Joulu saapuu Ydinkeskustaan

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Joulu saapuu Ydinkeskustaan"

Transkriptio

1 Joulu saapuu Ydinkeskustaan

2 Kaupunkikeskustan Joulunavaus klo Kouvolan keskustassa Jouluvalot ja joulukuuset ilmestyvät Kävelykadulle luomaan lämmintä jouluista tunnelmaa. Tapahtuma alkaa kulkueella Valtarin ja Kelan parkkipaikalta klo kohti Kouvolan kaupungintaloa. Kaupungintalon portailla on tapahtuman avaus klo Avauksen jälkeen ohjelmat jatkuvat kauppakeskuksissa ja Kävelykatu Manskilla. Ohjelmassa on paljon erilaisia esityksiä, musiikkia, laulua, tanssia, taikoja, koiria ja poneja. Joulupukki ja Muori vierailevat tapahtumassa. Perinteiset Markkinat klo Kävelykatu Manskilla, Kauppatorilla ja keskikadulla Markkinat järjestää Kouvolan Ydinkeskusta ry yhteistyössä Sudet ry:n kanssa. Toivomme keskustan kauppojen, kahviloiden ja ravintoloiden huomioivan keskustassa pidettävät Perinteiset Markkinat aukiolojen suhteen, sillä markkinoiden aikana keskustassa on liikkeellä paljon ihmisiä. Perinteinen Joulutapahtuma klo Kouvolan Museokorttelissa Yhteiskoulun Joulukalenteri arkisin klo Kouvolan keskustassa Liikkuvia ja konkreettisia joulukalenterin esityksiä arkipäivisin klo keskustan yritysten edustoilla Jouluseimi-näyttely Kauppakeskus Hansassa Jouluseimien avajaiset lauantaina klo 11 ja 12 kauppakeskus Hansassa. Avajaisissa ohjelmassa muun muassa lauluesityksiä.

3 Liiga liikkuu klo 17 alkaen Kävelykatu Manskilla Kookoo Hockey järjestää Kävelykatu Manskilla liikunnallisen tapahtuman, jossa luvassa menoa ja melskettä, tossupalloa ja liigan tunnelmaa. Kouvolan Yhteiskoulun Lucia-kulkue klo 9.00 Kävelykatu Manskilla Mielakan Joulumaa-tapahtuma joulukuun puolessa välissä Mielakassa (mikäli talvikausi alkaa joulukuussa) Kauneimmat Joululaulut klo 11 Kauppakeskus Hansassa Kauneimpiin Joululauluihin meidät johdattaa Kouvolan ev.lut. Seurakunnat. Eläinten Joulu & Erätulet-tapahtuma Raviradalla Tapahtuma alkaa kulkueella Kävelykatu Manskilta klo Kulkueessa ovat mukana mm. hevoset, joulupukki, kuoro ja eläimiä! Kulkue vie yleisöä aistimaan aitoa Joulun tunnelmaa Eläinten Joulu & Erätulet -tapahtumaan Kouvolan Raviradalle. Raviradalla tapahtumaa on klo Pohjois-Kymen Musiikkiopiston Bändimatinea klo 19 Voimateatterilla Kymi Sinfonietta Joulukonsertti Waltteri Torikan kanssa Kouvolan Keskuskirkossa klo 19

4 Joulu Pop Up klo 8-15, ja klo 8-16 Kävelykatu Manskilla Myyntipaikkavarauksia ottaa vastaan Kouvolan Ydinkeskusta ry, Perinteiset Markkinat klo Kävelykatu Manskilla, Kauppatorilla ja keskikadulla Joulukuun markkinat järjestää Kouvolan Ydinkeskusta ry yhteistyössä Kouvolan Pyöräilijät ry:n kanssa. Toivomme keskustan kauppojen, kahviloiden ja ravintoloiden huomioivan keskustassa pidettävät Perinteiset Markkinat aukiolojen suhteen, sillä markkinoiden aikana keskustassa on liikkeellä paljon ihmisiä. Kouvolan Seurakunnan Jouluvaellus klo 18 Kouvolan keskustassa Kouvolan seurakunta järjestää jouluvaelluksen ydinkeskustassa su jo kahdeksannen kerran. Jouluevankeliumi tuodaan elämyksellisesti kaikkien ulottuville musiikin, tanssin ja draaman keinoin. Vaellus lähtee liikkeelle soihtukulkueen johdattelemana kävelykatu Manskilta, Hesburgerin parkkipaikalta klo 18 päätyen Kankaan koulun pihalle, missä Jeesus-lapsi, Maria ja Joosef löytyvät Betlehemin tallista. Mukana kuvaelmassa on parisataa vapaaehtoista: laulajia, näyttelijöitä, järjestysmiehiä, avustajia, aitoja eläimiä ja ihan oikea vauva! Vaellus on kaikille avoin ja maksuton tapahtuma, joka johdattaa osallistujan hiljentymään joulun sanoman äärelle. Kouvolan Seurakunnan kauneimmat Joululaulut Keskuskirkossa klo 19.30

5 NÄYTEIKKUNAKILPAILU Kouvolan keskustan yritykset koristelevat ja somistavat näyteikkunansa jouluisiksi. Näyteikkunakilpailussa on mukana useita keskustan yrityksiä ja he kilpailevat siitä kellä on hienoin ja näyttävin jouluinen näyteikkuna. Näyteikkunakilpailun yleisöäänestys käynnistyy PK-lehdessä Äänestää voi myös muutamissa liikkeissä äänestyslomakkeella. Kaikkien äänestäneiden kesken arvotaan 300 euron arvoinen lahjakortti, jonka voi käyttää näyteikkunakilpailun voittaneessa yrityksessä. Lisäksi äänestäjien kesken arvotaan erilaisia tuotepalkintoja. Arvonta suoritetaan

KOUVOLAN YDINKESKUSTA RY:N JÄSENTIEDOTE 11/2015

KOUVOLAN YDINKESKUSTA RY:N JÄSENTIEDOTE 11/2015 KOUVOLAN YDINKESKUSTA RY:N JÄSENTIEDOTE 11/2015 Kouvolan Ydinkeskusta ry I Keskikatu 9, 3.krs, 45100 Kouvola I 044 311 8250, 044 311 8251 I toimisto@kouvolanydinkeskusta.fi Toiminnanjohtaja Marja-Leena

Lisätiedot

KOUVOLAN YDINKESKUSTA RY:N TIEDOTE 11/2016 MARRASKUU

KOUVOLAN YDINKESKUSTA RY:N TIEDOTE 11/2016 MARRASKUU KOUVOLAN YDINKESKUSTA RY:N TIEDOTE 11/2016 MARRASKUU Kouvolan Ydinkeskusta ry Kouvolan Ydinkeskusta ry Keskikatu 9, 3.krs, 45100 Kouvola puh. 044 311 8250, 044 311 8251 s posti. toimisto@kouvolanydinkeskusta.fi

Lisätiedot

KOUVOLAN YDINKESKUSTA RY:N JÄSENTIEDOTE 10/2015

KOUVOLAN YDINKESKUSTA RY:N JÄSENTIEDOTE 10/2015 KOUVOLAN YDINKESKUSTA RY:N JÄSENTIEDOTE 10/2015 Kouvolan Ydinkeskusta ry I Keskikatu 9, 3.krs, 45100 Kouvola I 044 311 8250, 044 311 8251 I toimisto@kouvolanydinkeskusta.fi Toiminnanjohtaja Marja-Leena

Lisätiedot

KOUVOLAN YDINKESKUSTA RY:N JÄSENTIEDOTE 1/2016 Tammikuu 2016

KOUVOLAN YDINKESKUSTA RY:N JÄSENTIEDOTE 1/2016 Tammikuu 2016 KOUVOLAN YDINKESKUSTA RY:N JÄSENTIEDOTE 1/2016 Tammikuu 2016 Kouvolan Ydinkeskusta ry I Keskikatu 9, 3.krs, 45100 Kouvola I 044 311 8250, 044 311 8251 I toimisto@kouvolanydinkeskusta.fi Toiminnanjohtaja

Lisätiedot

KOUVOLAN YDINKESKUSTA RY:N TIEDOTE 12/2016 JOULUKUU

KOUVOLAN YDINKESKUSTA RY:N TIEDOTE 12/2016 JOULUKUU KOUVOLAN YDINKESKUSTA RY:N TIEDOTE 12/2016 JOULUKUU Kouvolan Ydinkeskusta ry Kouvolan Ydinkeskusta ry Keskikatu 9, 3.krs, 45100 Kouvola puh. 044 311 8250, 044 311 8251 s posti. toimisto@kouvolanydinkeskusta.fi

Lisätiedot

KOUVOLAN YDINKESKUSTA RY:N TIEDOTE 10/2016

KOUVOLAN YDINKESKUSTA RY:N TIEDOTE 10/2016 KOUVOLAN YDINKESKUSTA RY:N TIEDOTE 10/2016 LOKAKUU Kouvolan Ydinkeskusta ry Kouvolan Ydinkeskusta ry Keskikatu 9, 3.krs, 45100 Kouvola puh. 044 311 8250, 044 311 8251 s posti. toimisto@kouvolanydinkeskusta.fi

Lisätiedot

KOUVOLAN YDINKESKUSTA RY:N JÄSENTIEDOTE 11/2017 MARRASKUU

KOUVOLAN YDINKESKUSTA RY:N JÄSENTIEDOTE 11/2017 MARRASKUU KOUVOLAN YDINKESKUSTA RY:N JÄSENTIEDOTE 11/2017 MARRASKUU Suomi 100-juhlavuosi & Kouvolan Ydinkeskusta ry 20. juhlavuosi Kouvolan Ydinkeskusta ry: Keskikatu 9, 3.krs, 45100 Kouvola puh. 044 311 8250, 044

Lisätiedot

KOUVOLAN YDINKESKUSTA RY:N JÄSENTIEDOTE 10/2017

KOUVOLAN YDINKESKUSTA RY:N JÄSENTIEDOTE 10/2017 KOUVOLAN YDINKESKUSTA RY:N JÄSENTIEDOTE 10/2017 LOKAKUU Suomi 100-juhlavuosi & Kouvolan Ydinkeskusta ry 20. juhlavuosi Kouvolan Ydinkeskusta ry Keskikatu 9, 3.krs, 45100 Kouvola puh. 044 311 8250, 044

Lisätiedot

JÄSENTIEDOTE 4 / K O U V O L A N Y D I N K E S K U S T A R Y KOUVOLAN YDINKESKUSTA RY ON ELÄVÄ KAUPUNKIKESKUSTA RY:N JÄSENYHDISTYS.

JÄSENTIEDOTE 4 / K O U V O L A N Y D I N K E S K U S T A R Y KOUVOLAN YDINKESKUSTA RY ON ELÄVÄ KAUPUNKIKESKUSTA RY:N JÄSENYHDISTYS. JÄSENTIEDOTE 4 / 2 0 1 9 - K O U V O L A N Y D I N K E S K U S T A R Y KOUVOLAN YDINKESKUSTA RY ON ELÄVÄ KAUPUNKIKESKUSTA RY:N JÄSENYHDISTYS. TAVOITTEENAMME ON VIIHTYISÄ, TURVALLINEN JA TAPAHTUMARIKAS

Lisätiedot

KOUVOLAN YDINKESKUSTA RY:N TIEDOTE 2/2017 HELMIKUU

KOUVOLAN YDINKESKUSTA RY:N TIEDOTE 2/2017 HELMIKUU KOUVOLAN YDINKESKUSTA RY:N TIEDOTE 2/2017 HELMIKUU Suomi 100 juhlavuosi & Kouvolan Ydinkeskusta ry 20. juhlavuosi Kouvolan Ydinkeskusta ry Keskikatu 9, 3.krs, 45100 Kouvola puh. 044 311 8250, 044 311 8251

Lisätiedot

KOUVOLAN YDINKESKUSTA RY:N JÄSENTIEDOTE 12/2017 JOULUKUU

KOUVOLAN YDINKESKUSTA RY:N JÄSENTIEDOTE 12/2017 JOULUKUU KOUVOLAN YDINKESKUSTA RY:N JÄSENTIEDOTE 12/2017 JOULUKUU Suomi 100-juhlavuosi & Kouvolan Ydinkeskusta ry 20. juhlavuosi Kouvolan Ydinkeskusta ry: Keskikatu 9, 3.krs, 45100 Kouvola puh. 044 311 8250, 044

Lisätiedot

KOUVOLAN YDINKESKUSTA RY:N JÄSENTIEDOTE 1/2018 TAMMIKUU

KOUVOLAN YDINKESKUSTA RY:N JÄSENTIEDOTE 1/2018 TAMMIKUU KOUVOLAN YDINKESKUSTA RY:N JÄSENTIEDOTE 1/2018 TAMMIKUU Kouvolan Ydinkeskusta ry on Elävä kaupunkikeskusta ry:n jäsenyhdistys. Tavoitteenamme on viihtyisä, turvallinen ja tapahtumarikas kaupunkielämä keskustassa.

Lisätiedot

KOUVOLAN YDINKESKUSTA RY:N TIEDOTE 1/2017

KOUVOLAN YDINKESKUSTA RY:N TIEDOTE 1/2017 KOUVOLAN YDINKESKUSTA RY:N TIEDOTE 1/2017 TAMMIKUU Suomi 100 juhlavuosi & Kouvolan Ydinkeskusta ry 20. juhlavuosi Kouvolan Ydinkeskusta ry Kouvolan Ydinkeskusta ry Keskikatu 9, 3.krs, 45100 Kouvola puh.

Lisätiedot

1 1 / K O U V O L A N Y D I N K E S K U S T A R Y

1 1 / K O U V O L A N Y D I N K E S K U S T A R Y JÄSENTIEDOTE 1 1 / 2 0 1 8 - K O U V O L A N Y D I N K E S K U S T A R Y Kouvolan Ydinkeskusta ry on Elävä kaupunkikeskusta ry:n jäsenyhdistys. Tavoitteenamme on viihtyisä, turvallinen ja tapahtumarikas

Lisätiedot

KOUVOLAN YDINKESKUSTA RY:N JÄSENTIEDOTE 7/2017 HEINÄKUU

KOUVOLAN YDINKESKUSTA RY:N JÄSENTIEDOTE 7/2017 HEINÄKUU KOUVOLAN YDINKESKUSTA RY:N JÄSENTIEDOTE 7/2017 HEINÄKUU Suomi 100-juhlavuosi & Kouvolan Ydinkeskusta ry 20. juhlavuosi Kouvolan Ydinkeskusta ry Keskikatu 9, 3.krs, 45100 Kouvola puh. 044 311 8250, 044

Lisätiedot

KOUVOLAN YDINKESKUSTA RY:N TIEDOTE 5 /2017

KOUVOLAN YDINKESKUSTA RY:N TIEDOTE 5 /2017 KOUVOLAN YDINKESKUSTA RY:N TIEDOTE 5 /2017 TOUKOKUU Suomi 100-juhlavuosi & Kouvolan Ydinkeskusta ry 20. juhlavuosi Kouvolan Ydinkeskusta ry Keskikatu 9, 3.krs, 45100 Kouvola puh. 044 311 8250, 044 311

Lisätiedot

Uutiskirje. Tervehdys Yrittäjä. Kouvolan Yrittäjien aamukahvi tapahtuma Allun torikahvilassa keräsi runsaasti jäseniä paikalle.

Uutiskirje. Tervehdys Yrittäjä. Kouvolan Yrittäjien aamukahvi tapahtuma Allun torikahvilassa keräsi runsaasti jäseniä paikalle. Jos luet viestin mieluummin selaimella, klikkaa tästä Uutiskirje 6/2016 Tervehdys Yrittäjä Kouvolan Yrittäjien aamukahvi tapahtuma Allun torikahvilassa keräsi runsaasti jäseniä paikalle. Menestyksen johdosta

Lisätiedot

Jos luet viestin mieluummin selaimella, klikkaa tästä. Tervehdys Yrittäjä!

Jos luet viestin mieluummin selaimella, klikkaa tästä. Tervehdys Yrittäjä! Jos luet viestin mieluummin selaimella, klikkaa tästä Uutiskirje 8/2016 Tervehdys Yrittäjä! Niin se vaan syksy tekee tuloaan, mutta sitä ennen vietetään vielä kokoperhee KESÄFESTARIT Manskilla. Teemana

Lisätiedot

JÄSENTIEDOTE 1 & 2 / KOUVOLAN YDINKESKUSTA RY KOUVOLAN YDINKESKUSTA RY ON ELÄVÄ KAUPUNKIKESKUSTA RY:N JÄSENYHDISTYS.

JÄSENTIEDOTE 1 & 2 / KOUVOLAN YDINKESKUSTA RY KOUVOLAN YDINKESKUSTA RY ON ELÄVÄ KAUPUNKIKESKUSTA RY:N JÄSENYHDISTYS. JÄSENTIEDOTE 1 & 2 / 2019 - KOUVOLAN YDINKESKUSTA RY KOUVOLAN YDINKESKUSTA RY ON ELÄVÄ KAUPUNKIKESKUSTA RY:N JÄSENYHDISTYS. TAVOITTEENAMME ON VIIHTYISÄ, TURVALLINEN JA TAPAHTUMARIKAS KAUPUNKIELÄMÄ KESKUSTASSA.

Lisätiedot

KOUVOLAN YDINKESKUSTA RY:N JÄSENTIEDOTE 3/2016 maaliskuu

KOUVOLAN YDINKESKUSTA RY:N JÄSENTIEDOTE 3/2016 maaliskuu KOUVOLAN YDINKESKUSTA RY:N JÄSENTIEDOTE 3/2016 maaliskuu Kouvolan Ydinkeskusta ry I Keskikatu 9, 3.krs, 45100 Kouvola I 044 311 8250, 044 311 8251 I toimisto@kouvolanydinkeskusta.fi Toiminnanjohtaja Marja-Leena

Lisätiedot

Halli. Lisätietoja: Berit Tamminen, puh Tapahtuma: Joulumyyjäiset Ajankohta: klo: Hallin Palvelutalo

Halli. Lisätietoja: Berit Tamminen, puh Tapahtuma: Joulumyyjäiset Ajankohta: klo: Hallin Palvelutalo TOIMINTAKALENTERI JOULUKUU 2017 Halli Lisätietoja: Berit Tamminen, puh. 040 752 1138 Tapahtuma: Joulumyyjäiset Ajankohta: 2.12.2017 klo:12.00-15.00 Paikka: Hallin Palvelutalo Myyjäiset Hallin Palvelutalo

Lisätiedot

KOUVOLAN YDINKESKUSTA RY:N JÄSENTIEDOTE 5/2016 toukokuu

KOUVOLAN YDINKESKUSTA RY:N JÄSENTIEDOTE 5/2016 toukokuu KOUVOLAN YDINKESKUSTA RY:N JÄSENTIEDOTE 5/2016 toukokuu Kouvolan Ydinkeskusta ry I Keskikatu 9, 3.krs, 45100 Kouvola I 044 311 8250, 044 311 8251 I toimisto@kouvolanydinkeskusta.fi Toiminnanjohtaja Marja-Leena

Lisätiedot

1 2 / K O U V O L A N Y D I N K E S K U S T A R Y

1 2 / K O U V O L A N Y D I N K E S K U S T A R Y JÄSENTIEDOTE 1 2 / 2 0 1 8 - K O U V O L A N Y D I N K E S K U S T A R Y Kouvolan Ydinkeskusta ry muuttaa parhaillaan katutasoon Manskille, osoite; Kauppalankatu 6-8 - Lehdon ja Kiinteistömaailman väliin.

Lisätiedot

Halli Toimintakalenteri Joulukuu 2013

Halli Toimintakalenteri Joulukuu 2013 Halli kotihoidon esimies Anna-Liisa Raiskio, puh. 040 752 1138 HUOM! Yli 75-vuotiaat jämsäläiset ja kuhmoislaiset saavat käyttää uimahalli Koskikaran ja Mäntän uimahallin palveluita kerran viikossa maksutta

Lisätiedot

JOULUAJAN KYSYMYKSET. Käyttöideoita

JOULUAJAN KYSYMYKSET. Käyttöideoita JOULUAJAN KYSYMYKSET Kortit juhlatunnelman herättelyä ja juhlan suunnittelua varten Kysymykset liittyvät: mielipiteisiin kokemuksiin toiveisiin muistoihin. Alussa on helppoja ja lopussa vaikeita kysymyksiä.

Lisätiedot

Jos luet viestin mieluummin selaimella, klikkaa tästä. Tervehdys Yrittäjä!

Jos luet viestin mieluummin selaimella, klikkaa tästä. Tervehdys Yrittäjä! Jos luet viestin mieluummin selaimella, klikkaa tästä *Uutiskirje* 9/2016 Tervehdys Yrittäjä! Pitelet juuri käsissäsi tuoretta uutiskirjettä. Tutustu rauhassa sen sisältöön ja anna meille palautetta kirjeen

Lisätiedot

Liperin kulttuurikalenteri lokakuu joulukuu 2010

Liperin kulttuurikalenteri lokakuu joulukuu 2010 Liperin kulttuurikalenteri lokakuu joulukuu 2010 Lokakuu su 3.10. klo 18.00 Mikkelinpäivän kauneimmat runot ja laulut Viinijärven kirkossa. Mukana, Sirpa ja Vilma Naumanen sekä Jutta, Minttu ja Pinja Kurki,

Lisätiedot

Sillä seudulla oli paimenia yöllä ulkona vartioimassa laumaansa. Yhtäkkiä heidän edessään seisoi Herran enkeli, ja Herran kirkkaus ympäröi heidät.

Sillä seudulla oli paimenia yöllä ulkona vartioimassa laumaansa. Yhtäkkiä heidän edessään seisoi Herran enkeli, ja Herran kirkkaus ympäröi heidät. Sillä seudulla oli paimenia yöllä ulkona vartioimassa laumaansa. Yhtäkkiä heidän edessään seisoi Herran enkeli, ja Herran kirkkaus ympäröi heidät. Pelko valtasi paimenet, mutta enkeli sanoi heille: Älkää

Lisätiedot

KOUVOLAN YDINKESKUSTA RY:N JÄSENTIEDOTE 9/2017 SYYSKUU

KOUVOLAN YDINKESKUSTA RY:N JÄSENTIEDOTE 9/2017 SYYSKUU KOUVOLAN YDINKESKUSTA RY:N JÄSENTIEDOTE 9/2017 SYYSKUU Suomi 100-juhlavuosi & Kouvolan Ydinkeskusta ry 20. juhlavuosi Kouvolan Ydinkeskusta ry Keskikatu 9, 3.krs, 45100 Kouvola puh. 044 311 8250, 044 311

Lisätiedot

Tammikuu 2012. Muista äänestää! Sunnuntai. vk 52. Vk Maanantai Tiistai Keskiviikko Torstai Perjantai Lauantai 1

Tammikuu 2012. Muista äänestää! Sunnuntai. vk 52. Vk Maanantai Tiistai Keskiviikko Torstai Perjantai Lauantai 1 Tammikuu 2012 Vk Maanantai Tiistai Keskiviikko Torstai Perjantai Lauantai 1 Loppiainen 2 3 4 5 6 7 8 vk 52 1 Sunnuntai Uudenvuodenpäivä 2 3 4 9 10 11 12 13 14 15 16 17 18 19 20 21 22 23 24 25 26 27 28

Lisätiedot

Halli Toimintakalenteri Joulukuu 2014

Halli Toimintakalenteri Joulukuu 2014 Halli kotihoidon esimies Anna-Liisa Raiskio, puh. 040 752 1138 Joulumaa avoinna koko joulukuun ajan ruokasalin läheisyydessä Tapahtuma: Palvelupäivä Ajankohta: keskiviikkoisin klo 9-14, Puistotie 5 A Ohjelma:

Lisätiedot

Syyslukukauden 2018 tervehdyksiä koululaisten iltapäivätoiminnasta

Syyslukukauden 2018 tervehdyksiä koululaisten iltapäivätoiminnasta Syyslukukauden 2018 tervehdyksiä koululaisten Syyskuun tervehdys Sää suosi syyskuussa ulkoilua. Tämä mahdollisti sen, että pystyimme olemaan paljon ulkona leikkien ja pelaten. Tutustuttiin lähiluontoon

Lisätiedot

elokuu 2014 - joulukuu 2014 Musiikkiopiston konsertteihin on pääsääntöisesti vapaa pääsy

elokuu 2014 - joulukuu 2014 Musiikkiopiston konsertteihin on pääsääntöisesti vapaa pääsy Huittisten musiikkiopisto Tapahtumakalenteri elokuu 2014 - joulukuu 2014 Musiikkiopiston konsertteihin on pääsääntöisesti vapaa pääsy Elokuu su 31.8. klo 14 Kesäistä klassista jousilla,uusi Lahti Kamariorkesteri,

Lisätiedot

KOUVOLAN YDINKESKUSTA RY:N JÄSENTIEDOTE 6/2016 kesäkuu

KOUVOLAN YDINKESKUSTA RY:N JÄSENTIEDOTE 6/2016 kesäkuu KOUVOLAN YDINKESKUSTA RY:N JÄSENTIEDOTE 6/2016 kesäkuu Kouvolan Ydinkeskusta ry I Keskikatu 9, 3.krs, 45100 Kouvola I 044 311 8250, 044 311 8251 I toimisto@kouvolanydinkeskusta.fi Toiminnanjohtaja Marja-Leena

Lisätiedot

Adventin- ja joulunaika

Adventin- ja joulunaika Adventin- ja joulunaika 2012 Kirkkonummen suomalainen seurakunta Hartaudet ja jumalanpalvelukset Kirkkonummen Pyhän Mikaelin kirkko, Tallinmäki 1 Su 2.12. klo 10 Hoosianna! 1. adventtisunnuntain messu

Lisätiedot

KOUVOLAN YDINKESKUSTA RY:N TIEDOTE 6/2017 KESÄKUU

KOUVOLAN YDINKESKUSTA RY:N TIEDOTE 6/2017 KESÄKUU KOUVOLAN YDINKESKUSTA RY:N TIEDOTE 6/2017 KESÄKUU Suomi 100-juhlavuosi & Kouvolan Ydinkeskusta ry 20. juhlavuosi Kouvolan Ydinkeskusta ry Keskikatu 9, 3.krs, 45100 Kouvola puh. 044 311 8250, 044 311 8251

Lisätiedot

Ohjelma: Myyjäiset, Alpakat ja Joulupukki ja Muori vierailevat klo:13.30-> Järjestäjä: Hallin Palvelutalo Kenelle: Kaikille avoin

Ohjelma: Myyjäiset, Alpakat ja Joulupukki ja Muori vierailevat klo:13.30-> Järjestäjä: Hallin Palvelutalo Kenelle: Kaikille avoin Halli Lisätietoja: Berit Tamminen, puh. 040 752 1138 Tapahtuma: Joulumyyjäiset Ajankohta: 1.12.2018 klo:11.00-15.00 Paikka: Hallin Palvelutalo Myyjäiset, Alpakat ja Joulupukki ja Muori vierailevat klo:13.30->

Lisätiedot

Siunattua joulun aikaa!

Siunattua joulun aikaa! Siunattua joulun aikaa! ADVENTISTA LOPPIAISEEN KORSON SEURAKUNNASSA 2017 JUMALANPALVELUKSET JA HARTAUDET 1. adventtisunnuntain messu su 3.12. klo 10. Seurakuntakuoro. Itsenäisyyspäivän messu ke 6.12. klo

Lisätiedot

7 / K O U V O L A N Y D I N K E S K U S T A R Y

7 / K O U V O L A N Y D I N K E S K U S T A R Y JÄSENTIEDOTE 7 / 2 0 1 8 - K O U V O L A N Y D I N K E S K U S T A R Y Kouvolan Ydinkeskusta ry on Elävä kaupunkikeskusta ry:n jäsenyhdistys. Tavoitteenamme on viihtyisä, turvallinen ja tapahtumarikas

Lisätiedot

Rippikoulujen yhteisiä menoja 2015 2016 Naarilan talvilomaripari

Rippikoulujen yhteisiä menoja 2015 2016 Naarilan talvilomaripari Rippikoulujen yhteisiä menoja 2015 2016 Naarilan talvilomaripari RIPPIKOULUPASSI Rippikoulupassi on sitä varten, että tutustut seurakunnan toimintaan. Siihen keräät merkinnät: 5 jumalanpalveluksesta 5

Lisätiedot

klo 9.30 KUNTOUTTAVA TUOLIJUMPPA Vinttikamarissa klo 10.00-13.00 NEULETÖITÄ MYYTÄVÄNÄ Ala-Aulassa Else Mikkinen myy

klo 9.30 KUNTOUTTAVA TUOLIJUMPPA Vinttikamarissa klo 10.00-13.00 NEULETÖITÄ MYYTÄVÄNÄ Ala-Aulassa Else Mikkinen myy TOIMINTAOHJELMA 30.11.-6.12.2015 PALVELUKESKUS AVOINNA: MA, KE ja TO klo 7.30-15.30, TI 7.30-13.00, PE 7.30-15.00 ja LA 7.30-13.00. TOIMINTATUPA AVOINNA: MA klo 9.00-15.00, TI klo 9.00-13.00 ja KE JA PE

Lisätiedot

KERHOT TIISTAI: MAANANTAI: KOKKIKERHO luokkalaisille tiistaisin klo Temppeliaukion kirkon kerhotilat, Temppelikatu 16 B

KERHOT TIISTAI: MAANANTAI: KOKKIKERHO luokkalaisille tiistaisin klo Temppeliaukion kirkon kerhotilat, Temppelikatu 16 B Töölön seurakunta KERHOT MAANANTAI: KOKKIKERHO 1.-4. luokkalaisille maanantaisin klo. 16.00-17.30 Töölön kirkko, Topeliuksenkatu 4 Kerhossa opetellaan leipomaan ja kokkailemaan erilaisia herkkuja. Kerhomaksu

Lisätiedot

Lappeenrannan Joulu TAPAHTUMAT 2014 LAPPEENRANTA.FI/JOULU

Lappeenrannan Joulu TAPAHTUMAT 2014 LAPPEENRANTA.FI/JOULU Lappeenrannan Joulu TAPAHTUMAT 2014 LAPPEENRANTA.FI/JOULU Joulunajan markkinat ja myyjäiset 21. 22.11. Kaupunkikeskustan Joulunavaus ja Magic by Christmas 29.11. 14:00 Joulumyyjäiset Abc Viipurinportilla

Lisätiedot

Tahko.com - Tapahtumia. Maanantai Tiistai Keskiviikko Ajalle

Tahko.com - Tapahtumia. Maanantai Tiistai Keskiviikko Ajalle .com - Tapahtumia Maanantai 20.11.2017 Aiempaa kokemusta ratsastuksesta ei tarvita. Eri taitotasoille omat safarit klo 09:00-20:00 OMATOIMINEN FARMIKIERROS, kotieläimiin tu Tiistai 21.11.2017 Aiempaa kokemusta

Lisätiedot

JOULUKUU 2018 & TAMMIKUU 2019

JOULUKUU 2018 & TAMMIKUU 2019 Toimintaa joulu tammikuussa 2018 & 2019 JOULUKUU 2018 & TAMMIKUU 2019 JUMALANPALVELUKSET: su 7.10. klo 10.00 to 6.12. klo 10.00 su 9.12. klo 10.00 su 16.12. klo 10.00 su 23.12. klo 10.00 ma 24.12. klo

Lisätiedot

Joulun aika Rekolan seurakunnassa

Joulun aika Rekolan seurakunnassa Joulun aika 2017 Rekolan seurakunnassa Joulunajan aukiolo- ja päivystysaikoja Diakoniapäivystys 5.12. 4.1. vain Rekolan kirkolla tiistaisin klo 9 11, Asolan seurakuntatalolla torstaisin klo 9 11. Puhelinpäivystys

Lisätiedot

Levin Joulu 2015. Joulun aikaan aukioloajoissa on joitakin poikkeuksia, suurin osa palveluista on kuitenkin avoinna joka päivä.

Levin Joulu 2015. Joulun aikaan aukioloajoissa on joitakin poikkeuksia, suurin osa palveluista on kuitenkin avoinna joka päivä. Levin Joulu 2015 Jouluruokailuja, joulutori, jouluisia ohjelmia, useita erilaisia ohjattuja aktiviteetteja, pukin vierailuja huoneistoon, laskettelua, kelkkailua, hiihtokoulua, hiihtoa, kauneimpia joululauluja.

Lisätiedot

Seniorit suhisevat taas Kouvolassa

Seniorit suhisevat taas Kouvolassa Seniorit suhisevat taas Kouvolassa Suuren suosion saanut seniori-ikäisille tarkoitettu tapahtuma järjestetään Kouvolan keskustassa tiistaina 14.10. kello 10.00 17.00. Tapahtuman teemana on Iloa eläkepäiviin.

Lisätiedot

Adventti on odotuksen aikaa

Adventti on odotuksen aikaa KERTSI 3/2012 Tässä Kertsi -lehdessä kerrotaan 7 13-vuotiaille ja heidän perheilleen järjestettävistä joulunajan tapahtumista, kerhoista ja kursseista talvella Pakilan seurakunnassa. Kertsi-lehti varhaisnuorisotyö

Lisätiedot

VANTAAN PYHÄN LAURIN KIRKON. Joulukalenteri TAPAHTUMAKALENTERI

VANTAAN PYHÄN LAURIN KIRKON. Joulukalenteri TAPAHTUMAKALENTERI VANTAAN PYHÄN LAURIN KIRKON Joulukalenteri TAPAHTUMAKALENTERI Helsingin pitäjän kirkonkylässä sijaitseva, 1450-luvulta peräisin oleva Pyhän Laurin kirkko kylineen on vanhan ajan maaseutuidylliä huokuva

Lisätiedot

KOUVOLAN YDINKESKUSTA RY:N TIEDOTE 9/2016 SYYSKUU

KOUVOLAN YDINKESKUSTA RY:N TIEDOTE 9/2016 SYYSKUU KOUVOLAN YDINKESKUSTA RY:N TIEDOTE 9/2016 SYYSKUU Kouvolan Ydinkeskusta ry Kouvolan Ydinkeskusta ry Keskikatu 9, 3.krs, 45100 Kouvola puh. 044 311 8250, 044 311 8251 s posti. toimisto@kouvolanydinkeskusta.fi

Lisätiedot

Su klo 10 ENSIMMÄISEN ADVENTIN MESSU, PYHÄKOULU JA LÄHETYSKAHVIT

Su klo 10 ENSIMMÄISEN ADVENTIN MESSU, PYHÄKOULU JA LÄHETYSKAHVIT PÄIVÄRUKOUS ARKISIN MA-TI, TO-PE KLO 12 Päivärukous on noin vartin kestävä pieni hengähdyshetki keskellä päivää. Rukoushetkessä huomioimme tarpeen mukaan ajankohtaisia ja henkilökohtaisia rukousaiheita.

Lisätiedot

Rippikoulujen yhteisiä menoja 2015 2016 Naarilan talvilomaripari, Päiväripari, Laskettelu

Rippikoulujen yhteisiä menoja 2015 2016 Naarilan talvilomaripari, Päiväripari, Laskettelu Rippikoulujen yhteisiä menoja 2015 2016 Naarilan talvilomaripari, Päiväripari, Laskettelu Draamallinen messu Uskelan kirkossa pe 11.12. klo 18 talvileiri, laskettelu la 12.12. klo 18 päiväripari Tästä

Lisätiedot

Jouluaika Paavalin seurakunnassa 2015

Jouluaika Paavalin seurakunnassa 2015 Jouluaika Paavalin seurakunnassa 2015 JUMALANPALVELUKSET KOLMAS ADVENTTI su 13.12. klo 10 Paavalinkirkko Kolmas adventtikynttilä syttyy Paavalinkirkon messussa. Messun jälkeen kirkkokahvit seurakuntasalissa.

Lisätiedot

Joulumarkkinat Mikä on kaikkein tärkein? (asiakas) By Aki Tuikka

Joulumarkkinat Mikä on kaikkein tärkein? (asiakas) By Aki Tuikka Joulumarkkinat 25.11.-27.11.2016 Mikä on kaikkein tärkein? (asiakas) By Aki Tuikka Joulumarkkinat Mukana n. 50 nuori yrittäjyys NY-yritystä ja Verso osk:n jäseniä Jyväskylän koulutuskuntayhtymästä sekä

Lisätiedot

Juontajan opas. Sisällys

Juontajan opas. Sisällys Juontajan opas Tämä opas on tarkoitettu avuksi teille, jotka luotsaatte Suomen Lähetysseuran ja seurakuntien yhteisen Kauneimmat Joululaulut -tilaisuuden alusta loppuun. Aivan ensimmäiseksi Suomen Lähetysseurassa

Lisätiedot

Tahko.com - Events. Wednesday Thursday Friday

Tahko.com - Events. Wednesday Thursday Friday .com - Events Wednesday 01.11.2017 n upeissa maisemissa. Tule nauttimaan luonnosta hevosen selässä. Aiempaa kokemusta ratsastuksesta ei tarvita. Eri taitotasoille omat safarit klo 09:00-20:00 OMATOIMINEN

Lisätiedot

En kuitenkaan tahdo moralisoida tai kyseenalaistaa. Jokaisella on omat juhlaperinteensä. Jokainen saa itse valita.

En kuitenkaan tahdo moralisoida tai kyseenalaistaa. Jokaisella on omat juhlaperinteensä. Jokainen saa itse valita. Joulu on taas, joulu on taas Joko taas, joko nyt, ajattelin, kun tavaratalossa soi taustalla joulumusiikki. Tuntuu, kuin viime joulu olisi ollut vasta äsken. Tosin vielä tätä kirjoittaessa on marraskuun

Lisätiedot

YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla joulukuu 2018

YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla joulukuu 2018 YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla joulukuu 2018 Lauantai 1.12. 12.00-13.00 Iloa musiikista Ohjaajana Marjatta Aarne Sunnuntai 2.12. 16.00-19.00 Aava Iranilaisten naisten liikunta- ja vertaistukiryhmä

Lisätiedot

TAPAHTUMIA TUOMIOKIRKKOSEURAKUNNASSA 1.ADVENTISTA LOPPIAISEEN

TAPAHTUMIA TUOMIOKIRKKOSEURAKUNNASSA 1.ADVENTISTA LOPPIAISEEN Kannen Tuomiokirkon kuva: Hannu Korhonen Muut kuvat: Pixabay ja Kirkon kuvapankki TAPAHTUMIA TUOMIOKIRKKOSEURAKUNNASSA 1.ADVENTISTA LOPPIAISEEN 2.12. 1. Adventtisunnuntai klo 10 Messu, Tuomiokirkon kamarikuoro

Lisätiedot

Matkailupalvelujen tuottaja, matkailu 13 Winnova, Rauma

Matkailupalvelujen tuottaja, matkailu 13 Winnova, Rauma Matkailupalvelujen tuottaja, matkailu 13 Winnova, Rauma Rauman kaupungin matkailuneuvoja Sanna Rantalan mukaan joulukuussa tapahtuu paljon. Lapset ja lapsenmieliset voivat ihastella Rauman taitoluistelijoiden

Lisätiedot

Rippikoulujen yhteisiä menoja 2015 2016 Naarilan kesäriparit, vaellus, purjehdus, ratsastus

Rippikoulujen yhteisiä menoja 2015 2016 Naarilan kesäriparit, vaellus, purjehdus, ratsastus Rippikoulujen yhteisiä menoja 2015 2016 Naarilan kesäriparit, vaellus, purjehdus, ratsastus Draamallinen messu Uskelan kirkossa pe 11.12. klo 18 Naarila 3, Kesä-Angelat, Juvankoski, Vaellus, Purjehdus

Lisätiedot

Tapahtumia. talvi/2013-2014 Kouvolan tapahtumakalenteri 27.11.2013 13.4.2014. Joulun. Repoveden ulkoilu- ja elämyspäivät s. 16. tapahtumat s.

Tapahtumia. talvi/2013-2014 Kouvolan tapahtumakalenteri 27.11.2013 13.4.2014. Joulun. Repoveden ulkoilu- ja elämyspäivät s. 16. tapahtumat s. Tapahtumat talvi/2013-2014 Kouvolan tapahtumakalenteri 27.11.2013 13.4.2014 Joulun tapahtumat s.7-10 Repoveden ulkoilu- ja elämyspäivät s. 16 hyvinvointipisteessä tapahtuu s.15 Tapahtumia ja tekemistä,

Lisätiedot

Kuva Hannu Jukola MESSUKYLÄN SEURAKUNTA. Joulun aika 2015. Tamperelain. 5.1.2016 siltalehti.fi

Kuva Hannu Jukola MESSUKYLÄN SEURAKUNTA. Joulun aika 2015. Tamperelain. 5.1.2016 siltalehti.fi Kuva Hannu Jukola MESSUKYLÄN SEURAKUNTA Joulun aika 2015 Tamperelain en seurakunta lehti Seuraava ilm.päivä 5.1.2016 siltalehti.fi ÄLKÄÄ PELÄTKÖ Emme saa antaa pelolle sijaa, sanottiin Pariisin iskujen

Lisätiedot

KOUVOLAN YDINKESKUSTA RY:N JÄSENTIEDOTE 8/2017 ELOKUU

KOUVOLAN YDINKESKUSTA RY:N JÄSENTIEDOTE 8/2017 ELOKUU KOUVOLAN YDINKESKUSTA RY:N JÄSENTIEDOTE 8/2017 ELOKUU Suomi 100-juhlavuosi & Kouvolan Ydinkeskusta ry 20. juhlavuosi Kouvolan Ydinkeskusta ry Keskikatu 9, 3.krs, 45100 Kouvola puh. 044 311 8250, 044 311

Lisätiedot

Rippikoulujen yhteisiä menoja Naarila 2

Rippikoulujen yhteisiä menoja Naarila 2 Rippikoulujen yhteisiä menoja Naarila 2 RIPPIKOULUPASSI Ennen leirijaksoa tutustut seurakunnan toimintaan. Rippikoulupassiin keräät merkinnät: 4 jumalanpalveluksesta 2 seurakuntatilaisuudesta (esim. diakonia-

Lisätiedot

Adventin- ja joulunaika

Adventin- ja joulunaika Adventin- ja joulunaika 2013 Kirkkonummen suomalainen seurakunta Hartaudet ja jumalanpalvelukset Su 1.12. klo 10 Hoosianna! 1. adventtisunnuntain messu Nuorisokuoro Merituuli Su 1.12. klo 18 Hoosianna!

Lisätiedot

NO ONKOS TULLUT JOULU, NYT ESPOONTORILLE?

NO ONKOS TULLUT JOULU, NYT ESPOONTORILLE? NO ONKOS TULLUT JOULU, NYT ESPOONTORILLE? Kyllä on! Lahjat, koristeet ja kattaukset, mitä ikinä jouluusi tarvitset! Tervetuloa jouluostoksille Espoontorille! EI ITKEÄ SAA, EI STRESSATA SAA, JOULU ON TULLUT

Lisätiedot

YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuistokeskuksen Lähitorilla kesäkuu 2017

YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuistokeskuksen Lähitorilla kesäkuu 2017 YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuistokeskuksen Lähitorilla kesäkuu 2017 Torstai 1.6. 10.00-12.00 Lähitorin fysioterapeutin vastaanotto ajanvarauksella TOIVO-yhteisötaide: 10.15-11.00 Yhteislaulua ravintolasalissa

Lisätiedot

192. Joulu Finlaysonilla 24.11. 22.12.2012

192. Joulu Finlaysonilla 24.11. 22.12.2012 192. Joulu Finlaysonilla 24.11. 22.12.2012 Pikkupalatsi Pikkupalatsilla järjestetään opastettuja ja etukäteen varattuja jouluisia tutustumiskäyntejä, su 25.11. Eliisa-teatteri esittää: Katupeilin takana

Lisätiedot

Hartolan Viihdekuoro ry. Yhdistysten merkitys alueellisena toimijana?

Hartolan Viihdekuoro ry. Yhdistysten merkitys alueellisena toimijana? Hartolan Viihdekuoro ry Yhdistysten merkitys alueellisena toimijana? Yhdistys ja toiminta Yhdistys Hartolan viihdekuoro ry - kuoro toiminut rekisteröimättömänä vuodesta 2000 - rekisteröitiin vuonna 2012

Lisätiedot

Halli. Lisätietoja: Berit Tamminen, puh

Halli. Lisätietoja: Berit Tamminen, puh Halli Lisätietoja: Berit Tamminen, puh. 040 752 1138 Tapahtuma: Kauneimmat Joululaulut Ajankohta: 7.12.16 klo 12.30 Kauneimmat Joululaulut Järjestäjä: Kuoreveden seurakunta Kenelle: Kaikille avoin Tapahtuma:

Lisätiedot

KATSO ALTA TIEDOTETTAVAT ASIAT JA UUTISET

KATSO ALTA TIEDOTETTAVAT ASIAT JA UUTISET JÄSENTIEDOTE 2 / 2 0 1 8 - K O U V O L A N Y D I N K E S K U S T A R Y Kouvolan Ydinkeskusta ry on Elävä kaupunkikeskusta ry:n jäsenyhdistys. Tavoitteenamme on viihtyisä, turvallinen ja tapahtumarikas

Lisätiedot

SYKSY Perinteinen joulukonsertti, Paimion kko. Nouse lentoon kyyhky valkein! (Kuva: Päivi Hörkkö)

SYKSY Perinteinen joulukonsertti, Paimion kko. Nouse lentoon kyyhky valkein! (Kuva: Päivi Hörkkö) SYKSY 2016 27.11. Perinteinen joulukonsertti, Paimion kko Nouse lentoon kyyhky valkein! (Kuva: Päivi Hörkkö) 1.10. Paimio opiston 50 v. juhla Paimiosalissa KEVÄT 2016 14.4. Paimiolaisen kuvanveistäjä Raili

Lisätiedot

JOENSUUN TAPAHTUMAPALVELUIDEN TAKSAT JA VUOKRAHINNASTO VUONNA 2016. Vapaa-aikalautakunta 15.12.2015

JOENSUUN TAPAHTUMAPALVELUIDEN TAKSAT JA VUOKRAHINNASTO VUONNA 2016. Vapaa-aikalautakunta 15.12.2015 JOENSUUN TAPAHTUMAPALVELUIDEN TAKSAT JA VUOKRAHINNASTO VUONNA 2016 Vapaa-aikalautakunta 15.12.2015 TAPAHTUMAPALVELUIDEN TAKSAT 1.1.2016 alkaen YLEISET LUVAT JA TAKSAT 2015 2016 alv. 0 2016 sis. Alv 24%

Lisätiedot

Verorekkakiertue ja Pop up 2015 - veroilmoitus kuntoon helposti - Verohallinto

Verorekkakiertue ja Pop up 2015 - veroilmoitus kuntoon helposti - Verohallinto Verorekkakiertue ja Pop up 2015 - veroilmoitus kuntoon helposti - Verohallinto Tavoite: veroilmoitus vaivattomasti Lisätä sähköistä ilmoittamista ennakoivalla ohjauksella Poistaa asiakkailta käytön esteitä

Lisätiedot

Manski uudistuu

Manski uudistuu Manski uudistuu 2016-2017 Kouvolan kaupunki Tekniikka- ja ympäristöpalvelut Yhdyskuntatekniset palvelut 2 Rakentamisen toteutuksen organisaatio 27.12.2016 3 Rakentamisen toteutuksen organisaatio Yhteystiedot:

Lisätiedot

ADVENTTI JA JOULU 2015

ADVENTTI JA JOULU 2015 ADVENTTI JA JOULU 2015 KIRKKOHERRAN TERVEHDYS Haluamme, että oma asuinalueemme on turvallinen ja viihtyisä paikka olla, tehdä työtä ja harrastaa. Tämä on meidän yhteinen huoli ja yhteinen kiinnostuksen

Lisätiedot

Manski uudistuu

Manski uudistuu Manski uudistuu 2016-2017 Kouvolan kaupunki Tekniikka- ja ympäristöpalvelut Yhdyskuntatekniset palvelut 2 3 Rakentamisen toteutuksen organisaatio Yhteystiedot: Rakennuttaja: Rakennuttajapäällikkö (ja hankkeen

Lisätiedot

Vimpelin Puutyö Ky KIRPPUTORI. Jone ja Kroco = kaikkien kaveri show TEATTERI LAPUAN NÄYTTÄMÖLLÄ

Vimpelin Puutyö Ky KIRPPUTORI. Jone ja Kroco = kaikkien kaveri show TEATTERI LAPUAN NÄYTTÄMÖLLÄ ! e l l i s Jone ja Kroco p a L = kaikkien kaveri show TEATTERI LAPUAN NÄYTTÄMÖLLÄ MURUSET, LAPUAN HELLUNTAISEURAKUNNAN KUORO & ORKESTERI - la klo 15.00 Muruset koostuu lapualaisista naisista, jotka haluavat

Lisätiedot

Tapahtumia. talvi/2012-2013 Kouvolan tapahtumakalenteri 28.11.2012 28.2.2013. Joulutapahtumat. Kouvolan kuvataiteilija Jouni Salonen s. 3. s.

Tapahtumia. talvi/2012-2013 Kouvolan tapahtumakalenteri 28.11.2012 28.2.2013. Joulutapahtumat. Kouvolan kuvataiteilija Jouni Salonen s. 3. s. Tapahtumat talvi/2012-2013 Kouvolan tapahtumakalenteri 28.11.2012 28.2.2013 Joulutapahtumat s.7-10 Kouvolan kuvataiteilija Jouni Salonen s. 3 TALVIVALKEAT - TERVEYTTÄ TAITEESTA JA KULTTUURISTA s.14 Tapahtumia

Lisätiedot

MUSIIKKIOPISTO AVONIA 100 KONSERTTIA ITSENÄISYYDEN JUHLAVUONNA 2017

MUSIIKKIOPISTO AVONIA 100 KONSERTTIA ITSENÄISYYDEN JUHLAVUONNA 2017 Musiikkiopisto Avonian hanke 100 konserttia itsenäisyyden juhlavuonna 2017" on valittu Suomen itsenäisyyden satavuotisjuhlavuoden ohjelmaan. 1. pe 20.1. klo 19:00 Villa Breidablick Griegin lyyrisiä kappaleita

Lisätiedot

TIKKURIN PE LA 28. 2. :n lahjakort ja voita 100

TIKKURIN PE LA 28. 2. :n lahjakort ja voita 100 TIKKURIN S Y Y S S U T E L U U T 9.9. PE LA 28. 2 näyteikkuna ämään paras ti! Tule äänest :n lahjakort ja voita 100 74940_Tikkuri_Syystuuletus_suora_9_12_155x155_UUSI.indd 1 17.9.2012 11.57 NYT ON SYYS-

Lisätiedot

Tahko.com - Events. Saturday Sunday

Tahko.com - Events. Saturday Sunday .com - Events Saturday 18.11.2017 klo 09:00-20:00 OMATOIMINEN FARMIKIERROS, kotieläimiin tu klo 13:00 Kuopion kansalaisopiston Nilsiän osaston Nilsiän Manttu, Vesitornintie 1 Tilaisuudessa juonto, ei käsiohjelmaa,

Lisätiedot

Tapahtumia. talvi Kouvolan tapahtumakalenteri TEATTERIA JA ELOKUVIA s VIRKISTY JA LIIKUTU s.

Tapahtumia. talvi Kouvolan tapahtumakalenteri TEATTERIA JA ELOKUVIA s VIRKISTY JA LIIKUTU s. Tapahtumat talvi 2015 2016 Kouvolan tapahtumakalenteri 1.12.2015 31.3.2016 TEATTERIA JA ELOKUVIA s. 4 6 VIRKISTY JA LIIKUTU s. 8 10 JOULU- TAPAHTUMIA s. 12 15 Tapahtumia ja tekemistä. Ole hyvä! www.kouvola.fi/tapahtumat

Lisätiedot

Talvi TAPAHTUMAT 2009-2010

Talvi TAPAHTUMAT 2009-2010 Talvi TAPAHTUMAT 2009-2010 Kodikas Kouvola on kiehtova kaupunki ja ketterä kumppani. Talvisessa Kouvolassa voit kohdata urbaanin kaupungin ja rauhallisen maaseudun tarjoamat tapahtumat ja elämykset. Ota

Lisätiedot

Jumalanpalvelukset. Oriveden seurakunta - Juupajoen kappeliseurakunta Joulunajan tapahtumat 2017

Jumalanpalvelukset. Oriveden seurakunta - Juupajoen kappeliseurakunta Joulunajan tapahtumat 2017 Oriveden seurakunta - Juupajoen kappeliseurakunta Joulunajan tapahtumat 2017 Jumalanpalvelukset 26.11. Messu - Oriveden kirkko klo 10 Messu - Eräjärven kirkko klo 13 Messu - Juupajoen kirkko klo 10 Sanajp

Lisätiedot

100 KONSERTTIA ITSENÄISYYDEN JUHLAVUONNA 2017

100 KONSERTTIA ITSENÄISYYDEN JUHLAVUONNA 2017 Musiikkiopisto Avonian hanke 100 konserttia itsenäisyyden juhlavuonna 2017" on valittu Suomen itsenäisyyden satavuotisjuhlavuoden ohjelmaan. 1 pe 20.1. klo 19:00 Villa Breidablick Griegin lyyrisiä kappaleita

Lisätiedot

Varissuo 3.9. - 9.9.2012

Varissuo 3.9. - 9.9.2012 Varissuo 3.9. - 9.9.2012 Naapurilähiö - digitaalista tarinankerrontaa Työpajoissa tehdään kollaasitekniikalla digitaalinen esitys siitä, miltä Varissuo näyttää asukkaan silmin. Toiminta on kaikille avointa!

Lisätiedot

Toimintakertomus Rakastunut Raumaan -kauppiaat

Toimintakertomus Rakastunut Raumaan -kauppiaat Toimintakertomus 2017 Rakastunut Raumaan -kauppiaat Toiminnan tarkoitus Elävöittää Rauman kaupallista keskustaa Edistää kaupallisen keskustan yrittäjien välistä yhteistyötä ja yhteishenkeä Kehittää ja

Lisätiedot

Mediatiedote Huom! julkaisuvapaa pe 22.5. klo 13.00

Mediatiedote Huom! julkaisuvapaa pe 22.5. klo 13.00 Mediatiedote Huom! julkaisuvapaa pe 22.5. klo 13.00 SUOMEN KAHDEKSAS KÄVELYKATUVIIKONLOPPU Avaus pe 22.5.2015 klo 12.00 Lahden ydinkeskustassa Paikka: Lanunaukio, Aleksanterinkatu 10, Lahti Paikalla: kaupunginjohtaja

Lisätiedot

Kouvolan kaupunki Kodikas Kiehtova Kehittyvä

Kouvolan kaupunki Kodikas Kiehtova Kehittyvä Kouvolan kaupunki Kodikas Kiehtova Kehittyvä 2 Kouvola lukuina Venäjän raja (Vaalimaan raja-asema) Suomen tärkein vientisatama HaminaKotka Vuosaaren satama Helsinki kansainvälinen lentokenttä (Helsinki-Vantaa)

Lisätiedot

PISPAN PALVELUKESKUKSESSA tapahtuu lokakuulla 2018

PISPAN PALVELUKESKUKSESSA tapahtuu lokakuulla 2018 PISPAN PALVELUKESKUKSESSA tapahtuu lokakuulla 2018 1.10. maanantai klo 10 Paprus korttitarvikemyyntiä askartelutilassa klo 12 Maestro -karaoke 2.10. tiistai klo 10 Seniorikerho klo 10 Ikääntymismuutokset

Lisätiedot

LAMMIN SEURAKUNTA ADVENTTI JA JOULUAIKA 2014

LAMMIN SEURAKUNTA ADVENTTI JA JOULUAIKA 2014 LAMMIN SEURAKUNTA ADVENTTI JA JOULUAIKA 2014 JUMALANPALVELUKSET Su 30.11.2014 klo 10 Adventin messu Lammin kirkossa klo 18 Adventtihartaus Evolla Pitkäniemenjärven Tuulenpesällä (opastus Evokeskukselta)

Lisätiedot

Varissuon koulun joulujuhla Tervetuloa!

Varissuon koulun joulujuhla Tervetuloa! Varissuon koulun joulujuhla 2015 Tervetuloa! Pieni liekki tänään syttyy talven synkkään pimeyteen. Pieni liekki valon antaa, toivon tuikkeen sydämeen. Pieni liekki pimeydessä nyt voi olla jokainen. Pieni

Lisätiedot

Toivotamme hyvää ja rauhaisaa joulunaikaa, ja laulun täyttämää tulevaa vuotta!

Toivotamme hyvää ja rauhaisaa joulunaikaa, ja laulun täyttämää tulevaa vuotta! Puheenjohtaja Sihteeri Taiteellinen johtaja Helena Toivanen Irma Pakarinen Rita Varonen Laulutalo, Kauppakatu 51 Laulutalo, Kauppakatu 51 Kilpisenkatu 14 a 13 80100 Joensuu 80100 Joensuu 40100 Jyväskylä

Lisätiedot

Laula kanssain Eläkeliiton laulujuhlat

Laula kanssain Eläkeliiton laulujuhlat Laula kanssain Eläkeliiton laulujuhlat 2.-3.8.2013 Joensuu Laula kanssain Eläkeliiton laulujuhlat 2.-3.8.2013 Joensuu Kutsumme kaikki ikäihmisten kuorot ja lauluryhmät kokemaan laulun voimaa Joensuun laulurinteelle,

Lisätiedot

OLD CHURCH. VANHA KIRKKO Lönnrotinkatu 6. Syyskuu 2014. MESSU su klo 10

OLD CHURCH. VANHA KIRKKO Lönnrotinkatu 6. Syyskuu 2014. MESSU su klo 10 Syyskuu 2014 VANHA KIRKKO Lönnrotinkatu 6 MESSU su klo 10 PÄIVÄMUSIIKKI ti klo 12 AAMUMESSU ke klo 8 AVOINNA ma pe 12 15 lisäksi to 12 20.30 OLD CHURCH HOLY MASS SUN 10 am (handout available in English)

Lisätiedot

Lasten joulukirkot. Lasten joululahjaverkko

Lasten joulukirkot. Lasten joululahjaverkko Lasten joulukirkot kaikille alle kouluikäisille hoitajineen ja perheineen. ma-ti 9.-10.12. klo 9 ja kirkossa ke-to 11.-12.12. klo 9 ja Asolan seurakuntatalossa pe 13.12. klo 9 Päiväkummun seurakuntatalossa

Lisätiedot