KEMIALLISEN ALTISTUMISEN ARVIOINNIN PERUSMALLI PK YRITYKSIIN

KEMIALLISEN ALTISTUMISEN ARVIOINNIN PERUSMALLI PK YRITYKSIIN Niina Kallio, Milja Mäkinen, Markku Linnainmaa, Juhani Piirainen ja Pentti Kalliokoski Työterveyslaitos Kuopio LOPPURAPORTTI TYÖSUOJELURAHASTOLLE TUTKIMUS JA KEHITYSHANKKEESTA 319818

TIIVISTELMÄ Kemiallisen altistumisen malli pk yrityksille hankkeessa selvitettiin eri riskinarviointimenetelmien soveltuvuutta metallialan pk sektorilla. Lisäksi pohdittiin työhygieenisten mittausten ja asiantuntijoiden käyttöä riskinarvioinnin apuna sekä millainen lähestymistapa olisi sopivin pk yritysten kemiallisen altistumisen riskinarvioinnin tekemiseen. Hankkeessa mitattiin myös ihoaltistumista ja verrattiin tuloksia ihoaltistumisen arviointiin kehitetyn mallin antamiin tuloksiin. Hankkeen pilottivaiheessa vuonna 2004 kartoitettiin uudistuneen työturvallisuuslainsäädännön vaikutusta työpaikkojen kemikaalialtistumiseen haastattelututkimuksen muodossa. Tutkimuksessa oli mukana 12 metalliteollisuuden pientä ja keskisuurta yritystä Kuopiosta ja sen lähialueilta. Osa yrityksistä oli osallistunut hankkeen pilottivaiheeseen jo syksyllä 2004, osa yrityksistä oli uusia. Hankkeessa mukana olleissa yrityksissä tehtiin työhygieenisiä mittauksia seostamattoman, ruostumattoman ja haponkestävän teräksen hitsaamisen ja hionnan, metallin hapotuksen ja maalaamisen sekä metallin pinnoituksen ja työstön yhteydessä. Lisäksi kerättiin käsienpesunäytteitä ruostumattoman ja haponkestävän teräksen hitsaus ja hiontatyötä tekeviltä työntekijöiltä sekä metallin pinnoitusta, hopean lävistystä ja kiillotusta tehneiltä työntekijöiltä. Riskinarviointeihin vertailua varten työhygieeniset mittaustulokset jaettiin viiteen altistumistasoon. Tutkimuksessa tehdyt riskinarvioinnit perustuivat työpaikkakäynneillä tehtyihin havaintoihin ja työsuojelusta vastaavan henkilön (toimitusjohtaja) haastatteluun. Riskinarvioinnissa käytettyjä menetelmiä olivat Työympäristöprofiili, Riski Arvi, Control Banding, SK2 ja Riskofderm Toolkit. Riskinarviointimenetelmistä työympäristöprofiili ja Riski Arvi ovat yleisiä yrityksen kokonaisvaltaiseen riskinarviointiin tarkoitettuja toimialasta riippumattomia menetelmiä. Molemmat menetelmät perustuvat englantilaiseen BS 8800 standardiin työterveys ja turvallisuusjohtamisjärjestelmistä. SK2 ja Riskofderm ovat puolestaan yksinomaan kemikaalialtistumisen arviointimenetelmiä. SK2 ohjelman avulla voidaan arvioida sekä hengitysteitse että ihon kautta tapahtuvan kemiallisen altistumisen riskiä. Myös SK2 ohjelmassa on altistumisen, vaaraominaisuuksien ja riskin luokittelussa hyödynnetty BS 8800 standardia. Riskofderm on puolestaan tarkoitettu pelkästään ihoaltistumisen arviointiin ja sekin pohjautuu BS 8800 standardiin. Control Banding menetelmän pohjalta on kehitetty muun muassa COSHH Essentials työkalu pk yritysten käyttöön kemikaaleista aiheutuvan riskin arvioimiseksi ja hallitsemiseksi. Lainsäädännön vaikutus työpaikkojen kemikaalialtistumiseen Metalliteollisuuden pienissä ja keskisuurissa yrityksissä tieto työn kemiallisista vaaratekijöistä on vähäistä niin työntekijöiden kuin työnantajienkin keskuudessa. Syynä tähän ovat resurssien eli ajan, rahan ja tiedon puute sekä lakien velvoittamattomuus ja valvonnan vähäisyys. Kaikissa pilottivaiheessa mukana olleissa yrityksissä oli voimassa oleva työterveyshuoltosopimus, mutta riskien arviointi ja työsuojelun toimintaohjelma oli tehty ainoastaan alle puolessa hankkeessa mukana olleista yrityksistä. Pääsääntöisesti kemikaalien varastointi sekä kemikaalijätteiden käsittely ja hävittäminen oli asianmukaista. Käyttöturvallisuustiedotteet löytyivät mapitettuina noin puolesta yrityksiä, mutta kemikaaliluettelo oli laadittu ainoastaan yhdessä uusista yrityksistä. Työpaikkakäyntejä niin työterveyshuollon kuin työsuojelupiirinkin toimesta oli tehty useimmissa yrityksissä viimeisen kahden vuoden aikana tutkimusajankohdasta. Silti työhygieenisiä mittauksia oli sekä hankkeen pilotti että toisessa vaiheessa tehty yhteensä vain kahdessa yrityksessä. Työpaikkaselvityksissä oli keskitytty syöpävaarallisiin yhdisteisiin ja niiden biomonitoroinnin ohjeistamiseen. 2

Riskinhallinnan taso vaihteli tutkimuksessa mukana olleissa yrityksissä paljon ja oli usein keskittynyt jo esiintyneiden ongelmien poistamiseen ennakoinnin sijaan. Käytössä olevien kemiallisten tuotteiden joukosta löytyy usein myrkyllisiä, ärsyttäviä ja syövyttäviä yhdisteitä. Hitsaus ja pinnoitustöissä muodostuu lisäksi epäorgaanista pölyä ja vapautuu syöpävaarallisia metalliyhdisteitä. Kemikaalien käyttötapa oli pääsääntöisesti avointa ja manuaalista, täysin suljettuja ja automatisoituja prosesseja ei juuri löytynyt. Riskinarviointimallien soveltuvuus metallialan pk sektorille Kaikkien riskinarviointimenetelmien sovellettavuus suoraan metalliteollisuuden pk sektorilla oli heikko. Mallit eivät kata kaikkia toimialalla esiintyviä kemiallisia haittatekijöitä ja niistä aiheutuvia riskejä. Mallien käytettävyyden osalta parhaiten pk yritysten käyttöön soveltuisi varmasti Control Banding tyyppinen menetelmä. Toisaalta toimialalla esiintyvät kemialliset altisteet huomioiden, malli on sellaisenaan liian epätarkka ja vaatisi kehittämistä toimialan suuntaan. Selkeästi kaikkien menetelmien kohdalla tuli esille toimialakohtaisuuden puute. Työhygieeniset mittaukset ja työpaikan ilmassa esiintyville epäpuhtauksille annetut haitalliseksi tunnetut pitoisuudet eivät huomioi ihoaltistumista. Myöskään ihoaltistumisen arviointiin tarkoitettu Riskofderm Toolkit työkalu ei sovellu tutkimuksessa mitattujen hitsaus ja hiontatyötehtävien yhteydessä tapahtuvan altistumisen arviointiin. Tällä hetkellä ihoaltistumista voidaan arvioida osana kokonaisaltistumista työntekijöille tehtävän biomonitoroinnin avulla. Työhygieeniset mittaukset ja asiantuntijan käyttö riskinarvioinnin apuna Yleisesti riskinarviointimallien/ menetelmien osalta riski nousee kemiallisten altisteiden vaaraominaisuuksien vuoksi korkeaksi. Huomioitavaa myös on, että seostamattoman, ruostumattoman ja haponkestävän teräksen hitsaajien sekä metallin pinnoittajien ja maalaajien työpisteistä mitattiin HTP arvot ylittäviä, sietämättömiä, pitoisuuksia. Tutkimuksessa tehtyjen riskinarviointien ja työhygieenisten mittausten tulosten perusteella voimakkaimmin altistavat työvaiheet tai tehtävät ovat tunnistettavissa asiantuntijan toimesta myös pelkän havainnoinnin ja haastattelun avulla. Näitä ovat esimerkiksi ruostumattoman ja haponkestävän teräksen hitsaaminen tai hionta ilman asianmukaisia henkilönsuojaimia. Toisaalta pelkkä silmämääräinen työn tarkastelu on parhaimmillaankin vain arvio tilanteesta. Yleisiä neuvoja voidaan kuitenkin antaa esimerkiksi, että isosyanaattien tai muiden voimakkaasti herkistävien yhdisteiden osalta tulisi aina tehdä työhygieenisiä mittauksia pitoisuuksien toteamiseksi. Toisaalta taas esimerkiksi syöpävaarallisten metallien kohdalla tulisi työntekijän aina suojautua ja työterveyshuollon suorittaa biomonitorointia. Lisäksi hitsaus ja hiontatöitä ei tulisi tehdä ilman kohdepoistoa, jotta estetään epäpuhtauksien leviäminen työpisteestä muihin tuotantotiloihin. Lisäksi tulisi huolehtia myös ihon asianmukaisesta suojaamisesta ja hygieniasta altistumisen välttämiseksi. Työntekijöiden perehdyttämisestä työn vaaratekijöistä ja niiltä suojautumisesta tulisi myös huolehtia. Metalliteollisuudessa esiintyvät kemialliset altisteet ovat usein prosessiperäisiä tai välituotteita, joita on hankala tunnistaa ilman perehtyneisyyttä toimialle tyypillisiin kemiallisiin altisteisiin ja niiden käyttäytymiseen. Tällöin asiantuntijan apu riskinarvioinnissa on korvaamaton, metallin pk yritys ei itse luotettavasti pysty arvioimaan kemiallisen altistumisen laatua ja määrää ilman asiantuntijan apua tai mittaustuloksia. 3

Toimialakohtainen riskinarviointimalli Lähtökohta tutkimuksissa mukana olleissa yrityksissä oli, ettei siellä koettu tarvetta kemiallisen altistumisen riskinarvioinnille, koska yrityksissä ei tunnisteta kaikkia työpaikalla esiintyviä kemiallisia altisteita. Myöskään työsuojelu ja työterveysalojen toimijoita tai lainsäädäntöä ei kaikissa yrityksissä tunneta. Lisäksi työsuojelupiirien tarkastusten painopiste on ollut mekaanisten tapaturmien torjunnassa, joka näkyi myös työpaikoilla työturvallisuuden parantamiseksi toteutetuissa toimenpiteissä. Olennaista tutkimuksen kohteena olevissa yrityksissä olisi saada perusasiat kemikaalien osalta kuntoon. Tämä tarkoittaa, että valittu menetelmä kattaisi kemikaaliluettelon, vaarojen tunnistamisen työpaikalla, altistumisen riskinarvioinnin sekä kaikkein tärkeimpänä riskienhallintatoimenpiteet. Riskinarvioinnin jälkeen yrityksen tulisi olla helppoa lisätä suositellut riskinhallintatoimenpiteet osaksi työsuojelun toimintaohjelmaa. Lisäksi pk yritysten ollessa kyseessä olennaista menetelmässä on sen helppokäyttöisyys. Jotta yrityksissä voidaan kemiallista riskinarviointia lähteä tekemään, tulee sekä työnjohdon että työntekijöiden tietoa työn kemiallisista vaaratekijöistä sekä niihin liittyvästä lainsäädännöstä lisätä koulutuksen avulla. Jotta riskinarviointi lähtee yrityksessä etenemään, tulee nimetä riskinarvioinnista vastaava henkilö. Lisäksi työnjohdon tulee sitoutua riskinarvioinnin läpiviemiseen ja esille tulleiden toiminnan kehittämistarpeiden toteutukseen. Työpaikka itse tietää käytössä olevien kemikaalien käyttötavat ja työterveyshuolto puolestaan kemikaalien terveysvaikutukset. Nimenomaan työpaikkaselvitysten tekeminen ja opastaminen työhön liittyvien terveysvaarojen ja altistumisen vuorovaikutuksesta ja niiltä suojautumisesta ovat työterveyshuoltolain mukaisesti työterveyshuollon perustehtäviä. Tällöin parhaaseen lopputulokseen varmasti päästään niin työpaikkaselvityksen kuin riskinarvioinninkin osalta tekemällä ne rinnakkain ja yhteistyönä. Työterveyshuollon lisäksi luonnollinen yhteistyökumppani tai asiantuntija työturvallisuusasioissa on työterveyslaitos. Huomioitavaa on, että yksi osa altistumisenarviointia ja riskinhallintaa on tarvittavien työhygieenisten mittausten tekeminen ja työntekijöiden säännöllinen biomonitorointi. Jotta uusiutuneen työsuojelulainsäädännön vaatimukset toteutuisivat myös kemikaalien osalta, tulisi työsuojeluhallinnon toimesta tehtävää valvontaa kohdistaa myös kemiallisiin tekijöihin työpaikoilla. 4

ESIPUHE...6 TAUSTAA...7 Riskien arviointi työpaikoilla...7 Riskinarviointityökalut ja työhygieeniset mittaukset...9 Työterveyshuoltojen ja työsuojeluviranomaisten rooli työpaikkojen työturvallisuustoiminnassa...10 Tyypilliset metalliteollisuuden työpaikkojen työtehtävät ja niihin liittyvät kemialliset altisteet... 11 Hitsaus ja hiontatyöt... 12 Metallin pinnoitustyöt... 13 Metallin työstö... 14 Metallin maalaaminen... 14 Metallin happopeittaus... 15 TUTKIMUKSEN TARKOITUS...16 AINEISTO JA MENETELMÄT...16 Tutkimuksessa mukana olleet yritykset...16 Työhygieeniset mittausmenetelmät...18 Hengitystiealtistumisen arviointi... 18 Ihoaltistumisen arviointi... 20 Altistumisen ja riskien arvioinnin menetelmät ja työkalut...21 Työympäristöprofiili ja Riski Arvi... 21 Control Banding... 22 Sinet Keturi 2.0 (SK2)... 23 Riskofderm toolkit... 23 Kemikaalin terveysvaaran sekä altistumisen todennäköisyyden arviointi eri riskinarviointityökaluilla... 24 TULOKSET...26 Lainsäädännön vaikutus työpaikkojen kemikaalialtistumiseen...26 Kemikaaliasioiden hoito... 27 Työterveyshuoltojen ja työsuojeluviranomaisten toiminta... 27 Riskien arviointi... 28 Riskinhallintatoimenpiteiden taso... 29 Altistuminen ja riski työtehtävittäin... 30 Hitsaaminen ja hiontatyö... 30 Metallin pinnoitustyöt... 34 Metallintyöstö... 35 Metallin maalaaminen ja rasvanpoisto... 36 Metallin happopeittaus... 38 Ihoaltistuminen... 39 POHDINTAA...39 Riskinarviointimallien soveltuvuus metallialan pk sektorille... 40 Ihoaltistumisen arviointi mallintamalla ja mittaamalla... 43 Työhygieeniset mittaukset ja asiantuntijan käyttö riskinarvioinnin apuna...43 Toimialakohtainen riskinarviointimalli... 44 YHTEENVETO JA TOIMENPIDE EHDOTUKSIA...47 TULOSTEN HYÖDYNTÄMINEN, JULKAISU JA TIEDOTUSTOIMENPITEET...47 LÄHDELUETTELO:... 49 5

ESIPUHE Tutkimuksessa selvitettiin yleisten vaaraluokitus ja riskinarviointimenetelmien soveltuvuutta kemiallisen altistumisen riskinarviointiin metalliteollisuuden pienissä ja keskisuurissa yrityksissä. Lisäksi arvioitiin nimenomaan kemiallisen altistumisen arviointiin tarkoitettujen työkalujen soveltuvuutta työpaikan käyttöön. Mittauskäyntien aikana tehtyjen havaintojen ja haastattelujen avulla eri työvaiheille tehtyjä riskinarviointeja verrattiin työpaikoilla tehtyjen työhygieenisten mittausten tuloksiin. Tutkimuksessa keskityttiin hitsaus, hionta pinnoitus ja koneistus sekä liuotintyötehtävien aiheuttaman kemikaalialtistumisen riskinarviointiin. Tutkimukseen osallistui 12 metallialan yritystä Pohjois Savon alueelta. Työpaikkasekä mittauskäynnit tehtiin kevään ja kesän 2007 aikana. Tarkemmat havainnot ja mittaustulokset raportoitiin myös yrityksiin. Tutkimusryhmään kuuluivat erikoistutkija Milja Mäkinen (tutkimuksen vastuuhenkilö), tutkija Niina Kallio (päätutkija), laboratoriopäällikkö, dosentti Markku Linnainmaa, mittaushygieenikko Juhani Piirainen Työterveyslaitokselta sekä professori Pentti Kalliokoski Kuopion yliopistosta. Tutkimusryhmä kiittää tutkimukseen osallistuneita yrityksiä ja niiden työntekijöitä hyvästä yhteistyöstä. Lisäksi haluamme kiittää työterveyslaitoksen työympäristön kehittäminen osaamiskeskuksen palvelutiimien laboratorioita työhygieenisten näytteiden ammattitaitoisesta analysoinnista. Erityiskiitokset osoitamme Työsuojelurahastolle hankkeen (Hankenumero: 319818) taloudellisesta tukemisesta. Kuopiossa 15.11.2007, Tutkimusryhmä 6

TAUSTAA Riskien arviointi työpaikoilla Työturvallisuuslain (738/2002) mukaisesti työnantajan tulee selvittää työpaikalla esiintyvät vaaratekijät ja arvioida kunkin vaaratekijän aiheuttama riski. Lisäksi kemiallisille tekijöille altistumisen arvioinnista on annettu tarkentavia säädöksiä, kuten valtioneuvoston asetus kemiallisista tekijöistä työssä (715/2002) sekä valtioneuvoston asetus terveystarkastuksista erityistä sairastumisen vaaraa aiheuttavissa töissä (1485/2001). Riskinarviointi auttaa työpaikkaa kohdistamaan työsuojeluun varatut resurssit oikein. Riskinarvioinnin tulisikin toimia yrityksen työterveys ja turvallisuustoiminnan toteuttamisen työkaluna ja lähtökohtana jo EU:n työsuojelun puitedirektiivin (89/391/EU) pohjalta. Työpaikoilla tehtävässä riskinarvioinnissa olennaista on järjestelmällisesti arvioida työoloja ja mahdollisia vaaratekijöitä ja niille tehtävien toimenpiteiden tärkeysjärjestystä. Riskinarviointiprosessi auttaa yritystä priorisoimaan ja kohdentamaan investoinnit työturvallisuuteen aiempaa paremmin. Samalla myös työpaikan tieto työn vaaratekijöistä ja niiltä suojautumisesta lisääntyy. (Pääkkönen & Rantanen 2001) Uudistunut työsuojelulainsäädäntö painottaa aiempaa enemmän ennakoinnin ja riskinhallinnan merkitystä työsuojelua toteutettaessa. Riskinhallintaa eri tasoilla on pohdittu Hanhelan (2005) toimesta teoksessa Kemikaalit ja työ. Työpaikalla toteutettavan turvallisuuskulttuurin olennainen osa on työolosuhteiden jatkuvan parantamisen periaate (Hanhela 2005). Tähän kytkeytyy työnantajan selvilläolovelvollisuus työpaikalla esiintyvistä vaaratekijöistä ja niiden arvioimisesta ja poistamisesta. Yrityksen harjoittaman turvallisuuspolitiikan suuntaviivat tulee myös olla kirjattuna työsuojelun toimintaohjelmaan. Olennaista on, että yrityksen johto on sitoutunut turvallisuusjohtamisen toimeenpanoon työpaikalla. Uudistuneen työturvallisuuslain toimeenpanoa työpaikoilla on selvitetty laajasti Salmisen ym. (2007) toimesta kysely ja haastattelututkimuksen muodossa. Kysely tehtiin noin 4 000 työsuojelupäällikölle ja vastaavalle, joista pääosa toimi 25 99 henkilön työpaikoissa. Kyselyssä alle 10 ja yli 1 000 työntekijän työpaikat olivat aliedustettuina ja vastanneista (n= 1876) yli neljännes työskenteli teollisuuden palveluksessa. Tutkimuksen mukaan tietoa uudistuneesta lainsäädännöstä ja sen vaatimuksista työsuojeluhenkilöstö koki saaneensa työnantajilta ja heidän järjestöiltään sekä lisäksi työsuojelukursseilta ja työsuojeluvaltuutetuilta (Salminen ym. 2007). Huomioitavaa oli, että laista tietämätön joukko muodostui pääosin juuri pienistä työpaikoista (Salminen ym. 2007). Vaarojen tunnistaminen oli kyselyn mukaan tehty neljässä viidestä työpaikasta ja riskien arviointi kolmella neljästä työpaikasta (Salminen ym. 2007). Koska työturvallisuuslaki ei määrittele tarkasti riskinarvioinnin sisältöä tai toteuttamistapaa, tarvitaan etenkin pieniin yrityksiin selkeää mallia mistä lähteä liikkeelle ja mihin suuntaan. Salmisen ym. (2007) mukaan uusi työturvallisuuslaki on laajentanut työturvallisuuden toimintakenttää ja ohjannut työturvallisuustoimintaa uusille osaalueille. Parhaiten lain vaikutukset näkyivät työpaikoissa, joissa lain mukaiset työturvallisuuden tavoitteet oli selkeästi kirjattu esimerkiksi työsuojelun toimintaohjelmaan. Huomioitavaa kuitenkin on, että uudistuneen lain velvoitteisiin ovat pääosin reagoineet ne yritykset, joissa työturvallisuuteen on sitouduttu aiemminkin. Osassa pienistä yrityksistä ei lain olemassa olosta tiedetty laisinkaan. (Salminen ym. 2007). 7

Tilanne ei ole näin hyvä kun tarkastellaan pelkästään kemiallisten ja biologisten vaaratekijöiden arviointia pienillä ja keskisuurilla työpaikoilla, sillä työympäristön kemiallisten vaaratekijöiden tunnistaminen ja niiden aiheuttamien terveysriskien arviointi oli vielä vuonna 2005 tehty työsuojelupiirien mukaan asianmukaisesti vain noin 15 %:ssa pienyrityksistä (Hanhela 2005). Myös työterveyshuolloissa juuri kemiallisten tekijöiden riskien arviointi koetaan vaativimmaksi muihin työympäristöriskeihin nähden (Lehtola 2005). Lisäksi pienissä yrityksissä työsuojelupäällikkönä toimii usein toimitusjohtaja, jolla on kädet täynnä muitakin kiireellisempinä pidettyjä töitä. Yleistä onkin, että nimenomaan pienissä yrityksissä työolojen epäkohdat jäävät korjaamatta (Rantanen & Pääkkönen 2000). Vaikka riskien arviointia pidettäisiinkin tarpeellisena ja jopa hyödyllisenä, koetaan sen aloittaminen etenkin pk yrityksissä hankalaksi (Rantanen & Pääkkönen, 2000). Asianmukaisesti toteutetun riskinarviointiprosessin myötä sekä työnantajan että työntekijöiden tieto työpaikan kemiallisista vaaratekijöistä ja niihin liittyvistä riskeistä kasvaa ja mahdolliset riskitekijät osataan aiempaa paremmin ottaa huomioon myös työskenneltäessä. Työpaikalla työturvallisuudessa esiintyvät puutteet aiheuttavat kustannuksia, kun taas hyvä ja turvallinen työympäristö tukee yrityksen tuottavuutta. Niemelän ym. (2002) tutkimuksen mukaan työpaikan ilmanlaadun ja lämpöolosuhteiden parannuksilla saavutettiin 9 %:n tuottavuuden kasvu metalliharkkojen varastointi ja lastaustöissä. Lisäksi työolosuhteiden parantumisella on vaikutusta myös toimialan vetovoimaisuuteen työntekijöiden keskuudessa. Tällä seikalla on merkitystä erityisesti metalliteollisuuden pienten ja keskisuurten yritysten osalta alalla vallitsevan työvoimapulan vuoksi. Toimintamallin työpaikan riskinarvioinniksi tulee sisältää vaarojen ja riskien arvioinnin lisäksi erillinen riskien merkittävyyden arviointi (Lappalainen & Piispanen 2002). Merkittävyyden arviointi voidaan tehdä esimerkiksi lainsäädännön perusteella tai työpaikalla yhteisesti. Riskien laittamisella suuruusjärjestykseen luodaan samalla tarvittavien toimenpiteiden toteuttamisen tärkeysjärjestys. Olennaista on, että riskien arviointi johtaa epäkohtien korjaamiseen ja sen varmistamiseksi on sovittava aina toimenpiteiden toteuttamisaikataulusta ja nimetä vastuuhenkilöt. Järjestelmällinen riskien arviointi ja tarvittavien korjaustoimenpiteiden dokumentointi sekä arvioinnin säännöllinen päivittäminen takaavat onnistuneen lopputuloksen (Lappalainen & Piispanen 2002). Murtosen (2003) mukaan hyvä ja laadukas riskinarviointi on muun muassa järjestelmällistä, kattavaa ja yhdenmukaista sekä totuudenmukaista. Lisäksi onnistunut riskinarviointi tulisi tehdä yhteistyössä henkilöstön kanssa ja olla työnantajan organisoimaa (Murtonen 2003). Lappalainen ja Piispanen (2002) pitävät lisäksi olennaisena ulkopuolisten osallistumista riskinarviointiprosessiin. Etenkin kemiallisten tekijöiden terveysriskien arvioinnissa tulisi olla mukana työterveyshuollon edustaja (Lappalainen & Piispanen 2002). Riskinarviointiin liittyviä toimijoita ja heidän rooliaan on esitetty esimerkiksi Työturvallisuuskeskuksen kemikaaliturvallisuus työpaikoilla teoksessa; työnantajan lisäksi myös työntekijöillä, työsuojeluorganisaatiolla, työterveyshuollolla, kemikaalin valmistajalla, maahantuojalla ja myyjällä sekä vastaavilla viranomaisilla ja tarvittavilla asiantuntijoilla on oma roolinsa riskinarvioinnissa (Hämäläinen 2006). Kemialliset aineet aiheuttavat vaaroja sekä ihmisten terveydelle että ympäristölle, lisäksi niihin liittyy usein palo ja räjähdysvaara. Muodostuvat vaaratekijät ovat sidoksissa kemikaalin ominaisuuksiin ja käyttötapoihin sekä käyttömäärään. On myös huomioitava, että käytännössä työntekijät altistuvat yhtäaikaisesti useille kemiallisille aineille. Lisäksi aineet voivat reagoida ja muuntua käsittelyn yhteydessä. Riskinarvioinnissa kemikaalien tarkastelu tulisi aloittaa kemikaaleista jotka on luokiteltu myrkyllisiksi, syöpävaarallisiksi, allergeeneiksi, reprotoksisiksi, palaviksi, ympäristövaarallisiksi sekä suurina määrinä käytettävistä kemikaaleista (Riala 2004). Tärkeää altistumisen suuruuden määrittelyssä, on kaikkien olennaisten altistumisreittien huomioiminen. 8

Työpaikalla tapahtuvan riskinarvioinnin tason riittävyyttä ovat pohtineet esimerkiksi Kalliokoski & Savolainen (2002) ja todenneet, että työhygieenisiä mittauksia riskinarvioinnin apuna tarvitaan tilanteissa, joissa pitoisuuksien oletetaan olevan yli 10 % HTP arvosta. Lisäksi jos yrityksestä ei löydy tietämystä kemiallisista altisteista eikä työpaikkaselvityksessä ole paneuduttu niihin, tulisi yrityksen käyttää apunaan ulkopuolista työhygienian asiantuntijaa, esimerkiksi työterveyslaitosta tai työsuojeluviranomaista (Rantanen & Pääkkönen 2000). Toisaalta työpaikoilla, joissa esiintyy ainoastaan muutamia kemiallisia altisteita ja altistuminen on vähäistä, voisi riittää yksinkertaisempi, esimerkiksi standardiin 8800 perustuva ja asianmukaisesti suoritettu riskinarviointi (Mäkinen 2005). Myös Naumanen ym. (2008) ovat todenneet, että on järkevämpää keskittyä riskien tunnistamiseen ja mahdollisiin korjaaviin toimenpiteisiin tarkkojen riskimallinnusten sijaan. Tällä hetkellä EU:n kemikaalitietorekisteristä löytyy olemassa olevien aineiden listalta 100 204 kaupallisessa käytössä olevaa kemiallista ainetta (ECB 2007). Kun taas toisaalta työhygieenisiä raja arvoja arvioidaan EU:n sisällä olevan noin 500 1 000 kappaletta (Zitting 2007). Selvää siis on, että työhygieenisten selvitysten rinnalle tarvitaan kustannustehokkaita menetelmätapoja riskinarvioinnin ja hallinnan toteuttamiseksi etenkin pienissä ja keskisuurissa yrityksissä. Kustannustehokkaan riskienhallinnan lähtökohtana toimii riskinarviointi ja sen pohjalta tapahtuva työntekijöiden koulutus ja perehdytys sekä muut toimenpiteet. Vaikka opetuksen, ohjauksen ja perehdytyksen merkitystä työturvallisuudessa on korostettu, ontuu toteutus isommissakin työpaikoissa edelleen. Työ ja terveys Suomessa 2006 haastattelututkimuksen mukaan haitallisten ja vaarallisten kemikaalien käytöstä koki saaneensa tarpeeksi opastusta ainoastaan 15 % kyselyyn vastanneista (Perkiö Mäkelä 2006). Riskinarviointityökalut ja työhygieeniset mittaukset Tässä tutkimuksessa vertailtaviksi valittiin hyvin erityyppisiä altistumisen ja riskinarvioinnin menetelmiä. Tarkoituksena oli selvittää minkä tyyppinen lähestymistapa toimisi parhaiten tarkastelluilla työpaikoilla. Suomessa riskinarvioinnin lähtökohtana työpaikoilla on ollut ja on edelleen sosiaali ja terveysministeriön laatima työkirja, joka kattaa yleisimmät työpaikoilla esiintyvät vaaratekijät. Tässä tutkimuksessa käytetty Riski Arvi 2.3 menetelmä on sosiaali ja terveysministeriön työkirjan dvd versio. Tutkimuksessa käytettyjä altistumisen ja riskinarviointimenetelmiä olivat riskintorjuntatehokkuusluokkiin perustuva Control Banding, työpaikan vaaratekijöiden tunnistamiseen perustuva työympäristöprofiili sekä Riski Arvi, riskinhallintatoimenpiteet huomioiva Sinet Keturi 2 (SK2) sekä ihoaltistumisen riskin arviointiin soveltuva Riskofderm Toolkit. Menetelmistä Työympäristöprofiili ja Riski Arvi ovat hyvin yleisellä tasolla liikkuvia vaaratekijöiden tunnistamiseen ja luokitteluun perustuvia yrityksen kokonaisriskinarviointimenetelmiä kun taas SK2 ja Riskofderm Toolkit ovat ennen kaikkea kemiallisen altistumisen arviointimenetelmiä. Control Banding puolestaan ottaa huomioon sekä altistumistavan että kemikaalin terveysvaikutukset ja antaa riskinarvioinnin lopputuloksena ohjeita riskinhallinnan toteuttamiseksi. Nimenomaan riskinhallintatoimenpiteiden huomioiminen jo riskinarviointivaiheessa ja niiden ohjeistaminen palvelevat mallien käyttöä muun muassa REACH altistumisskenaarioita laadittaessa. Olennaista pienten ja keskisuurten yritysten näkökulmasta on käytettävän mallin helppokäyttöisyys (Riala 2004, Rantanen & Pääkkönen 2000). Ja toisaalta mallin tarkkuus, jotta kaikki olennaiset riskitekijät tulevat huomioiduiksi. Lisäksi jos 9

ohjeistus on liian laaja ja riskinarvioinnissa apuna käytettävä malli tai aineisto liian monimutkainen, ei riskienarviointiin ryhdytä laisinkaan (Rantanen & Pääkkönen 2000). Työterveyshuoltojen ja työsuojeluviranomaisten rooli työpaikkojen työturvallisuustoiminnassa Työpaikkaselvitysten tekeminen ja opastaminen työhön liittyvien terveysvaarojen ja altistumisen vuorovaikutuksesta sekä niiltä suojautumisesta ovat työterveyshuoltolain (2001/1383) mukaisesti työterveyshuollon perustehtäviä. Työpaikkaselvitykseen kuuluu vaarojen tunnistamisen lisäksi ehdotusten tekemistä työolojen kehittämiseksi ja vaarojen ehkäisemiseksi. Työpaikkakäynnillä havaitut tekijät tulee ottaa huomioon terveystarkastusten sekä työntekijöiden ohjauksen ja neuvonnan yhteydessä (Lehtola, 2005). Salmisen ym. (2007) mukaan työpaikkaselvityksiä oli tehty 85 %:ssa haastateltuja työpaikkoja ja vajaa 70 % oli päivittänyt sen viimeisen kahden vuoden aikana. Rantasen ym. (2003) tekemässä kyselyssä todettiin, että työterveyshuoltohenkilöistä ainoastaan vajaa puolet oli osallistunut työpaikan riskinarviointiin ja että lääkärit käyttivät ainoastaan 10 % ja työterveyshoitajat 20 % ajastaan työpaikkaselvitysten tekemiseen. Salmisen ym. 2007 tekemässä kyselyssä taas yli puolessa työpaikkoja työpaikkaselvitystä oli käytetty riskinarvioinnin apuna, mutta silti riskinarvioinnin ja työpaikkaselvityksen suhde toisiinsa koettiin työpaikoilla epäselväksi (Salminen ym. 2007). Parhaimmillaan työpaikkaselvitys ja yrityksen riskinarviointi voisivat olla toisiaan tukevia toimintoja ja työterveyshuollon rooli terveysvaarojen ja vaikutusten asiantuntijana voisi olla aiempaa näkyvämpi. Käytännössä yhteistyö työpaikan ja työterveyshuollon välillä ei kuitenkaan toimi tarkoitetulla tavalla ja työpaikkaselvitys kattaa ainoastaan vaarojen kartoituksen (Rantanen & Pääkkönen 2000). Työterveyshuolloissa tilannetta vaikeuttaa työpaikkojen koon, toimialan ja toimintaorganisaatioiden vaihtelu (Pääkkönen ym. 2005). Silti pienten yritysten kohdalla työturvallisuustoiminta tiivistyy yhteistyöhön työterveyshuollon ja työsuojelupiirin kanssa (Salminen ym. 2007). Salmisen ym. (2007) mukaan asiantuntijoita, kuten työterveyshuolto, käytetään vaaratekijöiden tunnistamisen apuna yli 60 %:ssa työpaikkoja. Tosin myös tässä työpaikan koon kasvu lisää ulkopuolisten asiantuntijoiden käyttöä (Salminen ym. 2007). Työpaikkaselvityksen kehittämistä riskinarvioinnin rinnalla on korostettu Rantasen ym. (2003) ja Salmisen ym. (2007) toimesta. Selvää on, että työpaikan työturvallisuuden edistämisen kannalta on olennaista käyttää työterveyshuollon osaamista hyödyksi, jotta tähän päästään tulee yhteistyön tavoitteet ja toimintamalli määritellä (Uitti ym. 2005, Rantanen ym. 2006, Halonen 2007, Salminen ym. 2007). Työterveyshuolto Suomessa vuonna 2004 katsauksessa todetaan, että työterveyshuollon ulkopuolisten asiantuntijoiden käyttö työterveysyksiköissä on merkittävää ainoastaan maatalousasiantuntijoiden osalta. Työhygieenisiä asiantuntijoita käyttää vuosittain ainoastaan kolmannes yksiköistä ja että käyttö on vähentynyt vuodesta 2000 vuoteen 2004 yli 10 %:lla. Pienintä työhygienian asiantuntijoiden käyttö oli terveyskeskuksissa ja lääkärikeskuksissa sijainneissa työterveyshuollon yksiköissä ja suurinta yrityksen omissa tai yritysten yhteisissä työterveyshuollon yksiköissä. (Manninen 2007). Työsuojelupiirit toimivat sosiaali ja terveysministeriön työsuojeluosaston alaisina ja niiden tehtävänä on ohjata ja neuvoa työpaikkoja työsuojeluasioissa sekä toisaalta valvoa työsuojelusäännösten noudattamista (Hanhela & Lehtola 2005). Työsuojelupiirien toiminnalle asetetaan kausittaisia painopistealueita ja kemikaalit olivat painopistealueena viimeksi 1990 luvun lopulla (Hanhela & Lehtola 2005). Metallityöpaikkojen tyypillisistä altisteista työsuojelupiirien erityistarkkailuasemassa ovat liuotinaineet sekä huurut ja pölyt (Hanhela & Lehtola 2005). Keskeisiä seikkoja 10

työsuojelupiireihin tulevissa yhteydenotoissa kemiallisten altisteiden osalta ovat syöpävaaralliset aineet ja altistumisen arviointi sekä ilmanvaihtoon ja käyttöturvallisuusasioihin liittyvät kysymykset (Hanhela & Lehtola 2005). Yleisesti uudistuneen työturvallisuuslainsäädännön vaikutusta työsuojeluviranomaisten suorittamaan valvontatoimintaan on koettu vajaassa 20 %:ssa työpaikkoja (Salminen ym. 2007). Valvonnan tehostamisen lisäksi rangaistukset työturvallisuuslain rikkomuksesta ovat tällä hetkellä Suomessa lieviä ja harvinaisia ja osaltaan viestittävät lain tärkeydestä yhteiskunnassamme (Salminen ym. 2007). Tyypilliset metalliteollisuuden työpaikkojen työtehtävät ja niihin liittyvät kemialliset altisteet Metalliteollisuus yhdessä koneiden, laitteiden ja kulkuneuvojen valmistuksen kanssa työllistää tällä hetkellä suomessa noin 100 000 henkilöä ja alalla vallitsee työvoimapula (Priha 2006). Toimipaikkoja metallialalla on yhteensä noin 8 000, joista valtaosa on suhteellisen pieniä yrityksiä (Priha 2006). Prihan (2006) mukaan alan tyypillisiä työtehtäviä ovat muun muassa metallintyöstö, rasvanpoisto, pintakäsittely, maalaus, hitsaus, hiekkapuhallus ja polttoleikkaus. Edellä mainituissa prosesseissa käytetään tai syntyy erilaisia kemiallisia altisteita, kuten maaleja ja leikkuunesteitä, hitsaushuuruja, liuotinhöyryjä ja happohuuruja ym. Metallituoteteollisuudessa työhygienian kannalta ongelmallisia tilanteita ovat hitsaus, terminen leikkaus, maalaus sekä edellisiin liittyvät esi ja jälkikäsittelytyöt. Alalla esiintyvien ammattitautien tyypillisiä aiheuttajia ovat melun ja toistotyön ohella asbesti, öljyt ja voiteluaineet, metallihuurut sekä kemikaalit (Priha 2006). Tällä hetkellä hitsaushuuruille altistuu Suomessa vuosittain lähes 15 000 hitsaajaa ja polttoleikkaajaa. Tästä 15 000 työntekijän ryhmästä altistuu vuosittain vajaa 6 000 työntekijää ruostumattoman teräksen sisältämille syöpäsairauden vaaraa aiheuttaville nikkelille ja kromiyhdisteille (Saalo ym. 2006). ASA ilmoitettuja hitsaajista ja kaasuleikkaajista on 2 193 (15 % työllisistä), suurin osa kromi(vi)yhdisteiden osalta (Saalo ym. 2006). Lisäksi paksulevysepistä ja rautarakennetyöntekijöistä ASA ilmoitettuja on 856 (23 % työllisistä) (Saalo ym. 200). Liuotinhöyryille Orgaanisille hiilivetyliuottimille altistuu suomessa tällä hetkellä arviolta 20 000 työntekijää ja pääosa maalien, lakkojen, painovärien, liimojen valmistuksessa sekä teollisuuden käyttäjät, eli maalaajat (Heikkilä ym. 2005). Suomessa oli vuonna 2003 noin 1 200 automaalaria ja 1 500 muuta metallimaalaria. Vaikka maaliteollisuus tuottaa aiempaa enemmän liuotteettomia tai vain vähän liuottimia sisältäviä tuotteita, metalliteollisuudessa vesiohenteisia maaleja käytetään edelleen vähän, vain 10 % (Lyly ym. 2000). Suurimpia liuotinaineiden pitoisuudet HTP arvoihin verrattuna ovat ksyleenin osalta (Heikkilä ym. 2005). Leikkuunesteelle puolestaan altistuu Suomessa noin 19 000 työntekijää, joista suurin osa on metallin jatkokäsittelyteollisuudessa työskenteleviä metallintyöstäjiä (Linnainmaa & Suuronen 2005). Lisäksi leikkuunesteen aiheuttamia ammatti ihottumia todetaan Suomessa vuosittain noin 30 (Linnainmaa & Suuronen 2005). Edellä mainittujen altisteiden lisäksi metallin pk teollisuudessa altistutaan muun muassa happohuuruille ja kaasumaisille epäpuhtauksille. Hengitysteitse altistumisen lisäksi metalliteollisuudessa altistutaan metalleille myös ihon välityksellä. Metallit voivat imeytyä ihon läpi tai kulkeutua ruoansulatuskanavaan käsien välityksellä. Metallien aiheuttamaa ammattiihottumaa tutkittaessa on todettu, että keskimääräinen altistumisaika ennen ihottuman puhkeamista oli 8,7 vuotta ja puolet sairastuneista ei enää pystynyt jatkamaan nykyisessä tehtävässään (Jolanki ym. 2001). Tutkimuksen mukaan nahkaiset suojakäsineet olivat yleinen kromiallergian syy kun taas kosketus metalliseen kromiin ei aiheuta herkistymistä. Vaikka nikkelille herkistyminen on yleistä, ei ruostumattoman teräksen käsittelyn oleteta aiheuttavan nikkeliallergiaa 11

kun taas kovametallin käsittely aiheuttaa allergista kosketusihottumaa (Jolanki ym. 2001). Myös leikkuunesteet voivat sisältää työstön yhteydessä irronneita metalleja. Metalliteollisuudessa on tapahtunut runsaasti uudelleenjärjestelyjä suurten yritysten ulkoistaessa toimintojaan ja on syntynyt uusia pieniä ja keskisuuria alihankintayrityksiä (Santonen 2007). Näiden pienten yritysten sisällä ei yleisesti ole riittävää asiantuntemusta kemikaaliriskien arvioimiseksi. Lisäksi yhteistyö työpaikan ja työterveyshuoltopalveluja tuottavan tahon välillä ei välttämättä ole kiinteää, jolloin tieto kemikaalien terveysvaikutuksista jää vähäiseksi. Metalli ja autoalalle on työterveyslaitos laatinut yhteistyössä metallityöväenliiton kanssa työtehtäväkohtaisia KAMAT tietokortteja, joista löytyy tietoa työtehtäviin liittyvistä mahdollisista kemikaaliriskeistä, niiden arvioimisesta ja hallintamenetelmistä (Santonen 2007). Myös Työturvallisuuskeskus on aiemmin julkaissut oppaan Kemikaalien käsittelystä metalli ja autoalalla (Harjanne 1997). Metalliteollisuuden keskusliitto ja Työsuojeluhallinto ovat julkaisseet oppaan hitsaus ja leikkausprosesseihin liittyvistä vaaroista ja vaarojen torjunnasta, mukana kemiallisista tekijöistä on hitsaussavu (MET 1996). Työterveyslaitos on julkaissut vuonna 1999 "Kemikaalivaarojen arviointi ja hallinta" hankkeen puitteissa "Metallialan kemikaalivaarat hallintaan" oppaan koskien kemikaalivaarojen terveys ja ympäristönäkökohtia pienyrityksissä. Oppaassa on esitelty sekä kemikaalivaarojen arvioinnin kulkua, kemikaaliriskien vähentämistä että toimialalle tyypillisiä kemiallisia altisteita (Degerth ym. 1999). Opastuksesta huolimatta ei riskinarviointi ja hallinta ole metallin pk yrityksissä lähtenyt liikkeelle toivotulla tavalla. Hitsaus ja hiontatyöt Hitsaustyössä syntyvät ilman epäpuhtaudet riippuvat hitsattavasta materiaalista, käytetystä hitsausmenetelmästä sekä lisäaineista. Eniten hitsaushuurua syntyy puikkohitsauksen yhteydessä (Eliander ym. 2005). Hitsauksessa käytetään apuaineina erilaisia suoja ja plasmakaasuja, lisäksi hitsauksessa syntyy pieniä määriä kaasumaisia altisteita kuten otsonia ja typpidioksidia. Vapautuvien metallihuurujen ja kaasujen seoksia nimitetään hitsaussavuksi tai hitsaushuuruksi. Pinnoitettujen tai eristeitä sisältävien materiaalien hitsauksessa voi syntyä myös erilaisia lämpöhajoamistuotteita kuten hiilimonoksideja ja isosyanaatteja (Engström, B. 1999). Kemiallisen altistumisen kannalta hitsaajan työssä merkittävimpiä altisteita ovat hitsaushuurun sisältämät metalliyhdisteet (nikkeli, alumiini, kupari ja kromiyhdisteet). Hitsaajien hitsaushuurulle altistumiseen vaikuttavia tekijöitä ovat työskentelytilan taustapitoisuus, työkohteessa tehtävä hitsaustyö ja hitsausasennot sekä ilmanvaihdon tehokkuus ja suojavarusteiden käyttäminen (Koskinen ym. 2006). Nikkelille altistui Suomessa vuonna 2003 noin 29 000 työntekijää pääosin nikkelin elektrolyyttisessä pinnoituksessa sekä ruostumattoman, haponkestävän ja erikoisteräksen hitsauksessa. Kromille puolestaan altistui vuonna 2003 noin 27 000 työntekijää, voimakkaimmin hitsaajat, kaasuleikkaajat ja polttajat. Kokonaishuurupitoisuus seostamattoman teräksen MAG hitsauksessa ilman kohdepoistoa on yleensä 5 10 mg/m 3 ja kohdepoistolla < 5 mg/m 3. Terästen puikkohitsauksessa huurupitoisuus on useimmiten 5 20 mg/m 3, kun kohdepoistoa ei ole käytössä. Kohdepoiston avulla voidaan päästä 1 5 mg/m 3 tasolle. Hitsauslankaa käytettäessä vapautuu ilmaan rautaa sekä pieniä määriä kromia, mangaania, nikkeliä ja molybdeeniä. Hitsauspuikolla hitsattaessa taas vapautuu rautaa sekä pieniä määriä piitä, mangaania ja nikkeliä. (TTL 2007a). 12

Hitsausparametrien valinnalla ja tarpeeksi tehokkailla ja toimivilla kohdepoistoilla voidaan vähentää työtilan taustapitoisuutta ja näin hitsaajan hitsaushuuruille altistumista. Kuitenkin tärkein yksittäinen riskinhallintatoimenpide altistumisen vähentämiseksi on asianmukaisen hengityksensuojaimen käyttäminen. (Koskinen ym. 2006). Vaikka henkilösuojaimet ovat lainsäädännön mukaan viimeiseksi toteutettava riskinhallintatoimenpide teknisten parannusten jälkeen, on tilanne hitsauksen osalta hieman toisenlainen. Hitsauksessa joudutaan joka tapauksessa suojautumaan hitsausmaskin avulla UV säteilyltä, jolloin hengityksensuojaimen käyttö ei varsinaisesti lisää työntekijän suojainten määrää. Mikäli hitsaustyöpisteessä on toimiva ja tarkoituksenmukainen kohdepoisto ja lisäksi ruostumattoman teräksen hitsauksen yhteydessä käytetään hengityksensuojaimia, on huuruille altistuminen vähäistä. Mikäli samassa tuotantotilassa suoritetaan useita työtehtäviä, pääsevät epäpuhtaudet kohdepoiston puuttuessa leviämään ympäristöön. Ongelmana voi pienissä yrityksissä olla myös työstettävien kappaleiden koon vaihtelu sekä tuotantotilojen järjestelyt (layout). Yhdessä hankkeessa mukana olleessa yrityksessä mitattiin myös hopean kiillotuksen ja kipsimuottien valmistuksen aikana aiheutuvaa hengitystiealtistumista. Metallista hopeaa ei ole luokiteltu terveydelle vaaralliseksi, mutta suurten hopeahöyrymäärien hengittäminen voi aiheuttaa keuhkovaurion ja johtaa keuhkoödeemaan (IPCS 2005). Lisäksi hopean käsittelyyn yhdessä muiden kemikaalien (hapot, asetyleeni, vetyperoksidi, ammoniakki) kanssa liittyy palo ja räjähdysvaara. Metallin pinnoitustyöt Termisessä ruiskutuksessa metallin pinnoittamiseen käytettävä tuote kuumennetaan ja ruiskutetaan hienojakoisena hiukkassumuna esikäsitellylle pinnalle kaasuvirtauksen avulla (TTL 2007d). Pinnoituksen avulla lisätään mm. tuotteen lämmön ja korroosionkestoa. Termiseen ruiskutukseen luetaan kuuluvaksi liekki, kaari, plasma, HVOF sekä denaatioruiskutus (TTL 2007d). Pinnoitustyö koostuu esivalmistelusta, itse ruiskutuksesta, tiivistyksestä ja viimeistelystä. Yleisesti kaikki metalliruiskutustekniikat aiheuttavat HTP arvon ylittäviä pitoisuuksia hienojakoista pölyä sekä savua (TTL 2007d). Lisäksi pöly voi sisältää pinnoitusaineesta tai pinnoitettavasta materiaalista peräisin olevia raskasmetalleja kuten kobolttia, nikkeliä ja kromia (TTL 2007d). Metallin pinnoituksen yhteydessä mitattiin hengittyvän pölyn määrää sekä sen sisältämiä metalliyhdisteitä. Erikoispinnoitustöillä tarkoitetaan tässä metallin elektrolyyttistä pinnoitusta sekä kastolakkausta. Metallin hopeoinnissa käytetään käytetään akuutisti myrkyllistä kaliumsyanidia. Kaliumsyanidi ei haihdu, mutta voi aiheuttaa myrkytyksen päästessään imeytymään ihon läpi. Lisäksi hapon joutuminen syanidialtaaseen vapauttaa hengitysteitse myrkyllistä syaanivetyä. Erikoispinnoituksissa mitattiin ilmaan avoimista pinnoitusaltaista haihtuvia yhdisteitä (syanidi, liuotinaineet). Olennaisia toimia myrkyllisen kaliumsyanidin kannalta on ensiapuvalmiuden ylläpitäminen. Tähän kuuluvat ohjeistus ja koulutus tapaturmien varalle sekä vasta aineena toimivan amyylinitriilin hankkiminen (OVA ohje). Työssä esiintyvien altisteiden vuoksi, terminen ruiskutus tulisi aina tehdä eristetyssä tilassa tai asentaa työkohteeseen ruiskutuskaappi tai kohdepoisto syntyvien epäpuhtauksien poistamiseksi (TTL 2007d). Lisäksi työntekijän tulee suojautua raitisilmanaamarilla. 13

Metallin työstö Metallin työstöllä käsitetään tässä leikkuu /lastuamisnesteitä vaativia sorvausjyrsintä, hionta, poraus ja NC koneistustöitä. Koneistustyössä altistutaan nimenomaan lastuamisnesteiden käyttöliuoksille (TTL 2007b). Lastuamisnesteiden tehtävänä on voidella ja jäähdyttää työstettävää kappaletta sekä siirtää syntyvät metallihiukkaset pois työstettävästä kohdasta (TTL 2007b). Kyseisiä lastuamisnesteitä sisältäviä metallintyöstötehtäviä tekevät koneistajat, koneenasentajat ja NC koneenkäyttäjät sekä esimerkiksi poraajat ja sorvaajat. Koostumukseltaan leikkuunesteet ovat joko mineraali ja kasvisöljypohjaisia täysöljyjä tai vettä sisältäviä emulsioita. Lisäksi leikkuunesteet sisältävät erilaisia lisäaineita kuten ruosteen, hapettumisen ja vaahdonestoaineita sekä biosidejä bakteerikasvun pienentämiseksi. Työstettäviä materiaaleja ovat sekä seostamaton että ruostumaton teräs ja alumiini ym. (Linnainmaa & Suuronen 2005). Useimmiten leikkuuneste laimennetaan ennen käyttöä, jolloin käyttöliuos sisältää ainoastaan 5 10 % tiivistettä. Leikkuunesteille altistutaan hengitysteitse leikkuunesteen levitessä aerosoleina ympäröivään ilmaan sekä ihon kautta emulsion roiskuessa työstökohteesta tai käsiteltäessä emulsiolla pinnoitettuja kappaleita (TTL 2007b). Altistavimpia työvaiheita ovat työstettävien kappaleiden puhdistaminen paineilmalla sekä itse koneistuslaitteen puhdistaminen. Työilman epäpuhtauksien määrään vaikuttavat monet tekijät, kuten lastuamisnesteen ikä ja laatu, koneiden kotelointi ja kohdepoistot, työstötapa, työstettävän kappaleen koko ja muoto, kierrosnopeudet, yhden kappaleen työstöön käytettävä aika sekä paineilman käyttö puhdistukseen. Terveyshaittoja aiheuttavat nesteen sisältämien ainesosien (esim. formaldehydi ja isotiatsolinoniyhdisteet) lisäksi myös nesteeseen joutuneet herkistävät raskasmetallit (nikkeli, kromi ja koboltti) ja muut epäpuhtaudet sekä nesteissä kasvavat mikrobit ja endotoksiinit (TTL 2007b). Terveyshaitat ilmenevät ihottumina sekä hengitystieoireina. Yksi huomioon otettava ongelma leikkuunesteiden osalta on, että monien nesteissä esiintyvien vaarallisiksi luokiteltujen aineosien pitoisuus on niin pieni, ettei niitä tarvitse ilmoittaa käyttöturvallisuustiedotteessa. Tällöin tiedote ei välttämättä sisällä paljoakaan tietoa tuotesisällöstä (TTL 2007b). Mittauksissa keskityttiin tarkastelemaan leikkuunesteestä ilmaan haihtuvien endotoksiinien pitoisuutta. Riskinhallinnan kannalta olennaisia toimia koneistuksen yhteydessä on työstökeskuksen kotelointi ja kohdepoiston asentaminen. Leikkuunesteen säännöllinen vaihtaminen ja tarpeeksi lyhyt vaihtoväli takaavat ettei liiallista bakteerikasvua pääse syntymään. Lisäksi laitteiston puhdistaminen nesteen vaihdon yhteydessä on tärkeää. Leikkuunesteen kokonaisbakteeripitoisuutta on mahdollista seurata esimerkiksi pikakasvatustesteillä (Linnainmaa & Suuronen 2005). Erityisesti ihon suojaamiseen leikkuunesteeltä tulisi sen ärsyttävien ainesosien vuoksi kiinnittää huomiota. Huomioitavaa iho oireilun osalta on myös märkätyön vaikutus itsessään. Metallin maalaaminen Maalauksen osalta vaaratekijät riippuvat käytetyn menetelmän lisäksi esikäsittelymenetelmästä sekä käytetyistä tuotteista. Koska maalin valintaan vaikuttavat käsiteltävän kappaleen käyttötarkoituksen asettamat vaatimukset, vaihtelevat käytettävät tuotteet usein asiakkaan toiveiden mukaan. Näin käytettyjen kemikaalituotteiden määrä yritystä kohden saattaa nousta hyvinkin suureksi. Yleisimpiä metallimaalauksessa käytettyjä maaleja ovat epoksi, 14

polyuretaani ja alkydimaalit (TTL 2007c). Maalit voivat olla liuotinohenteisia, vähän liuottimia sisältäviä tai liuotteettomia kuten yleisesti käytössä olevat jauhe / pulverimaalit. Syntyvien työilman epäpuhtauksien määrään vaikuttavat maalinvalinta sekä maalausmenetelmä. Erityisesti ruiskumaalaus aiheuttaa suuria pitoisuuksia ja korroosionestomaalauksessa juuri ruiskumaalaus on yleisin käytetty maalausmenetelmä (TTL 2007c). Sivellinmaalausta käytetään taas pienissä paikkamaalaustöissä (TTL 2007c). Maalipinta kuivatetaan joko maalaamossa (25 40 C) tai uunissa (120 200 C). Merkittävimpiä kemiallisia altisteita metallin maalauksessa ovat herkistäviksi yhdisteiksi luokitellut epoksihartsit ja isosyanaatit sekä hermostovaikutuksia aiheuttavat liuotinaineet. Pääsääntöisesti maalien sisältämille yhdisteille altistutaan hengitysteitse, mutta isosyanaateille ja liuottimille voidaan altistua myös ihon välityksellä (TTL 2007c). Tutkimuksessa mitattiin maalaustöiden osalta sekä liuotinaineita että isosyanaatteja. Maalaamoissa merkittävä vaaratekijä on liuottimien aiheuttama tilan palo ja räjähdysturvallisuus, joka tulee ottaa huomioon tuotteiden käsittelyn, varastoinnin sekä laitehankintojen yhteydessä. Maalaamon ilmanvaihdon suunnittelua hankaloittaa ohjeistuksen puute ilmanvaihtojärjestelyiden osalta (Hautalampi ym. 2006). Viime vuosina maalien kehitystä ovat ohjanneet voimakkaasti VOC direktiivit. Vaikka vesiohenteisia tuotteita onkin kehitetty perinteisten liuotinohenteisten tuotteiden rinnalle, käytetään edelleen ulkokäyttöön tarkoitetuissa metallituotteissa korroosionestomaalauksessa pitkälti ksyleeni ohenteisia maaleja. Metallin maalauksessa olennaisia riskinhallintatoimenpiteitä ovat huolehtiminen tilan riittävästä ilmanvaihdosta sekä paloturvallisuudesta. Maalaustyöt tulee tehdä niille varatussa, muista työpisteistä erillisessä maalaamossa, lisäksi tulee estää liuotinhöyryjen leviäminen muihin tuotantotiloihin. Työntekijän tulee aina ruiskumaalauksen yhteydessä käyttää asianmukaista hengityksensuojainta sekä suojata iho mahdollisilta maaliroiskeilta. Huomiota tule kiinnittää suojautumiseen maalin sekoituksen yhteydessä ja aina maalaamossa oleskelun aikana sekä suojainten huoltoon ja säilytykseen. Metallin happopeittaus Happopeittauksessa metallista poistetaan metalliset epäpuhtaudet ja mahdolliset oksidit rasvanpoiston jälkeen. Peittauksessa yleisesti käytettyjä happoja ovat rikki, suola ja fosforihappo sekä typpi, fluorivety ja muut orgaaniset hapot sekä näiden seokset. Happoja käytetään laimennettuina vesiliuoksina, joissa voi lisäksi esiintyä kostutusaineita ja inhibiittejä. (TTL 2007d) Happopeittaustöissä on olemassa erityinen tapaturmanvaara happojen syövyttävyyden vuoksi. Varsinkin manuaalisen käsittelyn yhteydessä voi työntekijä saada päällensä happoroiskeita, jotka ovat silmiin ja iholle osuessaan erittäin vaarallisia (TTL 2007d). Usein käytössä on vahvoja happoja, jotka laimennetaan vedellä ennen käyttöä jolloin hapon syövyttävyys riippuu sen käyttöväkevyydestä. Lisäksi hapot voivat haihtuessaan aiheuttaa hengitystieärsytystä ja johtaa kroonisen keuhkoputkentulehduksen syntymiseen (Santonen 2007). Olennaisimpia riskinhallintakeinoja happopeittaustöissä ovat hapotusaltaan reunaimut ja suojakansi. Lisäksi kappaleiden siirron automatisoinnilla voidaan tapaturmariskiä vähentää merkittävästi. Työskenneltäessä syövyttävien kemikaalien kanssa tulee työntekijän suojautua asianmukaisilla hengityksensuojaimilla sekä suojakäsineillä ja vaatetuksella. 15

TUTKIMUKSEN TARKOITUS Pilottitutkimuksen tarkoituksena oli selvittää haastattelujen ja työpaikkakäynneillä tehtyjen havaintojen avulla missä määrin valtioneuvoston asetus kemiallisista tekijöistä työssä (VNa 715/2001) ja sen tulkintaohjeet työpaikoilla tunnetaan. Lisäksi selvitettiin riskinarviointien toteutumista ja toteuttamistapaa/ menetelmää sekä BS 8800 standardin soveltamista työpaikoilla. Hankkeen toisen vaiheen tavoitteena oli kehittää kokonaisvaltainen toimintamalli kemialliseen altistumiseen liittyvien lakisääteisten velvoitteiden täyttämiselle pkyrityksille soveltuvalla tavalla. Hankkeessa keskityttiin metalliteollisuussektoriin. Hankkeen osatavoitteita olivat: Testata, missä määrin kemiallinen hengitysteitse tapahtuva altistuminen ja sen aiheuttama riski on arvioitavissa havainnoimalla (Sinet Keturi 2.0 ja Työympäristöprofiili) ilman mittauksia (mittaustulosten vertailu havainnointiin). Testata Control Banding menetelmää, eli torjuntatehokkuusluokkiin perustuvaa riskin arviointia ja hallintaa, ns. torjuntakaistakonseptia. Mitata ihoaltistumista ja verrata tuloksia ihoaltistumisen arviointiin kehitetyn mallin antamiin tuloksiin. Selvittää, missä määrin voidaan antaa työalakohtaisia (metalliteollisuus) ohjeita siitä, milloin altistumisen taso tulisi selvittää mittaamalla ja milloin yleensä tarvitaan työhygienian asiantuntijan apua. Riskien arviointi toteutettiin kaikkien mukana olleiden yritysten osalta niille työvaiheille tai työtehtäville, joista tehtiin myös työhygieenisiä mittauksia. Tutkimuksessa keskityttiin metalliteollisuudessa tyypillisesti esiintyviin hitsaus, hionta pinnoitus ja koneistus sekä liuotintyötehtävien aiheuttaman kemikaalialtistumisen riskinarviointiin. Mittauksia tehtiin pääsääntöisesti hengitysvyöhykkeeltä, mutta lisäksi ruostumattoman teräksen hitsaajilta ja hiojilta, metallin pinnoittajilta sekä hopean kiillotus ja sulatustöitä tekeviltä otettiin käsienpesunäytteitä ihoaltistumisen arvioimiseksi. Tämä siksi, että ihoaltistumisen arviointi ei onnistu pelkkien hengitystiealtistumismittausten perusteella (Mäkinen 2003) AINEISTO JA MENETELMÄT Tutkimuksessa mukana olleet yritykset Hankkeen pilottitutkimuksessa "Lainsäädännön vaikutus työpaikkojen kemikaalialtistumiseen" vuonna 2004 haastateltiin 11 pientä tai keskisuurta metalliteollisuuden työpaikkaa Itä Suomessa. Pilottivaiheessa kartoitettiin haastattelujen avulla uusiutuneen työturvallisuuslainsäädännön vaikutusta työntekijöiden kemikaalialtistumiseen. Yrityksiltä kysyttiin myös kuinka he näkivät työterveyshuollon ja työsuojelupiirin roolin työpaikan työturvallisuuden kehittämisessä. Lisäksi kartoitettiin työpaikkaselvitysten ja työsuojelun toimintaohjelmien laatimiseen liittyviä näkökohtia. Tutkimuksessa haastatellut henkilöt olivat yritysten toimitusjohtajia. Pilottitutkimuksen rahoittajaraportti 16

sosiaali ja terveysministeriön työsuojeluosastolle on saatavilla Milja Mäkiseltä Työterveyslaitokselta. Tutkimuksen toisessa vaiheessa oli mukana 12 metalliteollisuuden pk yritystä Kuopion läheisyydestä. Osa yrityksistä oli osallistunut jo hankkeen pilottivaiheeseen, osa yrityksistä oli uusia. Hankkeeseen mukaan tulleilta uusilta yrityksiltä (6 kpl) kysyttiin samat työturvallisuuslainsäädännön täyttämiseen liittyvät kysymykset kuin pilottivaiheessa mukana olleilta. Hankkeen pilottivaiheen pienimmässä yrityksessä työskenteli tuotannossa kaksi työntekijää. Suurimman yrityksen henkilöstömäärä oli 37. Viidessä tutkimusyrityksessä oli 1 9 työntekijää ja kuudessa 10 tai enemmän. Tutkimuksessa toisessa vaiheessa mukana olleista yrityksistä kahdessa työntekijöiden lukumäärä oli 10 tai vähemmän ja kolmessa yrityksessä 10 20 sekä seitsemässä alle 21. Pienimmässä työpaikassa henkilöstön määrä oli ainoastaan kaksi ja suurimmassa 37. Hankkeen toisessa vaiheessa yrityksissä tehtiin työhygieenisiä mittauksia pääsääntöisesti yhtenä päivänä. Samalla haastateltiin yrityksen työsuojelusta vastaavaa henkilöä, eli useimmiten toimitusjohtajaa, sekä havainnoitiin tuotantoolosuhteita riskinarviointeihin tarvittavien tietojen keräämiseksi. Lisäksi uusista tutkimuksessa mukana olleista yrityksistä kerättiin samat taustatiedot kuin pilottivaiheessa mukana olleista yrityksistä, jolloin taustatietomäärä kaikista yrityksistä on samantasoinen. Haastattelujen yhteydessä käytetyt kyselylomakkeet liitteinä (liite 3 ja 4). Taulukko 1. Tutkimuksen toisessa vaiheessa mukana olleiden yritysten tuotantosuunnat sekä mahdollisesti esiintyvät kemialliset altisteet Yritys (tuotantosuunta) Mahdollisia kemiallisia altisteita Korujen ja pöytähopeiden valmistus Kaliumsyanidipohjaiset pintakäsittelyaineet, liuotinhöyryt, hiontapöly (hopea) Kalusterunkojen valmistus ja ohutlevytyöt Hitsaushuuru Tilauskonepaja Teollisuuden kunnossapitotyöt ym. alihankinta Profilointikoneiden valmistus ja asennus Teollisuusrakenteiden ja säiliöiden valmistus Putkien ja putkirakenteiden valmistus Maatalouden koneiden valmistus Pientä ja keskiraskasta koneistusta Kiinteistön kunnossapitovälineiden valmistus Liikennevälineiden valmistus Metallin maalaus Hitsaushuuru (kromi, nikkeli), leikkuunesteet, hapot (HF, HNO 3) Metallipölyt (kromi, nikkeli, koboltti), hitsaushuuru (kromi, nikkeli), leikkuunesteet Leikkuunesteet, hitsaushuuru Hitsaushuuru (kromi, nikkeli), hapot Hitsaushuuru (kromi, nikkeli), liuotinhöyryt Hitsaushuuru, liuotinhöyryt, isosyanaatit Leikkuunesteet Hitsaushuuru, liuotinhöyryt, isosyanaatit Hitsaushuuru (kromi, nikkeli) Liuotinhöyryt, isosyanaatit 17

Työhygieeniset mittausmenetelmät Työhygieenisiä mittauksia tehtiin seostamattoman ja ruostumattoman teräksen hitsaamisen ja hionnan, metallin hapotuksen ja maalaamisen sekä metallin pinnoituksen ja työstön yhteydessä. Alla olevassa taulukossa on esitetty tutkimuksessa mukana olevissa yrityksissä mitatut kemialliset altisteet työtehtävittäin. Taulukko 2. Tutkimuksessa mitatut kemialliset altisteet työtehtävittäin Työtehtävä Mitatut kemialliset altisteet Hitsaus Seostamaton teräs Ruostumaton teräs Haponkestävä teräs Hionta Seostamaton teräs Ruostumaton teräs Hopean kiillotus ja lävistys Pinnoitus Hopeointi Metallin työstö/ koneistus Maalaus Happopeittaus Hengittyvä pöly Hengittyvä pöly, nikkeli ja kromiyhdisteet * ) Hengittyvä pöly, nikkeli ja kromiyhdisteet * ) Hengittyvä pöly Hengittyvä pöly, nikkeli ja kromiyhdisteet * ) Hengittyvä pöly, hopea * ) Hengittyvä pöly, nikkeli ja kromiyhdisteet, koboltti * ) Syanidi Endotoksiinit Liuottimet, isosyanaatit Hapot *) Lisäksi ruostumattoman teräksen ja hopean kanssa työskenteleviltä työntekijöiltä otettiin käsienpesunäyte metallien (nikkeli, kromi, hopea) määrittämistä varten ihoaltistumisen arvioimiseksi. Hengitystiealtistumisen arviointi Työntekijöiden altistumista hengitysteitse mitattiin keräämällä työpaikan ilmasta pöly ja endotoksiininäytteitä sekä happohuuruja, liuotinaineita ja isosyanaatteja. Mittauksia tehtiin työntekijöiden hengitysvyöhykkeiltä sekä kiinteistä mittauspisteistä. Mittaustuloksia verrattiin sosiaali ja terveysministeriön julkaisussa 4 HTP arvot 2007 annettuihin työpaikan ilman epäpuhtauksien haitallisiksi tunnettuihin pitoisuuksiin sekä endotoksiinien osalta Alankomaissa ehdotettuun ilman endotoksiinipitoisuuden raja arvoon. Hengittyvä pöly kerättiin IOM keräimillä työntekijöiden hengitysvyöhykkeiltä ja kiinteistä mittauspisteistä standardin SFS EN 481:1993 mukaisesti. Hitsaustyöntekijöiltä hitsausmaskin sisäpuolelta pölynäytteet kerättiin Milliporen aerosolimonitoreilla (Ø 25mm). Suodattimina käytettiin huokoskooltaan 0,8 µm:n selluloosa asetaattisuodattimia. Näytteet analysoitiin gravimetrisesti. Metallit määritettiin samoilta suodattimilta joihin pölynäytteet oli kerätty. Kuusiarvoinen kromi määritettiin vesiliukoisen kromin määränä näytteessä. Näytteet uutettiin huoneenlämmössä veteen. Kokonaiskromin, nikkelin ja hopean määrityksiä varten suodattimet hajotettiin happoliuoksilla. Menetelmässä sovelletaan pääasiassa standardia OSHA ID 121, 2002 (Metal & Metalloid particulates in workplace atmospheres (Atomic Absorption)) ja valituin osin 18

standardia NIOSH 7303, 1994 (Elements by ICP). Määritykset tehtiin ICP MS menetelmällä. Liuotinaineet kerättiin ilmasta aktiivihiiliputkiin SKC 226 01. Näytteet desorboitiin liuottimella/rikkihiilellä/dimetyyliformamidilla ja analysoitiin kaasukromatografisesti GC FID kaksikolonnilaitteistolla. Kvantitointi tehtiin ulkoisten standardien avulla. Menetelmät perustuvat OSHA:n ja NIOSH:n ohjeisiin. Analyysimenetelmä TY KEMIA ANO 006 on akkreditoitu (FINAS T013, EN ISO/IEC 17025). Hengittyvän pölyn, metallien ja liuotinaineiden näytteenottomenetelmät ovat akkreditoituja (FINAS T013, EN ISO/IEC 17025). Fluorivety ja typpihappo kerättiin ilmasta kaliumhydroksidiliuokseen (25 mmol) ja analysoitiin ionikromatografisesti ionina, ilmaisimena johtokykydetektori. Menetelmä perustuu NIOSH:n menetelmiin 7903 ja 7902. Analyysimenetelmä TY KEMIA 007 on akkreditoitu (FINAS T013, EN ISO/IEC 17025). Syanidi kerättiin ilmasta PVC suodattimille ja analysoitiin ionikromatografisesti, ilmaisimena amperometrinen detektori ja/tai käyttäen ionispesifistä elektrodia. Kvantititointi tehtiin ulkoisten standardien avulla. Menetelmät perustuvat NIOSH:n menetelmiin 6017 ja 7904. Ilman endotoksiinit kerättiin lasikuitusuodattimille, josta ne analysoitiin LAL (Limulus amebosyte lysate) entsyymin perustuvalla kineettisellä kromogeenisellä menetelmällä, joka perustuu standardiin SFS EN 1401:2003. Menetelmässä näyte sekoitetaan substraattireagenssin LAL kanssa ja värireaktioon kulunut aika mitataan kuoppalevyn lukulaitteella. Reaktioaika riippuu näytteen sisältämän endotoksiinien määrästä. Näytteenotto ja analyysimenetelmä on akkerditoitu (FINAS T013, EN ISO/IEC 17025). Isosyanaatit kerättiin ilmasta 2 MP lasikuitusuodattimille. Näytteet desorboitiin asetoninitriilillä ja analysoitiin nestekromatografisesti massaselektiivisellä detektorilla (LC MS). Analyysi ja keräys perustuvat modifioituna standardiin ISO 16702:2001. Työpaikan ilman, jossa on useampia saman vaikutustavan kautta haitallisia epäpuhtauksia, katsotaan olevan haitallista, kun C 1 /HTP 1 + C 2 /HTP 2 + C 3 /HTP 3 +... + C i /HTP i 1 Tätä summaussääntöä on käytetty arvioitaessa liuotinaineseosten höyryjen haitallisuutta. Suurimmalle osalle liuotinaineista on HTP arvot asetettu niiden samanlaisten hermostollisten vaikutusten vuoksi. Suomessa ei ole toistaiseksi ohjearvoa ilman endotoksiinipitoisuuksille. Mitattuja endotoksiinipitoisuuksia verrattiin Alankomaissa ilman endotoksiinipitoisuuden rajaarvoksi ehdotettuun 200 EU/m 3. (EU= Endotoxin Unit eli endotoksiiniyksikkö). Huomioitavaa on, että Alankomaissa asiantuntijaryhmä on esittänyt raja arvon alentamista neljäsosaan nykyisestä raja arvosta eli 50 EU/m 3 (Linnainmaa & Suuronen 2005). Uusi raja arvo ylittyisi usein nimenomaan telahionnan ja sorvauksen yhteydessä (Linnainmaa 2003). Ilmasta mitattiin myös lämpötila ja suhteellinen kosteus suoraanosoittavalla mittarilla (Q Trak, TSI). Lisäksi arvioitiin kohdepoistojen ym. ilmanvaihdon toimivuutta merkkisavun avulla. Riskinarviointeihin vertailua varten työhygieeniset mittaustulokset jaettiin viiteen altistumistasoon (taulukko 3.). Näin saatua riskitasoa on verrattu havainnointimenetelmällä saatuihin tuloksiin. Työhygieenisten mittausten tarkat tulokset työtehtävittäin löytyvät liitteestä 1. 19

Taulukko 3. Mittaustulosten mukaiset altistumistasot Altistumistaso Mittaustulos 1. Merkityksetön 2. Vähäinen 3. Kohtalainen 4. Merkittävä 5. Sietämätön < 10 % HTP:sta 10 25 % HTP:sta 25 50 % HTP:sta 50 100 % HTP:sta > 100 % HTP:sta Ihoaltistumisen arviointi Käsienpesunäytteitä kerättiin ruostumattoman ja haponkestävän teräksen hitsausja hiontatyötä tehneiltä työntekijöiltä sekä HVOF pinnoitusta, hopean lävistystä ja kiillotusta tehneiltä työntekijöiltä. Käsienpesunäytteet kerättiin standardin EN 1499 (1997) mukaista käsienpesuohjetta noudattaen. Pesuliuoksena oli 200 ml ionivaihdettua vettä, johon oli lisätty 1,0 ml/l hypoallergeenista nestemäistä käsisaippuaa. Pesuliuosta kaadettiin työntekijän käsille 30 sekunnin ajan, jolloin työntekijä hieroi käsiään toisiaan vasten. Pesuneste kerättiin alla olevaan dekantterilasiin ja otettiin talteen. Lopuksi dekantterilasia huuhdottiin 2 x 25 ml:lla pesuliuosta. Näytteet haihdutettiin ja niihin lisättiin esikäsittelyssä happoa. Metallit analysoitiin happokäsitellyistä näytteistä ICP MS menetelmällä. Standardinäytteet käsiteltiin ja analysoitiin kuten varsinaiset näytteet. Tulokset suhteutettiin käsienpesua edeltäneeseen työaikaan kyseisenä työpäivänä ja ilmoitettiin mg/h yksikössä. Käsienpesunäytteiden tuloksia on verrattu havainnointimenetelmillä saatuihin tuloksiin. Aiemmin ihoaltistumista nikkelin ja kromin osalta käsienpesumenetelmää käyttäen on mitattu Mäkisen ym. (2001) toimesta elektrolyyttisessä pintakäsittelytyössä. Silloin mitatut pitoisuudet olivat nikkelin osalta keskimäärin 0,22 mg/h (vaihteluväli 0,06 0,95) ja kromin osalta keskimäärin 0,03 mg/h (vaihteluväli 0,01 0,09). Yksi voimakkaasti ihoaltistumisen suuruuteen vaikuttava tekijä on työntekijän henkilökohtaiset työtavat (Mäkinen 2003). Altistumista voidaan vähentää merkittävästi huolehtimalla käsien säännöllisestä puhdistamisesta ja rasvaamisesta ennen työtehtäviä sekä suojaamalla iho asianmukaisesti. Esimerkiksi hiontatyössä on todettu nahkakäsineen suojaavan ihoa kromialtistumiselta kaksi kertaa nahkakangaskäsinettä paremmin (Mäkinen 2003). Huomioitavaa on, että käsien ihon lisäksi myös altistumista voi tapahtua kehon muidenkin osien ihon kautta. Esimerkiksi elektrolyyttisessä pintakäsittelytyössä, jossa vartalon altistumisesta noin 85 % aiheutui alaraajojen kautta. 20