1 KKO:2008:12 Verorikkomus Oikeudenkäyntikulut - Valtion korvausvastuu Diaarinumero: R2006/748 Esittelypäivä: 5.6.2007 Antopäivä: 12.2.2008 Taltio: 86 Yhtiö oli jättänyt suorittamatta valtiolle ennakonpidätyksiä, työnantajan sosiaaliturvamaksuja ja arvonlisäveroja noin puolentoista vuoden ajalta maksaen niistä osan. Mainittuja veroja ja maksuja koskeva yhtiön velka oli tuona aikana kasvanut merkittävästi samalla kun yhtiön ostovelat ja velat rahoituslaitoksille olivat pienentyneet. Yhtiön hallituksen ainoan jäsenen katsottiin syyllistyneen verorikkomukseen. Kysymys myös valtion vapauttamisesta korvaamasta syytetylle hovioikeuden tuomitsemia oikeudenkäyntikuluja, kun syyttäjä ei ollut hakenut muutosta hovioikeuden tuomioon. Vrt. KKO:2005:31 RL 29 luku 4 1 mom ROL 9 luku 1 a 1 mom (243/2006)
2 Maksukyvyttömyydestä Säännöksessä tarkoitettu maksukyvyttömyys on tyypillisimmillään käsillä silloin, kun verovelvollinen ei myymättä yritystoiminnan kannalta välttämätöntä omaisuutta tai laiminlyömättä palkanmaksuvelvoitettaan voi suoriutua veron maksusta, kuten eduskunta on todennut vastauksessaan verorikkomussäännöksen säätämiseen johtaneeseen hallituksen esitykseen (HE 66/1988 vp). Verovelvollisen ei sen sijaan vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan yleensä voida katsoa olevan lainkohdassa tarkoitetulla tavalla maksukyvytön, jos tämä pitkän aikaa jättää maksamatta siinä tarkoitetut verot ja maksut, mutta jatkaa samanaikaisesti toimintaansa ja maksaa muiden velkojien tai verottajan muita saamisia ja näin merkittävältä osin mahdollistaa toimintansa jatkamisen kyseisten verojen ja maksujen laiminlyömisellä (esim. KKO 1996:35 ja 2004:46). Verovelvollisen ei voida katsoa olevan maksukyvytön siinäkään tapauksessa, että muita saamisia maksetaan lyhyen ajan kuluessa, jos nämä maksut ovat mahdollisia juuri sen vuoksi, että verovelvollisen käytettävissä olevat varat ohjataan niihin rikoslain 29 luvun 4 :ssä tarkoitettujen verojen ja maksujen asemesta (KKO 2004:46). Käsillä olevassa tapauksessa mainittujen verojen ja maksujen laiminlyönnit ovat jatkuneet noin puolitoista vuotta. Yhtiö on samanaikaisesti jatkanut toimintaansa ja maksanut muita velkoja.
3 Näin ollen kysymys on tilanteesta, jossa Korkeimman oikeuden vakiintuneen käytännön mukaan verojen ja maksujen laiminlyönnin ei tyypillisesti voida katsoa johtuneen maksukyvyttömyydestä. Asiassa on selvää, että yhtiö on käyttänyt kysymyksessä olevien maksujen suorittamiseen tarvittavia varoja nimenomaan liiketoimintansa jatkamisen rahoittamiseen. Lähtökohtaisesti hyötymistarkoitusta koskeva tunnusmerkki siten toteutuu. Kuitenkin A:n mahdollista hyötymistarkoitusta on arvioitava ottamalla huomioon myös muut edellä kohdissa 8 ja 9 mainitut seikat. Yhtiö, jonka liikevaihto on syytteen tekoaikaan sisältyneellä, 31.3.2002 päättyneellä tilikaudella ollut runsaat 400 000 euroa vuodessa, on syytteessä tarkoitettuna aikana maksanut veroja ja muita verottajalle meneviä maksuja yli 50 000 euroa. Rikoslain 29 luvun 4 :ssä tarkoitettujen, maksamatta jätettyjen verojen ja maksujen määrä on kasvanut siten, että se on ollut 31.3.2001 noin 50 000 euroa, 31.3.2002 noin 70 000 euroa ja yhtiön konkurssiin asettamishetkellä 30.10.2002 ainakin noin 90 000 euroa. Vastaavasti samana aikana 31.3.2001-30.10.2002 yhtiön ostovelat ovat pienentyneet 172 109 eurosta 128 689 euroon ja lainat rahoituslaitoksilta ovat pienentyneet 18 112 eurosta 4 527 euroon. Kyseisiä veroja ja maksuja koskevan velan selvä kasvu tarkastelujaksolla sekä muiden velkojen pienentyminen
4 samanaikaisesti tukevat käsitystä, että A on jatkanut liiketoimintaa hyötymistarkoituksessa veronsaajan kustannuksella. A:n yhteydenotot verovirastoon ja sopimus sen kanssa samoin kuin A:n ilmeinen pyrkimys yhtiön vaikeuksista huolimatta selviytyä kaikista velvoitteista ovat seikkoja, jotka on otettava huomioon arvioitaessa, onko A toiminut hyötymistarkoituksessa. Johtopäätös Ottaen huomioon sen ajan pituus, jona kysymyksessä olevia veroja ja maksuja on laiminlyöty, ja lisäksi yhtäältä suorittamatta jätettyjen verojen ja maksujen määrä ja tuon määrän kasvu tarkasteluaikana ja toisaalta muiden velkojen kehitys samana aikana, edellisessä kohdassa mainituilla seikoilla ei ole sellaista painoa, että A:n voitaisiin niiden perusteella katsoa toimineen muussa kuin hyötymistarkoituksessa.
5 KKO 2008:11 Verorikkomus Vahingonkorvaus Diaarinumero: R2005/943 Esittelypäivä: 7.6.2007 Antopäivä: 12.2.2008 Taltio: 85 Konepajayhtiön toimitusjohtaja ja hallituksen jäsenet olivat jättäneet suorittamatta valtiolle yhtiön 10.8.2000-15.1.2001 erääntyneitä ennakonpidätyksiä, työnantajan sosiaaliturvamaksuja ja arvonlisäveroja maksaen niistä vain osan. Lisäksi yhtiö oli mainittuna aikana maksanut veronsaajan kanssa tehtyyn maksusuunnitelmaan sisältyneitä aikaisemmin suorittamatta jääneiden verojen ja maksujen eriä. Ottaen huomioon muun muassa yhtiön pyrkimys yhteistoimintaan veronsaajan kanssa, velallisen realistisiin odotuksiin perustuva tarkoitus suoriutua velvoitteistaan sekä yhtiön tavoitteleman rahoitusjärjestelyn ja tammikuun 2001 lopulla alkaneen yrityssaneerauksen valmistelun vaatima aika, verojen ja maksujen laiminlyönnin ei katsottu johtuneen tarkoituksesta hankkia hyötyä veronsaajan kustannuksella. Syyte ja korvausvaatimukset hylättiin. RL 29 luku 4 1 mom Rikoslain 29 luvun 4 :ssä rangaistavaksi säädetyn verorikkomuksen tunnusmerkistön toteutumisen ja korvausvelvollisuuden syntymisen edellytyksenä on, että mainittujen verojen ja maksujen suorittamatta
6 jättäminen on johtunut tarkoituksesta hankkia itselle tai toiselle taloudellista hyötyä ja muusta syystä kuin verovelvollisen maksukyvyttömyydestä. Maksukyvyttömyydestä ja syyteoikeuden vanhentumisväitteestä Säännöksessä tarkoitettu maksukyvyttömyys on tyypillisimmillään käsillä silloin, kun verovelvollinen ei myymättä yritystoiminnan kannalta välttämätöntä omaisuutta tai laiminlyömättä palkanmaksuvelvoitettaan voi suoriutua veron maksusta, kuten eduskunta on todennut vastauksessaan verorikkomussäännöksen säätämiseen johtaneeseen hallituksen esitykseen (HE 66/1988 vp). Verovelvollisen ei sen sijaan vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan yleensä voida katsoa olevan lainkohdassa tarkoitetulla tavalla maksukyvytön, jos tämä pitkän aikaa jättää maksamatta siinä tarkoitetut verot ja maksut, mutta jatkaa samanaikaisesti toimintaansa ja maksaa muiden velkojien tai verottajan muita saamisia ja näin merkittävältä osin mahdollistaa toimintansa jatkamisen kyseisten verojen ja maksujen laiminlyömisellä (esim. KKO 1996:35 ja 2004:46). Verovelvollisen ei voida katsoa olevan maksukyvytön siinäkään tapauksessa, että muita saamisia maksetaan lyhyen ajan kuluessa, jos nämä maksut ovat mahdollisia juuri sen vuoksi, että verovelvollisen käytettävissä olevat varat ohjataan niihin rikoslain 29 luvun 4 :ssä tarkoitettujen verojen ja maksujen asemesta (KKO 2004:46). Asiassa esitettyjen taloudellisten tunnuslukujen perusteella on selvää, että yhtiön maksuvalmius on syytteessä tarkoitettuna aikana ollut heikko eikä se ole voinut selvitä kaikista erääntyneistä maksuistaan. Kuitenkaan yhtiön ei voida katsoa olleen syytteessä tarkoitettuna aikana edellä selostettujen
7 rikoslain 29 luvun 4 :n tulkintaperiaatteiden perusteella pykälässä tarkoitetulla tavalla maksukyvytön. Hyötymistarkoituksesta Hyötymistarkoitusta koskevaa tunnusmerkkiä Korkein oikeus on aikaisemmissa ratkaisuissaan (KKO 1995:137, KKO 1996:35 ja KKO 2004:46) tulkinnut siten, että kun verovelvollinen on käyttänyt kysymyksessä olevien verojen ja maksujen suorittamiseen tarvittavat varat liiketoimintansa jatkamisen rahoittamiseen, maksujen jättäminen määräajassa suorittamatta on tapahtunut taloudellisen hyödyn hankkimiseksi. Ratkaisussaan KKO 2007:29 Korkein oikeus on lisäksi kiinnittänyt arvioinnissa huomiota muun muassa verovelvollisen taloudellisten vaikeuksien syihin, verosaatavia koskevien maksuviivästysten kestoon, verovelallisen aloitteellisuuteen ja pyrkimykseen vastuulliseen yhteistoimintaan veronsaajan kanssa sekä velallisen ilmeiseen tarkoitukseen, tilapäisistä maksuvaikeuksista huolimatta, suoriutua kaikista velvoitteistaan. Verorikkomussäännöksen tarkoituksena on veronsaajan aseman vahvistaminen oma-aloitteisesti maksettavien verojen ja maksujen osalta. Säännöstä sovellettaessa on kuitenkin otettava huomioon myös velkojien maksunsaantijärjestystä, konkurssia, takaisinsaantia ja velallisen rikoksia koskevasta lainsäädännöstä ilmenevä velkojien yhdenvertaisuuden periaate. Sen vuoksi velallisen hyötymistarkoitusta arvioitaessa on kiinnitettävä erityistä huomiota mainittujen verojen ja maksujen suoritusten sekä muiden velkojen suoritusten suhteeseen tarkasteluaikana, kuten mainitussa ratkaisussa KKO 2007:29 on myös tehty.
8 Yhtiö on syytteessä ja korvausvaatimuksessa tarkoitettuna aikana jättänyt maksamatta rikoslain 29 luvun 4 :ssä tarkoitettuja veroja ja maksuja viideltä kuukaudelta. Yhtiö on maksanut samana aikana marraskuussa 2000 erääntyneet verot ja maksut sekä aikaisemmin erääntyneitä veroja ja maksuja siten, että maksamatta jäänyt määrä eli 5 027 293 markkaa (845 530 euroa) on noin puolta suurempi kuin vastaavana aikana maksettu määrä. Mainittuja veroja ja maksuja koskeva velka tarkastelujaksolla on siten selvästi kasvanut. Yhtiön osto- ja muut velat eivät sen sijaan ole samana aikana vastaavassa määrin merkittävästi kasvaneet. Nämä seikat tukevat käsitystä, että mainitut verot ja maksut olisi jätetty suorittamatta hyötymistarkoituksessa. Kuten käräjäoikeuden tuomiosta ilmenee, yhtiön taloudelliset vaikeudet ovat johtuneet yhtiön elokuussa 1998 tekemästä yrityskaupasta. Kauppaan on liittynyt työllistämisehto, jonka mukaan yhtiö on ollut velvollinen maksamaan lisäkauppahintaa enintään 4 miljoonaa markkaa, mikäli ei pysty työllistämään tehtaan henkilöstöä kauppakirjassa sovittua aikaa. Yhtiön henkilöstömenot ovatkin tarkastelujaksolla olleet huomattavan suuret. Yhtiön tilauskanta on kuitenkin esitetyn selvityksen perusteella ollut hyvä ja yhtiön johdolla on ollut perusteet uskoa yhtiön selviytyvän vaikeuksista. Yhtiö on koko tarkastelujakson pyrkinyt etsimään ratkaisua taloudellisiin vaikeuksiinsa muun muassa neuvottelemalla velkojien kanssa rahoitusjärjestelyistä. Yhtiö on ollut tässä tarkoituksessa yhteydessä verottajaan, jonka kanssa se on 7.11.2000 allekirjoittanut maksusuunnitelman erääntyneiden suoritusten maksamiseksi. Yhtiö on ryhtynyt noudattamaan sopimusta, minkä seurauksena se ei ole kyennyt maksamaan yhtiön työntekijöiden marraskuun palkkoja kokonaisuudessaan.
9 Vuoden 2000 puolella yhtiössä on alettu valmistella yrityssaneeraukseen hakeutumista ja tämän jälkeen neuvoteltu asiasta velkojien kanssa. Yrityssaneerausta on haettu 22.1. ja se on alkanut 24.1.2001. Aikaa, jolta verot ja maksut ovat jääneet maksamatta, ei voi pitää erityisen pitkänä, kun otetaan huomioon myös rahoitusjärjestelyjä ja yrityssaneeraushakemusta koskevien neuvottelujen ja valmistelujen vaatima aika. Syytteessä tarkoitettuja veroja ja maksuja ei ole jätetty suorittamatta tarkoituksella hyötyä verottajan kustannuksella. Näin ollen syytteen ja korvausvaatimusten hyväksymiselle ei ole perusteita.
10 KKO:2008:13 Verorikkomus Syyteoikeus - Syyteoikeuden vanhentuminen Vahingonkorvaus Diaarinumero: R2006/988 Esittelypäivä: 5.6.2007 Antopäivä: 12.2.2008 Taltio: 87 Yhtiön hallituksen jäsenet olivat 10.12.2002-15.8.2003 jättäneet suorittamatta valtiolle yhtiön erääntyneitä ennakonpidätyksiä, sosiaaliturvamaksuja ja arvonlisäveroja. Yhtiön katsottiin olleen maksukyvytön 4.6.2003 alkaen, minkä vuoksi syyte verorikkomuksesta hylättiin sen jälkeiseltä ajalta. Sitä edeltäneeltä ajalta syyte hylättiin vanhentuneena. Kun otettiin huomioon yhtiön taloudellisten vaikeuksien syyt sekä verrattiin yhtiön ennen 4.6.2003 omasta aloitteestaan ja verottajan kanssa tehdyn maksusuunnitelman mukaisesti maksamien verojen ja maksujen määrää niihin määriin, jotka oli maksettu muille velkojille, sekä verottajalle ja muille velkojille maksamatta jääneisiin määriin, verojen ja maksujen laiminlyöntien ei katsottu johtuneen
11 tarkoituksesta hankkia hyötyä verottajan kustannuksella. Vahingonkorvausvaatimus 4.6.2003 edeltäneeltä ajalta hylättiin. RL 29 luku 4 1 mom RL 8 luku 1 1 mom Maksukyvyttömyydestä Säännöksessä tarkoitettu maksukyvyttömyys on tyypillisimmillään käsillä silloin, kun verovelvollinen ei myymättä yritystoiminnan kannalta välttämätöntä omaisuutta tai laiminlyömättä palkanmaksuvelvoitettaan voi suoriutua veron maksusta, kuten eduskunta on todennut vastauksessaan verorikkomussäännöksen säätämiseen johtaneeseen hallituksen esitykseen (HE 66/1988 vp). Verovelvollisen ei sen sijaan vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan yleensä voida katsoa olevan lainkohdassa tarkoitetulla tavalla maksukyvytön, jos tämä pitkän aikaa jättää maksamatta siinä tarkoitetut verot ja maksut, mutta jatkaa samanaikaisesti toimintaansa ja maksaa muiden velkojien tai verottajan muita saamisia ja näin merkittävältä osin mahdollistaa toimintansa jatkamisen kyseisten verojen ja maksujen laiminlyömisellä (esim. KKO 1996:35 ja 2004:46). Verovelvollisen ei voida katsoa olevan maksukyvytön siinäkään tapauksessa, että muita saamisia maksetaan lyhyen ajan kuluessa, jos nämä maksut ovat mahdollisia juuri sen vuoksi, että verovelvollisen käytettävissä olevat varat
12 ohjataan niihin rikoslain 29 luvun 4 :ssä tarkoitettujen verojen ja maksujen asemesta (KKO 2004:46). Yhtiö, joka on erään asiakkaan irtisanottua kuljetussopimuksen ollut taloudellisissa vaikeuksissa ainakin vuoden 2002 joulukuusta lähtien, on jatkanut toimintaansa 4.6.2003 saakka ja tuona aikana maksanut muun muassa polttoaineen toimittajan ja kuorma-auton korjaus- ja muutostöitä tehneen yrityksen laskuja. Niiden maksaminen on merkittävältä osalta ollut mahdollista sen vuoksi, että yhtiö on laiminlyönyt rikoslain 29 luvun 4 :ssä tarkoitettujen oma-aloitteisesti maksettavien verojen ja maksujen suorituksia ja ohjannut näin käytettävikseen jääneitä varoja mainittujen laskujen maksamiseen. Yhtiö ei siten ole 10.12.2002-4.6.2003 ollut mainitussa säännöksessä tarkoitetuin tavoin maksukyvytön. Yhtiö on erään toisen asiakkaan irtisanottua sopimuksen lopettanut toimintansa 4.6.2003. Asiassa esitetystä selvityksestä ilmenee, että yhtiön tilille on vielä tämän jälkeen tullut suorituksia noin 19 000 euroa, joilla yhtiö on maksanut velkojaan. Lisäksi JM:lle ja PM:lle on maksettu osaksi toukokuulta 2003 erääntynyttä määrältään kohtuullista palkkaa. Kesä-, heinä- ja elokuussa 2003 erääntyneiden, syytteessä tarkoitettujen verojen ja maksujen eräpäivinä yhtiön tilillä ei ole ollut rahaa niiden maksamiseksi. Asiassa ei ole edes väitetty, että varojen puuttuminen mainittujen verojen ja maksujen
13 maksamiseksi eräpäivinä olisi johtunut velkojien yhdenvertaisuutta loukkaavista keinotekoisista järjestelyistä. Yhtiö on siten ollut 4.6.2003 lähtien mainitussa säännöksessä tarkoitetuin tavoin maksukyvytön. Sen vuoksi syyte ja korvausvaatimus siltä osin kuin ne koskevat aikaa 4.6. - 15.8.2003 ovat perusteettomia.
14 KKO:2000:74 Velallisen rikos - Velallisen epärehellisyys Diaarinumero: R99/47 Esittelypäivä: 3.5.2000 Antopäivä: 20.6.2000 Taltio: 1299 A oli maksukyvyttömien X Oy:n ja Y Oy:n puolesta maksanut itselleen yhtiöiltä olevia saataviaan. Y Oy:n maksut suoritettiin pääosin X Oy:lle kuuluneen vaihto-omaisuuden kauppahinnasta. Kysymys siitä, miltä osin teko täytti velallisen epärehellisyyden tunnusmerkistön. RL 39 luku 1 Korkein oikeus katsoo hovioikeuden tuomiossa mainituilla perusteilla, että X Oy ja Y Oy olivat maksukyvyttömiä silloin, kun X Oy:n varoja syytteen 11.1. ja 11.3. kohdissa tarkoitetulla tavalla käytettiin A:n ja hänen vaimonsa B:n saatavien maksuun. Asiassa on lisäksi kysymys siitä, ovatko X Oy ja Y Oy tuolloin rikoslain 39 luvun 1 :n 2 kohdassa tarkoitetulla tavalla tietäen jo olemassaolevien tai odotettavien taloudellisten vaikeuksiensa
15 perusteella tekonsa voivan vahingoittaa velkojiensa taloudellisia etuja ilman hyväksyttävää syytä lahjoittaneet tai muuten luovuttaneet omaisuuttaan ja siten oleellisesti pahentaneet maksukyvyttömyyttään. Lahjoittamisella tai muunlaisella luovuttamisella tarkoitetaan tuossa lainkohdassa velallisen varallisuusasemaa todellisesti huonontavia oikeustoimia. Tämä ilmenee myös lain esitöistä (HE66/1988 vp. s. 161). X Oy:n ja Y Oy:n velat A:lle ja B:lle ovat olleet todellisia. Kummankaan yhtiön varojen käyttäminen sen omien velkojen maksamiseen ei näin ollen ole voinut huonontaa yhtiön varallisuusasemaa rikoslain 39 luvun 1 :ssä tarkoitetulla tavalla. Tällaisten suoritusten osalta kysymys ei siten ole sanotussa lainkohdassa rangaistavaksi säädetystä velallisen epärehellisyydestä.
16 KKO:1998:110 Konkurssirikos Diaarinumero: R97/375 Esittelypäivä: 27.11.1997 Antopäivä: 30.9.1998 Taltio: 3145 Maksukyvyttömän osakeyhtiön puolesta oli alihintaisella kaupalla luovutettu yhtiön koko vaihto- ja käyttöomaisuus läheisyhtiölle. Kysymys siitä, oliko teosta aiheutunut yhtiön maksukyvyttömyyden oleellinen paheneminen, ratkaistiin siltä pohjalta, missä määrin luovutus alihintaisuutensa vuoksi oli heikentänyt yhtiön kykyä maksaa velkojaan ottaen erityisesti huomioon sen velan maksuun vapaasti käytettävissä olleet varat. RL 39 luku 1 Rikoslain 39 luvun 1 :n 2 kohdan mukaisen velallisen epärehellisyysrikoksen tunnusmerkistön täyttyminen edellyttää, että velallinen, joka tietää jo olemassaolevien tai odotettavien taloudellisten vaikeuksiensa perusteella tekonsa voivan vahingoittaa velkojiensa taloudellisia etuja, ilman hyväksyttävää syytä lahjoittaa tai muuten luovuttaa omaisuuttaan ja siten aiheuttaa
17 maksukyvyttömäksi tulemisensa tai oleellisesti pahentaa maksukyvyttömyyttään. Keskeinen kysymys asiassa koskee sitä, toteuttavatko edellä mainitut alihintaiset, osaksi vastikkeettomat omaisuuden luovutukset tunnusmerkistötekijän, jonka täyttyminen edellyttää, jos velallinen jo luovutushetkellä on maksukyvytön, teosta aiheutuvan maksukyvyttömyyden oleellisen pahenemisen. Avainasemassa kysymykseen vastattaessa on oleellisuusvaatimuksen ja maksukyvyttömyyskäsitteen sisältö. Mainittua oleellisuusvaatimusta on lain esitöissä (HE 66/1988 s. 163) perusteltu seuraavasti: "Jotta aivan vähäiset, velkojien kannalta sinänsä merkityksettömät teot eivät tulisi rangaistaviksi velallisen ollessa jo maksukyvytön, tunnusmerkistössä on edellytetty, että teko pahentaa velallisen maksukyvyttömyyttä oleellisesti. Maksukyvyttömyyden aiheuttamisen yhteyteen ei tällaista lisärajoitusta ole otettu, koska maksukyvyttömyyden aiheuttava teko säännönmukaisesti pahentaa velallisen varallisuusasemaa oleellisesti." Oleellisuusvaatimuksen tarkoituksena näyttää siten olleen pikemminkin vähäisten, velkojien kannalta merkityksettömien tekojen jättäminen kriminalisoimatta kuin erityisen ankarien sovellutusedellytysten asettaminen. Konkurssioikeudellisen käsitteenmuodostuksen mukaisesti maksukyvyttömyydellä tarkoitetaan myös tässä yhteydessä sitä,
18 että velallinen muuten kuin tilapäisesti on kykenemätön maksamaan velkojaan niiden erääntyessä. Maksukyvyttömyyttä arvioitaessa ei oteta huomioon vain velallisen varoja ja velkoja, vaan myös hänen mahdollisuutensa hankkia tuloja ja muuta varallisuutta sekä saada luottoa. Tältä pohjalta oleellisuusarviointi näyttää itse asiassa koskevan lähinnä sitä, missä määrin omaisuuden luovutus vastikkeettomuutensa tai muun vahingollisuutensa vuoksi heikentää velallisen kykyä maksaa velkojaan -ottaen huomioon hänen varansa sekä ansio- ja luotonsaantimahdollisuutensa - eikä niinkään sitä, mikä luovutuksen vastikkeettoman osuuden arvo on suhteessa velallisen velkojen ja varojen erotukseen eli tämän ylivelkaisuuteen. Näin on asia etenkin kun otetaan huomioon, että ratkaisun tekeminen pääasiallisesti vastikkeettomuuden ja ylivelkaisuuden määrien vertailun perusteella merkitsisi sitä, että huomattavatkin lahjanluontoiset luovutukset voisivat jäädä esillä olevan säännöksen sovellutusalan ulkopuolelle velallisen ollessa varoihinsa nähden runsaasti velkaantunut. Tällainen tulkinta ei ole hyväksyttävä, ei oleellisuusvaatimuksen tarkoituksen valossa eikä muutoinkaan. Nyt omaksutun tulkinnan mukaisesti on ilmeistä, että yhtiöiden edellä kuvatut alihintaiset omaisuuden luovutukset etenkin ottaen huomioon yhtiöiden velan maksuun vapaasti käytettävissä olleet varat täyttävät velallisen epärehellisyyden sen
19 tunnusmerkistötekijän, joka edellyttää teon aiheuttavan velallisen maksukyvyttömyyden oleellista pahenemista.
20 KKO:1998:110 Konkurssirikos Diaarinumero: R97/375 Esittelypäivä: 27.11.1997 Antopäivä: 30.9.1998 Taltio: 3145 Maksukyvyttömän osakeyhtiön puolesta oli alihintaisella kaupalla luovutettu yhtiön koko vaihto- ja käyttöomaisuus läheisyhtiölle. Kysymys siitä, oliko teosta aiheutunut yhtiön maksukyvyttömyyden oleellinen paheneminen, ratkaistiin siltä pohjalta, missä määrin luovutus alihintaisuutensa vuoksi oli heikentänyt yhtiön kykyä maksaa velkojaan ottaen erityisesti huomioon sen velan maksuun vapaasti käytettävissä olleet varat. RL 39 luku 1 Rikoslain 39 luvun 1 :n 2 kohdan mukaisen velallisen epärehellisyysrikoksen tunnusmerkistön täyttyminen edellyttää, että velallinen, joka tietää jo olemassaolevien tai odotettavien taloudellisten vaikeuksiensa perusteella tekonsa voivan vahingoittaa velkojiensa taloudellisia etuja, ilman hyväksyttävää syytä lahjoittaa tai muuten luovuttaa omaisuuttaan ja siten aiheuttaa
21 maksukyvyttömäksi tulemisensa tai oleellisesti pahentaa maksukyvyttömyyttään. Keskeinen kysymys asiassa koskee sitä, toteuttavatko edellä mainitut alihintaiset, osaksi vastikkeettomat omaisuuden luovutukset tunnusmerkistötekijän, jonka täyttyminen edellyttää, jos velallinen jo luovutushetkellä on maksukyvytön, teosta aiheutuvan maksukyvyttömyyden oleellisen pahenemisen. Avainasemassa kysymykseen vastattaessa on oleellisuusvaatimuksen ja maksukyvyttömyyskäsitteen sisältö. Mainittua oleellisuusvaatimusta on lain esitöissä (HE 66/1988 s. 163) perusteltu seuraavasti: "Jotta aivan vähäiset, velkojien kannalta sinänsä merkityksettömät teot eivät tulisi rangaistaviksi velallisen ollessa jo maksukyvytön, tunnusmerkistössä on edellytetty, että teko pahentaa velallisen maksukyvyttömyyttä oleellisesti. Maksukyvyttömyyden aiheuttamisen yhteyteen ei tällaista lisärajoitusta ole otettu, koska maksukyvyttömyyden aiheuttava teko säännönmukaisesti pahentaa velallisen varallisuusasemaa oleellisesti." Oleellisuusvaatimuksen tarkoituksena näyttää siten olleen pikemminkin vähäisten, velkojien kannalta merkityksettömien tekojen jättäminen kriminalisoimatta kuin erityisen ankarien sovellutusedellytysten asettaminen. Konkurssioikeudellisen käsitteenmuodostuksen mukaisesti maksukyvyttömyydellä tarkoitetaan myös tässä yhteydessä sitä,
22 että velallinen muuten kuin tilapäisesti on kykenemätön maksamaan velkojaan niiden erääntyessä. Maksukyvyttömyyttä arvioitaessa ei oteta huomioon vain velallisen varoja ja velkoja, vaan myös hänen mahdollisuutensa hankkia tuloja ja muuta varallisuutta sekä saada luottoa. Tältä pohjalta oleellisuusarviointi näyttää itse asiassa koskevan lähinnä sitä, missä määrin omaisuuden luovutus vastikkeettomuutensa tai muun vahingollisuutensa vuoksi heikentää velallisen kykyä maksaa velkojaan -ottaen huomioon hänen varansa sekä ansio- ja luotonsaantimahdollisuutensa - eikä niinkään sitä, mikä luovutuksen vastikkeettoman osuuden arvo on suhteessa velallisen velkojen ja varojen erotukseen eli tämän ylivelkaisuuteen. Näin on asia etenkin kun otetaan huomioon, että ratkaisun tekeminen pääasiallisesti vastikkeettomuuden ja ylivelkaisuuden määrien vertailun perusteella merkitsisi sitä, että huomattavatkin lahjanluontoiset luovutukset voisivat jäädä esillä olevan säännöksen sovellutusalan ulkopuolelle velallisen ollessa varoihinsa nähden runsaasti velkaantunut. Tällainen tulkinta ei ole hyväksyttävä, ei oleellisuusvaatimuksen tarkoituksen valossa eikä muutoinkaan. Nyt omaksutun tulkinnan mukaisesti on ilmeistä, että yhtiöiden edellä kuvatut alihintaiset omaisuuden luovutukset etenkin ottaen huomioon yhtiöiden velan maksuun vapaasti käytettävissä olleet varat täyttävät velallisen epärehellisyyden sen
23 tunnusmerkistötekijän, joka edellyttää teon aiheuttavan velallisen maksukyvyttömyyden oleellista pahenemista.
24 KKO:1997:28 Konkurssi - Konkurssin edellytykset - Maksukyvyttömyys Diaarinumero: S96/1330 Esittelypäivä: 17.12.1996 Antopäivä: 13.3.1997 Taltio: 1009 Velkoja, jonka saatavat eivät olleet erääntyneet, haki yhtiötä konkurssiin konkurssisäännön 6 :n 1 momentin f kohdan perusteella. Yhtiö oli lopettanut liiketoimintansa ja myynyt käyttö- ja vaihto-omaisuutensa lukuunottamatta velkojen panttina olevaa teollisuushallia. Kun jäljellä olleet varat eivät riittäneet kattamaan yhtiön velkoja, se asetettiin konkurssiin. KS 6 1 mom f kohta Asiassa on riidatonta, että yhtiön liiketoiminta on päättynyt 21.2.1995 tehdyn käyttö- ja vaihto-omaisuuden kaupan myötä. Tällaisessa tilanteessa on selvää, ettei yhtiö kykene maksamaan velkojaan niiden erääntyessä, elleivät yhtiöllä liiketoiminnan päättyessä olleet ja sen edellä mainitun kaupan kauppahintana
25 21.2.1995 saamat rahavarat, liiketoiminnan päättymisen jälkeen yhtiön saamisille kertyvät suoritukset sekä käräjäoikeuden päätöksessä mainitun teollisuushallikiinteistön yhtiön velkojen vakuudeksi pantattu arvo riitä kattamaan yhtiön velkoja luottokustannuksineen. Yhtiön velat ovat esitettyjen tasetietojen mukaan olleet 28.2.1995 eli vajaa kolme kuukautta ennen 16.5.1995 tapahtunutta konkurssihakemuksen jättämistä noin 4 500 000 markkaa. Yhtiöllä on samanaikaisesti ollut rahavaroja noin 2 030 000 markkaa. Lisäksi yhtiöllä on ollut lainasaamisia noin 1 045 000 markkaa ja myyntisaamisia noin 1 068 000 markkaa. Yhtiö ei ole kuitenkaan esittänyt minkäänlaista kirjallista tai muutakaan luotettavaa selvitystä saamisilleen sittemmin kertyneistä suorituksista eikä saamistensa todellisesta arvosta. Yhtiön eräiden velkojen vakuutena olevan teollisuushallikiinteistön arvosta ei ole esitetty 1 700 000 markkaa korkeampia arvioita lukuun ottamatta yhtiön itsensä ilmoittamaa hintapyyntöä, joka oli esitetty tuloksettomina päättyneissä myyntineuvotteluissa vuonna 1995. Korkein oikeus katsoo siten selvitetyksi, ettei kiinteistön arvo ole ollut ainakaan suurempi kuin 1 700 000 markkaa. Kun yhtiön velat ovat näin ollen olleet selvästi suuremmat kuin edellä mainittujen rahavarojen määrä ja kiinteistön arvo yhteen laskettuina ja kun yhtiö ei ole esittänyt selvitystä liiketoimintansa
26 päättymisen jälkeen kertyneistä saamistensa suorituksista eikä vielä perimättä olevien saamistensa käyvästä arvosta, Korkein oikeus katsoo, että yhtiötä on pidettävä konkurssisäännön 6 :n 1 momentin f kohdassa tarkoitetuin tavoin maksukyvyttömänä.
27 ITÄ-SUOMEN HOVIOIKEUS 12.1.2006, PÄÄTÖSNUMERO 30, DNO R 04/996 Hovioikeus katsoo, että nyt kysymyksessä olevan S konsernin tytäryhtiöiden osalta taloudellista tilannetta on arvioitava lähtökohtaisesti kunkin yhtiön osalta erikseen. Arviota tehtäessä on kuitenkin otettava huomioon myös se, mikä vaikutus kunkin yhtiön taloudelliseen asemaan on ollut sillä, että ne ovat kuuluneet osana konserniin, jonka tarkoituksena on ollut voiton tuottaminen emoyhtiölle S Oy:lle. S Oy on rahoittanut huomattavassa määrin yksittäisten yhtiöiden toimintaa ja sen edun mukaista on ollut, että yhtiöiden toiminta on ollut pysyvästi kannattavaa. Koska S Oy on ollut koko syytteessä tarkoitetun ajanjakson vakavarainen, hovioikeus katsoo, että yksittäisten yhtiöiden tilapäisillä maksuvaikeuksilla ei edellä mainitut seikat
28 huomioon ottaen ole ollut ratkaisevaa merkitystä arvioitaessa niiden taloudellista tilannetta. Käräjäoikeuden tuomiossa on selostettu kunkin yhtiön taloudellista tilannetta. Se, että yhtiöillä on ollut jo useiden vuosien aikana veroja ulosotossa, ei vielä osoita, että yhtiöt olisivat olleet rikoslain 39 luvun 1 :ssä (769/1990) tarkoitetuissa taloudellisissa vaikeuksissa. Esitetystä selvityksestä ilmenee, että veroista on tehty maksusuunnitelmia ja että yhtiöt ovat maksaneet syytteessä mainittuna aikana huomattavia määriä veroja. Verojen osalta on siten ollut osittain kysymys enemmänkin maksuhaluttomuudesta kuin maksukyvyttömyydestä. Yhtiöissä erityisesti verovelkojen osalta noudatettu maksukäytäntö huomioon ottaen konkurssiuhkaiset maksukehotuksetkaan eivät vielä osoita, että yhtiöt olisivat
29 tuolloinkaan olleet taloudellisessa kriisissä. Liiketoiminnan kannattavuus on merkittävä seikka yhtiöiden taloudellista tilannetta arvioitaessa. Niin kauan kuin yhtiöiden liiketoiminta on tuottanut tuloja, joilla ne ovat pystyneet suoriutumaan kaikista velvoitteistaan, vaikka viivästysten jälkeenkin, yhtiöiden ei voida katsoa olleen rikoslain 39 luvun 1 :ssä tarkoitetuissa taloudellisissa vaikeuksissa. -- Käräjäoikeuden tuomion sivuilla 30 ja 31 on selostettu yhtiöiden rahaliikennettä ja todettu muun ohessa, että S Mj Oy on maksanut tilikauden aikana kaikkien muiden kustannusyhtiöiden toiminnasta aiheutuneet kulut, jotka on tasattu tilinpäätöksessä kustannusyhtiöiden kesken niiden liikevaihtojen mukaisessa suhteessa. Käräjäoikeuden tuomiossa on selostettu myös A-R Oy:n toimintaperiaatteita.
30 -- Käräjäoikeuden tuomiossa (s. 30 ja 31) on selostettu S konsernin liiketoimintaa ja siihen kuuluvien yhtiöiden rahaliikenteen perusteita. Kustannusyhtiöt ja markkinointiyhtiöt ovat liiketoiminnassaan olleet toisistaan riippuvaisia. S Mj Oy on maksanut tilikauden aikana kaikkien muiden kustannusyhtiöiden kulut, jotka on tilinpäätösten yhteydessä jaettu yhtiöiden liikevaihtojen mukaisessa suhteessa. Yhtiöt ovat tilikauden aikana lainanneet toisilleen rahaa ja maksaneet toistensa kuluja kunkin yhtiön käytettävissä olleiden varojen ja velkojen edellyttämällä tavalla. Ottaen huomioon, että S Oy on omistanut kaikkien yhtiöiden osakekannan ja että yhtiöiden liiketoiminnan yhteisenä tarkoituksena on ollut voiton tuottaminen S Oy:lle,
31 hovioikeus katsoo, että menettely on ollut liiketaloudellisesti perusteltua. -- Kustannusyhtiöiden liiketoiminnan käytyä kannattamattomaksi markkinointiyhtiöiden myyntisaamiset kustannusyhtiöiltä ovat kasvaneet. Koska markkinointiyhtiöiden liiketoiminta on ollut riippuvainen kustannusyhtiöiden liiketoiminnasta, hovioikeus katsoo menettelyn olleen tällaisessa tilanteessa liiketaloudellisesti hyväksyttävää. Syytteen 3.1 ja 3.2 kohdassa mainitut S Pj Oy:n S Mv Oy:ltä ja S Aj Oy:ltä olevat saatavat ovat perustuneet konsernin harjoittamaan liiketoimintaan. Myyntisaamisten kasvu on johtunut konsernin yhtiöiden perusliiketoiminnan loppuvaiheessa ilmenneistä taloudellisista vaikeuksista.
32 ITÄ-SUOMEN HOVIOIKEUS 10.2.2005, PÄÄTÖSNUMERO 156, DNO R 03/1359 Asiassa on kysymys siitä, onko lainananto tapahtunut ilman hyväksyttävää syytä, ja siitä, mistä alkaen lainananto on oleellisesti pahentanut KH Oy:n maksukyvyttömyyttä. S ja K ovat katsoneet osakeyhtiölain 12 luvun 7 :n 2 momentin säännöksen tarkoittavan mahdollisuutta rahanlainaukseen konsernin eri yhtiöiden välillä ja heillä olleen tällä perusteella hyväksyttävä syy luovuttaa KH Oy:n varoja ainakin 25.11.1999 asti. Osakeyhtiölain 12 luvun 7 :n 2 momentin (145/1997) mukaan yhtiö saa nataa rahalainan yhtiön lähipiiriin kuuluvalle, jos velallinen on yhtiön kanssa samaan
33 konserniin kuuluva osakeyhtiö ja laina perustuu liiketaloudellisiin syihin ja jos laina on tarkoitettu yksinomaan velallisen elinkeinotoimintaa varten eikä lainaaika ole tavanomaista pitempi. Yrityksen johto joutuu maksukyvyttömyystilanteessa kuitenkin ottamaan huomioon rikosoikeudelliset säännökset harkitessaan, minkälaiset toimenpiteet ovat mahdollisia velkojien oikeutta loukkaamatta. KH Oy:n varojen luovuttaminen AC Oy:lle, APP Oy:lle ja APK Oy:lle ilman turvaavia vakuuksia tai selvää todennäköisyyttä varojen takaisinmaksamisesta on vaarantanut KH Oy:n mahdollisuuksia vastata omista velvoitteistaan. Käräjäoikeuden tuomiossa selostetussa syytteessä mainituista AC Oy:n, APP Oy:n ja APK Oy:n taloudelliseen
34 tilanteeseen vaikuttaneista seikoista on pääteltävissä, että varojen takaisinmaksaminen on ollut vähintäänkin epävarmaa. Näin ollen hovioikeus päätyy siihen, että KH Oy:n varojen luovuttaminen on tapahtunut ilman hyväksyttävää syytä. Tätä johtopäätöstä ei muuta se seikka, että menettelyllä on tarkoitettu parantaa koko konsernin rahoitusasemaa. Syytteessä selostetuista KH Oy:n taloudellisen tilanteeseen vaikuttaneista seikoista on pääteltävissä, että yhtiö on ollut taloudellisessa kriisissä ja maksukyvytön jo ennen sen ensimmäisen tilikauden päättymistä. Maksukyvyttömyys, joka on vallinnut yhtiön toiminta-ajan loppuun saakka, on kaikkiaan ilmennyt yhtiön merkittävänä kannattamattomuutena, oman pääoman menettämisenä, jatkuvana velkaantumisena ja selvitystilan uhkana.
35 AC Oy:n ja mainittujen KH Oy:n sisaryhtiöiden velkaantuminen KH Oy:lle ei ole perustunut yksittäisiin lainapäätöksiin, vaan se on tapahtunut 9.4.1998 ja 3.10.2001 välisenä aikana pääasiallisesti siten, että KH Oy:stä on siirretty varoja muille mainituille yhtiöille toimintakulujen maksamista varten. Kun yksittäisiä varojen siirtoja ei ole selvitetty, luototusta on tarkasteltava syytteessä esitetyin tavoin kokonaisuutena. Luototus on oleellisesti pahentanut KH Oy:n maksukyvyttömyyttä. Velallisen epärehellisyyttä koskevien säännösten tarkoituksena on suojata velkojien etua, eikä osakeyhtiölain 12 luvun 7 :n 2 momentin säännöstä tässä asiassa voida S:n ja K:n tarkoittamin tavoin pitää KH Oy:n velkojiin kohdistetun teon laillistavana perusteena.
36
37
38