Sananvapaus- kerho JOULUKUU 2015 HELMIKUU 2016

Samankaltaiset tiedostot
Median sääntely ja sananvapaus. Anna Alatalo

Vihapuheesta dialogiin. Salla Kuuluvainen, Plan International Suomi

Julkisuus ja salassapito. Joensuu Riikka Ryökäs

Vihapuheesta dialogiin. Salla Kuuluvainen Plan International Suomi

Kansalaisyhteiskunta ja julkisuus

SISÄLLYS I KOMMENTAARI 1 JOHDANTO 15

Jussi Halla-ahon tuomiosta korkeimmassa oikeudessa

JOHDATUS IHMISOIKEUSAJATTELUUN KURSSI OSIO 3: SANANVAPAUS

1 (8) Syytemääräys Dnro R 09/8. Jussi Halla-aho Armfeltintie 18 A Helsinki. 1 Esitutkinta 8010/R/013164/09

Mediaetiikka Luento 4. Henrik Rydenfelt Helsingin yliopisto, syksy 2013

SANAA SANANVAPAUDESTA

Ihmisoikeudet haltuun nuorisotyössä: Oikeuksilla syrjintää vastaan. Matti Jutila

EDUNVALVOJA EI VOI MÄÄRÄTÄ PÄÄMIESTÄÄN ESITTÄVÄN VALOKUVAN KÄYTÖS- TÄ (ote päätöksestä)

Oikeusministeriö 2019 Tekijä: Milla Aaltonen

SAA KOSKEA. Kansalaisen oikeus kulttuuriin. Kaukametsä Tommi Laitio twitter: tommilaitio

Lausunto yhteiskunnallisesti merkittävien tapahtumien televisiointioikeuksien käyttämistä koskevasta ehdotuksesta

Valtakunnalllinen etno + 7 alueellista etnoa = 300 jäsentä

Punomo Blogit BLOGIN LUOMINEN WORDPRESS-ALUSTALLA. Kirjaudu -palveluun osoitteessa tunnuksellasi.

PERUSTUSLAKIVALIOKUNTA ESITYSLISTA 85/2002 vp

YLEINEN OHJE JA MÄÄRÄYS VKS:2004:1 syyttäjille Dnro 65/31/ YSjäL 3 2 mom., AVKSV 13. Voimassa toistaiseksi

Lyhenteet Lukijalle Sananvapaus...17

Yhdenvertaisuus. Ihmiset ovat yhdenvertaisia lain edessä.

Reseptioanalyyttinen näkökulma rangaistavan vihapuheen tarkasteluun

Menettely sananvapausrikosasioissa

Open access -julkaiseminen Oikeudellinen tausta ja tekijänoikeudet

MITÄ TIETOSUOJA TARKOITTAA?

Lausunto valmiuslakia koskevasta hallituksen esityksestä

Kuvausluvat ja tekijänoikeudet

90101 Oulu R 16/2412 KIIHOTTAMINEN KANSANRYHMÄÄ VASTAAN. Kihlakunnansyyttäjä Juha Karikoski

HE 82/2017 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi tietoyhteiskuntakaaren muuttamisesta

Salassapito- ja tietosuojakysymykset moniammatillisessa yhteistyössä Kalle Tervo. Keskeiset lait

Espoon kaupunki Pöytäkirja 259. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1

Avoin data ja tietosuoja. Kuntien avoin data hyötykäyttöön Ida Sulin, lakimies

Helsingin Sanomain Säätiön ja Anders Chydenius -säätiön järjestämä Tietämisen vapauden päivän seminaari tiistaina 2. joulukuuta

TEKIJÄNOIKEUSNEUVOSTO LAUSUNTO 1987:13. Tiivistelmä A oli seuramatkoja tuottavan matkatoimiston markkinointisihteerinä työskennellessään

Esitutkintapäätöksen perusteleminen

Lapsen ääni kuuluviin viestinnän keinoin

Mitä tiedät Suomesta?

Valokuvaaminen terveyskeskuksen ajanvarauksessa ja yleisissä tiloissa

Musiikkivideon viestit

Reinboth ja Vuortama antoivat Oikeustoimittajat ry:n puolesta vastineen lausunnon ja selvitysten johdosta.

Suomi ennen demokratiaa minkälaiseen yhteiskuntaan eduskuntauudistus tuli?

HELSINGIN YLIOPISTON KIRJASTON OPINTOPIIRIKORTIT

Jokainen ryhmäläinen kertoo vuorollaan ensimmäisen ajatuksen, joka tulee mieleen sanasta itsetunto.

Julkisuus ja tietosuoja oppilashuollon asioissa Hallintojohtaja Matti Lahtinen

TET1050e Yhteiskunta ja audiovisuaalinen kulttuuri Av-kulttuuri ja yhteiskunnallinen sääntely. Sääntelyn muodot. 1) Kulttuurinen sääntely

Etkot & Jatkot. Art Pro

OHJEITA KURSSIPÄIVÄKIRJAN LAATIMISEEN Terveystiedon kurssi 2: Nuoret, terveys ja arkielämä

Opas tekijänoikeudesta valokuvaan, piirrettyyn kuvaan, liikkuvaan kuvaan, ääneen ja musiikkitallenteisiin sekä tekijänoikeudesta internettiin.

Halla-ahon tuomiosta

Perusoikeudet, spämmi ja tietoyhteiskuntapolitiikka. Mikko Välimäki

Oulussa on sydäntä sivistykselle. Annetaan lasten ja nuorten kertoa siitä.

Vähemmistöjen erityisen suojan epäoikeudenmukaisuudesta

Viestissä ei ollut väitetty, että Rastimo olisi tehnyt lapsipornoa. Edellä mainittu kommentti oli ollut osa Rastimon aloittamaa keskustelua.

SISÄLLYS. N:o 748. Laki

2. KESKUSTELUN ALOITTAMINEN

Ehdotus uudeksi valmiuslaiksi

FAKTABAARIEDU. Faktantarkistustaitoja opetuskäyttöön

Rangaistavan vihapuheen levittäminen Internetissä

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 93/2013 vp

Luonnos hallituksen esitykseksi rikoslain 17 luvun ja ulkomaalaislain 185 :n muuttamisesta

Sanomalehtiviikko. Sanomalehtiviikon 2014 tehtäväehdotuksia

Lausunto valmiuslakia koskevasta hallituksen esityksestä

Eduskuntatyön erityispiirteistä

Tekijänoikeuden suoja tekijän & käyttäjän näkökulmasta

PERIAATELAUSUMA Julkaisuvapaa heti

Kansallinen digitaalinen kirjasto - toiminnan säädöspohja. Tekijänoikeusneuvos Viveca Still

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 11/ (9) Kaupunginhallitus Kj/

P3a Viestintäpolitiikka ja viestinnän sääntely

Järjestätkö itse performanssiesi taltioinnin (videokuvauksen, dokumentoinnin valokuvaamalla tms)?

Uskontojen ja katsomusten yhteisymmärrysviikko 2015 MEDIANÄKYVYYS

Facebook-sivu tehokäyttöön. Osa 2 Facebook-sivun julkaisut

Viestinnän vapaus ja muistiorganisaatioiden vastuu

1994 vp - HE 83 ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 1 päivänä huhtikuuta 1999 N:o

VINKKEJÄ CV-NETIN KÄYTTÖÖN.

Ohjeluonnos Lapset ja elintarvikkeiden markkinointi. Pääviestit. Kuluttajavirasto Johtaja Anja Peltonen

Musiikkipäiväkirjani: Maalataan, kirjoitetaan ja luetaan musiikkia (PWR1) Valitaan värejä, kuvia tai symboleja erilaisille äänille.

VIRKAMIESLAUTAKUNNAN PÄÄTÖS

KASILUOKKA. Koulutusvalinnat ja sukupuoli

Kysymyksiä ja vastauksia 1

Videotuotantojen kilpailutuksen käsikirja

Neljä viidestä suomalaisesta uskoo, että poliitikot ymmärtävät tarkoituksella väärin toisiaan

Sosiaaliset mediat ja tietosuoja. Juha Kontturi IT -suunnittelija Turun ammattikorkeakoulu

Kirja-analyysi Nuortenkirjan tulkintatehtävä Anna Alatalo

teemoihin PalKO hankkeessa

Suvianna Hakalehto-Wainio OTT,VT Asiantuntijalakimies. Lapsen osallisuus lastensuojelussa

Kansa-hankkeen II vaiheen määrittelyjen lausuntokierros 03/2019

Sosiaalinen media työelämässä

ASIA. Kaupunginhallituksen, kaupunginjohtajan ja hallintojohtajan menettely KANTELU

Taloudellinen rikollisuus. Erikoistumisjakso

Parhaimmillaan kirjallisuus auttaa ymmärtämään elämää. Kirjallisuustutkielma 9. luokan kotimaisen kirjallisuuden historia

Tutustu Rajavartiolaitoksen sivuilla koiratoimintaan ja Kuukauden koira -blogiin. Vastaa seuraaviin kysymyksiin:

TEKIJÄNOIKEUSNEUVOSTO LAUSUNTO 1990:1

OHJEET WORDPRESS-BLOGIN LUOMISEEN JA TAVALLISIMPIIN BLOGITOIMINTOIHIN

Käyttöohje Social News

9.-luokkalaisen kulttuurikansio

Potilaan tietotekniset laitteet psykiatrisissa yksiko issa

OULUN KAUPUNGIN KIRJALLISUUSDIPLOMI. Alakoulun tehtävät

Transkriptio:

Sananvapauskerho JOULUKUU 2015 HELMIKUU 2016

Ohjelma 15.12. Mitä on sananvapaus? Sananvapaus kuvissa 28.1. Sananvapauden rajat Harmaa alue Valmistautuminen opintoretkeen 19.1. Sensuuri itsesensuuri Sananvapaus musiikissa 28.1. Opintoretki Helsinkiin Kiasma ja HAM Kuvakilpailu 2.2. Yhteenvetoa ja töiden esittelyä

Kerhotunti 1: Sananvapaus kuvissa

Suomen perustuslaissa: 12 Sananvapaus ja julkisuus Jokaisella on sananvapaus. Sananvapauteen sisältyy oikeus ilmaista, julkistaa ja vastaanottaa tietoja, mielipiteitä ja muita viestejä kenenkään ennakolta estämättä. Tarkempia säännöksiä sananvapauden käyttämisestä annetaan lailla. Lailla voidaan säätää kuvaohjelmia koskevia lasten suojelemiseksi välttämättömiä rajoituksia. Viranomaisen hallussa olevat asiakirjat ja muut tallenteet ovat julkisia, jollei niiden julkisuutta ole välttämättömien syiden vuoksi lailla erikseen rajoitettu. Jokaisella on oikeus saada tieto julkisesta asiakirjasta ja tallenteesta.

Käsitteitä Demokratia Diktatuuri Sananvapaus Vastuu Sensuuri Poliittinen vaino Sananvapaus ei ole itsestäänselvyys CASE 1: Jussi Halla-aho

http://www.hs.fi/ulkomaat/a1450060524615

http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art- 1288471485879.html

KKO kovensi Halla-ahon tuomiota (YLE 8.6.2012) Korkein oikeus (KKO) on tuominnut kansanedustaja Jussi Halla-ahon (ps.) sakkorangaistukseen islaminuskoa loukanneesta ja kansanryhmää halventaneesta blogikirjoittelusta. Tuomio tuli uskonrauhan rikkomisesta ja kiihottamisesta kansanryhmää vastaan. KKO kovensi Halla-ahon alemmissa oikeusasteissa saaman sakkotuomion 30 päiväsakosta 50 päiväsakkoon ja lisäsi Halla-ahon syyksi myös kiihottamisen kansanryhmää vastaan. Halla-aho määrättiin myös poistamaan osia vuonna 2008 julkaisemastaan blogikirjoituksesta. Käräjäoikeus ja hovioikeus olivat hylänneet Halla-ahoa vastaan nostetut syytteet kiihottamisesta kansanryhmää vastaan ja tuominneet hänet vain uskonrauhan rikkomisesta. KKO:n mukaan Halla-aho väitti kirjoituksessaan muun muassa, että islaminuskonto on pedofiliauskonto ja että ryöstely ja verovaroilla loisiminen on somalien kansallinen ja ehkä suorastaan geneettinen erityispiirre. KKO perustelee, että Halla-ahon islaminuskoa koskevat väitteet olivat sisällöltään ja ilmaisutavaltaan herjaavia ja häpäiseviä. KKO katsoi luonnehdintojen olevan somaleita kansanryhmänä panettelevia ja solvaavia. Lausunnot olivat omiaan herättämään suvaitsemattomuutta, halveksuntaa ja mahdollisesti jopa vihaa niiden kohteena olevaa kansanryhmää kohtaan. Vihapuheiden kaltaisina lausumina Halla-ahon näkemykset eivät KKO:n mukaan nauttineet sananvapauden suojaa. Alempien oikeusasteiden tuomioista olivat valittaneet sekä Halla-aho että jutun syyttäjä. Halla-aho on eduskunnan hallintovaliokunnan puheenjohtaja.

Sananvapaus kuvissa Valitkaa yksi kuva / video, jossa sananvapaus mielestänne toteutuu. - Kuka on kuvan ottanut / tehnyt videon? - Mitä tarkoitusta varten kuva/video on? - Miksi valitsitte juuri tämän kuvan/videon? - Mitä ajatuksia kuva/video herättää?

Kerhotunti 2: Tabut

Tabu? Tabut ovat asioita, joita syystä tai toisesta ei haluta keskustelun piiriin aivan riippumatta siitä, mitä niistä tiedetään. Nykyaikana tabulla tarkoitetaan usein erityisesti jotain sukupuoliasioihin kuuluvaa sanaa, jota ei häveliäisyyssyistä mainita. Yksinvaltaisissa maissa tabuja ovat poliittisen järjestelmän kieltämät sanat ja puheenaiheet. Demokratioissakin tabuiksi on sanottu myös monia poliittisesti epäkorrekteja sanoja ja ilmauksia. (wikipedia)

Laki vs. hyvä maku Kaikki laillinen ei ole soveliasta, vrt. hyvä maku - Kiroilu - Rasistiset ilmaisut, poliittinen epäkorrektius - Seksi ja väkivalta - Vallanpitäjien arvostelu - Uskonnolliset tunteet, kansalliset symbolit jne.

Missä menee hyvän maun rajat? Eri aikoina on ollut erilaisia käsityksiä hyvästä mausta. Eroavatko soveliaisuuden rajat eri kulttuureissa?

Hienotunteisuus vs. mielensäpahoittajat Kuvissa kohua herättäneitä tuotteita. Finlaysonin motiivi Tom of Finland kuoseihin oli myös poliittinen. Se aiheutti sekä hurraa-huutoja että boikotointia. Voiko toisten sananvapautta rajoittaa, jos itse loukkaantuu aiheesta? Onko järkevää ehdoin tahdoin provosoida? Loukkaaminen ja loukkaantuminen ovat kaksi eri asiaa.

Uralin perhonen animaatioelokuva (Katariina Lillqvist, 2008) Uralin perhonen vuonna 2008 valmistunut 27- minuuttinen animaatio, jonka on ohjannut Katariina Lillqvist. Elokuva kertoo Mannerheimin matkasta Kirgisiaan, jossa hän kohtaa nuoren kirgiisipojan. Mannerheim ottaa pojan mukaansa Suomeen, jossa hän ristii pojan perhoseksi. Perhosesta tulee Mannerheimin palvelija ja rakastettu. Kun Suomen sisällissota syttyy, Mannerheim hylkää rakastajansa sodan keskelle. Mannerheimin nimeä ei mainita koko elokuvan aikana. https://www.youtube.com/watch?v=iutwdhj5q_o https://www.youtube.com/watch?v=ugqfo0hhtve

Kansallisteatterin Tuntematon sotilas (Kristian Smeds, 2008) Kansallisteatterin uustulkinnassa nykyaika on vahvasti mukana. Korpisoturit hihkuvat "ihanaa Leijonat", viholliset ovat pesukoneita ja Lada tuhotaan tankkina. Sodan raakuus limittyy yhteiskunnalliseen julmuuteen. Honkajoki esittäytyy "yhteiskunnan hyysäämänä" cp-vammaisena, jota Lammio kyykyttää säälittä. Kohua herätti ennen kaikkea näytelmän loppukohtaus, jossa ammuskeltiin poliitikkojen, iskelmätähtien, kirjailijoiden ja satuhahmojen kuvia. Mm. pääministeri Matti Vanhanen ja valtiosihteeri Risto Volanen paheksuivat näytelmää näkemättä sitä. http://yle.fi/aihe/artikkeli/2009/02/06/kristian-smedsintuntematon-sotilas

Parental advisory: Rock on saatanasta? Onko rock paheellista ja vahingollista? 1980-luvuulta saakka musiikkiin on liitetty varoitustarroja. Monesti varoitustarra on ollut osa levyn markkinointia Jim Morrison (vas.) Lamb of God Miley Cyrus Turmion kätilöt Lisäksi: Musiikkivideoissa saatetaan sensuroida ruma sana mutta näyttää asia kuvassa.

Breaking news: Pussy Riot harjoittamassa uskonnonvastaista huliganismia

Tehtävä: Putin uhkasi Madonnaa vangitsemisella 2014. Madonna oli ottanut voimakkaasti kantaa niin LGBT-oikeuksien puolesta kuin Pussy Riotin vangitsemiseen. Prince oli yksi syypäistä parental advisory varoitustarrojen käyttöönottoon. Missä mielestäsi menee sananvapauden ja/tai hyvän maun rajat? Aiheet (mm. kansanmurha, huumeet, seksi jne)? Minkä tyyppisiä sanoja mielestänne ei saisi käyttää kappaleiden sanoituksissa? Etsikää jokin esimerkki, missä mielestänne liikutaan hyvän maun tuolla puolen hyvällä tai huonolla tavalla.

Kerhotunti 3: Pelko

Tehtävä: Monisteella on Helsingin Sanomissa 23.1.2016 julkaistu artikkeli. Lukekaa artikkeli ja vastatkaa seuraaviin kysymyksiin: Sirpa Kähkönen on Suomen Pen-klubin puheenjohtaja. PEN International on vuonna 1921 perustettu kansainvälinen kirjailijajärjestö, joka puolustaa sananvapautta ja edistää kirjallisuutta.

OPINTORETKI HELSINKIIN Kokoontuminen koululle: klo 7.45 Lähtö koululta: klo 8.00 Kiasma: klo 11.00-12.30 Omatoiminen ruokailu Kamppi/Forum: klo 12.30-13.20 HAM: klo 13.30-15.00 Vapaata kaupungilla: klo 15.00-18.00 Lähtö Mikkeliin: klo 18 Paluu koululle: n. klo 21

TEHTÄVÄT HELSINKIIN 1. KUVAKILPAILU / VIDEOKILPAILU Jokainen ryhmä kuvaa valokuvan tai lyhyen videon, jonka teemana on sananvapaus. Halutessaan voi lisäksi osallistua myös yksinään ja/tai pareittain. Paras kuva palkitaan. Kuvat lähetetään osoitteeseen: janne.elo@edu.mikkeli.fi. Lisäksi kuvat voi jakaa Instassa #sananvapauskerho. 2. DOKUMENTTI OPINTORETKESTÄ Kuvatkaa video, jossa kerrotte opintoretkipäivästänne, tekemisistänne, vierailuista ja tunnelmistanne. Esitelkää videossa Jani Leinonen ja Ai Weiwei sekä haluamallanne tavalla vähintään yksi työ molemmista museoista. Mukaan myös omaa tulkintaa siitä mitä taiteilija haluaa sanoa sekä omia ajatuksia ja pohdintoja näyttelyistä, sanan- ja ilmaisunvapaudesta jne...