakauslehti alkoi ilmestyä kerran kuussa. Sen elinaika jäi tosin vain vuoden pituiseksi, mutta se oli tässä vaiheessa tärkeäksi tueksi hapuilevalle opistoajatuksen toteuttamiselle. Vuosi 1896 oli kansanopistojen piirissä rohkeiden aloitteiden aikaa. Ensimmäisen yhteisen kokoontumisen lisäksi toteutettiin vuoden lopulla oman äänenkannattajan perustaminen. Lehden perustava kokous järjestettiin Helsingissä 19. elokuuta 1896. Päätettiin että lehden tuli olla toverillinen yhdysside kaikkien kansanopisto-alalla työskentelevien, etupäässä opettajain ja oppilasten sekä myös harrastajain kesken. Uuden lehden nimeksi otettiin jälleen Kansanopisto. Se ilmestyi neljä vuotta 1897 1900, mutta sen lukijakunta jäi pieneksi, koska toiminnassa oli vasta 16 suomen- ja neljä ruotsinkielistä opistoa. Opettajia niissä oli runsaasti alle 100. Kesällä 1927 pidettiin Kansanopistoyhdistyksen vuosikokous Pohjois-Savon kansanopistossa. Kokouksessa päätettiin luentokurssit (myöhemmät kansanopistopäivät) vastedes järjestää kansanopistoväelle yhdistyksen vuosikokouksen rinnalla. Samalla luotiin pohjaa hankkeelle omasta äänenkannattajasta. Keskustelua lehdestä päätettiin jatkaa syksyllä Helsingissä luentokurssien aikana, ja asetettiin toimikunta valmistelemaan asiaa. Luentokurssien aikana kokoonnuttiin illaksi Tuusulan kansanopistolle, jossa 19. syyskuuta Aulanko selosti sen hetken tilanteen. Aarne Aulanko lehden ohjelmakirjoituksessa totesi lehden tehtävänä olevan tarjota mahdollisuutta mielipiteiden vaihdolle, puolustaa kansanopistotyötä, tukea yhdistyksen toimintaa ja valtiovallan valvontaa sekä edistää kansanopistoväen sivistyspyrkimyksiä. (M. O. Karttunen sivut 145-146) Kansanopistolehden näytenumero ilmestyi vuoden 1927 lopulla. Se tyydytti lukijoita, sitä alettiin tilata ja korostettiin että oli velvollisuuskin tilata jokaiselle opettajalle jopa johtokunnan jäsenillekin. Vuoden 1928 vuosikokouksessa se määrättiin yhdistyksen äänenkannattajaksi, jossa kaikki tiedotukset julkaistaisiin. (Karttunen, sivu 146) Vuodesta 1928 lehti on ilmestynyt yhtäjaksoisesti; nykyisin viitenä numerona vuodessa. M. O. Karttusen kirjan Suomen kansanopisto 1889 1979, (Forssa 1979) pohjalta tiivistänyt Sari Virtanen 8 kansanopisto 4 * 2008

puheenjohtajan pöydältä Seminaari synnytti keskustelun Elokuun lopulla Suomen Kansanopistoyhdistys ja Opintokeskusseura järjestivät seminaarin, jonka otsikkona oli Vapaan sivistystyön tulevaisuus. Seminaarissa esiteltiin Seppo Niemelän keskustelua herättänyt ehdotus maamme sivistystyön luonteesta, tehtävistä ja rahoituksesta 2010-luvulla. Tilaisuus oli merkittävä, koska eipä aikoihin vapaan sivistystyön eri työmuotojen edustajat ole kokoontuneet yhteen pohtimaan nykypäivän kansansivistystyön roolia ja tehtävää. Eivätkä etsimään sitä, mikä on se yhteiskunnallinen sivistystehtävä, josta saamme olemassaolomme oikeutuksen, ja jolla perustelemme sen päättäjille, miksi yhteiskunnan kannattaa veroeuroja jatkossakin sivistystyöhön laittaa. Selitys sille, miksi seminaari järjestettiin ja juuri nyt, löytyy paitsi vapaan sivistystyön työmuotojen tarpeesta käydä jäsenistönsä tietoisuuden kehittävää keskustelua, niin myös toiveesta, että seminaarin keskustelu tukisi 1.2.2008 asetetun opetusministeriön vapaan sivistystyön kehittämisohjelman valmisteluryhmän työtä, joka Kesun (Koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelman) linjausten mukaan tehdään yhteistyössä alan valtakunnallisten keskusjärjestöjen kanssa. Tähän mennessä valmisteluryhmä on keskittynyt toimeksiannon alkulukuihin: nykytilan kuvaukseen ja faktapohjaiseen toimintaympäristön kuvaukseen. Tältä pohjalta kehittämistarpeita ruvetaan nostamaan esille alkavan syksyn aikana. Niemelä pohti esityksessään sivistystyön perustaa, tarvetta ja tarkoitusta, sekä pystyykö nykyinen vapaan sivistystyön laki takaamaan toimijoille mahdollisuuden vastata ympärillämme olevaan sivistystarpeeseen. Seppo Niemelä muotoillessaan uuden lain tarkoituspykälää ja hahmottaessaan uutta rahoitusmallia kysyi, olisiko tarve eriyttää kansanliiketaustainen ja kunnallinen sivistystyö. Ymmärrän, että tämä, yllättäväkin, kysymys nousee Niemelän esityksen punaisesta langasta. Vapaan sivistystyön on perusteltava omaleimaisuutensa paljon aikaisempaa tarkemmin. Samoin sen on tehtävä uudelleen tunnetuksi kiinnittymisensä suomalaiseen kansalaisyhteiskuntaan. Vaikka sivistystyö on autonomista, niin julkista tukea halutessaan sen täytyy altistua keskusteluun valtion edustajien kanssa yhteiskunnan koulutus- ja yhteiskuntapoliittisista tärkeistä tarpeista. Tämän vuosikymmenen kokemuksen perusteella kansanliiketaustaiset sivistystyön edustajat eivät pelkää käydä tavoitteellisia keskusteluja rahoittajan tai poliittisen päättäjän kanssa. Päinvastoin oppilaitoksen autonomiaa kunnioittaessaan keskustelut nostavat sivistystyön arvostusta ja tekevät sen näkyväksi. Kunnallinen sivistystyö on puolestaan vahvasti sitoutunut paikalliseen ohjaukseen aina Vanhasen II hallituksen ohjelman kirjauksia myöden. Kansanopistoilla ei ole tarve rajojen rakentamiseen. Kyse on kunkin työmuodon ja sen ylläpitäjien omasta näkemyksestä, miten se määrittelee asemansa. Hannu Salvi hannu.salvi@ksopisto.com kansanopisto 4 * 2008 9

visiot ja unelmat NUTUKKA nuoret turvapaikanhakijat kansanopistossa Vuonna 2005 tuli Suomeen erityisen paljon nuoria, vielä alaikäisiä turvapaikanhakijoita ilman huoltajaa. Nuoria tuli niin paljon, että tavanomaiset opiskelupaikat peruskouluiän ylittäneille eivät riittäneet ja monet jäivät vaille opiskelupaikkaa. Vastaanottokeskuksissa nuorille oli tarjolla vain aikuisille tarkoitettua opiskelu- ja työtoimintaa, jota järjestetään 6-10 tuntia viikossa. Nuorille tällainen tuntimäärä oli aivan liian pieni, heille piti löytää jotain järkevämpää ja paremmin ikää vastaavaa ja tulevaisuuteen tähtäävää toimintaa. kansanopistot kumppaneiksi Tiedettiin, että turvapaikanhakijoita oli jonkun verran hakeutunut kansanopistoihin ja että kansanopistoilla oli kokemusta maahanmuuttajien kotouttamiskoulutuksesta. Ajatus kansanopistojen entistä laajemmasta roolista opiskelupaikan tarjoajana oli kytenyt eri tahoilla ja pulmallisessa tilanteessa päätettiin tarttua ajatukseen. Nutukan käynnistyshetkenä voisi pitää työministeriössä 30.6.2005 järjestettyä kokousta, johon osallistui maahanmuuttajien vastaanoton ja kansanopistojen edustajia. Kokouksessa esitettiin ajatus nuorille suomen kielen opetuksen lisäksi järjestettävästä vanhanajan talouskoulutyyppisestä opetuksesta yhteisöllisyyttä korostavassa ympäristössä. Ajatus projektista muuttui pian käytännön toimiksi ja hakemukseksi Euroopan pakolaisrahastolle. Projektin vetovastuu annettiin Viittakiven opistolle, olihan opistolla vuosikymmeniä kestänyt kansainvälisyyden perinne ja kokemusta maahanmuuttokoulutuksen järjestämisestä. Haettavalle projektille piti keksiä nimi ja nuoret turvapaikanhakijat kansanopistossa lyheni hellyttävältä ja lämpimältä kuulostavaksi Nutukaksi. Nimi kuvaa hyvin myös projektiin osallistuvia nuoria. Vaikkakin he ovat jo aikuisiän kynnyksellä olevia nuoria, kaikki ovat vailla vanhempien ja perheen turvaa ja ohjausta vieraassa maassa, vailla kielitaitoa ja vähäisin tiedoin siitä miten Suomen tapaisessa maassa selviytyy ja löytää paikkansa. opiskelu hyödyttämään nuorta Hakemukseen kolmevuotisesta projektista tuli myönteinen päätös vuosille 2006-2008. Ensimmäisenä ja toisena vuotena projektisuunnitelman mukaan nuorille järjestettiin koulutusjaksoja Viittakivessä ja Seurakuntaopistolla internaattimuotoisena ja Turussa päivätoimintana. Opetusjaksot olivat 15 viikon pituisia ja oppilaita ryhmässä oli 10-15. Opetus sisälsi suomen kieltä, elämänhallintaa ja yhteiskuntaan perehtymistä ja vastasi tällaisena hyvin kansanopistoissa annettavaa yleissivistävää opetusta. Opetussisällöt rakennettiin moduuleiksi, joilla haluttiin valmistautua siihen, että joku opiskelijoista voisi joutua keskeyttämään opetuksen kielteisen oleskelulupapäätöksen vuoksi. Ajatuksena oli, että yksikin opiskeltu kokonaisuus hyödyttää nuorta turvapaikanhakijaa ja siitä saatu oppi olisi sovellettavissa myös muualla. Näin kävikin joidenkin kohdalla. Nuorten kielteiset päätökset olivat tietysti raskas pettymys heille itselleen ja vaikuttivat voimakkaasti koko ryhmään. Opettajalle tällaiset tilanteet olivat myös rankkoja ja projektin aikana todettiin, että työnohjausta tarvitaan. Vastaanottokeskukset sitoutettiin nuorten opiskeluun rakentamalla opetussisällöt niin, että osa opiskelujaksoista toteutettiin nuorten ohjaajien opastuksella vastaanottokeskuksessa. Nuorten opetuksen lisäksi projektin tavoitteena oli vahvistaa nuoria ympäröivää verkostoa ja lisätä sen vuorovaikutusta ja toinen toistensa tietoisuutta nuorten tilanteesta ja turvapaikanhakuun, maahanmuuttoon ja kotoutumiseen liittyvistä asioista. Verkostotapaamisissa kuultiin alan asiantuntijoita, suunniteltiin tulevaa toimintaa ja vaihdettiin kokemuksia ja kuulumisia. materiaalia ja arviointia Projektin tavoitteena oli myös valmistaa opetusmateriaalia ja opetussuunnitelma nuorten opetukseen. Kahdessa päättöseminaarissa projektin tuloksia on välitetty laajemmallekin yleisölle. Kuten projekteja aina arvioidaan, myös Nutukan toimintaa ja tuloksia on arvioitu vuosittain. Menetelmänä on käytetty Tanskasta kotoisin olevaa Bikva -arviointia. Bikvassa pyritään nostamaan koh- 10 kansanopisto 4 * 2008

deryhmän ääntä kuuluviin haastattelemalla heitä henkilökohtaisesti. Nutukkalaiset nuoret kokivat, että parasta projektissa oli pääsy päivittäin pois vastaanottokeskuksesta muiden nuorten pariin, jossa esimerkiksi suomen kielen oppimista voi testata ja kieltä harjoitella. Myös nuorten osallistuminen ja esiintyminen Nutukan päätösseminaareissa on osa Bikva -menetelmää. viranomaiset ja kansanopistot yhteistyössä Parhaillaan on meneillään projektin kolmas vuosi, jonka oli suunnitelman mukaan tarkoitus olla projektin tulosten levittämisvuosi ja tulosten viemistä osaksi normaalia käytäntöä. Nutukan osalta voi jo tässä vaiheessa todeta, että kehitettyjä tuotteita ollaan viemässä kovaa vauhtia osaksi turvapaikanhakijoiden vastaanottoa ja nuorten kotoutumista. Tätä projektin osuutta edesauttaa se, että monet kansanopistoista ovat järjestäneet koulutusta jo vuosia erilaisille maahanmuuttajaryhmille, myös turvapaikanhakijoille. Nykyisen ja entisen erona on se, että nyt vastaanoton viranomaiset ovat entistä aktiivisemmin etsimässä yhteistyötä kansanopistojen kanssa. Myös tulijoiden kasvavat määrät edellyttävät uusien luovien ratkaisujen löytämistä ja siihen Nutukassa pilotoidut mallit tarjoavat hyvän vaihtoehdon. Nutukka -mallin mukaisia, mutta pidempiä kursseja ollaan pilotoimassa Nutukka kakkoseksi ristityssä hankkeessa. Koulutus on jo käynnistynyt Järvenpään Seurakuntaopistolla ja vastaavanlaista kurssia ollaan valmistelemassa yhteistyössä Lieksan kristillisen opiston kanssa. Myös muiden kansanopistojen kanssa on käyty alustavia neuvotteluja. Toimintaa ollaan laajentamassa myös aikuisiin turvapaikanhakijoihin sekä oleskeluluvan saaneisiin. nuorelle opintoputki Vastaanoton ja kotoutumisen kannalta on ensiarvoisen tärkeää, että nuoret voi- Kansanopistojen yhteisöllinen ympäristö tukee turvapaikanhakijan kotoutumista. vat aloittaa yleissivistävissä opinnoissa ja jatkaa samassa opistossa tarvittaessa joko peruskouluopintoja täydentävässä tai ammattiopintoihin valmentavassa opetuksessa. Keskeisenä tavoitteena on löytää yhteistyössä nuoren kanssa hänelle opintoputki, joka päättyy ammattiopintoihin tai lukioon ja joidenkin kohdalta korkeakouluun. Pyörää ei tietysti ole tarvinnut keksiä aivan uudestaan. Nutukan ohjausryhmän jäsenet, opettajat ja ohjaajat tekivät opintomatkan Ruotsiin, jossa kansanopistot ovat jo pitkään olleet osa maahanmuuttajien kotoutumiskoulutusta antavaa järjestelmää. Nutukan tuotokset; oppimateriaali, opetussuunnitelma ja verkostotyö sekä arviointimalli ja sen tulokset löytyvät netistä osoitteella www.nutukka.org. Teksti: Leena-Maija Qvist, ylitarkastaja, sisäasiainministeriö, maahanmuutto-osasto, kansainvälisen suojelun yksikkö Kuvat: Nutukka -projektin arkisto ERF euroopan pakolaisrahastoa (ERF) hallinnoi Euroopan unionin komissio ja kansallisesti sisäasiainministeriö. Rahastolla tuetaan vuosittain unionin jäsenvaltioiden hankkeita, jotka liittyvät turvapaikanhakijoiden vastaanottoon ja pakolaisten kotouttamiseen. Kaikki hankkeita toteuttavat jäsenmaat saavat vuosittain tietyn perusosan, loppuosa jaetaan kolmena edellisenä vuotena vastaan otettujen turvapaikanhakijoiden ja pakolaisten määrän perusteella. Suomen osuus on viime vuosina ollut 0,5-1,5 milj.. Vuodelle 2009 rahaa on 2 milj.. Rahasto on ollut käynnissä vuodesta 2000. Tänä vuonna on alkamassa kolmas rahastokausi, joka jatkuu vuoteen 2013 asti. Vuosittain on ollut käynnissä 10-18 projektia. Hankkeita voivat hakea viranomaiset, järjestöt ja yritykset (hanke ei saa tuottaa voittoa). Vuoden 2008 projektit tullevat hakuun tämän syksyn aikana. (Tietoja rahastosta löytyy osoitteesta www.intermin.fi/rahastot) kansanopisto 4 * 2008 11

visiot ja unelmat Opiskelijan unelma ja opettajan Tapaamme Sadio Adanin kanssa tamperelaisessa kahvilassa. Sadio osallistui Viittakiven opiston ensimmäiseen turvapaikanhakijoille järjestettyyn Nutukka-kurssiin keväällä 2006 ja jatkoi sitten seuraavan talven peruskoulussa aikuisille maahanmuuttajille. Viittakiven peruskoulun jälkeen Sadio pääsi ammatilliseen koulutukseen valmistavalle kurssille Tampereen ammattiopistoon. Keväällä 2008 hän pyrki lähihoitajakoulutukseen, mutta ei onnistunut ensimmäisellä yrittämällä ja käy parhaillaan kymmenen kuukauden mittaista ammattiin valmistavaa kurssia. Kursseihin on sisältynyt työelämään tutustumisjaksoja automaalauksesta, puusepän töistä vanhusten palvelukeskuksiin ja päiväkoteihin. Sadio naurahtaa, että onpahan ainakin selvinnyt, mitkä ammatit eivät oikein sovi. Samaan aikaan ammatillinen toive valmistua lähihoitajaksi on vahvistunut. Se on nyt unelmista päällimmäisenä. Sadio ajattelee olevansa sosiaalinen; hänestä on mukavaa puhua ihmisten kanssa. Opinto-ohjaaja on kiitellyt hänen rauhallisuuttaan. haaveena kirjoittaminen Nutukka-kurssilla se tärkein haave oli oppia puhumaan sujuvasti suomea, mutta lapsena kirjat kiinnostivat. Silloin hän haaveili olevansa joskus kirjailija. Alussa täällä Suomessa, kun hän asui vastaanottokeskuksissa ja oli paljon ongelmia ja kaikki oli niin erilaista, hän kirjoitti omalla kielellään ja sanoo toivovansa vieläkin, että ihmiset joskus voisivat lukea hänen tarinansa. Mutta se tuntuu kaukaiselta, pitäisi opiskella niin paljon Suomessa Sadio haluaa asua, kun pystyy hoitamaan itse asiansa, jos nyt muuttaisi uuteen maahan, pitäisi kaikki taas aloittaa alusta. Hän odottaa päätöstä miehensä pääsystä tänne ja kertoo, että hänen isänsä kuoli keväällä Sudanissa. Puheeksi tulee myös se, että joskus toivoo voivansa jotenkin auttaa oman maansa ihmisiä ja kertoa heille, miten asiat ovat Suomessa. Vaihdamme Nutukka-kurssilaisten kuulumisia. Sadio pitää yhteyttä lähes kaikkiin. Moni on samassa tilanteessa kuin hän, ammattikoulutuspaikkaa etsiskellään, muutama on ammattikoulussa ja yksi on saanut töitä. unelma arjen teoista Sadion kanssa jutellessa opettajan unelmat menettävät hohtoaan - näyttäytyvät yhtä aikaa yksinkertaisina ja haastavina: kykynä ohjata kielen pariin, taitona kuunnella ja kannustaa. Opiskelijan kokemukset muistuttavat isoista ongelmista. Edelleen haluan uskoa unelmaan, että arjen teot muuttavat maailmaa parantavat tavallisten ihmisten elämää. Selvää on, että Nutukan tapaisia yleissivistäviä koulutuksia tarvitaan. Toivon niiden kehittyvän ja laajenevan poluksi ammattiopintoihin. Kansanopisto on hyvä koulutusmuoto nuoren itsenäistymisen tueksi. Teksti: Leena Teinilä projektikoordinaattori, Nuoret turvapaikanhakijat kansanopistossa / Nutukka projekti Kuva: projektin arkisto 12 kansanopisto 4 * 2008

kolumni Nostetta kohtaamisiin kun olin parikymppinen, elettiin Suomessa, jossa kaikki olivat uskonnoltaan ja kulttuuritaustaltaan aikalailla samanlaisia. Me ortodoksit taisimme silloin edustaa uskonnollisessa kentässä sitä eksoottista poikkeamaa valtavirrasta. Kauniit kirkot suitsutussavuineen erosivat mystisyydessään normaalista kirkosta, kuten kuulin sanottavan. Maailma on muuttunut. Tämän ajan parikymppinen ymmärtää, että meidän suomalaisten joukosta löytyy kulttuuriselta ja uskonnolliselta taustaltaan monenlaisia ihmisiä. Puhumme monikulttuurisesta ja moniarvoisesta Suomesta. Useissa Euroopan maissa tämä on ollut arkipäivää kauemmin. Kristinuskon rinnalla ihmiset ovat kohdanneet toisenlaisuutta työyhteisöissä, kouluissa, perheissä ja harrasteryhmissä. Yhteiselo ei aina suju ongelmitta, pahimmillaan ymmärtämättömyys ja suvaitsemattomuus johtavat väkivaltaan; joko henkiseen tai fyysiseen. Näin ovat kertoneet kollegat Euroopan ekumeenisten akatemioitten verkostossa, jossa monet heistä työskentelevät eri tavoin ekumeenista oppimista ja uskontojen välistä vuoropuhelua edistäen. Olen oppinut, että vaikka konfliktit kuuluvat elämään, on olemassa työkaluja, joiden avulla tilanteen purkaminen ja eheyttäminen on mahdollista. Entistä monimuotoisempi arvojen kirjo lienee tulevaisuuden näky meilläkin. Monesti mietin, miten me Suomessa osaisimme toimia ennakoiden ja muiden maiden kokemuksista oppien. Voisivatko kenties kansanopistot olla yhteiskuntamme apuna rakentamassa vuoropuhelua ei ainoastaan eri kulttuurien vaan myös eri uskontojen välillä? Entäpä jos esimerkiksi me kristilliset kansanopistot kehittäisimme internaattipedagogiikan rinnalle uskontojen välisen vuoropuhelun ja ekumeenisen oppimisen pedagogiikan? Kansanopistoilla on välineet ja oppimisympäristöt valmiina, kerromme tekevämme ihmisläheistä työtä, kaikessa toiminnassa keskiössä on ihminen, oppija. Korostamme yhteisöllistä oppimista ja monenlaisia oppimisen menetelmiä. Voisimmeko valjastaa tämän kaiken myös uskontojen välisen sillan rakentamiseen? Voisimmeko rakentaa ihmiskeskeistä ekumeniaa, joka tavoittelisi toisen kohtaamista ilman muuttamisen ja oikeassa olemisen tarvetta? Kuulun kirkkoon, joka on ns. vähemmistökirkko Suomessa. En ole koskaan joutunut kärsimään siitä mutta olettamuksiin ja uskomuksiin törmään tuon tuostakin. Silloin mietin, miten me yhteisönä Suomessa selviämme, kun tähän lisätään ripaus idän uskontojen moninaisesta kirjosta. Ilman oppimista ja kasvua se tuskin onnistuu. Mieleen tulee myös toinen näky. Mikäli uskonnonopetuksen asema kouluopetuksessa heikkenee, tulee uskontokasvatukselle uudenlaisia haasteita tulevaisuudessa. Maallistumisen myötä kosketuspinta uskontoon ja kirkkoon muuttuu yhä ohuemmaksi. Kristillisissä kansanopistoissa voimme kuitenkin myös tulevaisuudessa painottaa arvopohjaamme ja palvella sitä oppijoitten joukkoa, jolle hengellisyys on tärkeää. Kansanopistot ovat paitsi nuorten myös erityisesti aikuisten elämän korkeakouluja. Tässä yhä nopeammin muuttuvassa maailmassamme voisimme olla apuna ja tukena erityisesti aikuisille, niin työelämässä oleville kuin ikääntyvillekin. Toisenlaiselle Nosteelle voisi siis olla kysyntää. Sellaiselle, joka koulutustason lisäksi kohottaisi kohtaamiskykyä. Sirpa Koriala, rehtori, Valamon kansanopisto puheenjohtaja, Ecumenical Association of Academies and Laity Centres in Europe kansanopisto 4 * 2008 13

visiot ja unelmat Kestävän kehityksen kauppa ja ompelimo on kuin satukirjan sivuilta. Konemetsä-poletti syntyi Uusixin keramiikkapajalla sulatetusta lasista ja savesta. Poletein 14 kansanopisto 4 * 2008 innostettiin festarivieraita keräämään roskansa: polettia ja yli puolilleen kerättyä jätesäkkiä vastaan sai 10 euroa.

Jätekuormat unelmamyllyinä visiot ja unelmat Oma harrastuneisuus tai käsityöalan koulutus on innoittanut käsityöläisiä etsimään tapoja, joilla olemassa olevia tuotteita ja materiaaleja voi hyödyntää. Loihtimalla niistä uusia tuotteita pidennetään niiden elinkaarta. Kierrätysmateriaalien käyttö tekee design-tuotteet saavutettavammiksi ja edullisemmiksi. Uuden luominen vanhasta on myös synnyttänyt yrityksiä etenkin matalapalkkaiseen tekstiiliteollisuuteen, jossa ei ole ollut mielekästä työtä tarjolla. Oopperatalo ei ole ainoa pakopaikka meluisasta todellisuudesta Helsingin Töölössä. Oopperaa vastapäätä on Mereija (www.mereija.fi), kestävän kehityksen kauppa ja ompelimo, johon astuu kuin satukirjan sivuille. Värikäs näkymä vaikuttaa tutulta, mutta kuitenkin erilaiselta. Kyntteliköstä roikkuu koristeltuja lusikoita ja haarukoita, katonrajaa reunustavat laukut, joiden kahvana toimii puhelimen luuri, katosta roikkuu jugurttijuomapurkeista ja muovisista pakkausrasioista tehtyjä lampunvarjostimia. Vanhat ikkunalasit, verhonipsut ja muoviset pikkueläimet ovat uusiutuneet korvakoruiksi. Mereija myy omien kierrätysmateriaaleista tehtyjen uniikkituotteiden lisäksi noin 30 samanhenkisen käsityöläisen tuotteita. Elina Paunonen elää unelmaansa hoitamalla kauppaa ja tekemällä sinne myös omia tuotteitaan. Mereijan perustajan Eija Väyrysen käsissä ompelimossa isoisän vanha flanellipaita jatkaa elinkaartaan vaikka vauvanmekkona. Vain mielikuvitus on rajana, kuvaa Elina tuotevalikoimaa. unelma jätevapaasta maailmasta Yrityksillä, jotka tekevät kierrätysmateriaaleista uusia tuotteita, on yhteistä halu vaikuttaa maapallon tulevaisuuteen edistämällä kestävää kehitystä ja ehkäisemällä jätettä. Unelmoin maapallosta ilman turhaa jätettä, sanoo Mirka Tuovinen nettisivuillaan (www.mirkatuovinen.com). Tuovinen valmistaa Varpaisjärvellä vaatteita pääosin 1960- ja -70- lukujen painokankaista. Esimerkillään hän näyttää, että omilla valinnoilla voi ottaa vastuuta. Savonlinnalainen ILOMIELI ekodesign (www.ilomieli.com) tarjoaa nettikaupassaan uusiounelmia. Tekemällä vanhasta uutta ylläpidämme unelmaa pysyvämmästä maailmasta. Vaate on unelma, yksilöllinen tuote ja iloinen hankinta asiakkaalle, sanoo Jenni Pylvänäinen. Vaativampikin kestävän kehityksen kuluttaja vaikuttuu ilomielten, Pylvänäisen ja Jonna Perälän ympäristövastuullisuudesta. muotoilu avain jäteongelmaan SECCOn (www.seccoshop.com) verstaalla Jyväskylässä auton sisäkumit päätyvät käsilaukuiksi, pesukoneen rummut saippuatelineiksi, tietokoneen näppäimet kännykoruiksi, vanhat vinyylilevyt kulhoiksi, vetoketjut rintakoruiksi kansanopisto 4 * 2008 15

Uutta mistä vaan Globe Hope Nummelasta vie vanhoista sairaala- ja armeijatekstiileistä ja työvaatteista tehtyjä vaatteita ja asusteita moniin Euroopan maihin, Yhdysvaltoihin ja Japaniin. (www.globehope.com) Oululainen Katja Iljana valmistaa kierrätysmateriaaleista erityisesti mekkoja ja hupparitakkeja. KIKSin hauskoilta nettisivuilta saa hyvät kiksit. (www.kiks.fi) MAKEEdesign eli hämeenlinnalainen Päivi Savolainen ompelee kierrätetyistä karamelli-, jäätelö- ja eineskääreistä vetoketjullisia kukkaroita, pussukoita ja laukkuja. (www.makeedesign.fi) Pipardildasin tavaramerkiksi on muodostunut laukku farkkukankaasta, johon rusutjärveläinen taiteilija Mimmi Tverin on yhdistänyt virkattuja pöytäliinoja ja lakanapitsiä. (www. pipardildas.com) Plan B on Helsingin Kierrätyskeskuksen tavaramerkki. Trashion edustaa hienompaa lookia tyylitietoisille: vaatteita, suksista lehtiteline, silmälasien linsseistä koruja. Työllistää pitkäaikaistyöttömiä. (www.plan-b.fi) Helsinkiläistynyt tekstiilitaiteilija Rita Rauteva-Tuomainen kutoo teollisuuden ylijäämämateriaaleista mm. miniryijyjä raastinrautoihin ja kauhoihin. Autopesuloiden harjoista irtoaa ketjuja nappikoruihin. ja riisisäkit lampunvarjostimiksi. Muotoilu on työkalu, jolla voi ratkaista ongelmia, kuten synnyttää jätteestä uuden tuotteen, sanoo yrityksen johtaja Maarit Partanen. Tietoa kierrätyksestä halutaan jakaa, ja syksyn uutta ovat kierrätysmuotoilutyöpajat, joita järjestetään arki-iltoina Jyväskylässä ja SECCON myymälässä Helsingissä. Työpajat täydentävät kansalais- ja kansanopistojen kurssitarjontaa kierrätysasioista, Partanen sanoo. Yksi hyvä valinta ruokkii toista. Yrityksen hyväntekeväisyystoiminta alkoi yhteistyössä Don Johnson Big Bandin kanssa laukkumallistolla, jonka tuotosta lahjoitetaan viisi prosenttia Pietarin Katulapset ry:lle. Parhaillaan kehitetään tuotteita, joiden avulla kerättäisiin varoja Naisten Pankille kehitysmaiden naisten yrityslainoja varten. me kaikki olemme suunnittelijoita Mirjami Malleus luottaa ihmisten luovuuteen, jota vain täytyy herätellä. Malleus ja Pia Leikas toimivat helsinkiläisessä Remake EkoDesign -ompelimossa (www.remake.fi) välittäjinä, jotta asiakas voi toteuttaa visionsa, miten jatkaa vanhan lempivaatteensa elämää. Yritys tuo jatkossa myös puolivuosittain vaihtuvan sesonkimalliston, johon kierrätysmateriaalit hankitaan yhteistyökumppanilta Fidalta. Nahka on ollut Fidalla ongelmajätettä. Nyt sekin saadaan kiertoon mittatilauslaukkupalvelussa. Malleukselle Remake-ompelimo on toteutunut unelma, joka kuitenkin vaati oman aikansa. Hänen mukaansa unelmille täytyy antaa lupa toteutua. elämänhallintataitoja kierrätystyöpajoilla Uusixin korupajassa Helsingin Kyläsaaressa kehitellään koruja lasimurskasta sulatetuista napeista. Lopputuote voi olla sormus kuten Joni Pötrösellä. Nuorukaisen työharjoittelu on onnistunut: hän jatkaa pajasta kultasepän henkilökohtaiseen oppiin. Myös korupajassa kuntoutuva Taika on löytänyt tulevaisuuden alansa. Tällaista koulutusta on mahdoton saada muualta. Uunisaaren lasipullon pohjista tehdään ranneketju, rumpusetin pellistä rintakoru, tietokoneen komponenteista rannekoru. Uusix-verstailla on yhdeksän työpajaa, joissa helsinkiläiset pitkäaikaistyöttömät, työharjoittelijat ja usein päihdetaustaiset työhön kuntoutujat opettelevat työtaitoja neljä tuntia päivässä kolmesta kuukaudesta kahteen vuoteen. Jokainen saa löytää oman ilmaisunsa. Jos jokin menee pieleen, tehdään verstaiden nimen mukaisesti uusiksi. Kukaan ei siis voi epäonnistua. Teksti ja kuvat: Tiina Lappalainen opiskelija, Helsingin kr. opisto Twin-shopissa sisarukset Eija ja Taru Lönnrot tekevät pussukoita ja laukkuja kierrätyskankaista. Tekokuituisista valoverhoista saa kestävän kauppakassin. (www.twin-shop.com) Uusi O:n Susanna Salonen, helsinkiläinen artenomi ja teollinen muotoilija, kunnostaa, maalaa ja kuvittaa huonekaluja - vaikka Tuulen viemää -elokuvan sankariparilla. (www.uusio.fi) 16 kansanopisto 4 * 2008 Remaken Pia Leikas ja Mirjami Malleus valmistelevat asiakkaalle gaalapukua yhdistämällä vanhojenpäiväpukua ja juhlapukua.

Opintonsa keskeyttäneitä ohjaavat Karkun evankelisella opistolla Martti Ristolainen, Mervi Marku ja Elina Heikkilä. visiot ja unelmat Vammalan Karkusta löytyy juuri nyt ja lähikuukausina opiskelupaikka niille nuorille, jotka ovat ehtineet tänä syksynä keskeyttää opintonsa esimerkiksi ammatillisessa oppilaitoksessa. Kymppiluokan linjanjohtaja Martti Ristolainen Karkun evankelisesta opistosta kertoo, että kyse on Pirkanmaalla - ja todennäköisesti myös koko valtakunnassa - uudentyyppisestä nuorten syrjäytymisen ehkäisemisestä. Olemme aloittaneet uuden ryhmän opintonsa tänä syksynä tai aiemmin keskeyttäneille sekä niille, jotka ovat jääneet ilman peruskoulun päättötodistusta. Rahoitus on järjestynyt niin, että nuorelle koulutus on maksuton. Syyskuun alkuun mennessä tässä koulutuksessa oli aloittanut jo viisi opiskelijaa. Mukaan mahtuu joustavasti pitkin lukuvuotta. Varsinaiselle Karkun Kympille lähti elokuussa reilut parikymmentä henkilöä. oma suunnitelma ja paljon ohjausta Opintonsa keskeyttänyt saa Karkussa henkilökohtaisen opintosuunnitelman ja runsaasti henkilökohtaista ohjausta. Siitä vastaavat pääsääntöisesti oppilashuoltaja Elina Heikkilä ja opiskelijaohjaaja Mervi Marku. Yksilöllinen, aikuisen ammattitaitoinen ohjaus mahdollistaa sen, että nuori pääsee aikanaan itselleen sopivassa aikataulussa jatkamaan elämäänsä hänelle mieluisassa ja soveltuvassa opiskelutai työpaikassa. Nuori voi korottaa arvosanojaan mm. Karkun Kympillä tai suorittaa lukion kursseja. epäonnistumisesta uuteen alkuun Martti Ristolainen on varautunut uuden kansanopistolinjan haasteellisuuteen. Nuori on juuri epäonnistunut yrityksessään kouluttautua, ja motivaatio opiskeluun on nollatasossa. On kuitenkin tärkeää, ettei yhteiskunta jätä häntä juuri tässä vaiheessa. Lähdemme kotiin keskustelemaan nuoren kanssa, jos se auttaa vauhtiin pääsyä uudessa elämäntilanteessa. Monelle nuorelle ympäristönvaihdos tekee terää: Elämään on joskus hyvä saada uusi alku kokonaan vieraiden ihmisten keskellä - sellaisten, joilla ei ole mitään ennakko-odotuksia. Pitkään erityisnuorten parissa toiminut linjanjohtaja Martti Ristolainen kouluttautui hiljattain sosiaali- ja terveysministeriön tilaaman Onnistuvat opit -hankkeen prosessiohjaajaksi eli seutunsa palveluiden asiantuntijaksi nuoria koskevissa asioissa. Teksti ja kuva: Erja Taura-Jokinen toimittaja kansanopisto 4 * 2008 17

visiot ja unelmat Aikamatka Olen osallistunut reilun vuoden ajan vapaan sivistystyön PD-ohjelman pilottiryhmään. Koulutuksemme ensimmäisellä lähijaksolla keväällä 2007 saimme ryhmätehtävän: meidän oli kuviteltava olevamme tilanteessa, jolloin meillä on tutkintotodistus kädessämme. Millaisia ovat tuntemuksemme silloin, mitä koemme oppineemme, millainen oppimispolkumme on ollut ja millaisena näemme tuolloin työyhteisömme tilan. Tästä kaikesta meidän piti piirtää kuva. Meidän ryhmämme piirroksesta tuli varsin taiteellinen. Alareunaan piirsimme hajanaisia, repaleisia ja toisistaan erillisiä pilvimuodostelmia. Pilvien reunoissa oli synkkiä sävyjä. Piirroksen keskiosassa oli nousevia turbulenttisia ilmavirtauksia, jotka imivät alhaalla olevia pilvenriekaleita ylöspäin. Pilvet kieppuivat virtausten myötä villisti ja alkoivat muotoutua uudelleen. Piirroksen yläosassa pilvimassoista oli hahmottunut suurempia, selkeämmin erottuvia kokonaisuuksia, jotka muodostivat kaukaa katsottuna yhtenäisen kumpupilvistön. Pilvien reunat punersivat nousevan auringon kajosta. Pilviin oli samalla tiivistynyt kosteutta, joka pisaroi hedelmöittävänä sateena maahan. Sateen jälkeen maasta ponnistautui pieniä, hentoja mutta pirteän vihreitä sirkkalehtiä. Näin olimme tulleet visioineeksi vapaan sivistystyön kehitystrendin. Vapaan sivistystyön toimijoiden ymmärrys karttuu lähivuosina siinä määrin, että me uskaltaudumme lähtemään syvälliseen muutosprosessiin. Prosessin myötä löydämme aiempaa enemmän yhteistä kontaktipintaa ja aitoa yhteistyötä. Samalla oma tehtävämme kirkastuu. Yhteiskunnan esittämät verkottumispaineet vauhdittavat muutosta. Muutosvaiheitten jälkeen vapaan sivistystyön kenttä ja sen tehtävät näyttäytyvät ulkopuolisille yhtenäisempänä ja vahvempana vaikuttajana kuin koskaan ennen. Yhteiskunta tunnistaa ja tunnustaa vapaan sivistystyön hedelmällisen annin. Suotuisten tuulten noste pitää uudistustyön vapaan sivistystyön piirissä jatkuvasti käynnissä Pentti Suihkonen rehtori, Jaakkiman kristillinen opisto 18 kansanopisto 4 * 2008

Ei oppilas ojaan kaadu visiot ja unelmat Hän löysi vihdoinkin itsensä, ne sanoivat miehestä joka vasta verraten iäkkäänä lakkasi kehittymästä. (Samuli Paronen) Liki viisikymppisenä peruskouluun, hah! Tällaiselle aikomukselle olisivat nauraneet kirvesmiestoverit montunpohjalla itsensä kipeiksi ja hihitelleet vielä ruokatunnillakin makkaraperunoidensa mausteeksi. Arvelutti opiskelemaan lähtemisen perusteet itseänikin vielä ensimmäisenä päivänä aloittaessani peruskouluopinnot Kainuun Opistolla elokuussa. Epäilys kylmää luita vieläkin, varsinkin englannin ja ruotsin tunneilla tai matikan sievennyksiä ja murtolukuja tankatessa tai etsiessäni kymmenen sulkumerkin seasta itseisarvolukemaa ja lopputulemaa. Arveluttaa siksikin, koska en minä kieliä enkä optimaalilukuja ole tarvinnut rämpiessäni liejuisilla rakennusten pohjilla, sulan betonin seassa, räntäisillä telineillä ja auringon paahtamilla talojen katteilla. Kuluttaessani pitkän työurani aikana vuosittain kolmesta viiteen kahdeksan metrin rullamittaa, joita todella on käytetty lukemien mittaamiseen, neliöiden ja kuutioiden funtsailuun ja korkojen merkkaamiseen. Hunajaisia haaveita minkään suhteen ei näillä kokemuksilla enää ole, ne ovat iskelmien tyhjänpäiväisyyksien tajuamisen myötä pyyhkäisty olemattomiin. Toiveita voi olla, mutta ei suinkaan etukäteen listattuina. Ne kasvavat, jos opiskelu sujuu, päämääräänsä kohti kuin itsestään. Ja vaikka opiskelu ei sujuisikaan, on toivo jo herännyt. Se alkoi orastaa sellaisen kohtaamisesta, jota en ikimaailmassa olisi osannut kuvitella. Toivo alkoi tinata rikkimennyttä saumaa umpeen joka on aina liittänyt persoonani kirjoittamiseen. Mutta toivostakaan en osaa vielä kertoa tämän enempää sillä se on vasta hentoinen sylilapsi, kuin pieni vauva joka tarvitsee hellää huolenpitoa ja äidinmaitoa. Pikkuisen vain kuiskaan, että valokatkaisijan löytymisen mahdollisuus liittyy sellaisten ihmisten tapaamiseen opistolla, jotka avasivat uuden luvun ajatusmaailmassani. Kainuun Opistossa on juuri nyt hyvin mielenkiintoinen, kansainvälinen ilmapiiri. Opiskelijoita meidän alkuasukkaiden lisäksi on paikalla Somaliasta, Kongosta, Sudanista, Afganistanista, Irakista, Kambodzasta, Nepalista jne. ja se tuo omat erityispiirteensä kaikkeen mitä opistossa tapahtuu. Ja minulle, joka olen aina suhtautunut eteeni tulevaan uuteen uteliaana kuin pystykorvan pentu, tämä tuo jotain semmoista käsiteltävää aivoille, ettei sitä heti osaa sanoin kuvata. Se on käsittämätön tunne, kun niin helposti ystävystyy niin usean eri maan kansalaisen kanssa ihonväristä piittaamatta. Tuntuu jopa, että paljon helpommin kuin aikanaan aina uudelle rakennustyömaalle siirtyessä ns. omiensa parissa. Odottelen, katselen, kuuntelen ja teen muistiinpanoja. Pelkään samalla pahinta, eli taloudellista katastrofia joka tällaisesta opiskelusta, joka ei tuota taskuun mitään, yleensä seuraa. Menee velkarahalla hankittu talo ja viisijäsenisen perheen elämä vaarantuu. Asia, joka tämän pelon aiheuttaa on, että vakuutusyhtiöillä on lainlaatijoiden käsittämätön pykälä käytettävissään harkitessaan, millaisen koulutuksen he voivat kullekin vammautuneelle kustantaa. Esimerkiksi minulle peruskouluopintojen jälkeen mahdollisesti avautuva muu koulutus nostaisi entistä koulutustasoani ja sellaista ei, herra paratkoon, kansalaiselle, jolla motivaatiotakin opiskella olisi, voi millään suoda. Ei kun harjanvarsia sitomaan koska et kirvesmiehen ammattiin kykene! Mutta ikärasismillekin haiskahtavasta kouluttautumisenestopykälästä tällä hetkellä viis! Laulellaan vaan että: Punertaa marjat pihlajan Terveisin Valto Ensio Heikkinen, kirvesmies evp., nyk. opiskelija, Kainuun Opisto kansanopisto 4 * 2008 19