SISÄLLYSLUETTELO 1. JOHDANTO 1

Samankaltaiset tiedostot
ETELÄ-KARJALAN ILMANLAATU 2004

Etelä-Karjalan ilmanlaatu 2015

Etelä-Karjalan ilmanlaatu 2013

ESIPUHE. Raportin ovat koonneet ympäristönsuojelusuunnittelijat Minna Ahlqvist ja Riikka Litmanen. Imatralla

Pulpin mittauspisteellä Joutsenossa mitatut kokonaisleijumapitoisuudet (TSP) olivat suurimmillaan keväällä ja kesällä siitepölyn aikana.

Etelä-Karjalan ilmanlaatu 2016

ETELÄ-KARJALAN ILMANLAATU 2005

ETELÄ-KARJALAN ILMANLAATU 2011

TIIVISTELMÄ. Kokonaisleijumapitoisuudet (TSP) olivat suurimmillaan keväällä tiepölyn ja kesällä siitepölyn aikana.

Imatran, Lappeenrannan ja Svetogorskin ilmanlaatu vuonna 2015

Etelä-Karjalan ilmanlaadun mittausverkko muodostuu Imatran, Lappeenrannan ja Svetogorskin kaupunkien alueille sijoitetuista 15 mittauspisteestä.

ESIPUHE. Raportin ovat koonneet ympäristönsuojelusuunnittelijat Minna Ahlqvist ja Riikka Litmanen. Imatralla

ETELÄ-KARJALAN ILMANLAATU 2007

ETELÄ-KARJALAN ILMANLAATU 2006

ESIPUHE. Raportin ovat koonneet ympäristönsuojelusuunnittelijat Minna Ahlqvist ja Riikka Litmanen. Imatralla

Imatran, Lappeenrannan ja Svetogorskin ilmanlaatu vuonna 2018

Imatran, Lappeenrannan ja Svetogorskin ilmanlaatu vuonna 2016

ETELÄ-KARJALAN ILMANLAATU 2010

Imatran, Lappeenrannan ja Svetogorskin ilmanlaatu vuonna 2017

Raportin ovat koonneet ympäristönsuojelusuunnittelijat Minna Ahlqvist ja Riikka Litmanen.

Etelä-Karjalan ilmanlaadun mittausverkko muodostuu Imatran, Lappeenrannan ja Svetogorskin kaupunkien alueille sijoitetuista 16 mittauspisteestä.

TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ

TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ

heinäkuussa 2017 TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ

TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ

TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ

TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ

TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ

TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ

TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ

TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ

TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ

TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ

TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ

TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ

TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ

TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ

TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ

TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ

TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ

TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ

TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ

TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ

TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ

maaliskuussa 2014 TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ

marraskuussa 2014 TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ

TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ

tammikuussa 2015 TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ

lokakuussa 2014 TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ

TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ

TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ

maaliskuussa 2015 TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ

TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ

TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ

TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ

heinäkuussa 2014 TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ

ILMANTARKKAILUN VUOSIRAPORTTI 2015

TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ

TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ

syyskuussa 2014 TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ

ILMANLAADUN MITTAUSTULOKSET

ILMANLAADUN MITTAUSTULOKSET

TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ

KAJAANIN ILMANLAADUN MITTAUSTULOKSET VUODELTA 2004

TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ

VALKEAKOSKEN KAUPUNKI YMPÄRISTÖPALVELUT

Lappeenrannan seudun ympäristötoimen ympäristönsuojelun tulosalueen ILMANLAADUN TARKKAILUSUUNNITELMA

VALKEAKOSKEN KAUPUNKI 2 Ympäristöpalvelut YHTEENVETO

VALKEAKOSKEN KAUPUNKI 2 Ympäristöpalvelut YHTEENVETO

LAPPEENRANNAN SEUDUN ILMANLAADUN TARKKAILUSUUNNITELMA

Rikkidioksidin ja haisevien rikkiyhdisteiden pitoisuudet tammi-kesäkuussa 2016

Rikkidioksidin ja haisevien rikkiyhdisteiden pitoisuudet tammi-kesäkuussa 2017

Liite 2. Lappeenrannan

ILMANLAADUN MITTAUKSIA SIIRRETTÄVÄLLÄ MITTAUSASEMALLA TURUSSA 3/05 2/06 KASVITIETEELLINEN PUUTARHA, RUISSALO

ILMANLAADUN SEURANTA RAUMAN SINISAARESSA

VALKEAKOSKEN KAUPUNKI YMPÄRISTÖPALVELUT

ILMANLAATU JA ENERGIA 2019 RAUMAN METSÄTEOLLISUUDEN ILMANLAADUN SEURANTA

KUOPION, SIILINJÄRVEN, SUONENJOEN JA VARKAUDEN ILMANLAATU: Kuukausiraportti tammi- ja helmikuulta 2017

TAMPEREEN ILMANLAADUN MITTAUSTULOKSET. Tammi-maalikuu. Neljännesvuosiraportti 1/2015

ILMANLAADUN SEURANTA RAUMAN SINISAARESSA

VALKEAKOSKEN KAUPUNKI YMPÄRISTÖPALVELUT

ILMANLAATU PIETARSAARENSEUDULLA VUONNA 2010

ILMANTARKKAILUN VUOSIRAPORTTI 2016

KUOPION, SIILINJÄRVEN, SUONENJOEN JA VARKAUDEN ILMANLAATU: Kuukausiraportti heinäkuulta 2017

RAUMAN KESKUSTAN ILMANLAATU 2015

KUOPION, SIILINJÄRVEN, SUONENJOEN JA VARKAUDEN ILMANLAATU: Kuukausiraportti joulukuulta 2016

Pietarsaaren kaupunki Ympäristönsuojelutoimisto Raportti 1/2012

KUOPION, SIILINJÄRVEN JA VARKAUDEN ILMANLAATU: Kuukausiraportti elokuulta 2016

KUOPION, SIILINJÄRVEN JA VARKAUDEN ILMANLAATU: Kuukausiraportti syyskuulta 2016

Pohjois-Kymenlaakson ilmanlaadun vuosiraportti 2010

KUOPION, SIILINJÄRVEN, SUONENJOEN JA VARKAUDEN ILMANLAATU: Kuukausiraportti touko- ja kesäkuulta 2017

TAMPEREEN ILMANLAADUN MITTAUSTULOKSET. Lokakuu joulukuu. Neljännesvuosiraportti 4/2011

Rikkidioksidin ja haisevien rikkiyhdisteiden pitoisuudet vuonna 2016

Lahden kaupunki Tekninen ja ympäristötoimiala Lahden seudun ympäristöpalvelut 2010

TAMPEREEN ILMANLAADUN MITTAUSTULOKSET. Loka - joulukuu. Neljännesvuosiraportti 4/2013

YHDYSKUNTAILMAN RAPORTTI

TAMPEREEN ILMANLAADUN MITTAUSTULOKSET. Neljännesvuosiraportti 4/2009. Tampereen kaupunki Kaupunkiympäristön kehittäminen Ympäristönsuojelu

Jakson toukokuu heinäkuu 2016 ilmanlaatu Kotkassa ja Haminan sataman

ILMANLAADUN SEURANTA RAUMAN SINISAARESSA

Harjavallan ja Porin ilmanlaatu 2014

Transkriptio:

ILMANLAATU 26: Imatra, Joutseno, Lappeenranta ja Svetogorsk ------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------ SISÄLLYSLUETTELO 1. JOHDANTO 1 2. AINEISTO JA MENETELMÄT..2 2.1 Ilman epäpuhtauksien kuvaus.2 2.2 Alueiden teollisuuden ja liikenteen päästötiedot.3 2.2.1 Imatra 4 2.2.2 Svetogorsk 5 2.2.3 Lappeenranta 6 2.2.4 Joutseno 6 2.3 Mittauspisteet ja mittauskomponentit..7 2.3.1 Imatra ja Svetogorsk...7 2.3.2 Joutseno..1 2.3.3 Lappeenranta...12 2.4 Mittausmenetelmät.14 2.5 Yhdyskuntailmanlaadun ohje- ja raja-arvot 17 2.6 Ilmanlaatuindeksi 19 3. TULOKSET.21 3.1 Säätiedot.2 3.2 Imatran ilmanlaatutulokset vuonna 26 23 3.2.1 Imatran ilmanlaatu ilmanlaatuindeksillä kuvattuna vuonna 26..22 3.2.2 Haisevat rikkiyhdisteet (TRS)..24 3.2.3 Rikkidioksidi (SO 2 )..28 3.2.4 Typenoksidit (NO 2 ja NO)...33 3.2.5 Hiukkaset (TSP ja PM1) 37 3.2.6 Laskeuma.43 3.3 Joutsenon ilmanlaatutulokset vuonna 26 48 3.3.1 Joutsenon ilmanlaatu ilmanlaatuindeksin mukaan vuonna 26..48 3.3.2 Haisevat rikkiyhdisteet (TRS)..48 3.3.3 Rikkidioksidi (SO 2 )..52 3.3.4 Hiukkaset (TSP ja PM1) 56 3.3.5 Laskeuma.61 3.4 Lappeenrannan ilmanlaatutulokset vuonna 26 65

ILMANLAATU 26: Imatra, Joutseno, Lappeenranta ja Svetogorsk ------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------ 3.4.1 Ilmanlaatu ilmanlaatuindeksin mukaan Lappeenrannassa vuonna 26 65 3.4.2 Haisevat rikkiyhdisteet (TRS)...65 3.4.3 Rikkidioksidi (SO 2 )...69 3.4.4 Typenoksidit (NO 2 ja NO) 72 3.4.5 Hiukkaset (TSP ja PM1).76 3.4.6 Laskeuma..81 3.5 Svetogorskin ilmanlaatutulokset vuonna 26 85 3.5.1 Haisevat rikkiyhdisteet (TRS)..85 3.5.2 Rikkidioksidi (SO 2 )..88 3.5.3 Typenoksidit (NO 2 ja NO) 91 3.5.4 Hiukkaset (PM1).94 4. IMATRAN, JOUTSENON, LAPPEENRANNAN JA SVETOGORSKIN ILMANLAATU- TULOSTEN VERTAILU 97 4.1 Haisevat rikkiyhdisteet (TRS).97 4.2 Rikkidioksidi (SO 2 ).95 4.3 Hiukkaset (TSP ja PM1) 99 4.4 Typenoksidit (NO 2 ja NO).12 4.5 Laskeuma..13 4.6 Etelä-Karjalan savuepisodit vuonna 26..16 5. TULOSTEN TARKASTELU.19 5.1 Imatran ilman laatu 19 5.2 Joutsenon ilman laatu 11 5.3 Lappeenrannan ilman laatu 111 5.4 Svetogorskin ilman laatu..113 6. KIRJALLISUUSLUETTELO.114 LIITE 1: Valtioneuvoston asetus 711/21 LIITE 2: Ilmanlaatujulkaisuja

ILMANLAATU 26: Imatra, Joutseno, Lappeenranta ja Svetogorsk... 1. JOHDANTO Tähän raporttiin on koottu ympäristösuojelulain 86/2 25 :n mukaiset yhdyskuntailmanlaadun mittaustulokset ja teollisuuden päästötiedot Imatralta, Joutsenosta, Lappeenrannasta ja Svetogorskista vuodelta 26. Imatra, Joutseno, Lappeenranta ja Svetogorsk muodostavat yhtenäisen yhdyskuntailmanlaaduntarkkailun mittausverkon, joka käsitti vuonna 26 21 mittauspistettä. Näistä kahdellatoista suoritetaan jatkuvatoimista mittausta, mikä mahdollistaa lähes reaaliaikaisen tiedon ilmanlaatutilanteesta koko mittausverkon alueella. Mittausverkkoon kuuluvien laitteistojen hoidosta ja tulosten raportoinnista vastaa keskitetysti Imatran kaupungin ympäristötoimen henkilökunta. Ilman laadun suhteen yhteisenä tekijänä kaikissa mittauskunnissa on selluteollisuuden haisevien rikkiyhdisteiden (TRS) päästöt. Imatralla sijaitsee tämän lisäksi romurautaa hyödyntävä terästehdas ja Lappeenrannassa mineraalien louhintaa ja jatkojalostusta suorittava teollisuusalue. Koko mittausverkon alueella energiantuotannosta aiheutuva rikkipäästö on vähäinen maakaasun käytöstä johtuen. Etelä-Karjalan alueelle on ominaista myös kaukokulkeuma, joka näkyy mm. SO 2 - ja PM1-pitoisuustasojen kohoamisena etelätuulten aikana. Liikenteen vaikutus ilmanlaatuun on merkittävintä Lappeenrannassa, jossa on muita mittauskuntia tiiviimpi keskustarakenne. Alueen teollisuudesta johtuen ulkoilmanlaadunmittaukset ovat keskittyneet haisevien rikkiyhdisteiden (TRS), rikkidioksidin (SO 2 ), typenoksidien (NO ja NO 2 ), laskeuman, kokonaisleijuman (TSP) ja hengitettävien hiukkasten (PM1) mittauksiin. Vuonna 26 suoritettujen ilmanlaadunmittausten mukaan Imatran, Joutsenon, Lappeenrannan ja Svetogorskin ulkoilmanlaatu oli suurimman osan aikaa hyvää. Imatralla ja Lappeenrannassa ovat merkittävimmät teollisuuden ilmanlaatua parantavat toimenpiteet tehty 1 vuotta sitten, joten vuoden 26 mittaustulokset olivat samaa suuruusluokkaa kuin aikaisimpinakin vuosina. Ilmanlaatuun vaikuttivat merkittävästi vuonna 26 liikenneperäiset päästöt, laajat metsä- ja maastopalot lähialueilla, kevätpöly sekä normaalista toiminnasta poikkeavat tilanteet teollisuuslaitoksissa. Ilmanlaadunmittaustuloksista on tämän raportin lisäksi raportoitu myös Ilmatieteenlaitoksen ylläpitämään ilmanlaaturekisteriin sekä EU-komissiolle ja EEA:n (Euroopan ympäristökeskus) ilman ja ilmastonmuutoksen aihekeskukselle (ETC/ACC, ent.etc/aq). Raportointi liittyy Neuvoston EOI-tietojen vaihtopäätökseen (97/11/EY). Samalla mittaustiedot ovat menneet myös EEA:n ilmanlaadun seuranta- ja arviointiverkkoon, EUROAIRNETiin. 1

ILMANLAATU 26: Imatra, Joutseno, Lappeenranta ja Svetogorsk... 2. AINEISTO JA MENETELMÄT 2.1 Ilman epäpuhtauksien kuvaus Rikkidioksidi (SO 2 ) Rikkidioksidipäästöjä syntyy Etelä-Karjalan alueella lähinnä energiantuotannossa ja teollisuudessa. Valtaosa päästöistä on peräisin ns. pistelähteistä kuten selluteollisuudesta. Rikkidioksidi kulkeutuu tuulen mukana sitoutuen kasvillisuuteen ja vaurioittaen sitä. Veteen liuetessaan rikkidioksidi muodostaa rikkihappoa, mikä märkälaskeumana aiheuttaa happamoitumista. Korkeat rikkidioksidipitoisuudet ärsyttävät ylähengitysteitä ja voivat aiheuttaa hengitystieinfektioita ja astmakohtauksia. Erityisesti yhteisvaikutus pienten hiukkasten kanssa on terveydelle haitallista. Valtioneuvoston lyhytaikaiset ohjearvot, kuten tunti- ja vuorokausiohjearvot, ovat annettu mm. terveyshaittojen perusteella (taulukko 7, s. 17). Haisevat rikkiyhdisteet (TRS) Haisevia rikkiyhdisteitä nimitetään TRS-yhdisteiksi (TRS = total reduced sulphur compounds). TRS-yhdisteitä eli rikkivetyä H 2 S, metyylimerkaptaania CH 3 SH, dimetyylisulfidia (CH 3 ) 2 S ja dimetyylidisulfidia (CH 3 ) 2 S 2 syntyy selluteollisuuden tuotantoprosessien yhteydessä. Haisevat rikkiyhdisteet ovat jo pieninä pitoisuuksina yhdyskuntailmassa viihtyvyyshaitta epämiellyttävän hajunsa takia. Yhdisteillä on tutkimuksissa todettu olevan myös terveydellisiä haittavaikutuksia kuten päänsärkyä ja pahoinvointia (Partti-Pellinen ym. 1993). Juuri näiden viihtyvyys- ja terveys haittojen takia valtioneuvosto päätyi vuonna 1996 antamaan TRS-yhdisteille vuorokausiohjearvon (taulukko 7, s.17). Typenoksidit (NO x ) Typpidioksidi (NO 2 ) ja typpimonoksidi (NO) ovat tärkeimmät typenoksidit. Niitä esiintyy polttoprosessien yhteydessä syntyneissä liikenteen ja lämmityksen päästöissä. Päästöissä typenoksidit esiintyvät yleisimmin typpimonoksidina, joka taas hapettuu ilmakehässä nopeasti typpidioksidiksi. Typpidioksidi on terveyden kannalta haitallisempi, se voi aiheuttaa hengitystieärsytystä, astmakohtauksia sekä alttiutta hengitystietulehduksille. Typpidioksidille on Suomessa valtioneuvosto antanut ohjearvot (taulukko 7,s.17). Kokonaisleijuma (TSP) ja hengitettävät hiukkaset (PM1) Hiukkasia esiintyy yhdyskuntailmassa luonnon omien päästöjen seurauksena, mutta niitä kulkeutuu ilmaan myöskin teollisuudesta, liikenteestä ja energiantuotannosta. Ilmassa on eniten hiukkasia keväällä johtuen kasvien siitepölystä ja teiden hiekoitushiekan pölyämisestä lumien sulettua. Yhdyskuntailman hiukkaspitoisuuksia voidaan mitata joko kokonaisleijumana eli TSP:nä tai hengitettävinä hiukkasina eli PM1:nä. TSP:ssä on mukana hiukkaset, jotka ovat kooltaan alle,1 mm. Tällä pölyllä on vaikutusta lähinnä viihtyvyyteen. Hengitettävät hiukkaset (PM1) ovat kooltaan alle 1 µm ja näillä hiukkasilla on myös terveydellisiä vaikutuksia. Pienet hiukkaset pääsevät kulkeutumaan ylähengitysteihin ja keuhkoihin asti, ja voivat näin ollen aiheuttaa ärsytystä hengitysteissä. Pölyhiukkasissa voi olla myös syöpää ja perimämuutoksia aiheuttavia yhdisteitä. Sekä kokonaisleijumalle, että PM1:lle on valtioneuvosto antanut ohjearvot (taulukko 7,s.17). 2

ILMANLAATU 26: Imatra, Joutseno, Lappeenranta ja Svetogorsk... 2.2 Alueiden teollisuuden ja liikenteen päästötiedot Etelä-Karjalan ilmanlaadun mittausverkkoon kuuluvat paikkakunnat on esitetty kuvassa 1. Kuntien ympäristölupavelvollisten laitosten päästöt on koottu taulukkoon 1 ja tieliikennepäästöt taulukkoon 2. Kuva 1: Etelä-Karjalan ilmanlaadun mittausverkkoon kuuluvat paikkakunnat. Taulukko 1: Imatran (1-2), Joutsenon (3-4) ja Lappeenrannan (5-9) teollisuuslaitosten ja Svetogorskin (1)kombinaatin päästöt ilmaan vuonna 26. TRS (t(s)/a) SO 2 (t/a) Hiukkaset (t/a) NO x (t(no 2 )/a) 1. Stora Enso Oyj Imatran tehtaat 2 136 14 23 2. Ovako Bar Oy Ab - 3 44 131 3. Oy Metsä-Botnia Ab Joutsenon tehdas 98 138 143 944 4. Stora Enso Timber Oy Ltd Honkalahden saha - - 14 48 5. UPM-Kymmene Oyj, Kaukas 16 369 169 1668 6. Paroc Oy Ab Lappeenrannan tehdas 7. Nordkalk Oyj Abp, Lappeenranta 8. Finnsementti Oy, Lappeenrannan sementtitehdas 9. Lappeenrannan Lämpövoima Oy/ Lappeenrannan Energia Oy 1. OAO Svetogorsk 3 232 33 5-68 32 243-29 81 135 -,1,3 388 13 242 286 1286 3

ILMANLAATU 26: Imatra, Joutseno, Lappeenranta ja Svetogorsk... Taulukko 2: Tieliikenteen päästöt LIISA-laskentajärjestelmän mukaan (VTT) vuosina 1997-25 yksikössä t/a. Vuosi NOx t/a Imatra Joutseno Lappeenranta Hiukkaset t/a Imatra Joutseno Lappeenranta SO 2 t/a Imatra Joutseno Lappeenranta 1997 311 284 877 2 16 52 1 1 3,4 1998 292 266 822 18 16 47 1,8 2,6 1999 276 252 78 16 14 44 1,8 2,6 2 257 234 725 15 12 39,8,6 2,1 21 244 224 649 14 12 34,9,7 2,1 22 228 21 635 13 11 33,9,6 2,1 23 216 197 69 12 1 32,5,4 1,3 24 21 183 572 11 9 29,3,3,8 25 184 163 55 1 8 27,2,2,7 Tiiviimmästä kaupunkirakenteesta johtuen Lappeenrannassa liikenteen aiheuttamat päästöt ovat suuremmat kuin muissa kunnissa mittausverkon alueella. Liikenteen päästöt ovat vähentyneet vuodesta 1997. Liikenteen aiheuttamat rikkidioksidi- ja hiukkaspäästöt ovat pieniä verrattuna teollisuuslaitosten päästöihin, mutta typenyhdisteet ja muut liikenneperäiset päästöt ovat merkittäviä kaupunkien keskustoissa ja suurten vilkkaasti liikennöityjen teiden varsilla. 2.2.1 Imatra Imatralla ympäristölupavelvollisia laitoksia ovat Stora Enso Oyj:n Imatran tehtaat (Kaukopää ja Tainionkoski), Ovako Bar Oy Ab:n terästehdas, Gasum Oy Imatran maakaasun vastaanottoasema, Imatran Energia Oy sekä kaupungin lämpölaitokset. Teollisuuslaitosten merkittävimmät ilmapäästöt ovat TRSyhdisteet, rikkidioksidi, hiukkaset ja typenoksidit. Suurimmat liikenneperäiset päästöt esiintyvät Imatrankoskella ja Mansikkalassa. NO x -episoditilanteiden muodostuminen on harvinaista tiiviisti rakennettujen keskusta-alueiden puuttumisen vuoksi. Liikenteen kasvattamat hiukkaspitoisuudet heikentävät keväisin ilmanlaatua koko Imatran alueella. Imatran ilmanlaatuun vaikuttaa myös venäläisen naapurikaupungin Svetogorskin päästöt sekä kaukokulkeuma myös kauempaa Venäjältä ja Keski-Euroopasta. Stora Enso Oyj:n Imatran tehtaiden kokonaisrikkipäästö (rikkidioksidi ja TRS-yhdisteet) aleni huomattavasti vuoden 1992 prosessimuutosten jälkeen ja on edelleen pienentynyt vuoden 21 uudistusten jälkeen (kuva 2). Vuoden 25 päästöihin vaikutti osaltaan kevään pitkät seisakit. 4

ILMANLAATU 26: Imatra, Joutseno, Lappeenranta ja Svetogorsk... Ovako Bar Oy AB:n (entinen Imatra Steel) hiukkaspäästö pienentyi vuoden 1996 prosessimuutosten seurauksena jopa kymmenenteen osaan edellisiin vuosiin verrattuna, ja on pysynyt sen jälkeen saavutetulla tasolla (kuva 3). t/a 4 35 3 Stora Enso Oyj:n TRS- ja SO2-päästöt 1987-26 TRS µg(s)/m³ SO2 µg/m³ 25 2 15 1 5 1987 1988 1989 199 1991 1992 1993 1994 1995 1996 1997 1998 1999 2 21 22 23 24 25 26 Kuva 2: Stora Enso Oyj Imatran tehtaiden TRS-päästöt (t(s)/a) ja SO 2 - päästöt (t(so 2 )/a) vuosina 1987-26. hiukkaset t/a 17 16 15 14 13 12 11 1 9 8 7 6 5 4 3 2 1 Ovako Bar Oy Ab:n hiukkaspäästöt 1989-26 198919919911992 19931994199519961997 19981999221 2223242526 Kuva 3: Ovako Bar Oy Ab:n (ent. Imatra Steel Oy Ab) hiukkaspäästöt (t/a) vuosina 1989-26. 2.2.2 Svetogorsk Svetogorskissa sijaitseva International Paper OAO Svetogorskin sellu- ja paperitehdas tuottaa sulfiitti- ja sulfaattiselluloosan lisäksi myös mm. hieno- ja saniteettipaperia sekä nestepakkauskartonkia. Svetogorskin rikkidioksidipäästöt ovat aikaisemmin olleet lähes kymmenen kertaa suuremmat kuin mittausverkon muiden päästölähteiden yhteenlaskettu SO 2 -päästö (Rantakrans 1995 ym.). Tehtailla vuonna 1996 aloitetut prosessiuudistukset ovat pienentäneet rikkidioksidipäästöjä jopa 9 % 199-luvun alkuvuosien tasosta. 5

ILMANLAATU 26: Imatra, Joutseno, Lappeenranta ja Svetogorsk... 2.2.3 Lappeenranta Lappeenrannassa ilman epäpuhtauksia syntyy puunjalostusteollisuuden lisäksi myös liikenteestä sekä mineraalien louhinnasta ja jatkojalostuksesta. Merkittävimmät ilmanlaatua kuormittavat laitokset ovat UPM- Kymmene Oyj Kaukaan tehtaat, Paroc Oy Ab Lappeenrannan tehtaat, Nordkalk Oyj Abp Lappeenranta, Finnsementti Oy Lappeenrannan sementtitehdas, Lappeenrannan Lämpövoima Oy/Lappeenrannan Energia Oy. Liikenne vaikuttaa ilman laatuun merkittävästi keskusta-alueella. UPM-Kymmene Oyj Kaukaan tehtaan kokonaisrikkipäästöt on esitetty kuvassa 4. Loppuvuodesta 1996 aloitettiin uusittujen selluprosessien käyttöönotto. Uudistusten myötä laimeiden hajukaasujen keräilyä ja hajukaasujen polttoa tehostettiin. Toimenpiteet ovat selvästi pienentäneet UPM-Kymmene Oyj Kaukaan tehtaiden TRS-päästöjä (kuva 4). Vuonna 25 päästöjen suuruuteen on vaikuttanut kevään seisakit ja tehtaiden siirtyminen päästölaskennassa taselaskennasta online-mittaukseen. Samassa kuvassa on myös esitettynä Ihalaisen teollisuusalueen (Paroc, Nordkalk ja Finnsementti) yhteenlasketut pölypäästöt. TRS ja SO2 t/a 4 35 3 UPM Kymmene Kaukaan TRS- ja SO2-päästöt vuosilta 1988-26 ja Ihalaisen teollisuusalueen kokonaispölypäästöt vuosilta 1995-26 pöly t/a 8 TRS Kaukas 7 SO2 Kaukas Pöly Ihalaisen teollisuusalue 6 25 2 15 1 5 1988 1989 199 19911992 1993 1994 1995 1996 1997 1998 1999 2212223242526 5 4 3 2 1 Kuva 4: Lappeenrannan UPM-Kymmene Oyj Kaukaan TRS-päästöt (t(s)/a) ja SO 2 -päästöt( t(so 2 )/a) vuosilta 1988-26 ja Ihalaisen teollisuusalueen kokonaispölypäästöt (t/a) vuosilta 1995-26. 2.2.4 Joutseno Joutsenossa merkittävimmät ympäristölupavelvolliset laitokset ovat Oy Metsä-Botnia Ab Joutsenon tehdas, Finnish Chemicals Oy kloori- ja kloraattitehdas ja Stora Enso Timber Oy Ltd Honkalahden saha. Typenoksidien päästölähteenä vaikuttaa myös Joutsenon kunnan läpi kulkevan valtatie 6:n liikenne. TRSyhdisteiden päästöt ovat pienentyneet Joutsenossa selvästi 199-luvun alun tilanteeseen verrattuna (Kuva 5). 6

ILMANLAATU 26: Imatra, Joutseno, Lappeenranta ja Svetogorsk... 4 t/a Joutsenon tehtaan TRS-ja SO2-päästöt 199-26 35 3 TRS µg(s)/a SO2 25 2 15 1 5 199 1991 1992 1993 1994 1995 1996 1997 1998 1999 2 21 22 23 24 25 26 Kuva 5: Oy Metsä-Botnia Ab Joutseno tehtaan TRS-päästöt (t(s)/a) ja SO 2 -päästöt( t(so 2 )/a) vuosina 199-26. 2.3 Mittauspisteet ja mittauskomponentit 2.3.1 Imatra ja Svetogorsk Imatralla ilmanlaatua seurattiin vuonna 26 seitsemässä mittauspisteessä, joista yksi vertailupiste sijaitsi Ruokolahdella (kuva 6). Mittauskomponentit on esitetty taulukossa 3. Laskeumista määritettiin ph, johtokyky, kloridi, kokonaisrikki (määritetty sulfaattina), natrium, haihdutusjäännös, hehkutusjäännös, kalsium, kokonaisfosfori, kokonaistyppi, kiintoaine, kiintoaineen tuhka ja rauta. Svetogorskissa ilmanlaatua seurattiin vuonna 26 yhdessä mittauspisteessä aivan Svetogorskin kaupungin keskustassa (kuva 6). Mittauskomponentit on esitetty taulukossa 3 yhdessä Imatran mittauskomponenttien kanssa. 7

ILMANLAATU 26: Imatra, Joutseno, Lappeenranta ja Svetogorsk... Taulukko 3: Imatran mittauspisteiden ja Svetogorskin mittauspisteen mittauskomponentit vuonna 26. Mittauspiste Mittauskomponentit Lähimmät päästölähteet 1.Rautionkylä (Niskapietiläntie 2A) 2.Imatrankoski (Inkerinaukio 1.1.-3.6.6, Maistraatti, Tainionkoskentie3 12.7.6 alkaen) 3.Mansikkala (Linnalankuja 5) 4.Teppanala (Ensontie 71) 5.Raja (Ensontien päässä) ----------------------------------------- 6.Pelkola (Vartiotie) 7.Äitsaari (Teräväläntie) - TRS/SO 2 - NO/NO 2 - laskeuma - säätiedot tuulensuunta tuulennopeus lämpötila ilman suht. kosteus - PM1 - TSP - Stora Enso Oyj Imatran tehtaat - Rautionkylän liikenne - kaukokulkeuma - TSP - kaukokulkeuma - Imatran keskustan liikenne - TRS/SO 2 - NO/NO 2 - PM1 - Keskuskadun liikenne - Imatran Energia Oy - kaukokulkeuma - PM1 - Ovako Bar Oy Ab - OAO Svetogorsk - kaukokulkeuma - TRS - SO 2 - NO/NO 2 ----------------------------------------- - laskeuma - OAO Svegorsk - Ovako Bar Oy Ab - kaukokulkeuma - laskeuma - laskeuman taustavertailupiste 8.Svetogorsk (Koulukatu 12, Päiväkoti n:o 5) - TRS/ SO 2 - NO/NO 2 - PM1/TSP - OAO Svetogorsk - lähiliikenne 8

ILMANLAATU 26: Imatra, Joutseno, Lappeenranta ja Svetogorsk... 7. 1. 3. 2. 4. 6. 5. 8. Kuva 6: Imatran ja Svetogorskin mittauspisteet vuonna 26. Mittauspisteiden numerointi on taulukon 3 mukaan. 9

ILMANLAATU 26: Imatra, Joutseno, Lappeenranta ja Svetogorsk... 2.3.2 Joutseno Joutsenossa ilmanlaatua mitattiin vuonna 26 kahdeksassa mittauspisteessä, joista yksi vertailupiste sijaitsi Korvenkylässä (31.5.26 asti) (kuva 7). Laskeumasta määritettiin ph, sähkönjohtokyky, suodatusjäännös, haihdutusjäännös, kokonaislaskeuma, kalsium, kokonaisrikki, kokonaisfosfori (Korvenkylä ja Pulp) sekä kokonaistyppi (Korvenkylä ja Pulp). Taulukko 4: Joutsenon mittauspisteiden mittauskomponentit vuonna 26. Mittauspiste Mittauskomponentit Lähin päästölähde 1.Pulp (ala-aste) (Ahvenlammentie 3) -------------------------------------- 2.Pulp (kauppa) (Kangastie 2) - TRS/SO 2 ------------------------------------------ - TSP - laskeuma -Oy Metsä-Botnia Ab Joutsenon tehdas -kaukokulkeuma 3.Palolaitos (Valimontie 2) 4.Joutsenon keskusta (Keskuskatu 1) 5.Neuvola (1.1.-3.9.6) (Kesolantie 4) - TRS/SO 2 - säätiedot tuulensuunta tuulennopeus ilmanpaine lämpötila -Oy Metsä-Botnia Ab Joutsenon tehdas -kaukokulkeuma - PM1 -keskustan liikenne -kaukokulkeuma - laskeuma -keskustan liikenne -kaukokulkeuma 6.Kangassaari - laskeuma -Oy Metsä-Botnia Ab Joutsenon tehdas 7.Korvenkylä (1.1.-31.5.6) (Asematie 2) 8.Varikko (6.1.6 alkaen) (Valimontie 4) - laskeuma -lähialueet -kaukokulkeuma - laskeuma -lähialueet -kaukokulkeuma 1

ILMANLAATU 26: Imatra, Joutseno, Lappeenranta ja Svetogorsk... 6. 2. 2. 1. 1. 8. 8. 3. 3. 4. 4. 5. 5. 7. Kuva 7: Joutsenon mittauspisteet vuonna 26. Mittauspisteiden numerointi on taulukon 4 mukaan. 11

ILMANLAATU 26: Imatra, Joutseno, Lappeenranta ja Svetogorsk... 2.3.3 Lappeenranta Lappeenrannassa ilmanlaatua mitattiin vuonna 26 kuudessa mittauspisteessä. Mittauspisteet on esitetty kuvassa 8. Laskeumista määritettiin ph, sähkönjohtokyky, suodatusjäännös, haihdutusjäännös, kokonaislaskeuma, kalsium, kokonaisrikki, kokonaisfosfori ja kokonaistyppi. Laskeuman vertailupisteenä käytettiin vuonna 26 Äitsaaren laskeumapisteen tuloksia Ruokolahdelta. Taulukko 5: Lappeenrannan mittauspisteiden mittauskomponentit vuonna 26. Mittauspiste Mittauskomponentit Lähimmät päästölähteet 1.Lauritsala (Huoltokatu 1) 2.Tirilä (Pekkasenkatu 25) 3.Armila (Armilankatu 35) 4.Keskusta (Vapauden aukio) 5.Ihalainen (Poikkitie 2) 6.Mäntylä (Mikontie 1) - TRS/SO 2 - NO/NO 2 - TSP - PM1 (23.1.6 alkaen) - TRS/SO 2 - laskeuma - säätiedot tuulensuunta tuulennopeus lämpötila ilman kosteus - TRS/SO 2 - NO/NO 2 - PM1 - TSP - laskeuma - TSP - TRS/SO 2 (28.11.6 alkaen) - PM1 (5.1.6 alkaen) - UPM-Kymmene Oyj, Kaukas - liikenne - kaukokulkeuma - UPM-Kymmene Oyj, Kaukas -kaukokulkeuma - UPM-Kymmene Oyj, Kaukas - liikenne - Ihalaisten teollisuusalue - kaukokulkeuma - Ihalaisen teollisuusalue - liikenne - kaukokulkeuma - TSP - Ihalaisen teollisuusalue -liikenne - kaukokulkeuma 12

ILMANLAATU 26: Imatra, Joutseno, Lappeenranta ja Svetogorsk... 1. 4. 3. 2. 5. 6. Kuva 8: Lappeenrannan mittauspisteet vuonna 26. Mittauspisteiden numerointi on taulukon 5 mukaan. 13

ILMANLAATU 26: Imatra, Joutseno, Lappeenranta ja Svetogorsk... 2.4 Mittausmenetelmät Rikkidioksidi (SO 2 ) ja haisevat rikkiyhdisteet (TRS) Rikkidioksidia mitattiin UV-fluoresenssiin perustuvilla jatkuvatoimisilla rikkidioksidianalysaattoreilla. Rikkidioksidipitoisuudet ilmoitetaan µg(so 2 )/m³. Analysaattorit: - Thermo Electron Instruments, model 43A, USA - Thermo Environmental Instruments, model 43B, USA - Thermo Environmental Instruments, model 43 C, USA - API 1, USA - API 1A, USA - Monitor Europe ML 985B, Iso-Britania TRS-yhdisteitä mitattaessa yhdisteet hapetettiin konvertterissa n. 85 C lämpötilassa rikkidioksidiksi, joka mitattiin edellä mainitulla UV-fluoresenssiin perustuvalla rikkidioksidianalysaattorilla. Ennen konvertterin uunia oleva suodatinmateriaali poisti näyteilman sisältämät rikkidioksidimolekyylit. TRS-pitoisuudet ilmoitetaan µg(s)/m³. Konvertterit: - Thermal Oxidizer model CDN-11, C.D: Nova Ltd, USA - PPM-systems, Suomi TRS:ää ja SO 2 :ta mitattiin vuorotellen magneettiventtiiliohjausta käyttäen samalla analysaattorilla muilla mittauspisteillä paitsi Rautionkylässä Imatralla (2.1997 alkaen), Rajalla Imatralla (1.2.26 alkaen) ja Svetogorskissa Venäjällä (7.21-9.24), jossa molemmille yhdisteille on oma analysaattori. Mittausten jaksotukset olivat Lappeenrannan Lauritsalassa ja Tirilässä TRS: 46 min ja SO 2 : 1 min ja Lappeenrannan Keskustassa TRS: 1 min ja SO 2 : 46 min. Muissa mittauspisteissä TRS:n tuntikeskiarvon laskemiseen käytettiin 36 min ja SO 2 :n 16 min keskiarvoja. Vaihdosten välillä käytettiin kahden minuutin ns. huuhteluaikaa, jolta ajalta tuloksia ei taltioitu. Typenoksidit (NO ja NO 2 ) Typenoksideita mitattiin kemiluminesenssiin perustuvilla jatkuvatoimisilla analysaattoreilla. Analysaattorit: - Thermo Environmental Instruments Inc. model 42, USA - Thermo Environmental Instruments Inc. model 42C, USA - Horiba APNA 36, Japani Kokonaisleijuma (TSP) Kokonaisleijumaa mitattiin standardin SFS 3863 mukaisesti kolmena vuorokautena viikossa. Suodattimina käytettiin lasikuitusuodattimia. Näyteilman keräysnopeus oli 15-2 l/min. Keräimet: - Kimoto 12, Japani - Wedding kriittiseen aukkoon perustuva tehokeräin 14

ILMANLAATU 26: Imatra, Joutseno, Lappeenranta ja Svetogorsk... Lappeenrannan keskustan mittauspisteellä aloitettiin TSP:n mittaus jatkuvatoimisesti 1.1.25. Analysaattori: - Teom 14, USA Hengitettävät hiukkaset (PM1) Alle 1 µm hiukkasia eli PM1 mitattiin jatkuvatoimisilla β-säteilyn absorptioon perustuvilla hiukkasmassamonitoreilla. Tulokset laskettiin operatiivisessa lämpötilassa eli ulkoilman lämpötilassa. Analysaattorit: - ThermoESMAndersen FH 62 I-R hiukkasmassamonitori, Saksa - ThermoESMAndersen FH 62 I-N hiukkasmassamonitori, Saksa - Teom 14, USA Laskeuma Laskeumaa kerättiin standardin SFS 3865 mukaisesti. Keräysaika oli normaalisti yksi kalenterikuukausi. Mikäli sademäärä oli vähäinen, kerättiin yhteen kaksi kuukautta. Imatran näytteet analysoi Imatralla Nab Labs ympäristöanalytiikka ja Joutsenon ja Lappeenrannan näytteet analysoi Lappeenrannan kaupungin Elintarvike- ja ympäristölaboratorio. Laskeumasta määritetyt komponentit ja määritysmenetelmät on esitetty taulukossa 6. Imatralla laskeumakeräinten keräyspinta-ala oli 585 cm² ja Lappeenrannassa ja Joutsenossa 33 cm². Taulukko 6: Laskeumista määritetyt komponentit ja määritysmenetelmät vuonna 26. Näyteosa Suure Määritysmenetelmä Imatra Joutseno ja Lappeenranta koko näyte suodatusjäännös (kiintoaine) SFS EN 872 (8 µm) SFS EN 872 (8 µm) suodos (vesimäärä) x x kokonaislaskeuma (suodatus- SFS EN 872, SFS 38 SFS EN 872, SFS 38 jäännös + haihdutusjäännös) kalsium SFS 318 - kokonaisfosfori IMO 18 KEV 12 kokonaistyppi IMO 5 SFS 555,1988 modifioitu ph (25 C) SFS 321 SFS 321 sähkönjohtokyky (25 C) SFS EN 27888 SFS-EN 27888 suodos kloridi ANO 1.2.2 (Stora Enso) - natrium SFS 317 - kokonaisrikki ANO 1.2.2 (Stora Enso) KEV 45 kalsium - SFS 31 haihdutusjäännös SFS 38 SFS 38 hehkutusjäännös SFS 38 - suodatus- tuhka 575 C/4h - jäännös rauta SFS 347-15

ILMANLAATU 26: Imatra, Joutseno, Lappeenranta ja Svetogorsk... Sääasemat Mittausverkoston alueella oli käytössä kolme sääasemaa, yksi kullakin mittauspaikkakunnalla. Imatralla Rautionkylässä sijaitsi Vaisalan sääasema, josta saatiin tiedot tuulensuunnasta, tuulennopeudesta, lämpötilasta ja ilman kosteudesta. Joutsenon Palolaitoksella mitattiin tuulensuuntaa, -nopeutta, lämpötilaa ja ilmanpainetta Reino Rehn SMA-3 sääasemalla. Lappeenrannassa Armilan säätiedot tuulensuunnasta, - nopeudesta, lämpötilasta ja paineesta, saatiin Lappeenrannan palolaitoksen Vaisalan sääasemalta. Kunkin paikkakunnan mittaustietojen tarkasteluun on käytetty oman paikkakunnan sääaseman antamia säätietoja ellei kuvatekstissä ole toisin mainittu. Mittausjärjestelmä ja laadunvarmennus Mittauspisteiden jatkuvatoimisilta analysaattoreilta tieto siirrettiin modeemeilla tietokoneelle, Imatralle. Mittauspisteillä muistiyksikkö tallensi tiedot yleensä kahden minuutin keskiarvoina. Tietokoneella DILTAohjelmakokonaisuuden avulla suoritettiin pitoisuustarkkailu sekä tulosten editointi ja raportointi. Vuonna 1996 Imatran ympäristötoimessa käyttöön otetun laatujärjestelmän avulla pyritään mittaamaan mittausverkoston yhdyskuntailmanlaatua mahdollisimman laadukkaasti, jotta viranomaisille, yrityksille ja muille yksityisille asiakkaille tuotettava mittaustieto olisi luotettavaa ja jäljitettävää. Mittaustoimintaa toteutetaan laatukäsikirjan ja kahdeksantoista yksityiskohtaisen menetelmäohjeen mukaisesti. Kalibroinnit ja huollot Yhdyskuntailmanlaadun jatkuvatoimisia mittauslaitteistoja kalibroitiin joka toinen kuukausi tai tarpeen mukaan ja huollettiin laatujärjestelmän ohjeitten mukaisesti säännöllisin väliajoin. SO 2 - ja NO x - analysaattoreiden kalibrointiin käytettiin ranskalaisvalmisteista Environnement VE3Mpermeaatiokalibraattoria. Kalibraattorin permeaatiouunissa, jonka lämpötila oli +4, C käytettiin Vici Dynacal-permeaatioputkia. SO 2 -putken rikkidioksidikaasun luovutusnopeus oli n. 13 ng/min ja NO 2 - putken typpidioksidikaasun luovutusnopeus n. 85 ng/min. J.P.Pulkkisen kalibrointi Ky Mikkelistä interkalibroi analysaattorit 1-4 kertaa vuodessa riippuen laitteesta. NO x -analysaattorit interkalibroitiin kuitenkin aina J.P. Pulkkisen käyntien yhteydessä. Kokonaisleijumakeräimet kalibroitiin Imatralla ja Joutsenossa joka kolmas kuukausi tai tarpeen mukaan Kimoto CB-1 -kalibrointilaitteella. Lappeenrannan kokonaisleijumakeräinten kalibroinnista ja huolloista vastasi Lappeenrannan kaupungin Elintarvike- ja ympäristölaboratorio. Kaikki PM1-hiukkasmassamonitorit kalibroitiin kaksi kertaa vuodessa laitetoimittajalta hankituilla testifolioilla. 16

ILMANLAATU 26: Imatra, Joutseno, Lappeenranta ja Svetogorsk... Vertailumittaukset Ilmatieteenlaitoksen Kansallinen ilmanlaadun vertailulaboratorio teki ensimmäisen laajan kaasumaisten yhdisteiden vertailumittauskierroksen useille eri mittauspaikkakunnille ympäri Suomea 18.11.22-12.5.23 välisenä aikana. Imatran Rautionkylän ja Joutsenon Pulpin mittauspisteet kuuluivat tällöin vertailumittausten piiriin. Toukokuussa 24 Ilmatieteenlaitos teki hengitettävien hiukkasten vertailumittauskokeilun Imatralla Teppanalan mittaispisteellä. Vuonna 26 kesällä uudessa laajassa vertailumittauskierroksessa tehtiin vertailumittaukset Rautionkylän mittauspisteellä Imatralla ja Keskustan mittauspisteellä Lappeenrannassa sekä rikki- että typpiyhdisteille. 2.5 Yhdyskuntailmanlaadun ohje- ja raja-arvot Nykyiset yhdyskuntailman ohjearvot tulivat voimaan syyskuun alusta 1996 (Vnp 48/96). Mittausverkon alueella mitattavista ilman epäpuhtauksista ohjearvo on annettu rikkidioksidille (SO 2 ), typpidioksidille (NO 2 ), kokonaisleijumalle (TSP), haiseville rikkiyhdisteille (TRS) ja hengitettäville hiukkasille (PM1). Ohjearvoja on annettu tunti-, vuorokausi- sekä vuosikeskiarvoille (taulukko 7). Valtioneuvoston päätöksessään (Vnp 481/96) antamat raja-arvot ja kynnysarvot kumottiin valtioneuvoston antamalla uudella asetuksella ilmanlaadusta (711/21) 15.8.21. Vanhat raja-arvot ovat kuitenkin voimassa siihen asti kunnes uudessa asetuksessa säädettyjä raja-arvoja on noudatettava. Uudet raja-arvot on esitetty liitteessä 1. Taulukko 7: Valtioneuvoston päätöksen (Vnp 48/96) mukaiset ohjearvot. Komponentti Tilastollinen määrittely Ohjearvo µg/m 3 Typpidioksidi (NO 2 ) (µg/m³) NO+NO 2 (µg/m³) - kuukauden toiseksi suurin vuorokausiarvo - kuukauden tuntiarvojen 99.prosenttipiste - kasvillisuusvaikutusten perusteella annettu vuosiohjearvo (NO+NO 2 yksikössä 7 15 3 Rikkidioksidi (SO 2 ) (µg/m³) Kokonaisleijuma (TSP) (µg/m³) µg(no 2 )/m 3) - kuukauden toiseksi suurin vuorokausiarvo - kuukauden tuntiarvojen 99.prosenttipiste -kasvillisuusvaikutusten perusteella annettu vuosiohjearvo - vuosikeskiarvo - vuoden vuorokausiarvojen 98. prosenttipiste 8 25 2 5 12 Hengitettävät hiukkaset (PM1) (µg/m³) Haisevat rikkiyhdisteet (TRS) (µg(s)/m³) - kuukauden toiseksi suurin vuorokausiarvo 7 - kuukauden toiseksi suurin vuorokausiarvo 1 Hajurikkiyhdisteille käytetään tässäkin kuten aiemmissakin raporteissa lisäksi viitteellisenä ohjearvona EKItutkimusprojektin ehdottamaa tuntikeskiarvoa 1 µg(s)/m³ (Ympäristöministeriö 1991). 17

ILMANLAATU 26: Imatra, Joutseno, Lappeenranta ja Svetogorsk... Hyväksyttäväksi mittausarvoksi vaaditaan hetkellisarvoja (Ympäristöministeriö 1986): - tuntikeskiarvo 45 min ajalta - vuorokausikeskiarvo 18 h " - vuosikeskiarvo 9 kk " - vuorokausiohjearvo/3d 22 d " - tuntiohjearvo/3d 75 % tuntikeskiarvoja - kokonaisleijumavuorokausiohjearvo 9 vuorokautta/a 3d/vko keräys Taulukko 8: Valtioneuvoston asetuksen (711/21) mukaiset raja-arvot (voimaan 15.8.21) (liite 1). Epäpuhtaus Typpidioksidi (µg/m³) Keskiarvon laskenta-aika - 1 tunti - kalenterivuosi Raja-arvo µg/m 3 2 4 Sallittujen ylitysten määrä vuodessa 18 - Ajankohta, jolloin viim. pitoisuuksien tulee olla raja-arvoa pienemmät 1.1.21 1.1.21 Rikkidioksidi - 1 tunti 35 24 1.1.25 (µg/m³) - 24 tuntia 125 3 1.1.25 Hiukkaset - 24 tuntia 5 35 1.1.25 (PM1) - kalenterivuosi 4-1.1.25 (µg/m³) Laskeumatulosten käsittelyssä on tuloksia verrattu Etelä-Karjalan taustatasoon ja valtioneuvoston tavoitetasoon. Laskeuman eri yhdisteiden Etelä-Karjalan taustatasoina on käytetty Suomen Ympäristökeskuksen itäisen Suomen Kotaniemen havaintoaseman tuloksia vuosilta 21-24 (Taulukko 9). Valtioneuvosto on antanut vain rikkilaskeumalle tavoitetasoarvon, joka on 3 mg/m 2 /a (Valtioneuvosto 48/96). 18

ILMANLAATU 26: Imatra, Joutseno, Lappeenranta ja Svetogorsk... Taulukko 9: Laskeuman Etelä-Karjalan taustatasoarvot Kotanieman havaintoasemalla mitattuna (Suomen ympäristökeskus/ympäristövaikutus yksikkö/jussi Vuorenmaa) Komponentti Kotaniemi v. 21 Kotaniemi v. 22 Kotaniemi v. 23 Kotaniemi v. 24 Sulfaattirikkilaskeuma mg S/m 2 /a 374 35 361-362 Laskeuman ph 5,8 5,14 5,1 5,7 5,1 Fosforilaskeuma mg/m 2 /a 9,1 9, 8,9 7,6 8,7 Kalsiumlaskeuma mg/m 2 /a 272 254 235-254 Kokonaistyppilaskeuma mg/m 2 /a 543 559 572 464 535 Laskeuman johtokyky ms/m 1,46 1,82 2,7 1,31 1,7 Kloridilaskeuma mg/m 2 /a 295 228 227-25 Natriumlaskeuma mg/m 2 /a 2 168 192-187 Keskiarvo 2.6 Ilmanlaatuindeksi Imatran ympäristönsuojelutoimistolla otettiin vuoden 1998 alusta käyttöön YTV:n (Pääkaupunkiseudun yhteistyövaltuuskunta) kehittämä ilmanlaatuindeksi. Indeksin tarkoituksena on, että ilmanlaatutuloksista voidaan selkokielellä tiedottaa kuntalaisille ja medialle. Indeksi on yleisesti käytössä kaupunkien ilmanlaatutiedotuksessa. Vuoden 23 alussa otettiin käyttöön YTV:n kehittämä ns. uusi indeksinlaskentaohjelma, joka laskee indeksitiedot vain tuntikeskiarvojen perusteella. Mittausverkon alueella ilmanlaatuindeksi laskettiin yhteensä viideltä mittauspisteeltä: Imatralla Rautionkylän ja Mansikkalan mittauspisteiden ilmanlaatutuloksista, Joutsenossa keskustan ja Palolaitoksen ilmanlaatutuloksista (yhtenä indeksilukuna) ja Lappeenrannassa Lauritsalan ja Keskustan mittauspisteiden ilmanlaatutuloksista. Indeksilaskennassa olivat mukana TRS-yhdisteet, rikkidioksidi, typpidioksidi ja PM1 sen mukaan miten niitä eri mittausasemilla mitattiin. Indeksin laskennassa kullekin epäpuhtauskomponentille määritetään oma ali-indeksi tunneittain vertaamalla mitattua pitoisuutta annettuun ohjearvoon. Lopullinen mitatun tunnin indeksi on korkein ali-indekseistä. Epäpuhtauspitoisuuden ollessa sama kuin ohjearvo saa indeksi arvon 1. Tunneittain lasketuista indeksiarvoista laskettiin jokaiselle mittauspisteelle myös indeksin vuorokausikeskiarvo. Indeksin sanallisessa luonnehdinnassa on otettu huomioon terveydellisten vaikutusten lisäksi myös materiaali- ja luontovaikutukset. Indeksin määrittely on esitetty taulukoissa 1 ja 11. 19

ILMANLAATU 26: Imatra, Joutseno, Lappeenranta ja Svetogorsk... Taulukko 1: Indeksin määrittely. Ilmanlaatuindeksiarvo Ilmanlaadun Kuvaus Terveysvaikutukset -5 hyvä ei todettuja 51-75 tyydyttävä hyvin epätodennäköisiä Muut vaikutukset lieviä luontovaikutuksia pitkällä aikavälillä 76-1 välttävä epätodennäköisiä 11-15 huono mahdollisia herkillä yksilöillä 151- erittäin huono mahdollisia herkillä väestöryhmillä selviä kasvillisuus- ja materiaalivaikutuksia pitkällä aikavälillä Taulukko 11: Indeksin laskennan raja-arvot (µg/m 3 ). Indeksiarvo PM1 1h TRS 1h SO 2 1h NO 2 1h 5 2 5 2 4 75 7 1 8 7 1 14 2 25 15 15 21 5 35 2 Ilmanlaatuindeksi on julkaistu Etelä-Saimaa-lehdessä kerran viikossa vuorokausi-indeksinä heinäkuusta 1998 lähtien sekä graafisesti että sanallisesti sekä Uutisvuoksi -lehdessä kaksi kertaa viikossa vuoden 23 alusta. Ilmanlaatuindeksi ja muutakin Etelä-Karjalan ilmanlaatuun liittyvää asiaa on tiedotettu myös internetissä toukokuusta 1998 alkaen. Tällä hetkellä mittausverkon ilmanlaatuasiat löytyvät osoitteesta www.ekarjala.fi. Pääkaupunkiseudun yhteistyövaltuuskunnan eli YTV:n ympäristötoimiston kautta on Lappeenrannan keskustan mittauspisteen ilmanlaatuindeksi julkaistu TV 1:n aamu-uutislähetyksissä muiden Suomen mittauspaikkakuntien tietojen yhteydessä vuoden 2 alusta alkaen. 2

ILMANLAATU 26: Imatra, Joutseno, Lappeenranta ja Svetogorsk... 3. TULOKSET 3.1 Säätiedot Tuloksien käsittelyssä on käytetty kolmen mittausverkon alueella käytössä olleen sääaseman tietoja. Vallitseva tuulensuunta vuonna 26 oli kaikilla mittauspisteillä etelästä (kuva 9). Ilmatieteen laitoksen mukaan kaiken kaikkiaan vuosi 26 oli harvinaisen lämmin. Tammikuu 26 oli hieman tavallista lauhempi. Helmi- ja maaliskuu olivat sen sijaan kumpikin koko maassa tavanomaista kylmemmät. Kesä oli helteinen ja laajoilla alueilla poikkeuksellisen kuiva ja syksy sekä vuoden loppu erittäin leuto. Joulukuu oli keskilämpötilaltaan kaikkien aikojen leudoin. Kokonaisuudessaan sää oli poikkeuksellinen koko maassa. Kuva 9: Imatran, Joutsenon ja Lappeenrannan tuuliruusut vuonna 26. 21

ILMANLAATU 26: Imatra, Joutseno, Lappeenranta ja Svetogorsk... Taulukko 12: Imatran, Joutsenon ja Lappeenrannan kuukausikeskilämpötilat, ja -sadannat vuonna 26. Sadannan kuukausittaiset arvot taulukossa ovat Imatralla Rautionkylän mittauspisteeltä, Joutsenossa Pulpin mittauspisteeltä ja Lappeenrannasssa Tirilän mittauspisteeltä. Lappeenranta Ilmatieteenlaitos 1) keskiarvot v. 1971-2 lämpötila ( C) sadanta (mm) lämpötila ( C) Imatra v. 26 sadanta (mm) Lappeenranta Lämpötila ( C) v. 26 sadanta (mm) lämpötila ( C) Joutseno v. 26 sadanta (mm) tammi -8 45-7 35-8 2-6 28 helmi -8 32-12 15-13 15-12 9 maalis -3 4-7 19-9 18-7 2 huhti 3 31 5 36 3 19 4 18 touko 1 28 13 25 1 25 11 18 kesä 15 54 19 35 16 31 17 26 heinä 17 63 21 1 18 21 19 15 elo 15 81 21 25 18 49 19 17 syys 9 67 15 31 12 4 13 4 loka 4 67 8 129 6 169 7 87 marras -1 61 111-1 27 51 joulu -5 58 2-1 68 2 5 4 627 7 471 (11kk) 4 484 6 316 1)Ilmastotilastoja Suomesta 22:1 Tilastoja Suomen ilmastosta 1971-2, Ilmatieteenlaitos 22

IMATRAN ILMANLAATU 26: Haisevat rikkiyhdisteet (TRS) 3.2 IMATRAN ILMANLAATUTULOKSET VUONNA 26 3.2.1 Imatran ilmanlaatu ilmanlaatuindeksillä kuvattuna vuonna 26 Ilmanlaadun indeksiarvoja laskettiin Imatralla vuonna 26 Rautionkylän ja Mansikkalan mittausasemilta. Indeksin laskennassa käytettävät epäpuhtauskomponentit olivat molemmilla asemilla TRS-yhdisteet, rikkidioksidi, typpidioksidi ja PM1. Ilmanlaatuindeksin arvot Imatran mittauspisteillä on esitetty kuvassa 1. Rautionkylässä ilmanlaatu oli ilmanlaatuindeksillä arvioituna 9 % mittausajasta hyvää ja 1 % tyydyttävää. Välttävää, huonoa tai erittäin huonoa ilmanlaatu ei ollut vuorokausi-indeksillä arvioituna ollenkaan. Rautionkylän ilmanlaatua heikensi eniten Stora Enso Oyj:n Imatran tehtailta kulkeutuneet hajurikki- eli TRS-pitoisuudet, rikkidioksidipitoisuudet sekä kohonneet hiukkaspitoisuudet. Mansikkalan ilmanlaatu oli ilmanlaatuindeksillä arvioituna 89,6 % mittausajasta hyvää, 9,6 % tyydyttävää ja,8 % välttävää. Huonoa tai erittäin huonoa ilmanlaatu ei ollut vuorokausi-indeksillä arvioituna ollenkaan. Mansikkalassa eniten ilmanlaatuun vaikuttivat liikenteestä peräisin olleet typpidioksidipitoisuudet ja kevätkaudella liikenteestä peräisin olevat hiukkaspitoisuudet sekä kaukokulkeutuneet hiukkaset. Ilmanlaatuindeksi vuonna 26 Imatralla 2 Rautionkylä ERITTÄIN HUONO Mansikkala 15 1 HUONO VÄLTTÄVÄ TYYDYTTÄVÄ 5 HYVÄ tammikuu helmikuu maaliskuu huhtikuu toukokuu kesäkuu heinäkuu elokuu syyskuu lokakuu marraskuu joulukuu Kuva 1: Imatran ilmanlaatu Rautionkylässä ja Mansikkalassa vuorokausi-indeksillä kuvattuna vuonna 26. 23

IMATRAN ILMANLAATU 26: Haisevat rikkiyhdisteet (TRS) 3.2.2 Haisevat rikkiyhdisteet (TRS) Yleistä TRS-yhdisteitä mitattiin Imatralla vuonna 26 kolmella mittauspisteellä: Rautionkylässä, Mansikkalassa ja Rajan-mittauspisteellä (Pelkolassa). Mittaukset on aloitettu Rautionkylässä vuonna 1987, Mansikkalassa vuonna 1998 ja Rajalla vuonna 1991. Vuoksenniskalla (Honkaharjun sairaalalla) TRS-yhdisteitä on mitattu vuosina 1991-1996 ja Imatrankoskella vuonna 1997. Tulokset Vuonna 26 suurimmat TRS-pitoisuudet Imatralla mitattiin Rautionkylän mittauspisteellä. Mansikkalassa TRS-pitoisuudet olivat pienimpiä johtuen suurista etäisyyksistä päästölähteisiin (taulukko 13 ja kuvat 11-13). Rautionkylän ja Rajan mittauspisteissä TRS-pitoisuudet olivat peräisin läheisiltä sellutehtailta: Rautionkylässä Stora Enso Oyj:n Imatran tehtailta (luoteistuulilla) ja Rajalla OAO Svetogorskin tehtailta (etelätuulilla)(kuva 12). Taulukko 13: Imatran mittauspisteiden TRS-tunnusluvut vuonna 26. Rautionkylässä ja Rajalla tuntikeskiarvot muodostuvat 6 minuutin ja Mansikkalassa 36 minuutin mittausjaksosta. (Rajalla käytettiin 1 minuutin mittausjaksoa tammikuussa 26.) vuosikeskiarvo (µg(s)/m³) suurin kuukausikeskiarvo (µg(s)/m³) suurin vuorokausikeskiarvo (µg(s)/m³) suurin vuorokausiohjearvoon verrattava tunnusluku 1) (µg(s)/m³) vuorokausikeskiarvoista yli 1 µg(s)/m³, %, (yli 1 µg(s)/m³ vuorokausikeskiarvojen lkm) suurin tuntikeskiarvo (µg(s)/m³) tuntikeskiarvoista yli 1 µg(s)/m³, %, (yli 1 µg(s)/m³ tuntikeskiarvojen lkm) Rautionkylä Mansikkala Raja Ohjearvo 1,3 1-2 1 1-15 3 9-1 2 5 1,3 (1 kpl), ( kpl), ( kpl) 14 13 65-1,3 (117 kpl),2 ( 2 kpl) 1,3 (116 kpl) valid-% 99 98 99-1) kuukausien toiseksi suurimmista vuorokausikeskiarvoista suurin - - 24

IMATRAN ILMANLAATU 26: Haisevat rikkiyhdisteet (TRS) µg(s)/m³ Rajan TRS:n vuorokausikeskiarvot v. 26 µg(s)/m³ Rautionkylän TRS:n vuorokausikeskiarvot v. 26 5 5 45 45 4 4 35 35 3 3 25 25 2 2 15 1 vuorokausiohjearvo 1 µg(s)/m³ 15 1 vuorokausiohjearvo 1 µg(s)/m³ 5 5 1 1 2 3 4 5 6 7 8 9 1 11 12 kk 1 1 2 3 4 5 6 7 8 9 1 11 12 kk Kuva 11: Rautionkylän ja Rajan TRS-yhdisteiden vuorokausikeskiarvot (µg(s)/m³) vuonna 26. Kuva 12: Imatran mittauspisteiden TRS-yhdisteiden tuntikeskiarvojen (µg(s)/m³) tuulensuuntajakauma vuonna 26. Rautionkylän sääaseman tuulensuunta. Hajurikkiyhdisteiden vuorokausiohjearvo 1 µg(s)/m³ ei ylittynyt Imatran mittauspisteillä vuonna 26 (kuva 13). Suurimmat pitoisuudet mitattiin Rautionkylässä ja niinikään suurin ohjearvoon verrattava ja sivuava pitoisuus 1 µg(s)/m 3. Rautionkylässä tuntipitoisuus 1 µg(s)/m³ ylittyi 1,3 % eli 117 tuntia, Rajalla 1,3 % eli 116 tuntia ja Mansikkalassa,2 % eli 2 tuntia mittausajasta (Taulukko 13). Vuonna 26 mittauspisteiden TRS-pitoisuudet olivat samaa suuruusluokkaa kuin edellisenä vuonna, tosin Rautionkylässä mitattiin hieman suurempia pitoisuuksia ja vastaavasti Rajalla hieman pienempiä. 25

IMATRAN ILMANLAATU 26: Haisevat rikkiyhdisteet (TRS) TRS-yhdisteet, 2. suurin vuorokausikeskiarvo v.26 Rautionkylä Mansikkala Raja ohjearvo µg(s)/m³ 35 3 25 2 15 1 5 1 2 3 4 5 6 7 8 9 1 11 12 µg(s)/m3 1 9 8 7 6 5 4 3 2 1 TRS-yhdisteet, 99%:n tuntiarvot v.26 Rautionkylä Mansikkala Raja 1 2 3 4 5 6 7 8 9 1 11 12 Kuva 13: Imatran mittauspisteiden TRS-yhdisteiden suurimmat 99%-tuntiarvot suurimmat vuorokausikeskiarvot (µg(s)/m³) vuonna 26. ja kuukausien toiseksi Hajurikkiyhdisteiden pitoisuuksien aleneminen alkoi vuonna 1992 Stora Enso Oyj:n Imatran tehtaiden merkittävien prosessimuutosten seurauksena. Vuonna 21 rakennetun Stora Enso Oyj:n Imatran sellutehtaiden uuden kuitulinjan ja hajukaasujen polttokattilan sekä vanhan kuitulinjan lopettamisen seurauksena TRS pitoisuudet alenivat entisestään Rautionkylässä. Vuoden 26 mitatut pitoisuudet olivat samaa suuruusluokkaa kuin vuosina 21-25 (kuva 14). Tosin pitoisuuksien keskiarvo pelkästään Stora Enso Oyj:n Imatran sellutehtaiden tuulensuunnilla (315-345 ) lasketuissa arvoista Rautionkylässä hieman nousi vuonna 26 (taulukko 14). Rajan mittauspisteellä TRS:n tuntipitoisuudet ovat olleet koko 2- luvun hieman suurempia kuin muilla Imatran mittauspisteillä. Vuonna 26 pitoisuudet olivat kuitenkin pienempiä kuin edellisinä vuosina (kuva 14, taulukko 14). µg(s)/m³ 15 14 13 12 11 1 9 8 7 6 5 4 3 2 1 TRS-yhdisteet: Rautionkylä ja Raja 1988-26 Rautio vuosikeskiarvo Raja vuosika Rautio tuntika > 1µg(S)/m3 %:na Raja tuntika >1 µg(s)/m3 %:na 1988 1989 199 1991 1992 1993 1994 1995 1996 1997 1998 1999 2 21 22 23 24 25 26 % 15 14 13 12 11 1 9 8 7 6 5 4 3 2 1 Kuva 14: Rautionkylän ja Rajan TRS-yhdisteiden vuosikeskiarvot ja tuntikeskiarvon 1 µg(s)/m³ ylittäneiden tuntikeskiarvojen osuudet vuosina 1988 26. 26

IMATRAN ILMANLAATU 26: Haisevat rikkiyhdisteet (TRS) Taulukko 14: Rautionkylän TRS-yhdisteiden pitoisuustiedot vuodesta 1991 ja Rajan pitoisuustiedot vuodesta 1994 alkaen. Rautionkylän TRS:n tuntikeskiarvot on laskettu vuosina 1991-1993 tuulensuunnilla 31-33, vuosina 1994-21 tuulensuunnilla 32-34 ja vuodesta 22 alkaen 315 345 o (Stora enso Oyj:n tuulensuunta). Rajan pitoisuudet on laskettu aina tuulensuunnilla 16 18 o (OAO Svetogorskin tuulensuunta). Tuulennopeus yli 1 m/s, vuodesta 22,5 m/s, Rautionkylän sääaseman tuulensuuntatiedoilla.. Vuosi Rautionkylän TRS keskiarvo tietyllä tuulensuunnan sektorilla Rautionkylän TRS tuntikeskiarvot yli 1 µg(s)/m³ prosentteina Rajan TRS keskiarvo tietyllä tuulensuunnan sektorilla Rajan TRS tuntikeskiarvot yli 1 µg(s)/m³ prosentteina 1991 32 69,7 1992 2 44,7 1993 13 36,4 1994 29 57,7 1,3 1995 13 37,3 1,3 1996 8 15,2 1,9 1997 7 18,9 1 2, 1998 5 14,2 3 5,5 1999 4 13,7 3 7,8 2 1 36,7 5 12,6 21 5 9,2 5 18,3 22 3 6,3 7 22,6 23 3 5,7 1 1,8 24 2 2,7 5 15.9 25 3 4,4 6 22, 26 4 9,1 3 9,3 27

IMATRAN ILMANLAATU 26: Rikkidioksidi (SO 2 ). 3.2.3 Rikkidioksidi (SO 2 ) Yleistä Rikkidioksidia mitattiin Imatralla vuonna 26 kolmella mittauspisteellä: Rautionkylässä, Mansikkalassa ja Rajan-mittauspisteellä (Pelkolassa). Jatkuvatoimiset mittaukset on aloitettu Rautionkylässä vuonna 1987, Mansikkalassa vuonna 1998 ja Rajalla 1991. Vuoksenniskalla (Honkaharjun sairaalalla) mittauksia suoritettiin vuosina 1991-1996. Vuonna 1997 rikkidioksidia mitattiin myös Imatrankoskella. Imatralla rikkidioksidin merkittävimmät päästölähteet ovat Imatran ja Svetogorskin selluteollisuus sekä kaukokulkeuma. Tulokset Rikkidioksidipitoisuudet eivät ylittäneet valtioneuvoston antamia ohjearvoja. Rautionkylän pitoisuudet olivat ajoittain selkeästi suurempia kuin Rajan tai Mansikkalan mittauspisteillä (kuva 15). Rikkidioksidipitoisuuksien tuulensuuntajakaumista (kuva 17) on havaittavissa, että Rajalla ulkoilman laatuun vaikuttavat OAO Svetogorskin sellutehtaan päästöt. Mansikkalassa SO 2 -pitoisuustasoon vaikuttaa lähinna kaukokulkeuma ja läheiset kaupungin lämpölaitokset. Rautionkylän lähin päästölähde on Stora Enso Oyj:n Imatran tehtaat, joskin etelästä tuleva kaukokulkeuma on myös nähtävissä (kuva 17). µg/m³ 15 12 9 6 3 Rikkidioksidi, kuukausikeskiarvot v.26 1 2 3 4 5 6 7 8 9 1 11 12 Rautionkylä Mans ikkala Raja µg/m³ 3 275 25 225 2 175 15 125 1 75 5 25 Rikkidioksidi, 99 %:n tuntiarvot v.26 ohjearvo 25 µg/m³ 1 2 3 4 5 6 7 8 9 1 11 12 Rautionkylä Mansikkala Raja Kuva 15: Imatran mittauspisteiden rikkidioksidin kuukausikeskiarvot ja tuntiohjearvoon (25 µg/m³) verrattavat pitoisuudet (µg/m³) vuonna 26. 28

IMATRAN ILMANLAATU 26: Rikkidioksidi (SO 2 ). Taulukko 15: Imatran mittauspisteiden rikkidioksidin tunnusluvut vuonna 26. Validiteetti-% = ajallinen edustavuus.tuntikeskiarvo muodostuvatt Rautionkylässä ja Rajalla 6 min keskiarvosta ja Mansikkalassa 16 min keskiarvosta.(rajalla mitattiin 46 min keskiarvoja tammikuussa 26.) Rautionkylä Mansikkala Raja Ohjearvo/ Raja-arvo (sallittu ylitysten lukumäärä) vuosikeskiarvo (µg/m³) 2 1 3 2 3) /- suurin vuorokausiohjearvoon verrattava 14 15 22 8/- tunnusluku 1) (µg/m³) suurin vuorokausikeskiarvo (µg/m³) 26 24 29 - suurin tuntiohjearvoon verrattava 29 28 31 25/- tunnusluku 2) (µg/m³) suurin tuntiarvo (µg/m³) 328 41 5 - tuntiraja-arvoon verrattava tunnusluku (µg/m³) 25.s suurin arvo 4) ja ylitysten lukumäärä (kpl) vuorokausiraja-arvoon verrattava tunnusluku (µg/m 3 ) 4. suurin arvo 5) ja ylitysten lukumäärä (kpl) 26 ( kpl) 16 ( kpl) 25 ( kpl) 13 ( kpl) 29 ( kpl) 17 ( kpl) Validiteetti-% 99 98 97 - -/35 (24 kpl) -/125 (3 kpl) 1) suurin kuukausien toiseksi suurimmista vuorokausikeskiarvoista, 2) suurin kuukausien tuntikeskiarvojen 99 % arvoista, 3) vuosiraja-arvo kasvillisuusvaikutusten perusteella, 4) 25.s suurin tuntikeskiarvo, sallittuja raja-arvon numeerisarvon ylityksiä 24 kpl, 5) 4.s suurin vuorokausi keskiarvo, sallittuja raja-arvon numeerisarvon ylityksiä 3 kpl Rikkidioksidin ohje- ja raja-arvot eivät ylittyneet vuonna 26. Rautionkylässä mitattiin Imatran korkeimmat pitoisuudet. Rikkidioksidin vuorokausipitoisuudet Rautionkylässä olivat noin 18 % vuorokausiohjearvosta ja tuntipitoisuudet noin 12 % tuntiohjearvosta (taulukko 16 ja kuva 15). 29

IMATRAN ILMANLAATU 26: Rikkidioksidi (SO 2 ). µg/m³ 13 12 Rautionkylän SO2:n vuorokausikeskiarvot v. 26 raja-arvo 125 µg/m³ 11 1 9 8 vuorokausiohjearvo 8 µg/m³ 7 6 5 4 3 2 1 1 1 2 3 4 5 6 7 8 9 1 11 12 kk Kuva 16: Rautionkylän mittauspisteen rikkidioksidin vuorokausikeskiarvot (µg/m³) vuonna 26. Taulukko 16: Imatran vuoden 1996-26 rikkidioksidin pitoisuuksien osuus ohje- ja raja-arvoista (%). Vertailussa on käytetty suurimpia ohjearvojen vertailulukuja.(mansikkalasta tuloksia on vain 65% mittausajasta v. 24, joten ohje- ja raja-arvovertailua ei ole voitu silloin tehdä.) Vuosi Tuntiohjearvosta, % Vuorokausiohjearvosta, % Tuntirajaarvosta, % 1) Vrk-rajaarvosta, % 2) Raution- Mansik- Raja Raution- Mansik- Raja Raution- Mansik- Raja Raution- Mansik- Raja kylä kala kylä kala 1996 48 156 43 153 1997 18 13 68 2 1998 17 8 29 3 16 21 1999 3 12 13 38 19 19 2 26 1 11 28 2 15 21 12 1 1 16 2 16 6 6 7 12 1 13 22 5 8 9 64 13 11 21 5 7 18 6 6 23 9 8 1 91 18 5 35 5 7 46 1 1 24 12-14 9-15 29-9 14-1 25 17 6 11 15 13 2 1 4 8 1 6 11 26 12 11 12 18 19 28 7 7 8 13 1 14 1) raja-arvoa verrattu vuoden 25.suurimpaan tuntiarvoon, koska ylityksiä sallitaan 24 kpl, 2) raja-arvoa verrattu vuoden 4.suurimpaan vuorokausiarvoon, koska ylityksiä sallitaan 3 kpl kylä kala kylä kala 3

IMATRAN ILMANLAATU 26: Rikkidioksidi (SO 2 ). Kuva 17: Imatran mittauspisteiden rikkidioksidin tuntikeskiarvojen (µg/m³) tuulensuuntajakaumat vuonna 26, Rautionkylän tuulensuunta ja tuulennopeus (>1 m/s). Rautionkylässä vuositason rikkidioksidipitoisuudet ovat olleet viimeisen yhdeksän vuoden aikana keskimäärin samalla tasolla. 199-luvun puolen välin jälkeen vuosina 23-24 Rautionkylässä mitattiin hetkittäin korkeita rikkidioksidipitoisuuksia, mutta vuosikeskiarvoina kuitenkin aikaisempien vuosien tasoa. Vuoden 25 ja 26 rikkidioksidipitoisuudet olivat taasen normaalia tasoa. OAO Svetogorskin tehtaiden uudistukset näkyvät Rajan mittauspisteen SO 2 -pitoisuuksien vähenemisenä vuodesta 1997 alkaen. Kymmenen viimeisen vuoden aikana Rajan rikkidioksidipitoisuudet ovat pysyneet lähes muuttumattomina (kuvat 18 ja 19). vuosikeskiarvo µg/m³ 2 18 16 14 12 1 8 6 4 2 Rikkidioksidi: Rautionkylä ja Raja 1988-26 Rautio vuosikeskiarvo Raja vuosikeskiarvo Raja max 99%tuntiarvo Rautio max 99%tuntiarvo suurin 99%:n arvo µg/m³ 1988 1989 199 1991 1992 1993 1994 1995 1996 1997 1998 1999 2 21 22 23 24 25 26 Kuva 18: Rautionkylän ja Rajan rikkidioksidin vuosikeskiarvot ja suurimmat 99 % tuntiarvot vuosina 1988-26. 44 4 36 32 28 24 2 16 12 8 4 31

IMATRAN ILMANLAATU 26: Rikkidioksidi (SO 2 ). µg/m3 Rikkidioksidin tuntiraja-arvoon verrannolliset arvot v. 21-26 55 5 45 4 35 3 25 2 15 1 5 tuntiraja-arvo 35 µg/m³ 21 22 23 24 25 26 Rautionkylä Mansikkala Raja Kuva 19: Imatralla Rautionkylän, Mansikkalan ja Rajan mittauspisteiden rikkidioksidin tuntiraja-arvoon verrannolliset tunnusluvut v.21 26 (Raja-arvo pitää alittaa v. 25 alusta alkaen, sallittu 24 ylitystä vuodessa). 32

IMATRAN ILMANLAATU 26: Typenoksidit (NO 2 ja NO)... 3.2.4 Typenoksidit (NO 2 ja NO) Yleistä Typenoksideja eli NO 2 - ja NO-pitoisuuksia mitattiin Imatralla vuonna 26 kolmessa mittauspisteessä: Rautionkylässä, Mansikkalassa ja Rajan-mittauspisteellä (Pelkolassa). Rautionkylässä mittaukset ovat alkaneet vuonna 1992, Rajalla vuonna 1998 ja Mansikkalassa vuonna 1998. Imatrankoskella typenoksideja on mitattu vuosina 1996-1997. Tulokset Typenoksidien pitoisuudet eivät ylittäneet millään Imatran mittauspisteellä valtioneuvoston ohje-tai rajaarvoja (kuvat 2 ja 21). Rautionkylässä typpidioksidin vuosikeskiarvo oli 8 µg/m 3, Mansikkalassa 12 µg/m 3 ja Rajalla 12 µg/m 3. Kasvillisuusvaikutusten perusteella valtioneuvosto on päätöksessään (48/96) antanut typenoksideille yhteisen vuosiohjearvon 3 µg(no 2 )/m³ (NO 2 +NO), joka ei ylittynyt vuonna 26 millään mittauspisteellä. Mansikkalassa typpimonoksidia oli kokonaistyppitasosta 25 %, Rautionkylässä 27 % ja Rajalla 33 %. Taulukko 17: Imatran mittauspisteiden typenoksidien (NO ja NO 2 ) tunnusluvut vuonna 26.Rautionkylän arvot ovat vain 1 kk mittausajalta. Rautionkylä Raja Mansikkala Ohjearvo/ Raja-arvoNO 2 :lle (sallittu ylitysten lukumäärä) vuosikeskiarvo (µg/m³) NO NO 2 NO NO 2 NO NO 2 3 8 6 12 4 12 NO 2 + NO =3 suurin kuukausikeskiarvo 4 14 1 22 8 19 - (µg/m³) suurin vuorokausikeskiarvo 17 41 41 77 37 47 - (µg/m³) tuntipitoisuuden siirtymäajan - 34-48 - 5 -/2 4) raja-arvoon verrattava tunnusluku 1) (µg/m³) suurin vuorokausiohjearvoon - 35-49 - 37 7/- verrattava tunnusluku 2) (µg/m³) suurin tuntikeskiarvo 89 11 33 226 236 11 - (µg/m³) suurin tuntiohjearvoon - 63-17 - 82 15/- verrattava tunnusluku 3) (µg/m³) tuntiraja-arvoon verrattava - 57-77 - 78 -/2 tunnusluku (µg/m³), ylitysten lukumäärä (kpl) 5) ( kpl) ( kpl) ( kpl) (18 kpl) 5) vuosiraja-arvo (µg/m³) - 8-12 - 12 -/4 valid % 84 95 98 1) tuntikeskiarvojen 98 % arvo, 2) suurin kuukausien toisiksi suurimmista vuorokausikeskiarvoista, 3) suurin kuukausien 99 % arvoista, 4) kumottu 15.8.21,voimassa siirtymäajan 29 loppuun, 5)vuoden 19. korkein arvo, sallittujen ylitysten lkm 18 kpl /- 33