Olympiastadionin perusparannus- ja uudistamishankkeen taloudellisten vaikutusten arviointi. Loppuraportti 27.6.2014



Samankaltaiset tiedostot
Keskeiset käsitteet Teknologiateollisuus

Välittömät vaikutukset: Välittömät vaikutukset kuvaavat tarkasteltavan toimialan tuotosta, arvonlisää ja työllisten määrää.

Osta Suomalaista Luo työtä

Kuopion työpaikat 2016

Työpaikka- ja elinkeinorakenne. Päivitetty

Työpaikat ja työlliset 2015

Toimintaympäristön muutoksia

Toimintaympäristön muutokset

Työpaikka- ja elinkeinorakenne

Työpaikat Vaasassa

Kuopion työpaikat 2017

Työpaikka- ja elinkeinorakenne

Työpaikat ja työlliset 2014

Keski-Savon selvitysalue Heikki Miettinen

Tietoja kuntaomisteisista yrityksistä vuonna 2016

Alue-ennuste Juha Honkatukia, VATT. Toimiala Online syysseminaari

Työpaikat, työlliset ja pendelöinti 2015

Työttömät työnhakijat, työttömyysasteet ja työpaikat Hämeessä maaliskuussa TEM/Työnvälitystilastot

Vs.elinkeinopäällikkö Pirjo Leino Elinkeinotoimi Nurmijärven kunta-elinkeinorakenteesta

Etelä-Pohjanmaan elintarviketeollisuuden aluetaloudelliset vaikutukset - Case Altia Projektisuunnittelija Susanna Määttä Professori Hannu Törmä

Tietoja kuntaomisteisista yrityksistä vuonna Mikko Mehtonen

Nuorten työssäoppimis- ja oppisopimusuudistuksen valtionavustusten käytön määrällinen ja laadullinen seuranta - KYSELY V

1) Yritysten toimipaikkatiedot toimialoittain. 2) Alueen profiilitiedot

Lomake 2. Työpaikkaohjaajien koulutus kysely syksy 2015

SIUNTION KUNTA SJUNDEÅ KOMMUN. Elinkeinopoliittisen ohjelman liite 3. Toimintaympäristö. Väestö- ja elinkeinorakenne

TYÖLLISYYS JA TYÖTTÖMYYS HELSINGISSÄ 4. VUOSINELJÄNNEKSELLÄ 2012

TYÖPAIKKOJEN MÄÄRÄ. Työpaikkojen määrän kehitys on yhteneväinen työllisyyden kehityksen kanssa. Lähde:

Tero Saarinen Company Taloudellisten vaikutusten arvioin<

Työpaikat, työlliset ja pendelöinti 2011

Ruututietokanta 2018: 250m x 250m

PALVELUALA TYÖLLISTÄÄ SUHDANNEVAIHTELUISTA HUOLIMATTA

Ruututietokanta 2017: 250m x 250m

Ruututietokanta 2016: 250m x 250m

Ruututietokanta 2015: 250m x 250m

TILASTOKATSAUS 23:2016

Työpaikka- ja. Päivitetty

Tulevaisuuden megatrendit ja yrittäjyys

Selvitys lentoliikenteen taloudellisista vaikutuksista Satakunnassa

Työpaikat, työlliset ja pendelöinti 2014

ƒ) ± ± ± )± ã ƒ) ; ; ã Ò ƒ) ;;± ƒ; ; ;± ƒ) ƒ ;± ± ) ä ƒ)

Kansi- ja areenahankkeen yhteiskuntataloudellinen vaikutusanalyysi Loppuraportti. Syyskuu 2015

Hämeen ELY-keskuksen katsaus aloittaneista yrityksistä, I/2013

Kaikki Tampereen Messu- ja Urheilukeskuksen tapahtumat (ja niiden vaikutus) 2017

LBOyrityskauppojen. vaikutus Suomen pääomamarkkinoilla. Elokuu 2012

Aluetilinpito

KUOPION TYÖPAIKAT

Matkailun tulo- ja työllisyysvaikutukset Uudessakaupungissa vuonna 2007

Palvelutorin onnistumisen edellytykset

Yt-tilastot Tytti Naukkarinen

Näkymiä Pohjois-Karjalan työvoimatarpeisiin

TILANNEKATSAUS. Työllisyyskatsaus/perustetut yritykset. kesä-/heinäkuu Salo / Salon seutukunta. Tommi Virtanen

Elinkeinorakenne ja suurimmat työllistäjät Hyvinkään kaupunki Talousosasto

Ruututietokanta 2014: 250m x 250m

Hämeen ELY-keskuksen katsaus aloittaneista ja lopettaneista yrityksistä, II/2013

Työpaikat Vaasan seudulla

TILANNEKATSAUS Työllisyyskatsaus/perustetut yritykset. huhtikuu Salon seutukunta / Salo

TILANNEKATSAUS. Työllisyyskatsaus/perustetut yritykset. kesäkuu Salo / Salon seutukunta. Tommi Virtanen

Tilastotiedon hyödyntäminen käytännön suunnittelussa ja päätöksenteossa. Jukka Ollila

LAUKAAN TILASTOKATSAUS YRITYKSET JA TOIMIPAIKAT

Nestorklinikka. Syvälliseen kokemukseen ja laaja-alaiseen osaamiseen perustuva nopea ja tehokas tapa ratkaista yrityksen haasteita

LIITE 2. Tilastoliite: Kuva Kainuusta ja sen kunnista

Uusi toimialaluokitus TOL 2008

YT-TILASTOT ILKKA KAUKORANTA

OPEN DAY - YHTEISTYÖ TYÖELÄMÄN KANSSA

Pirkanmaan yritysbarometri I/2019

Tilastotietoa aikuiskoulutustuesta vuonna 2016

Hankkeen riippumattoman arvioinnin keskeisiä havaintoja. Janne Vesa

ALUEELLISET RESURSSIVIRRAT: TIETO ALUEELLISISTA RESURSSIVIRROISTA LISÄÄ LIIKETOIMINTAMAHDOLLISUUKSIA KUNTATEKNIIKAN PÄIVÄT 22.5.

LAUKAAN TILASTOKATSAUS TYÖVOIMA JA TYÖPAIKAT

TILANNEKATSAUS Työllisyyskatsaus/perustetut yritykset. tammikuu Salon seutukunta / Salo

YT-TILASTOT Tytti Naukkarinen

TILASTOKATSAUS 19:2016

Työpaikat, työlliset ja pendelöinti vuonna 2013

Me-säätiö tavoite Suomessa ei ole yhtään syrjäytynyttä lasta eikä nuorta.

Kauppa luo kasvua Jaana Kurjenoja

KUOPION TYÖPAIKAT JA ELINKEINORAKENNE

Vuoden 2004 työpaikkatiedot (ennakko) on julkaistu

Kaivannaisalan talous- ja työllisyysvaikutukset vuoteen Olavi Rantala ETLA

1) Yritysten toimipaikkatiedot toimialoittain. 2) Alueen profiilitiedot

Tampereen Messut Oy:n järjestämät messutapahtumat (ja niiden vaikutus) 2017

TILANNEKATSAUS Työllisyyskatsaus/perustetut yritykset maaliskuu 2017

Yritysten toimipaikkatiedot toimialoittain ja alueen profiilitiedot v. 2014

TILANNEKATSAUS Työllisyyskatsaus/perustetut yritykset helmikuu 2017

Kymenlaakso ennusteet päivitetty

Uusi SeutUra -hanke. Uusi SeutUra hanke edistää osaavan työvoiman ja Pielisen Karjalan työpaikkojen kohtaamista

Kymenlaakso Työpaikat, yritystoiminta työllisyys, työttömyys työvoima, koulutusrakenne päivitetty

Alue-ennuste, työllisyys VATT. Toimiala Online syysseminaari

Jyväskylän seudun elinkeinorakenteen muutos ja kehitysmahdollisuudet

Tilastokuviot 2016 /1

Raahen seudun yrityspalvelut. Tilastokatsaus vuosi Risto Pietilä Raahe

TILANNEKATSAUS Työllisyyskatsaus/perustetut yritykset. syyskuu Salon seutukunta / Salo

Kymenlaakso Työpaikat, yritystoiminta työllisyys, työttömyys työvoima, koulutusrakenne

Toholampi. Toholammin väestönkehitys ja ennuste vuoteen Lähde: Tilastokeskus, väestötiedot ja -ennuste 2015

Kymenlaakso ennusteet

KAICELL FIBERS OY:N BIOJALOSTAMON ALUETALOUDELLISET VAIKUTUKSET A R V I O I N T I R A P O R T I N T I I V I S T E L M Ä

Veteli. Vetelin väestönkehitys ja ennuste vuoteen Lähde: Tilastokeskus, väestötiedot ja -ennuste 2015

Esitys kasvupalvelujen järjestämisvastuuta koskevaksi pääkaupunkiseudun erillisratkaisuksi

Whistleblowing-järjestelmät suomalaisyhtiöissä. Väärinkäytösepäilyjen raportointi osana hyvän hallintotavan kehittämistä

TILANNEKATSAUS Työllisyyskatsaus/perustetut yritykset lokakuu 2016

Lestijärvi. Lestijärven väestönkehitys ja ennuste vuoteen Lähde: Tilastokeskus, väestötiedot ja -ennuste 2015

Transkriptio:

Olympiastadionin perusparannus- ja uudistamishankkeen taloudellisten vaikutusten arviointi Loppuraportti 27.6.2014

Sisältö Sivu Johdon tiivistelmä 2-5 Johdanto 6-8 Nykytilan kuvaus 9-14 Toimintaympäristön analyysi 15-19 Taloudellisten vaikutusten arvioinnin menetelmät ja oletukset 20-27 Tulokset arvioiduista taloudellisista vaikutuksista 28-50 Rakentamisvaiheen taloudelliset vaikutukset 29-32 Toimintavaiheen taloudelliset vaikutukset 33-50 Tapahtumien taloudelliset vaikutukset 34-40 Esimerkki yksittäisen tapahtuman vaikutuksista 41-46 Muun toiminnan taloudelliset vaikutukset 47-50 Perusparannuksen vaikutus yhteisöllisyyteen ja imagoon 51-64 Liitteet Liite 1: lista haastatteluista Liite 2: lähdeluettelo Liite 3: vertailukohteiden analyysi 65-68 2014 KPMG Oy Ab, a Finnish limited liability company and a member firm of the KPMG network of independent member firms affiliated with KPMG International Cooperative ( KPMG International ), a Swiss entity. All rights reserved. 1

Johdon tiivistelmä

Johdon tiivistelmä Yhteenveto taloudellisista vaikutuksista 1(2) Toimeksiannon tavoitteena on ollut laatia taloudellinen vaikuttavuusanalyysi Olympiastadionin perusparannus- ja uudistamishankkeen päätöksenteon ja valmistelun tueksi Toimeksiannon tavoite ja toteutus Toimeksiannon tavoitteena on ollut laatia taloudellinen vaikuttavuusanalyysi Olympiastadionin perusparannus- ja uudistamishankkeen päätöksenteon ja valmistelun tueksi. Toimeksianto toteutettiin kevään 2014 aikana: haastattelemalla Olympiastadionin keskeisten sidosryhmien avainhenkilöitä hyödyntämällä Tilastokeskuksen ylläpitämää panos-tuotosmallin aineistoa taloudellisten vaikutuksien arvioinnissa sekä analysoimalla ja hyödyntämällä aiemmin tehtyjä tutkimuksia koskien mm. tapahtumajärjestämisen aluetaloudellisia vaikutuksia vertailemalla Olympiastadionia Berliinin, Amsterdamin ja Solnan stadioneihin Taloudellisten vaikutusten arvioinnin menetelmä Toimeksianto on toteutettu KPMG:n taloudellisten vaikutusten arvioinnin viitekehyksen mukaisesti huomioiden erikseen rakentamisja toimintavaiheen välittömät, välilliset ja kerrannaisvaikutukset. Laskennassa on hyödynnetty Tilastokeskuksen tuottamaa panostuotosmallin aineistoa vuodelta 2011, johon perustuen on arvioitu toiminnan aiheuttamat tuotanto-, työllisyys- ja verovaikutukset. Arvio taloudellisista vaikutuksista perustuu bruttomääräiseen tarkasteluun hankkeen rakentamis- ja toimintavaiheessa. Tämän seurauksena raportissa esitetyt tulokset kuvastavat hankkeen synnyttämiä tuotanto-, työllisyys- ja verovaikutuksia, mutta eivät lisäystä nykytilanteeseen verrattuna. Tuloksissa ei myöskään esitetä hankkeen toteuttamisen vaihtoehtoiskustannuksia eikä kysynnän syrjäytymis- ja siirtymävaikutuksia. Tarkastelun rajaukset on toteutettu tilaajan esityksen mukaisesti. 2014 KPMG Oy Ab, a Finnish limited liability company and a member firm of the KPMG network of independent member firms affiliated with KPMG International Cooperative ( KPMG International ), a Swiss entity. All rights reserved. 3

Johdon tiivistelmä Yhteenveto taloudellisista vaikutuksista 2(2) Panos-tuotosmalliin pohjautuvan arvion perusteella rakentamisvaiheen koko elinkaaren työllisyysvaikutus (ml. kerrannaisvaikutukset) on Suomessa noin 2900 työpaikkaa ja rakentamisen jälkeisen toimintavaiheen noin 1200 työpaikkaa Yhteenveto arvioinnin tuloksista Rakentamisvaihe Panos-tuotosmalliin pohjautuvan arvion perusteella hankkeen rakentamisvaiheen koko elinkaaren aiheuttama bruttomääräinen tuotantovaikutus Suomessa on kerrannaisvaikutuksineen yhteensä noin 460 miljoonaa euroa ja sen työllisyysvaikutus on noin 2900 työpaikkaa. Rakentamisvaiheen on arvioitu kasvattavan tulo-, kirkollis-, yleisradio-, yritys- ja arvonlisäverojen määrää yhteensä noin 33 miljoonalla eurolla, josta noin puolet kohdistuu valtiolle ja 45% kunnille. Arvio ei sisällä rakentamiseen liittyvää arvonlisäveroa, josta Stadionsäätiölle on myönnetty huojennuspäätös. Rakentamisvaiheen taloudellisten vaikutusten arviointi perustuu Olympiastadionin tarveselvityksessä (20.1.2012) esitettyyn kustannusarvioon hankkeen verottomasta kokonaishinnasta (197 miljoonaa euroa). Toimintavaihe Panos-tuotosmalliin pohjautuvan arvion mukaan parannushankkeen jälkeisen toimintavaiheen vuosittainen tuotantovaikutus kerrannaisvaikutuksineen on yhteensä noin 130 miljoonan euroa ja sen työllisyysvaikutus on noin 1150 työpaikkaa. Toimintavaiheen vuosittaisiksi verovaikutuksiksi on arvioitu noin 17 miljoonaa euroa. Arviomme mukaan tapahtumatoiminnan aluetaloudellinen tuotantovaikutus on noin 80 miljoonaa euroa vuodessa, työllisyysvaikutus noin 700 työpaikkaa ja verovaikutus noin 10 miljoonaa euroa. Esitetyt taloudelliset vaikutukset pohjautuvat arvioon vuosittaisista tapahtumien määrästä, tapahtumiin osallistuvien henkilöiden määrästä ja kulutusvaikutuksista sekä stadionilla että sen ulkopuolella. Yhteiskunnallisten vaikutuksien yhteenveto Tuotantovaikutus (MEUR) Työpaikat Verovaikutus (MEUR) Rakentaminen (elinkaari) 463 2 911 33 Toimintavaihe (vuosikohtainen) 132 1 152 17 2014 KPMG Oy Ab, a Finnish limited liability company and a member firm of the KPMG network of independent member firms affiliated with KPMG International Cooperative ( KPMG International ), a Swiss entity. All rights reserved. 4

Johdon tiivistelmä Yhteenveto yhteisöllisistä ja imagollisista vaikutuksista Helsingin Olympiastadionilla on erityinen kulttuurihistoriallinen merkitys Suomelle ja Helsingille Yhteisöllisten ja imagollisten vaikutusten arviointi Osana toimeksiantoa arvioitiin Olympiastadionin perusparannuksen vaikutuksia yhteisöllisyyteen sekä Helsingin kaupungin ja Suomen imagoon. Yhteisöllisillä ja imagollisilla vaikutuksilla tarkoitetaan tässä selvityksessä vaikutuksia ihmisten mielikuvaan Olympiastadionista yhteishengen luojana, kiinnostavana matkailukohteena ja kulttuurin edistäjänä. Työhön sisältyi vertailu valittuihin kansainvälisiin areenoihin: Berliinin Olympiastadioniin, Amsterdam Arenaan ja Friends Arenaan Solnassa. Yhteenveto arvioinnin tuloksista Helsingin Olympiastadionin kulttuurihistoriallinen arvo vuoden 1952 kesäolympialaisten areenana on tunnustettu. Rakennus ilmentää funktionalistista arkkitehtuuria ja se voidaan mieltää myös Suomen sodanjälkeisen jälleenrakentamisen symbolina. Olympiastadion on kapasiteetiltaan Suomen suurin urheilun ja viihteen tapahtuma-areena. Olympiastadionin nykyinen kunto ja riittämättömät palvelutarjonnan tilamahdollisuudet heikentävät kuitenkin kohteen kiinnostavuutta mm. kaupunkilaisten ja turistien näkökulmasta. Perusparannuksen arvioidaan lisäävän Olympiastadionin vaikutusta yhteisöllisyyteen sekä Helsingin kaupungin ja Suomen imagoon. Perusparannus mahdollistaa urheilun ja viihteen suurtapahtumien järjestämisen jatkossakin Olympiastadionilla. Lisäksi yleisöviihtyvyyden ja turvallisuuden selvä parantuminen mahdollistavat monipuolisten tapahtumien ja stadionin päivittäiskäytön lisäämisen ja kehittämisen. Kansainvälisen vertailun perusteella voidaan vilkkaan tapahtumatoiminnan todeta olevan keskeinen tavoite stadionin elinvoimaisuuden ja siten yhteisöllisten ja imagollisten hyötyjen maksimoimiseksi. Vilkkaan tapahtumatoiminnan voidaan nähdä mahdollistuvan monipuolisen palvelutarjonnan ja yleisöviihtyvyyteen panostamisen myötä. Vertailun ja haastattelujen perusteella voidaan arvioida, että uudistamistyössä on keskeistä kiinnittää huomiota Olympiastadionin ympäristön kehittämiseen ja alueen palvelutason parantamiseen. 2014 KPMG Oy Ab, a Finnish limited liability company and a member firm of the KPMG network of independent member firms affiliated with KPMG International Cooperative ( KPMG International ), a Swiss entity. All rights reserved. 5

Johdanto

Johdanto Toimeksiannon taustaa Toimeksiannon tavoitteena on ollut laatia taloudellinen vaikuttavuusanalyysi Olympiastadionin perusparannus- ja uudistamishankkeesta Toimeksiannon tavoite Toimeksiannon tavoitteena on ollut laatia taloudellinen vaikuttavuusanalyysi Olympiastadionin perusparannus- ja uudistamishankkeesta päätöksenteon sekä hankkeen valmistelun tueksi. Työmme sisältää arvion hankkeen taloudellisista vaikutuksista työllisyysvaikutuksista yhteisöllisistä ja imagollisista vaikutuksista Työ sisältää lisäksi vertailun valittuihin kansainvälisiin areenoihin. Toteutus Toimeksianto on toteutettu mm.: haastattelemalla stadionin keskeisten sidosryhmien avainhenkilöitä (ks. liite 1 lista haastatteluista) analysoimalla ja hyödyntämällä aiemmin tehtyjä tutkimuksia koskien mm. tapahtumajärjestämisen aluetaloudellisia vaikutuksia (ks. liite 2 lähdeluettelo) hyödyntämällä Tilastokeskuksen ylläpitämän panos-tuotosmallin aineistoa taloudellisten vaikutuksien arvioinnissa vertailemalla Olympiastadionia Berliinin, Amsterdamin ja Solnan stadioneihin (ks. liite 3 KPMG:n vertailuanalyysi) 2014 KPMG Oy Ab, a Finnish limited liability company and a member firm of the KPMG network of independent member firms affiliated with KPMG International Cooperative ( KPMG International ), a Swiss entity. All rights reserved. 7

Johdanto Olympiastadion-hankkeen eteneminen Tässä raportissa esitetyn Olympiastadionin perusparannuksen taloudellisia vaikutuksia koskevan arvion tavoitteena on tukea hankkeen toteuttamista edeltävää suunnittelua ja päätöksentekoa Perusparannuksen ja uudisrakentamisen tarve Olympiastadionille tehty mittava kuntotutkimus valmistui vuonna 2010. Perusteellisen kuntotutkimuksen mukaan Olympiastadionin kunto vaatii pikaista ja täydellistä perusparannusta. Olympiastadionin tarveselvitys laadittiin kuntotutkimuksen tulosten pohjalta. Tarveselvityksessä todetaan, että perusparannuksen ja uudistamisen toteuttamatta jättäminen aiheuttaisi Olympiastadionin toimintojen ja rakennuksen osien sulkemisen jo vuoden 2016 alusta lähtien. Olympiastadion ei kaikilta osin täytä kansainvälisen suurtapahtuman järjestämiselle asetettuja kriteereitä, vaan toimii poikkeusluvilla. 2010 2012 2013-2015 2016 2018 Perusteellinen kuntotutkimus Perusparannuksen ja uudistamishankkeen tarveselvitys Rahoituspäätökset Taloudellisten vaikutusten arviointi Rakentamis- ja uudistamisvaihe Uudistettu Olympiastadion Lähteet: Stadion.fi; Olympiastadionin tarveselvitys 2014 KPMG Oy Ab, a Finnish limited liability company and a member firm of the KPMG network of independent member firms affiliated with KPMG International Cooperative ( KPMG International ), a Swiss entity. All rights reserved. 8

Nykytilan kuvaus

Nykytilan kuvaus Olympiastadionin perustiedot Osoite Paavo Nurmentie 1 Rakennettu 1934-1938 (vihittiin käyttöön 12.6.1938) Katsojakapasiteetti 39 784 jalkapallo-otteluissa >38 000 (kansainvälisten liittojen sääntöjen ja ohjeistuksen mukaan) konserteissa n. n. 40 000-50 000 Perusparannuksen ja uudistamishankkeen kokonaiskustannusarvio Uudistamishankkeen rahoitusrakenne Investoinnin arvioitu kokonaiskustannus: 197 miljoonaa euroa (lähde: tarveselvitys) Tarveselvityksen mukainen kustannusarvio on 197 miljoonaa, joka tarkentuu syksyllä L2 vaiheen valmistumisen yhteydessä. Rahoitus jakaantuu seuraavasti: 50 % kaupunki ja 50 % valtio. Stadion-säätiö on käynnistänyt Pro-Stadion kumppanuushankkeen yrityksille rahoituspohjan laajentamiseksi. Henkilöstö Vakituisia henkilöitä: 11 Tavoitteellinen tapahtumien lukumäärä Tapahtumapäivinä: 100-500 (tapahtumajärjestäjän toimesta) 20-40 tapahtumaa vuosittain sis. suuret ja pienet tapahtumat Tapahtumien lisäksi stadionilla vierailee kävijöitä päivittäin (stadionin päivittäiskäyttö) Hallinnointi Olympiastadionia hallinnoi vuonna 1927 perustettu Stadion-säätiö, joka on Helsingin kaupungin konserniohjauksen alainen säätiö. Kävijämäärät Vuosittain stadionilla vierailee n. 600 000 henkilöä. Noin puolet kävijöistä on tapahtumavierailijoita. Tapahtumien lisäksi stadionilla vierailee päivittäin merkittävä määrä turisteja, liikunta,- kokous,- ja ravintola-asiakkaita. Lisäksi stadionilla toimii yli 60 yritystä ja yhteisöä vuokralaisina. Kaupunkikehitys Tarveselvityksessä on tunnistettu ympäristön kehitystarve. Ympäristöä kehitetään siten, että sen toiminnot saavat ihmiset viihtymään stadionin läheisyydessä ja vierailemaan stadionilla. Lähteet: Olympiastadionin tarveselvitys, 2012; Stadion.fi 2014 KPMG Oy Ab, a Finnish limited liability company and a member firm of the KPMG network of independent member firms affiliated with KPMG International Cooperative ( KPMG International ), a Swiss entity. All rights reserved. 10

Nykytilan kuvaus Olympiastadionin merkitys Olympiastadion on urheilun ja liikunnan, viihteen ja kulttuurin sekä matkailun ja turismin kohde. Se mahdollistaa kerralla yli 50 000 kävijän tapahtuman järjestämisen Olympiastadionin merkitys Suomelle Olympiastadion on yksi Suomen maamerkeistä, joka tunnetaan myös kansainvälisesti. Stadionia on sanottu maailman kauneimmaksi olympiastadioniksi. On myös harvinaista, että olympia-areenaksi suunniteltu stadion on edelleen aktiivisessa alkuperäisen käyttötarkoituksen mukaisessa käytössä. Suomessa ei ole toista Olympiastadionin kokoista rakennusta, johon mahtuu kerralla saman verran katsojia. Olympiastadion mahdollistaa erityisesti viihteen ja kulttuurin, liikunnan ja urheilun sekä matkailun ja turismin toimialoille paikan toteuttaa palvelutarjontaa. Stadionin yleisöennätys on Olympiavuodelta 1952, jolloin stadionilla oli kerralla yhteensä yli 70 000 ihmistä. Olympiavuoden ennätykseen ei ole päästy, mutta vuonna 2010 stadion houkutteli yhden illan aikana 53 000 katsojaa, kun Rockyhtye U2 esiintyi. Olympiastadion on Suomen ylivoimaisesti suurin stadion. Sen katsojakapasiteetti on yli 20 000 katsojaa enemmän kuin Suomen toiseksi suurimman stadionin kapasiteetti Tampereella. Toisaalta Olympiastadion on katsojakapasiteetiltaan pienempi verrattuna KPMG:n tekemässä vertailuanalyysissa tarkasteltuihin stadioneihin. Esimerkiksi Saksan Olympiastadionille mahtuu yli 70 000 katsojaa. Olympiastadionin merkitys Helsingille Olympiastadion ylläpitää omalta osaltaan Helsingin vetovoimaisuutta erityisesti urheilun ja viihteen suurtapahtumapaikkana. Stadionilla järjestettävät suuret urheilutapahtumat ja konsertit houkuttelevat Helsinkiin vuosittain n. 150 000 vierailijaa. Kävijämäärät vaihtelevat vuosittain. Myös ulkopaikkakuntalaisten ja ulkomaisten vierailijoiden osuus vaihtelee vuosittain ja riippuu järjestettävien tapahtumien luonteesta. Lähteet: Olympiastadionin tarveselvitys, 2012; Stadion-säätiön vuosikertomukset 2011-2013; KPMG:n vertailuanalyysi Katsojakapasiteetti 80 000 60 000 40 000 20 000 0 39 800 Suomi Helsinki Olympiastadion in Berlin 74 500 Helsingin Olympiastadion 16 800 Olympiastadion Friends Arena in Sweden 65 000 Tampereen Stadion Ratina Kotimaiset 53 000 10 770 9 400 Sonera Stadion Helsinki Ulkomaiset Amsterdam ArenA Turun Stadion Veritas 2014 KPMG Oy Ab, a Finnish limited liability company and a member firm of the KPMG network of independent member firms affiliated with KPMG International Cooperative ( KPMG International ), a Swiss entity. All rights reserved. 11

Nykytilan kuvaus Olympiastadionin toiminnot ja kävijämäärät 1/2 Olympiastadionin kävijämäärä vuositasolla on keskimäärin 600 000. Vilkkaana suurtapahtumavuonna kävijämäärä on luonnollisesti korkeampi. Myös muiden toimintojen kävijämäärät ovat nousseet n. 50 000 kävijällä vuosittain Vuosittainen kävijämäärä Olympiastadionin kävijämäärä on n. 600 000 vuosittain. Olympiastadionilla on viisi eri toimintamuotoa (tapahtumat, liikuntatoiminta, kokouspalvelut, matkailu ja turismi sekä vuokralaistoiminta), jotka houkuttelevat vierailijoita. Tapahtumat houkuttelevat eniten kävijöitä, vuosina 2011-2013 tapahtumakävijöiden osuus kaikista kävijöistä on ollut keskimäärin 63 %. Mitä enemmän tapahtumat ovat houkutelleet kävijöitä sitä suurempi myös kokonaiskävijämäärä on. Vuosina 2011-2013 muiden toimintojen kävijämäärät ovat nousseet vuosittain n. 50 000 kävijällä. Kävijät 700 000 600 000 500 000 400 000 300 000 200 000 100 000 0 Kävijämäärät yhteensä vuosina 2011-2013 640 569 549 060 474 703 2011 2012 2013 Tapahtumavierailijat Kävijämäärä yhteensä Muiden toimintojen kävijämäärät (pl. tapahtumat) vuosina 2011-2013 Kävijämäärät toiminnoittain vuonna 2012 Kävijät 300000 250000 200000 150000 100000 Hostellivierailijat Urheilumuseovierailijat Tornivierailijat Kokousasiakkaat Liikkujat Urheilumuseovierailijat Tornivierailijat 4 % 6 % Kokousasiakkaat 2 % Liikkujat 17 % Hostellivierailijat 3 % 50000 0 2011 2012 2013 Tapahtumavierailijat 68 % Lähteet: Stadion-säätiön vuosikertomukset 2011-2013 2014 KPMG Oy Ab, a Finnish limited liability company and a member firm of the KPMG network of independent member firms affiliated with KPMG International Cooperative ( KPMG International ), a Swiss entity. All rights reserved. 12

Nykytilan kuvaus Olympiastadionin toiminnot ja kävijämäärät 2/2 Olympiastadionilla liikuntatilojen käyttäjämäärä on lisääntynyt vuodesta 2011 vuoteen 2013 n. 40 000 kävijällä Toinen merkittävä kävijämäärien lisäys on ollut kokousasiakkaat. Kokousasiakkaiden määrä kaksinkertaistui vuodesta 2012 vuoteen 2013 (28 000 kokousasiakasta) Tapahtumien kävijämäärät Vuosi 2012 on ollut Olympiastadionin menestyksekkäin toimintavuosi viime aikoina. Sinä vuonna tapahtumat keräsivät yhteensä 435 000 vierailijaa, joka oli edelliseen vuoteen verrattuna 116 000 vierailijaa enemmän. Viime vuonna stadionilla vieraili tapahtumissa 265 000 kävijää. Liikkujat Olympiastadionilla on 10 liikuntatilaa, jotka ovat urheiluseurojen ja liikunta-alan yritysten käytössä. Liikuntakäyntejä Olympiastadionilla on vuosittain keskimäärin 115 000. Liikkujien määrä on lisääntynyt vuodesta 2011 vuoteen 2013 n. 40 000 kävijällä. Matkailu ja turismi Stadionilla toimii hostelli. Hostelliyöpyjien määrä on vuositasolla (2011-2013) vähentynyt n. 3 500 yöpyjällä. Stadionin kupeessa on Suomen urheilumuseo, jossa vierailee vuosittain n. 20 000 kävijää. Stadionin torni oli remontissa vuonna 2011. Remontin jälkeen kävijämäärät ylsivät lähes 50 000 kävijään vuodessa. Olympiastadionin alue on yksi matkailijoiden suosimista liikkumisalueista etenkin kesäkuukausina. Vuokraustoiminta Olympiastadion on vuokrannut kaikki toimistotilat. Niissä toimii vuokralaisina 68 yhteisöä. Olympiastadionin kokoustilat on vapaasti vuokrattavissa ympärivuorokautiseen käyttöön. Kokousasiakkaiden määrä kaksinkertaistui vuodesta 2012 vuoteen 2013. Vuonna 2013 Olympiastadion houkutteli kokousasiakkaita ennätykselliset 28 000. Lähteet: Stadion-säätiön vuosikertomukset 2011-2013 2014 KPMG Oy Ab, a Finnish limited liability company and a member firm of the KPMG network of independent member firms affiliated with KPMG International Cooperative ( KPMG International ), a Swiss entity. All rights reserved. 13

Nykytilan kuvaus Tapahtumavuodet 2011-2013 Suurin osa tapahtumakävijöistä on suurtapahtumien kävijöitä Tapahtumavuodet 2011-2013 Olympiastadionilla järjestettävät tapahtumat voidaan ryhmitellä neljään tapahtumaluokkaan, jotka ovat urheilun suurtapahtumat, viihteen ja kulttuurin suurtapahtumat, kansalaistapahtumat ja muut pientapahtumat. Urheilun suurtapahtumat: yleisurheilun arvokisat, jalkapallomaajoukkueen karsintaottelut ja muut urheilun erikoistapahtumat,( esim. jääkiekko-ottelut) joissa katsojamäärä on yli 15 000 Viihteen ja kulttuurin suurtapahtumat: katsojamääriltään yli 15 000 konsertit Kansalaistapahtumat: juoksutapahtumat, yleisöluistelut, Olympiastadion-päivä, Helsinki Cup Muut tapahtumat: Stafett-karneval, opiskelijatapahtumat, Kaartin rykmenttitapahtuma, partiolaisten tapahtumat ym. katsojamääriltään alle 10 000 tapahtumat Suurin osa kävijöistä on suurtapahtumissa kävijöitä. Vuosina 2011 ja 2012 suurtapahtumien kävijämäärät ylittivät 80 % tapahtumien kokonaiskävijämääristä. Vuonna 2013 suurtapahtumien kävijämäärä ylsi 76 %:iin. Olympiastadionilla on järjestetty vuosittain kaksi maailmanluokan konserttia, jotka vetävät katsojia kerrallaan keskimäärin 36 000. Vuoden 2012 suuri kävijämäärä johtuu siitä, että Olympiastadionilla järjestettiin kansainvälisesti merkittäviä tapahtumia, mm. kaksi isoa maailmanluokan konserttia, jääkiekon talviklassikko, yleisurheilun Euroopan mestaruuskisat ja kaksi jalkapallon MM-karsintaottelua. Kävijöiden lkm Kävijöiden lkm 500 000 400 000 300 000 200 000 100 000 0 500 000 450 000 400 000 350 000 300 000 250 000 200 000 150 000 100 000 50 000 0 Kävijämäärät tapahtumaluokittain 2012 269 303 Suurten tapahtumien osuus kokonaiskävijämääristä 2011-2013 87 % 85 713 82 % 39 431 76 % 2011 2012 2013 38 500 432 947 Lähteet: Stadion-säätiön vuosikertomukset 2011-2013 Urheilun suurtapahtumat Muut tapahtumat Viihteen ja kulttuurin suurtapahtumat 2014 KPMG Oy Ab, a Finnish limited liability company and a member firm of the KPMG network of independent member firms affiliated with KPMG International Cooperative ( KPMG International ), a Swiss entity. All rights reserved. 14

Toimintaympäristön analyysi

Toimintaympäristön analyysi Tapahtumien kävijämäärät ja -ryhmät Helsingissä tapahtumien kysyntä on erittäin suurta. Paikalliset tapahtumat luovat pohjan tapahtumaklusterin toiminnalle ja edistävät toiminnan laajentamista suurempiin tapahtumiin Suurtapahtumat, kuten maailmantähtien konsertit ja kansainväliset urheilutapahtumat houkuttelevat katsojia merkittävästi myös Helsingin ulkopuolelta ja ulkomailta Keskimäärin helsinkiläisten osuus suurtapahtumien kävijöistä on 48 %, ulkopaikkakuntalaisten 47 % ja ulkomaalaisten 5 % Tapahtumaklusteri Helsingissä Helsingissä järjestetään paljon tapahtumia. Paikallinen kysyntä tapahtumille on erittäin suuri. Helsinkiläiset käyttävät vapaa-aikaan enemmän rahaa kuin ulkopaikkakuntalaiset. Tutkimusten mukaan helsinkiläiset kotitaloudet kuluttavat 51 % enemmän urheilun ja vapaaajanpalveluihin ja 34 % enemmän kulttuuripalveluihin. Helsingissä järjestettävät tapahtumat houkuttelevat ulkopaikkakuntalaisia ja ulkomaalaisia sitä enemmän mitä monipuolisempi tapahtumatarjonta on ja mitä suurempia ja erikoistuneempia tapahtumat ovat. Tällaisia suurempia Olympiastadionilla järjestettyjä tapahtumia esim. vuonna 2012 ovat olleet Yleisurheilun EM-kisat sekä Bruce Springsteenin ja Madonnan konsertit. Vuosittain Olympiastadionilla järjestetään n. 10-15 pienempää kansalaistapahtumaa, muuta pientapahtumaa tai yritystapahtumaa. Pienemmät tapahtumat houkuttelevat vuosittain yhteensä n. 50 000-100 000 kävijää. Pienemmät tapahtumat luovat osaltaan pohjan Olympiastadionin tapahtumatoiminnalle ja aktivoivat Helsingin tapahtumaklusterin toimijoita. Viihteen ja kulttuurin suurtapahtumat Olympiastadionille mahtuu kerralla konserttivierailijoita n. 40 000 50 000. Tutkimusten mukaan paikkakuntalaisten osuus on tapahtumissa usein korkea, mutta keskimäärin isoihin konsertteihin osallistujista yli 50 % tulee pääkaupunkiseudun ulkopuolelta. Tällaisia isoja konsertteja ovat olleet mm. Bruce Springsteenin, Madonnan ja Michael Jacksonin konsertit. Maailmantähtien konserttivieraista n. 6 % on ulkomaalaisia. Urheilun suurtapahtumat Urheilun suurtapahtumissa kävijäprofiilit vaihtelevat, mutta mitä suurempi ja näkyvämpi urheilukilpailu kansainvälisesti on sitä enemmän se luonnollisesti houkuttelee myös ulkomaisia katsojia. Esimerkiksi yleisurheilun MM-kisoissa ulkomaisten vierailijoiden osuus oli pääsylippuostosten mukaan 15 %. Suomi-Ruotsi maaottelussa ruotsalaisten osuus katsojista on n. 4 %. Arvokisoissa urheilijat ja taustajoukot muodostavat merkittävän osan ulkomaisista vierailijoista. MM-kisojen pääsylippuostosten perusteella pääkaupunkiseutulaisia oli n. 60 % ja 25 % ulkopaikkakuntalaisia. Olympiastadion on Suomen jalkapallomaajoukkueen kotiareena. Stadionin kapasiteetti jalkapalloareenaksi on n. 38 000 paikkaa. Katsojakeskiarvo on 27 000. Suomen jalkapallomaajoukkueen karsintaotteluihin pääkaupunkiseudulta tulee tutkimusten mukaan keskimäärin 56 %, Tampereelta 7 %, Varsinais-Suomesta 8 % ja ulkomailta 1 %. Keskimääräinen kävijäryhmittely suurtapahtumissa Tässä tutkimuksessa olemme arvioineet aiempiin toteutettuihin tutkimuksiin perustuen, että helsinkiläisten osuus suurtapahtumien kävijöistä on 48 %, ulkopaikkakuntalaisten osuus 47 % ja ulkomaalaisten osuus 5 %. Lähteet: Tapahtumaklusteri ja tapahtumien vaikutukset Helsingissä, 2012; Haastattelut 2014 KPMG Oy Ab, a Finnish limited liability company and a member firm of the KPMG network of independent member firms affiliated with KPMG International Cooperative ( KPMG International ), a Swiss entity. All rights reserved. 16

Toimintaympäristön analyysi Tapahtumakävijöiden kulutuskäyttäytyminen ja taloudellinen vaikutus Olympiastadionilla järjestettävät suurtapahtumat osaltaan synnyttävät aluetaloudellisia vaikutuksia tapahtumakävijöiden kulutuksesta johtuen, koska ne houkuttelevat tapahtumavieraita merkittävästi ulkopaikkakunnilta ja ulkomailta Tutkimusten mukaan ulkopaikkakuntalainen tapahtumavierailija kuluttaa yli 100 euroa päivässä muuhun kuin tapahtuman pääsylippuun. Eniten rahaa käytetään ravitsemuspalveluihin, majoitukseen ja ostoksiin Tapahtumakävijöiden kulutuskäyttäytyminen Tapahtumakävijöiden kulutus on merkittävästi suurempaa silloin, kun tapahtumakävijä on ulkopaikkakuntalainen tai ulkomaalainen. Aiempiin tutkimuksiin viitaten voidaan olettaa, että mitä enemmän vieraita tapahtumat houkuttelevat Helsingin ulkopuolelta, sitä enemmän aluetaloudellisia vaikutuksia tapahtumista syntyy Helsingille. Tutkimusten mukaan helsinkiläiset käyvät tapahtumissa myös muualla maassa. Tämän johdosta kulutus oman paikkakunnan tapahtumissa on osittain ns. tuonnin korvaamista, eli raha kulutettaisiin tapahtumaan jossain toisella paikkakunnalla, jos ei tapahtumaa järjestettäisi omalla paikkakunnalla. Lisäksi paikkakuntalaisten rahan käytön katsotaan edustavan alueella jo olevaa rahan kiertoa paikallistaloudessa, joka ilman tapahtumaakin tulisi käytetyksi. Tapahtumien vaikutuksesta ulkopaikkakuntalaiset ja ulkomaiset tapahtumavierailijat tuovat aluetalouteen ns. uutta rahaa. Ulkopaikkakuntalaisten ja ulkomaisten matkailijoiden suurempi kulutus tapahtuman johdosta johtuu osittain majoitus- ja ravitsemuspalveluista. Lisäksi tutkimusten mukaan ulkopaikkakuntalaiset yhdistävät tapahtumavierailuihin myös ostosten tekemisen. Kulttuuri- ja viihdepalveluiden vierailijoista tehdyn tutkimuksen mukaan 80 % kulutetusta rahasta tapahtuman aikana käytetään muihin palveluihin ja tuotteisiin kuin itse tapahtumaan (esim. pääsylippu). Tapahtumavierailija käyttää tutkimuksen mukaan rahaa keskimäärin 143 euroa, josta 104 käytetään ravitsemuspalveluihin, ostoksiin, majoitukseen, liikenteeseen ja kulttuuripalveluihin. Tutkimusten mukaan ulkopuolelta tulevat tapahtumavierailijat käyttävät rahaa alueella kaksi kertaa enemmän paikallisiin tapahtumavierailijoihin verrattuna. Helsingin MM-kisojen aikana tehdyn tutkimuksen perusteella Helsingin ulkopuolelta tulleet kisavieraat käyttivät keskimäärin 107 euroa/päivä. Päivittäinen rahankäyttö oli suurempaa useamman päivän vierailun aikana. Rahaa käytettiin eniten ravitsemuspalveluihin, ostoksiin, kulttuuriin ja viihteeseen. Ulkomaiset kisaturistit käyttivät eniten rahaa, keskimäärin 129 euroa/päivä. Taloudellinen vaikutus Olympiastadionilla järjestettävät suurtapahtumat kuten Yleisurheilun arvokisat (MM-, EM-, Suomi-Ruotsi -maaottelut), jalkapallon karsintaottelut sekä maailmantähtien konsertit synnyttävät aluetaloudellisia vaikutuksia, koska ne houkuttelevat tapahtumavieraita merkittävästi ulkopaikkakunnilta ja ulkomailta. Alueellinen vaikutus muodostuu tapahtuman järjestämisen edellyttämistä tuotannon lisäyksistä alueella ja toisaalta yksityisen kulutuksen kasvun kautta. Lähteet: Tapahtumaklusteri ja tapahtumien vaikutukset Helsingissä, 2012; Haastattelut; Pirkanmaan festivaalien ja kulttuurikohteiden vaikuttavuus 2013 2014 KPMG Oy Ab, a Finnish limited liability company and a member firm of the KPMG network of independent member firms affiliated with KPMG International Cooperative ( KPMG International ), a Swiss entity. All rights reserved. 17

Toimintaympäristön analyysi Tapahtumatoiminnan osapuolet ja taloudelliset vaikutukset Olympiastadion mahdollistaa monelle eri toimijalle taloudellisesti merkittävän palvelutarjonnan organisoinnin Tapahtuman järjestäminen aktivoi merkittävän tapahtumatoiminnan tuotantoketjun Tapahtumajärjestämisen osapuolet Olympiastadion on näkyvä ja merkittävä osa pääkaupunkiseudun tapahtumaklusteria. Ilman stadionin tarjoamia tapahtumatoiminnan puitteita tapahtumaklusterin tuotantoketjun toiminnat heikentyisivät huomattavasti Helsingin alueella, mikäli tapahtumia ei voitaisi järjestää vaihtoehtoisessa paikassa. Olympiastadionin merkittävimpiä yhteistyökumppaneita ovat mm.: Suomen Palloliitto Suomen Urheiluliitto Konserttijärjestäjät, mm. LiveNation Finland Tapahtumatoiminnan tuotantoketju Tapahtuman järjestäminen aktivoi merkittävän tapahtumatoiminnan tuotantoketjun, jota on kuvattu viereisessä kuvassa. Tällainen tuotantoketju syntyy esim. silloin, kun tapahtuman järjestäjä ostaa tapahtuman toteuttamiseen tarvittavia palveluita ja tavaroita yrityksiltä. Aluetaloudelliset vaikutukset ovat sitä suuremmat, mitä enemmän tuotantoketjun yritykset toimivat paikallisesti. Tapahtuman järjestämisen vaikutuksesta aiheutuvat ostot yrityksiltä yrityksille synnyttävät hankintaketjuja, jotka taas osaltaan synnyttävät kerrannaisvaikutuksia laajempaan yritysjoukkoon. Kulutusvaikutus Taloudellisia vaikutuksia syntyy myös kulutuksen lisääntymisestä Olympiastadionin rakentamis- ja toimintavaiheessa. Tuotantovaikutus Tapahtumapaikka ja fasiliteetit Tapahtumajärjestäjät (mm.) Tuotantoketjut/ alihankintaverkostot Yritys Yritys Yritys Yritys Yritys Yritys Olympiastadion Suomen Urheiluliitto Konserttijärjestäjät Suomen Palloliitto Yritys Yritys Yritys Yritys Yritys Yritys Yritys Yritys Yritys Yritys Lähteet: Tapahtumaklusteri ja tapahtuman vaikutukset Helsingissä, 2012; Haastattelut 2014 KPMG Oy Ab, a Finnish limited liability company and a member firm of the KPMG network of independent member firms affiliated with KPMG International Cooperative ( KPMG International ), a Swiss entity. All rights reserved. 18

Toimintaympäristön analyysi Toimintaympäristön työllisyys Työpaikat Olympiastadionin tapahtumatoiminnalla ja uudistamiseen liittyvällä rakentamishankkeella on keskeinen vaikutus Helsingin alueen työllisyyteen. Helsingissä oli viimeisen tilastomerkinnän mukaan 386 357 työpaikkaa (2011). Koko maan työpaikoista Helsingissä on 16,4 % (2011). Helsingin työttömyysaste oli joulukuussa 2013 10,3 %, kun se koko maassa oli 12,6 %. Olympiastadionin perusparannus- ja uudistamishankkeeseen suoraan liittyvä toimiala, taiteet, viihde ja virkistys muodostavat Helsingissä neljänneksen koko toimialan työpaikoista Suomessa. Rakentamisen toimialalla Helsingissä on työpaikkoja noin 12 % koko Suomen rakentamisen toimialan työpaikoista. A Maatalous, metsätalous ja B Kaivostoiminta ja louhinta C Teollisuus D Sähkö-, kaasu- ja E Vesihuolto, viemäri- ja F Rakentaminen 41 Talonrakentaminen 42 Maa- ja vesirakentaminen 43 Erikoistunut rakennustoiminta G Tukku- ja vähittäiskauppa H Kuljetus ja varastointi I Majoitus- ja ravitsemistoiminta J Informaatio ja viestintä K Rahoitus- ja vakuutustoiminta L Kiinteistöalan toiminta M Ammatillinen, tieteellinen ja N Hallinto- ja tukipalvelutoiminta O Julkinen hallinto ja P Koulutus Q Terveys- ja sosiaalipalvelut R Taiteet, viihde ja virkistys 90 Kulttuuri- ja viihdetoiminta 91 Kirjastojen, arkistojen, 92 Rahapeli- ja vedonlyöntipalvelut 93 Urheilutoiminta sekä huvi- ja S Muu palvelutoiminta T Kotitalouksien toiminta U Kansainvälisten X Toimiala tuntematon Työpaikat Helsingissä toimialoittain 0 10 000 20 000 30 000 40 000 50 000 60 000 Toimialan työpaikat yhteensä 19 036 Toimialan työpaikat yhteensä 10 322 Lähteet: Helsingin kaupungin tietokeskus, Tilastokeskus, TEM :n työnvälitystilastot 2014 KPMG Oy Ab, a Finnish limited liability company and a member firm of the KPMG network of independent member firms affiliated with KPMG International Cooperative ( KPMG International ), a Swiss entity. All rights reserved. 19