Lapin aluehallintovirasto 27.9.2016 1
LIIKUNNALLISEN ELÄMÄNTAVAN PAIKALLISTEN KEHITTÄMISHANKKEIDEN AVUSTUKSET VUONNA 2017 2
AVUSTUKSEN TARKOITUS JA PERIAATTEET Liikunnallisen elämäntavan o Liikunnallisen elämäntavan paikallisilla kehittämisavustuksilla tuetaan eri ikä- ja väestöryhmiin kohdentuvia terveyttä ja hyvinvointia edistävän liikunnan paikallisia kehittämishankkeita. o Avustuksella pyritään lisäämään väestön liikuntaa liikuntasuositusten mukaisesti ja liikunnallisen elämäntavan omaksumista osaksi arkea o Hanke voi kohdentua yksittäisiin ikä/kohderyhmiin tai yhdistää niitä: esim. varhaiskasvatus, ikäihmiset, erityisryhmät. o Keskeisenä periaatteena poikkisektoraalinen, -hallinnollinen ja ammatillinen yhteistyö sekä yhdenvertaisuuden ja sukupuolten tasaarvon toteuttaminen. 3
AVUSTUKSEN TARKOITUS JA PERIAATTEET Liikunnallisen elämäntavan o Hankkeiden tulee olla selkeitä kokeilu- ja kehittämishankkeita. o Tavoitteena toimintatapojen, -menetelmien ja rakenteiden kehittäminen. o HUOM: Haku ei sisällä koulupäivän liikunnallistamista. Liikkuva Koulu hankkeet hakevat avustusta lukuvuodelle 2017-2018 ajalla 23.1-10.3.2017. 4
TUETTAVIEN HANKKEIDEN TAVOITTEET Liikunnallisen elämäntavan Ikäryhmäkohtaiset tavoitteet o Kehittää alle kouluikäisten/nuorten aikuisten/aikuisten/ikääntyvien liikuntaa Teemakohtaiset tavoitteet o Lisätä matalan kynnyksen harrasteliikuntaa o Edistää perheliikuntaa, omatoimista/arkiliikuntaa, ulko- ja luontoliikuntaa. o Edistää sukupuolten tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta terveyttä ja hyvinvointia edistävässä liikunnassa. 5
AVUSTAMISEN PAINOPISTEET Liikunnallisen elämäntavan o Avustuksista päätettäessä painotetaan kuntakoordinoituja hankkeita tai useamman kunnan yhteisiä hankkeita. o Erityisesti korostetaan liikuntatoimen, opetustoimen, sosiaali- ja terveystoimen yhteistyötä. o Keskeistä on myös yhteistyö liikuntapalveluja järjestävien kansalaisjärjestöjen kanssa. 6
AVUSTUSEHDOT o Avustusta myönnetään kehittämishankkeen toteuttajalle, joita ovat: kunnat, kuntayhtymät, varhaiskasvatuksen järjestäjät. o Avustus on harkinnanvarainen (kriteerien kokonaisarviointi). o Hankkeen omarahoitus noin puolet kustannusarviosta. o Omarahoitus ei voi olla laskennallista (talkootyö/ in kind rahoitus ). o Omarahoitus tulee pystyä osittamaan tiliselvityksessä (tuloslaskelma). o Kirjallinen suunnitelma toiminnan vakiinnuttamisesta. o Samaan hankkeeseen ei muuta valtionavustusta. o Valtionavustuksen välttämättömyys toiminnalle. o Edelliset valtionavustukset on oltava selvitetyt valtionapuviranomaiselle o Määräajan jälkeen saapuneet hakemukset hylätään. 7
AVUSTUSEHDOT o Avustuksen saajan taloudenhoito ja hallinto on järjestettävä asianmukaisesti. o Hankkeelle tulee asettaa ohjausryhmä. o Avustuksen käytöstä on tehtävä selvitys valtionapuviranomaiselle annettuun päivämäärään mennessä. o Kilpailu- ja hankintasäännön huomioiminen. o Päätöksessä olevat muut ehdot (likes, maksatus, toimintakausi yms) 8
MILLAISEEN TOIMINTAAN AVUSTUSTA VOIDAAN HAKEA o Hyväksyttäviä menoja ovat hanketoiminnasta aiheutuneet suoranaiset kulut, kuten ohjaajapalkkiot, ohjaajien koulutusmenot ja matkakulut, liikuntavälineiden hankinta, liikuntatapahtumat, muiden kuin omien tilojen vuokrauskustannukset. o Avustusta ei voi käyttää sellaisiin kuluihin, jotka eivät suoraan edistä päivittäistä liikuntaa, kuten vakituisten palkkamenot, rakentaminen, yksittäiset tapahtumat, lakisääteiset/normaalit perustoiminnot, avustusta ei voi jakaa edelleen o Määrärahalla ei tueta kilpaurheilu- tai valmennustoimintaa eikä hankkeeseen sisältyvää toimintaa voida tukea muista esim. opetusja kulttuuriministeriön harkinnanvaraisista avustuksista. Lapin aluehallintovirasto 27.9.2016 9
HANKKEIDEN KESTO o Avustettavat hankkeet voivat olla yksi- tai useampivuotisia, mutta avustus haetaan vuosittain o Tukea voidaan myöntää pääsääntöisesti enintään kolmena vuonna samalle hankkeelle o Hankkeelle myönnetty avustus voi pienentyä vuosittain Lapin aluehallintovirasto 27.9.2016 10
HAKEMUKSEN SISÄLTÖ o Hankkeen toimintasuunnitelma, josta ilmenevät toimintaympäristö, tavoite, sisältö, suunnitellut toimenpiteet sekä seuranta ja arviointi aikatauluineen o Suunnitelma hakijatahon johdon sitoutumisesta hankkeen toteutukseen ja toimenpiteiden vakiinnuttamisesta osaksi normaalia palvelujärjestelmää o Kustannusarvio em. toimintasuunnitelman sisältämistä toimenpiteistä o Rahoitussuunnitelma toiminnasta aiheutuvien kustannusten rahoittamisesta (ote kunnan talousarviosta, josta käy ilmi hankkeen omarahoitusosuus) Lapin aluehallintovirasto 27.9.2016 11
HAKEMUKSEN SISÄLTÖ o Muiden mahdollisten yhteistyökumppaneiden kirjalliset sitoumukset ja yhteystiedot sekä työnjako. o Yhteisön tuloslaskelma, tase ja tilintarkastajien lausunto edelliseltä tilikaudelta sekä yhdistysrekisteriote (muut kuin kunnat) o Selvitykset muista mahdollisista samaa tarkoitusta varten haetuista ja saaduista avustuksista o Muut selvitykset, joihin hakija haluaa vedota. Lapin aluehallintovirasto 27.9.2016 12
o Avustuksen käyttöaika on vuosi 2017 o Hakuaika päättyy 30.11.2016 o Hakemus (OKM:n lomake nro 10A liitteineen) on toimitettava kahtena kappaleena siihen aluehallintovirastoon, jonka toiminta-alueella hanke sijaitsee o Aluehallintovirastojen osoitteet mainitaan hakulomakkeessa. o Hakulomake on saatavissa OKMn internet-sivulta osoitteesta http://www.minedu.fi/ 13
o Määräraha vuonna 2016 oli 165 000 o Avustettuja hankkeita yhteensä 15 Viisi Liikkuva Koulu hanketta (27 750 ) Varhaiskasvatus mukana kuudessa hankkeessa kokonaan tai osittain Aikuisten liikunnan hankkeita neljä (48 000 ) o Avustukset 3 000 17 000 14