Hanketoiminta maatilayrittämisen ja ruokaketjun kehittämisessä. Tulevaisuus kasvaa Hämeessä 2.12.2013 Jukka-Pekka Kataja MTK Häme Toiminnanjohtaja

Samankaltaiset tiedostot
Häme-ohjelma Maakuntasuunnitelma ja maakuntaohjelma. Järjestöfoorum Riihimäki. Hämäläisten hyväksi Hämeen parasta kehittämistä!

Hämeen liiton rahoitus

LYHYT KATSAUS ÄLYKKÄÄN ERIKOISTUMISEN POLKUUN PÄIJÄT-HÄMEESSÄ Etelä-Suomen yhteistoiminta-alueen maakuntahallitusten yhteiskokous 9.

Vanhusneuvostojen seminaari

MAASEUDUN KEHITTÄMISMAHDOLLISUUDET HÄMEESSÄ OHJELMAKAUDELLA

Hevoshankkeet osana maaseudun kehittämisohjelman toteutusta

Ruoka-Kouvola: Kumppanuuspöytätyöskentelyn

Päijät-Hämeen liitto. Huonekaluteollisuus nousuun - Kehittämiseen lisävoimaa EU:sta Juha Hertsi

Satakunta Koordinaattori Sari Uoti

Metsä- ja puuala. Hämeen alueellinen verkostopäivä Tapani Pöykkö

Oma Häme. Tehtävä: Aluekehitysviranomaisen tehtävät. Aluekehitys ja kasvupalvelut. Nykytilan kartoitus.

Miten maakuntakaavoituksella vastataan kasvukäytävän haasteisiin

Faktaa ja tavoitteita Päijät-Hämeestä Päijät-Hämeen liitto

Taustaa ekosysteemivalmistelulle Timo Kenakkala

MAAKUNTAOHJELMAN LAADINTA

JUURET LAAJALLA METROPOLIALUEELLA...YHDESSÄ TEEMME TULEVAISUUDELLE SIIVET. Siivet ja juuret LAAJAN METROPOLIALUEEN TULEVAISUUSTARKASTELU

Syksyn 2019 rakennerahastohaun ylimaakunnalliset teemat Itä- ja Pohjois-Suomessa

MAAKUNTAINFO. Etelä-Pohjanmaa. Merja Enlund

Kasvua Hämeessä. Hämäläisen ruokaketjun kehittämisen teemaohjelma vuosille

KUUMA-kuntien elintarvikeketjun kehittäminen ja INKA-ohjelmaehdotus

Biotalouden kärkihankkeet Maaseutuohjelma Satakunnan ruokaketju

Maaseutuohjelman tulevaisuus

Uusimaa-ohjelma - Visio ja strategiset tavoitteet Strategiset valinnat Vuorovaikutustilaisuudet Elokuu Syyskuu Lokakuu 2013

Pirkanmaan maakuntastrategia 2040

Toimivat työmarkkinat osaajia ja työpaikkoja Keski-Suomeen

MAAKUNNAN KEHITTÄMISEN KÄRJET HANKESUUNNITTELUN VÄLINEENÄ Juha Hertsi Päijät-Hämeen liitto


Lähiruoan aluetaloudellinen merkitys

HÄMEEN UUSI MAASEUTUOHJELMA JA MATKAILUN KEHITTÄMISEN PAINOPISTEET

ELINVOIMAOHJELMA Hämeen ripein ja elinvoimaisin kunta 2030

Keski-Suomen Osuuspankkiliiton tulevaisuus seminaari Ikaalisten Kylpylä

LEADER-TOIMINTATAPA JA HYVÄ ELÄMÄ SUPISTUVALLA MAASEUDULLA

Satakunnan maakunnallinen yrittäjyyskasvatuksen strategia

Elinkeino-ohjelman painoalat

Maaseutuohjelman toimeenpanotilanne Pohjois-Savossa

Maakunnan suunnittelujärjestelmä

KIERTOTALOUSMAAKUNNASSA kaikille riittää tekemistä

TRAFI sidosryhmätapaaminen

Päijät-Hämeen liitto. Regional Council of Päijät-Häme Marja Koivula

POHJOIS-POHJANMAAN MAAKUNTASUUNNITELMA 2040 JA MAAKUNTAOHJELMA : MAAKUNTAOHJELMAN KYSELYTUNTI

Toimintasuunnitelma ja talousarvio vuodelle 2015

KANTA-HÄMEEN MATKAILUN

Kansallinen CAP27-valmistelu ja yhteensovitus rakennerahastojen kanssa

Aluerakenteen ja liikennejärjestelmän. Timo Turunen, YM Aluefoorumit 11/2013

Kestävää kasvua biotaloudesta. Suomen biotalousstrategia

Kymenlaakson rahoitushakuinfo Merikeskus Vellamo

MIKKELIN STRATEGIA Yhdessä teemme Saimaan kauniin Mikkelin

Kestävää kasvua biotaloudesta, cleantechistä ja digitalisaatiosta

Satakunnan Osaamisprofiili Maakuntaohjelma : tausta-aineisto

ja sen mahdollisuudet Suomelle

Bioenergia-alan kehittäminen maaseuturahastossa Kukka Kukkonen, Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus. Sivu

Osatyökykyisille tie työelämään

Maakuntaohjelman tilannekatsaus. Maakuntavaltuusto Riitta Koskinen, Etelä-Savon maakuntaliitto

Kehittämis- ja rahoituspalvelujen valmistelutilanne

Vanhojen rakennusten uusiokäyttö maaseudulla. Maaseutuverkoston tilannekatsaus Maikkulan kartano, Teemu Hauhia

Hämeen liitto palveluksessanne

Ohjelmakausi

Neuvottelu Pirkanmaan, Keski-Suomen ja Lapin maakuntien välillä. Rovaniemi , Keuruu

VISIO 2020 Uusiutuva Etelä-Savo on elinvoimainen ja muuttovoittoinen Saimaan maakunta, jossa

Pohjois-Savon luonnonvarastrategian ja toimenpideohjelman esittely

Keski-Suomen maakuntaohjelma

Maaseutuohjelma vartissa. Leader-ryhmien puheenjohtajat Taina Vesanto

Toimivat työmarkkinat osaajia ja työpaikkoja Keski-Suomeen

MAAKUNTAVALTUUSTON SEMINAARI

Keskustelu ja kuulemistilaisuus:

L A P I N L I I T T O S T R A T E G I A P Ä Ä L L I K K Ö M E R V I N I K A N D E R

Kainuun luonnontuotealan nykytila ja tulevaisuus: kartoituksen tulokset. FT Anni Koskela Arktiset Aromit ry

Perusteita lähiruoan kestävyysvaikutuksista viestimiseen. Argumenttipankki

Missä menee Suomalainen ruoka? Ruokakulttuuriasiamies Anni-Mari Syväniemi, MTK/Maaseutuyrittäjyyslinja

Keski-Uudenmaan suurkaupunki hyötyä vai haittaa yrityksille? Arvioita, tekijöitä ja näkemyksiä. Varatoimitusjohtaja Anssi Kujala, Suomen Yrittäjät

ESR YHTEENSÄ 2, , ,432 0 EU 1, , ,208 0 Valtio 0, , ,916 0 Kunta 0, , ,308 0

Hämeenlinnan seudun puheenvuoro

ESR YHTEENSÄ 2, , ,421 0 EU 1, , ,211 0 Valtio 0, , ,908 0 Kunta 0, , ,303 0

Lite SVOL 1/ , 3 Dno 22/ /2016. Kirkkonummen sivistystoimen tieto- ja viestintätekniikkastrategia

Satakunnan metsäbiotalous

Pohjois-Karjalan metsäbiotalous

SATAKUNNAN BIO- JA KIERTOTALOUDEN KASVUOHJELMA. Koordinaattori Sari Uoti

Keski-Suomi ja biotalous. Hannu Koponen, kehittämispäällikkö/biotalous

TOIMINTASUUNNITELMA 2010

Uusi ohjelmakausi

Kuntakysely kohdistettiin kaikkien Manner-Suomen kuntien (295 kpl) johtaville viranhaltijoille, valtuutetuille ja hallitusten jäsenille.

Varsin Hyvä ry LEADER

Maakunnallisten osaamistarvekartoitusten esittelytilaisuus. Mikko Väisänen

Strateginen maakuntaohjelma VALMISTELU

Lapin sairaanhoitopiirin kuntayhtymän valtuustokauden tilinpäätös

HämePro tahtosopimus 2008

YRITYSRYHMÄT KEHITTÄMISVÄLINEENÄ

Tutkimuksen tavoitteena kilpailukykyinen ja kestävä ruokaketju

Maatilayrityksen strategiset vaihtoehdot pitkällä aikavälillä

Etelä-Savon metsäbiotalous

MAAKUNNAN YHTEISTYÖRYHMÄ YHTEENSOVITTAA ALUEKEHITYSTYÖTÄ

Elintarvike- ja luonnontuotealan yrittäjyys ja kehittämistyö Etelä-Pohjanmaalla

Marja-Riitta Pihlman

Yrittäjämäinen toiminatapa oppiaineena

Ylä-Karjalan elinkeinoohjelmaluonnos

Kainuun biotalousstrategia Jouni Ponnikas, Kainuun liitto Kevät 2016

Kykyviisari hankeosallistujien työ- ja toimintakyvyn arviointiin

Keski-Suomen maaseudun näkymiä

Ruokaketjun vaikutus aluetalouteen

Transkriptio:

Hanketoiminta maatilayrittämisen ja ruokaketjun kehittämisessä Tulevaisuus kasvaa Hämeessä 2.12.2013 Jukka-Pekka Kataja MTK Häme Toiminnanjohtaja

Suomalainen ruoka työllistää

Näkemyksen taustaa 1990-91 FAO:n kehitysyhteistyötehtävissä tehtävänä Swazimaan MM:ssä projektien seuranta ja arviointi Suomen ETA ja sittemmin EU-jäsenyyden rakennerahastoja valmistelevan UM:n työryhmän jäsen 1992-1995 Maaseutukeskuksen ensimmäisen EU-hankkeen vetäjä 1996 EU-ohjelmien arvioitsija PTT:llä (5b, 6, ALMA ym.) 1997-2003 Useita julkaisuja ohjelmatyöstä ja hankkeista Kasvua Maasta hankkeiden toteuttaja Itä-Hämeessä 2000-2006 Maanviljelijä 1996 alkaen, yrittäjänä 2000-2006 MTK Häme tj. 2006 alkaen, aktiivista hanketoimintaa Hankkeiden suunnittelija, toteuttaja, arvioija ja kohde

Organisaatioista yrityksiin Tavoitteena taloudellisen kasvun vahvistaminen (= työpaikkojen lisäys, työttömyyden vähentäminen ym.) Tämä tapahtuu yritystoiminnan kehittämisen kautta, yritysten tulee kasvaa ( ja/tai yritysten määrän tulee kasvaa) Hankkeiden tuloksellisuus ratkaistaan yrityksissä: miten hankkeet todella auttavat yrityksiä yritysten ongelmien ratkaisuissa Yrittäjät ovat lähinnä näitä ongelmakohtia ja he tuntevat ne parhaiten

Hankkeiden työsarka Hankkeiden tulee toimia siten, että yritykset pääsevät kasvuun ja että uusia yrityksiä luodaan kasvualoille Auttaa yrittäjiä löytämään maatilatalouden ja muun yritystoiminnan kehittämisen kriittiset kohdat Etsiä ja auttaa potentiaalisia yrittäjiä yritystoiminnan käynnistämisessä Etsiä ja välittää yrittäjälle apu ongelmakohtien ratkaisuun

Hankesuunnittelu lähtökohtana Hankkeiden suunnittelussa edelleen puutteita Maatilat ja yritykset kytkettävä mukaan suunnitteluvaiheessa Osallistava suunnittelu kunnon menetelmin Jos suunnitteluvaiheessa maatilojen ja yritysten kehitystyön esteet tunnistettu ja rajattu oikein ja niihin voidaan hankkeen käytössä olevin keinoin vaikuttaa, hankkeella on mahdollisuudet onnistua

Hankkeista hyötyä Hankevetäjien osaaminen korostuu Yleinen koulutus ei riitä, tarvitaan yrityskohtaista lähestymistä ja räätälöityä toimintaa Hankkeiden vetäjien tulee olla huippuosaajia Hankkeet on resurssoitava siten, että näitä osaajia voidaan hankkia Voi vaatia muutoksia esim. toteuttavien organisaatioiden palkkausjärjestelmissä

Elintarviketjun kehittäminen Vertikaalisen kehittämistyön kehittäminen vielä haastavampaa Eri tasot voivat kilpailla yhteisestä arvonlisästä Hankkeiden suunnittelu vaatii eri tasoilla toimivien maatilojen, jalostavien yritysten (pienet ja suuret) ja kaupan yhteistyötä, miten toteutetaan? Sitouttaminen vaatii oman pohdintansa Kaikkien eri tahojen hyödyttävä hankkeesta Esimerkki toimivasta vertikaalisesta yhteistyöstä: Päijät- Hämeen viljaklusteri (kehittäminen ei aina vaadi hankkeita, toiminnassa tosin käytetään hyväksi monia hankkeita

Maakuntaohjelmat mahdollistavat vahvan kehittämistyön Tämän vuoden aikana valmistelussa maakuntien pitemmän aikavälin strategiset ohjelmat sekä maaseutustrategia uuden maaseutuohjelman pohjaksi Ruoka, maa- ja metsätalous ja elintarviketeollisuus keskeisesti esillä maakuntien ja alueen ohjelmissa Mahdollistaa aktiivisen ja monipuolisen kehittämistoiminnan

Kanta-Hämeen maakuntaohjelma 2014+ Kehittämisen kärjet ovat: kasvukäytävät ja saavutettavuus monipuolinen asuminen ja hyvinvointi biotalous ja luonnonvarojen kestävä käyttö valmistavan teollisuuden mahdollisuudet kansainvälistyminen ja vetovoima

Esimerkkejä hankekokonaisuuksista Kanta-Hämeessä - Ruokamaakunta Häme - Ruoka-alan kokonaisvaltainen kehittämisstrategia - Kestävien ruokajärjestelmien kehittäminen - Lähiruoan jakeluverkostojen kehittäminen - Ruokatuotteita kansainvälisille markkinoille

Päijät-Häme 2040 ohjelma Kehittämisen painopistealueet Sosiaalinen osallisuus Pietarin ja Venäjän potentiaali Kehittyvillä markkinoilla osaajana Hyvinvointiliiketoimintaa Luonnonvarojen kestävä hyödyntäminen - Tämä edellyttää ohjelman mukaan Euroopan puhtaimman ruoan tuotanto ja jalostus otettava eteläsuomalaiseksi kehittämiskohteeksi

Alkuperällä on väliä!

Kiitos