STM:n arviointiryhmän linjauksia tutkimuksen arvioinnista Seppo Nikkari, varajohtaja Lääketieteen yksikkö, TaY
Valtakunnallinen terveyden tutkimuksen arviointiryhmä aloitti työnsä Sosiaali- ja terveysministeriö on tehnyt 3.11.2014 asettamispäätöksen (STM024:00/2014) valtakunnallisesta terveyden tutkimuksen arviointiryhmästä. Arviointiryhmän tehtävänä on mm. ehdotuksen tekeminen STM:lle yliopistotasoisen terveyden tutkimuksen rahoituksen jakamisesta erityisvastuualueille seuraavana nelivuotiskautena. Valtakunnallisen terveyden tutkimuksen arviointiryhmän ensimmäinen kokous 27.11.2014 Valtakunnallisen terveyden tutkimuksen arviointiryhmän seminaari Haikko 12. 13.2.2015
Taustaa ja työryhmän tekemiä linjauksia Valtion rahoitus lääketieteelliseen tutkimukseen on vähentynyt tuntuvasti viime vuosina Erityisesti kliinisen lääketieteen tutkimusrahoituksen väheneminen on herättänyt huolta Vuonna 2015 VTR pieneni 31,3 miljoonasta eurosta 21,7 miljoonaan euroon. Vielä vuonna 2010 sama määräraha oli n. 40 miljoonaa euroa.
1. Tutkimuksen laadun, määrän ja tuloksellisuuden arviointi (keinot, mittarit) VTR-rahoituksen tulisi olla oma erillinen rahoituspohja terveyden tutkimukselle Arviointikriteereiksi esitetty esim. Akatemian ja EU-hakemusten rahoituksen hakemuspohjia Tulisi kuitenkin nähdä nuoret, aktiiviset tutkijat ja ryhmät erityisellä painoarvolla Sairaalan/yliopiston strategiset tutkimuksen painopistealueet pitäisi huomioida
2. Tutkimuksen painoalueet (valtakunnalliset vs alueelliset, ohjaavuuden aste) Tutkimuksen painoalueet (1-8) ovat olleet voimassa 1.11.2013 lähtien ja siten vaikuttaneet vain yhdellä hakukierroksella. Näin niistä saadut kokemukset ovat vielä vähäiset. Painoalueisiin ei tulisi nyt tehdä suuria muutoksia, joitakin kuitenkin ehdotettiin Erityisvastuualuekohtaisia painoalueita ei suositeltu
3. Tutkimusrahoituksen jakoperusteet A) Valtakunnassa 5 ervalle nykyisten jakokulmien pohjalta 4 vuodeksi pitäisi huomioida vanhojen näyttöjen ohella myös ervan (sote-alueen) tutkimustoiminnan suunnitelmat eteenpäin osa, esim. 20 % VTR:stä jaettaisiin jokerirahana ja loput (80 %) stabiilina rahoituksena sovittujen periaatteiden mukaisesti B) Ervan sisällä organisaatioille vs. hankkeille tutkimushanke-esitysten perusteella, ja tutkimushankkeen laatu tärkeimpänä jakokriteerinä rahalla pitäisi tukea myös uusia tutkijoita ja tutkimusalueita
4. Yleiskustannusten laskenta ja rahoitus Laskennasta tai rahoituksesta ei nyt ole tarkempaa ohjeistusta Asetuksella voisi rajata tukipalveluihin käytettävän VTR-rahoituksen enimmäismäärän, esim. 15-30 %. Ehdotettiin kliinisen tutkimuksen infrastruktuurin nostamista Akatemian tiekartalle. Yliopistolliset sairaalat tulisi huomioida samalla tavoin kuin yliopistot tutkimusympäristöinä, joiden kehittämiseen tulee panostaa. Näin vähenevä valtion tutkimusrahoitus saataisiin kohdennettua kokonaisuudessaan tutkimusryhmille.
5. Miten kliinisen tutkimuksen missio turvataan tulevilla SOTE-alueilla? Keskeisin johtopäätös oli kliinisen tutkimuksen legitimiteetin tunnustaminen SOTE-alueiden tehtävissä (lainsäädäntöön) ja siten sen rahoituksen turvaaminen ml. kuntarahoitus Yliopistosairaalan ja yliopiston tulisi tehdä entistä tiiviimpää yhteistyötä tutkimuksen osalta ja luoda yhteistä tutkimushallintoa. Niukkojen resurssien tulisi painottua toisaalta postdoc-tutkijoiden tutkijanuran tukemiseen, jossa 50:50 vakanssit on yksi hyvä keino. Toisaalta tulisi tukea varttuneiden tutkijoiden ulkopuolisen rahoituksen hankkimista
Hallitusneuvos Anne Koskela: 2012 terveydenhuoltolakiin tuli nelivuotiskausi (2012-2015) Nyt siirtymäsäännöksissä, joten 2016 käytetään vanhoja kriteereitä 2016-2019 rahoitus perustuu toimikunnan ehdotukseen VTR siirrettiin terveydenhuoltolaista sotelakiin eli ervan tilalle tuli järjestämisalue Sotelaki määrää jatkossa rahoituksesta asetuksen kautta PROSESSI: Valtakunnallinen terveyden tutkimuksen arviointiryhmä esi- perusvalmistelu ja lausuntomenettely jatkovalmistelu kääntäminen hyväksyminen ministeriössä esityksen viimeistely laintarkastus päätöksen teko (STM asetus) julkaisu säädöskokoelmassa voimaantulo täytäntöönpano
Kiitos!