Suomen Kulttuuriperintökasvatuksen seura ry:n TOIMINTASUUNNITELMA 2014 1. Yleistä Suomen Kulttuuriperintökasvatuksen seuran tarkoituksena sääntöjen mukaan on tukea ja kehittää suomalaisen kulttuuriperinnön opettamista ja vaalimista. Toiminnan tavoitteena on: lisätä kulttuuriperintötietoisuutta ja kulttuuriperintöön liittyvää osaamista tukea kulttuurista ja yhteiskunnallista osallisuutta, osallistumista ja yhteisöllisyyttä edistää kestävää elämäntapaa tukien erityisesti yksilöiden valmiuksia tunnistaa sekä kulttuurin muutoksen että jatkuvuuden rooli kestävän tulevaisuuden kannalta. Seuran toiminta perustuu avoimuuteen, oikeudenmukaisuuteen, tasa-arvoon ja monimuotoisuuteen. 2. Strateginen päämäärä ja tavoitteet 2013-2017 Suomen Kulttuuriperintökasvatuksen seuran strateginen päämäärä on, että vuonna 2017 seura on Kulttuuriperintökasvatuksen keskus. Strategiset tavoitteemme ovat: 1) Kulttuuriperintötaitojen ja -tietojen saatavuus ja vaikuttavuus sekä niiden kokeminen merkityksellisiksi lisääntyy. 2) Kulttuuriperintö- ja kulttuuriympäristökasvatuksen näkökulmat otetaan huomioon kasvatusta, opetusta ja koulutusta ohjaavissa asiakirjoissa ja päätöksissä. 3) Eri toimijat erityisesti opetus-, kulttuuri-, nuoriso- ja ympäristöalalla ovat sitoutuneet 4) Seuran rooli vuorovaikutteisena toimijana on vahvistunut ja seura on tunnettu kulttuuriperintö- ja kulttuuriympäristökasvatuksen asiantuntijana ja tukijana, yhteiskunnallisena vaikuttajana ja kansalaisyhteiskunnan toimijana. Strategian toimeenpanosuunnitelmassa hyv. 2.12.2013) määritellään strategisiin tavoitteisiin pohjautuvat kehitettävät kokonaisuudet, niihin liittyvät toimenpiteet sekä aikataulu. Strategia 2013-2017 hyv. 11.4.2013) http://www.kulttuuriperintokasvatus.fi/yhdistyksemmeliity-jaseneksi/yhdistysdokumentit/
3. Painopisteet Toiminnan painopisteet vuonna 2014 ovat: Ydintoiminnan eli kulttuuriperintö- ja kulttuuriympäristökasvatuksen kehittäminen Ydintoiminnan tulosten saavutettavuuden ja vaikuttavuuden edistäminen 3.1. Ydintoiminnan kehittäminen Seura tukee ja kehittää kulttuuriperintö- ja kulttuuriympäristökasvatusta sekä hankkeissa että osana perustoimintaa kehittämällä toimintamalleja ja käytäntöjä, tuottamalla aineistoja sekä tarjoamalla asiantuntijapalveluita. 1) Kulttuuriperintötaitojen ja -tietojen saatavuus ja vaikuttavuus sekä niiden kokeminen merkityksellisiksi lisääntyy. 3) Eri toimijat erityisesti opetus-, kulttuuri-, nuoriso- ja ympäristöalalla ovat sitoutuneet 4) Seura on tunnettu kulttuuriperintö- ja kulttuuriympäristökasvatuksen asiantuntijana ja tukijana. A) Toimintamallien ja käytäntöjen kehittäminen ja aineistojen tuottaminen kasvatuksen, opetuksen ja koulutuksen tueksi Kulttuuri-identiteetti ja kasvatus kulttuuriperintökasvatus kotoutumisen tukena - kirja ja e-kirja ilmestyy alkuvuodesta. Kirja julkistetaan Kulttuurin moninaisuuden vaikutus yhteiskuntaan ja kasvatukseen -seminaarissa 5. helmikuuta. Seminaari järjestetään yhteityössä Suomen kansallismuseon kanssa. Lapsille ja nuorille 18v. ja sitä nuoremmat) suunnatun Kulttuuriympäristön tekijät - kilpailun suunnittelu ja kehittäminen yhteistyössä Euroopan kulttuuriympäristöpäivien työryhmän kanssa. Kilpailu on osa Euroopan kulttuuriympäristöpäivien kansallista ohjelmaa. Kulttuurin vuosikello -mallin kehittäminen Kohti kestävää kulttuuria -hankkeessa 2013-2016). Hankkeen tuloksena syntyy kulttuurisesti kestävää kehitystä edistävän kasvatuksen suunnittelu-, seuranta- ja arviointiväline. Maailmanperintökasvatuksen aineiston tuottamisen käynnistäminen Maailmanperintökasvatuksen kehittämishankkeessa. Aineisto on suunnattu peruskouluille. Kulttuuriympäristökasvatuksen aineiston tuottamisen käynnistäminen. Hanke on osahanke Maaseudun sivistysliiton koordinoimassa ympäristösivistyksen Paikan tuntu -hankekokonaisuudessa. Aineiston kohderyhmänä ovat 6-12-vuotiaat päiväkodeissa, kouluissa, kerho- ja harrastustoiminnassa. Uusien menetelmien ja käytäntöjen kehittäminen museoiden päiväkoti- ja kouluyhteistyöhön alle 12-vuotiaiden mediataitojen vahvistamiseksi LINKKI museot mediakasvattajiksi -hankkeessa yhteistyössä Suomen museoliiton kanssa. Ympäristökasvatuksen saavutettavuuden edistäminen sähköisen palvelun avulla Materiaalipankki -hankkeessa. Hanketta koordinoi Luonto ja ympäristökoulujen liitto LYKE). Seura on hankekumppani. Kasvattajille suunnatun verkkopalvelun suunnittelun käynnistäminen. 2
B) Asiantuntijapalveluiden tarjoaminen Seura tarjoaa asiantuntemustaan kohde- ja sidosryhmien ja käyttöön sekä jakaa sitä eteenpäin esimerkiksi luennoimalla, kirjallisilla kommentoinneilla sekä neuvonnalla. 3.2. Ydintoiminnan tulosten saatavuuden ja vaikuttavuuden edistäminen Seura edistää ydintoiminnan tulosten saatavuutta ja vaikuttavuutta monikanavaisen viestinnän sekä verkostoitumisen avulla. 1) Kulttuuriperintötaitojen ja -tietojen saatavuus ja vaikuttavuus sekä niiden kokeminen merkityksellisiksi lisääntyy. 2) Eri toimijat erityisesti opetus-, kulttuuri-, nuoriso- ja ympäristöalalla ovat sitoutuneet 4) Seuran rooli vuorovaikutteisena toimijana on vahvistunut ja seura on tunnettu kulttuuriperintö- ja kulttuuriympäristökasvatuksen asiantuntijana ja tukijana, yhteiskunnallisena vaikuttajana ja kansalaisyhteiskunnan toimijana C) Monikanavainen viestintä Viestinnässä keskitytään erityisesti 1) kohderyhmien eli kasvattajien, opettajien ja kouluttajien sekä opetuksen, kasvatuksen ja koulutuksen järjestäjien tavoittamiseen entistä paremmin sekä 2) ydinviestien saavutettavuuden edistämiseen ydinviestit määriteltiin Viestintästrategiassa, hyv. 10.9.2013) Viestintäsuunnitelman laatiminen Uusitut verkkosivut julkaistaan Perustetaan facebook -sivusto Otetaan käyttöön uutiskirje Valmistaudutaan Educa -messuille 2015 Lähetetään tiedotteita lehdistölle ja kohderyhmille Otetaan käyttöön sähköiset palvelut sisäiseen viestintään Päivitetään viestintämateriaali hallituksen ja jäsenten käyttöön Viestintästrategian ja -suunnitelman seuranta ja arviointi D) Verkostoituminen Seura organisoi ja kehittää Kulttuuriperintökasvatuksen yhteistyöryhmän toimintaa sekä vie eteenpäin yhteistyöryhmässä sovittuja asioita. Vuonna 2014 järjestetään vähintään kaksi yhteistyöryhmän kokousta. Seura, Opetushallitus, Museovirasto, opetus- ja kulttuuriministeriö ja ympäristöministeriö perustivat Kulttuuriperintökasvatuksen yhteistyöryhmän keväällä 2013. Ylläpidetään ja tiivistetään yhteistyökumppanuuksia keskeisten sidosryhmien mm. Suomen Kotiseutuliitto, Suomen museoliitto, Suomen Ympäristökasvatuksen seura, Taikalamppu-verkosto, yliopistot) ja jäsenistön kanssa. Käynnistetään laajemman verkoston luominen kutsumalla keskeisiä tahoja koolle esimerkiksi seminaariin yhteistyössä Kulttuuriperintökasvatuksen yhteistyöryhmän kanssa. 3
4. Muut kehitettävät kokonaisuudet 4.1. Yhteiskunnallinen toiminta on perustoimintaa Aktiivista osallistumista ja vaikuttamista kulttuuriperintö- ja kulttuuriympäristökasvatuksen kannalta keskeisiin asiakirjoihin ja prosesseihin jatketaan laatimalla lausuntoja sekä osallistumalla toimikuntien ja työryhmien työskentelyyn. 3) Kulttuuriperintö- ja kulttuuriympäristökasvatuksen näkökulmat otetaan huomioon kasvatusta, opetusta ja koulutusta ohjaavissa asiakirjoissa ja päätöksissä. 4) Seura on tunnettu yhteiskunnallisena vaikuttajana ja kansalaisyhteiskunnan toimijana. E) Vaikuttaminen keskeisiin lakeihin ja asetuksiin, opetussuunnitelmiin, strategioihin ja politiikkaohjelmiin ym. lausuntojen, vetoomusten ja kannanottojen avulla erityisesti opetus- kulttuuri-, nuoriso ja ympäristöalalla Esi-, perus- ja lisäopetuksen sekä lukiokoulutuksen opetussuunnitelmien perusteet Maailmanperintöstrategia Varhaiskasvatuslaki Muut lausunnot, vetoomukset ja kannanotot tarvittaessa F) Jäsenyydet toimikunnissa, työ- ja ohjausryhmissä Suomen Kestävän kehityksen toimikunta 2013-2015 VN) Euroopan kulttuuriympäristöpäivien työryhmä 2012-2014 YM) Kulttuuriympäristöstrategian toimeenpanoa valmisteleva työryhmä 2014-2015 YM) Kulttuuriperintöalan neuvottelukunta 2014-2017 OKM/MV) Suomen jäsenyyttä maailmanperintökomiteassa tukeva asiantuntijaverkosto OKM) Pyöreä pöytä SYKSE) Suomen Kotiseutuliiton koulutusjaosto Materiaalipankki -hankkeen ohjausryhmä LYKE) G) Osallistuminen muuhun yhteiskunnalliseen toimintaan: jäsenyydet, seminaarit ja muut tilaisuudet, eri medioiden seuraaminen ja osallistuminen keskusteluun Arkkitehtuurikasvatuskilpailu Architecture & Children Golden Cubes Awards - Suomen osakilpailun tuomaristo Jäsenyydet: Europa Nostra, Pedaali ry, Suomen Ympäristökasvatuksen seura. Kasvatustyön kehittäjä Marja Laine on Suomen Kasvatustieteellisen seuran jäsen ja toiminnanjohtaja Hanna Lämsä on Terveyttä kulttuurista -verkoston jäsen. Toiminnanjohtaja Hanna Lämsä jatkaa Europa Nostra Finlandin hallituksen jäsenenä. 4.2. Jäsenten verkoston tiivistäminen ja jäsentoiminnan monipuolistaminen Seura tiivistää jäsenten verkostoa aktivoimalla yhteydenpitoa jäsenistöön. 3) Eri toimijat erityisesti opetus-, kulttuuri-, nuoriso- ja ympäristöalalla ovat sitoutuneet 4
4) Seura on tunnettu kansalaisyhteiskunnan toimijana. H) Jäsentoiminnan ja -tiedotuksen kehittäminen Jäsenkyselyn toteuttaminen, vastausten analysointi ja toimintasuunnitelman laatiminen vastausten perusteella Järjestetään vähintään 2 jäsentilaisuutta Jäsentyöryhmän nimittäminen ja toiminnan käynnistäminen Käynnistetään uudenlaisen jäsenille suunnatun toiminnan suunnittelu jäsentyöryhmässä esimerkiksi: verkostoitumis- ja ideointitapahtumat, alueellisten lähettiläiden kouluttaminen, asiantuntijapoolin ja työ-/toimintaryhmien perustaminen) Uudistetaan jäsentiedote ja -kirje I) Jäsenhankinta. Toiveena on, että edellä olevien keinojen seurauksena seuraan liittyy uusia jäseniä. 5. Hankkeet Kulttuuriperintökasvatuksen edistämishanke - kulttuuri-identiteetti ja kotouttaminen 2012-2014) Hankkeen tuloksena julkaistaan kirja ja e-kirja Kulttuuri-identiteetti & kasvatus - Kulttuuriperintökasvatus kotoutumisen tukena alkuvuodesta 2014. Kirja julkistetaan Kulttuurin moninaisuuden vaikutus yhteiskuntaan ja kasvatukseen seminaarissa 5. helmikuuta Suomen kansallismuseossa. Hanke päättyy helmikuussa. Kohti kestävää kulttuuria 2013-2016 Hankkeessa kehitetään edelleen Kulttuurisesti kestävä kehitys -hankkeen tuloksena syntynyttä Kulttuurin vuosikello -mallia. Hankkeen tuloksena syntyy kasvattajien ja kouluttajien käyttöön kulttuurisesti kestävää kehitystä edistävän kasvatuksen suunnittelu-, seuranta- ja arviointiväline. Hankkeen ensimmäinen vaihe valmistuu helmikuussa 2014 ja II vaihe käynnistyy rahoituksen varmistuessa. Loppuvuodesta 2014 haetaan rahoitusta hankkeen III vaiheelle. Hanketta rahoittaa opetus- ja kulttuuriministeriö. Maailmanperintökasvatuksen kehittäminen 2013-2016 Hankkeen tuloksena syntyy sähköinen aineisto maailmanperintökasvatuksen toteuttamisen tueksi peruskouluissa. Hankkeen ensimmäisessä vaiheessa vuosina 2013-2014 toteutetaan hankkeen suunnittelu ja -käynnistys. Vuonna 2014 haetaan rahoitusta hankkeen II vaiheen toteuttamiseksi. Hanketta rahoittaa opetus- ja kulttuuriministeriö. Kulttuuriympäristökasvatuksen aineisto 2013)2014-2016 Hanke on osa Maaseudun sivistysliiton ympäristösivistyksen Paikan tuntu - hankekokonaisuutta. Hankkeessa tuotetaan aineisto kulttuuriympäristökasvatuksen tueksi. Aineiston kohderyhmä on 6-12 -vuotiaat päiväkodeissa, kouluissa, kerho- ja harrastustoiminnassa. Hankekokonaisuutta rahoittaa Koneen Säätiö. Linkki museot mediakasvattajiksi 2013-3015 Hanke on yhteistyöhanke Suomen Museoliiton kanssa, joka toimii hankkeen päähakijana. Hankkeen tavoitteena on vahvistaa alle 12-vuotiaiden medialukutaitoa ja vakiinnuttaa museoiden asema mediakasvattajina lisäämällä museoiden ja muiden mediakasvatuksen toteuttajien molemminpuolista tietämystä toistensa toiminnasta ja yhteistyömahdollisuuksista. 5
Hankkeessa kehitetään mediakasvatuksen menetelmiä ja käytäntöjä yhteistyössä museoiden, päiväkotien, koulujen sekä muiden toimijoiden kanssa. Hanketta rahoittaa opetus- ja kulttuuriministeriö. Maailmanperintökomitea- ja strategiatyö Seura on käynnistänyt yhteistyön Museoviraston kanssa maailmanperintökomitea- ja strategiatyössä opetus- ja kulttuuriministeriön aloitteesta. Suomi valittiin maailmanperintökomitean jäseneksi marraskuussa 2013 kaudelle 2014-2017. Hanke tukee Suomen tavoitteiden toteutumista maailmanperintökomiteassa sekä edistää kansallisen maailmanperintöstrategian valmistumista. Komitean jäsenenä Suomi korostaa maailmanperintökohteiden hallinnon ja suojelusuunnitelmien asianmukaista kehittämistä, maailmanperintöluettelon tasapainottamista sekä painottaa yleisen tietoisuuden lisäämistä maailmanperinnöstä muun muassa maailmanperintökasvatuksen avulla. Hankkeeseen palkataan maailmanperintökoordinaattoriksi Wiktoriina Hurskainen. Hanketta rahoittaa opetus- ja kulttuuriministeriö. Lisäksi seura jatkaa rahoituksen hakemista yhteistyöhankkeille Eletty ja välitetty elämä - tikutus siltana sukupolvien välillä sekä Minne johtaa Kulttuuripolku? sekä tarvittaessa myös muille hankkeille. 6. Julkaisut Seuran julkaisut ilmestyvät julkaisusarjassa Suomen Kulttuuriperintökasvatuksen seuran julkaisuja. Julkaisut ovat maksuttomia ja ne ovat vapaasti saatavilla seuran verkkosivuilla osoitteessa www.kulttuuriperintokasvatus.fi. 7. Kokoukset Yhdistyksen kokous järjestetään kevättalvella 2014. Kokouksessa käsitellään sääntömääräiset asiat sekä vahvistetaan jäsenmaksut vuodelle 2014. Hallitus kokoontuu 6-10 kertaa. Hallituksen kokouksissa seurataan tavoitteiden toteutumista ja suunnitelmien etenemistä sekä päätetään toteuttamistavoista ja toimintamuodoista. 8. Talous Seura turvaa rahoituksen toimintaansa opetus- ja kulttuuriministeriöltä ja ympäristöministeriöltä ja hakee aktiivisesti hankerahoitusta. 9. Henkilöstö Seurassa on kaksi toimihenkilöä, toiminnanjohtaja Hanna Lämsä ja kasvatustyön kehittäjä Marja Laine, vakituisessa työsuhteessa. Maailmaperintökomitea- ja strategiatyön hankkeessa maailmanperintökoordinaattorina toimii Wiktoriina Hurskainen 3.3. alkaen). Seura palkkaa hanke- ja muita työntekijöitä sekä harjoittelijoita tarvittaessa. 6
"#$%&")**""+,-%+,&*./0120*"/1%&1%"+0&*#,$,&*0 302#,**%%* 3")#/1%* 40,/"*"/1%* 26788669: <A9:B8?0 2@>@0 862>AB AC:>8= ;:BAB 26788669:0 4;<=9:>8?0 2@>@0 862>AB AC:>8= ;:BAB 2*$+*%/-$#& -#3"%%1"&#& 43%#"$0 -/&&*55"&#& %."1"&%* "#$%"&%)* +#,-.$%."%/0 1"&#& 567,18*8 /")**""+,-%+,&*.9 *,%*#,1""**0:0 /")**""+,-%+,&*..&),,**;288 #100$,1*0 <63"/%0 /")**""+,1*0:0 ;=*%,1/"&&0)9 ),1*0 #10)),1""**0> #10)),1*"$,1*0:0 ;=*%,1.)),1;;**8?6@A,1*88 /%1*8288 %)8$8&*0-00B ="#$,#,A%& %+,*;,1%1*, /")**""+,1%& /%1*82;;A%& @"&#"$%.% 8."1"&%*1*55"%)* -D%&&E% @$"*&%/&%")*F*5+#5/% #,-.$%.% 43%#"$%DE-/1FF*&//G #% 7*/$/&&.%H +#%..1/-$#%)* -*&&*&.%.% I$#&DDG#% %."1"-/&&"$$*H.3)*/$0 )*%DE,D31"$$ 2D%E$$.& 1.&"F/.5"&#& -.3G#,D31"#& %*+."%%*1"$%*)* +#,-.$%."%/1"$%*%/-#+* +"#$%"&%*FF*,**%%"J +#,--.$"+/%H$.1#H //%"$-",)##%HL5.M"H 5#3G"$%E0H)$#&0)*1//% %"#G.%%##% 8."1")."G#&+#,-.$%. 5**)#&## " 7*$%#&)*&/.,%#&2F-0 %*"G.%)*%"#G.% 5"$&%D+% " 2*$+*%%*)"#&)* -./5/%%*)"#&+*51"/G#% -#3"%%D+% " 2F-J&&-D+DD$ -#$-#"$$*$"*-",)."$$* " KF#%/-$#&),)#$%)"55.&1*3G.55"$//$ %.%#/%%**2<2J* " 2<201DE&%#"$DD$ D3%#"$-/&&*$$*5"$&%DD " 8"#%.$#/,*&%."1"&&*& %/5.-$"$%*5#+"$"% %*,+"%$#+"55# " 8"#%.3D+"$%-F-0 -D%&&E"$%5#+" $#/,*&-*/%%*#%##&F"& " >#/,*&%."1"&%*-#3"%%DD +*$%**1**&F*,#11"& -.3G#,D31"#&N-$O $%,*%#M"*PQRS0PQRTU %*,+#%%* " B-#1D-$#%2<2J& %*,-."%/-$#$%*H %*+."%%#"$%*)*D3%O -/&&*55"$#$%* 1#,-"%D-$#$%5#+"+%)* -#3"%%D+%#G#55##&O 2<202A>26> CA,&*#,$,&*03#,$,&*0$"#A#* kuvio 1 24.10.2013)?/:%&09/$**//)#)#&*+,"-."*/,-&0-/)"&0*:#%#&*"0./:&&"0345@0 1FCSSFFTUGDTUQSV1WA"WSF1ADQDXUASYEUQDQ 1FCSSFFTU3EGYTUASV1WA"WSF1ADQDXUASYEUQDQ 1*%+*&/-%$ -$2#&&0#$ 16#%%.5$+*&2*--$$&789: ""#$%"&)#&*+,"-."*/,-&0,1#**2%#&&03456734580 789:;%//#&&$5/)*-6#%&6% 0 9:1*#09-*2.220,/$**//)#"0;345673458<0 789:;%$/,*&*<=%//#&&$5/)* *,+#.#&#+5#$#>$5/.0#$*5-**< 62&$#%&6?-/0@@*//>$&)*%$0#**,# 9/$**//)#7#=&*#***#0>"0,:*:/*/%#&&0 789:;-#,)*#50$%&66*5-/+/.>$%&*789:4 A$0#**,#A/.0$-*%*55#%0/%$.%%* 2$50#-//%%*789: B*-$-/0@@*//%C31D+$,-.%&. E*&$,#**5#@*--#2*--$$%%*4 32&4 -/*55#$ &.#0#&* " D%#=)*@$,/%.@$&/%%//#&$50#$ %$-5/-#.-./5/&/-%$@$,/%&$#%## +*#-/&&*0#$ " "*,2*#%-*%+*&/%5*-# " E**#50*@$,#&?%&,*&$O#* " E//&0*2>.55#%$&5*/%/.&< +$&..0/-%$&)*-**.&.& " P%$66>$&.#0#-/#%%*)* &6?,620#%%;0041$%&+ -$2#&6-%$&.#0#-/*)%$66% M"QN<1/5&&//,#@$,#&?*5* $/+.&&$5/-/&*ME/%$.+#,*%&.N< D/,..@*-/5&&//,#60@,#%&?@#+#$ &6?,620M3EN<A/.0$ 1.&#%$/&/5##&.-./5/&/%)*.%&.< D/,.@*Q.%&,*R#5*>#2*55#&/% "#$%&#&)* +$,-.%&.#&/0#$ " E.#-**+*#$+#$%&#& &.#0#*%&* " F/%#&/&+$,--.%#+/&)/5-*#%&** " G$,/%&$&**H*I$J..-=%#+/%&. " K&$&**-6&&??//&#%-#,)$ " F/>#%&$&**)%$&#$>.&$)*=-#,)$ " "*50#%&*/>/&**D>/I*=0$%%/#55$ 789L " 1*-%#1/5&&//,#@$,#&?-*%+*&/-%$ 62&$#%&6?,620-.-./%&* " C**)$00*+$,-.%&.5/.0#$ -6#%&66M%$0#**,#55*N " 32&$#%&6?-/0@@*//-%#$ 655@#&0#$<&##+#%&0#$)*//%#$ 5/.0#$ kuvio 2 24.10.2013) 7