maininki hoitaa Hirvensalossa muidenkin äitien lapset Satu Leppänen Koulujemme kuulumisia sivulla 18 elämää saarissa



Samankaltaiset tiedostot
Tekninen ja ympäristötoimiala

Sillä seudulla oli paimenia yöllä ulkona vartioimassa laumaansa. Yhtäkkiä heidän edessään seisoi Herran enkeli, ja Herran kirkkaus ympäröi heidät.

LAUSEEN KIRJOITTAMINEN. Peruslause. aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia.

Osallistujan palautelomake

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko.

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä.

espanjalainen kikherne -chorizokeitto

JOULUKUU 2018 & TAMMIKUU 2019

Tervetuloa! Mä asun D-rapussa. Mun asunto on sellainen poikamiesboksi.

VERBI + TOINEN VERBI = VERBIKETJU

Ajatuksia henkilökohtaisesta avusta

JOULUAJAN KYSYMYKSET. Käyttöideoita

LAMMIN SEURAKUNTA ADVENTTI JA JOULUAIKA 2014

SAMU ON TYÖSSÄ KOULUSSA. LAPSET JUOKSEVAT METSÄÄN. POJAT TULEVAT KAUPASTA.

PÄÄSIÄINEN > 25.4.

NO ONKOS TULLUT JOULU, NYT ESPOONTORILLE?

Jaa jaa. Sarihan kävi Lyseon lukion, kun ei tuosta keskiarvosta ollut kiinni.

Miten minä voisin ansaita rahaa

LAUSESANAT KONJUNKTIOT

3. kappale (kolmas kappale) AI KA

Kahvila Elsie. Sipoon palveluasumisen tukiyhdistys ry.

TEE OIKEIN. Minun naapuri on (rikas) kuin minä. Hänellä on (iso) asunto ja (hieno) auto.

Voit itse päättää millaisista tavaroista on kysymys (ruoka, matkamuisto, CD-levy, vaatteet).

Tervetuloa selkoryhmään!

o l l a käydä Samir kertoo:

4.1 Samirin uusi puhelin

JOULUN TUNNELMA. Ken saavuttaa nyt voi joulun tunnelmaa niin parhaimman lahjan hän itselleen näin saa.

Terveisiä Imatralta Poutapilvestä!

Adventin- ja joulunaika

TERVEISET TÄÄLTÄ IMATRAN POUTAPILVEN PALVELUKODISTA

VÄRT SI LÄN TAPAHTUMAKALENTERI MESSU VÄRTSILÄN KIRKOSSA

EROKUMPPANIT. Nalleperhe Karhulan tarina

P. Tervonen 11/ 2018

Toiminnan arviointikysely lasten vanhemmille - Espoon Suunta

Minun elämäni. Kirjoita 10 lausetta sinun elämästäsi. Voit laittaa myös kuvan. :) SANNA JANUARY 11, 2017

Levin Joulu Joulun aikaan aukioloajoissa on joitakin poikkeuksia, suurin osa palveluista on kuitenkin avoinna joka päivä.

Moniasiakkuus ja osallisuus palveluissa -seminaari Moniammatillinen yhteistyö ja asiakaskokemukset

Lucia-päivä

Hyvinvoinnin puolesta. Toiminnan suojelija: Tasavallan presidentti Sauli Niinistö

Minun elämäni. Mari Vehmanen, Laura Vesa. Kehitysvammaisten Tukiliitto ry

Rippikoulujen yhteisiä menoja Naarilan talvilomaripari

MITEN TEET AIKAAN LIITTYVIÄ KYSYMYKSIÄ JA MITEN VASTAAT NIIHIN?

AJANILMAISUT AJAN ILMAISUT KOULUTUSKESKUS SALPAUS MODUULI 3

VERBI ILMAISEE MYÖNTEISYYTTÄ JA KIELTEISYYTTÄ

Syksy 2014 Harjavallan seurakunnassa

Täytyy-lause. Minun täytyy lukea kirja.

Objektiharjoituksia. Harjoitus 2 Tässä on lyhyitä dialogeja. Pane objektit oikeaan muotoon. 1) - Vien... TÄMÄ KIRJE postiin.

OSA 1. Milloin? AIKA. Keskiviikkona. Peruslause + konjunktio + omistuslause

Löydätkö tien. taivaaseen?

Lapsellanne synt. on varattu aika neuvolan

VAnkasti verkossa! VAnkasti verkossa! VAnkasti verkossa! VAnkasti verkossa!

YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla joulukuu 2018

Kysely kuntosuunnistajille

Herään taas kerran äitin huutoon. - Sinun pitää nyt herätä, kun koulu alkaa kohta! - Joo, mutta mulla on sairas olo. Sanoin äidilleni vaikka ei

q-toset Kosken koulut 135 vuotta osa 2 entisten koululaisten haastatteluja 6a-luokan lehti numero 2/2011

Terveisiä Poutapilvestä! Kesä sujui Imatralla oikein mukavasti. Sää oli vaihteleva koko Suomessa ja niin meilläkin. Välillä satoi ja välillä paistoi.

LAMMIN SEURAKUNTA ADVENTTI JA JOULUAIKA 2015

TAPAHTUMIA TUOMIOKIRKKOSEURAKUNNASSA 1.ADVENTISTA LOPPIAISEEN

Esi-kakkosen uutiset Helmikuu 2013

Vapaaehtoistoiminta: Vire Koti Martinlähde ja Sinivuokko

SAUNASEURA /5 TOIMINTAKERTOMUS Perustettu TAPAHTUMAT 2018 KOKOUKSET + MUITA ASIOITA - Su KUNNIA

SUOMEN KIELESSÄ ON KAKSI ERILAISTA KYSYMYSTYYPPIÄ: Ei, en auta. Ei, minä olen surullinen.

Liite 2 Keuruun nuorisopalveluiden kysely nuorille

KAPPALE 3 RADEK TUTUSTUU JUSSIIN. Tunnetko jo Jussin?

Urheilijan henkisen toimintakyvyn tukeminen

VIEREMÄN KUNNANKIRJASTON ASIAKASTYYTYVÄISYYSKYSELY 2013

SOSIAALISESTI MONIMUOTOINEN KAUPUNKI. Liisa Häikiö & Liina Sointu Yhteiskuntatieteiden tiedekunta Tampereen yliopisto Ketterä kaupunki

Saa mitä haluat -valmennus

Halli. Lisätietoja: Berit Tamminen, puh Tapahtuma: Joulumyyjäiset Ajankohta: klo: Hallin Palvelutalo

Wanted. Kohti hyvää elämää Hyvään. Taiteen taito. Mysteeriloota. Tölön taidetta. Koulun kysytyin kysymys

klo 9.30 KUNTOUTTAVA TUOLIJUMPPA Vinttikamarissa klo NEULETÖITÄ MYYTÄVÄNÄ Ala-Aulassa Else Mikkinen myy

Yleinen kielitutkinto, keskitaso, harjoituksia /

Parisuhteen vaiheet. Yleensä ajatellaan, että parisuhteessa on kolme vaihetta.

Ajatukset - avain onnellisuuteen?

Preesens, imperfekti ja perfekti

PUHUMISEN HARJOITUSTESTI. Tehtävä 1 KERTOMINEN

Rippikoulujen yhteisiä menoja Naarilan talvilomaripari, Päiväripari, Laskettelu

UUTISKIRJE TOUKOKUU 2016

Joulu saapuu Ydinkeskustaan

Mieletön mahdollisuus. Lasten ja nuorten omaistyön kehittämisprojekti

ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ

ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ

TALVI- PÄIVÄT TALVI ON OIKEA AIKA TEHDÄ LÖYTÖJÄ ESPOONTORILLA

Millainen on mielestäsi hyvä parisuhde?

Matkakertomus Busiasta

Toimintaa toukokuussa 2019

VUOSAAREN SEURAKUNNAN STRATEGIA Missio, visio ja toiminta-ajatus

TERVEISET LOKA-MARRASKUU 2018 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN

Mikä tekee sinut onnelliseksi?

LAPSEN HAASTATTELULOMAKE (alle 10-vuotiaalle)

Muskarimessu: Hyvän paimenen matkassa

Ohjelma: Myyjäiset, Alpakat ja Joulupukki ja Muori vierailevat klo:13.30-> Järjestäjä: Hallin Palvelutalo Kenelle: Kaikille avoin

Paritreenejä. Lausetyypit

Varissuon koulun joulujuhla Tervetuloa!

ME 112 HUHTIKUU PÄÄTOIMITTAJA

Sohvalle vai lenkille?

Peltolan uutiset. Peltola Golfin jäsenlehti. Seiskaväylä,kuvan otti Kenttämestari Mikko Juhannuksena 2011 klo 20.30

Mahdollisuuksien kirkko Annmari Salmela / Vapaaehtoistyo.fi Facebook:

UUTISKIRJE HELMIKUU 2016

Pienten lasten kerho Tiukuset

Transkriptio:

maininki elämää saarissa HIRVENSALON, KAKSKERRAN JA SATAVAN OMA LEHTI! JOULUKUU 2011 Koulujemme kuulumisia sivulla 18 ANTTI JA PIRKKO LEHTISEN TERVEISET SNÄLLSTRÖMIEN JOULUTUNNELMAA MARIKA LAMBERGIN JOULUKUU Satu Leppänen hoitaa Hirvensalossa muidenkin äitien lapset maininki 1

www.skanska.fi/turuntelakkaranta Telakkaranta herää uuteen elämään Tulossa uusia tasokkaita koteja Aurajoen varrelle Turun Telakkarantaan. Telakkarannan ainutlaa tuisten näky mien keskellä yhdistyvät urbaani elämänmeno ja historia. Vanha telakka-alue muuntuu uusien kerros talojen myötä moderniksi ja viihtyisäksi asuin- ja kävelykatualueeksi. Visualisointi Aikoinaan harjoitetusta telakkatoi minnasta ker tovat alueen reunalle jäävät vanhat teollisuus rakennukset. Uudet avarat kodit suunnitellaan tämän päivän asumiseen ja toimivaan arkeen. Kotien ennakkomarkkinointi käynnistyy keväällä 2012. Joulun matematiikkaa joulukuu 2011 Mainingin toimitukseen tupsahtelee aika ajoin lahjatoiveita. Siis muulloinkin kuin näin joulun alla. Meille tulevat lahjatoiveet ovat sellaista sorttia, että niissä toivotaan juttuja jostain toivojalle tärkeästä asiasta ja vielä useammin jostakusta tärkeästä ihmisestä. Pikkuhiljaa me niitä toiveita toteutammekin miltei joka lehdessä konkretisoituu yhden Mainingin lukijan aihetoive. Viime aikoina on aika usein kysytty, että mitäköhän Antti Lehtiselle mahtaa kuulua. Käytännössä kaikki saarilla kauemmin asuneet tuntevat tai tietävät Antin ja vaimonsa Pirkon; ja tämän lehden myötä myös hiljattain muuttaneet saavat lukea heidän kuulumisiaan ja tulla tutuiksi. Antin lenkit ovat lyhentyneet, mutta vastaavasti Pirkon matka miehensä luo on pidentynyt, joten lenkkitasapaino on pysynyt lähellä vakiota. Lämmön ja läheisyyden viesti tulvii jutun rivien välistä ja sehän sopii lähestyvän joulun henkeen hienosti. Läheisyyttä ja lämpöä syntyy myös seuraavan aukeaman jutussa, jossa joulua rakennetaan kuumien leivonnaisten ja lämpimien käsitöiden avulla. Ja mikä tärkeintä: juuri niiden kaikkein rakkaimpien ihmisten kera. Mehän ehdimme vielä ottamaan opiksi joulun valmisteluja ja askareita voi tehdä ystävysten ja perheen kanssa yhdessä vaikka koko adventin ajan. Joulun tunnelmalle voi siis tehdä saman kuin joillekin matematiikan laskuille: lavennetaan. Kiinnostuitko? Lähetä yhteystietosi sähköpostilla asuntomyynti.turku@skanska.fi, niin saat tietoa uusista kodeista ensimmäisten joukossa. Saaresta, Päätonttu Pirjo Huttunen 5.12. sytytetään Jouluvalot laskettelurinteen juurella. Tule sinäkin syttymään Joulumielelle! maininki HIRVENSALON, KAKSKERRAN JA SATAVAN OMA LEHTI myynti Tuomas Salo, 040 7010 640!"#$!%&'()%*#+!,!,'!")-%!./ 4 18 juttuvinkit ja palaute %$!#!%&(*#+!,!,'!")-%!./ Maininki, Palokulmantie 8, 20900 Turku kustantaja ja julkaisija Maininki-lehti Oy päätoimittaja Pirjo Huttunen %$!#!%&(*#+!,!,'!")-%!./ taitto Mainoskioski, Mia Honka kansikuva Sini Silván paino Newprint Oy paperi G-Print 100 g painosmäärä 3900 kpl jakelu Kotitaloudet ja yritykset Hirvensalon, Kakskerran ja Satavan alueella LUETTAVAA tässä numerossa 4 Joulu syntyy Snällströmeillä omin käsin 8 Antti ja Pirkko Lehtisen terveiset 12 Minä hirvensalolainen, Satu Leppänen 18 Koulujen kuulumisia 20 Joulukuun tapahtumat 22 Marika Lambergin joulukuu 2 maininki maininki 3 22

"Joulu on länsimaisen sivistyksen kauneimpia tapoja; siitä ilmenee kunnioitus lasta kohtaan lapsena - ja se on aivan yhtä kaunista kuin meidän vanhuudelle osoittama kunnioitus." -Lin Jutang- on niin paljon kutomista, että jouluvalmisteluni alkavat jo oikeastaan lokakuussa! Muuten en -Minulla ehtisi tekemään lahjoja kaikille, Snällström toteaa. Snällström kutoo pääasiassa sukkia, lapasia ja pipoja. Hän kertoo olevansa myönteisellä tavalla yllättynyt siitä, miten teiniikäiset sukulaislapsetkin jopa toivovat itse tehtyjä pehmeitä paketteja joululahjaksi. - Niin se muoti vain muuttuu hauskalla tavalla. Ennen teinejä ei meinannut saada käyttämään pipoja, nyt niitä ei saa ruokapöydässäkään ottamaan pipoa pois päästä, Snällström nauraa. Jouluihmiseksi itseään tituleeraava Snällström sanoo tekevänsä itse kaiken, mikä vain on mahdollista tehdä itse. Esimerkiksi vanhoista joulukoristeista ja aikakauslehtien sivuista saa pienellä tuunaamisella näppäriä joulukortteja. - Myös joulukalentereita olen askarrellut itse, vaikka onhan niitä toki ostettukin. Tosin joulun kaupallisuudesta en tykkää. Juuri kaupassa joku joulukalenteri maksoi jopa 15 euroa, Snällström ihmettelee. TÄRKEINTÄ ON YHDESSÄOLO Mikäli Snällströmiltä kysytään, joulu on vuoden tärkein juhla. Hänelle jouluperinteet ovat pysyneet vuodesta toiseen samoina, ja joulun henki on kulkenut myös suvussa eteenpäin. - Sydäntäni lämmittää, kun miniäni on samanlainen jouluihminen. Hän ymmärtää jouluhössötysteni päälle, Snällström naurahtaa. Koska Snällström aloittaa valmistelut jo aikaisin, on joulustressi hänelle tuntematon käsite. Parasta joulussa on hänen mukaansa lämminhenkinen tunnelma ja kotona rentoutuminen. - Jouluna kaikki ovat niin lempeinä. Silloin suomalainen jöröjukkamieskin herkistyy, Snällström toteaa. Teksti: Esa Töykkälä Kuvat: Jaana Heinonen JOULUSINAPPI 2 dl sinappijauhoa 2 dl kuohukermaa 2 dl sokeria 2 kananmunaa 2 tl perunajauhoa 0,5 dl etikkaa Sekoita keskenään sinappijauho, kuohukerma, sokeri sekä kananmunat ja kiehauta. Suurusta perunajauhoilla ja kiehauta uudelleen. Lopuksi jäähdytä ja lisää etikka. Säilytä jääkaapissa. Sinappi säilyy noin kaksi kuukautta. Paras joulu syntyy omista käsistä Hirvensalolainen Riitta-Liisa Snällström peräänkuuluttaa itse tehdyn joulun puolesta. Hän tekee itse niin lahjoja, kortteja kuin joulukalentereitakin jouluruuista puhumattakaan. Riitta-Liisa tapasi aviomiehensä Hirvensalossa ja nyt on tulossa heidän 44. yhteinen joulu. Miniän ja lastenlasten kädet tottuvat yhteisen joulun tekemiseen alusta pitäen. 4 maininki maininki 5

Kynttilä Piimäpurkkiin valettu kynttilä, värikäs maisema pohjoisen luonnosta Verenpunainen aurinko laskee kurun syvään hämärään Kenkäheinä, suon resuisesta mättäästä steariiniin upotettu Kiristyneen siiman välähdys mustassa virrassa Kylmä saippua polttaa käsistäni punaisen lohen tuoksun Enkelinkuvia lumella joka jäi satamatta Oiva Kottonen Joulukeitto Pari vuotta sitten löysin amerikkalaisesta Gourmet-lehdestä herkullisen joulunpunaisen keiton, joka lämmittää mukavasti talvi-iltana. Porkkanoista ja punajuurista tehty keitto maustetaan paahdetulla korianterilla ja ripaus chiliä antaa hyvän jälkipotkun. Nokare créme fraichea tarjolle tuotaessa antaa pehmeyttä. JOULUINEN KEITTO 2 tl korianterinsiemeniä 2 rkl oliiviöljyä 2 shalottisipulia viipaloituna 3 timjaminoksaa 1 laakerinlehti hyppysellinen chilihiutaleita 1 l viipaloituja porkkanoita ½ l punajuuria kuutioina 1 l vettä 1 rkl punaista balsamicoviinietikkaa Créme fraichea 1 rkl / annos Paahda korianterinsiemenet kuivalla kuumalla paistinpannulla tummiksi. Kaada mortteliin ja jauha murusiksi. Reseptin ja hyvän joulun toivotukset lähetti Kaija Hartiala Kuva: Erling Sommerfeldt Kuumenna öljy paksupohjaisessa, korkeareunaisessa kattilassa, lisää shalottisipulit, timjami, laakerilehti ja chili. Anna sihistä kunnes sipulit ovat pehmeitä, älä ruskista. Lisää porkkanat, punajuuret, vesi, mustapippuria ja 1 tl suolaa. Anna kiehua 20-30 minuuttia. Ongi timjaminoksat ja laakerinlehti seoksesta ja aja sauvasekoittajalla keitto hienoksi. Lisää tarpeen mukaan vettä, suolaa, mustapippuria myllystä, jauhetut korianterit sekä sekoita lopuksi joukkoon viinietikka. Kauho keitto lautasille ja nosta keskelle lusikallinen créme fraichea. Kukkia joka päivään! Upea valikoima leikkokukkia, taitavaa kukkasidontaa ja sisustustavaroita. Meiltä saat kaikki kukkasi arjesta juhlaan, sisälle ja ulos. TERVETULOA! VIHERLASSILA Alakyläntie 2-4, TURKU www.viherlassila.fi Avoinna ark. 9-18 ja la-su10-16. Jouluaikana pidennetyt aukioloajat. Puolalankatu 6, Turku www.meredin.fi Handelsbanken Raaka-ainerahasto Edullinen tapa sijoittaa kysytyimpiin raaka-aineisiin kuten öljyyn, sähköön, kupariin kultaan ja vehnään. Ota yhteyttä ja kysy lisää! Turku Hämeenkatu Turku Kauppatori www.handelsbanken.fi 6 maininki maininki 7

Antti Lehtisen jälki näkyy saaressa yhä Jokainen Antin luona käyvä pääsee kirjoittamaan nimensä vieraskirjaan. Myös Saga Kaskenniityn seinällä on kuva Antista ja Pirkosta. - Elämän käänteille ei aina mahda mitään. Mutta sille mahtaa, miten niihin suhtautuu, Pirkko sanoo. Wäinö Aaltosen koulun pitkäaikaisena johtajana tunnettu Antti Lehtinen elelee tätä nykyä Saga Kaskenniityn palvelutalossa. Anttia käy tervehtimässä viikoittain paitsi hänen lähipiirinsä, myös muita saarelaisia. Antti Lehtinen aloitti virkansa Wäinö Aaltosen koulun johtajana vuonna 1956. Siihen aikaan Hirvensalo oli vielä varsin neitseellistä luontoaluetta nykypäivään verrattuna. - Silloin luontoa oli joka paikassa. Ei ollut katuvaloja, eikä koululta kulkenut busseja. Nykyään tilalla on taloja, mutta eihän se mikään huono asia ole, Antti sanoo. Myös Antin vaimo Pirkko Lehtinen muistelee vanhaa Hirvensaloa lämmöllä, mutta ei pidä Hirvensalon uutta asutusta lainkaan haittana päinvastoin. - Olen onnellinen niiden ihmisten puolesta, jotka saareen muuttavat. Minulla on ollut tapana sanoa, että kun Hirvensalon sillan ylittää, murheet jäävät kaupunkiin. Toivon uusien asukkaiden kokevan samoin, Pirkko kertoo. HIIHTÄEN HIRVENSALOON Hiihtäminen on näytellyt Antti Lehtisen elämässä keskeistä roolia. Hän muistuttaa, että Wäinö Aaltosen koulukin oli aikoinaan nimenomaan hiihtokoulu. - Oppilaat tulivat suksilla kouluun aina kun mahdollista. Hiihdin itsekin töihin joka aamu, joskus jopa toukokuun ensi päivinä. Minua taidettiin pitää eräänlaisena hiihtohulluna, mutta on niitä kai pahempiakin hulluuksia olemassa, Antti naurahtaa. Pian Hirvensaloon muutettuaan Antti alkoi toteuttaa ideaansa omasta hiihtolenkistä. Hän kutsui koululle joukon saarelaisia vaikuttajia keskustelemaan hankkeesta. He innostuivat ajatuksesta, ja lopulta syntyi hiihtolenkki, jolla harjoittelivat niin koululaiset, asukkaat, urheilijat kuin Heikkilän kasarmin varusmiehetkin. Lenkki tunnetaan vielä tänäkin päivänä Antin lenkkinä. Pirkko käy Antin luona Kaskenniityssä joka päivä. - Kun joitakin vuosia sitten tiedustelin Wäinö Aaltosen koulun oppilailta, että tietävätkö he, missä Antin lenkki on, kaikki oppilaat nostivat kätensä. Se tuntui todella mukavalta, Antti kertoo. ANTIN MAINE MUISTETAAN SAARESSA Antti Lehtinen joutui muuttamaan sairautensa vuoksi Kaskenniityn palvelutaloon viime vuonna. Vaikka hän ei asukaan enää Hirvensalossa, on hän jättänyt saareen lähtemättömän vaikutuksensa. Antti sai myös arvoisensa tunnustuksen, kun viisi vuotta sitten tasavallan presidentti Tarja Halonen antoi hänelle kouluneuvoksen arvon. Hirvensalon Antin maine ei ole unohtunut myöskään saarelaisilta. Sukulaisten ja ystävien lisäksi häntä käyvät tervehtimässä Kaskenniityssä jopa vanhat oppilaat sekä heidän vanhempansa ja lapsensa. - Siitä olen sydämellisesti kiitollinen, Antti sanoo. Sairaudestaan huolimatta Antti on yhä monessa mukana: hän käy vapaa-ajallaan muun muassa taidenäyttelyjen avajaisissa, konserteissa ja teatterissa. Myös Saga Kaskenniitty järjestää asukkailleen monenmoista ohjelmaa, kuten ruotsin kielen kerhoa ja kirjallisuuspiiriä. PÄIVÄ KERRALLAAN Sopeutuminen uuden kodin tavoille ei ole ollut helppoa, mutta Antti kertoo saavansa puhtia positiivisista ajatuksista joka päivä. - Olen joutunut opettelemaan uusia asioita. Kärsivällisyyttä varsinkin. Lähes kahdeksankymppisenä käyn elämänkoulua, Antti tuumaa. Pankkimme osuusmaksu on 100 euroa. Se on kertasijoitus eikä erillistä vuosimaksua ole. Jos joskus luopuu omistajajäsenyydestä, osuusmaksun saa kokonaan takaisin lakisääteisen odotusajan jälkeen. Pirkko huomauttaa, että joskus elämässä tulee vain hyväksyä asiat, joita ei voi muuttaa. Tärkeintä on keskittyä elämään päivä kerrallaan. - Olemme todella kiitollisia siitä, että olemme Antin kanssa saaneet elää harvinaisen rikkaan elämän. Elämän käänteille ei aina mahda mitään. Mutta sille mahtaa, miten niihin suhtautuu, Pirkko sanoo. Teksti ja kuvat: Esa Töykkälä Anna erilainen joululahja! Lahjoita läheisellesi arvokkaita etuja tuova omistajajäsenyys tai pesämuna rahastoja tai osakkeita. Turun Seudun Osuuspankki tarjoaa vuoden 2011 loppuun asti uusille omistajajäsenille OP-bonuksia 50 euron arvosta. OP-bonuksilla voi maksaa esimerkiksi pankin palvelumaksuja tai Pohjolan vakuutusmaksuja. Varaa aika konttoriimme p. 010 256 9213 tai tutustu omistajajäsenen etuihin osoitteessa op.fi. Puhelu maksaa 0,0828 + 0,0595 /min tai matkapuhelimesta + 0,1704 /min. 8 maininki maininki 9

Hirvensalo-Kakskerta numeroina Taidekaidetuotto Odottamatta ortopedille. Pulssissa. Pulssissa pääset erikoislääkärin tutkitta vaksi nopeasti ja jonotta matta. Palvelumme kattavat lähes kaikki lääke tieteen erikoisalat, kuten ortopedian. Jos tarvitset apua erikoislääkärin valinnassa, ajanvaraus palvelumme ammattilaiset auttavat mielellään. Ajanvaraus ma pe 7 20, la 8 17, su 10 20 puh. (02) 2616 300 www.pulssi.fi Lääk äriasema Pulssi Humalistonk atu 9 11, Turku P-halliin ajo R auhank adulta!"#"$%&'"()#*+,',%-.//%01"'2&,3"%*$%,'4(356$657% Sieltä löytyy mm. seuraavanlaisia tilastollisia totuuksia meistä saarelaisista.!""#$%&&$$#''&"#(%%")*+,"-&./0$123"450(6#"7,,*"miestä ja 4752 naista. Vuodesta 2005 kasvua 13.7 %!""839":"'&0(62";%-%%"20<0./0&$&.22."ruåtsia!""=%>%."#$%&0(6#"(##>0$$#''&"5."/#0//&0."?2-06&."muunkielisiä (2,6%) ja kaikkein vähiten yksinasuvia!""=%>%."#$%&0(6#"(##>0$$#''&"5."&.06&."@7,3a:b"korkea-asteen tutkinnon suorittaneita: Papinsaari (61,5%), Friskala (56,6%), Toijainen (56,3%), Kaistarniemi (50,7%), Moikoinen (48,2%) ja Lauttaranta (48%)!""=%>%."#$%&0(6#"(##>0$$#''&"5."?2-06&."eläkeläisiä (14,1%)!""=%>%."#$%&0(6#"(##>0$$#''&"työttömyys oli kaikkein matalinta (7,3%)!""C&(/0'22>20(&6"tulot olivat saarillamme melko selvästi koko Turun kesimääräistä tuloa (23 312 ) korkeam- '#6"@**"),+"DBE"F>0/(&&."#$%&;>5G0$0(6#"$1H6H?26".20<&." pienalueiden keskimääräiset tulot: Papinsaari 70 187, Friskala 39 720. Kaistarniemi 38 826, Toijainen 34 068 ja Moikoinen 33 726 ) 0!(112%!)%$+2333.%&4'&./5'+&6&,'!%&%'!#&(57&"'+!(&% TYKSin nuorisopsykologisen osaston ylilääkäri Anders Sandqvist (vas) ja osastonhoitajat Vesa Eräpohja sekä Jussi Blomqvist ottivat vastaan Saarten Triennaalin Taidekaide-teosten huutokauppatuoton 1.695 euroa. Saarten koululaiset ja päiväkotilapset eivät asettaneet erityisehtoa lahjoituksen käytölle vaikkakin toiveena oli, että raha käytetään lahjoittajien kanssa samanikäisten lasten ja nuorten hoitoon, heidän joiden elämä tuntuu raskaalta ja vaikealta. Lahjoituksen vastaanottajat kertoivatkin, että käyttö saattaa kohdistua samaan aiheeseen, joka oli lahjan lähtökohtanakin. Piirtäminen ja maalaaminen on tehokas ja käytetty hoitomuoto, jonka avulla potilas pystyy hahmottamaan ja eheyttämään tilannettaan. Rahalla voidaan hankkia myös jotain piristävää hoitotiloihin, esimerkitsi kuvataidetta seinille. TYKSin nuorisopsykiatrian osaston ylilääkäri Anders Sandqvist tarjoilee mehua ja pullaa TaideKaide huutokaupan tuoton lahjoittajaryhmälle. Lahjoitusta olivat tekemässä Haarlan, Kakskerran ja Luostarivuoren koulujen sekä Luostarivuoren lukion oppilasryhmät. HIRVENSALON APTEEKKI Hirvensalon apteekki toivottaa Rauhallista Joulua ja Terveellistä Vuotta 2012. Joulukuun kampanjatuote 6.12. suljettu 23.12. 9 19 24.12. 8 12 26.12. suljettu Yhteishintaan 19,75 (norm. 28,22 ) Pitkäpellonkatu 2, Turku Puh. (02) 284 4666 Avoinna ma-pe 9-19 la 9-15, heinäkuussa ma-pe 9-17 la 9-13 10 maininki maininki 11

Helmikuussa näemme tällä aukeamalla Satu Leppäsen valitseman miehen, joka on rehti, urheilullinen ja salskea. Ja nimeä myöten niin kovin tutun oloinen... minä hirvensalolainen Kaikkien jumppareiden äiti Satu Leppänen tulee vastaan kotinurkillaan Moikoisissa ihanan dalmatialaisensa kanssa. Mutta hetkinen, tämä kaksikko tuntuu tutulta jostain ihan muualta. Totta se on, juuri tämä sama koira on tullut vastaan suunnistusmetsässä iltarasteilla. Dalmatialainen Dido on aito oikea suunnistuskoira, joka joskus melkein haistamalla johdattaa emännänkin rastille. Hirvensaloon muutto vuonna 1987 tarkoitti Satu Leppäselle monella tavalla uutta alkua. Hirvensalon Heitosta tuli Leppäselle kuin toinen koti. Hän on ollut siellä monenlaisten ryhmien ohjaajana alkaen aikuinen-lapsi -jumpasta, naisjaoston sihteerinä, puheenjohtajana ja niin edelleen. -Siitä lähtien kun tänne muutettiin, olen ollut mukana Heiton jumppajutuissa. Nyt pidän lasten liikuntaleikkikoulua 4-6 -vuotiaille pojille ja tytöille. Parhaimmillaan Leppäsellä on ollut vedettävänä useita ryhmiä useita kertoja viikossa. Kun Heitolla on myös kilparyhmiä, ohjaajia ja aikuisten tukea tarvitaan. Leppänen on päättänyt, että hän jatkaa siinä roolissa edelleen: -Joskus olen esitellyt itseni niin, että olen kaikkien jumppareiden äiti. JOTAIN OMAAKIN TÄYTYY OLLA -Suunnistus on minulle se oma harrastus, Leppänen pohtii. Hirvensalon Heitossa hän tutustui lajiin, kun meni seuran suunnistuskouluun. Suunnistuksessa hän ei ole lähtenyt valmentamaan ja kouluttamaan, vaan jotain täytyy pitää puhtaana harrastuksenakin. Vaikka suunnistus tarkoittaa yleensä iltarasteja, joissa mitellään vain itsensä kanssa, on Leppäsellä myös kipinä kilpailuun. Parina vuonna hän on ollut mukana Veteraanien suunnistuksen MM-kisoissa. WMOC-kisat ovat vieneet suunnistamaan Unkariin ja Sveitsiin. -Sveitsissä oli lehmiä ja hevosia vapaana metsässä valtavilla laitumilla. Tuntui vähän, että uskaltaako sinne mennä. Ensi vuonna tiedossa on matka saksalaismaastoihin. -Vuonna 2014 kilpailut ovat Brasiliassa, Leppänen unelmoi. Veteraanisarjoja on yli 35-vuotiaista alkaen viiden vuoden välein. Ja suunnistus on laji joka aloitetaan varhain ja jota ei lopeteta ihan hevillä kesken. -Sinne on perustettu miehet yli 95-vuotta sarja, koska on yksi 96-vuotias suomalainen mies mukana. Naisillakin on sarja yli 90-vuotiaille, siihen pyritään, Leppänen tuumii. VUODEN KIERTO KISASTA KISAAN Suunnistajalle luonnolliseen vuoden kiertokulkuun kuuluu se, että on päästävä Jukolan viestiin suunnistamaan läpi yön, jos myös pariin ruotsalaiseen suureen suunnistustapahtumaan. Nyt yksi syksyn kohokohtia yhdessä puolison kanssa on Tukholman lähellä suunnistettava Rogain kisa. Kisa-aikaa on kuusi tuntia. Mukaan saa ottaa eväät ja vaikka vaihtopaidan reppuun. Kuuden tunnin aikana, tai vaihtoehtoisesti ennen pimeää sekä voimien hiipumista, etsitään niin monta rastia kuin mahdollista. -Näimme siellä viime kerralla, miten villisika lähti rymistelemään. Mutta meininki on rento, yksi suunnistuksen avainsanoja Leppäselle on hosottaa. -Ei saa lähteä hosottamaan, koska se kostautuu äkkiä, hän virnistää. Ystävätkin ovat saaneet urheilullisia lahjoja: -Annoimme suunnistuskoulun lahjakortin 50-vuotislahjaksi, Leppänen kertoo. Montaa ihmistä suunnistus lajina kiinnostaa, mutta tarvitaan se pieni käden ojennus, ennen kuin karttamerkit ja iltarastien käyttäytymissäännöt ovat hanskassa. Periaatteessahan se ei ole vaikeaa: rastitapahtumia on eri puolilla Turkua ja lähikuntia viikoittain, useina päivinä viikossa. Paikan päällä saa kartan käteen, voi valita sopivan mittaisen matkan, helpon tai vaikean radan. Ja metsässä rastilta rastille kulkiessa muut murheet täydellisesti unohtuvat. KOKO PERHEEN JUTTUJA Iltarasteilla Leppäsen matkassa suunnistaa puoliso, mutta myös koira. -Välillä Dido vie rastille, haistelee jälkiä, hän nauraa. Dido on tottunut, että siellä suunnistaessa mennään määrättyjä reittejä, näkyy, miten hän keskittyy. Leppänen kertoo, että Didolla on myös muutama kollega: - Kyllä suunnistuskoiria on muutama, Turku-rasteilla niitä näkee. Leppäsillä suunnistus on koko perheen juttu. Lapset otettiin aikanaan mukaan, kun he olivat siinä iässä, että heidät pakattiin auton kyytiin. -Nyt parikymppisinä he ovat aloittaneet uudestaan ja tyttö- ja poikaystävät ovat mukana. Toinen perheen yhteinen harrastus on ollut sähly. Sunnuntaiaamuisiin sählymatseihinkin on ollut jälkikasvulla kiinnostusta. Mutta viulu kaapin päällä paljastaa, että perheestä löytyy kiinnostusta myös musiikkiin. Hätkähdyttävä oli se hetki, kun äiti kuuli radiosta oman tyttären lau- Ei saa lähteä hosottamaan, koska se kostautuu äkkiä, Satu virnistää 12 maininki maininki 13 KUUKAUDEN SAARELAINEN JETHRO ROSTEDT ARJA TUOMI KITTY ENBOM LIISA SEPPÄNEN TEIJO MÄKELÄ JARMO LAIVORANTA ERKKI ÄÄRITALO JUHA LAMMI JYRKI LATVA TAINA JA JARI SALONEN

Hätkähdyttävä oli se hetki, kun äiti kuuli radiosta oman tyttären laulavan. Kuka: Satu Leppänen, sosiaalikasvattaja, lasten jumppaohjaaja. Perheeseen kuuluu aviomies ja kolme jo aikuista lasta, sekä dalmatialainen Dido. Harrastukset: suunnistus, jossa perheen sisäiseen joukkueeseen kuuluu niin mies kuin suunnistushenkinen nelijalkainen, liikuntaleikkikoulun vetäminen, kirjojen lukeminen ja sukkien kutominen muhkeassa nojatuolissa syksyn pimeinä iltoina, salibandy, vaikka perheporukalla sekä järjestötoiminta Hirvensalon Heitossa. Oma saarihistoria: Marttilan omakotiunelman sijaan tuli vuonna 1986 viime hetkellä ahaa -elämys siitä, että rivitalokoti Hirvensalossa olisikin juuri se ainoa oikea ratkaisu. Ja niin on ollutkin. Hirvensalon myötä avautuivat uudet maastot myös siksi, että löytyi uusi suunnistusharrastus. Parasta saarilla: Luonto on lähellä. lavan. Jos nimessä, myös Iida Umpikujan laulussa on hyvin persoonallinen sointi, se tarttuu korvaan oitis. Kannattaa siis kuunnella. JOS ASIAT OLISIVAT OLLEET TOISIN Mutta liikunta on ollut Leppäsen juttu ihan aina. Hänellä on riittänyt vauhtia ja energiaa harrastaa kilpahiihtoa, lentopalloa, jalkapalloa ja jääkiekkoa. -Jääkiekkoa pelasin, meillä oli omat lätkämimmit. Nättinummessa asuttiin Timo Nummelinin kanssa samassa talossa. Ja sitten tulee se leikkisä paljastus, jossa Leppäsen tarmokkaan persoonan tuntien piilee ripaus totista totta: -Jos Suomessa olisi ollut siihen aikaan naisten jääkiekkoa, minusta olisi tullut NHL-tähti, hän hymyilee. TÖITÄ LASTEN MAAILMASSA Satu Leppäselle on ollut nuoresta asti selvää, että juuri lapset ovat hänen juttunsa. Työura on ollut monipuolinen. Leppänen on ollut niin perhepäivähoitajana kuin perhepäivähoidon ohjaajana, lastentarhanopettajana ja nyt viimeiset yhdeksän vuotta Kukolan päivähoitoyksikön johtajana. Tänä syksynä hän siirtyi jälleen perhepäivähoidon ohjaajaksi. Nyt kun työt ovat hiukan kauempana lasten arjesta, on liikuntaleikkikoulun ohjaaminen entistä tärkeämpää. -Lasten kanssa on mukavaa. SEURAAVA KUUKAUDEN SAARELAINEN Seuraava kuukauden saarelainen on henkilö, jonka vapaa-aika täyttyy myös lasten liikunnan parissa. Hän pitää huolta siitä, että pääsemme talvella luistelemaan. Ja hänen nimensä, se kuulostaa niin tutulta, vaikkei hän taida NHL-tähti ollakaan. Teksti ja kuvat: Sini Silvàn KAROLIINA JA MIKKO LEHTO ANJA HYYSALO HEIKKI MUURINEN JAANA MAJATIE RAIMO VÄSTINSALO HELENA LINDSTRÖM VIRVE MYLLYMÄKI ILONA HILTUNEN SATU LEPPÄNEN Aktia Suomalainen pankki Aktia on Suomen vanhin suomalaisomisteinen pankki. Aktian perustukset valettiin jo yli 180 vuotta sitten, kun vanhin Suomessa nykyisin toimivista talletuspankeista perustettiin. Kotimainen Aktia korostaa paikallisen läsnäolon ja asiakaslähtöisen päätöksenteon tärkeyttä. Asiakkaamme saavat laadukkaita pankki-, vakuutus- ja kiinteistönvälityspalveluja. Sovitaan treffit! Gant Storesta löydät Joulun toivotuimmat lahjat! Minna Lehto puh. 010 247 5810 minna.lehto@aktia.fi Maritta Virtanen puh. 010 247 5863 maritta.virtanen@aktia.fi Aktia Pankki Oyj Turku Kauppatori, Yliopistonkatu 15, 20100 Turku Jaana Kakko puh. 010 247 5834 jaana.kakko@aktia.fi YLIOPISTONKATU 20,HANSAKORTTELI PUH. 020 754 5040 www.gantstore.fi 14 maininki maininki 15

Osallistu kilpailuunvoit voittaa tuotepalkinnon! Miten kauppakeskus voi olla vihreämpi? Kerro meille ideasi ja voit voittaa! Klikkaa Skanssin facebook-sivulle tai www.vihreampiskanssi.fi Skanssinkatu 10, 20730 Turku Skanssi info: 040 1953 742 Kauppakeskuksen ovet avoinna: ark 8-21, la 8-18, su 12-18 KOE MAAILMA UUSIN SILMIN UUTTA TURUSSA My Eyes Stagelta hinnat alk. www.bagstage.fi Lempeää lämpöä, sopivasti savua. 99,90 LAATUMERKIT MEILTÄ, TERVETULOA! SKANSSI Palviliha on kuulunut suomalaiseen arkeen ja juhlaan kautta aikojen, ja syystäkin säilyttänyt paikkansa ihmisten suussa ja sydämessä. Savuhovin mehevän saunapalvin maku syntyy satoja vuosia vanhalla menetelmällä. Palvisaunamme lämmitetään jykevillä leppähaloilla, ja liha kypsyy saunan tasaisessa, lempeässä lämmössä pitkään. Valmiin, tummaksi savustuneen lihan maku on aito ja perinteinen - kuin silloin ennen. Lihanvalmistuksen aatelia - jo vuodesta 2010. Savuhovi syntyi unelmasta valmistaa parempaa, paremmin. Meille se ei siis ole vain makkaraa, eikä Savuhovi ole vain makkaratehdas. Osaamisen ja intohimoisen suhteen taustalla on kymmenien vuosien kokemus. Parasta vaativalle väelle, olkaa hyvä. www.savuhovi.fi TERVETULOA RUOKAOSTOKSILLE SKANSSIIN! SKANSSI Kauppakeskus Skanssi, puh. 020 740 5800. MA-PE 8-21, LA 8-18, SU 12-18. Puhelun hinta 020-alkuisiin numeroihin lankapuhelimesta 8,21 snt/puh + 6,9 snt/min (sis alv 23%), matkapuhelimesta 8,21 snt/puh + 16,9 snt/min (sis alv 23%). 16 maininki maininki 17

Koulujen kuulumisia Kakskerran koulun rakentamisen lykkääminen järkytti vanhempia Haarlan koulussa järjestettiin 27.10. keskustelutilaisuus Kakskerran koulun uudesta hankesuunnitelmasta. Koulun ruokasali täyttyi huolestuneista vanhemmista, jotka yrittivät saada eri puolueiden kaupunginvaltuutettuja ja asiasta vastaavia virkamiehiä ymmärtämään pienten koululaisten tilanteen vakavuuden. Eniten keskustelua herätti Hirvensalon uuden yhtenäiskoulun priorisointi Kakskerran koulun asemesta ja siten isompien etuoikeus lähikouluun kaikkein pienimpien sijaan. Erityisen huolissaan vanhemmat olivat lasten tulevaisuudesta vuoden 2014 jälkeen, jolloin Haarlan kouluun ei enää mahdu uusia oppilaita. Tunteet nousivat pintaan usealla vanhemmalla heidän hakiessaan turhaan selvyyttä lastensa koulun tulevaan sijaintiin. Koulun valmistuminen jo vuodeksi 2014 on nyt poliittisen tahdon varassa. Teksti: Jane Lindell Kuvat: Tiina Laine Haarlan ja Kakskerran koulussa Who Cares päivä Meidän koulussa oli tänään Who Cares -tapahtuma. Koulumme liikuntasalissa oli erilaisia pisteitä. Istutimme herneitä, meille annettiin ohjeita täiepidemian hoidosta ja hampaiden pesusta ja hammastahnoista. Meille annettiin pienet tuubit hammastahnaa. Puhuimme ruuasta ja siitä, kuinka monta kertaa päivässä pitäisi syödä. Meille jaettiin myös laput, joissa oli puhelinnumero, johon voi soittaa, jos ei ole ketään kenelle voi puhua murheista. Yhdessä pisteessä piti paperitehtävässä pelastaa hukkuva ihminen ja yhdessä pisteessä piti halata kaveria, joka oli surullinen. Viimeisessä pisteessä oli poliisit, joilta sai kysyä kysymyksiä liittyen poliisin tehtäviin tai poliiseihin. Elina, 6. lk, Kakskerran koulu Kakskerran kolmosilta tuli tällaisia mietteitä luennon jälkeen: Hyvä olo arjessa edellyttää: 82'+9)4)!%+ 82%&49+""!(%+2'$&"&#+%'++ 824+9!%()9++24&$'++ 82-+44+(%&'(!+27+2 ulkoilemista 82+-')4++2$6!(')"&+ 824!!%%19112&,%+ 82"++%&+!'++26)4-)),2 kanssa Wäiskin Joulugallup 1. Mikä sinulle tuo joulun? 2. Mikä on paras joululahja, minkä toivot? 3. Mikä on paras jouluruoka? 4. Mikä on parasta joulussa? 5. Mitä toivoisit tapahtuvan koulussa ennen joulua? KIKKA (Kristiina) LAAKSO, opettaja: 1. Aattokirkko Kakskerrassa 2. Paksu kirja, jota voi lukea yötä päivää 3. Herkullinen muikun mäti 4. Joulun sanoma ja joulutunnelma 5. Että kaikilla olisi joulurauha! Joulugallupin myötä mukavaa joulunaikaa ja uutta vuotta kaikille Maininki-lehden lukijoille toivottavat: Jenny, Janica ja Monika 5C:ltä! SATU KÄHKÖLÄ, englanninopettaja: 1. Joulu lasten kanssa 2. Joulurauha 3. Mehukas kinkku 4. Yhdessäolo perheen kanssa 5. Onnistunut joulujuhla HENRI LITTUNEN, vararehtori: 1. Kauneimmat joululaulut kirkossa 2. Perhe ja sukulaiset yhdessä 3. Maukkaat kalat, sekä mehukas kinkku 4. Joulukirkko ja perheen yhdessäolo 5. Onnistunut kuusijuhla KATARIINA JURVAINEN, 5 A: 1. Perhe ja sukulaiset 2. Uusi puhelin 3. Taas kerran kinkku 4. Edelleen perhe ja sukulaiset 5. Että koulussa järjestettäisiin jouludisco MARIA SÄILÄ, 4 A: 1. Perheen ja sukulaisten kanssa oleminen. 2. Oma tietokone 3. Todella mehukas kinkku 4. Kun saa paljon lahjoja 5. Että luokassa olisi pikkujoulut LUMI UKKO, Ulkovahti: 1. Kipakka pakkanen tois joulumielen 2. Hattu ja kaulahuivi ois kivat 3. Rosolli suttaa, joten valitsen riisipuuron. Kukaan ei huomaa, jos vähän tippuu. 4. Saa vihdoin lepäillä rauhassa 5. Että opettajat ja oppilaat naurais yhdessä lumiukkokuva ja -teksti by Mainingin ilkikurinen toimitus 18 maininki maininki 19

Joulukuussa tapahtuu Kuusijuhla Perinteinen Kuusijuhla pidetään itsenäisyyspäivän aattona maanantaina 5.12. klo 18.00 tutulla paikalla Hirvensalon laskettelurinteen parkkipaikalla. Kuusijuhlassa sytytetään jouluvalot kuuseen, nautiskellaan hirvensalolaisen Helen Urhon laulusta, leppoisasta tunnelmasta ja tietysti myös glögistä ja pipareista. Kirjamyynti Hirvensaloseuran edustajat myyvät Hirvensalo -aiheisia kirjoja ja T-paitoja K- Supermarketissa lauantaina 10.12. klo 11-14 Haarlan koulu JOULUMYYJÄISET su 11.12. klo 14-15.30 Haarlan koululla. Arpoja, ongintaa, myynnissä leivonnaisia ja käsitöitä yms. Buffetista kahvia, glögiä, mehua, piparia. Haarlan koulun 6lk:n tanssivat tontut esiintyvät. Tervetuloa hyville ostoksille myyjäisiin sekä kokeilemaan arpaonnea! Haarlan koulun vanhempainyhdistys ry Seurakunta Jouluiset Missiotreffit Hirvensalon K-Supermarketissa pe 9.12. klo 15-17. 14.2.2012 klo 18.30 Ilta rakkaudelle Kenenkään rakkaus ei ole täydellistä, valmista ei tule ja siksi keskeneräinen parisuhde voi olla riittävän hyvää elämää. Näin kuvaavat Ilta Rakkaudelle-juhlaa idean luojat kirjailija Maija ja Hannu Nyman, jotka ovat puhumassa Martin seurakunnan järjestämässä juhlassa. Illan teemoina ovat parisuhteen valttikortit eli luvassa on keskustelua sitoutumisesta, sanoista, suvusta, syttymisestä, sovinnosta ja siunauksesta, Ilta Rakkaudelle sisältää hyvää musiikkia (esiintyjinä muusikot Anne ja Seppo Eirola), yhden avioparin haastattelun ja hiljaisen yömessun. Lisätiedot: pastori Liisa Kuuselalta liisa.kuusela@evl.fi tai puh. 040 341 7417 Sydämellinen kiitos kuluneesta vuodesta! Löydät meiltä vaikka mitä pukinkonttiin. Tule valitsemaan parhaat päältä! TÄLLÄ KUPONGILLA KUPITTAAN TAI KAARINAN MYYMÄLÄSTÄ VALITSEMASI TUOTE Taidekappeli Torstaisin klo 18 Hartaus, Martinseurakunta Keskiviikkoisin Musiikkivartti klo 12 Pyhän kosketus - a Touch of the Sacred keskiviikkona 7.12. klo 17.45 opastettu tutustuminen taidekappeliin. Kappeli soi - musiikkia sunnuntaisin klo 12 su 18.12. klo 12 Kappeli soi toivevirsiä laulamaan yhdessä la 3.12. klo 15 Sävelsilta - Suurten taiteilijoiden muistolle, Turun filharmonisen orkesterin konsertti pe 9.12. klo 19 Ääniräätälin Laulustudion tunnelmallinen joulukonsertti la 10.12. klo 16 Turun NMKY:n Musiikkiopiston joulukonsertti su 11.12. klo 16 HYVÄNTEKEVÄISYYS- KONSERTTI. Esiintyjinä mm. Tuula Immonen-Czech, Janna Torikka, Ambitus, Reijo Ahola, Robin Packalen, Ilppo Ainola ja Grex Kulkus. Järjestäjänä LC Marina. Liput 10. Tuotto menee Hirvensalon, Satavan ja Kakskerran lasten ja nuorten hyväksi. su 18.12. klo 14 Kauneimmat joululaulut, Leena ja Heikki Suominen, kolehti Kappeli suljettu 23.12 9.1. Hirvensalon kirkko Kakskerran kirkko 11.12. klo 15 Kauneimmat joululaulut 18.12. klo 17 ja 18 Lasten kauneimmat joululaulut 24.12. klo 14 ja 15 Jouluaaton hartaus 25.12. klo 8 Jouluaamun sanajumalanpalvelus Hirvensalon Kirjasto Kirjasto auki: ma ja to 13 19 ti, ke ja pe 10 16 Kirjasto on poikkeuksellisesti avoinna myös 5.12. klo 10-16 Maininki Aiemmin ilmestyneet Maininki-lehdet voit lukea osoitteessa!"#$#$%#&'()#*+, Netin välityksellä voit myös lähettää! tapahtumatiedot! mielipidekirjoitukset! Ostetaan / Myydään / Vaihdetaan osastoon kuuluvat asiat. SEURAAVA MAININKI ILMESTYY TORSTAINA 2.2. TAMMI-HELMIKUUN LEHTEEN EHDIT LÄHETTÄ- MÄLLÄ TIEDOT MEILLE 12.1. MENNESSÄ! HOROSKOOPPI Joulukuussa juhlivat Jousimiehet Avoinna: ark. 10 19 la 10 16 Jouluun asti su 12 16 mustijamirri.fi Musti ja Mirri Kupittaa Kurjenmäenkatu 3, Turku Puh. 040 869 0026, 0400 99 0606/kauppias Johanna -20 % 1 tuote / talous Ei voi yhdistää muihin tarjouksiin. Kuponki voimassa 24.12.11 asti. Musti ja Mirri Kaarina, Hovirinnantie 5, Kaarina Puh. 0400 339 771, 0400 99 0606/kauppias Johanna Hirvensalon kirkossa joka pe aamu klo 8 Rukouspysäkki Kaikenikäisten pikkujouluinen Missiomessu Hirvensalon kirkossa su 11.12.2011 klo 17. 24.12. klo 22 Jouluyön messu 21.12. klo 18-20 METSÄKIRKON JOULUSEIMI SYVÄLAHDEN KALLIOLLA. Polku lähtee Toijaistentieltä. Toivottavasti puolisosi on Jousimies, sillä hän on uskollinen ja huomioonottava ja pitää huolen siitä, ettei hänen kumppaniltaan puutu mitään. Jousimies on myös ihanteellinen vanhempi. Joskus Jousimies kuitenkin meinaa masentua auta häntä silloin pääsemään valoisammille vesille lahjoittamalla hänelle hyvä kirja tai pientä seikkailua vaativa matka. LIITY FACEBOOKISSA MAININGIN FANIKSI. (MAININKILEHTI) KAVERISI OVAT JO SIELLÄ... 20 maininki maininki 21

Kaikki jouluherkut kotimatkasi varrelta! Apua maailman katolle Marikalla on kokemusta seinäkiipeilystä ja vaeltamisesta, muttei varsinaisesta vuorikiipeilystä. Mera Peakilla onneksi vain viimeiset sadat metrit vaativat varsinaista kiipeilyä ja pääosa matkasta on vaeltamista. Marika Lamberg on kerännyt vuoden alusta rahaa Nepalin hyväksi ja lähtee paikan päälle auttamaan sekä kiipeämään. Hirvensalossa asuva teatteri-ilmaisun ohjaaja Marika työskentelee Turku 2011 -säätiön ohjelmatiimissä tuotantokoordinaattorina. Työntäyteisestä vuodesta huolimatta hän päätti helmi-maaliskuussa lähteä mukaan Kapua-hyväntekeväisyysprojektiin, jossa vuorikiipeilyn avulla kerätään varoja Nepaliin. Mukana hankkeessa ovat myös WWF sekä Väestöliitto. Neljättä kertaa järjestettävän Kapua-projektin osallistujien eli kapuajien tavoitteena on kerätä vuoden aikana yhteensä 100 000 euroa, joilla tuetaan Etelä-Nepalissa pyörivää Ulkoasiainministeriön avustushanketta. Siihen kuuluu muun muassa vaikeakulkuisella seudulla toimivien liikkuvien terveysklinikoiden tukemista sekä metsänsuojelun edistämistä. I"F..&."J&;#$00."$2-612"5$&''&"(##.&&6"/#(##." jo 75 00 euroa. Itse olen kerännyt rahaa esimerkiksi lipaskeräysten ja työkavereille tekemieni lounaiden avulla. KUUKAUSI NEPALISSA Marikan joulukuu Kapua-osallistujat eli kapuajat matkustavat Nepaliin marraskuussa ja viettävät avustushankkeiden parissa ensin viikon. Sen jälkeen alkaa matkan toinen osa, jossa kapuajat vaeltavat kolmessa viikossa 6462 metriä korkealle Mera Peakille ja sieltä takaisin. I"K##0$'#."/#65$$&"'&.&'0.&."0..5(60"5(#$6##."'0.%6" tähän mukaan. Uskon, että se saa pistämään asiat mittasuhteisiin. Olen käynyt Intiassa ja Nepalissa ja tiedän, että naisten ja lasten asema siellä on heikko. Tämä on tapa tehdä oma osani ja olla avuksi. Teksti: Minna Uusivirta Kuvat: KAPUA 08, Marika Lamberg ja Nuppu Stenros Mitä katsot tv:stä? Olen dokumenttifani, käyn katsomassa dokkareita myös festivaaleilla. Tosi-tv:stä seuraan Amazing race -tyyppisiä ohjelmia ja lisäksi Greyn anatomiaa. Leffoja katson mieluummin elokuvateatterissa. Mitä kuuntelet? Latasin eilen uuteen puhelimeeni koneelta kiipeämistä varten vuorimusiikkia, kuten Jack Whiten Great High Mountain -kappaleen, buddhalaisia seremoniakappaleita sekä bluesia ja jazzia hidasta, sitkeää ja rauhoittavaa musiikkia. Autossa kuuntelen tavallisesti suomirokkia, esimerkiksi Chisua. Mitä luet? Sovimme kapualaisten kanssa siitä, kuka ottaa minkäkin kirjan mukaan matkalle. Vaelluksella on hyvää aikaa lukea lepotauoilla, kun pitää totuttautua korkeaan ilmanalaan. Itse tilasin matkalle muun muassa Patricia McCormikin Sold-kirjan. H I R V E N S A L O Vanha Kakskerrantie 1, p. 0207 513 860, Palvelemme: ark. 7-21, la 7-18, su 12-21 22 maininki maininki 23 Puhelun hinta 0207 alkuisiin numeroihin lankapuhelimesta 8,21 senttiä/puh. + 6,90 senttiä/min. (sis.alv 23%) ja matkapuhelimesta 8,21 senttiä/puh. + 14,90 senttiä/min. (sis.alv 23%)

24 maininki